KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Venetia. Katu.
(Solanio ja Salarino tulevat.)
SOLANIO. No, mitä uutta Rialtosta kuuluu?
SALARINO. No niin, hoetaanhan siellä yhä, että Antoniolta on kallislastinen laiva hukkunut raumaan — Goodwins sen nimi muistaakseni on, tuon vaarallisen ja vahingollisen särkän, johon monen uhkean laivan luurangot ovat haudatut, niinkuin Huhu kertoo, jos sen kielikellon sanoihin saa luottaa.
SOLANIO. Soisin, että hän tässä kohden olisi yhtä tyhjänkielijä kuin mikä inkiväärin nakertelija, joka naapurillensa uskottelee itkevänsä kolmannen miehensä kuolemaa. Mutta pitkittä puheitta ja koukkuilematta pakinan tasaisella tanterella — totta on, että tuo hyvä Antonio, tuo kunnon Antonio, — oi, jos löytäisin sanan, kylläksi hyvän tekemään seuraa hänen nimellensä! —
SALARINO. No niin, mutta päätös.
SOLANIO. Häh? mitä sanot? — No niin, päätös on se, että hän on hävittänyt laivan.
SALARINO. Soisin, että hänen häviönsä päättyisivät siihen.
SOLANIO. Jahka sanon amenen aikoinansa, ennenkuin piru hämmentää rukoukseni, sillä tuossa hän lähestyy juutalaisen hahmossa.
(Shylock tulee.)
Mitä kuuluu, Shylock? Mitä uutta kauppamaailmasta?
SHYLOCK. Te tiesitte sen, ei kukaan, ei kukaan niin hyvin kuin te, että tyttäreni oli lentänyt karkuun.
SALARINO. Se on tietty. Minä puolestani tunsin räätälin, joka siivet teki, joilla hän lentoon lähti.
SOLANIO. Ja Shylock puolestaan tiesi että lintu oli lentovalmis; ja silloinhan luonto kaikkia vaatii jättämään kantajansa.
SHYLOCK. Siitä saa hän kirouksen kantaa.
SALARINO. Aivan niin, jos piru tässä pannaan tuomariksi.
SHYLOCK. Oma lihani ja vereni noin hillitöntä!
SOLANIO. Hyi suas, vanha raato! Hillitönkö vielä sillä ijällä?
SHYLOCK. Sanon, että tyttäreni on minun lihaani ja vertani.
SALARINO. Sinun lihallas ja hänen lihallaan on eroitus suurempi kuin mustan puun ja norsunluun välillä, ja teidän kumpaisenkin verellä enemmän eroitusta kuin punaisen viinin ja renskan välillä. — Vaan kuulkaa, tiedättenkö, onko Antoniolta laiva hukkunut vai ei?
SHYLOCK. Siinä on mulla toinen ilkeä juttu: häverikki, tuhlari, joka tuskin uskalsi päätänsä Rialtoon pistää; kerjäläinen, joka aina niin sileänä kauppatorille ilmestyi. — Varokoon velkaansa! Hän aina sanoi minua koronkiskuriksi; — varokoon velkaansa! Hän aina lainasi rahaa kristillisestä rakkaudesta: — varokoon velkaansa!
SALARINO. Jos hän menettää, olen varma ett'et hänen lihaansa ota: mihin se kelpais?
SHYLOCK. Kalan syötiksi. Vaikk'ei se kenenkään vatsaa tyydyttäisikään, niin tyydyttää se ainakin kostoani. Hän on minua häväissyt ja vienyt minulta puolen miljoonan hyödyn, nauranut vahingoitani, pilkannut voittoani, herjannut kansaani, ehkäissyt toimiani, laimentanut ystäviäni, kiihoittanut vihamiehiäni; ja mistä syystä? Olen juutalainen. Eikö juutalaisella ole silmiä? Eikö juutalaisella ole käsiä, raajoja, jäseniä, aisteja, haluja, himoja? Eikö sama ruoka häntä ravitse, samat aseet häntä vioita, samat taudit häntä etsi, samat rohdot häntä paranna, sama talvi ja kesä häntä lämmitä ja vilusta kuin kristittyä? Jos meitä pistätte, emmekö vuoda verta? Jos meitä kutkutatte, emmekö naura? Jos meitä myrkytätte, emmekö kuole? Ja jos meille vääryyttä teette, emmekö sitä kostaisi? Jos kaikessa muussa olemme teidän kaltaiset, tahdomme tässäkin olla kaltaisenne. Jos juutalainen loukkaa kristittyä, mitä on tämän ihmisrakkaus? Kostoa. Jos kristitty loukkaa juutalaista, mitä hänen kärsivällisyytensä tulee olla kristityn esimerkin mukaan? Kostoa, tietysti. Sitä ilkeyttä, minkä teiltä opin, tahdon harjoittaa, ja kovalta ottaa, jos en oppi-isiäni voita.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA. Hyvät herrat, Antonio, isäntäni, on kotona ja haluaisi puhutella teitä kumpaakin.
SALARINO. Olemme häntä etsineet sieltä, täältä, kaikkialta.
SOLANIO. Tuossa tulee toinen samansukuinen; kolmatta mokomata ei ole helppo löytää, jos ei piru itse juutalaiseksi muutu.
(Salarino, Solanio ja palvelija lähtevät.)
(Tubal tulee.)
SHYLOCK. No, Tubal, mitä Genuasta kuuluu? Oletko löytänyt tytärtäni?
TUBAL. Monessa paikassa kuulin hänestä puhuttavan, vaan häntä itseään en voinut löytää.
SHYLOCK. Vai niin, vai niin, vai niin, vai niin! Timantti tiessään, joka maksoi mulle kaksituhatta dukaattia Frankfurtissa. Nyt vasta kirous kansaamme kohtaa; nyt sen vasta tunnen. Kakstuhatta dukaattia siinä, ja vielä muita kalliita, kalliita hohtokiviä! — Soisin, että tyttäreni makais kuolleena tuossa maassa, hohtokivet korvissa! ruumisliinoissa tuossa jalkojeni edessä ja timantit kirstussa! Eikö mitään tietoa niistä? — Niin, niin; — enkä vielä tiedä, mitä etsiminen maksaa! Voi sentään, — vahinko toisen perästä! Noin paljon varkaan käteen ja noin paljon varkaan etsimiseen; eikä mitään hyvitystä, ei mitään kostoa! Oi, kaikki onnettomuudet minun harteilleni keräytyvät, kaikki huokaukset minä huokaan, kaikki kyynelet minä vuodatan!
TUBAL. Kylläpä se onnettomuus muitakin kohtaa. Antoniolta, niinkuin Genuassa kuulin. —
SHYLOCK. Mitä, mitä, mitä? Onnettomuutta, onnettomuuttako?
TUBAL. On kolmimasto-laiva joutunut haaksirikkoon matkalla Tripolista.
SHYLOCK. Jumalan kiitos! Jumalan kiitos! — Tottako? tottako?
TUBAL. Puhuttelin muutamia merimiehiä, jotka olivat haaksirikosta pelastuneet.
SHYLOCK. Kiitos, hyvä Tubal! — Hyviä uutisia! hyviä uutisia? ha! ha! — Missä? Genuassa?
TUBAL. Genuassa tyttärenne, kuten kuulin, tuhlasi yhtenä yönä kahdeksankymmentä dukaattia.
SHYLOCK. Tikarin sinä pistät rintaani. En koskaan enää saa kultaani nähdä. Kahdeksankymmentä dukaattia yhdellä rupeamalla! Kahdeksankymmentä dukaattia!
TUBAL. Seurassani kulki Venetiaan useita Antonion velkojia, jotka vannoivat, ett'ei hänellä ole muuta edessä kuin perikato.
SHYLOCK. Sepä oikein hauskaa! Minä häntä kiusaan; minä häntä rääkkään! Sepä hauskaa!
TUBAL. Yksi heistä näytti sormuksen, jonka oli tyttäreltänne saanut marakatin hinnaksi.
SHYLOCK. Piru hänet periköön! Sinä rääkkäät minua, Tubal: se oli minun turkoosini; sain sen Lealta, kun olin vielä naimaton. Sitä en olisi vaihtanut metsän-täyteen marakatteja.
TUBAL. Mutta Antonio on varmaankin perikadon partaalla.
SHYLOCK. Niin, se on totta! se on varsin totta! Mene, Tubal, ja hanki mulle ruununmies; tilaa hänet neljätoista päivää ennen aikaa. Minä häneltä sydämen otan, jos hän laiminlyö maksupäivän; sillä kun hänestä olen Venetiassa päässyt, niin voin harjoittaa mitä kauppaa tahdon. Mene, Tubal, ja kohtaa minua synagogamme luona. Mene, Tubal hyvä! synagogamme luona, Tubal!
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Belmont. Huone Portian kartanossa.
(Bassanio, Portia, Gratiano, Nerissa ja seuralaisia tulee.)
PORTIA.
Ma pyydän, viivytelkää koitostanne
Vaan päivää pari; jos ei luonna vaali,
Kadotan seuranne; siis kotvan viipy.
On ääni — mut ei lemmen — joka sanoo,
Ett' teit' en tahtois kadottaa; ja viha,
Sen tiedätten, ei siihen suuntaan neuvo.
Mut että ymmärtäisitte mua oikein, —
Vaikk' aatteitaan ei tyttö saisi virkkaa, —
Teit', ennen koitostanne, jonkun viikon
Pitäisin täällä. Valinnassa voisin
Teit' ohjata, mut silloin valani rikon;
Ja sit' en tee. Näin voitte kadottaa mun,
Ja silloin syntisesti toivoisin ma
Valani rikkoneeni. Häijyt silmät
Nuo hurmanneet mun on ja jakaneet mun:
Puol' ompi teidän, toinen puoli teidän —
Mun, tarkoitin ma; mut jos mun, niin teidän,
Ja teidän kaikki näin! O, inhaa aikaa,
Jok' omistajalt' oikeuttaan kieltää!
Näin teidän, enkä teidän! — Jos niin käy,
Kirottu olkoon onni, vaan en minä. —
Ma liian pitkään haastan; näin vaan aikaa
Venyttää tahdon, estääkseni teitä
Valitsemasta.
BASSANIO.
Valita mun suokaa;
Tää tila on, kuin piinapenkiss' oisin.
PORTIA.
Kuin? Piinapenkissä? Siis tunnustakaa,
Mi kavallus näin piilee lemmessänne?
BASSANIO.
Tuo epäluulon häijy kavallus vaan,
Mi lemmen onnest' epäilyksiin saa mun.
Niin sovussa on tuli lumen kanssa
Kuin kavalluksen kanssa lempeni.
PORTIA.
Puhutten piinapenkilt', epäilen mä:
Pakosta siinä jotain haastaa täytyy.
BASSANIO.
Luvatkaa henkeni, niin tunnustan.
PORTIA.
Tunnusta, henkes lupaan.
BASSANIO.
Lempes lupaa!
Siin' on mun kaikki tunnustukseni.
Oi, piinaa autuasta, piinaaja kun
Opettaa itse vapautuksen sanat! —
Lipasten luokse nyt ja onnen koittoon.
(Uudin vedetään syrjään lipasten edestä.)
PORTIA.
No, tulkaa siis! Noist' yhdess' olen minä;
Mun löydätten, jos mua rakastatte. —
Nerissa ja te muut, te syrjään käykää. —
Soitanto soimahan, kun valitsee hän!
Näin, jos hän hukkaa, kuolee hän kuin joutsen
Ja sointuun raukee. Vertaus ett' oisi
Todempi, silmistäni virta tulkoon
Ja kuolinvuode hälle. Voittaa voi hän;
Ja mit' on silloin soitto? Silloin soitto
Kuin toitaus on, kun uskollinen kansa
Kuningast' äsken kruunattua suosii;
Tai niinkuin päivän koitoss' sulo-sävel,
Jok' uneksivan sulhon korvaan hiipii
Ja kutsuu häntä häihin. Nyt hän lähtee,
Yht' uljaana, mut mielin lempivämmin
Kuin nuori Alcides,[2] kun vapautti
Hän neitsyt-uhrin, jonka Troia parkuin
Tursaalle suoritti. Min' olen uhri,
Ja Troian vaimot nuo, jotk' itkusilmin
Käy katsomahan, kuinka koitos päättyy.
Mene Hercules! Sin' elä, niin min' elän!
Oi, tuskaa paljon enemmän kuin sulla,
Jok' ottelet, on taistelustas mulla!
(Laulua sill'aikaa kuin Bassanio lipasten luona itsekseen miettii.)
Laulu.
1 Ääni. Mikä lemmen synnyttää?
Sydänkö se on vai pää?
Vastatkaa!
2 Ääni. Lemmen alku silmist' on,
Saapi katseist' elannon,
Samaan kuolee kehtohon.
Hautakellot soimahan!
Minä alan: — pling, plang, plang!
Yhteen. Pling, plang, plang!
BASSANIO.
Näin halvin puoli asiast' on muoto;
Mailmaa aina hurmaa kaunis pinta.
La'issa ei niin halpaa, inhaa riitaa,
Miss' ei suloisen kielen korulauseet
Pahuutta tyyni verhois. Uskonnoss' ei
Sit' erhetystä, jot' ei joku hurskas
Pyhittäis, raamatulla todistaisi,
Näin suloudella peittäin törkeyttä.
Ei pahetta niin tyhmää, jok' ei lainaa
Hyveeltä jotain ulkonaista kohtaa.
Monella pelkurilla, joll' on sydän
Kuin hiekkaporras hauras, leuass' sentään
On parta Herkuleen tai uljaan Marsin,
Vaikk' ompi maksa valkoinen kuin maito.
Nuo miehuuden vaan liian lainaa, sillä
Pelästyttääkseen. Kauneutta katso,
Niin näät sen painon jälkeen ostetuksi;
Ja se — oi, luonnon ihmetyötä sentään! —
Kepeimmäks tulee, joll' on raskain taakka.
Niin on nuo käärmeen-kierot kultakutrit,
Jotk' ilkamoiden tuulessa noin kirmaa,
Luullulla kauneudellaan, niinkuin tietty.
Useinkin toisen kallon kaunistusta,
Se pää, jonk' omat on ne, haudass' on.
Koreus näin vaan petollinen ranta
On vaarallisen meren; kaunis huntu,
Jok' Indian kaunotarta verhoo; muut' ei
Kuin teko-totuutta, joll' aika viekas
Viisaankin kietoo. Siis, sa korea kulta,
Sa kova Midaan ruoka,[3] sua en tahdo;
En sua myös, sa halpa, kalvas käyjä
Miehestä mieheen; vaan sä, laiha lyijy,
Jok' uhkaat pikemmin kuin mitään lupaat,
Halpuutes korukieltä kauniimp' on;
Sun valitsen, ja onneks olkohon!
PORTIA.
Kuin tunteet muut nyt haihtuu: epäilykset,
Ja raskas synkkyys, tuskan väristykset
Ja kateuden karsasilmä valta!
Oi, lauhdu, lempi: innostustas malta!
Hillitse riemusi, sen tulvaa estä!
Autuutta liiaks tunnen: tät' en kestä;
Ilosta kuolen!
BASSANIO.
Mit' on tässä?
(Avaa lyijyisen lippaan.)
Kuva
Ihanan Portian! Mikä puoli-jumal'
Osannut noin on? Liikkuuko nuo silmät?
Vai oman silmänikö välkkehessä
Vaan siltä näyttää? Huulet tuoss' on, henki
Suloinen eroittaa ne: hellät siskot
Eroittaa hellä salpa. Hiuksiin tuossa
Hämähäkin laill' on maalar' kultaverkon
Kutonut, joka miesten mielet kietoo
Kuin lukin seitti sääsken. Mut nuo silmät! —
Kuin, näki hän ne tehdä? Kun tek' yhden,
Se eikö hältä molempia vienyt,
Näin jääden paripuoleks? Vaan sen verran
Kuin kiitokseni tuota kuvaa loukkaa
Sit' alentain, sen verran kuva tuo
Jää jälkeen esineestään. Tuoss' on lippu,
Se sisältää mun koko onneni.
(Lukee)
"Ket' ei näkö pettää voi,
Oikean se valikoi.
Onni teille osan soi,
Ottakaa mink' onni toi.
Osaanne jos tyydytten,
Ja löydätten siin' autuuden,
Kullan luo nyt käykäätten,
Pyytäin lempisuukkosen."
Suloinen lippu! — Siis, jos ette estä:
(suutelee Portiaa.)
Näin otan ma ja annan määräyksestä.
Kuin mies, mi voittosill' on toisen kanssa,
Ja kansan mielen luulee voittavansa,
Ja riemuhuudon kuulee yleisen,
Hurmaantuu, tuijottaapi epäillen.
Tuo kiitos onko aiottua hällen, —
Niin minäkin täss' seison epäellen,
Kaikk' onko totta, kunnes teiltä varmaan
Todisteen saan, te kolmin kerroin armaan'.
PORTIA.
Sellainen olen, kuin mun tässä näette.
Vaikk' itse puolestani toiveissani
En tahtois turhan vaativainen olla,
Niin kolminkerroin kaksinkymmenesti
Parempi teidän vuoks tok' olla soisin,
Ja tuhat kertaa ihanaisempi
Ja satatuhat kertaa rikkahampi.
Vaan täysi arvolt' ollakseni teille,
Ma avuiss', ehdoissa ja kauneudessa
En vertaistani sois. Mut koko arvon'
On tyhjän arvo: kaikkiansa vaan
Opiton, kokematon tyttö-raiska,
Siin' onnellinen, ett'ei liian vanha
Lie oppimaan; siin' onnellisemp' ehkä,
Ett' ei niin tuhma, ett'ei oppiin taivu;
Mut onnellisin siinä, että nöyräst'
Antautuu alttiiks teidän johdollenne,
Herransa, valtiaan ja kuninkaansa.
Minä ja omani on tullut teiksi
Ja teidän omaks. Haltija ma olin
Tän kauniin talon, palvelijaini herra
Ja oma ruhtinaani; nyt, niin, nyt
Ma itse, taloni ja palvelijani
On teidän: ne tuon sormuksen kanss' annan;
Jos hukkaatten tai pois sen lahjoitatte,
Katoa ennustaa se lemmellenne,
Ja antaa mulle syytä kanteen nostoon.
BASSANIO.
Oletten multa sanat vienyt, neiti:
Vereni nyt vaan suonissani puhuu;
Ja sielussan' on sekasorto moinen,
Kuin rakkaan prinssin kauniin puheen jälkeen
Sohina mieltyneessä rahvaass' on:
Siin' eri äänet hurjaan sekameluun
Toisiinsa yhtyy, ja vaan riemu kuuluu
Hillitty väliin, väliin hillitön.
Mut sormus tuo jos tuosta sormest' erii,
Niin täältä erii henki myös: oi, silloin
Sanokaa suoraan: Bassanio on kuollut.
NERISSA.
Nyt, herrani, ja neitini, nyt meidin,
Jotk' onnistuvan näimme toivehenne,
On vuoro huutaa: onneks olkoon! onneks!
GRATIANO.
Bassanio ja te, jalo neiti, teille
Ma kaiken toivomanne ilon toivon,
Sill' ette varmaan mitään toivo multa.
Ja koska lemmenliittoanne näillä
Kai viettää aiotten, niin pyydän minä
Samassa myöskin vihityksi tulla.
BASSANIO.
Kyll', aivan kernaasti, kun vaan saat vaimon.
GRATIANO.
Ma teitä kiitän: sen te hankitten jo.
Mun silmän' yhtä virkku on kuin teidän:
Te neidin näitte, piikatytön minä;
Te lemmitte, mä lemmin; viipy, nähkääs,
Ei mulle sovi enempää kuin teille.
Lippaista tuolla riippui teidän onni,
Niin myöskin minun, sattumalta kyllä.
Kun hiki päässä kosin, näet, ja vannoin,
Siks että lemmenvalat kidan kuivi,
Vakuudeks, — lupaus jos vakuutt' antaa, —
Tält' ihanalta vastalemmestänsä
Ma lupauksen sain, jos onni ensin
Emäntää suosis.
PORTIA.
Tottako, Nerissa?
NERISSA.
Niin, neiti, jos vaan suostutten te siihen.
BASSANIO.
Gratiano, onko aikomukses tosi?
GRATIANO.
On, herra, toden tosi.
BASSANIO.
On häänne kunniaksi juhlallemme.
GRATIANO.
Jos panisimme heidän kanssaan tuhat puntaa
vetoa ensimmäisestä pojasta.
NERISSA.
Mitä, jos tappaisimme?
GRATIANO.
Ei, se ei laita leikkiä; se veto ei lyö leiville. —
Ken tuossa on? Lorenzo pakanoineen?
Ja maanmies, vanha ystävä Salerio?
(Lorenzo, Jessika ja Salerio tulevat.)
Lorenzo ja Salerio, tervetulleet,
Jos nuorell' arvollani tääll' on valtaa
Sanoa tervetulleeks. — Luvallanne,
Ihana Portia, tervetulleiks sanon
Maanmiehet, ystäväni.
PORTIA.
Samoin minä:
Tuhansin tervetulleet!
LORENZO.
Kiitos teille. —
Mut, hyvä herra, mitä minuun tulee,
Ei aikeen' ollut täällä teitä nähdä;
Vaan tiellä kun Salerion kohtasin,
Hän mua vaati, vastoin kieltoani,
Seuraamaan häntä tänne.
SALERIO.
Sen ma tein,
Ja syystäkin. — Antonio suosioonne
Sulkeutuu.
(Antaa Bassaniolle kirjeen.)
BASSANIO.
Ennenkuin tän kirjeen avaan,
Te kertokaa, kuin voi hyv' ystäväni.
SALERIO.
Ei pahasti, jos mieli ei lie sairas;
Ei hyvin, jos ei mieli hyvä. Kirje
Ilmaisee hänen tilansa.
(Bassanio lukee kirjettä.)
GRATIANO.
Nerissa,
No, sano tervetulleeks vieras tuolla. —
Salerio, terve! Mitä uutta kuuluu?
Kuin voi Antonio, kaupparuhtinaamme?
Hän varmaan onnestamme iloitseepi:
Me taljan voitimme kuin muinoin Jason.
SALERIO.
Jos taljan voittaisitte, min hän hukkas!
PORTIA.
Tuo kirje sisältääpi jotain julmaa:
Bassanion poskilta se punan vie.
Hyv' ystävä on kuollut, mikään muu
Ei mailmassa lujan miehen mieltä
Noin muuttaa voi. Kuin? Vielä pahempaa?
Bassanio, minä puolet olen teistä,
Ja mulle pitää puolet kaikesta.
Mi tuossa kirjeess' on.
BASSANIO.
Oi, rakas Portia,
Täss' sanaa pari ilkeint' on, kuin koskaan
On paperia tahrannut. Oi, neiti,
Kun lempen' ensin tunnustin ma teille,
Niin lausuin, että rikkauteni kaikki
Juoks' suonissani, — ylimys' ett' olin.
Ja totta oli se, mut, armas neiti,
Nyt saatte nähdä että kehuin liiaks,
Kun tyhjäks itsen' arvasin. Kun virkoin,
Ett' olin tyhjä, ois mun tullut virkkaa,
Ett' tyhjää tyhjemp' olen: itse, nähkääs,
Ma velkaan jouduin kunnon ystävälle.
Ja hänet velkaan saatoin pahimmalle
Viholliselleen. Täss' on kirje, neiti;
Tuo paper' on kuin ystäväni ruumis:
Jokainen sana ammoittava haava,
Jost' uhkuu sydänveret. — Tottako?
Kaikk' onko mennyt? Menestyst' ei missään?
Ei Lissaboniss', Indiass', Afrikassa,
Tripoliss', Englannissa, Meksikossa?
Kareista, noista kaupan hirmuist', ehjän'
Ei ykskään laiva päässyt siis?
SALERIO.
Ei ykskään.
Lisäksi näyttää että, jos häll' oiskin
Rahoja juutalaiselle nyt maksaa,
Tuo niist' ei huolis. Min' en ole nähnyt
Olennon, jolla ihmismuoto on,
Niin ahnehtivan toisen turmiota.
Hän aamuin kiusaa dogia ja öisin,
Ja valtakunnan vapautta vainoo,
Jos oikeutt' ei saa hän. Kauppamiestä
Kakskymment', arvokkaimmat senaattorit
Ja dogi itse hänt' on lepytellyt,
Mut häijyn juonikkaana hän vaan änkää;
Oikeuttaan, sakkojaan ja velkomistaan.
JESSIKA.
Kun koton' olin, muistan kuin hän vannoi,
Maanmiesten Tubalin ja Chusin kuullen,
Ett' ennen hän Antonion lihan tahtoo
Kuin kaksinkymmenittäin velan määrän.
Jos laki, arvo, valta sit' ei estä,
Pahasti varmaan käy Antonio-raukan.
PORTIA.
Rakasko ystävä noin hädäss' on?
BASSANIO.
Niin, rakkain ystäväni, lempein mies,
Ja väsymättömin ja alttiin henki,
Miss' apua on tarvis; mies, joll' on
Enemmän vanhan Rooman kuntoisuutta
Kuin kellään, jok' Italian ilmaa henkii.
PORTIA.
Kuin suur' on velka?
BASSANIO.
Minun puolestani
Kolmetuhat dukaattia.
PORTIA.
Eikö muuta?
Kuustuhat antakaa, ja velka rikki.
Kuustuhat kaksin, kolmin kertokaatte,
Ennenkuin sellaiselta ystävältä
Bassanion tähden hiustakaan saa taittaa.
Mut ensin kirkkoon, saadaksenne vaimon;
Venetiaan sitten ystävänne luokse:
Milloinkaan Portian vieress' ette maata
Saa miellä häirityllä. Kultaa saatte;
Vaikk' kahteenkymmeneen noin turhaan velkaan.
Se maksakaa; Antonio tänne tuokaa;
Sill' aikaa elämme Nerissan kanssa
Kuin tyttöset ja lesket. Joutukaatte!
Hääpäivänänne lähteä te saatte.
Palatkaa veikkoinenne ilomiellä;
Jos kalliskin, sit' armaamp' ootte vielä. —
Mut ystävänne kirjeen kuulla soisin.
BASSANIO (lukee). "Bassanio hyvä, laivani ovat kaikki hukkuneet, velkojani rupeavat julmiksi, varani ovat tyhjissä, velka juutalaiselle on maksettava; ja koska minun on mahdoton jäädä eloon, jos sen maksan, niin ovat siten kaikki tilit välillämme selvät, jos vaan saisin teitä kuollessani nähdä. Menetelkää kuitenkin mielenne mukaan: jos ei ystävyytenne kehoita teitä tulemaan, älköön sitä kirjeenikään tehkö."
PORTIA.
Oi, matkaan, armas; jääkööt kaikki toimet.
BASSANIO.
Ma riennän, armaan lupanne kun sain;
Vaan kunnes jälleen palajan, ei mulla
Saa vuode viivyttäjän' olla lain,
Ei lepo meidän välillemme tulla.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Venetia. Katu.
(Shylock, Solanio, Antonio ja vanginvartija tulevat.)
SHYLOCK.
Mies, katso häntä! — Armost' älä virka! —
Tuo narri hän se lainoj' antaa ilman. —
Mies, katso häntä!
ANTONIO.
Kuule, hyvä Shylock!
SHYLOCK.
Ma sakon tahdon, sakon, kuuletko sa!
Ma valan vannoin, että sakon tahdon.
Mua haukuit koiraks, kun ei ollut syytä;
Nyt olen koira: varo hampaitani.
Ma dogilt' oikeutta tahdon. — Ihme,
Kuink' olet, kehno vartija, niin houkko,
Ett' ulos häntä vaatiessaan lasket.
ANTONIO.
Oi, minä pyydän, kuule mitä sanon!
SHYLOCK.
Ma sakon tahdon; en sua kuulla tahdo.
Ma sakon tahdon; pidä suusi siis.
En ole veltto, tihrusilmä narri,
Mi heltyin päätään nyökyttää ja huokaa
Ja kristittyjen rukouksiin myöntyy.
Pois tieltä! Pidä suus! Ma sakon tahdon.
(Lähtee.)
SOLANIO.
Tuo tunnottomin koira, mikä koskaan
Elänyt ihmisiss' on.
ANTONIO.
Menköön matkaan!
Hänt' enää, turhaan rukoillen, en seuraa.
Hän henkeäni väijyy; syyn ma tiedän:
Pelastin monen hänen kynsistänsä,
Ajoissa kun vaan hädän tietää sain;
Sen vuoks hän mua vihaa.
SOLANIO.
Dogi varmaan
Ei koskaan myönny moiseen maksuehtoon.
ANTONIO.
Lain järjestyst' ei dogi muuttaa voi.
Jos muukalaisten mukavuudet meillä
Venetiassa täällä kiellettäisi,
Niin oikeutemme saisi huonon maineen,
Ja kaupunkimme vaurauden ja kaupan
Maan kaikki kansat määrää. — Lähtekäämme;
Nää vahingot ja huolet niin mua kalvaa,
Ett' tuskin lihanaulaa huomen' antaa
Voin veri-velkojallen. — Tule, mies. —
Suo Jumal', että Bassanio itse
Velkansa maksun näkis, muust' en huolis!
(Lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
Belmont. Huone Portian kartanossa.
(Portia, Nerissa, Lorenzo, Jessika ja Balthasar tulevat.)
LORENZO.
Teill', — itse kuultenne sen sanon, rouva, —
On jumalallisesta ystävyydest'
Ylevä, puhdas tunne; sen siit' arvaa.
Kun kestätte näin eron miehestänne.
Mut jospa vaan te tietäisitte, rouva,
Kenelle tämän kunnian te suotte.
Kuin kelpo ylimystä autatten,
Kuin kallist' ystävätä miehellenne,
Kopeemmaks tulisitte työstänne,
Kuin tavaks tullut hyvyytenne vaatis.
PORTIA.
En koskaan katunut ma hyvää työtä,
En nytkään kadu; sillä kumppaneilla,
Jotk' yhdess' aikans' elävät ja joita
Yks ystävyyden side yhteen liittää,
Epäilemätt' on sopusuhtaa myöskin
Näössä, tavoissa ja miel'alassa;
Jok' uskomaan mun saapi ett' Antonio,
Kun puolisoni helma-ystäv' on hän,
Myös hänen näköään on. Jos niin ompi,
Kuin pieni eikö hinta, minkä käytän
Pelastaakseni sydämeni kuvan
Käsistä pirullisen julmurin!
Vaan tämä milt'ei omaa kiitost' ole;
Siis siit' ei enempää. Nyt toiseen juttuun. —
Lorenzo, teidän haltuunne nyt heitän
Taloni isännyyden sekä hoidon,
Siks kunnes palaa mieheni. Ma itse
Taivaalle salaisen tein lupauksen,
Rukouksissa ja mietteiss' elääkseni,
Ja ilman muuta seuraa kuin Nerissan,
Siks kunnes palajavat puolisomme.
Kaks penikulmaa täst' on luostari:
Siell' aiomme me viipyä. Ma pyydän,
Älkäätte kieltäykö tehtävästä,
Jonk' ystävyyteni ja täytymys
Näin teille määrää.
LORENZO.
Mielist' aivan, rouva:
Ma teidän armaat käskyt kaikki täytän.
PORTIA.
Väkeni aikomukseni jo tuntee,
Ja tunnustavat Jessikan ja teidän
Bassanion ja minun sijaiseksi.
Hyvästi siis, siks kunnes tavataan.
LORENZO.
Miel' olkoon raitis, aika teillä hauska!
JESSIKA.
Sydämen kaikki toiveet teille toivon.
PORTIA.
Ma kiitän toivomastanne ja toivon
Juur samaa teille. Hyväst', Jessika!
(Jessika ja Lorenzo lähtevät.)
No, Balthasar,
Sun uskolliseks kelpo mieheks tunnen;
Niin ollos aina. Ota kirje tuo,
Ja koita kaikin miehen voimin rientää
Nyt Paduaan; tuo anna langolleni,
Bellario tohtorille omaan käteen;
Ja kirjat, vaatteet, jotka hältä saat
Sa tuo, niin nopeaan kuin aatos lentää,
Yleiseen lossipaikkaan, josta tie
Venetiaan käy. Äl' aikaa haasteluihin
Nyt tuhlaa; mene vaan; sua varron siellä.
BALTHASAR.
Niin joutuun, kuin vaan voin, ma riennän, rouva.
(Lähtee.)
PORTIA.
Nerissa, kuules! päässä mull' on juoni,
Jot' et sa arvaa: miehemme me näämme
Äkisti aivan.
NERISSA.
Näkeekö he meitä?
PORTIA.
Näkevät, mutta puvuss' semmoisissa,
Ett' olevan meill' arvelevat sitä,
Jot' olemme juur vailla. Vedon lyön ma,
Kun nuoriks miehiksi nyt pukeumme,
Ett' olen minä molemmista sievin,
Ja miekkaa käytän ryhdill' uljaammalla,
Ja puhun sorahtain kuin miehen ijäss'
Oleva poika; kaks teen sipsutusta
Mies-askeleeksi; tappeluista haastan
Kuin hienot keikkaherrat; valan valheen,
Kuink' etsi lempeäni sievät naiset,
Mut sairastuivat, kuolivat, kun kielsin.
En voinut sitä auttaa; — kaduin sitten,
Ja soisin, ett'en tappanut heit' oisi.
Näin kymmenittäin pikku-valheita
Ma kerron, jotta vannotahan, että
Vuos' sitten jätin koulun. Päässä mull' on
Tuhannen pientä keikkaherran juonta,
Joit' aion käyttää.
NERISSA.
Kuin? miehiäkö jäljitellä?
PORTIA.
Hyi suas!
Vaikk' olis joku häijy kuulemassa!
Vaan tule, koko juonen sulle kerron
Ma vaunuissani, jotka meitä vartoo
Jo puiston veräjällä. Riennä, lennä!
Kakskymmentä on penikulmaa mennä.
(Lähtevät.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. Puisto.
(Lancelot ja Jessika tulevat.)
LANCELOT. Toden totta; sillä, nähkääs, isäin pahoista töistä saavat lapset kärsiä; sentähden pelkään ma teitä, uskokaa pois. Olen aina ollut suorasukainen teitä kohtaan ja niin sanon nytkin mieliluuloni asiasta: olkaa siis hyvällä mielellä, sillä todellakin luulen, että joudutte kadotukseen. On vaan yksi toivo, josta voi teille apua olla, ja sekin on vaan jonkinlainen äpärä-toivo.
JESSIKA. Mikä se toivo on, sano.
LANCELOT. He niin, voitte vissillä tavalla toivoa, ettei isänne olekaan isänne, ett'ette olekaan juutalaisen tytär.
JESSIKA. Sepä, totta maar, olisi jonkinlaista äpärä-toivoa: näin saisin äitini pahoista töistä kärsiä.
LANCELOT. Niin kyllä pelkäänkin, että joudutte sekä isän että äidin puolesta kadotukseen. Jos vieron isäänne, Scyllaa, niin joudun äitiinne, Charybdiin. Niin, te olette kummaltakin puolen hukassa.
JESSIKA. Saan pelastuksen mieheni kautta; hän on minut kristityksi tehnyt.
LANCELOT. Se oli, todellakin, hyvin pahasti tehty: meitä on muutenkin jo tarpeeksi kristityitä, juuri niin paljon, kuin hyvällöisesti voi yhteen sopia. Tämä kristittyjen teko kohottaa vaan sikojen hintaa: jos kaikki rupeamme sianlihan syöjiksi, niin kohta emme enää saa rahallakaan paistiimme rasvaa.
JESSIKA. Kerron miehelleni mitä sanoitte; tuossa hän tulee.
(Lorenzo tulee.)
LORENZO. Rupean vähitellen luulemaan sua, Lancelot, kun noin vaimoani nurkkaan vedät.
JESSIKA. Ei, Lorenzo, ei mitään pelättävää: minun ja Lancelot'in väli on aivan rikkunut. Hän sanoo minulle vasten silmiä, ett'en saa armoa taivaassa siitä syystä, että olen juutalaisen tytär; ja sanoo, että te ette ole hyvä yhteiskunnan jäsen, kun kääntämällä juutalaisia kristityiksi kohotatte sianlihan hintaa.
LORENZO. Siitä voin minä paremmin vastata yhteiskunnan edessä kuin sinä tuon mustalaistytön kohottamisesta: hän on tullut kohtuulliseksi sinun kauttasi.
LANCELOT. Sehän vaan on kohtuullista, että mustalainen on kohtuulliseksi tullut; vaikka kohta kunnialliselta vaimolta olisi sopinut vaatia enemmän kohtuutta.
LORENZO. Kaikki narrit tässä sanoja suolii! Luulenpa, että kohta paras sukkeluus on olla vaiti, ja puheliaisuus ainoastaan papukaijoissa kehuttavaa. — Mene sisään, ja toimita kaikki valmiiksi päivällistä varten.
LANCELOT. Se on jo tehty, herra: kaikkien vatsat ovat valmiit.
LORENZO. Herra Jumala, sitä sananseulojaa! Toimita sitten ruoka valmiiksi.
LANCELOT. Sekin on tehty; mutta lautaset pöytään, sanokaa niin.
LORENZO. No, vieläkö siinä lautailet?
LANCELOT. Minäkö? En, herra, niin törkeä en ole.
LORENZO. Kuitenkin yhä loruelet. Aiotko tuoda koko äly-aittasi yht'aikaa näkyville? Pyydän, että ymmärrät suoran miehen suorat sanat: laita pöytä katetuksi ja ruoka eteen, sitten tulemme me syömään.
LANCELOT. Pöytä kyllä tulee eteen ja ruoka katetuksi, vaan mitä syömiseenne tulee, tehkää miten haluttaa ja maistaa.
(Lähtee.)
LORENZO.
Voi, pyhä äly, kuin hän pieksee kieltä!
Se narri kokkapuheit' armeijoittain
On muistiins' ajanut; ja monen narrin
Ylemmän' asemalla tunnen, joka
Noin myöskin konstailee ja kompin vuoksi
Pääseikan hylkää. — Jessika, kuin voit sa?
Ja nyt, hyv' armas, sano ajatukses:
Kuin miellyttää sua Bassanion vaimo?
JESSIKA.
Verrattomasti! Sangen hyvä olis,
Ett' eläis nuhteettomasti Bassanio;
Näät, vaimona kun häll' on moinen aarre,
Maan päällä hän jo taivaan ilon löytää;
Ja jos sit' ei hän löydä päällä maan,
Ei taivaasen hän koskaan saisi päästä.
Kaks jumalata taivaallisen vedon
Jos lyö, ja voitton' on maan naista kaksi,
Ja Portia toinen, pitää jotain lisää
Toiselle panna, sillä maassa kurjass'
Ei ole hänen moistaan.
LORENZO.
Moinen miespä
Juur' olen minä, kuin on vaimo hän.
JESSIKA.
Kysypäs myös, mik' ajatus on mulla.
LORENZO.
Sen heti teen; mut ensin ruoalle.
JESSIKA.
Sua tahdon kiittää, kun se vielä maistaa.
LORENZO.
Ei, säästäkäämme ruokajutuks tuo;
Jos mitä silloin pakiset, muun kanssa
Ma nielen sen.
JESSIKA.
No, kyllä minä kiitän.
(Lähtevät.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Venetia. Keräjäsali.
(Dogi, Senaattorit, Antonio, Bassanio, Gratiano,
Salarino, Solanio ja muita tulee.)
DOGI.
No, onko Antonio täällä?
ANTONIO.
On, herra dogi; mitä käskette?
DOGI.
Sua surkuttelen: vastustaja sulla
Kov' on kuin kivi, peto luonnoton,
Säälille kuuro, tunnon kipinää ei
Povessa hällä.
ANTONIO.
Paljon vaivaa teillä
On ollut, kuulen ma, hänt' estääksenne
Julmuudestaan. Mut kosk' on paatunut hän,
Ja hänen juonistaan lain keinot mitkään
Ei pelastaa mua voi, niin vimmaa vastaan
Asetan kärsimyksen, tyynin mielin
Varustettuna olen kestämään
Pahinta kostoa ja hirmuisuutta.
DOGI.
Oikeuteen juutalainen käskekää.
SOLANIO.
Hän ovell' oottaa. Hän jo tulee.
(Shylock tulee.)
DOGI.
Tilaa!
Asettukoon hän etenemme. — Shylock,
Maailma arvelee, ja niin myös minä,
Ett' ilkeyttä teeskelet sa vainen
Siks, kunnes tosi tulee; silloin, luullaan,
Meit' ihmetytät laupeudellasi
Enemmän kuin nyt teko-julmuudellas.
Sen sijaan että sakkosi nyt kiskot,
Köyhästä kauppiaasta naulan lihaa,
Et silloin yksin velkomustas heitä,
Vaan ihmisyydestä ja rakkaudesta
Myös pääomasta puolet anteeks annat,
Näin luoden säälin katseen vahinkoihin,
Joit' on hän saanut kantaakseen ja jotka
Masentaa voivat kaupparuhtinaankin
Ja hänen tilaans' säälimähän saada
Piikovat sydämet ja vaskirinnat,
Tataarit, Turkit raa'at, joiss' ei koskaan
Hellempi tunto ole voimaan päässyt.
Jaloa vastaust' odotamme kaikki.
SHYLOCK.
Ma ilmaissut jo olen aikeheni,
Ja pyhään sabbattiimme vannonut,
Ett' tahdon sakon, johon mull' on oikeus.
Jos kiellätten sen, silloin vaarass' ompi
Venetian etuudet ja vapaus.
Te kysytten, miks ennen naulan haaskaa
Kuin kolmetuhat dukaattia otan?
En siihen vastaa mitään, sanon vaan:
Mua huvittaa se; riittääkö se vastaus?
Kuin? Kodissa jos häiritsee mua hiiri
Ja kolmetuhat dukaattia käytän
Sen myrkytykseen? Riittääkö jo vastaus?
Ei kaikki kärsi sikaa, joka röhkii;
Käy moni hulluks nähdessänsä kissan;
Ja toiset taas ei pidättää voi vettään,
Kun säkkipilli uikuttaa; näet, luonto
Himojen herra, ohjaa niitä sinne,
Kuin halu on tai inho. Siinä vastaus.
Niin kuin ei järkevää voi syytä antaa,
Miks tuo ei röhkivätä sikaa kärsi,
Tuo viatonta, hyödyllistä kissaa,
Tuo säkkipilli-pahaa, joutumatta
Niin häpeillensä välttämättömästi,
Ett', itse vaivattuna, muita vaivaa;
Niin min' en myös syyt' antaa voi, en tahdo,
Muut' en kuin sala-vihan, vissin inhon,
Miks Antoniota kohtaan jutun nostan,
Joss' itse tappaan. Riittääkö nyt vastaus?
BASSANIO.
Mies tunnoton, ei riitä vastaukses
Puolustamahan julmaa menetystäs.
SHYLOCK.
Sun mielikseskö vastata mun tulis?
BASSANIO.
Pitääkö tappaa, jot' ei rakasta?
SHYLOCK.
Ken sit' ei tappaa tahdo, jota vihaa?
BASSANIO.
Ei vihaa ole joka loukkaus.
SHYLOCK.
Kuin? Kahdestiko annat käärmeen pistää?
ANTONIO.
Te puhutte nyt juutalaisen kanssa.
Niin hyvin voitte tuonne rantaan mennä
Ja meren ärjyt lepoon käskeä;
Tilille yhtä hyvin suden viedä,
Kun uuhen vuonan määkyä se antaa;
Evätä yhtä hyvin vuoren hongat
Humisemasta, päätään puistamasta,
Kun taivaan myrskyt niitä järkäyttää;
Niin, mitä kovint' yhtä hyvin tehdä
Kuin pehmittää (mit' onkaan kovempaa?)
Sydäntä juutalaisen. — Siis, ma pyydän,
Ei mitään tarjoust', ei koitost' enää,
Vaan lyhykäisesti, mun tuomioni
Ja juutalaisen tahtons' saada suokaa.
BASSANIO.
Kolmesta tuhannesta kuusi saat.
SHYLOCK.
Vaikk' ois jokainen kuusituhantinen
Kuus-osainen, ja dukaatti jok' osa,
En niistä huolis; sakkoni ma tahdon.
DOGI.
Kuin toivot armoa, kun sit' et anna?
SHYLOCK.
Min laki mulle voi, kun en tee väärin?
Teill' ompi täällä monta osto-orjaa,
Joit' aasin, koiran, muulin tavalla
Alhaisiin orjantöihin käytätten te,
Kosk' olette ne ostaneet. Jos sanon:
Vapauttakaa ne, vävyiksenne tehkää!
Miks he kuin juhdat hikoo? vuode hieno,
Kuin teill' on, suokaa heille, samat herkut
Suun virkistykseks. Orjat, vastaatten te,
On meidän omat. — Samoin vastaan minä:
Se lihanaula, jonka vaadin hältä,
On kalliist' ostettu, on mun, sen tahdon.
Jos kiellätte te sen, hyi lakianne!
Venetian oikeudell' ei mitään voimaa.
Odotan tuomiota; saanko? mitä?
DOGI.
Istunnon lykkäämiseen mull' on valta.
Jos eräs opintohtori Bellario,
Jot' olen välimieheks haettanna,
Ei tänne saavu.
SALARINO.
Herra dogi, ulkon'
On airut, äsken Paduasta tullut,
Hänellä kirjeitä on tohtorilta.
DOGI.
Tuo tänne kirjeet, käske sisään airut.
BASSANIO.
Antonio, rohkeutt'! ole iloinen!
Lihani, vereni ja luuni, kaikki
Saa juutalainen, ennen kuin mun tähten'
Sinusta verta tilkkaakaan saa vuotaa.
ANTONIO.
Ma saastutettu oinas karjass' olen.
Sopivin teuraaks. Heikoin hedelmä
Puust' ensin maahan putoo, niin myös minä.
Bassanio, parasta on sinun elää
Ja piirtää mulle hautakirjoitus.
(Nerissa tulee, puettuna asianajajan kirjuriksi.)
DOGI.
Bellarion luota, Paduasta?
NERISSA.
Niin,
Kummastakin. Bellarion tervehdys.
(Antaa kirjeen.)
BASSANIO.
Miks hiot veistäsi niin ahkerasti?
SHYLOCK.
Häverikistä tuosta sakon leikkaan.
GRATIANO.
Teroita henkees veistäs, älä kenkääs,
Pakana tunnoton: ei mikään rauta,
Ei mestaajankaan kirves ole puoleks
Niin pureva kuin sinun tuima kiukkus.
Sinuhun eikö rukouskaan pysty?
SHYLOCK.
Ei mikään, minkä sinun älys keksis.
GRATIANO.
O, kirottu sa sydämetön koira!
Kirottu oikeus, kun sun elää antaa! —
Sa melkein horjumaan saat uskoni
Ja saatat minut Pythagoraan luuloon,
Ett' ihmisiin eläinten sielut muuttaa.
Sun koiransielus sudessa on ollut,
Jok', ihmismurhan tähden hirtettynä,
Henkensä julman hirsipuusta ryösti,
Ja kun sa häijyn emäs kohduss' olit,
Lähetti sinuun sen: niin susimaiset,
Veriset, ahnaat, nälkäiset on himos.
SHYLOCK.
Jos et vie kirjastani sinettiä,
Niin keuhkosi vaan pilaat kirkunallas.
Paranna järkes, hyvä laps, se muuten
Rapistuu aivan. Oikeutta vaadin!
DOGI.
Bellario tässä suosittelee meille
Erästä nuorta opintohtoria. —
Miss' on hän?
NERISSA.
Tässä ihan vieressä
Hän vartoo lupaa, saako sisään tulla.
DOGI.
Mielisti aivan. — Pari, kolme teistä
Saatelkoon häntä kohteliaasti tänne.
Bellarion kirjettä sill'aikaa kuulkaa.
(Eräs kirjuri lukee:)
"Korkea-arvoinen herra, täten teen teille tiettäväksi, että saadessani kirjeenne olin kovin sairas. Mutta samalla hetkellä, jolloin sanansaattajanne tuli, oli ystävällisillä tervehdyksillä luonani eräs nuori tohtori Roomasta, Balthasar niminen. Minä tein hänelle selvän juutalaisen ja kauppias Antonion välisestä riitajutusta. Selailimme yhdessä monta kirjaa. Hän tuntee minun mielipiteeni, jonka hän, omalla opillansa korjattuna, (jonka laajuutta en saata tarpeeksi kiittää,) kehoituksestani nyt tuo mukanansa, täyttäen näin minun sijassani teidän arvoisan pyyntönne. Pyydän, ettei puuttuvaisuus hänen ijässänsä olisi esteenä puuttuvaiseen kunnioitukseen, sillä en koskaan ole nähnyt niin nuoressa ruumiissa niin vanhaa päätä. Suljen hänet teidän arvoisaan suosioonne; koetuksenne parhaan kiitoslauseen hänestä antaa."
DOGI.
Kuulette oppineen Bellarion sanat;
Ja tuossa, luulen, tulee tohtor' itse.
(Portia tulee; puettuna lakitohtoriksi.)
Kätenne! Vanhan Bellarion luota?
PORTIA.
Niin, herra.
DOGI.
Tervetullut! Täss' on sija.
Te tunnetten kai riidan, joka tässä
Nyt oikeuden ratkaistavan' on.
PORTIA.
Ma koko jutun perinpohjin tunnen. —
Ken täss' on kauppias, ken juutalainen?
DOGI.
Antonio! vanha Shylock! esiin tulkaa.
PORTIA.
Nimenne Shylock?
SHYLOCK.
Shylock nimeni.
PORTIA.
On kummallinen juttunne, mut sentään
Niin kohdallaan, ett'ei Venetian laki
Voi teidän menetyksellenne mitään.
(Antoniolle.)
Ja tekö hänen vallassansa, niinkö?
ANTONIO.
Niin sanoo hän.
PORTIA.
Ja velan myönnätte?
ANTONIO.
Niin.
PORTIA.
Siis laupeutua juutalaisen täytyy.
SHYLOCK.
Vai täytyy? Mikä pakoittaapi? mikä?
PORTIA.
Pakoittaa ei voi laupeutta lainkaan;
Kuin vieno sade taivaast' alas maahan
Se tiukkuu, kaksin kerroin siunattuna:
Se siunaa antajan ja ottajan;
Se voimakkaiss' on voimakkain, se kaunilmp'
Omaisuus hallitsijall' on kuin kruunu.
Valtikka ajalliseen valtaan viittaa,
Se arvon on ja mahtavuuden merkki,
Mi pelon, kammon kuninkaille tuo.
Mut valtikkata korkeamp' on laupeus;
Sen istuin sydämiss' on kuningasten;
Se itse jumaluuden merkki on;
Ja jumalaisin maallinen on valta,
Kun armo höystää lain. Siis, juutalainen,
Lain oikeutta vaadit, mutta muista,
Ett' ei lain jälkeen autuaaks meist' ykskään
Voi tulla; armoa me rukoilemme,
Ja sama rukous se meitä käskee
Myös armon töihin. Tällä vaatimustas
Lieventää koitan; vaan jos pysyt siinä,
Venetian kovan oikeuden täytyy
Julistaa päätös kauppiasta vastaan.
SHYLOCK.
Tekoni omaan päähän! Täyden vaadin:
Lain jälkeen sakot, velan-ehdot kaikki.
PORTIA.
Häll' eikö ole varaa maksaa?
BBASSANIO.
Kyllä.
Täss' oikeuden nähden ma sen tarjoon,
Kaks kertaa määrän; ja jos se ei riitä,
Sitoun maksamaan sen kymmenesti,
Sydämen, pään ja kädet pantiks pannen.
Ja jos ei riitä se, on ilmeist' että
Totuutta sortaa ilkeys. Polkekaa,
Ma pyydän, laki arvollanne kerran;
Oikeuden suuren vuoksi pieni vääryys,
Ja murtakaa tuon julman pirun tahto.
PORTIA.
Ei käy se. Venetiass' ei mikään valta
Lakia vahvistettua voi muuttaa.
Sit' esimerkkin' oiti käytettäisi,
Ja moni selkkaus sen nojalla
Vois syöstä valtioon. Ei käy se päinsä.
SHYLOCK.
Nyt Daniel tuomitsee! niin, toinen Daniel!
Sua kunnioitan, nuori viisas tuomar'.
PORTIA.
Ma pyydän, näyttäkäätte velkakirja.
SHYLOCK.
Täss', armollisin tohtor', on se.
PORTIA.
Shylock,
Sa rahas kolmin kerroin saat, ma kuulen.
SHYLOCK.
Mut vala, vala! vala taivaass' on!
Sen rikkoisinko, tuskaks sielulleni?
En, Venetiast' en.
PORTIA.
Maksettav' on sakko:
Lain mukaan juutalainen naulan lihaa
Siis saapi, kauppiaasta leikattavaks
Sydämen luota aivan. — Armahda!
Pois ota rahat! revinkö ma kirjan?
SHYLOCK.
Kun maksettu se on ja sanain jälkeen. —
Oletten, nään mä, kelvollinen tuomar';
Lain tunnette ja selvityksenne
On tarkka aivan. Lain nimessä vaadin,
Jonk' ansiokas patsas oletten te:
Tehkäätte päätös. Sieluhuni vannon,
Ett' ei voi mikään ihmiskieli muuttaa
Mun mieltäni. Ma vaadin sakkoni.
ANTONIO.
Sydämestäni oikeutta pyydän
Päätöstä tekemään.
PORTIA.
No, näin se kuuluu:
Povenne valmistakaa leikattavaks.
SHYLOCK.
Sa jalo tuomar'! uljas nuorukainen!
PORTIA.
Lain sanat ja sen mieli sopusuhteess'
On täydelleen sen sakon kanssa, jonka
Tää velkakirja maksettavaks määrää.
SHYLOCK.
Niin oikein; jalo, viisas tuomari!
Liet paljon vanhempi, kuin miltä näytät!
PORTIA.
Siis paljastakaa rintanne.
SHYLOCK.
Niin, rinta!
Niin kirjass' on — niin, tuomar', eikö niin?
Sydämen luota: niinhän sanat kuuluu.
PORTIA.
Niin. Onko täällä vaakaa, jolla lihaa
Sais punnita?
SHYLOCK.
On tässä.
PORTIA.
Maksuhunne.
Myös hankkikaatte haavur', joka haavat
Sitoopi, ett'ei veri kuiviin juokse.
SHYLOCK.
Se velkakirjass' onko mainittu?
PORTIA.
Ei ihan selvästi, mut mitä siitä?
Sen rakkaudesta voisitten te tehdä.
SHYLOCK.
En sitä löydä; kirjass' ei se ole.
PORTIA.
No, kauppias, teill' eikö sanomista?
ANTONIO.
Ei juuri. Valmis olen, varustettu. —
Kätenne, Bassanio; hyvästi!
Jos kärsin teidän vuoks, sit' älkää surko,
Sill' onnetar on tässä lempeämpi
Kuin tapans' on; se kurjan muuten antaa
Varainsa lopun nähdä, kuoppasilmin
Ja kurtuss' otsa surkeata vanhuutt'
Odottaa; moisen pitkällisen tuskan
Kurjuudesta se minut ottaa pois.
Terveiset kunnon vaimollenne! Hälle
Antonion loppu kertokaa, ja kuinka
Hän teitä lempi; hyvää kuollehesta.
Ja kerrottuanne hän tuomitkoon,
Bassaniot' onko koskaan rakastettu.
Katoa ystävänne älkää surko,
Niin hänkään velan maksamist' ei sure;
Jos vaan, näät, tuo mies tarpeeks syvään leikkaa,
Sen sydämestän' ihan oiti maksan.
BASSANIO.
Antonio, on vaimo mulla, joka
Niin kallis mulle on kuin oma henki;
Mut henki, vaimo, maailma ja kaikki
On tyhjän arvoista sun henkes suhteen:
Kaikk' antaisin ma pois, kaikk' uhraisin ma
Pirulle tuolle, jos sun vapaaks saisin.
PORTIA.
Vaimonne tuost' ei suurin kiittäis teitä,
Jos olis kuulemassa tarjoanne.
GRATIANO.
Mull' eukko on, jot' oikein totta lemmin;
Jos taivaass' olis hän, ett' enkeleitä
Rukoilis muuttamaan tuon koiran mieltä!
NERISSA.
Hyv' että seljän takana sen teette;
Tuo toivo muuten kotirauhan rikkois.
SHYLOCK.
Haa! miehet kristityt te! Tytär mull' on;
Mut ennen Barrabaankin jälkeläinen
Hänelle mieheksi kuin kristitty! —
Vaan aika kuluu; pyydän, tehkää päätös.
PORTIA.
Sun naula on tuon kauppamiehen lihaa:
Niin päättää oikeus ja laki säätää.
SHYLOCK.
Oi, mikä tunnollinen tuomari!
PORTIA.
Ja rinnast' on se liha leikattava;
Niin päättää oikeus ja laki säätää.
SHYLOCK.
Oi, viisas tuomari! — Kas niin vaan! — Tulkaa!
PORTIA.
Ei, varro vähän! Viel' on muuan seikka. —
Tää kirja tilkkaakaan ei verta myönnä;
On sanat siinä selvät: naula lihaa.
Siis ota sakkos, ota naula lihaa;
Mut leikatessas tilkankin jos hukkaat
Vaan kristittyä verta, joutuu oiti
Lain mukaan Venetian valtiolle
Kaikk' omaisuutes.
GRATIANO.
Jalo tuomari! —
Kah, Juutas! — mikä viisas tuomari!
SHYLOCK.
Se onko laki?
PORTIA.
Säännön näytän sulle.
Kosk' oikeutta vaadit, niin sa myöskin
Saat oikeutta, enemmän kuin toivot.
GRATIANO.
Kah, Juutas! — viisas, viisas tuomari!
SHYLOCK.
Tuo rahat sitte: kolmin kerroin velka,
Ja kristitty saa jäädä.
GRATIANO.
Täss' on rahat.
PORTIA.
Seis! — Täysi oikeus juutalaiselle!
Seis! kiirett' ei! — Hän muut' ei saa kuin sakon.
GRATIANO.
Oi Juutas! mikä viisas, jalo tuoman!
PORTIA.
Siis hankitse nyt lihas leikkaamaan.
Mut vert' ei lain; ei päälle eikä vaille,
Vaan naula tasan. Jos sa otat päälle
Tai vaille tasan naulan, vaikk' ei muuta
Kuin vaan sen verran, että paino nousee
Tai laskee kahdenkymmenennen osan
Skrupeli-pahasesta, niin, jos vaaka
Hiuskarvankin vaan kallistuu, niin kuolet
Ja omaisuutes kaikki pannaan kiinni.
GRATIANO.
Oi, Daniel! toinen Daniel! huomaa, Juutas!
Nyt onkeen tartuit, vääräuskolainen.
PORTIA.
No, mitä viivyttelet? ota sakkos.
SHYLOCK.
Pääoma tänne, ja mun suokaa mennä.
BASSANIO.
Se täss' on sulle valmihina; ota!
PORTIA.
Lain edess' on hän kieltänyt sen julki;
Hän oikeutta saapi vaan ja sakon.
GRATIANO.
Oi, Daniel! vielä sanon; toinen Daniel!
Sanasta tuosta kiitos sulle, Juutas.
SHYLOCK.
Ma enkö edes pääomaani saa?
PORTIA.
Et, juutalainen, muut' et saa kuin sakon,
Ja sen saat omall' uhallasi ottaa.
SHYLOCK.
No, piru sitten siunatkoon sen hälle!
Tiliä täss' en enää tee.
PORTIA.
Ei, varro!
Viel' yksi mutka oikeudess' on.
Venetian lakiloiss' on säätty, että
Jos muukalaisesta voi toteen näyttää,
Ett' ilmijuonilla tai salaisesti
Hän väijyy kansalaisen henkeä,
Hält' ahdistettu puoli silloin riistää
Saa puolet omaisuutta; toinen puoli
Jää valtakunnan yksityiseen kassaan,
Ja syyn-alaisen henki riippuu dogin
Armosta yksin, muita kysymättä.
Samassa tilass' olet, sanon, sinä,
Sill' asioiden koko meno näyttää,
Ett' ilmijuonilla ja salaa olet
Sa vastapuoles hengen päälle käynyt
Ja itsesi näin siihen vaaraan syössyt,
Jost' äsken kerroin. Polvilles siis maahan,
Ja rukoele dogilt' armoa!
GRATIANO.
Rukoile lupaa saada hirttää itses.
Vaan tavaras kun valtion on omaa,
Ja sull' ei köyden hintaa, hirtettävä
Kai valtakunnan kustannuksell' olet.
DOGI.
Ett' eroitus miel'alassamme näkyis,
Suon henkes anteeks, ennenkuin sit' anot.
Sun tavarastas puolet on Antonion,
Ja toinen puoli valtakunnan omaa,
Mut tämän sakoiks lieventää voi nöyryys.
PORTIA.
Niin, valtion, mut ei Antonion osaa.
SHYLOCK.
Ei, viekää henki, kaikk', en mitään pyydä.
Te viette huoneeni, kun viette pylvään,
Mi huonettani tukee; hengen viette,
Kun viette multa hengenpidon keinot.
PORTIA.
Mink' armotyön, Antonio, teette hälle!
GRATIANO.
Lahjaksi köys'; ei muuta, herran tähden.
ANTONIO.
Jos koko oikeus ja dogi suopi
Hänelle anteeks puolet sakoista,
Niin tyydyn, jos hän käytettäväks mulle
Suo toisen puolen, hänen kuoltuansa
Jätettäväks sen ylimyksen käteen,
Jok' äsken hänen tyttärensä ryösti.
Kaks seikkaa lisäks ehdotan: ett' oiti
Täst' armosta hän tulee kristityksi;
Ja toiseksi, lain pöytäkirjaan lahjan
Tekeepi kaikest' omaisuudestansa
Vävynsä sekä tyttärensä hyväks.
DOGI.
Se täytyy hänen, muuten peräytän
Sen armon, jonka julistin ma äsken.
PORTIA.
Tyydytkö, juutalainen? Mitä sanot?
SHYLOCK.
Ma pyydän, suokaa minun mennä täältä;
Voin pahoin. Kirja lähettäkää jälkeen,
Sen alle kirjoitan.
DOGI.
Pois siis, mut tee se.
GRATIANO.
Kaks kummia saat kasteessas. Jos tuomar'
Min' oisin, lisäks kymmenen sa saisit,[4]
Ei seuraks ristinmaljalle, vaan hirteen.
(Shylock lähtee.)
DOGI.
Teit' atrioimaan luokseni ma pyydän.
PORTIA.
Arvoisa herra, nöyrimmästi anteeks:
Palata Paduaan mun tänään täytyy,
Ja pakko lähteä on matkaan oiti.
DOGI.
Sepä ikävää, ett' aikanne ei salli.
Antonio, kiittäkäätte tuota herraa:
Velassa suuress' oletten te hälle.
(Dogi ja senaattorit lähtevät seurueineen.)
BASSANIO.
Arvoisa herra, viisautenne minut
Ja ystäväni pelastanut hirveist'
On tuskista; siis, juutalaisen rahat,
Nuo kolmetuhat dukaattia, mielist'
Annamme hyvänsuovan vaivan palkaks.
ANTONIO.
Ja lisäks ikuisehen rakkauden
Ja palveluksen velkaan teille jäämme.
PORTIA.
Se hyvin maksettu, ken hyvillään on;
Ja hyvilläni minä, kun teit' autoin,
Ja sen jo katson hyväks palkinnoksi:
En ole palkan-ahne ollut koskaan.
Mua tavattaissa tuntekaa, ma pyydän;
Nyt herran haltuun vaan ja rauha teille.
BASSANIO.
Teit' yhä vielä kiusaan, hyvä herra:
Meilt' ottakaatte joku muisto lahjaks,
Ei palkinnoks. Ma kahta pyydän teiltä:
Ett' ette kiellä ja ett' anteeks suotte.
PORTIA.
Kovasti kiusaatten, ja senvuoks myönnyn.
Tuon hansikan ma pyydän teiltä muistoks,
Ja rakkauden merkiks sormuksenne.
Pois älkää kättä viekö; muut' en tahdo;
Sit' ette kiellä, jos mua rakastatte.
BASSANIO.
Tään sormuksenko? — ah, se halpa on;
Sit' itse tarjota ma häpeäisin.
PORTIA.
En mitään muuta pyydä kuin vaan tuon;
Ja nyt saan oikein halun siihen, huomaan.
BASSANIO.
Enemmän siitä riippuu kuin sen arvo.
Kalleimman sormuksen Venetiass' annan
Ja kuulutuksen kautta teille hankin;
Vaan tätä en voi antaa — suokaa anteeks.
PORTIA.
Oletten aulis tarjomahan, näen ma:
Teilt' ensin opin kerjäämään; nyt opin
Mit' ompi vastattava kerjääjälle.
BASSANIO.
Tään sormuksen sain vaimoltani, herra,
Kun hän sen antoi, hän mult' otti valan,
Sit' ett'en möis, pois antais, hukkais koskaan.
PORTIA.
Se syy saa monet lahjat säästymään.
Jos vaimonne ei ole hupsu aivan,
Ja tietää että ansainnut sen olen,
Hän siit' ei ijäks teille vihaa kanna,
Jos mulle suotte sen. No, herran haltuun!
(Portia ja Nerissa lähtevät.)
ANTONIO.
Bassanio, sormus hälle antakaa;
Sen miehen ansiot ja rakkauteni
Jotakin maksaa vaimon käskyn suhteen.
BASSANIO.
Gratiano, juokse, tapaa hänet kiinni,
Hänelle sormus vie ja tuo, jos voit,
Antonion luokse hänet. Joutuun, riennä!
(Gratiano lähtee.)
Pois tulkaa; heti lähdemme nyt teille;
Ja varhain aamusella lennätämme
Yhdessä Belmontiin. Antonio, tulkaa.
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Katu.
(Portia ja Nerissa tulevat.)
PORTIA.
Tiedusta juutalaista; tuo vie hälle,
Ja vaadi hänen allekirjoitustaan.
Tän' yönä heti matkaan, ollaksemme
Kotona päivää ennen miehiämme.
Tuo mieleinen on kirja Lorenzolle.
(Gratiano tulee.)
GRATIANO.
Hyv' että kohtasin ma teidät, herra.
Likemmin mietittyään Don Bassanio
Lähettää teille sormuksen, ja pyytää
Teit' atrioimaan kanssaan.
PORTIA.
Sit' en voi ma!
Mut sormuksen ma otan kiitoksella,
Niin sanokaa. Hyv' olkaa, näyttäkäätte
Pojalleni, miss' asuu vanha Shylock.
GRATIANO.
Sen teen ma.
NERISSA (Portialle).
Herra, sananen! — (hiljaa) Saas nähdä,
Ma saanko mieheltäni sormuksen,
Jot' ijäks säilyttävänsä hän vannoi!
PORTIA.
Saat varmaan. Sittenkös he vasta vannoo,
Ett' ovat miehille ne lahjoittanna;
Mut soditaan ja vannotahan vastaan.
He, riennä, joudu! Tiedät missä varron.
NERISSA.
No, herra, näyttäkää, miss' on se talo.
(Lähtevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Belmont. Aukea paikka Portian talon edustalla.
(Lorenzo ja Jessika tulevat.)
LORENZO.
Kuu kirkas loistaa. — Tällaisena yönä,
Kun vienon tuulen sulo-suudelmista
Puut tuskin liikkui, tällaisena yönä
Troilus Trojan valleille kai nousi
Ja sieluns' Hellaan telttaan huokas, jossa
Cressida lepäs.
JESSIKA.
Tällaisena yönä
Peloillaan kasteess' sipsutteli Thisbe,
Ja kun näk' ennen leijonaa sen varjon,
Pakeni säikkyin.
LORENZO.
Tällaisena yönä
Kädessä pajun-oksa seisoi Dido
Ja rannalt' autiolt' armastansa viittas
Takaisin luokseen.
JESSIKA.
Tällaisena yönä
Medea yrttej' etsi, nuorentaakseen
Niill' Aesonia.
LORENZO.
Tällaisena yönä
Jessika rikkaan juutalaisen jätti,
Ja raivon kullan kanss' Venetiasta
Belmontiin karkas.
JESSIKA.
Tällaisena yönä
Lorenzo poika hälle lemmen lupas,
Sydämen hältä vei, ja valat vannoi,
Mut tosi ei ykskään.
LORENZO.
Tällaisena yönä
Ihana Jessika, tuo pikku nirppa,
Panettel' armastaan ja sai sen anteeks.
JESSIKA.
Viel' yöteleisin, jos ei tulis ketään;
Mut, vaiti: miehen askeleita kuulen.
(Stephano tulee.)
LORENZO.
Hiljaisess' yössä ken niin kiireest' astuu?
STEPHANO.
Ystävä.
LORENZO.
Ystävä? Mik' ystävä?
Nimenne, ystävä!
STEPHANO.
Stephano nimen' on; ma sanan tuon,
Ett' ennen päivää armollinen rouva
Belmontiin saapuu; pyhät risti-paikat
Hän retkeilee ja polvistuen anoo
Avio-onnea.
LORENZO.
Ken häll' on myötä?
STEPHANO.
Vaan pyhä erakko ja neitsyensä.
Mut anteeks, joko palannut on herra?
LORENZO.
Ei; eikä mitään hänest' ole kuultu. —
Mut sisään, kultaseni, käykäämme
Ja juhlalliset tervetuliaiset
Talomme emännälle hankkikaamme.
(Lancelot tulee.)
LANCELOT.
Hoi, hoijaa, hoijaa! hoi, hoi! hoijaa, hoijaa!
LORENZO.
Ken siellä huutaa?
LANCELOT. Hoijaa! Olettenko nähnyt herra Lorenzoa ja rouva Lorenzoa? Hoijaa! hoijaa!
LORENZO. Älä hoilaa, mies; tääll' ollaan.
LANCELOT. Hoi! missä? missä?
LORENZO. Täällä.
LANCELOT. Sanokaa hänelle, että sananlennättäjä on tullut herrani luota, sarvi täynnä hyviä uutisia: herrani on täällä ennen päivän koittoa.
(Lähtee.)
LORENZO.
Nyt sisään, kultaseni, vartomaan.
Vaan mitä siellä? Miksi sisään mennä?
Stephano ystäväni, tieto viekää
Väelle, että rouva tääll' on kohta;
Ja tuokaa soittokunta taivasalle.
(Stephano lähtee.)
Kuin hiljaa kuudan tuolla kunnaall' uinaa!
Täss' istukaamme, antain soiton äänten
Solua korviimme; yön tyyni hiljaus
Sävelten vienoon sulosointuun sopii.
No, istu, armas! Kas, kuin taivaan tanner
Kirkkaita kulta-kieriköit' on täynnä;
Ja pisku pieninkin, min tuolla näet,
Kulkeissaan niin kuin enkel' laulaa, yhtyin
Heleä-silmäisten keruubein kuoriin.
Niin sointuu kuolemattomien sielut,
Vaan me, niin kauan kuin tää halpa tomu
Liallaan peittää sen, sit' emme kuule.
(Soittoniekkoja tulee.)
Herättäkää nyt hymnillä Diana;
Sävelin vienoin valtiaanne korvaa
Hivelkää; kotiin soitolla hän viekää.
JESSIKA.
Ei koskaan hauskuta mua sulo-soitto.
LORENZO.
Sun mieles jännitys on siihen syynä.
Vaan katso hurjaa, vallatonta karjaa,
Tai nuorta, kesytöntä varsalaumaa,
Kuin kirmaa ne ja mylvii, ääneen hirnuu
Tulisen veren vaikutuksest' aivan.
Jos äkkiä ne torven äänen kuulee,
Tai joku soiton sävel korvaan hiipii,
Näät että oiti seisahtuu he kaikki,
Ja hurjiin silmiin lempeän tuo katseen
Sävelten valta. Senvuoks, kertoo runo,
Puut, kivet, aallot eloon lauloi Orpheus.
Niin jäykkää, kovaa, raivokast' ei mikään,
Ett'ei sen luonnett' ajaks muuta soitto.
Mies, jolta puuttuu sointuisuus ja jot'ei
Suloiset sopu-äänet sykäytä,
On viekas, juonikas ja rosvomainen,
Sen hengen liikkeet tylsät niinkuin yö,
Ja niinkuin tuonela sen himot mustat;
Äl' usko moista! — Kuule soittoa.
(Portia ja Nerissa tulevat etäällä.)
PORTIA.
Tuo valo tuolla salistani virtaa.
Kuin kauas säteens' antaa pieni liekki!
Noin maailmass' inhassa myös hyvyys loistaa.
NERISSA.
Kun loisti kuu, ei nähty kynttilää.
PORTIA.
Isompi valo himmentääpi pienen.
Sijaisellakin kuninkaan on loisto
Siks, kunnes saapuu kuningas; mut silloin
Valuupi hohto pois kuin valtamereen
Sydänmaan puro. Soitantoa! Kuule!
NERISSA.
Se oma soittokuntanne on, rouva.
PORTIA.
Ei mitään suhdatonta hyvää, nään mä:
Nyt paljon kauniimpaa kuin päiväll' on se.
NERISSA.
Se hiljaisuuden vaikutust' on, rouva.
PORTIA.
Niin kauniisti kuin leivo laulaa varis,
Jos kumpaakaan et kuuntele. Ja niinpä
Myös satakieli, jos se päiväll' laulais,
Kun kaikki hanhet kaakottaa, ei ois se
Parempi laulumies kuin peukaloinen.
Näin useassa suhteess' ajan suhteet
Asian ansion ja arvon määrää. —
Vait! Kuutar Endymion luona nukkuu,
Herättää ei saa häntä.
(Soitanta taukoo.)
LORENZO.
Portian ääni,
Jos en ma pety.
PORTIA.
Mun hän tuntee niin kuin
Sokea käen huonost' äänestään.
LORENZO.
No, tervetullut kotiin, rakas rouva.
PORTIA.
Menestyst' olemme me miehillemme
Rukoilleet ja siit' avun toivomme.
Ovatko tulleet jo?
LORENZO.
Ei, rouva hyvä.
Mut sanantuoja ennalt' ilmoittanna
On heidän tulon.
PORTIA.
Sisään käy, Nerissa,
Väelle sano, ett'eivät he lainkaan
Pois-olostamme ole tietävinään;
Lorenzo kai on vait? ja Jessika?
(Torven toitaus kuuluu.)
LORENZO.
Jo tulee puolisonne: torven kuulen. —
Meist' olkaa huoleti, me emme kieli.
PORTIA.
Tää yö on juur kuin sairas päivänvalo,
Vaan hiukan kalpeampi: niinkuin päivä,
Kun päivyt pilvihin on peittynyt.
(Bassanio, Antonio, Gratiano seuralaisineen tulevat.)
BASSANIO.
Meill' antipodein kanss' on täysi päivä,
Jos ilmestytte te, kun päivyt poistuu.
PORTIA.
Jos loistankin, en julkea lie toki:
Miehelleen kaihoks julkea on vaimo,
Ja sit' en Bassaniolle koskaan soisi,
Sen tietköön Luoja! — Tervetullut!
BASSANIO.
Kiitos!
Mut tervehdyttäkää myös ystävääni:
Se nyt on hän: Antonio, se, jolle
Niin äärettömäss' olen velassa.
PORTIA.
Velassa hälle kaikess' oletten:
Hän teidän tähden suureen velkaan joutui.
ANTONIO.
Ei mitään; kaikk' on täysin suoritettu.
PORTIA.
No, tervetullut, signor, meidän kotiin;
Se muussakin kuin sanoiss' ilmi tulkoon:
Siis kaikki tyhjät puhetavat sikseen.
GRATIANO (Nerissalle).
Kuun kautta tuolla! väärin mulle teette;
Sen tuomarin sai kirjuri, sen vannon.
Jo soisin kuohilaan sen saaneen multa,
Kun noin sen panee pahaks oma kulta.
PORTIA.
Toraako nyt jo? mikä riidan aine?
GRATIANO.
Vaan kultarengas, pieni halpa sormus,
Jonk' antoi mulle hän, ja jossa lause
Ol' yhtäläinen juur kuin veitsisepän
Veitsissä värsy: "Säästä, älä päästä".
NERISSA.
Ei arvost' eikä värsyistä nyt puhe.
Kun teille annoin sen, niin vannoitte,
Ett' ois se sormessanne kuolinhetkeen,
Ja hautahankin mukananne seurais.
Ois teidän tullut tallettaa se, jos ei
Mun tähteni, niin valan kalliin tähden.
Vai herra kirjurille! Herra nähköön,
Se kirjur' ei saa koskaan karvaa leukaan.
GRATIANO.
Saa kyllä, jos vaan mieheksi hän kasvaa.
NERISSA.
Niin mieheksi jos koskaan kasvaa nainen.
GRATIANO.
Tuon käden kautta! sen sai nuorukainen,
Pahainen poika, pieni piimäparta,
Lain-miehen kirjuri, sun pituises,
Laveri laps, mi palkakseen sen kerjäs;
Sydäntä mull' ei ollut sitä kieltää.
PORTIA.
Te nuhteit' ansaitsette, toden totta,
Kun tuhlaatten noin vaimon ensi-lahjan,
Mi sormeen pantu valall' on, ja lihaan
Uskollisuudella näin kiinnitetty.
Min' annoin armaalleni sormuksen;
Hän vannoi, ettei koskaan sitä hukkais;
Täss' on hän, vakuuttaa ma tohdin että
Hän sit' ei antais, sormestansa päästäis,
Ei koko maailman aarteista. Gratiano,
Täst' eukkonne syyn katkeran saa harmiin;
Tulisin hulluks' jos näin kävis mulle.
BASSANIO (itsekseen).
Nyt vasen käsi poikki vaan, ja vannon,
Ett' ottelussa multa sormus hukkui.
GRATIANO.
Bassanion sormuksen sai tuomari;
Hän pyys sen, ja sen ansaitsikin kyllä,
Nyt kirjuri, tuo poika, joka siellä
Kynäili hiukan, pyysi saada mun;
Ja herra niinkuin palvelija muuta
Ei ottaa tahtoneet kuin sormukset.
PORTIA.
Ja te, min sormuksen te annoitte?
Sit' ette suinkaan, minkä multa saitte!
BASSANIO.
Jos valheen liittää voisin rikokseeni,
Niin kieltäisin; vaan näette, sormessani
Ei sormust' ole: poiss' se on. —
PORTIA.
Noin tyhjä
On viekas sielunnekin kunniasta.
En totta tule vuoteesenne, kunnes
Nään sormukseni.
NERISSA.
Enkä minä teidän,
Omani kunnes nään.
BASSANIO.
Jos tietäisitte,
Hyv' armas, kelle annettiin se sormus,
Ja kenen puolest' annettiin se sormus,
Ja minkä tähden annettiin se sormus,
Kuin raskast' oli antaa pois se sormus,
Kun muut' ei ottaa tahdottu kuin sormus,
Niin julma vihannekin varmaan lauhtuis.
PORTIA.
Jos tietäisitte mitä voi se sormus,
Sen arvoa, jonk' antama se sormus,
Ja velvoitusta tallettaa se sormus,
Niin teilt' ei olis hukkunut se sormus.
Niin järjetön ken olis, ett' ei häpeis
Kalua pyytää, jok' on teille pyhä,
Jos vaan sit' olisitte suojellut
Vähänkin innokkaasti? Niin, Nerissa.
Opiksi on mit' uskoa mun pitää:
Se sormus naisell' on, siit' annan pääni.
BASSANIO.
Ei, kautta sieluni ja kunniani!
Ei naisella, vaan kunnon tohtorilla,
Mi kolmetuhat dukaattia hylkäs
Ja vaati sormuksen. Sen hältä kielsin
Ja nurpeillaan pois annoin hänen mennä.
Sen miehen, joka kalliin ystäväni
Pelasti hengen. Mitä tehdä, kulta?
Perästä lähettää se täytyi hälle.
Sen kohteliaisuus ja häpy vaati:
Niin halpaan kiittämättömyyden lokaan
En kunniaani pannut. Anteeks, armas!
Siell' ollen, sormust' olisitte tekin
Anoneet kunnon tohtorille lahjaks.
PORTIA.
Etäällä täältä pitäkää se tohtor'.
Kun hällä, näät, on lempi-aarteheni,
Se, jota mulle hoitaa vannoitten,
Niin tulen yhtä anteliaaks kuin te:
En hältä mitään kiellä, ruumihini
Ja puolisoni vuoteen annan hälle.
Ma häntä tuta tahdon. Maatkaa aina
Kotona yöt; mua kaitkaa niinkuin Argus!
Jos ette, jos ma yksin jään, niin kautta
Mun kunniani — tallell' on se vielä —
Ma vierelliseks otan tohtorin.
NERISSA.
Ja minä kirjurin; siis katsokaatte,
Ett'ette mua heitä omaan valtaan.
GRATIANO.
No, koita; mut jos kiinni hänet saan,
Niin kyllä kynä hältä katkaistaan.
ANTONIO.
Min' olen raukka syypää tähän riitaan.
PORTIA.
Ei huolta mitään; tervetullut vaan!
BASSANIO.
Tää pakko-virhe anteeks suokaa, Portia;
Ja tässä ystävien kuullen vannon
Sun sulo-silmäis kautta, joissa oman
Nään itseni —
PORTIA.
Hän silmissäni kaksin
Kuvansa näkee: yhden kummassakin.
No, vannokaa nyt tuohon kaksoisuuteen,
Kenties teit' uskotaan!
BASSANIO.
Mut kuulkaa toki!
Vikani anteeks! Sieluhuni vannon,
Ett' enää valaani en koskaan riko.
ANTONIO.
Ruumiini kerran alttiiks annoin hälle,
Ja ilman tuota, joll' on nyt tuo sormus,
Se olis mennyt. Nyt taas sieluni
Ma pantiks panen, ett'ei puolisonne
Valaansa enää riko ehdollansa.
PORTIA.
Takuunne siis! Tuo hälle antakaa,
Paremmin säilyköön se kuin tuo toinen.
ANTONIO.
Tuoss' on; ja säilyttää se luvatkaatte.
BASSANIO.
No, totta! tuonhan tohtorille annoin.
PORTIA.
Sen hältä sain. Bassanio, anteeks suokaa:
Sen hinnasta hän makas kanssani.
NERISSA.
Gratiano kiltti, tekin anteeks suokaa:
Tuo kirjuri, tuo piimäparta poika,
Sen palkaks soi, kun makas kanssan' yön.
GRATIANO.
Haa! Tää on niinkuin maantien laittamista
Kesällä, jolloin tiet on hyvät kyllä.
Kuin? Nytkö kannattaa jo aisaa saamme?
PORTIA.
Hyi, hävetkää! — Kaikk' ihmeiss' oletten te.
Täss' ompi kirje, lukekaa se joskus;
Se Paduasta on Bellariolta;
Se näyttää, että tohtor' oli Portia,
Nerissa kirjuri. Lorenzo tuossa
Todistaa että jälkehenne lähdin
Ja juur nyt palasin: en sisään ole
Viel' ehtinyt. — Antonio, tervetullut!
Varalla mull' on paremp' uutinen,
Kuin luulettenkaan: avatkaa tuo kirje,
Niin näätte, että kolme laivoistanne
Palanneet juur on rikkauksinensa.
En sano, mikä outo sattumus
Tuon kirjeen mulle toi.
ANTONIO.
Min' olen mykkä.
BASSANIO.
Te tohtori, ja teit' en tuntenut?
GRATIANO.
Te kirjuri, jonk' aisaa kannattaisit?
NERISSA.
Niin; vaan se kirjur' ei sit' aio koskaan,
Jos siks ei elä, että tulee mieheks.
BASSANIO.
Teit', armas tohtor', anon vierelliseks;
Kun poissa olen, vaimoineni maatkaa.
ANTONIO.
Te toitte elon mulle, elannon:
Täss' selvään nään, ett' ehjinä mun laivan'
On satamahan tulleet.
PORTIA.
No, Lorenzo?
Teillenkin kirjur' antaa hyvät toivot.
NERISSA.
Niin, ja ne annan hälle lunnahitta, —
Täss' annan teille sekä Jessikalle
Tuon rikkaan juutalaisen lahjakirjan
Kaikista tavaroistaan, kun hän kuolee.
LORENZO.
Ihanat naiset, mannaa kylvätten te
Nälkäisten tielle.
PORTIA.
Jo on melkein aamu,
Ja täyttä selvää koko menost' ette
Viel' ole saaneet. Sisään lähtekäämme,
Ja siellä tarkoin kuulustelkaa meitä:
Totuuden mukaan kaikkeen vastaamme.
GRATIANO.
No, tehdään niin! Ja ensi kuulustus on
Johonka vannoa Nerissan täytyy:
Ens' yöhön valvoako tahtoo hän,
Vai maata nyt, kaks tiimaa päivähän?
Kun tulee päivä, pois sen toivoisin,
Ja maata päästä kera kirjurin,
Eläissäni en mitään talleta
Niin tarkoin kuin Nerissan sormusta.