Yhdenvertaisuus

"Siis itse asiassa kilpailu ei liikevoittojärjestelmää lieventänyt?"

"Minä arvelen ilmeisen selväksi käyneen että se oli sille sangen tuhoisa raskautus. Kapitalistien epätoivoinen kilpailu niukkain markkinain osuudesta jonka heidän oma liikevoittonsa ottaminen oli supistanut ajoi heidät käyttämään vilppiä ja petomaisuutta ja pakotti kovasydämmisyyteen, jommoiseen me emme voi uskoa ihmisolentojen syypäiksi joutuvan vähemmän ahdistuksen aikana."

"Mikä oli kilpailun yleinen taloudellinen vaikutus?"

"Se oli käytännössä kaikissa teollisuushaaroissa ja ajan pitkään alituisesti veti alaspäin kaikkia kansan luokkia, niin kapitalisteja kuin ei-kapitalistejakin, yhtä vastustamattomasti ja yleisesti kuin painovoima. Ne sen ensiksi tunsivat joilla ei mitään ollut ja farmariomistajat jotka lähes mitään omistamatta olivat melkein saman puristuksen alaisina etsiessään suoraa menekkiä tuotteilleen kuin palkkalaiset etsiessään työnsä suoranaisia ostajia. Nämä luokat olivat sen kilpailun ensimäisiä uhreja jonka vallitessa liikanaisesti kuormitetuilla markkinoilla myytiin tavaroita ja ihmisiä. Sitten tuli vuoro pikku kapitalisteille, kunnes lopuksi jälellä olivat vain suuret, ja nämä huomasivat olevan itsesäilymiseksi välttämätöntä itseänsä suojelemisen kilpailun kymmenysten ottojärjestelmää vastaan edut yhdistämällä. Vallankumouksen edellisen aikakauden ajan merkkejä oli tämä taipumus suurkapitalisteilla: etsiä suojaa kilpailun hävittävistä vaikutuksista siten että liikeyritykset yhdistettiin suuriksi trusteiksi tai syndikaateiksi."

"Jos otaksumme että vallankumous ei olisi tullut keskeyttämään tätä menettelyä, niin olisiko järjestelmä, jonka aikana kapitaali ja kaiken liikkeen vallinta olisi yhdistetty harvojen käsiin, ollut pahempi yleisille eduille kuin kilpailun vaikutus?"

"Sellainen liittoutunut järjestelmä olisi tietysti ollut sietämätöntä itsevaltiutta, jonka iestä, jos se kerran olisi hyväksytty, ihmissuku tuskin koskaan olisi kyennyt särkemään. Siinä suhteessa yksityiskapitalismi liittoutuneen rahavallan alaisena, mikä vallankumouksen aikaan uhkasi päästä vallitsevaksi, olisi ollut pahempi uhka maailman tulevaisuudelle kuin kilpailujärjestelmä; mutta molempain järjestelmäin välittömään vaikutukseen nähden inhimillisessä hyvinvoinnissa oli yksityiskapitalismilla liittoutuneessa muodossa ehkä muutamia edullisimpia kohtia. Virkavaltaisena ollen olisi se toki hiukan mahdollisuutta luovuttanut hyväntahtoiselle itsevaltiaalle, jotta se olisi voinut olla järjestelmää parempi ja hiukan parantaa kansan tilaa, mutta sitä ei kilpailu suvainnut kapitalistien tehdä."

"Mitä sillä tarkoitat?"

"Tarkoitan, ettei kilpailun aikana kapitalistin paremmille tunteille jäänyt minkäänlaista vapautta vaikka hänellä sellaisia olisi ollutkin. Hän ei voinut olla parempi kuin vallitsevana oleva systeemi. Jos hän yritti sitä, murskasi systeemi hänet. Hänen oli seurattava kilpailijoittensa määräämää polkua tai epäonnistuttava liikeyrityksissään. Millaisia konnankujeita tai julmuuksia hänen kilpailijansa keksivätkään, hänen oli heitä jäljiteltävä tai luovuttava taistelusta. Kavalin, halpamielisin ja konnamaisin kilpailijoista, se, joka sorti työväkensä alimmalle asteelle, väärensi enimmin tavaroitaan ja paraiten osasi valehdella, määräsi tien muille."

"Luonnollisesti sinä, John, jos olisit elänyt vallankumouksellisen agitatsioonin alkupuoliskolla, olisit vähän suosinut sen aikuisten uudistajain mielipiteitä, jotka pelkäsivät, että suuret monopoolit lopettaisivat kilpailun."

"En voi sanoa, olisinko ollut viisaampi kuin muutkaan sen aikuiset siinä tapauksessa", vastasi poika, "mutta otaksun, että kiitollisuudelleni monopolisteja kohtaan siitä, että he hävittävät kilpailun, olisi vetänyt vertoja ainoastaan haluni hävittää monopolistit tehdäkseni sijaa yleiselle omistusoikeudelle."

ROBERT KERTOO IHMISTEN LIIKARUNSAUDESTA.

"Nyt, Robert", sanoi opettaja, "John on kertonut meille, miten voittojärjestelmästä johtunut tuotteiden ylituotanto aiheutti kilpailua kapitalistien kesken tavaroittensa myynnissä ja mitkä seuraukset siitä syntyivät. Kuitenkin löytyi toistakin lajia liiallista runsautta voittojärjestelmästä johtuen. Mitä se oli?"

"Oli olemassa liiaksi ihmisiä", vastasi Robert. "Ostokyvyn puute kansan puolelta johtuen joko työn puutteesta tai alhaisista palkoista, aiheutti tuotteiden menekin vähentymistä ja tämä taasen merkitsi tappiota tuottajille. Täyteensullotut varastohuoneet merkitsivät sulettuja tehtaita ja työtöntä ihmisjoukkoa, joka ei voinut saada työtä — toisin sanoen ylituotanto tavaramarkkinoilla synnytti vastaavaa ylipaljoutta työmiesmarkkinoilla. Ja samalla tapaa kuin ylituotanto synnytti kapitalistien kesken kilpailua myymään tavaroitaan, synnytti myöskin ylipaljous työmarkkinoilla yhtä ankaraa kilpailua työntekijäin kesken myymään työtään. Kapitalistit, jotka eivät voineet löytää ostajia tuotteilleen, menettivät siten rahansa, mutta ne, joilla ei ollut muuta myytävänä kuin voimansa ja taitonsa eivätkä niitä saaneet kaupan, olivat vaarassa nääntyä. Kapitalisti voi, ellei hänen tavaransa ollut pilautuvaa laatua, odottaa parempaa kauppa-aikaa, mutta työmiehen oli löydettävä työlleen heti ostaja tai kuoltava. Ja tähän kyvyttömyyteen nähden odottaa itselleen sopivaa markkina-aikaa oli maanviljelijä, tosin myös muodollisesti kapitalisti, ainoastaan hiukan paremmassa asemassa kuin palkkatyöläinen, kun hänen kapitaalinsa pienuuden vuoksi oli mahdoton säilyttää tuotteitaan kuten palkkalaisenkin oli mahdoton tulla työtään myymättä toimeen. Palkkatyöläisen välttämätön pakko myydä heti työnsä millä ehdoilla tahansa ja pikku kapitalistien myydä tavaransa olivat juuri ne keinot, joiden avulla suurkapitalistit kykenivät alituisesti alentamaan palkkoja ja hintoja tuottajien tavaroille."

"Ja oliko tämä ihmisten liikarunsaus olemassa vain palkkalaisten ja pikku tuottajain kesken?"

"Päinvastoin, jokainen elinkeino, jokainen toimi, jokainen työ ja jokainen ammatti, oppineittenkin, oli samoin tulvillaan väkeä, ja kaikki jotka kussakin työssä olivat katselivat jokaista uutta tulokasta epäluuloisin silmin, nähden hänessä uuden kilpailijan elämän taistelussa, jonka hän teki jälleen vaikeammaksi kuin se ennen ollut oli. Näyttää siltä kuin näinä aikoina kellään ihmisellä ei olisi ollut tyydytystä työstään, vaikka olisi ollut miten itsensä kieltävä ja uuttera, sillä häntä täytyi alituiseen kiusata tunne että ystävällisempää olisi seisoa syrjässä ja antaa toisen työtä tehdä ja maksun saada koska kukin tiesi ettei ollut kaikille työtä ja palkkaa."

"Sanohan meille, Robert, eivätkö esivanhempamme käsittäneet kuvaamasi aseman tosiseikkoja? Eivätkö he nähneet että tämä ihmisten liikarunsaus osotti jotakin olevan vinossa yhteiskunnan järjestyksessä?"

"Varmaankin. He tunnustivat olevansa siitä suuresti huolissaan. Laaja kirjallisuus oli syntynyt keskusteltaessa, miksi ei ollut kylliksi työtä maailmassa missä kuitenkin niin paljon enemmän työtä nähtävästi tarvittiin, kuten yleinen köyhyys osotti. Kongressit ja lainlaatijakunnat nimittelivät alinomaa oppineitten miesten lautakuntia tutkimaan ja antamaan lausuntonsa asiasta."

"Ja selittivätkö nämä oppineet miehet että asia selvästi aiheutui liikevoittojärjestelmän välttämättömästä seurauksesta, se kun ylläpiti ja alituisesti laajensi kuilua yhteiskunnan tuotanto- ja kulutusvoiman välillä?"

"Ei, herran nimessä! Liikevoittojärjestelmän arvostelu olisi ollut julkeata jumalanpilkkaa. Oppineet miehet sanoivat sitä ratkaisua vailla olevaksi kysymykseksi — työttömyyskysymykseksi — ja jättivät sen silleen umpiongelmana. Esivanhempaimme suosittuna tapana oli väistää kysymyksiä joihin he eivät voineet vastata käymättä omin etujensa kimppuun ja sanoa niitä ratkaisemattomiksi kysymyksiksi sekä jättää ne sillensä jumalallisen kaitselmuksen ymmärtämättöminä salaisuuksina."

"On ollut olemassa muuan filosoofi, Robert, — eräs englantilainen — joka tutki perinpohjin tätä voittojärjestelmän aiheuttaman miesten liiallisuuden synnyttämää vaikeutta. Hän esitti ainoan keinon välttää ylituotantoa siinä tapauksessa, että voittojärjestelmä pysytetään voimassa. Muistatko hänen nimeään?"

"Luulen että tarkoitatte Malthusta."

"Juuri niin. Mikä oli hänen suunnitelmansa?"

"Hän neuvoi köyhälistöä ainoana keinonaan välttääkseen nälkäkuolemaa — olemaan syntymättä — toisin sanoen, tarkoitan, että hän neuvoi köyhiä ihmisiä olemaan synnyttämättä lapsia. Tämä vanhus oli ainoa koko joukosta, joka meni voittojärjestelmän juuriin saakka ja huomasi, ettei maan päällä ollut tilaa sille ja ihmiskunnalle. Jos voittojärjestelmä katsottiin Jumalan määräämäksi välttämättömyydeksi, ei hänen mielestään voinut olla epäilemistäkään, että ihmiskunnan oli olosuhteiden pakosta hävittävä maan päältä. Kansa kutsui Malthusta kylmäveriseksi filosoofiksi. Kenties hän sitä olikin, mutta varmasti oli ainoastaan paljasta ihmisrakkautta, että niin kauaksi kuin voittojärjestelmää löytyi maailmassa punainen lippu oli pystytettävä tähdellemme varotukseksi ihmissieluille olemaan sille laskeutumatta paitsi omalla vastuullaan."

EMILY OSOTTAA SUURTEN JOHTOPUTKIEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYDEN.

"Olen täydellisesti yhtä mieltä kanssasi, Robert", sanoi opettaja, "ja nyt, Emily, pyydämme sinua ryhtymään johtamaan meitä käsitellessämme edelleen tätä mieltäkiinnittävää vaikkakaan ei hyödyttävää kysymystä. Tuotannon ja menekin taloudellista järjestelmää, jonka kautta kansakunta elää, voidaan hyvin verrata vesisäiliöön, joka on varustettu täyttöputkella, edustaen tuotantoa, jota myöten vettä pumpataan säiliöön ja tyhjennysputkella, edustaen menekkiä, jonka kautta vesi juoksee säiliöstä. Kun vesisäiliö on tieteellisesti rakennettu, vastaavat täyttö- ja tyhjennysputki toisiaan vedenkuljetuskyvyssään niin että vesi poistuu säiliöstä yhtä nopeasti kuin se siihen juokseekin eikä mitään ylitulvausta synny. Esi-isiemme voittojärjestelmän aikana kuitenkin oli rakenne toisenlainen. Sen sijaan että olisi vastannut tuotantoa edustavaa täyttöputkea vedenkuljetuskyvyssään, oli tyhjennysputki puoleksi tai kahdeksi kolmanneksi osaksi suljettu voiton vesisululla niin ettei se kyennyt kuljettamaan pois kuin sanokaamme puolet tai kolmannen osan vesimäärästä, joka säiliöön pumpattiin tuotannon täyttöputken kautta. No, Emily, mikä oli oleva luonnollisena seurauksena tästä vesisäiliön täyttö ja tyhjennysputkien epäsuhteellisuudesta?"

"Luonnollisesti", vastasi tyttö, joka Emilyn nimeä mainitessa nousi vastaamaan, "seurauksena tuli olemaan, että vesisäiliö tuli täyteen ja pakotti pumput käymään puolella tai kolmannella osalla käyttövoimastaan — siis tyhjennysputken työkyvyn mukaisesti."

"Mutta", sanoi opettaja, "otaksukaamme, että esi-isiemme käyttämän vesisäiliön suhteen seuraus tuotannon pumpun hiljentämisestä yhä edelleen vähensi jo ennestään liian pientä kulutuksen pumpun työkykyä riistämällä työväen joukolta sen vähäisenkin ostokyvyn, joka heillä ennen oli ollut työn palkan tai tuotannon hinnan muodossa."

"Siinä tapauksessa", vastasi tyttö, "on selvää, että kun tuotannon vähentäminen ainoastaan esti eikä suinkaan kiiruhtanut kulutuksen avulla parannusta, ei voinut löytyä muuta keinoa estää koko laitoksen käynnin pysähtymistä kuin vapauttaa liika paine vesisäiliöstä avaamalla tuhlausputket."

"Juuri niin. Nyt pystymme käsittämään miten tärkeä osa tuhlausputkilla oli esi-isiemme talousjärjestelmässä. Me olemme nähneet, että sen järjestelmän aikana kansan suuri joukko möi työnsä tai tuotantonsa kapitalisteille, mutta eivät kyenneet ostamaan takaisin ja käyttämään kuin pienen osan työnsä tai tuotantonsa lopputuloksista, loppu jääden voittona kapitalistien käsiin. Nyt taasen kapitalistit ollen lukumäärältään ainoastaan pieni joukko voivat kuluttaa ainoastaan pienen osan kokoontuneesta voitosta ja sen vuoksi, jos he eivät saaneet sitä mitenkään kaupaksi, oli tuotannon lakattava, koska kapitalistit omistivat täydellisesti kaikki tuotannon lähteet eivätkä sen vuoksi nähneet mitään syytä lisätä ylijäämää, jota he eivät saaneet kaupaksi. Kaiken lisäksi vielä samassa suhteessa kuin kapitalistit menekin puutteessa vähensivät tuotantoa, samassa suhteessa kansan suuri joukko, kun se ei löytänyt ketään, joka heidät olisi palkannut tai ostanut heidän työnsä sen tuotteet myydäkseen uudelleen, menetti sen vähäisenkin kulutuskyvyn, joka sillä oli ennen ollut ja yhä suuremmassa määrässä kokoontui tuotteita kapitalistien käsiin. Kysymykseksi jäi silloin miten menettelivät kapitalistit, kulutettuaan kaiken mitä he voivat tuotteistaan omiksi tarpeikseen, ylijäämän kanssa tehdäkseen sijaa uusille tuotteille?"

"Ymmärrettävästi", vastasi tyttö Emily, "jos ylituotteet olivat kulutettavat vapautuakseen ylipaljoudesta, ensimmäisenä ehtona oli, että ne täytyi kuluttaa sillä tavalla, ettei niistä voinut olla käytännöllistä hyötyä. Ne täytyi ehdottomasti hävittää — kuten mereen vettä heittämällä. Tämä voitiin toteuttaa käyttämällä ylituotteita ylläpitämään työläisjoukkoja, joita käytettiin tuotteettomilla työaloilla. Tätä hyödytöntä työtä oli kahta lajia — ensimmäistä käytettiin turhaan teollisuus ja kauppakilpailuun, toista käytettiin ylellisyyden tarkoituksia ja palveluksia varten."

"Kerropa meille jotain kilpailussa käytetystä hyödyttömästä työnkulutuksesta."

"Tällaisia olivat sellaiset teollisuus ja kauppayritykset, joita ei vaatinut mikään menekin kasvaminen, vaan joiden ainoa tarkoitusperä oli ainoastaan toisten kapitalistien yritys kukistaa toisen kapitalistin liike."

"Ja aiheuttiko tämä suurta työn tuhlausta?"

"Sen suuruudesta voi saada käsityksen sinä aikana vallinneesta puheenparresta, että yhdeksänkymmentä viisi prosenttia teollisuus ja kauppayrityksistä epäonnistui, joka ainoastaan merkitsi, että suhteellisesti sellaisessa määrässä kapitalistit tuhlasivat rahansijoituksiaan koettaessaan ryhtyä täyttämään tarpeita, joita joko ei ollut olemassa tai jotka jo olivat tyydytetyt. Jos tämä arviolasku on edes lähelläkään totuutta, on se omiaan antamaan käsityksen niistä suunnattomista kokoontuneitten voittojen määristä, joita: tuhlattiin täysin hukkaan kilpailun aiheuttamiin menoihin. Ja muistettava on myöskin, että kun kapitalisti onnistui syrjäyttämään toisen ja anastamaan tämän liikkeen, oli kapitaalin kokonaistuhlaus yhtä suuri kuin jos hän olisi epäonnistunutkin, ainoana erona ollen, että tässä tapauksessa tuli hävitetyksi edellisen sijoittajan pääoma uudistulokkaan pääoman asemasta. Jokaisessa maassa, joka oli saavuttanut jonkunkaan verran taloudellista kehitystä, löytyi monin verroin enemmän liikeyrityksiä, kuin mille löytyi liikettä ja monin verroin enemmän sijoitettua pääomaa, kuin mille voi saada voittoa. Ainoa keino, miten uutta pääomaa voitiin sijoittaa liikkeeseen oli kukistamalla ja hävittämällä vanhan pääoman, joka jo ennemmin oli tullut sijoitetuksi. Tämä ainaisesti kasvava voittojen kokoontuminen, joka etsi itselleen markkinoita, joita kuitenkin juuri esti kasvamasta samat voitot, synnytti kapitalistien kesken pakon kilpailuun, jonka meille säilyneitten kertomusten mukaan on täytynyt olla kulovalkean tapainen pääomaan tekemänsä hävittävän vaikutuksen vuoksi."

"Kerropa meille sitten jotain toisesta suuresta voittojen tuhlaustavasta, jonka avulla säiliön sulloutumista kylliksi lievennettiin salliakseen tuotannon edelleen jatkua — se tahtoo sanoa, voittojen kulutusta työn käyttämisen kautta ylellisyyden palveluksessa. Mitä oli ylellisyys?"

"Käsite ylellisyys verrattuna yhteiskunnan tilaan ennen vallankumousta merkitsi varakkaiden harjoittamaa rikkauksien ylenmääräistä tuhlausta hienostuneen aistillisuuden tyydyttämiseksi samalla aikaa kuin kansan suuret joukot kärsivät puutetta tärkeimmistäkin elinehdoistaan."

"Mitä erityisiä lajeja rikkaiden harjoittamaa ylellistä tuhlausta löytyi?"

"Niitä oli lukemattomia eri lajeja kuten esimerkiksi kalliiden palatsien rakentaminen asunnoiksi ja niiden kuninkaalliseen malliin koristaminen, suuren palveluskunnan pitäminen, ylellisyys ruassa, komeat ajopelit, huvilaivat ja kaikenlainen rajaton tuhlaaminen hienoissa puvuissa ja kalliissa kivissä. Paljon nerokkuutta käytettiin keksiäkseen keinoja, joiden avulla rikkaat voisivat tuhlata liikanaista tavaraa kansan ollessa samalla puutteessa nälkään nääntymässä. Suuri armeija työväkeä oli alituiseen valmistamassa lukemattomia erilaatuisia ylellisyyden ja komeilun esineitä ja vaatimuksia, jotka olivat ivallisena vastakohtana riittämättömille välttämättömillekin elintarpeille niiden puolella, jotka niitä valmistivat."

"Mitä on sinulla sanomista moraaliselta kannalta katsoen tästä ylellisyyden tuhlauksesta?"

"Jos koko yhteiskunta olisi päässyt tällaiselle taloudellisen hyvinvoinnin asteelle, joka olisi sallinut kaikkien yhden veroisesti nauttia ylellisyydestä", vastasi tyttö, "olisi niiden käyttäminen ollut ainoastaan maun asia. Mutta tämä rikkaiden puolelta harjotettu omaisuuden tuhlaaminen suuren kansan enemmistön nähden, joka itse kärsi puutetta elämän varsinaisistakin tarpeista, oli kuvana epäinhimillisyydestä, joka olisi näyttänyt uskomattomalta sivistyneeseen kansaan nähden, ellei sitä olisi niin hyvin todistettu. Huvitelkaa mielessänne joukon henkilöitä istuvan iloiten juhlapäivällisillä samaan aikaan kuin huoneen kaikissa nurkissa ja lattialla makaa joukottain lähimmäisiä kuolemaisillaan puutteesta ja seuraten nälkäisin silmin jokaista suupalaa, jonka juhlijat nostavat suuhunsa. Ja kuitenkin kuvaa tämä täydellisesti sitä tapaa, millä rikkaat tuhlasivat voittojaan Amerikan, Ranskan, Englannin ja Saksan suurkaupungeissa ennen vallankumousta, ainoana erona ollen, että puutetta kärsivät ja nälkäiset, sen sijaan että olisivat olleet itse juhlasalissa olivat ulkona kaduilla."

"Väitettiinhän silloin, vai kuinka, kapitalistien ylellisen tuhlauksen puolusta jäin puolelta, että he siten antoivat työtä monelle, joka muuten olisi saanut olla työn puutteessa?"

"Mutta miksi ei heillä olisi ollut työtä? Miksi olivat ihmiset iloisia saadessaan työtä ylellisten huvitusten ja himojen tyydytysten hankkimisessa kapitalisteille myyden itsensä mitä likaisimpiin ja alentavimpiin toimiin? Se johtui yksinkertaisesti siitä, että näiden samojen kapitalistien voiton ottaminen vähentämällä kansan kulutuskyvyn ainoastaan pieneen osaan sen tuottamiskyvystä oli suhteellisesti supistanut tuotteliaan työalan suuruutta, jossa järkiperäisen järjestelmän vallitessa tulee aina olla työtä jokaiselle tekijälle, kunnes kaikkien tarpeet ovat tyydytetyt, kuten nyt on asianlaita. Puolustaessaan ylellistä tuhlaustaan tunnustivat kapitalistit yhden vääryyden seuraukset oikeuttaakseen itseään tekemään toista."

"Kaikkien aikojen siveellisyyden opettajat", sanoi opettaja, "ovat tuominneet vääräksi rikkaiden ylellisyyden. Miksi eivät heidän moitteensa aiheuttaneet mitään muutosta."

"Kun he eivät ymmärtäneet kysymyksen taloudellista puolta. He eivät huomanneet, että voittojärjestelmän aikana voittojen ylimäärän täydellinen tuhlaus hyödyttömiin kulutuksiin oli taloudellinen välttämättömyys, jos tuotannon tahtoi jatkumaan, kuten huomautitte verratessanne sitä vesisäiliöön. Voittojen hävittäminen ylellisyyden kautta oli taloudellinen välttämättömyys tai käyttääksemme toista vertausta samanlaista kuin leikkauksen tekeminen on välttämätön muutamissa tapauksissa sairaan ruumiin saastaisuuden parantamiseksi. Meidän tasanjakojärjestelmämme aikana jaetaan yhteiskunnan omaisuutta runsaasti ja yhdenmukaisesti sen jäsenten kesken kuten veri jakautuu kautta koko terveen ruumiin Mutta kun, kuten vanhan järjestelmän aikana, rikkaus oli koottuna ainoastaan yhteiskunnan jäsenten osan käsiin, menetti se elähdyttävän laatunsa, kuten verenkin käy, kun se kokoontuu johonkin yksityiseen elimeen ja tämän kanssa samalla tapaa muuttui vaikuttavaksi myrkyksi, josta oli vapauduttava mistä hinnasta hyvänsä. Ylellisyyttä voi tällä tapaa pitää mätähaavana, jota on pidettävä avoinna, jos tahtoo voittojärjestelmän saada jatkumaan millään, tavalla."

"Sanot siis", sanoi opettaja, "että tuotannon voidakseen jatkua, oli välttämätöntä ehdottomasti saada voittojen ylijäämä hävitetyksi jonkunlaisen hyödyttömän kulutuksen avulla. Mutta eivätkö voitonanastajat olisi voineet keksiä jotain muuta tapaa päästä ylijäämästä järkevämmin keinoin kuin kilpailemalla toistensa kukistamisesta ja enemmän ihmisyyden mukaisesti kuin tuhlaamalla rikkauksia hienostuneitten aistillisten nautintojen tyydyttämiseksi puutteessa olevan enemmistön läsnäollessa?"

"Varmasti kyllä. Jos kapitalistit olisivat vähääkään välittäneet kysymyksen ihmisellisestä puolesta, olisivat he voineet ryhtyä paljoa vähemmän pahennusta tuottaviin keinoihin vapautuakseen esteitä tuottavasta ylijäämästä. He olisivat voineet aika ajoin rakentaa suuria rovioita siitä polttouhriksi hyödyn jumalalle tai katsoen paremmaksi kulettaa sitä laivoilla ulapalle upotettavaksi."

"Helppoa on huomata", sanoi opettaja, "että moraaliselta näkökannalta katsoen tällaiset aika ajottaiset roviot tai mereenupotukset olisivat olleet paljon suotuisemmat jumalille ja ihmisille kuin oli varsinainen ylellisyyteen tuhlaaminen, joka teki ivaa kansan suuren joukon kipeimmistä tarpeista. Mutta miten olisi tällainen suunnitelma ollut taloudelliselta kannalta arvosteltuna?"

"Se olisi ollut yhtä edullista taloudelliselta kuin moraaliseltakin kannalta. Ylivoittojen hävittäminen kilpailuun ja ylellisyyteen tapahtui hitaasti ja vitkalleen ja sillä välin tuottava teollisuus kitui ja työväki odotteli työttömyydessä ja puutteessa kunnes ylijäämä oli saatu kylliksi vähenemään antaakseen sijaa enemmälle tuotannolle. Mutta jos ylijäämä kerrallaan, kuten äsken mainitsin, olisi tullut hävitetyksi, tuottava teollisuus olisi heti jälleen voinut jatkua."

"Mutta miten oli niiden työmiesten tila, jotka olivat kapitalistien palveluksessa näiden ylellisyyttä avustaessa? Eivätkö he olisi joutuneet työttömiksi, jos ylellisyys olisi loppunut?"

"Päin vastoin, roviojärjestelmän aikana olisi heitä alituiseen tarvittu tuottavassa työssä hankkimassa polttoainetta roviolle ja tämä varmastikin olisi ollut paljon ansiokkaampaa työtä kuin kapitalistien auttaminen tuhlaamaan hullutuksiin tuotteliaassa työssä toimivien lähimmäistensä työntuloksia. Mutta tärkein etu kaikista, mitä olisi johtunut roviojärjestelmästä, on vielä mainitsematta. Kun kansa olisi tehnyt muutamia tällaisia vuotuisia roviouhreja voittojärjestelmälle, mahdollisesti jo ensimmäisen jälkeen, on luultavaa, että se olisi alkanut miettiä sellaisen kirkasliekkisen opettajan edessä, ovatko voittojärjestelmän siveelliset ihanuudet todellakin kyllin suuria korvatakseen tällaista taloudellista uhrausta."

CHARLES KUMOAA EPÄLUULON.

"No nyt, Charles", sanoi opettaja, "saat sinä auttaa meitä hiukan eräässä omantunnon kysymyksessä. Me olemme yksi ja toinen kertoneet kerrassaan pahoja asioita voittojärjestelmästä sekä sen moraaliselta että taloudelliselta puolelta käsitellen. Eiköhän voine olla mahdollista, että olemme tehneet sitä kohtaan vääryyttä? Emmeköhän ole maalanneet siitä liian mustaa kuvaa? Oikeusopilliselta katsantokannalta nähden sitä tuskin olemme voineet tehdä, sillä ei löydy kyllin kovia sanoja oikein kuvatakseen sitä ivaa, mitä se on tehnyt koko ihmiskunnalle. Mutta me emme mahdollisesti ole kyllin voimakkaasti esiintuoneet sen taloudellista voimattomuutta ja maailman tulevaisuuden toivottomuutta aineelliseen hyvinvointiin nähden niin kauan kuin sitä oli kärsittävä? Voitko puolustaa meitä tässä suhteessa?"

"Helposti", vastasi poika Charles. "Täydellisempää todistusta taloudellisen tulevaisuuden toivottomuudesta yksityiskapitalismin aikana ei voisi toivoa, kuin mitä yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät meille itse runsaasti antavat. Vaikkakin he näyttävät olevan kykenemättömiä otaksumaankaan mitään muunlaista kuin yksityiskapitalismin taloudellisen järjestelmän pohjana, eivät he antaneet johtaa itseään harhaan sen tuloksista. Kaukana siitä, että he olisivat koettaneet lohduttaa ihmiskuntaa lupaamalla asiain kärsivällisellä kestämisellä kaiken parantuvan, he erityisesti opettivat, että voittojärjestelmän täytyy välttämättömästi jonain, ei enää niin kaukaisenakaan aikana, johtaa teollisuuden edistyksen keskeytykseen ja tuotannon paikallaan pysytykseen."

"Miten selittivät he sen seikan?"

"He tunnustivat, kuten mekin teemme, korkojen ja voittojen ominaisuuden yksityiskapitalismin aikana kokoontua pääomaksi kapitaalisen luokan käsiin, sillä välin kuin toisella puolen suuren kansanjoukon kulutuskyky ei kasvanut, vaan joko väheni tai pysyi ennallaan. Tästä sopusuhtaisuuden puutteesta tuotannon ja kulutuksen välillä seurasi, että vaikeuden edullisesti sijoittaa pääomaa tuottavaan teollisuuteen täytyi lisääntyä sitä mukaa kuin täten käytettävänä oleva pääoma lisääntyi. Kun kotimarkkinat olivat ensin täytetyt tuotteilla ja sitten ulkomaiset markkinat, johti kapitalistien kilpailu löytää tuottavaa sijoitusta pääomalleen, ensin alennettuaan palkat mahdollisimman alhaisiksi, heidät tarjoomaan viimeisestä jälellä olevasta markkina-alueesta kilpaa alentamalla oman voittonsa alimpaan määräänsä, mitä pääoman menettämisen uhalla oli mahdollinen tehdä. Alle tämän hinnan ei pääomaa enää voitaisi sijoittaa liikkeeseen. Siten oli tuotannon lakattava kasvamasta ja tultava asemillaan pysyväksi."

"Tätä siis, kuten sanoit, yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät itse opettivat puhuessaan voittojärjestelmän lopputuloksesta?"

"Juuri niin. Voisin luetella heidän huomattavimmista kirjoistaan koko joukon kohtia, joissa ennustetaan tällaista asiaintilaa, joka itse asiassa ei vaatinutkaan mitään profeettaa sitä tietämään."

"Miten lähellä oli maailma — se on luonnollisesti ne kansat, joiden teollisuuden kehitys on kauimmaksi ehtinyt — tätä asiain tilaa, kun vallankumous tapahtui?"

"Ne olivat aivan sen partailla. Taloudellisesti enimmän kehittyneet maat olivat jo yleensä täyttäneet kotimarkkinansa ja taistelivat epätoivoisesti lopuista ulkomaanmarkkinoista. Korkomäärä, joka osotti mihin määrään pääomaa oli liiaksi, oli laskeutunut Englannissa kahteen prosenttiin ja Amerikassa oli kolmenkymmenen vuoden kuluessa laskeutunut seitsemästä ja kuudesta prosentista, viiteen, neljään ja kolmeen prosenttiin ja oli laskemassa joka vuosi. Tuottelias teollisuus oli melkein pysähtynyt ja jatkui puuskauksittain. Amerikassa alkoivat palkkatyöläiset muuttua täydelliseksi köyhälistöksi ja maanviljelijät olivat muuttumassa vuokralaisiksi. Itse asiassa olikin se juuri näiden olosuhteitten aiheuttama yleinen tyytymättömyys yhdessä vielä pahemman tulevaisuuden aavistuksen kanssa, joka lopulla nostatti kansan yhdeksännentoista vuosisadan lopulla välttämättömyyden pakosta hävittämään yksityiskapitalismin mihin hintaan hyvänsä."

"Ja onko minun sitten käsitettävä, että tämä paikallaan pysyvä olotila, jonka voimaan tultua ei enää voinut toivoa lisäännystä tuotannossa, oli astumassa käytäntöön aikana, jolloin vielä suuren kansanjoukon alkuperäiset tarpeet olivat tyydyttämättä?"

"Niinpä juuri. Kansan enemmistön tarpeiden tyydyttäminen ei, kuten jo olemme useasti nähneet, ollut ensinkään tunnustettu tuotannon aiheuttajaksi voittojärjestelmän aikana. Kun tuotanto läheni pysäyskohtaansa, oli kansan kurjuuden lisäännyttävä suoranaisena seurauksena kilpailusta kapitalistien kesken sijoittaa liikaa pääomaansa liikkeeseen. Tätä pannakseen käytäntöön he koettivat alentaa tuotannon hinnan mahdollisimman alhaiseksi ja tämä merkitsi palkkatyöläisten palkkojen ja ensimmäisten tuottajien hintojen alentamista mahdollisimman alimpaan määräänsä, ennenkuin kapitalistien voittojen vähentämistä alettiin ajatella. Mitä entiset taloustieteilijät siis kutsuivat tuotannon paikallaan pysymistilaksi, merkitsi siis yleisen kansan suurimpien kärsimysten yhtämittaista olemassaoloa."

"Se on oikein, Charles; olet sanonut jo kylliksi vapauttaaksesi minut arvelusta, että mahdollisesti olisin tehnyt väärin voittojärjestelmää kohtaan. Nähtävästi ei sitä voi tehdä järjestelmää kohtaan, josta jo sen omat puolustajat ennustivat johtuvan sellaisia tuloksia, kuin olet kertonut. Mitä vielä voitaisiin lisätä siihen kuvaukseen, jonka he antavat näissä ennustuksissa paikoillaan pysyvistä olosuhteista teollisuusohjelmassa, joka tunnustaa olevansa kykenemätön auttamaan parannuksia keskellä alastonta ja nälkään nääntyvää ihmiskuntaa? Tämä oli se tuleva hyvä aika, jonka toiveilla yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät lohduttivat työntekijäin kylmää ja nälkäistä maailmaa — aika, jolloin heidän, vaikkakin se oli huonompi kuin koskaan ennen, oli ikuisesti hyljättävä parannuksen toiveet. Ei ole ihmeteltävää sen vuoksi, että esi-isämme kutsuivat niin kutsuttua poliittista taloustiedettä synkäksi tieteeksi, sillä koskaan ei ole löytynyt mustempaa pessimismiä, syvempää toivottomuutta kuin mitä se ennusti. Huonoa olisi todellakin ollut ihmiskunnalle, jos se todellakin olisi ollut tiedettä."

ESTER LUETTELEE VOITTOJÄRJESTELMÄN HINNAN.

"Nyt, Ester", jatkoi opettaja, "aijon pyytää sinua tekemään hiukan arviolaskuja, miten paljon likipitäen oikeus ylläpitää voittojärjestelmää on maksanut esi-isillemme. Emily on antanut meille käsityksen kahden voittojen hävittämistavan suuruudesta — tuhlauksesta kilpailussa ja tuhlauksesta ylellisyydessä. Sisälsikö näillä kahdella tavalla tuhlattu pääoma kaiken sen, mitä voittojärjestelmä maksoi kansalle?"

"Se ei antanut vähintäkään käsitystä siitä, vielä vähemmin sisälsi sen kokonaan. Kilpailuun ja ylellisyyteen tuhlattu yhteinen omaisuus jaettuna tasan kansan käytettäväksi olisi epäilemättä melkoisesti kohottanut yleistä hyvinvointia. Verrattuna siihen, mitä voittojärjestelmä tuli maksamaan yhteiskunnalle, oli kuitenkin kapitalistien tuhlaama omaisuus aivan mitätön. Kalleimpana maksuna oli se, että voittojärjestelmä esti uusia rikkauksia tuottamasta pidättäen ja sitoen kokonaan ihmisen melkein rajattoman tuottamiskyvyn. Ajatelkaa, että kansan suuri joukko, sen sijaan että se vaipui köyhyyteen ja suureksi osaksi kovaan puutteeseen, olisi saanut riittävästi tyydyttääkseen kaikki tarpeensa ja voinut elää mukavaa elämää ja arvostelkaa sitten, miten paljon lisää omaisuutta olisi tarvittu tuottamaan voidakseen täyttää tämän kulutuksen määrän. Siitä voitte saada perustuksen, jonka pohjalla voitte laskea sen omaisuusmäärän, minkä Amerikan tai jokainen muu kansa olisi voinut ja tuottanutkin ilman voittojärjestelmää. Te voitte aavistaa, että se olisi merkinnyt viisi, seitsemän tai kymmenen kertaista tuotannon lisäystä."

"Mutta sanoppas meille: Oliko Amerikan kansalle esimerkiksi ollut mahdollista yhdeksännentoista vuosisadan viimeisellä neljänneksellä lisätä tuotantoaan niin suuressa määrässä, jos kulutus olisi sitä vaatinut?"

"Mikään ei ole varmempaa kuin että he olisivat sen voineet tehdä. Keksintöjen edistys oli ollut tarpeeksi suuri yhdeksännellätoista vuosisadalla lisätäkseen teollisuuden tuottamiskyvyn kahdestakymmenestä useampi satakertaiseen määrään. Ei ollut olemassa sitä aikaa viimeisellä neljänneksellä vuosisataa Amerikassa tai muussakaan kehittyneessä maassa, jolloin olevat tehtaat eivät olisi pystyneet tuottamaan kylliksi kuudessa kuukaudessa varustaakseen todellisen silloisen kulutuksen. Samalla tavalla maanviljelystuotteet pidettiin aina kaukana mahdollisesta määrästään, sillä runsas sato voittojärjestelmän aikana tarkoitti huonoja hintoja maanviljelijöille. Kuten jo on sanottu, tekivät vanhan ajan taloustieteilijät myönnytyksen, ettei tuotannolla ollut mitään nähtäviä rajoja jos ainoastaan voitiin saavuttaa kylliksi suuri kulutus tuotteille."

"Voitko mainita jotain aikaa historiassa, jolloin voidaan sanoa kansan maksaneen niin suurta hintaa hidastuneessa ja estävässä kehityksessä jonkun muun tyranniuden säilyttämisoikeudesta kuin se maksoi voittojärjestelmän ylläpitämisestä?"

"Olen varma, ettei toista sellaista tapausta ole olemassa ja sanon heti, miksi niin otaksun. Inhimillistä kehitystä ovat useilla eri aloilla hidastuttaneet sortolaitokset ja maailma on edistynyt aina niiden kukistumisesta. Mutta koskaan ennen, ei ole ollut aikaa, jolloin olosuhteet olisivat olleet niin kauan valmiina odottamassa niin suurta ja äkillistä eteenpäin kehitystä kaikilla yhteiskunnallisten parannusten aloilla kuin vallankumouksen edellisenä aikana. Kone ja teollisuusvoimat, joita voittojärjestelmä sitoi, tarvitsivat ainoastaan vapautua kahleistaan muuttaakseen ihmiskunnan taloudelliset olot kuin taikaiskulla. Nyt jo riittää voittojärjestelmän aineellisesta hinnasta esi-isillemme; mutta vaikkakin se oli ääretön, ei se ansaitse huomiota hetkeäkään verrattaessa, mitä se maksoi ihmiskunnan onnellisuudelle. Tarkoitan moraalista hintaa vääryyksissä ja kyyneleissä, mustissa juonissa ja tukahdutetuissa omantunnon äänissä, mitä maailma maksoi jokaisesta päivän viivytyksestä säilyttää yksityiskapitalismi: ei löydy sanoja sellaisia, joilla voisi sen suuruutta kuvata."

POLIITTISTA TALOUSTIEDETTÄ EI LÖYTYNYT ENNEN VALLANKUMOUSTA.

"Jo riittää, Ester. — Nyt, George, haluan sinun kertomaan meille hiukan siitä erityisestä joukosta yhdeksännentoista vuosisadan oppineitten luokassa, jonka sen jäsenten ennustuksista päättäen olisi pitänyt tietää ja opettaa kansalle kaiken sen minkä me niin helposti olemme huomanneet voittojärjestelmän itsensämurhaavasta luonteesta sekä siitä taloudellisesta rappiotilasta, jota se merkitsi ihmiskunnalle niin kauan kuin sitä kärsittiin. Tarkoitan poliittisia taloustieteilijöitä."

"Ei ole olemassa poliittisia taloustieteilijöitä ennen vallankumousta", vastasi poika.

"Mutta varmasti oli kuitenkin olemassa suuri joukko oppineita miehiä, jotka kutsuivat itseään poliittisiksi taloustieteilijöiksi."

"Löytyi kyllä, mutta he antoivat itselleen väärän nimen."

"Miten sen selität?"

"Koska ei ollut ennen vallankumousta — paitsi luonnollisesti niiden joukossa jotka sitä koettivat saada tapahtumaan — mitään käsitystä siitä, mitä poliittinen taloustiede on."

"Mitä se on sitten?"

"Taloustiede", vastasi poika, "tarkoittaa järkevää omaisuuden käytäntöä tuotantoon ja kulutukseen nähden. Yksilöllinen taloustiede on tämän taloudenhoidon tieto, kun sitä harjotetaan yksilön eduksi välittämättä muista. Perhetaloustiede on tämä taloudenhoidon tieto perhejoukon eduksi välittämättä muista joukkueista. Poliittinen taloustiede taasen voi ainoastaan tarkoittaa rikkauksien käyttämistä suurimmaksi eduksi poliittiselle tai sosiaaliselle yhdyskunnalle, kaikille kansalaisille, jotka muodostavat poliittisen yhdistyksen. Tämän laatuinen taloudenhoito välttämättömästä edellyttää yleistä tai poliittista taloudellisten asiain järjestelyä yleiseksi eduksi. Ennen vallankumousta ei kuitenkaan ollut ollenkaan käsitystä tällaisesta taloustieteestä eikä yhdistyksestä, joka sitä olisi käyttänyt. Kaikki järjestelmät ja opit taloustieteestä ennen sitä aikaa olivat puhtaasti ja yksinomaan yksityisiä ja yksilöllisiä teoriassa ja käytännössä. Vaikkakin muissa suhteissa esi-isämme eri tavoilla ja määrissä tunnustivat yhteiskunnallisen solidarisuuden ja poliittisen yhteyden suhteellisine oikeuksineen ja velvollisuuksineen, niin heidän teoriansa ja käytäntönsä kaikissa asioissa, jotka koskettelivat rikkauksien hankkimista ja jakamista, olivat hävyttömyyteen menevän yksilöllisiä, epäsosiaalisia ja epäviisaita."

"Oletko koskaan katsellut jotain tieteellistä tutkiskelmaa, jota esi-isämme kutsuivat poliittiseksi taloustieteeksi, Historiallisessa museossa?"

"Tunnustan", vastasi poika, "että johtavimman teoksen tällainen nimikirjoitus riitti minulle. Sen nimi oli 'Kansojen rikkaus' Se olisi mainio nimi poliittiselle taloustieteelliselle kirjalle nykyaikana, kun rikkauksien tuotantoa ja jakoa täydellisesti hoitaa kansa yhteisesti; mutta mitä merkitystä voi sillä olla kirjalle annettuna, joka oli kirjoitettu lähes sata vuotta ennemmin kuin sellaista asiaa kuin kansallistaloudellista yhdistystä osattiin aavistaakaan ja jonka ainoana tarkoituksena oli neuvoa kapitalisteille, miten oli tultava rikkaaksi lähimmäisten hyvinvoinnin kustannuksella tai ainakin siitä vähääkään välittämättä? Myöskin huomasin, että aivan yleisenä selitysnimikirjoituksena näissä niin kutsutuissa poliitillis-taloustieteellisissä kirjoissa oli puheenparsi: 'Oppi rikkauksista.' Mitä voi yksityisen kapitalismin ja voittojärjestelmän puolustaja mahdollisesti sanoa 'rikkausopista?' Aapiskirjana kaikelle rikkaustieteelle on välttämättömyys myös käytännöllisten yritysten sopusuhtaisuudesta; sen vuoksi kilpailu, taistelut ja loppumattomat sivutarkoitukset olivat seurauksena ja lopputuloksena näiden kirjailijain esittämistä taloustieteellisistä suunnitelmista."

"Ja kuitenkin", sanoi opettaja, "ainoa todellinen vika näissä niin kutsutuissa poliittista taloustiedettä käsittelevissä kirjoissa on niiden nimien sopimattomuus. Korjatkaa se ja niiden arvo aikakauttaan kuvaavina kirjoina on heti huomattava. Esimerkiksi voisimme niitä kutsua 'Tutkimuksia taloudellisista ja yhteiskunnallisista seurauksista, jotka johtuivat koetettaessa tulla toimeen ilman poliittista taloustiedettä.' Vähemmän sopiva nimi olisi kenties 'Tutkimuksia taloudellisten asiain luonnollisesta suunnasta, kun ne ovat jätetyt anarkian valtaan ilman minkäänlaisia yleisen edun hyväksi tehtyjä määrittelyjä.' Tässä valossa katsottuna ollessaan tarkkoina todistuksina yksityiskapitalismin turmiollisista vaikutuksista yhteiskuntien hyvinvointiin me vasta käsitämme näiden teoksien todellisen hyödyn ja arvon. Käsitellen seikkaperäisesti erilaisia ilmiöitä aikansa teollisuus- ja kauppamaailmassa sekä niiden vaikutuksia yhteiskunnassa todistavat niiden kirjoittajat, miten loppuseuraukset eivät voineet olla toisenlaisia yksityiskapitalismin säätämien lakien vuoksi ja että oli puhdasta hentomielisyyttä uskoa, että niin kauan kuin nämät lait pysyivät voimassa mitään erilaisia seurauksia voitaisiin saavuttaa, olkoot sitten ihmisten tarkoitusperät miten hyviä tahansa. Vaikkakin ne olivat jotenkin vaikeatajuisesi esitettyjä, olen usein ajatellut, että vallankumouksen aikakaudella eivät mitkään muut kirjoitukset olisi pystyneet paremmin vakuuttamaan järkeville miehille, jotka saatiin niitä lukemaan, että oli aivan välttämätöntä poistaa maailmasta yksityiskapitalismi, jos koskaan tahdottiin saada ihmiskunta kehittymään eteenpäin."

"Turmiollinen ja melkein käsittämätön erehdys oli näitten kirjailijain puolelta se seikka, etteivät he itse huomanneet tätä johtopäätöstä ja saarnanneet sitä julki. Sen sijaan tekivät he uskomattoman erehdyksen hyväksymällä yhteiskuntaopin perusteeksi olosuhteitten joukon, joka oli suureksi osaksi ainoastaan jätteitä barbaarisilta ajoilta, kun heidän olisi helposti pitänyt huomata, että tieteellisen yhteiskuntajärjestyksen pääajatus jo vaati näitten olosuhteitten poistamista ensimmäisenä askeleena sen toteuttamiseen."

"Nykyisessä luennossamme on vielä pari kolme kohtaa selvitettävänä ennen kuin sen jätämme. Me olemme puhuneet kokonaan voittojen otosta, mutta tämä oli ainoastaan yksi kolmesta pääkeinosta, joiden kautta kapitalistit kokosivat saaliinsa työtätekevältä maailmalta, joiden avulla he hankkivat ja säilyttivät valtansa. Mitä olivat nämä kaksi muuta keinoa?"

"Vuokra ja korko."

"Mitä oli vuokra?"

"Niinä aikoina", vastasi George, "oikeus kohtuulliseen ja yhdenmukaiseen maapalaan yksityistarkoitusta varten ei kuulunut luonnollisena oikeutena jokaiselle henkilölle, kuten nykyisin on asianlaita. Kellään ei myönnetty olevan ollenkaan luonnollista oikeutta maahan. Toiselta puolelta ei ollut mitään määrärajaa maan suuruudelle, olkoonpa se sitten ollut vaikka kokonainen maakunta, jonka yksityinen henkilö voi laillisesti omistaa, jos hän vaan sai sen käsiinsä. Luonnollisena seurauksena tästä järjestelmästä oli voimakkain ja viekkain hankkinut itselleen enimmän maata, kun taasen kansan enemmistö oli jäänyt ilman mitään. Jokaisella maanomistajalla oli oikeus ajaa jokaisen maaltaan ja rangaista häntä sille tulemisesta. Kuitenkin kansa, jolla ei ollut maata oli pakotettu sitä omaamaan ja käyttämään ja sen vuoksi oli heidän mentävä tarpeissaan kapitalistien luo. Vuokra oli se hinta, jonka kapitalistit ottivat siitä, etteivät ajaneet kansaa pois maaltaan."

"Edustiko tämä vuokra minkäänlaista taloudellista palvelusta, jonka vuokran saaja olisi tehnyt yhteiskunnalle?"

"Mikäli se johtui maan käyttämisestä itsestään ilman sille tehtyjä parannuksia ei se edustanut minkäänlaista palvelusta, ainoastaan ollen maksu omistajan luopumisesta laillisesta oikeudestaan karkoittaa maaltaan sillä asuja. Se ei ollut maksuna minkään suorittamisesta, vaan suorittamatta jättämisestä."

"Kerropa nyt meille jotain korosta; mitä se oli?"

"Korko oli rahan käyttämisestä suoritettu maksu. Nykyaikana johtaa yhteinen hallinto kansakunnan teollisuusvoimia yhteiseksi hyväksi, mutta silloisina aikoina olivat kaikki taloudelliset yritykset yksityisten voitoksi ja niiden toimeenpanijain oli palkattava tarvitsemansa työvoima rahallaan. Luonnollisesti tällaisen välttämättömän apuesineen lainaaminen vaati korkeaa hintaa; tämä hinta oli korko."

"Ja edellyttikö korko minkäänlaista taloudellista palvelusta yhteiskunnalle koron ottajan puolelta hänen lainatessaan rahojaan?"

"Ei mitään. Päin vastoin se varsinaisesta luonteestaan on lainanantajan tekemä toimintavallan luovuttaminen lainanottajalle. Se oli hinta siitä, että sallittiin toisen tehdä se, mitä lainanantaja olisi voinut tehdä. Se oli vero, joka toimettomuuden niskoilta siirrettiin toiminnan niskoille."

"Jos kaikki isännät ja lainanantajat olisivat kuolleet yhtenä yönä, olisiko se vaikuttanut mitään eroa maailmalle?"

"Ei niin kauan kuin he vaan jättivät maan ja rahansa jälkeensä. Heidän taloudellinen toimintansa oli passiivista laatua ja suuresti vastainen voittoapyytäville kapitalisteille, jotka joka tapauksessa olivat kuitenkin toimeliaita."

"Mikä oli yleisvaikutuksena vuokrasta ja korosta yhteiskunnan rikkauden kulutukseen ja siis myös tuotantoon?"

"Se vaikutti molempiin häiritsevästi."

"Miten?"

"Samalla tapaa kuin voitonottaminenkin. Vuokran saajat olivat hyvin harvalukuisia, niihin, jotka sitä maksoivat, kuuluivat melkein kaikki. Ne, jotka saivat korkoa, olivat harvat ja sen maksajat monet. Vuokra ja korko tarkoittivat siten, kuten liikevoittokin yhtämittaista yhteiskunnan ostokyvyn supistamista ja sen kokoomista pienen osan käsiin."

"Mitä sinulla on sanomista näistä kolmesta eri tavasta verratessa toisiinsa niiden hävittävää vaikutusta kansan kulutuskykyyn ja tuotannon kysyntään?"

"Se oli erilainen eri aikoina ja eri maissa riippuen se niiden taloudellisen kehityksen määrästä. Yksityiskapitalismia on verrattu kolmisarviseen härkään, sarvina ollen korko, vuokra ja liikevoitto, ollen eri pitkiä ja vahvuisia eläimen ijän mukaan. Yhdysvalloissa luentomme käsittämänä aikana liikevoitto oli vielä edelleen pisimpänä sarvena, vaikka muutkin olivat kasvamassa pelottavan suurella nopeudella."

"Me olemme nähneet, George", sanoi opettaja, "että jo kauan ennen suurta vallankumousta oli yhtä todistettu asia kuin nytkin, että ainoa raja omaisuuden tuotannolle yhteiskunnassa oli kulutuskyky. Me olemme nähneet, että yksityiskapitalismin aikana maailmaa piti köyhyydessä liikevoiton vaikutus yhdessä vuokran ja koron kanssa alentaa kulutuskykyä ja siten pilata tuotantoa kokoomalla kansan ostokyvyn muutamien harvojen käsiin. Se oli kuitenkin väärää asiain menoa. Ennen kuin jätämme tämän aineen, pyydän sinua selittämään meille muutamilla sanoilla, mikä oli oikea tapa. Kun kerran huomataan, että kulutus on tuotannon rajoittaja, mitä sääntöä tulee noudattaa jakaessa tuotannon tuloksia kulutettavaksi kehittääkseen kulutuksen huippuunsa ja siten taasen vuorostaan synnyttääkseen mahdollisimman suurta tuotannon kysyntää?"

"Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi ovat tuotannon tulokset jaettavat yhdenmukaisesti kaikkien tuottavan yhteiskunnan jäsenten kesken."

"Selitäpä, miksi sen tulee olla niin."

"Se on itsestään selvä matemaattinen väitös. Mitä useammalle ihmiselle leipäkappale tai joku muu tunnettu esine jaetaan ja mitä yhdenmukaisemmin se jaetaan, sitä pikemmin se tulee kulutetuksi ja uutta leipää tarvitaan. Sanoaksemme sen yleisemmässä muodossa, ihmisolentojen tarpeet johtuvat samasta luonnollisesta ruumiinrakennuksesta ja ovat itse asiassa samat. Yhdenmukainen tarpeellisen omaisuuden jakaminen heille on siten se yleinen keino, jonka kautta sellaisten esineitten kulutus heti saadaan laajenemaan mahdollisimman suureksi ja jatkumaan tässä määrässä ilman keskeytystä kaikkien yhteiseksi tyydytykseksi. Siitä seuraa, että tuotteiden tasanmukainen jakaminen on sääntö, jonka avulla suurin mahdollinen kulutus saavutetaan ja siten myös vuorostaan kiihotetaan mahdollisimman suureen tuotantoon."

"Mitä taasen johtuisi kulutukselle käytettävien tuotteiden epätasaisesta jakamisesta?"

"Jos jakaminen olisi epätasaista, tulisi seurauksena olemaan, että toisilla olisi enemmän kuin he voisivat kiduttaa vississä ajassa ja toisilla vähemmän kuin he olisivat voineet kuluttaa samassa ajassa tarkoittaen tämä yleiskulutuksen vähentymistä alle sen määrän, mitä se olisi voinut olla samalla ajalla tuotteita tasan jakaessa. Jos miljoona dollaria jaettaisiin tasan tuhannen miehen kesken, tulisi se pian kulutetuksi tarpeellisiin esineihin synnyttäen tuotannon kysyntää yhtä suuressa määrässä; mutta jos se koottaisiin yhden miehen käsiin, ei sadatta osaakaan siitä, vaikka ylellistä elämääkin käytettäisiin tulisi luultavasti kulutetuksi saman ajan kuluessa. Yleinen peruslaki yhteiskunnan omaisuuden opissa on siten, että määrätyn ostokyvyn vaikutus synnyttää kulutusta on suhteellinen suoranaisesti jaon laajuuteen ja on enimmän vaikuttava, kun se on tasaisesti jaettu kaikkien kuluttajain kesken, sillä silloin tulee se mahdollisimman laajimmalle jaetuksi."

"Sinä et ole kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että kaavana suurimmalle rikkauksien tuotannolle — se on, yhtäläiselle tuotteiden jakamiselle yhteiskunnassa — on myöskin tuotannon käyttötapa, joka tuottaa enimmän inhimillistä onnellisuutta."

"Minä puhuin kysymyksen puhtaasti taloudelliselta puolelta."

"Eiköhän vanhoja taloustieteilijöitä olisi hämmästyttänyt kuulla, että parhaan rikkauksien tuotantojärjestelmän salaisuus oli yhdenmukainen Jesuksen Kristuksen opettaman kaikkien ihmisten yhdenarvoisuuden eetillisen opin kanssa?"

"Epäilemättä, sillä he opettivat väärin, että on olemassa kahdenlaista ihmisen kohteluoppia — moraalista ja taloudellista; ja kahdenlaatuista ajatustapaa — taloudellista ja eetillistä, molemmat ollen aloillaan oikeita. Me tunnemme asian kuitenkin paremmin. Voi olla olemassa ainoastaan yhdenlainen oppi käytöksestä ja se on eetillinen. Jokainen taloudellinen esitys, jota ei voida lausua eetillisessä muodossa, on väärä. Mikään ei voi olla taloustiedettä, ellei se tunnu puhtaalta etiikalta. Sen vuoksi ei ole mikään sattuma, vaan järkiperäinen välttämättömyys, että sekä etiikan, että taloustieteen suurimman sanan tulee olla sama — yhdenvertaisuus. Kultainen sääntö yhteiskunnassa käytäntöön otettuna on todellakin yhtä hyvin yltäkylläisyyden kuin rahan tekijänä."

XXIII LUKU.

VERTAUS VESISÄILIÖSTÄ.

"Se on oikein, George. Lopettakaamme luento tähän. Meidän keskustelumme, minä huomaan, on venynyt pitemmäksi kuin odotinkaan ja lopettaaksemme aineemme tarvitsemme me vielä lyhyen luennon iltapäivällä. — Ja nyt lopettaessamme täksi aamuksi, aijon minä omasta puolestanikin tarjota jotain. Toissa päivänä olin museossa penkomassa suuren vallankumouksen kirjallisuutta löytääkseni jotain, joka pystyisi valaisemaan ainettamme. Tällöin löysin minä erään pienen lentolehden tältä aikakaudelta, kellastuneen ja melkein mahdottoman lukea, jonka tutkittuani huomasin olevan hauskan pilkkakirjoituksen eli satiirisen palasen voittojärjestelmästä. Minulle juolahti mieleen, että luentomme voisi valmistaa meitä käsittämään sitä ja kopioin sen senvuoksi. Sen nimenä on 'vertaus vesisäiliöstä' ja kuuluu se seuraavasti:

"Oli kerran muuan erittäin kuiva maa, jonka asukkaat olivat, kipeästi veden puutteessa. Ja he eivät tehneet muuta kuin etsivät vettä aamusta iltaan ja useita hukkui, kun he eivät sitä voineet löytää.

"Oli kumminkin muutamia miehiä maassa, jotka olivat voimakkaampia ja ahkerampia kuin muut ja nämä olivat koonneet vesivarastoja sinne, missä toiset eivät voineet sitä löytää ja näille miehille annettiin kapitalistien nimi. Ja niinpä seurasi, että maan asukkaat tulivat kapitalistien luo ja pyysivät näiltä saada juodakseen heidän kokoamaansa vettä, sillä heidän tarpeensa oli suuri. Mutta kapitalistit vastasivat heille ja sanoivat:

"'Menkää tiehenne, te hullut! Miksi antaisimme teille vettä, jota olemme koonneet, sillä silloin me joutuisimme samaan tilaan kuin tekin ja hukkuisimme teidän kanssanne? Mutta odottakaahan, mitä voimme hyväksenne tehdä. Ryhtykää palvelijoiksemme ja te saatte vettä.'

"Ja kansa vastasi: 'Kunhan vaan annatte meille vettä, niin me tulemme palvelijoiksenne, me ja lapsemme.' Ja niin tapahtuikin.

"Kapitalistit olivat ajattelevaisia ja järkeviä miehiä. He määräsivät kansan, joka oli heidän palvelijoinaan, joukkoihin kapteenien ja vartijain johdolla ja osan panivat he kaivoille ammentamaan vettä ja lopun etsimään uusia kaivoja. Ja kaikki vesi tuotiin yhteen paikkaan, jonne kapitalistit rakensivat suuren säiliön sitä varten ja tämä säiliö kutsuttiin markkinoiksi, sillä sieltä tuli kansa ja kapitalistien palvelijatkin vettä hakemaan. Kapitalistit sanoivat kansalle:

"'Jokaisesta vesisaavista, jonka te tuotte meille kaataaksemme sen ammeeseemme, annamme me teille pennin, mutta jokaisesta vesisaavista, jonka me siitä otamme antaaksemme teidän, vaimojenne ja lastenne juoda, on teidän annettava meille kaksi penniä ja ero olkoon meidän voittonamme, koska ellemme tätä voittoa saisi, me emme ryhtyisi tätä hyväksenne tekemään ja te kaikki hukkuisitte.'

"Tämä oli oikein kansan mielestä, sillä he olivat ymmärrykseltään tylsiä ja he kantoivat vettä ammeeseen useita päiviä ja jokaisesta vesisaavista, jonka he toivat, kapitalistit antoivat heille aina pennin; mutta jokaisesta saavista, jonka kapitalistit ottivat säiliöstä antaakseen sen kansalle, katso! kansa luovutti kapitalisteille kaksi penniä.

"Ja jonkun ajan kuluttua vesisäiliö, joka oli markkinat, täyttyi yleensä, kun jokaisesta saavista, jonka kansa siihen kaatoi, se voi ostaa ainoastaan puolen saavia: Sen vuoksi ylijäämä, joka jokaisesta saavista jäi, saattoi säiliön tulvilleen, sillä kansaa oli paljon, mutta kapitalisteja vaan vähän, eivätkä he voineet juoda enemmän kuin muutkaan. Siitä syystä tuli vesisäiliö lopulta täyteen.

"Ja kun kapitalistit näkivät, että vesi juoksi yli, sanoivat he kansalle:

"'Ettekö te näe, että vesisäiliö, joka on markkinat, valuu ylitse? Levätkää sen vuoksi ja olkaa kärsivällisiä, sillä teidän ei tarvitse tuoda meille enempää vettä, ennenkuin vesisäiliö on tyhjänä.'

"Mutta kun kansa ei enää saanut kapitalisteilta pennejä tuomastaan vedestä, eivät he voineet ostaa vettä kapitalisteilta, kun heillä ei ollut mitään millä ostaa. Ja kun kapitalistit näkivät, ettei heille enää ollut voittoa, kun ei kukaan ostanut heiltä vettä, huolestuivat he. He lähettivät miehiä kaikille teille ja aroille huutamaan: 'Jos ken on janoissaan, tulkoon hän vesisäiliöllemme ja ostakoon meiltä vettä, sillä säiliömme vuotaa yli.' Keskenään he sanoivat: 'Katso, ajat ovat huonot; meidän täytyy ilmoittaa.'

"Mutta kansa vastasi sanoen: 'Miten voimme me ostaa, ellette meitä pestaa, sillä miten muuten me voimme saada, jolla ostaisimme? Pestaa meidät sen vuoksi kuten ennenkin ja me ostamme kernaasti vettä, sillä kärsimme janoa eikä teidän tarvitse ilmoitella.' Mutta kapitalistit sanoivat kansalle: 'Pitäisikö meidän palkata teidät kantamaan vettä, kun vesisäiliö, joka markkinat on, jo vuotaa ylitse? Ostakaa sen vuoksi ensin vesi ja kun säiliö tyhjä on ostamisenne kautta, me palkkaamme teidät uudelleen.' Ja niinpä kun kapitalistit eivät heitä enempää palkanneet vettä tuomaan, ei kansa voinut ostaa vettä, jonka he ennen tuoneet olivat ja kun taas kansa ei voinut ostaa vettä, jonka he ennen tuoneet olivat, eivät kapitalistit enää heitä palkanneet uutta vettä tuomaan. Ja silloin sanottiin maailmalla: 'Nyt on kireä aika.'

"Ja kansan jano oli suuri, sillä nyt ei ollut, kuten oli ollut heidän isiensä aikana, jolloin maa oli heille avoinna jokaisen etsiä itselleen vettä, sillä nyt olivat kapitalistit ottaneet itselleen kaikki kaivot ja kaikki lähteet ja vesimyllyt ja laivat ja vesisaavit, niin ettei kukaan voisi saada vettä paitsi vesisäiliöstä joka markkinoina oli. Ja kansa nurisi kapitalisteja vastaan ja sanoi: 'Katso vesisäiliö juoksee yli ja me kuolemme janoon. Antakaa sen vuoksi meille vettä, ettemme hukkuisi.'

"Mutta kapitalistit vastasivat: 'Ei niin. Vesi on meidän. Te ette sitä saa juoda, ellette osta sitä meiltä penneillä.' Ja he vahvistivat sen kirouksella, sanoen tapansa mukaan: 'Liike on liikettä.'

"Mutta kapitalistit tulivat levottomiksi, kun kansa ei enää ostanut vettä, joten heillä ei enää ollut voittoja ja siksi he puhuivat toisilleen sanoen: 'Näyttää siltä kuin voittomme olisivat lopettaneet uudet voittomme ja ettemme voittojen vuoksi, joita tehneet olemme, voi tehdä uusia voittoja. Mistä se johtuu, että voittomme ovat meille hyödyttömiksi tulleet ja että ne meidät köyhiksi tekevät? Lähettäkäämme siis tietäjiä kutsumaan, että he meille mahtavat selittää tämän asian', ja he lähettivät tietäjiä kutsumaan.

"Mutta tietäjät olivat oppineita mustissa konsteissa ja yhtyivät kapitalisteihin heidän vetensä vuoksi, että he sitä saada voisivat ja siitä elää, he ja heidän lapsensa. Ja he puhuivat kansalle kapitalistien puolesta ja olivat heidän lähettiläinään kansalle, sillä he ymmärsivät, etteivät kapitalistit olleet nopea-ajatuksisia ja valmiita puhumaan.

"Ja kapitalistit vaativat, että he selittäisivät tämän asian heille, mistä se johtui, ettei kansa ostanut heiltä enempää vettä, vaikka vesisäiliö tulvillaan oli. Ja toiset tietäjistä vastasivat ja sanoivat: 'Sen syynä on ylituotanto' ja toiset sanoivat, 'se on liikarunsaudesta;' mutta molempien sanojen merkitys on sama. Ja toiset sanoivat: 'Ei, katso, tämä asia johtuu auringonpilkuista.' Ja vielä toiset vastasivat sanoen: 'Ei se ole ylirunsaudesta eikä auringonpilkuista, kun tämä paha on kärsittäväksemme tullut, vaan luottamuksen puutteesta.'

"Ja sillä välin kuin tietäjät kiistelivät keskenään, tapansa mukaan lepäsivät voitonnauttijat ja nukkuivat ja kun he heräsivät, sanoivat he tietäjille: 'Jo on kylliksi. Te olette puhuneet meille hyvin. Nyt menkää ja puhukaa yhtä hyvin tälle kansalle, niin että he rauhassa pysyvät ja antavat meille meidän rauhamme.'

"Mutta tietäjät, joita myös noidiksi jotkut kutsuivat, pelkäsivät mennä kansan eteen, etteivät kivitetyiksi tulisi, sillä kansa ei heitä rakastanut. Ja he sanoivat kapitalisteille:

"'Mestarit, meidän ammattimme salaisuus on siinä, että jos kansa on kylläinen eikä janoa, vaan on rauhallinen, silloin havaitsevat he puheemme järkevyyden kuten tekin. Mutta jos he ovat janoissaan ja nälissään, eivät he siinä lohdutusta löydä, vaan pilkkaavat, sillä näyttää siltä kuin viisautemme olisi kansasta tyhjyyttä, elleivät he ole ravittuja.' Mutta kapitalistit sanoivat: 'Menkää te vaan. Ettekö te ole oikeita miehiä olemaan lähettiläinämme?'

"Ja tietäjät menivät kansan luoksi ja selittivät sille ylituotannon salaisuutta ja miten se johtui, että heidän tuli nääntyä janoon sen vuoksi että oli liiaksi vettä olemassa ja miten sitä ei voinut olla kylliksi, koska sitä liiaksi oli. Ja samoin puhuivat he kansalle auringonpilkuista ja myöskin miten nämät kärsimykset olivat heidän päällensä tulleet luottamuksen puutteen tähden. Ja kaikki oli niin, kuten tietäjät sanoneet olivat, sillä kansasta näytti heidän puheensa tyhjyydeltä. Ja kansa pilkkasi heitä sanoen: 'Menkää ylös, paljaspäät! Tahdotteko pilkata meitä? Synnyttääkö runsaus puutetta? Eikö paljosta mitään tule?' Ja he kantoivat kiviä kivittääkseen heidät.

"Ja kun kapitalistit näkivät, että kansa vielä napisi eikä tahtonut kuunnella tietäjiä ja kun he myöskin pelkäsivät, että kansa voisi tulla vesisäiliölle ja ottaa vettä väkivoimin, toivat he heille muutamia pyhiä miehiä (mutta nämät olivat vääriä profeettoja), jotka puhuivat kansalle, että sen tulee rauhassa pysyä eikä vaivata kapitalisteja sen vuoksi että he janoissaan olivat. Ja nämät pyhät miehet, jotka olivat vääriä profeettoja todistivat kansalle, että nämät kärsimyksensä oli heidän päällensä lähettänyt Jumala heidän sielujensa autuuden tähden ja että jos kestävät sitä kärsivällisesti eivätkä vettä himoitse eivätkä kapitalisteja häiritse, tulisi heille käymään, että kun he kuolleet ovat, he tulevat maahan, jossa ei ole kapitalisteja, mutta runsaasti vettä. Kuitenkin löytyi myös muutamia oikeitakin Jumalan profeettoja ja nämät armahtivat kansaa eivätkä ennustaneet kapitalistien puolesta, vaan pikemmin puhuivat aina heitä vastaan.

"Kun nyt kapitalistit näkivät, että kansa yhä napisi eikä tahtonut rauhallisena pysyä tietäjien eikä väärien profeettain sanoista huolimatta, menivät he itse heidän keskuuteensa ja kastelivat sormensa vedessä, joka säiliöstä yli juoksi ja pirskottivat vesitippoja sormistansa kansan joukkoon, joka säiliön ympärillä tunkeili ja näiden vesitippojen nimenä oli armeliaisuus ja olivat ne tavattoman katkeria.

"Ja kun kapitalistit yhä näkivät, etteivät tietäjien sanat eikä pyhien miesten, jotka vääriä profeettoja olivat, eivätkä vesitipat, joita armeliaisuudeksi kutsuttiin, rauhoittaneet kansaa, vaan pikemmin sitä kiihottivat ja kokosivat vesisäiliöiden luo ikään kuin he aikoisivat vettä väkivallalla ottaa, pitivät he yhteisen neuvottelun ja lähettivät miehiään salaisesti kansan keskuuteen. Ja nämät miehet etsivät mahtavimmat kansan joukosta ja kaikki, joilla oli sotataitoa ja ottivat heidät syrjään ja puhuivat voimakkaasti heille sanoen:

"'Katso, miksi ette te yhdistä osaanne kapitalistien kanssa? Jos te rupeatte heidän miehiksensä ja palvelette heitä kansaa vastaan, ettei se vesisäiliöön pääse murtautumaan, silloin on teillä oleva yltäkylläisesti vettä, niin ettette te janoon näänny, te ja teidän lapsenne.'

"Ja mahtavat miehet ja ne, jotka sodassa taitavia olivat, kuuntelivat tätä puhetta ja antoivat käännyttää itsensä, sillä jano heitä vaivasi kovin ja he menivät kapitalistien luo ja tulivat heidän miehikseen ja keihäät ja miekat annettiin heille käsiin ja he tulivat kapitalistien puolustajiksi ja he hosuivat kansaa, kun se tunkeili vesisäiliön luo.

"Ja pitkän ajan kuluttua oli vesi säiliössä alentunut, sillä kapitalistit tekivät suihkulähteitä ja kalalammikoita sen vedestä ja kylpivät siinä, he ja heidän vaimonsa ja lapsensa ja tuhlasivat vettä omaksi huvituksekseen.

"Ja kun kapitalistit näkivät, että vesisäiliö oli tyhjä, sanoivat he: 'huono aika on loppunut', ja he lähettivät kansaa pestaamaan, että nämät toisivat vettä sen uudelleen täyttääkseen. Ja vedestä, jonka kansa toi säiliöön, saivat he joka saavista pennin, mutta vedestä, jonka kapitalistit ottivat säiliöstä kansalle antaakseen he saivat kaksi penniä, että he voisivat saada itselleen voiton. Ja jonkun ajan kuluttua säiliö taasen oli tulvillaan kuten ennenkin.

"Ja kun kansa useita kertoja oli täyttänyt säiliön, kunnes se oli tulvillaan ja nähnyt janoa, kunnes kapitalistit olivat siinä olevan veden tuhlanneet, sattui, että maassa nousi muutamia miehiä, joita kutsuttiin agitaattoreiksi, sillä he kiihoittivat kansaa nousemaan vastustamaan. Ja he puhuivat kansalle kehottaen sitä yhtymään ja silloin heidän ei tarvitsisi enää kapitalisteja palvella eikä enää veden puutteessa kärsiä. Ja kapitalistien silmissä olivat nämät agitaattorit tuhoisia henkilöitä ja he olisivat varmasti ristiinnaulinneet heidät, mutta eivät uskaltaneet kansan pelvon tähden.

"Ja näiden agitaattorien sanat, mitä he puhuivat kansalle, olivat tähän malliin:

"'Hullut ihmiset, miten kauan te annatte itseänne valheella pettää ja uskotte omaksi vahingoksenne sitä, jota ei olemassa ole? Sillä katsokaa, kaikki nämät asiat, joita teille ovat sanoneet kapitalistit ja heidän tietäjänsä, ovat viekkaasti keksittyjä valeita. Ja samoin pyhät miehet, jotka sanovat, että se on Jumalan tahto, että teidän aina köyhiä ja kurjia ja janoovaisia olla pitäisi, katsokaa! he pilkkaavat Jumalaa ja ovat valehtelijoita, joita Jumala tulee ankarasti tuomitsemaan, vaikkakin hän kaikille muille anteeksi antaa. Mistä se johtuu, ettette te säiliön vettä käyttää saa? Eikö se ole sen vuoksi, ettei teillä ole rahaa? Ja miksi ei teillä rahaa ole? Eikö se johdu siitä, että te saatte yhden pennin jokaisesta saavista, jonka te tuotte säiliöön mutta saatte maksaa kaksi penniä jokaisesta saavista, jonka te siitä otatte, niin että kapitalistit voittonsa saisivat? Ettekö te näe, miten tämän vuoksi säiliön täytyy tulla tulvilleen, täyteen teidän puutteenne tähden ja teidän janonne vuoksi? Ettekö te näe, että mitä ahkerammin te teette työtä ja mitä ahkerammin te etsitte ja kokootte vettä, sitä pahempaa eikä parempaa on se teille voittojärjestelmän vuoksi ja niin on se aina oleva?'

"Tähän tapaan puhuivat agitaattorit useita aikoja kansalle eikä kukaan heistä välittänyt, mutta jonkun ajan kuluttua kuitenkin kansa heitä viimein kuuli. Ja he vastasivat ja sanoivat agitaattoreille:

"'Teillä on oikein. Kapitalistien ja heidän voittonsa vuoksi me puutteessa olemme, sillä me käsitämme, että heidän ja heidän voittonsa vuoksi emme me voi mitenkään saada työmme hedelmää, niin että työmme on turhaa ja mitä enemmän me teemme työtä säiliön täyttämiseksi, sitä pikemmin se tulee tulvilleen emmekä me voi mitään saada, koska vettä liiaksi on, tietäjäin sanojen mukaan. Mutta, katso, kapitalistit ovat ankaria miehiä ja heidän armeliaisuutensa on julmaa. Sanokaa meille, jos te tiedätte, keinon, minkä avulla me voimme vapautua heidän kahleistaan. Mutta ellette te tiedä mitään vapautumiskeinoa, niin me pyydämme teitä jättämään meidät rauhaan ja pysymään alallanne, että me voisimme unhottaa surkeutemme.'

"Ja silloin agitaattorit vastasivat ja sanoivat: 'Me tiedämme keinon.'

"Mutta kansa sanoi: 'Elkää meitä pettäkö, sillä tämä asiain tila on ollut olemassa alusta pitäen eikä kukaan ole keksinyt keinoa vapauttaa meitä siitä, vaikka useat ovat sitä huolellisesti etsineet; kyynelten valuessa. Mutta jos te tiedätte keinon, sanokaa se meille pian.'

"Silloin agitaattorit puhuivat kansalle keinosta ja he sanoivat:

"'Katsokaa, mitä te ensinkään tarvitsette näitä kapitalisteja, että teidän pitäisi antaa heille voittoa työstänne? Mitä suuria töitä he tekevät, jonka vuoksi te kannatte heille tämän kunniapalkinnon? Katso, se johtuu siitä, että he komentavat teitä joukoissa ja johtavat teitä ulos ja sisään ja antavat teille tehtäviä ja myöhemmin antavat teille vähäisen osan vedestä, jonka te tuoneet olette eikä he. Katsokaa tässä on keino vapautua kahleista! Tehkää se itsellenne, mitä olette tehneet kapitalisteille — nimittäin hallitkaa itse työnne, johtakaa itseänne joukoissa ja jakakaa tehtävänne. Silloin ette ensinkään tarvitse kapitalisteja eikä teidän enään ole tarpeen luovuttaa heille voittoa, vaan kaikki työnne hedelmät te jaatte keskenänne kuin veljet, jokainen saaden yhtä paljon; ja silloin ei säiliö koskaan tule tulvilleen, ennenkuin jokainen on kylläinen eikä enää vettä tarvitsisi ja sen jälkeen te rakennatte ylitulvasta suihkulähteitä ja kalalampia itsenne ilahdukseksi kuten ennen tekivät kapitalistit; mutta näistä tulee olemaan iloa kaikille.'

"Ja kansa vastasi: 'Miten me voisimme ryhtyä näitä tekemään, sillä ne näyttävät meistä hyviltä?'

"Ja agitaattorit vastasivat: 'Valitkaa luotettavia miehiä toimimaan etupäässänne ja komentamaan teitä joukoissa ja johtamaan työtänne ja nämät miehet olkoon kuten ennen kapitalistit; mutta katso, he eivät ole teidän isäntiänne, kuten kapitalistit ovat, vaan ovat teidän veljiänne ja virkamiehiänne, jotka tekevät teidän tahtonne eivätkä he ota mitään voittoa, vaan jokainen mies osansa, niin ettei enää isäntiä ja palvelijoita olisi joukossanne, vaan veljiä ainoastaan. Ja aika ajottain, miten hyväksi näette, te valitsette luotettavia miehiä edellisten sijalle ohjaamaan teidän työtänne.'

"Ja kansa kuunteli ja neuvo oli heidän mielestään hyvä. Myöskään ei se näyttänyt heistä vaikealta. Ja yhteen ääneen he huusivat: 'Olkoon sitten niin, kuten sanoneet olette, sillä me tahdomme niin tehdä!'

"Ja kapitalistit kuulivat huudon, melun ja mitä kansa sanoi ja tietäjät kuulivat sen myöskin ja samoin väärät profeetat ja sotataitoiset miehet, jotka kapitalistien puolustuksena olivat; ja kun lie sen kuulivat, vapisivat he kovin, niin että heidän polvensa yhteen löivät ja sanoivat toinen toisillensa: 'Se on meidän loppumme!'

"Kuitenkin oli myös muutamia oikeita elävän Jumalan pappeja, jotka eivät tahtoneet kapitalistien puolesta todistaa; ja kun he kuulivat kansan huudon ja mitä se sanoi, he iloitsivat suuresti ja kiittivät Jumalaa pelastuksesta.

"Ja sen jälkeen kansa meni ja teki kaikkea, mitä agitaattorit olivat heitä käskeneet tekemään. Ja kaikki kävi, niinkuin agitaattorit olivat sanoneet, vieläpä kaikkien heidän sanojensa mukaan. Eikä enää ollut maassa janoa eikä ketään, joka olisi nälkää nähnyt tai ollut alaston, palellut tai muuten ollut puutteessa: ja jokainen mies sanoi lähimmäisellensä: 'veljeni', ja jokainen nainen sanoi toisellensa: 'sisareni', sillä he olivat toistensa kanssa kuin veljet ja sisaret, jotka yhdessä asuvat. Ja Jumalan siunaus asui ijäti sen maan päällä."