"Me havaitsemme vallankumouksen toisen osan alkavan ajasta jolloin kansan järkevin osa tuli selvään käsitykseen ihmisen oikeuksien ja edesvastuuttoman yksityiskapitaalivallan perusteiden ristiriitaisuudesta ja ettei kansan hyvinvoinnin ja onnen saavuttaminen voinut tapahtua muutoin kuin aivan uuden talousjärjestelmäni avulla, joka siihen astisen yksilöllisen hoidon alaisena ilmenevän tuotannon ja jaon saattaa yleisön s.o. kansan hoidon ja hallituksen alaiseksi."
"Mihin aikaan", minä kysyin tohtorilta, "sinä luulet vaistomaisen vallankumouksen muodostuneen itsetietoiseksi?"
"Vaikea on määritellä kuukautta tahi vuotta", vastasi tohtori, "sillä mainitut kaksi ajanjaksoa liittyvät toisiinsa kehityksellistä. tietä. Mikään merkkitapahtuma ei eroita vaistomaista ja itsetietoista vallankumousta toisistaan. Mutta siitä huolimatta saatetaan jälkimäisen ajanjakson mainita alkavan ihmisissä havaittavan uuden hengen ja tietoisuuden ilmenemisellä. Ensimmäisen ajanjakson vaistomainen kiihoitustila ja lyhytnäköisyys kauvan sekoittui aikakauteen jolloin itsetietoisuus ja varma tarkoitusperä rupesi ilmenemään, joka voidaan mainita tapahtuneeksi yhdeksännen vuosikymmenen alussa. Silloin tarkoitukseton kapinoiminen muuttui tarkoitukselliseksi vallankumoukselliseksi liikkeeksi, joka rupesi oloja kehittämään nykyiselle kannalle.
"Jos sinä olisit voinut olla valveilla paria vuotta kauvemmin et sinä tarvitsisi nyt näin suuressa määrin ihmetellä meidän teollista ja erittäinkin taloudellista järjestelmäämme ja sen edellyttämää tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta; sillä muutamaa vuotta nukkumistasi myöhemmin tällaiseen järjestelmään johtavat syyt olivat kaikkialla havaittavissa ja yleisen keskustelun aiheena.
"Tietoisuus siitä, että taloudellisen järjestelmän muodostaminen yleishyötyä tuottavalle kannalle yhteistyön kautta on mahdollinen, on yhtä vanha kuin filosoofia. Teoriana se jo ilmenee Platon aikana; mutta vaikeaa on määritellä miten kauvan ennen jo käsitys siitä on ilmennyt. Kuitenkin jo itse tietoisuuden toteuttaminen ei saattanut käydä mahdolliseksi ennenkuin kehityksen määrätyllä asteella, jossa tietoisuus yksilöiltä oli siirtynyt yleiseksi ja varmaksi käytännölliseksi käsitykseksi. Siihen asti oli tietoisuus pakotettu odottamaan ikäänkuin ruumiiseen sidottu sielu ylösnousemisensa päivää. Itsekkäät hallitsijat pitivät kansaa yksinomaan heidän hyvinvointinsa tähden luotuna raaka-aineena. Jos he siis olisivatkin joskus ajatelleet taloudellisen järjestelmän täydellisentämistä, niin tekivät he sen yksinomaan tarkoituksella varmistaa valtaansa kansan laajojen kerrosten yli. Sentähden ei ko-operatiiviselle perusteelle taloudellisen järjestelmän muodostamisesta saattanut täyttä totta tulla ennenkuin kansan kehityttyä asteelle, jossa se itse pystyi esiintymään hallitsijana. Jo heti ensimmäisten kansanvaltaisten liikkeiden ilmettyä Europassa kehittyi myöskin kysymys yhteiskunnallisen järjestelmän uudistamisesta kansanvaltaisempaan suuntaan. Jo yhdeksännentoista vuosisadan puolivälissä Europassa mielipiteet rupesivat kokonaan polttopisteeseen uuden yhteiskuntajärjestelmän suunnitelmiin nähden. Amerika, kehittymättömien taloudellisten olojensa perusteella luonnollisesti jäi niistä osattomaksi.
"Minä en tarvinne uudelleen huomauttaa, että syynä Amerikan jälelle jäämiseen edellämainitussa mielipiteessä oli Amerikan kansan keskuudessa niihin aikoihin vallitseva hyvinvointi. Yksilölliset toimenpiteet varallisuuden kokoamisessa olivat muodostuttaneet kansan niin suuressa määrin, ettei kansa välittänyt parannuskeinojen keksimisestä. Kansan laajojen kerrosten huomioa herättävät vaikuttimet puuttuivat. Vielä varhaisemmalla vallankumouksen ajalla oli mahdoton saada kansaa ottamaan huomioonsa Europassa ilmeneviä enteitä. Vasta kahdeksannella vuosikymmenellä, kahden kymmenen pitkän vuoden kapitalistisen yhteiskunnan parannustöissä ja yrityksissä kuluttua ilman toivottuja tuloksia, tuli yleisesti niin järkeväksi, että rupesi vakavampaa huomioa kiinnittämään koko kapitalistisen järjestelmän muuttamiseen yhteistyölle ja vaikutukselle nojaavaksi ko-operatiiviseksi järjestelmäksi.
"Vallankumouksen ohjelman kaksi suurinta vaatimusta — taloudellisen elämän yhdenvertaisuus ja teollisuus-olojen kansallisiksi laitoksiksi saattaminen — soveltuivat Amerikan kansan luonteen-ominaisuuteen. Tosin lakimiehet olivat laatineet Yhdysvaltain perustuslait; mutta todellinen perustuslaki, joka oli kansan henkeen kirjoitettu, oli säilynyt kuolemattomana julistuksena kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta. Teollisuuden kansalliselle pohjalle muodostaminen ynnä ne siveelliset perusteet joihin sen tarkoituksen saavuttamiseksi tuli vedota, eivät olleet Amerikan kansalla vieraita ja tuntemattomia. Päinvastoin olivat ne johdonmukaisia osuuksia itsehallinnon aatteessa, jolle Amerikan järjestelmät oli alkujaankin tarkoitettu laskea. Tämän periaatteen toteuttaminen taloudellisen järjestelmän alalla oli kerrassaan käytännöllinen ja historiallisesti uusi. Heti saattoi yksinkertaisinkin kansanvaltalainen havaita siinä oman sisällisen toivomuksensa samanarvoisuudesta vaikka tosin ihan uudella alalla. Ennen oli totuttu ajattelemaan valtiollista saman-arvoisuutta olemuksen perusteeksi. Mutta myöhempien kokemuksien kautta tultiin tietoisuuteen ettei se ollut riittävä. Sentähden, kun taloudelliseen samanarvoisuuteen ruvettiin vetoamaan, pitivät Amerikalaiset sitä luonnollisena ja ihmettelivät ettei se jo ennemmin tullut huomatuksi. Ko-operatiivisen talous-järjestelmän apostoleilla yksinvaltaisessa Europassa sensijaan oli kahdenkertainen tehtävä. Ensiksi oli kansalle opetettava, että heillä oli oikeus itse hallintoon ja toiseksi kuinka se taloudellisella alalla ilmenee. Mutta Amerikalaisille sensijaan oli ainoastaan tarpeellista osoittaa tähän asti määrätyistä syistä havaitsemattomana piillyt jo ennen tunnetun samanarvoisuuden periaatteen taloudellisille aloille sovelluttamismahdollisuus.
"Tämän uuden käsityksen hyväksyminen aiheutti ohjelmamuutoksien ohella myöskin muutoksen vallankumousliikkeen yleisessä katsomuksessa. Siihen asti oli koetettu estää kapitalismia, anastustyötä ja palauttaa ennen vallinneita taloudellisia oloja vapaan kilpailun avulla. Moinen tarkoitus ei luonnollisesti voinut onnistua. Päivän selväksi kehittyi käsitys, että taloudelliset muutokset olivat luonnollisena seurauksena kapitalistisesta kehityksestä, jonka vastustus oli turhaa niin kauvan kun itse järjestelmä vallisi.
"Katsokaa ympärillenne! — kehoitettiin. — Taistelkaa eteenpäin eikä takaisin! Marssikaa taloudellisen kehityksen mukana eikä sitä vastaan. Kilpailujärjestelmää ei koskaan voida eikä ansaitse palauttaa; parhaassa tapauksessa se oli yksinomaan epätoivoista taistelua elämästä ja kuolemasta. Uudet olot vaativat uusia vastauksia. On aivan turhaa koettaa kilpailulla kukistaa nuorta monopooli jättiläistä; se on kukistettavissa ainoastaan vieläkin mahtavamman jättiläisen, yleisen yhteiskunnallisen monopoolin avulla. Yksityiseduille nojaavat liikeliitot on kukistettava yhä suurempien kaupunkien, valtioiden ja kansakunnan liikeliittojen kautta. Kapitalismi on voitettava omaisuuksien kansallistuttamisella. Kapitalistit syrjäyttivät kilpailujärjestelmän. Sitä älköön koetettako palauttaa; sen sijaan kiittäkää että se on syrjäytetty. Toimikaa ei vanhojen kurjuuden luolien takaisin saamiseksi, mutta uuden valoisan ja ihanan ihmisyyden temppelin rakentamiseksi jota jo kauvan odotettu on.
"Tällaisen uuden opetuksen valossa kansa rupesi havaitsemaan, että tasavalta, oli joutunut sille ahtaalle asteelle josta suora kaitainen polku johti yleiseen hyvin vointiin ja onnellisuuteen jota ainoastaan vanhat juutalaiset profeetat olivat kyenneet kyllin ihanilla väreillä kuvaamaan.
"Uuden filosoofian synnyttämä käsite, joka kansan ja yläluokan välille ilmeni, ei ollut ensinkään outo ja sattuman tulos, mutta varmojen kehityslakien määräämä voima, joka kansanvaltaisen järjestelmän johdatti alemmilta asteilta verrattoman paljoa ylemmäksi. Sentähden ei sitä käsitettä vastustettu vaan tervehdittiin, ei pidätetty vaan kiihotettiin. Selvästi havaittiin, ettei sen käsitteen merkityksestä ihmiskunnan kehityksessä ja maailmaa käsittävän laajan kansanvaltaisuuden tunteesta saattanut olla epäilystä. Tien varrella, jota tasavallan kulku kävi puutteen ja vastuksien vuoren pimeistä onkaloista ja kuiluista ylös, aivan siinä kohdassa, jossa vuoren päällys aukenee tasaisena eteen ja josta silmiin kajastavat ihanat hyvinvoinnin ja onnellisuuden maisemat, on aina seisonut sphinxi huutaen arvoitustaan: 'Miten voipi valtio yhdistää kansanvaltaisen yhdenvertaisuuden toteuttamisen rikkauden kehittymisen kanssa?' Arvoitukseen oli löytynyt todellakin yksinkertainen vastaus. Kansan tuli ainoastaan järjestää olonsa siten, että rikkaudet jakaantuivat kaikille tasan sitä mukaa kuin ne lisääntyivät, joten rikkauden lisääntyminen ei koskaan voinut häiritä yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuden oikeus nojaa valtiolliseen yhdenvertaisuuden lähteeseen, ja se kansa joka siitä lähteestä juo tulee aina elämään. Ennen ei yksikään tasavalta ollut pystynyt ratkaisemaan sitä arvoitusta eikä pääsemään sen arvoituksen ratkaisijoille luvatuille ihanille olin tiloille.
"Mutta se aika oli nyt tullut inhimillisen ymmärryksen kehityksessä, jolloin niin monasti kysytty, mutta koskaan vastaamaton ratkaisu oli saava oikean vastauksen, jolloin sphinxistä oli tehtävä loppu ja tie vapautettu ikipäiviksi kaikille kansoille.
"Tämä varma vakuutus, luottamus ja rajaton toivo oli ominaista uudelle aatteen levittämistyölle, ja se oli rohkaisevampaa kuin yksipuolinen kapitalistipuolueen sileä pessimismi, sekä niiden uudistussaarnaajain kurjat tarkoitusperät, luokkaedut, ahtaat näkökannat sekä arka henki jotka tähän asti olivat heitä vastustaneet.
"Olisi luullut että oppi, jota voitiin levittää niin vaikuttavalla voimalla ja joka lupasi ihmisille ihmeen ihania tähän asti aivan täydellisesti puuttuneita hedelmiä, saisi koko kansan puolelleen yhdessä lyhyessä hetkessä. Ja niin olisi epäilemättä tapahtunutkin jos kansan mielipiteisiin vaikuttavat tiedonanto ja johtovälineet olisivat olleet kansan omissa tahi edes puolueettomissa käsissä sen sijaan että ne olivat täydellisesti kapitalistiluokan käsissä. Ennen kun sanomalehtiliike oli ollut vähäistä, eivät kapitalistit lainanneet sille suurempaa huomiota. Sentähden sanomalehdistö varhaisimmalla ajalla edusti yleistä mielipidettä. Mutta yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella kehittyivät sanomalehdet suuriksi ja suuria pääomia vaativiksi liikeyrityksiksi. Tällöin kapitalistit tulivat sanomalehtiyhtiöiden osakkaiksi ja luonnollisesti määräsivät niiden toimituskannan. Lukuunottamatta jalojen ajattelijain ja tiedemiesten sanomalehtiä kaikki muut olivat olevien olojen kannalla puolustaen ja kiittäen kapitalistista järjestelmää sekä vastustaen yhä kasvavaa vallankumouksen henkeä ja liikettä. Nämä sanomalehdet edelleen valtasivat tiedonantovälityslaitokset ja jakoa toimittavat virastot sekä siten saivat vallan määritellä melkoisen tarkoin mitä kansa sai tietää ja mitä ei. Yhtä täydellinen rahan aiheuttama sensuuri vallitsi Amerikassa kuin Venäjällä tai Turkissa, jossa sensuuritoimi oli laissa määritelty.
"Ei ainoastaan sanomalehdistö, mutta myöskin uskonnollinen opetus oli kapitalistien valvonnan ja määräysten alainen. Kirkot olivat riippuvaisia rikkaiden luokan antimista toimintaansa nähden. Edelleen yliopistot y.m. korkeat oppilaitokset olivat kiinnitetyt kapitalistiluokan etuihin kultaketjuilla. Samoin kuin kirkot, riippuivat nekin rikkaiden antipaloista, joiden loukkaaminen oli sama kuin itsemurha. Sitäpaitsi ainoastaan kapitalistiluokka kykeni lähettämään lapsensa näihin korkeampiin oppilaitoksiin, joten koulujen opetussuunnan tuli olla sopusoinnussa pääomaluokan etukatsomuksien kanssa.
"Jos uudistuksen ajajat olisivat saaneet käsiinsä sanomalehdistön, saarnastuolin ja koululaitoksen joita kapitalistit hallitsivat, olisivat he voineet herättää kansan omat-tunnot ja mielipiteen puolelleen yhdessä kuukaudessa.
"Tietäen kuinka pian voitto olisi saavutettu jos he vaan olisivat voineet häiritsemättä vaikuttaa kansaan, oli luonnollista että he tuskaantuivat niistä jokapäiväisistä vastuksista, jotka kansan laajan enemmistön kehitysmahdollisuuden ristiin-naulitsivat. Kukapa ei heidän tilallaan olisi käynyt kärsimättömäksi ja huudahtanut: 'Kuinka kauvan, oi herra, kuinka kauvan?' Sellaisessa asemassa oleville henkilöille jokainen päivä tuntui vuosisadalta. Jokapäiväisten taistelujen tuoksinassa ollen eivät he olleet täysin selvillä itse liikkeen suunnasta ja asemasta enemmän kuin sotilas, joka alituisessa hyökkäyksessä kadottaa käsityksen kaikesta muusta paitsi siitä että eteenpäin on mentävä. Mutta meille, jotka nykyisyydestä katsomme menneisyyttä näyttää silloisen liikkeen kehityksen nopeus, jonka kautta Amerikan kansa saatiin vallankumouksellisen ohjelman puolelle, kerrassaan hämmästyttävältä. Itse lopulliseen liikkeen päämäärään nähden ei saattanut epäilystä olla pienimmässäkään määrin.
"Noin toisen vallankumouksellisen ajanjakson alussa silloinen kirjallisuus rupeaa heijastamaan tavatonta ja aivan jyrkkää vastavaikutusta yhteiskunta järjestysten epäoikeudelle. Ei ainoastaan vakavissa julkaisuissa ja yleisissä teoksissa mutta myöskin kevytmielisissä kaunokirjallisissa kirjoitelmissa yhteiskunta-uudistukset valloittavat sijansa. Radikaalisen yhteiskunnan uudistuksen vaatimuksia sisältävän kirjallisuuden lukumäärä itsessään jo selittää vallankumouksen. Orjuutta vastustavalla liikkeellä oli ainoastaan yksi Setä Tuoman tupa, mutta kapitalismia vastustavalla liikkeellä oli niitä paljon.
"Erityisemmin huomattava seikka ilmeni kaukaisen Lännen maanviljelijäin innossa ja myötätuntoisuudessa jota he ottivat vastaan evankeliumin taloudellisen järjestelmän tasa-arvoisuudesta. Menneisyydessä vallankumouksellinen henki löysi jalansijansa varsinaisen työläisluokan piireissä. Silloin tavallisesti voi hallitus varmuudella luottaa maanviljelijöihin, jotka eivät vallankumouksellisille virtauksille olleet alttiita ja niin ollen antoivat hallitukselle apuaan työläisten kumousliikkeiden kukistamiseksi. Mutta tässä vallankumouksessa olivat maanviljelijät mukana. Tämä seikka yksinään jo oli varma edellytys kumouksen nopeasti voittavasta päämäärästä ja sen suunnasta. Kapitalistit jo alussa näin ollen kadottivat selkänojansa.
"Yhdeksännen vuosikymmenen alussa vallankumouksellinen liike ilmenee huomattavimmin valtiollisella alalla. Kaksikymmentä vuotta orjain vapautussodasta lukien määräsi Etelä- ja Pohjoisvaltioiden keskinäinen suhde valtiollisten puolueiden rajat ja täten ehkäisi varsinaisten taloudellisten syiden pakosta syntyvien vaikutelmien puhkeamasta esille valtiollisella näyttämöllä. Mutta kahdeksannen vuosikymmenen lopussa Etelä- ja Pohjoisvaltioiden välillä siihen asti vallinnut rotuviha haihtui, jättäen heidät vapaaksi ottamaan vastaan uusia tunteita, jotka jo sisällissodasta saakka olivat yhä selvemmiksi kehittyneet ennustaen ankaraa läheisen tulevaisuuden taistelua elämästä ja kuolemasta kansanvallan ja etuoikeutetun luokan, ihmisoikeuden ja edesvastuuttoman kapitalin tyranniuden välillä.
"Vaikka taloudellisten yritysten yleisön johdon alaisuuteen saattaminen ei ennen ollut herättänyt pienintäkään myötätuntoisuutta ja huomioa Amerikassa, niin kuitenkin jo v. 1890, eli heti kun siitä ryhdyttiin julkisesti keskustelemaan, saivat poliittiset puolueet, jotka olivat suosiollisia sen käytäntöön asettamiselle määrätyillä tärkeillä taloudellisilla aloilla, suurta kannatusta vaalien aikana. Vuona 1892 miltei jokaisessa Amerikan valtiossa muodostettu puolue sai vähintäin noin miljoonan ääntä rautateiden, sähkösanomaliikkeen, pankkien y.m. sellaisten valtion hoidon alle saattamiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin puolueen äänimäärä osotti suurta lisäystä ja 1896 sen ohjelman hyväksyi yksi maan suurimmista historiallisista puolueista. Siten toinen puoli kansasta siirtyi uudistusohjelman puolelle.
"Pelko, jonka kapitalistiluokkiin tämä yhteiskunnallisesta tyytymättömyydestä kehittyneen puolueen voiman ilmaisu synnytti, oli kerrassaan merkillinen ottaen huomioon etteivät kapitalistit vielä huomanneet puolueen lopullista tarkoitusta, joka lakkauttaisi kaikki heidän etunsa ja oikeutensa. Ei ole epäilemistäkään, että heidän pelkonsa aiheutui huomiosta että yleinen mielipide, joka vastusti ja osittain vihasi kaikkia heidän toimiaan tulisi lopulta vaatimaan yhä laajempia etuja heiltä pois. Orjuutta vastustava puolue ei ryhtynyt heti vaatimaan orjuuden täydellistä lakkauttamista, mutta ainoastaan sen osittaista rajoittamista. Orjain omistajat eivät kuitenkaan erehtyneet liikkeen lopulliseen päämäärään nähden. Kapitalistiluokka olisi ollut paljon tyhmempi kuin heidän edeltäjänsä orjain isännät elleivät olisi kansan asemasta kapitalistiluokan suhteen osanneet vetää oikeaa johtopäätöstä, joka olisi ennustanut täydellistä taloudellista ja yhteiskunnallista vallankumousta läheisemmässä tulevaisuudessa."
Tällöin minä keskeytin tohtorin puheen huomauttaen: "Minun mielestäni olisi luullut kapitalistiluokan havaitessaan moisen asiaintilan vallitsevan ryhtyvän tekemään kansalle myönnytyksiä, siten pelastaakseen edes osittaisen vallan ja edut itselleen."
"Niin, jos he olisivat sen tehneet", vastasi tohtori, "olisivat he olleet ensimmäiset laatuaan; sillä suurten vallankumouksellisten tulvien noustessa eivät tyrannit arvaa antaa perään ennenkuin se on täydellisesti liian myöhäistä. He sen sijaan asettavat sulkuja eteen ja pakottavat tulvaveden voiman kasvamaan yhä raivoisammaksi. Katsos, tyrannit ovat aina aineellisia jota vastoin suuret vallankumoukset ovat henkisiä ja siveellisiä. Ja sentähden eivät tyrannit koskaan täydellisesti aavista kohtaloaan ennenkuin se on liian myöhäistä.
"Nyt tahtomattanikin antauduttuani luomaan ylimalkaisen kuvauksen vallankumouksen suunnasta, on minun vielä kerrottava siitä yleisestä ja tavattomasta innostuksesta joka aiheutti edistyksen nopeuden myöhemmillä asteilla. Pidän sen kertomisen sitäkin tärkeämpänä syystä, että teaatterissa johon menemme nyt esillä oleva kappale kuvailee niitä asioita.
"Tietysti on täytynyt olla useoita ihmisiä jotka samalla kuin myönsivät että ko-operatiivinen talousjärjestelmä tulisi ottamaan yksityispääoman eduille perustetun järjestelmän paikan Amerikassa ja kaikkialla, eivät voineet uskoa sen pikaiseen toteutumiseen. Heidän mielestään se tapahtuisi hitaan kehityksen tietä ottaen mahdollisesti noin puolen vuosisadan mahdollisesti pitemmänkin ajan. Mahdollisesti tämä käsitys oli hyvinkin yleinen. Mutta he unhottivat tarkata yleistä innostusta, joka valtavana työnsi liikettä eteenpäin yhä kasvaen sitä mukaa kuin varsinaiset syvät kansan kerrokset joutuivat virran mukaan. Kun kansallisen teollisen järjestelmän ja sen tulosten tasaisenjaon suunnitelmalupauksineen yksityisomaisuuden häviämisestä ja yleisestä hyvinvoinnista ensikerran kansalle esitettiin, synnytti se epäilystä sen toteutumiseen nähden juuri edellyttämänsä suuren pelastuksen tähden. Se näytti liian ihanalta ollakseen totta. Suurella vaivalla kurjuuteen ja toivottomuuteen alennettu kansan onneton kerros oli voinut uskoa raamatulliseen kuvaukseen jonka mukaan taivaassa ei ollut köyhyyttä ja kurjuutta. Mutta, että maan päällä ihan nyt heti täällä Amerikassa sellainen paratiisi olisi saatavissa, se oli liikaa heidän uskoakseen.
"Mutta myöhemmin, kun vallankumouksellinen kiihoitus muodosti selvän ja eittämättömän tietoisuuden perusteen, jolle mahdollisuuden vakuutus nojasi, ja kun kumouksellisten joukkojen suuret enemmistöt silmin nähtävästi osoittivat epäuskoisemmillekin, ettei ennustusten toteutuminen enää saattanut kaukana olla, muuttui kansakerroksen epäusko toivoksi ja toivo luottamukseksi. Luottamus, vuorostaan antoi uutta sytykettä leimuavalle innostukselle. Se sama valoisa edellytys onnesta, joka ensin oli heitä lannistanut, innostutti nyt heitä. Kärsimätön halu päästä toivottuun satamaan valloitti heidät siinä määrin, että jokaisen tunnin viivytys tuntui heistä sietämättömältä. Nuoret sanoivat; 'kiiruhtakaamme luvattuun maahan ollessamme vielä nuoria että tulemme tietämään mitä elämä on! Vanhat vuorostaan sanoivat: 'Menkäämme sinne ennenkuin kuolemme jotta voimme sulkea silmämme rauhallisina tietäessämme lastemme tulevaisuuden olevan taatun! Vallankumouksen eturivin taistelijat ja johtajat monta vuotta vedottuaan kylmään ja välinpitämättömään yleisöön, havaitsivat nyt itse joutuneensa suuren innostuksen hyökyaallon mukaan, jota he eivät voineet vastustaa tai suunnata. Heidän oli mentävä aallon mukana sinne mihin se vei.
"Tähän yleiseen innostukseen, ikäänkuin täytennyksen huipuksi, liittyi uskonnollinen herännäisyys, sytyttäen pyhän tunnelmien tulen. Tämä uskonnollinen herännäisyys kohdistui pääasiallisesti yhteiskunnalliseksi sen sijaan kuin varhaisemmat olivat yksilöön kohdistuvia. Herännäisyys kärjistyi toivomukseen Jumalan valtakunnan lähestymisestä maan päälle, jota Kristus opetti ihmisien toivomaan. Tällöin kansassa tapahtui yleinen henkinen ja uskonnollinen herääminen joka pyrkii käytännöllisesti ilmenemään taloudellisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän muuttamisessa sellaiseksi, että se takaisi kaikille ihmisille taloudellisen yhdenvertaisuuden.
"Mikään, totisesti, ei voinut olla enemmän itsetodistavaa kuin tämän takauksen jyrkkä kristillinen käsite. Sen mukaan ei riittänyt mikään sen vähempi kuin Kristuksen opin kaikkien samanarvoisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja toistensa rakkaudesta yhteiskunnallisella alalla koko laajuudessaan toteuttaminen. Siitä käsityksestä ja syvästä vakaumuksesta oli ensimmäisenä seurauksena halu pikaisesti järjestämään taloudellisesti yhdenvertainen tilaisuus kaikille, sillä se oli ensimmäinen ehto hyvinvoinnille. Joku voinee ajatella, että nimellisesti kristitylle ja yleisesti Uutta Testamenttia lukeneelle kansalle ei kenenkään tarvinnut opettaa näitä asioita, mutta että he heti jo ensi hetkenä niiden ilmettyä ovat käsittäneet, että vallankumouksellisten ohjelma oli yksinkertaisesti yksi valtiollisen ja taloudellisen kultaisen säännön pykälä. Joku olisi voinut sanoa, että välittämättä siitä mitä muut yhteiskunnan jäsenet tekevät, kristityt olisivat heti hyökänneet täydestä sydämmestään ja sielustaan puolustamaan sellaista liikettä. Mutta niin ei ollut asian laita. He olivat hyvinkin hitaita. Ja syynä siihen oli pappien — juuri sen luokan, jonka velvollisuus se olisi ollut — opetus ja opettamattomuus. He opettivat Kristuksen opetusten käytännössä toteuttamista vastaan. Ja kun oli kysymys Kristuksen opetusten käytäntöön asettamiskeinoista ei niistä tämä nimellisesti kristitty papisto puhunut mitään.
"Monet ajanjaksot, aivan kristillisen aikakauden alusta asti ovat kirkot ja niiden pyhät papit kääntäneet selkänsä Kristuksen ihanteelle Jumalan valtakunnan maan päällä toteuttamisesta keskinäisen avunannon ja vuorovaikutuksen lakien perusteella. Antaen ylön ihmisellisen yhteiskunnan uudistamistoiveen toivottomana ja mahdottomana asiana oli papisto ruvennut kansalle opettamaan Jumalan tahdon maan päällä toteutumisen mahdottomuutta. Suorastaan vastustaen Kristuksen ihanteiden sovelluttamista käytännöllisessä elämässä, tuli papisto koko sielustaan vanhojen, kurjien olojen ja niistä hyötyvien valtaluokkien puollustajaksi ja olojen uudistusta vaativien ihmisten kiroojaksi. Europassa papisto oli ollut sankarina etuoikeuksien ja niille edullisten virkavaltaisten järjestelmien puolustamistaistelussa. Se oli siunannut etuoikeudet Jumalan antamina ja laatinut niistä erinäisen lakikirjan ja huoneentaulun. Kaikkia vapautta ja yhdenvertaisuutta vastaan heillä olivat aina valmiit pannajulistuksensa ja kidutustelineensä. Sentähden kuninkaat ja muut hallitsijat havaitsivat papiston paljon käytännöllisemmäksi palvelijakunnaksi kuin sotilaat ja poliisit. Amerikassa vuorostaan, kun kuninkaan oli pakko jättää valtansa kapitalisteille, liittoutui tämä pyhä papisto rahavaltaan. Sen sijaan että se ennen oli saarnannut jumalan kuninkaille yksinomaan määräämästä hallitusvallasta, saarnasi se uudessa liitossaan saman vallan olevan kapitalisteilla, joille Jumala armostaan ja viisaudestaan muka oli antanut maallista tavaraa merkiksi suosiostaan. Kansan käski papisto täydellisesti ja uskossa alistumaan kapitalistien tahdon alaiseksi.
"Kirkon ainainen taipumus olla vallan ja etuoikeuksien puolella jokaisessa taistelussa joka ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta taisteltiin kehittyi yleiseksi ivan esineeksi joten jokaisessa vallankumouksessa ne kadottivat yleisön kunnioituksen ja luottamuksen. Sitä suuremmassa määrin tällöin, kun kansan täydellisen yhdenvertaisuuden ja yksityiskapitalismin oikeuden väliltä taisteltiin, riippui kirkon menettelystä koko niiden tulevaisuus. Jos papit olisivat tehneet erehdyksen asettuen yleiselle mielipiteelle vastakkaiselle puolelle, olisi siitä ehdottomasti ollut seurauksena heille joko osittainen tahi täydellinen häviö — häviö joka olisi merkinnyt heidän valtansa kansan sydänten ja järjen ylitse loppumista. Mutta toiselta puolen taas, jos he olisivat asettuneet yleisen mielipiteen puolelle joka Kristuksen ihannetta käytännölliseen yhteiskunta elämään pyrki asettamaan, olisivat kirkon johtajat kaikista ennen tehdyistä erehdyksistä huolimatta saavuttaneet takaisin menetetyn kunnioituksen ja kansan myötätuntoisuuden. Muutamat, tai paremmin sanoen useat papiston jäsenet huomasivat tämän asian ja koettivat parhaansa mukaan saada ammattikuntansa enemmistöä samalle kannalle. Mutta siinä he eivät onnistuneet. Rahanvalta ja vanhoilliset käsitykset pitivät papiston enemmistöä kahleissa, joten he eivät havainneet kansassa syntyneen henkisen virtauksen puolelle kääntyä ennenkuin se oli liian myöhäistä. Pappien ohella löytyi suuri joukko muitakin oppineita, jotka eivät käsittäneet kansassa ilmenevää ja yhä kasvavaa innostuksen hyökyaaltoa, joka lainehti maailman yli kaikki olot uudistaen ja muuttaen. Mutta näiden oppineiden ryhmien käsittämättömyys ei vaikuttanut kansassa niin suurta vastenmielisyyttä kuin pappien joiden toimena oli ollut saarnata ja opettaa vallankumouksen tarkoittamaa ihmisten tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden kultaista sääntöä. Heiltä vaadittiin etupäässä myötätuntoisuutta liikkeelle joka tarkoitti toteuttaa sen ennustuksen veljellisestä rakkaudesta jota he olivat saarnanneet ja opettaneet.
"Luonnollista oli, että uudistusta tarkoittavat ihmisjoukot olivat kerrassaan vihamielisiä papistolle kahdesta syystä: papisto ei täyttänyt uskonnon eikä ihmisyyden vaatimuksia vastustaen vallankumousta sen sijaan, että sitä olisi tullut auttaa. Silloinen aika synnytti nopeasti jyrkkiä tuomioita, ja etupäässä surkutellen kuin halveksuen ja soimaten nyt arvostellaan sitä seikkaa, ettei papisto osannut asettua oikealle puolelle ja niin ollen kadotti suurimman tilaisuuden kansan kunnioitukseen mitä koskaan on ilmennyt. Miksi asettaisimme kuormaa enää kuorman päälle?
"Vaikka papiston auktoriteetti tiedon lisääntymisen tähden siihen aikaan oli Amerikassa jo suuressa määrin kadonnut, niin yleisesti heidän epäedullinen ja suorastaan vastaan vaikuttava toimintansa kansan yhdenvertaisuuden pyrintöihin nähden vaikutti lamauttavasti kansaan, joten liike ei saanut heti alussa sitä kannatusta jota olisi sopinut kristityltä kansalta toivoa. Mutta sen kannatuksen saaminen oli ainoastaan ajan kysymys. Kansa oli pakoitettu asioista keskustelemaan, jolloin se myöskin yhä suuremmassa määrin asiaan innostui. Suuri uskonnollinen herännäisyys syntyi siten, että kansa keskinäisen kasvatuksen ja olojen vaikutuksen tietä tuli havaitsemaan, että liike, jota papit vastustivat oli puhtain kristillinen liike mitä yksikään Kristuksen opin tunnetuksi tulemisesta laskien, joten kaikkien tosikristittyjen velvollisuudeksi tuli edistää sitä parhaiten voimiensa mukaan.
"Amerikan kansa nähtävästi uskonnollisissa asioissaan oli tietoperäisempi muita maailman ihmisiä. Kristillisyys amerikalaiseen vaikutti hyvin voimakkaasti. Kun kansa tuli havaitsemaan, ettei ihannemaailma ollutkaan mikään vertauskuva ainoastaan, kuten papit sitä olivat nimittäneet, vaan toteutettavissa oleva Kristuksen ennustusten mukainen yhteiskunta, niin ei se voinut pidättää innoitustaan, joka johti vallankumoukselliseen liikkeeseen. Edelleen havaittiin, ettei uuden yhteiskunnan edustajain suunnitelma ja toiminta ollutkaan mikään tyhjä ja kiusaava viettelys, mutta todellisuudessa loistava Bethlehemin tähti, joka kirouksen yön helmasta johti päivän valoon. Tällöin muuttuu vallankumous todelliseksi ristiretkeksi, joka suurimmassa määrin kuin mikään muu ennen ilmennyt ansaitsee sen nimen. Kansa oli tullut siihen varmaan käsitykseen, että uuden yhteiskunnan perustamisella täyttäessään oman toivonsa maan päällä ihanan elämän saavuttamisesta toteuttaisi se myöskin Jumalan korkeimman tahdon. Moisen katsomuksen vallitessa kehittyi vallankumouksellinen innostus uskonnolliseksi. Kuten ennen Kristuksenkin aikoina vastasi kansa uuden ihanan yhteiskunnan puolesta saarnaajille huutamalla: 'Jumala niin tahtoo!' Kukaan ei epäillyt sitä. Siten siis vallankumous kulki eteenpäin moraalisen ja uskonnollisen herännäisyyden kiihottamana."
"Mutta miten kävi kirkolle ja papistolle kansan huomattua heidän sokeutensa ja vääryytensä", minä kysyin.
"Epäilemättä tuntui heistä siltä kuin tuomiopäivä olisi tullut, kun kansa raamatun perusteella heiltä vaati vastausta, minkätähden he olivat raamattua väärentäneet ja salanneet Jumalan ennustukset ja todellisen tahdon. Mutta kansa, joka oli vihdoinkin löytänyt suuren ilon ja onnen ihanassa uskossaan uuteen aikakauteen, ei tuntenut suurempaa katkeruutta heitä kohtaan. Kansa oli ainoastaan tullut havaitsemaan sen tosiasian, ettei kirkkosäädyn johtoon olisi koskaan sokeasti luotettava. Ihmisinä olivat papit yhtä hyviä kuin muutkin. Heidän menettelynsä ei johtunut luonteen pahuudesta, vaan siitä, että taloudelliset vaikuttimet olivat toisenlaatuiset ja vastakkaiseen suuntaan johtavat kuin varsinaisen kansan. Heti herännäisyyden kiivaimmilleen noustessa, liittyi papisto vallankumoustaisteluun. Mutta nyt se ei enää työntäytynyt johtajaksi vaan sensijaan johdettavaksi. He seurasivat kansan tietä kansan mukana.
"Tästä suuresta herännäisyydestä me laskemme meidän uskontomme alkavan — uskonnon, joka on heittänyt syrjään kaikki kaavat ja seremooniat, ahneuden, uskonkappaleet ja pelon sisällisen minuutemme pahuudesta, uskonnon, joka nojaa ihmiskunnan ja Jumalan täydelliselle solidarisuudelle ja tietoisuudelle ihmisen ainaisesta pyhyydestä."
"Minun lienee tarpeetonta kysyä", virkoin tohtorille, "josko vielä mitään väliasteita vallankumousliikkeessä ilmeni ottaen huomioon herännäisyyden synnyttävän suuren ja kaikki tieltään raivaavan voiman."
"Niin todellakin oli asianlaita", vastasi tohtori. "Mutta samalla, kuin liike kehittyi vastustamattoman kiivaaksi, jonka tarkoituksena oli murtaa kaikki esteet yhdenvertaisen hyvinvoinnin tieltä, ei näitä esteitä kuitenkaan murrettu; ne pikemmin sulatettiin pois. Kapitalistit, kuten itse tietänet kuuluttuasi kerran heidän luokkaansa, eivät pohjaltaan ihmisinä olleet pahempia kuin toisetkaan ihmisluokat; he olivat ainoastaan toisten taloudellisten luokkavaikutelmien alaisina kehittyneet toisenlaisiksi. Omaten samanlaatuisia luonnollisia tunteita ja ominaisuuksia kuin muutkin ihmiset tarttui yleinen ihmisyyden innostus ja säälin tunne sekä herännäisyyden synnyttämä hellyys heihinkin. He eivät voineet parhaalla tahdollaankaan sitä vastustaa. Heti kun yleisesti tuli havaituksi, että taistelu vallitsevien olojen puolesta uusia vastaan olikin kysymys kaikkivaltiaan dollarin ja Jumalan voitosta, niin ei ollut suuria aprikoimisia oikean puolen valitsemisessa. Tosin hyvin pieni vähemmistö kapitalistipuolueesta loppuun asti taisteli vallankumousta vastaan, mutta sillä ei ollut sen suurempaa merkitystä. Suurin kapitalistien enemmistö liittyi kansan mukaan, sillä kyllin selvästi ja oli havaittavissa uuden järjestelmän etevämmyys vanhaan verraten. Se lupasi kaikille samalaatuisia etuisuuksia."
"Siis ei tarvittu sotaa?"
"Sotaa! Tietysti ei. Kukapa olisi ollut taistelemassa toisella puolen? Merkillistä on, miten monet aikaisemmista uudistusmiehistä näyttävät aavistaneen sotaa, ennenkuin yksityiskapitalismi voitiin kukistaa. He alituisesti viittasivat Yhdysvaltain sisällissotaan ja Ranskan vallankumoukseen pitäen niitä ennakkotapauksina jotka oikeuttivat heidän pelkonsa, mutta todella ne eivät olleet samankaltaisia tapauksia. Orjaselkkauksessa kaksi maantieteellistä ryhmää, jotka keskinäisesti eivät kyenneet sulattamaan toistensa aatteita, oli vastakkain ja sota oli välttämätön. Ranskan vallankumouksessa ei olisi ollut mitään verisaunaa Ranskassa, elleivät naapurikansat törkeine kuninkaineen ja eläimellisine ihmisineen olisi tulleet väliin. Suuren vallankumouksen rauhallista ratkaisua Amerikassa vielä tanakammin suosi vielä syväksi juurtumattomat luokkaerot ja sen takia puuttuva luokkaviha. Niiden kasvaminen alkoi edistyä kuitenkin pelottavalla nopeudella, mutta se ei ollut ehtinyt vielä kovin pitkälle eikä syvälle eikä se kyennyt vastustamaan yhteiskunnallisen innostuksen pursuamista, joka vallankumouksen huippuvuosina kirkasti koko kansan yhteiseen uskoon ja tarkoitukseen.
"Ällös unhoita, ettei Amerikan suuri vallankumous ollut vallankumous siinä poliittisessa merkityksessä missä edelliset vallankumoukset olivat olleet. Kaikissa muissa vallankumouksissa kun kansa oli tullut selville mitä oli muutettava, oli sen ryhdyttävä taisteluun valtiollisen vallan hankkimiseksi, joka ei käynyt muutoin päinsä kuin entisen valtaluokan kukistamisella. Mutta kansanvaltaisessa maassa, kun kansan mielipide siitä mikä oli välttämättömästi saatava oli syntynyt, saattoi varsinaisen vallankumouksen jo sanoa tapahtuneeksi. Ei mikään ollut vastustamassa kansaa täyttämästä vaatimuksiaan. Amerikan vallankumous muiden maiden vallankumouksiin verraten oli rauhallinen neuvotteluoikeus, jossa syyt ja tarpeet esitettiin ja sitten tuomio julistettiin, sensijaan kuin muiden maiden vallankumoukset olivat verisiä ja väkivaltaisia. Tuomioa harjoittavana lautakuntana Amerikassa oli kansa, ja vastustajalla oli ainoana mahdollisuutena vakuuttaa kansa oikeudestaan. Tästä oikeuden päätöksestä ei voitu korkeammalle vedota; sillä kansan tahto on korkein laki.
"Vanhan ajan vallankumouksellisten liikkeiden näkyvät ilmiöt olivat runsaampia moninaisine melskeineen. Keinottelu, kavaluus, ruudin savu, veri, melske ja juonittelu oli niissä yleinen. Sentähden nämä Italian ja Flemin vallankumoukset antoivatkin paljon rikkaampia kiihoitusromaanien aiheita mitä Amerikan vallankumous, jossa kuitenkin paljon enemmän toimitettiin."
"Pitääkö minun ymmärtää, ettei todellakaan minkäänlaatuista väkivaltaista toimenpidettä ilmennyt tämän suuren muutoksen aikana?"
"Oli joitakin moninaisia pikkukahakoita, joissa vuosi verta, mutta mitään sellaista jota sodaksi voitaisiin nimittää ja joita entisaikoina oli välttämättöminä odotettu ei tapahtunut. Moni menneen ajan kuninkaan ja kansan välillä tapahtunut kahakka, jota pidettiin liian mitättömänä historiassa mainittavaksi, oli maksanut paljon enemmän verta ja vaivaa kuin Amerikan vallankumous, tuo mahtavin kaikista vallankumouksista."
"Pääsivätkö Europan kansat yhtä ehyenä ja onnellisesti tällaisen tärkeän tapauksen läpi?"
"Niiden olot eivät läheskään olleet yhtä suotuisia kuin Amerikan rauhalliselle vallankumoukselle, joten siellä taistelu oli ankarampi ja pitkäaikaisempi. Mutta siitä huolimatta ei Europassakaan vallankumous väsyttänyt ja rasittanut kansoja niin suuressa määrin kuin edelliset vallankumoukset. Yli koko maailman oli vallankumous ylimalkaisesti puhuen rauhallinen moraalisen voiman toimittama."
XXXVI.
TEAATTERISSA KÄYNTI KAHDENNELLA KYMMENELLÄ VUOSISADALLA.
"Minä olen kovin pahoillani häiritessäni", sanoi Edith, "mutta nyt on enää viisi minuuttia esiripun kohoamiseen. Julianin ei saa myöhästyä ensimäistä näytöstä näkemästä."
Tämän Edithin huomautuksen johdosta me kaikin siirryimme musiikkihuoneeseen, jossa neljä mukavaa tuolia oli järjestetty meidän varallemme. Sillä aikaa kun tohtori asetteli telefoonia ja electroskoopia käyttökuntoon, ryhdyin minä vertailemaan entisajan teaatterissa käyntiä nykyiseen. Nykyinen oli tietysti kelpo lailla edellä entisaikaisesta. Vertausmahdollisuutta tuskin oli; sillä nykyinen teaatteri järjestelmä oli kerrassaan etevä.
"Minun aikanani ainoastaan suurten kaupunkien varakkaat asujamet tai siellä vierailijat voivat nauttia teaatterista ja oopperasta. Laajat kansan kerrokset eivät saaneet tilaisuutta sellaiseen, nautintoon. Mutta nekin, joilla oli varoja ja jotka olivat tilaisuudessa, joutuivat niin suurten uhrausten, vaivannäön alaiseksi teaatterissa käydessään, että mieluummin olivat kotosalla. Sitä paitsi jos halusi jotain etevää taiteilijaa kuulla tai katsoa, sai matkustaa toiseen maan osaan tahi maksaa taiteilijan matkakustannukset. Nykyään sensijaan on aivan toisin. Saa olla kotona ja lähettää ainoastaan korvansa ja silmänsä ulos. Missä ikinä sähköjohdot ovat — ja ne ovat harvemmin asutuillakin paikkakunnilla, joko ilmalaivassa merellä tai jäävuorilla — siellä on tilaisuus nauttia näytelmästä ja musiikista, jota maailman muilla kulmilla esitetään. Myös on muistettava, että taide on koko maailman ihmisten arvostelun alaisena, jonka perusteella taiteilijat saavat kannatusta, joten ala-arvoinen entis-ajan taide ei nyt enää menesty. Sellaiset taiteilijat ei saisi nyt enää kannatusta sillä ihmiskunta on tottunut arvostelukyvyn kehittymisen perusteella vaatimaan parhainta."
Nyt soi kello merkiksi esiripun kohoamisesta, jonka jälkeen minun huomioni kiintyi yksinomaan näytelmän seuraamiseen. Minun ei ole tarpeellista laajemmin selittää niin yleisesti tunnettua kappaletta kuin on "kultaisen hallituksen ritarit." Kylliksi on kun huomautetaan, että kappaleen juoni liikkuu yhdeksännentoista vuosisadan viimeisten päivien tapahtumissa, jotka erosivat hyvinkin vähässä määrässä tapahtumista minun päivinäni. Pukuihin ja lavaan nähden saattoi havaita muutamia pienempiä erehdyksiä, jotka minä sain myöhemmin kunnian korjata ja poistaa. Mutta varsinainen näytteleminen oli kerrassaan taiteellista ja veti se huomioni heti ensi hetkestä puoleensa. Itse juoni ja kuvaus aikakaudellisessa suhteessa oli myöskin ehyt ja oikea. Näytöksessä minä tulin siirtyneeksi omaan entiseen aikakauteeni; miehet ja naiset puettuina kuten itse olin entispäivinä. Näyttelijät käyttivät vanhaa puhetapaa, esittivät vanhoja katsomuksia täydellisellä tarkkuudella jonka johdosta tuntui niinkuin olisin uudelleen siirtynyt entiseen olotilaani yhdeksännellätoista vuosisadalla. Ainoa tunne joka häiritsi käsitystä, että katsoin yhdeksännentoista vuosisadan näytelmää, oli ihmettely siitä että minä käsitin enemmän kuin itse näyttelijät kappaleen juonen esittämästä yhteiskunnallisen vallankumouksen toteutumisesta.
Kun ensimmäisen näytöksen jälkeen esirippu sulkeutui ja minä huomasin ympärilläni tohtorin, hänen vaimonsa ja Edithin, löi käsitys todellisesta, entisestä olemuksestani sähköiskun tavoin minua. Mutta minä olin jo uuteen elämään ja persoonaani tottunut siinä määrin, ettei isku voinut mitään suurempaa häiriöä aikaansaada. Myöhempi näytelmän osa, jossa edelleenkin juoni liikkui kahden toisistaan aivan erilaatuisen aikakauden ihmisissä, ei enää minua vaivannut niin suuressa määrin, joten minä jo kykenin siitä nauttimaan huviakin.
Esiripun lopullisesti sulkeuduttua, istuimme me pitkän ajan keskenämme yleensä näytelmästä puhellen kunnes vihdoin värivalokello muuttui pullolasin viheriästä valkoiseksi osottaen keskiyön aikaa, jolloin naiset menivät levolle huoneisiinsa. Mutta tohtori ja minä jäimme vielä keskustelemaan omista asioistamme.
XXXVII.
SIIRTYMISAIKA.
"Nyt on jo hyvin myöhä", sanoin tohtorille, "mutta minun haluttaa tehdä muutamia kysymyksiä vallankumouksen suhteen. Kaikista tähän astisista tiedonannoista huolimatta en ole voinut päästä täydellisesti käsittämään mitkä olivat ne suorastaan käytännölliset keinot, joiden avulla yleisomaisuuden muoto voitiin asettaa yksityisomaisuuden tilalle ilman suurempaa melskettä. Minun päivinäni oli kyllin eteviä insinööriä siirtämään suuria rakennuksia puolelta toiselle niin varmalla ja tasaisella tavalla etteivät sisällä olijat siitä vähääkään häiriintyneet, ja varsinaiset koti-askareet voitiin keskeytymättä suorittaa. Samallainen problemi, mutta miljoonia kertoja suurempi ja täydellisempi, syntyi tietysti ratkaistavaksi silloin kun kysymys koko tuotannon ja jaon perusteitten muutos ja kaikkien toiminnan ja elämän suhteitten vallankumous tapahtui. Sitäkin ihmeellisempi on tapahtuma, jos se ilman mitään, rauhallista tietä ja kenenkään elämän toimintaa häiritsemättä tapahtui. Minä olisin hyvin halukas lähemmin tietämään miten se kaikki tehtiin."
"Sinun kysymyksesi", vastasi tohtori, "osottaa sinussa piilevän saman tunteen joka vallankumouksellisella aikakaudella koko suuressa määrin aiheutti kapitalistisen järjestelmän jatkuvaa sietämistä sen kiusaavista ominaisuuksista huolimatta. Täydellinen muutos taloudellisissa järjestelmissä tuntui heistä kuten sinustakin kerrassaan täristyttävältä ja mahdottomalta teolta, jonka tähden moni niistäkin, jotka toivoivat sen toteutuvan vetäytyivät syrjään toiminnasta peljäten järjestelmien välisen siirtymisajan rasituksia. Tietysti kapitalistit itsekkäistä syistä ylläpitivät moista tunnetta vaatien vallankumouksellisia osoittamaan vissejä keinoja, joiden avulla he valtaan päästyään voivat muuttaa yksityisomaisuudelle nojaavan talouden kansallistalouden perusteille, jolloin tuotanto toimitetaan kaikille yhtä edullisesti.
"Yksi vallankumouksellisten koulukunta kieltäytyi laatimasta mitään varmaa toiminta ohjelmaa vallankumouksen rakentavan asteen varalle. He väittivät että itse silloinen olin tila ja kehitysaste määrittelee ne keinot, jotka tarpeellisia ovat, joten olisi turhaa ennakolta niistä määritellä ja keskustella. Mutta hyvä kenraali tekee suunnitelman taistelun ylimalkaisista toimenpiteistä. Hänen suunnitelmansa tietysti ovat alttiit joutumaan hyvinkin jyrkkien muutosten alaisiksi asianhaarojen mukaan. Mutta siitä huolimatta tulee yleinen suunnitelma olla. Tämän koulukunnan vastaus ei siis ollut oikea ja tyydyttävä. Niin kauvan kun ei parempaa voitu antaa, pysyi vakava ja vanhoillinen yleisö vallankumousliikkeeseen nähden odottavalla kannalla.
"Käsittäen, että jotain täydellisempää kun taistelusuunnitelmaa tarvittiin, kokeilivat useammat koulukunnat monenlaisia suunnitelmia keksiä. Eräs väitti, että ammatti-uniot omasivat kylliksi voimia järjestääkseen laajat ammatti-alueet ja asettaakseen omat virkailijansa kapitalistien tilalle. Siten he tarkoittivat muodostaa ammattiunioiden liittokuntaa. Jos tämä oppi olisi voittanut, olisi siitä ollut seurauksena ryhmäkapitalismi, joka olisi ollut vielä vaarallisempi ja vahingollisempi yleisölle kuin varsinainen yksilöllinen kapitalismi olikaan. Mutta tämä käsitys menetti hyvin pian jalansijansa kun tuli ilmi, että ammatti-unioiden mahti ja voima oli hyvinkin rajoitettu ja sellaisena mahdoton ratkaisemaan yhteiskunnallista kysymystä.
"Oli toinen koulukunta, joka väitti ratkaisun löytyvän siinä, että mahdollisimman suuri lukumäärä pieniä ko-operatiivisille perusteille nojaavia vapaa-ehtoisia yhdyskuntia oli perustettava. Kun näiden esimerkin ja hyödyn kautta koko yleisö vihdoin niihin liittyy, niin vihdoin sitä tietä koko yhteiskunta järjestyy yhdeksi suureksi ko-operatiiviseksi laitokseksi. Moni jalo ja etevä sielu antautui edustamaan tätä suuntaa. Ja monet vallankumousaikakauden yhdyskunnat ovat selviä todistuksia ihmisten halusta parempien yhteiskunnallisten olojen saamiseen. Mutta siinäpä se kaikki olikin. Muutoin niistä ei ollut eikä voinutkaan olla mitään suurempia tuloksia. Taloudellisesti heikkoja, yhdyssiteenä tunnelma vaikutus, yleisesti muodostunut etevistä ja arvokkaista henkilöistä sitä paitsi ympäröityinä turmiollisilta yhteiskunnallisilta ja taloudellisilta vastavirtauksilta, oli mahdotonta toivoa, että näistä yhdyskunnista mitään käytännöllisesti pysyvää ja hyödyllistä olisi tullut.
"Edelleen oli koulukunta, joka väitti että uusi yhteiskunta- ja elämän-muoto verkalleen ja aivan huomaamatta kehittyy vanhasta jatkuvan lainlaadinnan kautta. Tällaisen lainlaadinnan tuli käsittää tehdaslakeja, päivätyömääräyksiä, vanhuuden eläkesitoumuksia, asuntomääritelmiä, siveettömyys- ja juoppouskieltolakeja. Aivan mahdotonta on luetella kaikkia yksityisomaisuusjärjestelmän synnyttämiä paheita, joita vastaan tuli nyt siis lainlaadinnalla taistella. Nämä hyvät ihmiset uskoivat, että kun ajan vieriessä kaikki kapitalismin synnyttämät vääryydet oli poistettu oli helppoa työntää itse kapitalismikin syrjään — se tahtoi sanoa, sen jälkeen kuin vääryyden puun kurjat hedelmät oli yksitellen käsin pois puusta noukittu vasta voitiin kaataa itse puu. Tietysti tällaista uskoa vastaan tehtiin kerrassaan pätevä väitös: niinkauvan kuin puu annetaan kasvaa eivät kurjuuden omenat siitä poimimalla lopu, sillä uusia kasvaa sikäli kuin poimitaan. Nämä moninaiset keinot olivat kieltämättä ihmisellisiä ja ihania, mutta ne eivät voineet kestää, arvostelua silloin kun oli kysymys koko yhteiskuntajärjestelmän, kaiken paheen lopullisen syyn, kumoamisesta ja toisille perusteille muodostamisesta. Nämä parannuspuuhat siinä tapauksessa päinvastoin ehkäisivät lopullisen parannuksen toteutumista pidentäen kapitalismin vallan aikaa. Todellakin oli vallankumouksellisen liikkeen vauhtiin päästyä aika, jolloin tämän koulukunnan lakitieteelliset edustajat koettivat eksyttää kansan varsinaisen tarkoituksen saavuttamisesta syrjäpoluille, persoonallisen parannushommailun aloille kallista aikaa tuhlaamaan.
"Mutta sinä kysyit, millä käytännöllisellä keinolla tai toimintatavalla kumoukselliset valtaan päästyään kumosivat yksityisomistus-oikeuden. Se oli todellakin sellainen sotamanööveri osoitus, jota sota historia kutsuu sivuliikkeen nimellä. Sivuliike on sellainen liike, jonka kautta armeija saa aseman sivulla, jossa se useimmissa tapauksissa laukausta ampumatta voi pakoittaa vastustavan armeijan poistumaan asemiltaan. Sellaisen tempun vallankumoukselliset taistelujohtajat tekivät viimeisessä ottelussa kapitalisteille.
"Kapitalistit olivat tulleet siihen vahvaan uskoon, että heidän omaisuutensa joukkojen ylivoimalla anastetaan valtiolle. Niin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka lopussa kansan yleisomaisuus asetettiin täydellisenä ja kaikessa laajuudessaan käytäntöön yksityisomistuksen tilalle, niin ei sitä tehty ennenkuin yksityisomaisuus itse oli itsensä pirstaleiksi tuhonnut. Toisin sanoen vallankumoukselliset eivät hyökänneet suoraan päin, mutta sivulta vaikuttivat yksityisomaisuuden ilmenemisen mahdottomaksi muodostumisen, jonka johdosta sen itsensä oli tehtävä peräytymis- ja vihdoin antautumisliike.
"Tietysti sinä käsität, ettei tätä tehty minkään kapitalistien oikeuden perusteella. Kauvan aikaa ennen jo oli kansa tottunut yksityisomaisuutta pitämään kaiken kurjuuden täydellisenä syynä Se johtui päinvastoin koko kansan etukatsomuksesta, jonka mukaan suuremmat taloudelliset häiriöt ja niistä johtuvat pulat tuli välttää niin tarkoin kuin suinkin oli mahdollista siirtyessä vanhasta järjestelmästä uuteen.
"Minä en tosin ole erityisemmin tutkinut tätä historian aikakautta yliopistosta erottuani, joten mahdollista on että lukiessasi historiaa, sinä tulet havaitsemaan muutamia poikkeuksia pikkuisiin erikoistapahtumiin nähden. Mutta minun tarkoitukseni onkin ainoastaan luoda esitys yleisistä tapahtumista parhaan muistini mukaan. Minä olen jo ennen selittänyt, että yksityisomaisuuden vastustajien tärkein askel oli ensiksi saada kansa muodostamaan muutamia toimialoja kunnalliselle ja kansalliselle omistusperusteelle. Sellaisia olivat vesijohdot, valaistuslaitokset, rautatiet lennätinlaitos, telefoonilinjat, kivihiilikaivannot, öljytuotanto ja väkijuomaliikkeen veroitus. Nämä ollen kilpailusta vapaita ja luonteeltaan monopoolisia eivät heti kunnallis- ja kansallisomaisuuksiksi muodostuttua voineet häiritä yleistä tuotantoa ja jakoa, joten melkoisen vanhoillisetkin voivat näitä asioita ennakkoluulottomina katsella. Koko tämän suurpääoman olisi voinut järjestää kansan hallituksen alaiseksi loukkaamatta kovinkaan suuressa määrin varsinaisesti yksityispääoma-oikeutta. Ei se edes ollut läheisesti vaarallinen kapitalisteillekaan. Vaikka kaikki nämä muutamat välitysomaisuudet olisivat siirtyneet kansan haltuun, niin oli kapitalisteilla kilpailevan voittojärjestelmän avulla osittainen valta nauttii niistä suoranaista hyötyä.
"Näin ollen oli tällä liikealojen kansan hoidon alaiseksi muuttamisella etupäässä toinen tarkoitus. Kapitalismin kimppuun ei sen avulla tahdottu suinkaan hyökätä. Ainoastaan oli tarkoitus todistaa kansalle yleisomistusoikeuden ja yleisomaisuuden olojen etevämmyys yksityisomaisuusoloihin verraten. Samalla oli tarkoitus kasvattaa vähitellen kylliksi laaja kuluttajajoukko tällaisen yhteistuotannon takaajaksi, ettei sitten kun laajemmassa muodossa yhteistuotanto käytäntöön asetetaan, synny mitään hankaluuksia. Edelleen tarkoitus oli kasvattaa kansaa luopumaan yksityiskapitalismin ylläpitämistä persoonallisista erikoiseduista.
"Ja miten suuressa määrin tämä toiminta kehittyi siitä saanee selvän kuvauksen tietäessä, että valtion rautatiepalvelijakunnan lukumäärä m.m. nousi lähes miljoonaan henkeen. Jos otetaan heidän perheensä lukuun, niin edustivat he 4000,000 ihmistä. Edelleen kivihiilikaivantojen lennätin, telefooni- ja valaistuslaitoksen työläiset edustivat useimpa satoja tuhansia ihmisiä. Ennen näiden toimialojen hallitukselle siirtymistä oli valtion palveluksessa jo 250,000 siviilivirkamiestä ja 50,000 sotilasta. Nämä ryhmät perheiden kanssa muodostivat vuorostaan noin miljoonan suuruisen ihmisjoukon. Ja kun näihin vielä lisättiin rautatie- y.m. palvelijat, kohosi kokonais-summa noin 5 miljoonaan henkilöön. Tämän lukumäärän ohella tuli huomioon vielä ottaa valtio- ja kunnallisvirkamiehet kuvernööreistä aina katujen lakaisijoihin asti."
YLEISET KANSAN KAUPAT.
"Kun kumouspuolue kasvoi enemmistöksi ja siten pääsi valtaan, ryhtyi se järjestämään yleisiä kansan kauppoja, joissa kansan palkkaamat palvelijat jakoivat yleisölle tarve- sekä ylellisyystavaroita niiden todellisesta tuotantohinnasta. Yritys ei hämmästyttänyt yleisöä, sillä se ei ollut mikään uutuus. Moni hallitus oli jo sotilaille y.m. palvelijoilleen samalla tavalla välittänyt tarvetavaroita. Täten saadut tarvetavarat olivat ehdottomasti parhaimpia sekä samalla halvempia kuin yksityisistä liikkeistä ostetut, joten sotamiehiä ynnä hallituksen palvelijoita jo oli totuttu kadehtimaan noiden etujen tähden. Kun hallitus nyt yleisiä kauppoja perusti, niin otettiin ne vastaan mieltymyksellä. Nämä kauppalaitokset järjestettiin mahdollisimman monipuolisiksi ja laajoiksi, joten ne kykenivät tyydyttämään yleisön tarvetta.
"Alussa näissä kaupoissa välitettiin ainoastaan tarvetavaroita, joita ostettiin yksityis-kapitalisteilta ja tuottajilta. Tällöin jo yleisö säästi kaiken sen mikä oli ennen mennyt välitysmiesten ja vähittäin myyjien voitoksi. Yleisö sai tavaransa näistä kaupoista puolella tai kahdella kolmatta sitä hintaa jonka he yksityisissä kaupoissa saivat maksaa samalla kun he tällöin saattoivat tavaran laatuun nähden olla aivan huoleti sillä hallitus tarkasti kaikki tavarat ja takasi ne ostajille. Mutta nämä etuisuudet olivat sittekin verrattain pieniä kun otetaan huomioon, että hallitus välitystoimen lisäksi otti myös tuotannon omiin käsiinsä ja ryhtyi niitä suurimmalla vilkkaudella tuottamaan moninaisia tarvetavaroita omiin kauppoihinsa sen sijaan että ne ennen yksityisiltä tuottajilta oli ostettu.
"Tätä tarkoitusta silmällä pitäen perustettiin suuria pumpuli- ja viljakasvatuslaitoksia useampaan maan osaan sekä rakennetuin tehtaita, joten pian hallituksen palveluksessa oli ei ainoastaan 5000,000 mutta puolta enemmän maanviljelijöitä, käsityöläisiä ja työläisiä kaikesta laadusta. Työläisillä tietysti oli oikeus yleisten laitosten etuihin. Täten ostava yleisö säästi ei ainoastaan välittäjien voiton mutta myöskin tuottajan ja teollisuutta harjoittavan pääomanomistajan voiton.
"Edelleen ei hallitus tyytynyt siihen että ainoastaan tuotti yleisölle tarvetavaroita, mutta jatkoi toimintaansa yhä laajemmaksi, muodostaen kaikenlaatuisia tarpeellisia toimikuntia, kuten keittiöitä, pesulaitoksia, talonrakennustoimitsijoita y.m. yleistä tarvetta varten. Ja kaikki ainoastaan luonnollisesta hinnasta. Seurauksena oli että yleisön palvelija sekä yleisö oli tilaisuudessa saamaan kotona tahi ravintoloissa parhaan taidon mukaan parhaimmista aineista laitettua ja mahdollisimman vaihtelevaa ruokaa paljon halvemmalla mitä ennen yksityisjärjestelmän vallitessa."
"Kuinka sai hallitus ne maat ja teollisuuslaitokset haltuunsa joita se tarvitsi?" minä kysyin. "Ostiko se entisiltä omistajiltaan maat ja perusti omalla kustannuksellaan teollisuuslaitokset?"
"Hallitus olisi voinut ostaa maat sekä rakennuttaa teollisuuslaitokset vähääkään joutumatta pulaan, mutta se oli yleisesti tarpeetonta. Maihin nähden miljoonat maanviljelijät olivat kerrassaan halukkaita antamaan maatilansa hallitukselle ja saamaan hallituksen työläisinä tilaisuuden niitä viljellä; sillä hallitus kaikissa tapauksissa takasi paremman toimeentulon maanviljelijälle ja hänen perheelleen hallituksen palvelijana kuin yksityisenä viljelijänä. Sitä paitsi hallitus ryhtyi viljelemään yleisiä luonnon tilassa olevia maita, samalla verotuksella tasoittaen tuottokykyä.
"Miltei samalla tavalla saatiin teollisuuslaitokset ja verstaat joita kansallinen tuotantojärjestelmä tarvitsi. Ne seisoivat kaikkialla joutilaina tuhansien nälkää kärsivien joutilaiden ympäröiminä. Kun tällaiset laitokset kävivät hallitukselle tarpeellisiksi, asetti hallitus ne käyntiin, ottaen niiden laitosten entiset joutilaat työläiset työhön. Useimmissa tapauksissa ylijohtajat ja työpäälliköt olivat iloisia saadessaan tehdä entisissä työpaikoissaan työtä hallituksen työläisinä. Tällaisten teollisuuslaitosten omistajat, jos oikein muistan, saivat hallitukselta korvausta, joka vastasi hyvin alhaista korkoa siltä omaisuudelta, jota hallitus käytti. Korvausta maksettiin siihen asti kuin uusi järjestys oli täydellisesti asetettu täytäntöön ja kaikille tehtiin edut samanlaisiksi. Ja että sellainen järjestelmä hyvinkin pian saataisiin toimeen oli jo silminnähtävissä, joten tehtaiden omistajat olivat hyvinkin iloisia saadessaan pienenkään tienausmahdollisuuden omaisuuksillaan.
"Teollisuuslaitokset eivät olleet ainoat joutilaina olevat omaisuudet, jotka hallitus sai sopivilla ehdoilla haltuunsa. Mahdottomat varastot ulkomaalaista tuotantoa tarvittiin tyydyttämään yleisten kauppojen tarvetta. Välttääkseen kapitalistien voiton kiskomusta näissä tuotteissa, ryhtyi hallitus ottamaan käytettäväkseen joutilaat laivat. Myös uusia lisäksi rakennettiin, ja siten saadulla laivastolla ryhtyi hallitus suoranaiseen tavarain vaihtokauppaan ulkomaiden kanssa, kuljettaen ulos yleistä oman maan liikatuotantoa ja sillä ostaen ulkomaan markkinoilta sikäläisiä tavaroita. Kalastuslaivastot vuorostaan toivat maahan meren antimia. Nämä rauhalliset laivastot tulivat pian sotalaivastoja monilukuisimmiksi Silloin merimies lakkasi olemasta orja."
KUINKA RAHA KADOTTI ARVONSA.
"Ja ajatteleppas sitten toista vaikutusta, joka johtui kansan yleisestä kauppajärjestelmästä. Niissä ei käytetty varsinaista rahaa. Sitä ei yleisissä kaupoissa otettu vastaan, sen sijaan, oli käytännössä luottokortti, johon merkittiin ostoerät. Kortti oli voimassa ainoastaan vissin ajan. Yleinen työläinen oli oikeutettu vaihettamaan palkaksi saamansa rahan tällaiseen luottokorttiin työarvon perusteella. Hallitus antoi näitä luottokortteja yksinomaan varsinaisille palvelijoilleen. Mutta yleisissä kaupoissa hyväksyttiin luottokortti olipa se keneltä tahansa. Hallitus ainoastaan piti silmällä sitä seikkaa, ettei luottoa kulutettu kortissa mainittua työnarvoa suuremmassa määrässä. Täten luottokortti tuli arvoksi jolla oli kolme, neljä jopa viisikin sataa prosenttia suuremmat edut kuin varsinaisella rahalla, jolla ei voinut saada muuta kuin väärennettyjä ja verrattain kalliita tavaroita jälellä olevista yksityisten kauppaliikkeistä. Kulta, jota kapitalistit pitivät parhaimpana rahaläjinä, ei yleisiin kauppoihin kelvannut enemmän kuin hopea, kupari tai paperirahakaan, joten henkilö joka halusi saada hyvää tavaraa kohtuullisella hinnalla yleisestä kaupasta oli onnellinen tavatessaan, yleisen työläisen, joka oli kyllin tyhmä vaihettamaan neljällä kulta dollarilla yhden dollarin arvon luottokortissa.
"Rahan arvon katoaminen kävi yhä suuremmaksi sikäli kun yleisten työläisten lukumäärä kasvoi. Nämä saivat työstään luottokortin jolla välittivät kaikki ostoksensa. Samoin kun hallituksen tuotanto- ja välitysliikkeet tulivat laajemmiksi lakkasi kapitalistisien tuotteiden tarve ja sen mukana myöskin rahan käyttö-arvo. Samaan aikaan rahan lainaus teollisuus- ja viljelysaloille väheni sentähden, että yleisö tuli huomaamaan yksityisen yritteliäisyyden käyvän päivä päivältä yhä mahdottomammaksi sen sijaan kun yhteiskunnallinen aina vaan kasvoi. Kukaan ei myöskään tahtonut rahaa säästää ja tallettaa, sillä silminnähtävää oli raha-arvon aleneminen ja käytön väheneminen. Minä äsken sanoin, että yleisten kauppojen luottokortti oli useampia satoja prosentteja arvokkaampi kuin varsinainen raha. Se oli niin alkuaikoina. Sitävastoin vähitellen rahan arvo katosi tykkönään, joten rahalla vihdoin ei voinut mitään saada ostetuksi.
"Voidaksesi käsittää koko rahajärjestelmän kumouksen ja siitä johtuvan vaikutuksen ja suhteiden lakkaamisen täydellisesti, tarvitsee sinun ainoastaan ajatella minkä seurauksen olisi synnyttänyt tieto, joka sinun aikanasi olisi varmalta ja luotettavalta taholta vakuuttanut, että maailman loppu tulee muutaman viikon sisällä varmasti tapahtumaan. Tässä tapauksessa ei maailman loppu tosin tullut, mutta sen sijaan tuli täydellinen muutos maailman oloissa; muutos, joka aiheutti ettei rahoja ensinkään tarvittu ja ettei rahalla mitään valtaa eikä arvoa ollut. Siten siis kaikki ne suhteet, jotka rahan tähden olivat olemassa lakkasivat vaikuttamasta. Ihmisiä lakattiin arvioimasta rahan mukaan."
"Minua ihmetyttää", keskeytin minä, "miten silloin, kun raha kadotti arvoansa, hallitus voi saada mitään tuloja verotuksesta."
"Vero kuului yksityiskapitalismin järjestelmiin ja katosi sen mukana. Veron tarkoitus oli ollut antaa hallitukselle varoja työn hallitsemiseksi. Mutta kun valtio kollektiivisesti järjestyi tuottamaan omat tarveaineensa ja valtiona pitämään työllään yllä kaikkinaiset menoerät, katosi vero samoinkuin rahakin. Yleisö palvellen yleisöä ei tarvinnut verotusta sillä ei ollut ketään jota verotuksella olisi ylläpidetty."
KUINKA VARSINAINEN KANSA TULI MUKAAN.
"Minusta tuntuu, että näihin aikoihin, jollei jo ennenkin, suuri kansanjoukko, joka tähän asti oli ollut ulkopuolella yleistä tuotantojärjestelmää, rupesi hyvinkin kiivaasti vaatimaan oikeutta samanlaisiin etuihin."
"Tietysti; ja sitä oli odotettukin heiltä. Sitäpaitsi kansan tähden oli varustettu kaikki laitokset ja tarvittiin ne saada vaan säännölliseen toimintaan. Entiset, pienilukuiset yleiset työläisjoukot olivat ainoastaan alkutoimenpiteitä varten. Kun nämä toimenpiteet oli suoritettu ryhtyi hallitus ottamaan työhön kaikkia työläisiä eikä ainoastaan rajoitettuja ammattityöläisiä. Siitä alkaen rupesi varsinainen teollisuusarmeija kasvamaan kymmenin tuhansin päivässä kunnes vihdoin koko kansa oli hallituksen töissä.
"Tietysti, jos jollain oli ammatti tahi muu varsinainen toimi, annettiin hänen toimia entisellä alallaan. Työnvälitystoimistot vuorostaan järjestivät muut työläiset. Myöhemmin kun yleinen järjestely oli saatu toimitetuksi lajiteltiin työläiset tarkemmin tarpeen mukaan määrättyihin ammatteihin ja työhommiin.
"Ensimmäiset yleiset hallituksen työläiset olivat tietysti varsinaisia työläisiä kuten myöhemmin tulijatkin, joten heidän suhteensa ei syntynyt mitään pelkoa erimielisyyksistä ja viivytystä koko yhteiskunnan kollektiiviselle järjestämiselle. Kapitalistien vastaan otto synnytti sen sijaan hälinää. Mutta heidän liittymistään ei liijoin vastustettu. Ainoastaan ehdoista saattoi olla kysymys. Ja ehtona oli, että kapitalisti voi liittyä samoinkuin muutkin työläisenä mutta ei millään etuoikeudella varustettuna. Hän voi ostaa yleisistä kaupoista samoinkuin muutkin työläiset ainoastaan työnsä arvon edestä eikä enempää. Kapitalistin muut rahat eivät olleet mistään arvosta. Useita rikkaita miehiä ja naisia kumousajan lopussa inhimillisen innostuksen valtaamina siirsivät kaiken omaisuutensa hallitukselle ja ottivat vastaan sellaisen toimen kun heille annettiin. Mutta yleisesti ei kapitalisteista tuntunut suloiselta ajatus että heidän tuli antautua työhön samanarvoisina työläisinä entisten palkollistensa keralla, joten he hyvin väkinäisesti liittyivät mukaan."
"Pakoitettiinko kapitalistit sitte väkipakolla mukaan?"
"Väkipakolla! Ei suinkaan! Ei minkäänlaatuista pakotusta kohdistettu heihin enemmän kuin muihinkaan ihmisiin, ellei oteta lukuun sitä vaikeutta, joka vähitellen teki muutoin elämisen mahdottomaksi. Vaikeaksi kävi palkata työväkeä, sillä ne olivat hallituksen töissä. Samoin myös oli vaikea saada elintarpeita muualta paitsi yleisistä kaupoista. Ennenkuin hallitus otti vastaan kaikkia, jotka halusivat työtä yleisön töissä ahdistivat työläisjoukot kapitalisteja työvaatimuksilla. Mutta heti kun kaikilla oli tilaisuus yleisiin töihin, kävi kapitalisteille mahdottomaksi saada työväkeä. He eivät voineet tarjota mitään sellaista, joka olisi ollut kyllin arvokasta tai houkuttelevaa työtätekeville ihmisille yleisissä töissä. Jokainen myöskin tiesi että rikkaiden luokilla ei ollut mitään tulevaisuutta, joten heidän suosionsa ei ollut mistään arvosta.
"Sitäpaitsi, kuten mahdollisesti käsität, oli kehittynyt yleinen mielipide sellaiseksi, että se halveksui niitä, jotka antautuivat muutamia yksilöjä palvelemaan silloin kun heillä oli tilaisuus palvella koko kansaa, johon he jäseninä kuuluivat; tällainen mielipide teki yksityistyöläisen tai palvelijan aseman sietämättömäksi. Eikä ainoastaan kapitalisteille käynyt mahdottomaksi hankkia palvelijoita ruokaansa laittamaan, vaatteita pesemään, kenkiä kiillottamaan tai huoneita lakaisemaan, mutta heidän markkinoilleen, jossa rahakauppaa tehtiin lakkasivat tuottajat tuomasta tarvetavaroita, joten elintarpeiden saanti kävi hyvinkin tukalaksi ja vihdoin mahdottomaksi. Hetken ajan he taistelivat kohtaloaan vastaan eläen ikävää yksinäistä elämää kotiensa nurkissa; mutta lopulta, tietysti, heidän oli seurattava entisiä palvelijoitaan uuteen valtioon, sillä muuta elämisen mahdollisuutta ei ollut. Siten aivan taistelua tai aseellista pakkoa täytyi kapitalistiluokan, joka oli tyrannina työläisiä hallinnut, kulkea työläisten työn valtakuntaan ja työn perusteella onneen ja elämään."
MITEN TEHTIIN SIVEETTÖMILLE JA RIKOLLISILLE.
"Minun mielestäni löytyi eräs toinen aines, joka antoi uudelle yhteiskunnalle paljon enämpi työtä ja vaivaa kuin rikasten luokka", sanoin tohtorille. "Ja se oli siveetönten ja rikoksellisten joukkio. Rikkaat olivat kaikessa tapauksessa sivistyneitä ja tietäviä ihmisiä ja sellaisina voivat sulautua uuden yhteiskunnan oloihin. Mutta nämä toiset olivat vaikeampia käsitellä. Ennen vallankumousta oli suuri joukko kerjäläisiä, maankiertäjiä, varkaita, tyhjäntoimittajia ja kaikenlaatuisia rikoksellisia molempaa sukupuolta. Minä myönnän että vanha yhteiskunta oli syypää heidän olemassaoloonsa; mutta se ei muuta asiaa — uuden yhteiskunnan oli heidät otettava huolenpitonsa alaisuuteen. Kaiken lisäksi nämä rikokselliset olivat epäinhimillisiä, raakoja ja vaarallisia. Heitä voitiin jonkunlaisessa kurissa pitää ainoastaan alituisesti vartioivan sotilas- ja poliisivallan avulla. Tavallisten kiihoitusten aikoina, varsinkin vallankumouksen hetkinä, oli heillä taipumus liittyä suuriksi aseellisiksi joukoiksi, jotka herättivät melskeillään kauhua. Samoin he tietysti tekivät nykyisen yhteiskunnan muodostamiseen, tarvittavan vallankumouksen kireimmällä hetkellä aikaan saaden paljon häiriöä. Mitä siis uusi yhteiskunta teki heille? Sen ihmisellinen ja oikea elämän tapa tuskin lienee kiinnittänyt heitä; sillä he eivät olleet järkiolentoja: he tahtoivat elää laittomalla ja väkivaltaisella tavalla ennemmin kuin ahkeruudella. Tietysti uusi yhteiskunta havaitsi tällaisen joukon olevan liian vaikean sulattaa."
"Ei läheskään niin vaikeaksi", vastasi tohtori, "kun vanha yhteiskunta. Ensiksikin vanha yhteiskunta itsessään oli rikollinen, moraaliton ja siveetön ja puuttui siltä henkistä valtaa voidakseen vaikuttaa rikoksellisiin. Yhteiskunta itsessään oli syyllinen rikoksellistenkin silmissä oikeudettomaan menettelyyn, ja se herätti heissä koston halua. Sentähden koko sinun aikalaistesi rikoksellisten tuomitseminen muuttui narrinpeliksi. Jokainen järkevä ihminen tiesi, että rikokselliset olivat vääryyden ja välinpitämättömyyden tuloksia, johon yhteiskunnalliset olot ja ne ympäristöt, joissa nämä ihmisraukat olivat pakoitettuja elämään, olivat suoranaisena aiheena Oikeuden mukaan olisi yhteiskunnan, sen sijaan että se tuomitsi näitä rikoksellisia, tullut seisoa heidän rinnallaan korkeamman tuomio-istuimen edessä. Yhteiskunnan olisi tullut ottaa päälleen suurin syiden taakka. Tämän käsittivät ainakin vaistomaisesti rikokselliset ja sentähden eivät voineet kunnioittaa lakia jota he pelkäsivät. He tunsivat, että yhteiskunta joka esti heidät parantumasta, tarvitsi itse itsessään kipeimmin parannusta. Uusi yhteiskunta sitä vastoin ojensi heille lämpimän kätensä. Myöntäen vääryyden, jonka alaisena he olivat olleet menneisyydessä, kehoitti se heitä uuteen elämään uusissa oloissa jotka tarjosivat heille yhdenvertaisen perinnön yhteiskunnallisesta perinnöstä. Luuletko sinä koskaan löytyneen niin raakaa ja tunteettoman rikoksellista ihmissielua, joka ei tuntisi erotusta vääryyden ja oikeuden välillä ja ottaisi vastaan oikeutta?
"Hämmästyttävän suuri lukumäärä rikoksellisista, joista sinä mainitsit ja jotka vanha yhteiskunta tuomitsi mahdottomiksi vaikka ne itse asiassa olivat todistuksia sen yhteiskunnan mahdottomuudesta, otti vastaan ensimmäisen tilaisuuden tullakseen hyviksi miehiksi ja naisiksi. Tietysti oli melkoinen joukko niitäkin, jotka olivat painetut siinä määrin toivottomuuteen ja tylsämielisyyteen etteivät enää voineet luottaa ylösnousemiseensa paraimmalla tahdollakaan. Näitä kohtaan menetteli uusi, täydellistä oikeutta harjoittava yhteiskunta vakavalla sääliväisyydellä. Uusi yhteiskunta ei luonnollisesti kuten vanha rikoksellisia suosinut keskuudessaan. Vanhalla yhteiskunnalla ei milloinkaan ollut moraalista oikeutta — kieltää varastamasta tai tuomita ryöväreitä, sillä koko sen taloudellinen järjestelmä nojasi muutamien joko väkivaltaisesti tai viekkaudella harjoittavaan kansan työntulosten ryöstöön ja niillä keinottelemiseen. Sitäkin vähemmän sillä oli oikeutta kieltää kerjäämästä ja tuomita väkivaltaisuutta nähdessään, että käytännössä oleva järjestelmä synnytti kumpaisenkin. Mutta uusi yhteiskunta, taaten kaikille yhdenvertaisuuden ja elämän yltäkylläisyyden ei jättänyt varkaalle mitään puolustusta eikä perustetta kerjäämiselle ja väkivaltaisuudelle. Valitessaan epärehellisen ja rikoksellisen elämän kunniallisen ja rehellisen asemasta, vetivät he päällensä koko yhteiskunnan ylenkatseen. Hyvällä omallatunnolla sentähden uusi yhteiskunta menetteli rikoksellisten ja siveettömien keralla samalla lavoin kuin mielisairaidenkin, sulkien heidät elämään, ei köyhyydessä ja ankaran rangaistuksen alaisena, mutta erillään muista niin etteivät he voineet jatkaa entisiä paheitaan. Täten kansa heti jo seuraavan sukupolven aikana suuresta vallankumouksesta laskien, voi vapautua perimästään rikollisuudesta, siveettömyydestä ja kurjuudesta. Ja siitä lähtien on kansa elänyt puhtaana sukupolvesta sukupolveen."
KUINKA OLOJEN MUUTOSTA OLISI VOITU JOUDUTTAA.
"Minulla olisi vielä yksi asia, joka koskee olojen muutosaikakautta, ja josta minä haluaisin kuulla selityksesi", sanoin. "Todellisuudessa, sinun väitteesi mukaan, kapitalistit jatkoivat teollista toimintaansa ja omaa taloudellista elämäänsä niin kauvan kun heillä suinkin oli siihen tilaisuutta, tahi paremmin sanoen, niin kauvan kuin heillä riitti työläisiä ja kuluttajia. Ja se tietysti oli ihmisluonteen, se on, kapitalistisen ihmisluonteen mukaista, Samalla oli sellainen kapitalistien menettely vallankumoukselle edullinen, sillä se antoi kyllin pitkän ajan uuden yhteiskunnan hommaajille muodostaa ja järjestää uusi taloudellinen järjestelmä käyntiin, että koko kansa saatiin otetuksi mukaan. Mutta yhtä mahdollista minun mielestäni olisi ollut, että kapitalistit olisivat valinneet toisen tien. Esimerkiksi ajatteleppas, että samalla hetkellä kun vallankumouksellisten käsiin joutui hallitusvalta kapitalistit olisivat tehneet lakon, se on, lakkauttaneet kaikki laitoksensa ja liikkeensä. Tämä, muista, olisi tapahtunut ennen kuin hallitus olisi ehtinyt järjestämään edes uuden järjestelmän alkeitakaan. Se olisi tehnyt vallankumouksen paljon vaikeammaksi, eikö olisikin?"
"Minä en usko että se olisi ollut sen vaikeampi", vastasi tohtori. "Se olisi ainoastaan vaatinut ryhtymään pikaisempiin toimenpiteisiin. Hallituksella olisi ollut tehtävänä kaksi työtä ja ne olisi tullut tehdä heti paikalla: Ensiksi olisi pitänyt ottaa haltuunsa teollisuuslaitokset y.m. ja jatkaa tuotannon suoritusta ja toiseksi pitää huolta kansan toimeentulosta niinkauvan kun tuotanto olisi saatu järjestetyksi. Minä luulen, että kansan toimeentulon turvaamiseksi olisi ryhdytty samanlaatuisiin toimenpiteisiin kun tulvien, katovuosien ja piiritystilan vallitessa ennen. Epäilemättä olisi ensimmäisenä toimenpiteenä ollut ottaa jyvävarastot yleisön käytettäväksi. Samoin myös karjalaumat, lukuunottamatta yksityisiä poikkeuksia, olisi otettu yleisen tarpeen tyydyttämiseksi. Jokaisessa sivistyneessä maassa on aina ylituotantoa ja elintarpeita niin paljon, että ne riittävät useammaksi kuukaudeksi jopa vuodeksikin kansan ylöspitoon. Ja se aika olisi ollut kylliksi riittävä hallitukselle asettamaan kapitalistien pysäyttämä koneisto uudelleen käyntiin uuden järjestelmän alaisena. Jokaiselle kansalaiselle, joka olisi itsensä ilmoittanut yleisön palvelukseen, olisi annettu oikeus yleisistä kaupoista ja varastoista elintarpeiden y.m. tavarain saantiin. Samaan aikaan hallitus olisi ryhtynyt jatkamaan niitä tuotantoaloja, jotka kapitalistit olivat pysäyttäneet, Kaikki entiset työläiset olisivat luonnollisesti jatkaneet työtään niillä, ja niille työläisille joilla ei työtä ennen ollut, olisi yksinkertaisesti sitä hankittu moninaisilla toimialoilla. Uusi tuotannon tulos sikäli kuin kerittiin tuottaa, olisi lähetetty yleisiin kauppoihin ja varastoihin. Näin ollen olisi tulos, ollut aivan sama, mutta nopeampi. Jollei se olisi mennytkään aivan tasaisesti kiireen tähden, niin ei kuitenkaan mitään sellaista pulaa olisi saattanut syntyä kuin entiset liikepulat olivat. Ne tärisyttivät koko kansakuntaa, saaden monenlaista kurjuutta aikaan, joka seitsemäs vuosi ja loppuaikoina useamminkin."
MITEN TYÖTTÖMILLE SAATIIN TYÖTÄ.
"Sinun kysymyksesi muistutti minulle erään seikan, josta mahdollisesti sinulle lienee hyvinkin tarpeellista tehdä selkoa, nimittäin: kuinka saatiin työttömille työtä ennenkuin uusi talousjärjestelmä oli saatu niin valmiiksi, että koko kansa voi siihen sisältyä. Se, mitä sinun aikalaisesi suvaitsivat kutsua 'työttömyyskysymykseksi' — voittojärjestelmä kun pakollisesti synnytti työttömyyttä — oli kasvanut vallankumouksen alusta lähtien yhä suuremmaksi niin, että vuosisadan jamassa jo miljoonat olivat joutilaina. Samalla kun se antoi vallankumoukselliselle kiihoitustyölle aineksia, joiden avulla oli helppo osoittaa mihin kilpaileva ja yksityisvoittojärjestelmään nojaava kapitalinen olintila johtaa, samalla se myöskin antoi kapitalisteille yhä suuremman vallan työläisten yli. Työnsaannin lujituttua äärimmilleen joutuivat työläiset melkoisessa määrin kapitalistien armoille, ja siis heidän talutettavikseen. Ne, joilla oli työtä jo pelkäsivät sen kadottavansa ja ne joilla ei sitä ollut ja siis toivoivat sitä saavansa, alistuivat pelon ja toivon tähden kapitalistiluokan eduksi äänestämään ja muutoinkin toimimaan. Vaalit vaalien jälkeen toimitettiin täten kapitalistien voitoksi, sillä heillä oli valtaa pakoittaa työläiset äänestämään kapitalistien vaalilistalla vastoin omia käsityksiään.
"Tällainen asema pakoitti vallankumouksellisen puolueen ennen yleisen hallituksen valloittamista toimeenpanemaan osittaista työnhankintaa työttömille. Työaloja avattiin työttömiä varten. Näissä töissä taattiin työläisille kapitalistien ahdistuksilta toimeentulo.
"Monissa valtioissa sikäli kun vallankumouksellinen puolue sai jalansijaa, ryhdyttiin käyttämään uusia keinoja työttömyyden poistamiseksi. Tavallisesti valtio takasi jokaiselle kansalaiselle hakemuksen perusteella toimeentulon mahdollisuuden hakijan työnteon perusteella. Hakija otti tällöin palkkansa elintarpeessa, vaatteissa ja asunnossa. Valtio hankki tointa ja työtä. Voitto, joka jäi yli jaettiin aina tasan työläisten kesken. Ulkomaalaisia tavaroita tahi raaka-aineita saatiin ylituotannon markkinoilla myymisestä. Valtion, vankilan ja köyhäinkotien tuotteille oli löydetty erikoinen ostajakunta. Tämä systeemi, jonka avulla valtio avusti ahdinkotilaan joutuneet työläiset keskinäisen toiminnan kautta pitämään huolta itsestään antaen heille tarpeellista johtoa, työaseita ja välineitä yleensä, tuli yleisesti käytäntöön vaikuttaen paljon hyvää kansan keskuudessa. Muutamissa valtioissa tällainen järjestelmä oli kehittynyt erittäin täydelliseksi ja sellaisena se takasi työläisille verrattain paremmat olosuhteet mitä kapitalistien palveluksessa olevilla työläisillä oli. Täten myös työnantajien valta työläisten yli heikkeni ja työläiset pääsivät vapaiksi käyttämään omaa järkeään yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Myöhemmin nämä valtioiden toimeenpanemat sisälliset yhteistoimintaliitot sulautuivat yhdeksi laajaksi työn ja onnen valtakunnaksi."