WeRead Powered by ReaderPub
Uskovaisen sanoja cover

Uskovaisen sanoja

Chapter 44: XLI
Open in WeRead

About This Book

A sequence of fervent, often poetic proclamations that fuse religious meditation with political critique, arguing that true faith requires moral and social renewal. The work denounces institutional corruption and spiritual complacency while advocating a revived conscience, communal solidarity, and social justice. Its tone shifts between prophetic urgency and eloquent invective, using vivid imagery and moral reasoning to confront established authority. Composed in short, rhetorical passages and aphorisms, the text seeks to awaken readers to the imperatives of liberty of conscience, truthful belief, and collective responsibility.

Ja toinen tuomitsi kovaan vankeuteen, se on: kaikkiin ruumiin ja sielun kidutuksiin ja nälkäkuolemaan onnettomia, joiden hän epäili lausuneen sanan isänmaa; ja toinen käski heittämään vankikomeroon kaksi nuorta tyttöä, takavarikoituaan heidän omaisuutensa, koska he olivat syypäitä siihen, että olivat hoitaneet haavoitettuja veljiään sairaalassa.

Ja heidän väsyttäessään itseänsä tässä teloittajantyössä, saapui heidän luoksensa sanansaattajia.

Ja toinen sanansaattajista sanoi: "Teidän eteläiset maakuntanne ovat murtaneet kahleensa, ja niiden pätkillä ne ovat karkoittaneet teidän maaherranne ja sotilaanne."

Ja toinen: "Teidän kotkanne on revitty hajalle suuren virran rannoilla: sen aallot vievät mennessään niiden jäännökset."

Ja molemmat kuninkaat vääntelivät itseään vuoteellaan.

Ja vanhus näki vielä kolmannen. Hän oli karkoittanut Jumalan sydämestään, ja Jumalan sijalla hänen sydämessään oli mato, joka kalvoi sitä lakkaamatta; ja kun tuska uudistui tuimempana, soperteli hän hiljaa jumalanherjauksia, ja hänen huulensa peittyivät punertavalla vaahdolla.

Ja hän oli olevinaan äärettömällä tasangolla yksinään madon kanssa, joka ei häntä jättänyt. Ja tuo tasanko oli hautausmaa, surmatun kansan hautausmaa.

Ja katso! Yhtäkkiä maa järisi, haudat avautuivat, kuolleet nousivat ja astuivat esiin joukoittain; ja hän ei voinut liikahtaa eikä päästää huutoa.

Ja kaikki nuo kuolleet, miehet, vaimot ja lapset, katselivat häntä vaieten; ja vähän ajan kuluttua, yhä vaieten, he ottivat hautojen kivet ja asettivat ne hänen ympärilleen.

Ne ulottuivat ensin hänen polviinsa, sitten hänen rintaansa, sitten hänen suuhunsa saakka, ja hän ojensi ponnistellen kaulansa lihaksia hengittääkseen vielä kerran; ja rakennus kohosi yhä, ja kun se oli valmis, niin sen harja katosi synkkään pilveen.

Vanhus alkoi menettää voimansa: hänen sielunsa oli tulvillaan kauhua.

Ja katso! Kuljettuaan useiden autioiden salien läpi, hän näki eräässä pienessä kamarissa, vuoteella, jota lamppu tuskin valaisi valjulla valollaan, vuosien riuduttaman miehen.

Vuoteen ympärillä seisoi seitsemän pelkoa, neljä toisella puolella ja kolme toisella.

Ja yksi peloista asetti kätensä tuon iäkkään miehen sydämelle, ja hän säpsähti ja hänen jäsenensä vapisivat; ja käsi pysyi siinä niin kauan kuin se tunsi vähänkin lämpöä.

Ja tämän jälkeen toinen kylmempi teki samoin kuin ensimmäinen, ja kaikki laskivat kätensä tuon iäkkään miehen sydämelle.

Ja hänessä tapahtui asioita, joita ei voi paljastaa.

Hän näki etäisyydessä, napaseuduilla, hirveän kummituksen, joka sanoi hänelle: "Anna itsesi minulle, niin minä lämmitän sinut hengitykselläni."

Ja jääkylmillä sormillaan tuo pelon mies kirjoitti sopimuksen, en tiedä millaisen sopimuksen, mutta sen jokainen sana oli kuin kuolonkamppauksen korahdus.

Ja se oli viimeinen näky. Ja herättyään vanhus kiitti kaitselmusta siitä tiedosta, minkä se oli hänelle antanut elämän tuskista.

Ja pyhiinvaeltaja sanoi hänelle: "Toivokaa ja rukoilkaa; rukoukselle annetaan kaikki. Poikanne ei ole hukassa; silmänne tulevat näkemään hänet jälleen, ennenkuin sulkeutuvat. Odottakaa rauhassa Herran päiviä!"

Ja vanhus odotti rauhassa.

XXXIV

Se paha, joka on maailman vitsauksena, ei tule Jumalasta, sillä Jumala on rakkaus, ja kaikki, mitä hän on tehnyt, on hyvää; se tulee Saatanasta, jonka Jumala on kironnut, ja ihmisistä, joilla on Saatana isänään ja herranaan. Mutta Saatanan poikia on paljon maailmassa. Sikäli kuin he siirtyvät pois elämästä, Jumala kirjoittaa heidän nimensä sinetillä suljettuun kirjaan, joka aikojen lopussa avataan ja luetaan julki. On ihmisiä, jotka rakastavat vain itseänsä; ja nämä ovat vihan ihmisiä; sillä ken rakastaa vain itseänsä, se vihaa muita.

On ylpeyden ihmisiä, jotka eivät voi suvaita vertaisiaan, jotka aina tahtovat käskeä ja olla vallanpitäjinä.

On ahneuden ihmiset, jotka aina pyytelevät kultaa, kunniasijoja, nautintoja, eivätkä koskaan kyllästy.

On ryöstön ihmiset, jotka vaaniskelevat heikkoa, ryöstääkseen hänet väkivallalla tahi kavaluudella, ja hiiviskelevät öisin lesken ja orvon asunnon ympärillä.

On murhan ihmiset, joilla on vain väkivallan ajatuksia, jotka sanovat: "Te olette meidän veljemme", ja surmaavat ne, joita sanovat veljiksensä, heti kun epäilevät niiden vastustavan heidän aikeitaan, ja kirjoittavat lakeja niiden verellä.

On pelon ihmiset, jotka vapisevat häijyn edessä ja suutelevat hänen kättään, toivoen siten saavansa vältetyksi hänen sortonsa, ja jotka, kun viattoman kimppuun hyökätään julkisella paikalla, kiireesti palaavat taloonsa ja sulkevat sen oven.

Kaikki nämä ihmiset ovat hävittäneet rauhan, turvallisuuden ja vapauden maan päältä.

Te ette siis saa takaisin vapautta, turvallisuutta, rauhaa muutoin kuin taistelemalla lakkaamatta heitä vastaan.

Se kaupunki, jonka he ovat rakentaneet, on Saatanan kaupunki; teidän tulee rakentaa uudelleen Jumalan kaupunki.

Jumalan kaupungissa jokainen rakastaa veljiänsä niinkuin itseänsä, ja sentähden ei kukaan siellä ole hyljättynä, ei kukaan siellä kärsi, jos hänen kärsimyksensä ovat poistettavissa.

Jumalan kaupungissa kaikki ovat tasa-arvoisia, ei kukaan ole vallanpitäjä, sillä oikeus yksin vallitsee siellä yhdessä rakkauden kanssa.

Jumalan kaupungissa jokainen saa omistaa pelkäämättä sen, mikä on hänen omaansa, eikä halua mitään enempää, sillä se, mikä on kunkin oma, on kaikkien omaa, ja kaikki omistavat Jumalan, joka sisältää kaiken hyvän.

Jumalan kaupungissa ei kukaan uhraa toisia itsensä hyväksi, mutta jokainen on valmis uhraamaan itsensä toisten hyväksi.

Jumalan kaupungissa, jos sinne pääsee pujahtamaan joku häijy, kaikki eristäytyvät hänestä, ja kaikki liittyvät yhteen pitääkseen hänet aisoissa tahi ajaakseen hänet pois; sillä häijy on jokaisen vihollinen, ja jokaisen vihollinen on kaikkien vihollinen.

Kun te olette rakentaneet uudelleen Jumalan kaupungin, niin maa on vihannoiva jälleen ja kansat ovat jälleen kukoistavat, koska te olette voittaneet Saatanan pojat, jotka sortavat kansoja ja hävittävät autioksi maan, ylpeyden ihmiset, ryöstön ihmiset, murhan ihmiset ja pelon ihmiset.

XXXV

Jos kansojen sortajat jätettäisiin yksin, vaille muiden tukea ja apua, niin mitä he voisivat niitä vastaan?

Jos he pitääkseen niitä orjuudessa eivät saisi apua muilta kuin niiltä, joilla orjuudesta on hyötyä, niin mitä olisi tämä pieni lukumäärä kokonaisia kansoja vastaan?

Ja Jumalan viisaus se on niin järjestänyt asiat, jotta ihmiset voisivat aina vastustaa tyranniutta; ja tyrannius olisi mahdoton, jos ihmiset ymmärtäisivät Jumalan viisauden.

Mutta koska tämän maailman valtiaat ovat suunnanneet mielensä toisiin ajatuksiin, niin he ovat asettaneet Jumalan viisautta vastaan, jota ihmiset eivät enää ymmärtäneet, Saatanan, tämän maailman ruhtinaan, viisauden.

Ja nyt Saatana, joka on kansojen sortajain kuningas, neuvoi heille, lujittaakseen heidän tyranniutensa, pirullisen viekkauden.

Hän sanoi heille: "Näin tulee tehdä. Ottakaa jokaisesta perheestä rotevimmat nuoret miehet ja antakaa heille aseita ja harjoittakaa heitä niitä käyttämään; he tulevat taistelemaan teidän puolestanne isiänsä ja veljiänsä vastaan, sillä minä uskottelen heille, että se on kunniakas teko.

"Minä olen tekevä heille kaksi epäjumalaa, joiden nimet ovat Kunnia ja
Uskollisuus, ja lain, jonka nimi on tahdoton Kuuliaisuus.

"Ja he tulevat palvomaan näitä epäjumalia ja sokeasti alistumaan tämän lain alaisiksi, sillä minä olen johtava harhaan heidän järkensä, ja teidän ei tarvitse enää mitään pelätä."

Ja kansojen sortajat tekivät niin kuin Saatana oli heille sanonut, ja
Saatana myöskin täytti, mitä oli luvannut kansojen sortajille.

Ja nähtiin kansan lasten kohottavan käsivartensa kansaa vastaan, surmaavan veljiänsä, panevan kahleisiin isiänsä ja vieläpä unohtavan sen kohdunkin, joka heidät oli kantanut.

Kun heille sanottiin: "Kaiken pyhän nimessä, ajatelkaa, kuinka väärää, kuinka kauhistavaa on se, mitä teidän käsketään tehdä!" niin he vastasivat: "Me emme ajattele, me tottelemme."

Ja kun heille sanottiin: "Eikö ole enää povessanne yhtään rakkautta isiinne, äiteihinne, veljiinne eikä sisariinne?" niin he vastasivat: "Me emme rakasta, me tottelemme."

Ja kun heille osoitettiin Jumalan, ihmisen luojan, ja Kristuksen, hänen vapahtajansa alttareita, niin he huudahtivat: "Ne ovat isänmaan jumalat; meidän jumalamme ovat herrain jumalat, Uskollisuus ja Kunnia."

Totisesti, sanon minä teille, siitä saakka kuin Käärme vietteli ensimmäisen vaimon, ei ole ollut hirvittävämpää viettelystä kuin tämä.

Mutta se lähenee loppuaan. Kun paha henki hurmaa oikeamielisiä sieluja, niin se tapahtuu vain joksikin aikaa. Ne kulkevat kuin läpi hirveän unen, ja herätessään ne siunaavat Jumalaa, joka on pelastanut heidät siitä piinasta.

Vielä muutamia päiviä, ja ne, jotka taistelivat sortajien puolesta, tulevat taistelemaan sorrettujen puolesta; ne, jotka taistelivat pitääkseen kahleissa isiään, äitejään, veljiään ja sisariaan, tulevat taistelemaan vapauttaakseen heidät.

Ja Saatana on pakeneva luoliinsa yhdessä kansojen valtiasten kanssa.

XXXVI

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan Jumalan ja isänmaan alttarin puolesta.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan oikeuden, kansojen pyhän asian, ihmiskunnan pyhien oikeuksien puolesta.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan vapauttaakseni veljeni sorrosta, katkaistakseni heidän kahleensa ja maailman kahleet.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan vääryyden miehiä vastaan niiden puolesta, jotka he lyövät maahan ja tallaavat jalkoihinsa, herroja vastaan orjien puolesta, tyranneja vastaan vapauden puolesta.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan, jotteivät kaikki enää olisi muutamain saaliina, saadakseni alas painuneet päät jälleen kohoamaan, ja tukeakseni notkistuvia polvia.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan, jotteivät isät enää kiroaisi sitä päivää, jolloin heille sanottiin: "Teille on syntynyt poika", eivätkä äidit sitä, jolloin he ensi kertaa painoivat häntä poveansa vastaan.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan, jottei veli enää suruksensa näkisi sisarensa kuihtuvan kuin ruohon, jolle maa ei enää anna ravintoansa, jottei sisaren enää tarvitsisi itkien katsella veljeänsä, joka lähtee eikä ole palaava.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori, sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan, jotta jokainen saisi syödä rauhassa työnsä hedelmän; kuivatakseni pienten lasten kyyneleet, kun he pyytävät leipää ja heille vastataan: "Ei ole enää leipää, meiltä otettiin, mitä sitä oli jäljellä."

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan köyhän puolesta, jottei häneltä ainiaaksi riistettäisi hänen osaansa yhteisestä perinnöstä.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan, karkoittaakseni nälän mökeistä, palauttaakseni perheisiin yltäkylläisyyden, turvallisuuden ja ilon.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan hankkiakseni jälleen niille, jotka sortajat ovat heittäneet vankikoppien syvyyteen, ilman, jota heidän rintansa kaipaavat, ja valon, jota heidän silmänsä etsivät.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan kaataakseni ne salvat, jotka eroittavat kansat toisistaan ja estävät ne syleilemästä toisiansa niinkuin saman isän pojat, joiden on määrä elää yhdistyneinä samassa rakkaudessa.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan vapauttaakseni ihmisen tyrannivallasta ajatuksen, sanan, omantunnon.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan korkeudesta alas astuneiden ikuisten lakien puolesta, oikeuden puolesta, joka suojelee oikeuksia, lähimmäisenrakkauden puolesta, joka lieventää välttämättömät kärsimykset.

Siunatut olkoot aseesi, nuori sotilas!

Nuori sotilas, minne menet?

Menen taistelemaan, jotta kaikilla olisi taivaassa Jumala ja maan päällä isänmaa.

Siunatut olkoot aseesi, seitsemästi siunatut, nuori sotilas!

XXXVII

Miksi väsytätte itseänne turhaan kurjuudessanne? Toivomuksenne on hyvä, mutta ette tiedä, kuinka sen tulee täyttyä.

Muistakaa tarkoin tämä sääntö: Ainoastaan se, joka on antanut elämän,
voi antaa takaisin elämän. Teiltä ei mikään ole onnistuva ilman
Jumalaa. Te kääntelette ja vääntelette itseänne tuskanne vuoteella.
Mitä lievitystä olette saneet?

Olette lyöneet maahan muutamia tyranneja, ja niitä on tullut toisia pahempia kuin ensimmäiset.

Olette kumonneet orjuuden lakeja ja saaneet sijaan verilakeja ja sitten taas orjuuden lakeja.

Älkää siis luottako ihmisiin, jotka asettuvat jumalan ja teidän väliinne, jotta heidän varjonsa kätkisi hänet teiltä. Noilla ihmisillä on pahat aikeet.

Sillä Jumalalta tulee vapauttava voima, koska Jumalalta tulee yhteenliittävä rakkaus.

Mitä voi tehdä teidän hyväksenne ihminen, jolla on vain oma ajatuksensa ohjeenaan ja oma tahtonsa lakinaan?

Vaikkapa hän onkin vilpitön ja tarkoittaa vain hyvää, niin hänen täytyy antaa teille oma tahtonsa laiksi ja oma ajatuksensa ohjeeksi.

Mutta kaikki tyrannit tekevät juuri niin.

Ei maksa vaivaa mullistaa kaikki ja uskaltaa kaikki asettaakseen tyranniuden sijalle toisen tyranniuden.

Vapaus ei ole siinä, että valtiaana on tämä henkilö tuon henkilön sijasta, vaan siinä, että valtiaana ei ole kukaan.

Mutta missä Jumala ei hallitse, siinä on välttämätöntä jonkun ihmisen hallita, ja se on nähty aina.

Jumalan valtakunta, sanon sen teille vielä, se on oikeuden valta mielissä ja kristillisen rakkauden valta sydämissä; ja sillä on maan päällä perustuksensa uskossa Jumalaan ja uskossa Kristukseen, joka on julkaissut Jumalan lain, rakkauden lain ja oikeuden lain.

Oikeuden laki opettaa, että kaikki ovat tasa-arvoiset isänsä edessä, joka on Jumala, ja ainoan herransa edessä, joka on Kristus.

Rakkauden laki opettaa heitä rakastamaan ja auttamaan toisiansa niinkuin saman isän poikia ja saman opettajan oppilaita.

Ja silloin he ovat vapaat, koska ei kukaan käske toista, jolleivät kaikki ole vapaasti valinneet häntä käskemään; ja heiltä ei voi riistää heidän vapauttansa, koska he kaikki ovat liittyneet yhteen sitä puolustamaan.

Mutta ne, jotka teille sanovat: "Ennen meitä ei ole tiedetty, mitä oikeus on: oikeus ei tule Jumalalta, se tulee ihmiseltä; luottakaa meihin, ja me teemme teille oikeuden, joka tyydyttää teitä", ne pettävät teidät tahi, jos he vilpittömästi lupaavat teille vapauden, pettävät itsensä.

Sillä he vaativat teitä tunnustamaan heidät herroiksenne, ja niin teidän vapautenne ei olisi muuta kuin näiden uusien herrain tottelemista. Vastatkaa heille, että teidän herranne on Kristus, että ette tahdo ketään toista, ja Kristus on vapauttava teidät.

XXXVIII

Te tarvitsette paljon kärsivällisyyttä ja väsymätöntä rohkeutta: sillä ette tule voittamaan yhdessä päivässä.

Vapaus on se leipä, joka kansojen tulee ansaita otsansa hiessä.

Monet alkavat innokkaasti ja sitten tympeytyvät, ennenkuin sadon korjuun aika on tullut.

He ovat velttojen ja tarmottomien ihmisten kaltaiset, jotka eivät voi kestää sitä työtä, että kitkisivät pelloistaan pois rikkaruohot sitä myöten kuin ne kasvavat, vaan kylvävät, mutta eivät saa satoa, koska ovat antaneet hyvän kylvön tukehtua.

Minä sanon teille, siinä maassa on aina kova nälänhätä.

He ovat myöskin mielettömäin ihmisten kaltaiset, jotka rakennettuaan kattoa vaille talon, asuakseen siinä, jättävät sen kattamatta, koska pelkäävät vähäistä lisäponnistusta.

Tuulet ja sateet tulevat ja talo romahtaa kokoon, ja sen rakentajat hautautuvat yhtäkkiä sen raunioiden alle.

Vaikkakin toiveenne olisivat pettäneet ei vain seitsemän, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa, niin älkää koskaan menettäkö toivoa.

Oikea asia voittaa aina, kun siihen uskotaan, ja ken on kestäväinen loppuun asti, se pelastuu.

Älkää sanoko: siinä saa kärsiä paljon etujen vuoksi, jotka tulevat vasta myöhään.

Jos nämä edut tulevat myöhään, jos te saatte nauttia niitä vain vähän aikaa, tahi vaikkapa teidän ei olisi suotu nauttia niitä ensinkään, niin lapsenne ja lastenne lapset nauttivat niitä.

Heillä ei ole oleva muuta kuin minkä te heille jätätte: katsokaa siis, tahdotteko jättää heille kahleita ja ruoskia ja nälän perinnöksi.

Ken kysyy itseltään, mitä arvoa oikeudella on, se häpäisee sydämessään oikeuden pyhyyden; ja ken laskee, paljonko vapaus maksaa, se luopuu sydämessään vapaudesta.

Vapaus ja oikeus tulevat punnitsemaan teidät samassa vaa'assa, missä te olette ne punninneet. Oppikaa siis tuntemaan niiden arvo.

On kansoja, jotka eivät ole oppineet sitä tuntemaan ja heidän kurjuutensa vertaista ei ole koskaan ollut.

Jos maan päällä on jotakin suurenmoista, niin se on sellaisen kansan luja päätös, joka Jumalan suman vartioimana astuu hetkeäkään väsähtämättä valloittamaan ne oikeudet, jotka hän on sille antanut; joka ei laske haavojaan, ei lepäämättä ponnisteltuja päiviä eikä unettomia öitä ja joka sanoo itselleen: Mitäpä niistä? Oikeus ja vapaus ansaitsevat aina toisenmoisia vaivannäköjä.

Se voi saada kokea onnettomuuksia, vastoinkäymisiä, kavalluksia; joku
Juudas voi sen myydä. Älköön mikään masentako sen rohkeutta!

Sillä totisesti, sanon minä teille, vaikka se astuisi hautaan, kuten Kristus, niin se, kuten Kristus, kolmantena päivänä nousisi sieltä kuoleman ja tämän maailman Ruhtinaan ja tämän maailman Ruhtinaan palvelijain voittajana.

XXXIX

Peltomies kantaa päivän taakan, antautuu alttiiksi sateelle, auringonpaahteelle, tuulille, valmistaakseen työllään satoa, joka syksyllä on täyttävä hänen aittansa.

Oikeus on kansojen sato.

Käsityöläinen nousee ennen aamunkoittoa, sytyttää pienen lamppunsa ja ahertaa taukoamatta, ansaitakseen vähän leipää omaksi ja lastensa ravinnoksi.

Oikeus on kansojen leipä.

Kauppias ei karta mitään ponnistusta, ei valita mitään vaivaa; hän kuluttaa ruumistansa ja unohtaa unen, kootakseen rikkauksia.

Vapaus on kansojen rikkaus.

Merimies kyntää meriä, antautuu aaltojen ja myrskyjen valtaan, uskaltaa laskea karien keskelle, kärsii vilut ja helteet, taatakseen itselleen jotakin lepoa vanhoilla päivillään.

Vapaus on kansojen lepo.

Sotilas alistuu mitä kovimpiin kieltäymyksiin, hän valvoo ja taistelee ja antaa verensä sen hyväksi, mitä hän sanoo kunniaksi.

Vapaus on kansojen kunnia.

Jos on olemassa kansa, joka pitää vähemmässä arvossa oikeutta ja vapautta kuin peltomies satoansa, käsityöläinen leipäpalasta, kauppias rikkauksia, merimies lepoa ja sotilas kunniaa, niin rakentakaa sen kansan ympärille korkea muuri, jotta sen hengitys ei saastuttaisi muuta maailmaa.

Kun kansojen tuomion suuri päivä on tuleva, niin sille sanotaan: "Mitä olet tehnyt sielullasi? Siitä ei ole nähty merkkiä eikä jälkeäkään. Elukan nautinnot ovat olleet sinun kaikkesi. Olet rakastanut lokaa; mene mätänemään lokaan."

Ja sitä vastoin se kansa, joka on asettanut sydämessään todellisen hyvän aineellisen hyvän yläpuolelle, joka sen voittaaksensa ei ole säästänyt mitään työtä, ei mitään vaivaa, ei mitään uhrauksia, on saava kuulla seuraavat sanat:

"Sielujen palkinto niille, joilla on sielu! Koska olet rakastanut yli kaiken vapautta ja oikeutta, niin tule ja omista ainaisesti oikeus ja vapaus."

XL

Luuletteko, että sonni, jota ruokitaan läävässä valjastettavaksi ikeen alle ja jota lihotetaan teurastettavaksi, on kadehdittavampi kuin härkä, joka vapaana etsii ravintonsa metsistä?

Luuletteko, että hevosella, joka satuloidaan ja suitsetaan ja jolla on aina yllin kyllin heiniä häkissä, on parempi kohtalo kuin oriilla, joka vapaana kaikista liekaköysistä hirnuu ja hyppii tasangolla?

Luuletteko, että syöttökukko, jolle heitetään jyviä kanatarhassa, on onnellisempi kuin metsäkyyhky, joka aamulla ei tiedä, mistä löytää ruokansa siksi päiväksi?

Luuletteko, että se, joka kävelee levollisena jossakin noista puistoista, joita kutsutaan kuningaskunniksi, viettää suloisempaa elämää kuin pakolainen, joka samoilee metsästä metsään ja kalliolta kalliolle sydän täynnä toivoa luoda itselleen isänmaa?

Luuletteko, että turvaton maaorja, joka istuu herransa pöydässä, nauttii enemmän sen herkullisista ruokalajeista kuin vapauden soturi mustasta leipäpalasestaan?

Luuletteko, että se, joka nukkuu nuora kaulassa pahnoilla, jotka hänen herransa on hänelle heittänyt, saa parempaa unta kuin se, joka taisteltuaan päivällä ollakseen riippumaton mistään herrasta lepää yöllä muutaman tunnin maan päällä, jonkin pellon kolkassa?

Luuletteko, että pelkuria, joka laahaa kaikkialla mukanaan orjan kahleita, painaa kevyempi taakka kuin urheata miestä, joka kantaa vangin rautoja?

Luuletteko, että arkamainen mies, joka heittää henkensä vuoteessaan, tyranniutta ympäröivän saastaisen ilman tukahduttamana, kuolee mieluisamman kuoleman kuin pelkäämätön mies, joka mestauslavalla antaa Jumalalle takaisin sielunsa vapaana, niinkuin hän sen häneltä sai.

Vaivaa on kaikkialla ja kärsimystä on kaikkialla, mutta on hedelmättömiä vaivoja ja hedelmällisiä vaivoja, häpeällisiä kärsimyksiä ja kunniakkaita kärsimyksiä.

XLI

Hän vaelsi harhaillen maan päällä. Jumala opastakoon maanpakolais-raukkaa!

Minä kuljin kansojen keskitse, ja ne katselivat minua, ja minä katselin niitä, ja me emme tunteneet toisiamme. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Kun illan tullen näin laaksosta kohoavan savua jostakin mökistä, niin sanoin itsekseni: Onnellinen se, joka illoin saa palata kotilieden ääreen ja istuutua siihen omiensa keskelle. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Mihin kiitävät nuo myrskyn ajamat pilvet? Se ajaa minua samoin kuin niitä, ja mitäpä sillä on väliä, mihin? Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Nuo puut ovat kauniit, nuo kukat ovat ihanat; mutta ne eivät ole minun maani kukkia eivätkä puita: ne eivät sano minulle mitään. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Tämä puro virtaa verkalleen tasangolle; mutta sen solina ei ole se, jota lapsuudessani kuuntelin: se ei palauta ainoatakaan muistoa mieleeni. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Nämä laulut ovat suloiset, mutta ne surut ja ilot, joita ne loihtivat esiin, eivät ole minun surujani ja ilojani. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Minulta kysyttiin: "Miksi itket?" Ja kun sen sanoin, niin ei kukaan itkenyt, sillä minua ei ymmärretty. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin vanhuksia, joita ympäröivät heidän lapsensa, niinkuin öljypuuta sen vesat; mutta ei yksikään noista vanhuksista kutsunut minua pojaksensa, ei yksikään noista lapsista sanonut minua veljeksensä. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin nuorten tyttöjen hymyilevän hymyä niin puhdasta kuin aamun tuulahdus, sille, jonka heidän rakkautensa oli valinnut puolisoksensa; mutta ei yksikään hymyillyt minulle. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin nuoria miehiä, jotka rinta rintaa vastaan syleilivät toisiansa, niinkuin olisivat tahtoneet tehdä kahdesta hengestä vain yhden hengen; mutta ei yksikään puristanut kättäni. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Ystäviä, puolisoita, isiä ja veljiä on vain isänmaassa. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Maanpakolais-raukka, lakkaa valittelemasta! Kaikki ovat ajetut maanpakoon, niinkuin sinä: kaikki näkevät isien, veljien, puolisoiden, ystävien menevän ja katoavan.

Isänmaa ei ole täällä alhaalla; turhaan ihminen sitä täältä etsii; mitä hän siksi luulee, se on vain yhden yön leposija.

Hän vaeltaa harhaillen maan päällä. Jumala opastakoon maanpakolais-parkaa!

XLII

Ja isänmaa näytettiin minulle.

Minut kohotettiin varjojen maailman yläpuolelle, ja minä näin ajan kiidättävän ne pois sanomattoman nopeasti läpi avaruuden, niinkuin näkee keskipäivän tuulen ajavan pois kepeät usvat, jotka hiipivät etäisyydessä tasangolla.

Ja minä kohosin ja kohosin vieläkin; ja minulle näyttäytyivät ruumiilliselle silmälle näkymättömät todellisuudet, ja kuulin ääniä, joilla ei ole kaikua tässä harhakuvien maailmassa.

Ja mitä kuulin, mitä näin, se oli niin elävää, sieluni tajusi sen niin voimakkaasti, että kaikki, minkä ennen olin ollut näkevinäni ja kuulevinani, näytti minusta olevan vain yön epäselvää unta.

Mitä siis kerron yön lapsille, ja mitä he voivat ymmärtää? Ja enkö minäkin ole iäisen päivän korkeuksista vajonnut heidän kanssaan yön helmaan, ajan ja varjojen piiriin?

Näin ikäänkuin liikkumattoman valtameren, äärettömän, rannattoman, ja tässä valtameressä kolme valtamerta: voiman valtameren, valon valtameren, elämän valtameren; ja nämä kolme valtamerta tunkeutuivat toistensa läpi sekaantumatta ja muodostivat vain yhden ja saman valtameren, yhden ja saman ykseyden, jakamattoman, ehdottoman, iankaikkisen.

Ja tämä ykseys oli Se, joka on; ja hänen olemuksensa pohjalla yhdisti sanoin selittämätön side toisiinsa kolme Persoonaa, jotka mainittiin minulle nimeltä, ja niiden nimet olivat Isä, Poika, Henki; ja siinä vallitsi salaperäinen siittäminen, salaperäinen hengitys, elävä, hedelmöittävä; ja Isä, Poika, Henki olivat Se, joka on.

Ja Isä ilmestyi minulle mahtina, jolla äärettömän Olennon sisällä, yhtenä sen kanssa, on vain yksi ainoa toiminta, pysyväinen, täydellinen, rajaton, joka on ääretön Olento itse.

Ja Poika ilmestyi minulle sanana, pysyväisenä, täydellisenä, rajoittamattomana, joka sanoi, mitä Jumalan mahti vaikuttaa, mitä hän on, mitä ääretön Olento on.

Ja Henki ilmestyi minulle Isän ja Pojan molemminpuolisena rakkautena, purkauksena, hengenvuodatuksena, joka elähyttää heidät yhteisellä elämällä, elähyttää pysyväisellä, täydellisellä, rajoittamattomalla elämällä äärettömän Olennon.

Ja nämä kolme olivat yksi, ja nämä kolme olivat Jumala, ja he syleilivät toisiansa ja yhdistyivät ainoan perusolemuksen luoksepääsemättömässä pyhätössä; ja tämä yhtymys, tämä syleily olivat äärettömyyden helmassa Tosiolevaisen iäinen ilo, iäinen nautinto.

Ja tämän äärettömän Olemus-valtameren syvyyksissä uiskenteli ja kellui ja avartui luomakunta ikäänkuin saari, joka lakkaamatta laajentaisi rantojansa keskellä rajatonta merta.

Se avautui kuin kukkanen, joka laskee juurensa veteen ja ulottaa pitkät säikeensä ja terälehtensä pinnalle asti.

Ja näin olioiden muodostavan ketjunsa toistensa kanssa ja syntyvän ja kehittyvän äärettömässä moninaisuudessaan, sammuttaen janonsa ja raviten itsensä mehulla, joka ei koskaan ehdy, Tosiolevaisen voimalla, valolla ja elämällä.

Ja kaikki, mikä siihen saakka oli ollut minulta salattuna, paljastui katseilleni, joita ei enää ehkäissyt olioiden aineellinen verho.

Vapaana maallisista esteistä kuljin maailmasta maailmaan, niinkuin täällä maan päällä sielu siirtyy ajatuksesta ajatukseen, ja sukellettuani, upottauduttuani näihin mahdin, viisauden ja rakkauden ihmeisiin, sukelsin, upottauduin itse rakkauden, viisauden ja mahdin lähteeseen.

Ja minä tunsin, mitä isänmaa on; ja minä huumasin itseni valolla, ja sieluni, sulosoinnun aaltojen kantamana, vaipui uinumaan noilla taivaisilla laineilla sanoin kertomattomassa hurmiossa.

Ja sitten minä näin Kristuksen Isänsä oikealla kädellä, kuolematonta kunniaa säteilevänä.

Ja näin myöskin ikäänkuin mystillisen karitsan, uhrattuna alttarilla; lukemattomat enkelijoukot ja sen verellä lunastetut ihmiset ympäröivät sitä, ja laulaen sen ylistystä he kiittivät sitä taivasten kielellä.

Ja pisara Karitsan verta putosi riutuvaan ja sairaaseen luontoon, ja minä näin sen kirkastuvan, ja kaikissa luontokappaleissa, jotka se sulkee piiriinsä, sykähteli uusi elämä, ja kaikki korottivat äänensä.

Ja se ääni sanoi: "Pyhä, Pyhä, Pyhä on se, joka on hävittänyt pahan ja voittanut kuoleman."

Ja Poika painautui Isän povelle, ja Henki peitti heidät varjollansa, ja heidän välillänsä tapahtui jumalallinen mysteerio, ja ilosta hykähtivät vaikenevat taivaat.