Uusia maailmoita vanhojen sijaan

UUSIA MAAILMOITA VANHOJEN SIJAAN

Kirj.

H. G. Wells

Suomentanut

J. A. Hollo

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, 1925.

SISÄLLYS:

Alustavia huomautuksia
   ENSIMMÄINEN LUKU
Ihmisen hyvä tahto
   TOINEN LUKU
Sosialismin perusaate
   KOLMAS LUKU
Sosialismin ensimmäinen tärkein yleistys
   NELJÄS LUKU
Sosialismin toinen tärkein yleistys
   VIIDES LUKU
Voitonhimon henki ja palvelemisen henki
   KUUDES LUKU
Hävittäisikö sosialismi kodin?
SEITSEMÄS LUKU
   Hävittäisikö nykyaikainen sosialismi kaiken omaisuuden?
   KAHDEKSAS LUKU
Keskiluokan jäsen, liikemies ja sosialismi
   YHDEKSÄS LUKU
Muutamia sosialismiin kohdistuvia yleisiä vastaväitteitä
   KYMMENES LUKU
Sosialismi kehittyvänä oppijärjestelmänä
   YHDESTOISTA LUKU
Kumouksellinen sosialismi
   KAHDESTOISTA LUKU
Hallinnollinen sosialismi
   KOLMASTOISTA LUKU
Rakentava sosialismi
   NELJÄSTOISTA LUKU
Muutamia yleistajuisia todisteita
   VIIDESTOISTA LUKU
Sosialismin eteneminen
Viiteselitykset

ALUSTAVIA HUOMAUTUKSIA

"Pelkkää ateismia, varkautta ja epäsiveellisyyttä… En löydä sanoja, jotka kyllin voimallisesti ilmaisisivat, kuinka ehdottomasti inhoan sitä oppia, jota pidän tuhoisimpana kaikista toistaiseksi esitetyistä, nimittäin sosialismia."

HÄNEN ARMONSA RUTLANDIN HERTTUA.

"Liittykööt siis kaikki puolueet yhteen tuhotakseen tuon maatamme uhkaavan kavalan sosialismin ja ryhtykööt heti toimenpiteisiin sen paljastamiseksi ja päivänvaloon saattamiseksi. Maamme sopii tosiaankin sanoa nukkuvan tulivuoren kupeella, jonka jo seuraavat vaalit voivat saada purkautumaan, ellei ryhdytä heti vetämään tuota yön painajaista päivän valkeuteen ja pakoteta sitä luopumaan salakavalista yöllisistä tavoistaan."

MR DUDLEY S.A. COSBY Westminster Review'ssa.

"Monet ajattelevat olevan mahdollista käydä voitokasta taistelua pelkän tunnussanan 'Alas sosialismi' nojalla. Minä puolestani en pidä pelkistä kieltolauseista. En taistele mielelläni abstraktista nimeä vastaan. Anti-sosialismi on mielestäni kelvoton puolueohjelmaksi, koska sosialismi merkitsee monia erilaisia asioita. Siinä suhteessa olen samaa mieltä kuin mr Asquith. En tahdo syyttää sosialismia, ennenkuin näen, millaiseksi se hahmoutuu… Sosialismi ei välttämättä merkitse ryöstämistä. Täsmällisesti käytettynä sana tarkoittaa vain valtion ja sen kansalaisten välillä vallitsevan oikean suhteen erikoislaatuista käsittämistä, taipumusta asettaa yleinen omistusoikeus yksityisen sijaan, rajoittaa yksityistoiminnan vapautta yleisen hyödyksi. Mutta onhan olemassa eräitä omaisuuden muotoja, joiden tulee meidän kaikkien mielestä olla yleisiä eikä yksityisiä, ja yksityistoimintaa rajoittavat jo nyt sadat lait. Sosialismi ja individualismi — minua eivät nuo abstraktiset lausumat miellytä. On olemassa vastakkaisia periaatteita, jotka sisältyvät erilaisin määräsuhtein jokaisen sivistyneen yhteisön rakenteeseen. Kysymyksessä on pelkkä aste-ero. Toinen yhteisö on sosialistisempi kuin toinen. Sama yhteisö on toisena aikana sosialistisempi kuin ennen. Meidän maamme on nyt paljoa sosialistisempi kuin viisikymmentä vuotta sitten, ja enimmistä siinä suhteessa tapahtuneista muutoksista ovat vastuussa vanhoilliset."

LORDI MILNER.

ENSIMMÄINEN LUKU

IHMISEN HYVÄ TAHTO

1.

Tämän kirjoittajassa on jo kauan herättänyt mielenkiintoa Ison-Britannian ja Amerikan sosialistinen liike ja kaikki ne monisyiset asiat, jotka kootaan yhteen "sosiaalisten kysymysten" nimellä. Muutamina viimeksikuluneina vuosina hän on itse siihen liittynyt ja tutkinut sosialistista liikettä tarkoin ja välittömästi, on tutustunut moniin liikkeen johtajiin Atlantin kummallakin puolella, kuulunut lukuisiin järjestöihin, ollut mukana kokouksissa ja järjestänyt niitä, kokeillut sosialistisessa politiikassa. Näiden tutkimusten tuloksena ovat eräät varsin täsmälliset sosiaalisen kehityksen suuntaa ja tarpeita koskevat päätelmät, jotka hän nyt julkaisee tässä kirjassa. Hän nimittää itseään sosialistiksi, mutta ei ole suinkaan mikään kiihkomielinen eikä epäkriitillinen aatteenkannattaja. Hänelle sosialismi ilmenee erittäin jalona, mutta erittäin inhimillisenä ja puutteellisena ajatusten ja vaikuttimien järjestelmänä, joka yhä kasvaa ja kehittyy. Hän pitää sen henkeä, sen sisintä ydintä nykyisten inhimillisten olojen toivorikkaimpana asiana, mutta huomaa siihen samoinkuin kaikkeen muuhunkin maalliseen kuuluvan epätarkkuuden ja erehdyksen ominaisuuksia. Sitä rasittaa jalojen suunnitelmien yleinen vitsaus: sen vaikutusta ehkäisee sen kannattajien ja asianajajien riittämätön kyky ja se pintahimmennys, joka nykyisessä ahneuden ja ristiriitojen ilmakehässä välttämättä kohtaa pahimmin kaikkein kirkkaimpia asioita. Näin tunnustettuaan oman ja kumppaniensa erehtyväisyyden ja kelvottomuuden hän siitä huolimatta pysyy sosialistina.

Keskustellessaan sosialismista sangen erilaisten henkilöiden kanssa hän on pakostakin joutunut aika ajoin vastaamaan erittäin yksinkertaiselta näyttävään, mutta todellisuudessa varsin vaikeaan kysymykseen: "Mitä on sosialismi?" Asia on melkein sama kuin jos kysyttäisiin "Mitä on kristillisyys?" tai kehotettaisiin näyttämään ilmakehää. Kysymykseen ei käy tyhjentävästi vastaaminen millään kaavalla tai iskulauseella. Kerran toisensa jälkeen on tämän kirjoittajalta kysytty, onko olemassa kirjaa, jossa esitetään yleistajuista kielipartta käyttäen, suoraan ja peittelemättä, mitä sosialismi on ja mitä se ei ole — ja hänen on ollut aina pakko epäröidä vastatessaan. On olemassa monia tätä asiaa käsitteleviä hyviä kirjoja, selvästi ja sujuvasti kirjoitettuja, mutta yksikään niistä ei tunnu esittävän koko tarinaa sellaisena kuin tämän kirjoittaja sen tuntee, ei yhtäkään, joka ääriviivojen ohella antaisi myöskin asian hengen, vastaisi tärkeimpiin vastaväitteisiin, poistaisi pahimmat väärinkäsitykset, käsittäisi koko alueen, ei yhtäkään kirjaa, jonka voisi antaa tiedonhaluisen nuorukaisen käteen sanoen: "Ota ja lue! Se selvittää sinulle juuri ne tärkeimmät tosiasiat, jotka haluat tietää." Sellainen kirja tulee epäilemättä kirjoitettavaksi. Toistaiseksi on kirjoittaja rohjennut sepittää tämän tilapäisen sijaisteoksen, oman tunnustuksensa siitä, mitä uskoo.[1]

Sosialismi sellaisena kuin hän sen ymmärtää on siis suuri älyllinen tapahtuma, sen muodostavat kehitystilassa olevat toivelmat ja aatteet, jotka muotoutuvat suunnitelmaksi: muovata ihmisyhteiskunta uudestaan uusien ja parempien suuntaviivojen mukaan. Tätä tahtoo sosialismi avarammassa merkityksessään olla. Tämä kirja kokee kehitellä ja perustella tuota väittämää ja määritellä niitä periaatteita, joiden varassa sosialisti uskoo tämän yhteiskunnanuudestirakentamisen pitävän tapahtua. Kirjan asiana on pohtia tämän suunnitelman ja tämän vaatimuksen yksityiskohtia niin selvästi kuin kirjoittaja voi.

2.

Vaikka sosialisti siis pyrkiikin muovaamaan uudestaan ihmisyhteiskuntaa, hänen ei kumminkaan tarvitse kieltää, että se nykyiselläänkin on varsin ihmeellinen ja ihailtava näytelmä. Hän ei tahdo kieltää sitäkään, että monien ihmisten elämä on nykyjäänkin hyvä ja miellyttävä asia…

Tämän kirjoittaja, itsestään puhuakseen, ei ole erittäin voimakas, ei erittäin terve eikä hyväonninenkaan henkilö, hän havaitsee paljon saavuttamatonta ja paljon valitettavaa, mutta siitä huolimatta ilmenee elämä hänelle vuosi vuodelta yhä tyhjentymättömämpää mielenkiintoa tarjoavana, yhä suurempaa kauneutta kehittelevänä näytelmänä, korkeiden pyrintöjen ja innostavien toiveiden loistavana kenttänä. Sittenkin piilee tuossa näytelmässä omituista tuskaa, salaperäistä riittämättömyyttä ja säälimättömyyttä, vihan ja tuskaisen kaipauksen puuskia, sanomattoman murheellisia kohtauksia. Sen haltioituneimmat hetket vetoavat eniten hänen ponnistuksiinsa, ovat täynnä tyydyttämättömien tarpeiden vaatimuksia. Nämä varjot, tuskat ja epävakaisuudet eivät ainakaan hänen mielestään pimennä koko näkymöä, voipa olla niinkin laita, että ne vain tekevät loistokohdat hänelle sitäkin kirkkaammiksi; mutta kaikesta huolimatta nämä elämän pahat ja rumat puolet lausuvat hänelle jonkinlaisen haasteen tai jotakin sellaista, mitä ei voi jättää huomioonottamatta, vaan josta on kiihkeästi kiisteltävä, ne vetoavat kiinteästi kaikkeen hänen olemuksestaan löytyvään tarmoon ja rohkeuteen. Elämä ja maailma kelpaavat, mutta eivät pysyväisinä olosijoina, vaan areenana, niin, taistotanterena, jota ylpeästi ympäröivät taivas ja meri, vuoret ja avarat näköalat, koristavat herkän upeasti värisevät lehvät, kukkalehdet ja höyhenet, pehmeät turkit ja elävän hipiän ihmeellinen hohtelu ja jossa musiikista pitävät huolen ukkonen ja laulavat linnut; mutta sittenkin taistotanner, jossa ei ole sijaa joutilaille katselijoille, vaan jossa täytyy tahtoa ja tehdä, päättää, iskeä ja vastata iskuihin — ja poistua ajan tullen.

Tarvitsee vain lyhyesti silmäillä historiaa — vaikka kaikkikin historiallinen tieto tukee tätä yleistystä — käsittääkseen, ettei puheenaolevalla areenalla tapahdu ainoastaan yksilöiden sekasortoista ja tarkoituksetonta kamppailua. Liian läheltä katsellen voi siltä näyttää, se voi ilmetä yksilöiden vihan ja rakkauden muodottomana kudelmana; mutta hiukan loitompaa sitä tarkastellessaan havaitsee suurempien piirteiden tulevan näkyviin. Silloin huomaa jotakin jatkuvaa tapahtumista, jotakin, mikä alinomaa pyrkii luomaan järjestystä satunnaisuuteen, kauneutta sekasortoon, oikeutta, hyvyyttä ja laupeutta säälimättömyyden ja häikäilemättömän sorron sijaan. Tässä yhteydessä riittää, kun puhumme tästä voimasta, joka taistelee ja pyrkii tekemään ja saamaan aikaan, mainiten sitä hyvän tahdon nimellä. Aikojen vaiheita tutkiessaan huomaa yhä selvemmin, että ihmiskunnan toiminnan vaikuttimien joukkoon on luettava tämäkin yhtä hyvällä syyllä kuin nautinnonhimo, nälkä, ahneus, turhamaisuus ja suuremmassa tai vähemmässä määrin älyllinen pelko. Olipa tämä ihmissuvun hyvä tahto kuinka alkeellinen, vähäpätöinen tahansa, olkoon se yksityistapauksissa miten suuressa määrin hyvänsä alistettu palvelemaan yksilöllisiä tarkoituksia ja esiintyköön se kuinka naurettavan riittämättömänä tahansa, se on sittenkin kokonaisuudessaan toimiva tahto. Kaikista elämän hämmennyksistä ja estymisistä, kaikista kohtalon aiheuttamista pysähtymisistä ja takapoukoista huolimatta on ilmeistä, että inhimillinen elämä ajan pitkään avartuu, muuttuu entistä lempeämmäksi, hienommaksi ja syvemmäksi. Kaiken kaikkiaan — ja nykyaikana melkein alinomaisesti — olot parantuvat. Elämä on kohentunut vuosisatain vieriessä, ja syynä on ollut ihmisten ponnistusten nojalla vaikuttava hyvä tahto.

Tästä väitteestä voidaan tietenkin, kiistellä. On henkilöitä, jotka väittävät sitä pätemättömäksi ja pitävät puoliaan sangen siedettävästi. Voi väittää, ettei kohentumista tapahdu tai ettei se johdu mistään hyvästä tahdosta eikä mistään muusta kuin puhtaasti mekaanisista voimista. Edellinen väite on yleisempi. Silloin tavallisesti vedotaan siihen, mitä menneisyydessä on parasta, ja kaikkeen nykyisyydessä kehnoon ja alhaiseen. Samalla kertaa pätemättömin ja viehättävin todistusperuste saadaan tahallisesti ihannoimalla määrättyjä aikakausia, esimerkiksi kolmattatoista vuosisataa Englannissa tai Antoniusten aikaa Rooman historiassa. Edellisen kuvailussa ilmenee messukirjan värikäs tyyli, jälkimmäisen esityksessä roomalaisten piirtokirjoitusten täysi juhlallisuus. Meitä kehoitetaan vertaamaan näitä iloisessa valaistuksessa nähtyjä aikakausia patenttilääkkeiden kauppiaan ilmoituksiin tai johonkin Lancashiren tehdaskaupunkiin ja jätetään kokonaan huomioonottamatta keskiaikaisen lain puolueellisuus ja keisariajan Rooman kurjuudenpesät, nälkä ja julmuus.

On kuitenkin myönnettävä, että voi tuollaisia ontuvia vertailuja välttäenkin erinomaisesti vastustaa sitä väitettämme, että yleistä edistystä on tapahtumassa. Voi mainita suuren joukon asioita, suuria ja pieniä, jotka ovat olleet menneinä aikoina paremmat kuin nykyjään: keskiajan Veneziassa ja Firenzessä ihmiset pukeutuivat upeammin ja soreammin kuin me — nimittäin ne ihmiset, joilla oli siihen varaa; Perikleen ajan Ateenassa veistettiin saavuttamattoman kauniita marmorikuvia; kahdennellatoista vuosisadalla Veronassa rakennetut tiilikivitalot ovat verrattomasti kauniimmat kuin samanlaiset rakennukset Lontoossa siihen aikaan, jolloin Cannon Streetin asema valmistui; keittotaide oli Rooman historian loistokauden jälkeen rappiotilassa toista tuhatta vuotta; Ranskan ja Englannin goottilainen arkkitehtuuri on ylevyyteensä, laatuunsa ja osiensa sopusointuiseen kauneuteen nähden kaikkia myöhempiä rakennustyylejä etevämpi. Tämä myönnetään kiistelemättä oikeaksi. Ateenan filosofinen ajattelu taas, kosketellaksemme suurempia asioita, oli parhaimmillaan vapaampaa ja hienommin ilmaistua kuin minään myöhempänä aikana. Ja pätevät arvostelijat vakuuttavat meille, että kuningatar Elisabetin ajan englanninkieli oli sirompi ja tehoisampi puheen väline kuin sama kieli kuningatar Annan tai kuningatar Viktorian ajalla.

Niin voisi jatkaa tarkastellen suurta määrää asioita, vähäpätöisiä ja suuria, ja niiden luettelo näyttäisi valtavalta, elleivät vastakkaiset seikat vaatisi nekin huomiota. Todellisuudessa ei liene yhtäkään aikakautta tai rotua, joka ei osoita meille jotakin, mitä on suoritettu paremmin kuin milloinkaan ennen tai jälkeen, sillä ihmisen ponnistus ei ole tyrehtynyt eikä täysin epäonnistunut minään aikana. Mutta jokin erikoinen etevyys ei todista yleistä tason korkeutta. Toisella tai toisella alalla, kirjojen sidonnassa tai metallin silauksessa, kielen hienostamisessa tai vapauden puolustamisessa, yksityiset henkilöt ovat jonkinlaisen välttämättömyyden pakosta käyttäneet tilaisuutta hyväkseen, "löytäneet itsensä", kuten sanotaan, ja tehneet parhaansa. Sattuipa muuten mitä tahansa, joka tapauksessa sopii varmaan uskoa, että eräät ihmiset aina keksivät keinon suorittaa sitä tai tätä erikoista ja päästä pyrkimystensä perille. Sellaiset huomiot, jotka osoittavat erikoiskohdissa taantumista menneisyyteen verraten, eivät itse asiassa pysty kumoamaan väitettä, että ihmisten onnenosa jatkuvasti paranee, eivät horjuta toivoa niissä, jotka uskovat ihmisen kykenevän poistamaan paljon vielä nyt maailmaa pimentävää pahaa, jotka pitävät inhimillisten mahdollisuuksien säiliöitä melkein koskemattomina apukeinoina ja joiden mielestä kaikki menneisyyden loisto ja etevämmyys vain kirkkaasti lupaa ja aavistuttelee jokaisen tekomme osaltansa rakentamaa vielä syntymätöntä tulevaisuutta, johon kaikki saavutuksemme virtaavat, tahdoimme tai emme.

Paljon onnettomuutta on voitettu, paljon järjestystä, kauneutta ja elämän liikkuma-alaa on saavutettu niiden aikojen jälkeen, jolloin ihminen karvaisena villinä seurusteli kaltaistensa kanssa melkein eläimen tavoin; mutta tätä verraten lyhyttäkin historiallista kautta tarkastaessaan voi tuskin olla havaitsematta alinomaista pahan voittamiseen suuntautuvaa toimintaa. Ihminen voi ivailla oman aikansa asioita; siihen taipuu sellainen epäonnistuneesti kehitetty henkinen tyyppi, joka ei kykene arvostelemaan suorittamatta samalla ilkeämielisiä vertailuja, jonka kiitos on niin niukka, ettei voi tunnustaa asian arvoa ilmaisematta samalla korvaavaa kateutta; mutta eräs edistyksen pysyväinen tulos on varmaan jokaisen mielestä kiistämätön. Ihmissuvun ajattelematon ja vaistomainen julmuus — ja tämä on erittäin perustava seikka — vähenee alinomaa. Minä ihmettelen ja epäilen, onko milloinkaan ennen koko maailmassa iäkäs, huonosti puettu nainen tai ilmeinen raajarikko voinut liikkua alaluokan lasten joukossa joutumatta kokemaan koko lapsilauman tai yksityistenkään lasten taholta tulevaa solvausta, niinkuin hän nyt voi liikkua, jos sattuu joutumaan jostakin Lontoon koulusta ryöpsähtävään lapsiparveen. Kaikista synneistämme huolimatta uskon sitäpaitsi varmaan, että oikeudentunto on herkempi ja laajemmalle levinnyt kuin koskaan ennen. Muutamat vakavat sosiaaliset vauriot, jotka näyttivät aikoinaan ihmisen synnynnäisestä luonnosta johtuvilta, ovat hävinneet, vieläpä niin täydellisesti, ettemme voi enää kuvitellakaan niitä kokevamme. Yksityisen sodan aiheuttama julmuus ja turvattomuus, kaksintaistelu ja avoin orjakauppa ovat hävinneet, ja koko Länsi-Euroopassa ja Amerikassa ei enää satu säännöllisesti uusiutuvaa nälänhätää eikä suuria ruton hävitystöitä. Maailma, jossa katsetta kiduttavat tien vieressä mauttomasti prameilevat lääke- ja ravintoaineiden ilmoitukset, on kieltämättä vielä epätyydyttävä, mutta tulee muistaa, ettei ole kulunut kahtakaan vuosisataa siitä, kun noiden ilmoitustaulujen sijalla kohosivat hirsipuut, ilmoilla häilyivät korppien raatelemat repaleiset ruumiit ja kuolleiden herrasmiesten pääkallot (onnettomat olivat kärsineet piinapenkissä, heidän sisälmyksensä oli poltettu heidän nähtensä, heidät oli hakattu neljään osaan) mätänivät sateessa rantasärkillä.

Maailma on nykyjään tavalliselle ihmiselle parempi olopaikka kuin milloinkaan ennen, sen näköalat ovat avarammat, rikkaammat, syvemmät ja enemmän toivoa ja lupausta sisältävät. Ajateltakoon niitä aivan yleisiä asioita, jotka helposti jäävät huomaamatta, esimerkiksi suurta ja yhä kasvavaa ihmisten joukkoa, niitä, jotka voivat maailmassa vapaasti liikkua, vapaasti lukea, ajatella ja puhua! Ajateltakoon koskaan ennen näkemätöntä hyvin järjestettyjen kotien ja hoidettujen, terveiden, tiedonhaluisten lasten määrää! Ja meillä ei suinkaan ole vain tämä keskinkertaisen hyvinvoinnin avartuva meri, jossa tulevaisuuden todellisuus sikiää, vaan aikaamme sopii luottaa suoranaisten aikaansaannostenkin alalla. Vastuuttomat henkilöt ovat kriitillisyyden alkuajoilta saakka huutaneet, ettei heidän oma kautensa tuota mitään. Sitä huutoa minä vihaan ja vastustan. Kunhan ehditään erottaa kuona pois ja vertaaminen käy mahdolliseksi, uskon varmaan myönnettävän, että kaiken kaikkiansa filosofiassa ja merkittävässä kirjallisuudessa, rakennustaiteessa, maalauksessa ja tieteellisessä tutkimuksessa, koneitten rakentamisessa ja teollisissa keksinnöissä, valtiotaidossa, inhimillisyydessä ja uskaliaissa teoissa, ihmiskunnan viimeksikuluneina kolmenakymmenenä vuotena suorittamat työt kestävät vertailun minkä muun kolmikymmenvuotisen historiallisen kauden kanssa tahansa.

Ja tämä on ponnistuksen tulos; olot muuttuvat paremmiksi, koska ihmiset tahtovat niiden paranevan ja kokevat saada korjauksia aikaan; tämä kehitys jatkuu, koska ihmiset pahoista mielialoista, erehdyksistä ja turhamaisuudesta, välinpitämättömyydestä ja alhaisista himoista huolimatta samalla vastaavat hyvään tahtoon ja osoittavat hyvää tahtoa. Voidaan väittää, että kaikki elämässä esiintyvät hyvät asiat johtuvat syistä, jotka eivät ole ihmisen vallittavissa, että ihminen parantaa asioita havaitsemattaan "valistuneen omanedunharrastuksen" nojalla. Mutta ajatelkaa mitä tahansa tuntemaanne hyvää asiaa! Onko se siten syntynyt?

3.

Sittenkään emme saa itseltämme salata, että elämä kaikesta todetusta edistyksestä huolimatta on yhä sangen kehno. Aikamme loistavien saavutusten takana aukenevat kaikkialla pimeät kuilut.

Mainitsen tässä vain erään tosiasiaryhmän, joka vetoo meihin kaikkiin — eikä tule vetoamaan suotta. Tarkoitan pienten lasten elämää, jota eletään nytkin — lukijan pitäessä kädessään tätä kirjaa. Ajateltakoon esimerkiksi niitä pieniä lapsia, joita on ahdisrtettu, kidutettu ja teurastettu Kongon vapaavaltiossa viimeksi kuluneiden vuosien aikana, lapsia, joilta on kiskottu kädet ja jalat, joiden pienet ruumiit on silvottu ja heitetty pois, jotta kumi olisi huokeahintaista, jotta vaunujemme pyörät liikkuisivat äänettömästi ja että tuo poliittisten laskelmien inhoittava luomus, Belgian kuningas, saisi pitää iloansa.[2] Ajateltakoon myös, millaisen pelon, väkivallan, lian ja painostuksen ympäröiminä lapset kasvavat Venäjän poliittisen kaaoksen sisäisessä taistelussa. Ajateltakoon siirtolaisiaivoja, jotka nytkin liikkuvat ulapoilla, pimeät, löyhkäävät suojat ahdettuina täyteen ihmisiä sairaina kyyhöttävine lapsineen — pakenemassa varmasta kurjuudesta epävarmaan. Ajateltakoon kauheita kertomuksia siitä surkeudesta ja kärsimyksestä, jota lapset kokevat kaikkialla, missä ei ole kunnollisia tehdaslakeja: kuinka niinkin sivistyneessä osassa maailmaa kuin Amerikan Yhdysvalloissa, kuten Spargo yksityiskohtaisesti kertoo kirjassaan Bitter Cry of the Childern ("Lasten hätähuuto") tuhannet pienet kuuden ja seitsemän vuoden ikäiset valkoiset lapset huonosti ruokittuina ja usein julmasti kohdeltuina raatavat toivottomassa työssä.

Ajateltakoon vielä, kuinka kaikissa maanviljelysmaissa, joissa kasvatuksen merkitystä ei vielä tajuta, lapset lähtevät väsynein jaloin likaisista hökkeleistä, maalaiskansan asumuksista kaikkialla maailmassa, tehdäkseen työtä loassa ja tuimassa tuulessa, karkoittaen lintuja pelloilta, kumartuen istuttamaan ja kitkemään. Ja ajateltakoon, mitä todella merkitsevät Lontoossa havaitut tosiasiat, jotka satuin lukemaan "London County Councilin" kasvatusvaliokunnan vuotta 1905 koskevasta kertomuksesta.

Erään umpimähkään valitsemani koulun johtaja tekee erikseen selkoa 405 oppilaansa vaatetuksen laadusta. Hänen tiedonantonsa mukaan oli 7.4 %:lla pojista "mahdollisimman niukka vaatetus — esim. vain ryysyinen napitettu mekko, jonka alta ei löytynyt kerrassaan mitään; jalkineet joko puuttuivat kokonaan tai olivat muodostetut jalkojen ympärille kiedotuista rievuista". 34.8 %:lla oli puku, joka "oli riittämätön suojelemaan ruumiin lämpöä ja kaipasi välttämättä korjausta", 45.9 %:lla oli "niukka, mutta välttävä vaatetus; vanha, toisinaan rikkinäinen puku ja sen alla jotakin alusvaatteiden tapaista — yleensä flanellia". Niinmuodoin jäi vain 12.8 %, joita voi nimittää sanan varsinaisessa merkityksessä "hyvin puetuiksi".

Toisena kotoista laiminlyöntiä osoittavana seikkana mainitaan puutteellinen ruumiin puhtaus. 11 % pojista merkitään "erittäin likaisiksi ja syöpäläisten vallassa oleviksi", 34.7 %:n "vaatteet ja ruumis olivat likaiset, mutta syöpäläisiä ei ollut"; 42.5 % oli "välttävän puhtaita, pojiksi", ja vain "12 % keskimäärää puhtaampia".

Yksitoista prosenttia syöpäläisten vallassa; ajateltakoon, mitä se merkitsee! Ajateltakoon, millaisia täytyi olla niiden kotien, joista nuo pienet onnettomat raukat tulivat! Ne olivat ehkä paremmat maalaismajoja, joiden kaivoihin virtaa likakuopan mätä ja joissa kanalan syöpäläiset siirtyvät ihmisiin, mutta epäilemättä sittenkin sietämättömiä meidän moitteettomiin asuntoihimme verrattuina! Kiinnitettäköön vain hetkiseksi huomiota vinoin numeroin merkitsemääni lukuun seuraavassa taulukossa. Taulukko sisältää yhteenvedon vuotta 1906 koskevasta kertomuksesta, jonka ovat laatineet "Ringworm" ("Savipuoli")-hoitajattaret, jotka käyvät Lontoon alkeiskouluissa ja tutkivat lapsia ottaen selkoa erilaisista lian aiheuttamista taudeista.

Eikö se puhu liasta ja epäjärjestyksestä, jota emme voi kauan enää sietää, naisista, jotka ovat huonosti valmistuneet äidin velvollisuuksia suorittamaan ja siinä määrin työn rasittamat, etteivät voi huolehtia puhtaudesta, eikö se puhu suuresta torjuttavissa olevan kärsimyksen määrästä? Ja näiden

Tarkas- Osittain Syöpä tettujen puhdis- vallassa lukumäärä tettuja olevia

  Poikia…………. 34,345 32,726 847 1,139
  Tyttöjä………… 36,445 22,476 4,426 12,003
  Pieniä lapsia…… 42,140 6,675 2,661 29,675
  Sekaluokissa…… 5,855 4,886 298 897
  Erikoisluokissa…. 977 624 133 296
  Kaikkiaan………. 119,762 67,387 8,365 44,010

likaa ja kehnoa vaatetusta merkitsevien numeroiden rinnalla on toisia ainakin yhtä vaikuttavia edustamassa surkastumista, liian heikkoa ravintoa, vähäverisyyttä ja kaikkia muita laiminlyönnin ja taitamattomuuden onnettomia seurauksia. Nämä liian heikosti ruokitut, liian huonosti puetut alamittaiset lapset ovat samalla opinnoissaan takapajulle jääviä lapsia; he kasvavat pimeästä, ilottomasta lapsuudesta harmaaseen, mieltähämmentävään, toivottomaan maailmaan, joka orjuutuksen, raadannan, ehkäpä rikosten ja epätoivonkin jälkeen vihdoin heidät surmaa.

Käsitettyänne näiden tosiasioiden mieltäkuohuttavan merkityksen, ette kumminkaan saa johtua otaksumaan, että tämä aikakausi on kehnompi kaikkia edellisiä. Samanlaista likaa, raadantaa ja julmuutta on ollut aina olemassa, on ollut vielä enemmän. Ette saa ihannoida alkukansain luola-asumusta, brittiläistä majaa, kosteata ja akkunatonta maalaismökkiä, loassa uivaa, ruton saastuttamaa keskiaikaista kaupunkia. Huolimatta siitä, että kaikki nuo ruhjotut, rammattat, nälkään näännytetyt, oman onnensa varaan heitetyt pienokaiset sortuvat tämän oivallisen ajan jalkoihin, huolimatta tuhannesta muusta melkein yhtä julmasta epäjärjestyksestä ja surkeudesta, pysyy tosiasiana, ettei nykyaikana ole ainoastaan suurempi luku, vaan myöskin korkeampi prosenttimäärä terveitä, onnellisia, hyvinkohdeltuja lapsia kuin minään toisena aikakautena maailman alusta saakka ja että toisten aikojen kotielämää tarkastaessaan näkee vieläkin suurempaa saastaisuutta ja enemmän kärsimystä.

Katselkaa vain minkä tahansa Englannin kirkon hautakiviä, sellaisia, jotka ovat peräisin ajoilta ennen vuotta 1800, niin huomaatte, että kaikkien perheiden, pariskuntien hyvinvoipain perheidenkin historiaa kiertävät kiehkurana pienokaisten ja lasten kuolemantapaukset. Lähes puolet lapsista kuolivat. Ajatelkaa myös, kuinka ankara oli kasvatus. Aina näihin asti pidettiin luonnollisena, että lapsia, kaikkein rikkaimpien ja ylhäisimpien lapsia lukuunottamatta, totutettiin pelkäämään ja tekemään työtä varhaisimmista ikävuosistaan asti. Näiltäkin ajoilta on meille säilynyt kauniita huonekaluja, hienoa kirjailisuutta ja maalauksia, mutta myös tietoja ankarasta ruumiillisesta kurituksesta ja pimeään sulkemisesta ja tuskin ainoatakaan lasten kirjaa, tuskin ainoatakaan lelun sirua. Jos olot ovatkin huonot, ne ovat kuitenkin paremmat — sen voitte uskoa — mutta yhä niin huonot, että pikainen korjaus näyttää välttämättömältä. Se seikka, että ne ovat aikaisemmin olleet vieläkin kehnommat, ei oikeuta tyytymään niiden nykyiseen tilaan, oikeuttaahan vain toivomaan, että ponnistuksemme ja se hyvä tahto, joka meitä ponnistuksiimme johtaa, yhä edelleenkin tuottavat tuloksia kurjuuden alinomaa vähentyessä.

4.

Minusta näyttää, että aikamme huonojen samoinkuin hyvienkin puolien koko henki ja laatu ja sosialistin sekä jokaisen muunkin terveen uudistajan suhde näihin kysymyksiin ilmeni lyhyenä yhteenvetona kävelyretken aikana, jonka tein vähän aikaa sitten erään ystäväni seurassa pitkin Thamesin rantaa Blackfriarsin sillalta Westminsteriin. Me olimme aterioineet yhdessä ja lähdimme sinne, koska arvelimme suurten rakennusten kaaren ja teräksisenä kiitävän virran tarjoavan kerrassaan kauniin näköalan sellaisena iltana, pilvien ajelehtiessa taivaalla, kuutamon milloin kirkkaasti hohtaessa, milloin himmetessä, ja kristallisen ilman luodessa mieleen iloa ja seesteisyyttä. Näky oli tosiaankin kaunis. Oikealla puolellamme kohosivat salaperäisinä rakennusten valtavat joukot, siellä täällä näkyi erivärisiä valoläikkiä, sinertäviä, vihertäviä, merikullan tai lämpöisemmän oranssin värisiä, näkyivät Waterloon sillan tummat kaaret, äänetönnä virtaavan veden kalvossa vipajavat valot, Charing Crossin sillan kannatinristikko ja siinä vastakkaisiin suuntiin liikkuvat junat — niiden savupiipuista näytti savun asemesta urkenevan jonkinlaista hehkuvapäärmeistä kuutamoa — ja sitten lamppujen kaartuva viiva, rantalaiturin lamppujen taajeneva ja pienenevä varja Westminsteriä lähestyttäessä. Suuret hotellit olivat hienoja, valtavan suurina kuumottavia tummanharmaita ja ruskeita hahmoja, joiden reunoilta ja laelta tulvi valo ja joiden tuhannet kirkkaina loistavat ikkunat puhuivat juhlista ja nautinnoista. Ja kaiken yläpuolella olivat kuun kalmankalpeat kasvot harson peittäminä ja sitten paljaina.

Mutta yhtäkkiä meidät yllätti tämän suurenmoisten näkyjen sarjan odottamaton loppukerto, joten emme huutaneetkaan niinkuin olimme aikoneet: Kuinka hyvä onkaan saada elää! Me löysimme jotakin muuta, jotakin sellaista, minkä olimme unohtaneet.

Rantalaiturilla näet on säännöllisten välimatkojen päässä rautaisia penkkejä, istuinpaikkoja, joissa ei käy makaaminen, koska käsinojat ovat esteenä, ja lamppujen valossa voi nähdä, että kaikki nuo penkit olivat täynnä kyyhöttäviä ihmishahmoja. Ei ollut yhtäkään tyhjää sijaa, ei yhtäkään. Nämä olennot olivat kodittomia ja olivat tulleet tänne nukkumaan. Tuossa oli vanha vaimo rukka, jonka rutistunut olkihattu riippui uneliaiden kasvojen varjostimena, tuossa tuijotteli nuori kauppa-apulainen epätoivoisena eteensä, tuossa likainen maankiertäjä, tuossa parrakas, lievenattuun puettu kaulukseton arvohenkilö. Erikoisesti on muistiini jäänyt eräs aavemaisen pitkä valkoinen kaula ja valkoiset, hervottomasti taaksepäin valahtaneet kasvot. Nukkuja näytti kokevan jonkin painajaisunen ahdistusta, heräsi, tarttui luisevalla kädellään näivettyneeseen kaulaansa, suoristautui ja katseli vihaisesti meitä ohikulkevia. Tuuli tuntui sinä iltana purevalta meistäkin, vaikka olimme hyvin aterioineet ja olimme hyvissä pukimissa. Joku kumarainen hahmo yski yskimistään, kirotun kiinteästi.

"Näköala on kaunis", sanoin minä yrittäen pitää tarkkaavaisuuttani suunnattuna niihin vaikutelmiin, joiden pelkkänä reunusteena nuo onnettomat olivat, "se on kaunis! Mutta minä en voi sietää tätä."

"Niin, se muuttaa asiat toisenlaisiksi kuin olimme odottaneet", myönsi ystäväni oltuaan hetken vaiti.

"Täytyykö meidän kulkea eteenpäin — heidän kaikkien ohitse?"

"Täytyy. Ajattelen, että meidän tulee se tehdä. Se on kenties opetus niille, jotka yrittävät saada liian paljon kauneutta elämästä sellaisenaan — ja unohtavat. Älä huoli sitä väistää!"

"Hyvä Jumala!" huudahdin minä. "Täytyykö elämän aina olla tällaista? Minä voisin kuolla — suostuisin tosiaankin hyppäämään heti tuohon kylmään ja sameaan virtaan, jos niin tehden voisin ojentaa jäykän kuolleen käden kaikkien näiden asioiden tuolle puolen, tulevaisuuteen, kuolleen, käskevän käden, jonka äänetön, mutta vastustamaton ele vaatisi tätä elämän tuhlaamista ja haaksirikkoutumista lopetettavaksi ja lopetettavaksi ainiaaksi."

"Mutta sehän loppuu! Joka vuosi sitä on suhteellisesti hiukan vähemmän kuin ennen."

Minä kuljin eteenpäin mitään virkkamatta, ja ystäväni puhui vierelläni.

"Me edistymme. Siellä täällä tapahtuu korjauksia. Ihmisen hyvä tahto — —"

"Edistys ei tapahdu kyllin nopeasti. Se on ylen hidasta — ja vähän ajan kuluttua meidänkin täytyy kuolla — —"

"Se voidaan saada aikaan", virkkoi kumppanini.

"Niin ei tarvitsisi olla laita", sanoin minä.

"Asia toteutuu tulevaisina päivinä. Kaikille on olemassa kyllin ruokaa, suojaa ja varallisuutta. Ihmisten tarvitsee vain se tietää ja sitä tahtoa. Mutta toistaiseksi on laita näin!"

"Ja on olemassa ylen paljon samanlaista!" sanoin minä..

Niin me keskustelimme ja tunsimme mieltäraatelevaa tuskaa.

Muistan, kuinka sitten saavuimme Westminsterin sillalle, katselimme laajaa tummalaineista vedenpintaa, joka kuvasteli lamppuja, palatseja ja höyrypursien vilkkuvia valoja, ja olimme jutellen selviytyneet epätoivostamme. Me havaitsimme, että se, mikä oli suurenmoista, säilyi suurenmoisena, että se, mikä oli salaperäistä, jäi kaikelta tuskaltamme ja kärsimättömyydeltämme ratkaisematta. Meistä oli selvää, ettei se asia, johon meidän molempien oli varauduttava, ollut nykyisyyden hyvä eikä paha, vaan tulevaista parempaa asiainjärjestystä, täyteläisempää elämää, kärsimyksen torjumista tavoittava ponnistus ja unelma.

"Me tahdomme saada kaiken olemassaolevan kauneuden", sanoi ystäväni, "ja enemmänkin. Emme mitään nykyisestä kurjuudesta. Me olemme täällä — emme tiedä, mistä ja miksi — olemme sitä tahtomassa ja taistelemassa sen saavuttamiseksi, sinä ja minä ja kymmenen tuhatta muuta, joiden välillä väikkyvät salaavina harsoina nämä valohohteiset pimeät. Me teemme työtä ja poistumme — en tiedä minne, mutta pois tietomme rajoista. Siitä huolimatta me teemme työtä — meitä on jokin työhön kannustamassa. Nuo ihmiset tuolla ovat kannustimenamme — mihinkään hienompaan vetoomukseen emme osaa vastata. Jokaisen tulee tehdä, minkä voi. Entä palkkamme? Palkkanamme on uskomme. Se on uskoni tänä iltana. Minä uskon, että oman olemukseni, minussa ja kaltaisissani elävän hyvän tahdon nojalla maailma syntyy uudestaan, kärsimyksestä ja murheesta vapahdettuna. Meidän tehtävämme täällä on sitä edistää. Siinä on meillä työtä koko iäksemme. Minkätähden tahtoisimmekaan tietää enemmän? Erehdyksemme ja syntimme tuntuvat tänä iltahetkenä varsin mitättömiltä. Jos kompastumme ja kaadumme lokaan, jos törmäämme toisiimme ja loukkaamme toisiamme — —"

"Meidän tulee jatkaa", sanoi ystäväni hetkisen vaiti oltuaan.

Vähään aikaan emme virkkaneet mitään.

Omat persoonalliset ongelmat tulivat ja menivät kuin vedenkalvon väreet. Eteläisellä rannalla näkyvä whiskykauppiaan ilmoituskin näytti jonkin haaveellisen muuntumisen nojalla esiintyvän lupauksena, arvoituksellisena lupauksena, joka välkähti tulikirjaimin näkyviin virran taipeen takaa. Lontoo oli sinä iltana tosiaankin erittäin kaunis. Ellei olisi ollut toivoa katselijain mielissä, se ei olisi suinkaan näyttänyt kauniilta, vaan olisi esiintynyt kauheana kuin saalistaan kohti hiipivä musta pantteri. Meidän toivomme lunasti sen. Sen pimeän ja viettelevän loiston takaa, sen julmuuttaan salaavan valtahahmon takaa, jota jalokivinä kaunistivat kiertävät, tuikkivat ja vilkkuvat tulet, jonka kruununa olivat tähdet ja viittana tumma yö, minä näin tuokioisena näkynä Ihmiskunnan Kaupungin, kaikkia unelmiani kauniimman, täynnä elämää, nuoruutta ja luovaa henkeä…

TOINEN LUKU

SOSIALISMIN PERUSAATE

Se perusaate, johon sosialismi nojautuu, on sama perusaate, jota noudatetaan kaikessa varsinaisessa tieteellisessä työssä. Sen mukaan eivät tilapäinen virike, yksilön tahto ja sattuma muodosta ainoata menetelmää, jonka nojalla asioita voidaan tässä maailmassa suorittaa. Sen mukaan asiain järjestys on säännöllinen, asioita voidaan ennakolta arvioida ja laskea. Tämän vakaumuksen henkeä noudattaen luonnontiede pyrkii aineellisten olioiden järjestelmälliseen tuntemiseen. "Tieto on voimaa", tieto, jota vaihdetaan avoimesti ja rehellisesti — tuo on alkuedellytyksenä teoksessa Uusi Atlantis, joka perusti Royal Societyn ja aloitti tutkimustyön järjestelmällistämisen. Sosialisti luottaa aivan samoin olioiden järjestykseen, niiden tunnettavuuteen ja siihen, että ihmiset kykenevät yhteistoiminnan avulla voittamaan satunnaisuudet, mutta hänelle, joka käsittelee ihmisten sosiaalisia asioita, tehtävä ei ilmene yhteisen tutkimuksen muodossa, vaan yhteistyönä, jonka nojalla pyritään luomaan laajaa suunnitelmaa ihmisen kaikille sosiaalisille toiminnoille. Tieteen kerätessä tietoa sosialismi tutkii ja kehittelee aivan samanlaisessa hengessä yleistä sosiaalisen elämän suunnitelmaa. Kumpikin pyrkii luomaan järjestystä sekasorron sijaan.

Näillä aatejärjestelmillä on tietenkin molemmilla rajansa; aineellista maailmaa käsittelevän tieteen alalla tiedämme, ettei mikään laskettu määrä ole milloinkaan täsmällinen, ei mikään ääriviiva vailla epämääräistä reunaa, ei minkään kulman kärki ehdottoman terävä, ja sosiaalisissa asioissa täytyy samoin aina olla yksilöllisyyttä, odottamatonta ja laskematonta. Nämä seikat eivät kumminkaan tee mahdottomaksi yleistä järjestystä enempää kuin matkustavien henkilöiden erilainen koko ja erilaiset tarkoitukset tekevät mahdottomiksi rautatievaunujemme istuinten ja ovien normaalikokoa ja kaikkien liikkumista pitkin samoja raiteita.

Luonnontiede ei ole ainoastaan siinä suhteessa sosialismia muistuttava, että sen pohjana on ihmisten rohkea luottamus järjestyksen etevämmyyteen sekasortoon verrattuna, vaan nämä molemmat inhimillisen ajatuksen suuret prosessit ovat sopusoinnussa vielä sikäli, että vaativat ihmistä luopumaan itseensäkeskittymisestä ja eristäytymisestä. Nykyaikaisen ja keskiaikaisen tieteen välinen tärkein erotus, edellisen valtavan menestyksen salaisuus, piilee sen kollektiivisessa luonteessa, siinä tosiasiassa, että jokainen hedelmällinen koe julkaistaan, jokainen uusi sukulaissuhteen keksiminen selitetään. Tieteellisessä tutkimuksessa tulee voitetuksi eräs luonnollinen vietti, se alhainen vietti, joka tekee ihmiset salamyhkäisiksi, saa heidät pitämään tiedon omanaan ja käyttämään sitä kavalasti omaksi hyödykseen. Tiedemiehen koulutus on kouluttautumista siihen, mitä sivistymätön houkko halveksii heikkoutena, se on kouluttautumista lavertelemaan, ilmaisemaan asioita, kertomaan niin pian kuin suinkin mahdollista, mitä on keksinyt. "Suunsa kiinni pitäminen" ja oman edun vaaniskeleminen ovat yhä vielä useimpien ihmisten viisautena. Tieteessä se merkitsee rikosta. Niinpä on esimerkiksi jalon lääketieteen jalona tapana tuomita puoskariksi ja konnaksi jokainen salaisten lääkkeiden käyttäjä. Sille, joka mietiskelee ihmisen mahdollisuuksia, ilmenee eräänä kaikkein rohkaisevimpiin kuuluvana seikkana se, että lukemattomat miehet ovat viimeksikuluneiden kolmen vuosisadan aikana tyytyneet elämään uutteraa, voittoatuottamatonta ja useimmiten aivan huomaamatonta elämää palvellen tietoa, joka on muuttanut maailman toisenlaiseksi. Muutamat nimet tosin ovat jonkin jättiläismäisen tai merkittävän saavutuksen nojalla huomattavalla sijalla, esimerkiksi Bacon, Newton, Volta, Darwin, Faraday, Joule; mutta ne ovat vain ylimpiä huippuja siinä ylämaassa, johon kuuluvia nimiä voisi mainita tuhansittain. Muut ovat saaneet palkakseen vain niukasti mainetta, vähäisen korvauksen, ovat raataneet väsymättömässä työssä hyläten paljon elämänmukavuutta. Eräs seikka on heidän kaikkien jaloutenaan: he ovat voittaneet itsessään halvan salakähmäisyyden, ovat järjestelmällisesti käyttäneet tarmoansa henkilökohtaisten etujensa ulkopuolella oleviin tarkoituksiin!

Samaa vaatii nimenomaisesti sosialismikin. Se soveltaa sosiaalisiin ja taloudellisiin suhteisiin samaa ylevää vilpittömyyden ja totuudellisuuden periaatetta, samaa pelkästään persoonallisten edunharrastusten alistamista yhteisen tarkoituksen palvelukseen, jota tiede vaatii ajatuksen ja tiedon alueella. Samoinkuin tiede pyrkii luomaan yhteistä elimöityä tiedon kokoomusta, jota kaikki sen palvelijat lisäävät ja jossa he kaikki ovat osallisina, samoin tehostaa sosialismi elimöidyn sosiaalisen järjestelmän ihannetta, järjestelmän, jota jokainen palvelee ja josta jokainen saa hyötyä. Molempien vihollinen on salamietteinen, itsekäs ihminen. Salakähmäisyys, vilpillisyys ja yksityinen voitto ovat sosialismin viholliset ja tieteen vastustajat. Myönnettävä on, että sosialisti ja tiedemies toisinaan unohtavat tämän oleellisen yhtäläisyytensä. Tapaamme erikoistutkijoita, jotka eivät käsitä olevansa todellisuudessa sosialisteja, ja tapaamme sosialisteja, jotka tajuavat oman aatteensa niin tylsästi, että asettuvat sotakannalle tiedettä vastaan ja harjoittavat salakähmäistä politiikkaa. Sellaiset lyhytnäköiset palvelijat eivät kumminkaan kykene muuttamaan molempien ajatusjärjestelmien välillä vallitsevaa oleellista vastaavaisuutta.

Sosialisti, jonka mieltä innoittaa tulevaisuudenkuvana näkyvä vapaa ja avara sosiaalinen järjestys,, missä halvat ja ahtaat päämäärät tulee uhrata suurten yleisten hyväksi, arvostelee olevaista olojen järjestystä hyökäten sitä vastaan lukuisissa eri kohdissa ja erilaista puhetapaa käyttäen. Asiaan syventyessään kuitenkin huomaa hänen kritiikkinsä sisältönä olevan sen väitteen, että puuttuu riittävää rakentavaa suunnitelmaa. Siihen hän viime kädessä aina johtuu.

Hän vaatii kaikkien niiden asioiden täydellistä elimöimistä, jotka ovat yhteisön kannalta tärkeät. Hän sanoo, ottaakseni melkein sattuman kaupalla joitakin esimerkkejä, että valmistaessamme suuria määriä välttämättömiä tavaroita, hankkiessamme ja jakaessamme ravintoaineita, johtaessamme kaikenlaisia liikkeitä, siittäessämme ja kasvattaessamme lapsia, salliessamme tautien syntyä ja levitä, menettelemme sekasortoisesti ja suunnitelmattomasti, niin huonosti, että toisaalla on suunnatonta hätää, toisaalla suunnatonta tuhlausta, toisaalla liiallisuutta ja rappeutumista, toisaalla puutetta ja kuolemaa. Hän väittää ihmiskunnan näitä yhteisiä tarkoituksiaan toteuttaessaan, näitä yleisiä tarpeita tyydyttäessään noudattavan lauman menettelytapoja, vaikka sen tulisi toimia niinkuin toimii sotajoukko. Sen sijaan, että yksilöt ponnistelevat järjestyksettömästi, jokainen tekee, mitä hyväksi näkee, sosialisti tahtoo järjestelmänmukaista ponnistusta ja suunnitelmaa. Tiedemiehen yrittäessä tehdä säännöllistä karttaa tosiasioiden puolittaintutkitusta aarniometsästä sosialisti yrittää laatia järjestelmällistä suunnitelmaa inhimillisen toiminnan puolittaintajuttua tuntematonta aluetta varten.

Se on oleellinen sosialistinen aate, ei mikään muu.

Tulee kumminkin varoa, ettei tuo kuva johda harhaan. Puhuessaan suunnitelmasta sosialisti tietää hyvin, ettei hän kykene luomaan sellaista suunnitelmaa kuin rakentaja. Rakentaja käsittelee kuollutta kiveä ja puuta, valtiomies ja sosialisti käsittelevät eläviä ja pyrkiviä olioita. Hän tekee suunnitelmansa niinkuin henkilö, joka suunnittelee puutarhaa, jotta siinä kasvaisi sieviä ja soveliaita kasveja, avautuisi laajoja ja kauniita näköaloja ja rikkaruohot ja mätä häviäisi. Puutarhasuunnitelma kehittyy ja uudistuu alinomaa ja tarjoaa yhä uusia mahdollisuuksia, mutta sen sulon ja kauneuden tekee sittenkin mahdolliseksi piirretty pohjakaava ja vallitseva tarkoitus, silmälläpito ja huolto, kaivaminen ja polttaminen, rikkaruohonnyhtimet ja kuokka. Sellaista suunnitelmaa, elävää suunnitelmaa eläville ja kasvaville olioille, sosialisti etsii sosiaalista ja kansallista elämää varten.

Tehdäkseni asian selvemmäksi osoitan eräiden nykyaikaisten, kahden tärkeimmän inhimillisen harrastuksen alueisiin kuuluvain asiain suunnitelmattomuuden ja selitän, mitä päätelmiä sosialisti tekee näiden seikkojen nojalla. Niin menetellen käy selvästi ilmi, mitä tarkoitetaan väitettäessä, ettei nykyisessä asioidentilassa ole mitään rakentavaa suunnitelmaa, ja lukija voi arvostella sosialistien tekemän ja maailmalle tarjoaman rakentavan suunnitelman olemusta sen yleisimmässä muodossa.

KOLMAS LUKU

SOSIALISMIN ENSIMMÄINEN TÄRKEIN YLEISTYS

1.

Ensimmäinen ja tärkein sosiaalisen elämän puoli, johon nähden maailma sosialistin mielestä on nykyjään suunnitelmaton ja häilyväinen ja jota varten hän vakavasti ehdottaa paremman järjestyksen kaavaa, on koko se olemassaolon puoli, joka koskee lapsia, lasten saamista ja elättämistä, huoltamista ja kasvattamista. Maailma alkaa alinomaa uudestaan, kuolema pyyhkii kerran toisensa jälkeen pois epäonnistumiset, taudit, oppimattomuuden ja kaiken sen, mikä on palvellut elämää ja täydellistänyt itseään, ja useille, ellei kaikillekin sosialisteille juuri tämä on sosiaalisen ohjelman tärkein kohta. Sukupolven aikana tapahtuvan edistyksen koko mitta on siinä, missä määrin lapset pääsevät vanhempiaan kauemmaksi ruumiilliselta ja henkiseltä laadultaan, missä määrin he ovat edeltäjiään etevämmät sosiaalisessa järjestyksessä ja kelpoisuudessa. Jos tässä suhteessa puuttuu hyvä tahto, niin mikään muu ei takaa onnistumista.

Tarkastelemme nyt, millä kannalla séllaiset asiat ovat maailmassamme nykyaikana, ja tarkastelemme niitä sosialistisessa mielessä. Mainitsin jo eräitä Lontoon kasvatusvaliokunnan esittämiä tosiasioita, joista huomasitte, että valitessamme umpimähkään jonkin koulun — ikäänkuin pistäen kauhan Lontoon väestön joukkoon — havaitsimme, että enemmän kuin kahdeksan prosenttia Lontoon lapsista ovat riittämättömästi puettuja, enemmän kuin puolet epäterveellisen likaisia — yksitoista prosenttia syöpäläisten vallassa, pienistä lapsista enemmän kuin puolet! Näiden lasten ravinto on sekin riittämätön. Sama selonteko osoittaa, että vaatetuksen ja puhtauden erilaisuutta vastaa samanlainen ja yhtä silmiinpistävä erotus ravitsemisessa.

"30 alimman luokan poikaa pysyi melkoista keveämpinä kuin heidän kouluikänsä edellytti; keskimääräinen painonvajaus oli 0,7 kiloa. Vaikutus painoon oli huomattavampi kuin vaikutus pituuteen; mitanvajaus oli keskimäärin 1 senttimetri. Seuraavan luokan 141 poikaa saavutti täsmälleen keskimäärän, 49 hyvinpuettua poikaa ylitti ikänsä keskimääräisen painon 0,54 kilolla ja pituuden 1,8 sentimetrillä."

Voiko olla epäilystäkään siitä, että tämän ruumiillisen alamittaisuuden ohella tapahtuu vastaava henkinen ja siveellinen surkastuminen?

Voidaan väittää, ettei tuo esimerkki kelpaa edustamaan väestöämme yleensä, että nuo tosiasiat on poimittu eräästä määrätystä väestöryhmästä, että ne koskevat Lontoon kurjimpien osien asujaimistoa ja kerrassaan poikkeuksellisia olosuhteita. Niin ei kumminkaan ole laita. Tarkastettu koulu ei sijainnut missään erikoisen huonossa kaupunginosassa. Sitäpaitsi on mr B.S. Rowntree tyhjentävästi tutkinut erään tyypillisen kaupunkimme, Yorkin, työläisväestön, ja minä esitän tässä muutamia hänen tuloksiaan, jotka täysin tukevat Lontoon numeroiden aikaansaamaa vaikutelmaa.

"Oli kerrassaan mahdotonta perinpohjin tutkia kaikkien lasten ruumiillista tilaa, mutta heidän saapuessaan punnittaviksi ja mitattaviksi heidät lajitteli neljään ryhmään ('erittäin hyvä', 'hyvä', 'välttävä', 'huono') tutkija, jonka harjaantuneisuus ja edelliset samanlaisessa työssä saavuttamat kokemukset tekivät mahdolliseksi luotettavan, joskin summittaisen luokittelun…

"'Huono' merkitsee, että lapsessa havaittiin puutteellisen ruokinnan ja laiminlyönnin ruumiillisia merkkejä."

Eri luokkiin jakautuivat tutkitut seuraavasti:

                               POJAT
                        'Erittäin
                          hyvä' 'Hyvä' 'Välttävä' 'Huono'
                           % % % %

    I ryhmä (köyhimmät) 2,8 14,6 31 51,6
   II ryhmä (keskink.) 7,4 20,1 53,7 18,8
  III ryhmä (rikkaimm.) 27,4 33,8 27,4 11,4

TYTÖT

    I ryhmä (köyhimmät) 2,1 14,6 31 52,3
   II ryhmä (keskink.) 7,5 21,2 50,4 20,9
  III ryhmä (rikkaiimm.) 27,2 38 23,1 11,7

"Kuten huomaamme, on 'erittäin hyvä'-sarakkeessa III ryhmään kuuluvien lukumäärä suunnilleen kymmenen kertaa suurempi kuin köyhimmässä ryhmässä, ja enemmän kuin puolet köyhimpään ryhmään kuuluvista lapsista on luokiteltu 'huono'-otsakkeen alle.

"Nämä 'huonot' lapset tarjosivat sydäntäsärkevän näyn; kaikissa oli joitakin merkkejä olosuhteista, joita vastaan he taistelivat. Heidän ruumiinsa olivat pienet ja heiveröiset, likaiset ja usein surkean riittämättömästi verhotut, silmät olivat kipeät, useissa tapauksissa jatkuvan laiminlyönnin vuoksi tulehtuneet, päät likaiset, esiintyi lantiovikoja, turvonneita rauhasia — kaikki nämä ja monet muut merkit puhuivat puutteesta ja hoidottomuudesta. Huomattakoon, että II ryhmän (työväen keskiluokan) lapset ovat suunnilleen I ja III ryhmän keskivälillä. Ylläolevaa taulukkoa tarkastettaessa on tietenkin muistettava, ettei ollut mitään ehdotonta mittakaavaa, jonka nojalla kutakin lasta olisi voitu arvostella, mutta eri ryhmien välinen vertailu pitää ehdottomasti paikkansa. Taulukosta käy siitäkin kiistämättömästi ilmi väestön köyhimmän ryhmän keskuudessa tapahtuva vakava fyysillinen huonontuminen."

Ja elleivät York ja Lontoo riitä, tarkastakoon lukija Edinburghia, missä hyväntekeväisyysyhdistys (Charity Organisation Society) on julkaissut ihailtavan, mutta samalla sanomattoman masentavan kertomuksen sikäläisten koululasten ruumiillisesta laadusta. Se sisältää yleispiirteisen selonteon tuhannenneljänsadan lapsen kotioloista, ja kysymyksessä oleva koulu oli valittu Edinburghin alkeiskoulujen joukosta, koska sen oppilaat kuuluivat tasaisissa määräsuhteissa hyvinvoipiin ja kovaosaisiin koteihin. Lainaan luettelosta kymmenen ensimmäistä merkintöä sellaisinaan. Ne koskevat kolmeakymmentäkahdeksaa lasta ja edustavat aivan moitteettomasti koko luetteloa. Mikään laajempi esitys ei voisi tehdä tehokkaammiksi näitä nykyaikaisen väestömme todellista jokapäiväistä elämää kuvaavia pikapiirroksia.

1. Huono koti. Vaimo kahdesti naimisissa; toinen mies jätti hänet kuusi seitsemän vuotta sitten, ja vaimo pitää nyt huonoa elämää asunnossaan, jossa juodaan ja melutaan. Toimessa oleva tytär lähettää 10 sh. viikossa, poika on työtönnä. Kaikki on yhtä likaista kuin asunto. Ravinto epäsäännöllinen. Kaksi lasta on saanut vapaan päivällisen koulusta tänä ja edellisenä talvena, toinen oli myös saanut vaatteita. Poika käy säännöllisesti koulussa. Nainen on paha juoppo ja ansaitsee rahaa moitteenalaisella tavalla. Vanhimmalla lapsella on niskassa paiseita, hiukset eivät ole hyvät, mutta ovat sentään puhtaat; ruumiissa kirpunpuremia. Toisen lapsen rauhaset ja nielurisat turvonneet. Asuvat: viisi yhdessä huoneessa. Todistukset saatu poliisilta, koulun hyväntekeväisyysyhdistykseltä, johtajattarelta, opettajalta ja lääkäriltä.

2. Juoppous rehoittaa tässä perheessä mitä suurimmassa määrässä. Vanhemmat ovat epäsopuiset ja elävät erossa; mies maksaa 7.6 viikossa tytön ollessa äidin luona ja 5 sh. tytön tullessa hänen luokseen. Tyttö on syöpäläisten vallassa ja erittäin huonosti hoidettu. Äiti, joka ei voi saada päivaläistyötä, koska elää kehnossa ympäristössä, aikoo muuttaa; nyt hän hoitaa toisten naisten lapsia saaden päivässä puoli shillingiä lapselta. Vanhempi lapsi, sievä poika, on työtönnä, käy lukemassa Vapaassa kirjastossa. Yksi lapsi on kuollut. Asuvat: kolme yhdessä huoneessa. Asunto ei ole kovin siivoton. Todistukset saatu poliisilta, kirkon ja koulun henkilöiltä.

3. Kurja perhekunta, joka elää erinomaisen onnettomissa oloissa. Isä karkaa aika ajoin pois kotoa, mutta näytti viime kerralla tulleen takaisin 'kaitselmuksen lähettämänä', kun toisessa kaupungissa oleva tehdas, jossa hän oli työskennellyt, paloi poroksi. Lapset näkevät nälkää hänen poissaollessaan; eräs, jossa oli keuhkotulehdus, kuoli myöhemmin taudin seurauksiin. Vanhemmassa lapsessa on risatauti; pahoin täissä; vaatteet täynnä syöpäläisiä. Asuvat: kuusi kahdessa huoneessa. Äiti uuttera, tekee parhaansa, mutta häntä vaivaa kroonillinen keuhkotorventulehdus; ei pidä asuntoa kovin siistinä. Kaksi vanhempaa poikaa ovat erittäin laiskoja, vaivaa tuottavia veikkoja, joista isällä on melkoinen kiusa. Käyntimme jälkeisenä vuotena he muuttuivat kunnollisemmiksi ja saivat työtä isänkin päästyä kunnolliseen työhön kaupunkiin. Suojeluslautakunnan täytyi puuttua asiaan pikkulasten puolesta. Kolme lasta on kuollut naimisiinmenon jälkeen, jolloin vanhemmat olivat 23 ja 20 vuoden ikäiset. Ravinto hyvä, kun sitä sattuu olemaan. Koulu antoi vapaan päivällisen ja vaatteet kahdelle. Todistukset saatu poliisilta, suojeluslautakunnalta, koulun hyväntekeväisyysyhdistykseltä, kunnan hoitajattarelta, koulun johtajattarelta, työnantajalta, koulun opettajilta ja lääkäreiltä.

4. Isä kohtuuttoman ja irstaan elämän vuoksi täydellinen raunio; keinottelu oli hänen rappeutumisensa alkuaiheena. Siirrettiin myöhemmin sairaalaan, missä kuoli. Oli työskennellyt rautatiellä joitakin aikoja. Äiti uuttera, on työssä ulkona; kodin siivottomuus johtuu siitä, että hän on suuren osan aikaansa poissa. Hän maksaa vuokran säännöllisesti ja tekee parastaan. Yhden vanhemman pojan, joka on tallirenkinä, ruokkii ja pukee hänen isäntänsä; poika lähettää kotiin, minkä voi. Vanhin poika käy tilapäisissä töissä, mutta näyttää katupojalta. Kunta antoi 7.6 isän sairastuttua ja ruokkii nyt neljä lasta. Sinä talvena, jona tarkastus tapahtui, koulu antoi vapaan päivällisaterian viidelle ja vaatetti kolme; edellisenä talvena oli kolme saanut vapaan päivällisen ja kaksi vaatteet. Eräs koulua käyvistä pojista on ansiotyössä. Kaksoset ovat heikot. Asunnossa on kaksi vuokralaista. Vanhin lapsi erittäin likainen, toinen risatautinen, kolmannen polvet sisäänpäin taipuneet, linnunrinta, erittäin heikko. Kolme lasta kuollut. Asuvat: yhdeksän kolmessa huoneessa. Todistukset saatu poliisilta, köyhäinhoidonvalvojalta, kunnan hoitajattarelta, koulun hyväntekeväisyysyhdistykseltä, sotaväen hyväntekeväisyysyhdistykseltä, koulun opettajalta, panttilainaajalta ja lääkäreiltä.

5. Äiti, sievä siisti nainen, hoitaa lapsia varsin hyvin. Heillä oli joitakin aikoja pieni myymälä, ja vaimo tapasi olla päiväpalkkalaisena silloin tällöin, mutta nyt on liian paljon pieniä lapsia. Vanhemmat menivät naimisiin 21 ja 18 vuoden ikäisinä; kaksi lasta kuollut, odotetaan jälleen uutta tulokasta. Mies lukee verrattain paljon sanomalehtiä, joita saa junista. Hän on ensi rupeamaansa säännöllisessä työssä. Kaksi poikaa on sanomalehdcnmyyjänä, ja Lähetys antaa jauhoja huokealla. Ruokaa ei ole kovin runsaasti. Eräs lapsista saa vapaan päivällisen. Vanhin lapsi on risatautinen, syyhyinen, laiha ja huonosti ruokittu. Toinen risatautinen, tukka pahoin täissä ja saivarissa. Kolmannella kaulassa paiseita, risatautinen, laiha. Neljäs risatautinen. Asuvat: kahdeksan kahdessa huoneessa. Kuuluvat kahteen säästäväisyysyhdistykseen. Todistukset koulumestarilta, poliisilta, kunnan hoitajattarelta, sotaväen hyväntekeväisyysyhdistykseltä, hyväntekeväisyysyhdistyksen koululta, panttilainaajalta ja lääkäreiltä.

6. Isä tekee työtä päivisin myymälässä, iltaisin ravintolassa. Jokseenkin veltto; vaimo sitävastoin uuttera ja tarmokas ja tekee parhaansa. Lapset hyvin ruokitut ja säännöllisesti koulussa. Kahdella lapsella paisuneet nielurisat. Eivät saa avustusta, kuuluvat kahteen säästäväisyysyhdistykseen. Yksi kuudesta lapsesta kuollut kymmenvuotisen avioelämän aikana. Asuvat: seitsemän kahdessa huoneessa, Todistukset poliisilta, lääkäreiltä, kirkon ja lähetystoimen henkilöiltä, johtajattarelta, hyväntekeväisyysyhdistyksen koululta ja panttilainaajalta.

7. Perhe, jossa vanhemmat taipuvat kovin juoppouteen; isä on työkyvytön. Eräs sairausyhdistys auttaa maksamalla 3 sh. viikossa ja kunta 5 sh. viikossa. Asuvat: viisi kahdessa huoneessa. Kuuluvat hautausyhdistykseen. Lasten iho täpläinen. Kaksi lasta kuollut. Ruoka sangen niukka. Vaimo erittäin riitaisa ja juoppo. Pojat laiminlyövät usein velvollisuuksiansa. Toissa talvena sai kaksi vapaan ruoan ja vaatteet, tänä talvena syö yksi vapaan päivällisen ja saa vaatteet. Lähetysseura on antanut huokeita vaatteita. Todistuksia koulumestarilta, poliisilta, köyhäinhoidon valvojalta, kirkonmiehiltä, koulun hyväntekeväisyysyhdistykseltä, sairasapuyhdistykseltä, koulun opettajilta, panttilainaajalta ja tohtoreilta.

8. Varsin säädyllinen perhe; äiti käy ulkona pesijättärena, ja isä on erittäin varhaisessa työssä. Hän juopottelee, ja hänen ansionsa on hiukan epäsäännöllistä. Eräs pojista maaseudulla eräällä maatilalla, kaksi kuollut. Vanhemmat olivat naimisiin mennessään 21 ja 18 vuoden ikäiset. Ravinto epäsäännöllinen, lapset saavat 'paloja' päivällisen aikaan, vapaan päivällisaterian koulussa tai äidin kotiin tullessa lientä hänen syödessään. Lapset ovat verrattain huonosti hoidetut, ja poliisi pitää vanhempia huolimattomina. Vanhin lapsi potee korvatiehyen ja nenänielun tulehdusta; risatautinen. Toisella paisunut kitakieleke. Asuvat: neljä kahdessa erittäin pienessä huoneessa. Todistukset koulumestarilta, poliisilta, kunnan hoitajattarelta, kirkon miehiltä ja tohtoreilta.

9. Isä entinen sotilas. Hän ei saa eläkettä; viettää aikaansa lukien romaaneja. Kaikki pienet lapset tavattiin syömässä runsasta ateriaa, silavaa, kananmunia ja väkevää teetä kello 8 jälkeen illalla; isä oli jo vuoteessaan. Ovat luopuneet säästäväisyysyhdistyksen jäsenyydestä. Koti sanomattoman likainen, mies juopottelee. Lähetysseura myy heille, jauhoja huokealla. Vaimo naimisiin mennessään 18-vuotias; yksi lapsista kuollut. Ravinto varsin runsas, mutta epäterveellinen, väliaterialla syödään 'paloja'. Vaikka olivatkin käynnin aikana erittäin likaiset, olivat kuitenkin siistimmät kuin milloinkaan ennen. Vanhin lapsi potee korvan kroonillista märkimistä; korvakalvo puhki. Asuvat: viisi kahdessa huoneessa. Todistukset poliisilta, kunnan hoitajattarelta, sotilaiden yhdistykseltä, hyväntekeväisyysyhdistyksen koululta ja lääkäreiltä.

10. Mies ajuri, oli jossakin määrin juoppo ja kuoli muutamia kuukausia käyntimme jälkeen. Jokin hyväntekeväisyyslaitos auttoi vaimoa, jolla oli avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ja kaksi muuta. Mies oli huolimaton, kumpikaan ei välittänyt käydä kirkossa. Ei mitään lääkärin todistusta. Asuvat: viisi kahdessa huoneessa. Todistukset poliisilta, kahdelta kirkolta, kunnan sairaanhoitajattarelta, työnantajalta ja hyväntekeväisyyslaitoksen koululta.

2.

Sosialisti, samoinkuin jokainen, johon uudenaikainen tieteellinen henki on vähänkin vaikuttanut, pitää tuollaisia tosiasioita ilmeisinä ja kauheina valtiotaidon virheinä. Sosiaalista järjestelmää, jonka vallitessa suuri määrä maan väestöä kasvaa sellaisissa oloissa, hän tuskin tunnustaa valtioksi; se näyttää hänestä pikemmin sekasortoiselta joukolta ihmisolentoja, joista valtio on vasta muodostettava. Hänestä näyttää siltä, että tämä onneton asiain sekaannus, joka toistuu maassa kaikkialla, mihin väestöä on keräytynyt yhteen, välttämättä johtuu muustakin kuin yksilöllisestä epäkelpoisuudesta; sen täytyy aiheutua jostakin yleisestä ja oleellisesta virheestä, jostakin viasta niissä suurissa periaatteissa, joiden nojalla koko järjestelmää johdetaan.

Mikä onkaan kaikkien näiden yksityistapausten pohjalla piilevä yleinen virheellinen periaate?

Jokaisessa eri tapauksessa voidaan lapsen epäonnistuminen selittää niin tai näin. Milloin on syynä se, että isä tai äiti juopottelevat, milloin se, että lapsi on orpo, tädin tai äitipuolen laiminlyömä, milloin se, että äiti on työhön kykenemätön tai niin työnsä rasittama, ettei voi tehdä paljon hänen hyväkseen, tai on hyväsydämisyytensä ohella huolimaton, siivoton tai tietämätön, milloin se, että hän on epäsiveellinen ja häikäilemätön, ja niin edespäin. Umpimähkään esimerkiksi valitsemamme kymmenen Skotlannin tapausta edustavat melkein kaikkia näitä eri vaihtoehtoja. Ja nämä lähimmät syyt voisi johdella yleisemmistä, voisi osoittaa, kuinka välttämätöntä on asettaa väkijuomain anniskelu valvonnan alaiseksi, lopettaa nälkäpalkoilla työskenteleminen, lyhentää naisten työpäivää ja ehkäistä paheita. Tässä yhteydessä ei kumminkaan ole välttämätöntä tutkia näitä erikoissyitä. Voimme suorittaa laajemman yleistyksen. Nyt riittää, kun sanomme, että lapsen laiminlyönnin tai huonon kasvattamisen pohjalla piilee aina yleisempi epäkohta, nimittäin se, etteivät vanhemmat, olipa heillä käytettävänään soveliaita puolustavia seikkoja tai ei, ole kyenneet suorittamaan tehtäväänsä: sivistyneen kansalaisen kasvattamista. Me olemme vaatineet vanhemmilta liian paljon sekä aineellisessa että moraalisessa katsannossa, ja kymmenen esittämäämme tapausta ovat kymmenen tuohon vaatimukseen annetun miljoonan vastauksen joukosta. Viidestäkymmenestäkahdesta syntyneestä lapsesta kuolee neljätoista, ja jäljellejäävistä voidaan pitää tuskin enempää kuin kolmeatoista välttävästi hoidettuina.

Eikö siis ole ilmiselvää, että ellemme tahdo tyytyväisinä nähdä asioiden jäävän ennalleen, meidän täytyy saattaa vanhempien suhde lapseen nykyistä varmemmalle ja tarkoituksenmukaisemmalle kannalle? Me vaadimme vanhemmilta liian paljon, ja kun tämä kerran oivalletaan, on ilmeisesti valittavana ainoastaan kaksi mahdollisuutta.. Ensinnäkin se, että vanhempien valvollisuutta huojennetaan vähentämällä vaatimuksia, toiseksi se, että heidän tehtäväänsä huojennetaan tukemalla heidän ponnistuksiansa.

Ensimmäinen vaihtoehto on sosialistin mielestä julma ja väärämielinen viatonta lasta kohtaan ja sitäpaitsi kerrassaan barbaarinen ja taantumuksellinen menetelmä. Jos se hyväksyttäisiin, niin luovuttaisiin samalla kaikista edistyksen ja maailmanparantamisen ajatuksista. Siitä syystä sosialisti syrjäyttää sen ja valitsee toisen. Siten menetellen hän samassa tulee sopusointuun kaikkien viimeksikuluneina satana vuotena ilmenneiden kehityspyrkimysten kanssa. Sata vuotta näet on jo pyritty tukemaan ja valvomaan vanhempien toimintaa.

Suunnilleen sata vuotta sitten vanhemmat olivat lapsen kohtalon ylimmät määrääjät — suoranaista murhaa lukuunottamatta. Vanhempien katsottiin olevan vastuussa lastensa huollosta yksin Jumalalle; jos he eivät siihen kyenneet, niin yksityiset hyväsydämiset henkilöt voivat, sen soveliaaksi harkitessaan, käydä auttamaan, voivat antaa ruokaa ja apua — edellyttäen että vanhemmat siihen suostuivat; mutta yhteisöä kokonaisuudessaan asia ei koskenut. Vanhemmilla (ja heidän puuttuessaan holhoojilla) oli lupa antaa lasten nähdä nälkää, jättää heidät alastomiksi, käyttää heitä saaliinansa pakottamalla heidät työhön tehtaisiin, nokipojiksi tai muuhun sellaiseen. Laki oli mykkä, ja valtio suostui asiaan. Toisaalta näkivät hyväsydämiset vanhemmat, jotka eivät osanneet menestyen toimia maailman asioissa, lastensa jäävän vaille ravintoa ja vaatteita, kasvavan tietämättömiksi ja heikoiksi, ja näiden murheellisten mielten ainoana avun toivona oli vauraampien lähimmäisten ystävällisyys ja hyvänsuopien vainajien testamenttivaroilla perustetut huonosti järjestetyt hyväntekeväisyyslaitokset.

Koko yhdeksännentoista vuosisadan aikana on välttämättömyyden logiikka pakottanut ihmisiä luopumaan uskostaan sellaiseen asiainjärjestykseen, on osoittanut heille, kuinka mahdotonta on jättää nämä olot yksinomaan vanhempien harkinnan ja omantunnon varaan, on pakottanut heitä omaksumaan rakentavaa ja järjestävää, toisin sanoen sosialistista asennetta. Sosialistisen asenteen oleellisena ominaisuutena on, ettei vanhempien tehtäviä enää voida pitää erillisenä yksityisenä asiana, että lasten menestys on tärkeä kokonaisuudelle ja että sen niinmuodoin tulee lopulta olla yleisen huolenpidon esineenä. Valtio, joka sata vuotta sitten ei välittänyt mitään lapsista, muuttuu nyt vuosi vuodelta yhä enemmän heidän valvojakseen, heidän yli-vanhemmikseen.

Nykyjään on vanhempien valta rajoitettu tavalla, joka olisi sata vuotta sitten tuntunut uskomattomalta. Ensinnäkään eivät vanhemmat enää saa esteettömästi käyttää aivan nuoria lapsiaan ansaitsemaan rahaa heitä varten raataen ja kärsien. Monet työlainsäädännön määräykset estävät heitä siitä. Samoin on heidän oikeutensa rangaista tai mielivaltaisesti loukata, monin tavoin rajoitettu. Yksityisen toiminnan varassa syntyneet julmuutta ja laiminlyöntiä ehkäisevät hyväntekeväisyysjärjestöt ovat saaneet aikaan, että laki siinäkin suhteessa alkaa yhä enemmän asioihin kajota. Vanhemmat eivät myöskään enää voi estää lasta hankkimasta ainakin sivistyksen alkeita.

Vanhempien ja taivaan valtojen välille on nyt ilmestynyt niiden hyväätarkoittavien yksityisten lisäksi, jotka ovat vapaaehtoisesti harjoittaneet suuremmassa tai vähemmässä määrin lakiin nojautuvaa hyväntekeväisyyttään, eräitä uusia toimihenkilöitä, jotka eivät ollenkaan puutu hyvien ja kelvollisten vanhempien ja heidän lastensa välisiin suhteisiin, mutta ehkäisevät eräissä tapauksissa vanhempien virheitä pääsemästä täysin vaikuttamaan. On koulun tarkastajia ja terveyshoidon tarkastajia. On olemassa esim. Lontoossa, palkattuja hoitajattaria, jotka järjestelmällisesti tutkivat lapsia ja eräänlaisten valkoisten ja punaisten muistutus- ja varoituskorttien avulla säikyttävät vanhempia moitteettomaan menettelyyn tai tekevät mahdolliseksi heidän syytteeseen asettamisen. Kaikkialla on olemassa tehtaiden tarkastajia, ja eräissä tapauksissa puuttuu asioihin poliisi. Kaikki nämä toimihenkilöt ja "omantunnon tuet" on sijoitettu yksinvaltaisten vanhempien ja lapsen väliin vuosisadan kuluessa.

Kaiken tämän sosialisti katsoo olevan hyväksi, olevan sen järjestettyä inhimillistä menestystä tarkoittavan rakentavan suunnitelman mukaista, johon hänen pyrintönsä tähtäävät. Ja kaikki tämä merkitsee, kukin seikka osaltaan, perheen riippumattomuuden lopettamista, vanhempien ja lasten olopiirissä aikaisemmin vallinneen moraalisen eristymisen kieltämistä.

Mutta eräiden henkilöiden (sellaisten, jotka eivät ole lukeneet Edinburghin hyväntekeväisyysjärjestön tiedonantoja) tyytyessä pitämään näitä toimenpiteitä riittävinä sosialisti sitävastoin ajattelee, että ne ovat vain kansakunnan lasten järjestetyn menestyksen alkua. Ken hyvänsä huomaa, että kaikki nämä lait ja säädökset ovat luonteeltaan estäviä tai pakottavia; vain harvoihin sisältyy jonkinlainen apua suova ainesosa. Niiden nojalla olemme rajoittaneet kelvottomien vanhempien mahdollisuutta tehdä pahaa lapselleen, mutta emme ole tehneet mitään auttaaksemme ja yllyttääksemme heitä tekemään hyvää. Me voimme estää heitä tekemästä lapselle määrätynlaista vahinkoa, voimme estää heitä antamasta lapselle myrkyllisiä aineita tai pitämästä lasta siveelliselle tai ruumiiiliselle tartunnalle alttiina, mutta emme takaa, että he antavat sille terveellisiä aineita — parempia kuin heillä itsellään on käytettävinä. Jos tahdomme työmme milloinkaan saavuttavan täyttä tulosta, meidän tulee jatkaa säännöllisesti tuota yhdeksännentoista vuosisadan aloittamaa vanhempien korvaamistyötä.

Ajateltakoon esimerkiksi vanhempien toimintaa siinä suuressa osassa työväestöä, jonka tyttäret ja vaimot ovat tehdastöissä. Useissa tapauksissa vaimon ansio on aivan välttämätön perheen talouden tasapainolle, koska perheenisän palkka ei läheskään riitä yhteiseen kulutukseen. Toisissa tapauksissa naiset ovat naimattomat tai mies on työkyvytön tai työtön. Ajateltakoon, millaisessa tilassa sellainen nainen on raskautensa aikana. Hänen täytyy joko tehdä työtä tehtaassa lapsen syntymiseen asti siten vioittaen terveyttään liikaponnistuksella ja uupumuksella[3] tai luopua työstään, menettää palkkansa ja jäädä vaille ravintoa ja välttämättömiä tarpeita, siten vahingoittaen tulevaa kansalaista. Lapsen synnyttyä hänen täytyy joko ruokkia sitä keinotekoisesti ja palata työhön niin pian kuin suinkin mahdollista lapsen joutuessa siten suureen vaaraan, tai jäädä kotiin sitä ruokkimaan ja hoitamaan — kunnes isäntä myy hänen huonekalunsa ja karkoittaa hänet asunnosta!

Ei tarvitse suinkaan olla sosialisti havaitakseen, kuinka julmaa ja nurinkurista on, että äidit joutuvat sellaiseen pulmaan. Mutta kun henkilöt, jotka eivät ole sosialisteja, eivät tiedä ehdottaa minkäänlaista parannuskeinoa, korkeintaan joitakin välittömiä ja osittaisia korjauksia, esimerkiksi että naisia, jotka ovat äideiksi tulemassa tai ovat hiljattain synnyttäneet, kielletään työskentelemästä tehtaissa — tämä keino on omansa aiheuttamaan lukuisia "sikiönsalaamis"-tapauksia ja lapsenmurhia — sosialisti sitävastoin esittää yleisen periaatteen, jota yhteisön on noudatettava sekä tässä yksityisessä vaikeudessa että kaikissa muissa siihen liittyvissä. Hän väittää, että tässä tulee ilmi epäterve ja vahingollinen tapa suhtautua puheenaolevaan ongelmaan, että pidämme sitä yksityisasiana, taivumme yhä vielä otaksumaan, että lapset ovat vanhempiensa yksityisen huolenpidon esineinä samoinkuin heidän kissansa eivätkä voi vaatia enempää julkista suojelusta ja apua. Hän väittää, että oikea suhtautuminen on aivan vastakkainen: vanhempain toiminta on julkinen palvelus ja julkinen velvollisuus, hyvä äiti on yhteisön tavallisten yksilöiden joukossa kaikkein arvokkain tyyppi, ja se seikka, että toisaalta annamme naisen ansaita elatustaan neulomalla tennispalloja tai valmistamalla pahvikoteloita tai karttuunia, toisaalta taas emme ainoastaan jätä häntä vaille palkkaa, vaan syöksemme hänet suoranaiseen puutteeseen, koska hän uhrautuu huoltamaan lapsia, on järjettömämpiä kaikista niistä satunnaisesti kehittyneistä aatteista ja laitoksista, jotka muodostavat nykyaikaisen valtion. Näyttää siltä kuin otaksuisimme sivistyksemme olevan olemassa sitä varten, että voisimme valmistaa huokeahintaisia puuvillakankaita ja tennispalloja ihmiselämän sijaan.

Sosialisti käsittää kaiken sen, mitä yhdeksästoista vuosisata on saanut aikaan asiaa korjaavan lainsäädännön alalla, pelkäksi viittaukseksi siihen, mitä vielä tulee tehdä. Hän toimii saadakseen johdonmukaisesti sovelletuksi sen periaatteen, jonka esimerkiksi Englanti vaieten tunnusti avatessaan julkiset alkeiskoulunsa ja pakottaessaan lapsia niihin tulemaan, sen periaatteen, että yhteiskunta kokonaisuudessaan toimii kaikkien sen piirissä elävien lapsien yleisinä yli-vanhempina, että vanhemmat tulee tehdä vastuuvelvollisiksi yhteiskunnalle lastensa menestyksestä, heidän kirkkaista mielistään ja puhtaista ruumiistaan, heidän näöstään, painostaan ja harjoituksestaan, ja että toisaalta vanhemmilla, jotka suorittavat velvollisuutensa hyvin, on oikeus vaatia yhteisöä turvaamaan heidän tarpeitaan ja taloudellista tasapainoaan yhtä hyvin kuin sotamiehen, tuomarin tai minkä hyvänsä muun julkisen yhteiskunnan-palvelijan.

3.

Sen nojalla, että valtiota pidetään yli-vanhempina ja puhutaan vanhempien aineellisesta avustamisesta, ei kumminkaan pidä otaksua, että koko asia perustuu yksinomaan laiminlyötyjen, puutteellisesti ruokittujen, kasvatusta vaille jääneiden ja puutteen rasittamien lasten huomioonottamiseen. Sellaisia lapsia löytyy varmaan meidän päivinämme maailman jokaisesta sivistysmaasta satojatuhansia ja miljooniakin, mutta vielä paljoa tärkeämpää on ottaa huomioon ne verrattomasti lukuisammat vanhemmat, jotka eivät laiminlyö velvollisuuksiaan, ne tavalliset ihmiset, väestömme suuri enemmistö, välttävästi työhönsä perehtyneet työmiehet tai kohtuullisen hyvinvoivat virkailijat, kansan keskiluokka, ne kaksi-, kolme- ja neljätuhatta puntaa vuodessa ansaitsevat perheet, joiden vanhemmat uurastavat ja tyytyvät kieltäymyksiin, koska rakastavat lapsiaan, ja saavatkin ne moitteettomasti hoidetuiksi, välttävän hyvin kasvamaan, tekevät heistä kunnollisia ja älykkäitä tulevaisuuden palvelijoita. Ajateltakoon, kuinka suunnattoman väärämielisesti me heitä kohtelemme, kuinka nykyaikainen valtio sellaisenaan käyttää hyväkseen heidän vaistojaan, heidän kiintymyksiään, heidän velvollisuudentuntoaan ja itsekunnioitustaan saadakseen heidät ilmaiseksi suorittamaan kaikkein suurimman sosiaalisen velvollisuuden.