Yhdenvertaisuus

XXIV LUKU.

MINULLE NÄYTETÄÄN KAIKKI MAAN KUNINGASKUNNAT.

Poliittisen taloustieteen luokan pojat ja tyttäret nousivat seisomaan opettajan lopettajaissanojen jälkeen ja silmänräpäyksessä näky, joka oli huomiotani kiinnittänyt, katosi ja minä huomasin katselevani Dr. Leeten hymyileviin kasvoihin ja yritellen päästä selville, miten olin tullut sinne, missä nyt olin. Suurimman osan ja koko loppuosan luokan luentoa oli harhanäky läsnäolosta kouluhuoneessa ollut niin todellinen ja kysymyksen aihe niin puoleensa vetävä, että olin kokonaan unhottanut sen tavattoman välineen, jonka avulla voin nähdä ja kuulla tapahtumat. Kun nyt taasen muistin sen, heräsi mielessäni rajaton uteliaisuus elektroskoopiin ja niihin keinoihin, jotka aiheuttivat sen ihmeteot.

Annettuaan minulle muutamia selityksiä koneen mekaanillisesta käyttämisestä ja tavasta, jolla se palveli pidennetyn näköhermon kehittymistä, ryhtyi tohtori näyttämään minulle sen voimaa suuremmassa määrässä. Seuraavana tuntina istuintani jättämättä tein retken ympäri maapallon ja huomasin aistimieni avulla, että muutos, joka Bostonissa oli tapahtunut sitten entisen elämäni, oli ainoastaan yhtenä esimerkkinä siitä, miten koko ihmiskunta oli muuttunut. Minun tarvitsi ainoastaan nimittää jonkun maan suuri kaupunki tai tunnettu paikka ollakseni heti siellä läsnä niin paljon kuin näkemällä ja kuulemalla voi sitä olla. Minä katselin uudenaikaista New Yorkia, sitten Chicagoa, San Franciscoa, New Orleansia huomaten ne melkein mahdottomiksi tuntea muusta kuin luonnollisista piirteistä niiden asutuksessa. Minä kävin Lontoossa. Kuulin parisilaisten puhuvan ranskaa, berliniläisten saksaa ja Pietarista menin Cairoon Delhin kautta. Yksi kaupunki voi juuri kylpeä keskipäivän auringonpaisteessa; seuraavassa, johon tulin, oli kenties kuu nousemassa ja tähdet ilmestymässä; kolmannessa taasen vallitsi täysi keskiyön hiljaisuus. Parisissa, muistan, satoi kovasti ja Lontoo oli sumujen peitossa; Pietarissa oli lumipyry. Kääntäen mietiskelyäni muuttuvasta ihmiskunnasta luonnon muuttumattomiin kasvoihin uudistin entisaikaiset tuttavuuteni maailman luonnonihmeisiin — kohiseviin vesiputouksiin, myrskyisiin valtameren rantoihin, yksinäisiin vuorenkukkuloihin, suuriin jokiin, välkkyväloisteisiin napaseutuihin ja erämaitten hyljättyihin seutuihin.

Sillä välin selitti tohtori minulle, etteivät telefooni ja elektroskoopi ole aina yhteydessä ainoastaan lukemattomien varsinaisten suurten asemien kanssa, joista voidaan saada kaikista huomattavimmista kuva, vaan myöskin milloin hyvänsä jossain maailman osassa sattui erityistä huomiota ansaitseva tapaus tai onnettomuus, erityiset johdot asetettiin sinne heti, niin että koko ihmiskunta heti voi nähdä millainen tapahtumapaikka itsessään oli tarvitsematta varsinaisia tai otaksuttuja erityistaiteilijoita paikalle.

Kaikki aika ja välimatkakäsitteet ollen yhtenä sekamelskana ja puolihuumauksissa ihmeistä huudahdin lopuksi:

"En voi enempää tätä tällä erää kestää! Alan jo epäillä toden teolla, olenko ruumiissani vai siitä erillään!"

Käytännöllisenä ratkaisukeinona tälle kysymykselle ehdotti tohtori pientä kävelyä, koska emme vielä sinä aamuna olleetkaan käyneet ulkona talosta.

"Emmeköhän ole täksi päiväksi saaneet kylliksi taloustiedettä?" kysyi hän kun jätimme talon, "vai haluatteko vielä olla läsnä iltapäivän luennolla, josta opettaja puhui?"

Vastasin että halusin siellä olla kaikin mokomin.

"Hyvä", sanoi tohtori; "se tulee epäilemättä olemaan hyvin lyhyt ja mitäs sanotte jos tällä kertaa menemme sinne persoonallisesti saapuville? Meillä on kylliksi aikaa kävelläksemme ja voimme helposti ehtiä kouluun ennen tunnin kulumista ottamalla vaunun mistä paikasta hyvänsä. Tämän olette nähneet ensi kertaa elektroskoopia käyttämällä ja kun teillä ei ole muuta vakuutusta paitsi sen antama todistus, että sellainen koulu ja oppilaat todella ovat olemassa, auttaa se mahdollisesti vahvistamaan teille huomioita joita mahdollisesti olette saaneet käydessänne muissa paikoissa maapalloa."

XXV LUKU.

LAKKOLAISET.

Vähän aikaa sen jälkeen kulkiessamme yli Boston Common torin keskusteluun vaipuneena lankesi tiemme yli varjo ja kun kohotin katseeni, näin vieressämme kohoavan ilmaan suurenkokoisen veistokuvaryhmän.

"Ketä nämät ovat?" huudahdin.

"Teidän pitäisi se tietää paremmin kuin kenenkään muun", sanoi tohtori. "Ne ovat teidän aikalaisianne, jotka teidän päivinänne saivat melkoisia häiriöitä toimeen."

Ja todella paljaasta tahdottomasta hämmästyksestä oli johtunut kysymykseni, keiden kuvia edessäni oli.

Sallikaa minun kertoa teille, kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijat, mitä näin ylhäällä jalustalla ja te tunnette tämän maailman kuulun ryhmän. Olka kiinni olassa, ikäänkuin yhtyneinä vastustamaan hyökkäystä, seisoi siinä kolme miestä oman aikani työläisten pukuun puettuina. He olivat paljain päin ja heidän karkeavaatteiset paitansa, hihat kyynärvarsiin käärittyinä ja rinta avoinna päästivät näkyviin jäntereiset käsivarret ja rinnan. Heidän edessään maassa oli pari lapiota ja kuokka. Keskimmäinen henkilö oikea käsi ojennettuna, kämmen ulospäin käännettynä, osotti hylättyjä työkapineita. Molempien toisten käsivarret olivat ristissä rinnoilla. Kasvot olivat karkeat ja kovat piirteiltään ja hoitamattoman parran ympäröimät. Heidän kasvonilmeensä osottivat itsepäistä uhmaa ja heidän katseensa olivat kiinnitetyt sellaisella äreällä tuimuudella heidän edessään olevaan tyhjään paikkaan, että ehdottomasti vilahdin taakseni nähdäkseni, ketä he katsoivat. Ryhmässä oli myöskin kaksi naista, karkeita puvuissaan ja piirteissään. Toinen oli polvillaan oikealla olevan veistokuvan edessä ojentaen hänelle toista kättänsä kuin nälkäinen, puolialaston lapsi samalla kuin hän toisella osotti työkaluja miehen jalkojen juuressa rukoilevalla eleellä. Toinen naisista oli tarttunut vasemmalla seisovan miehen hihaan vetääkseen häntä taaksepäin samalla kuin hän toisella kädellään suojasi silmiään. Miehet eivät kuitenkaan välittäneet ollenkaan naisista taikka edes näyttäneet katkeran vihansa vuoksi huomaavankaan, että he olivat siinä.

"Mitä", huudahdin, "nämäthän ovat lakkolaisia!"

"Niin ovat", sanoi tohtori, "tässä ovat Lakkolaiset, Huntingtonin mestariteos, jota pidetään parhaimpana veistokuvaryhmänä tässä kaupungissa ja yhtenä paraimmista koko maassa."

"Nuohan ihmiset ovat eläviä!" sanoin minä.

"Se on hyvä tunnustus", vastasi tohtori. "Vahinko, että Huntington kuoli liian aikuisin sen kuullakseen. Hän olisi varmaan siitä ollut mielissään."

Minä olin, kuten yleensä minun päivinäni rikas ja sivistynyt luokka, aina halveksinut ja kammonut lakkolaisia sokeina ja vaarallisina juonittelijoina, yhtä vähän omia parhaita etujaan käsittävinä kuin he välittävät muittenkaan eduista sekä muutenkin turmiollisina henkilöinä, joiden mielenosotuksia, niin kauan kuin ne eivät olleet väkivaltaisia, ei onnettomuudeksi voitu kukistaa väkivoimalla, mutta jotka olivat aina tuomittavat ja pikaisesti rautakourin kukistettava heti kun vähääkään voi puolustaa poliisin sekaantumista. Enemmän tai vähemmän voitiin hyvinvoivassa luokassa kärsiä yhteiskunnallisia parannussaarnaajia, jotka kirjoissa tai puheissa ajoivat hyvinkin jyrkkiä taloudellisia muutoksia niin kauan kuin he pysyivät säädyllisinä sanoissaan, mutta lakkolaisilla oli hyvin vähän puolustajia. Luonnollisesti kapitalistit tyhjensivät heidän päällensä vihansa ja halveksumisensa ja vieläpä kansa, joka arveli olevansa samaa mieltä heidän kanssansa pudisti päätänsä lakkoja mainittaessa arvellen niiden pikemmin hidastavan kuin edistävän työväen asiaa. Kasvatettu kun olin tällaisissa ennakkoluuloissa ei näyttäne kummeksuttavalta, joskin tunsin itseni hieman loukkautuneeksi huomatessani tällaisen epäkiitollisen aiheen valituksi kaupungin parhaalle paikalle.

"Vähintäkään ei ole epäilemistä taiteilijan työn erinomaisuudesta", sanoin, "mutta mikä lakkolaisissa on aiheuttanut teidät ottamaan meidän ajaltamme heidät kunnioituksen esineiksi?"

"Me näemme heissä", vastasi tohtori, "esitaistelijat kapinassa yksityiskapitalismia vastaan, joka on synnyttänyt nykyisen kehityskannan. Me kunnioitamme heitä, kuten niitä jotka Winkelriedin tavoin tekivät tietä vapaudelle ja kuolivat. Me näemme heissä kooperatiivisen teollisuuden ja taloudellisen yhdenvertaisuuden esimarttyyrit."

"Mutta voin vakuuttaa teille, tohtori, että näillä miehillä ainakaan minun päivinäni ei ollut vähintäkään käsitystä siitä, että he olisivat olleet kapinassa yksityiskapitalismia vastaan järjestelmänä. He olivat verrattain tietämättömiä ja melkein kykenemättömiä käsittämään niin suurta aatetta. Heillä ei ollut ajatustakaan, että he voisivat tulla toimeen ilman kapitalisteja. Kaikki mitä he kuvailivat mahdollisena tai toivottavana oli hiukan parempaa kohtelua työnantajan puolelta, muutamia senttejä enemmän tunnilta, muutamia minuutteja vähemmän työaikaa päivässä tai ehkä ainoastaan vihatun esimiehen erottamista. Enintäin oli heidän vaatimuksinaan ainoastaan joitain pieniä parannuksia heidän tilassaan, joiden saavuttamiseksi he eivät epäilleet saattaa koko teollisuuskoneistoa epäjärjestykseen."

"Kaiken sen tiedämme me nykyaikalaiset varsin hyvin", vastasi tohtori. "Katsokaa noita kasvoja. Onko kuvanveistäjä asettanut niihin ihanteita? Ovatko nuo kasvot ajattelijain kasvoja? Eivätkö ne vahvista teidän väitettänne, että lakkolaiset, kuten työläiset yleensä, olivat poikkeuksetta tietämätöntä ahdasmielistä väkeä, joilla ei ollut vähintäkään käsitystä suurista kysymyksistä ja jotka olivat kykenemättömiä niin suureen aatteeseen kuin ammoisista ajoista vallinneen taloudellisen järjestelmän kumoamiseen? Täysin totta onkin, että vielä joitakin vuosia sen jälkeen kuin te nukuitte uneen, he eivät käsittäneet, että heidän riitansa oli yksityiskapitalismia eikä yksilölliskapitalismia vastaan. Tässä heräämisen hitaudessa vallankumouksensa täyteen määrään olivat he aivan yhdenarvoisia kaikkien suurten vallankumousten alkutaistelijain kanssa. Varaväki Concordissa ja Lexingtonissa vuonna 1775 ei käsittänyt, että he nostivat aseensa yksinvaltiuden aatetta vastaan. Yhtä vähän ymmärsi kolmas sääty Ranskassa konventsiooniin vuonna 1789 mennessään, että sen tie oli käyvä yli valtaistuimen raunioiden. Yhtä vähän huomasivat Englannin vapauden esitaistelijat kun he alkoivat vastustaa Kaarle I:n tahtoa, että heidän oli pakko ennen päämäärään pääsyään ottaa häneltä pään. Yhdessäkään näistä tapauksista ei kuitenkaan jälkimaailma ole arvellut esitaistelijain rajoitetun ennakkotiedon toimintansa täysistä seurauksista vähentäneen maailman suurta alkuyrittelijäisyyttä, jota ilman täydellistä voittoa ei voi koskaan saavuttaa. Lakon päämääränä oli teollisuuden sopimattoman käytöstavan kukistaminen, jokopa lakkolaiset sen sitten tiesivät tai eivät emmekä me voi iloita tämän kukistamisen seurauksista kunnioittamatta heitä tavalla, joka hyvin luultavasti, kuten te arvelette, tulisi heitä hämmästyttämään, jos he tietäisivät siitä, yhtä paljon kuin se hämmästyttää teitä. Sallikaa minun koettaa selvittää teille nykyistä katsantokantaa siitä osasta, jota nämät alkutyöskentelijät näyttelivät." Me istuuduimme eräälle penkille lähelle patsasta ja tohtori jatkoi:

"Rakas Julian, pyydän sanokaa, kuka se oli, joka ensiksi herätti teidän aikalaismaailmanne käsittämään sitä tosiseikkaa, että löytyi olemassa teollisuuskysymys ja liikuttavilla passiivisen vastarinnan mielenosotuksilla vääryyttä vastaan viidenkymmenen vuoden ajan piti yleistä huomiota kiinnitettynä tähän kysymykseen, kunnes se saatiin ratkaistuksi? Olivatko ne teidän valtiomiehiänne, tai kenties taloustieteilijöitänne, opettajianne tai muita niin kutsumianne viisaita miehiä? Ei. Ne olivat juuri noita halveksittuja, pilkattuja, kirottuja ja ahdistettuja olentoja tuolla jalustalla, jotka alituisten lakkojensa kautta eivät antaneet maailmalle rauhaa, ennen kuin heidän vääryytensä, joka samalla oli koko maailman vääryys oli korjattu. Taasen uuden kerran oli jumala valinnut yksinkertaiset välikappaleet saamaan aikaan viisautta, heikot välineet suuraa aikaan saamaan."

"Käsittääksenne, miten voimakkaasti nämät lakot vaikuttivat paljastamaan kansalle yksityiskapitalismin sietämätöntä pahennusta ja järjettömyyttä, on teidän muistettava, että tapaukset opettavat ihmiskuntaa, että toiminnalla on paljon opettavampi vaikutus kuin millään määrällä opetusta ja etenkin sellaisena aikana kuin teidän aikanne oli, jolloin suurella kansanjoukolla ei ollut mitään sivistystä tai järkiperäisyyttä. Tosin ei puuttunut vallankumouksen aikakautena sivistyneitä miehiä ja naisia, jotka sanoin ja kynin ajoivat työväen asiaa ja osottivat heille oikeata tietä; mutta heidän sanansa olisivat saaneet vähän aikoihin ilman sitä kauheaa voimaa, jolla nämät miehet sitä vahvistivat kuollessaan nälkään sitä todeksi todistaessaan. Nuo karkean näköiset miehet, jotka luultavasti eivät olisi saaneet kokoon yhtä kieliopillista lausetta yhteisin voiminkaan todistivat uuden kehittyneen teollisuusjärjestelmän välttämättömyyden vakuuttavammalla todistustavalla kuin mitä parhainkaan puhujataito voi esiin tuoda. Kun miehet ottavat henkensä käsiinsä vastustaakseen sortoa, kuten nämät miehet tekivät, on toisten ihmisten pakko kiinnittää heihin huomiotaan. Me olemme kaivertaneet tuohon jalustaan jossa näette kirjoitusta, sanat, joihin ylläolevan ryhmän toiminta näyttää sisältyvän:

"Me emme voi kestää kauempaa. Parempi on kuolla nälkään kuin elää teidän myöntämillänne ehdoilla. Henkemme, vaimojemme ja lastemme henget me asetamme teidän voittojanne vastaan. Jos te nostatte jalkanne meidän niskamme päälle, me puremme teitä kantapäähän."

"Tällainen oli heidän huutonsa", jatkoi tohtori, "miesten, jotka sorto teki epätoivoisiksi, joille olemassaolo täynnä kärsimyksiä ei ollut mistään arvosta. Se oli sama huuto, joka eri muodossa, mutta samansisältöisenä oli ollut tunnussanana jokaisessa vallankumouksessa, joka tarkoitti ihmiskunnan edistymistä — antakaa meille vapaus tai kuolema! — ja koskaan ei se kaikunut arvokkaamman asian edestä tai herättänyt maailmaa mahtavampaan tehtävään kuin näiden ensimmäisten yksityiskapitalismin järjettömyyttä ja tyrannivaltaa vastaan kapinoivien suussa."

"Teidän aikakaudellanne, sen tiedän, Julian", jatkoi tohtori suopeammalla äänellä, "oli tapana yhdistää urhoollisuus aseitten kalskeeseen, korskeuteen ja sotatoimiin. Mutta torven ja rummun ääni kuuluu meille ainoastaan heikosti eikä meitä ollenkaan liikuta. Sotilaalla ovat jo hänen päivänsä olleet ja menneet ikuisesti miehuusihanteineen, joita se kuvasi. Mutta tuo ryhmä esittää niin suuressa määrässä itseuhraavaisuutta, että se vaikuttaa meihin ehdottomasti. Nuo miehet uskalsivat henkensä heittäessään käsistään työkapineensa yhtä hyvin kuin sotamies taisteluun mennessään ja antautuivat yhtä epätoivoisen sattuman varaan, eikä yksin itse, vaan myös perheineen, joista mikään kiitollinen maa ei ottanut huolehtiakseen onnettomuuden sattuessa. Sotilaat lähtivät taisteluun musiikin soittaessa kunniamarssia ja maansa innostuksen rohkaisemina, mutta nämät toiset peitettiin häpeällä ja yleisellä halveksimisella ja heidän epäonnistumistaan ja tappiotaan tervehdittiin yleisillä hyväksymishuudoilla. Ja kuitenkaan eivät he etsineet toisten henkiä, vaan ainoastaan että he itse voisivat elää; ja vaikkakin heidän ensi ajatuksenaan oli heidän itsensä ja heidän perheittensä hyvinvointi, niin kuitenkin he taistelivat ihmisyyden ja jälkimaailman taistelua lyömällä ainoalla heille mahdollisella tavalla, kun kukaan muu ei uskaltanut panna ensinkään vastalausettaan taloudellista järjestelmää vastaan, joka kuristi maailmaa kurkusta eikä koskaan heittäisi kuristustaan hyvien sanojen vaikutuksesta tai ilman voimakkaita iskuja. Papisto, taloustieteilijät ja opettajat jätettyään nämät oppimattomat miehet etsimään parhaansa mukaan yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua itse eläen helposti ja kieltäen mitään kysymystä löytyvänkään olivat hyvin liukaskielisiä moittimaan työmiesten erehdyksiä, ikään kuin olisi mahdollista pyrkiessään ulos yhteiskunnallisesta sekamelskasta tehdä erehdystä, joka olisi niin suuri tai niin rikollinen kuin erehdys olla ollenkaan etsimättä ratkaisua. Epäilemättä, Julian, olen pannut kauniimpia sanoja noiden miesten suuhun, kuin mitä he itse olisivat mahdollisesti ymmärtäneet, mutta vaikkei tämä ajatus ilmennytkään heidän sanoissaan, ilmeni se heidän töissään. Ja juuri sen vuoksi, mitä he tekivät, eikä mitä he sanoivat, me tänään kunnioitamme heitä teollisuustasavallan esimarttyyreina ja tuomme lapsemme suutelemaan kiitollisuudesta noiden karkeatekoisia jalkoja, jotka meille ovat tien raivanneet."

Kokemukseni heräämiseni jälkeen tänä vuonna 2000 voi sanoa olleen yhtämittainen jono vallankumouksellisluontoisia äkillisiä ajatuksenmuutoksia, joissa se mikä ennen minusta oli näyttänyt pahalta, oli nyt muuttunut hyväksi ja mikä minusta oli näyttänyt viisaudelta, oli muuttunut järjettömyydeksi. Jos tämä keskustelu lakkolaisista olisi tapahtunut jossain muualla, olisi koko uusi vaikutelma, jonka olin saanut heidän näyttelemästään osasta suuressa yhteiskunnallisessa vallankumouksessa, josta olin osalliseksi tullut, ollut ainoastaan yksi uusi tällainen ajatuksen muutos ja kokonaan henkinen. Mutta tämän ihmeellisen ryhmän läsnäolo, veistoskuvien elävännäköisyys silmissäni kuunnellessani tohtorin sanoja, vaikuttivat omituisen persoonallisesti — niin sanoakseni — tunteen muutokseeni, jonka nyt sain kokea. Vastustamattomasti liikutettuna nousin seisomaan ja kohottaen hattuani tervehdin karkeapiirteisiä veistokuvia, joiden eläviä alkuaiheita olin aikalaisteni kanssa yhdessä ivannut.

Tohtori hymyili vakavana.

"Tiedättekö, poikani", hän sanoi, "useaan ei tapahdu, että ajan pyörä tuottaa kostonsa yhtä draamallisella tavoin kuin tällä kertaa?"

XXVI LUKU.

ULKOMAANKAUPPA VOITTOJÄRJESTELMÄN AIKANA; SUOJELUSTULLI JA VAPAAKAUPPA TAI HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.

Me saavuimme Arlingtonin koululle hetkistä ennemmin luennon alkua, jolle meidän oli määrä mennä ja tohtori käytti tilaisuutta esittääkseen minut opettajalle. Tämä oli erittäin mielissään saadessaan tietää, että olin ollut läsnä aamuluennolla ja haluissaan saada selville jotain sen vaikutuksesta minuun. Edessä olevaan luentoon nähden hän arveli, että jos luokan oppilaat tietäisivät, että heillä oli niin huomattava kuulija, tulisi se heitä varmasti hämmentämään ja sen vuoksi ei hän sanoisi heille mitään läsnäolostani ennenkuin luennon lopulla, jolloin hän ottaisi itselleen oikeuden esittää minut persoonallisesti oppilailleen. Hän toivoi minun siihen suostuvan, kun se olisi heille merkkitapaus koko elämässä, jota heidän lastensalapset eivät koskaan väsyisi kuulemaan heidän kertovan. Luokan sisääntulo keskeytti keskustelumme ja kun tohtori ja minä olimme asettuneet kallerille, josta voimme nähdä ja kuulla olematta itse näkyvissä, alkoi luento heti.

"Tänä aamuna", sanoi opettaja, "me rajoituimme käsittelemään selvyyden vuoksi voittojärjestelmän vaikutusta kansaan tai yhteiskuntaan otaksuen että se oli yksin maailmassa ja ilman suhteita toisiin yhteiskuntiin. Ei ole olemassa mitään tapaa, jolla nämä ulkonaiset suhteet olisivat vaikuttaneet poikkeavasti mihinkään voittojärjestelmän lakiin, joita aamupäivällä esitimme, mutta ne vaikuttivat usealla huomattavalla tavalla näiden lakien seurausten laajentamiseen ja ilman jonkun verran käsittelemättä ulkomaankauppaa olisi meidän tutkimuksemme voittojärjestelmästä epätäydellinen."

"Esi-isiemme niin kutsutuissa poliittisissa taloustiedeopeissa me olemme lukeneet suuret määrät niistä eduista, joita maalla oli ulkomaankaupasta. Sen arveltiin olevan yksi kansallisen hyvinvoinnin suurista salaisuuksista ja yhdeksännentoistavuosisadan valtiomiesten päätutkimuksena näyttää olleen ulkomaankaupan perustaminen ja laajentaminen. — No, Paul, tahdotko kertoa meille taloustieteellistä oppia ulkomaankaupan eduista?"

"Se perustuu siihen tosiseikkaan", sanoi poika Paul, "että maat eroavat toisistaan ilmanalansa, luonnontuotteittensa ja muiden olosuhteiden puolesta, niin että joissakin maissa on aivan mahdotonta tai hyvin vaikeaa valmistaa joitain tarve-esineitä, kun taasen on hyvin helppoa valmistaa joitain muita esineitä suuremmassa määrässä kuin on tarpeen. Entisinä aikoina oli myös huomattava eroavaisuus eri maiden sivistysmäärän ja taiteellisten olojen välillä, joka vielä enemmän rajoitti sanottujen maiden rikkauden tuotantokykyä. Kun asianlaita oli tällainen, oli luonnollisesti keskinäiseksi eduksi maille vaihtaa keskenään, mitä ne voivat tuottaa, sellaiseen, mitä he eivät voineet ollenkaan tuottaa tai ainoastaan suurella vaikeudella voivat tuottaa ja siten ei ainoastaan hankkia itselleen useita esineitä, joita ilman he muuten olisivat saaneet olla, vaan myöskin suuresti lisätä teollisuutensa kokonaiskykyä käyttämällä sitä sen laatuiseen tuotantoon, mikä paraiten sopi olosuhteisiin. Että kuitenkin sanottujen maiden kansat todella nauttivat tästä edusta tai jotain etua ulkomaan vaihtokaupasta, on välttämätöntä, että tätä vaihtokauppaa harjoitetaan yhteiseksi eduksi antaakseen itse kansalle kokonaisuudessaan hyödyn siitä, kuten nykyaikana tehdään, jolloin ulkomaankauppaa, kuten muitakin taloudellisia yrityksiä hoitavat eri maiden hallitukset. Mutta silloin ei luonnollisesti ollut mitään kansallista asioimistoa harjoittamassa ulkomaankauppaa. Ulkomaankauppaa kuten kotimaista tuotantoa ja kauppatointa harjoittivat kapitalistit voittojärjestelmän pohjalla. Seurauksena oli, että kaikki edut tästä kauniisti sointuvasta ulkomaankauppateoriasta joko menivät myttyyn tai muuttuivat kiroukseksi ja kansainväliset eri maiden kauppasuhteet muodostivat ainoastaan laajemman alueen todistamaan voittojärjestelmän tuhoatuottavia seurauksia ja sen valtaa muuttaa hyvä pahaksi ja sulkea sääliväisyyden portit ihmiskunnalle."

MITEN VOITOT TEKIVÄT MITÄTTÖMÄKSI KAUPAN EDUT.

"Olepas hyvä ja kuvaa voittojärjestelmän osan kansainvälisessä kaupassa."

"Otaksukaamme", sanoi poika Paul, "että Amerika voi tuottaa viljaa ja muita ruoka-aineita halvemmalla ja suuremmassa määrässä kuin mitä kansa tarvitsi. Otaksukaamme taasen päin vastoin, että Englanti erilaisten olosuhteiden vuoksi voi valmistaa vaate- ja rautatavaroita paljoa halvemmalla ja runsaammin kuin Amerika. Sellaisessa tapauksessa olisi näyttänyt molempien maiden voittavan jos amerikalaiset olisivat vaihtaneet ruoka-aineet, joita heidän oli helppo tuottaa, vaatteisiin ja rautatavaroihin, joita taasen Englannin oli helppo valmistaa. Lopputuloksen olisi luullut lupaavan selvän ja tasaisen voiton kummallekin kansalle. Tämä kuitenkin on otaksuttu siinä tapauksessa, että vaihtokaupan olisi toiminut julkinen asioimisto molempien kansojen eduksi kokonaisuudessaan. Mutta kun, kuten sinä aikana tapahtui, vaihtokaupan toimittivat kokonaan yksityiskapitalistit yksityisvoitokseen kansan kustannuksella, oli seuraus kokonaan toinen."

"Amerikalainen viljakauppias, joka vei viljaansa Englantiin, oli pakotettu toisten amerikalaisten viljakauppiaiden kilpailun vuoksi laskemaan hintansa Englannissa mahdollisimman alhaiseksi ja tätä voidakseen oli hänen alennettava mahdollisimman alhaiseen hinta amerikalaiselle farmarille, joka viljan tuotti. Mutta amerikalaisen kauppiaan ei täytynyt myydä ainoastaan yhtä halvalla kuin hänen amerikalainen kilpailijansa teki, vaan hänen täytyi myös myydä halvemmalla kuin viljakauppiaat muista viljaatuottavista maista kuten Venäjältä, Egyptistä ja Indiasta. Ja katsokaamme sitten miten paljon hyötyä Englannin kansa sai halvasta amerikalaisesta viljasta. Sanokaamme, että ulkomaisten ruokavarojen vuoksi elämisen hinta aleni puolet tai kolmanneksen Englannissa. Tämä näyttäisi varmaan suurelta voitolta; mutta katsokaamme toiselta puolelta. Englantilaisten oli maksettava viljojen hankinnasta amerikalaisille vaatetta ja rautatavaroita, Englantilaiset näiden tuotteiden valmistajat olivat samanlaisia kilpailijoita kuin amerikalaisetkin kauppiaat — jokainen haluten anastaa niin suuren osan amerikalaista markkinaa kuin hän vaan voi. Hänen täytyi sen vuoksi jos mahdollista myydä halvemmalla kuin hänen kotoiset kilpailijansa. Vielä lisäksi, kuten amerikalaisen viljakauppiaan oli englantilaisen tehtailijan kilpailtava ulkomaisten kilpailijain kanssa. Belgia ja Saksa valmistivat rauta- ja vaatetavaroita halvalla ja amerikalaiset olisivat vaihtaneet viljansa näihin tarvekaluihin belgialaisten ja saksalaisten kanssa, elleivät englantilaiset myyneet niitä halvemmalla. Päämenona vaatteiden ja rautatavarain valmistuskustannuksissa olivat nyt työväelle maksetut palkat. Luonnollisesti oli varmaa, että jokainen englantilainen tehtailija ryhtyi pakottamaan työmiehiään tyytymään alhaisempiin palkkoihin voidakseen myydä halvemmalla kuin englantilaiset kilpailijat ja myöskin voittaakseen saksalaiset ja belgialaiset tehtailijat, jotka myös koettivat saada itselleen Amerikan kauppaa. Voiko nyt englantilainen työmies elää vähemmällä palkalla kuin ennen? Varmasti voi, sillä hänen ravintonsa hinta on suuresti halvennut. Siten huomaa hän pian palkkansa alennetuksi niin paljolla, kuin halvenneet ruoka-aineet olivat halventaneet hänen elämiskustannuksiaan ja siten hän huomaa olevansa samassa asemassa, kuin ennen Amerikan kaupan alkamista, Katsokaamme taasen amerikalaista farmaria. Hän saa nyt ulkoatuotetut vaatteensa ja työkapineensa paljoa halvemmalla kuin ennen ja luonnollisesti alhaisin elämisen hinta jolla hän voi myydä viljansa, on melkoisesti alhaisempi kuin ennen Englannin kaupan alkua — niin paljon alhaisempi todella, kuin mitä hän on säästänyt työkapineissaan ja vaatteissaan. Tästä viljakauppias luonnollisesti otti itselleen etua, sillä ellei hän myynyt viljaansa Englannin markkinoilla halvemmalla kuin muut viljakauppiaat, menetti hän kauppansa ja Venäjä, Egypti ja Intia olivat valmiina turvaamaan Englannin viljallaan, elleivät amerikalaiset voineet tarjota alle heidän hintansa ja hyvästi silloin halvat vaatteet ja työkapineet! Pian alenivat amerikalaisen farmarin viljastaan viljastaan saamat hinnat, kunnes alennus oli poistanut kaiken, mitä hän oli voittanut halvemmissa tuotetuissa vaatteissa ja rautatavaroissa ja hän samoinkuin hänen uhritoverinsa meren takana — englantilainen rautatyöläinen tai vaatetehtaalainen — ei ollut paremmassa asemassa kuin hän oli ennenkuin Englannin kauppaa oli esitettykään."

"Mutta oliko hän todella yhtä hyvässä asemassa? Oliko amerikalainen tai englantilainen työläinen yhtä hyvässä asemassa kuin ennen tuotteiden vaihtokaupan alkua, joka jos sitä olisi oikein harjoitettu olisi niin suuresti hyödyttänyt molempia? Päin vastoin, molemmat olivat yhdellä lailla tärkeässä suhteessa huonommassa asemassa. Molemmilla oli tosin ollut kyllin huono elanto ennemminkin, mutta teollisuusjärjestelmä, josta he riippuivat ollen kansallisiin piireihin rajotettuna oli verrattain yksinkertaista ja vaillinaista, itsensä ylläpitävää sekä paikallisten ja ohimenevien häiriöiden alaista, joiden vaikutusta voitiin jonkun verran otaksua vieläpä mahdollisesti parantaakin. Nyt kuitenkin englantilaiset tehdastyöläiset ja amerikalaiset farmarit olivat yhdellä lailla tulleet riippuvaisiksi kansainvälisen järjestelyn hienosta tasapainosta, joka minä hetkenä hyvänsä voi joutua epäkuntoon, jolloin heiltä heidän elantonsa riistettiin jättämällä heille edes sitä pientä tyydytystä, että he olisivat ymmärtäneet, mikä heitä sorti. Heidän työnsä ja tuotteittensa hinta ei enää kuten ennen riippunut paikallisista elintavoista ja kansallisesta elantokannasta, vaan oli joutunut yleismaailmallisen kilpailun aiheuttaman säälimättömän pakon alaiseksi, jossa amerikalainen farmari ja englantilainen ammattityöläinen pakotettiin kilpailemaan intialaisen vuokramiehen, egyptiläisen fellahin, puolinälkäisen belgialaisen kaivosmiehen tai saksalaisen kutojan kanssa. Entisinä aikoina, ennenkuin kansainvälinen kauppa oli tullut yleiseksi, jolloin toinen kansa oli huonommassa, toinen paremmassa asemassa, oli aina toivoa merien takana; mutta tulevaisuus, jonka rajaton kansainvälisen kaupan kehitys aukaisi ihmiskunnalle loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa, oli sellainen, että yleismaailmallinen elämänkanta järjestetään sen mukaan, millä elämää voitiin ylläpitää alhaisimpien kansojen keskuudessa. Kansainvälinen kauppa alkoi jo osottautua välineeksi, jonka avulla yleismaailmallinen harvain valta pian olisi saatu perustetuksi, jos suuri vallankumous vielä olisi viipynyt."

"Käsitellessäsi otaksuttua keskinäistä kauppaa Englannin ja Amerikan välillä, jota olet käyttänyt kuvauksessasi", sanoi opettaja, "olet sinä olettanut, että kauppasuhteet olivat tarve-esineitten vaihtamista yhtäläisillä ehdoilla. Siinä tapauksessa näyttää, että voittojärjestelmän vaikutuksena oli jättää molempien maiden suuri kansan enemmistö jonkun verran huonommalle kannalle kuin he olisivat olleet ilman ulkomaankauppaa, voitto sekä Amerikan että Englannin puolella langeten kokonaan teollisuus ja kauppakapitalisteille. Mutta todellisuudessa molempien maiden kauppasuhteet eivät tavallisesti olleet yhtäläisiin ehtoihin perustuvia. Toisen maan kapitalistit olivat useasti paljoa mahtavampia kuin toisen maan ja oli heillä käytettävänään vahvempia ja vanhempia taloudellisia yhdistyksiä avukseen. Mikä oli tällaisessa tapauksessa seurauksena?"

"Voimakkaamman maan kapitalistien ylenmääräinen kilvottelu musersi heikomman maan kapitalistien yritykset, jolloin viimemainitun maan kansa joutui kokonaan riippuvaiseksi ulkomaisista kapitalisteista useiden tuotteiden kautta, joita muuten olisi valmistettu kotona kotimaan kapitalistien voitoksi ja samassa suhteessa kuin riippuvaisen maan kapitalistit tulivat kykenemättömiksi taloudellisesti vastustamaan, voimakkaamman maan kapitalistit määräsivät mielensä mukaan kauppaehdot. Amerikalaiset siirtomaat pakotettiin vuonna 1776 kapinaan Englantia vastaan tällaisesta puhteesta syntyneen sorron vuoksi. Siirtomaa-asutusten perustamisen tarkoituksena, joka oli päätehtäviä seitsemännellä-, kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista vuosisadalla, oli saattaa uusia yhdyskuntia taloudelliseen alamaisuussuhteeseen kotimaan kapitalisteihin nähden, jotka saatettuaan kotimarkkinat köyhyyteen eivät huomanneet itselleen olevan muuten toiveita elleivät he kiinnittäneet imupillejään ulkona oleviin yhdyskuntiin. Iso Britannia, jonka kapitalistit olivat toisia mahtavammat, oli luonnollisesti tämän politiikan johtaja ja sen sotien ja valtioviisauden päätarkoituksena useita vuosisatoja ennen suurta vallankumousta oli tällaisten uudisasutusten saavuttaminen sekä heikoilta kansoilta kauppamyönnytysten ja avausten hankkiminen — rauhallisesti, jos se oli mahdollista-, kanuunan avulla, jos se taas oli tarpeen."

"Millainen oli varsinaisen kansan asema tällaisessa maassa, joka täten alistettiin toisen maan kapitalistien kauppavasalliuden alaiseksi? Oliko se välttämättömästi huonompi kuin voimakkaamman maan suuren kansanjoukon asema?"

"Se ei ollut ensinkään sanottua. Meidän tulee aina muistaa, etteivät kapitalistien ja kansan edut ole keskenään samoja: jonkun maan kapitalistien menestyminen ei missään tapauksessa merkinnyt varallisuutta kansan keskuudessa eikä päinvastoinkaan. Elleivät riippuvaisen maan kansanjoukkoja olisi nylkeneet ulkomaiset kapitalistit, olisivat niitä nylkeneet kotimaiset kapitalistit. Sekä he että voimakkaamman maan työläisjoukot olivat samalla lailla kapitalistien työvälineitä ja orjia, jotka eivät kohdelleet työmiehiään paremmin sillä perusteella että he olivat saman maan kansalaisia kuin jos he olisivat olleet ulkomaalaisia. Riippuvaisen maan kapitalistit ne pikemmin olivat kuin varsinainen kansanjoukko, jotka kärsivät rajattomien liikeyritysten sorrosta."

HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.

"Se riittää, Paul. — Kysymme nyt jotain selitystä sinulta, Helen, seikalle, jota Paulin viime sanat tarkoittivat. Kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista vuosisadalla raivosi katkera taistelu esi-isiemme keskuudessa kahta mielipidettä ja politiikkaa edustavien puolueiden välillä, jotka kutsuivat itseään suojelustullilaisiksi ja vapaakauppalaisiksi, joista edelliset väittivät, että oli edullista sulkea ulkomaisten kapitalistien kilpailulta kotimaiset markkinat asettamalla tullijärjestelmä tuotannolle, kun taasen viimemainitut väittivät, ettei mitään esteitä saa sallia täydellisesti vapaalle kaupalle. Mitä on sinulla sanottavaa tämän erimielisyyden ansioista?"

"Paljaastaan", vastasi tyttö, jota oli kutsuttu Heleneksi, "että erotus molempien politiikkain välillä, mikäli se koski kansaa kokonaisuudessaan, supistui paljaaseen kysymykseen, halusiko se tulla kotimaisten vai ulkomaisten kapitalistien kautta nyletyksi. Vapaata kauppaa huusivat ne kapitalistit, jotka tunsivat kykenevänsä murskaamaan kilpaavan maan kapitalistit, jos heille annettiin tilaisuus ryhtyä kilpailuun näiden kanssa. Suojelustulli oli niiden kapitalistien huutona jotka tunsivat itsensä heikommiksi kuin toisten kansojen kapitalistit ja pelkäsivät, että heidän yrityksensä murskattaisiin ja he menettäisivät voittonsa, jos vapaa kilpailu sallittaisiin. Vapaakauppalaiset olivat samallaisia kuin mies, joka huomatessaan, ettei vastustaja vedä hänelle vertoja, vaatii tätä vapaaseen taisteluun ilman armoa, kun taasen suojelustullilainen oli samallainen kuin mies, joka nähdessään itsensä huonommaksi, kutsuu avukseen poliisin. Vapaakauppalainen väitti, että luonnollinen, jumalalta saatu kapitalistien oikeus keritä kansaa, missä sitä vaan tavattiin, oli ylempänä kaikkia heimo-, kansallisuus- tai maanajoja. Suojelustullilainen taasen vaati isänmaallista oikeutta yksinään saada keritä omia kansalaisia ulkomaisten kapitalistien siihen sekaantumatta. Itse varsinaiseen kansaan, kansakuntaan nähden kokonaisuudessaan oli, kuten Paul jo sanoi, vähemmän eroa, nylkivätkö heitä kotimaiset kapitalistit suojelustullin avulla vai ulkomaiset kapitalistit vapaakaupan vallitessa. Kirjallisuus tästä taistelusta suojelustullilaisten ja vapaakauppalaisten välillä selittää tämän hyvin. Mitä muuta hyvänsä suojelustulli laiset eivät onnistuneetkaan todistamaan, niin pystyivät he näyttämään toteen, että kansan asema vapaakauppamaissa oli yhtä huono kuin munallakin ja toiselta puolen vapaakauppalaiset olivat yhtä onnistuneita todistuksissaan, joita he esittivät, että kansa suojelustullimaassa, muiden olojen ollessa samallaisia, ei ollut yhtään paremmassa asemassa kuin vapaakauppamaissakaan. Kysymys suojelustullista ja vapaakaupasta kiinnitti ainoastaan kapitalistien mieliä. Kansalle tarkoitti se valitsemista helvetin ja syvän meren välillä."

"Anna meille asiasta todellinen esimerkki", sanoi opettaja. "Ota esimerkiksi Englanti. Se oli epäämättömästi yhdeksännellätoista vuosisadalla maa, jolla oli suurin ulkomaakauppa ja hallitsi enimmin ulkomaan markkinoita. Jos kerran suuri määrä ulkomaankauppaa kapitalistien todellisuudessa määräämien ehtojen mukaan oli voittojärjestelmän mukaan maan kansallisen hyvinvoinnin lähteenä, voimme me odottaa näkevämme brittein kansan varsinaisen joukon yhdeksännentoista vuosisadan lopulla nauttivan tavattomasta onnesta ja yleisestä hyvinvoinnista verrattuna muiden kansojen tai sen entiseen tilaan, sillä koskaan ennen ei yhden kansan osalle ole tullut niin suurta ulkomaista kauppaa. Millaisia olivat tosiolot?"

"Yleistä oli", vastasi tyttö, "esi-isillemme epämääräisellä ja hämärällä tavallaan, jolla he käyttivät sanoja 'kansakunta' ja 'kansallinen' puhua Iso Britanniasta rikkaana maana. Mutta ne olivat ainoastaan sen kapitalistit, muutamia kymmeniä tuhansia miehiä, sen neljänkymmenen miljoonan joukossa, jotka olivat rikkaita. Näillä oli todellakin uskomattoman suuret omaisuudet, mutta loput neljästäkymmenestä miljoonasta — koko kansa todella, paitsi tätä pienoista osaa — oli köyhyyteen vajonnut. On sanottu, että Englannilla oli ratkaistavana suurempi ja toivottomampi köyhienkysymys, kuin millään muulla sivistyneellä maalla. Sen työläisjoukkojen olot eivät olleet ainoastaan paljoa kurjemmat kuin monen muun senaikaisen kansan, vaan myöskin huonommat, kuten huolellisista taloudellisista vertailuista on nähty, kuin ne olivat olleet viidennellätoista vuosisadalla, ennenkuin ulkomaankauppaa alettiin harjoittaa. Kansa ei muuta pois maasta, jossa sillä on hyvä olla, mutta brittein kansa puutteen kartoittamana on pitänyt jäätyneen Canadan ja kuuman maapiirin asuttavampana kuin oman syntymämaansa. Kuvauksena siitä, että työläisjoukkojen asemaa ei millään lailla parantanut se seikka, että maan kapitalistit hallitsivat ulkomaisia markkinoita, on huomioon otettava se seikka, että englantilaiset siirtolaiset voivat tehdä itselleen paremman elannon englantilaisissa siirtomaissa, joiden markkinoita hallitsivat kokonaan englantilaiset kapitalistit, kuin mitä heillä oli ollut ollut kotona ollessaan näiden kapitalistien palveluksessa. Meidän on myös muistettava, että Malthus, joka opetti, että parhain, mitä työmiehelle voi sattua, oli olla syntymättä, oli englantilainen ja perusti loppupäätelmänsä luonnollisesti huomioihinsa kansanjoukkojen elämästä maassa, joka oli menestynyt paremmin kuin mikään muu maa minään aikana anastamaan itselleen ulkomaiset maailman kauppamarkkinat kauppansa kautta."

"Tahi", jatkoi poika, "ottakaamme Belgian tuon vanhan flemiläisten kauppiasten maan, jossa ulkomaan kauppaa oli kauemmin ja tasaisemmin harjoitettu kuin missään muussa Europan maassa. Myöhemmällä puoliskolla yhdeksättätoista vuosisataa sanottiin Belgian kansan, maailman kovimmin työtätekevän kansan olleen ilman poikkeusta ilman tyydyttävää ravintoa — olleen sortumaisillaan, toisin sanoen, vähitellen nälkään nääntymässä. Heidän samoin kuin Englannin ja Saksan kansan on todistettu tilastollisten ainetta käsittelevien laskujen mukaan, joita meidän aikoihimme on säilynyt, olleen taloudellisesti paljoa paremmalla kannalla viidennellä ja alkupuolella kuudettatoista, jolloin ulkomaankauppaa tuskin tunnettiin, kuin mitä he olivat yhdeksännellätoista vuosisadalla. Mahdollisuutta oli ennen kuin ulkomaankauppa alkoi, että kansakin voi saada jotain osaa hedelmällisen maan rikkaudesta juuri sen vuoksi, ettei sille ollut mitään ulkoväylää. Mutta kun ulkomaankauppa voittojärjestelmän mukaan alkoi, katosi tämä mahdollisuus. Siitä pitäen kaiken hyvän ja halutun yli sen, mitä tarvittiin paljaaseen työväestön ylläpitämiseen, kokosivat kapitalistit itselleen perusteellisesti ja tyystisti vaihdettavaksi ulkomailla kultaan ja jalokiviin, silkkiin, samettiin ja kamelikurjen höyheniin rikkaita varten. Kilien Goldsmith sanoo:

    "Around the world each needful product flies
    For all the luxuries the world supplies."

(Ympäri maailman kaikki hyödylliset tuotteet kootaan ylellisyyttä varten, jota maailma synnyttää.)

"Mihin on kansojen taistelua ulkomaisista markkinoista yhdeksännellätoista vuosisadalla sattuvasti verrattu?"

"Kilpailuun orjilla miehitettyjen galleerilaivojen kesken, joiden omistajat kilpailevat palkinnosta."

"Sellaisessa kilpailussa kummalle miehistölle oli kilpailu vaikeampaa, voittavanko vai häviävän galleerilaivan miehistölle?"

"Voittavan galleerilaivan, ymmärrettävästi", vastasi tyttö, "sillä otaksuttavaa on että kun muut seikat olivat molemmissa laivoissa samanlaiset, heitä oli sitä enemmän ruoskittu."

"Juuri niin", sanoi opettaja, "ja saman säännön mukaan, kun kahden maan kapitalistit kilpailivat keskenään ulkomaisten markkinain varustamisesta, olivat juuri menestyneen kapitalistijoukon alaiset työmiehet ne, jotka olivat enemmän surkuteltavia, sillä muiden ehtojen ollessa samanlaisia, he olivat kaikesta päättäen ne, joiden palkat olivat alennetut alimmaksi ja joiden yleinen asema oli kurjin."

"Mutta sanoppas meille", sanoi opettaja, "eikö ollut yleisen köyhyyden kohtauksia maissa, joilla ei ollut mitään ulkomaankauppaa, yhtä suuria kuin jo mainitsemissasi maissa?"

"Olipa kyllä", vastasi tyttö. "Minä en ole tarkoittanut väittää, että kun ulkomaisten sääliväiset armolahjat olivat karvaita, kotimaisten kapitalistien olisivat sitä olleet vähemmän. Vertaus on ainoastaan voittojärjestelmän käyttämisen välillä suuremmassa tai vähemmässä määrässä. Niin kauvan kuin voittojärjestelmää pidettiin pystyssä, oli se lopulla aina sama, joko sitten rakennettiin muurit maan ympäri ja kansa jätettiin yksinomaan kotimaisten kapitalistien nylettäväksi tai muuri kaadettiin maahan ja sisälle päästettiin ulkomaalaiset."

XXVII LUKU.

MÄÄRÄTTYJEN ETUJEN JÄRJESTELMÄN VIHAMIELISYYS PARANNUKSIA KOHTAAN.

"Nyt Florence", sanoi opettaja, "sinun avullasi otamme käsitelläksemme loppukysymystä isiemme talousjärjestelmän käsittelyssä — nimittäin sen vihamielisyyttä keksintöjä ja parannuksia kohtaan. Tuskallisena velvollisuutenamme on ollut viitata useaan kohtaan, jossa arvoisat esi-isämme ovat olleet tavattoman sokeita taloudellisten laitostensa oikeista luonteista ja vaikutuksista, mutta ei missään tapauksessa huomattavammassa määrässä kuin tässä. Kaukana siitä, että he olisivat huomanneet välttämättömän vihamielisyyden yksityiskapitalismin ja kehityksen kulun välillä, joka meistä on niin selvää, he näyttävät tosissaan uskoneen, että heidän järjestelmänsä on tavattoman suotuisa keksintöjen edistymiselle ja, että sen etu tässä suhteessa oli niin suuri, että se oli tärkeänä vastapainona sen myönnetyille oikeusopillisille puutteille. Tässä kohdassa ovat mielipiteet niin aivan täydellisesti eriäviä, mutta onneksi ovat tosiseikat niin hyvin todistetut, ettei meillä ole mitään vaikeutta päättäessämme, mikä katsantokanta on oikea."

"Kysymys jakaantuu kahteen osaan: Ensiksi, vanhan järjestelmän luontainen vihamielisyys taloudellisia muutoksia kohtaan; ja toiseksi, voittoprinsiipin vaikutus vähentää, ellei kokonaan tehdä mitättömäksi sellaisten taloudellisten parannusten vaikutusta, jotka kykenivät voittamaan tämän vihamielisyyden kylliksi tullakseen käytännössä esitetyksi. — Nyt, Florence, kerropa meille, mikä se oli vanhassa taloudellisessa järjestelmässä, yksityiskapitalistijärjestelmässä, joka sen saattoi perusteellisesti vastustamaan muutoksia oloissa."

"Siinä oli se tosiseikka", vastasi tyttö, "että sen muodostivat riippumattomat määrätyt edut ilman mitään yhteisjärjestelmällistä tai yhdistävää periaatetta, seurauksena siitä ollen, että jokaisen yksilön tai joukkueen taloudellinen menestyminen riippui kokonaan hänen tai tämän joukkueen erityisesti sijoittamista eduista välittämättä ollenkaan toisten tai kokonaisuuden eduista."

"Ole hyvä ja selitä tarkoituksesi vertaamalla nykyistä järjestelmäämme puhumassasi suhteessa yksityiskapitalismiin."

"Meidän järjestelmämme on täydellisesti yhdeksi kokonaisuudeksi muodostettu — se tahtoo sanoa, kellään ei ole taloudellista etua mihinkään osaan taloudellista kokonaisuuttamme, joka eroaisi hänen edustaan muihin osiin tätä kokonaisuutta. Hänen ainoana etunaan on mahdollisimman suuri tuotanto kokonaisuudesta. Meillä on useat eri ammattimme, mutta ainoastaan voidaksemme sitä vaikuttavammin toimia yleisen kansan hyväksi. Me voimme olla erittäin innostuneita omaan erityiseen toimeemme, mutta ainoastaan henkisesti, sillä meidän taloudelliset etumme eivät ole enemmän riippuvaisia erityisammatistamme kuin mistään muusta. Me saamme yhtä paljon kokonaistuotannosta, mikä se sitten lieneekään."

"Millä tavoin vaikuttaa taloudellisen järjestelmän täydellinen luonne suhteeseemme kaikenlaatuisia taloudellisen kehityksen parannuksia ja keksintöjä kohtaan?"

"Me tervehdimme niitä suurella mielihyvällä. Miksi emme sitä tekisi? Jokainen tämän laatuinen parannus tulee ehdottomasti lisäämään jokaisen etuja kansakunnassa ja jokaisen etuja vielä samassa määrässä. Jos tämän keksinnön koskema Ammatti sattuu olemaan juuri meidän oma ammattimme, emme me menetä mitään, vaikkakin se tekisi koko ammatin tarpeettomaksi. Mahdollisesti voisimme siinä tapauksessa tuntea jonkun verran kaihomielisyyttä siirtyessämme pois vanhoista tavoista, mutta siinä olisikin kaikki. Kenenkään yksilön yksityisedut eivät tule suuremmassa määrässä kysymykseen kuin toistenkaan. Kaikki ovat kansakunnan palveluksessa ja kansakunnan tehtävä ja etu vaatii pitää huolta siitä, että jokaiselle hankitaan toista työtä niin pian kuin hänen entinen ammattinsa tulee tarpeettomaksi yleiselle hyvälle eikä missään tapauksessa muutos tule vaikuttamaan hänen toimeentuloonsa. Kaikessa suhteessa siten jokainen parannus taloudellisessa kehityksessä on epäämättömäksi siunaukseksi kaikille. Keksijä tuo suuremman rikkauden tai vapaa-ajan lahjan jokaiselle maan päällä eikä ole sen vuoksi ihmeellistä, että kansan kiitollisuus tekee hänen palkintonsa kadehdittavimmaksi, mitä yleinen hyväntekijä voi saavuttaa."

"Nyt. Florence kerropa meille, millä tavalla eri määrättyjen etujen paljous, joka muodosti yksityiskapitalismin, vaikutti synnyttämään vastenmielisyyttä keksintöjä ja parannuksia kohtaan."

MILLÄ TAVALLA KEHITYS VASTUSTI MÄÄRÄTTYJÄ ETUJA.

"Kuten jo olen sanonut", vastasi tyttö, "supistui jokaisen etu ja oli sidottu siihen erityiseen ammattiin, jota hän harjoitti. Jos hän oli kapitalisti, tarkoitti pääoma sitä; jos hän oli käsityöläinen, oli hänen pääomanaan jonkun ammatin tai ammatin osan taitaminen ja hänen elämänsä riippui sellaisen työn kysynnästä, jota hän oli oppinut tekemään. Ei kapitalistina eikä käsityöläisenä, ei työnantajana eikä työläisenä ollut hänellä taloudellista etua eikä riippuvaisuutta ulkopuolella eikä suuremmassa määrässä kuin hänen ammatissaan. Jokainen uusi aate, keksintö tai parannus taloudellisessa uurastuksessa tulee enemmässä tai vähemmässä määrässä eroamaan tällä alalla ennen käytetystä tavasta ja samassa määrässä hävittämään niiden ammattien taloudellista pohjaa, jotka mainittua liikettä koskivat. Meidän järjestelmämme aikana, kuten jo olen sanonut, ei tämä merkinnyt tappiota kenellekään, vaan ainoastaan työmiesten vaihdosta, tuottaen puhdasta voittoa rikkaudessa tai vapaa-ajassa kaikille; mutta silloin merkitsi se häviötä niille, joita muutos koski. Kapitalisti menetti pääomansa, tehtaansa, sijoituksensa kokonaan tai osaksi ja työmiehet menettivät elinkeinonsa ja tulivat heitetyksi kuten te kutsuitte maailman kylmän armeliaisuuden käsiin — armeliaisuuden, joka tavallisesti oli nollaa vähempi; ja tämä menetys ilman mitään helpotusta tai korvausta ihmiskunnalle yleensä jonkun yleisen edun muodossa, jota keksinnöstä olisi voitu saada. Se oli todella täydellistä tappiota. Siitä seurasi, että kaikkein hyödyllisimmätkin keksinnöt olivat julmia kuin kuolema niille, joiden eläminen tai voitto riippui jostain sen koskemasta ammatista. Kapitalistit tulivat harmaiksi pelätessään keksintöjä, jotka päivässä voivat muuttaa heidän kalliit tehtaansa vanhaksi rautaromuksi, joka kelpaisi ainoastaan **sulimoihin ja käsityöläisen yöpainajaisena oli joku kone, joka ottaisi leivän hänen lapsiensa suusta saattaessaan hänen työnantajansa kykeneväksi olemaan ilman hänen työtään."

"Tällaisen taloudellisen toiminta-alueen jakaantumisen vuoksi joukkoon yksityisiä tai ryhmittäisiä määrättyjä etuja täysin ilman minkäänlaista yhteyttä tai keskinäistä suunnitelmaa jokainen pysyen pystyssä tai sortuen itsekseen saavutettiin jokainen askel kehityksessä taiteitten ja tieteitten alalla yksinomaan vasta melkoisen häviön ja tappion hinnalla jossain yhteiskunnan osassa ikäänkuin olisi siellä raivonnut ruoste ja ruttotaudit. Kehityksen polku oli täynnä lukemattomien onnettomuusuhrien valkenevia luita. Kehruukone astui rukin sijalle ja nälänhätä hiipi englantilaisiin kyliin. Rautatiet anastivat ajurien tilan ja tuhansia mäkikyliä katosi samalla kun yhtä useita uusia syntyi laaksoissa ja Idän maanviljelijät köyhtyivät uuden maanviljelyksen vuoksi Lännessä. Lamppuöljy seurasi valaanrasvaa ja satoja satamakaupunkeja katosi. Kivihiiltä ja rautaa löydettiin Etelässä ja heinä alkoi kasvaa Pohjoisessa olevien raudanvalmistuskeskuksien kaduilla. Sähkö seurasi kaasua ja biljoonien arvosta rautatieomaisuutta katosi. Mutta mitä kannattaa pitentää luetteloa, jota voisi jatkaa loppumattomiin? Perussääntö on aina sama: jokainen tärkeä keksintö toi aina korvaamatonta vahinkoa jollekin osalle kansaa. Lukemattomat vararikot, armeijoittani joutilaisuuteen pakotetut työmiehet, kokonainen meri kaikenlaatuisia kärsimyksiä olivat hinta, minkä esi-isämme maksoivat jokaisesta edistyksen askeleesta."

"Myöhemmin kun uhrit olivat haudatut tai kuljetetut syrjään, oli esi-isillämme tapana juhlien viettää näitä teollisuuden voittoja ja sellaisissa tilaisuuksissa oli yleisenä sananpartena juhlapuhujain suussa seuraava säe:

"Peace hath her victories not less renowned than those of war."

(Rauhalla on yhtä kunniakkaat voittonsa kuin sodallakin.)

"Puhujat eivät välittäneet ottaa huomioonsa sitä tosiseikkaa, että nämät voitot, joita he niin väärin kutsuivat rauhanvoitoiksi, tavallisesti olivat ostetut yhtä suurella ihmishenkien ja kärsimysten hinnalla — vieläpä usein suuremmallakin — kuin niin kutsuttujen sotien voitot. Me olemme kaikki lukeneet Tamerlanin pyramiidistä Damaseuksen luona, joka oli tehty seitsemänkymmenen tuhannen hänen uhrinsa pääkallosta. Sanottakoon tässä ainoastaan, että jos; niiden eri keksintöjen uhrit, jotka olivat yhteydessä höyrynkeksinnön kanssa, olisivat myöntyneet antamaan pääkallonsa Stevensonin tai Arkwrightin kunniaksi rakennettavaa muistopatsasta varten olisi tämä jättänyt Tamerlanin muistopatsaan mitättömyydeksi. Tamerlan oli raakalainen ja Arkwright ihmisiä auttamaan lähetetty nero ja kuitenkin vanhanajan taloudellisen järjestelmän liettävät juonet saattoivat hyväntekijän aiheuttamaan yhtä paljon inhimillistä kärsimystä kuin raakalaisvoittajakin. Huonosti asiat todellakin olivat silloin kun miehet kivittivät ja ristiinnaulitsivat: niitä, jotka tulivat heidän avukseen, mutta yksityiskapitalismi teki heille vieläkin pahemman konnatyön muuttamalla heidän tuomansa: lahjat kiroukseksi.

"Ja ryhtyivätkö työmiehet ja kapitalistit, joiden etuja keksintöjen kehitys uhkasi, varsinaisiin toimiin tämän kehityksen vastustamiseksi ja sortaakseen keksintöjä ja keksijöitä?

"He tekivät kaikkensa tähän suuntaan. Jos työmiehet olisivat olleet kyllin voimakkaita, olisivat he panneet täydellisen vastalauseensa keksintöihin nähden, jotka koettivat vähentää raa'an käsityön kysyntää heidän ammateissaan. Kuten nyt oli asianlaita, he tekivät kaiken vallassaan olevan tätä saavuttaakseen ammattiuniomääräysten ja väkivaltaisuuksien kautta; eikä kukaan voi moittia miesparkoja siitä, että he vastustivat kaikkia keksintöjä, jotka paransivat heidän tilaansa ryöstämällä heiltä elämisen mahdollisuudet. Kuularuisku tuskin olisi ollut kuolettavampi, jos se olisi käännetty sellaisena päivänä työmiehiä kohti kuin työtä säästävä kone. Sellaisina katkerina aikoina mies, joka tuli heitetyksi pois työstä, johon hän oli itsensä harjoittanut, olisi yhtä hyvin voitu ampua ja ellei hän voinut saada muuta työtä, kuten silloin monelle kävi, olisi hänelle varmasti ollut parempi, jos hän olisi kaatunut taistelussa sotatorvien ja rumpujen soidessa ja toivossa hankkia perheelleen eläke. Kuitenkin olisi työmiesten ollut käytävä yksityiskapitalismijärjestelmän eikä työtä säästävän koneen kimppuun, sillä järjellisen taloudellisen järjestelmän aikana kone olisi ollut paljaastaan hyväntekijä."

"Miten vastustivat kapitalistit keksintöjä?"

"Pääasiallisesti negatiivisin keinoin, vaikkakin paljoa vaikuttavammin kuin väkivaltaisuudet, joita työmiehet käyttivät. Alkutoiminta kaikessa kuului kapitalisteille. Kukaan keksijä ei voinut saada käytäntöön keksintöään, miten mainio se sitten olikaan, ellei saanut kapitalisteja sitä hyväksymään ja tätä eivät nämä tavallisesti tehneet, ellei keksijä jättänyt heille suurinta osaa keksinnöstään toivomistaan voitoista. Paljoa tärkeämpi este keksintöjen käytäntöön otolle johtui siitä seikasta, että ne, joita liikutti keksinnön lunastaminen, olivat juuri niitä, jotka harjottivat liikettä, johon keksintö vaikutti ja heidän etunsa useimmissa tapauksissa vaati uudistuksen pidättämistä, joka uhkasi tehdä arvottomaksi koneiston ja menettelytavat, joihin heidän pääomansa oli sijoitettu. Kapitalistin tuli olla täysin vakuutettu ei ainoastaan siitä, että keksintö oli itsessään hyvä, vaan myöskin, että se oli hänelle itselleen siksi voittoa tuottava, että se korvaisi hänen pääomalleen syntyneen vahingon ennen kuin hän ryhtyi siihen käsiksi. Jos keksinnöt kokonaan poikkesivat menettelytavoista, jotka olivat olleet voitonoton perusteena, oli usein suoranaista itsemurhaa kapitalistille hyväksyä niitä käytäntöön. Elleivät he voineet pidättää tällaisia keksintöjä muulla tavalla, oli heidän tapanaan ostaa ne ja poistaa ne siten näyttämöltä. Vallankumouksen jälkeen löydettiin kylliksi tällaisia patentteja, joita oli ostettu ja käytäntöön tulemasta estetty kapitalistien itsesuojelukseksi pitämään maailmaa uusissa keksinnöissä kymmeniä vuosia, ellei uusia olisi keksitty. Yksi vanhan järjestelmän historian surullisimpia lukuja ovat ne vaikeudet, vastukset ja elämän ajan kestävät pettymykset, joiden kanssa keksijäin oli taisteltava, ennen kuin he saivat keksintönsä hyväksytyiksi sekä petokset, joiden kautta useimmissa tapauksissa heidän voittonsa puijasivat kapitalistit, joiden kantta he saivat keksintönsä käytäntöön. Nämä kertomukset tuntuvat todella nykypäivinä melkein mahdottomilta uskoa, jolloin kansa on kernas ja halukas kasvattamaan ja innostuttamaan jokaista huomattavampaa keksijähenkeä, ja jolloin jokainen, jolla vaan on uusi keksintö mielessä, voi maksutta vaatia hallituksen viranomaisia turvaamaan hänen vaatimastaan etuoikeudesta keksintöön ja hankkimaan hänelle kaikki mahdolliset helpotukset tietojen, aineksien ja laitosten hankkimiseksi keksintöään täydentääkseen.

"Ottaen huomioon", sanoi tohtori, "että näiden seikkain, mikäli ne koskevat yksityisten etujen synnyttämää vastustusta parannusten eteenpäin marssille, on täytynyt olla vielä selvemmin huomattavia esi-isillemme kuin meille, mitä arvelet uskosta, joka heillä todella näyttää olleen, että yksityiskapitalismi järjestelmänä oli suotuisa keksinnöille?"

"Epäilemättä", vastasi tyttö, "se johtui siitä, että milloin keksintöjä esiintyi, ne ilmestyivät kapitalistien suojeluksen alaisina. Tämä taasen luonnollisesti oli välttämätöntä sen johdosta, että kaikin taloudellinen yritteliäisyys supistui kapitalistien käsiin. Meidän esi-isämme huomatessaan, että keksinnöt milloin niitä ollenkaan otettiin käytäntöön, ilmaantuivat yksityiskapitalismin kautta, jättivät huomioonsa ottamatta sen seikan, että tavallisesti vasta sitten, kun kapitalismi oli käyttänyt kaikki voimansa vastustaakseen keksintöä, se suostui auttamaan sen käytäntööntuloa. He olivat tässä suhteessa kuten lapset, jotka nähdessään veden juoksevan yli sulkupadon, päättävät siitä, että pados oli apulaitoksena virran juoksulle sen sijaan, että se olisi ollut sille esteenä, joka päästi vasta sitten virran yli, kun sitä ei enää voinut kauempaa pidättää."

"Luentomme", sanoi opettaja, "varsinaisesti supistuu ainoastaan vanhan järjestelmän taloudellisiin seurauksiin, mutta toisinaan aine osottaa entisten yhteiskunnallisten olosuhteitten olevan liian tärkeitä voidakseen ne sivuuttaa mitään mainitsematta. Me olemme nähneet, miten estävää laatua oli yksityisten etujen järjestelmä parannusten käytäntöönpanolle ja keksinnöille taloudellisella alalla. Mutta oli olemassa toinenkin ala, jolla sama vaikutus, oli huomattavissa vielä tärkeämmin ja vahingollisimmin vaikuttavana. — Kerropa meille, Florence, jotain tavasta, jolla yksityisten etujen järjestelmä koetti vastustaa uusien aatteiden ilmaantumista ajatuksen, moraalin, tieteen ja uskonnon alalla."

"Ennen suurta vallankumousta", vastasi tyttö, "jolloin korkein sivistys ei ollut niin yleistä kuin se on meillä, vaan supistettuna ainoastaan pieneen joukkueeseen, tämän joukkueen jäsenet, jotka olivat tunnetut oppineiden ja tiedemiesluokan nimellä, tulivat välttämättömästi kansakunnan moraalisiksi ja sielullisiksi opettajiksi ja johtajiksi. He muodostivat kansalle sen ajatuskannan, asettivat heidät omaan käsitykseensä asioista ja hallitsemalla heidän mielipiteitään johtivat heidän taloudellisia etujaan ja määräsivät sivistyksen suunnan. Nykyisin ei mitään tällaista valtaa ole jonkun erityisen luokan yksityisoikeutena, koska yleisen kasvatuksen korkea asema tekisi mahdottomaksi jollekin miesluokalle johtaa kansaa sokeasti. Kun kuitenkin huomataan, että sellaista valtaa harjotettiin sinä aikana, ollen se supistettuna niin pieneen luokkaan, oli mitä tärkeintä, että tämä olisi ollut kykenevä täyttämään niin tärkeän velvollisuutensa yleistä parasta tarkoittavassa hengessä ilman harhaan johtavia vaikutuksia. Mutta yksityiskapitalismijärjestelmän aikana, joka teki jokaisen henkilön ja ihmisryhmän taloudellisesti riippuvaiseksi yksinomaan hänen itsensä ja: hänen luokkansa edustaman ammatin edullisuudesta, tämä tarkoitusperä oli mahdoton saavuttaa. Oppineitten luokka, opettajat, papit, kirjailijat ja tiedemiehet olivat lopulla vaan ammattilaisia kuten suutarit ja nikkaritkin ja heidän hyvinvointinsa oli ehdottomasti sidottu siitä kysynnästä, jota heidän edustamillaan aatteilla ja opeilla ja heidän ammattiinsa kuuluvilla töillä oli. Jokaisen miehen opettaja tai saarnamiesala oli hänen yksityinen etunsa — hänen elantonsa ehto. Kun asianlaita oli täten, olivat oppineiden ja virkamiesten luokan jäsenet samalla tapaa heidän alallaan ilmenevien muutosten alaisia kuin suutarit tai nikkarit olivat heidän ammattiaan koskevien uudistusten alaisia. Siitä seurasi välttämättömästi, että kun jotain uutta aatetta esitettiin uskonnon, lääketieteen, tieteitten, taloustieteen, yhteiskuntaopin ja todella kaikilla ajattelun aloilla, oli ensimmäisenä kysymyksenä, jonka teki itselleen tätä alaa hallitseva ja siitä elantonsa saava oppineiden joukko, ei että oliko aate hyvä ja oikea ja yleistä hyvää tarkoittava, vaan miten se tulisi heti ja suoranaisesti vaikuttamaan oppeihin, tapoihin ja laitoksiin, joiden kanssa heidän omat persoonalliset etunsa olivat samat. Jos esitetty oli uusi uskonnollinen kysymys, pohti pappi ensiksi kaikesta, miten tulisi se vaikuttamaan hänen lahkoonsa ja hänen asemaansa siinä. Jos se oli uusi lääketieteellinen aate, kysyi tohtori ensiksi, miten se tulisi vaikuttamaan siihen kouluun, jota hän edusti. Jos se oli uusi taloustieteellinen kysymys, silloin kaikki ne, joiden ammattipääomana oli heidän maineensa opettajina tällä alalla, kyselivät ensiksi, miten tämä uusi aate sopi oppeihin ja vaatimuksiin, jotka muodostivat heidän ammattivarastonsa. Kun nyt täten jokainen uusi aate aivan luonnollisesti synnytti epäluuloa saman alan entisten aatteiden joukossa, oli siitä seurauksena, että oppineitten luokkien omat taloudelliset edut vaistomaisesti ja melkein poikkeuksetta olivat vastaisia parannuksille ja muutoksille heidän ajatusalallaan."

"Ollen ihmisolentoja voi heitä tuskin moittia enempää sen johdosta, että he katselivat ehdottomasti vastenmielisyydellä uusia aatteita heidän erikoisalallaan kuin kutojaa tai tiilentekijää, jotka vastustivat uusien keksintöjen käytäntöönottoa, joiden tarkoituksena, oli ryöstää leipä heidän suustaan. Ja kuitenkin, ajatelkaa millainen kauhea, melkein ylipääsemätön este ihmiskunnan kehitykselle syntyi sen tosiasian kautta, että kansan henkiset johtajat ja ajatuskannan muodostajat taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi jo nykyisin vallassaoleviin aatteisiin, tulivat vastustavalle kannalle edistykseen nähden omien etujensa vaikuttimista. Kun ajattelemme kyllin tämän seikan tärkeyttä, emme me enää ihmettele ihmiskunnan edistyksen hitautta entisaikana, vaan pikemmin sitä seikkaa, että kehitystä on ollenkaan ollut."

XXVIII LUKU.

MITEN VOITTOJÄRJESTELMÄ TEKI MITÄTTÖMÄKSI KEKSINTÖJEN HYÖDYN.

"Kysymys yksityiskapitalismin vihamielisyydestä edistystä kohtaan", jatkoi opettaja, "jakaantuu itsessään, kuten jo olen sanonut kahteen osaan. Ensiksi perusteellinen vastakohtaisuus erityisen yksityisetujärjestelmän ja kaikkien ratkaisemattomien muutosten välillä, joka huolimatta siitä millainen loppuseuraus tulee olemaan, ehdottomasti vahingoittaa näitä etuja. Nyt pyydämme sinua, Harold, ottamaan käsitelläksesi toisen osan kysymystä — nimittäin voittojärjestelmän vaikutusta vähentää, ellei kokonaan tehdä mitättömäksi yhteiskunnalle tulevaa hyötyä sellaisista keksinnöistä ja parannuksista, jotka kykenivät voittamaan yksityisten etujen vastustuksen saattamalla itsensä käytäntöön-otetuiksi. Yhdeksästoista vuosisata, myös siihen liittyen viimeinen neljännes kahdeksattatoista vuosisataa oli huomattava hämmästyttävän ja ennen kuulumattoman lukunsa vuoksi suuria keksintöjä taloudellisella alalla. Mistä johtui tämä keksivien nerojen purkaus?"

"Samasta syystä." vastasi poika, "mikä aiheutti kansanvaltaisen liikkeen nousemisen ja aatteen inhimillisestä yhdenvertaisuudesta tänä aikana — se tahtoo sanoa, ajatuskyvyn laajeneminen kansan keskuudessa, joka ensi kerran tullen yleiseksi, kertasi kymmentuhansin kerroin ihmiskunnan ajatusvoimaa ja poliittiselta asiain kannalta siirsi ajattelun tarkoitusperän yksilöiden eduista enemmistön etuihin."

"Meidän esi-isämme", sanoi opettaja, "nähdessään tämän keksintöjen purkauksen tapahtuvan yksityiskapitalismin aikana, päättivät tästä, että jotain oli olemassa systeemissä, joka oli erittäin suotuisaa keksintökyvyille. Onko sinulla jotain sanomista tässä suhteessa, paitsi mitä jo olet sanonut?"

"Ei ole muuta", vastasi poika, "paitsi että saman säännöin perusteella meidän olisi annettava tunnustuksemme kuninkaallisille laitoksille, aatelistolle ja ylimysvallalla niistä kansanvaltaisista aatteista, jotka heidän hallinnossa olonsa aikana kasvoivat kukoistukseensa suuren vallankumouksen aikana."

"Arvelen, että se jo riittää siinä suhteessa", vastasi opettaja. "Nyt pyydämme sinua kertomaan meille jotain yksityiskohtaisempaa tästä suuresta keksintöjen aikakaudesta, joka alkoi loppupuolella kahdeksattatoista vuosisataa."

HAROLD PUHUI TOSISEIKOISTA.

"Muinaisuuden ajoista kahdeksannentoista vuosisadan viimeiseen neljännekseen saakka", sanoi poika, "ei ole ollut juuri mitään kehitystä koneteollisuuden alalla paitsi laivojen ja aseitten valmistuksessa. Vuodesta 1780 tai niiltä paikkeilta ovat alkuinsa voimanlähteitten keksintösarjat ja niiden käyttäminen taloudellista tarkoitusta varten käytettäviin koneisiin, joka seuraavan vuosisadan aikana täydellisesti mullisti teollisuus ja kauppaolot. Höyry ja kivihiili merkitsivät ihmisvoiman lisäystä rikkauksien tuotannossa, joka oli melkein mahdoton arvostellakaan. Teollisuusoloissa ei ole liian paljon sanottu sanoessa niiden muuttaneen ihmisen kääpiöstä jättiläiseksi. Ne olivat kuitenkin ainoastaan suurimpina tekijöinä lukemattomiin uusiin keksintöihin, joiden kautta suunnattomat työnsäästämiset aiheutuivat kaikilla aloilla, joilla ihmiselämää ylläpidetään ja ohjataan. Maanviljelyksessä, jossa suurena osakkaana on luonto, jota ei voi suuria kiiruhtaa ja jossa senvuoksi ihmisen valta on vähemmän hallitseva kuin muilla teollisuuden aloilla, olisi odottanut tuottavan kyvyn lisääntymisen olevan vähimmän. Ja kuitenkin on tällä alalla arvioitu, että maanviljelyskoneisto enimmin kehittyneenä Amerikassa oli tehnyt noin viisitoistakertaiseksi yksityisen työläisen tuotannon. Useimmissa muissa tuotannon lajeissa, jotka olivat vähemmän riippuvaisia luonnosta, keksinnöt tänä aikana olivat lisänneet työn tuottavaisuutta vieläkin suuremmassa määrässä, vaihdellen se viisikymmen ja satakertaisesta määrästä tuhatkertaiseen määrään, yksi mies kyeten saamaan aikaan yhtäpaljon kuin pieni armeija kaikkina entisinä aikoina."

"Se tahtoo sanoa", sanoi opettaja, "näyttää siltä kuin, vaikkakaan ihmissuvun tarpeet eivät olleet kasvaneet ollenkaan, sen kyky tuottaa näitä tarpeita oli rajattomassa määrässä kasvanut. Tämä summaton kasvu työkyvyssä oli puhdasta taloudellista voittoa maailmalle, jollaista ihmiskunnan edellinen historia ei voinut näyttää läheskään. Oli kuin Jumala olisi antanut ihmiselle täydellisen valtakirjansa komentamaan kaikkia luomakunnan voimia itseään palvelemaan. No, Harold, otaksupa, että sinulle olisi ainoastaan sanottu saman verran kuin sinä olet sanonut meille ihmiskunnan tuotantokyvyn satakertaisesta lisääntymisestä, joka tänä aikana tapahtui ja ilman enempiä tietoja sinut jätettäisiin itseksesi päättämään, miten suuri muutos parempaan päin ihmiskunnan oloissa olisi ollut luonnollisena seurauksena, mikä olisi otaksuttavana loppupäätöksenä?"

"Varmalta näyttäisi otaksua vähintäin", vastasi poika, "että jokainen muoto inhimillistä onnettomuutta ja puutetta, joka suoranaisesti tai välillisesti johtuu taloudellisista puutteista, olisi ehdottomasti tullut katoamaan maan päältä. Että itse 'köyhyys' sanan merkitys olisi kokonaan unohdettu, olisi näyttänyt suoranaiselta seuraukselta ajattelemaan alkaessa. Sen lisäksi me voisimme edelleen kuvitella kaikkia yleisen ylellisyyden alalla, mitä vaan haluamme. Arvelun perustaksi annetut tosiseikat oikeuttaisivat mahdottomimmatkin unelmat yleisestä onnellisuudesta, mikäli aineellinen yltäkylläisyys voi suoranaisesti tai välillisesti sitä aikaan saada."

"Aivan oikein, Harold. Me tiedämme, mitä meillä on odotettavissa, kun alat kertoa meille, mitkä historialliset tosiseikat ihmiskunnan taloudellisen kehityksen alalla varsinaisesti johtuivat kahdeksannentoista ja yhdeksännentoista vuosisatojen keksinnöistä. Ota kansanjoukkojen asema kehittyneimmissä maissa yhdeksännentoista vuosisadan lopulla, sen jälkeen kuin he olivat saaneet kivihiilen ja höyryn tuottamia etuja ja useimpia muita suuria keksintöjä vuosisadan kuluessa ja vertaa niitä heidän asemaansa sanokaamme esimerkiksi vuonna 1780, jolloin voit meille antaa käsityksen muutoksesta parempaan päin, joka heidän taloudellisessa hyvinvoinnissaan on tapahtunut. Epäilemättä oli se jotain ihmeellistä."

"Monien väittelyjen ja tarkkojen laskujen alaista on ollut", vastasi poika, "tokkopa kehittyneimmissä maissa eri luokat yhdessä otettuina ja huomioon ottamatta paljaita muotomuutoksia, mitään varsinaista parannusta oli huomattavissa kansan suuren enemmistön taloudellisessa asemassa."

"Voiko olla mahdollista, että parannukset olivat olleet niin vähäisiä, että voitiin nostaa kysymystä siitä, oliko niitä ollenkaan ollut?"

"Olipa kyllä. Esimerkiksi Englannin kansasta yhdeksännellätoista vuosisadalla on Florence meille antanut todistuksia puhuessaan ulkomaisen kaupan vaikutuksista. Englannilla ei ainoastaan ollut suurempi ulkomainen kauppa kuin millään muulla kansalla, vaan oli se myöskin aikuisemmin ja täydellisemmin ottanut käytäntöön suuret keksinnöt kuin muut kansat. Florence on kertonut meille, että yhteiskuntaopin tutkijoille ei ollut ollenkaan vaikeaa näyttää toteen, että Englannin kansan taloudellinen tila oli paljoa kurjempi yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella kuin se oli ollut vuosisatoja ennen, ennen kuin höyrystä osattiin ajatellakaan ja tämä oli samalla lailla totta Alankomaitten ja Saksan kansojen suhteen. Mikäli koskee työväen joukkoja Italiassa ja Espanjassa olivat ne olleet paljon paremmissa taloudellisissa oloissa Rooman keisarikunnan aikoina kuin mitä he olivat yhdeksännellätoista vuosisadalla. Jos Ranskassa oltiinkin hiukan paremmassa asemassa yhdeksännellätoista kuin kahdeksannellatoista vuosisadalla, johtui se kokonaan maan jakamisesta, jonka Ranskan vallankumous aiheutti eikä missään suhteessa suurista keksinnöistä."

"Miten oli asian laita Yhdysvalloissa?"

"Jos Amerika", vastasi poka, "osottikin huomattavaa parannusta kansan asemassa, ei sitä ole ehdottomasti luettava keksintöjen kehityksen ansioksi, sillä uuden maan ihmeelliset taloudelliset edellytykset olivat antaneet kansalle suuren vaikkakin ehdottomasti ainoastaan hetkellisen edun muihin kansoihin nähden. Kuitenkaan ei näytä siltä, että olisi oltu enemmän yksimielisiä siitä, oliko todella kansanjoukkojen asema enemmän parantunut Amerikassa kuin vanhalla mantereellakaan. Viimeisellä vuosikymmenellä yhdeksättätoista vuosisataa, jolloin tyytymättömät palkkatyöläiset ja maanviljelijät olivat yhtymäisillään alkaen liike paisua vallankumoukselliseksi luonteeltaan, julkaisivat Yhdysvaltojen hallituksen asiamiehet muodosteltuja vertailuja palkkojen ja hintojen välillä, joissa he väittivät ilmenevän pienen parannuksen kokonaisuudessaan amerikalaisten käsityöläisten taloudellisessa asemassa vuosisadan kuluessa. Niin kaukaiselta ajalta emme me luonnollisesti voi arvostella näitä laskuja yksityiskohdissaan, mutta me voimme hyvällä syyllä epäillä lopputuloksista, että kansanjoukkojen tila olisi ollut suuresti parantunut päättäen siitä yleisestä tyytymättömyydestä, joita asettamaan nämä julkaisut olivat, vaikkakin turhaan sijotut. Turvalliselta näyttää olettaa, että kansa tunsi paremmin oman asemansa kuin sosiologistit ja varmaa on, että yhä kasvavana vakaumuksena amerikalaisten kansajoukkojen keskuudessa oli, että he yhä enemmän olivat menettämässä taloudellisella alalla ja vaarassa vajota entisen ja samanaikaisen Europan köyhälistön ja maalaisväestön alhaiseen asemaan. Kapitalismin puolustajien työtilastotauluja vastaan voimme me lisätä tärkeämpänä ja todistavampana seikkana Amerikan kansan taloudellisesta ahdinkotilasta loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa sellaisia ajanmerkkejä kuin kerjäläis- ja kulkurijuukkojen kasvamisen vanhalla mantereella tavattuun määrään, palkkatyöläisten katkerat kapinoimiset, jotka pitivät vallalla ainaista taloudellista sotaa ja lopuksi vararikkotilan, johon maataviljelevä väestö oli vaipumassa."

"Riittää jo tähän kysymykseen", sanoi opettaja. "Sellaisessa vertauksessa kuin tämä on, ovat pienemmät eroavaisuudet vähemmän tärkeitä. On kylliksi tietää, että jos ihmisen tuotantokyvyn rajatonta kertautumista keksintöjen edistymisen kautta olisi kehitetty ja käytetty jonkunlaisellakaan harrastuksella yleiseksi hyväksi, köyhyys olisi kadonnut ja hyvinvointi ellei täydellinen ylellisyys olisi ollut yleisenä seurauksena. Kun tämä tosiasia on selvä kuin aurinko, on tarpeetonta ryhtyä pohtimaan taloustieteilijäin hiuksenhalkomiseen meneviä väitelmiä siitä olivatko luokan tai toisen olosuhteet yhdessä tai toisessa maassa hiukkaa parempia tai huonompia kuin mitä ne olivat olleet. Kylliksi on väitteen todistamiseksi, ettei kukaan missään maassa väittänytkään, että olisi ollut huomattavaa parannusta edes alkaakseenkaan täydellistä muutosta ihmiskunnan oloissa parempaan päin, joista suuret keksinnöt yleiseen käytäntöön otettuina olivat antaneet täydellisen ja pikaisen lupauksen ja mahdollisuuden."

"Ja nyt kerropa meille, Harold, mitä esi-isillämme oli sanomista tästä hämmästyttävästä seikasta — seikasta, joka oli vielä ihmeellisempi kuin itse suuret keksinnöt, nimittäin näiden epäonnistumisesta hyödyttää ihmiskuntaa huomattavammassa määrässä. Luonnollisesti jo itsessään niin hämmästyttävän ja ihmiskunnan onnellisuuden toiveille niin tuhoatuottavan ilmiön on täytynyt saattaa järjellisistä ihmisistä kokoonpannun maailman miettimään mitä suurimmasti, mikä sellaiseen mahtaa olla selityksenä Olisi voinut otaksua, että tämän epäonnistumisen, jota esi-isämme saivat kokea, olisi pitänyt olla kylliksi vakuuttamaan heille, että jotain täytyi olla suuressa määrässä väärin taloudellisessa järjestelmässä, joka tällaisen aiheutti tai salli ja ettei enempiä todistuksia olisi tarvittu kehottamaan heitä tekemään radikaalisia muutoksia siinä."

"Niin olisi ainakin luullut", sanoi poika, "mutta esi-isillemme ei näytä juolahtaneen mieleen pitää taloudellista järjestelmäänsä syynä tällaisiin seurauksiin. Kuten olemme huomanneet, tunnustavat he välittämättä siitä että he väittelivät prosenttimääristä, etteivät suuret keksinnöt olleet onnistuneet saamaan huomattavampaa parannusta ihmiskunnan oloissa, mutta he eivät koskaan näytä päässeen kylliksi kauas tutkiakseen perusteellisemmin, mistä tämä johtui. Sen ajan taloustieteilijäin laajoissa teoksissa emme me löydä mitään pohdiskelua vieläpä vähemmän yritystä selittää tätä seikkaa, joka meidän mielestämme ehdottomasti peittää varjollaan kaikki muut taloudellisen aseman piirteet ennen vallankumousta. Ja oudoin seikka kaikessa tässä on se, ettei tämä heidän epäonnistumisensa saavuttaa jotain mainitsemisen arvoista hyötyä keksintöjen edistymisen kautta näyttänyt kuolettavan esi-isiemme harrastuksia keksintöihin. He näyttivät olevan huumaannuksissa töittensä ylpeilemisestä, vaikkakin he olivat suletut pois niiden tuottamasta edusta ja heidän jokapäiväisenä unelmanaan olivat uudet keksinnöt, jotka yhä suuremmassa määrässä saattaisivat luomakunnan voimat heidän käytettäväkseen. Kukaan heistä ei nähtävästi pysähtynyt ajattelemaan, että vaikka Jumala tyhjentäisi varastostaan heidän hyväkseen kaikki käytännön ja voiman salaisuudet, ei ihmiskunta olisi hituistakaan paremmassa asemassa, elleivät he keksisi jotain taloudellista konetta, jonka kautta nämä keksinnöt voitaisiin saada paremmin palvelemaan yleistä hyvää kuin mitä ne olivat tähän saakka tehneet. He eivät näytä käsittäneen, että niin kauan kuin köyhyyttä oli olemassa, jokainen uusi keksintö, joka lisäsi tuotantovoimaa, oli ainoastaan yksi uusi syytös heidän taloudellista järjestelmäänsä vastaan sen kykenemättömyydestä, joka oli yhtä suuri kuin se oli kohtuuton. He näyttivät kokonaan jättäneen huomioonsa ottamatta sen seikan, että siihen saakka kunnes heidän mahtavat koneensa tullaan käyttämään inhimillisen hyvinvoinnin lisäämiseen, he olivat ja tulivat edelleenkin olemaan paljaita hullunkurisia tieteellisiä leikkikaluja, joilla ei ollut suurempaa todellista arvoa ja hyötyä ihmiskunnalle kuin useilla hyvinkeksityillä tanssivilla nukeilla. Tämä mieletön halu yhä enempiä, suurempia ja laajempia keksintöjä tekemään taloudellisella alalla yhdessä nähtävästi täydellisen välinpitämättömyyden kanssa siitä saavuttiko ihmiskunta niistä mitään lopullista hyötyä vai ei, voidaan käsittää ainoastaan pitämällä sitä yhtenä niistä oudoista heikkomielisen kiihoituksen kulkutaudinkohtauksista, joiden tiedetään vaivanneen vissien ajanjaksojen koko kansakuntia, etenkin keskiaikana. Mitään järkiperäistä selvitystä ei siihen ole olemassa."