Turma

language: Finnish

TURMA

Kolminäytöksinen näytelmä

Kirj.

KAARLE HALME

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1914.

HENKILÖT:

HELENA RAUTAJOKI
SIRKKA, hänen tyttärensä
LASSI, Helenan veli
REINO VALTALA
HEMMINKI, Rautajoen vanha isäntä
REETTA, Hemmingin taloudenhoitajatar
SUOMA, palvelustyttö

OHJEITA ESITTÄJILLE.

Helena on hieno luonne, joka ei voimakkaissakaan kohtauksissa koskaan erehdy räikeäpiirteiseksi. Ensimmäisestä esiintymisestään asti on hänessä huomattavissa hermostus ja painunut mieliala, joiden valloilleen pääsemistä vastaan hän on alituisessa taistelussa. Ikä noin 35 v., mutta vaikuttaa nuoremmalta.

Sirkka on hieno ja hento luonne, hyvin taipuisa haaveilemiseen. Vaikka kotiintulo herättää hänessä kokolailla riemua, ei hän silti ole mikään hilpeä luonne. Hän on kyllä eloisa ja ilmeikäs, mutta se on hänessä enemmän sisäistä kuin ulkonaista. Hän on tummatukkainen ja solakka varreltaan, vaikka ei pitkä.

Lassi on entinen ylioppilas, laiskiainen, josta ei ole tullut mitään. On veltto ja saamaton, hidas toimissaan ja liikkeissään. Ikä noin 30 vuotta.

Valtala on siististi puettu, laihankalpea, pintapuolinen herrasmies.
Esiintyy tottuneesti ja häikäilemättömästi. Ikä noin 35 v.

Hemminki esiintyy varakkaan maalaisisännän varmuudella. Ei ole kuitenkaan jäykkä, eikä rehentelevä. Hänen luonnettaan hienostaa pieni leikillisyyden piirre, joka ei jätä häntä aivan kokonaan edes suuttumiskohtauksissa. Hyväsydämisyys pistää myös esille karun kuoren alta. Ikä noin 55 v.

Reetta on teeskennellysti mairitteleva ja makea. On kavala ja viekas, ja hänen maailmankatsomuksessaan on vain hän itse ja hänen etunsa, joita hän ajaa aina, vaiston milloinkaan ohjaamatta häntä valitsemaan enemmän tapaa kuin keinojakaan. Ikä noin 40 v.

Suoma on reipas, tasainen ja kirkaspiirteinen. Hyvätuuli on hänelle luontaista, eikä erikoisista tapauksista johtunutta. Ikä noin 25 vuotta.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Rautajoen vanhan isännän sali. Kesäinen aamupäivä.

HEMMINKI (istuu sohvapöydän ääressä tuolilla ja juo kahvia. Lopetettuaan naputtaa hiljaa lusikalla kupin laitaan. Katsoo taakseen, kuuntelee, huutaa sitten hiljaa). Reetta! (Tyytymättömänä, mutta hiljaa.) Reetta! (Aikoo nousta, murisee.) Hm!

SUOMA (tulee oikealta, tomuriepu kädessä). No, joko sille vanhalle isännälle ehdittiin tänne kahvi tuoda, vaikka vielä tomut ovat pyyhkimättä. Pianpa se Reetta tänään ennättää! (Alkaa pyyhkiä tomuja.)

HEMMINKI (tyytymättömällä äänellä). Joka aamuhan minä yritän kahvini juoda, ennenkuin — (ivallisesti) — ennenkuin herrasväki herää — (nyökäyttää päätään oikealle) — ja sillä tavalla sitten olen edellä kaikissa aterioissani. (Naurahtaa kuivasti.) Eikö Suoma sitä ole huomannut?

SUOMA. En ole tullut panneeksi merkille.

HEMMINKI (huutaa). Reetta!

SUOMA (palvelevaisesti). Kyllä minä — mitä haluatte —?

HEMMINKI. Tupakkaa tahtoisin — sikaareja — olen unohtanut avaimet huoneeseeni.

SUOMA. Kyllä minä haen. Missä ne ovat?

HEMMINKI (katsoo Suomaa). Kas, sinähän olet palvelusintoinen — no, hae nyt sitten — ne ovat pöydälläni kimppu pikku avaimia —

SUOMA. Löytänee kai nuo. (Menee vasemmalle.)

REETTA (tulee ulkoa; mielistelevästi). Joko isäntä on juonut?

HEMMINKI (lyhyesti). Jo.

REETTA. Viivähdin askareilla.

HEMMINKI. Tämä on niin tympäisevää — tämä —

REETTA (ihmeissään). Mikä sitten? Kahviko?

HEMMINKI (halveksien). Kahvi! — Pyh! Kahvi kuin kahvi — eei!
(Tyytymättömänä.) Mutta tämä elämä.

REETTA (silmät selällään). No, ihme!

HEMMINKI (hyväntuulisesti). Älä nyt silmiäsi rikki venytä! En minä aina kaikella tarkoita Reettaa. (Katsoo sivulta Reettaa.) Enkä minä myöskään aina ajattele Reettaa — vaikka Reetta ehkä luulee —

REETTA (hämillään). Hyvänen aika — enhän toki —

HEMMINKI (äkäisenä). Tuo miniä hyväkäs minua harmittaa — kun se iäkseen tuppautui tänne minun puolelleni — — veljineen ja vieraineen —

REETTA. Kyllä kai ne korjaukset kohta siellä kartanon puolella valmistuvatkin.

HEMMINKI (lyhyesti). Se on talon puoli ja tämä on vaarin puoli — ja minä olen vaari — eikä kartanoa ole ollenkaan.

REETTA (mielistelevästi). Isännäksi minä aina sanon — ja niin sanovat muutkin — ja sanoivat vielä poikannekin eläissä — häntähän sanottiin patruunaksi.

HEMMINKI. Älä lörpöttele! Tahtoisit vain itsellesi emännän nimen! — Kyllä minä sinun ajatuksesi tunnen. (Naurahtaen.) Vaimoksi pyrit, mutta — et tahtoisi ruveta muoriksi.

REETTA (tekeytyen loukkaantuneeksi). Minä voin palvella ja hoitaa teitä yhtä kunnollisesti — olematta enemmän emäntä kuin muorikaan — kun kerran pidän teistä — ja olen jo tottunut —

HEMMINKI (vähän ihastuneena). No, sitähän minäkin! Jos Reettaa huvittaa, niin pysyy paikallansa — ja —

REETTA (pusertaa itkua, oikein onnistumatta). Niin kai — kaikkien ihmisten pilkkana — eikä minulle anneta mitään arvoa — piikana pidetään —

HEMMINKI (kärsimättömästi). No, no, no! Älä nyt taas!

SUOMA (tulee vasemmalta). Tässä ovat. (Antaa avaimet Hemmingille.)
Missä pöydällä — pöydän alla ne olivat —!

REETTA. Mitä avaimia sinä —?

HEMMINKI (nousee). Kiitos, kiitos! (Menee kaapille.)

REETTA (ivallisesti). Vai tuppautuu Suoma meille avainpiiaksi! (Rupee järjestelemään kahvikojeita.)

HEMMINKI. Hän toi ne käskystä. Meille ei tuppautumalla pääse emännäksi eikä piiaksi. Pidä sinäkin vain se mielessäsi! — Ja nämä avaimet saavat aina olla tässä kaapin päällä — täällä on vain tupakat ja viinakset — enkä minä pelkää kotivarkaita. (Ottaa kaapista sikaarilaatikon, joka jää kaapin päälle.)

REETTA (pahantuulisesti). No, ei tätä huonetta juuri voi kodiksi sanoa.

SUOMA (pyyhkimisin virnassaan, katsoo pisteliäästi Reettaa). Ei. Ikävä kyllä.

HEMMINKI (menee istumaan keinutuoliin, sytyttelee sikaariaan). Kauanko
Suoma vielä luulee niiden korjausten siellä kestävän?

REETTA (mutisee). Suomako nyt sellaisen tietäisi! (Istuu pöydän ääreen ja rupeaa juomaan kahvia, jonka aikoi viedä pois, vilkuillen kumpaankin.)

SUOMA. Kai se vielä viikkoja kestää, kun niin kamalan hienoa tehdään.

HEMMINKI. Hm! Ennen se kelpasi minulle — ja poikavainajalleni se kelpasi — mutta leskelle ei kelpaa. (Mutisee.) Miniä on herrasväkeä.

SUOMA (tarkoituksettomasti). Onhan rouva herrasväkeä.

HEMMINKI. On — ja hänen veljensä, maisteri —

SUOMA (lopettaen työnsä, äkkiä). No, se nyt ei taida olla mikään — se veli.

HEMMINKI (huvitettuna). Siinä Suoma osasi aivan kuin naulaan — ei sitten yhtään mikään. Eikä tämä ole takana puhumista — sen olen sanonut hänelle eteenkin — ja paljon enemmänkin — mutta ei Lassia saa edes suuttumaan —

REETTA. Ellei hänellä sitä perillistä olisi —

SUOMA. Lassillako?

REETTA. Ei — vaan rouvalla. Ellei hänellä olisi Sirkka-neitiä, niin ei taitaisi Helena-rouva asuakaan täällä.

SUOMA. Kuinka niin?

HEMMINKI (selittää sivumennen ja kuivasti). Miniällä ei olisi perintöoikeutta Rautajokeen — jos olisi lapseton.

SUOMA. Oh! — Onpas sen neidin terveys sitten kallista tavaraa.

HEMMINKI. Sirkka on kallis meille kaikille muutenkin. Hän on herttainen tyttö. Suoma ei kai vielä ole nähnytkään häntä?

SUOMA. En muuta kuin valokuvan. (Siirtyy pyyhkimään kaappia.) Tänäänhän rouvan pitäisi mennä noutamaan häntä kaupungin koulusta.

HEMMINKI (katselee ja maistelee sikaariaan). Peijakas! Enköhän vain lie saanutkin noita torpparisikaareja —

REETTA (nousee ja menee kaapille). Minä annan toisesta laatikosta —

HEMMINKI. Anna — näistä tulee niin paha katku — ulkona ne kyllä käyvät.
(Heittää pois.)

SUOMA (Reetan avatessa kaappia, kurkistaa sisään). Hui! Onhan siellä muutakin kuin tupakkaa ja viinaa. Hui! Pyssy!

HEMMINKI (nauraa). Ei pidä koskea — se laukee —

REETTA (panee kaapin kiinni). Eikä pidä kaikkea kurkistellakaan!

SUOMA. Pyh! Ei silmä osaa vie — mutta Reetta on tänään niin pahalla tuulella.

HEMMINKI. Niin onkin — on jo riidellyt minunkin kanssani.

REETTA (vaihtaa kaapin päällä olevan sikaarilaatikon toiseen, vie Hemmingille sikaarin). Enhän ole — tässä on ihminen vain vähän hermostunut tuosta naapurin väestä.

SUOMA. Sanokaa rouvalle, ettei minun tarvitse täällä siivota, niin pääsette minusta heti.

HEMMINKI (vällttäen). No, no! — Me emme sano mitään. Koetamme päästä sovussa, kunnes muuttavat. Mutta Reetta ei huoli tuoda tänne minulle enää kahvia eikä muutakaan. Laittaa huoneeseeni! Tunnenkin istuvani täällä kuin vieraissa. (Sytyttelee uutta sikaaria.)

SUOMA (vilkaisee Reettaa; kiusoittelevasti). Sepä ikävää!

REETTA (terävästi). Mikä niin?

SUOMA. Meillä on ollut aamuisin täällä niin hauskoja keskusteluja.
Vanhan isännän kanssa on niin lysti jutella.

HEMMINKI (hauskasti). Kuuletkos, Reetta! (Suomalle.) Tuo Reetta sanoo minua aina ikäväksi.

SUOMA. Se lähtee kai omasta luonteesta — sellainen usko. Minulla ei ole ollut koskaan sen hauskempaa puhetoveria. (Iloisena nopeasti oikealle.)

HEMMINKI (yskäisee, ei tiedä mitä sanoisi, katsoo sivulta Reettaa, nousee). Jos lähtisi kävelylle.

REETTA (istuu allapäin). On se aika keimailija!

HEMMINKI (ei ole ymmärtävinään). Kuka? (Lähtee vasemmalle ovelle.)

REETTA (nousee pontevasti). Tuo Suoma on sitten vasta kauhea viekastelija!

HEMMINKI. Jaah! (Menee. Reetta jää nolona seisomaan.)

HELENA (tulee oikealta, nyökäyttää hyvänhuomenen, pysähtyy). Kas, oletteko vielä kesken aamukahvianne?

REETTA (muuttuu heti päivänpaisteiseksi). Hyvää huomenta, rouva! — Eikä olla — olen juuri näitä poisviemässä.

HELENA (menee istumaan pöydän ääreen). Hyvä on! Suoma tuo minullekin pienen suupalan.

REETTA. Satuin tässä viivähtämään, kun jäin kuuntelemaan tuon Suoman lörpötyksiä. Se sitten vasta osaa puhua pötyä.

HELENA. No, mitä hän nyt sitten? En minä ole mitään sellaista huomannut.

REETTA. Vai ette? Onpa sekin ihme! — Kumma, että rouva pitää sellaista palvelijaa! (Ottaa tarjottimen pöydältä.)

HELENA. Kuinka niin? Minuun hän tekee hyvin hauskan vaikutuksen.

REETTA (hommaa lähtöä). Ooh! Kylläpä vielä näette — minä en sano sen enempää.

HELENA (vakavasti). Kuulkaahan, Reetta! Te tahdotte rakentaa riitaa ja rettelöitä. Mutta se ei tule onnistumaan. Tiedättehän, että meidän on pakko asua tässä ahtaudessa vielä muutamia päiviä — ja ainakin niinkauan on pidettävä rauha maassa — sen jälkeen — kun olemme muuttaneet omalle puolellemme — saatte sanoa ja tehdä mitä haluatte.

REETTA (istuu tupsahtaneena, tarjotin sylissä). Vai riitaa ja rettelöitä! Minäkö niitä rakennan! — Vaikka minä en ole sanaakaan sanonut rouvan sulhasestakaan.

HELENA (tiukasti). Mistä?

REETTA. No, siitä Valtalan herrasta, — Reinosta.

HELENA (tyytymättömänä). Kuulkaahan nyt —!

REETTA (toimessaan ja vahingoniloiseen). Enkä kenellekään puhunut siitäkään mitään — vaikka kaikki muut siitä juttelevat — että Reino herra kuuluu nyt hakkailevan rouvan tytärtä — Sirkka-neitiä.

HELENA (nousee tulistuneena). Vaiti — ja ulos täältä!

REETTA (hypähtää kummastuneena ylös). Vai minä ulos täältä — meidän isännän omista huoneista. (Hemminki tulee vasemmalta puettuna ja lakki päässä. Reetta ei huomaa Hemminkiä.) Kyllä joku toinen saa täältä lähteä ennen minua — sillä minä kuulun tänne.

HEMMINKI. Reetta! Mitä tämä on?

REETTA (pusertaa itkua). Kun en ehdi heti ilmassa viedä pois isännän kahvikojeita, niin jo ajetaan ulos. Rouva tässä komentelee, vaikka minä puhelin kaikessa ystävyydessä.

HEMMINKI (levollisesti). Reetta vie nyt ne vietävänsä —

REETTA. Niitähän juuri —

HEMMINKI (kohottaa äänensä). — eikä rupea enää mihinkään tarpeettomiin keskusteluihin!

REETTA (makeasti). Siinä isäntä on ihan oikeassa. Kaikille ei saa osoittaa ystävällisyyttä. (Menee vasemmalle.)

HELENA (nyökäyttää isännälle levollisesti). Hyvää huomenta! (Istuutuu entiselle paikalleen.) Jos kaikki koetamme vielä muutaman päivän estää ukkosta ja salamoita, niin tästä kyllä päästään ilman suurempia ikävyyksiä.

HEMMINKI (on ottanut lakin päästään ja nyökäyttänyt hyvänhuomenen, istuu keinutuoliin). Oliko Reetta epäkohtelias?

HELENA (vitkaan). Noo! — Parasta kai, ettei siitä puhuta.

HEMMINKI. Voithan sentään sanoa.

HELENA (lyhyesti). En.

HEMMINKI (hymyillen). Te ehkä noin yht'aikaa — kilvassa riitaannuitte?

HELENA (hermostuneesti). Te olette tuntenut minut jo kahdeksantoista vuotta. Teidän pitäisi tietää, että minä en kilvoittele sanakovussa — en ainakaan palvelusväen kanssa.

HEMMINKI (miettien). Hm! — No, jääköön tämä juttu! Eipä se taida olla minkään arvoinenkaan. — Mutta kun nyt satumme tässä istumaan kahden kahtuuttamme — ties milloin sattuu samallainen tilaisuus — niin —. (Suoma tulee oikealta, asettaa kahvitarjottimen pöydälle.)

HELENA. Entä maisteri?

SUOMA. Ei hän ole vielä tullut kotia.

HEMMINKI. Ooh! Onko Lassi-herra jo näin aikaisin lähtenyt kylälle?

SUOMA (hymyilee). Ei! Hän meni jo eilen illalla.

HELENA (Suomalle). Hyvä on! (Suoma menee. Puhuu taas Hemmingille.) Hän meni nimismieheen. (Huutaa Suoman jälkeen.) Suoma!

SUOMA (tulee ovelle). Puuttuuko jotakin?

HELENA. Ei. Mutta sanoisitko, että pannaan moottori kuntoon — kaupunginmatkaa varten.

SUOMA. Kuljettaja meni jo rantaan. (Menee.)

HEMMINKI. Tuleeko Sirkka tänään koulusta kotia?

HELENA (alkaa juoda kahvia). Tänään — tai ehkä huomenna palaamme. Hän on nyt lopettanut koulunsa.

HEMMINKI. Miksi hän ei tule junalla — sehän olisi paljon nopeampaa ja mukavampaa?

HELENA. Hm! Minä haluan vähän vesille. Ja se voi olla Sirkallekin hauskempi tie.

HEMMINKI (venyttäen). Hm! Minä aioin vain tässä kysyä —

HELENA. Niin — teillähän oli jotakin sanottavaa?

HEMMINKI. Oikeastaan ei se asia minulle kuulu — mutta kun siitä niin paljon puhutaan — niin voisihan omaisen tapaisetkin vähän tietää —

HELENA. Tapaiset? Miksi ei omaiset?

HEMMINKI (katkeralla vivahduksella). Minä en pidä itseäni niin läheisenä. Tiedät, etten ole koskaan pitänyt —

HELENA (kääntyy Hemminkiä kohti). Ei — te ette ole koskaan pitänyt minusta. Minkätähden? (Hymyilee.) Sanokaapa nyt kerran suoraan — minkätähden?

HEMMINKI (tyytymättömänä). Eiköhän ole paras olla kyselemättä.

HELENA (kääntyy kahvinsa puoleen). Voi niinkin olla. — Vaikka — en liene liikoja kysellyt. Tein sen luullakseni ensi kerran. (Kylmästi.) No, siis — asiaan! (Hemminki on tuskallisen epäröivä, aivan kuin vaistomaisesti tuntisi, että keskustelun jatkaminen on mahdotonta. Helena juo kahvia.) No?

HEMMINKI (epävarmasti); Kerrotaan, että — että menet kohta naimisiin.

HELENA (hymyillen). Niin — Reino Valtalan kanssa.

HEMMINKI. Onko se jo vakavasti päätetty?

HELENA (purskahtaa nauramaan). Vakavastiko?

HEMMINKI. Niin.

HELENA. Ei, hyvä taata, — ei nyt enää tarvita niin hirmuisen vakavia päätöksiä kuin ennen — mennään vain.

HEMMINKI (keskeyttäen). Minusta nähden samantekevä kuinka menette, kun vain menette. Menettekö?

HELENA (suu täynnä kahvia, nyökkää). Hm!

HEMMINKI (tyytyväisenä). Hyvä on.

HELENA (tarkistaen). Mitä?

HEMMINKI. Ei mitään. Hyvä vain. (Naputtelee tuhkaa sikaaristaan.)

HELENA (kääntyy katsomaan Hemminkiä). Taata taitaa olla ensimäisen kerran tyytyväinen minuun?

HEMMINKI (nousee). Olen tyytyväinen, ettei huhuissa ole perää. (Panee lakin päähänsä). Odotan ilomielellä Sirkkaa kotia. (Menee ulos.)

HELENA (istuu mietteissään, pyyhkii sitten hermostuneena otsaansa ja nousee tarmokkaana, naputtelee sormillaan pöytää, lähtee hitaasti ja mietteissään oikealle etualalle, pysähtyy hetkeksi, menee sitten nopeasti oikealle ovelle, huutaa). Suoma! (Suoma tulee.) Soita heti maisteria ja sano —

SUOMA. Maisteri tuli juuri.

LASSI (tulee hitaasti). Tulen juuri. Etkö huomaa, että olen alituisessa liikkeessä?

SUOMA. Tuonko kahvikupin?

HELENA. Tuo! (Suoma menee.)

LASSI. Terveisiä, sisko! Kaikki lähettivät terveisiä. (Huomaa kaapilla Hemmingin sikaarit.) Kas, kas! Vanhan isännän sikaareja! Pitääpä maistaa. (Ottaa sikaarin, katselee ja haistelee sitä tarkoin.) Ei taida olla hullumpi. (Menee istumaan keinutuoliin.) Sinulla on huono aisti sikaareja ostamaan — tai et välitä minusta.

HELENA (istuu entiselle paikalleen, hermostuneesti). Kuuluuko mitään uutta?

LASSI. Uutta? Tässä pitäjässä ei ikinä tapahdu mitään uutta — (sytyttää sikaarinsa) — vaikka maailman loppu täältä ottaisi alkunsa. Sehän on juuri tämän paikkakunnan surullinen erikoisuus se. (Maistelee sikaaria.) Noo — ei niinkään hassu maku. (Katsoo arasti Helenaa.) Aiotko pitää minulle rippisaarnan?

HELENA (tarkastelee tutkivasti Lassia). En.

LASSI (jännitys katoaa ja hän ikäänkuin lysähtää tyytyväisyydestä). Ihanaa, ihanaa! (Suoma tuo'kahvikupin. Lassi seuraa Suomaa silmillään, aikoo innostuneena sanoa hänelle jotakin, mutta vilkaistuaan Helenaan ei uskallakaan sitä tehdä. Suoma menee.) Mitä se moottori siellä rannassa niin riivatusti pärrää ja pörisee? Ja miksi sinä olet matkakunnossa?

HELENA. Minä lähden noutamaan Sirkkaa kaupungista.

LASSI. Moottorilla?

HELENA. Niin.

LASSI. Se on hyvin viisasta, se.

HELENA. Kuinka niin?

LASSI. No, kun se Valtala on juuri rautatien varrella, pysäkin vieressä. Voisi vielä likkalapsi tipahtaa tien oheen — juuri Valtalan kohdalla.

HELENA. Minäkö?

LASSI. Minä sanoin — likkalapsi.

HELENA (yrittää puhua välinpitämättömästi). Miksi sinä niin sanoit?

LASSI (haukottelee). Miksi sinä lähdet kulkemaan vesiteitä?

HELENA (tuimasti). Kuule, Lassi! Miksi sinua aina pitää pumputa kuten ravistunutta jaalaa? (Katsoo kelloaan.) Minulla on kiire.

LASSI (katsoo hymyillen Helenaa). Onko? — Ei se siltä näytä.

HELENA (tiukasti). Minkätähden sanoit minun matkani moottorilla olevan viisasta?

LASSI. Voisit kerrankin tuoda minulle kaupungista parempia sikaareja — ja vähän hyvää konjakkia.

HELENA (suuttuneena). Kuule, Lassi!

LASSI (aikoo nousta). Minä lähden pois, jos alat pitää rippisaarnaa.

HELENA (harmin ja naurun sekaisesti). Sinä olet auttamaton! — No, minä tuon sinulle tuliaisia.

LASSI (innostuen). Niitä, mitä pyysin?

HELENA. Niin, niin, niini

LASSI (tyytyväisenä). Noin! Nyt on kauppa tehty. Ei mitään ilmaiseksi. Periaatteita täytyy olla. (Ottaa mahtavan ja välinpitämättömän asennon.) Noo?

HELENA (käskevästi). Ilman kyselyä! Nopeasti! Minulla on kiire.

LASSI (tärkeänä tiedoistaan). Reino Valtala on käynyt kaupungissa sangen usein viime aikoina — ja seurustellut Sirkan kanssa.

HELENA (pää painuu käden nojaan ja huulet pusertuvat tiukasti). Entä sitten?

LASSI. Luullaan heidän olevan kihloissa.

HELENA (muuttamatta asentoansa). Kutka luulevat?

LASSI. Tuttavat, jotka ovat tavanneet heidät;

HELENA (liikkumatta). Entä sitten?

LASSI (kummeksien). Sitten? (Katsoo kysyvästi Helenaa, heittäytyy entiseen asentoonsa.) Pyh! (Haukottelee.) Menevät kai naimisiin. Johan Sirkka on alun kahdeksannellatoista.

HELENA (hypähtää ylös kiihtyneenä). Ei!

LASSI (hämmästyen). Eikö?

HELENA. He eivät mene naimisiin. Minä olen Sirkan laillinen naittaja — ja minä sanon — ei! (Alkaa kävellä kiivaasti ylös ja alas.) Minä olen huomannut jo kauvan aikaa Reinon omituisuudet — koko kevään. Hän on käynyt täällä yhä harvemmin — ja kaikenlaisilla tekosyillä viipynyt niin vähän aikaa kuin mahdollista. Huomasin jouluna hänen käytöksensä Sirkkaa kohtaan — mutta — että hän on näin alhainen — näin alhainen ja kunnoton —

LASSI. Hillitse itseäsi, sisko.

HELENA (syöksyy Lassin viereen). Jos sinäkin olisit toisenlainen mies — niin — jos olisit edes mies — niin vaatisit hänet tilille. Mutta sinä olet raukka — kykenemätön raukka! (Kääntyy pöytään päin itku kurkussa.) Minä tulen poljetuksi lokaan — tyttäreni häväistyksi — me kaikki — (purskahtaa itkuun ja vaipuu tuolille) — alhaisimmalla, inhoittavimmalla tavalla ryvetetyiksi ja perhesiteet ikipäiviksi katkotuiksi.

LASSI (katselee pelokkaana ympärilleen). Helena! (Nousee.) Älä, herran tähden! Kuulevat — tai joku voi tulla.

HELENA (pakottaa itsensä suurilla ponnistuksilla näennäisesti tyyneksi, puhuu hampaitten lomitse hiljaa ja katkonaisesti). Ja tässä kurjuudessa täytyy olla — ihan yksin — ihan ylisin — ja yksin on täällä jokainen — tässä talossa — yksin olen täällä ollut lähes kaksikymmentä vuotta —

LASSI. Runolliset mietelmät vievät kaihomielisyyteen — se on hedelmätöntä. Etköhän sinä tee jotakin?

HELENA (katsoo pitkään Lassia). Puhutko sinäkin joskus järkeä?

LASSI. Aina — vaikka sitä ei juuri koskaan ymmärretä. (On kuuntelevinaan.) Ai, ai! Kuinka se moottori pärrää siellä!

HELENA (nousee raskaasti). Moottori — niin —. (Pyyhkii otsaansa.)
Tuletko mukaan?

LASSI (epäröiden). Enköhän minä jää — tontuksi taloon?

HELENA (raskaasti). Minä pelkään, että tällä talolla kyllä on omat tonttunsa, jotka eivät ole yhtä suopealuontoisia kuin sinä.

LASSI (iloisesti). Kummallinen päivä tämä! Minä en tule ainoastaan ymmärretyksi — minä saan tunnustustakin. (Ottaa Helenaa kädestä.) Vie terveisiä Sirkalle.

HELENA. Kiitos! (Menee oikealle.)

LASSI (jää paikalleen seisomaan ja katsomaan Helenan jälkeen). Hm!
(Mutisee hiljaa, nyökäyttäen päätään.) Nähtävästi — nähtävästi —.
(Menee keinutuoliin istumaan, ottaa sanomalehden taskustaan ja alkaa
lukea.)

REETTA (tulee vasemmalta, kantaen tarjottimella karahvia ja muutamia laseja, asettaa ne kaappiin, mielistelevästi). Hyvää huomenpäivää, maisteri!

LASSI (katsoo taakseen). Huomenta — kas — no mitäs juhlaa se Reetta —?

REETTA. Minä vaan näitä puhtaita tänne säilöön. (Asentaa tarjottimen kaapille.) Vaikka sen maisterin koska näkisi, niin — aina vain jotakin lukee —

LASSI (laskee lehden polvelleen, haukottelee). Mitäs tässä —

REETTA (asettelee laseja kaappiin). No, juttelisi ja keskustelisi — ja —

LASSI (naurahtaen). No, jutellaan! Reetta alkaa vain!

REETTA (nauraa hihittää). Minäkö nyt tässä maisterin kanssa osaisin —!

LASSI (kiskottelee). Eihän täällä Saharan erämaassa ole muitakaan.

REETTA. Onhan niitä sillä omalla puolella suustaan sulavampia — ja ovelampia jutuissaan kuin minä.

LASSI (ikävystyneenä). Kuka siellä?

REETTA. Se Suoma — se on hyvin lipeäkielinen.

LASSI (asettuu mukavaan asentoon ja sulkee silmänsä). Niin — hm —

REETTA (tulee pöydän luo, pyyhkien käsiänsä esiliinaansa). Mitä maisteri pitää siitä Suomasta?

LASSI (avaa silmänsä). Mitä?

REETTA (istuu pöydän ääreen). Paha on puhua pahaa toisesta ihmisestä, mutta —

LASSI (kääntyy Reettaan päin). Aiotteko ruveta panettelemaan?

REETTA (joutuu vähän hämilleen). Enhän toki! Herra varjelkoon!

LASSI (ottaa entisen asentonsa). No, niin minustakin. Parempi on puhua jostakin muusta. (Veltosti.) Puhutaan rakkaudesta!

REETTA (hihittää). Voi, voi, tuota maisteria! Mitä se keksii!

LASSI. Onko Reetta rakastunut?

REETTA (yritellen kainostella). No, vähän tykkäämiseen päin se on se minun meininkini tähän meidän isäntään. Ja sinnepäin sitä on joskus puheltukin. (Kuiskaavalla, kiihkoisella äänellä.) Mutta kun toiset alkavat kiemailla ja sotkea peliä vehkeilyillään — eikös se ole kauheata! (Itkua pusertaen.) Isäntä vielä voi karsaantua minuun — ja jättää sille paikalle — vaikka ei hän mistään saa sen parempaa hoitajaa itselleen vanhoilla päivillään — ei ainakaan tuosta kavalasta otuksesta, joka nyt aikoo rikkoa meidän välimme.

LASSI (liikahtaa tyytymättömänä). Kuka rikkoo?

REETTA. No, hei — tuo Suoma hyväkäs — kukas muu!

LASSI (äreästi). Äskenhän päätimme —

REETTA (innoissaan). Mutta kyllä minä vielä teen hänelle sellaiset ketunsakset, ettei niistä ikinä pääse — ellei herrasväki häntä erota täältä hyvin pian —

LASSI (katsoo tiukasti Reettaa). Reetta on ikävä!

REETTA (hölmistyneenä). Mitä?

LASSI. Hyvin ikävä! (Autotorven ääni kuuluu.)

REETTA. Herra isä! Vieraita tulee. (Rientää vasemmalle.)

SUOMA (tulee oikealta). Tulee vieraita.

LASSI. Joko rouva lähti?

SUOMA (menee ottamaan pöydältä kahvitarjotinta). Jo. Moottori katosi juuri niemen taa, kun auto ajoi pihaan.

LASSI. Ketä siinä tuli?

SUOMA (katsoo veitikkamaisesti Lassia). Sirkka-neiti ja Valtalan herra.

LASSI (hypähtää ylös). Mitä?

SUOMA (ottaa tarjottimen). Niin voivat tiet joskus risteillä. (Menee oikealle. Lassi rypistää naamansa happameksi, viheltää hiljaa ja heittää sitten lehden lattialle.)

Väliverho.

TOINEN NÄYTÖS.

HEMMINKI (tulee ulkoa hitaasti ja miettiväisenä, seisahtuu, raapaisee korvallistaan). Tjaah, tjaah! (Menee ottamaan sikaarin. Suoma tulee oikealta, leipäkori kädessä.) Vierailleko Suoma —?

SUOMA (pysähtyy). Niin. Tulin kulkeneeksi tätä tietä, kun istuvat tuossa kuistin vieressä — lehtimajassa.

HEMMINKI (myhäilee). En minä sitä tarkoittanut — kulje sinä vain — mistä haluat. Sinä liikut niin näpsästi — sitä mielellään katselee —

SUOMA (hymyilee). Ei suinkaan!

HEMMINKI. Kyllä — kyllä sinusta saa silmän täyden —

SUOMA (ilakoiden). Eikö mitä — mitä se isäntä nyt pilkkailemaan —
Reettahan se toki etusijassa —

HEMMINKI (äkkiä). Tiedätkös sinä, miksi minä olen sitä Reettaa meinannut tänne istutella —?

SUOMA (nauraa). Mistä minä — eihän sellaista kukaan voi ymmärtää.

HEMMINKI (vähän hämillään). Eikö? Hm! Eipä taida. (Heittää lakkinsa kaapille.) Eihän tämän-ikäisestä miehestä enää nuoremmat — vaikka kuinka hyville päiville pääsisivät —

SUOMA. Kyllä vain!

HEMMINKI (hämmästyen). Mitä?

SUOMA (hymyillen). Kyllä vain!

HEMMINKI (epävarmasti). Ei ainakaan mikään nätti tyttö.

SUOMA. Oletteko kysynyt?

HEMMINKI (rohkeasti). No, ei ainakaan Suoma?

REETTA (tulee vasemmalta, pysähtyy hämmästyneenä). Kas vain! — Siellä vieraat juovat kahvia ilman leipää — kun piiat eivät tee tehtäviään —

SUOMA (iloisesti). Piiat menevät heti, kun kiireiltä kerkiävät. (Aikoo ulos.)

HEMMINKI. Onko maisteri siellä?

SUOMA. On.

HEMMINKI. Pyydäppäs vähän puheilleni!

SUOMA. Kyllä. (Menee ulos.)

REETTA (katsoo karsaasti Hemminkiä). Ei pidä tuollaisen kanssa jutustella. Muutenkin aivan saamaton laiskiainen.

HEMMINKI (menee keinutuoliin, hommaillen vähän nolona sikaarinsa kanssa). Maisteriko!

REETTA (kiihtyen). Tuo Suoma! Se on sellainen vetelys — antaa vieraitten odotella kahvileipää —

HEMMINKI. Eiväthän ne sinun vieraitasi ole.

REETTA (mielistellen). Onhan Sirkka-neiti teidän sukulaisenne — ja hänestä te pidätte paljon — ja nyt kun hänen sulhasensa —

HEMMINKI. Mikä?

REETTA. Valtalan herra tulee nyt myöskin teidän sukulaiseksenne —

HEMMINKI (jyrkästi). — jota minä en koskaan tule pitämään sukulaisenani!

REETTA (uteliaana). Herra jesta! Kuinka niin? (Menee istumaan pöydän ääreen.)

HEMMINKI (mutisee sytytellessä sikaariaan). Niin vain, Paholainen rikeeraa tässä talossa. Rautajoen päivät ovat kohta luetut — kun Valtala pääsee ohjaksiin —

REETTA. Herra isä! Ja minä kun luulin, että isäntä piti hänestä.

HEMMINKI. Minä pidin niin kauan kun hänen piti mennä naimisiin Helenan kanssa — mutta nyt se on toista, kun hän aikoo viedä Sirkan. — Sukuomaisuus seisoo riippumattomana Helenasta — mutta Sirkan mukana se kaatuu.

REETTA (päivitellen). Voi, voi! Koko suuri sukutila!

HEMMINKI (katkerasti). Niin — miespolvien työ ja tarmo.

REETTA (toimessa). Mutta sehän on sitten myöskin Sirkan syy. — Parempi, ettei olisi syntynytkään —

HEMMINKI (lyhyesti). Silloin olisi tila tullut pojaltani takaisin minulle. Mitäs siitä!

REETTA (vaipuu mietteisiinsä). Voi, voi, sentään — kuinka pienet jutut vaikuttavat suuriin asioihin.

HEMMINKI (äreästi). Mitkä pienet?

REETTA (tuijottaen eteensä, hitaasti). Ajattelin vain — isäntä kai ihastuisi ikihyväksi — jos —

HEMMINKI. Mitä?

REETTA (irroittaa itsensä ajatuksistaan). Eikö tällaista vanhaa sukuperintöä ole koetettava kaikin keinoin säilyttää?

HEMMINKI (tuskastuneesti hymähtäen). Eikö ja eikö! Tietysti! Mutta minkä sille nyt tekee!

REETTA (kova ja ankara ilme kasvoilla, nousee). Hm! (Suoma tulee ulkoa.)

HEMMINKI. Tuleeko maisteri?

SUOMA. Aivan heti.

REETTA. Suotta se Suoma tätä käyttää läpikäytävänään — pääsee sitä pihan kauttakin.

SUOMA (levollisesti). Kyllä pääsee. (Menee oikealle.)

HEMMINKI (nousee kiivastuneena). Mitä komentamista tuo on? Mitä tämä permanto pahenisi Suoman askeleista!

REETTA (valitellen). Oi voi, ette te tiedä kuinka kavala ihminen se on.

HEMMINKI. Älä jaarittele! Mene askareillesi!

REETTA (pusertaa itkua). Te olette hyväsydämisyydessänne niin sokea, ettette näe kuinka hän koettaa teitä mielistellä ja kietoa pauloihinsa.

HEMMINKI (hämillään). Mitä sinä tyhmyyksiä!

REETTA (mennessään). Mutta kyllä kerran vielä silmänne aukenevat — ja tulette näkemään minkälainen ihminen hän oikeastaan on.

HEMMINKI. Vaiti — sinä!

REETTA (purskahtaa itkemään). Niin — eihän todenpuhuja yösijaa saa.
(Menee vasemmalle.)

HEMMINKI (kävelee kiivaasti edestakaisin, pysähtyy ja miettii). Hm! Hm!

LASSI (tulee ulkoa). Miksi isäntä ei tullut sinne ulos kahville?

HEMMINKI. Ei minua haluttanut.

LASSI (naurahtaa kuivasti). Ei minuakaan haluttanut — mutta menin sentään —

HEMMINKI (istuu keinutuoliin). Tahtoisin vähän keskustella.

LASSI. Jahah, jahah! — Voimmehan tupakoida ja keskustella. Isännällä on hyviä Sikaareja.

HEMMINKI. Olkaa hyvä! Siellä kaapilla.

LASSI (menee ottamaan). Kiitos, kiitos! Minä jo äsken —. Kun näkee makean hedelmän noin suuhun putoamaisillaan — niin ei voi itseään pidättää. Niin se on naistenkin suhteen — eikö niin —?

HEMMINKI (yskii). — tiedä —

LASSI (tulee istumaan pöydän ääreen). Niin se tuolla ulkonakin näytti.

HEMMINKI. Mikä siellä —?

LASSI. Hedelmän syy — joka putoo. — Minkäpä kuolevainen syntinen sille voi! (Haistelee sikaarin tuoksua.) Hyviä ovat — aika hyviä.

HEMMINKI. Tuosta Valtalan ja Sirkan asiasta minä ajattelin kysyä.

LASSI. Vahinko, ettette ollut lehtimajassa.

HEMMINKI. Kuinka niin?

LASSI. Ei olisi syytä kysyä mitään.

HEMMINKI (äreästi). Mutta kun minä en siellä ollut.

LASSI. Jaa, jaa! Sirkka on kuin pudonnut hedelmä. Minkä Valtala sille mahtaa — että se putosi juuri hänelle.

HEMMINKI. Onko Sirkka niin siihen mieheen mielistynyt?

LASSI. Ihastunut — hassahtanut!

HEMMINKI (vitkaan). No, mitä te siitä pidätte?

LASSI. Pyh!

HEMMINKI (pettyneenä). Vai niin! — Luulisi sen asian vähän teitäkin liikuttavan. Teitä — ja sisartanne.

LASSI (hermostuneesti). Minä tarkoitan, että minä en siitä pidä yhtään — en ollenkaan.

HEMMINKI (huoistuneena). No! — Eikö pitäisi ilmoittaa Helenalle?

LASSI. Minä olen jo soittanut Vuolteen sillan vartijalle. Helena on kotimatkalla.

HEMMINKI. Ei se riitä. Valtalan on heti lähdettävä täältä.

LASSI. Sanokaa se hänelle!

HEMMINKI. En. Teidän on se sanottava.

LASSI (melkein pelästyen). Minun?

HEMMINKI (nousee). Juuri teidän. Juuri teillä on suurin oikeus puhua sisarenne puolesta. Ainoastaan teillä on oikeus käsitellä sellaisia arkoja asioita — joita tässä nähtävästi on.

LASSI (nousee onnettomana). Ei Helena ole sanonut minulle mitään.

HEMMINKI (kylmästi). Minulla ei ole teistä juuri erittäin hyvät käsitykset — sen te tiedätte — mutta te voitte ne nyt muuttaa, jos haluatte.

LASSI (tuskissa). Ei minulla ole halua — tarkoitan — etten minä halua —

HEMMINKI (tiukasti). Te ette ole tyhmä — te olette vain vetelys! Mutta nyt teidän täytyy näyttää miehuutenne! Käsitätte kai, että Valtala ei vie ainoastaan Sirkkaa, vaan myöskin Rautajoen, joka uppoo hänen velkoihinsa — ja te joudutte maantielle. Käsitättekö sen?

LASSI (vajoa istumaan). Mutta eikö Helena itse —?

HEMMINKI. Ei. Siitä voi tulla hermostuneita kohtauksia, joita ei Sirkan tarvitse nähdä.

LASSI (epätoivossa). Ei, ei — minä en voi.

HEMMINKI (polkee jalkaa lattiaan). Äsh! (Kävelee kiivaasti.)

LASSI. Mikä teihin on mennyt? Te — aina rauhallinen — aina maltillinen —

HEMMINKI. Minä en ole koskaan tahtonut sekaantua teidän asioihinne. Olen pakottanut itseni vain katselijaksi — vaikka olisitte lyöneet päänne seinään — sinä ja sisaresi —

LASSI (hyvitellen). Se on oikein, että isäntä sinuttelee minua —

HEMMINKI. Mutta nyt ei ole kysymys enää yksin teistä. Nyt on kysymys sukutilan haihtumisesta ilmaan — aivan kuin tuo tupakan savu —

LASSI (valitellen). Olisi pitänyt jo aikaisemmin —

HEMMINKI (pysähtyy). Aikaisemmin piti mennä naimisiin äidin, eikä tyttären. Mutta nyt on kysymyksessä tytär — eikö niin?

LASSI. On — siinä ei ole epäilemistä.

HEMMINKI. No, siis?

LASSI (nousee). Valtala ei välitä minusta — uskokaa minua. — Hän laskee leikiksi —

HEMMINKI (miettii). Odotas! Hm! No — mene sitten ulos ja kutsu Valtala tänne. Vie sinä sillaikaa Sirkka kävelylle — ja pidätä häntä —

LASSI (nopeasti). Kyllä. Sen minä teen. (Menee ovelle.) Minä lähetän
Valtalan heti. (Menee ulos.)

HEMMINKI (naurahtaa halveksien). Huh! Huh! — Tjaah! (Katsoo oikealle ovelle, miettii, katsoo vasemmalle, miettii, menee sitten ja avaa vasemman oven.) Reetta! (Kuuntelee.) Onko Reetta siellä? (Sulkee oven, menee oikealle ovelle, avaa sen vähän epäröiden.) Suoma!

SUOMA (oikealla). Täällä.

HEMMINKI. Ehditkö vähän tänne?

SUOMA (oikealla). Heti, heti! (Hemminki sulkee oven, kävelee mietteissään pöytää kohti. Suoma tulee oikealta.) Isäntähän kutsui?

HEMMINKI (vähän arkaillen, melkein hämillään). Niin — tuota — minä vain — ei sinun tarvitse välittää tuon Reetan jutuista — ei hänen kielloistaan — eikä komentelemisistaan.

SUOMA (iloisesti). Parasta on karttaa ilmileimahdusta — parempi laiha sopu kuin lihava riita.

HEMMINKI (tyytyväisenä). Juuri niin — juuri niin! Sitä minäkin tahdoin sanoa. Eihän hänen kanssaan viitsi —

SUOMA (katsellen Hemminkiä veitikkamaisesti). Moniaat näkyvät viitsivän.

HEMMINKI (menee Suoman eteen: äreästi). Minuako sinä sillä tarkoitat;

SUOMA (hymyillen). En minä pelästy.

HEMMINKI (katselee Suomaa, rupeaa sitten vähitellen nauramaan). Sinä olet reipas tyttö — ihmeteltävän reipas — ja kuitenkin niin miellyttävän — rauhoittavan tasainen. Sinusta saa joku mies herttaisen vaimon.

SUOMA (naureskellen). Joku rikas mies.

HEMMINKI (hymyilee). Vai niin — vai niin pitää olla — rikas ja nuori — ja —

SUOMA (kääntyy hilpeästi ympäri.) Rikas kyllä — mutta ei nuori. (Reetta kurkistaa vasemmasta ovesta.) Muuten vakava ja kunnollinen. (Huomattuaan Reetan Suoma nyökäyttää päätään ja livahtaa nopeasti oikealle. Reetta on katsellut tuikeasti Suomaa ja Hemminkiä, painaa sitten hiljaa oven kiinni. Hemminki katselee Suoman jälkeen, pyyhkii otsaansa ja menee hitaasti keinutuolin luo. Valtala tulee ulkoa, vihellellen kevyesti ja huolettomasti.)

HEMMINKI (kääntyy hitaasti). Anteeksi, että vaivasin teitä tänne — tehkää hyvin ja istukaa! (Valtala aikoo mennä tervehtimään, mutta Hemminki kääntää selkänsä ja istuu keinutuoliin.) Minulla on teille oikeastaan sangen vakavaa sanottavaa.

VALTALA (kuivasti). Vai niin. (Istuu pöydän ääreen.) No?

HEMMINKI. Minä pyydän teitä hetipaikalla lähtemään tästä talosta.

VALTALA. Te?

HEMMINKI. Niin, minä.

VALTALA (ivallisesti). Soo! (Aikoo nousta.)

HEMMINKI (viittaa estäen kädellään). Ei, ei! Te ette ymmärrä. Minä en tarkoita ainoastaan tätä rakennusta, jossa minä olen isäntä — minä tarkoitan koko tätä taloa.

VALTALA (nousee loukkaantuneena). Minä en teitä ymmärrä — mutta onneksi ei minun tarvitsekaan teitä ymmärtää.

HEMMINKI (nousee tarmokkaasti). Te ymmärrätte liian hyvin — siinä on salaisuus.

VALTALA. Minä kuulen vain, että te olette karkea — ja sentähden —.
(Aikoo lähteä.)

HEMMINKI (astuu eteen). Ei! Te ette lähde! Tämä asia tehdään ensin selväksi.

VALTALA (hermostuneesti). Ensin te käskette lähteä — ja sitten estätte.
(Kohauttaa olkapäitään.)

HEMMINKI. Minä aloin ehkä siitä — johon olisi pitänyt lopettaa — ja olen ehkä karkea sentähden, ettei minulla ole vähintäkään halua tiputella sanoihini hunajaa.

VALTALA (ottaa hermostuneena kotelostaan tupakan). Sen kyllä huomaan.

HEMMINKI (korottaa vähän ääntään). Ja minä tahdon tehdä itseni ymmärretyksi niin nopeasti kuin suinkin, (Osoittaa sormellaan Valtalaa ja katsoo häneen tiukasti.) Ja te ymmärrätte minut erinomaisesti.

VALTALA (kiivaasti). Kuulkaahan nyt —!

HEMMINKI (kylmän levollisesti). Kyllä minäkin kuulen sitten — mutta istukashan nyt.

VALTALA (ivallisesti). Seisovalta jalalta tulee helpommin uloasajetuksi.

HEMMINKI (levollisesti, mutta vakavasti). Tämä on vakava asia — tämä on elämän kysymys. (Jää seisomaan, rauhallisena osoittaen Valtalalle tuolia. Valtala miettii, katsoo Hemminkiä, istuutuu sitten vastahakoisesti. Hemminki liikahtaa nyt vasta.) Noin. (Menee istumaan keinutuoliin.)

VALTALA (sytyttää nyt vasta tupakkansa). Mutta koetetaan olla nopeita — ja käyttää ainoastaan — (ivallisesti) — — välttämättömiä karkeuksia.

HEMMINKI (matalalla äänellä.) Teidän piti mennä naimisiin Helenan kanssa — eikö niin? (Odottaa hetken vastausta. Valtala puhaltaa savua suustaan, vastaamatta.) Minä tiedän sen — ja kaikki sen tietävät — eikä kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. (Valtala nyökäyttää päätään aivan kuin ivalliseksi kiitokseksi.) Mutta nyt te olette jättänyt äidin — ja kääntänyt silmänne tyttäreen.

VALTALA (kevyesti). Sellaista sattuu joskus meille miehille: jättää yhden ja iskee silmänsä toiseen. (Naurahtaa hermostuneesti.) Eikö teille ole koskaan sellaista sattunut?

HEMMINKI (hyvin hämmästyneenä; hetken kuluttua nolona ja epävarmana).
Mitä! Minulle?

VALTALA. Luulisi toki, että sellaista sattuu joskus — itsekullekin.

HEMMINKI (hivelee otsaansa). Niin — niin — tavallinen tapaus — sellaisenaan — ilman muuta — sellaisenaan —

VALTALA (huomattuaan Hemmingin epävarmuuden katsoo häneen syrjästä, asettuu heti varmemmalle pohjalle). Tavallinen tapaus — tietysti. Joku on ensin rakastunut äitiin — seurustelee perheessä — tytär kasvaa — kehittyy kenenkään huomaamatta naiseksi — huomio kääntyy häneen — tytär myös rakastuu — siinä koko juttu —

HEMMINKI (masentuneena). Ja te aiotte mennä hänen kanssaan naimisiin?

VALTALA (hymähtää ylenkatseellisesti). Olisiko ehkä jokin toisenlainen menettelytapa parempi?

HEMMINKI (vähän varmemmin). Tiedättekö, että hän on sangen rikas?

VALTALA (kuivasti). Lienee kai.

HEMMINKI. Paljon rikkaampi kuin äiti?

VALTALA. Luultavasti.

HEMMINKI (terävästi). Ja te olette hyvin velkainen?

VALTALA (ivallisesti). No, no! Ei ruveta pitämään pesänselvityksiä!

HEMMINKI (tarmokkaammin). Ei — sillä nämä asiat tunnetaan muutenkin. Pääasia on, että tältä puolelta tullaan tekemään kaikki — tullaan estämään tämä aiottu avioliitto.

VALTALA (ylimielisesti). Soo!?

HEMMINKI (tiukasti). Enkä minä voi ymmärtää — kuinka te — kunnian miehenä — tulette katselemaan itseänne ja suhdettanne — äitiin ja tyttäreen —

VALTALA (katsoo Hemminkiä aivan kuin voitettua vihamiestä). Eiköhän ole syytä, että me lopetamme tämän — joutavan keskustelun?

HEMMINKI (raskaasti). Niin — nähtävästi. Minun asiani rajoittuukin tällä kertaa vain yhteen ainoaan pyyntöön.

VALTALA (uteliaana). Noo — mihin?

HEMMINKI (melkein pyytäen). Lähtekää täältä ennenkuin Helena palaa!

VALTALA. Hänhän on kaupungissa.

HEMMINKI. Hän on kääntynyt kotiin Vuolteen sillalta. — Teidän pitäisi tietää — tehän tunnette — paremmin kuin muut — kaikki asianhaarojen arat kohdat. — Ajatelkaa mitä ikävyyksiä voi syntyä — ajatelkaa Sirkan hentoa, nuorta mieltä. (Valtala liikahtaa hermostuneesti. Hemminki jatkaa innokkaammin.) Voidaanhan jälkeenpäin keskustella — ja sovitella — ja menetellä miten tahdotaan — mutta nyt on pelättävissä yhteentörmäys, joka ei sovi Sirkan nuoruudelle — eikä kokemattomuudelle —

VALTALA. Minä olen vakavasti päättänyt tehdä tällä kerralla asian selväksi.

HEMMINKI (ihmetellen). Ja te luulette sen käyvän niin helposti?

VALTALA (hymähtää ylimielisesti). Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.

HEMMINKI (ankarasti). Mutta tämä ei ole teidän kahden asia. Olettakaahan — itse ehkä tiedätte parhaiten — mutta olettakaahan — että äiti ei tahdo antaa teille tytärtänsä. (Valtala naurahtaa. Hemminki nousee tulistuneena.) Minä ainakin oletan, että hän ei tahdo — ja hän on alaikäisen tyttärensä laillinen naittaja. Vasten hänen tahtoansa ette onnistu.

VALTALA (puoliääneen, melkein itsekseen). Niinkö — oletatte?

HEMMINKI. Minä olen siitä yhtä varma kuin itsestäni. Minäkin teen kaikkeni — estääkseni tämän. Ja nyt minulla ei ole enää teille mitään lisättävää.

VALTALA (nousee hitaasti). Te siis —!

HEMMINKI (viittaa kädellään, kylmästi). Hyvästi! (Valtala kumartaa hieman ja menee hitaasti ulko-ovesta. Hemminki kävelee hitaasti ylös, seisahtuu ja ajattelee, tulee jonkun askeleen keskilattialle.)

SIRKKA (pistää päänsä oikeasta ovesta). Saako tulla? Joko se hirveän tärkeä on loppunut?

HEMMINKI (herttaisesti). Sirkka! Tule, tyttiseni!

SIRKKA (heittää päällysvaippansa tuolille, juoksee syleilemään Hemminkiä). Taata, taata! Terveiset koulusta ja kaupungista ja koko — (kietoo käsivartensa Hemmingin kaulaan) — suurelta, ihanalta maailmalta!

HEMMINKI. Kiitos, tyttiseni, kiitos!

LASSI (tulee oikealta). Ei sitä Sirkkaa enää mikään pidättänyt.

HEMMINKI (Sirkalle). Oi, oi, kuinka sinä olet kasvanut! En olisi uskonut! Tullut ihan neidiksi.

SIRKKA. Voi, taata, kuinka elämä on ihana, kun pääsi siitä inhottavasta koulusta — ja — ja —. (Katselee ympärilleen.) Missä Reino on?

HEMMINKI. Istuhan nyt — hurjapää.

SIRKKA. Eikö hän ollut täällä? Lassi-eno sanoi —

HEMMINKI. Istu tuohon keinutuoliin — siitähän aina ennen pidit.

SIRKKA (muuttuu hiljaiseksi). Mutta Reino? Missä hän on?

HEMMINKI (tyytymättömästi). No, anna nyt hänen olla — hän pistäytyi ulos tietysti.

SIRKKA. Aah! (Menee keinutuoliin.) Oi, oi! Kuinka hassunkurinen tämä on! Ja kuinka se on pienentynyt — sitten joulun —

HEMMINKI. Minä lähden tästä. Lassi-eno pitää sinulle seuraa. (Iskee silmää Lassille.)

LASSI (menee istumaan pöydän ääreen). Kyllä, kyllä! Kyllä me täällä tulemme toimeen.

SIRKKA. Taata, kuule!

HEMMINKI. No?

SIRKKA. Sano Reinolle, kun näet, että olen täällä!

HEMMINKI (ottaa lakkinsa). Kyllä, kyllä! (Hemminki menee ulos. Sirkka kurkistaa sivulta Lassia, purskahtaa sitten nauramaan.)

LASSI. No? Mitä nyt?

SIRKKA (yhä nauraen). Kuinka hassua!

LASSI (katselee itseään). Mitä? Minussako?

SIRKKA (yhä nauraen). Pyh! Mitä nyt sinussa olisi! Mutta kun sinä et tiedä oikeastaan yhtään mitään.

LASSI. Niinhän moniaat oppineet väittävät, että ihminen tietää oikeastaan niin vähän, että —

SIRKKA (väsähtäen nauramasta). Älä puhu minulle oppineista! Niistä sain tarpeeni koulussa. (Törkeästi.) Mutta kun minä olen sinulta salannut kaikkein tärkeimmän. Hevosista, kanoista ja lampaista sinä minulle juttelit — kuten ennen pikkutytöille — ja minä ajattelin aivan muita asioita. (Purskahtaa nauramaan.) Etkä sinä tietänyt siitä yhtään mitään.

LASSI. Mitä asioita sitten?

SIRKKA (muuttuen vakavaksi). Hm! Siinäpä se on! (Nojaa selkälautaan ja ummistaa silmänsä.) On vain yksi ainoa — suuri asia — ja on vain yksi ainoa — ihana maailma. Ilman sitä asiaa ei ole mitään — ei yhtään mitään — ei maailmaa, eikä muuta —

LASSI (yskii rauhattomana). Pitääpä taas etsiä noita taatan sikaareja.
(Nousee ja menee kaapille.)

SIRKKA (avaa silmänsä ja alkaa hiljaa keinutella, kaihomielisesti). Ja juuri siitä asiasta sinä et tiedä yhtään mitään.

LASSI (on ottanut sikaarin, tulee istumaan). No, kerro nyt sitten — näin kaikessa rauhassa.

SIRKKA. Minä olen — (pitää väliajan, sulkee silmänsä, hennosti) — rakastunut.

LASSI (laittaa sikaariansa hermostuneesti). Mitä se on?

SIRKKA (nostaa päätänsä ja katsoo ihmetellen Lassia). Mikä?

LASSI. Se — mitä sanoit.

SIRKKA (nauraen ja säälien). Etkö sinä sitä tiedä?

LASSI (sytyttää sikaarinsa). En.

SIRKKA (aivan ihmeissään). Etkö sinä, oikein totta, tiedä, mitä se on?

LASSI. No, millaista se sitten on — sinun mielestäsi?

SIRKKA (heittäytyy uudestaan nojaamaan). Voi sinua — eno-rukka!

LASSI. Hm! (Katsoo levottomasti perälle, aivan kuin apua odottaen.)
Voithan sinä nyt kertoa, että saamme kuulla.

SIRKKA (pysäyttää keinutuolin ja ummistaa silmänsä). On vain yksi — se, jota rakastaa — ei ole ketään muuta — hän on kaikki — kaikessa ja kaikkialla — ja maailma on niin äärettömän ihana — niin —

LASSI. Mutta jos häntä ei olisi?

SIRKKA (avaa silmänsä). Ei olisi? Eikö ollenkaan olisi?

LASSI. Niin.

SIRKKA (tuijottaa eteensä). Silloin ei olisi mitään muutakaan — ei yhtään mitään — ei maailmaa — ei kerrassaan mitään. (Katsoo ympärilleen.) Kuule! Missä Reino viipyy?

LASSI. Älä nyt ole levoton! Kai hän kohta tulee. — Pidätkö sinä hänestä?

SIRKKA (hämmästyen). Minäkö?

LASSI. Niin.

SIRKKA (toivottomana, säälitellen). No, hyväinen aika sinua, eno! Hänestähän minä olen koko ajan puhunut. (Purskahtaa nauruun.) Sinä vasta olet koomillinen! (Valtala tulee nopeasti ulkoa. Sirkka hypähtää ylös ja juoksee vastaan.) No, siinä paha — missä panetellaan.

VALTALA (vakavasti). Kuule, Lassi! Minulla olisi vähän kahdenkeskistä
Sirkalle.

SIRKKA (menee ja ottaa Lassia käsivarresta, nauraen). Ymmärrätkö, eno?
Sitten taas saat tulla. Minä kutsun.

LASSI (katsoo toivottomasti ympärilleen). Voihan tänne joku muukin tulla.

SIRKKA (nostaa hänet ylös). Muu menee samaa tietä kuin enokin.
(Kuljettaa Lassin oikealle ovelle.) Minä heti kutsun. (Valtalalle.)
Eikö niin?

VALTALA. Niin.

SIRKKA (työntää Lassia ovesta). Kuulitkos? Aivan heti. (Sulkee oven ja juoksee silmät säteillen Valtalan luo.) No?

VALTALA. Vaari kertoi —

SIRKKA. Taata!

Valtala. Niin — taata —

SIRKKA. No, mitä hän kertoi? Tule nyt istumaan — tänne sohvaan.

VALTALA (vähän kärsimättömästi). Annahan nyt olla! Nyt on kiire. Hän kertoi, että äitisi palaa heti kaupungista.

SIRKKA. Sepä hauskaa!

VALTALA. Hän kertoi — että äitisi — jostakin syystä vastustaa meidän — meidän kihlaustamme.

SIRKKA. Äitikö? Ei!

VALTALA. Aivan vannaan. Usko nyt, kun minä sanon!

SIRKKA (hämillään). Uskonhan minä — mutta —

VALTALA. Parasta on, että me heti palaamme autolla minun luokseni — ja lähetämme sieltä hänelle kirjeen.

SIRKKA (onnettomana). Nyt juuri — kun olen päässyt kotia?

VALTALA. Usko minua — näin on nyt tehtävä. (Ottaa Sirkkaa käsistä, ja katsoo häntä silmiin.) Tahtoisivat ryöstää sinut minulta!

SIRKKA (hyökkää Valtalan kaulaan). Ei! Eihän?

VALTALA (suutelee). Luotathan sinä minuun?

SIRKKA. Tietysti — älä kysy!

VALTALA (reippaasti). Ota sitten nopeasti jotakin päällesi!

SIRKKA. Nytkö heti?

VALTALA. Aivan heti!

SIRKKA. Hyvästiä sanomatta?

VALTALA (hermostuneesti). Niin — niin! (Huomaa Sirkan vaipan.) Tuossa!
(Käärii vaipan Sirkan ympärille.) Matkalla selitän sitten enemmän.
(Suutelee Sirkkaa otsalle.) Rakas — ikioma!

SIRKKA. Niin — sinun!

VALTALA (pudistaa Sirkkaa vallattomasii olkapäistä, naurahtaen). Tämä on seikkailua! (Vie hänet ulos.)

SIRKKA (mennessään, ihastuneesti). Niin! Seikkailua!

(Menevät. Näyttämö on hetken tyhjänä.)

REETTA (syöksyy vasemmalta oikealle ovelle). Maisteri — maisteri!

LASSI (tulee oikealta). Mitä, mitä?

REETTA. He karkasivat!

LASSI (katsoo ympärilleen). Ketkä?

REETTA. Sirkka-neiti ja se herra.

LASSI (ymmällä). Miten — millä?

REETTA. Autolla juuri lähtivät. Minä kuulin kaikki — he karkasivat.

SUOMA (tulee oikealta, aikoen ulos). Rouvan moottori laski juuri laituriin.

HEMMINKI (tulee Suomaa vastaan ulkoa). Laski — mutta liian myöhään.

REETTA. Niin — ne menivät kuin linnut.

HEMMINKI (Lassille). Tehän teitte huonosti tehtävänne. (Lassi mutisee jotakin epäselvää ja menee sohvan nurkkaan istumaan.)

REETTA. Minä kuulin, kun ne päättivät paeta —

HEMMINKI (karjaisee). Kuulit! Etkä tullut sanomaan!

REETTA (valitellen). Mistä minä tiesin! Ei ollut niin sallittu.
Paholainen tässä pitää peliään —

SUOMA (naurahtaa). Kyllä — paholainen —

REETTA (kimmastuu). Älä naura! Sen sorkkakavio täällä hiipii pitkin nurkkia — kyllä minä tiedän.

HEMMINKI (heittää lakkinsa keinutuoliin, ärjäisee).

Ole vaiti — edes! (Tulee kiihkoisena, pysähtyy ovelle, katselee tutkien ympärilleen). Kuka lähti juuri autolla? (Ei kukaan vastaa. Helena tulee keskilattialle, ankarasti.) Missä on Sirkka?

REETTA. Ne pakenivat molemmat — minä kuulin ja näin —

HELENA (horjahtaa, ottaa kiinni sydämestään). Pa— pa—

SUOMA (syöksyy Helenaa tukemaan). Auttakaa — hän pyörtyy!

REETTA. Siunatkoon! (Helena liukuu hiljaa Suoman sylissä lattialle.)

SUOMA. Auttakaa nyt herran tähden! (Kaikki rientävät apuun.)