SEITSEMÄS LUKU
Mittaus-opillisia numeroita. — Pallon tilavuus. — Kaksinkertainen pallo. — Päällys. — Gondoli. — Salaperäinen laitos. — Ruokatarpeet. — Lopullinen summa.
Tohtori Fergusson oli jo kauan aikaa askaroinut matkansa erikoisseikkain valmistelemisessa. Sanomattakin on selvä, että pallo, tuo merkillinen kulkuneuvo, joka oli häntä kantava kautta ilmain, oli hänen alituisen huolenpitonsa esineenä.
Ensinnäkin, jott'ei pallo tulisi koolleen kovin suureksi, hän päätti täyttää sen vetykaasulla, joka on 14 ja puoli kertaa keveämpi ilmaa. Tämä kaasu, jota on helppo valmistaa, on antanut parhaimmat tulokset ilmapalloilla tehdyissä kokeiluissa.
Tarkoilla laskuilla oli tohtori saanut selville, että pallolla tulee olemaan neljäntuhannen naulan kuormitus. Oli siis laskettava, kuinka paljon voimaa pallolla pitää olla, kantaakseen tätä painoa, toisin sanoen pallon tilavuus.
Neljäntuhannen naulan painoa vastaa 44'847 kuutiojalan tila ilmaa,[10] toisin sanoen: 44'847 kuutiojalkaa ilmaa painaa noin 4000 naulaa.
Jos nyt pallon tilavuus tehdään 44'847 kuutiojalan suuruiseksi, ja tämä tila täytetään ilman asemesta vetykaasulla, joka, ollen 14 ja puoli kertaa keveämpi ilmaa, painaa ainoastaan 276 naulaa, niin jää tasapainon voittamiseksi 3724 naulaa. Tämä erotus pallon sisältämän kaasun ja ympärillä olevan ilman painossa — siinä juuri ilmapallon kohoamis-voima.
Jos palloon pannaan äskenmainittu määrä 44'847 kuutiojalkaa kaasua, niin täyttyy se kokonaan, mutta näin ei saa tapahtua, sillä sitä myöten kuin pallo nousee yhä ohuempiin ilmakerroksiin, pyrkii pallossa oleva kaasukin laajenemaan ja saattaisi pian halaista pallon kehyksen. Siksipä täytetään pallosta vain kaksi kolmas-osaa.
Mutta tohtori — erääsen laitokseen nähden, jonka hän yksin tunsi, — oli päättänyt täyttää pallonsa vaan puolilleen ja, koska sen oli määrä vetää 44'847 kuutiojalkaa kaasua, tehdä sen melkein kahta vertaa tilavammaksi.
Hän oli valinnut pallollensa pitkullaisen muodon, joka on havaittu sopivimmaksi. Vaakasuora läpimitta oli oleva 50 ja pystysuora 75 jalkaa.[11] Siitä oli tuleva niinmuodoin sferoidi, tilavuudelleen pyöreissä luvuissa 90 tuhatta kuutiojalkaa.
Jos tohtori Fergusson olisi saattanut käyttää kahta palloa, olisi hänen retkensä onnistuminen ollut sitä varmempaa, sillä jos toinen sattuisi ilmassa oltaessa halkeamaan, niin saattaisi, pohjalastia vähentämällä, pysyä ainakin toisen avulla ylhäällä. Kahden pallon hoitaminen kävisi kumminkin peräti vaikeaksi, niiden nousuvoima kun on aina pysytettävä yhtäläisenä.
Kauan aikaa tätä seikkaa mietittyänsä, Fergusson viimein keksi nerokkaan sovittelun, joka teki mahdolliseksi yhdistää kahden pallon edut ja välttää niiden tuottamat haitat: hän rakennuttaa kaksi erikokoista palloa ja panee ne sisäkkäin. Ulkopuolinen pallo saa sen koon kuin edellä on mainittu. Sisäpuolinen pallo on oleva noin 45 jalkaa poikkipuolin ja 68 jalkaa pitkinpäin. Viimeksi mainittu on siis tilavuudelleen oleva vain 67'000 kuutiojalkaa; se on asuva sitä ympäröivässä aineessa; erityisen läpän kautta on palloilla oleva yhteys keskenään.
Tästä laitoksesta oli oleva se etu, että jos tarvitsee laskeumista varten vähentää kaasua, niin sitä päästetään ulos isommasta pallosta, ja vaikkapa se pitäisi kokonaankin tyhjentää, niin on pienempi vielä koskematonna; silloin saattaa irroittaa ulommaisen päällyksen pois, turhanpäiten painamasta, jolloin toinen, jäljelle jäänyt, pallo ei ole niin tuulen heiteltävänä kuin puolilleen täytetyt pallot tavallisesti ovat.
Ja jos niinkin sattuisi, että ulkopuolinen pallo repeää, niin on toinen varalta jäljellä.
Kumpikin pallo tehtiin lyonilaisesta, ristiinkudotusta, guttaperkalla imetetystä taftasta. Tällainen gummihartsinen kangas on täydellisesti ilmanpitävä; siihen ei pysty hapot eikä kaasut. Pallon yläpäähän pantiin tafta kaksinkertaisena, sillä kohdalla kun on kovin puristus kestettävänä.
Tämä päällys saattaa pitää kaasua kuinka kauan hyvänsä. Ykdeksän neliöjalkaa taftaa painoi puoli naulaa. Kun nyt ulommaisen pallon pinta-ala oli noin 11'600 neliöjalkaa, niin painoi sen päällys lähes 650 naulaa. Sisimmäisen pallon päällys, pinta-alalleen 9200 neliöjalkaa, ei painanut kuin 510 naulaa, päällykset siis yhteensä 1160 naulaa.
Gondolia kannattava verkko tehtiin erittäin lujista hamppuköysistä; molemmat läpät valmistettiin mitä suurimmalla huolella, niistä kun kokonaan oli riippuva pallon hoito.
Gondoli, muodolleen pyöreä ja viisitoista jalkaa läpimitassa, punottiin pajuista, lujitettiin ohuilla rautavanteilla ja varustettiin alapuolella kimmoavilla jousilla, täräysten lieventämiseksi. Gondoli verkkoineen ei painanut kuin 280 naulaa.
Sitä paitsi teetti tohtori neljä läkkilaatikkoa, seinät kahden linjan (5 millimetrin) paksuisia; laatikoitten välillä kulki hanoilla varustettuja putkia. Tästä laitoksesta nousi letku, noin 2 tuumaa (5 cm) läpimitassa, päättyen kahteen eri pitkään haaraan, niistä suurempi 25 ja pienempi vaan 15 jalkaa pitkä.
Läkkilaatikot sijoitettiin gondoliin siten, että ottivat niin vähän tilaa kuin suinkin mahdollista. Letku, joka oli tuleva käytäntöön vasta myöhemmin, kääräistiin erilleen. Samoin myös erittäin vahva Bunsenin sähköpatteri. Tämä kone oli niin nerokkaasti kokoonpantu, ett'ei se painanut kuin kuusisataa naulaa, siihen lukien 25 gallonia (112 litraa) vettä erityisessä laatikossa.
Matkalle oli otettava seuraavat instrumentit: kaksi barometria, kaksi termometriä, kaksi kompassia, sekstantti, kaksi kronometriä, keinotekoinen horisontti ja altazimuti kaukaisten ja saavuttamattomain esineitten mittaamista varten. Greenwichin tähtitorni oli tarjoutunut tohtorin käytettäväksi. Tämä ei kumminkaan aikonut tehdä fysillisiä kokeita; hän tahtoi vaan aina olla selvillä matkansa suunnasta ja tärkeitten jokien, vuorten ja kaupunkien asemasta.
Hän varustihe kolmella, tarkoin koetetulla rauta-ankkurilla sekä keveillä ja samassa lujilla silkkisillä nuoraportailla, joitten pituus oli 50 jalkaa.
Hän laski myös tarkoin elintarpeitten painavuuden. Mukaan oli otettava teetä, kahvia, korppuja, suolalihaa ja pemmikania, erästä valmistetta, joka sisältää runsaasti ravintoaineita, mutta ottaa vähän tilaa. Paitsi riittävää määrää viinaa, oli mukaan otettava kaksi laatikollista vettä, 22 gallonia (99 litraa) kummassakin.
Näitten eri tarpeitten kuluminen oli vähitellen keventävä ilmapallon kantamaa painoa. Huomattava nimittäin on, että pallon tasapaino ilmassa on äärettömän herkkä: melkein mitätön painon vähennys saattaa vaikuttaa peräti tuntuvia siirtymisiä.
Eikä unohtanut tohtori telttaakaan, joka oli kattava yhden osan gondolia, eikä peitteitä, ainoita makuutarpeita matkalla, eikä metsästäjän pyssyjä eikä kruuti- ja luotivarastoa.
Tässä yhteenveto hänen laskuistaan:
Fergusson …………….. 135 naulaa
Kennedy ………………. 153 "
Joe ………………….. 120 "
Ensimmäinen pallo ……… 650 "
Toinen pallo ………….. 510 "
Gondoli verkkoineen ……. 280 "
Ankkurit, instrumentit,
pyssyt, peitteet, teltta, . 190 "
erillaiset esineet
Liha, pemmikani, korput,
tee, kahvi, viina ……… 386 "
Vesi …………………. 400 "
Kalusto ………………. 700 "
Vedyn paino …………… 276 "
Pohjalasti ……………. 200 "
Yhteensä 4000 naulaa
Siinä luettelo siitä neljäntuhannen naulan painosta, jonka tohtori Fergusson aikoi kohottaa ilmoihin. Pohjalastia ei tarvinnut kuin kaksisataa naulaa, "odottamattomain tapausten varalta", sanoi hän, arvellen, että hänen keksimänsä laitos on tekevä sen tarpeettomaksi.
KAHDEKSAS LUKU
Joen merkitys. — "Resoluten" päällikkö. — Kennedyn arsenaali. —
Sijoitukset. — Jäähyväis-päivälliset. — Lähtö helmikuun 21:nä. —
Tohtorin tieteelliset esitelmät. — Duveyrier, Livingstone. —
Ilmapurjehduksen yksityisseikkoja. — Kennedy saatettu vaikenemaan.
Helmikuun 10:nä olivat varustukset melkein päättyneet. Pallot olivat aivan valmiit ja sisäkkäin. Tehtiin koetus puristetulla ilmalla, ja havaittiin ne erittäin lujiksi.
Joen riemulla ei ollut ääriä ensinkään. Myötäänsä hän kulki Greek streetin ja Mittchellin tehtaan väliä, aina touhussa, mutta aina hilpeällä mielellä, kernaasti kertoillen heidän matkastansa, vaikk'ei häneltä tiedusteltukaan, ylpeänä ennen kaikkea siitä, että pääsee herransa mukaan. Luulenpa kuin luulenkin, että ilmapallon näyttäminen, tohtorin aatetten ja aikomusten selitteleminen, tilaisuuden hankkiminen näkemään häntä avonaisessa akkunassa tahi ulkona kadulla, — että se tuotti tuolle kunnon pojalle muutamia puolicrowneja. Ja kenpä häntä siitä moittisi! Olihan hänellä oikeus käyttää hiukan hyödykseen aikalaistensa ihmettelyä ja uteliaisuutta.
Helmikuun 16:na Resolute kävi ankkuriin Greenwichin kohdalle. Se oli kahdeksansadan tonnin vetoinen propellilaiva, nopeakulkuinen ja oli käynyt viemässä muonavaroja sir James Rossin retkikunnalle polariseuduissa. Kapteeni Pennet kuului olevan miellyttävä mies, jossa tohtorin matka herätti erittäin suurta intressiä, ja joka tohtoria kohtaan oli jo kauan aikaa tuntenut kunnioitusta. Tämä Pennet oli enemmän tiedemies kuin soturi, vaikka hänen laivassaan olikin neljä vanhan-aikuista tykkiä. Pahaa ne eivät kumminkaan olleet tehneet vielä kellenkään; niitten oli yksinomaisena määränä pitää pauhua vain kaikkein rauhallisimmassa tarkoituksessa.
Resoluten ruoma oli laitettu sellaiseksi, että ilmapallon saattoi sijoittaa siihen, ja helmikuun 18:nä pallo vietiinkin laivaan, mitä suurinta varovaisuutta noudattaen. Se laskettiin peräosaan, suojaan kaikilta sattumuksilta. Gondoli esineineen, ankkurit, köydet, ruokatarpeet, vesiarkut, jotka oli määrä täyttää Zanzibarissa, kaikki ne lastattiin laivaan Fergussonin oman valvonnan alla.
Niinikään otettiin laivaan kymmenen tonnia rikkihappoa ja kymmenen tonnia romurautaa vetykaasun valmistamista varten. Siinä oli jo enemmänkin kuin tarvittiin, mutta täytyihän olla mahdollisten vahinkojenkin vara. Kaasunkehitys-laitos, johon kuului kolmekymmentä tynnyriä, pantiin ruoman pohjalle.
Nämä lähtöhankkeet päättyivät 18:na helmikuuta illalla. Kaksi mukavasti sisustettua hyttiä oli valmiina tohtori Fergussonia ja hänen ystäväänsä Kennedyä varten. Viimeksimainittu, joka yhä vannoi, ett'ei hän lähde, nousi laivaan, mukanaan kokonainen arsenaali ampuma-aseita: kaksi mainion tarkkaa, takaa-ladattavaa kaksipiippuista pyssyä ja verraton karhiini, Purdey Moore et Dickson'in tehtaasta Edinburgissa: moisella luikulla Kennedy häikäilemättä lennättää kauriin silmään luodin kahdentuhannen askelen päästä. Lisäksi oli hänellä kaksi kuusipiippuista Coltin revolveria odottamattomain sattumusten varalta. Kruutisarvet, patronat, lyijyt ja luodit, riittävissä määrin kaikkia, eivät painaneet yli sen kuin tohtori oli määrännyt.
Kolme retkelle-lähtijää nousivat laivaan helmikuun 19:nä. Kapteeni ja upseerit ottivat heidät vastaan suurella kunnioituksella. Tohtori oli kylmä kuin ainakin, mielessään vaan retki; Dick oli hieman levoton, mutta ei näyttänyt olevansa niitä miehiäkään; Joe kulki keikutellen ja kompia ja sanansutkauksia lasketellen. Hänestä tulikin oikea huvimestari matrossien kajutassa, jossa hänellekin oli varustettu oma koju.
Helmikuun 20:na piti Kuninkaallinen Maantieteellinen Seura suuret jäähyväis-päivälliset tohtori Fergussonille ja Kennedylle. Kapteeni Pennet upseereineen oli läsnä tällä aterialla, jossa vallitsi ilo ja vilkkaus, ja jossa maljoja juotiin yksi toistaan mielistelevämpi, ja terveyttä ja pitkää ikää toivotettiin niin runsaasti, että kukin läsnäolija saattoi olla vakuutettu elävänsä ainakin sata vuotta. Sir Francis M…, juhlassakin esimiehenä, johti puheita hillityllä liikutuksella, mutta täynnä arvokkaisuutta.
Dick kävi kovin hämille, kun hänenkin osallensa tuli aimo palanen näitä maljan-ääreisiä onnitteluja. Sittenkuin oli juotu "pelvottoman Fergussonin, Englannin kunnian, onneksi", piti myöskin juotaman "yhtä uljasmieliselle Kennedylle, hänen rohkealle matkatoverilleen".
Dick punastui korviaan myöten, mutta sitä pidettiin vaatimattomuuden merkkinä. Kättentaputukset kajahtivat kahta äänekkäämmin. Dick punastui entistä enemmän.
Jälkiruuan aikana saapui kuningattaren lähettiläs: kuningatar lähettää tervehdyksensä molemmille matkustajille ja toivottaa heidän yrityksellensä menestystä.
Ja tähän piti taas juoda maljoja "Hänen Herttaiselle Majesteetillensa".
Puolen-yön aikana, liikuttavain jäähyväisten ja lämpimäin kädenpuristusten perästä, läsnäolijat hajaantuivat.
Resoluten venheet olivat odottamassa Westminsterin sillan luona. Kapteeni vieraineen ja upseereineen astui venheisin, ja nopeasti ne läksivät viiltämään alas Thames jokea Greenwichiin päin.
Kello yhden aikana makasivat laivalla kaikki.
Huomenissa, helmikuun 21:nä, kello kolme aamulla alkoivat kattilat kihistä; kello viisi nostettiin ankkuri, ja propellinsa työntämänä läksi Resolute painamaan Thamesin suuta kohti.
Sanomattakin on selvä, että keskustelujen aineena laivassa oli yksinomaa tohtori Fergussonin retki. Jo pelkästään hänen personansa ja äänensä herätti sellaista luottamusta, ett'ei vähän ajan perästä kukaan, paitsi Skotlantilaista, rahtustakaan epäillyt hänen hankkeensa onnistumista.
Pitkäin joutohetkien aikana piti tohtori upseereille täydellisen luentosarjan maantieteessä. Viimeisten neljänkymmenen vuoden löytöretket Afrikassa alkoivat innostaa näitä nuoria miehiä. Fergusson kertoi heille Barthin, Burtonin, Speken, Grantin retkistä. Hän kuvaili heidän eteensä tämän salaperäisen tienoon, jonne tiede nyt pyrkii tunkeutumaan joka puolelta. Pohjoisessa oli nuori Duveyrier käynyt tutkimassa Saharaa ja tuonut Parisiin mukanansa Tuaregien päällikön. Franskan hallituksen toimesta valmisteltiin par'aikaa kahta retkikuntaa, joista toinen lähtee pohjoisesta päin, toinen lännestä, jonka jälkeen he yhtyvät Timbuktussa. Etelässä uupumaton Livingstone eteni yhä päiväntasaajaa kohti ja oli, vuodesta 1862 alkaen, kulkemassa Mackensien kanssa ylös Rovoonia virtaa. Ennenkuin yhdeksästoista vuosisata päättyy, lausui tohtori Fergusson, on Afrika varmaankin paljastava ne salaisuudet, joita se on helmassansa kätkenyt kuusituhatta ajast'aikaa.
Kuulijain mielenkiinto kohosi kiihkeimmilleen varsinkin silloin kuin hän rupesi kertomaan heille retkensä valmistusten yksityisseikoista. Heidän teki mielensä tarkastaa, pitävätkö hänen laskunsa paikkaansa; he väittelivät keskenään, ja mielellänsä tohtori otti osaa heidän väittelyihinsä.
Yleensä he hämmästyivät sitä, että hän ottaa verraten vähäisen määrän ruokavaroja. Eräänä päivänä muuan nuori upseeri tiedusteli tätä seikkaa tohtorilta.
— Ja sekö kummastuttaa teitä? — kysäisi tohtori.
— Kummastuttaa niinkin.
— Mutta kuinka kauan te sitten luulette matkani kestävän? Kuukausmääriä, niinkö? Suuri erehdys. Jos sitä kovin kauan kestäisi, niin me olisimme hukassa, me emme pääsisi perille. Eihän Zanzibarista Senegalin rannalle ole kuin 6500 kilometriä, sanokaamme vaikka 7000. Jos nyt lukee 38 km tunnissa — mikä ei vielä vastaa junainkaan nopeutta meillä, — niin ennättäisi Afrikan poikki seitsemässä vuorokaudessa, kulkien yöt päivät.
— Silloinhan te ette ennättäisi nähdä mitään, ette tehdä maantieteellisiä havainnoita ettekä tutkia seutuja.
— Mutta, — vastasi tohtori, — koska pallo on minun vallassani, koska minä nousen ja lasken mieleni mukaan, niin minä pysähdyn, milloin hyväksi näen, varsinkin milloin liian kovat ilmavirrat uhkaavat temmata minut mukaansa.
— Ja niitä teidän tiellenne kyllä sattuu, — virkkoi kapteeni Pennet.
— On orkaaneja, jotka kulkevat 450:kin kilometriä tunnissa.
— Sepä se, — vastasi tohtori. — Moisella vauhdilla pääsisi Afrikan poikki kahdessatoista tunnissa: heräisi Zanzibarissa ja laskisi levolle Saint-Louisissa.
— Mutta, — arveli muuan upseeri, — saattaako pallo seurata mukana sellaisessa vauhdissa?
— On niinkin sattunut.
— Ja pallo kesti?
— Vallan hyvin. Se tapahtui Napoleonin kruunauksen aikaan, v. 1804. Ilmassa-purjehtija Garnerin laski Parisissa kello yksitoista illalla pallon, johon oli kultaisilla kirjaimilla merkitty: "Parisi, 25 p. frimaire kuuta v. XIII, jolloin Hänen Pyhyytensä Pio VII kruunasi keisari Napoleonin". Seuraavana aamuna kello 5 Roman asukkaat näkivät saman pallon leijuvan Vatikanin yli campagnalla ja laskevan vihdoin Braccianon järveen. Niinmuodoin, hyvät herrat, pallo kestää sellaisen vauhdin.
— Pallo kyllä, entäs ihminen? — uskalsi Kennedy virkkaa.
— Ihminen myöskin, sillä liikkumatonhan pallo on sitä ympäröivään ilmaan nähden, toisin sanoen: eihän se ole pallo, joka eteenpäin kiitää, vaan itse ilmakehys sen ympärillä; saatte huoleti sytyttää kynttilän gondolissa: liekki ei lävähdäkään. Jos Garnerinin pallossa olisi ollut mukana purjehtija, ei hän olisi tuosta vauhdista kärsinyt vähääkään. Enkä minä sitä paitsi aio koetella sellaista vauhtia, vaan milloin minun sopii yöksi tarttua kiinni puuhun tai johonkin muuhun esineesen, en ole suinkaan käyttämättä tilaisuutta hyödykseni. Mitä taas ruokavaroihin tulee, niin onhan meillä niitä kahdeksi kuukaudeksi, ja mikäpäs estäisi meidän taitavaa metsästäjäämme hankkimasta meille metsänriistaa riittävästi, maissa käydessämme!
— Niitä mestarilaukauksia, mr Kennedy! — huudahti muuan nuori midshipman, kateellisin silmin katsellen Skotlantilaista.
— Puhumattakaan siitä, — lisäsi toinen, — että tähän huviin liittyy vielä suuri kunnia.
— Hyvät herrat, — virkkoi metsästäjä, — teidän mielistelynne ovat hyvin liikuttavia … mutta ohitse ne minusta menevät.
— Mitenkä? — huudettiin joka puolelta, — ettekö sitten mene mukaan?
— En mene.
— Ettekö aio seurata tohtori Fergussonia?
— En ainoastaan ole seuraamatta häntä, vaan minä läksin tänne, pysäyttääkseni hänet vielä viimeisessä silmänräpäyksessä.
Kaikkien katseet kääntyivät tohtoriin.
— Älkää kuunnelko häntä, — virkkoi tohtori tyyneesen tapaansa. — Siitä asiasta ei maksa kiistellä hänen kanssaan; hän tietää kyllä lähtevänsä.
— Pyhän Patrikin kautta! — huudahti Kennedy, — minä vannon…
— Älä vanno, ystävä Dick; sinut on mitattu ja punnittu, sinut, niinkuin sinun kruutisi ja pyssysi ja luotisikin; emme siis puhu siitä sen enempää.
Ja todellakin: siitä hetkestä, hamaan siihen asti kuin tultiin Zanzibariin, ei Dick avannut suutansakaan. Ei hän puhunut tästä asiasta eikä mistään muustakaan. Hän vaipui äänettömäksi.
YHDEKSÄS LUKU
Capin ympäri. — Kokassa. — Joen esitelmä kosmografiassa. —
Ohjattavat pallot. — Ilmavirtain etsimisestä. — Heureka.
Resolute kulki nopeasti Hyvän Toivon nientä kohti. Ilma pysyi kauniina, vaikka merellä kävi kova aallokko.
Maaliskuun 30:nä, seitsemänkolmatta päivää Lontoosta lähdön jälkeen, kohosi taivaanrannassa näkyviin Pöytävuori, Capin kaupunki, joka sijaitsee kukkulaisen amfiteatterin juurella, näkyi jo merikiikareihin, ja pian laski Resolute ankkurinsa sen satamaan. Sinne ei kapteeni pysähtynyt muuta kuin hiiliä ottamaan, mikä oli yhden päivän asia. Huomenna käännyttiin jälleen etelää kohti. Nyt oli kierrettävä Afrikan eteläisin niemi ja laskettava Mozambikin salmeen.
Joe ei ollut ensimmäisellä merimatkallaan. Pian hän oli täälläkin kuin kotonaan. Kaikki pitivät tuosta avomielisestä ja hilpeäluontoisesta miehestä. Suuri osa hänen isäntänsä mainetta heijasteli hänestäkin. Häntä kuunneltiin kuin mitä oraakelia, eikä hän erehtynyt sen enempää kuin muutkaan ennustajat.
Sillä välin kuin tohtori piti esitelmiänsä upseereille, istui Joe kokassa ja luennoitsi historiasta omalla tavallaan, ja sitä tapaahan ne ovat noudattaneet suurimmatkin historioitsijat kaikkina aikoina.
Keskusteltiin tietysti ilmapurjehduksesta. Joella oli ensi alussa työ ja tekeminen, saadessaan noita härkäpäitä käsittämään tämän hankkeen merkitystä, mutta siitä kerran selville päästyä, yltyi merimiesten mielikuvitus Joen kertomuksista niin, ett'eivät he enää pitäneet mahdottomana mitään.
Häikäisevän puhelias kertoja vakuutteli, että tämän matkan perästä tehdään monta muuta. Tämä on vasta ensimmäinen numero kokonaisessa sarjassa ihan yli-inhimillisiä yrityksiä.
— Nähkääs, hyvät ystävät, kun kerran on päässyt tällaisen reissaamisen makuun, niin ei muut meiningit enää kelpaakaan. Ja niinpä sitä ensi kerralla ei kuljetakaan poikkipuolin, vaan pusketaan suoraan yhä ylöspäin.
— Jaa kuuhunko, vai? — kysäisi yksi kuulijoista ihmeissään.
— Vai kuuhun! — arveli Joe; — ei maar; se on liian tavallista; kaikkihan ne nykyjään kuuhun kulkevat. Sitä paitsi, siellä ei ole vettä; sitä pitäisi raahata sinne mukaan suunnattomat määrät, ja ilmaakin pitäisi viedä lasipurkeissa, jos mieli hiukankaan hengittää.
— Mahtaiskohan siellä olla katajaviinaa? — kysäisi muuan, joka suuresti harrasti tätä juomaa.
— Ei tippaakaan, poikaseni. Ei; kuusta me viis. Me lähdetään noihin ihaniin tähtiin, suloisiin planettoihin, joista isäntä niin usein on puhunut. Ensi aluksi pistäytään tervehtimässä Saturnoa…
— Niin sitäkö, jolla on se rengas? — kysyi puosmanni.
— Vihkimäsormus justiin. Ties vaan, minne siltä muija lie saanut!
— Ettäkö ihan niin korkealle? — virkkoi muuan typertynyt kokkipoika.
— Kyll'on koko hiivatti, se teidän isäntä!
— Hiivattiko! On se vähän parempikin.
— Entäs Saturnon jälkeen? — tiedusti muuan kaikkein maltittomimpia.
— Jaa senkö? No sitten käydään Jupiterissa. Se se vasta hassu maa: vuorokaus ei kestä siellä kuin yhdeksän ja puoli tuntia; laiskurien luvattu maa. Mutta vuoden pituus on sen sijaan kaksitoista ajast'aikaa, ja sehän on vallan edullista niille, joilla ei ole enää kuin kuusi kuukautta tallusteltavana tässä matoisessa maailmassa. Se jatkaa ikää, nähkääs.
— Kaksiko toista vuotta! — huudahti kokkipoika.
— Jaa-a, poikaseni. Siinä maassa sinä tähän aikaan vielä imeä jollittaisit, ja tuo mies tuossa, jolla on jo kuudeskymmen meneillään, olisi siellä puolen viidettä vanha paitaressu.
— Se ei pidä kutiaan, — huusi koko kokkapuoli yhdestä suusta.
— Puhdas tosi, — sanoi Joe vakavasti. — Mutta minkäs minä sille? Kun sitä vaan elelee ikänsä kaiken eikä opi mitään, niin typeränä pysyy kuin pässi. Pistäytykääs Jupiterissa, niin saatte nähdä.
Ja hänelle naurettiin, mutta puoleksi uskottiinkin, ja hän jutteli heille, kuinka Neptunossa varsinkin merimiehiä suositaan, ja kuinka Mars tähdessä sotamiehet ovat olevinaan niin suuria herroja, että lopulti ihan vihaksi pistää. Mitä taas tulee Merkurioon, niin se se on vihoviimeinen paikka: ei kuin varkaita vaan ja kauppamiehiä, ja niin toistensa näköisiä, ett'ei tahdo osata erottaa kuka on mikä. Ja Veneristä hän vihdoin loi heidän eteensä oikein ihastuttavan kuvan.[12]
— Ja kun me tullaan takaisin tuolta reissulta, niin sitten meidät koristetaan Etelän ristillä, joka kimaltelee siellä hyvin korkealla Pilvien Pitäjän napinlävessä.
— Ja sen te olette hyvin ansainneetkin, — sanoivat merimiehet.
Ja näin ne kuluivat hilpeissä haasteluissa nuo pitkät puhteet Resoluten kokassa. Ja sillä välin tohtorin opettavaiset keskustelut jatkuivat jatkumistaan.
Eräänä päivänä nostettiin kysymys ohjattavista ilmapalloista, ja tiedusteltiin tohtorin mielipidettä tästä asiasta.
— En usko, — sanoi hän, — ohjattavain ilmapallojen mahdollisuutta. Minä tunnen kaikki, mitä tässä tarkoituksessa on koetettu ja ehdotettu, mutta käytännöllistä tulosta ei ole koskaan saavutettu. Arvaatte kyllä, että minä olen tätä asiata miettinyt, se kun on juuri minulle niin ylen tärkeä, mutta min'en ole kyennyt kysymystä ratkaisemaan millään nykyisen mekanikan tarjoamilla keinoin. Pitäisi keksiä aivan erinomaisen voimakas ja samalla äärettömän keveä mootori. Sitä paitsi on tähän saakka koetettu saada ohjatuksi gondolia eikä palloa. Ja se on ollut erehdystä.
— Mutta — väitettiin — ilmapallon ja laivan välillä on sentään paljon yhtäläistä, ja laivaahan käy ohjaaminen mielensä mukaan.
— Yhtäläisyyttä, — vastasi tohtori, — on peräti vähän tai ei ensinkään. Ilma on verrattavasti ohuempaa kuin vesi, johon laiva ei vajoo kuin puoliväliin, jota vastoin ilmapallo ui kokonaan ilmassa ja pysyy liikkumattomana ympärillä olevan aineen suhteen.
— Teidän mielestänne siis aerostatinen tiede on sanonut viimeisen sanansa.
— Ei suinkaan! ei suinkaan! Täytyy keksiä toisia keinoja, ja kosk'ei ole opittu palloa ohjaamaan, täytyy pysytellä edullisten ilmavirtain piirissä. Mitä korkeammalle nousee, sitä tasaisemmiksi ilmavirrat käyvät, yhä liikkuen yhteen suuntaan. Ei niitten tiellä ole laaksoja eikä vuoria, jotka tekevät maanpinnan epätasaiseksi, ja siinähän, niinkuin tiedätte, on pääsyy tuulien vaihteluun ja niitten suunnan muuttelemiseen. Kun kerran näistä vyöhykkeistä on selvillä, niin ei tarvitse muuta kuin saattaa pallo siihen virtaan, mikä milloinkin on edullista.
— Mutta sittenhän, — virkkoi kapteeni Pennet, — sittenhän täytyisi myötäänsä nousta ja laskea. Ja se se vaikeinta, hyvä tohtori.
— Miksikä niin, kapteeni hyvä?
— Käsittäkää minut oikein: se on oleva vaikeata ja hankalaa ainoastaan pitemmillä retkillä eikä pienillä huvimatkoilla ilmassa.
— Ja mistä syystä, jos suvaitsette?
— Ettehän te voi kohota muutoin kuin vähentämällä painolastia ettekä laskea muutoin kuin menettämällä kaasua, ja näin ollen teiltä loppuu pian sekä kaasut että painolastit.
— Siinäpä se asian ydin onkin, rakas kapteeni! Siinä ainoa vaikeus, jonka voittamiseen tieteen tulee pyrkiä. Ei ole päämääränä pallon ohjaaminen, vaan pallon kohottaminen ja laskeminen, niin ett'ei kaasu vähene, kaasu, joka on sen voima, sen veri, sen sielu, jos niin sopii sanoa.
— Te olette oikeassa, hyvä tohtori. Mutta tätä kysymystä ei ole vielä ratkaistu; se keino on vielä keksimättä.
— Suokaa anteeksi, se on keksitty.
— Kuka sen on keksinyt.
— Minä.
— Tekö?
— Enhän minä toki muutoin olisi uskaltanut lähteä yrittämään Afrikan poikki ilmapallolla. Neljänkolmatta tunnin kuluttua ei minulla olisi kaasua yhtään.
— Mutta ettehän tästä puhunut mitään Englannissa?
— En. En tahtonut aiheuttaa asiasta yleistä keskustelua. Se olisi ollut mielestäni hyödytöntä. Minä tein valmistavia kokeita salassa ja olen varsin tyytyväinen. Sen enempiin toimiin ei minun tarvinnut ryhtyä.
— No niin! Saako udella salaisuuttanne?
— Se on pian selitetty; se onkin varsin yksinkertainen asia.
Kuulijakunnan tarkkaavaisuus oli kohonnut korkeimmilleen, ja tohtori alkoi tyyneesti seuraavaan tapaan.
KYMMENES LUKU
Entisiä kokeita. — Tohtorin viisi arkkua. — Hormi. — Uuni. —
Käyttämistapa. — Varma menestys.
"On usein, hyvät herrat, koeteltu keksiä keinoja, joilla pääsisi kohoamaan ja laskemaan, kaasua tai pohjalastia vähentämättä. Franskalainen ilmassa-purjehtija Meunier luuli saavuttavansa tämän puristamalla ilmaa pallon etuosassa. Belgialainen, tohtori von Hecke koetti siipien ja leyhyttimien avulla saada aikoin kohtisuoraa liikettä, mutta se olisi useimmissa tapauksissa ollut riittämätöntä. Käytännölliset tulokset näistä kokeista olivat kaikkea merkitystä vailla.
"Minä päätin ryhtyä tähän asiaan suoremmin. Ensinnäkin jätän pohjalastin kokonaan syrjään. Se saattaa olla tarpeen ainoastaan pakkotilassa, esimerkiksi, jos koneistoni sattuisi särkymään tai minun täytyisi silmänräpäyksessä kohota ylös jonkun odottamattoman esteen tieltä.
"Minun keinoni, jolla saan pallon kohoamaan tai laskemaan, on yksinkertaisesti vain kaasun ohentaminen tai tihentäminen, muuttamalla pallossa olevan kaasun lämpötilaa. Ja tämän tarkoitukseni perille minä pääsen näin:
"Laivaan tuotiin, niinkuin huomasitte, gondolin mukana useampia arkkuja, joitten merkitystä ette tunne. Näitä arkkuja on viisi.
"Ensimmäisessä arkussa on noin 115 litraa vettä, johon minä lisään muutaman pisaran rikkihappoa, enentääkseni sähkön johtumista siinä. Tämän veden minä jaan alkuaineksiinsa voimakkaalla Bunsenin patterilla. Vedessä, niinkuin tiedätte, on kaksi volymia vetyä ja yksi volymi happea.
"Viimeksi mainittu nousee, patterin vaikutuksesta, positivisen polin kohdalla toiseen arkkuun. Kolmas arkku, tämän yläpuolella ja kaksi kertaa tilavampi, vastaan ottaa negativisen polin kohdalta vedyn.
"Kaksisuisten hanain kautta nämät kaksi arkkua ovat yhteydessä neljännen arkun kanssa, jonka nimi on seoksen arkku. Siinä nämä kaksi vedestä hajonnutta kaasua yhtyvät. Tämä seoksen arkku vetää noin puolitoista kuutiometriä.
"Tämän arkun yläosassa on platinasta tehty, hanalla varustettu putki.
"Huomaattehan jo, hyvät herrat: apparaatini on vain puhallusputki, jota minä lyhyyden vuoksi sanon hormiksi, happi- ja vetykaasua varten. Se kehittää enemmän lämpöä kuin sepän ahjo.
"Ryhdyn nyt selittämään apparaatini toista osaa.
"Ilmapalloni on hermeetisesti suljettu. Sen alaosasta lähtee kaksi rinnakkaista putkea, jotenkin lähellä toisiaan. Toisen alkupää on vetykaasun ylimmissä kerroksissa, toisen keskellä alimpia kerroksia.
"Näissä putkissa on aina vähän matkan päässä toisistaan lujia kautshukki-niveleitä, jotka antavat perää pallon heilahdellessa.
"Ne jatkuvat kumpikin gondoliin asti, päättyen sylinderimäiseen, rautaiseen arkkuun, jonka nimi on lämpöarkku. Sen kumpaisessakin päässä on luja laatta, samasta metallista tehty.
"Pallon alaosasta lähtevä putki menee tähän sylinderiin pohjalaatan kautta, muodostaen sen sisässä ruuvimaisen letkun, jonka päällekkäiset renkaat ulottuvat melkein yli koko arkun korkeuden. Ennenkuin letku lähtee sylinderistä ulos, menee se pieneen suippoon eli kooniin, jonka kupumainen kovera asema on alaspäin.
"Tämän koonin kärjestä jatkuu nyt toinen putki, joka, niinkuin jo sanoin, päättyy pallon ylimmäisiin kaasukerroksiin.
"Pienen suipon pohjakupu on tehty platinasta, jott'ei sulaisi hormin vaikutuksesta, sillä tämä sijaitsee rautaisen sylinderin pohjalla, keskellä ruuvimaista letkua, ja sen liekin pää koskettaa hiukan tätä kupua.
"Tiedättehän, hyvät herrat, mitä on kaloriferi eli putkiuuni, jolla huoneita lämmitetään. Tiedätte myös, mitenkä se vaikuttaa. Huoneen ilma kulkee uunin putkien kautta ja tulee ulos lämminneenä. Minun vast'ikään selittämäni laitos, ei, suoraan sanoen, ole muuta kuin kaloriferi.
"Ja kuinkas siinä nyt käy? Kun hormi on sytytetty, lämpenee vety ruuvimaisessa letkussa ja suipossa ja nousee putkea myöten ilmapallon yläkerroksiin. Alempi osa letkua tyhjenee ja imee kaasua pallon alemmista kerroksista; tämä lämpenee, nousee ylös ja saa myötäänsä uutta vetyä sijaansa. Putkissa ja letkussa kulkee siis erittäin nopea virtaus; pallosta lähtenyt kaasu palajaa lämminneenä sinne takaisin.
"Kaasun volymi lisääntyy jok'ainoalta lämpöasteelta 1/480:lla osallansa. Jos minä kohotan lämpömäärän 18:lla asteella,[13] niin laajenee vety ilmapallossa 18/480:llä eli 45 kuutiometrillä. Se lykkää siis edestään 45 kuutiometriä ilmaa, ja siten kasvaa pallon kohoamisvoima 72 kilolla. Sen saavuttamiseksi pitäisi siis vähentää sama määrä pohjalastia. Jos minä nostan lämpömäärän 180:lla asteella,[14] niin kaasun volymi tulee 180/480 entistänsä suuremmaksi; se lykkää silloin tieltään 450 kuutiometriä ilmaa, ja pallon nousuvoima kasvaa 720 kilolla.
"Huomaatte siis, hyvät herrat, kuinka helppo minun on saada melkoisia muutoksia aikaan tasapainossa. Ilmapallon volymi on laskettu niin, että se ilmamäärä, minkä pallo, puolilleen täytettynä, lykkää tieltänsä, painaa juuri yhtä paljon kuin pallon päällys ynnä gondoli matkustajineen ja kaikkine esineineen. Puolillaan se leijaa ilmassa kokonaan tasapainossa: ei nouse eikä laske.
"Päästäkseni nousemaan, minä sytytän hormin ja korotan kaasun lämpötilan korkeammaksi ympärillä olevaa lämpöä. Tämän lisälämmön vaikutuksesta kaasu ohenee ja laajenee ja paisuttaa pallon entistä suuremmaksi, ja pallo nousee sitä ylemmäs, mitä enemmän minä ohennan kaasua.
"Laskeutuminen saadaan aikoin tietysti siten, että hormin synnyttämä lämpö vähenee, ja kaasu pääsee jäähtymään. Nouseminen on siis oleva paljoa nopeampaa kuin laskeuminen. Mutta tämähän on varsin onnellinen seikka: minulla ei ole milloinkaan oleva syytä laskeutumaan nopeasti; pikainen nouseminen sitä vastoin on oleva tarpeellista esteitten väistämiseksi. Vaarathan ovat alhaalla eikä yläilmoissa.
"Sitä paitsi, kuten jo olen sanonut, on minulla mukana joku määrä pohjalastia, jota vähentämällä pääsen nousemaan vieläkin nopeammin, jos tarvitaan. Venttili pallon yläosassa on yksinomaa hätäventtili. Pallossa on aina oleva sama määrä kaasua. Lämmön muutokset, jotka minä saan aikaan kaasussa, riittävät sinänsä vaikuttamaan pallon nousemista ja laskemista.
"Ja nyt, hyvät herrat, lopuksi vielä eräs yksityisseikka.
"Vedyn ja hapen palaminen hormin päässä synnyttää pelkkää vesihöyryä.
Sen vuoksi olen varustanut rautaisen sylinderin alapohjan
pääsyventtilillä, joka aukenee vähintäin kahden atmosferin painosta.
Saavutettuaan siis tämän ponnistusvoiman, lähtee höyry itsestään ulos.
"Ja tässä nyt tarkkoja numeroita.
"Sadan kahdentoista litran määrä vettä, alkuaineksiinsa hajoitettuna, antaa 90 kiloa happea ja 12 kiloa vetyä. Tämä vastaa atmosferin puristuksessa 50 kuutiometriä edellistä ja 100 kuutiometriä jälkimmäistä, yhteensä 150 kuutiometriä seosta.
"Hormin hana, kokonaan avattuna, käyttää 720 dm3 tunnissa, palaen vähintänsä 6 kertaa niin kovalla liekillä kuin suuret katulyhdyt. Keskimäärin, ja pysyäkseni jotenkin alhaalla, en tule polttaneeksi kuin 240 kuutiometriä tunnissa. 112:lla litralla vettä saatan siis purjehtia ilmassa 630 tuntia, toisin sanoen hiukan enemmän kuin 26 vuorokautta.
"Mutta koska minun sopii laskea maahan milloin tahdon ja uudistaa vesivarastoani, niin saattaa matkani aika jatkua äärettömiin.
"Siinä nyt salaisuuteni, hyvät herrat. Se on yksinkertainen eikä saata, enempää kuin muutkaan yksinkertaiset asiat, olla onnistumatta. Kaasun oheneminen ja tiheytyminen, — siinä minun keinoni. Ei se vaadi hankalia leyhyttimiä eikä mekanillista mootoria. Kalofireri, joka saa aikoin muutoksia lämpötilassa, hormi, joka uunia lämmittää, eiväthän ne ole hankalia eivätkä painaviakaan. Minun on luullakseni onnistunut yhdistää kaikki vakavat ehdot asian menestymiselle."
Tähän päätti tohtori Fergusson puheensa, ja kuulijat taputtivat hänelle hartaasti käsiään. Ei ollut kellään mitään muistuttamista. Kaikki oli ennalta harkittu, visusti punnittu.
— No niin, — virkkoi kapteeni; — saattaa se sentään olla vaarallista.
— Mitäpä siitä! — vastasi tohtori; — kunhan vaan on sovelias käytettäväksi.
YHDESTOISTA LUKU
Tulo Zanzibariin. — Englannin konsuli. — Maan-asukasten vastenmielisyys. — Kumbenin saari. — Sateen hankkijat. — Pallon täyttäminen. — Lähtö huhtikuun 18:na. — Viimeiset jäähyväiset. — "Victoria".
Kestävä myötäinen tuuli oli jouduttanut Resoluten matkaa päämäärää kohti. Mozambikin salmesta kuljettiin varsin tyyneellä ilmalla. Merimatka oli hyvä enne ilmamatkalle. Jokainen toivoi jo pian päästävän perille, ja jokaisen teki mieli olla apuna tohtori Fergussonin lopullisissa valmistuksissa.
Vihdoin, huhtikuun 15:nä, saatiin näkyviin Zanzibarin kaupunki, joka sijaitsee samannimisellä saarella. Kello 11 aamupäivällä laskettiin ankkuri sen satamassa.
Zanzibarin saari on Mascatin imanin eli sulttanin, Franskan ja Englannin liittolaisen, aluetta ja on kieltämättä kauniin hänen siirtomaistaan. Satamassa käy suuret määrät laivoja naapuriseuduista.
Afrikan manteresta erottaa saarta salmi, joka leveimmältä kohdaltaan on ylinnä 55 kilometriä.
Zanzibar käy vilkasta kauppaa gummilla, norsunluulla ja semminkin mustilla ihmisillä, sillä siellä pidetään suuria orjamarkkinoita. Sinne kerääntyy tätä ihmistavaraa saaliina sodista, jota sisämaan ruhtinaat lakkaamatta käyvät keskenään. Tämä kauppa kukoistaa pitkin etelärannikkoa aina Niilin leveys-asteille saakka, ja G. Lejean on nähnyt sitä harjoitettavan julkisesti Franskan lipun suojeluksen alla.
Heti kuin Resolute oli saapunut satamaan, tuli Zanzibarissa oleva Englannin konsuli laivaan, tarjoutuen avustamaan tohtoria, jonka hankkeista Europan sanomalehdet olivat jo kuukauden päivät antaneet tarkkoja selityksiä. Mutta tähän saakka hän oli kuulunut epäuskoisten taajoihin riveihin.
— Minä olen epäillyt, — lausui hän, ojentaen kättä Samuel
Fergussonille, — mutta nyt en epäile enää.
Hän avasi oman kotinsa ovet tohtorille, Dick Kennedylle ja tietysti uljaalle Joellekin.
Konsuli ilmoitti saaneensa muutamia kirjeitä kapteeni Spekeltä. Nälkä ja pahat säät olivat tuottaneet kauheita kärsimyksiä kapteenille, ja hänen seuralaisilleen, kunnes he viimeinkin olivat saapuneet Ugogon maahan. Heidän kulkunsa oli ollut sanomattoman vaikeata, ja nyt he olivat sitä mieltä, ett'ei heiltä pitkään aikaan ole odottaminen mitään tiedon-antoja.
— Moisten vaarain ja puuttetten alaisiksi ei meidän tarvitse joutua, — virkkoi tohtori.
Kolmen matkamiehen tavarat siirrettiin konsulin taloon. Päätettiin nostaa pallo Zanzibarin rannalle. Siihen oli sopiva paikka signaaliriu'un lähellä, erään suunnattoman laitoksen juurella, jossa oli oleva suojaa itätuulilta. Tämä laitos, ylössuin käännetyn tynnyrin muotoinen, — Heidelbergin kuuluisa oluttynnyri oli tämän rinnalla mitätön pytty vain — toimitti linnantornin virkaa: sen yläpäässä oli vartijoina belutshilaisia keihäsmiehiä, laiskaa ja kirkuvaa linnuetta.
Mutta siitä hetkestä saakka kuin pallo oli kannettu maihin, oli konsuli huomannut maan-asukasten aikovan panna kaikin voimin koko yritystä vastaan. Ei ole mitään niin sokeata kuin hurja fanatismi. Tieto siitä, että tänne on saapunut muuan kristitty, joka aikoo nousta yläilmoihin, oli saanut mielet kuohuksiin. Neekerit, Arabialaisiakin kiihkeämmät, olivat tässä hankkeessa näkevinään vihamielisiä yrityksiä heidän uskontoansa vastaan. Nyt sitä aiotaan, niin he kuvailivat mielessään, käydä auringon ja kuun kimppuun. Ja näitähän taivaankappaleita afrikalaiset heimot pitävät jumalallisessa kunniassa. Päätettiin siis vastustaa tällaisia pyhyyttä solvaavia hankkeita.
Konsuli, saatuaan tästä tiedon, keskusteli tohtorin ja kapteeni Pennetin kanssa. Jälkimmäinen ei tahtonut välittää uhkauksista, mutta tohtori sai hänet kuulemaan järkevää puhetta.
— Lopulti me kumminkin saamme aikeemme perille, — sanoi hän, — itse imanin linnueestakin saamme apua, jos tarvitaan, mutta, kapteeni hyvä, vahinko ei tule kello kaulassa, yksi ainoa paha kolaus saattaisi tehdä pallolle sellaisen vaurion, että koko yritys olisi auttamattomasti hukassa. Täytyy siis toimia hyvin varovasti.
— Mutta mitäs tehdä? Jos laskemme maihin Afrikan rannalle, niin samat on meillä edessä haitat sielläkin! Minkäs tässä tekee?
— Asia on kyllä autettavissa, — vastasi konsuli. — Katsokaas noita saaria tuolla sataman ulkopuolella. Laskekaa pallo maihin johonkin niistä ja asettakaa laivamiehet vartijoiksi, silloin ei ole teillä mitään vaaraa peljättävänä.
— Sehän mainiota! — virkkoi tohtori, — ja siellä saamme kaikessa rauhassa valmistukset loppuun.
Kapteeni suostui. Resolute läheni Kumbenin saarta. Huhtikuun 16:na aamulla vietiin pallo turvaan, keskelle metsän-aukiota, pitkäin puitten väliin.
Kaksi 24 metrin pituista mastopuuta lyötiin maahan jonkun matkan päähän toisistaan. Päihin oli kiinnitetty kinungit eli plokit, joitten kautta palloa kävi vetäminen köydestä ylös. Ensi alussa se oli aivan tyhjä. Sisäpallo oli kiinnitetty ulkopuolisen yläosaan, jotenka pallot saatiin yht'aikaa ylös molemmat. Kumpaisenkin pallon alasuuhun kiinnitettiin torvi, jota myöten vetykaasun oli määrä nousta niihin.
Huhtikuun 17:s kului pantaessa kuntoon kaasunvalmistuslaitosta. Siihen kuului kolmekymmentä tynnyriä, joissa romuraudan liukeneminen miedonnetussa rikkihapossa synnytti vetyä. Tämä vety, kuljettuaan ensin puhdistuslaitosten kautta, kerääntyi keskisäiliöön ja siitä sitten johtoputkia myöten palloihin. Tällä tavoin tuli kumpaankin palloon säädetty määrä kaasua, johon tarvittiin 8400 litraa rikkihappoa, noin 7 tonia rautaa ja 4400 litraa vettä.
Pallon täyttäminen alkoi seuraavana aamuna kello kolmen tienoissa ja kesti lähes 8 tuntia. Huomenissa huojui pallo sirosti verkkoverhossaan gondolinsa yläpuolella, johon oli pidäkkeeksi pantu koko joukko hiekkasäkkejä. Ohennuslaitos asetettiin suurella huolella gondoliin, ja pallosta lähtevät putket kiinnitettiin sylinderimäiseen rauta-arkkuun.
Ankkurit, köydet, instrumentit, peitteet, teltta, elintarpeet, aseet, — kaikki sijoitettiin määrätyille paikoilleen; vesitynnyrit täytettiin. Sata kiloa pohjalastia viidessäkymmenessä säkissä pantiin gondolin pohjalle, niin kumminkin, että olivat aina käsillä.
Nämä valmistukset päättyivät klo 5:n maissa. Vartijat pitivät yhtämittaa vahtia saaren ympärillä, ja Resoluten venheitä souteli koko ajan salmessa.
Neekerit ne yhä edelleen osoittivat vihaansa kirkumisilla ja irvistyksillä, hyppien ja heiluen. Velhot häärivät hurjistuneitten joukossa, yllytellen kiihkoa; muutamat yltiöpäät koettivat uimalla päästä saareen, mutta heidät häädettiin helposti pois.
Silloin alkoivat loitsut ja taikatemput. Sateentekijät, jotka väittävät vallitsevansa pilviä, manasivat rajumyrskyjä ja "kivisateita"[15] avukseen. Sitä varten kerättiin kattilaan kaikkien erillaisten puitten lehtiä ja pantiin ne kiehumaan hiljaisella tulella, sillä välin kuin velhot teurastivat lampaan, pistämällä pitkän äimän elukan sydämeen. Mutta kaikista menoista huolimatta taivas pysyi vain kirkkaana, ja hukkaan meni uhrilammas ja ilmaiseksi irvistykset.
Neekerit aloittivat silloin hurjat juomingit, päihdyttäen itseänsä "tembo" nimisellä, kokospähkinöistä laitetulla väkevällä viinalla tai erittäin juovuttavalla oluella, nimeltä "togva". Heidän laulunsa, huomattavaa melodiaa vailla, mutta varsin tarkkarytminen, kajastelivat vielä myöhään yöhönkin.
Kello kuuden tienoissa illalla kokoontuivat matkustajat viimeisille yhteisille päivällisille kapteenin ja upseereiden pöytään. Kennedy, jolta ei kukaan enää kysellyt mitään, jupisi partaansa jotain, mitä ei kukaan ymmärtänyt. Fergussonia hän ei päästänyt näkyvistään.
Päivällisillä oli peräti alakuloista. Ratkaisevan silmänräpäyksen läheneminen herätti kaikissa tuskallisia mietteitä. Millainen onkaan näitten uljaitten matkamiesten kohtalo oleva? Kohdannevatko enää milloinkaan ystäviänsä? Istunevatko enää koskaan kotilieden ääressä? Jos kulkuneuvo pettää, miten heidän käy villien heimojen luona noissa aavoissa seuduin, erämaissa äärettömissä?
Tällaisia kysymyksiä oli noussut ennenkin, silloin tällöin, kiinnittämättä kumminkaan sen suurempaa huomiota puoleensa. Nyt ne valtasivat kaikkien kiihoittuneen mielikuvituksen. Tohtori Fergusson, kylmänä ja huoletonna, kuten konsanaankin, koetti puhella milloin mistäkin, mutta ei sittenkään tämä tarttuva apeus ottanut hajotakseen.
Koska peljättiin jonkunlaisia mielen-osoituksia tohtoria ja hänen seuralaisiansa vastaan, nukkuivat kaikki kolme yönsä Resolutella. Kello kuusi aamulla he jättivät hyttinsä ja siirtyivät Kumbenin saarelle.
Pallo huojueli hiljalleen itätuulen heijailemana. Hiekkasäkkien asemasta oli nyt kaksikymmentä laivamiestä pitelemässä palloa kiinni. Kapteeni Pennet upsereineen olivat läsnä tämän juhlallisen lähdön hetkellä.
Nyt astui Kennedy suoraan tohtorin luokse ja otti häntä kädestä, sanoen:
— Sinä lähdet siis todellakin, Samuel?
— Lähden, rakas Dick.
— Olenhan tehnyt kaiken voitavani, estääkseni sinua lähtemästä?
— Olet.
— Siis on omatuntoni siihen nähden rauhassa, ja minä lähden mukaan.
— Siitä olin varma, — virkkoi tohtori, ja hetkisen liikutuksen ilme elähti hänessä.
Viimeisten jäähyväisten hetki lähestyi. Kapteeni ja upseerit syleilivät sydämellisesti näitä rohkeita matkustajia, unohtamatta Joetakaan, riemuitsevaa miestä. Jokainen läsnäolijoista tahtoi puolestaan puristaa tohtori Fergussonin kättä.
Kello yhdeksän astuivat kolme matkakumppalia gondoliin. Tohtori sytytti horminsa, saadakseen aikaan nopean kuumenemisen. Pallo, oltuaan maassa täydellisessä tasapainossa, alkoi moniaan minutin perästä kohota. Merimiesten täytyi hieman hellittää köysiä. Gondoli nousi viisi, kuusi metriä.
— Hyvät ystävät! — huudahti tohtori kahden ystävänsä keskestä, ottaen hatun päästään, — antakaamme meidän ilmalaivalle onnea tuottava nimi! Olkoon sen nimenä Victoria!
Voimakkaat huudot vastasivat:
— Eläköön kuningatar! Eläköön Englanti!
Pallon nousuvoima se kasvoi kasvamistaan. Fergusson, Kennedy ja Joe viittasivat vielä viimeisiä jäähyväisiä ystävilleen.
— Köydet irti! — huusi tohtori.
Victoria kohosi nopeasti ylä-ilmoihin, ja Resoluten neljä tykkiä alkoivat jymäytellä kunnialaukauksia.
KAHDESTOISTA LUKU
Matka salmen yli. — Mrima. — Dickin puheliaisuus ja Joen ehdotus. —
Kahvi-resepti. — Uzaramo. — Onneton Maizan. — Dutumin vuori. —
Tohtorin kartat. — Yötä nopali-puussa.
Ilma oli kirkas, tuuli kohtalainen. Victoria nousi melkein kohtisuoraan ylös 450 metriä. Sen osoitti barometrin nousu: 45 mm.[16]
Tässä korkeudessa alkoi tuntuvampi ilmavirta kuljettaa palloa lounaista kohden. Mikä suurenmoinen näköala aukeni nyt matkustajain silmäin eteen! Zanzibarin saari esiintyi kokonaisuudessaan silmän nähdä ja siinsi tummempana pilkkuna suunnattoman suurella kartalla; maat näyttivät monivärisiltä kuosikuvilta; suuret puuryhmät tiesivät metsiä ja rikeikköjä.
Ihmiset näyttivät pieniltä kuin hyönteiset. Eläköönhuudot ja kirkumiset kuolehtuivat vähitellen ilmaan; tykkien paukaukset vain värähtelivät pallon alimmissa onteloissa.
— Kaunista tämä on, on vainenkin! — huudahti Joe, ensimmäisenä katkaisten äänettömyyden.
Kukaan ei vastannut. Tohtorilla oli tekemistä, tarkastellessaan barometrin eläyksiä ja merkitsemällä eri vaiheita pallon nousussa.
Kennedy katseli, eikä tahtonut hänellä riittää silmää, nähdäkseen kaikkea.
Auringon säteet edistivät hormin vaikutusta; kaasun oheneminen lisääntyi, ja Victoria nousi 750 metrin korkeuteen.
Resolute näytti nyt enää pieneltä ruuhelta, ja Afrikan ranta kuulsi lännessä suunnattomana, vaahtoisana juovana.
— Ettehän te puhu mitäkään! — virkkoi Joe.
— Me katselemme vaan, — vastasi tohtori, ojentaen kiikariansa mannerta kohti.
— Minunpa tekisi mieli haastella.
— Oli menneeksi, Joe! Puhu minkä miellyttää.
Ja Joe puhkesi kokonaiseen tulvaan kaikenlaisia äänenmukaisia huudahduksia. Ohhoh ja ahhah ja hei — semmoista kuului häneltä myötäänsä.
Meren yli kuljettaissa, näki tohtori parhaaksi pysytellä näin korkealla. Hänen sopi täten nähdä rantaa laajemmalti. Lämpömittari ja ilmapuntari, jotka riippuivat avonaisen teltan sisäpuolella, olivat lakkaamatta hänen silmäinsä alla. Toinen barometri oli ripustettu teltan ulkopuolelle, käytettäväksi vahtivuorojen aikana yöllä.
Kahden tunnin kuluttua oli Victoria, kulkien noin 15 kilometriä tunnissa, saapunut mannermaan kohdalle. Tohtori päätti lähestyä maata ja vähensi horminsa liekkiä. Pian oli pallo laskeunut 90 metrin päähän maasta.
Nyt oltiin Mriman kohdalla. Se on nimenä tällä osalla Afrikan itä-rantaa. Taajat rivit mangliapuita olivat sen suojana merta vasten. Pakoveden aikana näkee niitten paksut juuret, Indian valtameren jäytämät. Hietasärkät, jotka ennen aikaan olivat muodostaneet rantajuovan, ryhmäilivät taivaanrannassa, ja luoteessa kohotti Ngurun vuori korkeata huippuansa.
Victoria kulki erään kylän ylitse, joka tohtorin kartan mukaan oli Kaolen kylä. Koko väestö oli kokoontunut kedolle, ja siellä ne kirkuivat vihasta ja pelvosta. Nuolia sinkosi turhaan tätä ilmojen kummitusta kohti, joka majesteetillisesti leijui kaiken tuon voimattoman riehunnan yläpuolella.
Tuuli kuljetti palloa etelään päin, mutta se ei tehnyt tohtoria levottomaksi. Siten hän päinvastoin pääsi seuraamaan kapteenien Burtonin ja Speken kulkemaa tietä.
Kennedyn kieli oli nyt käynyt yhtä ketteräksi kuin Joenkin. He kestitsivät toisiansa ihmettelyn huudahduksilla.
— Palttua minä omnibus-vaunuille! — virkkoi yksi.
— Palttua minä höyrylaivoille! — toisti toinen.
— Palttua minä rautateille, — vahvisti Kennedy; — niitä myöten kulkee maat ja manteret, näkemättä yhtään mitään!
— Ilmapallo, se se on poikaa! — vakuutti Joe; — siinä kulkee niin, ett'ei tiedäkään, ja luonto se noin vaan levittelekse silmäin edessä!
— Mikä ihana kuva! Mikä lumoava näky! On kuin näkis unta rippumatossa!
— Oisko ruveta murkinoimaan? — virkkoi Joe, jota raikas ilma jo hyvinkin hiukaisi.
— Se oli hyvä ajatus, poikaseni!
— Hui hai! Pian on murkina pyöräytetty: korppuja ja lihasäilykkeitä.
— Ja kahvia minkä vaan mieli tekee, — lisäsi tohtori. — Saat lainata hiukan kuumuutta minun hormistani. Riittää sitä siinä. Ja näin ei meidän tarvitse peljätä tulipaloa.
— Se olisikin kauheata, — arveli Kennedy. — On niinkuin olisi meillä kruutikellari tuossa päämme päällä.
— Ei ihan niin, — vastasi Fergusson, — mutta vaikkapa kaasu syttyisikin, niin se palaisi verkalleen, ja me laskisimme maahan, mikä olisi varsin harmillista. Mutta olkaamme rauhassa: pallo on suljettu hermeetisesti.
— Ruualle siis! — virkkoi Kennedy.
— Kas tässä, hyvät herrat! — sanoi Joe. — Ja haukatessani minä keitän teille kahvia, josta ei liene kiitokset kaukana.
— Tosiasia on se, — kertoi tohtori, — että Joella, tuhansien hyväin avujen ohella, on merkillinen taito keittää tätä herkullista juomaa. Hän sekoittaa siihen erillaisia tuotteita, joita hän ei ole milloinkaan tahtonut ilmoittaa.
— No niin, tohtori hyvä, koska nyt ollaan täällä näin korkealla, niin saatanhan ilmoittaa teille reseptini. Se on vain sekoitus yhtäsuurista osista mokkaa, bourbonia ja rio-nunezia.
Tuokion kuluttua ilmestyi kolme höyryävää kuppia, ja siihen päättyi ravitseva murkina, jota oli höystänyt pöytäkumppalien hilpeä mieliala. Senjälkeen ryhtyi kukin omaan tarkastus-tehtäväänsä.
Seutu näytti olevan erinomaisen hedelmällistä. Kapeita polkuja kierteli sinne tänne, pujahdellen tuuheisin lehtoihin. Kuljettiin lihavuutta tiukkuvien peltojen yli, joissa kasvoi tupakkaa, maisia, ohraa; siellä täällä näkyi laajoja riisivainioita, korret suorina ja purppuraisessa kukassa. Näkyi lampaita ja vuohia korkeissa, pylväitten päälle rakennetuissa karsinoissa, siten turvassa leopardien hampailta. Monilukuisissa kylissä sai Victorian ilmeneminen huutoja ja hämmästystä aikaan, ja tohtori Fergusson pysyttelihe, varovaisesti kyllä, ulkopuolella nuolten kantamaa. Asukkaat kerääntyivät lähekkäin rakennettujen majojensa ympärille, kauan aikaa lähetellen ylös voimattomia sadatuksiansa.
Puolenpäivän tienoissa huomasi tohtori, karttaa tutkittuansa, että nyt oltiin Uzaramon maan kohdalla.[17] Ikäänkuin leikitellen leijui Victoria kokosmetsäin, melonitarhojen ja pumpulipensastojen yli. Joen mielestä tämä tämmöinen rehevä kasvullisuus oli niinkuin ollakin pitää, koska tämä kerran Afrikaa on. Kennedy näki jäniksiä ja peltopyitä, jotka olivat vain pyssynlaukausta vailla, mutta turhaan olisi kruutia kulunut, saalis kun olisi sittenkin jäänyt maalle maan hyväksi.
Victoria kulki nyt 22:n kilometrin nopeudella tunnissa ja oli saapunut Tundan kylän kohdalle, 88° 20' itäistä pituutta.
— Juuri täällä, — kertoi tohtori, — sairastuivat Burton ja Speke kovaan kuumeesen ja luulivat retkensä jo jäävän sikseen. He olivat silloin vasta vähän matkan päässä merenrannasta ja olivat kumminkin ennättäneet kokea kovaa ja kärsiä puutteita ihan nääntymykseen asti.
Näissä seuduin raivoaa todellakin alituinen malaria. Tohtorin täytyi, välttääkseen sitä, kohota korkeammalle, ylemmäs niitä miasmoja, joita polttavan auringon säteet nostavat tästä vesiperäisestä maasta.
Välisti nähtiin karavaani levähtämässä jonkun "kraalin" (kylän) kohdalla, odotellen illan viileyttä, päästäkseen taas jatkamaan matkaansa. Nämä kraalit ovat laajoja aloja, aitain ja dshunglien keskessä, joissa kauppamiehet hakevat suojaa ei ainoastaan rajuilta pedoilta, vaan myöskin senpuoleisten rosvojoukkojen hyökkäyksiltä.
Pallosta nähtiin, kuinka maan-asukkaat läksivät juoksemaan eri haaroille, huomattuansa Victorian. Kennedy tahtoi nähdä heitä lähemmälti, mutta tohtori pani kerrassaan vastaan.
— Päälliköt tuolla ovat varustetut musketeilla, ja pallo olisi heidän luodeilleen varsin mukava pilkku.
— Panisiko luodinreikä pallon vajoamaan? — kysäisi Joe.
— Ei heti, mutta vähitellen repeäisi reikä suuremmaksi ja päästäisi kaiken kaasun ulos.
— Sitten on paras pysytellä kunnioittavan matkan päässä noista pahuksista. Mitähän ne mahtavat ajatellakaan, nähdessään meidän näin leijailevan ilmassa? Ihan varmaan niiden tekee mieli kumartaa meitä jumalinaan.
— Kumarrelkoot vaan, mutta loitompaa, — vastasi tohtori. —
Katsokaas, nyt muuttaa maa jo muotoansa. Kyliä on yhä harvemmassa;
mangometsät ovat loppuneet; niiden kasvuraja on tällä leveyspiirillä.
Maa alkaa käydä mäkiseksi. Niistä päättäen ei ole vuoriseutu kaukana.
— Olenpa todellakin näkevinäni — virkkoi Kennedy — kunnaita tällä puolen.
— Lännessä … ne ovat ensimmäisiä Urizaran harjuja, Dutumi vuori kaiketikin. Sen takana saamme toivoakseni suojaa yöksi. Pannaanpas hormi toimimaan tehokkaammin: meidän täytyy pysytellä 150-200 metrin korkeudessa.
— On se sentään verraton vehe tuo teidän vehe, — puheli Joe; — ja niin on näet helppo käsitelläkin: hanaa väänsi vaan, niin jo elähti!
— Täälläpä tuntuu oikein hyvältä, — virkkoi Kennedy, pallon noustua ylemmäs, — auringon säteet tuolla alempana heiastelivatkin punaisesta hiekasta niin, että jo alkoi vihaksi pistää.
— Voi mainioita puita! — huudahti Joe. — Luonnollistahan tämä on, mutta kyllä ovat uhkeita! Parikymmentä tuollaista, niin siinähän koko salo!
— Ne ovat baobabpuita, — selitti tohtori Fergusson. — Katsokaas tuossa yksi, jonka tyvi saattaa olla noin 30 metriä ympäri mitaten. Kenties tämän samaisen puun juurella sai surmansa Franskalainen Maizan vuonna 1845, sillä me olemme juuri Deje-la-Mhoran kylän kohdalla, jonne hän oli uskaltanut yksinään. Tämän seudun päällikkö otti hänet kiinni ja sitoi baobabiin, ja siinä tämä julma neekeri vähitellen silpoi häneltä jäsenet, sotalaulujen raikuessa, viilteli sitten hänen kaulaansa, taukosi hetkeksi hiomaan tylsynyttä veistään ja sitten pikemmin nykäisi irti kuin leikkasi onnettomalta pään! Mies parka oli kuudenkolmatta vanha!
— Eikö Franska kostanut mointa julmaa tekoa? — kysyi Kennedy.
— Franska vaati hyvitystä. Zanzibarin sahib teki, mitä suinkin voi, saadakseen murhamiehen käsiinsä, mutta turhaan.
— Minua ei haluttaisi pysähdellä matkan varrella, — arveli Joe. — Olis ihan vissiin viisainta nousta vielä ylemmäs, uskokaa minua, tohtori.
— Kyllä, Joe; sitä suuremmasta syystä, kun Dutumin vuori kohoilee edessämme. Elleivät laskuni petä, niin kuljemme sen yli ennen kello seitsemää illalla.
— Emmekö matkusta öiseen aikaan? — kysyi metsästäjä.
— Emme, mikäli mahdollista on. Varovaisuutta ja valppautta noudattaen, ei siinäkään mitään vaaraa olisi, mutta eihän siinä kyllin, että kulkee Afrikan ylitse; pitäähän sitä nähdäkin.
— Tähän asti ei meillä ole ollut valittamisen syytä, tohtori. Viljavinta ja hedelmällisintä maata koko maailmassa eikä suinkaan mikään korpi ja erämaa. Juttuja laskettelevat ne maantiedon kirjoittajat!
— Älä hätäile Joe; perästä kuuluu.
Puolivälissä seitsemän illalla oli Victoria Dutumin vuoren edessä. Sen yli päästäksensä, täytyi pallon nousta enemmän kuin 900 metrin korkeuteen, ja sitä varten ei tohtorin tarvinnut lisätä lämpöä kuin 18:lla asteella.[18] Olisi sopinut sanoa pallon olevan hänellä käden kääntämissä. Kennedy ilmoitti hänelle, milloin mikin este oli edessä, ja pallo kiiti aivan lähitse vuoren huipun yli.
Kello kahdeksan se laskeutui vuoren toisella rinteellä, joka ei ollut niin jyrkkä. Ankkurit heitettiin gondolista, ja yksi niistä tarttui suunnattoman nopalipuun oksiin. Joe laskihe köyttä myöten alas ja kiinnitti ankkurin suurella huolella. Hänelle viskattiin silkkiset nuoraportaat, ja niitä myöten hän kiipesi kerkeästi ylös jälleen. Pallo pysyi melkein liikkumatta, suojassa kun oli itätuulelta.
Illallinen valmistettiin, ja hyvän loven tekikin eväihin ilmamatkan kiihoittama ruokahalu.
— Minkähän verran lienemme kulkeneet tänään? — kysyi Kennedy, niellen arveluttavan suuria paloja.
Mitattuansa kartaltaan, tohtori huomasi pallon kulkeneen kaksi leveys-astetta eli 220 km.
Päätettiin jakaa yö kolmeen vartioon, niin että yksi erältänsä pitäisi muitten turvallisuudesta huolta. Tohtori otti valvoakseen kello yhdeksästä, Kennedy puoliyöstä ja Joe kello kolmelta aamua.
Ja niinpä Kennedy ja Joe kietoutuivat vaippoihinsa, asettuivat telttaan ja nukkuivat rauhassa sill'aikaa kuin tohtori Fergusson piti vahtia.