Yhdenvertaisuus

LUKU XXI.

Voimisteluharjoituksissa.

Edith oli tullut ylös jo siksi aikaisin että oli kuullut loppuosan puheestamme, ja nyt hän sanoi isällensä:

"Ajatellessani mitä olette kertonut Julianille nykyajan naisista verrattuna entisaikaisiin, olisi hän ehkä kernas käymään voimisteluharjoituksissa tänä iltapuolena katsomassa miten me itseämme kehitämme. Siellä on muutamia juoksu- ja ilmakilpailuja sekä joukko muita koetuksia. Tänä iltapuolena meidän vuosikurssimme on esillä, ja minun pitäisi siellä ainakin olla."

Tästä ehdotuksesta, joka innokkaasti hyväksyttiin, johtuivat hupaisimmat ja opettavaisimmat kokemukseni niiltä aikaisilta ajoilta jolloin muodostelin käsityksiäni kahdennenkymmenennen vuosisadan sivistyksestä.

Voimistelukoulun ovella erosi Edith meistä yhtyäkseen luokkaansa amfiteaatterilla.

"Ottaako hän johonkin kilpailuun osaa?" kysyin.

"Koko hänen vuosikurssinsa — se on, kaikki hänen ikäisensä — tässä piirissä esiintyvät muutamissa tai useammissa esityksissä."

"Mikä on Edithin erikoisala?" kysyin.

"Mitä erikoisaloihin tulee", vastasi tohtori, "ei meidän kansamme suuresti niitä kehitä. Tietysti yksityisesti kukin tekee mitä mielii, mutta yleisten harjoitusten tarkoituksena ei ole niin paljon kehittää atleettisia erikoisuuksia kuin saada aikaan kaikenpuolinen ja hyvin suhteutuva ruumiillinen kehitys. Me haluamme kaikkein ensiksi saada vissin voima- ja mittakannan säärille, reisille, käsivarsille, lanteille, rinnalle, hartioille, niskalle j.n.e. Tämä ei ole korkein pyrkimyskohta, vaan välttämätön alin. Kaikki jotka sen saavuttavat, pidetään terveinä ja kelvollisina miehinä ja naisina. Sitten heidän huoleksensa jätetään itsensä kehittäminen yksityisesti mielensä mukaan sen kohdan yläpuolella erikoissuuntiin."

"Miten kauan tämä yleinen voimistelukasvatus kestää?"

"Se on pakollinen kuten kaikki muutkin kasvatuskurssit, kunnes ruumis on täysin kehittynyt, jonka me arvelemme olevan asianlaidan kahdenkymmenen neljän vuoden ijässä; kuitenkin jatketaan sitä melkein aina läpi koko elämän, vaikkakin luonnollisesti se riippuu siitä, miten kukin yksilö haluaa."

"Tarkoitatteko, että te käytte säännöllisillä harjoituksilla voimistelulaitoksessa?"

"Miksi en kävisi? Eihän ole vähemmän tärkeätä minulle olla terve kuusikymmen vuotiaana kuin kahdenkymmenen ijässä."

"Tohtori", sanoin, "jos näytänkin hämmästyneeltä, on teidän muistettava, että minun päivinäni oli sääntönä, ettei yli neljänkymmenen olevan miehen sovi juosta katuvaunun jälessä ja mitä naisiin tulee, heittivät he juoksemisen jo viidentoista ikäisinä, jolloin heidän ruumiinsa asetettiin puristimiin, heidän säärensä säkkeihin, heidän varpaansa ruuvipuristimiin ja he sanoivat jäähyväiset terveydelle."

"Te näytätte todellakin olleen tyytymättömiä ruumiisiinne", sanoi tohtori. "Naiset laiminlöivät omansa kokonaan ja mikäli miehiin tulee, niin paljon kuin voin käsittää, he runtelivat ruumistaan neljäänkymmeneen ikävuoteen saakka ja siitä lähtien häiritsi heitä taasen heidän ruumiinsa, joka todella olikin oikeutettua. Se ääretön fyysillinen heikkoudesta ja sairaudesta johtuva kurjuus, joka aiheutui täysin estettävissä syistä, näyttää meistä, lähinnä asian moraalista puolta, yhdeltä suurimmista seikoista, joista teidän taloudellista epäyhdenvertaisuussysteemiänne voi syyttää, sillä tästä alkusyystä voidaan joko suoranaisesti tai epäsuorasti johtaa melkein kaikki elämänne piirteet. Ei sieluja eikä ruumiita voineet teidän miehenne ottaa huomioon järjettömässä taistelussaan elämisensä puolesta, kun taasen monimutkainen osuusjärjestelmä, jonka alaisina naiset pidettiin häiritsi samalla tapaa sekä sielua että ruumista, kunnes ei enää ollut mikään ihme, ettei heihin ollut jäänyt jälelle vähääkään terveyttä."

Astuttuamme amfiteatteriin näimme me toisessa päässä voimistelutannerta noin kaksi tai kolmesataa nuorta miestä ja naista keskenään puhellen tai lepäillen. Nämä, kertoi tohtori minulle, olivat Edithin tovereita vuoden 1978 luokalta, kaikki ollen kahdenkymmenenkahden vuoden ikäisiä ja syntyneet samassa piirissä tai myöhemmin sinne asumaan muuttaneet. Minä tarkastelin ihaillen näiden nuorten miesten ja naisten vartaloita, kaikki ollen kauniita ja vankkoja kuin Olympuksen jumalat ja jumalattaret.

"Onko minun käsitettävä", sanoin, "että tämä on täydellinen ja rehellinen kuva koko nuorisostanne eikä mikään valikoima paremmista urheilijoista?"

"Onpa kyllä", vastasi hän, "kaikki kahdellakymmenellä kolmannella ikävuodellaan olevat nuorukaiset, jotka asuvat tässä piirissä, ovat tänään täällä, mahdollisesti itarilla tai kolmella poikkeuksella, jotka erityisistä syistä eivät ole voineet saapua."

"Mutta missä ovat rammat, rumat, heikot, keuhkotautiset?"

"Näettekö tuota nuorta miestä tuolla tuolissa, jonka ympärillä on min paljon muita?" kysyi tohtori.

"Ah! Onpa siellä sitten ainakin yksi sairas."

"On", vastasi seuralaiseni; "häntä kohtasi tapaturma eikä hänestä enää koskaan tule tervettä. Hän on luokan ainoa sairas ja te näette, miten muut häntä kohtelevat. Teidän rampanne ja sairaanne olivat niin lukuisat että säälikin alkoi väsyä ja kyyneleet loppua sekä surkuttelu muuttua kylmäksi; meidän joukossamme ovat ne niin harvinaisia, että heistä tulee suosikkimme ja lemmikkimme."

Samassa kuului torvenpuhallus ja muutamia kymmeniä nuoria miehiä ja naisia syöksyi meihin päin kilpajuoksussa. Heidän juostessaan puhalsi torvi kaiken aikaa hermoihin koskevalla voimalla. Seikka, joka minua hämmästytti, oli tasamukaisuus juoksun lopettamisessa ottaessa huomioon sen seikan, etteivät kilpailijat olleet erityisesti juoksuun harjoitettuja, vaan olivat ainoastaan joukkoa, joka monien kilpailuittensa sarjassa sinä päivänä oli tullut juoksukilpailuun. Samanlaisten valikoimattomien osanottajien kilpajuoksussa minun päivinä olisi niitä ollut pitkin kilparataa puolesta radasta päämaaliin ja suurin osa lähempänä edellistä.

"Edith mikäli huomasin saapui kolmantena perille", sanoi tohtori lukien merkkejä. "Hän tulee olemaan mielissään onnistuessaan niin hyvin kun hän tietää teidän olevan täällä."

Seuraava tapaus oli täysi hämmästys. Minä olin huomannut joukon nuorukaisia korkealla lavalla amfiteatterin kaukaisessa päässä tekevän jonkunlaisia valmistuksia ja ihmettelin, mitä he aikoivat tehdä. Nyt äkisti torven merkin saatuaan näin heidän hyppäävän eteenpäin yli lavan reunan. Minulta pääsi tahtomattani kauhistuksen huuto, sillä maahan oli pelottava matka.

"Kaikki on hyvin", nauroi tohtori ja seuraavassa hetkessä näin parikymmentä nuorta miestä ja naista kiitävän ilmassa viisikymmentä jalkaa yläpuolella kilparadan.

Sen jälkeen seurasi pallonheittokilpailua.

"No nyt voin käsittää, miksi naisillanne ovat niin kauniit rinnat ja olkapäät", sanoin.

"Te olette siis sen jo huomanneet!" huudahti tohtori.

"Olen kyllä", oli vastaukseni, "olen huomannut että nykyisillä naisillanne on yleensä voimaa ja hyvin kehittyneet lihakset yläpuolella vyötäisiä, jota meidän päivinämme nähtiin ainoastaan satunnaisesti."

"Te haluatte epäilemättä kernaasti", sanoi tohtori, "saada huomionne todistetuksi positiivisen todistuksen kautta. Ehkä jätämme amfiteatterin muutamiksi minuuteiksi ja menemme anatoomisiin saleihin. On todellakin harvinainen tilaisuus anatomian tutkijalle saada oppilas, joka on niin kehittynyt käsittämään, voidakseen tälle osottaa seuraukset, jotka taloudellisilla yhdenvertaisuuden prinsiipeillämme ja parailla kehitysmahdollisuuksilla kaikille on ollut pyrkiessään kehittämään ihmisruumista yleensä ja etenkin naisen ruumista. Sanon erityisesti naisen ruumista, sillä teidän päivinänne käännyttiin siitä poispäin vaikutusten johdosta, jotka kielsivät naiselta vapaan elämän. Tässä on joukko vaksikuvia, jotka ovat muodostetut yhdeksännentoista vuosisadan ihmisruumisopin tuntijain tiedonantojen mukaan, joille niistä saamme olla suuresti kiitollisia. Te tulette huomaamaan, kuten huomautuksenne äsken osoittivat, että pyrkimyksenä oli silloin sitoa ja estää kehitystä yläpuolella vyötäröitten ja ylenmäärin kehittää alapuolella. Vartalo näytti niin pieneltä kuin se olisi pehmennyt ja kutistunut kokoon, kuten sokerikuva lämpimässä ilmassa. Katsokaa, leveysläpimitta lantioitten kohdalta on varsinaisesti suurempi kuin hartioitten kohdalta, vaikka sen tulisi olla tuumaa tai kahta pienempi ja sipulimaista ulkomuotoa on suuresti täytynyt lisätä suuret määrät vaatteita, joita naisenne kokosivat vyötäistensä ympärille."

Näiden hänen sanojensa johdosta kohotin silmiäni erään naisruumiin jäykkiin kasvoihin, jonka kauneutta hän oli juuri moittinut ja minusta näytti kuin olisivat kuvan elottomat silmät katsoneet omiini moittivin ilmein, jonka johdosta sydämmeni oli heti valmis tunnustamaan tohtorin sanojen oikeuden. Minä olin ollut samanaikalainen tämän naisen kanssa ja ollut kiitollisuuden velassa heidän silmiensä välkkeelle kaikesta joka teki elämän jonkin arvoiseksi. Olkoon heidän kauneutensa sitten nykyajan kaavojen mukaan täydellistä tai ei, heidän kauttaan olin kumminkin oppinut tuntemaan naisellisuuden arvon. Ehkäpä moittivatkin nämät silmät minua siitä, että vaitiollen myönnyin halventamaan kauneutta, jolle niin paljon olin velkaa, yhdessä toisen aikakauden miehen kanssa.

"Hiljaa, tohtori, hiljaa!" huudahdin. "Epäilemättä te olette oikeassa, mutta nämät sanat eivät sovi minun kuultavikseni."

En voinut löytää sanoja selvittääkseni, mitä mielessäni liikkui, mutta se ei ollut tarpeenkaan. Tohtori ymmärsi ja hänen harmaat silmänsä kiilsivät, kun hän laski kätensä olkapäilleni.

"Oikein, poikani, täysin oikein! Niin on teidän asianne sanoa ja Edith pitäisi teistä vielä enemmän sanojenne johdosta, sillä nykyisin ovat naiset arkoja toistensa kunniasta, jollaisia he eivät mahtaneet olla teidän aikananne. Toiselta puolen taasen, jos näiden teidän päivienne naisten ruumiittomat varjot olisivat saapuvilla, iloitsisivat he enemmän kuin muut niistä kauniimmista ja paremmista temppeleistä, joita vapaus on rakentanut heidän tyttäriensä sieluille asuttaviksi.

"Katsokaa!" hän lisäsi viitaten toiseen kuvaan; "tässä on mallikuva nykyajan naisesta, muotopiirteet tosin ei ollen ideaaliset, mutta perustellut keskimääräisiin mittoihin tieteellistä vertailua varten. Ensiksi, te huomaatte että kuva on yli kaksi tuumaa korkeampi kuin tuo toinen. Katsokaa sen hartioita! Ne ovat voittaneet leveyttä kaksi tuumaa lantioihin nähden, jos vertaamme sitä tutkimaamme kuvaan. Toiselta puolen lantioitten ympärysmitta on suurempi osottaen parempaa lihaksien kehkeytymistä. Rinta on puolitoista tuumaa laajempi ja vatsan mitta on kasvanut kaksi tuumaa. Nämät kaikki kehkeytymiset ovat enemmän kuin mitä vartalon lisääntynyt pituus on voinut aiheuttaa. Mitä yleiseen lihaksien kehittymiseen tulee, voitte huomata, ettei siitä voi olla vertaustakaan.

"Mikä on syynä tähän? Yksistään seuraus naisen täydellisestä, vapaasta ja esteettömästä fyysillisestä elämästä, jonne tien on avannut naisen taloudellinen riippumattomuus. Kehittääkseen hartioita, käsivarsia, rintaa, lantioita, jalkoja ja ruumista yleensä, tarvitaan harjoitusta — ei hentoa ja lievää, vaan voimakasta, ja yhtämittaista, jota ei tehdä, satunnaisesti, vaan säännöllisesti. Ei löydy mitään sallimuksen myönnytystä, joka antaisi naiselle koskaan fyysillistä kehitystä muilla ehdoilla, kuin millä miehet ovat saavuttaneet kehityksensä. Teidän aikanne naisilla ei kuitenkaan tähän ollut tilaisuutta. Heidän työnsä oli lukemattomia aikoja supistunut suureen määrään pikku tehtäviä — käsi ja sormitöihin — tehtäviin, jotka väsyttivät ruumista ja sielua äärimmäisiinsä, mutta kokonaan jättivät elimellisiin voimiin vaikuttamatta, josta olisi ollut kehitystä ja vahvistusta käytetyille ruumiinosille. Ikimuistettavista ajoista saakka oli poika lähtenyt isänsä kanssa kaivamaan ja metsästämään tai kilpailemaan toisten poikien kanssa urheilussa, kun taasen tyttö jäi kotiin kehräämään ja leipomaan. Viiteentoista ikävuoteensa saakka voi hän jakaa veljensä kanssa muutamia pienempiä urheilutapoja, mutta täysin kehityttyään hän sai lopettaa kaiken osanoton; terveelliseen, voimistelevaan urheiluelämään. Mitä muuta voitiin silloin odottaa seurauksena kuin — heikontuvaa terveyttä ja puoli sairaloista elämää? Ainoa ihme on se, että niin pitkän ruumiillisen sortotilan jälkeen voi naisen fysiikka jälleen virota niin suuressa määrässä ja niin lyhyessä ajassa, kuin on tapahtunut viime vuosisadan naiselle avautuneen vapaan ajan aikana."

"Meilläkin oli useita mitä kauneimpia naisia; fyysillisestikin terveiltä näyttivät he ainakin meille", sanoin minä.

"Luonnollisesti he näyttivät teistä ja epäilemättä he olivatkin täydellisiä malleja, mitä te halusitte", vastasi tohtori. "He näyttivät teille, millaisen luonto oli aikonut koko sukupuolen olevan. Mutta olenko väärässä väittäessäni, että huono terveys oli yleisesti vallitsemassa naistenne joukossa? Niin kertovat meille kuitenkin tilastot Jos voimme niihin uskoa tapahtui neljä viidettä osaa lääkärien ammatinharjoittamisesta naisten keskuudessa eikä sekään näytä tehneen heille suurta hyvää, vaikkakaan kenties ei minun sopisi moittia omaa ammattiani. Tosi vaan on, etteivät he voineet tehdä mitään ja mahdollisesti tiesivätkin ei voivansa niin kauan kuin naisia hallitsevat seuratavat pysyivät muuttumatta."

"Luonnollisesti olette te oikeassa itse pääasiassa", vastasin. "Ja todellakin, muuan suuri kirjailija pani liikkeelle yleiseen hyväksytyn säännön, että sairaus oli naisten varsinainen terveydentila."

"Muistan tuon lauseen. Miten suuri tunnustus se olikaan sivistyksenne kykenemättömyydestä ratkaista puolen ihmissuvun perusonni Naisten sairaloisuus oli yksi sivistyksenne suuria surunäytelmiä ja hänen fyysillinen parantamisensa on yksi suurimpia kohtia yleisessä onnellisuudessa, jonka taloudellinen tasa-arvoisuus on tuottanut ihmissuvulle. Ajatelkaa, mitä sisältyy muutokseen naisen huokausten, kyynelten ja kärsimysten maasta, kuten te sen tunsitte, naisen nykyiseen maailmaan, jossa vallitsee riemun ja ilon henki sekä ylenmäärin pontevuutta ja elinvoimaa!"

"Mutta", sanoin, "yksi asia ei ole minulle täysin selvänä. Olematta lääkäri tai tietämättä sellaisista asioista enempää kuin nuoren miehen voi otaksua tietävän olen kuitenkin yleensä käsittänyt, että syynä naisen fyysillisen tilan heikkouteen ja hentouteen olivat vissit luonnolliset heikkoudet hänen suvussaan."

"Niin, minä tiedän, että teidän aikananne oli yleisenä lauselmana, että naisen fyysillinen ruumiin rakenne tuomitsi hänet välttämättömästi olemaan sairas, raihnainen ja onneton ja että enintäin voitiin hänen tilansa saada kärsittäväksi terveydellisessä suhteessa. Suurempaa herjausta luontoa vastaan ei koskaan ole lausuttu. Mikään luonnollinen järjestys ei voi aiheuttaa pysyväistä kärsimystä tai sairautta; jos niin on asianlaita, on järjellinen johtopäätös, että jotain on väärin. Itämaalaiset keksivät tarinan Eevasta ja omenasta sekä hänelle lausutusta kirouksesta selittääkseen naissuvun surun ja heikkouden, joka itse asiassa ei ollut seurauksena Jumalan kirouksesta, vaan ihmiskunnan omista oloista ja tavoista. Jos te kerran tunnustatte, että surut ja heikkoudet ovat erottamattomia naisen luonnollisesta olennosta, silloin ei löydy muuta loogillista seurausta kuin hyväksyä tarina historiallisena totuutena. Kuitenkin löytyi jo teidän päivinänne runsaasti esimerkkejä suurista eroista naisten fyysillisessä tilassa eri olosuhteissa ja eri yhteiskunnallisissa piireissä todistamaan puolueettomalle henkilölle, että läpeensä terveelliset olot, joita ylläpidetään tarpeeksi pitkä ajanjakso, johtaisivat naisen fyysilliseen parantamiseen, joka kokonaan vapauttaisi aiheettomasta parjauksesta Luojan maineen."

"Onko minun käsitettävä, ettei äiteyteen nykyisin liity mitään vaaraa tai kärsimystä?"

"Nykypäivinä ei sitä ollenkaan pidetä vaarallisena itse varsinaiseen tapahtumiseensa tai seurauksiinsa nähden. Kuten muutkin otaksutut luontaiset heikkoudet, joita teikäläiset viisaat miehet osasivat käyttää tehdäkseen niistä puolustuksia pitäessään naisia taloudellisessa alamaisuudessa, ovat ne lakanneet aiheuttamasta minkäänlaisia fyysillisiä häiriöitä."

"Ja naisen ruumiinrakennuksen fyysillisen kasvatuksen loppua ei vielä ole tiedossa. Vaikkakin miehet vielä ovat taitavampia muutamissa urheilulajeissa, uskomme me että molemmat sukupuolet kerran ovat täydellisesti fyysillisesti tasa-arvoisia ollen enää silloin eroavaisuuksia yksilöissä."

"On olemassa yksi kysymys", sanoin, "jonka tämä naisen ihmeellisen uudestisyntyminen synnyttää. Te sanotte, että hän jo on miehen vertainen fyysillisesti ja että teidän fysiolooginne otaksuvat ensi sukupolvissa vielä uusia kehityksiä tehdäkseen hänet täydellisesti miehen veroiseksi. Tästä päättäen voi siis sanoa, että hän varsinaisesti on ollut aina miehen veroinen ja että ainoastaan vastaiset asianhaarat ja olosuhteet ovat tehneet hänet vähemmän tasa-arvoisen näköiseksi, eikö niin?"

"Varmasti."

"Mistä sitten katsotte johtuvan sen tosiseikan, että hän on kaikkina aikoina ja kaikissa maissa sitten historian aamukoitteen muutamia epävarmoja ja muinaisia poikkeuksia lukuunottamatta ollut miehen fyysillinen orja alamainen? Jos hän siis kerran oli miehen arvoinen, miksi hän lakkasi sitä sitten olemasta, vieläpä niin yleisesti? Jos hänen alemmuutensa sitten historian takaisten aikojen katsotaan johtuvan miesten vaikuttamista epäsuotuisista oloista, miksi salli hän miehen tasa-arvossa ollen näitä olosuhteita sovitettavan itseensä? Viisaustieteellisen kysymyksen, miten joku olosuhde on lakattava, olisi sisällettävä järjellisen selityksen miten olosuhde on syntynyt."

"Aivan oikein todellakin", vastasi tohtori. "Teidän kysymyksenne koskee käytäntöä. Niiden teoria jotka päättelevät että nainen vielä on tuleva täysin yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysilliseen voimaan nähden sisältää välttämättä myös teidän esittämänne oletuksen että hänen on kerran täytynyt olla todellisesti yhtä voimakas kuin mies, ja se vaatii selitystä tämän yhdenvertaisuuden menettämisestä. Otaksutaanpa että mies ja nainen ovat olleet todellisesti fyysillisesti yhdenvertaisia jolloinkin muinaisuudessa. Jälelle jää räikeä erotus heidän sukupuolisuhteissaan — nimittäin, mies voi intohimojansa tyydyttää naisen kanssa vasten hänen tahtoaan, jos hän voi hänet voittaa, mutta nainen ei voi vaikka haluaisikin siten menetellä miehen suhteen ilman hänen täyttä suostumustansa, olipa hänen voimansa miten vankempi tahansa. Minä olen usein harkinnut syytä tähän tuntuvaan erotukseen, se kun on muinaisuuden koko sukupuolityranniuden juurena, mikä nyt onneksi on ikipäiviksi väistynyt keskinäisyyden tieltä. Toisinaan on minusta tuntunut että se oli luonnon määräys ihmisrotua elossa pitämään sen kehitysaikoina, jolloin elämä ei ollut elämisen arvoista muuten kuin etäällä olevain tulevaisten sukupolvien vuoksi. Tämän tarkoituksen, niin voimme arvella, se älykkäästi toteutti luovuttamalla väkinäisen ja määräävän vallan sukupuolisuhteissa sille sukupuolelle, jonka niskoilla oli vähempi osa sen harjoittamisen kautta aiheutuvista seurauksista. Me voimme sanoa että keksintö oli jotenkin halpa-arvoinen luonnon puolelta, mutta sen oli hyvin laskettu tarkoituksen täyttävän. Ilman sitä, huomioon ottaen lasta kantavan sukupuolen luonnollisen ja ymmärrettävää vastenmielisyyden antautua niin katkeran ja näköjään hyödyttömän kuorman alaiseksi, olisi ihmisrotu helposti voinut joutua kokonaan sukupuuton partaalle sen kehityksen pimeimpinä päivinä.

"Mutta palatkaamme takaisin siihen erikoiskysymykseen josta puhuimme. Otaksukaamme että mies ja nainen jolloinkin entisien sukupolvien eläessä ovat olleet yleisesti katsoen fyysillisesti samanarvoisia sukupuolittain. Tietysti oli olemassa monia yksilöllisiä erilaisuuksia. Kummankin sukupuolen joukossa olivat toiset voimakkaampia kuin toiset heidän oman sukupuolensa jäsenet. Toiset miehet olivat voimakkaampia kuin jotkut naiset, ja toiset naiset taas voimakkaampia kuin jotkut miehet. Hyvä; me tiedämme että vielä historiallisinakin aikoina käytettiin vaimoja otettaessa raakalaista väkisin ryöstämistapaa. Sitä suuremmalla syyllä voimme otaksua voimaa käytetyn aina mahdollisuuden sattuessa vieläkin aikaisimpina ajan jaksoina. Vankalla naisella ei kuitenkaan voinut olla mitään tarkoitusta sukupuoliasioihin nähden kukistaessaan heikomman miehen eikä sen takia häntä halunnut tavoittaa. Päinvastoin kuitenkin vankoilla miehillä oli tarkoitus vangitessaan ja pitäessään vaimoinaan naisia jotka olivat heitä itseään heikommat. Koettaessaan hankkia vaimoja miehet luonnollisesti välttivät voimakkaampia naisia, joita heidän olisi ollut vaikea vallita, ja pitivät puolisoinaan mieluummin heikompia olentoja, jotka vähemmin kykenivät heidän tahtoansa vastustamaan. Toiselta puolen heikompain miesten oli verraten vaikeata vangita puolisoa ollenkaan, ja sen takia oli luultavampaa ettei teiltä jälkeläisiäkään jäänyt. Huomaatteko asian johtoa?"

"Sehän on kyllin selvä", vastasin. "Te tarkoitatte että vankempi nainen ja heikompi mies kuolivat sukupuuttoon ja että jälellä olevaan rotuun tulivat kuulumaan vankemmat miehet ja heikommat naiset."

"Aivan niin. Otaksukaamme nyt että sukupuolten fyysillisen voiman erotus tuli täysin järjestettyä historian takaisina aikoina, ennen sivistyksen sarastusta; kertomuksen loppu on hyvin yksinkertainen. Tunnustetusti vallitseva sukupuoli tahtoi tietysti koettaa ylläpitää ja lisätä vallintavaltaansa, ja kokonaan kukistettu sukupuoli rupesi aikaa voittaen pitämään synnynnäistä ala-arvoisuuttaan luonnollisena, välttämättömänä ja taivaan määräämänä. Ja niin sitä jatkui kuin on jatkunut, kunnes maailma viime vuosisadan lopulla heräsi näkemään inhimillisen yhteiskunnan uudelleen järjestämisen välttämättömäksi ja mahdolliseksi moraaliselle perusteelle, jonka ensimmäisenä periaatteena tuli olla kaikkien ihmisolentojen yhdenvertainen vapaus ja arvo. Sen jälkeen ovat naiset uudelleen ruvenneet tavoittelemaan — ja myöhemmin kokonaan saavuttavatkin — muinaista fyysillistä yhdenvertaisuuttaan miesten suhteen."

"Minun mieleeni johtuu muuan hälyttävä aatos", sanoin. "Mitähän jos nainen lopuksi nousisi ei ainoastaan yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysillisen ja henkisen voiman suhteen vaan häntä ylemmäksi, kuten mies ennen, ja mitähän jos hän sitten käyttäisi sitä ylemmyyttään edukseen, kuten mies teki?"

Tohtori nauroi. "En luule teidän tarvitsevan pelätä että sellaista ylemmyyttä, vaikka se saavutettaisiinkin, ruvettaisiin väärinkäyttämään. Ei sen takia että naisille sellaisenaan voitaisiin varmemmin kuin miehille uskoa vastuunalaisuudesta vapaata valtaa, vaan siitä syystä että ihmissuku on varmasti nousemassa sitä jo osaksi saavutettua pohjaperustetta kohti, jossa henkiset voimat kokonaan vallitsevat kaikkia asioita, ja fyysillistä voimaa koskevat kysymykset menettävät kaiken tärkeytensä ihmisellisissä olosuhteissa. Ihmisyyden vallinta ja johto on jo suuressa määrin joutunut, ja selvästi on määrätty kokonaan joutumaan niiden käsiin joilla on suurin sielu — se on, niille joilla eniten on Itse Suurimman henkeä; ja se olosuhde itsessään on ehdottomin takuu sen vallan väärinkäyttämistä vastaan itsekkäitä tarkoituksia varten, koska sellainen väärinkäyttö tekisi lopun siitä vallasta."

"Itse Suurin — mitä se merkitsee?" kysyin.

"Se on niitä nimiä joilla kutsumme sielua ja Jumalaa", vastasi tohtori, "mutta se on liian suuri aine käydäksemme siihen nyt käsiksi."

LUKU XXII.

LIIKEVOITTOJÄRJESTELMÄN TALOUDELLINEN ITSEMURHA.

Seuraavana aamuna Edith sai kutsun saapua työpaikkaansa, jotakin erikoista tilaisuutta varten. Hänen lähdettyään etsin tohtorin käsiini kirjastosta ja rupesin ahdistamaan häntä kysymyksillä, joita tavallisuuden mukaan oli yön aikana kasaantunut mieleeni koko varasto.

"Jos haluatte jatkaa historiallisia opintojanne tänä aamuna", hän lopuksi sanoi, "aion ehdottaa opettajan vaihdosta."

"Olen sangen tyytyväinen siihen jonka kohtalo on minulle määrännyt", vastasin, "mutta aivan luonnollista on että haluatte: saada hiukan huojennusta näissä alituisissa ristikyselyissä."

"Se ei ollenkaan ole tässä asiana", vastasi tohtori. "Olen varma ettei kellään voi olla miellyttävämpää ja innostuttavampaa tointa kuin minulla on ollut eikä minulla ole aikomusta siitä vieläkään luopua. Mutta mieleeni juolahti että pikku vaihdos opetustavassa ja -keinoissa olisi tänä aamuna paikallaan."

"Kuka on sitte se suuri opettaja?" kysyin.

"Niitä on useampia, eivätkä ne ole opettajia ollenkaan, vaan oppilaita."

"Mutta, tohtori", vastustin, "ettekö luule että minun asemassani olevalla ihmisellä on tarpeeksi ongelmoita selvitettävänä tekemättä niitä?"

"Se kuulustaa ongelmalta, eikö niin? Mutta ei se ole. Kiirehdän kuitenkin selvittämään. Kun olen niitä kansalaisia joille oletetuista yleisistä palveluksista kansa on äänestänyt sininauhan, on minulla useita kunniatoimia yleisissä asioissa, etenkin kasvatustoimissa. Tänä aamuna olen saanut tiedon että kello kymmenen on yhdeksännen luokan tutkinto Arlingtonin koulussa. He ovat lukeneet suuren vallankumouksen edellä käyneen aikakauden historiaa ja esittävät yleisvaikutelmansa siitä. Arvelen että ehkä vaihteen vuoksi haluaisitte kuunnella heitä, eritoten niiden erikoiskysymysten vuoksi joista he aikovat keskustella."

Vakuutin tohtorille että mikään ohjelma ei voinut luvata suurempaa huvitusta. "Mistä kysymyksestä he keskustelevat?" tiedustin.

"Liikevoittojärjestelmä taloudellisen itsemurhan tuottajana on heidän aineensa", vastasi tohtori. "Puheissamme tähän asti olemme pääasiallisesti kosketelleet vanhan talousjärjestelmän moraalista vääryyttä. Keskustelussa, jota tänä aamuna saamme kuulla, ei moraalisiin mietelmiin kosketella kuin mahdollisesti sivumennen. Nuori kansa tahtoo koettaa meille todistaa että omaisuuden tuotantokoneistona olleella yksityiskapitalismilla oli muutamia perinnöllisiä ja tuntuvia puutteita, jotka kokonaan irrallaan sen siveellisestä luonteesta tekivät sen poistamisen välttämättömäksi, jos mieli ihmissukua ollenkaan nostaa ylös köyhyyden liejusta."

"Sehän on kokonaan erilainen oppi kuin ne saarnat joita olen kuullut", sanoin. "Papisto ja moralistit yleisesti vakuuttivat meille ettei ollut olemassa mitään yhteiskunnallisia paheita joihin moraalinen ja uskonnollinen lääke ei olisi ollut kyllin tehoisa. Köyhyys, he sanoivat, oli inhimillisen turmeluksen lopullinen seuraus joka katoaisi, jos vain kukin olisi hyvä."

"Niin olemme lukeneet", sanoi tohtori. "Me emme voi arvostella näin kaukaa, saarnasivatko papisto ja moralistit tätä oppia ammattisyistä tarkoittaen korottaa palvelustensa tärkeyttä moraalisina opettajina, vai kaiuttivatko he sitä vain hengellisen velttouden puolustukseksi, vai olivatko todellakin siinä uskossa, mutta vahingollisempaa sekasotkua ei ole koskaan opetettu. Teollisuus- ja kauppajärjestelmä, jonka avulla suuren kansan työ järjestetään ja johdetaan, on täydellinen koneisto. Jos koneisto on epäviisaasti rakennettu, se tuottaa tappiota ja tuhoa vähintäkään riippumatta siitä, ovatko johtajat pyhimyksistä parhaimpia vaiko syntisistä pahimpia. Maailma on aina tarvinnut ja tulee tarvitsemaan kaikki hyveet ja tosi uskonnon joita ihmiset voidaan taivuttaa noudattamaan; mutta jos farmarille selittäisi että persoonallinen uskonto tulee astumaan tieteellisen maanviljelyksen tilalle, tai merikulkuun kelvottoman aluksen päällikölle että hyvän moraalin noudattaminen johtaa hänen haahtensa rannalle, niin se ei olisi suurempaa lapsellisuutta kuin mitä papit ja moralistit teidän päivinänne osottivat vakuuttaessaan mielettömän talousjärjestelmän köyhdyttämälle maailmalle että yltäkylläisyyden salaisuus oli löydettävissä hyvistä töistä ja persoonallisesta hurskaudesta. Historia sisältää sangen katkeran luvun näistä sokeista johtajista, jotka vallankumouksen aikakaudella tekivät paljon enemmän kiusaa kuin ne jotka julkisesti vanhaa järjestelmää puolsivat, koska viimemainittujen törkeä suoruus karkoitti heistä hyviä ihmisiä, kun taas ensinmainitut johtivat heitä harhaan ja kauan aikaa torjuivat syyllisen järjestelmän niskoilta sitä närkästystä joka muuten olisi pikemmin sen hävittänyt.

"Ja juuri nyt, Julian, sallikaa minun sanoa mitä tärkeimpänä seikkana teidän muistettavaksenne suuren vallankumouksen historiassa että vasta kun kansa oli kehittynyt tämän lapsellisen opetuksen piiristä pois ja nähnyt että maailman puutteen ja viheliäisyyden syinä ei ollut inhimillinen turmelus, vaan liikevoittojärjestelmän taloudellinen huonous, josta yksityiskapitalismi riippui, vasta silloin vallankumous alkoi vakavasti edistyä."

Vaikka tohtori oli sanonut että koulu, jossa meidän piti käydä, oli Arlingtonissa, jonka tiesin olevan jonkun matkan päässä kaupungin ulkopuolella, ja että tutkinnon piti alkaa kello kymmenen, istui hän yhä mukavasti tuolillaan, vaikka kello oli viittä vaille kymmenen.

"Onko tämä Arlington sama kylä joka oli esikaupunkina minun aikanani?" rohkenin vihdoin tiedustaa.

"Varmaankin."

"Se oli silloin kymmenen tai kahdentoista mailin päässä kaupungista", sanoin.

"Sitä ei ole muutettu, sen vakuutan", sanoi tohtori.

"Ellei ole ja jos tutkinto alkaa viiden minuutin päästä, niin emmekö me myöhästy?" huomautin varovaisesti.

"Emme toki", vastasi tohtori. "Vielä on aikaa kolme tai neljä minuuttia."

"Tohtori", sanoin. "Viime päivien kuluessa olen tutustunut moniin uusiin ja nopeisiin kulkuneuvoihin, mutta enpä voi huomata, miten voisitte saada minut täältä Arlingtoniin ajoissa tutkintoon joutuakseni, joka alkaa kolmen minuutin kuluttua, ellette muuta minua sähkökipinäksi, lähetä minua sinne lankaa myöten ja jälleen loihdi minua alkuperäiseen muotooni linjan toisessa päässä; ja siinäkään tapauksessa meillä ei olisi luullakseni aikaa hukattavana."

"Eipä olisi varmaankaan, jos aikoisimme mennä Arlingtoniin sellaisellakin keinolla. Mieleeni ei juolahtanut että haluaisitte sinne mennä, olisimme voineet lähteä aikaisemmin. Se oli ikävätä!"

"Minä en välitä käynnistä Arlingtonissa", vastasin, "mutta arvelin että se olisi välttämätöntä, jos mielin olla saapuvilla siellä tapahtuvassa tutkinnossa. Nyt huomaan erehdykseni. Minun olisi jo pitänyt oppia ymmärtämään ettei ole niin kovin varmaa niiden olemassa olo, joita me olimme tottuneet pitämään luonnon lakina."

"Luonnon lait ovat paikallaan", naurahti tohtori. "Mutta onko mahdollista että Edith ei ole näyttänyt teille elektroskooppia?"

"Mikä se on?" kysyin.

"Se auttaa näkemään, samoinkuin telefooni kuulemaan", vastasi tohtori, ja ohjaten askeleensa musiikkihuoneeseen, hän näytti minulle koneen.

"Kello on kymmenen", hän sanoi, "eikä meillä nyt ole aikaa selityksiin. Istukaa tähän tuolille ja sovittakaa kone samoinkuin näette minun tekevän. Nyt!"

Samassa aavistamatta ja olematta vähääkään valmistunut tulevan varalle, huomasin katselevani suuren huoneen sisäpuolta. Noin kaksikymmentä poikaa ja tyttöä, 13 ja 14 vuotisia, istui kaksinkertaisella tuolirivillä jotka olivat järjestetyt puoliympyrän muotoon pöydän eteen jonka ääressä istui nuori mies selkä meihin käsin. Oppilaiden rivi oli meitä kohti, näköjään noin 20 jalan päässä. Heidän vaatteittensa kahina sekä jokainen piirteen vaihdos heidän ilmeikkäillä kasvoillaan oli yhtä selvästi silmieni ja korvieni havaittavissa kuin jos olisimme olleet aivan opettajan takana, kuten todella näytimmekin olevan. Samalla hetkellä, jolloin näkymö oli liehahtanut eteeni, olin tekemäisilläni jonkun huomautuksen tohtorille. Hän naurahti, kun katkaisin aikomukseni. "Teidän ei tarvitse pelätä häiritsevänne heitä", hän sanoi. "He eivät meitä näe eivätkä kuule, vaikka me sekä kuulemme heidän puheensa että näemme heidät näin hyvin. He ovat kahdentoista mailin päässä."

"Taivaan Jumala!" kuiskasin — sillä hänen vakuutuksestaan huolimatta en voinut ymmärtää, etteivät he minua kuulisi — "olemmeko me täällä vai siellä?"

"Täällä olemme varmaan", vastasi tohtori, "mutta silmämme ja korvamme ovat siellä. Tämä on yhdistetty elektroskooppi ja telefooni. Me olisimme kuulleet tutkinnon aivan yhtä hyvin ilman elektroskooppia, mutta arvelin että olisi teille huvi suurempi, jos voisitte sekä nähdä että kuulla. Komean näköistä nuorta väkeä, eikö ole? Nyt näemme, ovatko he yhtä järkeviä kuin kauniita."

MITEN LIIKEVOITTO EHKÄISI KÄYTTÄMISTÄ.

"Aineemme tänä aamuna", sanoi opettaja eloisasti, "on 'Liikevoittotuotannon taloudellinen itsemurha', eli 'Ihmissuvun taloudellisen päämäärän toivottomuus yksityiskapitalismin aikana'. — No, Frank, tahdotko selittää meille tarkalleen, mitä tämä asia tarkoittaa?"

Tämän kuullessaan muuan luokan pojista nousi seisaalleen.

"Se tarkoittaa", hän sanoi, "että yhteiskuntain, jotka riippuivat — ja niiden täytyi riippua niin kauan kuin yksityiskapitalismia kesti — siitä vaikuttimesta että heidän elinehtoinaan olevain aineitten tuottaminen synnytti liikevoittoa, täytyy aina kärsiä köyhyyttä, koska liikevoittojärjestelmä välttämättömän luonteensa mukaisesti toimi tuotannon ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi ja lamaannuttamiseksi heti kun se alkoi riittää."

"Mikä rajoittaa omaisuuden mahdollista tuotantoa?"

"Sen käyttäminen."

"Eikö tuotanto voi käydä riittämättömäksi mahdolliselle käyttämiselle? Eikö käyttämiskysyntä voi nousta tuotannon mahdollisuuksia korkeammalle?"

"Teoreettisesti se voi, mutta ei käytännössä — se on, puhuttaissa järjellisten toiveitten piiriin kuuluvasta kysynnästä ja laajentamatta sitä pelkkiin kuvitteluasioihin. Sen jälkeen kuin työn jako astui voimaan, ja etenkin sen jälkeen kuin suuret keksinnöt lisäsivät äärettömiin ihmisen voimia, on tuotantoa käytännössä rajoittanut vain käyttämisen kautta syntynyt kysyntä."

"Näinkö oli laita ennen suurta vallankumousta?"

"Niin. Taloustieteilijäin kesken oli itsestään selvä totuus että joko Englanti, Saksa tai Yhdysvallat yksin olisi saattanut tyydyttää tehdastavarain kysynnän koko maailmassa. Mikään maa ei millään alalla tuottanut niin paljon kuin olisi voinut."

"Miksi ei?"

"Liikevoittojärjestelmän pakkolain takia jonka avulla se toimi tuotannon rajoittamiseksi."

"Millä tavoin tätä lakia käytettiin?"

"Siten että luotiin kuilu yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille, jonka tuloksena oli että kansa ei kyennyt kuluttamaan, yhtä paljon kuin se kykeni tuottamaan."

"Ole hyvä ja selitä tarkoin miten liikevoittojärjestelmä johti tähän tulokseen."

"Kun asiain vanhan järjestelmän aikana", vastasi Frank poika, "ei ollut mitään yhteistä toimintaa joka olisi huolta pitänyt työn ja vaihdon järjestämisestä, niin se toimi luonnollisesti joutui urakoitsevain yksilöiden huostaan, joiden täytyi olla kapitalisteja, koska se toimi vaati paljon kapitaalia. Ne olivat kahta eri luokkaa — kapitalistit jotka järjestivät työtä tuotantoa varten; ja liikemiehet, välittäjät ja kauppiaat jotka järjestivät jaon ja koottuaan kaikki eri tuotantolajit markkinoille myivät ne jälleen yleisölle kulutusta varten. Suuri kansan enemmistö — yhdeksän ehkä joka kymmenestä — oli palkkalaisia jotka myivät työnsä tuotantokapitalisteille; taikka pieniä itsenäisiä tuottajia jotka myivät persoonalliset tuotteensa välittäjille. Farmarit olivat tätä viimemainittua luokkaa. Palkkalaiset ja farmarit ne rahat käsissään, jotka he saivat palkkoina tai tuotteittensa hintana, läksivät myöhemmin markkinoille, jonne kaikellaiset tuotteet oli koottu, ja ostivat takaisin niin paljon kuin voivat kuluttaakseen. Tietysti oli nyt kapitalistien, jotka olivat joko tuotantoa tai jakoa järjestämässä, saatava jotain korvausta siitä että uskalsivat kapitaalinsa sijoittaa sekä tuhlata aikaansa tässä työssä. Tämä korvaus oli liikevoitto."

"Selitä meille, miten liikevoitto koottiin?"

"Tehtailijat tai työtä antavat kapitalistit maksoivat ihmisille jotka heille työtä tekivät, ja kauppiaat maksoivat farmareille heidän tuotteistaan merkeissä joita sanottiin rahaksi ja joilla saattoi ostaa takaisin kaikkia markkinoilla olevia sekatuotteita. Mutta kapitalistit eivät antaneet enemmän palkkalaiselle kuin farmarillekaan näitä rahamerkkejä niin paljon että olisivat voineet ostaa takaisin yhtä paljon kuin heidän työnsä oli tuottanut. Erotus, jonka kapitalistit jättivät itselleen, oli heidän liikevoittonsa. Se koottiin siten että asetettiin tuotteille korkeampi hinta niitä puodeissa myytäissä kuin mitä tuotteen kustannus oli kapitalisteille maksanut."

"Esitä joku esimerkki."

"Otamme sitten ensin tehtailijakapitalistin joka palkkasi työtä. Otaksutaan että hän valmistutti kenkiä. Otaksutaan että hän maksoi kutakin kenkäparia kohti 10 senttiä nahkurille rahassa, 20 senttiä työstä joka käytettiin kenkäin kokoamiseksi ja 10 senttiä kaikesta muusta työstä joka jollain tavoin kuului kengän valmistamiseen, joten pari maksoi hänelle todella etukäteen. 40 senttiä. Hän myi kengät välittäjälle sanokaamme 75 sentistä. Välittäjä myi ne vähittäismyyjälle yhdestä dollarista, ja vähittäismyyjä myi ne kuluttajalle puolesta toista dollarista. Ottakaamme toiseksi esimerkiksi farmari joka ei myynyt ainoastaan työtään kuten palkkalainen, vaan työnsä yhdessä aineksiensa kanssa. Otaksutaan että hän myi vehnänsä viljakauppiaalle 40 sentistä bushelin. Viljakauppias myydessään sen jauhomyllyyn vaati sanokaamme 60 senttiä bushelista. Jauhomylly myi sen jauhotukkukauppiaalle yli jauhatukseen käytetyn työn kustannusten hinnasta joka sisälsi sievän liikevoiton hänelle. Jauhotukkukauppias lisäsi vielä liikevoiton myydessään sen vähittäiskauppiaalle ja tämä vielä myydessään sen kuluttajalle. Siten lopuksi vehnäbusheli jauhettuna jauhona maksoi alkuperäiselle farmarille, hänen ostaessaan sen takaisin käytettäväkseen, yksin liikevoittosummien takia yli sen todellisen työkustannuksen jota välitystoimessa oli käytetty, ehkä kaksi kertaa enemmän kuin mitä hän siitä sai viljakauppiaalta."

"Hyvä on", sanoi opettaja. "Entä tämän järjestelmän käytännöllinen seuraus?"

"Käytännöllinen seuraus", vastasi poika, "oli välttämättömästä se että ratkeama syntyi niiden tuottavan ja kuluttavan voiman välillä jotka liikevoitoilla kuormitettuja tavaroita olivat tuottamassa. Heidän kulutuskykynsä riippui niiden rahamerkkien arvosta joita he saivat tuottamistaan tavaroista, ja tiedonantojen mukaan se arvo oli pienempi kuin puodeissa näille tavaroille määrätty arvo. Se erotus osotti heidän tuotanto- ja kulutuskykynsä välistä ratkeamaa."

MARGARET KUVAA TÄTÄ POHJATONTA RATKEAMAA.

"Margaret", sanoi opettaja, "jatkahan sinä nyt siitä mihin Frank lopetti ja selitä meille mikä olisi ollut seuraus kansan talousjärjestelmälle sellaisesta ratkeamasta sen kuluttavan ja tuottavan voiman välillä jonka Frank meille osotti liikevoiton ottamisesta syntyneen."

"Seuraus", sanoi tyttö joka vastasi Margaretin nimeä mainittaessa, "riippui kahdesta vaikuttimesta: ensiksi, miten lukuisa joukko oli palkkalaisia ja ensimmäisiä tuottajia, joiden tuotteille liikevoitto asetettiin; sekä toiseksi, miten suuri oli asetetun liikevoiton määrä ja siitä johtuva erotus kunkin työläisjoukkoon kuuluvan yksilön tuottavan ja kuluttavan voiman välillä. Jos tuottajia, joiden tuotteille liikevoitto asetettiin, oli vain kourallinen kansasta, niin kokonaisvaikutus siitä etteivät kyenneet ostamaan takaisin ja kuluttamaan muuta kuin osan tuotteistaan saattoi luoda vain vähäpätöisen ratkeaman yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille kokonaisuudessaan. Mutta jos toiselta puolen katsoen heitä oli suuri osa koko väestöstä, niin ratkeama tuli samassa suhteessa suuremmaksi, ja taannuttava vaikutus estäen tuotantoa tuli sitä turmiollisemmaksi."

"Ja mikä oli palkkalaisten ja alkuperäisten tuottajain todellinen suhde koko väestöön nähden, joita liikevoittojärjestelmä esti kuluttamasta yhtä paljon kuin he tuottivat?"

"Heitä oli, kuten Frank sanoi, vähintäin yhdeksän kymmenettä osaa koko kansasta, ehkä enemmänkin. Liikevoiton ottajia, olivatpa sitten joko tuotannon tai jaon järjestäjiä, oli luvultaan paljon vähemmän merkitsevä joukko, kun taas ne joiden tuotteille liikevoitto asetettiin muodostivat yhteiskunnan enemmistön."

"Hyvä on. Me tahdomme nyt tarkastella toista vaikutinta josta riippui sen ratkeaman koko minkä liikevoittojärjestelmä oli luonut yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille — nimittäin asetetun liikevoiton määrää. Selitähän meille siis mitä sääntöä kapitalistit noudattivat liikevoittoa määrätessään. Epäilemättä he järkevinä ihmisinä, ymmärtäen korkeitten liikevoittojen vaikutuksen kulutuksen estämiseen nähden, asettivat liikevoittojensa määräyskannan niin alhaiseksi kuin mahdollista."

"Päinvastoin, kapitalistit määräsivät liikevoittonsa mahdollisimman korkeiksi. 'Heidän sääntönänsä oli: Verota liikettä niin paljon kuin se kestää voi'."

"Tarkoitatko että he varta vasten koettivat korottaa liikevoittoa mahdollisimman ylhäiselle asteelle, sen sijaan että olisivat yrittäneet sen vaikutusta vähentää, kun se kulutusta pienenti?"

"Sitä juuri tarkoitan", vastasi Margaret. "Liikevoittojärjestelmän kultainen sääntö, kapitalistien suuri ponsilause oli: 'Osta huokeimmilla markkinoilla — myy kalliimmilla'!"

"Mitä se merkitsi?"

"Se merkitsi että kapitalistin tuli maksaa mahdollisimman vähän niille jotka hänelle työtä tekivät tai myivät hänelle tuotteensa, ja toiselta puolen asettaa mahdollisimman korkea hinta tuotteilleen, tarjotessaan ne myytäväksi yleisölle markkinoilla."

"Ja se yleisö", huomautti opettaja, "oli pääasiallisesti sitä työväestöä jolle hän ja hänen kapitalistitoverinsa juuri olivat maksaneet mahdollisimman lähellä olematonta olevan palkan siitä että olivat luoneet sen tuotteen jonka heidän nyt odotettiin ostavan takaisin mahdollisimman korkeasta hinnasta."

"Aivan niin."

"No niin, koettakaamme ymmärtää tämän säännön täyttä taloudellista viisautta sellaisena kuin sitä kansan liikkeessä käytettiin. Se merkitsee, eikö niin: Hanki jotakin olemattomalla tai olematonta niin lähellä olevalla kuin mahdollista? No, jos siis voit saada sen kokonaan olemattomalla, niin toteutat lopullisesti ohjesäännön. Esimerkiksi, jos tehtailija saattoi lumota työmiehensä siihen määrään että olisi saanut heidät työtä tekemään hänelle kokonaan ilman palkkaa, niin hän olisi toteuttanut ponsisäännön koko tarkoituksen, eikö niin?"

"Varmasti; tehtailija, joka sen olisi saattanut tehdä ja sitten laskea markkinoille maksamattomain työn tekijäinsä tuotteet tavallisista hinnoista, olisi tullut rikkaaksi sangen lyhyessä ajassa."

"Ja sama kai luullakseni olisi ollut laita viljakauppiaan joka olisi kyennyt sellaisen edun voittamaan farmareilta että olisi saanut heidän viljansa ilmaiseksi ja jälestäpäin myynyt sen korkeasta hinnasta?"

"Varmasti hänestä olisi tullut miljoonan omistaja heti."

"No niin, otaksukaamme nyt että tämän lumoamiskeinon salaisuus olisi ollut tunnettu tuotantoa ja vaihtoa johtavain kapitalistien kesken ja että he olisivat sitä yleisesti käyttäneet, niin että jokainen heistä olisi kyennyt saamaan palkattomia työmiehiä ja ostamaan tuotantoa maksamatta siitä mitään, silloin epäilemättä kaikki: kapitalistit olisivat tulleet satumaisen rikkaiksi."

"Ei suinkaan."

"Hyvänen aika, miksi ei?"

"Siksi että jos koko palkkalaisjoukko ei olisi saanut palkkaa työstään eivätkä farmarit mitään tuotteistaan, ei olisi ketään ollut mitään ostamassa ja markkinat olisivat kokonaan rauenneet. Ei: olisi ollut mitään kysyntää minkään tavaran suhteen, lukuunottamatta sitä vähää mitä kapitalistit itse ystävineen olisivat kuluttaneet. Työväestö olisi siten vihdoin nääntynyt ja kapitalistit olisivat jääneet itse työtänsä tekemään."

"Näyttää siis siltä että mikä olisi ollut hyvä yksityiselle kapitalistille, jos hän sen yksin teki, olisi ollut hävittävää laatua sekä hänelle että kaikille muille, jos kaikki kapitalistit olisivat sen tehneet. Miksi näin oli?"

"Siksi että yksityinen kapitalisti, toivoessaan päästä rikkaaksi maksamalla polkupalkkaa työväelleen, ei olisi tuotettaan myydessään laskenut ostajikseen ainoastaan sitä erikoista työväen joukkoa jonka hän oli palkannut, vaan koko yhteiskunnan, käsittäen toisten työväestöä palkatessaan huonompionnisten kapitalistien palkkalaisia, jolla sen takia olisi ollut ollut jotakin millä ostaa. Hänen juonensa perustui siihen edellytykseen että hänen kapitalistitoveriensa ei onnistuisi samaa juonta käyttää. Jos se edellytys ei pitänyt paikkaansa ja kaikkien kapitalistien onnistui samalla kertaa menetellä palkkalaistensa kanssa niinkuin he kaikki koettivat, niin; seurauksena oli koko teollisuusjärjestelmän seisahtuminen tykkänään."

"Näyttää siis siltä että liikevoittojärjestelmässä meillä on taloudellinen toimintamuoto, jonka toimintasääntö kaipaisi vaan tarpeellisen täydellistä käytäntöön panemista saattaakseen koko järjestelmän kokonaan seisauksiin ja että järjestelmää käynnissä piti vain se vaikutus joka oli toimintasäännön täydellisen toteuttamisen tiellä."

"Aivan niin oli asian laita", vastasi tyttö; "yksityisistä kapitalisteista tuli nopeimmin vilkkaammaksi se jonka onnistui paraiten nylkeä niitä joilta hän työn tai tuotteen osti; mutta ilmeisesti ei olisi tarvinnut muuta kuin että vain kyllin monta kapitalistia onnistui sellaisessa toimessa, ja sekä kapitalistit että kansa olisi joutunut samallaiseen yleiseen häviöön. Mahdollisimman ankaran sopimuksen aikaan saaminen työn tekijäin ja tuottajain kanssa, mahdollisimman vähimmän palkan maksaminen hänelle hänen työstään tai tuotteestaan, se oli se ihanne jota jokaisen kapitalistin alituisesti tuli pitää mielessään, ja kuitenkin oli matemaattisesti varmaa että jokainen sellainen ankara sopimus pyrki lahottamaan koko liikerakennuksen perustuksia, ja että rakennus kukistuisi heti kun vain tarpeeksi monen kapitalistin onnistuisi tarpeeksi monta sellaista ankaraa sopimusta solmia."

"Vielä yksi kysymys. Huonon järjestelmän huonot seuraukset lisääntyvät aina niiden ihmisten itsepäisyydestä jotka siitä etua nauttivat, ja niinpä epäilemättä liikevoittojärjestelmänkin itsekkäät ihmiset saattoivat toimimaan huonommin kuin sen olisi tarvinnut tehdä. Otaksukaamme nyt että kapitalistit kaikki olisivat olleet mieleltään kunnon ihmisiä eivätkä riistäjiä ja olisivat muodostaneet palkkionsa palveluksistaan niin pieniksi kuin kohtuullinen voitto ja itsepuolustus olisi määrännyt, olisiko se seikka vaikuttanut niin suuren vähennyksen liikevoittopalkkioissa että se olisi suuresti auttanut kansaa kuluttamaan tuotteitaan ja siten edistämään tuotantoa?"

"Ei olisi", vastasi tyttö. "Liikevoittojärjestelmän vastakohta omaisuuden ehkäisemättömään tuotantoon nähden aiheutui syistä jotka olivat ominaisia ja erottamattomia yksityiskapitalismin kanssa; ja niin kauan kuin yksityiskapitalismia oli olemassa, olisi niiden syiden täytynyt saattaa liikevoittojärjestelmän ristiriitaan jokaisen taloudellisen parannuksen kanssa kansan olosuhteissa, vaikkapa kapitalistit olisivat olleet enkeleitä. Pahan juuri ei ollut moraalista, vaan kokonaan taloudellista laatua."

"Mutta eikö liikevoittojen määrä olisi suuresti vähentynyt tässä edellytetyssä tapauksessa?"

"Muutamissa tapauksissa epäilemättä väliaikaisesti, mutta ei yleisesti eikä missään tapauksessa pysyväisesti. Epäillä saattaa, tokko liikevoitot kokonaisuudessaan olivat korkeammat kuin niiden täytyi olla rohkaistakseen kapitalisteja ryhtymään tuotantoon ja liikkeeseen."

"Selitähän meille, miksi liikevoittojen tuli olla niin suuria tätä tarkoitusta varten."

"Laillisia liikevoittoja yksityiskapitalismin aikana", vastasi tyttö Margaret — "se on, sellaisia joita tuotantoon tai liikkeeseen ryhtyväin ihmisten tuli itsepuolustuksekseen laskea saavansa, vaikka miten hyväntahtoisia olisivat olleet yleisöä kohtaan — oli kolmea laatua, jotka kaikki joutuivat yksityiskapitalismin kanssa eroamattomassa yhteydessä olevista olosuhteista, joista ei ainoatakaan enää ole olemassa. Ensiksi, kapitalistin täytyi laskea saavansa ainakin niin suuri korvaus uskaltamastaan kapitaalista kuin hän olisi saattanut saada lainaamalla sen hyviä takuita vastaan — se on, voimassa oleva korkomäärä. Ellei hän siitä ollut varma, piti hän parempana lainata kapitaalinsa. Mutta se ei vielä riittänyt. Käydessään liikkeeseen hänellä oli koko kapitaalinsa menettämisen vaara tarjolla, jota ei ollut lainatessaan sen hyviä takuita vastaan. Sentakia kapitaalin voimassa olevan korkomäärän lisäksi täytyi hänen liikevoittonsa korvata myös liikkeeseen uskalletun kapitaalin vakuutuskustannukset — se on, täytyi olla liikeyrityksen menestymistapauksessa voiton toiveet siksi suuret että ne vastasivat kapitaalin menettämisvaaraa häviämistapauksessa. Jos häviämismahdollisuudet esimerkiksi olivat yhtä suuret, täytyi hänen laskea yli sadan prosentin liikevoitto menestymistapauksessa. Itse asiassa tappiomahdollisuudet liikkeessä ja kapitaalin menettämisvaara olivat niinä aikoina useasti paljon enemmän kuin yhtä suuret. Liike oli todella vähän muuta kuin keinottelevaa uhkapeliä, arpajaisten pitoa joissa tyhjät olivat paljon lukuisammat kuin voitot. Rahain sijoitushoukutusten täytyi senvuoksi olla suuret. Sitäpaitsi jos kapitalisti itse otti käsiinsä liikkeen hoidon johon hän oli rahansa sijoittanut, hän piti kohtuullisena vaatimuksena superintendentin asianmukaisia palkkoja — toisin sanoen korvausta taidostaan ja arvostelustaan, kun osasi kuljettaa aluksen liikemeren myrskylaineitten läpi, joihin verrattuina niinä aikoina pohjois-Atlanti keskitalvella oli kuin myllypuronen. Tästä palveluksesta hänen arveltiin olevan oikeutetun tekemään runsaan lisäyksen liikevoiton määrään."

"Sinä siis päättelet, Margaret, että vaikka entisajan kapitalisti olisi ollut taipuvainen kohtuullisuuteenkin yhteiskuntaa kohtaan, ei hän kuitenkaan olisi voinut turvallisesti vähentää liikevoittonsa määrää niin paljon että se olisi voinut saattaa kansaa paljoakaan lähemmäksi kuin se oli sitä olotilaa missä se olisi saanut kuluttaa tuotteensa."

"Aivan niin. Pahan juuri oli niissä loppumattomissa vaikeuksissa, sekaannuksissa, erehdyksissä, uskalluksissa ja tuhlauksissa joihin yksityiskapitalismi ehdottomasti sotki tuotannon ja jaon menettelytavan, mikä yleiskapitalismin aikana on käynyt kokonaan niin yksinkertaiseksi, helposti toimitettavaksi ja varmaksi."

"Sitten ei ollenkaan näytä olevan välttämätöntä pitää meidän kapitalistisia esivanhempiamme moraalisina hirviöinä, vaikka huomaammekin heidän taloudellisten menettelytapojensa johtaneen surulliseen tulokseen."

"Ei millään tavalla. Kapitalistit olivat epäilemättä sekä hyviä että pahoja, kuten toisetkin ihmiset, vaan luultavasti koettivat samoin kuin muutkin ihmiset paraansa mukaan suojautua sellaisen järjestelmän turmiollisia vaikutuksia vastaan, joka viidessäkymmenessä vuodessa olisi itse taivaankin helvetiksi muuttanut."

MARION SELITTÄÄ YLITUOTANTOA.

"Se riittää, Margaret", sanoi opettaja. "Me pyydämme nyt sinua, Marion, edelleen selittämään tätä asiata. Jos liikevoittojärjestelmä toimi sen kuvauksen mukaan jonka olemme kuulleet, niin olemme valmistuneet oppimaan että taloudellisen tilan merkkinä olivat suuret käyttötavara varastot liikevoiton omista jäin käsissä, jotka he ilomielin myivät, sekä toiselta puolen suuri tavarain alkuperäisten tuottajain joukko, joka oli tavarain kipeässä tarpeessa, mutta ei kyennyt niitä ostamaan. Miten tämä teoria soveltuu yhteen historioihin merkittyjen tosiasiain kanssa?"

"Niin hyvin", vastasi Marion, "että melkeinpä tekisi mieli uskoa teidän niitä lukeneen." Jolloin koko luokka hymyili ja samoin tein minäkin.

"Kerrohan tarpeettomasti sekoittamatta siihen leikkiä — sillä asia ei ollut leikillistä laatua esi-isillemme — asiain tila joihin viittasit. Havaitsivatko meidän isoisämme isät tässä tavarain ylenpalttisuudessa ostajain lukuun verraten taloudellisten selkkausten syitä?"

"He havaitsivat sen olevan sellaisten selkkausten suurena ja alituisena syynä. Heidän vaivojensa pysyväisenä taakkana olivat ahtaat ajat, liikeseisaukset ja tuotteiden kasaantumiset. Tilapäisesti heillä oli lyhyitä, kuten he sanoivat hyvän ajan jaksoja, jotka aiheutuivat hiukan vilkkaammasta ostosta, mutta paraimpinakin heidän hyvinä aikoinaan oli kansan enemmistön tila sellaista jota me sanoisimme inhoittavaksi viheliäisyydeksi."

"Mikä oli se sana jolla he yleisemmin kuvailivat markkinoilla olevan enemmän tavaraa kuin voitiin myydä?"

"Ylituotanto."

"Tarkoittiko tämä ilmaisumuoto että todellisesti oli tuotettu ruoka-aineita, vaatetta ja muita tarpeita enemmän kuin kansa saattoi käyttää?"

"Ei suinkaan. Kansan enemmistö oli alituisesti suuressa puutteessa ja katkerammassa puutteessa kuin koskaan juuri niinä aikoina jolloin liikekoneiston oli seisauttanut se mitä he ylituotannoksi sanoivat. Kansa, jos olisi päässyt käsiksi yli tuotettuihin tavaroihin, olisi joka aika ne hetkessä kuluttanut ja ääneen kutsunut lisää. Selkkauksena oli se, kuten jo on sanottu, että kapitalistitehtailijain ja liikemiesten nylkemä liikevoitto oli tehnyt alkuperäisille tuottajille mahdottomaksi ostaa ne takaisin sillä hinnalla minkä olivat saaneet työstään tai tuotteistaan."

"Mihin ovat historioitsijamme tahtoneet verrata yhteiskunnan olosuhteita liikevoittojärjestelmän aikana?"

"Kroonillisen luonnon ruuansulatuksen potilasuhriin joka tauti oli niin yleinen esi-isiemme kesken."

"Ole hyvä ja selitä tämä vertaus."

"Huonoa ruuansulatusta kärsivä potilas ei kyennyt ruokaa sulattamaan. Herkkujen yltäkylläisyydessä hän riutui, kun häneltä puuttui ravinnon sulatusvoima. Vaikka ei voinut syödä kylliksi henkeään ylläpitääkseen, hän kärsi alituiseen ruuansulatuksen tuskia, ja vaikka häntä kiusasi sellainen tunne että vatsa oli aina liian täynnä, hän kuitenkin oli nääntymäisillään ravinnon puutteen lakia. Yhteiskunnan taloudelliset olosuhteet liikevoittojärjestelmän aikana olivat kuvaavasti samanlaiset kuin sellainen huono ruuansulatus. Kansan enemmistö oli aina katkerassa puutteessa kaiken suhteen, vaikka teollisuutensa kautta kykeni yllin kyllin kaikkia tuottamaan, mutta liikevoittojärjestelmä ei voinut sallia sen kuluttaa sitäkään mitä se tuotti, vielä vähemmän tuottamaan mitä se kykeni. Tuskin oli enemmistö saanut pahimman nälkänsä tyydytettyä, kun liikejärjestelmän valtasi ankarat ruuansulatuksen tuskat ja kaikki ylenmäärin kuormitetun järjestelmän enteet, joista =ei mikään muu voinut vapauttaa kuin syömättä oleminen, minkä jälkeen sama kokemus samalla seurauksella uudistui ja niin yhä edelleen."

"Voitko selittää, minkä vuoksi sellaista tavatonta nimeä kuin ylituotanto käytettiin merkitsemään tilaa jota paremmin olisi nälänhätä kuvannut; miksi sellaisen tilan sanottiin aiheutuvan yltäkylläisyydestä, kun se silminnähtävästi oli seuraus keinotekoisesta kieltäytymisestä? Erotushan oli samanlainen kuin jos olisi nälkäkuumeen sanonut ylönsyömisestä johtuneen."

"Sentakia että taloustieteilijät ja oppineet luokat, joilla yksinomaan oli sanontavalta, katselivat talouskysymystä kokonaan kapitalistien kannalta ja jättivät huomioon ottamatta kansan edut. Kapitalistin silmillä katsellen oli se ylituotantoa, kun hän tuotteista kiskoi liikevoittoa, joka ne korotti kansan ostokyvyn yläpuolelle, ja niin muuttivat sitä hänen edukseen kirjoittivat taloustieteilijät. Kapitalistin ja siis taloustieteilijän kannalta katsoen oli kysymyksessä vain markkinain tila eikä kansan. Heitä ei se liikuttanut, näkikö kansa nälkää vai ylellisyydessäkö eli; ainoana kysymyksenä oli markkinain tila. Heidän ponsilauseensa että kysyntä vallitsee tarjontaa ja tarjonta aina tyydyttää kysyntää, ei millään tavoin tarkoittanut inhimillisiä tarpeita sisältävää kysyntää, vaan kokonaan sitä keinotekoista käsitettä jota sanottiin markkinoiksi ja joka itsessään oli liikevoittojärjestelmän tuote."

"Mitä olivat markkinat?"

"Markkinat merkitsivät sitä joukkoa jolla oli rahaa millä ostaa. Ne joilla ei ollut rahaa eivät olleet olemassakaan markkinain kannalta katsoen, ja kun suhteellisesti kansalla oli vähän rahaa, oli se vain pieni osa markkinoista. Markkinain tarpeet olivat niiden tarpeita joilla oli rahaa millä tarpeitaan tyydyttää. Loput, joilla oli tarpeita yllinkyllin, mutta ei rahaa, eivät tulleet kysymykseen, vaikka heitä oli sata siinä missä rahakkaita oli yksi. Markkinat olivat täynnä, kun ne joilla rahaa oli olivat tarpeeksi saaneet, vaikka kansan enemmistöllä vain hiukan oli eikä useilla ollut mitään. Markkinat olivat runsaasti varustetut, kun hyvinvoivat olivat tyydytetyt, vaikka nälkäänäkevä ja alaston lauma kaduilla saattoi kapinoida."

"Saattaisiko nykyaikana olla mahdollista että yhtaikaa olisi olemassa täydet varastohuoneet ja nälkäinen, alaston kansa?"

"Ei tietenkään. Mitään ylituotannon tapaista ei nykyään voisi syntyä, ennenkuin jokainen olisi tyydytetty. Meidän järjestelmämme on niin laitettu ettei missään voi olla liian vähän niin kauan kuin jossakin on liian paljon. Mutta vanhalla järjestelmällä ei ollut mitään verenkiertoa."

"Millä nimellä esi-vanhempamme kutsuivat niitä erinäisiä taloudellisia selkkauksia jotka he ylituotannon vaikutukseksi laskivat?"

"He sanoivat niitä liikepuliksi. Se on, alituinen runsauden tila oli vallitseva jota saattaa sanoa kroonilliseksi pulaksi, mutta alituisesta kulutuksen ja tuotannon välisestä ristiriitaisuudesta tuon tuostakin syntyneet jätteet kasaantuivat niin valtaviksi että melkein seisauttivat liikkeen. Milloin tämä tapahtui he sanoivat sitä erotukseksi alituisesta liiallisesta runsaudesta pulaksi tai hämmingiksi sen sokean kauhun takia jonka se sai aikaan."

"Minkä syyksi he näitä pulia sanoivat?"

"Melkein kaiken muun syyksi, mutta ei todellisen ja selvän vaikuttimen. Laaja kirjallisuus näyttää syntyneen siitä asiasta. Sitä on hyllyttäin museossa ja olen koettanut käydä sen, läpi tai ainakin silmäistä sitä tämän tutkimukseni yhteydessä. Elleivät ne kirjat olisi niin hämäriä tyyliltään olisivat ne sangen hauskoja juuri sen erinomaisen älykkäisyyden takia jota kirjoittajat osottavat väistäessään niiden asiain luonnollista ja ilmeistä selitystä joista he puhuvat. He tähtitieteeseenkin vetoavat."

"Mitä tarkoitat?"

"Luokka kaiketi arvelee että puhun päättömiä, mutta tosiasia on että kuuluisimpia teorioja, joiden nojalla esi-vanhempamme selittivät liikkeen ajoittaisia riutumisia jotka liikevoittojärjestelmästä syntyivät, oli niin sanottu auringon-pilkku-teoria. Yhdeksännentoista vuosisadan ensi puoliskolla sattui ankaria liikepulia aina kymmenen tai yhdentoista vuoden päästä. Sattui myös auringon pilkut olemaan näkyvillä keskimäärin joka kymmenes vuosi, ja muuan etevä englantilainen taloustieteilijä päätteli että nämä auringon pilkut synnyttivät pulat. Myöhemmin näyttää kuin tämä teoria olisi havaittu epätyydyttäväksi ja sen sijaan syntyi, luottamuksen-puute selitys."

"Ja mikä se oli?"

"En ole voinut siitä kokonaan saada selvää; mutta järkiperäiseltä tuntui arvella että luottamuksen puutteen on täytynyt melkoisesti kehittyä taloudellisessa järjestelmässä joka sellaisia tuloksia sai aikaan."

"Marion, minä pelkään että sinä et myötätuntoisuutta liitä esi-isiemme toiminnan tutkimiseen, ja ilman myötätuntoisuutta emme toisia voi ymmärtää."

"Minä pelkään että he ovat hiukan liian vieraita minun ymmärtää."

Luokka nauraa kikatteli ja Marion sai luvan istua.

JOHN PUHUU KILPAILUSTA.

"No, John", sanoi opettaja, "nyt kysymme sinulta muutamia kysymyksiä. Me olemme nähneet minkälaisen toimituksen kautta alituinen tavarain ylenpalttius markkinoilla aiheutui liikevoittojärjestelmän toiminnasta joka saattoi tuotteet yläpuolelle varsinaisen kansan ostokyvyn ulottuvilta. Mikä merkittävä luonteenomainen ja pääasiallinen piirre esi-isiemme liikejärjestelmässä syntyi siten tuotetusta tavarain ylenpalttisuudesta?"

"Minä luulen että tarkoitatte kilpailua", sanoi poika.

"Niin. Mitä oli kilpailu ja mikä sen aiheutti, eritoten kapitalistien välisen kilpailun?"

"Se aiheutui, kuten jo viittasitte, varsinaisen yleisön kulutusvoiman puutteesta, joka vuorostaan syntyi liikevoittojärjestelmästä. Jos palkkalaiset ja alkuperäiset tuottajat olisivat saaneet tarpeeksi ostovoimaa voidakseen saada haltuunsa markkinoilla tarjolla olevasta tuotteitten kokonaissummasta heidän lukunsa vastaavan määrän, olisivat markkinat tavaroista tyhjentyneet ilman mitään ponnistuksia myyjäin puolelta, sillä ostajat olisivat etsineet myyjiä ja heitä olisi ollut kylliksi kaikki ostaakseen. Mutta kun syvien rivien ostokyky heidän tuotteillensa kuormitetun liikevoiton vuoksi oli aivan riittämätön näitä tuotteita markkinoilta lunastamaan, seurasi luonnollisesti ankara kilpailu tuotantoa ja jakoa johtavain kapitalistien kesken siitä kuka sai mahdollisimman paljon niukasta ostajajoukosta kääntymään hänen suunnallensa. Kokonaisosto ei luonnollisesti voinut dollariakaan lisääntyä ilman suhteellista ja todellista kansan ostovoiman lisäystä, mutta mahdollista oli ponnistusten avulla muuttaa se erikoinen suunta jota kohti tämä ostovoima oli työnnettävä, ja se oli kilpailun ainoa tarkoitus ja vaikutus. Esi-isämme pitivät sitä erinomaisen nerokkaana asiana. He sanoivat sitä liikkeen sieluksi, mutta kuten olemme nähneet oli se vain liikevoittojärjestelmän kulutusta kahlehtivan vaikutuksen merkki."

"Mitkä olivat ne keinot joita tuotantoa ja vaihtoa johtavat kapitalistit käyttivät saattaakseen liikkeen käyntiin, kuten he sanoivat?"

"Ensiksikin suoranainen ostajain houkutteleminen ja häpeämätön itsekurikin tavarain kehuminen, jota myyjä ja hänen kielenkantajansa toimittivat, sekä rajaton kilpamyyjäin ja heidän tavarainsa häpäiseminen. Tunnoton ja rajaton vääristely oli niin yleinen johtosääntö liikkeessä että jos siellä täällä myyjä puhui totta ei häntä uskottu. Historia todistaa että valehteleminen aina on ollut enemmän tai vähemmän yleistä, mutta yhdeksännellätoista vuosisadalla täysin kehittynyt kilpailujärjestelmä vasta teki siitä koko maailman elämisehdon. Isoisiemme mukaan — ja varmaankin piti tietää — oli vääristely ainoa liikevoittojärjestelmän koneistossa tarvittava öljy, ja sen kysyntä oli rajoittamaton."

"Eikä koko tämä valeitten valtameri, sanot sinä, lisännyt eikä voinut lisätä kulutettujen tavarain kokonaissummaa dollarinkaan arvosta."

"Eipä tietenkään. Ei mikään, kuten jo sanoin, voinut lisätä sitä, paitsi kansan ostovoiman lisäys. Houkuttelujärjestelmä eli ilmoittaminen, kuten sitä sanottiin, sen sijaan että olisi lisännyt kokonaismyyntiä, pyrki sitä voimakkaasti vähentämään."

"Miten niin?"

"Koska se oli luonnottoman kallista ja kustannukset tuli lisätä tavarain hintaan ja jäivät kuluttajan maksettaviksi, joka sen vuoksi; saattoi ostaa juuri niin paljon vähemmän kuin jos hänet olisi jätetty rauhaan ja tavarain hinta olisi alennettu ilmoittamissäästöllä."

"Sinä sanot että ainoa keino millä kulutusta olisi saattanut: lisätä oli kansan käsissä olevan ostovoiman lisääminen suhteellisesti ostettavissa oleviin tavaroihin nähden. Esi-isämmehän väittivät että juuri tämän vaikutti kilpailu. He väittivät että se oli voimakas keino hintojen alentamiseksi ja liikevoiton määrän pienentämiseksi, ja siten suhteellisesti kohotti syvien rivien ostokykyä. Oliko tämä väite hyvin perusteltu?"

"Kapitalistien keskinäinen kilpailu", vastasi poika, "koettaessaan houkutella ostajia yllytti heitä kyllä myymään alle toistensa hintojen alentamalla varsinaisia hintoja, mutta harvoin nämä nimelliset alennukset, vaikka usein näköjään hyvinkin suuria, todella tuottivat ajan pitkään mitään taloudellista hyötyä kansalle kokonaisuudessaan, sillä ne tavallisesti aiheutuivat tarkoituksista jotka tekivät mitättömiksi niiden käytännöllisen arvon."

"Ole hyvä ja selitä se tarkemmin."

"No niin, kapitalisti luonnollisesti mieluummin halusi alentaa tavarainsa hintaa sillä tavalla, jos mahdollista, ettei hänen liikevoittonsa olisi alentunut, ja sitä varten hän tutkiskeli. Tässä tarkoituksessa hän käytti useampia keinoja. Ensimmäinen oli niiden tavarain laadun ja todellisen arvon alentaminen joiden hinta nimellisesti laskettiin. Tämä tapahtui väärentämisen ja petostyön avulla, ja se tapa ulottui yhdeksännellätoista vuosisadalla teollisuuden ja kaupan kaikille haaroille ja käsitti jotenkin kaikki tavarat joita ihmiset kuluttivat. Tapa kehittyi niin pitkälle, kuten historia meille kertoo, ettei kukaan voinut milloinkaan olla varma, oliko ostamansa tavara se mikä se näytti olevan taikka sanottiin olevan. Koko liikeilmasto oli väärennysten myrkyttämä. Teollisuuden tärkeimmillä aloilla toimivain kapitalistien harrastuksena oli laskea markkinoille tavaraa joka varta vasten oli tehty mahdollisimman vähän aikaa kestäväksi, jotta sitä pian tarvitsi uudelleen ostaa. He opettivat koneensakin epärehellisiksi ja lahjoivat teräksen ja vasken. Sen ajan umpisokeatkin ihmiset ymmärsivät näiden hinnan alennusten pintapuolisuuden ja käyttivät lausemuotoa, 'halpaa ja huonoa', joka merkitsi halvennettuja tavaroita. Kaikki tämän laatuiset alennukset, se on selvää, maksoivat kuluttajalle kaksi dollaria kutakin dollaria kohti jonka ne hänelle näyttivät säästävän. Yksinkertaisena esimerkkinä liikevoittojärjestelmän aikaisten hinnan alennusten kokonaan petollisesta luonteesta olkoon mainittu että yhdeksännentoista vuosisadan lopulla Amerikassa, kun melkein taikamaisia keksintöjä oli havaittu jalkineitten valmistuskustannusten alentamiseksi, oli yleisenä sananpartena että vaikka kenkien hinta oli melkoisesti huokeampi kuin viisikymmentä vuotta takaperin, jolloin ne käsin tehtiin, olivat myöhemmin valmistetut kengät niin paljon kehnompia laadultaan että niiden käyttäminen tuli aivan yhtä kalliiksi kuin entistenkin."

"Olivatko väärennys ja petostyö ainoat keinot joiden avulla hintojen valealennuksia toimeen pantiin?"

"Oli kaksi muuta keinoa. Ensimmäistä käytettiin siten että kapitalisti tavarain hintaa alentaessaan pelasti liikevoittonsa ottamalla alennuksen työväestölleen maksamistaan palkoista. Tällä keinolla hinnan alennukset sangen yleisesti toimeen pantiin. Tietysti tämä menettely supisti yhteiskunnan ostokykyä samalla määrällä millä palkkoja oli alennettu. Tällä tavoin erikoinen kapitatalistijoukkue palkkoja alentamalla saattoi myyntiänsä jouduttaa jonkun ajan, kunnes toiset kapitalistit samoin palkkoja alensivat. Perin perältä se ei ketään auttanut, ei kapitalistiakaan. Kolmas tapa näistä hinnan alennusten kolmesta päälaadusta aiheutui kilpailusta — nimittäin, työtä säästävistä koneistoista ja muista keksinnöistä joita käytäntöön ottamalla kapitalisti saattoi erottaa työväkensä. Tavarain hinnan alennus perustui tässä samoin kuin edellisessäkin tapauksessa maksetun palkkasumman vähenemiseen, ja sentakia se merkitsi vähentynyttä ostokykyä yhteiskunnassa, mikä lopullisena vaikutuksena tavallisesti teki mitättömäksi hinnan alennuksen edun ja useasti enemmänkin kuin mitättömäksi."

"Sinä olet osottanut", sanoi opettaja, "että useimmat kilpailun vaikuttamat hinnan alennukset olivat joko alkuperäisten tuottajain tai lopullisten kuluttajain kustannettavia alennuksia, vaan eivät liikevoiton alennuksia. Tarkoitatko että kapitalistien kilpailu liikkeestä ei milloinkaan saanut aikaan liikevoiton alennuksia?"

"Epäilemättä se sai niitäkin aikaan maissa missä liikevoittojärjestelmän pitkäaikainen toiminta oli kasaannuttanut liikakapitaalin jonka täytyi sijoituksesta ankarasti kilpailla; sellaisten olosuhteiden vallitessa hinnan alennukset, vaikka olivatkin liikevoiton uhrausten seurauksia, tulivat tavallisesti liian myöhään voidakseen lisätä kansan kulutusta."

"Miten liian myöhään?"

"Koska kapitalisti luonnollisesti ei tahtonut uhrata liikevoittoansa hinnan alentamiseksi niin kauan kuin hän saattoi alennuksen kustannukset ottaa työväestönsä palkoista taikka ensimmäiseltä tuottajalta. Se on, vasta kun työtä tekevät luokat oli riistetty mahdollisimman lähelle olemassa olon alinta määrää kapitalisti päätti uhrata osan liikevoittoaan. Silloin oli liian myöhäistä kansan saada etua alennuksesta. Kun kansa oli sille kannalle joutunut, ei sitä ollut elähyttämässä minkäänlainen ostokyky. Mikään muu ei voinut sitä auttaa kuin tarpeitten ilmaiseksi antaminen. Sentakia me huomaamme että yhdeksännellätoista vuosisadalla hinnat aina olivat alhaisimmat niissä maissa missä väestö oli toivottomimmin köyhää. Tältä kannalta katsoen oli yhteiskunnan taloussuhteissa huono merkki se, kun kapitalisti piti välttämättömänä todellisesti liikevoittoansa uhrata, sillä se oli selvä todistus siitä että työtä tekevä luokka oli puristettu niin lujalle ettei sitä enää voitu puristaa."