TURKKA. Missä se on?
PÖLHÖ-KUSTAA. Ei Kustaa saa sanoa, äiti toruu.
TURKKA. Äitisihän on kuollut.
PÖLHÖ-KUSTAA. Ei ole äiti kuollut, äiti on taivaassa.
TURKKA. Miten äitisi sanoi, kun kielsi?
PÖLHÖ-KUSTAA. »Kustaa ei saa näyttää Tolvas-Liisalle eikä rättärille eikä kenellekään muille kuin Pietolalle, muuten Kustaa ei pääse Pietolaan pojaksi. Muista nyt, Kustaa!»
TURKKA. Oletko näyttänyt Pietolalle?
PÖLHÖ-KUSTAA. Pietola lyö ruoskalla.
TURKKA. Vai niin.—Lähdemme tuonne joelle Maijan luo, niin Kustaa saa kahvia ja nisua. (Menee perälle)
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (Seuraa Turkkaa.)
KATRI (pienoinen kontti selässä tullen oikealta laulaa).
Järvenseljältä tuulonen tuuli, vieno tuulenhenki. Haavanlehti se värähti ja lahdenpohja se henki.
Pojan silmistä leimusi lempi, vieno lemmenhenki. Immen povi se värähti ja rinta lempeä henki.
(Äkkiä jättää kontin selästään ja piiloutuu Turkalta majan suojaan.)
TURKKA (tulee perältä). Olin kuulevinani Katrin laulua. (Tähystelee oikeaan, sitten vasempaan). Rättäri ja Pietola tulevat!
PIETOLA tuoden rautakangen ja RÄTTÄRI tulevat vasemmalta.
RÄTTÄRI. Mikä sinun ristimänimesi?
TURKKA. Aaprahami.
PIETOLA (hämmästyen). Aaprahami?
TURKKA. Kehumatta itseäni, nimi kuin kirkon peripilari!
PIETOLA. Mikä se on se »Poika»?
TURKKA. Kun isänikin Aaprahami, niin äiti sanoi minua vain pojaksi. Sitä olen antanut puhuttelunimenäni käyttää parhaitten ystävieni.
RÄTTÄRI. Näytä kirjasi.
TURKKA. Ei ole minulla kirjoja.
PIETOLA. Eikö ole kirjoja!
TURKKA. Mikä hätä Pietolalle nyt on tullut?
RÄTTÄRI. Minä herätin Pietolan herkkämielisyyden huumauksesta. Hän on sen takia saanut vahinkoa ja harmia tarpeeksi asti jo ennen muutaman veijarin Iskan takia.
TURKKA. Iska oli pieni veijari verraten rättäriin.
RÄTTÄRI. Mitä sinä sanot!
TURKKA. Oletteko vähäkuuloinen?
PIETOLA. Rättärikö konna?
TURKKA. Parasta sorttia.
RÄTTÄRI. Pietola! Lyökää, lyökää vasten kuonoa!
KATRI (syöksähtää Turkan suojaksi). Isä! Poika on mun!
PIETOLA. Sinut nai rättäri!
KATRI. Minulle ei ole muuta miestä maailmassa kuin Poika!
PIETOLA tarttuu Katria käsipuoleen ja vie vasempaan.
RÄTTÄRI. Siinä sinun kihlajaisesi! Sano Maijalle kiitokset kahvista. (Menee vasempaan) HUOTARI (tulee perältä). Mikä mies oli tuo?
TURKKA. Kilpakosijani.
HUOTARI. Mitä sanoi?
TURKKA. Kiitteli kutsusta kihlajaisiini.
HUOTARI. Milloin ne ovat?
TURKKA. Tänä iltana. Pitää mennä sanomaan Maijalle, että kaikki pannut tulelle.—Mutta tuolla jo tulee vieraita, neljä neitosta. Huvita sinä heitä sen aikaa.
HUOTARI. Ovatko nämä talollisia?
TURKKA. Muut paitsi yksi. Sen nimi on Anni. (Menee perälle.)
ANNI ja kolme tyttöä tulevat oikealta.
HUOTARI. Tervetulleiksi avaraan tupaani, mieluisat vieraat, talolliset ja varsinkin talottomat. Saanko luvan kysyä, mistä talosta kukin?
ANNI. Olemme sisaruksia?
HUOTARI. Minulle viime yönä unissa ilmoitettiin, että kultani nimi on
Anni. Onko sisaruksista kukaan Anni?
ANNI. Olemme kaikki.
HUOTARI. Ja sisaruksia?
ANNI. Tämän nimi on Anna-Maija, tämän Anna-Kaija, tämän Anna-Liisa ja minun nimeni Anna aina onni.
HUOTARI. Mutta mehän olemmekin vanhoja tuttuja! Et taida muistaa?
ANNI. Tottahan toki! Yritit minua kosimaan, mutta keskeytyi.
HUOTARI. Hyväpä kun muistutit, että voin nyt jatkaa.
ANNI. Ensin sinun on kosittava sisaruksista vanhinta. Jos hän ei huoli, niin seuraavaa, kunnes pääset minuun asti, joka olen nuorin.
HUOTARI. Kuka näistä kolmesta on vanhin?
ANNI. Viisas tietää kysymättäkin!
HUOTARI. Aivan niin.—Herttainen, rakastettava vanhin sisar, istu, että saan langeta eteesi polvilleni.—Ei kukaan vanhin. Siis—kolmoset. Ja voin kosia kaikkia yhtä aikaa. (Laulaa)
Minä se olen juomaripoika, juoruttu kulkijaksi. Maailmanrannan markkinoilla sain minä surua kaksi.
Heilani hetvahti polveltani toisen kullan kaulaan. Mehulla viinamarjojen pois hurjat huoleni laulan.
(Puhuu.) Joka teistä rakastaa juomaripoikaa, istukoon!
ANNI (viitattuaan salaa tytöt istumaan). Siis kaikki, ja minä jäin vanhaksipiiaksi!
HUOTARI. Elä vielä itke. Koetetaan, kuinka paljon minua rakastavat. Lue sinä, montako muiskua kukin kestää ennen kuin kyltyy.
TYTÖT juoksevat perälle päin.
HUOTARI. Heidän rakkautensa oli kuin saippuakupla! Nyt voin kosia sinua.
ANNI (laulaa).
Juomaripojan jos ottaisin, niin surussa ikävöisin: viikot se kulkisi kyliä pitkin ja röijyni ryyppyyn möisi.
En minä huoli viinanjuojaa
pirttini haltijaksi,
sievä ja siisti sen olla pitää
tään tytön valtijaksi.
TURKKA (joka on tullut perältä ja jäänyt puhuttelemaan tyttöjä, siirtyy
Annin ja Huotarin luo). Aiotko, Huotari, lunastaa takkisi takaisin?
HUOTARI. Mene hiiteen leskinesi! Tässä on tyttölapsi, johon olen mielistynyt.
TURKKA. Tämä on sen lesken lapsi.
HUOTARI. Sitten otankin sen mökin lapsineen leskineen! Ensi sunnuntaina kihlajaiset!
ANNI. Kosinta on vielä kesken.
HUOTARI. Poika, ystäväni, sinä lupasit puhua puolestani!
TURKKA. Leskelle!
HUOTARI. Puhu leskelle Annin kuullen. (Menee tyttöjen luoja näiden kanssa perälle.)
TURKKA. Kuulehan, Anni. Nyt on Pietolassa tapahtunut muutos: tullut uskon puutos.
ANNI. Mikä ukkoon on ampunut?
TURKKA. Rättäri. Istuu tuolla tervahaudalla. Katri viedään tätilään.
ANNI. Herranen aika!
TURKKA. Ei hätää. Toimita vain, että Katri pääsee käymään Maijan kahvilassa tuolla kosken rannalla. Sitä parempi, kuta pikemmin.
RÄTTÄRI (tulee vasemmalta). Tänne on Katrilta jäänyt kontti.
TURKKA. Tietääkö rättäri mikä näistä kaikista konteista on Katrin?
RÄTTÄRI. En minä tiedä.
TURKKA. Anni, käy käskemässä Katri, näyttämään, mikä on hänen konttinsa.
ANNI. Teen kuin käskit. (Menee vasempaan)
RÄTTÄRI. Minä jään odottamaan.
TURKKA. Istukaa.
RÄTTÄRI. Mikä isäsi?
TURKKA. Mikä niistä?
RÄTTÄRI. Onko niitä montakin?
TURKKA. Puolitoista.
RÄTTÄRI. Mitä säätyä?
TURKKA. Arvoisaa talollisten säätyä.
RÄTTÄRI. Ja tietysti on suuri maatila!
TURKKA. Kaksi suurta.
RÄTTÄRI. Olisi ollut komeampaa sanoa kolme!
TURKKA. Kolmas myytiin kokonaisen isän aikana. Mutta se oli pieni, saatiin vain satatuhatta.
RÄTTÄRI. Onko kumma, jos tytöt uskovat mitä poika uskottaa, kuuntelevat mitä kulta kuiskuttaa.
TURKKA. Sellaisiahan ne ovat raukat, tyttölapset.
ANNI (tulee vasemmalta). Katri on Koskenrannan kahvilassa.
TURKKA. Hyvä on. (Menee perälle)
Kuuluu huuto: »Kello soi», ensin kaukaa, ja sitten läheten ja kulkien paikan ohi ja häipyy etäisyyteen. Tukkilaisia tulvaa joka taholta, kylän tyttöjä keräytyy oikealta ja perältä.
ANNI. Nytpä voinkin kysyä rättäriltä muuatta seikkaa.—Kuulutte sanoneen Pietolalle, että olette maksanut Pertun leskivainajalle sen tuhannen markan lainan, jossa minäkin olin todistajana.
RÄTTÄRI. Maksettu on.
ANNI. Millä rahoilla sitten maksoitte Korhoselle minun kotitaloni, jonka ostitte?
RÄTTÄRI. On ollut tähän asti velkana Korhoselle.
ANNI. Minkä vuoksi se ei saanut olla velkana meillä?
RÄTTÄRI. Se on Korhosen asia.
ANNI. Hämähäkki!
HUOTARI (tulee perältä). Kuule mies. Muistutan sinulle kymmenettä käskyä. Tämä sievä neiti on kunniallisen lähimmäisesi heila.
ANNI. Lähtekää nyt, rättäri, sinne päin, missä on selkänne!
HUOTARI. Missä päin sen on selkä? (Kiertää rättärin kääntyessä päin.)
KASURI (tulee Huotarin ja rättärin luo). Mitä tanssia tuo on? Sitäkö kahden hengen äkkinäistä?
HUOTARI. Hain selkää, mutta kumma laitos, jolla joka ilmasuuntaan on maha!
OTERMA (tulee rättärin luo). Sama russakka joka oli Pietolan kamarin ovessa!
KASURI. Niinpä on. Syö kaikki eväämme. Kannetaan savotan kontilla koskeen!
RÄTTÄRI. Tämä on Pietolan maata, ja minä Pietolan tulevana isäntänä seison tällä paikalla kuin omalla maallani. Tietäkää siis olla sen mukaan!
TURKKA (tulee Katrin kanssa perältä). Hiljaa, pojat! (Nousee Katrin kanssa penkille.) Vieraat ja tukkilaiset! Mikäli meidän Maijan varustukset riittävät, pyydän saada kestitä meidän kihlauksestamme muistoksi ja menestykseksi.
TUKKILAISET. Eläkööt!
MAIJA (laudanpätkä tarjottimena, jossa on kahvivehkeet, tulee rättärin eteen). Ottakaa, rättäri, olkaa hyvä.
RÄTTÄRI. En huoli!
TOLARI (laudanpätkä tarjottimena kantaa vehnäsiä). Ottakaa, rättäri, ottiatuota.
RÄTTÄRI. En ole vehnästenne vaivainen!
TURKKA. Mutta joka on tarjottu, se on annettu. Kiitoksia, rättäri, käymästänne. Ja nyt pojat, pieni sievä laulu rättärin lähdön kunniaksi.
TUKKILAISET (laulavat).
Tukkipoika se lautallansa
se on hyvin sorja.
Huh hei ma laulan vaan,
se on hyvin sorja.
Eipä hänen tarvitse olla
herra rättärin orja.
Huh hei ma laulan vaan,
herra rättärin orja!
RÄTTÄRI peräytyy oikealle.
HUOTARI. Nostetaan morsianta ja sulhasta.
TUKKILAISET (nostaen Katria ja Turkkaa). Eläkööt, eläkööt, eläkööt!
TURKKA. Kiitoksia, kiitoksia!
TOLARI (nousten penkille ilmoittaa). Maija käski ottiatuota, että
Koskenrannan kahvilassa on ottiatuota.
TURKKA. Käykää kahville. (Menee laulun jälkeen Katrin kanssa perälle.)
TUKKILAISET (mennen tyttöjen kanssa perälle laulavat).
Hei tukkipoika ei surua tunne,
se koskia laskee ja laulaa.
Meni jos minne ja kulki jos kunne,
tuli se tyttöjen kaulaan.
ANNI on puhellut Turkan ja Katrin kanssa, ottaa Katrin kontin ja yrittää vasempaan.
HUOTARI. Minne sinä, Anni, menet?
ANNI. Tervahaudalle kahvikokiksi Katrin sijaan.
HUOTARI. Minulle tulee ikävä.
ANNI. Sepä hauskaa!
HUOTARI. Olenpa iloinen, että sinusta on hauskaa, kun minä sinua ikävöin. Se merkitsee, että sinä, Anni—
ANNI. Pietola tulee. Menen sanomaan Pojalle. (Heittää kontin ja juoksee perälle.)
HUOTARI (yksinään). Perhana! Oli niin hyvä alku!
PIETOLA (tulee vasemmalta). Mitä täällä meluttiin?
HUOTARI. Niitä kihlajaisia!
PIETOLA. Vai niin, vai sitä se oli! (Ojentaa kättä Huotarille). Toivon olevan onneksi.
HUOTARI (kätellen). Niin tosiaan, onneksi niin kuin se onkin!
PIETOLA. Anni on hyvä tyttö.
HUOTARI. Elkää, hyvä Pietola, lisätkö enää tulta. Minä onneton rakastan
Annia kuin hullu polskaa. Ja on varma, että menetin takkini.
PIETOLA. Menetit takkisi?
HUOTARI. Olen menettänyt Pojalle vetoja paidan, kilon voita, sukat, komean hatun ja nyt takkini. Niin että neuvon teitä aina nöyrästi uskomaan, mitä hän sanoo.
MAIJA (kahvitarjottimineen tulee perältä Pietolan luo.) Huotari, mene kahville.
HUOTARI menee perälle.
MAIJA (tarjoten Pietolalle). Kihlajaisia! Tehkää hyvin, ottakaa.
PIETOLA. Kiitoksia. (Ottaa) Täällä tuli kihlajaiset ja äkkiä.
MAIJA. Jo aikoja minä olen tiennyt näiden nuorten välit, joka olen ollut heidän posteljooninaan. Mutta aivan summamutikassa minä rättärille sanoin, että tänään juodaan Katrin ja Turkan kihlajaisia.
PIETOLA. Katrin ja Turkan kihlajaisia?
MAIJA. Niin sanoin, ja niinpä kävi, ja rättäri sai pitkän nenän. Tarjottiin hänellekin kihlajaisia, mutta ei ottanut sisu vastaan. Katri käski sanoa terveisiä, että hän lähtee täältä suoraan tätilään. Poika käski. (Menee perälle.)
PIETOLA (yksin). Katrin ja——! Katrin ja pojan kihlajaiset!
Perältä alkaa kuulua tukkilaisten laulunhyminää.
Pietola päättävästi ja nähtävällä mielihyvällä istuu juomaan kahvia.
RÄTTÄRI (kurkistellen tulee oikealta). Ettehän vain ole juomassa Turkan ja Katrin kihlajaisia! Turkka on jo tällä aikaa ehtinyt saada teidät uskotetuksi!
PIETOLA. Emme ole vielä tavanneet. Mutta minä uskon, että se Turkka, josta nimismies on puhunut, on toinen Turkka ja jostakin muualta kotoisin.
RÄTTÄRI. Ja uskotte tämän Turkan olevan suurtilallisen pojan!
PIETOLA. Mutta ei hän koskaan ole sellaisia mahdottomuuksia uskottanutkaan.
RÄTTÄRI. Niin kehui minulle!
PIETOLA. Vai niin!—Kirjoitetaan Heilalalle. Heilalalta saadaan luotettava tieto.
RÄTTÄRI. Minä kirjoitan Heilalalle.—Tulkaa pois. (Menevät vasempaan.)
ANNI (tulee perältä, yksin). Pietola mennyt pois! (Menee katsomaan vasemmalle.) Ahaa, oli noutaja!
TURKKA ja KATRI tulevat perältä.
ANNI. Rättäri on tullut takaisin!
TURKKA. Arvasin. Sai sen verran, että on rauhaton kuin kissa pistoksissa.
ANNI. Mutta jumalalle on kelvannut uhri: Pietola on juonut kihlajaisianne! (Ottaa kontin ja menee vasempaan.)
TURKKA. Minun on ukkoa sääli. En kuitenkaan mahda mitään, kun asia meni tälle tolalle. Mutta sinä nyt voit olla huoletta tätilässä. Eikö niin?
KATRI. Milloin joutuvat tänne kirjasi?
TURKKA. En osaa sanoa tarkalleen. Menee siihen muutamia viikkoja.
KATRI. Enkä koko aikana saa sinua tavata. Sano vielä viimeinen kerta, että rakastat minua.
TURKKA. Viimeinenkö kerta? En sano viimeistä kertaa, että minä olen sun ja sinä olet mun.
KATRI. Ja minä rakastan sinua yli kaiken.
PÖLHÖ-KUSTAA (tulee perältä). Voi saateri! Rakastatteko te toisianne?
TURKKA. Rakastamme, ja sen saat sanoa kaikille.
PÖLHÖ-KUSTAA (laulaa).
Kaksi niin kaunista kukkasta kasvoi
kahden puolen aitaa.
Rakkaus se nuorten vaikka vuoren
läpitse tunkea taitaa.
KATRI. Hyvästi.
TURKKA. Hyvästi.
Perältä takaa kuuluu laulu:
Koskenkohina ja honkainhumina
se on meidän soittoamme.
Eikä me muuta muistella
kuin omaa armastamme.
Esirippu
KOLMAS NÄYTÖS
Metsäaukeama. Oikealle osoittava tienviitta, jossa on: MAIJALAAN. Perällä tukkilaisten näremaja. Tynnyri, josta toinen pohja on poissa. Pienet paarit.
Tukkilaisia valmistamassa näreitä. Laulavat:
Onpa se rakkaus sukkela tauti,
riivaa se meitä, riivaa se teitä,
varkahan tavalla se vaanii ja lyö,
olkohon päivä tai olkohon yö.
Nuorta ei säästä se, vanhaa ei heitä
se rakkaus.
Torpparipoikasen päässä se teuhaa,
köyhänkin rikkaalle laittavi rakkaan,
viekkaan ja vanhan se pauloittaa,
hulivilihurjankin ansahan saa.
Tuuman se tuo, jok' ei vuosihin lakkaa,
se rakkaus.
Yrtit ja noidat ne sille ei mahda,
kerjurihupsull' on kainokulta.
Hitto sen ties mitä lie, mitä ei!—
Lampolan Jaskankin hirtehen vei.
Niinhän se on kuin öljyä, tulta
se rakkaus.
TOLARI. Minkä vuoksi ei kello soi? Johan olisi aika.
KASURI. Tolarilla on kiire kirjan ääreen. Mikä sinut vanhana riivasi kirjalle?
OTERMA. Se rakkaus.
KASURI. Se tauti on minutkin nyt tavannut. Tein tytön kanssa lujat liitot viime lauantai-iltana.
OTERMA. Minä viime sunnuntai-aamuna varhain, kun aurinko nousi. Ja tyttö on nätti ja hellä.
KASURI. Voi olla, mutta nätimpi ja hellempi on minun.
KASURI. Pannaanpa varsin vetoa. Tolari, joka tuntee tämän paikkakunnan ihmiset, ratkaisee. Kellot vetoa.
OTERMA. Tuossa käsi. Erota, Huotari.—Kasuri, sano ensin morsiamesi nimi!
KASURI. Sano sinä ensin.
HUOTARI. Sanokaa kumpikin hiljaa Tolarin korvaan.
KASURI ja OTERMA kuiskaavat Tolarin korvaan.
TOLARI (hämmästyneenä). Ottiatuota!
HUOTARI. Taitavat olla yhtä kauniita?
TOLARI. Mähösen Kustaava!
KASURI ja OTERMA (yht'aikaa). Minä voitin! Kello tänne!
HUOTARI. Samako morsian niillä?
KASURI. Sinä, Oterma, valehtelet!
OTERMA. Sinä valehtelet!
HUOTARI. Elkää ruvetko tässä tappelemaan!
TOLARI. Se Mähösen Kustaava on sen sorttinen ottiatuota.
KASURI ja OTERMA (toisilleen). Sinä saat. Ota sinä.
HUOTARI. Ja kumpikin saa pitää kellonsa. Ja sopu entisellään.
ANNI (laulaa etäällä vasemmalla).
Kaikellaisia kukkia kasvaa,
vaan sinisiä vähä.
En ole saanut kaualle aikaa
kultani silmiä nähä.
HUOTARI. Mikä lintu tuolla laulaa? Uskoni, toivoni ja rakkauteni sanoo, että se on Anni!
TOLARI. Anni on. Meni äsken Pietolan niitylle.
HUOTARI. Ensi sunnuntaina kihlajaiset!
KASURI. Aina se lupaa ensi sunnuntaiksi. Jos olisit joka kerta vetoa pannut, ei sinulla enää olisi housuja eikä paitaa!
»Kello soi!» Tukkilaiset yhtyvät huutoon ja menevät oikealle.
ANNI (lähempänä laulaa).
Laulaisin jos taitaisin,
että kultani äänen kuulis.
Tuntisikohan äänestä
vai lintuseksi luulis?
HUOTARI. Anni on tulossa tänne päin. (Laulaa)
Niin minä neitonen sinulle laulan
kuin omalle kullalleni.
Jos olis valta niin kuin on mieli,
niin ottaisin omakseni.
ANNI (tulee vasemmalta). Terve, Huotari. Minun pitää saada tavata Poika. Hae sinä hänet. Käske koputtaa tuota tynnyriä, niin arvaan tulla tänne.
HUOTARI. Mutta palkaksi tahdon, että otat minut isännäksi siihen mökille.
ANNI. Ei ole enää minun vallassani. Rättäri tulee Pietolaan isännäksi, ja minä saan mökiltä liukkaan lähdön.
HUOTARI. Niinkö sittenkin kävi?—Ei Pojalla hätää heiloista. Ja minä hankin toisen mökin. Jos sinä, Anni, suostut asumaan kanssani, niin majassamme päivä paistaa pilvisäälläkin.
ANNI. Huotari—voi voi—Pata kuohuu! (Juoksee vasemmalle.)
HUOTARI. Saakelin pata!
PÖLHÖ-KUSTAA (tulee perältä vasemmalta). Turkalla on sinulle asiaa.
Käski odottaa Maijalassa.
HUOTARI. Missä Turkka nyt on?
PÖLHÖ-KUSTAA. Lammella.
HUOTARI. Sieltäpä hänet tapaankin. (Menee perälle vasemmalle.)
PÖLHÖ-KUSTAA (istuu katselemaan rahojaan laulaen).
Sitä minä olen meinannut,
että Amerikkaan muuttaa—ja,
kun heilani sanotaan moittivan
mun arvoni alhaisuutta—ja.
Ja Amerikan maa se lämmin maa,
ja Suomi on vilunarka—ja,
Neekeritytöt ne sanovat:
voi Suomen poika parkoja!
(Puhuu) Kustaa lähtee kirkonkylälle. Siellä Kustaa saa paljon kirkkaita hopeoita, kun Kustaa on oppinut uusia lauluja tukkipojilta. (Ottaa kiven alta kengän ja puhuu taivaalle katsoen.) Äiti hoi! Kustaa kaivaa tämän maahan, ettei rättäri varasta.—Mikä se tuolla rasahti? Vissiin Tolari puun juurella Maijalta piilossa. (Peittää kengän lakillaan ja menee vasemmalle puhelemaan puun juurelle.) Vais vais Tolari! Joko sinä taas siellä lukemassa! Kustaa menee sanomaan Maijalle. (Heittäytyy vatsalleen) Eihän siellä Tolaria olekaan.—Voi saateri kuinka suuri sammakko!—Mitä sinä sammakko ajattelet?—Oletko sinä ollut kuninkaantytär?—Missä asuu se noita-akka, joka muuttisammakoksi?— Kustaa menee tappamaan sen, niin sinusta tulee kuninkaantytär ja Kustaa saa sinut puolisokseen.
TURKKA (on näyttäytynyt vasemmalla vaanimassa, hiipii esiin, ottaa lakin alta kengän piilottaen selkänsä taakse). Kustaa, tapasitko Huotaria?
PÖLHÖ-KUSTAA (nousee). Meni sinua hakemaan lammelta. (Kohottaa lakkiaan ottaakseen kengän.) Voi voi voi…
TURKKA. Mitä nyt?
PÖLHÖ-KUSTAA. Kustaalta katosi se kenkä…
TURKKA. Enkeli otti sen ja vie Pietolalle. Ja Kustaa pääsee Pietolaan pojaksi.
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri!
TURKKA. Mene hakemaan Huotari.
PÖLHÖ-KUSTAA juoksee vasemmalle perälle.
TURKKA (yksinään katsellen kenkää). Pelastettu. (Purkaa nauhan, jolla kenkä on sidottu, ja tarkastaa sisustaa.) Oikein arvasin: typö tyhjä!—Tolvas-Liisan tai rättärin hyppyset ovat siepanneet sisustan.
HUOTARI (tulee vasemmalta). Sinua tavoittaessa olisi parasta seisoa paikallaan.
TURKKA. Ilmoitan sinulle iloisen asian: olin kuulevinani Annin laulua
Peltolan niityltä.
HUOTARI. Anni kävi täällä.
TURKKA. Ahaa! Ja sinä tietysti kosasit?
HUOTARI. Mutta keskeytyi.
TURKKA. Mikä sen taas keskeytti?
HUOTARI. Pata rupesi kuohumaan.
TURKKA. Pata kuohumaan? (Nauraa)
HUOTARI. Saakeli! Nyt minä vasta huomaan, että tyttö narrasi poikaa!
TURKKA. Mene nyt ja kuiskaa Annin korvaan, että odotan Maijalassa, ja on tärkeä asia. (Menee oikealle.)
HUOTARI (yksin). Mitä niillä on tärkeitä asioita toisilleen. (Huutaa Turkan jälkeen.) Poika! Kun kuulet tynnyriä koputettavan, niin on se merkkinä, että Anni odottaa sinua täällä.
TURKKA (metsästä). Hyvä on!
HUOTARI (huomaten vasemmalta). Peijakas! Anni tulee jo. (Vierittää tynnyrin metsän laitaan pohjapuolen ulospäin ja koputtaa tynnyriä.) Ja nyt minä pistän korvani tynnyriin! (Näyttää piiloutuvan tynnyriin.)
ANNI, (tulee vasemmalta, hämmästyy, sitten tekee eleen huomanneensa).
Ahaa! Huotari tynnyrissä.
TURKKA (tulee oikealta). Terve!
ANNI. Kuule, Poika. Mikähän juoni rättärillä on, kun Tolvas-Liisa minulle sanoi, että Turkka saa pitää Pietolan Katrin, jos tahtoo, mutta rättäri ottaa talon.
TURKKA. Rättäri aikoo ryöstökaupalla myyttää Pietolan talon ja siten saada sen omakseen niin kuin sinunkin kotitalosi.
ANNI. Pietola raukka ei aavistakaan! Sanonko?
TURKKA. On parempi, että Pietola kuulee sen rättärin omasta suusta.
Mutta anna Pietolan tietää, että tukkimetsää ostetaan.
ANNI. Kesken kiireen hän lähtee nyt kirkonkylälle tapaamaan rättäriä kuullakseen, onko tullut Heilalalta tietoja sinusta.
TURKKA. Ja sinun pitää lähteä tapaamaan Katria, kun minä en päässyt hänen puheilleen. Täti oli kuin kiviseinä. On saatava Katrille tiedoksi, että minä olen talollisenpoika.
ANNI. Talollisenpoika!—Minkä vuoksi et ole sitä jo aikoja sanonut?
TURKKA. En ole tullut tänne tavaroitani kaupalle!
ANNI. Olin typerä!
TURKKA. Katri tarvitsee nyt tämän tiedon minulta. On nimittäin kaksi Aaprahami Turkkaa. Toinen ehdolliseen vapauteen laskettu ja on jossakin tukkitöissä. Toinen talollisenpoika, on—matkustanut ulkomaille.
ANNI. Oliko sinulla aikomus Amerikkaan?
TURKKA. Tai Aasiaan tai Afrikkaan. Kimpsuni ja kampsuni lähtivät Englantiin, mutta minä hyppäsin laivasta maalle takaisin. Tavaranikin nyt ovat palanneet, ovat kaupungissa. Sano Katrille terveisiä, että tulevalla viikolla tulen hänet hakemaan papin pakinoille.
ANNI. Herttulalee!
TURKKA. Mutta miten on sinun isäntäasiasi?
ANNI. Minä teen vähän taikoja. (Näpinlyönnillä jäljittelee suudelmanääntä ja lukee äänekkäästi.) Yks—kaks—kolme—
Tynnyri alkaa liikkua!
ANNI (Turkalle kahdenkeskisesti). Kas, tynnyri elää. (Suudelmia kuin edellä.) Kuus—seitsemän—kahdeksan—(Turkalle) Katso miten rajusti heiluu! (Äänekkäästi) ja vielä kymmenes muisku! (Turkalle) Isäntäasiani on hyvällä alulla, ja tämä antaa vauhtia!—Minun pitää käydä niityllä, tule minua vähän matkaa saattamaan.
TURKKA. Minulla onkin asiaa sinne päin. (Menee Annin kanssa vasemmalle.)
HUOTARI (tulee esiin kuin tynnyristä). Kymmenen!—Kymmenen!
TOLARI (tulee oikealta). Pelasitko korttia ja menetit kymmenen markkaa?
HUOTARI. Kymmenen suloista suudelmaa! Kymmenen muiskua, että paukkui!
TOLARI. Ottiatuota?
HUOTARI. Tuolla menevät! (Osoittaa vasemmalle.)
TOLARI. Nekö ottiatuota? (Juoksee katsomaan vasemmalle.) Ei näy kuin
Turkka ja Anni.
HUOTARI. Ja paukuttavat muiskuja!
TOLARI. Eivät näytä. Eikä kuulu paukettakaan.—Eiväthän ne ottiatuota!
HUOTARI. Eivätkö rakasta? Eikö se sinun mielestäsi ole rakkautta, kun
Annin pata ei kuohunut kymmenellä muiskulla?
TOLARI. Patako ottiatuota? Eikö ottiatuota kuohunut?
HUOTARI. Ei yrittänytkään.—Minä tulen hulluksi.
TOLARI. Kipeää se käy. Kun minä ottiatuota, että Pietolan Maijan ottiatuota, niin pahasti minua sydänalasta ottiatuota ja ottiatuota päästäkin. Mutta mene Maijan luo. Maijalla on hyvä puheenlahja ja sydämenvahvistustippoja.
HUOTARI. Ei tässä taudissa auta puheet eikä tipat. (Menee oikealle.)
TOLARI (asettuu lukemaan). »Mitä jokapäiväinen leipä on? Vastaus. Kaikki mitä ruumiin ravinnoksi ja tarpeeksi tulee kuin on ruoka, juoma, vaatteet, koto, kartano, pelto, karja, raha, tavara»—(Puhuu) Ei muuta tarvitsisikaan kuin rahaa. Rahalla saisi kaikkea muutakin. (Lukee) »Hyvä puoliso, kuuliaiset lapset»—(Puhuu) Mutta hyvää puolisoa ja kuuliaisia lapsia ei saa rahalla. Ne ovat herranlahjoja. Varsinkin niin hyvä ottiatuota kuin Maija.—Mutta olisikohan Maijan rakkaus niin kuin Annin ottiatuota?
MAIJA (metsästä oikealta). Tolari hoi!
TOLARI. Nytkö jo se ottiatuota? (Pistää katkismuksen housunkauluksen alle, vyöryttää tynnyrin istuimekseen asettuen sen selkään kahareisin.)
MAIJA (tulee oikealta). Mitä sinä täällä teet?
TOLARI. Keinuskelen ja mietiskelen.
MAIJA. Mietiskelet?—Siihen se vie liika lukeminen!—Mitä sinä mietiskelet?
TOLARI. Että se Annin rakkaus on ottiatuota.
MAIJA. Annin rakkaus? (Menee syrjään puhellen itsekseen.) Kyllähän niitä nyt ottajia, kun Tolari oppi kirjalle. Miksei olisi? Joka on niin herttainen mies. (Tolarille.) Minkälaista on Annin rakkaus?
TOLARI. Että yhden keitoksen aikana kymmenen muiskua.
MAIJA. Kymmenen muiskua!
TOLARI. Niin että paukkui!
MAIJA. Sinä kymmenen muiskua? Sinä? Puurosaapas?
TOLARI. Minäkö? Enhän minä! Huotari sanoi Annin ottiatuota—
MAIJA. Niin, Anni ja Huotari!—Keinutaanko yhdessä? (Istuu Tolarin eteen tynnyrille.)
TOLARI. Keinutaan. (Osoittaa kenkiä Maijan käsivarrella.) Mitä sinä noilla kengillä?
MAIJA. Aioin pyytää, että paikkaisit.
TOLARI. Eilen paikkasin ja aivan samat reiät. Jo sinä olet veitikka!
MAIJA. Sinun terveytesi ei kestä alituista lukemista. Se käy viimein järelle.
TOLARI (antaa katkismuksen.). Tuossa on. Jo minä sen osaan.
MAIJA. Entä virsikirja? Se on kadonnut kätköstäni? (Kopeloi Tolarin taskuja, sitten hattua.) Ahas, mikä täällä on? (Ottaa hatusta virsikirjan, kopahuttaa sillä Tolaria päähän.) Vai sinä!—Nyt kun minä tämän kätken, niin et vissiin löydä.
TOLARI. Lähdemmekö sunnuntaina kirkkoon?
MAIJA. Sunnuntaina menemme katsomaan sitä Tiuhtion torppaa.
TOLARI. Mutta Turkasta ei tullut ottiatuota. Se ei ollutkaan unta, mitä kuulin ja näin.
KATRI (tulee metsästä vasemmalta). Auttakaa minua. Rakkaat ystävät, hakekaa Poika tänne.
MAIJA. Haetaan, haetaan. Tolari, lähde sinä heti.
TOLARI. Jos vain ottiatuota. Joka hyppää kuin ottiatuota. (Menee vasemmalle.)
MAIJA. Lapsi raukka, sinä olet kuolemankalpea ja vapiset.
KATRI. Olen karkuteillä. Olen harhaillut eksyksissä läpi korpien ja halki soiden. Olen väsynyt.
MAIJA. Herra auttakoon.—Mitä sinä aiot?
KATRI. En tiedä. Mutta jos minun pitää erota Pojasta, niin menen koskeen!
MAIJA. Taivas varjelkoon!—Kun minä tapaan isäsi, niin sanon suorat sanat! Minkä vuoksi Poika ei kelpaa Pietolaan, kun avosylin otettaisiin Taurilaan. Heleena on antanut rukkaset sulhaselleen ja Taurila itse yrittää minkä voi saadakseen Turkan taloonsa isännäksi. Ja sellainen talo kuin Taurila!
KATRI. Kun olisin iäksi eksynyt sinne korpeen!
MAIJA. Elä itke, lapsi. Ei ole vielä syytä epätoivoon.—minkälaista siellä oli, kun karkuun lähdit?
KATRI. Oli pieni mökki, lehmä lattialla ja lattian alla sika. Akka ja minä asuimme uunilla.
MAIJA. Voi kaiken kauheutta!
KATRI. Ja akka loitsi ja puhui hirveitä.
MAIJA. Missä sinä oikeastaan olet ollut?
KATRI. Kuulitteko ääniä?
MAIJA. En minä mitään kuullut.
KATRI. Minä menen piiloon tuonne puun juurelle. (Menee vasemmalle puolelle, kuin puun alle kyyristyen.)
MAIJA (menee tähystämään ja huomaa oikealta). Poro-Pirkko ja
Pahna-Maija.
PORO-PIRKKO (tulee oikealta). Onko näkynyt rättäriä?
MAIJA. Ei ole näkynyt.
PAHNA-MAIJA. Minäpä olin oikeassa, että rättärin saappaanjäljet veivät
Pietolaan.
PORO-PIRKKO. Mutta Pietolahan on niityllä täällä.
MAIJA. Mitä teillä on niin tärkeää asiaa rättärille?
PORO-PIRKKO. Sitä tärkeää asiaa, että tahdomme tietää, pitääkö rättäri seuroja.—Mennään vain Tolvas-Liisan luo. (Menevät vasemmalle.)
MAIJA (puhuu puun juurelle). Rättäri on yrittänyt Pietolaan. Minäkin lähden hakemaan Poikaa. (Itsekseen.) Mutta mistä sitä arvaa hakea?
PÖLHÖ-KUSTAA (lauleskellen tulee perältä vasemmalta).
Kaksi niin kaunista tähteä tuikki
sen pimeän pilven takaa.
Rakkaudentulta sammuttaa
ei saata kuolemakaan.
MAIJA. Kustaa, oletko nähnyt Turkkaa?
PÖLHÖ-KUSTAA. Tuolla oli Kaiteran suvannolla. Lähti tarkastamaan puomia kosken niskaan.
MAIJA koppoen hameensa lähtee juoksemaan perälle vasempaan.
PÖLHÖ-KUSTAA (Maijan jälkeen). Et sinä tavoita, meni pölkyllä yli joen.—Ei Maija kuule, lentää vain kiireesti kuin sittipörriäinen! (Kääntyy katselemaan taivaalle.) Jokohan se enkeli on lentänyt Pietolaan?—Mikä tuolla rasahti?—Vissiin se sammakko. (Kyykistyy katsomaan.) Voi saateri, kun on muuttunut tytöksi!—Voi saateri. Pietolan Katri! Turkkako tappoi sen noita-akan?
RÄTTÄRI (tulee oikealta). Kustaa!—Onko täällä näkynyt Pietolan
Katria?
PÖLHÖ-KUSTAA. On tuolla puun juurella. Istuu ja huokuu kuin sammakko.
RÄTTÄRI. Mene Tolvas-Liisan luo, saat siellä kirkkaan hopean.
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (Juoksee vasemmalle.)
KATRI (tulee esiin). Elkää tulko askeltakaan lähemmäksi muuten huudan tänne tukkilaisia!
RÄTTÄRI. Voin asiani toimittaa kauempaakin. Se on lyhyt.
PIETOLA (tulee vasemmalta, rättärille huomaamatta ensin Katria). Onko tullut tietoja Heilalalta? Oli aikomukseni lähteä kuulustelemaan ja käydä Katrin luona. (Huomaa Katrin) Katrikin täällä!
KATRI. Olen karannut! Eikä minua enää viedä ainakaan elävänä sen paholaisakan luolaan!
PIETOLA. Julkijumalaton, miten puhut tädistäsi!
KATRI. Minä puhun rättärin äidistä, noita-akasta, jonka luona minua on kidutettu menettääkseni järkeni tai henkeni.
PIETOLA. Rättäri, kenen luvalla Katri on sinne viety?
RÄTTÄRI. En enää halua tyrkyttää hyvääni. Pietolan talo kuulutetaan myytäväksi.
KATRI. Isä, onko totta, että meiltä voidaan ryöstää talo niin kuin
Köyhältäleskeltä ryöstettiin?
PIETOLA. Sinäkö, rättäri, aiot meidät ajaa maantielle?
RÄTTÄRI. Otan vain omani pois. (Nauraa)
PIETOLA. Ja sinä naurat! (Sieppaa karahkan)
KATRI (estäen). Isä!
RÄTTÄRI pakenee vasemmalle.
PIETOLA. Minä uskoin niin jumalisen hyvää!—Vaikka makaisin maantienojassa kuolemassa nälkään, en ottaisi leipäpalaa tuon miehen kädestä.
KATRI (kuin itsekseen). Olipa hyvä, etten tavannut Poikaa.
PIETOLA. Turha olisi nyt toivosi. Pojalla ei ole puutetta hyvistä isännänpaikoista. Talolliset tarjoilevat hänelle tyttäriään kipa kilvan.—Mene kotia, minä palaan niitylle. (Menee vasemmalle)
KATRI (yksin). Elämäni on loppunut.
HUOTARI (tulee metsästä oikealta). Piinatynnyri! Puinen tulikuuma pätsi! Aina kun tynnyrin näen, kiristän hampaitani ja kiroan. (Huomaa Katrin) Kas, Katri. Sairasko? Voinko auttaa?
KATRI. Et voi.
HUOTARI (käytyään koputtamassa tynnyriä). Anni tulee avuksesi.
KATRI. Ei tarvitse. Saat sinäkin mennä menojasi.
HUOTARI. Minusta onkin nyt yksin parasta. Hauskinta yksin harhailla.
KATRI (kuin itsekseen). Niin minustakin.
HUOTARI. Taitaa olla sama tauti. Minä luulin, että sinulta on vain jalka poikki. (Menee perälle)
KATRI (huomaa vasemmalta). Poika tulee! (Yrittää lähtemään kuin pakoon.) Jumalan kiitos, minä kuolen. (Kaatuu pyörtyen)
TURKKA (tulee vasemmalta). Yksinkö täällä tynnyri kopisi? (Huomaa
Katrin) Katri?—Katri kultani! Sieluni, elämäni!
KATRI (tointuen). Pois, pois. Laskekaa minut pois!
TURKKA. Katri, etkö tunne minua?
KATRI. Turkka, menkää pois.
TURKKA.—Heilalaltako on tullut kirje?
KATRI. Ei.—Jättäkää minut rauhaan.
TURKKA. Nyt järkeni seisoo!
ANNI. (tulee vasemmalta). Katri, sinä jumalanluoma. (Syöksyy Katrin kaulaan.) Mutta sinähän olet kuin kivipatsas!—Ja sinäkin, Poika, ole kuin vaivainen syntinen. En ole koskaan sinua noin nähnyt!—Herranenaika, mitä tämä merkitsee? Minä luulin, että täällä on ilo ylimmillään, kun kuulin sinun tynnyriä koputtavan.
TURKKA. En minä ole koputtanut.
ANNI. Ahaa. Huotari on ollut rumpalina. Peijakas!
HUOTARI (laulaa etäällä perällä)
Mammani minua varotteli kotoa lähtiessä,
sano: maailmalla on niin paljo petollista kansaa.
ANNI. Siellä se onneton nuorukainen laulaa. Minä haen hänet tilille niistä kymmenestä muiskusta. (Menee perälle)
TURKKA (nauraa) Ja sinäkö Katri, uskoit!
KATRI. Ei kukaan ole mitään uskottanutkaan.
TURKKA. Minkä vuoksi olet kylmä kuin rauta pakkasessa?
KATRI. Ei hyödytä sinun kysyä mitään, minä olen mykkä.
TURKKA. Onpa kauhea tunne neuvottomuus. Niinkuin hengenlähtö!
PIETOLA (tulee vasemmalta huomaamatta Turkkaa). Katri! Anni kertoi
Pojan sanoneen, että tukkimetsiä ostetaan.
TURKKA (kuin itsekseen). Ahaa!
PIETOLA (huomaten Turkan). Täällähän se on se pelastuksenenkeli!
TURKKA. Velkanne kai on kuusituhatta? Ei suinkaan sitä suurempi?
PIETOLA. Kuusituhatta, mutta tarpeeksi suuri tähän maailmanaikaan.
TURKKA. Pieni raha! Pietolan talon nykyisestä arvosta sadas osa.
PIETOLA. Sadas osa?
TURKKA. Pietola on metsiensä takia pitäjän rikkain talo.
KATRI. Niinkö?
TURKKA. Etkö olekaan enää mykkä?
KATRI. Äsken köyhänä tahdoin kuolla siinä uskossa, että sinä et olisi minua sittenkään hylännyt.
TURKKA. Teimmehän vakaiset valat.
PIETOLA. Jumala teitä siunatkoon.
MAIJA (tulee vasemmalta). Täällähän jo niin rakkaasti helsataan! Ja
Pietola on kuin voi päivänpaisteessa!
PIETOLA. Maija, kiireellä kirkolle hakemaan varustuksia tämän parin kihlajaisia varten. Nyt pidetään toiset ja komeat!
MAIJA. Nyt minä teitä, Pietola, syleillä ropsahutan, ei auta vastustus.
PIETOLA. Anna tulla!
TOLARI (tulee vasemmalta ja käy nykimään Maijaa hameesta). Maija Maija
Maija!
MAIJA. Mitä sinä kiskot, että hameet ratkeavat!
TOLARI. Tänne se katkismus!
MAIJA. Siunatkoon, saathan sinä sen. (Antaa)
TOLARI (raivostuneena iskee kirjan maahan) Tuota en siis tarvitse!
Kuuletko, Maija? En ikinä!
MAIJA. Heikki, rakas Heikki! (Purskahtaa itkemään)
PIETOLA (Turkan puoleen). Sepä oli onneton halaus!
TURKKA (menee Tolarin luo). Tolari, Pietola antaa sinulle ja Maijalle sen Tiuhtion torpan.
TOLARI. Ottiatuota?
TURKKA (ottaa kirjan maasta ja antaa Tolarille) Ja minä rovastille puhumassa rippikouluasiastasi.
MAIJA. Jumala siunatkoon Pietolan hyvää nuortaisäntää.
TOLARI. Sinäkö nyt olet ottiatuota?
TURKKA. Niin olen.
TOLARI (itsekseen). Sittenkin se oli unta. (Pyyhkii kirjaa) Anna anteeksi, katkismus. (Maijalle) Kyllä minä taas paikkaan Maijan kengät rakkauden tähden.
MAIJA. Kiitoksia, rakas Heikki. (Menevät oikealle)
TURKKA (heidän jälkeensä) Käskekää tänne poikia. Kantamaan Katri kotia.
ANNI ja HUOTARI tulevat perältä.
PIETOLA. Sinä, Huotari, kutsu kaikki tukkipojat Turkan ja Katrin kihlajaisiin Pietolaan huomenna.
ANNI. Uskotko nyt?
PIETOLA. Ja Annin ja Huotarin kihlajaiset samoilla tulilla.
HUOTARI. Ähäs, Anni. Nyt ei pääsekään pata kuohumaan!
ANNI. Äiti on varoittanut tytärtään kulkijapojista. Toinen voi olla arvolleni liian alhainen, toinen liian ylhäinen. Sinä, Katri, olet osannut valita vertaisesi.
Tukkilaisia tulee oikealta.
KASURI. Mitä täällä on tapahtunut?
HUOTARI. Olen saanut toimeksi kutsua tukkipojat kunniallisen nuorenmiehen, tukkipäällikkö Aaprahami Turkan ja siveän neitsyen talontyttären Katri Pietolan kihlajaisiin Pietolaan huomenna.
KASURI. Ja nyt Pietolaa huiskautetaan!
Tukkilaiset nostavat Pietolan, huutaen »eläköön!»
OTERMA. Tyttö kannetaan paareilla kotia?
HUOTARI. Pidä suusi Oterma.
OTERMA. Minulla on lupa puhua. Olen morsiamen hovisuutari!
KASURI. Mutta puhut kuin sianpistäjä: »tyttö kannetaan paareilla».
HUOTARI. Ihailevan kunnioituksen vuoksi, jota aina tunnemme hempeää morsianta, mutta nyt eritoten parhaan tukkipojan ylhäistä ja kaunista morsianta kohtaan, kannamme vienon neitosen kuuluun kotiinsa arvonsa mukaisesti.
TUKKILAISET (kantaen Katria oikealle laulavat)
Hei tukkipoika se koskessa hyppää
sen pyörivän pölkyn varaan.
Kaikista tytöistä paljon se tykkää,
mut ottaa omaksi paraan.
TURKKA (Pietolalle). Jäättekö vielä niitylle?
PIETOLA. Käyn niitylläkin, mutta ennen kaikkea tahdon tavata rättäriä, joka meni Tolvasen talolle.
TURKKA. Mutta siellä näytti olevan akkoja, ja tietysti siellä on—piimääkin!
PIETOLA. En puhu akoille halaistua sanaa ja rättärillekin sanon vain:
Turkka on Pietolassa isäntänä.
TURKKA. No, niin kuin tahdotte. Minun on asioitteni vuoksi tehtävä kaupunkimatka. (Antaa kengän Pietolalle.) Tuon jätän teidän huostaanne. (Menee oikealle)
PIETOLA. Kengän pisti kouraani. Tottapa tässä jotakin on. (Huomaa vasemmalta.) Tuolta tulee rättäri. Saan hänet masentaa samalla paikalla, jossa hän minut syöksi epätoivoon.—Perhana tuossa tulee akkoja! Visusti suu kiinni, niin menevät ohi.
PORO-PIRKKO. (tulee vasemmalta). Hyvää päivää, Pietola.—Päivää!—Päivää, sanon minä!—Varjelkoon! (Pelästyneenä peräytyy vasemmalle.)
PIETOLA. (yksin). Tästähän taitaakin tulla hauskaa! (Istuu.)
PAHNA-MAIJA. (tulee vasemmalta). Pietolahan täällä on eikä mikään kummitus!
PORO-PIRKKO. (edellisen jäljessä). Pietolan se on näköinen, mutta ei puhu mitään.
PAHNA-MAIJA. Pietolassa on tapahtunut kääntyminen, jota rättäri on ennustanut.
PÖLHÖ-KUSTAA (tullen vasemmalta). Onko Pietolan luona käynyt enkeli? PAHNA-MAIJA. On käynyt hyvä enkeli. (Menee kaulaan) Me olemme ystäviä. PORO-PIRKKO (rientää Pietolan kaulaan toiselle puolen). Rakas ystävä! PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Rakastatteko te toisianne? PAHNA-MAIJA ja PORO-PIRKKO. Rakastamme, rakastamme! PIETOLA. Tphyi! PORO-PIRKKO. Huih! (Pelästyneenä hyppää syrjään.) PÖLHÖ-KUSTAA. Varokaa se lyö! PAHNA-MAIJA. Minun ei tarvitse pelätä. (Painautuu lähemmäksi) PIETOLA. Mene hiiteen! PAHNA-MAIJA. Mutta kun minä menen ilmoittamaan nimismiehelle niistä Pertun leskivainajan rahoista, niin miten Pietolan käy! PORO-PIRKKO. Mutta minä tiedän enemmän kuin sinä.—Pietola joutuu lukemaan tiilenpäitä! LEENA. (tulee oikealta). Missähän rättäri? Olisi tärkeä kirje. PORO-PIRKKO. Minä vien sen rättärille. (Ottaa kirjeen ja menee vasemmalle.) LEENA. Jano tuli kävellessä. Ei suinkaan joki ole kaukana. (Pietolan puoleen) Näytti juhlalliselta, kun Katria kannettiin. Huomennako kuuluu olevan Katrin ja Turkan kihlajaiset? PAHNA-MAIJA. Vai Katrin ja Turkan kihlajaiset! (Rientää vasemmalle) LEENA. Toivotan onnea. Se sitten on miellyttävä mies se Turkka. Oikein rakastettava nuorukainen. Katri sai kunnon pojan sulhasekseen. PAHNA-MAIJAN ja PORO-PIRKON naurua kuuluu vasemmalta. LEENA. Mikähän niillä niin makeanlysti? (Lähtee perälle päin.)
PORO-PIRKKO (tulee vasemmalta). Se Turkka on suurvaras!
LEENA. Sinä se aina puhut päättömiä ja kauheita!
PORO-PIRKKO. Oikein sellainen, jonka saa ampua ja kruunu maksaa palkinnon.
PÖLHÖ-KUSTAA. Antaako kruunu kirkkaita hopeoita?
PORO-PIRKKO. Kaksi kukkarollista!
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! (Juoksee oikealle.)
LEENA. Elä hyvä ihminen puhu tuolla tavoin. (Menee perälle)
PORO-PIRKKO. Ei sitä ole toista niin hullua vanhaa-piikaa kuin tuo Leena: puolustaa ryöväreitä.—Mutta minne minulta on pudonnut hame? (Menee vasemmalle)
PIETOLA (yksin). Mitähän se oli tuon Poro-Pirkon puhe alkuaan? Ja mikä oli rättärin kirje?
RÄTTÄRI (tulee vasemmalta). Nyt on Heilalalta tullut kirje. Tuossa on
Aaprahami Turkan papintodistus. (Antaa Pietolalle paperin.)
PIETOLA silmäiltyään paperia ällistyy kuin tylsistyneeksi, lyyhistyy kokoon pudottaen kengän ja paperin käsistään.
RÄTTÄRI. Onko Pietolalla minulle mitään sanottavaa? (Äänettömyys)
Miettikää. (Menee oikealle.)
PIETOLA (yksin, masentuneena). Minkä vuoksi minua kova onni vainoaa niin kierolla ja julmalla tavalla? (Lähtee vasemmalle.)
Hetken kuluttua PAHNA-MAIJA ja PORO-PIRKKO tulevat vasemmalta.
PAHNA-MAIJA. Jopa näytti nöyrtyneeltä.
PORO-PIRKKO. Itki.
PAHNA-MAIJA. Oikeinko itki?
PORO-PIRKKO. Itki. Minä näin, itki. Minun on sääli.
PAHNA-MAIJA. Tuohon se on jättänyt kengän, joka sillä oli käsissä.
Mikähän tämä on?
PORO-PIRKKO. Pertun leskivainajan rahakenkä! Juostaan näyttämään rättärille. (Menevät oikealle.)
LEENA (tulee perältä). Ovat tainneet jo mennä. Enkä saanut tietää, pitääkö rättäri seurat.
PÖLHÖ-KUSTAA (pusseineen tulee oikealta). Kaksi kukkarollista kirkkaita hopeoita. Kustaa menee Kettu-Matilta varastamaan pyssyn! (Juoksee vasemmalle)
LEENA. Siinä se oli! Se ampuu Turkan.—Onkohan täällä tukkilaisia? (Huhuaa) Ohoi! (Puhuu) Ei kuulu.—Hyvä jumala, estä tämä kauhea onnettomuus. (Huhuaa) Ohoi!—(Puhuu) Ei vastausta.
Esirippu.
NELJÄS NÄYTÖS
Pietolan pihamaa. Oikealla asuinrakennus, jonka edessä on avonainen kuisti. Vasemmalla aittarakennuksia, joiden jatkona etualalla on aita porraspuineen. Perällä aita, veräjä keskellä. Taustana järvimaisema.
KATRI ja ANNI istuvat puhelemassa.
ANNI. Mitä isäsi sanoi, kun kuuli, että se on toinen Turkka ja että teidän Turkkanne on talollisenpoika?
KATRI. On ollut niin hyvillään, ettei ole raukka koko yönä nukkunut.
PIETOLA (tulee kuistin kautta). Siellä näkyy Maija jo tulevan.
ANNI. Minun pitää käydä hakemassa kotoa suuri kahvipannu, jonka Maija käski tuoda lisäksi. (Menee vasemmalle aidan yli.)
PIETOLA. Minkähän vuoksi Poika oli lähtenyt tukkijoelle?
KATRI. Oli ensin aikonut ulkomaille. Mutta kun laiva oli jo irti maasta, niin yht'äkkiä pistää päähän, että lähteekin näille maille, joista Heilala oli hänelle kertonut. Hypätä karahutti laivasta maalle ja tuli tänne.
PIETOLA. Olipa sekin somasti ohjattu meidän onneksemme.
TOLARI (tulee perältä vasemmalta). Eikö Turkka ole vieläkään tullut?
PIETOLA. Tolari taitaa olla utelias tietämään, mitä rovasti on sanonut, kun sinä myötään kyselet Poikaa. Tuskin hän nyt ehtii käydä rovastin luona.
TOLARI. Minä lupasin varottaa Turkkaa, ettei ammuttaisi.
KATRI. Herra varjelkoon!
PIETOLA. Mitä puhetta se on?
TOLARI. Leenan puhetta. Eilen siellä metsässä rukoili minua sanaa tuomaan, että Pölhö-Kustaa hommaa ampua. Oli mennyt Kettu-Matilta varastamaan pyssyä.
KATRI. Voi hyvä jumala! (Menee kuistin kautta.)
PIETOLA. Ei hätää! Kyllä me hänet ajoissa kiinni saamme.
(OTERMA ja KASURI ja muutamia tukkilaisia tulee perältä vasemmalta.)
MAIJA (tulee perältä oikealta). Pojat! Kantakaa tavarat huoneisiin. (Tulee Pietolan luo.) Terveisiä kirkolta.
PIETOLA. Eikö näkynyt Poikaa jo kaupungista palaavaksi?
MAIJA. Kirkolla oli. Rovastille vietiin päivälliselle. Kuuluvat olleen Turkan isän kanssa hyviä ystäviä. Niin syleili rovasti kuin omaa poikaansa.—Mutta nyt on Maijalla kiire, ettei jouda sanomaan harakkaakaan kuin linnuksi. (Vie Tolarin kuistin luo ja menee kuistin kautta.)
HUOTARI. (tulee perältä vasemmalta). Hyvää päivää.
PIETOLA. Ei suinkaan näkynyt Pölhö-Kustaata siellä päin?
HUOTARI. Olin kuulevinani hänen lauluaan jostakin tuolta päin (viittaa vasempaan).
PIETOLA. Lähdepä toverikseni, jos sattuisimme häneen käsiksi.—Täällä päinhän se on Annin mökkikin. (Menee vasemmalle aidan yli.)
HUOTARI (seuraten Pietolaa). Ilmanko sieltä päin päivä paistaakin.
TOLARI (yksin). Mitähän varten Maija minut tähän kiskoi?
MAIJA (tulee kuistin kautta). Tämä on sellaista saippuaa, jolla lähtee ahava. Pestyäsi tule tähän odottamaan. (Siirtyy tukkilaisten luo.)
TOLARI (yksin). Olisi ihmeellistä, jos mustalla saippualla tulisi valkoinen naama. (Menee perälle vasemmalle.)
MAIJA (Kasurille). Minkä vuoksi sinulla ei ole liivejä eikä takkia?
KASURI. Olivat vielä märät, kun eilen putosin pölkyltä.
MAIJA. Valehtelisit viisaammasti! Minä en ole Maija, jos en vielä toimita sinulle sellaista, joka sinua kyörää. (Otermalle) Sinulla ei ole lakkia, ja suutarin jalassa tuollaiset saapaslottanat.
OTERMA. Lainasin muutamalle pojalle, joka lähti riiaamaan.
KASURI (itsekseen). Perhana, kun on viisas valehtelemaan!
MAIJA. Olet kortilla menettänyt. Tule toinen kerta eteeni lakitta ja saappaitta, en sinua siunaa! (Menee kuistin kautta)
KASURI (Otermalle). Sinulla on komeat liivit, minulla komeat saappaat.
Pannaan vastakkain. Kolmelta poikki.
OTERMA. Minä pidän aina pussin auki, kun porsasta tarjotaan. (Istuvat kortin lyöntiin.)
KASURI. Lauletaan pojat, ettei kuulu kortinpauke. Morsian näkyy säikähtävän kämmenen läiskäystäkin.
TUKKILAISET (laulavat).
Hei tukkipojat ne poikia maksaa,
joka sen oikein tietää.
Kesän ja talven kuin tanssin ne jaksaa
ja tuulen ja sään ne sietää.
Hei tukkipoika ei turvetta kaiva,
ne sinisiä selkiä seilaa.
Tukkipojall' on tuska ja vaiva
muistella montako heilaa.
Hei tukkipoika ei surua tunne,
se koskia laskee ja laulaa.
Meni jos minne ja kulki jos kunne,
tuli se tyttöjen kaulaan.
Hei tukkipoika se koskessa hyppää
sen pyörivän pölkyn varaan.
Kaikista tytöistä paljon se tykkää,
mut ottaa omaksi paraan.
Hei tukkipojat ne paljon maksaa,
ne maksaa tuhansia,
ne sieviä sinisiä silmiä maksaa
ja poskia punasia.
KASURI voittaa OTERMALTA liivit ja kumpikin sekä tukkilaiset poistuvat hajaantuen sinne tänne.
TOLARI (tulee perältä vasemmalta istumaan rahille kuistin luo). Ei ollut Pietolan vajassa tervapyttyä, että olisi saanut vähän peilailla ja nähdä onko ahava lähtenyt.—Huotari ja Anni tulevat. Sanovatkohan mitään minun naamastani?
ANNI (iso kahvipannu kädessä tulee vasemmalta aidan yli veitikoiden
Huotarille). Mikä on hätänä valmiissa maailmassa?
HUOTARI (seuraten Annia).
Katkera on kahvia juoda
ilman sokeritta.
Katkera on poian olo
ilman toveritta.
ANNI (laulaa).
Tukkilaisen toveriksi elä herra saata.
Häpeä on nätin tytön lautanpontulla maata.
(Pyyhkäisee nokea Huotarin nenän päähän ja nauraen peräytyy keikahtaen istumaan Tolarin syliin.) Huih! (Hypähtää ylös)
TOLARI. Pelkäätkö poikia?
ANNI. Poikako siinä olikin? Ja minun poikani! (Istuu Tolarin syliin ja hyväillessään tuhrii naaman.) Ai ai sitä Annin poikaa, ai ai kuin Anni siitä tykkää!
TOLARI. Ottiatuota Anni Anni Anni!—Maija ottiatuota!
ANNI. Maijanko se olikin poika? (Nousee). Miten minä tuota erehdyin! (Menee kuistin kautta).
HUOTARI nauraa Tolarille.
TOLARI. Reistasitko Annin kanssa, monellako ottiatuota pata kuohuu, kun sinulla on niin lysti ja nenäsi pää on noessa?
HUOTARI (katsoo taskupeiliin). Kas, peijakas!
TOLARI. Taitaa olla minun naamassani ero entisestä, kun Annikin niin erehtyi.
HUOTARI. Ei Maija sinua nyt tunne, jos vain et sano ottiatuota! (Menee kuistin kautta)
TOLARI (yksin). Onpa hyvää saippuaa, vaikka niin mustaa, että luulin olevan neekerin ottiatuota.—Pitääpä varoa, etten sano ottiatuota, niin on lysti nähdä, kun Maija ei minua tunne.
MAIJA tulee kuistin kautta hiipien Tolarin taakse lakki kädessä.