language: Finnish

TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA

Nelinäytöksinen näytelmä

Upton Sinclairin romaanin mukaan Kirjoittanut

HEIKKI VÄLISALMI

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, 1928.

HENKILÖT:

Billy Kingdon, insinööri. Lumley-Gotham. Viviana, hänen vaimonsa. Helena, | edellisten tyttäriä. Eloise, | Lumley-Gotham nuor., edell. poika. Granville, valtiosihteeri. Harlemin arkkipiispa. Reginald Simpkins, runoilija. Harold de Puyster, sanomalehtimies. Sarita Knickerbocker-Smythe. Jessup, osaston johtaja. Tuttle, ylihovimestari. Vieraita, palvelijoita, vartijoita.

Aika: Kolmas vuosituhat j.Kr.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Huvi-palatsin juhlasalin etuhuone. Taustalla upea, äärettömällä kirjavuudella ja loistolla koristeltu sali, jonka erottaa eteishuoneesta korkeintaan läpinäkyvä verho. Sekin vedetään syrjään joka kerta, kun aukon kautta liikutaan. Etualalla, varsinaisella näyttämöllä, joka myöskin on varsin omalaatuisesti ja omituisesti koristettu, vasemmalla radion kovapuhujaa muistuttava automaattinen puhelin. Hiukan oikealla komea kultainen tuoli, muita verhottuja istuimia (penkin tai sohvan tapaisia) siellä täällä seinämillä. Seinät verhotut, permanto kulta-mosaiikkia. Kummallakin sivustalla käytävät. — Iltamyöhä.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Billy Kingdon ja ylihovimestari Tuille.

Tuttle (suuri ja voimakas mies koreaan ylihovimestarin virkapukuun puettuna). Asianne, olkaa hyvä!

Billy (nuori komea mies ilmailijan puvussa). Olen lentokoneen kapteeni.

Tuttle. Saanko luvan nähdä passinne? (Billy antaa taskustansa passin, jota ylihovimestari hetkisen katselee). Ottakaa huomioon, että herra Lumley-Gotham on myöskin palatsissa. Viikko sitten tekivät muutamat anarkistit murhayrityksen maailman valtiasta vastaan, ja sen vuoksi on ryhdytty kaksinkertaisiin varokeinoihin. Passissa täytyy olla varmennusmerkki.

Billy. Olen kyllä ajatellut sitäkin.

Tuttle (muuttuen silminnähtävästi suopeammaksi). Te olette kovin nuori mestarilentäjäksi.

Billy. Olen tehnyt ankarasti työtä.

Tuttle. Teidän on tänä iltana suoritettava elämänne tärkein tehtävä. Toivotan onnea! (Poistuu oikealle. Kohta tulee vastakkaiselta puolelta Helena.)

TOINEN KOHTAUS.

Billy ja Helena.

Helena (nuori kaunis nainen, huomaa Billyn). Billy Kingdon!

Billy. Helena!

Helena. Billy, mitä tämä merkitsee?

Billy (naurahtaen). Se merkitsee sitä, että minä olen lentokoneen kapteeni.

Helena. Sinä, Billy Kingdon!

Billy. Minun nimeni on nyt Smith, Henry Smith.

Helena. Mutta he tuntevat sinut! Oli mieletöntä tulla tänne!

Billy. Minä olen aika lailla muuttunut kuluneiden viiden vuoden aikana, Helena. Ei sinun tarvitse olla levoton.

Helena. Mutta isäni tulee tänne. Hän antaa tappaa sinut!

Billy. Minä olen jo ennenkin antautunut'moneen vaaraan. Minä panin henkeni alttiiksi luopuessani omasta luokastani ja liittyessäni työväen joukkoon.

Helena. Mutta miksi ryhdyt näin mielettömiin yrityksiin? Etkö tiedä, että miehenikin tulee tänne?

Billy (huudahtaen). Älä puhu hänestä!

Helena. Mutta ajattele, mitä hän tekisi, jos tuntisi sinut! Kuinka voit olla niin ajattelematon?

Billy. Syynä on uusi jättiläislentokone, ilmojen kuningas!

Helena. Miten voit välittää niin paljon yhdestä lentokoneesta!

Billy (hetken vaitiolon jälkeen ja katsellen Helenaa tutkivasti kasvoihin). Ei, Helena, minä tulin toisesta syystä! — Minä tulin tänne sinun tähtesi! Vastaa minulle, rakastatko vielä minua?

Helena. Minä en uskalla vastata, Billy.

Billy. Senkö vuoksi, että olet naimisissa?

Helena. Osaksi sen vuoksi..

Billy. Helena, eihän se ollut mikään avioliitto, vaan kauppa! Sinä tiedät, ettei miehesi rakastanut sinua. Sinä tiedät, että hän tahtoi vain Lumley-Gothamin tyttären, saadakseen hänen isänsä valtaansa.

Helena. Älä kaiva kaikkea tuota esille, minä en siedä sitä.

Billy. Minä kaivan sen esille — sillä minä tahdon viedä sinut mukaani.

Helena. Minne? Mihin me voisimme kätkeytyä, ettei mieheni löytäisi meitä, Billy? Sinä et voi aavistaa, kuinka hyvin hän on järjestänyt urkintakoneiston.

Billy (nauraen). Ei kukaan tiedä sitä niin hyvin kuin minä. Minähän autan häntä pitämään maailmaansa käynnissä. — Mutta kuulehan, minä en ole tullut ilman suunnitelmaa. Olenhan minä lentokoneen kapteeni, ja minä nousen heidän ja meidän oman kohtalomme herraksi kahdenkymmenenneljän tunnin ajaksi. Me lähdemme tänä iltana suurelle lentomatkalle. Minä olen mukana olevista ainoa, joka tiedän, miten uutta lentokonetta on hoidettava. Minä selitän, että koneistossa on jokin vika, ja kun olemme päässeet Keski-Afrikkaan, laskeudumme alas jollekin autiolle paikalle ja minä menen tutkimaan potkuria. Sinä seuraat minua kenenkään huomaamatta. Minä laitan koneiston sellaiseen kuntoon, että se lähtee käyntiin ja niin nousevat he taas ilmaan ilman meitä. Hämmästyksissään he eivät osaa sinua kaivata. He luuleva että sinä olet pudonnut alas.

Helena. Mutta Billy, miten heille sitten käy?

Billy. Lentokone pysyy itsestään tasapainossa. Se on yhtä turvallinen ilmassa kuin korkki veden pinnalla. He kulkeutuvat edelleen, kunnes heidät löydetään. Langattomalla puhelimella he pääsevät yhteyteen lähimmän pelastusaseman kanssa, ja heidän kulkunsa saadaan heti pysähtymään. Meillä on uusia kojeita sitä varten. Apuretkikunta saavuttaa heidät muutamissa minuuteissa ja antaa heille luotsin, joka ohjaa heidät kotiin. Voitko otaksua, että maailma sallisi tapahtuvan jotakin omistajalleen Lumley-Gothamille?

Helena. Mutta miten kävisi meille, kun joutuisimme yksin erämaahan?

Billy. Meillä on luonnollisesti ruokaa ja aseita. Minä olen ryhtynyt kaikkiin välttämättömiin toimenpiteisiin. Sinun puolisosi ei ole vielä keksinyt mitään keinoa, jolla voisi löytää yksinäisen ihmisen Keski-Afrikan erämaasta. (Huomatessaan Helenan epäröinnin.) Helena, mitä arvoa elämällä on muuten meille? Minä olen matkustanut maailman kaukaisimpiin ääriin unohtaakseni sinut. Minä olen pannut henkeni vaaraan satoja kertoja — mutta näyttää siltä, etten voi kuolla, ja minä tiedän, etten voi elää ilman sinua.

Helena (pelon vallassa). Voi, odota, odota! Anna minulle aikaa. Sinun täytyy antaa minun ajatella asiaa.

Billy. Sinulla on vielä monta tuntia ajattelemisen aikaa. Mutta salli minun sanoa eräs asia: mitä sinä päättänetkin, niin kaikissa tapauksissa on lentokone pysähtyvä ja minä olen jäävä siitä pois. Ymmärrätkö?

Helena (kuiskaten). Kyllä, kyllä. (Huomatessaan vieraitten alkavan saapua, poistuu kiireesti oikealle. Billy katoaa samalla vasemmalle.)

KOLMAS KOHTAUS.

(Kaksi palvelijaa oikealta, jääden ovelle. Muutamia vieraita saapuu ja jää hetkeksi huoneeseen. Hetken perästä taas uusia vieraita. Toiset vieraat poistuvat perälle juhlasaliin, jossa syntyy liikettä ja keskustelua ryhmissä.)

Tuttlle de Puyster ja vähitellen muut vieraat.

Tuttle (on saapunut edeltä oikealle johtavan oven lähelle. Jonkin ajan kuluttua hänen jälkeensä tulee) Mr de Puyster (puettuna luumunväriseen pitkäliepeiseen ja suurin kultaisin napein koristettuun takkiin, ruusunpunaiseen kaulaliinaan ja värillisiin käsineihin, jotka kaikki yhdessä merkitsevät sanomalehtimiehen virkapukua. Ojentaa nimikorttinsa Tuttlelle.)

Tuttle (lukee selvällä äänellä). Herra Harold de Puyster, Yleismaailmallisen Sanomalehtiliiton uutistenhankkija.

de Puyster. Onko passissa oikea varmennusleima?

Tuttle. On.

de Puyster (tekee läsnäoleville monia kuvastelevia kumarruksia, ja menee sitten puhelimen ääreen. Langaton puhelin toimii välittömästi, minkä vuoksi hän puhuu nopeasti). Yleismaailmallinen Sanomalehtiliitto. Halloo. Onko kunnallisosasto? Ottakaa selostukseni tämän illan vieraista! Yleiskuvaus uudesta juhlasalistahan teillä jo on. Hyvä!

(Eloise Lumley-Gotham ja Reginald Simpkins tulevat oikealta, mistä kaikki muutkin vieraat).

Tuttle (esittää). Neiti Eloise Lumley-Gotham ja runoilija Reginald Simpkins!…

de Puyster. Kuulitteko esittelyn? Hyvä. Lisätkää: emännän kaunis ja lumoava nuorempi tytär. Runoilijasta kertovat huhut, ettei hän aio tyytyä lepäämään laakereillaan, vaan haluaa kohottaa illan tunnelmaa esittämällä runon »Lumley-Gothamin suku». — Vieraita tulee lisää, olkaa tarkkaavaisia!

(Sarita Knickerbocker-Smythe, hieman karkeapiirteinen ja isohko nainen, jalokivillä koristeltu, saapuu).

Tuttle (esittelee). Neiti Sarita Knickerbocker-Smythe.

(Harlemin arkkipiispa, pyylevä mies, jonka kasvoilla aina on hymy, tulee. Hänellä on purppurainen viitta ja ketjut kaulassa).

Tuttle. Hänen korkea-arvoisuutensa Harlemin arkkipiispa.

(Vieraat tervehtivät toisiaan kumartaen ja vaihtaen jonkin sanan hiljaa keskenään).

(Lumley-Gotham nuorempi, laiha ja sairaan näköinen nuorukainen, rinnassa tähti, tulee).

Tuttle. Herra Lumley-Gotham nuorempi.

de Puyster (erikoisen juhlallisesti). Lisätkää nimen perään: hän on se onnellinen nuori mies, joka kerran on omistava enemmän kuin puolet Yhdysvaltain kiinteästä omaisuudesta. Hänellä on rinnassaan tähti, jonka hän on hiljattain saanut lahjaksi pyhäkoululuokaltaan.

Eloise (veljelleen). Äiti myöhästyy.

L.-G. nuorempi (joka ei ole tervehtinyt muita kuin sisartaan). Äiti ei myöhästy milloinkaan.

Eloise. Mutta minä tarkoitan — aikaan nähden.

L.-G. nuor. Äiti on ajan valtijatar. (Astuu juhlasaliin taustalle, jonne joku muukin vieraista on siirtynyt).

Helena (äskeisessä, paljon yksinkertaisemmassa puvussa kuin muut, tulee).

Tuttle. Rouva St. Erskine Granville.

de Puyster (yhä puhelimessa hieman ivallisesti). Lisätkää: Hänen pukunsa oli hänen omintakeisen kauneusaistinsa mukainen.

Eloise (katsoo pitkään sisareensa, tyytymättömänä). Helena, olisit toki voinut pukeutua tilaisuuteen paremmin sopivaan pukuun!

Helena (rauhallisesti). Rakkaani, jos tietäisit, kuinka vaikeata minun oli tulla tänne, niin olisit tyytyväinen nähdessäsi minut missä puvussa tahansa. (Lähtee juhlasaliin taustalle).

(St. Erskine Granville, aristokraatin näköinen mies, jolla on sileiksi ajetut askeetin kasvot ja koko olemuksessa huomattavasti kyynillisyyttä, tulee oikealta).

Tuttle. Herra St. Erskine Granville. (Toiset vieraat katselevat Granvilleä melkein peloissaan).

de Puyster. Lisätkää… joka on ensimmäisen kerran moniin kuukausiin jättänyt hallitushuolet syrjään kunnioittaakseen läsnäolollaan loistavia pitoja.

Granville (Reginaldille). Sanokaa, että hän lopettaa tuon lörpöttelynsä.

Reginald. Anteeksi, mitä sanoitte?

Granville. Sanokaa hänelle, että hän jättää minut mainitsematta.

Reginald. (rientää kiireesti de Puysterin luo ja sanoo hänelle jotakin).

de Puyster (hätäisesti puhelimeen). Ei saa painattaa mitään äskeisestä! Muistakaa vain, ettette…

(Harlemin arkkipiispa on liikuttuaan vieraitten keskuudessa saapunut valtiosihteeri Granvillen luo).

Granville. Hyvää iltaa, piispa. Olettepa tekin vaivautunut tänne pilvenpiirtäjän huipulle. Nyt te todellakin olette monta kerrosta taivasta lähempänä.

Arkkipiispa. Herra valtiosihteeri suvaitsee olla hyvällä tuulella.

Sarita (keimaillen Granvillelle). Onko teillä jotakin sanomista minulle?

Granville. Voitte olla vakuutettu, neiti Sarita, että jos minä kykenisin tuntemaan suurta intohimoa, niin ei sen esine voisi olla kukaan muu kuin te.

Eloise (nauraa iloisesti, minkä johdosta Granvillen huomio kääntyy häneen)…

Granville. Kuinka voit, Eloise?

Eloise. Kiitos kysymästä, hyvin. Tiedätkö, että Helena on täällä?

Granville. Mitä? Minun neitseellinen vaimoniko? Mitä se merkitsee? Ovatko kaikki yhteiskunnalliset pulmat ratkenneet? Onko koko köyhälistö jo kasvatettu? (Katselee ympärilleen ja huomaa Helenan, joka äskeisen kohtauksen aikana on tullut taustalta ja lähestynyt. Menee hänen luokseen.) No, rouva Granville, mitä ihmettä meidän on kiittäminen tästä viattomasta ilosta?

Helena. Osaksi sitä seikkaa, etten lainkaan aavistanut teidän tulevan tänne.

Arkkipiispa (on seurannut Granvilleä ). Helena, saanko puhua kanssanne?

Helena. Mistä on kysymys?

Arkkipiispa. Pyydän teiltä suosion osoitusta. Kun tämä onnellinen kohtaaminen nyt on tapahtunut, niin pyydän teitä ajattelemaan, kuinka iloiseksi äitinne tulisi, jos te ja miehenne suostuisitte esiintymään yhdessä suuressa juhlatilaisuudessa. Ajatelkaa…

Helena. Mitä syytä teillä on sekaantua tähän asiaan?

Arkkipiispa. Sehän kuuluu minun virkaani. Kodin ja aviosäädyn…

Helena. Avioliitto tarkoittaa antamista ja ottamista. Kysykää mieheltäni, onko hän milloinkaan antanut minulle mitään.

Granville. Kysykääpä häneltä, onko hän joskus antanut minulle jotakin?

Helena. Minä annoin hänen käytettäväkseen isäni omaisuuden ja valtiovallan! Vallan hallita miljoonien ihmisten elämää, pakottaa heidät mukaantumaan tahtoonsa. Mahdollisuuden nähdä heitä kidutettavan, musertaa heidät mitättömiksi, ja sitten pilkata heitä siksi, että ovat voimattomia. Juuri sitä hän etsi avioliitosta, ja sen hän saikin. Nyt hän voi nauttia siitä! (Kääntyy halveksivin elein ja menee syrjemmälle.)

Granville (nauraen). Siinä on nainen, jolla on tikari kielenä, hyvä piispa.

Arkkipiispa. Mutta hän on myöskin älykäs nainen, erittäin älykäs.

Granville. Hän koettaa ratkaista Jumalan arvoituksia. Mutta ne ovat ratkaisemattomia, ne ovat pelkkää ivaa.

(Kaikki siirtyvät vähitellen juhlasaliin. Ylihovimestari ja palvelijat menevät oikealle.)

NELJÄS KOHTAUS.

    Helena ja Billy. (Edellinen on vetäytynyt syrjään vasemmalle.
    Billy tulee samalta suunnalta, jonne hän äsken katosi.)

Helena. Billy, minä tahtoisin, että sinä luopuisit aikeestasi.

Billy. En milloinkaan!

Helena. Mutta minä en tule mukaan.

Billy (tarttuen kiivaasti Helenan käteen ja vetäen häntä puoleensa). Helena, minä rakastan sinua! (Helena ensin vastustelee, mutta sulkeutuu sitten Billyn syleilyyn.) Minä en voi jättää sinua tänne.

Helena. Billy, tämä merkitsee kuolemaa! Luovu yrityksestä, jos rakastat minua.

Billy. Rakastan sinua liian paljon. Ja juuri siksi minä en voi siitä luopua. Sinun täytyy tulla mukaan, minä en voi elää ilman sinua.

Helena. Kuule minua, Billy…

VIIDES KOHTAUS.

Edelliset ja Granville (tulee takaisin, myöhemmin vartijat).

Granville (on katsellut ja kuunnellut kohtausta). Tässähän on karkuri Billy Kingdon, ja työläisen puvussa. Miten te olette tänne päässyt?

Billy. Olen lentokoneen kapteeni.

Granville. Vai niin? Millä nimellä?

Billy. En omallani.

Granville. Olette siis pannut henkenne peliin.

Billy. Niin olen tehnyt. Eihän se tapahdu ensimmäistä kertaa, kuten tiedätte.

Granville. Mistä johtuu tämä mielettömyys?

Billy. He ottivat Helenan minulta ja antoivat hänet teille. Silloin minä hävisin ihmisten ilmoilta. Mutta minun pakooni oli muitakin syitä. Teidän maailmassanne ei ole mitään, jolle mies voisi työtarmonsa omistaa. Katselkaa tämän illan näytelmää, näitä nukkeihmisiä, näitä kullattuja pökkelöitä!

Granville. Jonkun on heitä hallittava.

Billy. Ehkä se tehtävä sopii teille, mutta ei minulle. Lentokoneessa on toki jotakin todellista.

Granville. Lapsen leikkikalu! Ja te nyt leikitte sillä, te, joka olisitte voinut nousta valtiolaivan komentosillalle!

Billy. Te teitte sen orjalaivaksi! Sen komentaminen huvittaa teitä, mutta ei minua. — Minä halusin tietää, miten Helena voi, ja sen vuoksi minä tulin tänne.

Granville. Te näytte päässeenkin siitä selville.

Billy. Olenpa kyllä! Hän on samaa mieltä kanssani, ja tänä iltana me 'matkustamme.

Granville. Mitä? (Hän tekee eleen kutsuakseen vartijoitaan, jotka ovat aivan lähellä oviverhojen suojassa.)

Billy (on huomannut hänen aikeensa, vetää esille revolverin). Jos liikutatte sormeakaan, olette kuoleman oma!

Helena (heittäytyen väliin). Billy, malta mielesi! (Hetken vaikeneminen.)

Billy. Helena, nyt on kysymys meidän jommankumman hengestä.

Helena (huudahtaen). Ei, Billy!

Billy. Sinun on valittava meistä toinen. Hän on murhannut miljoonia ihmisiä kukistaessaan vallankumouksia. Minä voin surmata hänet nyt äänettömästi, ja me pääsemme pakoon lentokoneella. Mutta jos hän saa elää, ottaa hän minulta hengen.

Helena. Minä vetoan isääni. Hän on pelastava sinut!

Billy. Minä olisin jo saanut surmani, ennenkuin isäsi olisi kuullut minusta puhuttavankaan.

Helena (kääntyen mieheensä, jonka kasvoilla lepää yhä entinen hymyn häivä). Granville…

Billy (keskeyttäen). Älä tuhlaa aikaa! Kumpi meistä saa jäädä elämään? Valitse!

Helena (kauhuissaan). Kuinka voisin olla onnellinen, jos mieheni veri tahraisi käsiäni?

Billy (ollen hetkisen vaiti ja katsellen Granvilleä, synkistyen). Onko se viimeinen sanasi?

Helena (melkein kuiskaten). Sinä et saa tappaa häntä.

Billy (pistää revolverin taskuunsa, kääntyy mennäkseen).

Granville (nostaa samalla kätensä, jolloin kaksi vartijaa heti syöksyy Billyn kimppuun).

Helena (huudahtaa tukahdutetusti). Raakalainen! — Nyt isän luo. (Poistuu oikealle.)

Granville.. Yksinäiseen koppiin. (Lähtee taustalle.)

(Vartijat vievät Billyn vasemmalle).

KUUDES KOHTAUS.

Kaikki aikaisemmin tulleet, paitsi Helena, vieraita, Tuttle, rva Lumley-Gotham.

(Alkaa kuulua soittoa, joka ensin on melkoisen kovaa, mutta pian hiljenee. Se ei saa missään tapauksessa häiritä vuorosanoja. — Ensin tulee oikealta ylihovimestari Tuttle. Vieraat tulevat taustalta asettuvat ryhmiin. Sitten asettuu kaksi palvelijaa oikealle johtavalle ovelle, josta kohta astuu sisälle rva Lumley-Gotham jäljessään lisää vieraita, puettuna karmosiinipunaiseen samettiin, kolmasosa ruumiista timanttien peitossa. Vyötäisten kohdalla on kokonainen timanttipanssari. Sen lisäksi on hänelle timanttikruunu, ja jalokivillä koristettuja renkaita kyynärpäihin asti. Hän on vanha, suuri nainen, jolla on käheä, hiukan katkonainen ääni.)

Tuttle (esittää). Rouva Lumley-Gotham.

Vieraat. Me tervehdimme teitä, rouva Lumley-Gotham!

Rva L.-G. Olkaa tervetulleet Huvilapalatsiin, rakkaat ystävät!

de Puyster (on kiiruhtanut puhelimen luokse. Puhuu siihen sinä aikana kuin esittely ja tervehdysmenot suoritetaan). Kansalaisten Liittomarssin sävelten kaikuessa saapuu juhlan emäntä Viviana Athestan de Smithkins Lumley-Gotham tähän temppeliin, joka on pyhitetty suojapaikaksi niille, joiden huostaan Jumala äärettömässä viisaudessaan on uskonut maan talouden ja omaisuuden hoidon.

Harlemin arkkipiispa (rva G:lle). Oi, rouva Lumley-Gotham, kuinka ihastuttava onkaan olemuksenne! Nuoruuden tunteet täyttävät minut teitä katsellessani! Toivoisin, että kaikki teidän kateelliset kilpailijanne olisivat nyt täällä teitä näkemässä.

Reginald (käsikirjoitus kädessään). Suvaitkaa, oi yhteiskunnan armollinen valtijatar, ottaa vastaan tämä kunnianosoitus, jolla tahdomme tehdä tuleville sukupolville tunnetuksi Lumley-Gotham-suvun mahtavuuden.

Rva L.-G. (ottaen käsikirjoituksen runoilijalta). Kiitos, Reggie.

Reginald Simpkins. Minä toivon saavani tilaisuuden lausua sen teidän vieraillenne. Muuten Eloise ja minä olemme saaneet valmiiksi menuetin, jonka te meille suunnittelitte: Haluatteko nähdä meidän esittävän osan loppunäytöksestä? (Alkaa tepastella omituisia tanssiaskeleita, jolloin kääntyy selin, eikä huomaa, että rva L.-G. poistuu taustalle. Hetken kuluttua hän kääntyy, huomaa asian laidan ja nolostuu. Toiset vieraat ilostuneita.)

(Yleisen iloisuuden ja juuri alkaneen puheensorinan katkaisee äkillinen ja räikeä torven toitotus.)

Eloise. Hyi, kuinka inhoittavaa!

Sarita. Eikö hän nyt olisi voinut jättää meitä rauhaan tänä iltana?

Arkkipiispa. Rakas nuori nainen, kyllä kai hänen sallitaan katsella tätä Huvipalatsia, jonka kustannukset hän on itse suorittanut.

Sarita. Katselkoon vain, mutta älköön hätyyttäkö vieraitaan kuin lampaita.

(Kaikki muut paitsi Granville menevät taustalle.)

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Granville, Lumley-Gotham, kolme vartijaa, palvelijoita, myöhemmin Lumley-Gotham nuorempi ja Jessup.

(Aluksi kuuluu vielä pari torven toitotusta, vaikka ei niin kovaa ja vihlovaa kuin äsken, sitten astuu sisälle kolme vartijaa, jotka nuuskivat tarkasti joka nurkan minkä jälkeen jäävät seisomaan yksi kullekin ovelle.)

Lumley-Gotham (tulee oikealta. Hän on vanha, laiha, kaljupäinen ja hampaaton mies, jonka kasvot ovat terävät ja kokoonkutistuneet. Hänen luonteensa pääominaisuuksia ovat ahneus ja pelkuruus, varsinkin viimeksimainittu. Liikkuessaan hän kurkistelee kaikkiin suuntiin, eikä koskaan astu monta askelta kääntymättä hermostuneena katsomaan taakseen. Häntä taluttaa sisälle kaksi palvelijaa. Hän vaipuu väsyneenä ja huoaten istumaan isoon nojatuoliin oikealle.)

Granville (astuen esiin hymyillen). Hyvää iltaa! (Hetken perästä.) Tahdotteko nyt tavata Jessupia?

Lumley-G. Minä olen väsynyt, haluan levätä.

Granville. Muistatte kai, että asia on tärkeä?

Lumley-G. (kiusaantuneena). Kyllä, kyllä. — Kutsu hänet tänne.

Granville (oikealla uloskäytävällä seisovalle vartijalle). Kutsu tänne keksintöosaston johtaja. (Vartija poistuu hetkeksi ja palaa sitten entiselle paikalleen. Kohta lähestyy takaovella seissyt vartija Granvilleä ja kuiskaa tälle jotakin.) Poikanne haluaa tavata teitä.

Lumley-G. Onko hänestä tehty tiedusteluja?

Granville. On kyllä.

Lumley-G. Hyvä on.

(Vasemmalla ovella seisova vartija on lähestynyt Granvillea ja tehnyt tälle merkin.)

Granville. Teidän seitsemäs aterianne on valmis.

Lumley-G. Hyvä on.

Lumley-G. nuor. (astuu vartijoitten välitse sisään. Lähenee isäänsä lausuen tälle kunnioittavasti). Miten voitte, isäni?

Lumley-G. (kuivasti ja pistävästi). Sangen huonosti… Mitä tahdot?

Lumley-G. nuor. Vain nähdä teitä, isä.

Lumley-G. Lörpötystä.

Lumley-G. nuor. Isä ei saa unohtaa minua kokonaan! Ymmärtääkö isä?…

Lumley-G. En, en ymmärrä.

Lumley-G. nuor. (hätääntyneenä). Te ette voi hyvin, isä! Älkää lähtekö lentoretkelle tänään. Te voitte tulla merikipeäksi, isä.

Granville (keskeyttäen). Matkan on järjestänyt isänne lääkäri.

Lumley-G. Minä tarvitsen huvia… Etkö sinä tule mukaan?

Lumley-G. nuor. (hermostuneena ja kauhistuen). Mitä? Minäkö mukaan lentoretkelle?

Granville. Ei ole mitään vaaraa. Kaikki ilmalaivat on pidätetty liikenteestä. Yöpostin kuljetuskin on kielletty. Koko avaruus on meidän hallussamme. Yhteentörmäystä ei voi tapahtua.

Lumley-G. nuor. (yhä hädissään). Isä, isä, minä pyydän, älkää matkustako!

Granville (nuoremmalle Lumley-G:lle). Hyvä herra, lääkäri on määrännyt, ettei isäänne saa häiritä aterian aikana.

(Eräs vartija on lähestynyt kädessään kultainen tarjotin. Sillä olevalla kultaisella lautasella on tusinan verran tabletteja.)

Granville (ottaa tarjottimen ja menee Lumley-G:n ja hänen poikansa väliin, edelliselle). Olkaa hyvä!

Lumley-G. Kuinka monta minä saan ottaa?

Granville. Yhden.

Lumley-G. (ojentaa kuivan ja vapisevan kätensä hypistellen epävarmana kaikkia tabletteja. Valitsee sitten kaksi ja antaa eräälle vartijalle). Syö nämä! (Katselee tarkkaan vartijaa, ettei tämä voi piiloittaa tabletteja hihoihinsa, vaan ne todellakin syö. Odottaa hetken tulosta. Sitten ottaa vielä yhden tabletin, katselee sitä pitkään ja antaa lopulta pojalleen.) Sinä syöt tämän. (Lumley-G. nuor, tottelee määräystä, minkä jälkeen L.-G. ottaa vielä yhden tabletin käteensä antaen samalla Granvillelle merkin, että tarjottimen saa viedä pois.) Minä syön tämän hetken kuluttua.

(Palvelija vie pois tarjottimen. Toinen palvelija tulee samalla kuiskaamaan jotakin Granvillen korvaan.)

Granville. Jessup, keksintöosaston johtaja.

Lumley-G. Onko hänestä tehty tiedusteluja?

Granville. On kyllä.

Jessup (voimakas ja kunnioitusta herättävä virkapukuinen mies, jonka rinta on jalokivillä koristettujen ritarimerkkien peitossa, kumartaa juhlallisesti Lumley-G:lle). Valmis palvelukseenne, herra.

Granville. Asia koskee niitä toimenpiteitä, joita osastonne on toimeenpannut radiumin voimalähteiden selvillesaamiseksi.

Jessup. Mitä tarkoitatte, herra?

Granville. Ne ovat vaarallisia. (Ottaa taskustansa sanomalehtileikkeleen.) Tässä kirjoituksessa todetaan, että professori Holcomb on keksinyt uuden alkuaineen, jota hän nimittää radiumiitiksi ja joka kehittää tehokkaampaa voimaa kuin mikään aikaisemmin tunnettu aine, tunkee kaikkien esineiden läpi ja tuhoaa kaiken elollisen. Onko tämä totta?

Jessup. On, herra.

Granville. Entä jos radiumiitti joutuu jonkun anarkistin tai hullun käsiin? Millä tavoin silloin voidaan puolustautua murhaajaa vastaan? Teidän on lopetettava sellainen vaarallinen työskentely.

Jessup. Mutta, hyvä herra, ajatelkaahan, mikä merkitys radiumiitilla on. Se antaa niin paljon voimaa, että maan kaikki teollisuuslaitokset saadaan sillä pyörimään. Professori Holcomb voi synnyttää pisarasta merivettä niin paljon energiaa, että se riittää kuljettamaan rahtilentokoneen ympäri maapallon.

Lumley-G. (kiihkoisen ahnas loiste silmissään). Miksi te ette ole ennemmin siitä minulle ilmoittanut?

Jessup. Minun ilmoitukseni asiasta on ollut herra Granvillen hallussa jo viikon ajan.

Lmley-G. Minä sanon teille, mitä teidän on tehtävä. Emme voi pysäyttää töitä, vaan professori Holcomben on keksittävä minua varten jokin keino, jolla voin suojella itseäni radiumiittia vastaan. Ja sillä välin on Granvillen pidettävä huolta siitä, että minun henkivartijoitani lähetetään suojelemaan salaisuutta.

Jessup. Tahtonne on tapahtuva. (Kumartaa ja poistuu.)

Lumley-G. (kääntyen poikansa puoleen). Tunnetko itsesi aivan hyvinvoivaksi?

Lumley-G. nuor. Kyllä, isä.

Lumley-G. No niin, siinä tapauksessa luulen voivani syödä oman osani. (Syö tähän saakka kädessään pitämänsä tabletin.) Nyt saat mennä.

(Lumley-G. nuor, kumartaa isälleen ja poistuu huoneesta.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Lumley-Gotham, Granville, vartijoita.

Vartija (tullen ilmoittamaan). Rouva Granville haluaa puhua isänsä kanssa.

Granville. Sitä ei voida sallia. Maailman valtias on juuri nauttinut ateriansa, eikä sen perästä saa häiritä hänen ajatuksiansa.

Lumley-Gotham (väsyneesti). Mistä nyt taas on kysymys?

Granville. Ei se ole mitään tärkeätä. (Vartijalle.) Vaimoni ei saa tavata häntä.

Vartija. Mutta hän on itsepäinen, herra; hän ei lähde pois.

Granville (vartijalle). Jos hän synnyttää melua, niin vangitkaa hänet.

Vartija. Vangitako puolisonne, herra?

Granville. Se on määräyksenä.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Edelliset. Helma. (Oikealta alkaa kuulua sanasotaa, minkä jälkeen
    Helena tulee sisälle vartijoiden estelystä huolimatta.)

Helena. Kukaan ei voi estää minua pääsemästä isäni luo.

Lumley-G. (säikähtyneenä). Mitä tämä merkitsee?

Granville (astuen estävästi Helenan tielle). Seis!

Helena (Granvillesta välittämättä läheten isäänsä). Isä, minä tahdon puhua kanssasi.

Granville. Vaikene!… Ottakaa hänet kiinni!

Helena (vartijoitten lähestyessä koettaa kamppailla heitä vastaan). Isä, sinun täytyy kuunnella minua!

Lumley-G. (vapisevalla äänellä). Mitä tämä merkitsee? Mistä on kysymys?

Helena (vartijoille, joista pari on tarttunut hänen käsivarsiinsa). Kuinka te uskallatte? (Polkien jalkaansa.) Isä, käske noiden roistojen päästää minut irti!

Granville. Viekää hänet pois!

Lumley-G. Ei, ei, odottakaa… Mitä hän tahtoo? Mistä on kysymys?

Granville. Herra Lumley-Gotham, minä varoitan teitä kuuntelemasta häntä. Te tiedätte, että olette juuri syönyt ja tunnette lääkärinne varoitukset. Tällaisen varomattomuuden saatte kenties maksaa hengellänne.

Lumley-G. (vavisten, äärettömän pelon vallassa). Helena, kuinka uskallat häiritä minua? Tahdotko sinä riistää hengen isältäsi?

Helena. Oi, isä, isä, asiani on tärkeä, se ei siedä hetkenkään viivytystä… Isä, älä salli…

Lumley-G. (tukkii korvansa sormillaan ja rientää oikealle henkivartijoittensa seuraamana).

KYMMENES KOHTAUS.

Granville. Helena. Pari G:n vartijaa.

Helena (joka isänsä mentyä on luopunut vastarinnastaan). Voit antaa miehillesi määräyksen päästää minut vapaaksi. Minä en tee enää vastarintaa.

Granville. Minua ilahduttaa, että olet päässyt taas järkiisi. (Antaa vartijoille merkin päästää Helena vapaaksi.) Sinun pitäisi käsittää, ettet saa mitään aikaan.

Helena. Taistelu ei ole vielä loppunut.

Granville. Sinä aiot siis turvautua äitiisi, mutta salli minun vakuuttaa sinulle jo etukäteen, ettei sinun onnistu pelastaa Billy Kingdomin henkeä. Sinä voit vain häväistä itsesi.

Helena. Sinä sallit siis käyttää vaimoasi vastaan sellaisia aseita?

Granville. Kysymys ei ole siitä, mitä minä sallin, vaan siitä, mitä maailma sanoo tästä. Kaikki tietävät, että tuo nuori mies rakasti sinua, ennen kuin menit minun kanssani naimisiin. Kaikki tietävät, että hän juuri siitä syystä karkasi ja rupesi tavalliseksi työmieheksi. Nyt hän on tullut takaisin insinöörinä ja lentokoneen kapteenina, ja minä olen tavannut teidät karkaamisaikeissa. Mitä luulet kaikesta tästä sanottavan?

Helena. Se on minulle samantekevää. Minulle on tärkeätä vain hänen henkensä pelastaminen. Kaikki nämä vuodet minä olen ollut toimettomana ja antanut sinun hallita maailmaa mielesi mukaan, mutta jos sinä nyt ryhdyt tähän rikokseen, ja otat häneltä hengen, niin minusta tulee sinun leppymätön vihollisesi. Sinä luulet kenties voivasi uhmata minua, mutta minä vakuutan sinulle, että on tuleva päivä, jona kadut tekoasi.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Lumley-Gotham. Henkivartijoita.

(Kuuluu torventörähdyksiä, minkä jälkeen henkivartijoitten seuraamana
Lumley-G. syöksyy huoneeseen).

Lumley-G. (kiihtymyksestä hengästyneenä). Granville!

Granville. Mitä nyt?

Lumley-G. Katsokaa! Taaskin radiumiitti. Minä en tahdo olla mukana tässä puuhassa.

Granville (ottaa L.-G:n kädessään pitämän sanomalehden, lukee). »Tänä iltana näytti professori Holcomb tiedemiestovereillensa ja Yleismaailmallisen sanomalehtiliiton edustajalle ilman pitävästi suljetun kvartsipullon, jonka kemiallinen rakenne on…» — Mikä tällä sitten on vikana?

Lumley-G. Jatkakaa! (Osoittaen lehteen.) Toiselta palstalta — tuosta.

Granville (jatkaa lukuaan). Ainoa vaikeus on, että X-radiumiittia, jonka nimen keksijä on aineelle antanut, ei voida kontrolloida. Se saatiin syntymään tyhjässä astiassa. Jos se sattumalta joutuisi ilman yhteyteen, tulisi siitä olemaan kauheammat seuraukset kuin yksikään ihminen osaa kuvitella. Pulloa säilytetään puuvillaan käärittynä, ja yksi laboratorion asistenteista vartioitsee sitä päivin ja öin. Professori selitti, että jos pullo särkyisi, olisi seurauksena kaiken elimellisen elämän häviäminen maan pinnalta. (Puhuu.) Tämähän on mieletöntä.

Lumley-G. (kauhuissaan). Jos tuo pullo nyt särkyy, saan minä surmani.

Granville. Mutta sehän ei voi olla totta!

Lumley-G. Se on totta! Jatkakaa!

Granville (lukee). Tämän osoitti sitovalla tavalla todeksi se surullinen kuolema, joka kohtasi professori Clarkia. Kuten muistetaan, oli professori Clark juuri kokeilemassa aivan vähäisellä radiumiittimäärällä ja sai surmansa, kuten kaikki muutkin laboratoriossa olleet. Vain pieni tomukasa oli jäänyt sille paikalle, jossa professori oli seisonut.

Lumley-G. Ajatelkaa! Minustakaan ei jäisi muuta kuin tomukasa. Ja mitä he aikovat tehdä sillä aineella? Antaa merkkejä Marsiin!

Granville (jatkaa lukitaan). Professori Holcomb oli toivonut, että X-radiumiitin avulla voitaisiin vastata niihin merkkeihin, joita viimeisten kymmenen vuoden kuluessa on saatu Marsin asukkailta. Nyt täytyi professorin kuitenkin myöntää, että hänen ponnistuksiaan ehkäisi sama vaikeus joka tuotti tuhon professori Clarkille ja hänen apulaisilleen, nimittäin että kaikki kokeet ovat osoittaneet mahdottomaksi saada radiumiittisäteitä kohoamaan korkeammalle kuin neljännesmailin päähän maan pinnasta. Ne saattavat kyllä kulkea 8—10 tuhatta kertaa maan ympäri, mutta eivät erkane maasta mainitsemisen arvoisen matkan päähän.

Lumley-G. Oletteko ennen kuullut moista mielettömyyttä?

Granville. Me järjestämme kyllä tämän asian. (Menee langattomaan puhelimeen.) Keksintöjen osasto. Poliisitoimisto. Granville puhuu. Lumley-Gothamin erikoismääräys. Ilmoittakaa laboratoriossa oleville asiamiehillenne, että heidän on otettava paikka valtaansa. Vangitkaa heti professori Holcomb ja kaikki muut siinä rakennuksessa olleet ja pitäkää heitä ankarasti vartioituina, kunnes saatte uusia määräyksiä. Estäkää uutisten levittäminen näistä toimenpiteistä. (Tulee takaisin.) Kas niin, se riittää. Ja nyt, herra Lumley-Gotham, älkää enää yhtään välittäkö koko jutusta. Minä kyllä hoidan tämän asian.

Helena (joka edellisen keskustelun ajan on ollut syrjemmällä, astuu esiin). Isä, minä tahdon nyt puhua sinun kanssasi.

Granville. Minä olen jo sanonut, että te ette saa kuunnella häntä.

Helena. Isä, kuuntele minua.

Granville. Muistakaa lääkärin määräys.

Lumley-G. (valittaen). Voi, voi, voi! Mitä tämä merkitsee? Enkö minä saa olla rauhassa omien lasteni hyökkäyksiltä? (Samassa soi kello kovasti.) Mitä se on?

Granville. Minä otan selvää. (Menee langattomaan -puhelimeen. Hetken perästä havaitaan hänen kasvoillaan hämmästys.) Mitä?

Lumley-G. (joutuen jälleen kauhuun valtaan). Mitä nyt? Mistä on kysymys?

Granville. Odottakaa! (Kuuntelee vielä jonkin aikaa, sitten tulee pois puhelimen luota.) Professori on tullut hulluksi! Hän kieltäytyy luovuttamasta keksintöään. Hän on sulkeutunut työhuoneeseensa ja selittää, että hän joko suorittaa työnsä loppuun saakka tai lyö pullon rikki.

(Hetken hiljaisuus. Kaikki tuijottavat Granvilleen.)

Lumley-G. (kuiskaten). Mitä meidän on tehtävä?

Granville. Poliisit koettavat päästä häneen käsiksi, mutta pelkäävät räjähdystä.

Lumley-G. Käskekää heidän luopua yrityksestään. Ruvetkaa neuvotteluihin hänen kanssaan!

Granville (jälleen puhelimen luo). Sanokaa asiamiehillenne, että heidän on luovuttava yrityksestään… Jättäkää hänet rauhaan. Odottakaa uusia määräyksiä. (Vaiti, edelleen puhelimen ääressä.) He ilmoittavat, että professori ei luota heihin. Hän ei tahdo enää neuvotella.

Lumley-G. (alkaa väännellä käsiänsä. Seuraavien vuorosanojen aikana hänen epätoivonsa kehittyy äärimmilleen). Kas niin, kapinoitsijoita! Yhä uusia kapinallisia. Laupias sallimus, enkö minä milloinkaan pääse murheistani? Ensin kapinoivat työläisten ammatilliset järjestöt. Sitten insinöörit. Sen jälkeen minun omat lapseni, kaikki ovat kapinallisia! Ja he tahtovat tappaa minut! Herra Jumala, miksi minulle tämän teit? (Huutaa.) Apua! Apua!

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Lumley-Gotham nuorempi.

Lumley-Gotham nuor. (syöksyy huoneeseen vartijain kielloista huolimatta). Mikä hätänä? Isä, mikä sinun on?

Lumley-G. (kiinnittämättä huomiota poikaansa ojentelee käsiänsä taivaan puoleen). Jumalani, miksi laskit tämän taakan minun hartioilleni? Miksi et antanut minun elää köyhänä miehenä ja nukkua vaikka maantien ojassa — kunhan vain saisin nukkua? Mitä sinä tahdot minun tekevän?

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Eloise.

Eloise (tullen nopeasti juhlasalista). Mitä on tapahtunut?

Lumley-G. Eräs professori on tullut hulluksi. Hän aikoo muuttaa meidät kaikki maan tomuksi!

Lumley-G. nuor. Miksi et tee mitään, isä?

Lumley-G. Mitä minä voin tehdä? Granville, ettekö voi neuvoa minulle jotakin?

Granville (joka muitten yhä ollessa hädissään on vähitellen saanut takaisin entisen välinpitämättömän ilmeensä). Voimmehan kysyä Jessupilta.

Lumley-G. Aivan niin.

Lumley-G. nuor. Jessup! Missä on Jessup? Jessup! Missä on Jessup? (Rientää oikealle huutaen mennessään.) Jessup! Jessup!

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

Edelliset, paitsi Lumley-Gotham nuorempi. Vähitellen kalkki.

Lumley-G. (kävelee edestakaisin epätoivoissaan). Kauheata! Kauheata! Kuinka hirveä on rikkaan miehen kohtalo! Miksi minä en saanut syntyä köyhänä.

Arkkipiispa (tullen juosten paikalle). Mitä on tapahtunut? Mitä minä kuulin ilmaan räjäyttämisestä?

Lumley-G. (voihkien). Minun olisi pitänyt ymmärtää, että mies voi ryhtyä mielettömyyksiin. Miksi te ette aavistanut sitä, Granville?

(Kaikkialla vierasten joukossa on syntynyt kauhua, sillä tieto on nopeasti levinnyt.)

Reginald Simpkins (tulee esille surkeana). Voi, minne me voimme pelastua? Mihin me menemme?

Rva Lumley-Gotham (samoin). Murhaajia! Murhaajia!

Granville (mennen puhelimen luo). Halloo, kuuluuko jotakin uutta? (Syntyy hetkeksi yleinen hiljaisuus.) Vai niin, ei vielä mitään.

Lumley-G. Kauheata! Kauheata!

Reginald. Tulkaa, menkäämme alas!

Eloise. Mitä se hyödyttäisi?

Sarita (syöksyen salista). Tuli on irti! Tuli on irti!

(Syntyy yleinen hämminki, jonka kuluessa toistellaan sanoja: »Tulipalo» ja »tuli irti». Silloin tulee kiireisesti sisälle de Puyster).

de Puyster (koettaen päästä puhelimen luo). Palaa! Missä palaa? (Puhelimessa.) Halloo, Yleismaailmallinen Sanomalehtitoimisto. Valtiollinen osasto. Puyster puhuu. Kuulin huhun, että huvipalatsi palaa. Julkaiskaa siitä heti lisälehti. Minä hankin huhulle vahvistuksen, jos voin. (Kääntyen vieraitten puoleen, jotka ovat hälisseet koko ajan, mutta ei kuitenkaan kovaa, että olisivat estäneet Puysterin sanoja kuulumasta). Olkaa ystävällisiä ja sanokaa, missä tulipalo on. Minä olen reportteri, minun täytyy tietää uutiset.

Rva Lumley-G. (kovasti hermostuneena). Eikö kukaan voi sanoa, mitä meidän on tehtävä?

Lumley-G. (tarttuen Granvilleä käsivarteen). Ajatelkaa, ajatelkaa nyt! Minä olen aina luottanut teihin. Te voitte varmasti antaa meille neuvon.

Granville (joka jo hetken on seisonut mietteissään, pienen vaitiolon perästä). Sanomalehdessä kerrottiin, että nuo säteet kohoavat vain hiukkasen yläpuolelle maan pinnan. Jos nousisimme lentokoneeseen.

Toiset (katkonaisina huudahduksina). Tietysti. — Lentokoneeseen. — Aivan niin. — Ylös ilmaan.

Lumley-G. Mutta kuka osaa lentokonetta ohjata?

Helena (astuen esiin). Lentokoneen kapteeni on täällä.

Lumley-G. Missä? Missä hän nyt on?

Helena. Mieheni tietää sen.

Toiset (kääntyen vaikenevan Granvillen puoleen). Missä häh on? Sanokaa!

Lumley-G. Onko se totta? Tiedättekö te?

Helena. Hän tietää. Käskekää vain häntä!

Toiset (Granvillen edelleen vaietessa). Hankkikaa hänet tänne. — Missä hän on? — Mikä teitä vaivaa?

Granville (eräälle vartijalle). Hae hänet tänne. (Vartija menee. Sitten puhelimeen.) Halloo, Granville, onko mitään uutta… (Hetken vaitiolo.) Ettekö te kuule, Granville puhuu… Ei vastausta…

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Billy Kingdon, vartijan mukana.

Helena. Siinä on lentokoneen kapteeni!

Toiset (sekaisina huutoina). Lentokoneeseen! — Heti matkaan! — Älkää viivytelkö! — Nouskaamme heti!

(Syntyy yleinen rynnistys ovelle, jonka aikana joku tempaa Lumley-Gothamin mukaan, Billy Helenan ja Tuttle rva Lumley-G:n. Arkkipiispa on unohtanut vakavuutensa ja tuppautuu ensimmäisien joukkoon. Näyttämö tyhjenee nopeasti. Aivan lyhyen tuokion on näyttämö tyhjänä. Sitten ryntäävät sisälle Lumley-Gotham nuorempi ja Jessup ynnä loput vieraat. Samalla alkaa kuulua poistuvan lentokoneen moottorin ääni.)

Lumley-G. nuor. He ovat jättäneet meidät tänne kuolemaan. (Raastaa itseään.) Nuo lurjukset… roistot! Oi, voi, mitä minä teen? Mitä minä teen?

(Muutkin ymmärtävät ja kauhistuvat. Sitten näyttämö pimenee, kunnes hetken päästä välähtää äkkinäinen valo, joka samassa taas sammuu, ja pieni jyrinä seuraa sitä.)

Väliverho.

TOINEN NÄYTÖS.

(Näyttämön ääriviivat samat kuin ensimmäisessä näytöksessä. Näyttämö on kuitenkin nyt ikävä ja harmaa, sillä kaiken elollisen ylitse on kuolema käynyt. Koristeet ovat jäljellä, mutta niillä ei ole loistoa, sillä mikään valaistus ei toimi. Kaikki tekee kylmän ja kolkon vaikutuksen. Lattialla on pieniä tuhkakasoja, tuhoutuneitten ihmisten jäännöksiä. — Edellisen näytöksen toiminnasta on kulunut kuusi tuntia.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(Kaikki ilmalaivaan pelastuneet henkilöt, paitsi Granville, tulevat vähitellen sisälle, kaikki matkasta huomattavasti väsyneinä, paitsi Billy ja Helena, joista sitä ei niin huomaa.)

Billy (on tullut Helenan kanssa ensimmäisenä ja ryhtyy heti tarkastelemaan ympärilleen. Menee puhelimen luo ja koettaa antaa sillä merkkejä, mutta ei pääse minnekään. Sitten hän kiinnittää huomiota huoneen kylmyyteen, tekee sitä osoittavan merkin, ja katsoo Helenaan, joka näyttää ymmärtävän kaiken yhtä hyvin kuin hänkin. Sitten kiintyy hänen katseensa lattialla oleviin tuhkaläjiin. Osoittaa niitä Helenalle ja sanoo kuiskaten). Katso!

Rva Lumley-Gotham. Miksi koko talo on tyhjänä? Käskekää ottaa selvää asiasta!

Lumley-Gotham (hampaat kalisten). Kutsukaa tänne minun adjutanttini ja käskekää hänen tuoda minulle takki. Miksi minusta ei pidetä huolta?

de Puyster (häärien puhelimen luona). Hyväinen aika, minä en ole saanut yhtään sanomalehtien aamunumeroita.

Billy. Nähtävästi ei ole olemassa ketään. Kukaan ei vastaa puhelinmerkkeihin.

Sarita. Mutta mitä ihmettä me sitten teemme?

Arkkipiispa. Ettekö voi mennä lähettämään määräyksiä?

Billy. Mennä? Minne? Kenelle olisi määräyksiä lähetettävä?

Sarita. Huutakaa juoksupoikaa.

Reginald. Voittehan lähettää sähkösanoman.

Billy. On nähtävästi tapahtunut radiumiittiräjähdys, eikä ole jäljellä yhtään elävää olentoa, meitä lukuunottamatta.

Rva Lumley-G. Lähettäkää sitten sananviejä kaupunkiin.

Helena. Etkö ymmärrä, äiti, kaupungistakin ovat ihmiset tuhoutuneet.

Eloise. Kaikki työläisetkö?

Helena. Pelkään niin tapahtuneen.

Eloise. Mutta sehän on mahdotonta. Mitä me sitten teemme?

Sarita. Ei ole ketään, joka tarjoileisi meille.

Reginald. Ei ole mitään syötävää.

Arkkipiispa. Eikä siis ole keittäjiäkään.

Eloise. Sehän on järjetöntä. Olisimmeko me villien asemassa?

Rva Lumley-G. (joka on kovasti hermostunut, melkein parkaisten). Minä en suostu tällaiseen. Minä ilmoitan hallitukselle! (Kääntyen herra de Puysterin puoleen.) Herra Puyster, ettekö voi ilmoittaa tästä sanomalehdille?

de Puyster (tuskaantuneena). Minä koetan ilmoittaa. Kunpa vain saisin sanan toimistoon. Minä en ole saanut yhtään uutista aamunumeroihin.

Billy. Ettekö voi käsittää, ettei ole olemassa enää mitään sanomalehtiä.

de Puyster. Eikö mitään sanomalehtiä?

Billy. Kuka niitä painaisi?

de Puyster. Sen kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Minä olen Yleismaailmallisen Sanomalehtiliiton palveluksessa, ja olen sopimuksen mukaisesti sitoutunut hankkimaan uutisia, painettiinpa niitä tahi ei.

Billy. Ettekö te nyt vihdoinkin käsitä, te ja kaikki muut, ettei koko maapallolla ole enää ketään muita ihmisiä kuin me, ilmalaivan avulla pelastuneet. Kaikki muu elollinen elämä on nähtävästi sammunut. Minä lähden kuitenkin katsomaan, onko asiain tila todella sellainen kuin oletan. (Vaihtaa muutaman sanan Helenan kanssa ja menee sitten oikealle.)

TOINEN KOHTAUS.

Kaikki muut, paitsi Billy.

Rva Lumley-G. (retkahtaen voipuneena nojatuoliin). Antakaa minun sitten kuolla! (Eloise ja Reginald siirtyvät hoitelemaan ja lohduttamaan häntä.)

Helena (joka on saatellut isäänsä käsikoukusta ja asettanut hänet tuolille istumaan). Meidän täytyy saada jotakin juotavaa. (Katsoo ylihovimestari Tuttleen.) Tuttle, onko tässä lähellä jotakin sellaista?

Tuttle (on kohta sisään tultuaan asettunut huolettomaan asemaan loikomaan sohvalle. Hän vastaa veltosti ja huolettomasti). En tiedä, rouva hyvä.

Arkkipiispa. Eikö sen tietäminen kuulu teidän tehtäviinne?

Tuttle. Ei kuulu.

Helena. Menkää nyt kuitenkin etsimään. Näiden ihmisten täytyy saada apua.

Tuttle. Minä olen yhtä väsynyt kuin toisetkin.

(Nousee kuitenkin laiskasti ja menee ulos.)

KOLMAS KOHTAUS.

Edelliset, paitsi Tuttle.

(Hetkinen äänettömyyttä.)

Arkkipiispa (melkein kuiskaten). Sarita, maailmassa ei ole enää keittäjiä. (Vaihtavat katsetta Saritan kanssa.) Meidän on syötävä kylmää ruokaa… (Hetken vaiti.) Kenties me emme saa ensinkään ruokaa!

Sarita (huokaisten). Ei enää milloinkaan keitettyä viiriäistä.

Arkkipiispa (samoin). Ei koskaan enää hummerisalaattia. — Eikä enää milloinkaan sokeroituja munkkeja.

Eloise (myös surullisesti). Emme enää koskaan pääse teatteriin.

Reginald (kauhistuen). Herra Jumala! Eikö ole enää räätäleitäkään. Täytyykö minun nyt turvautua valmiina ostettuihin vaatteisiin? (Surkealla äänellä.) Ei ole ketään, joka painaisi minun runojani!

Sarita. Ole vaiti! Minä en voi enää sietää tätä.

Arkkipiispa. Kunpa saisin edes tilkkasen viiniä kuivaan suuhuni.

NELJÄS KOHTAUS.

Edelliset ja Tuttle.

Tuttle (tulee sylissään puolikymmentä samppanjapulloa). Minä löysin sentään jotakin. Tässä on, jos haluttaa.

Rva Lumley-G. (loukkaantuneena palvelijan suorasukaisuudesta). Tuttle!

Tuttle. Mitä nyt, pikku rouva? (Ojentaen hänelle pullon.) Panemmeko pullon puoliksi?

Reginald (rientäen ikäänkuin suojelemaan valtiatarta). Senkin roisto! Tämä on, tämä on… (hänen äänensä alenee, kun hän huomaa Tuttien katseen).

Tuttle (murahtaen). Suu kiinni, nulkki.

Arkkipiispa (arvokkaasti). Tuttle, te unohdatte asemanne.

Tuttle (räjähtäen nauruun). Asemani? Millainen on minun asemani?

Arkkipiispa (ihmeissään). Mitä… mitä te tarkoitatte?

Tuttle (yhä nauraen). Mitäkö minä tarkoitan? — Sinä olet komentanut minua aikasi, vanha veikko, mutta luuletko, että se nyt enää käy päinsä? Kukahan on nyt voiton puolella?

Rva Lumley-G. (nousten väsymyksestään huolimaita täyteen pituuteensa). Tuttle, tiedättekö, kenen talo tämä on?

Tuttle. Se on teidän, rouvaseni, mutta tuskinpa siitä on teille suurtakaan iloa.

Rva Lumley-G. Kiittämätön lurjus, minä erotan teidät palveluksestani.

Tuttle. So, so, arvoisa rouva. Minä en ole enää kovin kärkäs noudattamaan rouvan määräyksiä. (Kohottaa pullon huulilleen.)

Rva Lumley-G. Elukka, poistukaa heti talostani!

Tuttle (nauraen). Kuka voi ajaa minut ulos? Ehkä lähetätte hakemaan poliisia?

Rva Lumley-G. (miehelleen). Herra Lumley-Gotham, te olette tämän kodin päämies. Käskekää tuo mies pois.

Lumley-G. (loikoen nyt jollakin korokkeella). Rakkaani, ei minulla ole hänen kanssaan mitään riitaa.

Tuttle. Siinä kuulette. Sillä tavoin on minua puhuteltava. Tässä on sinulle, vanha veikko, kunnon naukku. (Ojentaa pullon L-G:lle, joka hetken kuluttua ottaa sen ja vie suulleen rva L-G:n katsellessa sitä toimitusta voimattoman kiukun vallassa.) Nyt ovat ohjakset minun käsissäni. (Liikkuu kuin voittaja toisten keskellä.) Minulla on viinikellarin avain. (Heiluttaa avainta.) Kaikki, jotka tahtovat olla mukana, seuratkoot minua!

VIIDES KOHTAUS.

Edelliset ja Granville.

Granville (astuu sisälle ja menee suoraapäätä Tuttlea vastaan). Tuttle, anna minulle tuo avain.

Tuttle. Mitä?

Granville. Anna avain minulle.

Tuttle (epäröi hetken, muita antaa sitten avaimen). Hyvä on, herra.

Granville. Mene nyt tiehesi! (Tuttle livahtaa ulos.)

KUUDES KOHTAUS.

Edelliset paitsi Tuttle.

(Kaikki kääntyvät Granvillen puoleen ikäänkuin odottaen häneltä pelastusta.)

Sarita. Oletteko saanut tietoonne jotakin uutta?

Granville. Uuttako? Kuka nyt voisi uutisia kertoa?

Sarita. Mutta täytyyhän toki jossakin olla ihmisiä.

Granville. Mahdollisesti, mutta miten me voisimme saada siitä tietoa?

Sarita Emmekö voi soittaa heille langattomalla?

Granville. Osaatteko käsitellä sellaista kojetta?

Sarita Minun purjeveneeni on rannalla telakassa. Ehkä voisimme käyttää sitä.

Granville. Kyllä, jos te vain osaatte hoitaa sitä.

Rva Lumley-G. Laupias taivas! Me emme siis todellakaan voi tehdä yhtään mitään.

Granville (hymyillen kuivasti). Niin, rouvaseni, siltä näyttää. Me olemme hävinneet pelin. Joku on lyönyt nurin koko shakkilaudan. (Kääntyy ja poistuu nopeasti huoneesta.)

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Edelliset, paitsi Granville.

(Hetkisen vaitiolo. Kaikki ovat typertyneitä.)

Lumley-G. (surkeasti). Eikö kukaan voi toimittaa minulle viinaa ja soodaa?

Rva Lumley-G. (vaitiolon jälkeen). Minua paleltaa niin hirveästi. Eikö kukaan voi antaa minulle shaalia?

Helena (mennen äitinsä luokse ja antaa hänelle huivin hartioiltaan). Kas tässä, äiti, ota tämä huivi. (Reginaldille.) Etkö voisi hakea jotakin äidin ylle?

Reginald. Minä en tiedä, missä mitäkin on.

Helena. Voithan mennä etsimään.

Eloise (hytisten kylmästä, kuten kaikki muutkin). Herra varjelkoon, miksi ei kukaan käännä lämpöjohtoa auki?

Sarita Minä luulen, ettei sitä ole enää lämmitetty.

Rva Lumley-G. Eikö enää lämmitetty? Mutta sehän on mieletöntä. Huhtikuun puolivälissä. Lähettäkää kutsumaan talon isännöitsijää. Kutsukaa… voi, minä unohdin.

Arkkipiispa. Onko täällä joku, joka tietää, miten lämpöjohtoa hoidetaan? (Vaitiolo, kaikki katselevat kysyvästi toisiaan.)

Rva Lumley-G. Me palellumme kuoliaiksi.

Helena. Meidän täytyy tehdä nuotio.

Eloise. Miten sytytetään nuotio?

Reginald. On löydettävä jotakin palavaa.

Arkkipiispa. Jotakin puusta tehtyä, luullakseni. (Alkaa tutkia erästä kullattua tuolia.) Onkohan tässä puuta. Eikös tuoleja joskus tehdä puusta?

Reginald. Minä luulen lukeneeni jotakin sellaista.

Helena. Tämä jakkara on puusta tehty. Lämmittäkää sillä.

Rva Lumley-G. (kauhuissaan). Mitä? Sehän on antiikkinen.

Eloise. Se on väärentämätön Ludvig XV:n aikuinen jakkara. Se maksaa kolmekymmentäseitsemäntuhatta dollaria.

Lumley-G. (melkein vihaisesti). Mitä se siihen kuuluu. Sytyttäkää se palamaan!

Reginald (vetäen jakkaran keskelle lattiaa). No niin, me sytytämme sen.

Helena. Sinun on ensin särettävä se.

Arkkipiispa (ikäänkuin halveksien runoilijan tyhmyyttä). Luonnollisesti. Menkää pois tieltä! (Tarttuu jakkaraan ja iskee sen voimakkaasti permantoon. Jakkara -pysyy ehyenä.)