"Se on aivan nykyaikainen katsantokanta asiassa", sanoi tohtori. "Ajatukseni saan ymmärrettävämpään muotoon puhuessani sellaisen vuosisadan edustajan kanssa, joka kummituksia keksiskeli, kun sanon että kun vallankumoukselliset kävivät vanhan omaisuusjärjestelmän perusoikeuden kimppuun, sen puolustajat kykenivät sen vanhuuden perusteella vastustamaan heitä tavattoman jykevässä vallituksessa — jonka ajaksi olisi pitänyt hajoittavasti vaikuttaa. Mutta vallituksen takana ei ollut kerrassaan mitään. Sinä hetkenä jolloin yleinen mielipide saatiin rohkaistuksi sinne kurkistamaan oli leikki lopussa. Perintöaate, koko omaisuusjärjestelmän selkäranka, jätti heti ensimmäisen vakavan arvostelun hyökkäyksen jälkeen kaiken siveelliseen oikeuteen perustuvan puolustuksensa ja kutistui pelkäksi lain perustamaksi sopimukseksi joka oikeuden mukaan oli uudelleen perustettavissa jonkun paremman nimessä. Rosvoihin, suuriin rahantekijöihin nähden, kun valo kerran oli laskettu heidän toimintaansa valaisemaan, ei kysymystä ollut niin paljon heidän saaliistaan kuin heidän omasta nahastansa.
"Historian kannalta katsoen", jatkoi tohtori, "on huomattava eroavaisuus olemassa kuningas- ja pappisvallan järjestelmäin rappeutumisen ja kukistuksen ja rikkaitten johtovallan perustamisen välillä. Ensinmainitut järjestelmät olivat syvälle juurtuneet tunteeseen ja ennakkoluuloihin, ja vielä sukupolvia niiden kukistumisen jälkeen pysyivät ne vallalla ihmisten sydämmissä ja kuvitteluissa. Meidän yleisluonteinen sukumme on ilman mielikarvautta muistellut kaikkea kärsimäänsä vääryyttä, mutta ei rikkaitten johtovaltaa. Rahavallan vallinta oli aina ollut vailla moraalista perustetta ja arvoa, ja sinä hetkenä jolloin sen aineelliset pönkitykset hävitettiin, se ei ainoastaan hukkunut, vaan näytti vaipuvan heti mädäntymistilaan joka saattoi maailman kiireesti hautaamaan sen sekä näkyvistä että muistosta."
LUKU XVII.
Vallankumous pelastaa yksityisomaisuuden yksinoikeuden vallasta.
"Edith sai aikaan laajan keskustelun", sanoi hänen äitinsä, "esittäessään että avaisitte kaapin meille."
Siihen minä lisäsin että olin sinä aamuna oppinut tuntemaan enemmän taloudellisen yhdenvertaisuuden moraalista perustetta sekä yksityisomaisuuden poistamissyitä kuin kaikista muista entisistä kokemuksistani kahdennenkymmenennen vuosisadan kansalaisena.
"Yksityisomaisuuden poistaminen!" huudahti tohtori. "Mitä te sanotte?"
"Tietysti", sanoin, "olen aivan valmis myöntämään että teillä on sen tilalla jotakin paljon parempaa, mutta yksityisomaisuuden olette varmaan poistaneet — ettekö? Emmekö juuri siitä ole puhuneet?"
Tohtori kääntyi naisten puoleen kuin vahvistusta saadakseen. "Ja tällä nuorella miehellä", hän sanoi, "joka arvelee meidän poistaneen yksityisomaisuuden, on tällä hetkellä taskussaan luottokortti joka edustaa yksityistä vuotuista tuloa yksinomaan persoonallista tarvetta varten neljä tuhatta dollaria, ja jonka perusteena on osakeosa maailman varakkaimmassa ja terveimmässä yhtiössä, ja hänen osansa arvo, jos tulo lasketaan neljän prosentin mukaan, tekee sata tuhatta dollaria."
Minä hiukan nolostuin, kun niin selvästi osotettiin huomautukseni typeryys, mutta tohtori kiirehti sanomaan että hän täydellisesti ymmärsi mitä oli mielessäni ollut. Olin epäilemättä satoja kertoja kuullut aikani viisaitten miesten vakuuttavan että inhimillisten omaisuussuhteiden yhdenvertaisiksi tekeminen edellytti välttämättömästi yksityisomaisuuden hävittämistä, ja erikoisemmin asiata ajattelematta olin luonnollisesti päätellyt että omaisuuden tasajako kun oli pantu toimeen, oli myös yksityisomaisuus täytynyt poistaa tämän edellytyksen mukaan.
"Kiitos", sanoin, "aivan niin on asian laita."
"Vallankumous", sanoi tohtori, "poisti yksityisen kapitalismin — se on, se lopetti kansan teollisuuden ja kaupan vastuunalaisuudesta vapaitten henkilöitten johtovallasta, jota nämä omaksi hyväkseen käyttivät, ja siirti sen toimen kansalle kokonaisuudessaan vastuunalaisten toimimiesten hoidettavaksi yhteiseksi eduksi. Se vaihdos loi kokonaan uuden omaisuusjärjestelmän, mutta ei suoraan eikä epäsuoraan käynyt kieltämään yksityisomaisuuden oikeutta. Aivan päinvastoin järjestelmän vaihdos saattoi jokaisen kansalaisen yksityisen persoonallisen omaisuuden oikeudet pohjalle joka oli verrattomasti vankempi, varmempi ja laajempi kuin niillä koskaan ennen oli ollut tai saattanut olla yksityiskapitalismin aikana. Tarkastelkaamme yksityiskohdittain järjestelmän vaihdoksen vaikutuksia nähdäksemme eikö näin ollut.
"Otaksukaamme että te ja joukko toisia aikalaisianne, joilla kaikilla oli erikoiset oikeutensa jossain kaivosalueella, muodostitte yhtiön käyttämään yhdistettyä omaisuuttanne yhtenä kaivoksena; olisiko teillä ollut vähemmän yksityistä omaisuutta tällöin kuin omistaessanne kukin oikeutenne erikseen? Te olisitte vaihtaneet omaisuutenne muotoa ja käyttötapaa, mutta jos vain asiat viisaasti järjestettiin, olisi kaikki ollut teidän eduksenne, eikö niin?"
"Epäilemättä."
"Tietysti teillä ei enää olisi ollut persoonallista eikä täydellistä vallintavaltaa yhdistyneessä kaivoksessa, mikä teillä oman erikoisen oikeutenne suhteen oli. Teidän tuli yhdessä yhtiötovereinne kanssa uskoa yhdistetyn omaisuuden hoito johtomiesten lautakunnalle, jonka itse valitsitte, mutta ettehän olisi päätellyt sen merkitsevän yksityisomaisuutenne uhraamista, ettehän?"
"Tietysti emme. Sangen suuri, ellei suurin osa yksityistä omaisuutta oli minun aikanani sillä tavalla sijoitettu ja niin sitä hoidettiin."
"Selvää siis on", sanoi tohtori, "että yksityisomaisuuden täydellinen omistaminen ja nauttiminen ei välttämättä edellytä että sen tulee olla erikoisena lohkona taikka että omistaja sitä suoranaisesti ja persoonallisesti vallitsisi. No niin, otaksukaamme nyt edelleen että sen sijaan että olisitte uskoneet yhdistetyn omaisuutenne hoidon enemmän tai vähemmän lurjusmaisille johtajille, jotka alituisesti olisivat koettaneet peijata osakkeen omistajia, kansa olisi ottanut hoitaakseen liikettänne teidän sijastanne toimimiesten kautta jotka te olisitte valinneet ja jotka teille olisivat olleet vastuunalaiset; olisiko se ollut hyökkäystä teidän omaisuusetujenne kimppuun?"
"Päinvastoin, se olisi suuresti lisännyt omaisuuden arvoa. Se olisi ollut samaa kuin jos hallituksen takuu olisi saatu yksityisille sitoumuksille."
"Hyvä, sen teki kansa vallankumouksessa yksityiselle omaisuudelle. Se yksinkertaisesti yhdisti maan omaisuuden joka aikaisemmin oli ollut erityisissä lohkoissa ja laski liikkeen hoidon kansallisen toimiston huostaan jonka velvollisuudeksi tuli maksaa osinkoja osakkeen omistajille heidän yksilöllisesti käytettäväkseen. Tähän asti varmaan täytyy myöntää ettei vallankumous pannut toimeen mitään yksityisen omaisuuden poistamista."
"Se on totta", sanoin, "paitsi yhdessä suhteessa. Omaisuuden omistamiseen kuuluu tai kuului sekin seikka että sitä omistaja sai mielensä mukaan käyttää. Jonkun kaivoksen tai myllyn osakkeenomistaja ei kyllä voinut myydä palastakaan kaivoksesta tai myllystä, mutta hän saattoi myydä siihen kuuluvan osakkeensa; mutta kansalainen nyt ei voi siten käyttää osaansa kansallisessa yhteydessä. Hänen käytettävänään on vain osinko."
"Niin kyllä" vastasi tohtori; "mutta samalla kuin omistajan luovuttamisvalta suurimpaan osaan omaisuuttansa oli tavallinen omistuksen ominaisuus teidän aikananne, ei se suinkaan läheskään ollut mikään välttämätön ominaisuus eli sellainen josta omistajalle oli hyötyä, sillä omaisuuden vapaaseen käyttämisoikeuteen yhdistyi vaara että se saattoi joutua toisten haltuun. Luullakseni oli teidän päivinänne vain harvoja omaisuuden omistajia jotka eivät sangen mielellään olisi luopuneet omaisuutensa vapaasta käyttämisoikeudesta, jos olisivat saaneet takeet siitä että se peruuttamattomasti tulisi pysymään heillä ja heidän lapsillaan. Rikkaat ihmiset, jotka paraimpansa mukaan halusivat perillisiään suojella, koettivat tutkia miten he niin varmasti ja luotettavasti voisivat omaisuutensa kiinnittää ettei sen nauttija voisi koskea pääomaan. Ottakaamme perintötilojen suhde toiseksi tämän aatteen esimerkiksi. Sen omaisuuden hallintotavan mukaan omistaja ei voinut sitä myydä, mutta sittenkin se oli eniten suosituita omaisuuden lajeja juuri sen seikan takia. Se asia, johon viittasitte — että kansalainen ei voi luovuttaa osaansa kansallisessa yhtiössä joka on hänen tulojensa peruste — pyrkii samalla tavalla tekemään sitä arvokkaammaksi omaisuudeksi eikä vähemmän arvokkaaksi. Varmasti sen laatua ehdottomasti persoonallisena ja yksityisenä omaisuuden lajina korottaa se seikka että se on peruuttamattomasti yksilölle kiinnitetty. Saattaa sanoa että omaisuusjärjestelmän uudelleen järjestäminen, josta me nyt puhumme, kokonaisuudessaan loi Yhdysvalloista perintötilan sen kansalaisten sekä heidän lastensa yhtäläiseksi hyödyksi ikuisiin aikoihin."
"Te ette vielä ole huomauttaneet", sanoin, "kaikkein räikeintä toimenpidettä jolla vallankumous hätyytti yksityistä omaisuutta, nimittäin sitä että itse kunkin hallussa oleva omaisuus tuli olemaan aivan saman suuruinen. Tässä ei ehkä itsessään ollut mitään poikkeusta yksityisomaisuuden periaatteesta, mutta varmasti se oli jyrkkää sekaantumista omaisuuden omistajain asioihin."
"Se erotus on oikea. Se on välttämättömän tärkeä tämän kysymyksen oikein ymmärtämiseksi. Historia on ollut täynnä juuri sellaisia omaisuusetujen uudelleen järjestämisiä tukuttain ryöstöjen, anastusten ja takavarikkojen kautta. Ne ovat olleet enemmän tai vähemmän oikeutettuja, mutta vähimmin oikeutettuinakaan niiden ei ole katsottu sisältävän mitään poikkeusta yksityisomaisuuden periaatteesta itsestään, sillä niiden tapahduttua ne periaatteet vahvistettiin uudelleen erilaisessa muodossa. Vallankumouksessa tapahtunutta omaisuuden yleistä yhdensuuruiseksi tekemistä ei voida sanoa omaisuusoikeudesta poikkeamiseksi yhtä vähän kuin mitään ennen tapahtunuttakaan omaisuussuhteitten uudelleen järjestämistä. Aivan päinvastoin se oli saman oikeuden vakuuttamista ja puolustamista uudessa asteikossa josta ei ennen oltu uneksittukaan. Ennen vallankumousta kansasta sangen harvoilla oli omaisuutta ollenkaan eikä mitään taloudellista turvaa paitsi päivästä toiseen. Uuden järjestelmän kautta kaikille turvattiin suuri, samallainen ja määrätty osa kansallisesta kokonaispääomasta ja tuloista. Ennen vallankumousta nekin jotka olivat omaisuutta itselleen saaneet saivat alati olla varuillansa ettei omaisuutta heiltä otettu tai ettei se heiltä livahtanut tuhansien odottamattomuuksien kautta. Miljoonan omistajallakaan ei ollut mitään varmuutta siitä ettei hänen pojanpojastaan tullut koditonta kulkuria tai ettei hänen pojantyttärensä joutunut pakosta elämään häpeän alaisena. Uuden järjestelmän aikana jokaisen kansalaisen omistusoikeus yksilölliseen omaisuuteensa tuli peruuttamattomaksi, ja hän saattoi sen menettää vain siinä tapauksessa että kansa tekisi vararikon. Se on, vallankumous sen sijaan että olisi kieltänyt tai hävittänyt yksityisomaisuuden rakennuksen, varmenti sen verrattomasti vakavammassa, hyödyllisemmässä, kestävämmässä ja yleisemmässä muodossa kuin koskaan ennen oli tunnettu.
"Tietysti, Julian, on aivan ihmisluonteen mukaista että teidän aikalaisenne olisivat huutaneet omaisuuden yleisoikeuden aatetta vastaan pitäen sitä hyökkäyksenä omaisuusperiaatteiden kimppuun. Ei ole milloinkaan ollut profeettaa eikä uudistajaa ääntänsä korottamassa puhtaamman, henkevämmän ja suoremman uskontoaatteen puolesta jota hänen aikalaisensa eivät ole syyttäneet uskonnon hävittämisyrityksestä; ei liioin valtiollisissa asioissa ole mikään puolue julistanut oikeampaa, laajempaa ja järkevämpää hallitusaatosta ilman että sitä on syytetty hallituksen hävittämisyrityksestä. Aivan entisten tapausten mukaista oli siis että niitä jotka väittivät kaikkien omaisuusoikeuden puolesta syytettiin hyökkäyksestä omaisuusoikeuden kimppuun. Mutta kutka, ajatelkaahan, olivat yksityisomaisuuden todellisia ystäviä ja esitaistelijoita, nekö jotka sellaisen järjestelmän puolesta kiivailivat että yksi ihminen jos oli tarpeeksi taitava saattoi anastaa maailman yksinoikeudekseen — ja sangen vähäinen joukko oli sen jo melkein anastamaisillaan — ja syöstä loput ihmissukukunnasta köyhälistöksi, vai nekö jotka toiselta puolen vaativat sellaista järjestelmää että kaikki pääsisivät omaisuuden omistajiksi samallaisilla ehdoilla?"
"Minusta tuntuu", sanoin, "että niin pian kuin vallankumouksen johtajain onnistui avata kansan silmät näkemään tämän puolen asiasta, täytyi vanhojen ystävieni, kapitalistien huomata että heidän huutonsa 'pyhän omistusoikeuden' suhteen kääntyi sangen vaaralliseksi aseeksi heitä itseänsä vastaan." [Kirjoittaja käyttää tässä kohdin sanaa "boomerang", joka on Australian alkuasukkaitten käyttämä heitto-ase. Taitava heittäjä osaa tätä asetta siten käsitellä että lintua esim. ilmassa tavoittaessaan sillä, se palaa heittäjän luo uudelleen, ellei satu tarkoitettuun paikkaan. — Suom. muist.]
"Niin he huomasivatkin. Mikään ei voinut paremmin auttaa vallankumouksen tarkoituksia, kuten olemme nähneet, kuin väittelyn syntyminen omaisuusoikeudesta. Mikään ei ollut niin toivottavaa kuin että kansa kokonaisuudessaan saataisiin hiukan vakavasti ajattelemaan sen oikeuden järkiperäisiä ja moraalisia syitä sekä vertaamaan niitä voimassa oleviin syihin. Sangen pian silloin huuto 'pyhästä omaisuusoikeudesta', jonka rikkaat ensin olivat harvojen puolesta nostaneet, kajahti valtavasti vaikuttaen perinnöttömäin miljoonain suusta kaikkien puolesta."
LUKU XVII.
Kaiku menneisyydestä.
"Ahaa!" huudahti Edith joka äitinsä kanssa oli myllertänyt kassakaapin laatikoita tohtorin ja minun puhuessa, "täällä on muutamia kirjeitä, ellen erehdy. Näyttää siis siltä että käytit kaappia muitakin varten kuin rahoja."
Siinä oli todellakin, kuten sanomattomaksi liikutuksekseni huomasin, nippu kirjeitä ja lippuja Edith Bartlettilta, jotka olivat kirjoitetut eri tilaisuuksissa rakkaussuhteissa ollessamme ja joita nyt Edith, hänen tyttären tyttärensä tytär piti kädessään. Otin ne häneltä ja avatessani yhden huomasin sen olevan päivätyn toukokuun 30 päivänä 1887, sinä samana päivänä jolloin hänestä ijäksi erosin. Siinä hän pyysi minua tulemaan hänen perheensä kanssa kukituspäiväkäynnille Mount Auburnin hautausmaalle jossa hänen kansallissodassa kaatunut veljensä lepäsi.
"Minä en odota, Julian", hän oli kirjoittanut, "että kaikki sukulaisuussuhteeni omaksesi hyväksyt sentähden että kanssani menet naimisiin — se olisi liian paljon — mutta urho-veljeni tahdon sinun tunnustavan omaksesi, ja sentakia haluaisin sinun lähtevän kanssamme tänään."
Kulta ja pergamentit, kerran niin kalliit, nyt huolettomasti siroteltuina ympäri huonetta, olivat menettäneet arvonsa, mutta nämä rakkauden merkit eivät olleet luopuneet vallastansa aikojen kuluessa. Kuin taikamahdilla ne nostivat hetkessä muistojen usvan joka minut saattoi omaan maailmaani — maailmaan missä nykyisellä ei ollut mitään tekemistä. En tiedä miten kauan siten istuin muistoihini vaipuneena ulkomaailmasta mitään tietämättä äänettömän myötätuntoisen joukon ympäröimänä. Omilta huuliltani lähtenyt syvä vastentahtoinen huokaus vihdoin herätti minut muistojeni maailmasta ja paluutti muinaisesta unien maasta tajuamaan nykyisen ympäristöni ja sen olosuhteet.
"Nämä ovat", sanoin, "kirjeitä toiselta Edithiltä — Edith Bartlettilta, sinun äidin äidin äidiltäsi. Ehkä haluaisit katsoa ne läpi. En tiedä, kuka olisi lähemmin ja paremmin niihin oikeutettu minun jälkeeni kuin sinä ja äitisi."
Edith otti kirjeet ja alkoi tutkia niitä kunnioittavalla uteliaisuudella.
"Ne ovat sangen huvittavia", sanoi hänen äitinsä, "mutta pelkäänpä,
Julian, että saamme pyytää teitä lukemaan ne meille itse."
Ulkomuotoni epäilemättä osotti tuntemaani hämmästystä tällaista oppimattomuuden tunnustusta kuullessani niin korkeasti sivistyneen henkilön puolelta.
"Täytyykö minun ymmärtää", tiedustin vihdoin, "että käsin kirjoittaminen ja sen lukeminen, kuten lukkojen tekokin, on unohtunutta taitoa"?
"Pelkäänpä että melkein niin on laita", vastasi tohtori, "vaikka sen selitys ei tässä kohden, kuten toisessa asiassa, nojaudu niin paljon taloudelliselle yhdenvertaisuudelle kuin keksintöjen kehitykselle. Meidän lapsiamme yhä opetetaan kirjoittamaan ja kirjoitusta lukemaan, mutta heillä on niin vähän käytäntöä jälkielämässä että he tavallisesti unohtavat taitonsa hyvin pian koulusta päästyään; mutta todella pitäisi Edithin vielä kyetä selvän saamaan yhdeksännentoista vuosisadan kirjeestä. — Rakkaani, olenpa hiukan häpeissäni sinun puolestasi."
"Oh, minä kyllä osaan lukea tämän, isä", huudahti hän katsahtaen otsa vielä rypyssä kirjeen sivulta jota oli tutkinut. "Ettekö muista että sain selvän niistä vanhoista Julianin kirjeistä Edith Bartlettille jotka olivat äidillä? — vaikka siitä on jo vuosi aikaa ja taitoni on senjälkeen kangistunut. Mutta olen lukenut lähes kaksi riviä tätä jo. Se on todella hyvin selvää. Kyllä siitä otan kokonaan selvän mitään apua saamatta muilta paitsi äidiltä."
"Ihme ja kumma", sanoin, "ettekö enää kirjoita kirjeitä"?
"Emme", vastasi tohtori, "käsin kirjoittaminen on käytännöstä joutunut pois. Kirjevaihdossa, milloin emme telefoonia käytä, me lähetämme fonograafeja ja käytämme näitä kaikkia niitä tarkoituksia varten joihin te käsin kirjoittamista tarvitsitte. Siten on asian laita ollut jo niin kauan että tuskin mieleemme juolahtaa ihmisten koskaan toisin tehneen. Mutta varmaankin se on kehitysaste jonka teitä täytyy hiukan ihmetyttää: teillä oli fonograafi ja sen mahdollisuudet olivat kyllin selvät heti alussa. Tärkeissä muistiinpanoissamme me kyllä vielä suureksi osaksi käytämme painattamista, mutta painotuotteet valmistetaan fonograafijäljennöksistä, joten toden teolla erikoistapauksia lukuunottamatta käsin kirjoittamista vain vähän tarvitaan. Eikö ole merkillistä, kun tulee sitä ajatelleeksi, että mitä enemmän on sivistys kypsynyt, sitä enemmän sen ennätykset joutuvat häviäviksi? Kaldealaiset ja egyptiläiset käyttivät kirjoituksissaan tiiltä, ja kreikkalaiset ja roomalaiset enemmän tai vähemmän kiveä ja pronssia. Jos ihmissuku tänään häviäisi, ja maailma tarkastettaisiin sanokaamme Mars tähdestä käsin viittä sataa vuotta myöhemmin taikka vaikka ennemminkin, niin meidän kirjamme olisivat hävinneet ja Rooman valtakuntaa pidettäisiin inhimillisen sivistyksen viimeisenä ja korkeimpana asteena."
LUKU XIX.
"Voiko neito unohtaa koristuksensa"?
Vihdoin Edith äitinsä kanssa läksi sisälle ottamaan selvää kirjeistä, ja kun tohtori oli niin ihastuneena syventynyt osakkeihin ja bondeihin että olisi ollut epäystävällistä jäädä hänen luokseen, arvelin että tilaisuus oli suotuisa yksityishankkeeni täyttämiseksi johon tähän asti oli mahdollisuutta puuttunut.
Siitä asti jolloin olin saanut luottokorttini olin mietiskellyt erästä ostoa jonka halusin tehdä ensi tilaisuudessa. Se oli kihlasormus Edithille. Lahjat yleensä tietysti olivat menettäneet arvonsa tänä aikana jolloin jokaisella oli kaikkea mitä tarvitsi, mutta tämä oli sitä laatua jonka tunteen vuoksi varmasti arvelin tuntuvan naiselle yhtä haluttavalta kuin koskaan ennen.
Sentakia hyväkseni käyttäen isäntäväkeni harvinaista poistumista erikoistoimiinsa läksin siihen suureen puotiin jonne Edith oli minut vienyt eräässä toisessa tilaisuudessa, ainoa jonne siihen asti olin astunut. Kun en nähnyt sitä lajia tavaraa, jota halusin, olevan näytteillä missään osastossa, pyysin vihdoin erästä nuorta naispalvelijatarta ohjaamaan minut jalokiviosastoon.
"Pyydän anteeksi", hän sanoi hiukan kohottaen kulmakarvojaan, "en oikein ymmärtänyt mitä kysyitte"?
"Jalokiviosastoa", vastasin, "Haluan katsoa sormuksia."
"Sormuksia", hän kertasi katsoen minua selvästi ihmeissään. "Saanko kysyä minkä laatuisia sormuksia ja mitä varten käytettäviä"?
"Sormessa käytettäviä", vastasin, arvellen ettei tämä nuori nainen voinutkaan olla niin järkevä kuin hän näytti.
Näin sanoessani hän katsahti vasenta kättäni jonka yhdessä sormessa minulla oli entisaikani mallin mukainen sinettisormus. Hänen kasvojensa ilme muuttui heti sangen ymmärtäväiseksi, ja samalla niihin ilmestyi mitä vilkkainta harrastusta.
"Pyydän tuhansin kerroin anteeksi"! hän huudahti. "Minun olisi pitänyt ymmärtää ennemmin. Te olette Julian West"?
Minua alkoi hiukan suututtaa tuollainen salaperäisyys niin yksinkertaisessa asiassa.
"Kyllä tosin olen Julian West", sanoin; "mutta suonette anteeksi etten näe missä yhteydessä se asia on teille tekemääni kysymykseen."
"Oh, teidän tulee todella suoda minulle anteeksi", hän sanoi, "mutta se on sangen läheisessä yhteydessä. Amerikassa ei kukaan muu kuin juuri te olisi kysynyt sormessa kannettavia sormuksia. Niitä ei ole käytetty enää niin pitkään aikaan että olemme kokonaan lopettaneet niiden varastossa pitämisen; mutta jos haluatte saada sellaisen tilauksesta tehdyn, tarvitsee teidän vain antaa kuvaus minkälaisen tahdotte ja se heti valmistetaan."
Kiitin häntä, mutta lisäsin etten halunnut ajaa hommaani perille, ennenkuin olin hiukan tarkemmin tutustunut olosuhteisiin.
En sanonut mitään kokemuksestani kotona, sillä en halunnut joutua naurun alaiseksi enemmän kuin oli välttämätöntä; mutta puolisen jälkeen tavatessani tohtorin yksin mieluisassa työhuoneessaan talon tornikerroksessa, koetin varovasti urkkia häneltä asian laitaa.
Huomauttaen aivan kuin sivumennen etten ollut huomannut kenenkään sormessa sormusta, kysyin häneltä, oliko jalokivien käyttämisestä vieraannuttu, ja jos niin oli laita, miten oli selitettävissä siitä tavasta luopuminen?
Tohtori sanoi totta olevan että jalokivien käyttäminen oli todella ollut vanhentunut tapa jo parin sukupolven ajan, ellei enemmän. "Mitä taasen tulee asiassa vaikuttaneisiin syihin", hän jatkoi, "niin ne todellakin johtavat koko syvälle meidän nykyisen talousjärjestelmämme suoriin ja epäsuoriin seurauksiin. Ylimalkaan puhuen luulen että pääasiallisena ja ratkaisevana syynä siihen miksi kultaa ja hopeaa sekä kalliita kiviä on lakattu koristuksina ihailemasta on se että ne kokonaan menettivät kauppa-arvonsa, kun kansa järjesti omaisuuden jakamisen kaikkien kansalaisten peruuttamattoman taloudellisen yhdenvertaisuuden pohjalle. Kuten tiedätte ei tonnillinen kultaa eikä tynnyrillinen jalokiviä voisi hankkia leivän palaakaan yleisistä puodeista, kun siellä mikään ei kelpaa maksuksi muu kuin kansalaisten luotto, joka yksinomaan riippuu hänen kansalaisuudestaan ja on aina samallainen kuin kunkin toisen kansalaisen. Luonnollisesti ei tämän takia mikään ole minkään arvoinen kenellekään nykyään joka ei tuota jotakin hyötyä tai hupia. Pääsyynä miksi jalokiviä ja kalliita metalleja ennen käytettiin koristuksina näyttää olleen niille kuulunut suuri kauppa-arvo joka ne teki rikkauden ja mahtavuuden merkiksi sekä sentakia yhteiskunnallisen pöyhkeilyn mieluisiksi välikappaleiksi. Se seikka että ne ovat kokonaan tämän ominaisuuden menettäneet on luullakseni suureksi osaksi vaikuttanut niiden hylkäämiseen koristuksina, vaikkapa pöyhkeilyltä ei olisikaan perusteita riistänyt yhdenvertaisuuden laki."
"Epäilemättä", sanoin; "mutta olipa niitä jotka arvelivat lahjain merkityksen olevan kokonaan erillään niiden arvosta."
"Mahdollista kyllä", vastasi tohtori. "Niin, minä luulen että raakalaiskansat rehellisesti ajattelivat niin, mutta rehellisinä ollen he eivät osanneet erottaa jalokiviä lasipalloista, niin kauvan kuin kumpaisetkin olivat yhtä kirkkaita. Mitä tulee sivistyneitten ihmisten väitteeseen että he olisivat ihailleet kalliita kiviä tai kultaa niiden varsinaisen kauneuden takia niiden arvosta välittämättä, niin epäilen että se oli enemmän tai vähemmän tietoista luulottelua. Otaksukaamme että äkilliset yltäkylläiset löydöt olisivat alentaneet puhdasvetisimpäin timanttien arvon pullolasin tasalle, miten paljon kauemmin luulette että kukaan teidän päivinänne olisi niitä pitänyt?"
Minun oli pakko myöntää että ne epäilemättä olisivat kadonneet näkyvistä nopeasti ja pysyväisesti.
"Luullakseni", sanoi tohtori, "terve maku, jonka teidänkin päivinänne ymmärrämme otsa rypyssä katselleen sellaisten koristusten käyttämistä, tuli taloudellisen vaikutuksen avuksi poistamaan niitä käytännöstä, kun kerran uusi asiain järjestys oli perustettu. Kun jalokivet ja kalliit metallit menettivät lumousvoimansa mikä niillä oli keskitetyn varakkuuden osotuksina, pääsi maku vapaasti arvostelemaan sellaisten koristevaikutelmain todellista kauneusarvoa jotka saavutettiin ripustamalla läpikuultavia kivipalasia ja levyjä ja metallikahleita ja -renkaita kasvoihin ja kaulaan ja sormiin, ja mielipide näyttää pian yleisesti mukaantuneen myöntämään että sellaiset ripustimet olivat raakamaisia eivätkä ollenkaan kauniita."
"Mutta minne ovat joutuneet kaikki timantit, rubiinit, emeraldit ja kulta- ja hopeakoristeet?" huudahdin.
"Metallit tietysti — hopea ja kulta — ovat pysyneet käyttökuntoisina koneteollisuudessa ja taiteessa. Ne ovat aina kauniita oikeissa paikoissaan, ja niitä käytetään yhtä paljon koristetarkoituksiin kuin ennenkin, mutta ne tarkoitukset ovat kohdistetut rakennustaiteeseen eikä henkilöihin kuten ennen. Vaikka emme noudatakaan vanhaa tapaa kasvojamme ja ihoamme maalaamalla, käytämme maalia, kuitenkin sellaisissa paikoin mitkä pidämme sille sopivina, ja juuri samoin on kullan ja hopean laita. Jalokivistä taasen muutamat ovat käyttökelpoisia konetarpeissa, ja niistä on tietysti kokoelmia museoissa siellä ja täällä. Luultavasti ei ole koskaan ollut käytännössä enempää kuin muuan sata tynnyriä jalokiviä, ja helposti on ymmärrettävissä sellaisten pikkutavarani niin vähäisen joukon häviäminen ja nopea katoaminen, kun niiden ihaileminen oli loppunut."
"Esittämänne syyt jalokivien häviämiseen", sanoin, "ovat varmaan todellisia, ja te ette voine ymmärtää miten se seikka minua hämmästyttää. Timantin alentaminen lasipallon arvoiseksi, lukuunottamatta sen käytäntöä koneteollisuudessa, ilmaisee ja kuvaa luonnollisemmin kuin mikään muu seikka minulle sen vallankumouksen täydellisyyttä mikä nykyaikana on alistanut esineet ihmisen alaisiksi. Ei olisi ollut niin kovin vaikeata tietysti ymmärtää että miehet olisivat olleet valmiit luopumaan jalokiviä käyttämästä, mitä tapaa ei koskaan ole pidetty hyvän maun mukaisena miesten tapana, paitsi raakalaismaissa, mutta olisipa itse profeetta Jeremiastakin ällistyttänyt, jos hänen kysymykseensä; 'Voiko neito unohtaa koristuksensa?' olisi vastattu myöntävästi."
Tohtori nauroi.
"Jeremias oli sangen viisas mies", hän sanoi, "ja jos hänen huomionsa olisi johtunut taloudellisen yhdenvertaisuuden asiaan ja sen vaikutukseen sukupuolisuhteisiin, niin olen varma että hän olisi nähnyt sen järkiperäisenä seurauksena olevan naisiin nähden aivan yhtä suuren ajatuskyvyn kehityksen persoonalliseksi koristukseksi kuin mitä miehet ovat koskaan osottaneet. Hän ei olisi hämmästynyt oppiessaan huomaamaan että sellaisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten välillä olisi ollut naisen aseman kumoaminen koko pukukysymykseen nähden niin täydellisesti että sapekkainkaan naisvihaaja — jos sellaisia vielä olisi jälelle jäänyt — ei olisi enää kyennyt syyttämään heitä että he ovat siinä suhteessa enemmän kypsymättömiä kuin miehet."
"Tohtori, tohtori, älkäähän vaatiko minua uskomaan että viehättämishalu on tauonnut naisia liikuttamasta!"
"Suokaa anteeksi, en tarkoittanut sanoa mitään siihen suuntaan", vastasi tohtori. "Minä puhuin sen halun suunnattomasta kehittymisestä mikä pyrkii sen oman tarkoituksenkin hävittämään äärimmäisen koristelun ja liiallisen keinotekoisuuden kautta. Jos voimme arvostella asioita teidän aikanne muistiinpanojen mukaan, niin oli tämä aivan yleisesti tuloksena liiallisesta pukujen rakkaudesta teidän naisillanne; eikö niin ollut?"
"Oli epäilemättä. Ylenmääräinen pukuihin kiintyminen, liialliset viehättämisponnistukset olivat naisten taloudellisen viehättäväisyyden vankin selkäranka minun aikanani."
"Entä miten oli miesten laita?"
"Sitä ei voitu sanoa kenestäkään miehestä joka miehen nimen ansaitsi. Tietysti oli keisareita, mutta useimmat miehet välittivät pikemmin liian vähän kuin liian paljon ulkomuodostaan."
"Se on, toinen sukupuoli kiinnitti liian paljon huomiotansa vaatteisiin ja toinen liian vähän?"
"Niin oli laita."
"Hyvä; sukupuolten taloudellisen yhdenvertaisuuden ja siitä johtuvan naisen alituisen riippumattomuuden seurauksena mieheen nähden on se että naiset paljon vähemmän ajattelevat pukujansa kuin teidän päivinänne ja miehet verraten enemmän. Kenenkään mieleen ei todellakaan juolahtaisi ajatella että kumpikaan sukupuoli nykyaikana olisi enemmän välinpitämätön persoonallisen viehättäväisyytensä suhteen kuin toinen. Yksilöiden harrastus tässä asiassa vaihtelee, mutta erotusta ei ole olemassa koko sukupuolesta puhuttaessa."
"Mutta minkä syyksi luette tämän ihmeen", huudahdin, "sillä ihmeeltä se tuntuu taloudellisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten suhteissa?"
"Sen että siitä hetkestä jolloin yhdenvertaisuus luotiin heidän välillensä, ei naisilla ollut enää vähintäkään suurempaa etua osottautua viehättävinä ja toivottavina miehille kuin miehilläkään saman vaikutuksen tavoittamisessa naisissa."
"Tämä tarkoittaa että ennen taloudellisen yhdenvertaisuuden perustamista miesten ja naisten välille oli naisilla ehdottomasti enemmän etua persoonallisesta viehättäväisyydestä kuin miehillä."
"Varmasti", sanoi tohtori. "Sanokaahan minulle, minkä syyksi miehet teidän päivinänne lukivat toisen sukupuolen tavattomat ponnistukset pukuasioissa, verraten miesten suhteelliseen huolimattomuuteen samoissa asioissa?"
"No niin, en luule että meillä oli mitään selvää ajatusta siinä asiassa. Jos siitä todella oli jotakin sukupuolista arvelua, niin se tuskin julki muuhun kuin tunteelliseen tai leikilliseen suuntaan."
"Se oli todellakin", sanoi tohtori, "teidän aikanne luonteenomainen piirre, vaikka hyvin selitettävissä sen ulkokultaisuuden kautta mikä vallitsi koko sukupuolisuhteessa, teennäinen ritarillinen kunnioitus naisia kohtaan toiselta puolen mikä oli yhteydessä käytännöllisen sorron kanssa toiselta puolen, mutta täytyihän teillä olla joku arvelu, mikä vaikutti naisten liiallisen ponnistuksen persoonallista koristelua tavoittamaan."
"Arvelu oli luullakseni muinaisuudesta johtunut — nimittäin että nainen oli luonteeltaan turhamaisempi kuin mies. Mutta he eivät mielellään kuulleet sitä sanottavan; ja sentakia oli kohtelias selitys tälle ilmeiselle tosiasialle, että he paljon enemmän huolehtivat puvustaan kuin miehet, se että he olivat herkempiä kauneudelle, epäitsekkäämpiä miellyttämishalussansa ja muita sopivia lausetapoja."
"Ja eikö mieleenne juolahtanut että todellinen syy, miksi nainen niin hartaasti ajatteli keinoja millä kauneuttaan, kohottaa, oli yksinkertaisesti se että taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi miehen suosiosta naisen kasvot olivat hänen onnensa peruste, ja että syy, miksi miehet enimmäkseen olivat niin välinpitämättömiä persoonallisesta ulkomuodostaan, oli se ettei heidän onnensa millään tavoin riippunut heidän kauneudestaan; ja että milloin se määräsikin heidän suosionsa toisen sukupuolen piirissä, oli heidän taloudellinen asemansa kuitenkin paljon voimakkaampi suosion tuottaja kuin mitkään persoonalliset edut? Varmasti tämä selvä johtopäätös täydellisesti selitti miksi nainen innokkaammin tavoitteli persoonallisia koristeluja, tarvitsematta etsiä minkäänlaista erotusta sukupuolten luontoperäisissä turhamaisuus-ominaisuuksissa."
"Ja sentakia", huomautin, "kun naiset vapautuivat riippuvaisuudestansa miesten suosiosta taloudelliseen hyvinvointiin nähden, ei liioin heidän elämänsä päätarkoituksena enää ollut viehättäväisyytensä ylläpitäminen miesten silmissä?"
"Aivan niin, sanomattomaksi hyödyksi heille mukavuuteen ja arvoon nähden sekä ajatuksen vapauteen tärkeimpäin asioitten varalle."
"Mutta luullakseni yhteiskunnallisen panoraaman kauneuden tappioksi?"
"Ei ollenkaan, vaan ehdottomasti sen merkittäväksi hyödyksi. Mikäli me voimme arvostella, olivat samat vaatimukset, mitä teidän aikanne naisilla oli viehättäväisyyden suhteen, voitettavissa aivan ilman heidän teennäisiä ponnistuksiaan. Muistakaamme että puhumme siitä naisten liikanaisesta sulojen kohottamisponnistelusta joka johti onnistumattomaan vaikutusten etsintään siten eksyen kokonaan etsitystä päämäärästä. Kun poistettiin ne taloudelliset vaikuttimet jotka naisten viehättäväisyydestä miesten silmissä tekivät elämän toimeentulokeinon, niin jälelle jäi luontainen vaikutin herättää ihailua toisessa sukupuolessa, mikä vaikutin on aivan kyllin voimakas kauneutta synnyttämään ja sitä vaikuttavampi kun se ei ole liian voimakas."
"Aivan helppoa on huomata", sanoin, "miksi naisten taloudellisen riippumattomuuden täytyi vaikuttaa sen että heidän harrastuksensa olentonsa koristelun suhteen rajoittui järkeviin keinoihin; mutta miksi se olisi vaikuttanut päinvastaiseen suuntaan miehissä saattamalla heidät enemmän huomiotansa kiinnittämään pukuun ja persoonalliseen ulkomuotoon kuin ennen?"
"Siitä yksinkertaisesta syystä että kun heidän taloudellinen ylivaltansa naisiin nähden hävisi, täytyi heidän siitä lähtein kokonaan jäädä persoonallisen miellyttäväisyytensä varaan, jos halusivat sekä voittaa naisten suosiota että ylläpitää sitä kerran sen voitettuaan."
LUKU XX.
Mitä vallankumous sai aikaan naisten hyväksi.
"Minusta tuntuu, tohtori", sanoin, "että minun aikani naiselle olisi ollut vielä suuremman arvoista kuin minulle nukkua tähän asti, koska taloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen näyttää merkinneen enemmän naisille kuin miehille."
"Edith ehkä ei olisi ollut hyvillään sellaisesta asiain tilasta", sanoi tohtori, "mutta toden teolla on sanoissanne paljon totta, sillä taloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen merkitsi todella verrattomasti enemmän naisille kuin miehille. Teidän päivinänne oli useimpain miesten olosuhteet viheliäisiä verrattuina heidän nykyiseen tilaansa, mutta naisten kohtalo oli kurja miestenkin kohtaloon verrattuna. Useimmat miehet olivat kyllä rikkaitten orjia, mutta nainen oli miehen alamainen olipa hän sitten rikas tai köyhä, ja viimemainitussa ja yleisemmässä tapauksessa oli siten orjan orja. Miten syvällä köyhyydessä mies elikin, oli häntä syvempänä yksi tai useampi hänestä riippuvain naisten muodossa jotka olivat hänen tahtonsa alaisia. Yhteiskuntaläjän pohjakerroksessa oli nainen kantaen koko kasan yhteistä painoa. Koko sielun, hengen ja ruumiin vallitseva hirmuvalta jota ihmissuku sieti painoi lopuksi yhdistynein voimin häntä. Niin paljon alempana miehenkin olotilaa oli nainen että hän olisi jo suuresti kohonnut, jos olisi voinut saavuttaa vain hänen asemansa. Mutta suuri vallankumous ei ainoastaan kohottanut häntä yhdenvertaiseksi miehen kanssa, vaan nosti heidät molemmat samalla voimakkaalla ponnella moraalisen arvon ja aineellisen hyvinvoinnin asteelle joka oli yhtä paljon yläpuolella miehen entistä olotilaa kuin hänen entinen tilansa oli ollut yläpuolella naisen tilaa. Jos siis miehet ovat kiitollisuuden velassa vallankumoukselle, niin miten paljon suuremmaksi tulee naisten arvata kiitollisuutensa sitä kohtaan! Jos miehille vallankumouksen ääni oli kutsumus korkeammalle ja jalommalle elämän asteelle, niin naiselle se oli kuin Jumalan ääni, kutsuva häntä uuteen luomakuntaan."
"Epäilemättä", sanoin, "oli köyhäin naisilla sangen viheliäinen asema, mutta rikkaitten naiset eivät varmastikaan olleet sorron alaisia."
"Rikkaitten naiset", vastasi tohtori, "olivat luvultaan liian vähän merkitsevät koko naissukupuolen suhteen että he ansaitsisivat huomioon ottamista teidän aikanne naisten tilaa yleisesti tarkastettaessa. Mutta senkään vuoksi emme pidä heidän kohtaloansa parempana kuin heidän köyhempien sisartensakaan. Totta on että he eivät kärsineet ruumiillista kovuutta, vaan päinvastoin heitä heidän miessuojelijansa hemmoittelivat ja hellivät kuin liiaksi lemmittyjä lapsia; mutta se ei meistä tunnu toivottavalta elämältä. Mikäli voimme selville saada sen aikaisista kertomuksista ja yhteiskunnallisista kuvauksista asuivat rikkaitten naiset imartelun ja teeskentelyn kiihoittavassa ilmakehässä, mikä kaikki oli vähemmän suosiollista moraaliselle tai henkiselle kehitykselle kuin köyhäin naisten kovinkin kohtalo. Nykyajan nainen, jos hänet tuomittaisiin takaisin elämään teidän maailmassa, pyytäisi ainakin syntyä pesumuijaksi pikemmin kuin varakkaaksi muotinaiseksi. Viimemainittu näyttää meistä enemmän kuin ensinmainittu sen tapaiselta naiselta joka täydellisemmin osotti sen sukupuolen lankeemistilaa teidän aikananne."
Kun sama ajatus oli minulla mielessä ollut edellisen elämän aikana, en asiata vastaan väittänyt.
"Niin sanottu naisliike, hänen asemansa suuren muutoksen alku", jatkoi tohtori, "oli jo teidän päivinänne varsin huomattava. Teidän on täytynyt sitä paljon kuulla ja nähdä, ja ehkä olette tuntenutkin niitä jaloja naisia jotka ensimmäisiä johtajia olivat."
"Kyllä", vastasin. "Naisten oikeuksista oli paljon puhetta, mutta silloin ilmoitettu ohjelma ei millään tavalla ollut kumouksellista laatua. Se tarkoitti vain äänestysoikeuden saavuttamista sekä erinäisten muutosten aikaan saamista naisten omistusoikeuden laeissa, lasten hoitoa avioerojen sattuessa sekä muita sellaisia yksityisseikkoja. Vakuutan teille ettei naisilla, enemmän kuin miehilläkään ollut siihen aikaan mitään ajatusta talousjärjestelmän kumoamisesta."
"Niin mekin sen ymmärrämme", vastasi tohtori. "Siinä suhteessa naisten itsenäisyystaistelu muistutti yleensä kumousliikkeitä, jotka alkuasteillaan käyvät haparoiden ja kompastellen näennäisesti niin hämärää ja epäjohdonmukaista tietä että vain filosoofi osaa arvata mikä tulos on siitä odotettavissa. Arvio naisliikkeen lopullisen tuloksen suhteen oli kuitenkin yhtä yksinkertainen kuin arvio siinäkin asiassa jota te sanoitte työväenliikkeeksi. Naiset ajoivat takaa riippumattomuutta miesten suhteen ja tasa-arvoisuutta heidän kanssaan, ja työväestö halusi päättää orjuutensa kapitalistien suhteen. Naisten kantamien siteitten avain oli aivan sama kuin se joka lukitsi työväestön kahleet. Se oli taloudellinen avain, olemassa olon keinojen valinta. Miesten sukupuoli piti vallassansa naista, ja rikkaitten luokka työtä tekeviä kansajoukkoja. Sukupuolisiteitten salaisuus oli aivan sama kuin teollisuussiteitten — nimittäin omaisuusvallan erilainen jako, ja muutoksen, joka oli välttämätön molempain sidemuotojen lopettamiseksi, täytyi silminnähtävästi olla taloudellinen yhdenvertaisuus, joka sekä sukupuoli- että teollisuussuhteissa heti takaisi yhteistoiminnan ylläpitämisen välttämättömänä.
"Naisten kapinan ensimmäiset johtajat eivät kyenneet näkemään nenän päätänsä pitemmälle, ja sentakia lukivat alamaisen tilansa ja kärsimänsä väärinkäytökset miehen pahuuden ansioksi, ja näyttivät uskovan että ainoa välttämätön parannuskeino oli hänen moraalinen parantamisensa. Tänä aikakautena sellaiset ilmaisumuodot kuin 'mies tyranni' ja 'mies julmuri' olivat kiihoituksen tunnussanoja. Naisten esitaistelijat eksyivät aivan samaan erehdykseen johon joutuivat suureksi osaksi työväestönkin ensimmäiset johtajat, jotka tuhlasivat henkeänsä ja kiukkuansa puskivat julistamalla kapitalistit köyhälistön kaiken viheliäisyyden uppiniskaisiksi tekijöiksi. Tämä oli pahempaa kuin pelkkää kiivailua; se oli harhaan viepää ja sokeuttavaa. Miehet eivät oleellisesti olleet huonompia kuin naisetkaan joita he sortivat, eivätkä kapitalistit huonompia kuin työväestö jota he riistivät. Jos työväestö olisi asetettu kapitalistien tilalle, niin se olisi tehnyt juuri samoin kuin kapitalistit tekivät. Ja todella milloin työmiehistä tuli kapitalisteja, niin heidän yleisesti sanottiin olleen mestareista ankarimpia. Samoin myös jos naiset olisivat voineet vaihtaa paikkoja miesten kanssa, he epäilemättä olisivat miesten suhteen menetelleet aivan samoin kuin miehet heidän suhteensa. Järjestelmä, joka salli ihmisolentojen joutua ylemmyyden ja alemmuuden suhteisiin toisiinsa nähden, oli koko pahan syy. Valta toisten yli huonontaa välttämättä käskijää siveellisesti ja halventaa alamaista. Yhdenvertaisuus on ainoa moraalinen suhde ihmisolentojen välillä. Jokainen uudistus, jonka tuli parantaa miesten naisia kohtaan tai kapitalistien työväestöä kohtaan osottamia väärinkäytöksiä, täytyi sentakia suunnittua heidän taloussuhteitansa muuttamaan yhdenvertaisiksi. Ennenkuin naiset, samoinkuin työväestökin luopuivat järjettömistä hyökkäyksistään taloudellisen eriarvoisuuden seurauksia vastaan ja hyökkäsivät itse eriarvoisuuden kimppuun, ei ollut mitään toivoa kummankaan luokan vapautumisesta.
"Sitä ilmeisesti yksipuolista aatosta, joka naisten aikaisilla johtajilla oli tarkoittamastaan suuresta pelastustyöstä ja miten se oli toteutuva, kuvaa lystillisesti heidän innostuksensa aikakauden erilaisten niin sanottujen raittiuskiihoitusten hyväksi jotka tarkoittivat juoppouden ehkäisemistä miesten kesken. Naisluokan erikoinen harrastus tässä miesten tapoja koskevassa parannuspuuhassa — sillä naiset eivät yleensä juoneet väkijuomia — johtui siitä arvelusta että jos miehet joisivat vähemmän, niin he vähemmän taipuvaisia olisivat heitä sortamaan ja paremmin pitäisivät huolta heidän ylläpitämisestään; se on, heidän korkeimmat tarkoituksensa rajoittuivat toivoon että he parantamalla isäntäinsä moraalia saisivat turvatuksi itselleen hiukan parempaa kohtelua. Isännyyden poistamisaate ei vielä ollut juolahtanut heidän mieleensä mahdollisena.
"Tämä seikka sivumennen sanoen, teidän aikanne naisten ponnistukset miesten juomatapojen parantamiseksi lain kautta, sangen jyrkästi osottavat erotusta naisten silloisen ja nykyisen aseman välillä suhteissansa miehiin. Jos nykyaikana miehet joutuisivat jonkun tavan valtaan joka heidät arveluttavasti ja yleisesti tekisi naisille vaaralliseksi, ei näiden mieleen juolahtaisi koettaa heitä lailla hillitä. Meidän ajatuksemme persoonallisesta herruudesta ja yksilön oikeuden mukaisesta riippumattomuudesta kaikissa pääasiallisesti häntä itseään koskevissa asioissa ei mitenkään kärsisi mitään laillista sekaantumista yksilöiden yksityistapoihin mikä niin yleistä oli teidän aikananne. Mutta naiset huomaisivat ettei voima olekaan välttämätöntä miesten tapojen suoristamiseksi. Heidän ehdoton taloudellinen riippumattomuutensa joko naimisissa ollen tai sen ulkopuolella antaisi heidän käytettäväkseen voimakkaamman vaikuttimen. Pian huomattaisiin että miehet, jotka olisivat naisten herkkyyttä loukanneet, tavoittelisivat turhaan heidän suosiotaan. Naisten oli käytännössä mahdotonta teidän aikananne suojella itseään tai ajaa tahtonsa läpi tätä keinoa käyttämällä. Naimisiin meno oli naiselle taloudellinen välttämättömyys tai ainakin niin suuri etu hänelle ettei hän juuri voinut ehtoja määrätä kosijalleen, ellei ollut erittäin onnellisessa asemassa, ja kerran naimisiin mentyään oli sillä ymmärretty että kun hänen isäntänsä hänet yllä piti, tuli hänen vastineeksi olla isännän käytettävänä."
"Se kuuluu kauhealta", sanoin, "näin pitkän ajan takaa, mutta minä pyydän teidän uskomaan ettei asia aina ollut niin pahoin kuin se näyttää. Miehistä paremmat käyttivät valtaansa ajatellen, ja hienostuneitten henkilöitten kesken nainen todella säilytti itsensä yli vallan, ja sentakia monissa perheissä nainen oli todellisesti perheen pää."
"Epäilemättä, epäilemättä", vastasi tohtori. "Niin on aina ollut asian laita jokaisen orjuuden muodon aikana. Olipa isännän valta miten ehdoton tahansa, sitä on harjoitettu kohtuullisen ihmisyys-aatteen tasalla sangen lukuisissa tapauksissa, ja monissa kohdin nimellinen orja, jos on ollut lujaluonteinen, on todella harjoittanut vallitsevaa vaikutusta isäntäänsä. Tätä huomattua seikkaa ei kuitenkaan ole pidettävä kyllin tukevana perusteena jonka nojalla ihmisolento voitaisiin alistaa toisen pakkotahdon alaiseksi. Yleisesti puhuen on epäilemättä totta että naisten asema miesten alaisina, samoinkuin köyhäinkin asema rikkaitten alaisina, oli paljon enemmän siedettävä kuin meistä tuntuu mahdolliselta. Samoinkuin ihmisen ruumiillinen elämä voi säilyä ja usein menestyä hyvinkin kaikissa ilmanaloissa navoilta päiväntasaajaan asti, niin on hänen siveellinen luontonsa osottanut voivansa elää ja kasvattaa tuoksuvia kukkiakin mitä pelottavimpainkin yhteiskuntasuhteiden vallitessa.
"Ymmärtääksemme miten äärettömässä kiitollisuuden velassa nainen on suurelle vallankumoukselle", jatkoi tohtori, "tulee meidän muistaa että ne kahleet joista se heidät vapautti olivat verrattomasti täydellisemmät ja halventavammat kuin mitkään niistä jotka alistivat miehiä toisten miesten alaisiksi. Niitä ei kytkenyt yksinkertainen, vaan kolminkertainen ies. Ensimmäinen ies oli alistuminen rikkaitten persoonalliseen ja luokkajohtoon jota naisten enemmistö kantoi yhdessä miesten enemmistön kanssa. Toiset kaksi iestä olivat hänellä erikoisia. Toinen oli hänen persoonallinen alamaisuutensa ei ainoastaan sukupuolisuhteissa, vaan koko hänen käytöstavassaan sitä erikoista miestä kohtaan josta hän toimeentulonsa puolesta riippui. Kolmas ies oli henkistä ja moraalista laatua ja sisälsi sen orjamaisen yksitoikkoisuuden jota häneltä vaadittiin kaikessa ajattelussaan, puheessaan ja toiminnassaan muinaistapoihin ja seurustelusääntöihin perustuvain joukkomääräysten mukaan joiden tarkoituksena oli tukahuttaa kaikki mikä oli itsenäistä ja yksilöllistä ja vaikuttaa keinotekoista yhtäläisyyttä sekä sisäiseen että ulkonaiseen elämään.
"Viimemainittu oli näistä kolmesta ikeestä raskain ja turmiollisin vaikutuksiltaan sekä suoranaisesti naisiin että epäsuorasti ihmissukuun suvun äitien huonontumisen kautta. Itse naiseen oli vaikutus niin sielua tukahuttava ja järkeä näivettävä että siitä tehtiin otollinen syy jonka nojalla häntä sellaiset miehet kohtelivat luonnollisena alempana olentona, ketkä eivät olleet kylliksi järkeviä näkemään että se jota he syyksi tahtoivat tehdä hänen alamaisuuteensa olikin itsessään seuraus juuri tästä alamaisuudesta. Selitys naisen ajattelun ja toiminnan alistumisesta sellaiseen mikä todellisesti oli orjalaki — laki hänen sukupuolellensa erikoinen jota miehet halveksivat ja pilkkailivat — oli se seikka että elämän mukavuuden pääasiallinen toivo riippui jokaisella naisella siitä miten hän saattoi herättää suosiollista huomiota jossain miehessä joka hänestä voisi huolta pitää. Nyt oli teidän talousjärjestelmänne vallitessa sellaisen miehen mielestä, joka etsi työpaikkaa, sangen otollista ajatella ja puhua samoin kuin hänen isäntänsä, jos halusi päästä eteenpäin elämässä. Mutta vissin asteen järjen ja käytöksen itsenäisyyttä myönsivät miehille heidän taloudelliset yliherransa useimmassa tapauksessa, niin kauan kuin se ei suoranaisesti ollut loukkaavaista, sillä kaikesta huolimatta haluttiin pääasiallisesti heidän työtänsä. Mutta naisen suhde mieheen joka häntä piti yllä oli aivan erilaista ja paljon kiinteämpää laatua. Hänen täytyi olla miehelle viehätysolentona. Viehättääkseen häntä naisen täytyi persoonallisesti olla hänelle miellyttävä, hän ei saanut hänen makuansa loukata eikä hänen ennakkoarveluitansa omilla mielipiteillään tai käytöksellään. Muuten mies mieluummin piti jotain toista parempana. Tästä seikasta seurasi että samalla kuin pojan kasvatus tarkoitti hänen opettamistaan soveliaaksi ansaitsemaan toimeentulonsa, kasvatettiin tyttöä pääasiallisesti silmällä pitäen sitä että hänestä tulisi, ellei miellyttävä, niin ainakin ei-epämiellyttävä miehille.
"Jos nyt kukin nainen olisi ollut erityisesti kasvatettu jonkun määrätyn miehen maun mukaan — kasvatettu käskettäväksi niin sanoakseni — vaikka sekin olisi ollut kyllin loukkaava kaiken naisellisen arvon ajatukselle, niin se olisi kuitenkin ollut vähemmän turmiollinen, sillä monet miehet olisivat paljon parempina pitäneet naisia joilla olisi ollut itsenäinen ajatuskyky ja alkuperäisiä ja luonnollisia mielipiteitä. Mutta kun ei ennakolla tiedetty kuka mies tahtoi ottaa ylläpitääkseen kunkin naisen, niin ainoa varma keino oli kasvattaa tytöt enemmän negatiivista kuin positiivista viehättäväisyyttä silmällä pitäen, jotta he eivät ainakaan loukkaisi tavallisia miesten ennakkovaatimuksia. Tämä tarkoitus paraiten saavutettiin siten että kasvatettiin tyttö mukaantumaan tavallisiin entisyydestä perittyihin ja muodissa oleviin tapoihin ajattelun, puheen ja käytöksen suhteen — sanalla sanoen kunakin aikana vallitsevan seurustelukannan mukaan. Ennen kaikkea hänen tuli välttää kuin ruttotautia kaikkia uusia ja alkuperäisiä aatteita tai käytöstapoja kaikilla tärkeillä aloilla, etenkin uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan asioissa. Se merkitsi että hänen sielunsa, samoinkuin hänen ruumiinsakin tuli kasvattaa ja pukea voimassa olevan muodin haarniskaan. Hänen toiveensa tuli kohdistua edullisiin naimiskauppoihin eikä niiden rinnalla hänellä saanut huomattavissa olla mitään erikoista tai tavatonta taikka määrättyä mielipidettä ainakaan sen tärkeimmissä asioissa kuin koruompelussa tai seurusteluhuoneen koristelussa. Kun seurusteluvaatimukset siten oli pääasiassa saavutettu, niin minkä iloisempi ja sukkelampi hän sitten saattoi olla pikku keinojen valitsemisessa ja tyhjänpäiväisissä asioissa, sen paremmat olivat hänen edellytyksensä. Olenko erehtynyt kuvaillessani teidän järjestelmänne työskentelyä tässä suhteessa, Julian?"
"Epäilemättä", vastasin, "te olette elävästi kuvaillut oikein muodin mukaisen tarkoituksen minun aikani naisten kasvatuksessa, mutta olipa, se teidän täytyy ymmärtää, sangen paljon naisia jotka mieleltään olivat kokonaan itsenäisiä ja vakavia henkilöitä, jotka uskalsivat ajatella ja puhua puolestaan."
"Tietysti niitä oli. He olivat nykyisen tavallisen naisen perikuvia. He edustivat tulevaa naista, joka tätä nykyä on olemassa. He olivat omalle varallensa särkeneet sukupuolensa seurusteluverkot, ja todistivat maailmalle naisten henkisen yhdenarvoisuuden miesten kanssa kaikilla ajattelun ja toiminnan aloilla. Mutta vaikka suuret sielut vallitsevat olosuhteitaan, niin sielujen suurjoukkoa olosuhteet vallitsevat ja muodostavat. Ajatellessamme järjestelmän vaikutusta tähän laajaan naisten enemmistöön ja miten moraalisen ja henkisen orjuuden myrkky heidän suoniensa läpi kulki koko sukukunnan vereen, silloin me ymmärrämme miten ääretön on ihmisyyden tuomio teidän taloudellista järjestelmäänne vastaan naisten suhteen, miten tavaton etu ihmissuvulle oli vallankumous joka antoi suvulle vapaita äitejä — vapaita ei ainoastaan aineellisista vaan myös moraalisista ja henkisistä kahleista.
"Minä viittasin hetki sitten", jatkoi tohtori "siihen läheiseen yhtäläisyyteen joka teidän aikananne oli olemassa teollisuus- ja sukupuoliaseman välillä, työtä tekeväin joukkojen suhteissa kapitalisteihin ja naisten suhteissa miehiin. Sitä erinomaisesti kuvaa muuan toinenkin seikka.
"Työväestön alistuminen kapitaalin omistajain sorrettavaksi pysyi välttämättömänä joka aika suuren työttömäin luokan takia joka oli valmiina polkemaan työväestön ansioita ja sangen kärkäs taipumaan työhön mistä hinnasta ja millä ehdoilla tahansa. Tällä nuijalla kapitalisti piti työväestöä kurissa. Samalla tavalla itsetiedottoman naisjoukon olemassaolo sitoi naiset miesvallan ikeeseen. Kun toimeentulo oli niin vaikea ratkaisu kuin se teidän päivinänne oli, niin useat miehet eivät voineet huolta pitää omasta toimeentulostaan ja ääretön joukko ei voinut toimeentuloa naisille hankkia oman itsensä lisäksi. Naimisiin menosta luopuminen maksoi miehelle hänen onnensa, mutta naisiin nähden ei ollut kysymyksessä vain onnen menettäminen, vaan säännöllisesti se jätti heidät alttiiksi köyhyyden puristettavaksi ja hukutettavaksi, sillä naisten oli paljon vaikeampaa kuin miesten saada omasta työstänsä riittävästi elämisapua. Seurauksena oli tärisyttävämpiä näytelmiä mitä maailma koskaan on kokenut — ei vähempää todellakaan kuin kilpailu ja kilvoittelu naisten kesken naimisiin pääsyn mahdollisuuksista. Ymmärtääksemme miten voimattomia naiset olivat teidän päivinänne pääsemään miesten suhteen aineellisen, henkisen tai moraalisen arvon ja riippumattomuuden vaatimalle kannalle tarvitsee vain muistaa heidän surkeata kohtaloansa avioliittomarkkinoilla, kuten teidän aikalaisenne säälimättömän vastaavasti sanoivat.
"Eikä sittenkään naisen nöyryytysmalja ollut täysi. Vielä oli olemassa toinen ja pelottavampi kilpailumuoto hänen oman sukupuolensa piirissä johon hänet oli pakosta tungettu. Alituisesti oli olemassa ääretön jäännös naimattomia naisia jotka tavoittelivat avioliiton tuottamaa taloudellista varmuutta, mutta näiden alapuolella oli laumoittain kurjia naisia jotka olivat menettäneet toivonsa saada kunniallisilla ehdoilla miehiltä toimeentuloa ja olivat halukkaita myymään itsensä leipäpalasta. Julian, ihmettelettekö että kaikista sen hirveän sekasotkun tunkioista jota te sanoitte sivistykseksi yhdeksännellätoista vuosisadalla löyhkäsi sukupuolisuhde ilkeimmin?"
"Aikamme ihmisystävät olivat suuresti epätoivoissaan siitä mitä me sanoimme yhteiskunnalliseksi pahaksi", sanoin, — "se on, tämän suuren, naisten saastajoukon olemassa olosta — mutta yleisesti sitä tautia ei pidetty taloudellisen kysymyksen osana. Sitä pidettiin pikemmin moraalisena paheena joka johtui ihmissydämmen turmeluksesta ja jonka parantaminen kuului moraalisille ja uskonnollisille vaikutelmille."
"Niin, kyllä tiedän. Kukaan tietysti ei teidän päivinänne saanut ymmärtää että talousjärjestelmä oli ääriään myöten turmeltunut, ja sen takia oli tavallista laskea kaikki sen hirveät seuraukset pahan ihmisluonteen niskoille. Niin, minä tiedän että oli ihmisiä jotka vakuuttivat että oli mahdollista saarnaamalla vähentää yhteiskunnallisen pahan kauhuja, vaikka samalla maassa oli miljooneja naisia epätoivoisen puutteen käsissä, joilla ei mitään muita keinoja ollut leivän hankkimiseksi kuin miesten himojen tyydyttäminen. Minä olen hiukan pääkallon tutkija, ja usein olen halunnut saada tilaisuutta tutkia yhdeksännentoista vuosisadan ihmisystävän pääkallon kehitystä, joka rehellisesti uskoi tämän, jos todella kukaan heistä rehellisesti sitä uskoi."
"Sivumennen sanoen", sanoin, "korkealle kehittyneet naiset minunkin aikanani kieltäytyivät noudattamasta tapaa jonka nojalla heidän olisi ollut omaksuminen miehensä nimi naimisiin mennessään. Miten sen asian laita nyt on?"
"Naisten nimeä ei avioliitto muuta enemmän kuin miestenkään."
"Entä lapset?"
"Tytöt ottavat äidin viimeisen nimen sekä isän nimen keskimmäiseksi nimekseen, pojat taas päinvastoin."
"Minusta tuntuu", sanoin, "että olisi merkillistä ellei tapaus, joka niin syvältä koski naisen suhteeseen mieheen nähden hänen saavuttaessaan taloudellisen itsenäisyyden, olisi muodostanut entistä sukupuolimoraalin tavanmukaista kantaa muutamissa suhteissa."
"Sanokaa pikemmin" vastasi tohtori, "että miesten ja naisten taloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen ensi kerran saattoi mahdolliseksi heidän suhteittensa rakentamisen moraaliselle pohjalle. Siveellisen toiminnan ensimmäinen ehto joka suhteessa on toimijan vapaus. Niin kauan kuin naisten taloudellinen riippuvaisuus miehistä esti heitä vapaasti toimimasta sukupuolisuhteissa, ei voinut niissä suhteissa olla mitään siveellisyyttä. Sukupuolikäytöksen oikea siveellisyys tuli mahdolliseksi toteuttaa vasta sitten kun naiset kykenivät itsenäisesti toimimaan taloudellisen yhdenvertaisuuden saavutettuaan."
"Olisipa se hämmästyttänyt aikamme moralisteja", sanoin, "jos heille olisi sanottu että meillä ei ollut mitään sukupuolisiveyttä. Meillä varmasti oli sangen terävä ja huolellisesti valmistettu 'ei-sinun-pidä'-järjestelmä."
"Tietysti, tietysti", vastasi seuralaiseni. "Ymmärtäkäämme toisemme oikein tässä kohdassa, sillä asia on sangen tärkeä. Teillä oli, kuten sanotte, kokoelma sangen ankaria sääntöjä ja määräyksiä sukupuolikäytöksen suhteen — se on, etupäässä naisille — mutta sen peruste suurimmaksi osaksi ei ollut siveellinen vaan järkiperäinen, sillä tarkoituksena oli naisten taloudellisten etujen turvaaminen heidän suhteissaan miehiin. Naisille kokonaisuudessaan heidän turvaamiseksensa ei mikään voinut olla tärkeämpää kuin nämä säännöt, vaikka niillä niin usein julmasti sovitettiin heihin yksityisesti. Niin kauan kuin nainen oli taloudellisesti avuton ja riippuvainen olento, olivat ne ainoina keinoina millä hän ja hänen lapsensa edes osittain voivat saada turvaa miesten väärinkäytöksiä ja välinpitämättömyyttä vastaan. Älkää hetkeäkään epäilkö että tahdon kevytmielisesti puhua tämän yhteiskunnallisen asetuskokoelman arvosta ihmissuvulle sinä aikana jolloin se oli välttämätön. Mutta kun se kokonaan perustui mietelmiin jotka eivät johtuneet sukupuolisuhteen luonnollisesta puhtaudesta itsestään, vaan kokonaan järkiperäisistä taloudellisia tuloksia tarkoittavista mietelmistä, olisi ollut käsitteiden väärin käyttämistä, jos sitä olisi sanonut siveelliseksi järjestelmäksi. Vastaavammin sitä olisi voinut sanoa sukupuolitalouden asetuskokoelmaksi — se on, kokoelmaksi lakeja ja tapoja, jotka määräsivät naisten ja lasten taloudellisen suojelemisen sukupuoli- ja perhesuhteissa.
"Avioliittosopimusta koristi kirjava valikoima tunteellisia ja uskonnollisia haaveiluja, mutta minun ei tarvinne teille muistuttaa että sen oleellinen puoli lain ja yhteiskunnan silmissä oli sen sopimusluonne, tarkka taloudellinen toimitus. Sen mukaan mies laillisesti sitoutui pitämään huolta naisesta ja tulevasta perheestä, jota vastaan nainen antautui hänen yksinomaisesti käytettäväkseen — se on, sellaiseen asemaan että saadakseen oikeuden hänen omaisuuteensa, hän rupesi sen omaisuuden osaksi. Ainoa kohta, jonka laki tai yhteiskunnallinen sensori katsoi määräävän sukupuolitoiminnan siveellisyyden tai epäsiveellisyyden, puhtauden tai epäpuhtauden, oli yksinkertaisesti kysymys, oliko kauppaa tehtäessä lailliset muodot otettu huomioon. Jos se kohta oli asianmukaisesti täytetty, niin kaikki mitä ennen oli pidetty vääränä ja epäpuhtaana asian-osaisten kesken tuli oikeaksi ja siveäksi. He saattoivat olla avioliittoon sopimattomia henkilöitä taikka mahdottomia vanhemmiksi tulemaan; heidät oli saattanut yhteen johtaa mitä alhaisimmat ja kurjimmat vaikuttimet; morsiamen oli puute saattanut pakottaa hyväksymään itsellensä miehen jota hän inhosi; nuori oli saatettu uhrata tutisevalle vanhukselle, ja kaikkia luonnollisia sopivaisuuksia loukata; mutta teidän ajatuskantanne mukaan, jos sopimus oli lain mukaan suoritettu, oli kaikki seuraava vain valoisaa ja kaunista. Toiselta puolen, jos sopimuksen teko oli laimin lyöty ja nainen oli suostunut rakastajaan ilman sitä, niin olipa heidän lempensä miten suuri tahansa, olipa heidän liittonsa miten sopiva tahansa kaikkien luonnollisten näkökohtien mukaan, nainen häväistiin siveettömäksi, epäpuhtaaksi ja hänet jätettiin ja julistettiin eläväksi kuolleeksi yhteiskunnallisessa häpeässä. Sallikaa minun nyt toistaa että me täydellisesti ymmärrämme tämän yhteiskunnallisen lain olleen teidän innoittavan järjestelmänne aikana ainoan mahdollisen keinon millä naisten ja lasten taloudellisia etuja voitiin turvata, mutta jos sitä sanotaan siveelliseksi tai moraaliseksi katsantokannaltaan sukupuolisuhteisiin, niin on se varmasti mahdollisimman häpeämätöntä sanojen väärinkäyttämistä. Päinvastoin meidän täytyy sanoa että se oli laki joka turvatakseen naisten aineellisia etuja suostui mielivaltaisesti syrjäyttämään kaikki ne lait jotka ovat sydämmeen kirjoitetut sellaisista asioista.
"Asiakirjoista näkyy että teidän päivinänne paljon puhuttiin siitä häpeällisestä seikasta että oli kaksi eri moraalista asetuskokoelmaa sukupuoliasioissa, toinen miehiä ja toinen naisia varten — miehet kun kieltäysivät alistumasta naisille määrättyihin lakeihin, ja kun yhteiskunta ei yrittänytkään pakottaa niitä heidän noudatettavikseen. Ne jotka samallaista lakia vaativat molemmille sukupuolille väittivät että mikä naiseen nähden oli oikein tai väärin, se oli samoin myös miehenkin suhteen ja että tulisi olla molemmille sama oikean ja väärän, puhtauden ja epäpuhtauden, siveellisyyden ja epäsiveellisyyden peruskanta. Se oli selvästi oikea näkökohta asiassa; mutta mitäpä moraalista voittoa olisi ollut ihmissuvulle siitä, vaikka miehet olisi saatukin taivutetuksi hyväksymään naisten lain — lain joka oli niin arvoton sisimmässä siveysaatteessaan sukupuolisuhteisiin nähden? Ei mikään muu kuin naisten taloudellisten kahleitten katkera paino oli pakottanut heidät suostumaan lain alaiseksi jota vastaan alituisesti Jumalalle huusi kymmentuhansien tahrattomain Margareettain veri sekä lukemattomain naisjoukkojen sortunut elämä joiden ainoana vikana oli liian hellä rakkaus. Niin, epäilemättä tuli olla yksi käytöskanta sekä miehille että naisille, kuten nyt on, mutta se ei saanut olla orjalaki kurjine perusteluineen, välttämättömyyden naisille pakottama. Yhteinen ja korkeampi laki miehille ja naisille, jota ihmissuvun omatunto vaati, saattoi käydä mahdolliseksi vasta sitten, ja heti sen jälkeen se voi tulla vahvistetuksi, kun miehet ja naiset sukupuolisuhteissa olivat toisiinsa nähden samalla kannalla kuin muussakin, ehdottoman yhdenvertaisuuden ja keskinäisen itsenäisyyden kannalla."
"Kaikesta huolimatta, tohtori", sanoin, "vaikka minua ensin hiukan hämmästytti kuullessani teidän sanovan ettei meillä ollut mitään sukupuolisiveellisyyttä, ette kuitenkaan toden teolla ole sanonut sen enempää ettekä käyttänyt sen ankarampia sanoja kuin meidän runoilijamme ja satiirikkomme käsitellessään samaa ainetta. Täydellinen erotus tavanmukaisen sukupuolisiveyden ja vaistomaisen rakkauden moraalin välillä oli sananpartena keskuudessamme ja siitä aiheutui, kuten epäilemättä tiedätte, suurin osa romanttista ja dramaattista kirjallisuuttamme."
"Niin", vastasi tohtori, "ei mitään voitaisi lisätä siihen voimaan ja tunteeseen millä teidän kirjailijanne julistivat näitä asioita koskevan yhteiskunnallisen rautalain julmuutta ja vääryyttä — jonka lain teki kaksin kerroin julmaksi ja vääräksi se seikka että se rajoittui melkein yksinomaan naisiin. Mutta heidän paljastuksensa olivat turhia ja heidän herättämänsä mielten liikutus oli seurauksiltaan hedelmätön siitä syystä että he jättivät kokonaan mieliin teroittamatta perussyytä joka oli vastuussa heidän ahdistamastaan laista ja joka tuli poistaa, jos lain tilalle joskus tahdottiin asettaa oikea siveys. Se syy oli kuten olemme nähneet, omaisuuden jakojärjestelmä, jonka mukaan naisen ainoa toivo mukavuuden ja varmuuden saamiseksi oli pantu riippumaan siitä menestyksestä jonka avulla hän sai laillisen toimeentulovakuuden joltain mieheltä oman persoonansa hinnalla."
"Minusta näyttää", huomautin, "että kun naiset kerran kunnollisesti saivat silmänsä auki ja näkivät mitä vallankumouksellinen ohjelma tarkoitti heidän sukupuolelleen vaatiessaan taloudellista yhdenvertaisuutta kaikille, niin heidän oman etunsa täytyi heistä tehdä vielä innokkaampia asian edistäjiä kuin koskaan miehistä."
"Niin todella kävikin", vastasi tohtori. "Tietysti tavanmukaisuuden, muinaistapojen ja ennakkoluulojen sokeuttava ja sitova vaikutus, samoinkuin ikimuistoisen orjuuden synnyttämä arkuuskin, esti kauaksi aikaa naisten suurjoukkoa ymmärtämästä heille tarjotun vapautuksen suuruutta; mutta kun he kerran sen ymmärsivät, niin he heittäysivät vallankumoukselliseen liikkeeseen niin yksimielisesti ja innokkaasti että sillä oli ratkaiseva vaikutus taisteluun. Miehet saattoivat katsoa taloudellista yhdenvertaisuutta suosien tai vastenmielisesti heidän taloudellisen asemansa mukaan, mutta jokainen nainen, vain yksinkertaisesti sen takia että oli nainen, oli sidottu sen puolesta taistelemaan heti kun hän sai päähänsä mitä se merkitsi hänen edustamalleen ihmissuvun puoliskolle."