WeRead Powered by ReaderPub
Viimeinen laiva cover

Viimeinen laiva

Chapter 5: II NÄYTÖS
Open in WeRead

Explore more books like this:

About This Book

A small household confronts partings and private reckonings as family members prepare for a last departure and the coming winter. Generational and social tensions surface in everyday talk about love, marriage prospects, debts and the impending leaving of a young man. Intimate domestic details — a faded parlor, overnight-blooming roses, mending garments and a disabled daughter's puppet theatre — give texture to scenes of humor, regret and quiet sacrifice. The action unfolds across three acts, tracing how ordinary routines and small revelations reshape relationships on the brink of separation.

Täti ei anna Tuurelle. Ei tarvitse pelätäkään.

RVA SALAVA

Mutta mitä me sitten teemme?

SYLVI

Tuure raukka teki parastaan. Mutta ei se sittenkään auta.

LYYLI CECILIA

Mutta Väinö…

SYLVI

Hänellä ei vielä ollut vuokrarahojaankaan. Kolmen kuukauden vuokrarahoja. Mutta äiti, entä apteekkari? Eilenkin hän käveli tässä ikkunan alla ja sanoi, ettei missään näe niin kauniita verenpisaroita.

RVA SALAVA

Ei, ei.

LYYLI CECILIA

Me emme pääse matkustamaan.

SYLVI

Mutta äiti, jos sittenkin menisit apteekkarin luo.

RVA SALAVA

En millään ehdolla.

SYLVI

Mutta jos minä menisin?

RVA SALAVA

Minä olen hänelle jo velkaa. Enhän ole voinut käydä ilman vaatteita…

LYYLI CECILIA

Jos isoisä saa sen tietää.

SYLVI

Odotetaan kuitenkin Väinöä, jos hän olisi saanut. (Lähtee eteiseen.)

RVA SALAVA

Minä menen apteekkarin luo!

Lähtee päättäväisenä Sylvin jäljessä.

LYYLI CECILIA hetken perästä.

Äiti, älä mene! Älä mene! Hän menee ihan juosten… (Tuurelle, joka tulee yläkerrasta.) Äiti ei saa mennä… Huuda hänelle. Mutta mitä sinulle on tapahtunut? Älä naura noin…

TUURE

Kaikki on mennyttä. Kaikki on lopussa.

LYYLI CECILIA

Mutta kerro nyt. Mietitään yhdessä. Oletko sinä… tehnyt jotain väärää? Tarkoitan: väärentänyt jotakin?

TUURE

Olen, juuri niin olen tehnyt. Väärentänyt olen, valehdellut ja väärentänyt.

LYYLI CECILIA

Tuleeko siitä vankeutta?

TUURE

Vankeutta — sitä siitä juuri tulee. Kuinka oikein sanoitkaan.

LYYLI CECILIA

Veli raukkani.

TUURE

Jos sinä tietäisit… Kuinka minä inhoan itseäni. Minä imartelin häntä.
Sanoin, että aina olen häntä ihaillut hänen kauneutensa vuoksi.

LYYLI CECILIA

Ethän — miksi olisit niin tehnyt!

TUURE

Saadakseni rahaa, rahaa, rahaa. Siksi että tarvitsen sitä huomenna. Kassatarkastuksessa, ymmärrätkö? Minä kiersin käteni hänen ympärilleen… äh.

LYYLI CECILIA

Etkä kuitenkaan saanut?

TUURE

Sain. Hän otti minut pojakseen ja lupasi tehdä minut perillisekseen.
Minulla on nyt rahaa ja tämä eriskummallinen äitiys lisäksi.

LYYLI CECILIA

Veli raukkani…

TUURE

Jos minulla olisi ollut edes hiukkasen toivoa Annaan nähden. Mutta minä näin niin selvästi eilen, että hänelle olen ollut vain yksi joukosta. Ja siinä on koko kesä mennyt. Jäljellä ovat vain laskut.

Rva Salava tulee nopeasti.

LYYLI CECILIA jännittyneenä.

Et mennytkään sinne, äiti? Se oli hyvä, kovin hyvä.

RVA SALAVA

En voinut.

TUURE

Äiti, mikä sinä oletkaan, sinä meidän äitimme? Kuumetta sinä olet antanut suoniimme etkä tervettä verta.

RVA SALAVA

Oletko tehnyt jotain vaarallista?

TUURE

Olen. Samaa mitä sinäkin.

RVA SALAVA

Minä?

TUURE

Sinä!

RVA SALAVA

Mitä sinä olet tehnyt?

TUURE

Rakastanut minä olen.

RVA SALAVA

Rakastanut…

Esirippu.

II NÄYTÖS

Sama huone hiukan myöhemmin päivällä. Auringonsäteet siirtyneet. Näytöksen aikana kuuluu esplanadilta soittoa, kylpykauden eri kappaleita, lyhyitä väliaikoja lomassa. Lyyli Cecilia tuolissaan ikkunan alla. Anna Ilmonen kävelee isänsä puhellessa edestakaisin, silloin tällöin liikkeissään ottaen vastaan musiikin rytmit. Hänen hartioillaan on Lyyli Cecilian lahjoittama valkea harsohuivi, jota hän pitelee tanssijattaren tapaan. Ylhäältä kuuluu joskus pormestarinnan ja rouva Baskin äänet. Tohtori Ilmonen istuu Lyyli Cecilian edessä ja tarkkaa häntä. Äänettömyys.

TRI ILMONEN

Niin… niin voimaton on ihmistaito ja ihmistahto. Olin niin toivonut… ja uskonut, että nousette. Ja lähdette täyttämään tehtäväänne maailmassa. Ei pitäisi olla mitään estettä… Kylvyt, sähkö, kaikki on vaikuttanut, te olette kokonaan toisen näköinen kuin keväällä — kukoistava nuori tyttö te nyt olette. Mutta siinä te vain istutte. Puuttuu jotakin!

LYYLI CECILIA

Puuttuu jotakin. Minä tiedän mitä tohtori tarkoittaa. Minä tiedän…

TRI ILMONEN

Niin, enhän minä ole varma, onko se sitäkään. Kaiketi minulta on jäänyt jotain huomaamatta.

LYYLI CECILIA

Mistä minä saisin sen uskon? Tohtori ei nyt sano sitä, mutta tohtori ajattelee, että jos minä uskoisin olevani terve, niin minä nousisin ja kävelisin.

TRI ILMONEN

Ei, sitä minä en ajattele. Te olette varsin urhoollinen ja tarmokas pieni tyttö.

LYYLI CECILIA

Minä olen moneen kertaan lukenut läpi Uuden testamentin kertomukset, joissa kuvataan miten Jeesus paransi halvattuja — mistä minä saisin heidän uskonsa?

TRI ILMONEN

Heillä oli voimakas parantaja, joka vaikutti heidän uskoonsa.

LYYLI CECILIA

Oi tohtori, ei minulta puutu luottamusta parantajaani. En osaa sanoa niinkuin tahtoisin, mutta tohtori on tänä kesänä herättänyt minut kuolleista. Olin kuin kuollut, kun istuin tässä.

TRI ILMONEN

Eipä sentään. Te elitte intensiivistä omaa elämäänne.

LYYLI CECILIA

Niin, mutta en ollut tässä maailmassa. Nyt minä olen kiinni elämässä ja tahtoisin päästä oikein työhön. Ja tehtävään. Tohtorihan on antanut minulle uskon tehtävään. Mutta sitä tehtävää ei voi täyttää, kun ei pääse liikkumaan.

TRI ILMONEN

Ei. Mutta siitä voi tulla tosi, kun te paranette.

LYYLI CECILIA jännityksen vallassa.

Uskooko tohtori todella että paranen?

TRI ILMONEN

Uskon. Teidän elämässänne voi sattua jokin tapahtuma, joka nostaa teidät pystyyn. Tai voi ilmestyä henkilö, jolla on enemmän onnea kuin minulla… tai… On vaikea sanoa, missä muodossa sysäys tulee. Kun tietäisi, millä lailla tämä halvautuminen tapahtui. Mutta teillä ei ole mitään muistoa siitä.

LYYLI CECILIA

Ei.

TRI ILMONEN

Eikä äitinnekään tiedä.

LYYLI CECILIA

Kyllä äiti tietää.

TRI ILMONEN

Hän arvelee, että te sairastuitte eräänä tuollaisena myrskyisenä päivänä, jommoisia hänen elämässään on ollut niin monta. Mutta tarkemmin ei hän tiedä.

LYYLI CECILIA

Minulla on tunne, että hän on luvannut postimestari Schultzelle olla sanomatta. Jotakin tapahtui täällä viisitoista vuotta sitten. Senjälkeen ei isoisä ole ollut täällä alhaalla eikä äiti yläkerrassa. Mutta kukaan ei sano minulle mitä tapahtui. Ja sitä minä vain ajattelen enkä pääse selvyyteen.

ANNA

Huu… nehän ovat kummitusjuttuja. Kuinka te uskallatte asua täällä syysiltoina, kun tuuli ryskää nurkissa — huu, minä en uskaltaisi…

LYYLI CECILIA

En minä kummituksia pelkää. Mutta postimestaria minä kammoan jollakin tavalla. Hän ei kärsi minua. Ja kaikilla on minusta vain vaivaa.

ANNA

Sinä tulet terveeksi ja meidän suunnitelmistamme tulee tosi: me näyttelemme vielä yhdessä, sinä hiljaisia, suloisia, hyviä naisia — minä hurjia, villejä, rikollisia…

LYYLI CECILIA

En usko että minulla on lahjoja. Kun vain voisin päästä pystyyn ja pois täältä. On kauheaa olla tiellä. Sinä et tiedä, Anna, sinä olet kaunis ja lahjakas, sinä olet aina ollut iloksi — mutta tietää, että on tiellä! Täällä on eräs vanha vaimo, joka käy minua katsomassa ja joka sanoo: se on säikytetty, se on lapsena säikytetty ja jos se säikytetään samalla tavalla, niin se paranee.

ANNA

Mutta sehän on viisasta puhetta! Odota sinä, ennen iltaa minä säikytän sinut niin että… Odota sinä, kyllä minä keksin!

TRI ILMONEN

Ette te muista, että olisi ollut jotain kovaa ääntä… huutoa… tai räjähdystä, tai jotakin sellaista…

LYYLI CECILIA

En. Äiti kyllä aina kysyi minulta pienenä, kuulenko huonosti.

TRI ILMONEN

Niinkö?

ANNA

Minä tiedän jo kuinka sinut säikytän…

LYYLI CECILIA

Minä en mitään säikähdä. Tuolla oli kerran tulipalo, toisella puolen katua. Meiltäkin jo kannettiin huonekaluja. Mutta minä vain toivoin, että tulisi niin paljon savua että tukahtuisin.

TRI ILMONEN

Mahtaisiko vanha postimestari tietää jotakin?

LYYLI CECILIA

Hän ei kärsi teitä, tohtori. Hän kiusaa äitiäkin sentähden että tohtori on äidin vanha tuttu. Korkeintaan tohtori voisi alkaa puhua hänen silmistään — hänhän on sokea eikä ole raaskinut panna rahoja niiden parantamiseen.

TRI ILMONEN

Olen häntä kysellyt aina kun olen käynyt rouva Baskin luona.

LYYLI CECILIA

Hän on aina silloin tullut tänne, juuri siksi ettei hän kärsi tohtoria. Tuossa on hänen tuolinsa, sillä alas ei hän tule. Tai hän on mennyt vinnille. Täällä on hyvin suuri vintti, sitä tarvittiin ennen, kun kuivatettiin suuria pyykkejä isoisän isän ja isoisän aikaan. Siellä hän kävelee. Siellä hän talvisaikaan hengittää raitista ilmaa, sillä talvella ei hän mene ulos. Siellä hänellä on kaikenlaisia kokoelmia — postimerkkikokoelmia, vanhoja rahoja, aseita, huonekaluja… Eikä siellä saa käydä kukaan muu kuin Amalia. Vaikka kyllä äitikin on käynyt siellä, joskus salaa. Isoisä tuntee siellä joka nurkan. Ja ikkunoissa hän kuuluu seisoskelevan ja katselevan näköaloja — hän kai muistaa, mitä näkyy joka ikkunasta.

ANNA

Olisipa hauskaa nähdä tuo vintti. Oikea kummitusten paratiisi. Saatan aivan nähdä kuinka ukko siellä kulkee ja puhuttelee varjoja…

LYYLI CECILIA

Eiköhän isoisä nytkin kävele siellä. Mutta hän kävelee kuin henki. En juuri koskaan ole saattanut erottaa milloin hän tulee tuonne portaisiin. Sentähden hän on joutunut kuulemaan kaikki tyhmät leikkini.

ANNA

Ja vasta nyt viimeisenä päivänä kerrot tuon kaiken!

LYYLI CECILIA

Kerron vain siksi, etten usko tohtorin tapaavan isoisää. Hän pitää niin varansa.

Äänettömyys.

TRI ILMONEN

Omituista. Lasken tässä juuri, että siitä tulee suunnilleen viisitoista vuotta, kun minä olin kirjeenvaihdossa äitinne kanssa. Olimme minun ymmärtääkseni parhaat ystävät, kun äitinne yhtäkkiä lakkasi minulle kirjoittamasta. En vieläkään käsitä miksi. Johtuu vain mieleeni, kun te tässä puhutte tapauksista viisitoista vuotta sitten.

LYYLI CECILIA

Minusta tuntuu, että olen kuin verkossa. En voi kävellä sentähden etten pääse ulos. Takerrun aina…

TRI ILMONEN

Kuka meistä ei olisi verkossa. Näkymättömät langat pitävät meitä menneiden sukupolvien yhteydessä. Taipumukset ja veren perinnöt ovat lujana verkkona ympärillämme ja taistellessamme ulos menee koko elämä…

LYYLI CECILIA

Kuinka tohtori on hyvä, kun puhuu minulle näin toverillisesti.

TRI ILMONEN

Näin viimeisenä päivänä ottaa kylpylääkäri itselleen erinäisiä oikeuksia. Olen sinun isäsi ystävä — sanon nyt »sinä», pikku tyttöni.

LYYLI CECILIA

Minun isäni ystävä — olihan hän hyvä ihminen, minun isäni?

TRI ILMONEN

Hän oli ennen kaikkea voimakas ihminen. Taiteilija hän oli, hänessä oli väkevä kärsimys ja väkevä ilo. Hän oli kärsimyksestään ja ilostaan ehtinyt luoda yhden ainoan ihmisen, Hamletin — ketäpä nuori ihminen epäilyksineen ja kysymyksineen niin haluaisi ruumillistuttaa kuin sairasta Tanskan prinssiä.

LYYLI CECILIA

Minä tiedän niin vähän isästäni. Äiti ei kerro…

TRI ILMONEN

Muistot, muistot…

LYYLI CECILIA

Tai ehkä se on omatunto. Äiti ehkä on jälkeenpäin pitänyt joistakin muista. Se on niin kummallista.

TRI ILMONEN

Isäsi ei ollut täyttänyt viittäkolmatta ikävuottaan kun me hänen ystävänsä jo saatoimme hänet hautaan. Hänestä olisi kyllä tullut taiteilija. Minne hän tuli, sinne tuli juhla. Ihmiset ikään kuin vapautuivat. Ja näkivät mikä on oleellista, mikä turhaa. Ja saivat voimaa…

LYYLI CECILIA

Kun minä pääsisinkin ylös. Juhlaa, juhlaa…!

TRI ILMONEN

Niin… juhlaa yli työn, yli levon ja sunnuntain, yli ilon ja kärsimyksen.

LYYLI CECILIA

Jumala, auta minua nousemaan!

TRI ILMONEN

Oikein tyttöni, oikein. (Tuntee löytäneensä sairaalle lääkkeen.) Sinun isäsi… niin, hän… hän säteili lämpöä kaikkea kohtaan mikä kärsi. Ja hänen vihansa valhetta kohtaan oli kuin hehkuva rauta, nimittäin sitä, mitä hän piti valheena… Kerran — kuinka selvästi muistankaan sen illan! — meitä oli tovereita koolla maljan ympärillä. Hän saapui harjoituksesta, kalpeana, hiukset liimautuneina otsaan. Kun hän tuli ja näki meidän maisen innostuksemme, pyyhkäisi hän yli pöydän niin että sirpaleet helisivät jaloissamme, ja sanoi: köyhiä varten, köyhiä varten! Meillä on täällä hunaja ja makia viini! ja hän löi rintaansa ja alkoi lausua. Ja hän esitti meille kohtauksen kohtauksen jälkeen maailmankirjallisuuden suurista runoteoksista. Ja hän esitti kohtauksia, jotka syntyivät sillä hetkellä ja joita ei pantu kirjoihin… Mutta vielä nyt näen hänen silmänsä, jotka kuvastavat jotain joka ei ole tästä maailmasta. Kuulen äänen, joka nostaa ja tempaa nukkuvat voimat syvyydestään… Niin istuimme vielä aamun valjetessa. Eikä kukaan meistä ajatellut unta. Ajattelimme vain tekoja joita meidän piti suorittaa vasta herätetyllä voimallamme… Olimme sinä yönä nähneet eron valheellisen ja aidon välillä. Sinä yönä päätin minä puolestani, etten rupea näyttelijäksi…

ANNA

Isä, sinä olet taiteilija, teit tyhmästi, teit väärin… Olet väärällä uralla, niin hyvä lääkäri kuin oletkin.

TRI ILMONEN

Mahdollista. Minusta tuli enemmän ihmisen ystävä kuin hänen lääkärinsä. Ratkaisu ei ollut niin aivan helppo… silloin. Sinä yönä sen kuitenkin tein… Lienen väärällä uralla, mutta sinulle, Lyyli Cecilia Salava, olen kuitenkin nyt antanut sen lääkkeen, joka voi sinut parantaa: nämä muistot isästäsi. Sinulle kuuluvat siivet, jotka putosivat isältäsi, kun hän lähti pois.

Lähtee hiljaa yläkertaan.

LYYLI CECILIA

Isäni siivet…

Äänettömyys. Lyyli Cecilia jää oudon innoituksen valtaan, purskahtaen sitten rajuun itkuun.

ANNA

No, mutta, no mutta. Älähän toki, älähän nyt noin itke. (Lohduttelee, kunnes saa Lyylin hymyilemään.) Ja sitten: et saa ruveta kilpailemaan minun kanssani. Pelkään sinua hiukan. Äläkä uskokaan, että näyttelijän tie aina on niin helppo ja hauska. Ei. On pahoja arvostelijoita, jotka katkeroittavat elämää. Eivätkä johtajat aina ole kehuttavimpia: eivät anna rooleja! Täytyy näytellä palvelustyttöjä, vaikka on syntynyt kuningattareksi. Niin se kuuluu olevan — minähän vasta nyt oikein pääsen näyttämölle. Ja sitten: ei ole kappaleita! Ei voi puhaltaa elämää sanoihin, jotka kumisevat tyhjyyttään. Niin että katso nyt, Lyyli Cecilia, vaikka sinä tuletkin terveeksi — ja minä olen varma, että isä nyt on antanut sinulle sen oikean pillerin — niin sellainen ohdakkeinen tie se on näyttelijän ura. Piikkejä ja piikkejä ja ohdakkeita — mutta niitä kohden sittenkin vain ponnistamme.

Nauravat molemmat sydämellisesti.

ANNA

Emmekä vaihtaisi tätä kutsumusta mihinkään toiseen… Tiedätkö, naimisiinkaan en mene sentähden että kokonaan tahdon antautua taiteelle.

LYYLI CECILIA

Vaikka rakastaisit?

ANNA

Hm. Olenhan rakastanut. Vaikken ehkä tarpeeksi. Ei ole ollut ketään niin kaunista, että hän olisi voittanut kauneuden. Sen kauneuden, mitä tahdon palvella.

Äänettömyys.

LYYLI CECILIA

Onko tohtori koskaan kertonut sinulle, miksi minun isäni meni naimisiin äidin kanssa.

ANNA

Äitisi oli kai todella harvinaisen kaunis. Näyttämötaiteilija kai löysi hänessä kauneuden.

Äänettömyys.

LYYLI CECILIA

Anna… luuletko, että minun äitini voisi saada siellä jotakin työtä?

ANNA

Mitä hän osaa? Teatteriin hän on liian vanha.

LYYLI CECILIA

Niin kai.

Äänettömyys. Soittoa kaukaa.

Tytöt huomaavat yhtäkkiä isoisän portailla.

ISOISÄ kuiskaten.

Sibylla — oletko siellä? Vastaa.

LYYLI CECILIA

Olen.

ISOISÄ

Onko käynyt vuokralaisia? Vastaa.

LYYLI CECILIA

Ei.

ISOISÄ

Ties vaikka olisi käynyt kuinka monta. Oletko ollut siinä koko ajan? Kuinka ei olisi käynyt vuokralaisia? Katso vain, että minut kutsutaan tekemään kauppaa. Sellainen kaunis huone. Täytyy jostakin saada tulojakin, kun kaikki kuluttavat… Sibylla, tule tänne ylös, niin puhun sinulle. Minulla on sinulle tärkeää puhumista… Se puoskari ei sinua parantanut, mitäs hän. Minä tiedän parantajan. Sibylla, ethän sinä tänään lähde — mistäs sinä saisit rahoja, ilman aikojanne vain pelottelette. Menetkö tänään? Vastaa. Vastaa.

ANNA

Lyyli Cecilian ääntä jäljitellen Menen! Tohtori ottaa minut mukaansa.

ISOISÄ kivahtaen.

Kuka se oli? Se ei ollut Sibyllan ääni. Kuka siellä on?

LYYLI CECILIA

Menen minä, niin te pääsette minusta. Tohtori on hyvä, hän ottaa minut mukaansa. Hän minut myöskin parantaa.

ISOISÄ

Hän ei sinua paranna. Sen tiedän minä, kuka sinut parantaa.

LYYLI CECILIA

Jos te sen tiedätte, postimestari, niin ette toki olisi voinut olla niin kova, että olisitte antanut minun maata tässä koko ikäni.

ISOISÄ

Tule tänne, niin sanon sen.

LYYLI CECILIA

Postimestari tietää, etten pääse paikaltani.

ISOISÄ

Meneekö se toinen… se sinun äitisi myöskin?

LYYLI CECILIA

Menee.

ISOISÄ

Älä sinä huuda, minulla on hyvät korvat ja pitääkin olla, tarvitsen niitä vielä monta vuotta. No, tohtoriko hänen matkansa maksaa, vaiko apteekkari, senkin vanha haaskalintu? Ja kumpiko hänet ottaa?

ANNA

Se ei kuulu teihin. Pääasia, että hän matkustaa.

ISOISÄ

Kuka täällä on? Eivätkö ne kaikki paraikaa kolistele Baskin lesken taskuja tyhjiksi ylhäällä? Sibylla, valehteletko sinäkin minulle? Uskaltakaapa lähteä täältä! Minä en päästä teitä. Vai karkuun te. Kyllä minä keinot tiedän…

Lähtee kiihottuneena huoneeseensa.

ANNA

Hänhän on kauhea! En minä ole aavistanut. Kuinka et ole kertonut? Sinun täytyy päästä täältä pois. Täällä on mahdoton olla. Menen heti puhumaan isälle… Ja jollemme valmistuisi tänään, niin vähän myöhemmin.

LYYLI CECILIA

Tänään menee viimeinen laiva. Sitten on sata kilometriä asemalle.

ANNA

Meillä on vain niin pieni asunto. Ja isähän ei ole rikas. Onko täältä sata kilometriä asemalle? Mutta toki laiva kulkee niin kauan kuin on avovettä.

LYYLI CECILIA

Laiva on vuokrattu huomisesta päivästä. Tehtaalle. Jollei siitä tänään tule mitään, niin ei siitä tule koskaan.

ANNA

Mutta lähtisitkö sinä ilman äitiäsi?

LYYLI CECILIA

Sano itse: voinko jättää äidin?

ANNA

Mutta meillä kotona ei mitenkään ole tilaa niin monelle.

LYYLI CECILIA

Siinä näet. Ei siis ole muuta neuvoa kuin jäädä tänne. Kuunnella hänen moitteitaan ja uhkauksiaan. Joskus näen unissani, että hän seisoo revolveri kädessä ja uhkaa minua ja että menen tainnoksiin laukauksesta.

ANNA

Mutta jos se on ollutkin sillä tavalla… Odota nyt, isä ehkä tietää neuvoa. Isä pitää äidistäsi paljon enemmän kuin hän näyttää. Niin.

LYYLI CECILIA

Sinun isäsi? Oi, jos hän sanoisi sen äidille!

ANNA

Ehkä hän vielä sanoo. Odota nyt, menen heti. Kun ei hän vain olisi lähtenyt ulos toista tietä ja unohtanut minua tänne.

LYYLI CECILIA

Ei, hänen keppinsähän on täällä.

ANNA

No, sen hän kyllä voi unohtaa. Ei, kyllä he ovat ylhäällä. Siellä tuntuu olevan muitakin kuin pormestarinna.

Juuri kun Anna on menossa, saapuu Sorri nopeasti ja näkee tyytymättömänä Annan ja Lyylin ystävällisen suhteen. Tervehtivät sovinnaisesti.

ANNA

Mitä kuuluu?

SORRI

Neiti Ilmonen ei ole konsertissa?

ANNA

Kaupungin naiset ovat saaneet isän pauloihinsa täällä ylhäällä ja niin on minun täytynyt odottaa häntä. Me aiomme nyt viedä tämän ystävättäreni ja hänen äitinsä mukaamme. Parannamme hänet ja sitten hänestä tulee hyvä näyttämötaiteilija.

SORRI

Lyyli Ceciliasta näyttämötaiteilija! Jos Jumala parantaa hänet, niin varmaan ei sitä varten, että hänestä tulisi näyttämötaiteilija. Jos sinulla, Lyyli Cecilia, on ollut sellaiset aikomukset, niin on ollut Jumalan pilkkaa rukoilla sinulle terveyttä.

LYYLI CECILIA

Väinö, jos sinä olisit kuullut, mitä tohtori kertoi isästäni. Jotakin niin kaunista. Väinö, silloin tuli mieleeni, että minun pitäisi täyttää, mitä häneltä jäi kesken. Ehkä olen saanut isäni lahjan…

SORRI

Mitä sinä puhut? Oletko tosiaan niin noiden ihmisten lumoissa, että olet unohtanut kaikki keskustelumme elämän tarkoituksesta?

LYYLI CECILIA

Väinö, puhu tohtorin kanssa, niin ymmärrät…

SORRI

Sinä tiedät mikä on pidellyt minua tässä synkässä talossa kaikki nämä vuodet. En ole saanut lukea täällä niinkuin olisi pitänyt. Ja äiti kaipasi minua loma-aikoina kotiin. Mutta sinä olit täällä enkä hennonut sinua jättää — tätäkö varten?

LYYLI CECILIA

Älä tuomitse ennen kuin…

SORRI

On surullista, että ihmiseen, parhaimpaankin, niin vähän voi luottaa. Minun piti neuvotella sinun kanssasi, niinkuin aina ennen, mutta jos sinä nyt olet tykkänään astunut toiseen leiriin…

LYYLI CECILIA

Puhu, Väinö, onko sinulle jotain tapahtunut. Anna menee heti ylös. Puhu niinkuin ennen…

ANNA

Tarkoitukseni on heti lähteä. Mutta tässä talossa näytään tätä tyttö raukkaa riistettävän ja raastettavan niin monelle taholle, ettei hän voi parantua. Luulin todella sen ajan olevan ohi, jolloin taidetta katsottiin näillä silmillä.

LYYLI CECILIA

Väinö, älä mene. Sopikaa, te molemmat. Koko kesän se on ollut tällaista väittelemistä. Minusta tuntuu siltä, että… että uskonto ja taide ovat yhtä.

SORRI

Uskonto ja taide yhtä — niin, sinun lapsellisessa, puhtaassa mielessäsi sellaisena kuin se nyt on. Mutta lähde sinä näyttämölle… Siellä rehottaa synti kaikissa muodoissaan ja ennen kuin tiedät, olet kaulaa myöten liejussa…

ANNA nauraen.

Ohoh, ohoh, olipa se oikein keskiaikaisen rehevä kuvaus. Kirkon palvelijat tietysti eivät milloinkaan ole astuneet jalallaan liejuun, vaan leijailevat kaikki puhtaassa eetterissä…

SORRI

Joka tapauksessa he rehellisesti pyrkivät sitä kohden. Joka tapauksessa he askartelevat elämän vakavimpien asioiden ympärillä…

ANNA

No, mitä on sitten näyttelijän työ muuta kuin syventymistä elämän vakavimpien asioiden — ristiriitain ja ongelmien — tulkitsemiseen. Luuletteko, että näyttelijä ensi-iltana, kun koko hänen olentonsa on täynnä sitä osaa mitä hänen on käytävä esittämään, kun hän odottaa esiripun nousemista — luuletteko, että hän on toisessa asemassa kuin pappi, joka sakastissa kuuntelee saarnavirttä ja jonka hartioille kiinnitetään kaapu? Kyllä molemmat silloin huutavat avukseen taivaan voimia.

SORRI

Pappi huutaa avukseen Jumalaa!

LYYLI CECILIA

Mutta Väinö, nehän ovat sanoja. Kyllä Jumala kaikki sellaiset sanat oikein ymmärtää..

Äänettömyys.

ANNA

Jätän herrasväen nyt rauhaan ja menen puhumaan isäni kanssa.

LYYLI CECILIA

Ei Anna, pieni hetki vielä. Olen koko kesän kärsinyt siitä, että olette karttaneet toisianne. Kiistelkää aikanne ja tulkaa sitten ystäviksi.

ANNA

Mutta ei minulla ole mitään herra Sorria vastaan.

SORRI

Eikä minulla tietysti neiti Ilmosta vastaan. Tunnen vain, että syvä juopa erottaa sen maailman missä hän elää siitä, missä minä elän. Toisessa käydään kauniissa vaatteissa, ollaan kauniita… ja kohteliaita… ja köykäisiä. Toisessa ollaan kömpelöjä… raskasmielisiä. Ne ovat nämä maahan kytketyt sielut, joihin minä kuulun. Heidän kohottamisensa, vapauttamisensa on minun työni. Se kevyt, leikkivä taide, jonka siunauksesta tässä on niin paljon puhuttu, ei vetele siellä. Siihen tarvitaan enemmän. Jollen minä jaksa uskoa, että taide pystyy raskautetuille sieluille korvaamaan uskonnon, niin saat, Lyyli Cecilia, antaa sen minulle anteeksi. Olen hakotukin mies, niinkuin postimestari Schultze sanoo, ja tiedän, että nämä sielut voi maasta nostaa yksin Jumalan kaikkivaltiaan käsi.

ANNA Sorria pitkään silmiin katsoen.

Teistä tulisi hyvä näyttelijä. Niin.

SORRI naurahtaen.

En ole lähtenyt hakotukin äärestä sellaista kutsumusta varten.

ANNA

On niitä, jotka ovat lähteneet sitä varten.

LYYLI CECILIA

Mutta sopikaa nyt.

SORRI

Enkä usko, että Jumala parantaa tätä lastaan sitä varten että hän rupeaisi näyttelijäksi.

ANNA

Me viemme nyt hänet joka tapauksessa mukaamme, sillä tänne hän ei voi jäädä.

Menee yläkertaan.

SORRI

Tuhat kertaa parempi on hänen olla tässä kahlehdittuna kuin alkaa vaeltaa synnin tietä.

LYYLI CECILIA

Mutta entä jos minä pääsisin vapaaksi sitä varten että voisin yhdistää sen mikä teitä nyt erottaa…

Äänettömyys.

SORRI

Minä kiiruhdin tänne neuvotellakseni kanssasi niinkuin ennen. Ehkä se on turhaa.

LYYLI CECILIA

Mistä tahdoit neuvotella?

Äänettömyys.

SORRI

Lyylikki, voisitko jäädä tänne, jos minäkin vielä jäisin?

LYYLI CECILIA

Sinä — kuinka sinä voisit jäädä? Sehän on mahdottomuus. Eikö Jumala kutsunut sinua kirkossa — kuinka voisit jäädä!… Et siis ole saanut rahaa? Sitten täytyy postimestarin odottaa vuokraansa.

SORRI

Lyyli Cecilia, minulle on tarjottu paikka täällä. Sylvi, tulehan tänne. (Sylvi tulee.) Kuulehan nyt: minulle on tarjottu paikka osuuskaupan johtajana.

SYLVI

Osuuskaupan johtajana!

LYYLI CECILIA

Mutta sinähän rupeat papiksi.

SORRI

Johtaja siirtyy pankkiin ja tahtoisi toimittaa nykyisen paikkansa minulle.

LYYLI CECILIA

Mutta ethän sinä sellaista voi edes ajatella.

SYLVI

Se on kai hyvä toimi — kielsitkö jo?

SORRI

Hän oli lauhalla tuulella, ei ensinkään pistellyt eikä väitellyt… Sanoi juuri aikoneensa lähteä minua tapaamaan. Siinä sitä sitten muisteltiin lapsuudenaikoja, ja sitäkin kuinka siellä kotikylässä jo ajettiin tätä asiaa. Hän piti minulle samat esitelmät, jotka itse aikoinani olin pitänyt ja todisti, että tie kansan henkiseen heräämiseen usein kulkee aineellisen valveutumisen kautta — aivan niinkuin en koskaan olisi siitä kuullut puhuttavan… Tietysti jouduttiin taas velkoihinkin…

LYYLI CECILIA

Ja sinä?

SYLVI

Varmaan hän myöskin kysyi meidän naimistamme — hän kysyi sitä minultakin kerran kadulla… enkö jo väsy odottamaan…

SORRI

Vai niin… Sittenhän sitä voitaisiin mennä naimisiin, ja sinä,
Lyylikki, tulla meille!

Äänettömyys.

LYYLI CECILIA

Mutta entä teidän pieni pappilanne, jota te olette ajatelleet seitsemän vuotta?

SORRI

Jokainen koti voi olla pappila… Lyylikki, jos minä otan vastaan tämän toimen, niin jätätkö mielestäsi näyttämöhullutukset ja tulet meille?

LYYLI CECILIA

Eihän minun kohtaloni mitenkään saa vaikuttaa sinun päätökseesi.

SORRI

Minun täytyy pelastaa sinut.

SYLVI

Mutta, Väinö, tohtorihan on hyvä ihminen…

SORRI

Teatterilainen, niinkuin tytärkin.

LYYLI CECILIA

Minä en jätä äitiä, sen te tiedätte.

SORRI

Äiti tulee luonnollisesti myöskin meille.

SYLVI

Ja sinun äitisi myöskin, sehän on vanha sopimus.

SORRI

Meillä on vapaa huoneisto ja huoneita yllinkyllin.

SYLVI

Mutta entä me kaksi, me kaksi? (Peittää kasvot käsillään ja pakenee toiseen päähän huonetta.)

LYYLI CECILIA

Minä en missään tapauksessa tule teille, en missään tapauksessa.

SORRI

Kun edes jätät tuon hullun aikomuksen.

LYYLI CECILIA

Tahtoisin olla yksin nyt.

Äänettömyys. Sorri menee Sylvin luo

SORRI

Mutta Sylvi… mikäs sinulle taas tuli?

SYLVI

Oi Väinö, näinkö pitikin käymän?

SORRI

Eihän vielä ole käynyt mitenkään. Sinuahan minä ajattelin. Niin, ja — neljäs käsky on ainoa, jota seuraa lupaus.

SYLVI päättäväisenä.

Minä odotan kärsivällisesti meidän pientä pappilaamme. Ja isoisä, hän saa odottaa rahojaan. Väinö, sinä lähdet ja minä jään tänne…

SORRI

Ajattele toki hiukan sisartasikin, joka on vaarassa. Lyylikki, lupaa minulle, ettet missään tapauksessa…

LYYLI CECILIA

En mitään minä lupaa, jokainen vastatkoon itsestään. Sylvi, vie minut makuuhuoneeseen, minun täytyy saada ajatella yksinäni.

SORRI

»Jokainen vastatkoon itsestään» — et tiedä mitä puhut. Mutta minä tiedän, että minun on vastattava sinusta Jumalan edessä!

    Sylvi työntää pois tuolia. Sorri kävelee hetken kiivaasti
    edestakaisin, pysähtyy sitten ikkunan luo. Äänettömyys.

ISOISÄ hiljaa tullen portaille.

Sibylla, oletko täällä? Vastaa. Missä sinä olisit, jollet ikkunan ääressä. Katseletko taas olemattomia? Näetkö kuoleman taakse: mitä siellä on?… Sibylla… älä lähde pois: minä parannan sinut. Sibylla, vastaa. Etkö ole täällä? Missä olisit — vastaa. Minä parannan sinut. Sinä et sitä usko. Mutta minä teen sen. Vastaa. Eikö täällä ole ketään?

SORRI

Minä olen täällä — hakotukkimies.

ISOISÄ hätkähtäen.

Sinä — hakotukkimies. Etkö häpeä kuunnella asioita, jotka eivät ole sinulle aiotut?

SORRI

Oletteko te, postimestari, hävennyt kuunnella sairaan lapsen leikkejä satumaailmassaan.

ISOISÄ

Minä kyllä sovin ne asiat Sibyllan kanssa — ne eivät liikuta sinua. Odotan rahojani. Sen kai olet ihan unohtanut. Morsiamesi onkin jo pitkin viikkoa valmistanut asiaa ja antanut minun kuulla, että kaikki kesälliset ansiosi ovat menneet korkoihin. Ja äidillesi. Ja muita liikuttavia tarinoita. Mutta et minnekään mene ennen kuin olet maksanut minulle. Takavarikoin tavarasi —, vaikkeivät liene minkään arvoisia, senkin kerjäläinen!

SORRI kuohahtaen.

Teiltä ainakaan en enää kerjää, saatte kaikki, mitä teille tulee!

Lähtee, lyö kiireesti kiinni ulko-oven.

ISOISÄ

Sibylla — ovatko vieneet sinut ulos? Amalia, etkö jo ole tullut postista? Käveletkö taas hierojan kanssa — oletko sinäkin tullut hulluksi?… Sylvi… Tuure, Tuure, olet väkevä, Sibylla ei paina paljon. Eikö täällä ole ketään. (Epätoivoinen huokaus.) Oi, voi! Cecilia Hordel… oi voi!

Menee ylös.

Hetken äänettömyys. Amalia tulee nopeasti, ottaa hatun päästään ja nojautuu ulos. Pienen ajan kuluttua tulee Tuure.

TUURE

Mitä ihmettä — oliko se sinun hierojasi?

AMALIA ärtyneenä.

Hävetä tässä saa silmät päästään… Äiti oli ollut apteekkarilla. Lundinin piti siellä hieroa eikä hän päässyt sisään, kun äiti oli siellä. Käveli sitten tuossa pitkin katua ja odotti.

TUURE

Mitä äiti tekee apteekkarilla?

AMALIA

On kai kerjäämässä rahoja sinulle.

TUURE

Ettei hän vain tekisi tyhmyyksiä.

AMALIA

Apteekkari ei anna mitään ilmaiseksi, sen tiedät hyvin.

TUURE ikkunassa.

Ei kuulu eikä näy.

AMALIA

Menisi yksintein naimisiin hänen kanssaan. Silmät tässä saa hävetä päästään.

TUURE

Kirottu köyhyys.

AMALIA

Kirottu rakkaus.

TUURE

Mitä sinä rakkautta moitit. Sellainen runollinen kohtaus sinulla tuossa juuri oli ikkunassa, että pois tieltä…

AMALIA

No, aina runollisempi kuin sinun kohtauksesi tätisi kanssa. Hänen rahojaanko sinä äsken pankissa nostit?

TUURE

Mitä hittoa se sinuun kuuluu.

AMALIA

No, kuuluu senverran, että minun kukkaroni kai nyt jätät rauhaan.
(Lähtee makuuhuoneeseen.)

    Tuure jää ikkunaan. Sytyttää savukkeen.
    Sylvi tulee.

SYLVI

Mikä Amalian on? Oletko tehnyt hänelle jotakin?

TUURE

On kai samassa kadotuksessa kuin kaikki muutkin.

SYLVI

Tuure, oletko sinä kuullut, että Väinölle on tarjottu paikka osuuskaupan johtajana ja samalla tarkastajana. Siinä on kovin hyvä palkka, mutta toiselta puolen kaikki on valmistettu Helsingin-matkaa varten. Saitko sinä tädiltä niin paljon että voisit antaa muutamaksi päiväksi?

TUURE

Ottakoon Väinö hiidessä hyvän paikan kun se hänelle tarjotaan…

Rouva Salava astuu sisään kiihtyneenä, sairas puna kasvoilla. Hän menee pöydän luo, lyö rahapinkan pöydälle ja hengittää syvään, silmät ummessa. Äkkiä hän avaa ne.

RVA SALAVA

No… niin… Oletteko kaikki täällä… Tässä saatte. Se on… rahaa.

SYLVI

Oikeaa rahaa?

TUURE

Mistä sinä olet saanut?

SYLVI

Tällaiset määrät! Apteekkariltako?

TUURE

Oletko sinä häneltä ottanut nämä rahat?

SYLVI

Älä nyt häntä ahdista, näethän, että hän voi huonosti. Menisit mieluummin hakemaan tohtoria.

TUURE

Äiti, oletko ottanut nämä rahat apteekkarilta?

SYLVI

Mene hakemaan tohtoria. Hän on täällä ylhäällä. (Huutaa.) Tohtori!

RVA SALAVA

Ei, ei!

SYLVI

Hän pyörtyy…

    Tuure juoksee hakemaan vettä.
    Isoisä on tullut portaille.

ISOISÄ

Mitä te huudatte? Onko Sibylla sairastunut? Sibylla, vastaa.

SYLVI

Äiti on sairastunut.

ISOISÄ

Äiti? Cecilia Hordel? Hän ei saa kuolla. Minun pitää puhua hänelle…
Antakaa lääkettä. Hän ei saa kuolla…

RVA SALAVA heräten, väsyneenä.

Isoisä, tulkaa… Menkää pois te muut… Isoisä… Menkää… Minun pitää puhua. Minä en jaksa tulla…

Sylvi ja Tuure ovat poistuneet huoneesta.

ISOISÄ

Noo, se menee ohi. Arvasinhan minä. (Lähtee hiljalleen yläkertaan.)
Tällaista se oli silloinkin… viisitoista vuotta sitten. Ja meni ohi.
Naisista ei koskaan tiedä, koska se on totta, koska kujeilua…

RVA SALAVA

Sovitusta, sovitusta — eikö mistään päin tule sovitusta?

Esirippu.

III NÄYTÖS

Sama huone. Ilta. Sohvalla rva Salava suureen huiviin kietoutuneena.
Soittokoneen ääressä Tuure, katkonaisesti soittaen ja laulaen
Schubertin "Am Meeriä". Ylhäältä kuuluu Sorrin ja isoisän kiivasta
puhelua. Yli hämärän huoneen lattian valuu ikkunoista katulyhdyn valo.
Amalia tuo vasemmalta vasta täytetyn kattolampun ja sytyttää sen.

AMALIA

Kutka tänään nyt oikeastaan matkustavat ja kutka jäävät? Kaikki on niin erinomaisen salaperäistä. Ja rahaa on. Kaikilla on rahaa. Ja kaikki ovat vapaat ja riippumattomat ja irvistelevät niille, jotka ovat heitä vuosikausia elättäneet. Mutta ei mitään kerrota. Väinö Sorri kulkee pää pystyssä ylös isoisän luo ja lukee siellä lakia niin että seinät paukkuvat. Tuleva pruustinna jakelee juomarahoja niille, jotka kantavat pois sulhasen tavaroita. Tuure laulelee, sillä frakki on maksettu ja liikkeen kassa taas täynnä. Lyyli Ceciliaa tuskin näkee setelipinkan takaa. Äiti viettää pian häitä rikkaan miehen kanssa. Päivä on siis jaellut runsaasti kukkasia… Olisi hauska tietää, kutka matkustavat. Mutta kaikki ovat niin erinomaisen salaperäisiä. Noo, pianhan se nähdään. Laiva höyryää jo rannassa.

Äänettömyys. Muutama pianoakordi.

AMALIA

Äiti ei taida jaksaa nousta. Tohtori ja näyttelijätär lupasivat vielä tulla ennen laivan lähtöä.

TUURE äkkiä lakaten soittamasta.

Tulevatko he vielä tänne! Niitä jäähyväisiä nyt uudistetaan lakkaamatta.

AMALIA

Hehän tulevat hakemaan Lyyli Ceciliaa — jos olen oikein ymmärtänyt. Vaan enhän minä tiedä. Joka taholla on pakattu ja pakattu — on ollut mahdoton erottaa kenen tavaroita… Äiti, minusta ei yhtään pidä ihmetellä, jos apteekkari vihdoinkin tahtoo asian ratkaistuksi. Hänen kanssaan on tarpeeksi kauan leikitelty.

TUURE

Seis! Apteekkari on ollut meidän kaikkien pankki. Ja kenenkä me aina olemme lähettäneet pankkiin? Sinäkään et mennyt isoisän luo, vaan äiti meni Nordlundille. Niin, niin. Silloinkin, kun sinun sairaalalaskuusi ei ollut rahaa.

AMALIA

Enkö minä maksanut sitä viimeistä penniä myöten?

TUURE

Kyllä vähitellen. Mutta mikset silloin ottanut isoisältä?

AMALIA

Antaako hän rahaa omiin silmiinsäkään?

TUURE

Mikset sitten itse mennyt apteekkarille?

AMALIA

Onko minun syyni, ettei minulle ole suotu sitä suloisuutta, mitä miehet rakastavat? En ole itse pyrkinyt tähän elämään — äiti sanoo, ettei syy liioin ole hänen. En sitten tiedä, mistä menen hakemaan syyllistä.

TUURE

Hautausmaasta — eikö äiti niin sanonut.

RVA SALAVA odottamatta.

Ehkä yläkerrasta.

AMALIA

Yläkerrasta — sanoitko niin, äiti? Mutta mikä ihme sinun on? Oletko sinä taas ottanut jotakin Nordlundin laatikosta? Kukaties morfiinia, tai jotain muuta hullutusta. Hänkin kun pitää sellaisia lukitsematta.

RVA SALAVA

Mitä kello on?

AMALIA

Ei tule kysymykseen, että tänä iltana menet sinne. Niinkuin ei sinusta jo olisi tarpeeksi puhuttu. Mitä asiaa sinulla muka olisi? Hän ehtii tavata sinut huomenna. Mitä varten sinä sinne lupasit mennä?

RVA SALAVA

Viemään verenpisarani. Kukkaseni tuolta ikkunalaudalta.

AMALIA

Hullutuksia.

TUURE

Mitä sinä nyt taas olet ottanut, puhut aivan sekaisin.

RVA SALAVA

En minä ole sekaisin. Hän pitää niistä. (Nousee verkalleen, vetää viluisena huivin ympärilleen ja tulee näyttämön etualalle.) Kerran se kuitenkin tulee jokaiselle viimeinen laiva… (Jää ikkunaan, katulyhdyn valossa näkyy hänen kasvojensa kalpeus.) Täytyy päästä sovintoon sen kanssa. Kaikkien kanssa.

AMALIA

Sovintoon — oletteko apteekkarin kanssa riidelleet? Ihmiset sanovat häntä riitaiseksi. Mutta ei hän minusta ole riitainen. Älä nyt, äiti. Hän puettaa sinut silkkiin ja samettiin. Ehkä hän lakkaa juomastakin — ainakin vähentää. Mutta sen minä sanon, että täällä kotona pitää vihkimisen tapahtua. Ja niin pian kuin suinkin — olettehan te molemmat jo saavuttaneet kypsän iän — juhlikaa sitten uudessa kodissanne niin paljon kuin tahdotte.

RVA SALAVA

Älä Jumalan tähden, älä Jumalan tähden.

TUURE

Ota sinä hänet, niin saat hänen silkkinsä ja samettinsa.

AMALIA

No, ei hän nyt minusta ole mikään niin vastenmielinen.

TUURE

Mutta ota hänet.

AMALIA

Cecilia Salavaahan hän rakastaa.

RVA SALAVA hädässä.

Amalia, hyvä rakas Amalia… jos sinä voisitkin ottaa hänet.

AMALIA

Nordlundin kanssa sinä, äiti, kuitenkin olet jaksanut kauemmin ylläpitää ystävyyttä kuin muiden kanssa.

RVA SALAVA

Niin, niin, niin, mutta…

AMALIA

Ne nyt olivat täyttä hullutusta sellaiset rakastumiset kuin siihenkin ylioppilaaseen — vailla pontta ja perää…

RVA SALAVA

Uskon että hän suostuisi, jos sinä suostuisit. Katso, voisit jättää postin, se on sentään rasittava toimi ajan pitkään. Nordlund on rikas, isoisäkin panisi siihen arvoa. Ehkä sinä voisit rakastua häneen. Tai oppia pitämään hänestä. Amalia, jos sinä tietäisit minun elämäni… minä en voi mennä hänelle… pelasta minut!

AMALIA taistelee mielenliikutustaan vastaan..

Vai pitäisi minun pelastaa sinut! Mikä sinulla on hätänä: rakastat, olet nuori ja kaunis. Etkä koskaan tule vanhaksi. Kun yksi rakkaus sammuu, syttyy toinen. Ja taas sinä suutelet niinikuin ensi kerran…

RVA SALAVA

Mistä sinä tiedät kuinka minä suutelin ensi kerran.

AMALIA

En tiedäkään. Mutta sanotaanhan sen olevan niin taivaallista. En tiedä, en tiedä, et mitään antanut minulle. Olit saita, äiti. Minä synnyin vanhana enkä minä leikkinyt lapsena enkä minä koskaan suudellut — sinä, äiti, rahaa voin sinulle antaa, kun näillä käsilläni raadan, mutta auttaa sinua rakkausasioissa, siihen en kykene! (Purskahtaa itkuun.)

TUURE

Odottakaa te, kyllä minä pidän huolen apteekkarista. Vai odottaa apteekkari Nordlund verenpisaroita — verenpisaroita minun äitini ikkunalta. Kyllä hän saa verenpisaroita.

Aikoo kiihtyneenä lähteä.

RVA SALAVA pidättäen hänet.

Tahdotko minua todella auttaa, Tuure? Älä mene Nordlundille — onko se niin kumma, jos vanhuus haluaa verenpisaroita nuoruuden akkunoilta. Mene Lyylin luo, koeta saada hänet ymmärtämään, että hänen täytyy lähteä maailmalle nyt tohtorin turvissa. Hänelle ei koskaan tule tällaista tilaisuutta. Hänen täytyy parantua ja löytää isänsä siivet. Mene, Tuure, menkää molemmat. Hänen täytyy se ymmärtää. Olen taistellut hänen kanssaan niin että olen aivan väsyksissä.

TUURE

Kyllä minä apteekkarin vielä tästä tavoitan.

AMALIA

Äiti on aivan oikeassa: milloin Lyylille tulisi tällainen tilaisuus?

Lähtevät Tuuren kanssa makuuhuoneeseen.

Rva Salava astelee viluisena ikkunan luo ja odottaa siinä. Isoisän ja Sorrin äänet lähenevät yläkerrasta. Tulevat vähitellen portaille, Sorri edellä, sitten isoisä.

ISOISÄ

Mistä sinä olisit saanut rahaa, hakotukkimies? Luulet voivasi minua petkuttaa. Elvira, tyttäreni, näkee huonosti — mitä vanhoja tupakanlentiä lienet minulle rahoina tuonut. Amalia, sinuun luotan: ovatko nämä oikeita rahoja? Etkö ole siellä? Sibylla, sinuunkin luottaisin, jos voisit tulla tänne. Missä te sitten kaikki olette? Oletteko siis jo matkustaneet, kiittämättömät? Eikö ketään ole täällä? Hakotukkimies pettää minua! Siinä on kiitos siitä että olen antanut hänen seitsemän vuotta asua kauniissa huoneessani: maksaa velkansa ja on vapaa — ettet häpeä. Kaikki te nyt olette vapaat. Isoisä on sokea, isoisää ei tarvita, rahaa on. Kuka on antanut rahaa? Sinäkö, Elvira? Oletko uskaltanut?

Rva Bask on tullut portaille.

RVA BASK

En hänelle, isä pikku, en yhtä penniä.

ISOISÄ

Mutta kyllä eräälle toiselle.

RVA BASK

Isä pikku, miksen minä saisi tehdä rahoillani mitä tahdon? Ehkä voi pistää päähäni lähteä matkalle. Minä tahdon minäkin pitää vähän hauskaa.

ISOISÄ

Hupsu, kuka sinulle rikkaan miehen toimitti, jollei isäsi. Ylioppilas oli köyhä rotta. Jos olisit saanut tahtosi läpi, niin ei sinulla nyt olisi yhtään mitään. Mutta isäsi ei kuunnellut kyyneliäsi, ja eikö hyvin käynyt.

RVA BASK itku kurkussa.

Isä pikku — hänen kanssaan olisin ollut onnellinen köyhyydessäkin.

ISOISÄ

Ystävältäsi Tuurelta voit saada kuulla yhtä ja toista köyhyyden onnesta. Ja ehkä myös tuolta hakotukkimieheltä.

SORRI

Omituista — tässä minulle tänään puhutaan samassa talossa köyhyyden onnesta ja rikkauden onnesta. Kukaan ei puhu siitä ainoasta, joka on jonkin arvoista: tunnonrauhasta.

RVA BASK

Hänen kanssaan olisin ollut onnellinen… Tuure, poikani, saa kaikki mitä minulla on, kun vain hiukkasen pitää minusta… Minä niin kaipaan, kaipaan… (Lähtee seuraavien vuorosanojen aikana yläkertaan.)

ISOISÄ

Pitää ja pitää — vai kerjäät sinäkin rakkautta. Ja huvimatkoja ja hauskaa. Matkusta yläkertaan, siinä on sinulle matkaa riittämiin. No, mene. Toisille ei anneta mitään, ja toisille niin että hukkuvat ylenpalttisuuteen. (Lyyhistyy lamaantuneena tuolilleen.) Entä poikani vaimo, onko hänkin jo »matkustanut»? Kuka hänellekin antoi rahaa! Ja kuinka minä olen häntäkin hoitanut ja ruokkinut. Ja hänen lastaan, Sibyllaa, joka ei ole edes minun sukuani. Ilman kiitoksen sanaa, hyvästiä sanomatta. Ja kuinka minä olen teistä kaikista murheen pitänyt… Rahaa ei kunnioiteta eikä totella — minä sanon sen, että Jumalaa ei enää ole taivaassa.

SORRI

Luulenpa melkein että Jumala on astunut taivaastaan ja on matkalla köyhän syntisen postimestari Schultzen tykö.

ISOISÄ

Jumala on matkalla — taas sinä uhkaat minua kuolemalla. No niin, jollei rahalla enää ole virkaa, niin mitäpä sitten ihmiselläkään…

SORRI

Kuolema on synnin palkka. Mutta ehkäpä teistä vielä tulee iankaikkisen elämän perillinen, nyt kun alatte päästä irti mammonasta.

Lähtee makuuhuoneeseen.

RVA SALAVA itsekseen.

Kuolema on synnin palkka…

Äänettömyys

ISOISÄ

Köyhä syntinen — eikö talo ole minun? Enkö ole teitä kaikkia ruokkinut? Sinä, Sibylla, olenko minä syntinen, minä joka olen leikkinyt kanssasi kuin lapsi? Kun sinä leikittelit paperinukkiesi seurassa, seisoin minä tuolla ylhäällä ja nauroin, ja se on ollut ainoa iloni… Cecilia Hordel, sinä, muistelepas vain, oliko kattoa pääsi päällä, kun otin sinut lasteni opettajaksi! Äitinä sait olla heille. Miksei kukaan vastaa, oletteko kaikki kuolleet?

AMALIA palaten, puettuna ulosmenoa varten, kädessään paperiin käärittyjä kukkia.

Hän ei suostu lähtemään ilman äitiä — Lyyli. Hän on aivan taipumaton. Mutta mitä se isoisä täällä onkaan puhunut? Väinö juuri tuli sellaisella uholla ja huusi, että »on ihanaa nähdä kuinka kahleet putoavat».

ISOISÄ

Amalia — sanoitko ettei Sibylla lähde? Sibylla jää! Sibylla ei jätä auttajaansa ja elättäjäänsä. Sibylla on toista kuin te kaikki.

AMALIA

Odottakaa nyt, isoisä. Sibylla kyllä menee pois meiltä, vaikka hän jää kaupunkiin.

ISOISÄ

Kaupunkiin — saako hän ehkä jonkin tanssimestarin toimen? (Naurahtelee.)

AMALIA

No, hakotukkimies ja Sylvi, hehän nyt menevät naimisiin, eikö isoisä ole kuullut? No, Sorri saa paikan osuuskaupan johtajana ja hyvän palkan ja suuren asunnon. Niin että toinen Raakel pääsee nyt naimisiin ja heidän luokseen menevät äiti ja Lyyli Cecilia.

ISOISÄ

Hulluja puhut — hakotukkimies kauppa-alalle? No, sitäkö varten hän täällä on kaiken kesää takonut päähänsä Juudaksen kieltä? Hulluja puhut.

AMALIA

Isoisä uskoo tai on uskomatta, niin se kuitenkin on. (Lähtee ulos.)

ISOISÄ

Papista kauppamies — nauran minä!… Kuka tuli sisään? Sylvikö? Vai joko sinulla nyt on niin uudet ja kalliit kengät, ettei askeleitasi enää tunne?