Vahingosta vihastuu

VAHINGOSTA VIHASTUU

35 juttua

Kirj.

OLLI [Väinö Nuorteva]

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1924.

SISÄLLYS:

Vahingosta vihastuu. Jos Simson olisi ollut suomalainen. Jäniskoirat. »Acta Diurnan» perikato. Ilman. Vakuuttavaa toimintaa. Rahattoman kotiruoka. Vastoin ohjeita. Ikuinen maratonjuoksu. Maailmannaisia. Hirveätä. Kapinalliset ristiäiset. Ei koskaan. Pessimisti. Hamlet. Ainoa kirja. Mateita metsästämässä. Juhannuskokolla. Nimittäin tuota noin. Lipeäkalalavertelua. Kalevalaa. Hienoa pitää olla. Piironki. Taulu. Pelkkä koukku. Voittoa liikkeestä. Romulus ja Remus. Iloinen ja tyytyväinen. Juna jätti. Muuttohommissa. Sivuääni. Pieni ostos. Skandaali. Kohtalokkaat joululehtimarkkinat. Romeo ja Julia. Tuntipalkalla.

VAHINGOSTA VIHASTUU.

Tätä ei pidä lukea. Tänä on nimittäin alkulause.

Kirjojen tekijät usein alkulauseissa yrittävät jollain tavoin puolustaa tekoaan.

Allekirjoittanut ei edes yritäkään puolustautua. Ainoa, mitä ehkä rohkenisin puolustaa, on kirjan nimi.

Se nimi on otettu sitä varten, että tässä kirjassa olisi ainakin yksi lause, joka eittämättömästi on totta. Sillä se jos mikään pitää paikkansa, että vahingosta vihastuu.

Sanotaan kyllä, että vahingosta viisastuukin, mutta toistaiseksi näkee maailmassa melkoista enemmän vahinkoja kuin viisastuneita. Vahingosta vihastuneet ovat lukuisampia. Elämä onkin vahinkojen ohella harmeista ja murjotuksesta kylläinen.

On sentään vahinkoja, jotka tekevät iloiseksikin. Ne vahingot sattuvat muille, ja ilo on vahingoniloa. Mutta paljon hauskemmalta näyttäisi maailma ja valoisammalta elämä, jos ihmiset osaisivat olla vahingoniloisia omien vahinkojensa johdosta. Kiukku ja murhehan eivät kuitenkaan tapahtunutta tapahtumattomaksi saa, mutta ilo parantaa haavoja.

Toivon, että ne, jotka vahingossa ostavat, lainaavat, saavat tai varastavat tämän kirjan, eivät vihastuisi, vaan kaikesta huolimatta koettaisivat olla iloisia. Tämähän on ohimenevää.

Olli.

JOS SIMSON OLISI OLLUT SUOMALAINEN.

4-näytöksinen epähistoriallinen näytelmä.

I näytös.

Simson (tulee oikealta aasin leukaluu kädessään).

Delila (tulee vasemmalta): Mikä hirveä rähäkkä siellä oli?

Simson: Tappelu vain. Toimitin 1,000 filistealaista hengiltä.

Delila: Mahdotonta!

Simson: Mene katsomaan, ellet usko. Ambulanssi paraikaa korjaa. Löin kaikkityyni. Aasin leukaluulla.

Delila: Aasin leukaluulla!

Simson: Ei ollut se ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun tässä maailmassa kansojen kohtaloita aasien leukaluilla ratkaistaan!

Delila: Minä pidän väkevistä.

Simson: Aiaiai!

Delila: Väkevistä miehistä, minä tarkoitan.

Simson: Suosittelen itseäni. Olen nimittäin Simson. Ethän vain sattumalta liene Delila?

Delila: Minä olen Delila.

Simson: Ja minä olen mennyttä miestä.

II näytös.

Filistealaisten ylipappi: Haa!

Delila: Miksi sanotte haa?

Pappi: Näytelmissä konnat sanovat haa.

Delila: Vanhanaikaista!

Pappi: Itsekin olet vanhantestamentinaikainen!

Delila: Oo, mikä loukkaus!

Pappi: Puhuin totta.

Delila: Vaikka olette Baalin pappi!

Pappi: Vaihtelu virkistää. Mutta palatkaamme asiaan, tyttäreni. Kansasi ja jumaliesi siunaus tulevat osaksesi, jos houkuttelet Simsonin ilmaisemaan voimansa salaisuuden ja jätät hänet meidän käsiimme.

Delila: Minä suostun.

III näytös.

Delila: Olemme nyt naimisissa.

Simson: Sellaista sattuu viisaillekin.

Delila: Sano nyt, mistä voimasi ja väkevyytesi johtuu.

Simson: Enkä sano.

Delila: Lystiä pitäkäämme! Hei, soittoa, tanssia, laulua! Hoi, sidonilaista pirtua tuokaa, palmunkyyneleitä, taatelikiljua!

(Soittoa ja laulua. Kanistereita kannetaan näyttämölle. Maggie
Gripenbergin oppilaat esittävät plastillista tanssia. Simson juopuu.)

Delila: Sano nyt!

Simson: E… hi… hik… hu… hu… hulivei… lilu-lii… e-en sano!

Delila: Sano nyt. Sano sano sano!

Simson: Ja hurraa nyt komppania… älä ma… marise…

Delila: Sano nyt. Missä on voimasi?

Simson: No, tukassa!… haliallallallallaa…

(Simson nukahtaa. Soitto y.m. poistuu. Delila ottaa sakset ja keritsee
Simsonilta tukan.)

IV näytös.

Delila: Hoi, filistealaiset, tänne kaikki! Simson on menettänyt voimansa! Käykää kiinni!

375 filistealaista (käy kiinni).

Simson (rökittää filistealaiset perinpohjin. Vain Delila ja ylipappi jäävät jäljelle).

Delila: Sinä valehtelit, Simson! Voimasi ei ollutkaan hiuksissa!

Simson: Voima… voiman minulta kyllä veit, mutta sisu ei hellittänyt!

Delila ja ylipappi (kiukuissaan kuristavat toinen toisensa kuoliaaksi).

JÄNISKOIRAT.

Ihanan, värikylläisen syysmaiseman reunassa kulki 2 karvaista koiraa. Toisen koiran kaulassa oli naru, jonka toisessa päässä oli ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen, toisen koiran kaulassa naru, jonka toisessa päässä valitettavasti olin minä.

Koirat vetää nykivät meitä jänisjahtiin. Ne olivat lainakoiria. Olimme saaneet ne lainaksi Mäkelän isännältä, joka oli vakuuttanut, että ne olivat paikkakunnan kyvykkäimpiä jäniskoiria, vanhaa tunnettua jäniskoirasukua, jonka sekä miespuoliset että naispuoliset jäsenet olivat olleet oikeita jehuja jänisalalla.

— Ptruu, Vahti, sanoi Niemeläinen.

— Ptruu, Kranssi, sanoin minä.

— Jos nimi tekisi koiran, niin minä epäilisin tämän jäniskoiruutta, sanoi Niemeläinen. — »Vahti» ei oikein vaikuta jäniskoiran nimeltä.

— Entä »Kranssi»! Mutta tällä on takajaloissa sellaiset ylimääräiset takavarpaat, jotka ovat hyvän metsäkoiran merkki.

— Tässä voimme alkaa, sanoi Niemeläinen päästyämme pienelle hauskalle aukeamalle metsän laidassa.

— Niin minustakin.

— Sinä menet passiin tuon ison kiven taakse, ja minä väijyn tämän katajapensaan suojassa.

— Onko sitten sanottu, että jänis tulee juuri tästä?

— Sinä et tietysti ymmärrä mitään metsästyksestä! Tietysti jänis tulee tästä, sillä koirat ajavat sitä takaa ja se tekee kierroksen.

— Tietysti se tekee kierroksen. Mutta tekeekö se sitten kierroksen juuri tästä?

— Älä paljasta tyhmyyttäsi, vaan asetu siihen, mihin minä käsken! No!
Ja kun jänis tulee, niin ammu sitä päin naamaa!

— Mutta ellei jänis tule?

— Silloin et ammu! Ja älä ammu koiraa! Äläkä minua, sillä silloin minä ammun takaisin!

— Päästänkö koiran irti?

— Päästä. Päästetään molemmat.

Päästimme molemmat. Koirat katsahtivat uteliaasti meihin.

— Hakekaa! komensi Niemeläinen. — Puss kii, hakekaa jänistä!

— Hakekaa pupua, kehoitin minäkin.

Koirat heilauttelivat laiskasti häntiään ja nuuskivat toinen toisiaan.

— Hakekaa, hakekaa!

Koirat nuuskivat meitä.

— Jänistä, sen vietävät, hakekaa jänistä!

Vahti nuolaisi suutaan ja istahti. Kranssi askarteli koivun juurella.

— Hakekaa! Kii kii! Jänis! Puh! Hei! Vahti se, hae, Kranssi se, hae!
Jänistä, jänistä! Jussi kii!

Koirat vilkastuivat ja rupesivat innokkaasti leikkimään keskenään.

— Menettekös siitä, sen riivatut!

Hätyyttelimme niitä risuilla, ja ne rupesivat nyt leikkimään meidän kanssamme.

— Ehkei tässä ole jäniksen jälkiä — arvelin minä.

— Tässäkö! Tässähän suorastaan tuoksuu jäniksiltä! Tämä on paikkakunnan paras jänispaikka. Ne ovat nuo koirat… menettekös, saakurit!!

— Uss!

Koirat heiluttelivat vimmatusti häntiään ja olivat nähtävästi vähän pettyneitä, kun me emme leikkineet niitten kanssa. Ne näyttivät olevan kovin leikkisällä tuulella.

— Kyllä minä näytän! ärjäisi Niemeläinen ja tähtäsi pyssyllään ylös ilmaan.

— Älä ammu kohtisuoraan, huusin minä. — Fysiikan lakien mukaan tulee kohtisuoraan ylös ammuttu luoti alas yhtä suurella nopeudella kuin lähtiessäänkin. Haulit tulevat alas päähämme.

Pam! ampui Niemeläinen, ja kaiku vastasi 10-kertaisesti.

Koirat lähtivät liikkeelle kuin 2 nuolta. Ne juoksivat suoraa päätä takaisin kotiin.

Me jatkoimme metsästystä ilman koiria. Löysimme metsäsian luolan, jossa ei ollut metsäsikaa. Odotimme kolmatta tuntia, että metsäsika tulisi kotiinsa. Mutta se ei tullut. Manasimme sitä ja koiria ja Mäkelän isäntää.

Palatessamme koirat olivat portilla vastassa ja heiluttelivat häntiään.

»ACTA DIURNAN» PERIKATO.

Jokainen sanomalehdistön alkuvaiheita tunteva kansalainen tietää, että jo Julius Caesarin aikana, n. v. 50 e.Kr., Roomassa ilmestyi »Acta Diurna» niminen sanomalehti. Sen painos oli 1 kpl, mutta siitä huolimatta sen taloudenhoitaja oli siinä kadehdittavan onnellisessa asemassa, että hän vähääkään valehtelematta ja kilpailijain nostamatta siitä melua saattoi ilmoittaa, että hänen lehtensä oli maailman enimmin levinnyt, halukkaimmin luettu ja parhaiten toimitettu lehti. Se kun silloin oli maailman ainoa sanomalehti — lukuunottamatta tietenkin Kiinassa ilmestyviä, mutta Kiinahan ei vielä niihin aikoihin oikeastaan kuulunutkaan maailmaan.

»Acta Diurnan» loppuvaiheet ovat olleet hämärän peitossa. Useat tutkijat ovat luulleet saaneensa selville ne syyt, jotka aiheuttivat tämän kuuluisan sanomalehden ennenaikaisen kuoleman, mutta kaikella kunnioituksella toteamme heidän olleen väärässä, sillä uusimmat tutkimukset ja löydöt ovat johtaneet aivan toisiin tuloksiin: lehti ei hiljalleen näivettynyt, niinkuin monet ovat otaksuneet, tarpeellisen kannatuksen puutteessa — ei, se sai väkivaltaisen ja äkillisen lopun. Tapahtumain kulku oli tällöin suunnilleen seuraava:

Oli helteinen kesäpäivä. Clivus Capitolinuksen varrella sijaitsevassa »Acta Diurnan» toimituksessa oli tukahduttavan kuuma, ja tukahduttavuutta vielä lisäsi toimituksessa vallitseva ankara hermostuneisuus. Lehden pää- ja vastaava toimittaja sekä samalla toimitussihteeri C. Flaminius Vespuntius oli paiskannut toogansa nurkkaan ja asteli vain lyhyt tunica yllään, mutta silti hikeä valuen, kiivaasti edestakaisin sanellen tärkeätä vuohenlaidunperusteitten järjestelyä koskevaa virallista kuulutusta kivipiirtäjälle. Lehti nimittäin ilmestyi piirrettynä kivitauluun, joka sitten kannettiin Curia Hostilian seinälle kaiken kansan luettavaksi.

— Kansalaiset — saneli Vespuntius —, jotka asuvat I—V:ssä kaupunginosissa, ovat velvolliset, mikäli heillä on vuohia, pukit myös mukaanluettuina, saapumaan Comitiumille, aikaisemmin määrättyinä aikoina, valvoakseen etujaan senaatin säätämällä tavalla suoritettavassa yhteisten laidunmaitten osuuksien jaossa, joka tapahtuu seuraavia perusteita noudattaen: Mikäli vuohia on enemmän kuin 2 ja vähemmän kuin 6… Jupiteriste, taaskin me myöhästymme! Taas me myöhästymme! Lukijat ovat jo raivoissaan ja viranomaiset uhkailevat alinomaisen myöhästymisemme johdosta, ja nyt me taas myöhästymme entistä pahemmin! Myöhästymme auttamattomasti! Tätä vuohipukkisotkua on vielä pitkät roikat, lehti tulee valmistumaan vasta myöhään illalla! No, nopeasti, nopeasti… mikäli vuohia on enemmän kuin 2…

— Comitiumilleko se oli?

— Jaanus soikoon! Siinäkö sinä vasta kuhnailet! Niin, Comitiumille, aikaisemmin määrättyinä aikoina.

— Ai… kai… sem… mm… min… tuossa näkyy tulevan senaatin vahtimestari!

— Salve, sanoi vahtimestari astuen toimitukseen, kuuma ilma tänään.

— Kuuma. Mitä vahtimestarilla on kainalossa? Jos vielä yritätte tuoda jonkun kuulutuksen tämänpäiväiseen lehteen, niin väännän kuin väännänkin niskanne nurin! Herrat patres et conscripti ovat valmiita mestauttamaan minut, jos lehti myöhästyy, mutta itse he lehden myöhästyttävät kirotuilla kuulutuksillaan!

— Hiljaa, hiljaa, seinillä on korvat! Tällä kertaa Hän Itse minut lähettää.

— Caesar?

— Niin. Hänen käskystään tuon tämän vahataulun. Siinä on hänen kirjoittamansa artikkeli. Se on heti julkaistava.

— Tänäänkö!

— Tänään.

— Näyttäkäähän. Yksilö ja valtio. Yhteiskunnallisia suuntaviivoja. Ja pitkä kuin Via Appia! Taivaan jumalat! Miksi minua näin kovasti rangaistaan! Mahdotonta!

— Caesar sanoi, että tämänpäiväisessä lehdessä. Ehdottomasti. Ja taulua on säilytettävä kuin silmäterää. Hänellä ei ole konseptia. Tämä on ainoa kappale. Caesar käskee. Hyvästi.

Vahtimestari meni jätettyään kivipöydälle Caesarin käsikirjoituksen. Se oli melkoisen suuri, vahalla sivelty savitaulu, jonka vahapintaan kirjoitus ajan tavan mukaan oli piirretty.

C. Flaminius Vespuntius puhkesi rajuun, nyyhkytystensekaiseen manaukseen ja repäisi tunicansa. Caesar oli jalo ja hyvä, mutta kun kysymyksessä olivat hänen kirjalliset tuotteensa, ei hänen kanssaan ollut leikitteleminen. Elleivät »yhteiskunnalliset suuntaviivat» viipymättä joutuisi muutenkin myöhästyvään lehteen, olisi C. Flaminius Vespuntius mennyttä miestä. Oli toteltava.

— Äkkiä työtä jatkamaan, Marcus, kuin tulikekäleet hännässämme kieppuisivat!… mikäli vuohia on enemmän kuin 2…

— Anteeksi, onko tämä »Acta Diurnan» toimitus, kysyi pieni kaljupää mies, joka oli ilmestynyt ovelle.

— On, valitettavasti.

— Onko päätoimittaja tavattavissa?

— Minä olen päätoimittaja, mutta en nyt mitenkään kerkiä olla tavattavissa… mikäli vuohia on enemmän kuin 2 ja vähemmän kuin 6…

— Asiani on kuitenkin erinomaisen tärkeä. Nimeni on Catianus.
Täydellisesti sanoen T. Valucius Catianus.

— … annetaan syöttöpaikkoja itäisen yhteislaitumen länsiosasta…

— Toivottavasti voitte hetkisen kuunnella. Asiani on tärkeä lehdellenne ja koko maailmalle.

— … jos taas vuohia on enemmän kuin 6 ja vähemmän kuin 12…

— Rooman ja Caesarin maailmanmahti on minun kauttani kohoava…

— … vähemmän kuin 12, sanoin minä! Marcus, sen pukki, piirrä nopeammin!

— Kuuletteko, toimittaja, Rooman ja Caesarin maailmanmahti!

— Manalan maahiset! Ettekö kuule ja näe, ettei minulla nyt ole aikaa!

— Tämä on tärkeämpää kuin kaikki muu, mitä lehteenne nyt kirjoitatte.
Se on nyt tapahtunut.

— Mikä on tapahtunut? Ovatko kimbrit ja teutonit musertaneet legioonamme? Sanokaa pian! Pian!

— Sodalla ei saavuteta sitä, minkä minä olen saavuttanut jalojen oppien ja ajatteluni yhteistoiminnan avulla.

— Herkuleen kautta! Laverteletteko filosofiaa ja estätte meitä kiireessämme! Tulkaa huomenna. Silloin en varmasti ole tavattavissa. Kas niin, Marcus, jos vuohia on enemmän kuin 6 ja…

— Tietäkää siis, että minä olen keksinyt ikiliikkujan!

— Ha haa, sen saattoikin arvata! Ette ole ensimmäinen ikiliikkujan keksijä, joka on käynyt toimituksessamme. Liikkukaa ulos täältä, liikkukaa nopeasti ja ikuisesti!… jos vuohia on enemmän kuin 6 ja…

— Te tulette hämmästymään ja ihmettelemään, kun lähemmin selitän.
Teidän on levitettävä siitä tieto onnelliselle Rooman kansalle.

— … enemmän kuin 6 ja vähemmän kuin 12…

— Siinä on nähkääs vesiratas. Vesirattaan yläpuolella on amme, josta vesi virtaa hitaasti alas pannen rattaan käyntiin.

— … kuin 12, niin annetaan syöttöpaikkoja läntisen yhteislaitumen itäosasta. Piste. Mutta jos vuohia on enemmän kuin 12 ja… Menkää tiehenne! Ettekö kuule!

— Tulette hämmästymään. Niin yksinkertaista, mutta samalla nerokasta.

— … kuin 12 ja vähemmän kuin 22…

— Rattaaseen on nähkääs yhdistetty vipu, johon on yhdistetty laite, joka rattaan käydessä nostaa ratasta käyttäneen veden, joka on sieltä ammeesta rattaan yläpuolelta vuotanut rattaan alla olevaan ammeeseen, takaisin siihen ammeeseen, joka on rattaan yläpuolella, ja sieltä se taas vuotaa takaisin rattaaseen ja panee sen käyntiin ja ratas panee käyntiin vivun, joka nostaa veden alla olevasta ammeesta takaisin yllä olevaan ammeeseen.

— … vähemmän kuin 12 ja enemmän kuin 22 — ei! kirottua! — enemmän kuin 12 ja vähemmän kuin… olimmeko me jo enemmässä kuin kahdessatoista vuohessa ja vähemmässä kuin kahdessakymmenessä kahdessa vai vähemmässä kuin kahdessakymmenessä kahdessa — tuota kahdessatoista, Marcus?

— Luulen, että minä jo kirjoitin yhden kerran kaksitoista ja kaksi kertaa kaksikymmentä kaksi — eikä kun kaksi kertaa kaksitoista ja kaksikymmentä kaksi kertaa — tuota noin yhden kerran kaksikymmentä… ei, nyt ne ovat tainneet mennä sekaisin… enemmän kuin kaksikymmentä kaksi ja kaksitoista…

— Oletteko nyt siis tarkasti seuranneet? Vesi on ensin rattaan yläpuolella olevassa ammeessa. Sieltä se vuotaa rattaaseen ja panee sen käyntiin ja vuotaa sen alapuolella olevaan ammeeseen. Mutta rattaan käydessä vipu sen taas nostaa alapuolella olevasta ammeesta yläpuolella olevaan ammeeseen, josta ammeesta ..

C. Flaminius Vespuntius tempasi ison savitaulun ja iski sen tuhansiksi säpäleiksi ikiliikkujankeksijän kaljuun, kiiltävään päähän.

— Nyt minä menen, sanoi kivipiirtäjä Marcus katkaisten iskua seuranneen hiljaisuuden.

— Menet? Minne? kysyi C. Flaminius Vespuntius.

— Brindisiumiin. Koetan piilottautua johonkin laivaan, joka menee kauas pois.

— Joutavia, ei hän ole kuollut. Tajuttomaksi vain meni iskusta.

— Viis hänestä, mutta taulu! Caesarin käsikirjoituksen iskitte säpäleiksi! Nyt se kirjoitus ei ainakaan tule lehteen!

— Oliko se… jumalat, mitä olen tehnyt! Oi, vajoaisinpa maan alle!

C. Flaminius Vespuntius todella vajosikin maan alle, sillä raivostunut Caesar heitätti hänet maanalaiseen vankilaan, mistä hän vasta Caesarin kuoltua ilmestyi ihmisten ilmoille. »Acta Diurna» sitävastoin ei enää koskaan ilmestynyt.

Mutta vielä tänäkin päivänä sanomalehtientoimittajat pelkäävät toimituksiin ilmestyviä ikiliikkujankeksijöitä.

ILMAN.

— Päivää, sanoi mustapartainen mies, onko tämä panttitoimisto?

— Ei ole. Tämä on patenttitoimisto! sanoi patenttitoimiston hoitajan apulaisen v.t., — menkää…

— Enkä mene, sanoi mustapartainen mies, patenttitoimistoa minä olen hakenutkin.

— Mitä teillä on asiaa? kysyi v.t.

— Älkää pyytämättä sekaantuko minun asioihini! huusi mustapartainen mies astuen askeleen kohti patenttivirkailijaa, joka pelästyneenä kutistui kokoon 75 kuutiosenttimetriä. — Istukaa alas, sanoi mustapartainen mies.

Patenttivirkailija istuutui.

— Ne ovat keksineet langattoman lennättimen, sanoi mustapartainen mies.

— Niin.

— Ja nyt ne ovat keksineet lentokoneet, jotka lentävät ilman moottoria.
Tuulen mukana. Jos tuulee.

— Niin.

— Minä olen keksinyt moottoriveneen ilman moottoria. Se kulkee tuulen mukana. Jos tuulee. Siinä on keskellä venettä seiväs ja seipäässä on säkkikangas. Kun tuuli puhaltaa säkkikankaaseen, niin vene menee eteenpäin. Jos tuulee edestä, niin vene menee taaksepäin. Ilman moottoria.

— Kuulkaahan…

— Istukaa! Se on oikeastaan jo vanha keksintö. Minä en tahdo sille patenttia. Mutta minä olen tehnyt uuden keksinnön, jolle on annettava patentti. Odottakaahan vähän, minä tuon sen sisään.

Mustapartainen mies meni ulos ovesta, ja patenttitoimiston hoitajan apulaisen v.t. meni ulos toisesta ovesta hakemaan patenttitoimiston hoitajaa, joka oli isompi ja vahvempi mies.

Hetken kuluttua mustapartainen mies palasi, mukanaan toinen mies, jolla oli ruskeat vaatteet ja punainen naama.

Patenttitoimiston hoitajan apulaisen v.t. palasi mukanaan patenttitoimiston hoitaja, joka oli isompi ja vahvempi mies.

Heitä oli siis nyt 4 miestä. Lämpömittari osoitti 18 astetta varjossa, mikä ei ollenkaan kuulu tähän asiaan.

— Minä vaadin patentin tälle keksinnölleni, sanoi mustapartainen mies osoittaen miestä, jolla oli ruskeat vaatteet ja punainen naama.

— Oletteko hullu!

— En, minä olen muuten vain keksijä. Tämä keksintö on nykyajan siunauksellisin keksintö. Se tietää rauhan palaamista maan päälle. Ihmisten hermojen tyyntymistä. Tuhansien ihmishenkien pelastumista, turvaa raajarikkoisuutta ja onnettomuuksia vastaan. Kaasujen saastuttaman ilman puhdistumista. Tämä on 100 kertaa parempi keksintö kuin lentokone, joka kulkee ilman moottoria. Tämä keksintö on autonkuljettaja, joka kulkee ilman autoa! Tämä on kaikkiruokainen ja juo mitä tahansa paitsi vettä. Vaadin patentin!

Patenttitoimiston hoitaja heitti mustapartaista miestä patenteeratulla mustepullolla, joka meni ohi, lensi ulos ikkunasta ja tappoi viattoman varpusen lehmuksen oksalta.

Patenttitoimiston hoitaja oli iso ja vahva mies. 25 minuuttia kestänyt taistelu päättyi hänen voittoonsa, ja mustapartainen mies ja mies, jolla oli ruskeat vaatteet ja punainen naama, lensivät ulos ilman moottoria.

VAKUUTTAVAA TOIMINTAA.

2-näytöksinen näytelmä ilman Sibeliuksen musiikkia.

Henkilöt:

Hra Pyy, Mimmin isä. Mimmi, hra Pyyn tytär. Aukusti, nuori mies.

I näytös.

Hra Pyyn eteinen.

Aukusti (tulee ulko-ovesta): Mimmi! Rakkaani!

Mimmi (avaten oven): Kalle!… hp… hm… tuota Aukusti! (Erikseen:) Aina minä erehdyksestä tulen sanoneeksi sen entiseni nimen!

Aukusti: Mitä kuuluu?

Mimmi: Kuinka uskallat tulla tänne, vaikka isäkin on kotona?

Aukusti: Isääsi tahdonkin tavata.

Mimmi: Älä viitsi. Ei hän suostu kuitenkaan. Eihän sinulla vieläkään ole paikkaa.

Aukusti: On kolme paikkaa.

Mimmi: Kolme!

Aukusti: Yksi takinhihassa, yksi polven kohdalla ja yksi… jossakin siellä taempana.

Mimmi: Äss!

Aukusti: Mutta on työpaikkakin, virka tiedossa.

Mimmi: Mikä?

Aukusti: Henkivakuutusvirka. Minun on vain kykyni ja taitoni näytteeksi hankittava yhtiölle jokin hyvä henkivakuutus. Aion pyydystää isäsi henkivakuutukseen. Sanoit kerran, että hän ei ole henkivakuutettu.

Mimmi: Ei ole, mutta…

Aukusti: Hyvästi hetkiseksi! (Menee Pyyn huoneeseen.)

Mimmi: Odota! — Isähän on itse henkivakuutusasiamies!… Ei, hän ei kuullut vaan meni, meni elävältä leijonan luolaan!

(Esirippu.)

II näytös.

Hra Pyyn huone.

Aukusti: Kaunis ilma. Heh. Hm. Mutta oikeastaan. Niin. Jaa.

Hra Pyy: Häh! Puhukaa suunne puhtaaksi! Mitä asiaa? Ja jos ei ole asiaa, niin menkää rääveliin!

Aukusti: Tahtoisin vähän keskustella henkivakuutuksen tärkeydestä.

Hra Pyy: Se on oikein. Ilahduttavaa. Olette järkevä, kunnon mies. Henkivakuutus on tärkeä asia. Sen ottaminen on jokaisen valistuneen kansalaisen velvollisuus.

Aukusti: Mutta moni järkevä, valistunut kansalainen ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole henkivakuutusta ottanut. Esimerkiksi… esimerkiksi…

Hra Pyy: Esimerkiksi te. Nuori, järkevä mies, täytän heti teille hakemuskaavakkeen. Otatte ehkä 50,000 markan vakuutuksen?

Aukusti: Minäkö! Mutta enhän minä sitä tarkoittanut!

Hra Pyy: No, 40,000 markan sitten?

Aukusti: Minä en aio ottaa henkivakuutusta!

Hra Pyy: Kyllä otatte! Älkää nyt tuottako itsellenne turmiota peruuttamalla hyvä päätöksenne. Ajatelkaa omaisianne — jos sattuisitte kuolemaan.

Aukusti: Minä olen löytölapsi. Ei ole omaisia.

Hra Pyy: Mutta menettehän toki pian naimisiin. Nuori, reipas mies!

Aukusti: Enpä oikein tiedä.

Hra Pyy: Kyllä, kyllä, tottakai menette, onhan se velvollisuutenne yhteiskunnan jäsenenä.

Aukusti: Teidän mielestänne minun siis olisi mentävä naimisiin?

Hra Pyy: Välttämättä.

Aukusti: Mutta minulla ei edes ole tointa.

Hra Pyy: Kyllä se tulee itsestään. Minä hankin teille toimen, ehdolla, että otatte henkivakuutuksen.

Aukusti: Mutta…

Hra Pyy: Ja menette naimisiin.

Aukusti: Annatteko kunniasananne siitä, että mielestänne olen sopiva aviomies kenelle tahansa?

Hra Pyy: Hm. No, miksei. Ehdolla, että kunniasanallanne lupaatte ottaa minun kauttani henkivakuutuksen.

Aukusti: Olkoon menneeksi. Ja paikankin hankitte?

Hra Pyy: Ainakin koetan. Ja vieläpä sopivan vaimonkin hankin, ellette itse…

Aukusti: Olen jo hankkinut. Kiitos vaan. (Huutaa:) Mimmi hoi, tule sisään, hän suostuu!

Mimmi (tulee).

Aukusti: Tämän olen hankkinut.

Hra Pyy: Minun tyttäreni! Oletteko hullu! Ei tule kysymykseenkään!

Aukusti: Annoitte kunniasananne, että minä olen sopiva aviomies kenelle tahansa!

Hra Pyy: Sehän oli vain asiamiestemppu!

Aukusti: Onnistunut temppu. Minun mielestäni.

Hra Pyy: Oletko sinä Mimmi todella niin hullu, että otat tämän kelvottoman miehen?

Mimmi: Paremman puutteessa otan kuin otankin.

Hra Pyy: Minkäpä sille sitten mahtaa! Kirjoitetaan nyt vaan se henkivakuutushakemuskin.

Aukusti: Kernaasti. Vaikka onhan se oikeastaan tarpeetonta. Minä en kelpaa henkivakuutukseen. Minulla on sydänvika.

Hra Pyy: No jopa tuli Sodoma ja Gomorra minun huoneeni ylitse! Ja tämäntapaisia onnettomuuksia vastaan ei ole edes tapaturmavakuutusta!

(Esirippu.)

RAHATTOMAN KOTIRUOKA.

Mitä syövät henkilöt, joitten palkka kokonaan menee veroihin ja vuokraan ja velkojen korkoihin?

Tämä kysymys hermostuttaa monia. Sekä niitä, joilta kysytään, että varsinkin niitä, jotka kysyvät.

Minua kysymys ei enää hermostuta. Olen sen ratkaissut. Olen nimittäin pitkien kokeilujen jälkeen laatinut omiksi tarpeikseni erikoisen keittokirjan »Rahattoman kotiruoka». Asianharrastajille esitän siitä seuraavassa muutamia otteita.

Vanha-uutispihviä. (4 hengelle)

4 kg vanhoja sanomalehtiä, 12 dl vettä, 1 ruokalusik. nappeja.

Otetaan vanhoja sanomalehtiä. Ne pannaan veteen likoamaan, kunnes ovat sopivan pehmeitä. Pehmennyt paperi jauhetaan lihamyllyssä. 12 dl vettä lisätään ja mureke vaivataan notkeaksi. Taikinasta muodostetaan pihvejä, jotka pannussa paistetaan hiljaisella tulella, kunnes ovat kohtalaisen ruskeita. Tarjotaan luunappien kera.

Muist. Nappeja ei pidä syödä. Ne ovat ainoastaan koristeina ja on ne huolellisesti säilytettävä uudestaan käytettäväksi samaan tai johonkin parempaan tarkoitukseen.

       Vesivelliä.
       (3 hengelle)

3 Itr vettä, 2 Itr vettä, 1 Itr. vettä, /2 Itr. vettä.

Lainataan 3 litran vetoinen kastrulli, täytetään se vedellä ja pannaan tulelle. Keitto saa kiehua, kunnes 2 litraa siitä on haihtunut, jolloin siihen lisätään 2 litraa vettä. Keitto saa jälleen kiehua, kunnes siitä on 1 litra haihtunut, jolloin siihen lisätään saman verran vettä. Nyt keitto saa kiehua, kunnes 1/2 litraa siitä on haihtunut, jolloin siihen lisätään 1/2 litraa vettä. Keitto saa nyt jälleen olla tulella, kunnes kiehuu, mutta haihtua se ei enää saa, vaan nostetaan ajoissa tulelta. Se siivilöidään huolellisesti — jos siinä on roskia — ja kaadetaan kannuun jäähtymään.

Keitto nautitaan lämpimänä muitten perheenjäsenten kera.

Tiistaikeittoa. (3 hengelle)

Valmistetaan aivan samalla tavalla kuin edellinenkin, mutta tiistaisin.

Unissa paistettu porsas. (1 hengelle)

1 nuori porsas, 1/2 tl inkivääriä, 2 rkl sokeria, 1 dl tomaattisosetta, 5 rkl oikeata madeiraa.

Otetaan huolellisesti tapettu porsas, maksetaan siitä rahat, puhdistetaan ja pannaan uuniin paistumaan. Yllämainitut mausteet lisätään tarpeen vaatiessa. Jos tarve vaatii lisää ja parempia mausteita, niin ostetaan. Kun porsas on kypsä, tarjotaan se aistikkaasti koristeltuna muitten maukkaitten ja ylellisten ruokalajien kera. Ne ovat tietysti pelkkää mielikuvitusta, niinkuin porsaskin ja rahat, joilla kaikkityyni ostetaan. Senvuoksi tämän ruokalajin nimi onkin »unissa paistettu porsas».

Suosittelen lämpimästi tätä keittokirjaani, joka hyvin soveltuu sekä vasta-alkajille että kehittyneemmillekin.

VASTOIN OHJEITA.

— Tuoli tänne, sanoi ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen.

— Mitä sinä sillä teet? kysyin minä.

— Alan lämmittää uunia.

— Ota keinutuoli! Etkö näe, että istun kirjoittamassa!

Niemeläinen otti keinutuolin.

Me emme kylläkään sillä kertaa käyttäneet tuolejamme polttopuina. Meillä oli sitä varten oikeita märkiä sekapuita. Tuoleja tarvitsimme savupeltien avaamiseen. Olimme kyllä periaatteessa sitä mieltä, että pellinnyörit oli hankittava, mutta toista vuotta kestäneet kiivaat neuvottelut siitä, kummanko tehtäviin pellinnyörien hankkiminen kuului, eivät toistaiseksi olleet johtaneet mihinkään tuloksiin.

— Tänään saat nähdä oikeata mallilämmitystä, jota tästälähin tulemme noudattamaan — rehenteli Niemeläinen suorittaen keinutuolilla seisten erinäisiä hurjia tasapainotemppuja, joitten tarkoituksena oli peltien aukivetäminen.

— Jos aiot koettaa jotakin uutta, erinomaista keksintöä, niin varovaisuuden vuoksi poistun siksi aikaa tästä kaupunginosasta.

— Ei mitään uutta. Vanhoja, koeteltuja keinoja, jotka on koottu tähän ohjelehtiseen; »Ohjeita lämmitysuuneja puilla lämmitettäessä». Pääasia on, että tulen sytyttyä savupeltiä vähennetään ja luukut suljetaan.

Hetken puuhailtuaan rupesi Niemeläinen kamalasti sadattelemaan, mikä oli tavanmukainen merkki siitä, että puitten sytytteleminen oli alkanut.

— Jatka sinä vaan, minä menen sillä aikaa hakemaan silakoita, sanoin minä huoneen tultua niin täyteen savua, ettei siinä voinut hengittää muutakuin ulospäin.

— Mitä silakoita?

— Niitä silakoita siinä ohjeessasi.

— Ei siinä ole mitään silakoita.

— Katsohan vain tarkemmin. Olen varma siitä, että se on silakansavustusohje.

— Tule itse sytyttämään, kun olet niin viisas, hup… öhh… rkk… ryki Niemeläinen.

— Pääasia on, että vähennät savupeltiä ja suljet luukut.

— Puh! huokasi uuni ja sylkäisi savupilven ohella huoneeseen tulta, tulista tuhkaa, palanutta paperia ja kipinöitä ja mustia tuohenkäppyröitä.

— Tässä näyttää olevan tulossa Pompeijin viimeiset päivät, sanoin minä. Ota itsellesi arvokas asento. Meidän on esiinnyttävä eduksemme, kun meidät jälleen vuosituhansien kuluttua kaivetaan esiin tuhasta muinaissuomalaisina.

— Ole vaiti ja hyppää pian keinutuolille ja sulje pellit. Minun täytyy vähän korjata kulmakarvojani — ne ovat ainoat, jotka tässä ovat kunnolla yrittäneet palaa, sanoi Niemeläinen ryömien kauemmas uunin luota. Sulje pellit, muuten uuni vetää tänne sisään koko talon savut!

Uunimme oli nimittäin nyt hengitystuulella. Se vetää silloin säännöllisesti vuoroon sisäänpäin vuoroon ulospäin.

— Kas niin, sanoi Niemeläinen, joka oli punastuneen neekerin näköinen, hoida sinä nyt suupeltejä, minä hoidan yläpeltejä. Kun uuni vetää sisäänpäin, niin kaikki pellit äkkiä kiinni! Kun se vetää ulospäin, niin kaikki pellit äkkiä auki!

— Mutta se on vastoin ohjeita!

— Ohjeita! Minä annan… pellit kiinni!

— Aukipa! Auki taas!

— Nyt kiinni!

— Kiinni!

— Auki, auki! Jukoliste!

— Kiinni! Kiinni, kiinni, pian!

— Älähän kilju, minä hermostun ja menetän tasapainoni, huusi Niemeläinen, joka samassa menetti tasapainonsa ja tuli alas kuin ukkosilma molemmat pellit ja kappale uunia mukanaan.

Hetken aikaa hän tylsänä istui lattialla ja tuijotti savupeltejä sylissään. Mutta sitten hänen kasvoilleen levisi autuas hymy.

— Kuule, sanoi hän, nyt näihin on helppo kiinnittää pellinnyörit!
Meneppäs ostamaan!

IKUINEN MARATONJUOKSU.

Amerikkalainen juttu.

— Me — sanoi amerikkalainen — me siellä lännessä, rajattomuuksien maassa, parhaiten ymmärrämme sen suuren perustotuuden, joka ihmiskuntaa vie eteenpäin: elämä on kilpailua.

Jos ennätykset johonkin suuntaan ovat saavuttaneet äärimmäiset rajansa, joitten yli ei enää voi mennä, niin me sittenkin, hm, menemme vielä vähän yli. Ja samalla väsymättä etsimme uusia suuntia uusille ennätysmahdollisuuksille.

Miljoonamiehemme hankkiessaan jättiläisomaisuutensa ovat joskus kuluttaneet loppuun järkensä niin ettei sitä enää ole sanottavammin jäänyt heidän jälkeläisilleen. Raharikkaat, mutta niukkajärkiset jälkeläiset kilpailevat kuitenkin hekin omalla tavallaan. Nimittäin siitä, kuka mielettömämmin kuluttaisi loppuun omaisuutensa. Johnsonin ikuinen maraton on kuvaava esimerkki siitä.

— Mikä maraton se oli?

— Ettekö tiedä! Maailman merkillisin maratonkilpailu. Dollarikuningas Johnson-vainajan poika, mr P.J. Johnson, järjesti suuren maratonjuoksukilpailun, jossa luvattiin 200,000 dollarin palkinto sille, joka viimeisenä saapuisi perille. Lähinnä viimeiselle luvattiin 100,000 dollaria, ja hänen edellään maaliin saapuvalle 50 dollaria.

Kilpailuun ilmoittautuneiden suunnattomat suuren lukumäärän vuoksi rajoitettiin osanottajia» luku sataan, jotka valittiin arpomalla.

Minulla on hallussani joukko kilpailuja koskevia sanomalehtileikkeleitä. Kas tässä kerrotaan kilpailujen alkamisesta:

»Lehtemme edustaja, joka uskollisesti oli seurannut kilpailuja siitä asti kuin kaikki 100 kilpailijaa varhain aamulla olivat lähteneet matkaan, näki nyt ilta-auringon viimeisten säteiden kultaavan monikymmentuhantista katsojajoukkoa ja kilpailijoita, jotka päivän kuluessa vähitellen olivat siirtyneet n. neljännesmailin lähtöpaikalta.

Ainoastaan kilpailija n:o 57, Smith, oli jo heti alussa vetäytynyt tien varrella kasvavan akaasiapuun varjoon, minne hän pystytti pienen teltan. Päivän mittaan hän sisusti telttansa aika mukavaksi. Nautittuaan valmistamansa aterian ja silmäiltyään sanomalehtiä hän luki iltarukouksensa ja valmistautui makuulle.

Yleisön mielestä Smithin juoksutekniikka sentään oli aivan liiaksi tavallisuudesta poikkeavaa laatua, joten väkijoukko alkoi yhä jyrkemmin esiintuoda eriävän mielipiteensä. Smithin telttaan sateli mätiä munia ja homehtuneita omenia.

Koska Smith äsken oli syönyt, niin ei hän huolinut täten odottamatta saamistaan ruokatavaroista, vaan palautti ne takaisin alkuperäisille omistajille niin tarmokkaasti, että pian oli ilmitappelu käynnissä.

Smithillä oli runsaasti puolustajia, joten paikalle kutsuttu palokunta vasta myöhään yöllä palautti järjestyksen. Smith on hengissä ja jatkaa kilpailua. Hän aikonee vaatia useille tunnetuille henkilöille edesvastuuta kotirauhan rikkomisesta.

— Yleisön sopimaton käyttäytyminen rauhallista urheilijaa kohtaan kilpailun kestäessä on jyrkästi tuomittava — lausui lehtemme urheiluasiantuntija, kun hän vasen korva läpiammuttuna saapui toimistoomme Coloradokadun 24:ssä, sisältörikasta, kyvykkäästi toimitettua lehteämme saa tilata ainoastaan 5 dollarilla vuosikerta.»

Tässä on toinen leikkele. Kolme vuorokautta myöhemmin päivätty uutinen:

»— Johnsonin suuri maratonkilpailu. Kilpailijat kaikki hyvissä voimissa. Oleskelevat tätä nykyä Southwendin kylässä, n. 2 mailia lähtöpaikasta. Eräät kilpailijoista perustaneet sinne sekatavarakaupan ja sen yhteyteen ravintolan ja säästöpankin juoksevine tileineen. Toivotamme onnea uudelle yritykselle, joka on kannattamisen arvoinen — viittaamme ilmoitukseen lehtemme etusivulla. Huom.! Ilmoitukset lehdessämme hyödyttävät parhaiten!»

Seuraava huomattavampi uutinen kilpailusta on kaksi kuukautta myöhemmin.

»— Iloinen juhla. Johnsonin maratonkilpailun osanottajat, jotka yhä vielä pysyttelevät Southwendin kylässä, viettivät eilen juhlaa, joka juhlittaville tavallisesti on elämän onnellisin hetki, vaikkakin se usein itse asiassa on heidän elämänsä suurin onnettomuus — tietysti toivomme, että jälkimmäinen totuus ei tällä kertaa pidä paikkaansa. Tarkoitamme hääjuhlaa.

»Kilpailija n:o 85, R.F. Dickson, on kilpajuoksua suorittaessaan tutustunut Southwendin postinhoitajan Th. Brownin ja hänen puolisonsa Maryn (o.s. Nieminen) tyttäreen, nti Alice Browniin. He julkaisivat kihlauksensa noin kuukausi sitten ja viettivät nyt häitään. Kaikki kilpailijat olivat läsnä kutsuvieraina. Heidän keskuudessaan perustettu mieskuoro esiintyi tässä tilaisuudessa huomattavasti edukseen. Viikon kuluttua kuoro, ohimennen sanoen, antaa konsertin, johon epäilemättä kaikki kuorolaulun ja urheilun ystävät rientänevät. — Hääjuhlassa pidettiin useita puheita, joissa valituin sanoin ylistettiin nuoren parin onnea ja kilpailijajoukossa vallitsevaa hyvää yhteishenkeä.»

Sitten on joukko vähäpätöisempiä uutisia, kilpailijain kesken tapahtuneita pienempiä oikeusjuttuja, lisää perhetapahtumia y.m.

Kilpailun 10-vuotisjuhla aiheutti laajan ja kiivaan sanomalehtiväittelyn. Eräissä lehdissä arveltiin, että kilpailijain kymmenvuotinen viipyminen yhdessä ainoassa paikassa, Southwendissä, oli sentään liikaa. Kukaan järkevä ihminen ei voinut sellaista tunnustaa kilpajuoksuksi. Koska kilpailijat aivan ilmeisesti olivat keskeyttäneet juoksunsa, oli kilpailu julistettava mitättömäksi.

Kilpailijain keskuudessa ilmestyvä »The Marathon» lehti riensi jyrkästi torjumaan tehdyt syytökset. Oliko maratonmatka mikään pituushyppy tai kolmiloikkaus? Kilpailusäännöissä ei ollut kohtaa, missä olisi kielletty väsynyttä pitkänmatkanjuoksijaa hengähtämästä matkan varrella. Missä tämä hengähdysaika oli rajoitettu? Joku tarvitsee levähtääkseen 15 sekuntia, joku toinen 15 vuotta. Urheilijan vapaus olkoon loukkaamaton!

Kilpailujen palkintolautakunta totesi, että kilpailusäännöt olisivat kaivanneet tarkempia määräyksiä, mutta niitten puuttuessa täytyi myöntää, että kilpailijat olivat oikeassa. Ja kilpailuja jatkettiin.

Seitsemän vuotta senjälkeen sattui tapaus, joka mullistavasti vaikutti kilpailujen kulkuun. 17 vuotta sitten häitään viettänyt kilpailija R.F. Dickson lähti äkkiä sille matkalle, jolle ei edestakaista pilettiä myydä. Hän jätti jälkeensä surevan lesken ja 16-vuotiaan pojan, Mikael Dicksonin.

Vähän senjälkeen kertovat sanomalehdet:

»Omituinen anomus. R.F. Dicksonin poika, Mikael Dickson, on Johnsonin maratonkilpailujen palkintotuomareille jättänyt anomuksen, jossa pyytää saada isävainajansa puolesta jatkaa tämän aloittamaa kilpajuoksua. Anomukseen liittyy oikeaksi todistettu jäljennös R.F. Dicksonin tekemästä jälkisäädöksestä, missä sanottu R.F. Dickson ainoalle pojalleen Mikaelille testamenttaa aloittamansa kilpajuoksun.»

Pian nähtiin seuraava uutinen:

»Johnsonin suuri maratonkilpailu. Palkintotuomarien hämmästyttävä päätös. Kilpailun palkintotuomarit ovat harkittuaan Mikael Dicksonin anomusta päättäneet siihen myöntyä. Päätöstä perusteltu sillä, että missään kilpailusäännöissä ei kielletä poikaa jatkamasta isän aloittamaa kilpajuoksua, jos isä kilpaa juostessaan on mennyt naimisiin ja poika on kilpajuoksun kestäessä ja kilpailumatkalla syntynyt ja kasvanut sekä isä kilpailun aikana kuollut. Älköön kilpailijan kuolema olko esteenä kilpailun jatkamiselle, jos kilpailija vain keksii keinon, miten voi jatkaa kilpailua kuolemansa jälkeen. R.F. Dickson on keksinyt keinon — Mikael Dicksonin. Vanhemmat elävät uudelleen lapsissaan, jotka jatkavat heidän elämäntyötään. Mikael Dickson oli kilpailua aloittamassa isänsä hahmossa ja R.F. Dickson on edelleen kilpailua jatkamassa poikansa hahmossa. Asia olisi tietenkin kokonaan toinen, jos Mikael olisi syntynyt ennen kilpailua tai ulkopuolella kilpailun. Nyt hän ei ole mikään sivultapäin tullut kilpailun jatkaja.

Päätös on urheilupiireissä herättänyt suunnatonta paheksumista. Varsin löyhät perustelut eivät pysty kumoamaan sitä ehdotonta tosiasiaa, että maratonkilpailusta täten kesken kaikkea onkin tehty viestinjuoksukilpailu. Tietysti Mikael Dicksonin jälkeen hänen poikansa on jatkava kilpailua, kunnes tulee Mikaelin pojanpojan vuoro j.n.e. Vaikkapa joku kanssakilpailijoista eläisi sadan vuoden vanhaksi, ei hän kuitenkaan kestäisi kilpailua R.F. Dicksonin perustamaa viestinjuoksujoukkuetta vastaan.»

Seurauksena kilpailun toimimiesten päätöksestä oli, että 77 kilpailijaa keskeytti. Jäljellejääneistä 22 kilpailijasta oli kilpailun kuluessa 9 mennyt naimisiin. 12 meni nyt naimisiin.

— Entä yksi?

— Niin, Smith. Hän meni vasta myöhemmin naimisiin. Mitä luulette hänen sitä ennen tehneen?

— No?

Hän antoi kastaa itsensä mormoniksi.

MAAILMANNAISIA.

eli

joka toiselle kuoppaa kaivaa…

I näytös.

Rouva: Olet paras ystävättäreni.

Ystävätär: Jonkun aikaa.

Rouva: Mitä tarkoitat?

Ystävätär: Voin äkkiä kuolla.

Rouva: Turhia!

Ystävätär: Minulla on sydänvika.

Rouva: Eikö mitä! Mutta minulla on oikea sydänvika.

Ystävätär: Oikea! Väitätkö, että minun sydänvikani ei olisi oikea!

Rouva: Koetat vain sen avulla herättää mielenkiintoa!

Ystävätär: Ahaa, siinäpä selitys sinun sydänvikaasi!

Rouva: Minun sydänvikani on todellinen!

Ystävätär: Teeskennelty!

Rouva: Koketti!

Ystävätär: Käärme!

Rouva: Ii… iih! (poistuu itkien raivosta).

II näytös.

Rouva (palvelijattarelleen): Iita, onko herra kotona?

Iita: On se.

Rouva: Mitä hän tekee?

Iita: Kiroilee.

Rouva: Akseli!

Herra (tulee): Mitä nyt taas?

Rouva: Miksi kiroilet?

Herra: Hoidan nykyään sillä tavalla liikeasioitani.

Rouva: Olen ostanut uuden hatun, viimeisintä muotia. Hinta 1,750 markkaa. Saat laskun.

Herra: Kiitos.

Rouva: Miksi kiität?

Herra: Tarvitsin juuri sitä summaa tehdäkseni vararikon.

Rouva: Sepä hauskaa, että minusta oli apua.

Herra: Paljon apua — tässä asiassa.

Rouva: Vihaan parasta ystävätärtäni.

Herra: Tietysti.

Rouva: Aion tappaa hänet tällä uudella hatulla. Hän on kuoleva kateudesta sen nähdessään.

Iita: Ohhoh!

Rouva: Iita menee ulos!

Iita: Minä menen koko talosta. Olenkin ollut liika kauan. Kolme päivää.

Rouva: Meidän perheessä palvelijat aina pysyvät. Meillä oli kerran uskottu palvelija, joka pysyi 8 päivää.

Iita: Tämä ei olekaan mikään hieno perhe.

Herra: Iita menee nopeammin ulos!

Iita: Kyllä menen ja kyllä vielä näytän!

III näytös.

Ystävätär: Vai niin, vai lupasi tappaa!

Iita: Juu. Että kuolette kiukusta, kun rouva pistää sen uusmuotisen hatun päähänsä.

Ystävätär: Mikä katala päähänpisto!

Iita: Älkää menkö tapaamaan.

Ystävätär: En mene. Hän kyllä pyysi makeasti anteeksi ja sopi kanssani tapaamisesta. Lupasin mennä, mutta enpä mene.

Iita: Ähäh!

IV näytös.

Rouva (uusi hattu päässään odottaa ystävätärtä): Kello on jo 15 minuuttia yli, eikä hän tule. Hermostuttavaa. (Odottaa.) Hirveätä, 20 minuuttia kulunut. Hattuni vanhenee minuutti minuutilta. Puolen tunnin kuluttua uusi hattuni ei enää ole viimeisin muoti. (Odottaa.) Ah, oh, hän ei vieläkään tule. Kostoni menee hukkaan! Ooh… ooh… (hysteerinen kohtaus). Ei tule! 25 minuuttia on nyt jo kulunut, melkein puoli tuntia. Hattuni on vanha, vanha, vanha, vanha… oo… minä raivostun… minä pakahdun harmista. (Hysteerinen kohtaus.) Ei tule… Kuolen… kuolen… harmista… (Kuolee harmista.)

HIRVEÄTÄ.

Mustapartaisen miehen ikkuna oli kadun puolella, kolmannessa kerroksessa alhaaltapäin lukien.

Ikkunasta riippui 3 m:n pituinen nuora, jonka toisessa päässä, alapäässä, oli mitä suurimmassa määrin kuollut kissa.

Kadulla juoksenteli suuria, eläviä hevosia ja erilaisia koiria, mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiotaan niihin. Kaikki kiinnittivät huomionsa siihen ent. kissaan, joka oli kiinnitetty nuoraan, joka oli kiinnitetty taloon, joka oli kiinnitetty.

— Hirveätä! sanoivat ihmiset ja kerääntyivät katsomaan. — Kissanraato!
Uijui! Kuinka järjestysviranomaiset sallivat!

Järjestysviranomaiset eivät sallineet. Järjestysviranomainen soitti mustapartaisen miehen ovikelloa.

— Ei minulla ole mitään antaa, enkä minä osta mitään, menkää hiiteen! sanoi mustapartainen mies.

— Minä olen järjestysviranomainen, sanoi järjestysviranomainen.

— Vai niin. Toiset sanovat, että heillä on kuollut mies ja toiset, että he ovat saaneet työpaikan, mutta ei ole matkarahoja, ja jotkut sanovat juuri päässeensä sairaalasta ja tuoksuvat viinalle, ja te sanotte olevanne järjestysviranomainen. Onko järjestysviranomaisilla niin huonot palkat?

— Minä olen tullut puhumaan siitä kissasta, joka riippuu teidän ikkunanne ulkopuolella.

— Ei siitä kannata puhua. Se on kuollut.

— Se on heti poistettava. Se ei saa olla siinä!

— Miksei saa olla? Täytyykö kuolleista kissoista maksaa veroa?

— Sakkoa niistä maksetaan! Ettekö ymmärrä, että se on pahennusta herättävä? Se on ruma! Se on vastenmielinen ja herättää inhoa ja suuttumusta yleisössä! Kissanraato — käsitättehän toki!

— Herra komisarjus, suvaitkaa katsoa ikkunastani näkyvää suuren kivitalon päätyä. Se on maalattu täyteen jättiläismäisiä, kirkuvan kirjavia kuvia. Siinä on pulloja ja punaisia piruja ja vaikka mitä. Ne ovat rumia. Ne ovat vastenmielisiä ja herättävät inhoa ja suuttumusta. Miksen minä saa pitää taloni seinällä pikkuista, vaatimatonta, kuollutta kissaa, jota kauempaa katsoen ei edes huomaa?

— Se on eri asia. Nuo tuolla ovat reklaamimaalauksia. Liikeilmoituksia.

— Tämä on myös ilmoitus. Ilmoitan, etten pidä kissoista.

— Se on nyt jokatapauksessa silmänräpäyksessä poistettava! Se on siivoton ja terveydelle vaarallinen.

Mustapartainen mies otti kynäveitsen ja leikkasi nuoran poikki ja kissa pudota lotkahti väkijoukkoon aikaansaaden 3 pahoinvointi-kohtausta.

Seuraavana päivänä mustapartainen mies ripusti ikkunansa ulkopuolelle rautasängyn.

— Ottakaa pois se sänky, käskivät järjestysviranomaiset.

— En ota, sanoi mustapartainen mies, se ei ole siivoton. Se on yksinkertainen ja kaunis, joskin vähän vanhanaikainen rautasänky. Se on kauniimpi kuin nuo reklaamit tuon talon seinällä.

— Ottakaa heti pois, se voi pudota alas kadulle!

— Ei se putoa, se on sidottu niin lujasti kiinni. Samassa sänky putosi.

— Hirveätä! huusivat järjestysviranomaiset. Ajatelkaa, jos joku olisi jäänyt sängyn alle! Tulette saamaan ankaran rangaistuksen!

— Minä toivoisin, että nuo kirkuvan kirjavat reklaamimaalaukset tuolta seinältä myöskin putoaisivat, jotta niitten aikaansaajat saisivat ankaraa rangaistuksen, sanoi mustapartainen mies.