KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone vankilassa.
(Herttua, munkiksi puettuna, Claudio ja vanginvartija tulevat.)
HERTTUA.
Siis armoa sa toivot Angelolta?
CLAUDIO.
Ei muuta lääkett' ole kurjalla
Kuin toivo yksin.
Elämää toivon, kuoloon olen valmis.
HERTTUA.
Vain kuolemata mieti; suloisempaa
On silloin kuolema ja elämä.
Näin sano elämälle: sinut jos
Ma menetän, sen menetän ma, johon
Vain houkka kiintyy; henkäys sa olet
Ja altis joka ilman vaihtelulle,
Jok' alinomaa uhkaa tuota majaa,
Miss' asustat. Vain kuolon olet narri:
Paeta sitä yrität, mut aina
Sen syliin lennät. Jalo sin' et ole:
Kaikk' ilot, joita nautitset, ne alhaist'
On syntyperää. Miehuutt' olet vailla:
Sa pelkäät kurjan madon halkopäistä,
Laheaa kieltä. Paras lepos uni;
Sit' ikävöit, mut pelkäät kuolemaa,
Jok' unta sekin on. Et omas ole,
Vaan monta tuhatt' eri hiukett' olet,
Tomua kaikki. Onni sulta puuttuu:
Mit' ei sull' ole, sitä aina pyydät.
Ja hyljit, mitä on. Et ole vakaa:
Sävysi kumman-oikukkaana vaihtuu
Kuun mukaan. Rikas olet, mutta köyhä:
Kuin aasi, kultaharkot selässään,
Vain päivän kannat aarretaakkaas', sitten
Sen kuolo purkaa. Ystävää ei sulla:
Veresi, joka isäkseen sua sanoo,
Tuo lanteittesi oma sikiö,
Kiroilee, kun ei spitaali ja leini
Ja halvaus pikemmin sua lopeta.
Ei nuoruutt' eikä vanhuutt' ole sulla,
Vain lyhyt ettone, miss uneksit
Sa kumpaakin; sill' elähtynyt kaikki
Sun kukkea on nuoruutes ja kerjää
Rujolta vanhuudelta armopalaa;
Ja jos sa vanhenet ja rikastut,
Sult' into, hehku, tarmo, kauneus puuttuu,
Hyvyyttäs nauttiakses. Mitä on siis
Tuo elon nimellinen? Siinä piilee
Tuhannet kuolemat; ja kuitenkin
Pelätään kuolemata, joka kaikki
Tasoittaa ristiriidat.
CLAUDIO.
Kiitos, isä!
Näen, että elon ha'uss etsinkin
Vain kuolemaa, ja kuolemaa kun etsin,
Tapaankin elämän. Se tulkoon siis!
ISABELLA (ulkoa).
Avatkaa! Armo teille, rauha!
VANGINVARTIJA.
Ken se?
Sisähän! Toivotukseen: tervetullut.
HERTTUA.
Palajan pian luokses, poikani.
CLAUDIO.
Suur' kiitos, kunnioitettava isä! —
(Isabella tulee sisään.)
ISABELLA.
Sanoisin pari sanaa Claudiolle.
VANGINVARTIJA.
Halusta suotu — Herra, — sisarenne.
HERTTUA (hiljaa vanginvartijalle).
Sananen teille!
VANGINVARTIJA.
Vaikka kuinka monta.
HERTTUA.
Lymyhyn viekää, mihin kuulen kaikki.
(Herttua ja vanginvartija poistuvat.)
CLAUDIO.
No, sisko, minkä lohdun sinä tuot?
ISABELLA.
Vain hyvän, hyvän, niinkuin aina lohtu.
Lord Angeloll' on taivaass' asioita,
Sinua lentolähetikseen aikoo,
Ett' iäks sinne jäisit airueksi.
Siis viipymättä hanki matkalle,
Jo huomenissa.
CLAUDIO.
Eikö apua?
ISABELLA.
Ei, paitse pään jos päästimeksi tahdot
Sydämmen halkaista.
CLAUDIO.
Siis jokin apu?
ISABELLA.
Niin, veikko, eloon sinä jäädä voit.
Lord Angelon on armo pirullista;
Jos siihen turvaat, henkes saat, mut iäks
Sun kahlehtii se.
CLAUDIO.
Ikityrmäkö?
ISABELLA.
Niin, oikein: ikityrmä, pakkotila;
Se, vaikk' ois maailma sulle avoinna,
Sun paikkaas sitoo kiinni.
CLAUDIO.
Millä tapaa?
ISABELLA.
Niin, sillä tapaa, että, jos sä suostut,
Se koloo rungostasi kunnian
Ja paljaaks sinut jättää.
CLAUDIO.
Sano, mikä?
ISABELLA.
Sun tähtes, veljyt, vapisen, ja pelkään
Ett' elon raihnaan tahdot pidentää
Ja viiden, kuuden talven tähden uhraat
Ikuisen maineen. Uskallatko kuolla?
Vain mielikuvitust' on kuolon tuska;
Pahainen toukka, jota jalkas polkee,
Se tuntee ruumiin vaivaa yhtä suurta
Kuin jätti kuollessaan.
CLAUDIO.
Mua miksi solvaat?
Vai luulet, että mulle lujuutt' antaa
Voi hento kukka?[5] Kuolla jos mun täytyy,
Pimeyttä tervehdin kuin morsianta
Ja suljen syliini.
ISABELLA.
Nyt puhui Claudio;
Isäni haudasta se oli ääni.
Niin, kuolla täytyy sun; oot liian jalo
Halpuudell' ostaaksesi henkesi.
Tuo tekojumalinen tuomari —
Jonk' ylhä katsanto ja määräsanat
Nujertaa nuoruuden, sen ilveet herpaa
Kuin haukka kyyhkyn — onkin perkele:
Sisästään lika ammenna, niin kuilun
Näet hornansyvän.
CLAUDIO.
Pyhä Angeloko?
ISABELLA.
Oi, hornan kavalaa on koristusta
Pukea kirotuimmat ilkiöt
Pyhyyden pukuun. Aatteleppa, Claudio,
Jos hälle neitsyyteni myyn, niin olet
Sa vapaa.
CLAUDIO.
Hyvä taivas! Mahdotonta!
ISABELLA.
Tää inha rikos tuottais sulle luvan
Edelleen rikkoa. Tän' yönä tulee
Mun tehdä se, jot' inhon mainita,
Sa muuten kuolet huomenna.
CLAUDIO.
Oi, älä!
ISABELLA.
Jos muut' ei vaadittais kuin elämäni,
Vapautes eestä pois sen heittäisin
Kuin neulan.
CLAUDIO.
Kiitos, kallis Isabella!
ISABELLA.
Siis valmis huomenn' ole kuolemaan!
CLAUDIO.
Kyll' olen. Himojako hänessäkin,
Noin lakia kun polkee, jota itse
Teroittaa tahtoo? Syntiä ei tää siis,
Tai kuoleman se synneistä on pienin.
ISABELLA.
Niin mikä pienin?
CLAUDIO.
Jos tää on tuomittava, kuinka hän,
Tuo viisas mies, vois hetken nautinnoista
Ikuiseen vaivaan mennä? — Isabella!
ISABELLA.
Niin, mitä, veli?
CLAUDIO.
Kauheaa on kuolla.
ISABELLA.
Ja inhottavaa häväistynä elää.
CLAUDIO.
Niin, mutta kuolla, mennä tiesi minne,
Vilussa maassa maata, mädätä;
Eloisa, lämmin tunne turtuneena
Maamöhkäleeksi; ilonrikas henki
Palavass' aallokossa uivana
Tai kaameiss' ikijäissä värjyvänä;
Kahleissa näkymättömien tuulten
Ja ainaisessa vauhdiss ajelehtaa
Maapallon kiitäväisen ympäri,
Tai pahempaakin kärsiä kuin pahin,
Mit' ohjaton voi mieli kuvitella
Ulinaa, parkua! — Oi kauheutta!
Tukalin, kurjin maallis-elämä,
Mink' ikä, puute, vaiva, vankeus
Voi meille määrätä, se paratiisi
Sen rinnall' on, mik' uhkaa kuolemassa.
ISABELLA.
Ah!
CLAUDIO.
Rakas sisko, anna minun elää!
Jos minkä synnin veljes hyväks teet,
Sen vian niin voi luonto puhtaaks pestä,
Ett' tulee siitä hyve.
ISABELLA.
Peto sinä!
Pelokas raukka, kunniaton kurja!
Mun syntinikö sulle onnen tuo?
Sisaren häpeällä henkens' ostaa,
Se eikö sukurutsaa? Varjelkoon,
Ett' isälleni uskoton ol' äiti!
Ei muuten hänest' olis voinut siitä
Noin kierää villivesaa. Sua vieron.
Katoa! Kuole! Vaikka polvistuksin
Ma voisin kohtas muuttaa, sit' en tee.
Tuhannen rukoust' uhraan kuolemalles,
Mut pelastuksekses en sanaakaan.
CLAUDIO.
Oi, kuule, Isabella!
ISABELLA.
Hyi, hyi, hyi!
Ei syntis sattumaa, vaan ammattia.
Näin armosta vain tulis parittaja.
Sun paras heti kuolla.
(Menemäisillään.)
CLAUDIO.
Kuule, sisko!
(Herttua palaa.)
HERTTUA. Sallitteko pari sanaa, nuori sisar, vain pari sanaa?
ISABELLA. Mitä haluatte?
HERTTUA. Jos aikanne myöntäisi, niin tahtoisin mielelläni hiukan puhella kanssanne; pyyntöni tyydyttäminen olisi sitä paitsi teille hyödyksi.
ISABELLA. Minulla ei ole aikaa liikenemään; viipymiseni täällä on muille toimilleni haitaksi; mutta hetkisen voin teitä palvella.
HERTTUA (syrjään Claudiolle). Poikani, olen kuullut, mitä on tapahtunut teidän ja sisarenne välillä. Angelolla ei ole koskaan ollut aikomusta häntä vietellä; on vain tahtonut koetella hänen siveyttään, tarkistaakseen omaa arveluaan ihmisluonteesta. Sisarenne, tuntien tosikunnian vaatimukset, antoi hänelle kieltävän vastauksen; jonka hän suurimmalla ilolla kuuli. Olen Angelon rippi-isä, ja tiedän tämän todeksi. Valmistukaa siis kuolemaan: älkää mieltänne imarrelko petollisilla toiveilla; huomenna täytyy teidän kuolla. Langetkaa polvillenne ja valmistakaa itsenne.
CLAUDIO. Suokaa minun pyytää sisareltani anteeksi. Olen jo niin haluton elämään, että vain rukoilen siitä päästä.
HERTTUA.
Pysykää siinä. Hyvästi!
(Claudio menee)
(Vanginvartija palaa.)
Vartija, kuulkaa!
VANGINVARTIJA. Mitä tahdotte, isä?
HERTTUA. Että menette samaa tietä kuin tulitte. Jättäkää minut kahdenkesken tämän tytön kanssa: mielenlaatuni ja pukuni takaavat, että hänellä ei ole seurastani mitään pelättävää.
VANGINVARTIJA. Niinkuin suvaitsette!
(Menee.)
HERTTUA. Sama käsi, joka loi teidät kauniiksi, loi teidät myöskin hyväksi. Hyvyys, jolle kauneus pysyy halpana, ei salli kauneuden kauan pysyä hyvänä; mutta siveys, joka on kasvojenne sieluna, on teidät aina säilyttävä kauniina. Hyökkäys, jonka Angelo teki teitä vastaan, on onnen sattumalta tullut tietooni; ja jos ei inhimillinen heikkous tarjoisi esikuvia hänen kompastukselleen, niin Angelota kummastelisin. Mitenkä aiotte tyydyttää tuota vallanpitäjää ja pelastaa veljenne?
ISABELLA. Menen heti ilmoittamaan hänelle päätökseni: parempi, että minulta veli lain mukaan kuolee, kuin että minulle laittomasti syntyy poika. Mutta voi, kuinka suuresti tuo hyvä herttua on Angelon suhteen pettynyt! Jos hän milloinkaan palaa ja minä saan häntä puhutella, niin joko turhaan avaan suuni taikka paljastan tuon miehen hallituksen.
HERTTUA. Se ei olisi hullumpaa. Mutta, asian näin ollen, hän vastaa syytökseenne, että tahtoi teitä vain koetella. — Siis kallistakaa korvanne minun neuvoilleni; halulleni tehdä hyvää on tarjona keino. Uskottelen itselleni, että te kaikella kunnialla voitte eräälle loukatulle nais-raukalle tehdä ansiokkaan hyväntyön pelastaa veljenne ankaran lain kourista, säilyttää oman hurskaan sielunne tahrattomana, ja suuresti ilahduttaa poissa olevaa herttuata, jos hän, kenties, vielä palaisi ja saisi tästä tiedon.
ISABELLA. Haluan lisää kuulla. Minulla on luontoa kaikkeen, mikä ei tunnu luonnolleni likaiselta.
HERTTUA. Siveys on rohkea, ja hyvyys aina peloton. Oletteko koskaan kuullut puhuttavan Marianasta, Fredrikin sisaresta, tuon uljaan soturin, joka hukkui merillä?
ISABELLA. Olen kuullut tuosta naisesta, ja aina pelkkää hyvää.
HERTTUA. Hänet oli tuon Angelon määrä naida; oli jo juhlallisesti hänet kihlannut, ja hääpäivä oli jo määrätty. Mutta kihlajaisten ja häiden välillä joutui tytön veli Fredrik haaksirikkoon ja hänen kanssaan sisaren myötäjäiset meren syvyyteen. Ajatelkaa, mikä kova isku tuolle tyttö-raukalle! Siinä hän menetti jalon ja kuulun veljen, joka aina oli osoittanut hänelle mitä hellintä ja veljellisintä rakkautta; veljen kanssa perintöosansa ja onnensa vivun, myötäjäisensä; molempien kanssa kihlatun ylkänsä, tuon niin vakavannäköisen Angelon.
ISABELLA. Onko mahdollista? Niinkö Angelo hänet jätti?
HERTTUA. Jätti hänet kyynelten valtaan, eikä yhtäkään niistä lohdutuksellaan kuivannut; petti peräti pyhät lupauksensa sillä tekosyyllä, että oli muka häpeällisiä hänessä havainnut; sanalla sanoen: jätti hänet kurjuuteensa, jota hän vieläkin tämän miehen tähden kärsii; ja mies on kova kuin kallio, jota raukan kyyneleet kastelevat, vaan eivät pehmitä.
ISABELLA. Minkä hyväntyön tekisikään kuolema, jos ottaisi tyttö-raukan pois maailmasta! Kuinka halpa tämä elämä, kun antaa semmoisen miehen elää! — Mutta miten häntä tästä voisi auttaa?
HERTTUA. Tässä on haava, jonka te voitte helposti ehjäksi tehdä, ja jos siihen parannuskeinoon ryhdytte, niin ei ainoastaan pelastu veljenne, vaan säilytte itsekin häpeältä.
ISABELLA. Sanokaa, miten, arvoisa isä.
HERTTUA. Tuossa tytössä, josta puhuin, kytee yhä vielä ensimmäinen rakkaus; Angelon kohtuuton armottomuus, jonka oikeastaan olisi pitänyt tukehuttaa hänen lempensä, on, niinkuin haitta virrassa, vain tehnyt sen kiivaammaksi ja hillittömämmäksi. Menkää Angelon luo; vastatkaa hänen pyyntöönsä alttiilla myöntyväisyydellä; taipukaa pääasiassa hänen vaatimuksiinsa, tehkää vain seuraavat ehdot: ensiksi, että pääsette kauan viipymästä hänen luonaan; sitten, että aikaan nähden pitää vallita täysi pimeys ja hiljaisuus, ja vihdoin, että paikka vastaa säädyllisyyttä. Jos hän tähän myöntyy, niin menee kaikki itsestään. Kehoitamme tuota loukattua tyttöä teidän sijaisenanne täyttämään paikkanne. Jos sitten yhtymyksen seuraukset tulevat näkyviin, niin se pakottanee miestä antamaan tytölle hyvitystä, ja näin on veljenne pelastettu, kunnianne tahraton, Mariana-raukka turvattu ja rietas vallanpitäjä paljastettu. Minä tyttöä puhuttelen ja valmistan häntä tähän. Jos tämän hyvin toimitatte, niinkuin voitte, niin kaksinkertainen hyvätyö suojelee petosta moitteilta. Mitä tästä arvelette?
ISABELLA. Jo pelkkä ajatuskin minua rauhoittaa, ja toivon, että tulos tulee mitä suotuisin.
HERTTUA. Paljo riippuu teidän menettelystänne. Rientäkää paikalla Angelon luo. Jos hän täksi yöksi pyytää teitä luokseen, niin luvatkaa. Minä menen nyt heti Sanct Lukakseen; siellä, yksinäisessä majassa, asuu hyljätty Mariana; sieltä minut löydätte; sopikaa Angelon kanssa, jotta asia pian suoriutuu.
ISABELLA. Kiitän teitä tästä lohdustanne. Hyvästi, arvoisa isä!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Katu vankilan edustalla.
(Herttua, valepuvussa, Kyynärpää, Pompejus ja
oikeudenpalvelijoita tulee.)
KYYNÄRPÄÄ. Totta tosiaan, jos ei tähän keksitä apua, vaan meidän täytyy myydä ja ostaa miehiä ja naisia kuin elukoita, niin pian saa koko maailma juoda punaista ja valkoista bastardia.[6]
HERTTUA. Taivaan tähden! Mitä hullutusta tämä?
POMPEJUS. Nyt on maailman ilojen loppu, kun kahdesta korkurista[7] iloisin on tullut puille paljaille, ja kehnoin on lain toimesta saanut lämpimäkseen turkin, oikeinpa ketun- ja lampaannahkalla sisustetun, osoitteeksi että viekkaus, viattomuutta kalliimpana, on paras kaunistus.
KYYNÄRPÄÄ. Tule tiehesi, ystävä. — Jumala teitä siunatkoon, hyvä isä veli!
HERTTUA. Niinikään teitä, hyvä veli isä. Mitä on tuo mies teitä vastaan rikkonut?
KYYNÄRPÄÄ. Lakia vastaan hän on rikkonut, herra ja sitä paitse pidämme häntä varkaana, sillä löysimme häneltä vallan kummallisen tiirikan jonka olemme lähettäneet hallitsijalle.
HERTTUA.
Hyi! Parittaja! Halpa parittaja!
Se synti, jota välität, se sulla
On elantona. Aattele, kuink' inhaa
Sälyttää selkäänsä ja vatsaans ahtaa
Mokomaa likaa! Sano itsellesi
Tuost' eläimellisestä yhdynnästä
Ma elän, syön ja juon ja pukeudun.
Elämäks sanotko sa elämää,
Jonk' aihe löyhkää noin? Tee parannus.
POMPEJUS. Tosin se tavallaan löyhkää, hyvä herra; mutta kuitenkin voisin näyttää, hyvä herra, —
HERTTUA.
Jos pirun syntinäytteitä ne ovat,
Niin näyttäyt hänen omakseen. Pois tyrmään!
Kuria sekä nuhdetta on tarvis,
Ei muuten moinen raaka peto taltu.
KYYNÄRPÄÄ. Hän on vietävä hallitsijan eteen; hän on häntä varoittanut. Hallitsija ei voi kärsiä värttimiehiä. Jos hän on sen-sorttinen, ja tulee hänen eteensä, niin olisi hänen parempi olla peninkulman päässä.
HERTTUA.
Jos kaikki, niinkuin moni tekeytyykin,
Ois syystä puhtaat, puhdas itse syykin!
KYYNÄRPÄÄ. Hänen kaulansa tulee pian olemaan niinkuin teidän uumanne: narulla vyötettynä.
POMPEJUS. Vainuan pelastusta: tuosta saan takausmiehen. — Tässä tulee ylimys, yksi ystäviäni.
(Lucio tulee.)
LUCIO. Mitä kuuluu, jalo Pompejus? Mitä, Caesarinko vaununvaljaissa? Viedäänkö sinua voittosaatossa? Mitä, eikö sulia ole niitä Pygmalionin kuvia,[8] vastaleivottuja vaimoja, jotka pistäisivät kätensä toisen taskuun ja vetäisivät sen sieltä nyrkkinä pois? Mitä vastaat, hä? Mitä sanot tästä melodiasta, maneerista ja metodista? Onko vastauksesi hukkunut viime sateeseen? Häh? Mitä sanot, senkin katukulkuri? Onko maailma entisellään, mies? Millaista on nyt sen meno? Synkkääkö ja vähäpuheista, vai mitä? Minkäkurista?
HERTTUA. Aina yhtä ja samaa! Yhä vain pahempaa!
LUCIO. Kuinka voi se herttainen herkkuni, sinun emäntäsi? Ainako liike kannattaa? Mitä?
POMPEJUS. Totta puhuen, hän on tehnyt lopun lihoistaan ja on nyt itse nälkäkopissa.
LUCIO. Varsin hyvä, ihan oikein, niin pitää ollakin: ensin liikkeessä, sitten nälällä, semmoinen se on maailman meno, ja niin pitää olla. Tyrmäänkö menossa, Pompejus?
POMPEJUS. Niin kyllä, niin, hyvä herra.
LUCIO. Se ei ole niinkään hullusti, Pompejus. Onnea matkaan! Mene ja sano, että minä lähetin. Velastako, Pompejus, vai mitä?
KYYNÄRPÄÄ. Parituksesta, parituksesta.
LUCIO. Hyvä! Viekää sitten vankeuteen! Jos vankeus on parittajan palkka, niin tapahtuu hänelle oikeus. Parittaja hän on kieltämättä, oikein hamasta vanhuudesta: parittajana syntynyt. Hyvästi, hyvä Pompejus! Terveisiä vankityrmään, Pompejus! Sinusta tulee nyt varmaankin hyvä huoneenhaltija, Pompejus, sillä nyt saat pysyä huoneessa.
POMPEJUS. Toivon, teidän ylhäisyytenne, että menette takaukseen minun edestäni.
LUCIO. En, toden totta, sitä en tee, Pompejus; se ei ole nyt muodissa. Aion pyytää, että vielä pidentävät vankeusaikaasi; jos siitä malttisi menetät, niin osoitat vain, että olet tanakka mies. Hyvästi, kelpo Pompejus' — Jumal' antakoon hyvää iltaa, isä!
HERTTUA. Jumal' antakoon!
LUCIO. Vieläkö Riitta punaa poskiansa, Pompejus? Häh?
KYYNÄRPÄÄ. Pois matkaan! Tulkaa nyt!
POMPEJUS. Te sitten ette mene takaukseen edestäni?
LUCIO. En sitten, enkä nyt. — Mitä uutta maailmalta, isä? Mitä uutta?
KYYNÄRPÄÄ. Pois matkaan! Tulkaa nyt!
LUCIO. Pois koirankoppiin, Pompejus![9] Pois!
(Kyynärpää, Pompejus ja oikeudenpalvelijat menevät.)
Mitä uusia tiedätte herttuasta, isä?
HERTTUA. Minä en tiedä mitään; tiedättekö te jotakin?
LUCIO. Toiset sanovat, että hän on Venäjän keisarin luona; toiset, että Roomassa; mutta missä te luulette hänen olevan?
HERTTUA. En tiedä, missä on; mutta missä olkoonkin, niin hyvää hänelle toivon.
LUCIO. Hupsu ja eriskummainen päähänpisto pujahtaa salaa pois valtakunnasta ja ruveta kerjäämään, johon ei ole kerrassaan luotu. Lord Angelo herttuoi kuitenkin hyvin hänen poissa ollessaan ja ahdistaa kovasti rikoksia.
HERTTUA. Siinä hän tekee oikein.
LUCIO. Vähän suurempi suopeus irstaisuutta kohtaan ei haittaisi; hän on siinä asiassa vähän liiaksi kärrykäs, isä.
HERTTUA. Se on liian yleinen pahe, ja siihen auttaa vain ankaruus.
LUCIO. Niin, totta kyllä, se pahe on suurta sukua ja laajaa heimoa, mutta mahdotonta on sitä kokonaan hävittää, isä, silloin pitäisi kieltää syöminen ja juominenkin. Sanotaan, että tämä Angelo ei ole syntynyt sitä oikeata luonnontietä miehestä ja vaimosta. Onko totta? Mitä luulette?
HERTTUA. Miten hän sitten olisi syntynyt?
LUCIO. Toiset sanovat, että hän on jonkun vedenneidon kutua; toiset taas, että hän on kahden kapaturskan sikiö. Mutta varma on, että, kun hän heittää vettään, virtsa heti hyytyy jääksi; että se on totta, sen tiedän minä, ja että hän on kyvytön pelinukke, siitä ei ole epäilystäkään.
HERTTUA. Olette leikkisä ja hieman julkisanainen.
LUCIO. Mitä hittoa, eikö ole sydämmetöntä vallattoman housunlämsän takia viedä mieheltä henki? Olisiko herttua, joka nyt on poissa, koskaan tuommoista tehnyt? Ennenkuin hän olisi miestä hirtättänyt sadan äpärän takia, ennen hän olisi maksanut tuhannen ruokarahat. Hän ei ollut mikään kuortaja, kyllä hän ruokansa otti, ja siitä hän oppi armeliaaksi.
HERTTUA. En ole koskaan kuullut poissa olevaa herttuaa syytettävän nais-urooksi; hänellä ei ollut semmoiseen halua.
LUCIO. Oi, hyvä isä, siinä erehdytte.
HERTTUA. Mahdotonta!
LUCIO. Mitä? Eikö herttua? Kyllä vain! Entä tuo viisikymmenvuotias kerjäläisvaimo, jonka almulippaaseen hän aina tapasi pistää kultarahan? Herttualla oli kyllä ne metkunsa; ja hän joskus ryyppäilikin, uskokaa pois.
HERTTUA. Teette, totta totisesti, hänelle vääryyttä.
LUCIO. Isä, minä olin hänen uskottunsa. Aika velikulta se herttua oli; ja luulen tietäväni syynkin hänen lähtöönsä.
HERTTUA. Saanko tietää sen syyn?
LUCIO. Ette, — suokaa anteeksi, se on salaisuus, ja on pidettävä hampaitten takana. Mutta sen verran voin teille kuitenkin ilmaista: — suurin osa alamaisia piti herttuaa viisaana miehenä.
HERTTUA. Viisaana? Tietysti hän se olikin.
LUCIO. Sangen pintapuolinen, taitamaton ja mitätön mies.
HERTTUA. Tämän te sanotte joko kateudesta tai tyhmyydestä tai erehdyksestä. Koko hänen elämänsä juoksu ja, se tapa, millä hän on valtion laivaa ohjannut, voisi, jos vakuutta tarvittaisiin, antaa hänestä paremman todistuksen. Jos katsotaan vain sitä, mitä hän on aikaan saanut, niin täytyy kateimmankin myöntää, että hän on oppinut, valtiomies ja soturi. Siis puhutte älyttömästi, taikka on älynne, jos sitä teissä on, suuresti ilkeytenne pimittämä.
LUCIO. Hyvä herra, minä tunnen hänet ja rakastan häntä.
HERTTUA. Rakkaus puhuu paremmalla tiedolla ja tieto suuremmalla rakkaudella.
LUCIO. Niin, herraseni, tiedän mitä tiedän.
HERTTUA. Sitä tuskin uskon, koska ette tiedä mitä puhutte. Mutta jos herttua joskus palaa — niinkuin kaikki hartaasti soisimme — niin pyytäisin, että suvaitsisitte vastata hänelle sanoistanne: jos puheenne on todenperäistä, niin on teillä myös rohkeutta sitä puolustaa. Minun on velvollisuus siihen teitä vaatia; siis olkaa hyvä, sanokaa, mikä on nimenne.
LUCIO. Nimeni on Lucio, hyvä herra; herttua hyvin minut tuntee.
HERTTUA. Hän on paremmin teidät tunteva, jos elän minä siksi, että voin antaa hänelle tietoa teistä.
LUCIO. Minä en teitä pelkää.
HERTTUA. Oo, toivotte, ettei herttua enää palaisi, tai pidätte minua liian viattomana vastustajana. Ja itse asiassa en voikaan teitä suuresti vahingoittaa; te kyllä vannotte, ettette ole koskaan tätä sanonut.
LUCIO. En, ennen menen vaikka hirteen; erehdyt, isä, minun suhteeni. Mutta ei sen enempää tästä. Voitko sanoa, tuleeko Claudion huomenna kuolla vai eikö?
HERTTUA. Miksi hänen tulisi kuolla?
LUCIO. Miksikö? Siksi että on täyttänyt pulloa suppilon kautta. Soisin, että herttua, josta puhumme, jo pian tulisi kotiin. Tuo kykenemätön sijaishallitsija saattaa pidättäymisellä koko maakunnan kansattomaksi: varpusetkaan eivät saa pesiä hänen talonsa räystään alla, siksi että rakastelevat. Herttua olisi pimeyden työt varmaankin jättänyt pimeyteen; hän ei olisi koskaan tuonut niitä päivän valoon. Oi, jos hän olisi kotona! Niin, tuo Claudio saa nyt kuolla siitä, että on vähän helmoja nostellut. Hyvästi, hyvä isä! Rukoilen, että rukoilisit puolestani. Herttua, sanon sen vielä kerran, syö kyllä lihaa perjantaisin. Hän on tosin jo aikansa elänyt; mutta sanon sittenkin, että hän suikkaisi suuta kerjäläiselle, vaikka tämä haisisi hapanleivältä ja sipulilta. Sano, että minä olen sen sanonut. Hyvästi!
(Menee.)
HERTTUA.
Ei moitteen likaa suuruus eikä valta
Voi välttää; puhtain hyve parjaajalta
Saa iskun selkään. Sit' ei kuningasta,
Jok' estäis herjakielen puremasta.
Mut kuka tuossa tulee?
(Escalus, vanginvartija, parittaja-akka
ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
ESCALUS. Pois! Viekää hänet tyrmään!
PARITTAJA-AKKA. Rakas, hyvä herra, armahtakaa; teidän korkeutenne on tunnettu lempeäksi mieheksi, — rakas, hyvä herra!
ESCALUS. Kahdesti ja kolmasti varoitettu, ja aina vain sama rikostyö! Tämä voi jo julmistuttaa ja saattaa raivoon itse laupeudenkin.
VANGINVARTIJA. Parittajana yksitoista vuotta yhtä mittaa, teidän korkeutenne luvalla!
PARITTAJA-AKKA. Armollinen herra, tämän kaiken on eräs Lucio minulle laittanut. Neiti Kaisa Hunnikolle hän teki lapsen herttuan aikana; lupasi naida hänet; lapsi tulee vuoden ja kolmen kuukauden vanhaksi ensi Vilpun ja Jaakon päivänä; olen itse sitä ruokkinut, ja nähkääs nyt, kuinka hän menettelee kanssani!
ESCALUS. Se mies on tunnettu irstaisuudestaan: Kutsukaa hänet eteemme. — Pois tuo naikko tyrmään! Kas niin, ei sanaakaan enää!
(Parittaja-akka ja oikeudenpalvelijat poistuvat.)
Vartija, virkaveljeni Angelo ei taivu; Claudion täytyy huomenna mennä kuolemaan. Toimita hänelle pappi ja kaikki, mitä kristilliseen valmistukseen tarvitaan. Jos veljeni olisi yhtä säälivä kuin minä, niin olisivat Claudion asiat toisin.
VANGINVARTIJA. Armollinen herra, tämä munkki on ollut hänen luonaan ja valmistanut häntä kuolemaan.
ESCALUS. Hyvää iltaa, hyvä isä!
HERTTUA. Armo ja rauha teille!
ESCALUS. Mistä olette?
HERTTUA.
En tästä maasta; sattuma mun tänne
Ajaksi saattoi. Hurskaan munkiston
Min' olen jäsen, Roomast' äsken tullut
Eräissä pyhän isän asioissa.
ESCALUS. Mitä uutta maailmalta?
HERTTUA. Ei muuta mitään, kuin että rehellisyyttä vaivaa niin ankara kuume, että ainoastaan hajaumus sen parantaa. Uutta vain kysytään; on yhtä vaarallista vanheta jossakin elämän toimessa, kuin on kunnollista järkähtämättä pysyä tehtävässään. On tuskin enää sen verran luottoa, että voisi mennä takaukseen yhteiselämän turvallisuudesta, mutta niin paljon takauksia, että toivoisi kaiken ystävyyden hiiteen. Tämän arvoituksen ympärillä pyörii koko maailman viisaus. Tämä uusi on kylläksi vanhaa, mutta kuitenkin jokapäiväistä uutta. Sanokaa, millainen oli herttua mielialaltaan?
ESCALUS. Sellainen, että, ennen kaikkea muuta, koetti päästä tuntemaan omaa itseään.
HERTTUA. Mitkä olivat hänen mieli-ilojaan?
ESCALUS. Enemmän mielissään nähdä muita iloisina kuin iloissaan siitä, mikä häntä itseään miellyttäisi: mies, joka kaikessa tiesi määrän. Mutta heittäkäämme hänet oloihinsa, rukoillen vain, että koituisivat hänelle onneksi; ja sallikaa minun kysyä, miten valmis Claudio oli kuolemaan. Olette, kuulen ma, käynyt hänen luonaan.
HERTTUA. Hän myöntää, että hänelle ei ole väärällä mitalla oikeutta mitattu, ja tyytyy nöyränä lain tuomioon; kuitenkin oli hän, heikkoutensa viekotuksesta, antautunut moneen pettävään elämisen toivoon, joita vähitellen olen koettanut hänessä tukahuttaa; ja nyt hän on valmis kuolemaan.
ESCALUS. Olette täyttänyt lupauksenne taivaalle ja tehnyt vankia kohtaan kaikki, mihin kutsumuksenne teitä velvoittaa. Olen tuon mies-raukan puolesta puuhannut minkä säällisesti olen voinut, mutta virkatoverini on pitänyt niin ankarasti kiinni oikeudesta, että minun pakostakin on täytynyt sanoa hänelle, että hän totisesti on itse oikeus.
HERTTUA. Jos hänen oma elämänsä vastaa hänen menettelynsä ankaruutta, niin on se hänelle kaunistukseksi; mutta jos hän itse sattuu hairahtumaan, niin on hän lausunut oman tuomionsa.
ESCALUS. Menen nyt vankia tervehtimään. Herran haltuun! —
HERTTUA.
Rauha teille!
(Escalus ja vanginvartija menevät.)
Ken miekan saanut taivaalt' on,
Hän puhdas olkoon, nuhteeton,
Hurskauden esikuva,
Hyveiss' aina kaunistuva,
Ett' ei muille taakkaa lois,
Mit' ei itse kantaa vois.
Voi miestä, joka muita huosii
Paheista, joita itse suosii!
Voi Angelota: muiden vaan
Syyt näkee, mut ei omiaan!
Pahetta piilee saastaisinta,
Miss' enkelin on ulkopinta.
Ne tekohurskaan teeskelyt
On usein ajan pettänyt:
Hienoista vain näet lukinkinaa,
Mill' aimo harkkoja hän hinaa.
Nyt ansaan joutuu kehno työ:
Lord Angelo, kun tulee yö,
Jo halaa entist' armastansa;
Näin viekas löytää viekkaampansa.
Petoksin petos luusitaan,
Ja vanha liitto uusitaan.
(Menee.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Marianan kammari.
(Mariana istuu; poika laulaa.)
Laulu.
Huules pois, nuo sähköiset,
Jotka petti valoillaan mun!
Silmäs pois, nuo tähtöset,
Jotka harhaan johti aamun!
Pois mun anna suudelmain,
Suudelmaan,
Lemmen lahja — harha vain,
Harha vain!
MARIANA.
Lopeta laulusi, ja joutuin pois!
Tuoss' saapuu lohduttaja, jonka neuvot
Suruni myrskyn usein vaiensi.
(Poika menee.)
(Herttua tulee, valepuvussa niinkuin ennenkin.)
Anteeksi! Toivoisin, ett' ette oisi
Näin laulukkaana mua tavannut.
Mut anteeks, isä, suokaa! Uskokaa:
Mua riemu ei, vaan murhe laulattaa.
HERTTUA.
Niin kyllä; säveliss' on tenho syvä:
Hyväksi paha muuttuu, pahaks hyvä.
Mutta sanokaa, olkaa hyvä: onko kukaan minua täällä tänään kysynyt? Juuri tällä hetkellä oli erään henkilön määrä tavata minut täällä.
MARIANA. Ei kukaan ole teitä kysellyt; olen tässä istunut koko päivän.
(Isabella tulee.)
HERTTUA. Uskon teitä ehdottomasti. — Se hetki on nyt tullut, juuri nyt. Pyydän, poistukaa tuokioksi; kenties piankin kutsun teidät takaisin, hyviä tietoja saamaan.
MARIANA. Olen teille alati kiitollinen.
(Menee.)
HERTTUA.
Tulette parahiksi; tervetullut!
Mit' uutta tuolta hyvält' Angelolta?
ISABELLA.
Hänell' on puisto muurin ympäröimä,
Jok' antaa länttä kohti viinitarhaan;
Ja tähän tarhaan lautaportti vie,
Jonk' avaa tämä isohkompi avain;
Ja tällä toisell' aukee pieni ovi,
Mi johtaa viinitarhast' itse puistoon;
Luvannut olen sinne saapua,
Kun synkän sydänyön on hetki tullut.
HERTTUA.
Mut löydättekö ihan varmaan tien?
ISABELLA.
Kaikk' olen tarkoin pannut huomioon;
Hän syntisimmän kiihkon kuiskeilla
Ja liikenteillä kahdestikin mulle
Osoitti tien.
HERTTUA.
Muit' eikö välillänne
Eleitä, joita hänen tulee tietää?
ISABELLA.
Ei muuta; pimeäss' on yhdyttävä;
Hänelle sanoin, että viipyä
Voin hiukan aikaa vain, sill' ulkona
Odottaa, sanoin, tyttö, jok' on tänne
Mua seurannut ja luulee, että tulin
Vain veljen tähden.
HERTTUA.
Hyvin keksitty!
En tästä vielä Marianalle
Puhunut mitään. — Tulkaa sisään, neiti!
(Mariana palaa.)
Ma pyydän, tutustukaa tähän tyttöön,
Hän hyödyksi on teille.
ISABELLA.
Niin ma toivon.
HERTTUA.
Kai uskotte, ett' aion teille hyvää?
MARIANA.
Kyll', isä, uskon; kokenut sit' olen.
HERTTUA.
Siis ystäväänne kädest' ottakaa
Ja kuulkaa, mitä ilmoittaa hän teille.
Odotan täällä; mutta joutukaa,
Yön usmat nousee.
MARIANA.
Suvaitsetteko?
(Mariana ja Isabella poistuvat.)
HERTTUA.
Oi, korkeus ja suuruus, miljoonat
Sua viekkaat silmät urkkii! Huhut joukoin
Levittää kierää, väärää puhetta
Sun toimistasi. Sadat löyhät sutkat
Sun tekee haaveittensa isäksi
Ja houreillaan sua rääkkää!
(Mariana ja Isabella palaavat.)
Tervetulleet!
Sovittu siis?
ISABELLA.
Hän juoneen myöntyy, isä,
Jos te vain suostutte.
HERTTUA.
Min' en vain suostu,
Vaan vielä pyydän.
ISABELLA.
Muut' ei teidän tarvis
Kuin lähteissänne hiljaa sanoa:
"Mun veljeäni muistakaa."
MARIANA.
Ei vaaraa.
HERTTUA.
Ei vaaraa, tytär armas, sullekaan.
Lain mukaan hän on sinun puolisosi.
Ei synti ole näin teit' yhdistää,
Kun sinun kieltämätön oikeutesi
Petosta kaunistaa. Hyv' on; jo riittää;
Sen kylvää täytyy, joka tahtoo niittää.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone vankilassa.
(Vanginvartija ja Pompejus tulevat.)
VANGINVARTIJA. Tule tänne, poika. Voitko lyödä ihmiseltä pään poikki?
POMPEJUS. Jos se ihminen on poikamies, niin kyllä voin; mutta jos hän on nainut mies, niin on hän vaimonsa pää, ja vaimolta en voi mitenkään silpoa päätä.
VANGINVARTIJA. No, heitä nuo hullutuksesi ja anna minulle suora vastaus. Huomen-aamulla tulee Claudion ja Bernardinon kuolla. Meillä on täällä vankilassamme julkinen teloittaja, joka tarvitsee ammatissaan apulaista; jos sinä otat häntä auttaaksesi, niin pääset jalkaraudoistasi; jos et, niin saat istua aikasi täyteen vankilassa, ja lähteissäsi saat vielä kelpo selkäsaunan, sillä sinä olet huutoon-tullut parittaja.
POMPEJUS. Olen tosin ollut laiton parittaja ikimuistoisista ajoista, mutta tyydyn nyt olemaan laillinen teloittaja. Olisi hauskaa saada vähän opetusta virkaveljeltäni.
VANGINVARTIJA. Hoi tänne, Hirmulainen! Missä olet, Hirmulainen?
(Hirmulainen tulee.)
HIRMULAINEN. Käskittekö, herra?
VANGINVARTIJA. Katsos, tässä on mies, joka auttaa sinua huomenna teloitustyössä. Jos näet hyväksi, niin ota hänet vuosikaupalle ja pidä häntä täällä luonasi; jos et, niin käytä häntä tällä kertaa, ja laske menemään. Hän ei joudu arvosta riitaan sinun kanssasi: hän on ollut parittaja.
HIRMULAINEN. Parittajako? Hyi, helkkari! Hän saattaa taituruutemme pahaan huutoon.
VANGINVARTIJA. Joutavia! Te olette yhdenpainoiset: höyhenkin jo vaa'assa tuntuisi.
(Menee.)
POMPEJUS. Jos hyväksi näette, hyvä herra, — sillä todellakin hyvä on näkönne, jos ei olisi teillä tuota hirtehisen katsetta — sanokaa, onko ammattinne taituruutta?
HIRMULAINEN. On oikein, taituruutta se on.
POMPEJUS. Maalaamista olen kuullut sanottavan taituruudeksi, ja kun naiseläjät, jotka kuuluvat minun ammattiini, käyttävät maalaamista, niin todistaa se, että minun ammattini on taituruutta; mutta mitä taituruutta hirttämisessä on, sitä en saa päähäni, vaikka minut hirtettäisiin.
HIRMULAINEN. Taituruutta se on, herraseni.
POMPEJUS. Todistakaa.
HIRMULAINEN. Jokaisen kunniallisen miehen puku sopii varkaalle.
POMPEJUS. Jos se on liian ahdas varkaalle, niin se kunniallisen miehen mielestä on liian väljä; ja jos se on liian väljä varkaalle, niin se varkaan mielestä on liian ahdas; niin että jokaisen kunniallisen miehen puku sopii varkaalle.
(Vanginvartija palaa.)
VANGINVARTIJA. Oletteko jo sopineet?
POMPEJUS. Rupean hänen palvelukseensa; sillä huomaan, että teloittajalla on sentään katuvaisempi ammatti kuin parittajalla: hän pyytää useammin anteeksi.[10]
VANGINVARTIJA. Sinä siinä, laita pölkky ja piilu kuntoon huomisaamuun kello neljään.
HIRMULAINEN. Tule pois, parittaja, niin opetan sinulle ammattini; tule!
POMPEJUS. Olen hyvin opinhaluinen; ja toivon, että jos joskus itse sattuisitte minua tarvitsemaan, teen toimeni liukkaasti; sillä, toden totta, hyvyyttänne olen velkapää palkitsemaan.
VANGINVARTIJA. Hakekaa Claudio ja Bernardino!
(Pompejus ja Hirmulainen menevät.)
Ma toista säälin; murhaajaapa vainkaan,
Vaikk' ois hän veljeni, en sääli lainkaan.
(Claudio tulee.)
Kas, tässä, Claudio, kuolintuomiosi.
Nyt sydänyö on; kahdeksalta aamull'
Olet kuolematon. Miss' on Bernardino?
CLAUDIO.
Sikeesti nukkuu, niinkuin syytön työ,
Mi raukaisuttaa vaeltajan luita;
Ei heräjä.
VANGINVARTIJA.
Hänt' ei voi mikään auttaa.
Nyt kuoloon valmistautukaa. — Mit' ääntä?
(Ovea kolkutetaan.)
Jumala teitä vahvistakoon! —
(Claudio menee.)
Heti. —
Hyvälle Claudiolle armoa
Tai lykkäystä? —
(Herttua tulee valepuvussa niinkuin ennenkin.)
Tervetullut, isä!
HERTTUA.
Yön parhaat terveyshenget ympäröitkööt
Sua, ystävä! Tääll' onko kukaan käynyt?
VANGINVARTIJA.
Ei sittemmin, kuin iltakello soi.
HERTTUA.
Ei Isabella?
VANGINVARTIJA.
Ei.
HERTTUA.
Siis tulee pian.
VANGINVARTIJA.
Mit' iloketta Claudiolle?
HERTTUA.
Hiven
On toivoa.
VANGINVARTIJA.
Se haltija on julma!
HERTTUA.
Ei suinkaan: elämässään tarkoin noutaa
Vanhurskauden ankarinta mittaa.
Pyhällä kieltäymyksell' itsessään
Sen voittaa, mitä mahdillaan hän muissa
Masentaa tahtoo. Se jos häntä tahrais,
Jost' oikoo muita hän, niin ois hän julma;
Nyt tekee oikeutta. —
(Kolkutetaan.)
Jo tulevat.
(Vanginvartija menee.)
Tuo mies on hellä: ihmis-ystävää
Tylyssä vartijass' et usein nää.
(Kolkutetaan.)
Mit' ääntä? Kiireen riivaama se lienee,
Jok' usta rauhallista pieksää noin.
(Vanginvartija palaa, puhutellen ulkona olevaa henkilöä.)
VANGINVARTIJA.
Siell' odottakoon, kunnes portinvahti
On noussut avaamaan; hän tuloss' on.
HERTTUA.
Peruutust' eikö vielä Claudiolle?
Hän huomenna siis kuolee?
VANGINVARTIJA.
Muutost' ei.
HERTTUA.
Niin lähellä kuin päivän koitto onkin,
Saat ennen päivää kuulla toista.
VANGINVARTIJA.
Ehkä
Tiedätte jotain; min' en peruutusta
Tulevan usko. Moist' ei ole nähty;
Sen lisäks itse tuomar'istuimelta
Lord Angelo päinvastaist' ilmoittanut
On kansan kuullen.
(Sanansaattaja tulee.)
Hallitsijan mies.
HERTTUA.
Jok' armoituksen Claudiolle tuo.
SANANSAATTAJA. Herrani lähettää teille tämän kirjelmän ja minun kauttani sen lisäkäskyn, ett' ette saa pienimmässäkään kohdassa siitä poiketa, ette aikaan, sisältöön ettekä muuhunkaan seikkaan nähden. Hyvää huomenta, sillä luulenpa että heti kohta on päivä.
VANGINVARTIJA. Tottelen käskyä.
(Sanansaattaja menee.)
HERTTUA (itsekseen).
Sep' armahdusta! Saman synnin hinta,
Jot' armahtajan palaa oma rinta!
Rikokset kukoistaa ja rehoittaa,
Kun vallan huipulta ne turvaa saa.
Kun synti armahtaa, on armo laaja,
Ja syntiinsä vain mieltyy armon saaja. —
No, mitä kirjoittaa hän?
VANGINVARTIJA. Niinkuin sanoin: Lord Angelo, joka nähtävästi luulee minua huolimattomaksi toimessani, herättää minut tällä tavattomalla sysäyksellä; minusta tämä on kummaa, näin hän ei ole koskaan ennen tehnyt.
HERTTUA. Lukekaa, olkaa hyvä.
VANGINVARTIJA (lukee). "Vaikka saisitte päinvastaisenkin käskyn, niin, siitä huolimatta, mestauttakaa Claudio kello neljä ja Bernardino iltapuolella. Paremmaksi vakuudeksi lähettäkää Claudion pää minulle kello viisi. Laittakaa, että kaikki tulee oikein toimitetuksi, ja muistakaa, että tästä riippuu enemmän, kuin mitä tällä haavaa voimme ilmaista. Siis, älkää laiminlyökö velvollisuuttamme, niin totta kuin siitä saatte vastata omalla hengellänne." — Mitä sanotte tästä, herra?
HERTTUA. Kuka on tuo Bernardino, joka on mestattava iltapuolella?
VANGINVARTIJA. Mustalainen syntyään, mutta täällä elänyt ja kasvanut; hän on istunut vankeudessa jo yhdeksän vuotta.
HERTTUA. Mistä se tulee, että poissa oleva herttua ei ole joko laskenut häntä vapaaksi tai mestauttanut häntä? Olen kuullut, että hän aina niin menetteli.
VANGINVARTIJA. Hänen ystävänsä hankkivat hänelle aina lykkäystä, ja sitä paitsi hänen rikoksensa saatiin vasta lord Angelon hallituksen aikana täyteen toteen.
HERTTUA. Onko se nyt toteen näytetty?
VANGINVARTIJA. On ihan ilmeisesti, ja hän on sen itse tunnustanut.
HERTTUA. Onko hän osoittanut katumusta vankilassa? Millainen on hänen mielentilansa?
VANGINVARTIJA. Hän on mies, jolle kuolema ei tunnu sen kammottavammalta kuin humalaisen uni; suruton, paatunut, ei pelkää entisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta, kuolemalle tunnoton ja toivotonna kuoleva.
HERTTUA. Hän tarvitsee neuvomista.
VANGINVARTIJA. Siitä ei ole tietävinään. Hänellä on aina ollut etuoikeuksia vankilassa; jos annat hänelle luvan karata, niin hän ei sitä tee; on päissään monta kertaa päivässä, usein monta päivää perätysten. Olemme usein herättäneet häntä, muka viedäksemme häntä mestattavaksi, ja näyttäneet hänelle tekaistua tuomiota; hän ei ole siitä ollut millänsäkään.
HERTTUA. Toiste hänestä enemmän. Otsallanne, ystävä, on uskollisuuden ja vakavuuden leima; jos en näe oikein, niin vanha kokemukseni pettää; mutta, luottaen ihmistuntemukseeni, tahdon jotakin uskaltaa. Claudio, joka teillä nyt on käsky teloittaa, ei ole enemmän vikapää kuin Angelo, joka on hänet kuolemaan tuominnut. Antaakseni teille siitä päivänselvän todistuksen, pyydän vain neljän päivän viivytystä, joll' aikaa teidän täytyy tehdä minulle kiireellinen ja uskalias ystävyyden työ.
VANGINVARTIJA. Mikä, arvoisa isä?
HERTTUA. Se, että jätätte mestauksen toistaiseksi.
VANGINVARTIJA. Ah, kuinka voisin tehdä sen, kun tunti on määrätty, ja rangaistuksen uhalla olen saanut nimenomaisen käskyn lähettää hänen päänsä Angelon nähtäväksi? Joutuisin itse Claudion tilaan, jos vähääkään siitä poikkeaisin.
HERTTUA. Munkistolupaukseni nimessä vastaan puolestanne, jos seuraatte minun neuvoani, mestautatte huomenaamulla tuon Bernardinon ja lähetätte hänen päänsä Angelolle.
VANGINVARTIJA. Angelo on nähnyt kummankin ja tuntisi kasvot.
HERTTUA. Oi, kuolema on suuri naamioitsija; te voitte sitä lisäksi auttaa. Ajakaa tukka,[11] leikatkaa parta, ja sanokaa, että tuo katuvainen syntinen itse tahtoi tulla näin kerityksi ennen kuolemaansa; tiedättehän, että semmoista usein tapahtuu. Jos tästä koituisi teille muuta kuin kiitosta ja menestystä, niin minä, kautta suojeluspyhimykseni, tahdon siitä hengelläni vastata.
VANGINVARTIJA. Anteeksi, hyvä isä, se on vastoin valaani.
HERTTUA. Oletteko sen tehnyt herttualle vai hänen valtansa pitäjälle?
VANGINVARTIJA. Herttualle ja hänen sijaiselleen.
HERTTUA. Uskoisitteko, ettette ole väärin tehnyt, jos herttua julistaisi tekonne oikeaksi?
VANGINVARTIJA. Kuinka se voisi olla luultavaa?
HERTTUA. Ei yksin luultavaa, vaan varmaa. Mutta koska näen, että pelkäätte, ja koska ei pukuni, ei rehellisyyteni eikä suostutukseni saa teissä mitään aikaan, niin menen pitemmälle kuin aioin, jotta voisin kaiken pelkonne poistaa. Nähkääs, ystävä, tässä on herttuan käsiala ja valtamerkki: tunnette hänen kätensä, siitä ei epäilemistäkään, eikä sinettikään liene teille vieras.
VANGINVARTIJA. Tunnen kumpaisenkin.
HERTTUA. Tässä tehdään tiettäväksi herttuan palaaminen; voitte sen heti lukea, jos tahdotte; näette siitä, että herttua on täällä kahden päivän kuluessa. Tätä seikkaa Angelo ei tiedä, sillä hän on juuri tänään saanut hämmästyttävän kirjeen, jossa sanotaan, että herttua kenties on kuollut, että kenties on mennyt luostariin, mutta mitään ei siitä, mitä tässä on kirjoitettuna. Kas, aamutähti jo herättää paimenen. No, älkää siinä ihmetelkö, miten nämä asiat sopivat yhteen: kaikki vaikeudet ovat helppoja, kun ne tunnetaan. Kutsukaa teloittajanne, ja Bernardinolta pää poikki! Minä paikalla ripitän ja valmistan häntä parempaan elämään. Olette yhä ihmeissänne, mutta tämä tässä ehdottomasti määrää päätöksenne. Tulkaa; päivä kohta jo valkenee.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
(Pompejus tulee.)
POMPEJUS. Olen täällä jo yhtä kotiunut, kuin olin meidän omassa liikepaikassamme; voisipa luulla, että tämä on rouva Liikasen talo, sillä täällä on paljo hänen vanhoja liiketuttaviaan. Ensiksikin se nuori herra Reipas, joka täällä istuu käärepaperista ja vanhasta inkivääristä[12] taksoitettuna, yhteensä sadan yhdeksänkymmenen seitsemän punnan arviosta, josta vain on tullut viisi markkaa puhdasta rahaa; varmaankaan ei inkivääriä silloin niin paljon haluttu: vanhat akat olivat kaikki kuolleet. Sitten on täällä muuan herra Keikkanen, jonka herra Nukkanen, silkkikauppias, on tänne panettanut parista kolmesta pilanaikaisesta sarssikääröstä, josta hänen hyvä nimensä nyt on pilalla. Sitten on täällä se nuori Huimanen, ja se nuori herra Kironen, ja herra Vaskikannus, ja herra Nälkäsuoli, se miekka- ja pamppumies, ja se nuori Hotonen, joka löi kuoliaaksi sen hauskan Möykkysen, ja herra Häkkinen, se miekkailija, ja se muhkea herra Antura, se suuri matkailija, ja se hurja Tuoppinen, joka tappoi Kannulaisen, ja neljäkymmentä muuta lisäksi, luulisin, kaikki urheita poikia meidän liikkeessämme, jotka nyt huutavat: Jumalan tähden.[13]
(Hirmulainen tulee.)
HIRMULAINEN. No, mies, tuo tänne Bernardino!
POMPEJUS. Herra Bernardino! Nouskaa ja tulkaa pois hirteen! Herra Bernardino!
HIRMULAINEN. Hoi, tänne, Bernardino!
BERNARDINO (ulkoa). Piru teidän kurkkunne periköön! Kuka se siellä meluaa? Kuka te olette?
POMPEJUS. Hyvä ystävänne, hirttomies. Olkaa hyvä, herra, nouskaa ja tulkaa hirteen.
BERNARDINO (ulkoa). Pois, lurjus, pois, sanon minä! Minä tahdon nukkua.
HIRMULAINEN. Sano hänelle, että hänen pitää herätä ja oiti.
POMPEJUS. Hyvä herra Bernardino, olkaa hyvä ja valveutukaa, kunnes olemme teidät mestannut, sitten voitte nukkua päälle.
HIRMULAINEN. Mene sisään ja tuo hänet ulos.
POMPEJUS. Hän tulee jo, herra, hän tulee jo: kuulen jo olkien kahisevan.
HIRMULAINEN. Onko piilu pölkyllä, mitä?
POMPEJUS. Kaikki valmiina, herra.
(Bernardino tulee.)
BERNARDINO. No, Hirmulainen, mitä minusta tahdot?
HIRMULAINEN. Tosi on käsissä; lukekaa nyt vain joutuin rukouksenne; sillä, tässä on tuomio, nähkääs.
BERNARDINO. Konna sinä, olen ryypännyt koko yön; minulle ei nyt sovi.
POMPEJUS. Sitä parempi; se, joka on ryypännyt koko yön ja aamulla varhain hirtetään, voi koko seuraavan päivän maata päänsä selväksi.
HIRMULAINEN. Katsokaas, tuossa tulee rippi-isänne. Luuletteko vieläkin, että laskemme piloja?
(Herttua tulee, valepuvussa yhä.)
HERTTUA. Ystävä, kristillisen rakkauden kehoituksesta, kun kuulin että pian olette näiltä ilmoilta eriävä, tulin teitä neuvomaan, lohduttamaan ja kanssanne rukoilemaan.
BERNARDINO. Siitä ei tule mitään, isä. Olen vahvasti juonut koko yön ja tahdon saada valmistusaikaa, tai lyökööt vaikka nuijilla aivot päästäni. Minä en suostu tänään kuolemaan, se on vissi se.
HERTTUA.
Mut täytyy, ystävä; siis silmäilkää
Eteenpäin tielle, jok' on edessänne.
BERNARDINO. Vannon, etten tänään tahdo kuolla, vaikka kuka houkuttelisi.
HERTTUA. Mut kuulkaa —
BERNARDINO. En sanaakaan! Jos teillä on muuta sanottavaa minulle, niin tulkaa vankikoppiini, minä eri tänään liiku paikaltanikaan.
(Menee.)
(Vanginvartija tulee.)
HERTTUA.
Kivestä sydän! Valmistumaton
Niin elämään, kuin kuolemaan! — Pois, joutuin,
Ja tuokaa hänet mestauspölkylle.
(Hirmulainen ja Pompejus menevät.)
VANGINVARTIJA.
No, isä, miltä teistä tuntui vanki?
HERTTUA.
Suruton peto, manaan kelvoton.
Ois synti tuossa mielentilassa
Teloittaa häntä.
VANGINVARTIJA.
Täällä linnass', isä,
Tän' yönä kuoli, kovaan kuumeeseen
Ragozyn, eräs kuulu merirosvo,
Mies Claudion ikäinen, ja samanlainen
Hivus ja parta. Jospa murhaajalle
Parannus-aikaa annettais ja vietäis
Lord Angelolle Ragozynin pää,
Jok' enemmän on Claudion näköinen?
HERTTUA.
Oi, taivaan lähettämä sattuma!
Se toimittakaa heti; aika joutuu,
Jonk' Angelo on määrännyt. Se kiiruull'
On tehtävä; sill' aikaa kuolemaan
Käyn tuota konnaa valmistelemaan.
VANGINVARTIJA.
Sen heti toimitan; mut Bernardino
On tänään iltapuolla mestattava.
Ja miten Claudion kanssa menetellään
Ja vaara torjutaan, jok' uhkaa mua,
Kun tulee tiedoks, että elää hän?
HERTTUA.
Näin toimittakaa: piilopaikkaan viekää
Molemmat, Claudio ja Bernardino.
Ennenkuin maailmalle kahdesti
Aurinko hyvän huomenen on tehnyt,
On asemamme täysin turvattu.
VANGINVARTIJA.
Nöyr' olen käskyläänne.
HERTTUA.
Joutuin vain!
Pää Angelolle heti toimittakaa.
(Vanginvartija menee.)
Nyt Angelolle kirjeen kirjoitan —
Sen vieköön vartija — ja siinä hälle
Teen tiedoks, että tuloss' olen kotiin
Ja että tuloni on painosyistä
Oleva juhlallinen. Käsken häntä
Mua peninkulman päässä kaupungista
Tapaamaan pyhän lähteen luona. Sitten
Me kylmän järjen mittavaa'alla
Lain mukaan Angelota punnitsemme.
(Vanginvartija palaa.)
VANGINVARTIJA.
Kas, tässä pää; sen aion itse viedä.
HERTTUA.
Parasta on. Mut pian palatkaa;
Minull' on paljon teille sanottavaa,
Jot' eivät muut saa kuulla.
VANGINVARTIJA.
Koitan rientää.
(Menee.)
ISABELLA (ulkoa).
Avatkaa! Herran rauha!
HERTTUA.
Isabella!
Hän saapuu tiedustamaan, onko tullut
Jo veljen armahdus; mut tämän vielä
Häneltä salaan, jotta epätoivo
Iloksi muuttuis taivahalliseksi,
Vähimmin sitä odottaissa.
(Isabella tulee.)
ISABELLA.
Anteeks!
HERTTUA.
Ihana, hurskas tytär, Herran rauha!
ISABELLA.
Noin pyhän miehen suusta kallis kuulla!
Jo Claudion armahtiko hallitsija?
HERTTUA.
Pelasti hänet tästä maailmasta:
Pää Angelolle lähetetty on.
ISABELLA.
Ei! Mahdotonta!
HERTTUA.
Kyllä nyt niin on.
Älykäs ole, tytär, mieles malta.
ISABELLA.
Menen ja revin silmät hänen päästään.
HERTTUA.
Hän silmäins' eteen pääsyn sulta kieltää.
ISABELLA.
Poloinen Claudio! Kurja Isabella!
Katala mailma! Konna Angelo!
HERTTUA.
Tuo hänt' ei haittaa, eikä sua auta;
Siis tyynny, heitä kaikki Herran käteen.
Sanani huomaa: nähdä saat, ett' on
Jokainen kirjain ihka täyttä totta.
Huomenna herttua palaa; — älä itke! —
Sen uskoi mulle munkistomme jäsen
Ja herttuan rippi-isä; siit' on tiedon
Jo saanut Escalus ja Angelo:
On heidän portill' yhdyttävä häneen
Ja luovuttava vallastaan. Jos voit,
Niin älyll' astu neuvomaani tietä;
Näin konnan vihas tapaa, herttuan
Sa pääset armoon, sydämmes saa kostaa
Ja kaikilt' arvon saat.
ISABELLA.
Teen tahtonne.
HERTTUA.
Tuo kirje veli Pietarille anna;
Siin' ilmoitti hän mulle herttuan paluun.
Se, sano, merkki on, mill' illaks häntä
Ma pyydän Marianan asuntoon.
Tuon tytön ja sun kohtas uskon hälle;
Hän saattaa sinut herttuan etehen.
Siin' Angeloa vasten silmiä
Niin kannusta, ett' äimistyy! Mua, raukkaa,
Mua pyhä vala sitoo, etten saata
Min' olla läsnä. Vie vain tämä kirje.
Kevennä mieles, karvaat vedet pyyhi
Pois silmistäs. Äl' usko munkistooni,
Jos harhaan sua johdan. — Kuka tuossa?
(Lucio tulee.)
LUCIO.
Hyv' iltaa! Miss' on vanginvartija?
Sanoppa, munkki!
HERTTUA.
Kotosall' ei ole.
LUCIO. Ihana Isabella, sydämmeni kalpenee, kun näen silmäsi noin punaisina; sinun pitää malttaa mielesi. Minunkin täytyy päivin ja illoin tyytyä veteen ja leipään; en tohdi vatsaani täyttää, jos mielin pääni säilyttää; yksi ainoa tukeva ateria tekisi minusta lopun. Mutta sanotaan, että herttua tulee huomenna kotiin. Usko pois, Isabella, rakastin veljeäsi; jos tuo vanha haaveilija, tuo pimeän sopen herttua, olisi ollut kotona, niin eläisi hän vieläkin.
(Isabella menee.)
HERTTUA. Herttua on teille noista puheistanne sangen vähän kiitollinen; mutta parahiksi eivät ole tosia.
LUCIO. Oo, munkkiseni, sinä et tunne herttuaa niin hyvin kuin minä; hän on suurempi salakyttä kuin mitä luuletkaan.
HERTTUA. Hyvä! Tuosta saat vielä kerran vastata. Hyvästi!
LUCIO. Äläs! Varro, minä tulen mukaan; voin kertoa somia juttuja tuosta herttuasta.
HERTTUA. Olet niitä jo kertonut liiaksi monta, jos ovat tosia; jos eivät ole tosia, on yksi ainoakin jo liikaa.
LUCIO. Olin kerran hänen pateillaan, kun olin tehnyt eräälle tytölle pikkusia.
HERTTUA. Olitko niin todellakin tehnyt?
LUCIO. Olin tietenkin, kuinkas muuten; mutta vannoin kuin vannoinkin itseni vapaaksi: olisivat vielä pakottaneet minua naimaan sen mädän haaskan.
HERTTUA. Hyvä herra, teidän seuranne on enemmän hupaista kuin siivoa. Nukkukaa hyvin!
LUCIO. Mutta, tottakin, seuraan sinua vielä tuonne kadun kulmaan. Jos rivot jutut sinua loukkaavat, niin voimme ne jättää. Niin, munkkiseni, minä olen niinkuin takkiainen: en hellitä.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Huone Angelon talossa.
(Angelo ja Escalus tulevat.)
ESCALUS. Joka kirje, minkä hän kirjoittaa, puhuu edellistä vastaan.
ANGELO. Vallan suunnattoman sekavasti. Hänen toimensa ovat kovin hulluuteen vivahtavia. Varjelkoon taivas, ettei hänen järkensä vain ole vialla! Ja miksi yhtyä häneen portilla ja siinä luopua virastamme?
ESCALUS. Sitä minä en ymmärrä.
ANGELO. Ja miksi tulee meidän juuri vähää ennen hänen tuloaan kuuluttaa, että, jos kellä on vääryydestä valitettavaa, tehköön kanteensa julkisesti kadulla?
ESCALUS. Hän kyllä mainitsee syyn: tahtoo kerrassaan ratkaista kaikki valitukset ja pelastaa meidät vastaisista kanteista, joilla ei sitten enää ole mitään laillista voimaa.
ANGELO.
Siis tiedoks antakaa se, olkaa hyvä.
Teit' aamukoissa tulen noutamaan;
Kaikk' kutsukaa, joill' arvoon, virkaan nähden
On oikeus mennä herttuata vastaan.
ESCALUS.
On tapahtuva. Hyvästi!
ANGELO.
Hyv' yötä!
(Escalus menee.)
Tuo teko hämmentää mun, kyvyn vie
Ja herpaa toimen. Naisen raiskaaja,
Ja vallan päämies, joka moiseen käytin
Lain ankaruutta! — Kaino häpy häntä
Jos häpeääns' ei ilmituomast' estäis,
Hän paljastaa mun vois! Mut äly kieltää:
Sill' arvollani on niin laaja luotto,
Ett' isku, minuun tähdättynä, kimmoo
Vain tekijäänsä. Mies ois saanut elää,
Mut tulinen ja hurja nuoruus oisi
Vast'edes voinut kostaa sen, ett' oli
Noin tahraisella hinnall' ostanut
Häväistyn elämän. Oi, jospa eläis!
Ah! Hyveiden jos tieltä eksyt pois,
Ei käy sun hyvin: soisit, etkä sois.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Lakeus kaupungin ulkopuolella.
(Herttua, omassa puvussaan, ja Pietari-munkki tulevat.)
HERTTUA.
Tuo kirje anna mulle, jahka sopii.
(Antaa hänelle kirjeen.)
Tuumamme tuntee vanginvartija.
Kun kaikki varress' on, niin muista ohjeet
Ja lujast' astu suuntaan määrättyyn,
Sivulle vaikka joskus poikkeisitkin,
Jos syytä ois. Vie Flaviukselle sana,
Ett' olen täällä; saakoot myös sen tietää
Valentius, Roland, Crassus. Portille
He torvensoittajia hankkikoot.
Mut ensin Flavius tulkoon.
PIETARI.
Heti riennän.
(Menee.)
(Varrius tulee.)
HERTTUA.
No, kiitos, Varrius; sa joutuin tulit.
Nyt kävelkäämme täällä; kohta saapuu
Myös muita ystäviä, hyvä Varrius.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Katu lähellä kaupungin porttia.
(Isabella ja Mariana tulevat.)
ISABELLA.
Noin kiertämäll' en tahtois puhua;
Sanoisin suoraan. Syytöshän se teidän
On tehtävä. Mut täytyy kai: hän sanoi
Sen hyödyks' olevan.
MARIANA.
Vain häntä kuulkaa.
ISABELLA.
Lisäksi sanoi, että, jos mua vastaan
Hän pitäis ehkä riitamiehen puolta,
En tuota oudoksuis: se lääkettä
On karvasta, mut terveellistä muka.
MARIANA.
Jos Pietar-veli vain —
ISABELLA.
Vait! Veli tulee.
(Pietari-munkki tulee.)
PIETARI.
Pois tulkaa; sopivan ma keksin paikan,
Jost' ohi täytyy käydä herttuan.
Jo kahdesti on torviin toitotettu;
Ylimmät, arvokkaimmat porvarit
Jo portill' ovat koolla; heti kohta
Tuloaan tekee herttua. Joutuin siis!
(Menevät.)