Kuin oli kulunut kaikki
Loka-kuu lopulle käynyt,
Vuonna kuin on kirjotettu
Ja tuli tuhannen peälle
Kului kaheksan sataa
Sen peälle seitsementoista:
Silloin siunattu Solenni,[33]
Juubel-juhla julkisesti
Vietettihin vielä kerran.
Esivalta ensin, kaikki
Herrat oikenen omaiset
Sitä suurella ilolla
Kuuluttivat, kunnialla.
Sitä Piispatkin pitivät,
Rohvessorit ja Rovastit,
Kaikki myöskin Kappalaiset,
Kaikki kappelin papitkin,
Apulaiset aivan kaikki
Henkellisellä halulla
Kutsuvat kokohon ensin
Seurakunnat selkiästi,
Aivan oamusta varahin.
Kaunistivat kirkot vielä
Varsin kynttälin valolla.
Itse peällensä pukivat
Juhla-voatteensa valitut;
Siitten astuivat sisällen
Heti Herran huonehensa,
Voimalla varustetulla
Seurakunnillen selitit,
Ilmoittivat ihmisillen
Opin oikian menoista,
Jonka Tohtori totuinen,
Julkinen Jumalan pappi,
Lutherus lujaksi laitti[34]
Kaupunkissa kaukaisessa,
Wittenbergissä perusti.
Paljon siitäkin puhuivat,
Kuinka kunnian Jumala
Hänen voimalla varusti,
Lahjoitti lavian tievon
Henkellisissä hänellen;
Pani paljon uskallusta,
Rohkeutta runsahasti
Yli Poavin ylpeyven.
Apulaisen annoi vielä
Melanchthonin mainittavan.[35]
Nämät tohti toimellansa
Vastoin Poavia puhua,
Sekä Tetzelin tekoja,
Niin myös Samosateninkin,
Jotka oli Poavi pannut
Synnin kaupalle sysänyt;
Raha rikosten etestä
Piti Poavillen tuleman,
Kirja siitten synnin peälle
Piti Tetzelin tekemän,
Että vielä eteskinpäin
Soapi synnissä eleä.
Monta muuta kauhistusta,
Taikaisiakin tapoja,
Muita Munkkien menoja,[36]
Jot' ei kykene kynällä
Panemaan paperin peälle,
Oppimatoin ollenkaan,
Kosk' ei Oppinut osaja[37]
Poavin juonia jutella.
Katoi kirjat kaupunkeista,
Katoi kaikista kylistä,
Ei soatu sitä lukea.
Vähä kuulla kirkoissakin,
Eikä yhellä ajalla
Soanut soarnata kukana
Siinä selvässä valossa,
Kuin sen Jesus jätti meillen.
Voan koska herahti Herra
Tämän sankarin sytämmen,
Josta silloin soarnattihin;
Tämä soatti soarnoillansa,
Kaunihilla kirjoillansa
Ristikunnat rikkahaiksi.
Annoi Roamatut avata,
Laitti lapsille osansa.
Kirjat kaunihit kätehen,
Joihin kuitenkin käsittit
Kaikki kalliimmat asiat.
Koska nyt kolmet sataa
Aastaikoja alusta
On jo kuitenkin kulunut,
Koska yhteinen kokous
Sattunut on Upsalassa,[38]
Kussa nyt itse Kuninkas,
Seävyt kaikki suosiolla,
Isät suurella ilolla
Otit vastahan vapaasti
Tämän opin onnellisen.
Tämän toivotun totuuen.
Niistä syistä on näkynyt
Kuninkaitten kuuluisillen
Ruotsin vallassa vapaassa
Panna pyhäksi iloksi
Ristittyillen riemu-päivä,
Jonka Jumala sovitti,
Että meille, kuin elämme
Sa'an yheksän ajalla —
Saimme jo kahesti kuulla[39]
Juubel-juhlan vietetyksi.
Ei tämä elävä kansa,
Tuskin myös tuleva kansa,
Soane kuulla kutsuttavan
Juubel-juhlalle kokohon,
Solennille soitettavan.
Asiat on aivan suuret,
Josta puhumaan pitäisi;
Voan on puhe puuttuvainen,
Yksinkertainen yritys.
Yrjö Hirvoinen
Ristiinasta.
Talvella vuonna 1823 kulki Juvalla yksi miero-ukko, joka Hevoisineen kävi kylästä kylään kiertämässä, eli kerjäilemässä niin kuin meillä sanotaan. Hänellä ei ollut muuta reissä kuin yksi säkki, joka oli hänen ainua aittansa, ja kussa hään säilytti niitä ruokapalaisia, jotka annettiin hänelle ja hänen Runo-ruunallensa (Pegás). Minä näin häntä Joulu-pyhinnä Vintturin luonna Männymäellä, kussa hään yhellä jalallansa lauleli olven eäressä, ja lauluillansa kootti sinne koko kylänkunnat kuuntelemaan. Hänen nimensä oli Yrjö Hirvoinen, ja sanoi olevasek Ristiinasta kotoisin, ehkei hänellä ollut kotia niin taivaallista. Ite hään oli varsin onnellinen mielestään, ja lauluissaan niin mielullinen, että se heihin unohutti kaikkia muuta. Nähessäin häntä, juohtui minun mieleen Diogenes tynnörinensä, ja oattelin: jos onnellisuus ainoastaan seisoo siinä että olla ilman huoletak, niin ei löyvyk näitä miehiä onnellisempia! Hänen isänsä, samalla nimellä (Yrjö Hirvoinen) oli ollut sotamiessä, ja asunna Ristiinan kirkolla; hänen äitinsä nimi oli Anna Skottman. Ite hään oli jo nuoruutessaan tullut vaivaiseksi oikeesta jalastaan, ettei hään kyenyt käyvä, jostapa Hevoinen oli hänelle tarpeellinen. Hään oli ollut aikanansa tolppari; mutta ne moalliset menot eivät ouk tahtoneet häneltä kävestyä. Hänen vaimonsa Anna Valkoinen — sekin oli ollut roaja-rikko, sillä se oli tullut sokeeksi. Niin että se kyllä näytti meistä ouollen, mistä se lie soanut näitä ilon-aineitansa. Tästäpä nähään että ihmisissä löytyy toinenkin mieli, ei ainoasti se luonnollinen tahi moallinen; ja että tämä toinen mieli ussein näyttäiksen meillen luonottomaksi, koska sillä ei ouk tämä moallinen luonto. Niinpä Ukko Hirvoinen ei pannut suutansa suruillen näistä ruumiillisista murheistansa, mutta hukutti heitä näihin henkellisiin huvituksiin, ja oli lauluissansa varsin onnellinen. Hään piti joulua Juvalla kauvemmin kuin ykskään muu. Ja kuin toisten ilot oli aikoa loppunut, niin silloin Yrjö vielä veisaisi laulujansa kylän raitteilla, ja hujautti heitä kujan-suussa.[40] Minä kuulin että hänellä oli monia äkkinäisiä Runoja, joita en ole ennen kuulut; ja kuin kyselin näitä, niin hään sanoi heijän olevan omatekemiään. Minä otin häntä kanssaini Pappilaan, kussa minä viinalla laulatin kaikkia hänen laulujansa, joista minä tässä toimitan kolmet, jotka ovat minusta niitä paraaimmia. Heissä ei löyvyk mitä myö varsin Runomukseksi kuhumme, kuitenkin heitä luetaan ajan-ratoksi, muihen puutteessa. Runollisessa ansiossa hään ei ouk Ryynäisen kanssa verrattavana — ei ies että olla hänen jälkiimmäinen. Kuitenkin olemme asettaneet häntä tähän, ei hänen Runomuksensa suhteen, mutta näihen runoaineensa suhteen; koska se on tässä ottanut yhtä tarintavaista ainetta (ett historiskt ämne) laulataksensa.
JYRÄNKÖ.[41]
Jos tämä Runo on itestään kehno ja runotoin (opoetisk) niin syy taitaa olla aineessa enemmin kuin laulajassa. Se joka tahtoo vähästä kehua, tahi paisuu tyhjästä, hänestä nauretaan, niin myös hänen puheestaan. Minä en tunnek lukenoonko Heinolaiset tämän Hirvoisen Runon kunniaksensa vai pilkaksensa; mutta kyllä ukko, joka ei lie muita kaupunkia nähnyt, on koittanut, että parraan ymmärryksensä myöten ylistää kaikkia, yksinkin portit ja korstenit. Luulisi tämän hyväksikin kaupunkiksi, josta näin jalosti lauletaan:
Ajattelen ankarasti
Miten virsi veisatahan,
Sana-laskut lauletahan
Suloisesta Suomen-moasta,
Kylän-peästä kuuluisasta,
Herttaisesta Heinolasta,
Jyränköstä jylkisestä.
Siinäpä on kaunis kaupunk'
Suloissesa Suomen-moassa,
Jos on punaiset pytinkit,
Kaikk' on kaksin-kertaisia;
Jotk' on sisältä siniset,
Kullan karrella kuvatut,[42]
Jos on korjat korstenitkin
Katon piällä kaunihisti;
Kuin on muurit mörjättynnä,
Kaklunkit on kaikki tyyni
Mualinkilla mualattunna.
Onpa ovet oivalliset,
Peili-lauvat laitettunna,
Ruusun-kanssa ruusattunna;
Onpa lukotkin lujimmat,
Avaimmet on ankarammat;
Onpa puhtaat porstuatkin.
Kuin on raput rakettunna,
Värin kanssa värjättynnä,
Katoksill' on kaunistettu;
Kartanot on kauniit kaikki
Jylkisessä Jyränkössä,
Kylänpiässä kuuluisassa,
Suloisessa Suomenmuassa.
Onpa selvät sisus-kalut,
Pöyät, kuapit kaunihimmat,
Tuolit, sohvat, aivan sorjat.
Sänkyt, hyllyt, aivan hyvät,
Onpa ikkunat ihanat,
Kuin on lasit laitettunna,
Kartenit on kahen puolen.[43]
Voi sinä jyIkinen Jyränkö!
Kuimma tiijän ajan-tievot,
Tunnen tuossa tunnin miärät,
Kuin on uurit oivalliset
Kammarissa kaikissakin
Nauloillansa näkymässä;
Kuin on selvät seinä-kellot,
Jotk on suatu saliloillen,
Jotka soivatte somasti
Tuossa korviin kuuvellessa,
Kaksin, kolmin kaikkumassa.
Voi sinä jylkinen Jyränkö!
Tämä kylä kuuluisampi
Suloisessa Suomenmuassa.
Asukkaat on ankarammat:
Suomenmuani Muaniherra
Suomen muata suojeloopi,
Halusesti hallisoopi,
Oikeuvet oivaltaapi;
Onpa kanssa Kammareerit
Jylkisessä Jyränkössä,
Kanselia kassomassa,
Jos on Ruunun rotokollat,
Kaikki tyyni Suomen-kartat;
(Pankottain on paperia)
Jos on siitten joka sielu
Suloisesta Suomenmaasta
Ylöspantu pännän kanssa,
Tähän Liäniin laitettunna,
Ise kukin kirkko-kunta —
Papit Herran palveliat
Seurakunnat selvittännä,
Kirkonkirjat kirjuttanna,
Puhunut Puukhollarillen,[44]
Herroillen Herskriivarillen,
Henken-panossa on pantu —
Kaikk' on tiällä Kanselissa
Jylkisessä Jyränkössä,
Löyvetään löysriivälitkin,
Kaikki tyyni karkulaiset.
Siitten suuri Suomenkanssa
Kanselissa kassotahan:
Kuinka huonot huojetaani,
Kutka henkelt' heitetääni,
Kutka pannaan piä-rahoillen,
Asessuorit asettaavat,
Luvun-teossa luvetaan
(Voatiipikin Esivalta
Ruunu-rahan rakennusta.
Valtakunnan vahvistusta.)
Suloisesta Suomen-muasta
Kaikk' oo tiällä Kanselissa
Jylkisessä Jyränkössä.
Tiällä tilat tiiätääni —
Ruotiloista, Numeroista,[45]
Kylän-päitä kysytääni —
Jossa suuri Suomenkanssa
Joka päivä jutteloopi,
Käräjätä kävelööpi.
Silloin suuret Suomenherrat
Atestista aatteloovat
Kuink' on laitettu muan-laissa,
Kuinka virkkoi vierasmiehet,
Kuinka tunnolla totisti,
Kuinka valalla vahvisti.
Konttuorista kohottaavat
Raja-kartat kasseloovat,
Piiri-kirjat perustaavat,
Mitankin nimet nimittäävät,
Jonk' on tehneet Terehtyörit.[46]
Koska piätös piätetähän,
Suomenmuani Muaherra
Silloin kiäntääpi kätensä,
Pännän kanssa piättelööpi.
Tähän lak' on laitettunna,
Kaikki tyyni Kanseliihin
Jylkisehen Jyränköhön.
Näinpä virret veisatahan
Jylkisestä Jyränköstä,
Hallitukset huastetahan
Että tuhmat tuntisivat,
Ymmärs' yksinkertaisetkin
Suloisessa Suomenmuassa,
Oikeuven olennoista;
Kuin on kaikki Kanselissa
Jylkisessä Jyränkössä.
Voi sinä Jylkinen Jyränkö!
Tämä kylä kuuluisampi
Suloisessa Suomenmuassa,
Tallella Ruuniin tavarat,
Raketinkin Ränteri'it,[47]
Makasiinit Suomenmuassa.
Onpa vahvat Välskäritkin
Jylkisessä Jyränkössä,
Tohtoritkin toimelliset.
Asetetut Apoteekit,
Laitettunna Lasareetit,
Jos on siukkoja sisässä,
Sairaita suatetahan
Suloisesta Suomenmaasta.
Tässä köyhät korjatahan,
Ruaja-rikot ravitahan,
Vaivaisetkin vuatitahan,
Ruunun ruuall' ruokitahan;
Vielä rohot ruuan kanssa
Tohtorit ne toimittaavat.
Joka päivä jouvuttaapi
Liäkitykset lähättääpi,
Pitaliset puhistaapi,
Näitä tekis tervehiksi.
Voi sinä jylkinen Jyränkö!
Kuin on vahvat Hantverkerit,[48]
Suutaria, Reätäliä,
Kaupunniss' on Karvalitkin
Jylkisessä Jyränkössä.
Onpa vahvat Varvalitkin,
Väkevät on Värjälitkin,
Mestarit on melkiämmät.
Onpa sielä selvät Sepät,
Kisellit on kerkiämmät,
Opinpojat oivalliset,
Palveliatkin on parraat
Kaikissakin kartanoissa.
Seurakunta kokonainen
Kylänpiässä kuulusassa
Jylkisessä Jyränkössä.
Voi sinä jylkinen Jyränkö!
Kuin on tehty Temppelitkin,
Kirkko keskellen kylee.
Papp' on Herran palvelia,
Jok' on selvä sielun-paimen.
Onpa luja Lukkarikin
Veisomaani vänkiästi,
Herran-iänen hellästi.
Sunnuntaina suuri ilo
Jylkisessä Jyränkössä;
Kuuluu kuparit kotiini,
Kirkon-soitto soria kyllä
Kaikkuu kaikkiin kartanoihin;
Vielä ilo ihanampi,
Kirkko-veisu vänkiämpi. —
Kuin on portit pyvättynnä
Jylkisessä Jyränkössä,
Rauta-linkut liitettynnä,
Pihti-pielet perustettu —
Ne on auki avattunna.
Ise kukin kotonansa
Korvillaase kuunteloopi
Usko-virttä veisatessa
Kuinka kuutaan hurskahasti,
Kuinka palvellaan parahin,
Jumalata julkisesti
Pyhä-päivee pyhitessä.
Voi sinä, jylkinen Jyränkö!
Tämä kylä kuuluisampi
Suloisessa Suomenmuassa.
Kuin on vahvast varustettu.
Vahvat vanki-kartanotkin,
Vannoitetut vanki-nihit,
Jossa vankit valiltahan.
Pahateot paimetahan;
Ettei kansass' ois kamina,
Seurakunnassa sevutos;
Varkaat kaikki vuaralliset,
Murhamiehet, muutkin synnit,
Esivalta varoittaapi.
Ruunun raitat rakettunna,
Vanki-talot varustettu
Suloisehen Suomenmuahan.
Kyyin kanssa kulettaapi
Jylkisehen Jyränköhön
Suahaanpa sakon-alaiset,
Viijään vesi-leiväläiset —
Nämät vankit vallollahan.
Voi sinä jylkinen Jyränkö!
Tämä kylä kuulusampi
Suloisessa Suomenmuassa.
Tästä harmaat huasteloovat[49]
Kuin on ennen ennustettu,
Riitinkilla riitattunna,
Kaupunniksi kassottuna
Tämä paika parahaksi
Suloisessa Suomenmuassa.
Voi sinä jylkinen Jyränkö!
Kavun-suussa sula salmi
Kymin-koski kuuluisampi[50]
Jok' ei jeähän jeävykkähän,
Suloo syvän-talvellakin.
Parahalla pakkaisella
Tässä vesi viereksiipi,
Lainehtii kuin meren lahti.
Ompa silta siihen suotu,
Käsi-puut on kahen-puolen,
Maantiekin on mainittava
Jylkisehen Jyränköhön,
Jossa Herrat Hevoisillaan
Vaunuillansa vaeltaavat.
Siitä suuri Suomenkansa
Matkojase matkustaapi,
Asioita ajelloopi.
Nyt on virsi veisattunna,
Seremóni selitetty
Jylkisestä Jyränköstä.
Kielelläin oun kirjuttanna,
Mielelläin oun muistuttanna,
Älyllä ajattelunna;
Nytpä nimensä nimittää,
Julkisesti julistaapi
Seurakunnan kuuluisasta
Ristiinahan pitäjästä
Jöran Hirvoinen.[51]
Hirvoinen.
HEINOLAN MARKKINAT.
Kuin Runoja oli lauluissansa ensin ihmitellyt tätä Jyränkön kaupunkia, niin hään vielä erittäin runoilleepi heijän markkinoista, niin että se kyllä näyttää, kuin oisi tämä kaupunki paljon pyörytellyt hänen mieltänsä. Hään laulaa:
Mieli-juotella julistan
Kuinon syksyllä, suvella,
Keväellä kerkkiällä;
Silloin suuri Suomenkansa
Kovahasti kokountuupi
Jylkisehen Jyränköhön.
Kuin on latsit laitettunna,
Miärä-päivät piätettynnä;
Markkinat on mainittavat.
Jossa samuu Savolaiset,
Pohjolaiset polisoovat,
Hämäläiset helisöövät.
Tuli tänne Turun Liäni,
Helsinkistä suuret Herrat,
Kaupunkista Kauppa-miehet
Kyyin kanssa kulettaapi,
Tavaroita tanhuillen.
Kuinon puo'it pyvättynnä,
Lauvoista on laitettunna.
Silloin suuri Suomenkansa
Kaupuniss' on kahen-puolen,
Onpa toisia torilla;
Piikkinäitä pihti-pieliss',
Kahvi-pannuja kavulla
Rahtyörit on rakettanna —[52]
(Paloviina parempana).
* * *
Hämäläiset helisöövät
Sillan-suussa, sunti-paikka
Jossa parret parisoovat.
Väki valta vaeltaapi,
Tahtoi kuatua kaupunti;
Ajoivat Muaherran muahan,[53]
Piältä kassoi Kammareerit.
Oli vahvat vahti-miehet —
Otti kiini kiiruhusti,
Voati vanki-kartanoihin.
Miehet tuotiin tokki-huusiin.
Koska päivä piätettihin,
Aamu toinen alottihin,
Tuli Tuomar' tutkimaani
Kuinka eilen elettäni.
Silloin vankit vastaellivat:
"Hyvät Herrat helpoittaaka!
Eilen tässä elettäni,
Rahallamme ravittini,
Toverit on toisin-käsin. —
Viina tämän villin suatto!"
Tuomarit ne tutkistivat
Juoma-sakot juttelivat.
— Laskit vankit vallollehen
Hirvoinen.
KURVILAN EMÄNTÄ.
Kurvilan kylässä Ristiinan pitäjässä asui kaks veljestä Maunus ja Niiles Torniainen. Maunuksen akka, nimellä Anna Himainen, joka oli Emäntänä talossa, oli suuri tuhlatar (slöserska) ja hukutti talon tavaroita ylenpalttisella elämisellänsä, josta häntä viimen eroitettiin talosta pois. Hään läksi silloin tyttäresek luokse, nimeltä Vappo, jota hään oli toista kymmentä vuotta siitten poisnainut Maunus Tiusaisellen; ja kussa se viimeisellä joutui varsin köyhäksi. Tässä lauletaan ensin niitä aikoja, kuin näit tyttären läksiäisiä piettiin, ja siitten niitäkin, jollon se joutui pois talostaan.
Kurvilass' oil korja vaimo,
Akka aivan ankarainen,
Kovin kuuluisa Emäntä,
Sepä käyvä käpsyttääpi
Kirkko-tietä kiekkarasti;
Sielä panoo pajakkata[54]
Kansan kanssa käyvessänsä,
Oman talonsa tapoja.
Yksin tyttö urhollinen,
Piene-läntä piika-lapsi
Kerhekästi kätettäni,
Kiekkarasti kihlattiini,
Sepä naitiin nuapurihin,
Temmattihin Tiusaisehen,
Kopattiin koti-kylähän.
Käytiin sielä kaltaisissa,
Vietiin viinat viemisiksi,
Lihat, leivät, lättiäiset,
Piti piot Piiallensa,
Lävähytti läksiäiset
Kotonasek korkiasti,
Kuuluisassa Kurvilassa,
Lattiassa laveassa,
Pöyän piässä pökiässä.
Kussui vieraita kotiisek
Pöyän piähän pökiästi,
Yökaueksi ylpiästi.
Iltaisella istuttiini
Rekeheni riemuisesti,
Ahvakkaasti ajettihin.
Oli kuasot kannoilahan
Puhemiehet puolellahan.
Ruuna eissä roilottaapi
Yli pellon ylpiästi,
Rokan iäreen röyhkiästi,
Pöyvän piähän pökiästi.
(Kohta koto muistettava
Kuuluisassa Kurvilassa,
Jossa huomena hölisi,
Hiäväkiä helisi).
Ilon kanssa erettiini —
Sukulaiset suuta anto,[55]
Kättä kaikki kämmen-päihen.
Täss' on suvut, sulhaisetkin,
Pökiämmät poika-miehet
Miniätä mielivätten,
Rikkahaita riitelöövät
Kaunihita kasseloovat.
Täss' on lapset laitettavat
Kuin on tyrsät tyttäretkin;
Ouvot ovat orpanoina,[56]
Karva-piänä kartanoilla.
Tulipa kesä kerkiästi,
Tuli lehti lempiästi,
Ruoho puhkeis röyhkiästi.
Laskit Lampaat laitumellen.
Karjat kaikki kartanoillen.
Tulipa ruuasta rojua,
Tuli viljasta vihelys,
Tuli sota syömisestä,
Tuli rahasta räminä,
Tuli pannuista parina,
Tuli karjasta kamina,
Tuli nuja nuotastakin
Tuli riita riistastakin.
Aitat lyötän aukioksi.
Ei ou elo ennellään. —
Jopa ero ilmistyypi!
Nikolausipä nimeltä
Ilmaisekse Isännäksi,
Akka aivan ankarainen
Ennustaiksen Emännäksi.
Pilkall' syötiin suola-heinät
Pimiässä pirtihissä
Sakeassa savuhussa
Petkelellä pieksettihin.
Lapset laulaavat kotona:[57]
"Makea on maito kulta
Kaunihista koalin kanssa;
Meill' on leikki leivästäkkin,
Parittain on pannujamme,
Kaksittain on kattiloita,
Lehmiä on leviästi,
Lompakoita laviasti;
Koska uutinen ulettuu
Elon-ajat ennättääpi,
Huasioita havakasti,
Kahiloita kukkuloinsa —
Näkyy näitä nuapurihin."
Hirvoinen.
Lassi Lappalainen
Juvalta.
Juvan pitäjä, Savossa, tuloo mainittavaksi niistä moneista Runojoista, jotka se on jo kasvattanut, ja joita se ehkä vielä kasvattaa. Koska se on ikeän kuin minun syntymäpitäjä, kussa minä olen ensin ruvenut harjoittamaan ja oppinut ymmärtämään tätä Suomen puhetta, ja kussa minä olen ensin koetellut että kansan mielestä ulos-miettiä heijän runomuksiansa — niin se on minun velvollisuus, ettei unouttaa näitä omiamme puhuissain muista virren-tekiöistä. Juvan pitäjän tunnen minä tässä tarkoituksessa, paremmin kuin yks-kään muu; ja taijan sanoa, että siinä löytyy harva kylä, kussa ei tavatak Runoja ja Runo-niekkoja. Niin se on ollut vielä näinä aikoina, soannethan vastapäin kuulla, jos tämä kaunis tapa harjoitetaan hänessä vielä vastakin, eli jos se keäntyy (niin kuin moni muu pitäjä) tyhjäksi ja kolkoksi laulun-aineista.
To'istukseksi minun puheini, tahon minä julistella muutamia näistä hänen täänaikuisia Runon-tekiöitä, joista tämä Lassi Lappalainen oli Sotamies, ja asui Tuhkalan kylässä, Remojärven pohjalla. Koska minä kotona ollessain en ymmärtännyt ottoo tarkempoa tietoa näistä miehistä, niin minä en nytkään tunnek hänestä muuta, kuin että hään v. 1807 sepitti seuravaisen Runon, jonka Lassi Oinoinen Lehkolasta lauloi minullen s. 13 p. Lokak. v. 1815.
HEVO-VIRSI.
Pekka Moarainen Pylkkelänniemeltä lainais kerran Hevoistansa, palkan eistä, Mikko Kovaisellen Tuhkalassa. Joka kynti sillä kunnekka se uupui. Silloin otti hään ja serkkunsa keralla (nimeltä Jussi Kovainen) tappo Tamman, josta asiasta Lappalainen teki virrensä.
Lappalainen luatu-poika[58]
Alko kylpyä kysäillä;
Tulipa tuolla puheeksi
Koska Kokinkin pakinaksi.
Siinä samassa sanoopi:
"Mieleni minun tekööpi
Rueta Runon-tekooni,
Hevo-virttä laulamaani."
Kokkipa kotona sanoo:[59]
Joka-aamu aatteloo:
"Mistä Hevoinen suotaneen?"
Kokki käsineet käteesek!
Alko tietä telkentellä
Pitkin Piiparin ahoa.[60]
Kohten Kovaisen torppaan,
Sen saman setäsen mökkiin.
Ei siitten Simoiseen käynyt,
Eikä pistän't Piispahassa;
Niinpä mäni Nilkkilään,
Ei siinä sisässä käynyt;
Yli kynnyksen kysyypi,
Lapsillenpa lausutteloo:
"Missä tejän miehet ovat,
Elikkä emä entuansa?"
Vielä mieli Mikko männä
Aina auman sivuihten
Leveelle Lehmä-lahelle,
Ynnä Ylöisen sivuihten,
Pitkin tietä Tihmaksellen.
Järitteli Jääkeriini.
Pekkapa se perehen-miesi
Mieli vieraalta kysyä:
"Tuoltakos tulet Tuhkalasta,
Matkustat majansialtais?"
"Tuoltapa tulen Tuhkalasta,
Matkustan majasialtain!
Jos nyt joutaisi Hevoinen!"
Akkapa hyvä auttamaan. —
Pekka puhui puolestansa:
"Autan kyllä ankarasti!"
(Pekka pelloilen samoopi;
Mikko tuasta tuloopi)
"Ruoka tämän rumentanna,
Huonot heinät huonontanna."
Mikko mieliksi sanoopi:
"Ruuan annan runsahamman,
Palkan paremman perästä!"
Mikko rehvastiin rekeen,
Liittihinpä liisteheillen,
Alkopa ajoa kovemmin
Niinpä tuota niityn-tietä
Pitkin tietä Tihmaksellen,
Ynnä Yloisen sivuihten,
Vieläpä Viikinkin sivuihten;[61]
Niinpä mäni Nilkilähän,
Alko pistellä Piispahan,
Väinistellä Viänäisellen;
Mikkopa sivullen sipuupi,
Aina kökötti kotiisak.
Koska kuuli Kovaisen-poika
Mitä Mikko tuolta toi,
Alko aatella kotona —
Ensin emänsä tahotak
Ilman isän tietämätäk
Tekipä jouon joutahamman,
Kokotti Kokin mökkiin,
Tuota tuolta tietämääni
Mitä Mikko tuolta toi.
Tupahansa tultuansa,
Pirttihinsä piästyänsä:
"Mitäs Mikko siihen virkat,
Jos Tamma tasan pantaisiin,
Jaettais' jalo elävä?"
Mikko lystist luan anto.
Jussi pellollen perätin
Ulos uksesta ojensi,
Tallusteli Tamman luokse,
Luokse luontokappaletta.
Alko Tammoonsa taluttoo
Pitkin Piiparin ahoa,
Suatto saunaasek kupeellen,
Peri-ikkunan perään.
Siinä samassa sanoopi:
"Kussa se Jussin kurikka?"
Ellipä tuo iänen kuuli;
Elli kujasta kurikan[62]
Juoksutti Jussin käteen.
Jussipa se oli julma miesi
Siinä samassa sivalsi,
Siihen silmihin väliin,
Kohten korvihin väliin,
Kulma-luuhun kulahutti,
Kiero-luuhun kilahutti.
Siitäpä Hepo hervahti,
Kyntyisilleen kyhnähti.
Kokkipa häntä kohotti.
"Jussipa se oli Julma miesi"
(Hevo … vihelsi)
"Revon-reittä suahakseen."
Vanha Kovainen kokotti:
"Anna olla ajon-kulmaan,
Piästä päivä illoilleen!
Sanan lasket Savonmoahan
Lasket larmin kylällen."
Mitäs miehet tuosta huoli,
Miehet ketti kerkiästi,
Nyrkillänsä nytystvetten.
Ellipä sitä ensin kysyi:
"Jokos varsa valaistunna,
Hepo herttainen ketetty?"
Ellipä sitä ensin neuo:
"Tehkee jako jalohompi,
Elkee riiellä risalla,[63]
Tapella Tamman-palliolla!"
Ellipä tuohon ensin joutui;
Maksat maljaiseen mulisti,
Keuhot kopsaasek kohisti.
Kokki osall' olallansa
Alko astua kotiinsak.
Anto osan akallensa,
Lapa-luuta lapsillensa,
Ise söi paremman palan.
Turpa tuhmallen Sepällen,
Huulet huonollen Sepällen,[64]
Suu-posket Suutarillen,
Koko ruato Kovaisellen,
… Virren täkiällen.
Lappalainen.
Joakko Keäriäinen
Juvalta.
Talonpoika Joakko Keäriäinen Remojärvältä Juvan pitäjästä, on yksi niistä kunniallisimmista ja rehellisimmistä miehistä Juvalla, joka on sanottu hänellen isommaksi kunniaksi, kuin mikään muu. Hään on myös kuuluisa niistä töistään, joita hään moa-viljelemisellänsä, kosken-perkauksellansa ja kivi-rovioittamisellansa oli aikoin soanut, ja kussa hään hukutti omaisuutensa yhtäiseksi hyväksi.[65] Mutta myö heitämme tässä kaikkia näitä puheenaineita; ja hoastamme ainoastaan hänen Runon-taijosta, josta se on myöskin mainittava, ikään kuin laulamisestaan[66] ja kirjaan-harjoituksistaan.[67]
Niistä moneista vieraista että omista Runoista, joita hään lauloi mullen Juan pappilassa, keväillä v. 1816, s. 14 p. Tammik. tahomme tässä luettoo kaksi näytteeksi hänen runomisestaan.
HEVOIS-RUNO.
Matti Kokkoinen Alamaan kylästä, Mikkelin pitäjästä rupeisi v. 1785 tappamaan Hevoistansa. Hään nakkais häntä jo peähän, josta se hervahti voan ei kuollut. Silloin rupeis Mattia peloittamaan, että pitivät pois pyyhkimän häntä Puumalan komppaniasta Savon jälka-väin Rykmentistä, kussa hään oli Sotamiessä, nimellä Örn. Hään laitto seneistä sanan Joakko Keäriäisellen, Vehmaissa (noapurissa) tulla sinne lopettamaan tappuuta, koska hään oli jo eiltä-käsin ostanut toisen puolen nahasta. Joakko Keäriäinen Seppolasta teki Runon.
Kokkoinen koria miesi,
Matti Örni ylpiämpi,
Koppais kurikan kujasta,
Koukin kassoi kartanosta,
Jolla Hevoista heläytti,
Kohten korviin väliä.
Tamma kohta tanhuallen
Siäriänsä suoroomaani.
Tämäpä tunkiin tupa'an:
"Oisin Tamman tappanunna
Pannut henketen Hevoisen;
Vaan ei jaksa jäseneini,[68]
Eikä voimani yletä!"
Laitto sanaa lapsellansa,
Herttaisella Heikillänsä.
Matti läksi matkustamaan
Kohten Kokkoisen kotia,
Alla-päin paholla mielin.
Tapais Tamman tanhualta,
Vielä henkissä Hevoisen.
Veti tuiman tupehesta,
Puukon reisi-puoleltansa,
Työnsi rintaan terästä.
Siitä veri vieremääni,
Käsihillen Kiäriäisen.
Tekisin tuosta jakoa,
Kuinka osahan tulisi.
Tuosta persettä Pekalle,
Perno Pekan emännälle,
Jalan Juakko Hämäläiselle,
Toisen Tahvo Pulkisellen,
Ala-sikko Annikallen,
Munaiset muullen pereellen;
Puolen siitten sivalsi
Pulli pisti povellensa.
Maksat vienmä Matiskalaan,[69]
Itrat kannanma Iloiseen,
Palliotpa Puajalahan,
Hoikat suolet Kunnelille,
Korvat Kokkoisen akalle.
Vieläpä veisin männessäini
Osuutta Ollikkalahan,
Taka-jalat Tammastaini.
En isekkään ilman jäisi!
Vieläpä keuhot keittäisin,
Selkä-luut suolaan panisin;
Joita paistiksi tekisin,
Imeksisin iltikseini,
Joulun pitkinnä pyhinnä.
Häntä seppä Hennisellen —
Vappu Tarkiain tapaisi
Hännän Hennisen säkistä.
Laiko-suolet Luatikaisell',
Pohjukka-suoli Suutarille,
Muut räpälät Riätälille.
Ei tätä paisteta Papille,
Eikä tuua Tuomarille,
Eikä lahjakskaan lakihin.
Viimeiset virren-tekiälle,
Sille jalolle Juakopille.
Keäriäinen.
KOIRAN-RUNO.
Yksi tyttö nimeltä Poasoinen, Häppälän kylästä Mikkelin pitäjästä, tapais kerran kirkko-tiellä yhen juoksu-Koiran, jonka hänen isänsä Poavo Poasoinen oatteli piteäksensä; mutta Mustipa tappoi kaks Lammasta Yrjö Hokkaiselta, joka löi häntä henkettömäksi. Kuin Keäriäinen läksi näihen kyläläisten keralla kyntämään Haisoan syvämmoahan, sai hään tiellä kuullaksensa tämän asian, ja teki siihen-liittoon Runon.
Aika ois ruveta Runoiksi,
Lähteä tästä laulamaani
Mitä nyt kuuluupi kylässä:
Hätä nähhään Häppälässä
Koiran kurjan kuolennosta.
Puasoinen pikiä miesi, —
Tytär se oil ylpiämpi,
Kohtais Koiran kirkko-tieltä,
Toipa tuon kohta kotiisek.
Koiroo ois koria nähä;
Vuon teki vaivaiset vahinkot.
Tappo kaksi Karitsata —[70]
Yrjö suuttua sorahti.
Kasso kepin kankiamman,
Koivusta kovoa puuta,
Jolla Koiroa kolautti,
Jolla raukkoa ramautti.
Koira kohta kuoliaksi.
Puasoinen pikiä miesi,
Tämä kohta torumaan.
Hokkainen kohta häväisi:
"Vieläkös viskoot vihojais?"
(Silloin seivästä sivalsi).
Puasoinen pani pakohon,
Akka piipatti perästä.
Tuosta pistäiksen Piikkillen,[71]
Pani palliot patahan.
Tekisin tuosta jakoa,
Vuan ei annak aika myöten;
Lassi Matiskain Lautamies
Tarkoin kaikillen tasoopi.
Keäriäinen.
Oatto Tuovinen
Juvalta.
Oatto Tuovinen oli kotoisin Pylkkälänniemeltä, Juvalta. Hänestäkään minä en tunnek muuta, kuin että hään mahto aikanansa olla aika Runoja, jota hänen Runot kyllä toistaa. Se näyttäiksen kuin hään oisi erinomattain ollut Kissoillen rakas, koska se niin mielellään runoilli heistä. Tässä on näitä hänen Kissan virsiä kolmetkin, jotka Keäriäinen lauloi mullen.
VARSAN-RUNO.
Nuon 40 vuotta siitten, niin juoksi tämän Tuovisen varsa Kaipialan Rysthollin hevoisiin, jotka oli laskettu mehtään; ja seuraisi heijän parvessa Remojärveläisten ruoka-mailien, kussa se tuli vikuutetuksi jalastaan. Tuovinen peätti että Kaipiaiset olivat viskanet sitä kivellä. Josta se rupeis runoillemaan.
Kaipiaiset karnuttaavat,
Kylän turmiot tuloovat,
Lika-silmät liirettelöö
Ruistahansa ruopimasta[72]
Kaurojansa karhisemasta:
"Oletkos Suen sukua,
Vaiko koiran-kuontolaisten,
Kuin söit siären sälöltäin,
Varsastain vasemman jalan?"
Vielä Tuovinen toruupi,
Valittaapi varsastansa!
Tuovinen.
KISSAN-RUNO.
Kornetti Brusin Maivalasta osti nuon 40 vuotta siitten yhen Kissan Talonmieheltä Poavo Hyytiäiseltä Tuhkalasta, jonka hään oli soanut lahjaksi toiselta. Siitäpä jo Tuovinen teki Runonsa.
Hyökisell' oil hyvä lykky, Saipa Kissan Kilpolasta, Rahatakkin, tenkatakkin. Brusinipä runsas miesi Tarjois kahta Taaleria. Hyökipä kohta hyrskähti,[73] Narskahtipa nauramaani. Akkapa oil ahnas rahaan: "Tarpeen on raha talossa, Tuota piestään pehuistakin, Otetaanpa olista jauhot." Vetipä lempo Vesterisen — Siäret säkkikin sovitti, Sitopa suuta seisallaan, Heitti hännälle sioo. Juakko kahto karsiasti[74] Tuolta torppaasek tuasta Kissan kurjan kulkemista. Kilkit ne on kiitettävät, Lauleloovat lapsillensa. Tuomas tutkiipi visusti Sitä, saunan salvoksilta Virren värsyä vetääpi. Akat autto akkunasta. Siitä huutoo hujahutti Järven rannalla rajautti Pitkä ukko piertehessä. Suappa tieteä suaren-röhkö Hyökin hyvästä lykystä. Musta Kissa kaupattiin, Harjakkaiset haukattiin, Kuka tästä ilman jääpi? Asilainen akkoineen,[75] Pennoinen perehineen
Tuovinen.
KASSIN-RUNO.
Niilo Myyryläinen Tuhkalasta lainais kerran Kissansa vävyllensä, tälleh samallen Poavo Hyytiäisellen, mutta akatpa unoittivat sitä saunaan, kussa se tukehtui, ja kuoli savusta. Josta Tuovinen toas teki virren.
Hyöki tuiskulla tuloopi,
Pakkaisella paukuttaapi:
"Anna Anni Kissiäisi,
Hyvä Niilo Niisiäisi,
Hiiret syövät hinkaloini,
Rotat kantaapi rukiini!"
Niinpä kuoli Niilon kissa, Annin ainua eläin, Hyökin saunaan savuiseen. Simo-poika sipsattaapi,[76] Raso-poika rauskuttaapi, Niilo-poika niin sanoopi: "Ei räkkee kylet kylään! Puavolla on kaita kasvo;[77] Paavo paistin tarvissoopi." Hyökin Matti mainihtoopi: "Käyväänpä nahan-jakoon!" Simo suuttua suhahti: "Nahkoin en annak ensinkään, Kukkarot' en kellenkään."
Tuovinen.
KISSAN-VIRSI.
Tämä kolmaas Kissan-Runo on tehty samasta miehestä, ja otettu siitä, että Pirilänniemen Kissa läksi kerran mänemään Hyytiälään, jossa Hyöki häntä tappo. Keäriäinen ei muistant tästä virrestä muuta, kuin alku-sanat, jotka oli näin:
Läksipä Kissa kulkemaan, Hiiren-surma hiihtämääni Periltä Perilänniemen. Tämäpä tuli Tuhkalaan, Tunkiinpa Hyökin tupahan. — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
Näistä kolmesta Kissan-Runoista niin Hyytiäinen paituutti Tuovista lakiin, joka tapahtui jo Laintutkian Maténin aikana. Tuovinen, jota pelloitti Lakihin männä, pyysi toista sovinnollen, ja lupaisi hänellen i'äkspäiviks yhen 2:hen rein-alaisen niityn. Mutta kuin Hyytiäinen mäni sinne heiniä tekemään, niin tuloo Tuovisen akka, ja ajo pois hänet. Siihenpä se asia siitten loppui. Mutta kyläläiset, kuin saivat asian kuullaksensa, niin panivat nimeksi tällen niityllen Kissan-niity, ja niin sitä kuhutaan vielä tänä päivänäkin, muistiksi että se oli tarjottu sovinnokseksi näistä kolmesta Kissan-Runoista.
Heikki Huuhtinen
Juvalta.
Tolpparin-poika Heikki Huuhtinen Pitkälahen kylästä Juvalla, on yksi hilpiä ja iloisa nuorukainen, joka on vielä toisen palveluksessa. Hään oli yksi niistä nuorista miehistä, jotka v. 1824 pyrki peästäksensä Norin ja Ruotin Suomalaisiin, opettelemaan heitä Savolaisten tavalla palon-kyntämistä.[78] Ehkei hään ouk vasta kuin nuon 19 tahi 20 vuotta vanha, niin hänessä jo ilmoittaiksen isoja aljeita (anlag) Runomukseen, niin kuin näyttäiksen näistä hänen kokeistaan: niin että toivotaan hänen aikoa myöten tulevan yheks kuulaisaksi Runo-sepäksi Savossa.
SIAN-RUNO.
Talonpojalta Tuomas Asikaiselta Pitkälahen kylästä katoisi syksyllä vuonna 1823 yksi Sika, jonka Suet lie syöneet suuhunsa. Hään otti noapurin- mieheltä Eiro Siiskoiselta toisen Sian siaan, koska se oli melkeen sen-näköinen kuin hänen omansa. Siiskoinen otti kyllä Sikansa takaisin, voan Asikainen omisti tätä jälleen, ja tappo sitä, josta Huuhtinen teki virren.
Ikolan suuri emäntä
Jolta söi Susi Sikoja,
Tappo lempo tallukoita —
Tuomas totinen isäntä
Saipa säkin seinukselta,
Vaels Vantin kartanollen;
Pistänpä kohta pihaani.
Älyis Tallun tallin eissä —
Tämän säkkiisek säväytti;
Alko koitsia kotiisek.
Sika huusi huikiasti,
Tuomas juoksi joutuisasti —
(Se ilo ilollen näytti).
Kuuvennoksen kannon tyttö[79]
Jok oil kylvyssä kylässä,
Älyspä Tuomaan tulevan.
Eukoillen ensin saneli:
"Mistä tuo Tuomas tuloopi?
Sika säkissä selässä."
Eukko Sohvollen sopotti:
"Ole vaiti vaka tyttö,
Elä virkaja mitähän!
Meiltä söi Susi Sikoja,
Tappo lempo tallukoita.
Tuomas tuopi nyt Sian,
Miltä Sian, kulta kaksi —
Nyt toi Sian Siiskoiselta."
Suattiinpa sana kylällen,
Iso-nauru nuapuriisen:
"Tiäll' on Siiskoinen Sikais!"
Eerikk' tuota essimääni.
Älyis Tallun karsinasta —
Sepä samassa saneli:
"Tiäll' on miehet meijän Sika!"
Juhana jutusti perästä;[80]
Sepä sanoi samatek.
Ikolan suuri emäntä
Joka väitti viärinpäin,
Toisinpäin totisti:
Olevan oman Sikase.
Nouvattiin Eeva Nopoistaa,[81] Se sanoi samalla lailla Niin kuin eiltäpäin isäntä. Piekäinen, se pitkä tyttö, Muaria mahava piika Toas toiseppäin totisti: "Se on meijän-talon tallu!"
Huuhtinen.
NÄPISTÄJÄ.
Siiskoisen torpassa oli Juho Siiskoinen ja hänen vaimonsa Maija Haikarainen tunnetut nuapuruksissa, heijän näpistelemisestänsä (snatteri) josta Huuhtinen v. 1821 synnytti laulunsa.
Jussi se oli julma miesi;
Ei se olt akka armahampi!
Joka juoksi Juonoksehen,
Kohten korsua kokotti;
Tallin-usta tarkotteli.
Olipa Jussi Juoneksessa,[82]
Ajoipa Akkoa jälestä,
Kalvonimehen kavasti.
Muaria mahtava imeinen
(Joka juoksi joutuisasti)
Kiisti Kilkin kartanolle.
Siis otti sinisen vyyhän,
Märkänä kutais kupoon.
Pyysi käyvä Pyrrhöisessä,
Miehellen mekko-alusta.
Tulipa toisehen tupaani,
Kannikkata kassomaani,
Ikolassa istumassa.
Suoloja soristamassa,
Tolkia kopistamassa.[83]
Mies lykkäis lylyen piällä
Tyrysalmen tyyntä muata;
Suihki kyllä suksen-käret,
Kolkki kenkän-kolpottimet,
Tasaellen talven-varoo.
Puavo miehiä parraain Suattopa sanat kylään. Turuinen, se tuttu miesi Havais Puavon huastanne'en — Vasta päivee jälemmän Älyis kuhjosen kupeen Kynnen kanssa kynsityksi.
Huuhtinen.
YÖTYRI.
Talonpoika Heikki Lassinpoika Nopoinen Pitkälahen kylissä kävi aina yökenkässä Marketta Haloisen luonna, joka ei ollut arka Pojillen, kunnekka se kerran tuli ilmin, sillä, että uni petti häntä viipymään siinä kovin kauan. Huuhtinen teki tuosta Runonsa v. 1822.
Tahvo Haloinen tarkka miesi, Joka asuupi Juvalla, Pistänpä Pitkälahellen, Rehelsipä Rensin muallen.[84] Tahvoll' oli tarkka tyttö, Marketta mahava piika, Viisas virsien-tekiä, Luatu-laulun laittelia, Ankara ajo-hevoinen, Jota k… Koikkalaiset, Mielellä'än Mikkiläiset, Hipsui Mikko Puumalasta. Tapalttui tämä tarina Kymmenees päivä Kyntö-kuussa, Toisen kielen Touko-kuussa: Nopolasta Pekan-poika, Heikki-poikapa hevelsi, Suopi-suaresta sukaisi, Hevelsi Hevoisen kanssa.
Vantit luulit varkahaksi
Eerik kassoi ikkunasta.[85]
Näki Heikin heiluavan,
Olkia ottavan kujasta.
Nämät kantoi kankahalla:
"Otappas olkia Hevoinen,
Syöppäs Ruunain ruumenia!"
Ise juoksi joutusasti
Panetti portista pihaan,
Kyykistänpä kynnyksellen. —
Liisa piika, liukas tyttö
Laskipa Heikkiä lava'an,
Ise laskiin lavan alak.
Päivä nousi nopiasti,
Uamu tuli ahkerasti;
Ei noust Heikki Nopoinen!
Vantin Matti vanha miesi,
Taitavainen talon-renki
Tulipa saunasta tupa'an,
Riensi kohta riihen luokse;
Kirves olalla ojensi.
Kolkutos kävi kovasti.
Heikkipä huoneesta häväisi,
Yrittipä ylös-nousta;
Laukaispa lavasta tankot,
Perä-seinästä perästä;
Luiskahtpa luta… t…st.
Pläsi pännä… rs…st.
Huuhtinen.
YÖ-JALKALAINEN.
Talonpoika Antti Penttinen Pitkälahesta kävi niinikeän tytöstämässä, ja läksi kerran yö-jalassa Rekina Liikaisen luokse, samassa kylässä; mutta tarttuipa kiini ikkunaan, josta Huuhtinen runoilee:
Pitkä poika Penttisessä,
Antti se sama armas miesi,
Joka työntel' tyttölöitä,
Yhtä, toista, yritti,
Haikaraiseen kakitti.
Saunan luokse savisti,
Oven ete'en ennätti;
Eipä osant ollenka'an
Oven eteen ensinkään —
Pist'pä piänsä pienemmästä
Ikkunasta niin iloissaan.
Kävipä kiini kulku'usta,
Kiäntyi kaulasta kahisemaan.
Suatiinpa sana tupa'ani:
"Penttisen Antti on akkunassa!"
Heikki vanhasta vihasta
Antin luokse ahkerasti,
Pekka Lampinen perästä —
Antti huusi armon-kättä,
Kuuees numero kujersi:[86]
"Elä heitä Heikki rukka,
Kyllämä tapaini parannan!"
Siitten marsi markkinoillen,
Saksan-puoti'in savisti;
Ott'pa uurin oivallisen.
Kohta kulki kurja poika,
Toiseen puotiin tupitti,
Suamaan sieltä samettia.
Tulipa tuostakin kotiin
Alko naija nuapurista,
Anna-Stiinoa ajeli,
Taltan Ansoa tavotti.
Huuhtinen.
YÖTYMYKSET.
Kuuenos-miehen Matti Nopoisen tytär Pitkälahesta, nimeltä Sohvi
Nopoinen piti Heikki Nopoista hyvänä, samasta kylän-peästä.
Kuuennoksen kunnon tyttö,
Kirkon-miehen kiltti likka,
Sohvi, Seiloista soriamp',
Uotti miestä Mikkelistä,
Puuter-piätä Puumalasta.[87]
Olipa junkkari Juvalla,
Pieni poika Pitkälahelta
Joka — — — — —
Suotiinpa sana kylään,
Iso-nauru nuapurihin.
Sohvo sotki puolestansa:
"Se on nyt meijän Tiinan töitä,
Suatti hyvän sisarein!"
Huuhtinen.
YHTYMISET.
Antti Asikainen Pitkälahesta likisti metässä Tiinat Pekantytär Nopoista, mutta sattupa kyläläiset siihen, heitä hätyyttämään. Josta Huuhtinen laulo:
Asikaisen Antti-poika Kävi pyhinä kylillen, Nopolata nouatteli. Tiinapa Anttisen älysi! Antti juoksi ahkerasti, Tiina aivon ankarasti; Sipuvatten Silta-suollen, Luajallen Lampisen muallen, Lehmäniemen lehto'on. Kylä kuuli —r— iänen, Nuapurit —t— natinan.
Huuhtinen.
SYÖMÄRI.
Talon-isäntä Tuomas Asikainen Pitkälahen kylästä tuli kerran lankonsa Poavo Montoisen luokse, samassa kylässä; ja söi siinä sillä innolla lihoa, että juuttui palainen kulkkuun, josta hään tukehtui ja kannettiin pyörtynynnä pihallen, kussa Montoinen viimein sai liha-kyörän pois kulkusta, jonka hään pisti omaan sunhuusak, sanoilla: "ei minun tavarain pie hukkaan joutua; jos ei hänelle kelpoo, niin kelpoohan mullen," ja silloin se nieli sitä mahasek. Tästä sai Huuhtinen virsi-aineensa.[88]
Ikolan isäntä-miesi,
Armas Tuomas Asikainen
Kävi pyhinnä kylissä.
Kestiin piällä keikkumassa.
Montoinen miesi mokoma
Kussui lankosek kotiisak.
Lanko tuli, ja tukehtui
Liikohin liha-siruin.
Kuoliana kannettiin
Lankon pihan lattiallen.
Montoinen mies mokoma,
Joka kourist koprallaan
Kulkusta liha-kurikkoo,
Jota veisellä viteli,
Lautasella lapsutteli — — —
— — — — — — —
Huuhtinen.
Heikki Summainen
Juvalta.
Heikki Summainen Kiiskilänniemeltä, Juvan pitäjästä, on yksi nuori Rysthollarin poika, joka nuon salakähmässä synnyttää Runojansa; koska hään ei ite tahok tulla kuulluksi. Niin on hään e.m. tässäkin tehnyt heitä toisen nimessä, että sillä välttää tullaksensa asianomaisilta vihan-alaseksi. Samassa kylässä asui yksi loisimies nimeltä Poavo Kiiskinen eli Köppö, (niin kuin häntä usseemmittain kuhutaan) joka pietään isona velhona ja Runon-laulajana; häntä lykättiin virren-tekiäksi. Että kirjoja on tehty toisen nimessä, tunnetaan Tarinamuksesta; mutta että meijän laulutkin ovat toisinaan näin varsin vieraalla nimellä kastettunna, on yksi esimerkki, joka on erin-omainen, ja joka toistaa ettei heihin aina ouk uskomista, ilman tarkempata asian tutkimista.
VÄVY-MIES.
Rysthollari Pekka Kiiskinen Kiiskilänniemeltä otti Joakko Auvista (tahi Avelinia?) Teivaasta vävyksensä, sillen vanhemmallen tyttärellensä Maija Liisallen; mutta hään piti salassa sitä nuorempatakin hyvänä, nimeltä Eeva Sohvia, joka tuli tietyksi siitä, että heijän sisaren-lapsi kuuli heijän keskenäisiä puheitansa, mehtämajassa, joita hään kotiin-tultuaan ilmoitti vanhimmillensa; josta ukko Kiiskinen kyllä kovasti suuttui. Heikki Summainen teki tästä Runon v. 1814, jonka Joakko Pulliainen Kiiskilänniemeltä laulo mullen s. 13 p. Lokak. v. 1815.
Kiiskilänniemi, kiitettävä —
Siin' on viisaat virren-sepät,
Viisaat virsiin-tekiät!
Puavo Köppö köyhä miesi,[89]
Tämä vanha vaiva-sukka,
Tämä viisas virren-seppä
Ajatteli ajan piälle,
Pitkin tietä käyessänsä,
Kuinka laulut laitettaneen,
Kuinka virsi veisattanneen.
(Tätä kieltää Kiiskiset,
Eikä antais Auvisetkaan).
Pekka puhuu Purhoisillen: Purhoisei puhuu Pekallen: "Teivaassa on tietty poika, Sekä Suutar' että Riätäil'; Tekööpi työt molemmat." Tämä viänettiin vävyks', Otettiin otto-pojaks'.
Juakko vielä viisi vuotta Maija-Liisoa likisti. "Laita mulle lapsukkainen, Tahi pieni perillinen! Jos et laitak mulle lasta Niinma suostutan Sohvia."
Juakko suostutti Sohvian[90]
"Laita mulle lapsukkainen,
Tahi pieni perillinen!"
Tyttö näytti tykevällen,
Aivan paljon paksummallen.
Juakko istui eine-puulla:
"Jok' on Sohvi suovallaan?"
(Pekka, pieni pentu-koira,
Kassoi ala kainalonsa)
"Jok' on poika puoltununna,
Jok' on uupuna unehen?"
Pekka peitti silmoisensa
Käsi-varrella omalla;
Kohta tultua kotiinsak,
Ensin huasto emännällen,
Siitten ilmoitti isällen.
Ukko suuttua suhahti,
Alko Auvista torua:
"Tuos' on tuutu tyttärelleis![91]
Jos on Siat syötettynnä,
Rupa-turvat ruokittunna." —
Summainen.
Poavo Heikkinen
Mikkelistä.
Minä en varsin tunnek oliko tämä Heikkinen kotoisin Juvalta vai Mikkelistä; sillä kumpaisessakin pitäjässä löytyy paljon näitä sukuisia. Juvalla minä olen kuullut tätä laulettavan; mutta koska asiat, joista tässä lauletaan, ovat tapahtuneet Mikkelissä, niin on arvattava, että laulu on myös siinäkin synnytetty.
HALPA-POIKA
Erko Raminen oli yksi tolppari Skinnarin Hovin alla, Mikkelin pitäjässä, jolla oli kaks kelvotointa poikoo, Hanno ja Mikko. Hanno oli hevoisen huijari, ja vaihto pois ilman isänsä luatak hänen Hevoisiansa, tappeli kirkko-tiellä, ja teki muita semmoisia kokkauksia. Tuli viimeisellä myös riitaan isänsäkkiin kanssa, jonka hään veljensä avulla sitoi nuoriin. Mutta Antti Heikkinen noapurista tuli ukon avuksi, joka irti-peästettynnä otti pakonsa hänen luokse, eikä ottanut talosta muuta myötensä kuin nuusku-purakkonsa; (joka oli jo tapahtunut 35 vuotta siitten). Poavo Heikkinen teki siitä Runon, jonka Joakko Keäriäinen laulo mullen v. 1816.
Ramin-Hanno, halpa poika,
Kiljui kovast' kirkko-tiellä…
Ori juoksi joutusasti;[92]
Laulatteli Lampisehen,
Pienen Pietarin pihaani.
Sai siitä Ruunan rumemman
Perä-mieheltä Pekalta.
Vielä lauloi Lampisessa
Viinan-virttä viimeiseksi. —
Siitten ajo ankarasti
Niitun taakse Nikkilähän.
* * *
Akka vanha vapiseva[93]
Toipa rokkaa rohkiasti,
Syyvä syntisen ete'en.
— Ropsais rokan ovensuuhun!
"Tuolta tuttuni tuloopi,
Ennen-nähtyni näkyypi, —
Auta armainen minua!
Jo minusta mies mänöö,
Rahan-suaja raukenoopi."
Otti tuiman tupestansa.
Jolla ratko raippa-köyet,
Selvät site'et sivalsi.
Otti potin ovensuusta,
Nenä-kellosek keralla;
Heitettehin Heikkiseen,
Pienen Heikkälän pihaani.
Heikkinen.
Ikoinen
Mikkelistä.
Koska minä kotona ollessain en paremmin tiiustellut tätä miestä, niin minä en taija varsin sanoa oliko se Juvalta vai Mikkelistä, eikä mikä hänen ristimä-nimensä lie ollut. Ettei hään ollut Runon-töihin taipumatoin, selitetään tästä hänen laulusta, josta minä olen kuullut 3 erinnäistä vaihtausta, nimittäin jo v. 1815, s. 22 p. Lokak. Matti Veänäiseltä, Kaskista; siitten Olli Laukaiselta, Luukkalasta; ja viimen renkiltä Martti Hämäläiseltä, Pihlansalosta, joka laulo sitä mulle v. 1816, s. 23 p. Moalisk.
ANTTOLAN-HERRA.
Anttolan hovissa, Mikkelin pitäjässä, asui silloin Kirjuttaja Eerik Juh. Virilander, isäntämiessä. Hään pieksi oman Rakuunasak vaimoo, siitä syystä että se tapais hänen lehmänsä, aijastaan. Josta Ikoinen sai virren alkunsa.
Ikoinen iloinen miesi.
Viisas virsien-tekiä,
Laitto liänit laulamaani,
Kylä-kunnat kuulemaani.
"Herraiseni herttaiseni
Kuules kuinka lauletaani,
Kuinka virsi viänetääni,
Puustavit pujotetaani!"
Tämä on virsi Anttolasta,[94]
Hovin-Herrasta hopotus.
Aamulla äkin varain
Läksi messään mehuten. —
Eerik Jussi, julma miesi,
Supitpa suurella suolla,
Kulkipa kurjan karjan luokse;
Löys'pä Lehmät aijastansa
Niittuansa nilkomasta,
Ajo Antolaan pihaani,
Kaikotti karja-kuja'an.
Rakuuna paran raukka akka
Astu Anttolan pihaani:
"Herraiseeni herttaiseeni,
Anna Lehmäini kotiini!"
Virilander viisas miesi
Ajo akka räppänätä
Nahka-piiskalla pihasta,
Tuppais nahka-tullikolla,
Antoipa korvalle kolauksen.
Mäni porstuppaan pakooni. —
Siellä seisoivat sopessa
Jyljänäisen julma akka,[95]
Kaunis kakkaran varas,
Hyvän-leivän leikkeliä;
Poavo Suutarin sukkela poika,
Kakkaraisen kannattaja,
Hyvän leivän lennättäjä.
Ikoinen.
Risto Viljakainen
Joroisista.
Tämä Risto Viljakainen oli asunut Taipalen kylässä, Joroisissa. Tämän hänen laulunsa laulo mullen Oappo Härköinen, Kaskista, v. 1815 s. 25 p. Marrask.
KUKON-RUNO.
Oatto Härköisellä. Taipalen kylässä Joroisissa, oli yksi vanha Kukko,
jonka akat vaihtovat pois Viljakkalaan, yhteen nuorempaan. Niin Risto
Viljakainen otti siitten ja tappo sen vanhan, josta hään ite teki
Runon.
Ah, sinua kurja Kukko![96] Lauloit lammin-lantereella, Mäen-kollossa kakaihtit, Ainoan Aaton kotona — Kaisan-vaimon kartanossa. Kaisoo, Annia ajelit Kukon-kaupallen kylällen; Viljakkalaan vikkelästi. Anni aatteli asian, "Kuinka käynöön Kukon-kauppa? Kumma vaihtan vastatuksin!"
Ensin Ellillen puheli, Siitten huastoi Hannan kanssa, Sattupa Juutihta Juvalta, Pitkä piika Putkolasta, Savon-niemeltä samatek Kaupottari kahtomaani,[97] Antin morsia mokoma Kiiskilästä käätteli. Vieläpä riukkuisi Rikina, Latuttari lasketteli, Tiina juosta tilkiitteli Antin kanssa kalkutteli, Annukka ajo perästä. — Ah, sinua julma Jussi, Kesken koipesit kotihin, Lippaisit liinan-liolta, Kapinata kahtomaani. "Onko Kontio kotona, Kukon-surma suutuksissa?" Risto juosta riipotteli, Piian kanssa piipotteli; Liena lensi liien ette'en Pankon luokse painutteli: "En annak pata'in panna, Siivo-veteen siivekkästä!" Hanna paipatti patoa. Maija muita mahtavampi Ei voi kuunella kumossaan, Eikä toisessa tuvassa. Kukon-virttä veisattavan.
Viljakainen.
Lassi Nissinen
Joroisilta.
Lassi Nissinen Kaijolta, Joroisin pitäjästä, yksi pitkä rokon-arpinen mies, on yksi niistä kuuluisimmista Runojoista sillä pohjalla, ja myöskin vahva loihtia. Hään kävi mun luonnain s. 25 p. Tammik. v. 1816, ja luetteli koko vuorokauven lukujansa. Hänellä oli paljon omiakin tekemiään,[98] jotka muuten oisivat olleet somat teoltaan, ellei heissä oisi ollut niin paljon näitä roakoja sanoja, jotka teki heitä valaistunneillen korvillen varsin karkeiksi. Yksi, kussa heitä vähin tavataan, olkoon tässä näytteeksi hänen Runomuksestaan.
KISSAN-RUNO.
Tahvo Monoisella Tuusmäin kylässä Rantasalmen pitäjässä, oli yksi suuri Kissa, joka usseen juoksenteli Pakkilaan, Martti Pakin luokse. Niin tapahtui kerran, että hänen vaimonsa Rikina Tuuhattar tappo häntä ruoka-tuassansa; josta Lassi Nissinen, Kaijolta, teki Runon.
Alotanma aika veisun, Virren värsyn viisahamman, Monoisell' oli muoti Kissa Joka juoksi joutusasta, Vikevästi viiletteli, Painatteli Pakkilaana. Tuuhattari tuima vaimo Hirtti kissan kiirehestä Rotan-syöjän rohkiasta. Tiina Huorni tiijon anto.
Kissa kiljuupi tuvassa!
Pistiinpä Rikina pihalen.
Otti Kissan kynsihisek;
Kissa kisko kynsillänä,
Repi leuka-pielillänä.
Vei pihallen piiskatakseen.
Huoneisen oven sisällen
Hirtti hivus-karvoillansa
Kytki perse-jouhillansa.
Kissapa kiljuupi kiirusta:
"Ei henki hevillä lähek!"[99]
Saipa sieltä sievän puuni
Jolla piähään peikaroipi.
Kissa kuoli kiirehesti,
Rotan-syöjä rohkiasta.
Sitä nylki nyrkillänsä,
Kisko kissan kynsillänsä,
Veritteli veitellänsä;
Pani kissan palkan-puillen.
Sai saparon lapsillensa,
Martillensa maha-paijan,
Rikinalle rimpottimet,
Liena-Tiinallen tiperon,
Isännälle ije-lihan;
Esi-jalan emännällen,
Taka-reijet renkilöillen,
Mikollen mitä tuloopi.
Risan anto Ulrikallen,
Kaula-murun Kallukallen,
Korvat Maija Kuosmaisellen,
Mulkut muillen tyttärillen.
Piioillen pisi-lihasta.
Jopa loppu loisten Kissat,
Torparien torvi-hännät.
Tuli murhe murkinasta,
Paha-mieli Pakkilana.
Viellä ois viiksiä jälellä —
Viikset virren laulajoillen.
Nissinen.
Mikko Koivuinen
Taipalensaarelta.
Mikko Koivuinen, joka asuu Niemen kylässä Taipalensoaren pitäjässä, mahtaa niissä paikoissa olla selvä virren-seppä. Minä en tunne hänestä muuta, kuin että minä, Maalisk. v. 1816, kuulin yhen miehen, nimeltä Heikki Inkinen Taipalensoaresta, laulelevan muutamia heistä.