"Mitenkä meneteltiin naisten suhteen?" minä kysyin. "Voitiinko odottaa, että naiset uuden yhteiskunnan muodostuessa olivat ruumiillisesti ja henkisesti kyvykkäät vastaanottamaan samat tehtävät ja vastuunalaisuudet kuin miehetkin?"
"Missä naiset entuudestaan jo olivat kotoisien askareiden suorittamiseen osaaottamassa", vastasi tohtori, katsottiin heitä yleisöä palveleviksi siihen asti kuin uusi yleistalous astui täydellisyydessään voimaan, tehden yksityiskeittiöt tarpeettomiksi. Muussa tapauksessa naiset antautuivat miesten kanssa samoilla ehdoilla suorittamaan velvollisuuksiaan uudessa yhteiskunnassa sillä eroituksella, että heidän ruumiin voimilleen sopivia toimia järjestettiin.
"Jos vallankumous olisi tapahtunut sata vuotta aikaisemmin jolloin naisilla ei ollut muuta ammattia kuin kotiaskareet, niin olisi muutos ollut huomattava. Mutta nyt naiset olivat jo siirtyneet teollisuus- ja liike-aloille. Ja kun vallankumous tapahtui oli miltei kaikilla naimattomilla naisilla varma ammatti- tai toimialansa. Naisille vallankumous ainoastaan loi samanlaatuiset oikeudet kuin miehillekin.
"Tietysti naineiden naisten laita oli hieman erilainen. On pitkiä aikoja, jolloin naineet naiset eivät voi ottaa osaa minkäänlaatuisiin yleisiin toimiin. Mutta tällaisia tapauksia lukuunottamatta ei löydy mitään pätevää syytä minkätähden naineet naiset viettäisivät joutilaampaa elämää kuin miehetkään. Uuden yhteiskunnan aikana, ne olivat naiset itse, jotka vaativat itselleen annettavaksi miesten kanssa tasaväkinen tilaisuus yleiseen työn suoritukseen sekä oikeuksien nautintoon. Miehet eivät olisi naisia vaatineet työnsuoritukseen. Tämän ohella on sinun muistettava, että vallankumous koko ajan oli tarkoittanut luoda olot, joissa naiset saavat suuremmat oikeudet elämään kuin ennen ja että he tulevat tasa-arvoisiksi velvollisuuksien täytössä ja oikeuksien nautinnossa miesten kanssa. Naiset, naineet ja naimattomat, olivat väsyneet holhousasemaan ja vaativat vapauttaan. Jollei vallankumous olisi taannut naiselle yhdenvertaisuutta ja toveruutta miehen rinnalla, niin ei se koskaan olisi saanut osakseen naisten kannatusta.
"Lapset kasvatettiin alussa kotona. Ja ne naiset, jotka äiteinä lapsia kasvattivat, olivat vapaat muusta toimesta. Mutta äitejä ei sentähden estetty osaa-ottamasta, jos heillä aikaa ja halua oli, yleiseen työhön. He saivat itse sen määrätä. Myöhemmin sitten perustettiin etevät kasvatuslaitokset, joissa lapset hoidettiin ja kasvatettiin tieteen kaikkien sääntöjen mukaan. Tämä vuorostaan vapautti naiset ja antoi heille yhä lisääntyvän mahdollisuuden miesten kanssa yhtä suureen toimintavapauteen yleisillä toimialoilla."
KOSKA TALOUDELLINEN YHDENVERTAISUUS TÄYDELLISESTI ASTUI VOIMAAN.
"Kun yksityiskapitalismin viimeinenkin jäännös oli hävinnyt näyttämöltä, ryhtyi hallitus turvaamaan koko kansan olemassaoloa ja hyvinvoinnin. Siihen asti yleiset työt toimitettiin palkkaperusteilla, joka oli ainoa käytäntöön soveltuva aikana, jolloin vielä melkoisen suuri määrä tuotantoa ja kauppaa välitettiin kapitalistien toimesta. Sitäpaitsi teollisen joukon ääretön lisääntyminen hallituksen työaloilla, teki toistaiseksi kerrassaan mahdottomaksi minkäänlaatuisen jakokeskiarvon laatimisen. Kuitenkin oli hallituksen tarkoitus saada mahdollisimman tasaiseksi tulosten jako. Ja se toimitettiin toimialojen työpalkkojen yhtäläistyttämisellä.
"Esimerkiksi: yksi työläinen oli saanut kaksi dollaria, ja toinen puolitoista dollaria päiväpalkkaa. Kun nyt yleisissä kaupoissa tavarat olivat huoistuneet puolella entisiin hintoihin verraten, niin saivat työläiset tällöin palkallaan puolta enämpi kuin ennen. Nyt hallitus korotti puolentoista dollarin palkan kahteen dollariin Kahden dollarin miehen palkasta ei kadonnut mitään. Kumpikin rupesi saamaan saman verran palkkaa. Ja tämä palkankorotus korvattiin vuorostaan palkkalisän tuotantokustannuksiin merkitsemällä ja yleisten kauppain tavarain hinnan vähäisellä korotuksella, joten kaikki yhteisesti tulivat korvaamaan palkankoroituksen tavarain hinnoissa. Kenelläkään erityisesti ei voinut olla nurisemista tätä toimenpidettä vastaan, sillä se oli yhteistyön tulos, josta jokaisella oli oikeus ainoastaan yhtäläiseen osuuteen. Täten aikaa voittaen valtio tuli tilaan, jossa samanlaisen osuuden jako kaikilla työaloilla kävi mahdolliseksi. Korkeapalkkaisten virkailijain palkat jyrkästi alennettiin työväen palkkojen kanssa samalle asteelle; sillä koko vallankumouksen henki oli vaatinut, että jokaisen ihmisen tuli olla taloudellisesti saman-arvoisen työläisen ilman taloudellisia etuoikeuksia.
"Mutta tietysti ei palkkojen samanlaistuttaminen ollut tärkein työ, jonka kautta taloudellinen yhdenvertaisuus saavutettiin. Paljon tärkeämpi ja radikaalisempi oli kysymys työkyvyttömien, ala-ikäisten, vanhojen ja sairaiden samanlaatuisen tulososuuden nauttijoiksi saattaminen. Vallankumouksen aikana tuli hallituksen menetellä kuten kapitalistienkin ja siten ottaa huolenpitonsa alaisiksi ainoastaan työkykyiset henkilöt. Sairaiden, lapsien ja vanhojen toimeentulosta ei silloin voitu huolehtia, sillä hallituksen oli kilpailtava yksityiskapitalismin keralla. Mutta heti kun valtio sai haltuunsa koko maan taloudellisen elämän välineet, ryhtyi se niiden avulla toimimaan vapauden julistuksen periaatteiden mukaan, jotka siihen asti olivat olleet mahdottomia käytännössä toteuttaa. Tämän julistuksen periaatteet vaativat, että kaikilla ihmisillä tuli olla yhdenvertainen oikeus vapauteen, elämään ja onneen ja että hallitus oikeastaan voi olla olemassa hyvän ja oikean toimeenpanemiseksi, jonka ensimmäisenä ehtona on, että kaikki saavat yhdenvertaisen taloudellisen elämän mahdollisuuden. Näin ollen kaikki täysi-ikäiset ihmiset, jotka kykenivät työhön, olivat velvollisuudessa sen tekemään, jos he mielivät saada osuutta yhteistyön tuloksista. Mutta samalla kaikki ihmiset, jotka kerran tunnustivat uuden yhteiskunta- ja talousjärjestelmän oikeudellisuuden, olivat oikeutetut saamaan samanlaatuisen osuuden sen toiminnan tuloksista katsomatta siihen, josko he olivat työkykyisiä tai ei. Esimerkiksi lasten suhteen tehtiin sellaisia määritelmiä, jotka estivät heidät kärsimästä itsekkäiden vanhempien huolimattomuudesta.
"Lähimpänä seurauksena tietysti saivat varsinaiset toimivat työläiset vähemmän kuin jos he olisivat yksin olleet jako-oikeutettuja, alutta jos otetaan huomioon, että he täten säästyivät turvaamasta yksilöllisesti työhön kykenemättömien sukulaistensa toimeentulon, niin eivät he mitään kadottaneet. Päinvastoin pääsivät he vapaiksi, sillä he tiesivät, että kaikki olivat yhteiskunnan toimesta turvatut, eivätkä siis tarvinneet yksilöllistä armeliaisuuden synnyttämää apua. Sitäpaitsi jokaisen osuus oli siksi suuri, että yhteiskunnan tuli ryhtyä laatimaan yhä enemmän nautintotilaisuutta ja vähentämään työtaakkaa."
LOPULLINEN TILINTEKO KAPITALISTIEN KANSSA.
"Eräs asia" keskeytin minä, "on minulle vielä hieman epäselvänä. Kun kansa lopullisesti otti haltuunsa kaikki maat, koneet, teollisuuslaitokset ja yleensä pääomat, niin piti epäilemättä kansan tehdä jonkunlainen tilitys kapitalistien kanssa, joiden entinen omaisuus oli täten kansalliseksi saatettu. Mitenkä se tehtiin? Ja mikä oli tässä lopullisessa tilinteossa perusteena?"
"Kansa syrjäytti tilinteon", vastasi tohtori. "Kuillotiini, vankila ja teloitus ei tullut tässä vallankumouksessa kysymykseen kuten entisissä kumouksissa. Tosin kumoustaistelun aikana kapitalistien ärsyttävä vastustus oli synnyttänyt pahaa verta taistelevassa kansassa. Ja uhkauksia oli tehty kostosta. Mutta voitto toi mukanaan lämpimän ihmisyyden tuulahduksen, jonka kanssa kaikki katkeruus katosi. Kansa antoi menneisyyden anteeksi kapitalisteille."
"Kuulkaas tohtori", keskeytin; "en minä sitä tarkoittanut. Sinä käsität minun väärin. Muista että minä tässä edustan entisyyden kapitalismin henkistä katsomusta. Ja siis minä tarkoitin kysyä, minkä hyvityksen kansa antoi kapitalisteille heidän omaisuudestaan. Kahdennenkymmenennen vuosisadan katsomuksen kannalta asioita katsellessa, olivat kapitalistit velkojain puolella lopullisessa tilinteossa, jos sitä tehtiin."
"Etkö sinä huomaa, ettei kumouksellisilla ollut mitään tilivelvollisuutta kapitalisteille. Siinähän oli kysymys oikeudesta. Jos kumouksellisten olisi tullut kapitalisteille jotain korvausta maksaa, olisi se osottanut, että kapitalistit ovat oikeassa, jolloin kumoukselliset olisivat luonnollisesti olleet väärässä. Mutta tässä tapauksessa kapitalistit olivat väärässä; ja siinä tapauksessa ne olivat kapitalistit, joiden olisi tullut kansalle maksaa hyvityksen vääryydestä. Kansa oli päättänyt millä hinnalla tahansa päästä vapaaksi entisten orjuuttajiensa kahleista. Kun entisaikoina orjain vapautuksesta tuli kysymys, tunsivat orjainomistajat itsensä sangen onnelliseksi kuin saivat sen vapauden antamalla säilyttää henkensä. Jos kapitalistit nyt olisivat nostaneet kysymyksen hyvityksestä, olisi se heille ollut hyvin onneton seurauksiltaan. Heidän kysymykseensä, kuka maksaisi heille omaisuuksista, jotka valtio otti haltuunsa, olisi kansa vastannut: Kuka maksaa siitä vapaudesta, ilosta ja elämästä, joka heidän vanhemmiltaan oli ryöstetty. Näin ollen oli kapitalisteille viisainta olla vaiti ja kiittää onneaan, ettei mitään sellaista lopputilitystä toimitettu. Sitäpaitsi olisi kapitalistien hyvitys edelleenkin säilyttänyt yksityisomistuksen käsitteen sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti. Ja se olisi ollut vaarallista."
"Minä nyt täydellisesti käsitän", vastasin. "Mutta eräs toinen seikka on vielä hämäränä minulle. Se on kumouksellisen liikkeen alkuaikoina muodostettujen kunnallisomaisuuksien seikka. Kuten tiedät, otettiin kumouksen alkuaikoina sellaiset omaisuudet kuten valaistuslaitokset, rautatiet, sähkösanomalinjat j.n.e. kunnallisomaisuudeksi, jolloin hallitus kapitalistisena ollen antoi kapitalisteille näillä aloilla saaduista tuloista jonkunlaista voittoa. Yleinen mielipide kun silloin ei vielä ollut täydellisen kumouksen puolella. Koska tällainen voiton jako kapitalisteille lakkautettiin?"
"Sinä nyt jo käsittänet", vastasi tohtori, "että kun yleinen käsitys syntyi siitä, että taloudellinen tasa-arvoisuus oli astumassa käytäntöön, ryhdyttiin vastustamaan voitto-osinkojen maksoa sellaisista välineistä, joilla yksityiskapitalistit eivät kuitenkaan olisi voineet mitään tienata ilman kansan suostumusta, Sitäpaitsi yksityisomaisuus, joka oli ollut voitto-osingon peruste, kadotti vuosi vuodelta yhä arvoansa ja siten myös voiton kiskomisarvoa. Kapitalisteilta ei ostettu mitään pääomia tai tuotannon välikappaleita. Korkeintaan heille taattiin olemassa olon turva kumousaikana. Sitäpaitsi omistusoikeuden annettiin pysyä kapitalistien käsissä; valtio otti omaisuudet ainoastaan käyttääkseen valtion eduksi. Hallitus estääkseen yleisesti ilmenevää vääryyttä esim. rautatieliikenteen aloilla jatkumasta, ryhtyi hoitamaan rautatieliikennettä. Rehellinen omaisuuden arvio toimitettiin. Sen perusteella määrätty voitto-osinko — jos voittoa tuli — maksettiin omaisuuden omistajille. Tämä menettelytapa ehkäisi yksityiskapitalismin väärinkäytökset yleisöä ja työläisiä kohtaan. Samalla kun sen avulla miljoona rautatieläistä siirtyi yleisten työläisten, s.o. kansan palvelijain listalle, nauttimaan suurempaa turvallisuutta ja hyvinvointia.
"Yleinen periaate, joka määritteli kumouksellisten menettelytavan kaikenlaatuisten omaisuuden omistajain kanssa myönsi, että silloinen omaisuuden jako oli väärä ja omistusoikeus moraalisesti kelpaamaton, joten niin pian kuin mahdollista uusi järjestelmä oli saatava aikaan. Mutta kuitenkin siihen asti kun uusi järjestelmä aikaan saataisiin vanhan sijalle tuli omaisuuden omistajain laillisia oikeuksia kunnioittaa, ja siinä missä yleisön etu vaati heidän omaisuuksiinsa nähden johtovallan valtiolle, tuli valtion turvata heidät kaikelta kärsimykseltä. Yksilöllistä elämisen oikeutta ja tilaisuutta ei saa ottaa pois ennenkuin yleiseltä kansan taholta voidaan tarjota tilaisuus toisenlaisen tuotantoperusteen mukaiseen elämään yhteistuotannon nojalla. Tämän periaatteen käyttö oli kumouksellisilla johdonmukainen; selvä ja ehdoton. Vanhaa omaisuuslakia, niin kiero kuin se olikin, eivät he ryhtyneet poistamaan rähinällä ja väkivallalla. He sen tekivät niin johdonmukaisella oikeudentuntoon ja järkeen nojaavalla menettelyllä, ettei kukaan siitä todellisesti joutunut kärsimään."
"Muodostaakseni koko asiasta yleisen johtopäätöksen", keskeytin minä, "tuli kapitalistien uuden yhteiskunnan muodostumisen aikana alistua saman lain alaiseksi kuin täältä elämästä kuoleman kautta tulevaan siirtyessä. Heidän yksinkertaisesti oli jätettävä rahat jälkeensä."
"Johtopäätöksesi todellakin on hyvin sattuva", vastasi tohtori. "Ainoastaan yksi huomautus on sen suhteen tehtävä. Ennen vanhaan, niin kerrotaan, pidettiin muuttoa täältä maailmasta tulevaiseen ikävänä. Mutta vanhasta yhteiskunnasta uuteen muutto oli iloinen asia. Kun yhteiskunta oli ollut vallalla puoli vuosikymmentä niin ei ollut yhtään entisistä miljoneereista, joka ei olisi pitänyt elämäänsä siinä toisten kanssa yhdenvertaisena parempana kuin ennen rahapohattana oloaan."
"Saatiinko uusi yhteiskuntajärjestelmä niin pian täydellisesti muodostetuksi?"
"Tietysti ei se niin täydelliseksi, kun se nyt ilmenee, voinut tulla muutamissa vuosissa. Se otti sukupolven ajan ennenkuin kaikki asiat saatiin järjestetyiksi täydellisemmin. Mutta tämä järjestely oli helppoa, hauskaa ja luonnollista: sillä sitä toimittamassa oli hyvin vointiin haluava, toimintavapaa ja kykenevä kansa, jonka tarvitsi ainoastaan havaita epäkohta niin oli se jo poistettu. On aivan mahdotonta kuvailla sinulle sitä yleistä innostusta, joka valtasi kansan vallankumouksen tapahduttua. Koko kansa ryhtyi jättiläisvoimin kohottamaan kansaa sille elämän asteelle, jossa ennen rikkaat olivat olleet. Ei koskaan ennen sellaista jättiläisvoimaa ja harrastusta historiasta saateta löytää. Ennen vanhaan kansalla ei ollut kylliksi työtä. Miljoonat rikkaat ja köyhät joko haluttomasti tai halusta olivat laiskoina. Sitäpaitsi puoli siitä työstä, joka tehtiin menetettiin turhanaikaisessa kilpailussa tai tarpeettomien ylellisyystavarain tuottamisessa muutamia aniharvoja varten. Kansa oli aina tyytymätön. Joutilaita työvälineitä, joutilasta maata ja joutilasta kaikenlaatuista pääomaa oli pilkkaamassa kansan puutetta ja kurjuutta. Nyt, yhtäkkiä ei riittänyt kylliksi käsiä, työvälineitä, sähkö- tai höyryvoimaa ja aikaa niiden suurten parannusten ja uudistusten aikaansaamiseksi, jotka olivat tarpeellisia kaikkien yhdenvertaiselle toimeentulolle. Sillä kaikki eivät olleet yhdenvertaisia ja onnellisia ennenkuin kaikki saivat runsasta ja hyvää ruokaa, hauskoja koteja, lämpimiä pukuja ja iloa.
"Uuden yhteiskuntajärjestyksen ensimäisenä vuotena oli tuotanto kolmea kertaa suurempi mitä vanhan järjestelmän vallitessa. Mutta sitten kasvoi tuotantokyky suuremmassa asteikossa. Toisena vuotena se oli jo taas puolella edellisestä kasvanut.
"Ennen vanhaan riideltiin hyvin paljon palkoista. Viidenkymmenen sentin päiväpalkan erotus saattoi merkitä ilmeistä nälänhätää. Se oli jo koko suuri rahamäärä ja sellaisena hyvinkin suuri tekijä ihmisten elämässä. Täten emme saata ihmetellä, että näille ihmisille oli vaikea käsittää miten taloudellinen yhdenvertaisuus oli mahdollinen. Se käsittämättömyys oli ihan luonnollinen. Ihmiset taistelevat muruista, joita rikkaan pöydältä putoaa, kun he ovat nälänhädässä, mutta eivät riitele leivästä juhlapöydän ääressä. Kun vallankumouksen jälkeen uusi yhteiskunta ylöllisen elämän kaikille turvasi, katosi tuo entinen kirottu nälkävaikutin ja sen mukana erilaatuinen käsitys elämän mahdollisuudesta. Uuden yhteiskunnan työläisten toiminta sai kiihotinta yhdenvertaisuuden yhä liittyvästä käsitteestä, oikeuden ja velvollisuuden tunnosta jota veljeyden ja yhteenkuuluvaisuuden tietoisuus kannusti. Työ sai korkeammat edut, joten työ oli kunnioitetuin asia. Ja työläinen, yhdeksännentoista vuosisadan palkkaorja oli kohonnut ihmisyyden jaloksi ritariksi."
XXXVIII.
SOKEAIN KIRJA.
Lukija, mahdollisesti siitä keskustelusta, joka minulla tohtori Leeten keralla on ollut, josta tämän kirjan lehdillä puhutaan, on tullut siihen johtopäätökseen, että minun yksinomaisena työnäni oli tutkia nykyisen maailman taloustiedettä ja yhteiskunta filosofiaa. Se johtopäätös olisi kuitenkin hyvin erehdyttävä. Niin jännittävää kuin edellä mainittu tutkimus-ala olikin, käsitti se kuitenkin verrattain pienen osan harrastuksistani. Sen sijaan olin paljon suuremmassa määrin kiintynyt Edithin kanssa tutkimaan erästä toista seikkaa. Tästä ei ole tullut ennen mainituksi sentähden, että katsoin sen tutkimuksen alan olevan kaikille melkoisen tunnetun. Siksi en siitä tohtori Leetellekään mitään pitkiin aikoihin puhunut.
Vasta sitten kun hän oli saanut selitetyksi vallankumous-ajan kehitys tapahtumat, sattui eräs seikka joka johdatti keskustelun siihen.
Eräänä iltana palasin Edithin kanssa kävelyltä. Ja kun ilta oli jo myöhäinen, meni Edith levolle. Minä sitävastoin en halunnut nukkua. Sen vuoksi katsahdin tohtori Leeten työhuoneeseen. Ja aivan oikein. Siellä paloi lamppu ja tohtori näytti lukevan erästä isohkoa kirjaa.
Jouduttuani lähemmäksi, näin nimen kirjan selkämyksessä. Se oli Kenloen kirjoittama "Sokeain kirja."
"Kirjallahan on kummallinen nimi", virkoin tohtorille, joka jo oli huomannut minut ja pyytänyt kanssaan keskustelemaan.
"Niin on. Se on myöskin kummallinen kirja, vastasi tohtori. Kirja on lähes sata vuotta vanha; se on nähtävästi julaistu heti vallankumouksen jälkeen. Kaikki olivat silloin iloisia ja onnellisia ja sellaisina valmiit unhottamaan kapitalistien ja oppineen luokan katkeran ja pitkällisen vallankumouksen vastustamisen. Papit, jotka olivat saarnanneet, opettajat jotka olivat opettaneet ja kirjailijat jotka olivat kirjoittaneet vallankumousliikettä ja sen pyrkimyksiä vastaan, olivat nyt kovaäänisimmät vallankumouksen ylistäjät. He eivät mitään niin suuresti toivoneet kuin sitä, että heidän entinen menettelynsä unhoitettaisiin. Mutta Kenloe jonkunlaisen kylmän oikeuden tunteen valtaamana päätti estää unhotuksen peittämästä niitä asioita. Sentähden otti hän suorittaakseen vaivaloisen työn. Hän kokoili nimiä, päivä- ja kuukaus-määrät, paikkojen nimet ja suuret joukot puhujien puheita, pappien saarnoja ja sanomalehtiä, joissa kapitalistisen yhteiskunnan puolustajat olivat hurjalla kiihkolla yksityisomistusta puolustaneet ja siunanneet mutta vallankumouksellisia kironneet. Nämä hän sovitteli kaikki yhteen tarkoituksella ikipäiviksi ikuistuttaa sellaisten sokeain paimenten maineen, jotka kansakunnan sokeudessaan olivat kurjuuden kuiluun johdattaneet ja jotka edelleen sokeudessaan sieltä kuilusta ylösnousemista vastustivat. Hän aavisti että joskus tulee aika, jolloin on vaikeanlainen ymmärtää kuinka järkevät ja sen lisäksi oppineet ihmiset voivat olla niin hulluja, että vastustivat taloudellista kehitystä, joka johti taloudelliseen yhdenvertaisuuteen ja yleiseen onnellisuuteen. Sellaista aikaa varten hän valmisti tämän teoksen. Sitä hän ei tehnytkään suotta. Nyt se on jo käynyt tarpeelliseksi, sillä tuntuu melkein mahdottomalta uskoa, että koskaan on saattanut löytyä niin typeriä ihmisiä, jotka nykyistä onnea ja siihen johtuvia liikkeitä vastustivat. Luonnollisesti kirjan ilmestyminen vaikutti katkeruutta silloin vielä elävissä teoksessa mainituissa vastahangan vetäjissä. Ne henkilöt miltei vihasivat häntä. Kuitenkin olkoon sanottu, että jos koskaan määrätyt henkilöt tarvitsivat sellaista terveellistä rankaisua, niin olivat ne juuri ne joista kirjassa kerrottiin.
"Kun minä kirjaston hyllyllä huomasin eräänä päivänä tämän teoksen, juolahti mieleeni, että se on tarpeellinen täydentääkseni sinun tietojasi vallankumouksesta. Olinhan sinulle tähän asti selitellyt etupäässä kansan suhdetta siihen. Siten kapitalistiseen elämän ymmärrykseen nojaavien luokkien, joihin sinäkin aikoinasi kuuluit, suhde oli jäänyt toisarvoiselle selitykselle. Ja tämä teos on omiaan selittämään ne katsomukset, joita kapitalistiluokka omasi suuren vallankumouksen suhteen."
Minä vakuutin tohtorille olevani kernas kuulemaan. Minä olin jo vähitellen kasvanut uuteen, kahdennenkymmenennen vuosisadan katsomukseen kiinni siinä määrin, että tuntui ihan oudolta kuulla minua luettavan vanhan ajan kapitalistiseen luokkaan. Samalla oli uteliaisuus uutuuden viehätyksen kautta herännyt minussa.
"Edellyttäen, että sinä olet halukas kuulemaan", virkkoi tohtori, "olen minä järjestänyt erikoiselle listalle ne pääasiat, joista Kenloen kokoelma puhuu. Siis nyt voimme käydä niitä tarkastelemaan. Tietysti kokoelmassa on useampia muita verrattain opettavia kertomuksia, mutta niihin ei ole nyt tilaisuutta syventyä."
Minä etsin itselleni mukavan tuolin jonka jälkeen tohtori ryhtyi selittelemään Kenloen teoksen pääsisältöä.
KIRKON VASTUSTUS.
"Papisto näyttää sinun päivinäsi olleen kansan johtaja, joten on oikeus ja kohtuus, että otamme ensin tarkastaaksemme heidän vastaväitteitään vallankumouksen suhteen. Silmin nähtävästi papisto ei uskaltanut kärjistää kurjien olojen vastustamista äärimmäiseen jyrkkyyteensä sentähden, että ne olot itse asiassa perustuivat kristillisyyden perusaatteeseen. Sen sijaan heidän vastustuksensa suuntautuu suurimmaksi osaksi käsitysten sekoittamiseen.
"Papisto järkeili, että perussyy ihmisten yhteiskunnalliseen kurjuuteen oli synti ja pahuus, joten oli aivan turhaa odottaa mitään hyvää yhteiskunnan uudesti järjestämisestä niin kauvan kun ihmiset eivät sisällisesti olleet parantuneet ja synnistä luopuneet. Näin ollen niinkauvan kuin ihmisissä sisällistä uudesti syntymistä ei tapahtunut, oli kerrassaan turhaa yrittää minkäänlaatuisten yhteiskunnallisten olojen korjaamista ja uudistamista. Uudet järjestelmät olisivat yhtä huonoja elleivät ihmiset sisällisesti olisi parantuneet.
"Näissä väitteissä oli totuutta ainoastaan siinä, että kansalle on turha perustaa mitään malliyhteiskuntaa kenenkään muun. Myöskin siinä väitöksessä, että kansan tulee kehittyä asteelle, jossa se voi sulautua uusiin oloihin, on totuus. Kansan tulee taloudellisten ja yhteiskunnallisten olojen perusteella tulla varmaan tietoisuuteen vallitsevien olojen kehnoudessa ja sitä vaikuttavista syistä. Sen jälkeen on kansan itsensä taisteltava uusien muotojen järjestämiseksi. Mutta samalla kun sen myönnämme, on huomautus tehtävä sitä väitöstä vastaan, että synnin ja pahuuden tähden olisi yhteiskunnallinen kurjuus olemassa, sillä päinvastoin yhteiskunnallisesta kurjuudesta on seurauksena suurin osa niistä ilmiöistä, joita synnin ja pahuuden nimellä tunnemme.
"Historia todistaa, että kansan valmistuminen määrättyyn olojen muutokseen havaitaan siitä, miten laajalle levinnyt ja syvällinen on olojen muutoksen vaatimus. Kun kansat tositeolla rupesivat vaatimaan uskonnon ja omantunnon vapautta, todisti se että kansa oli valmistunut ne vastaanottamaan. Kun kansa voimakkaalla tavalla rupesi vaatimaan kansan hallitusta, oli se selvänä todistuksena siitä, että kansa oli valmistautunut sen varalle ja että se voi itsensä sovittaa niiden olojen pohjalle. Se ei ollut tarpeellista ottaa huomioon, josko kaikki olivat yhtä kyvykkäitä ja hyviä. Myöhempi kokemus kyllä osoitti miten on toimittava kussakin tapauksessa. Varmaa kaikessa tapauksessa oli, että siellä missä kansa oli tällaisen asteen saavuttanut, kävivät vanhat olojen muodot mahdottomiksi. Ja silloin välittämättä siitä, kuinka hankalat alussa uudet olot olivatkin, kansan edut vaativat niiden omaksumista, joten niiden muutosten vastustaminen oli edistyksen vastustamista.
"Katsoen tässä valossa yhdeksännentoista vuosisadan loppua, mitä todistuksia oli silloin siitä, että maailman kansa oli valmistunut uuteen olojen muutokseen? Todistus on se yleinen vaatimus, joka uusia järjestelmiä sangen kiihkeästi oli herännyt vaatimaan. Kansa, tärkeät muutokset saadakseen oli valmis taistelemaan vaikka Jumalaa vastaan. Mitä muita todistuksia siis voitiin vaatia siitä, että kansa oli valmis astumaan uusiin oloihin, uuteen veljeyden ja yhdenvertaisuuden valtakuntaan.
"Jos papisto, joka vallankumousta vastusti sen tähden ettei parempi yhteiskuntamuoto voisi olla miksikään hyödyksi ilman kansan sisällistä parannusta, oli rehellisesti vakaumuksensa perusteella sitä mieltä, niin olisivat he heti ensi silmäyksellä yleiseen mielipiteeseen saattaneet havaita sen mahtavan siveellisen voiman, joka pyrki uusia oloja muodostamaan. Silloin heidän käsityksensä olisi täytynyt muuttua.
"Mutta meillä on hyvin suuri syy luulla etteivät he olleet täysin rehellisiä. He väärensivät Kristuksen opin perusajatuksia. Sen sijaan, että he olisivat saarnanneet syntiä synnyttäviä oloja vastaan ja ryhtyneet muodostamaan oloja sellaisiksi, että niissä todellinen kristillisyys, rakkaus, veljeys ja yhdenvertaisuus olisi ollut mahdollista, vastustivat he kaikkea sellaista työtä. He myönsivät, että vallalla olevat olot olivat kurjia ja epäkristillisiä. Mutta samalla he kielsivät niitä muuttamasta sentähden etteivät ihmiset olleet vielä kyllin hyviä kokeakseen parempia oloja. Oli tarpeellista odottaa niin kauvan, että oli kyllin hyvä jättääkseen paheet pois. Edelleenkin oli jatkettava ryöväystä ja siveettömyyttä niinkauvan kun tulee kyllin voimakkaaksi niistä luopumaan.
"Tämä oli papiston opetuksen ydin, vaikkakin se toisilla sanoilla kirkoissa esitettiin. Ja näin ollen ei heidän tuomionsa ote ollut läheskään ankara. Kenloe on heitä kerrassaan liian lievästi moittinut."
KIIHOTTIMIEN PUUTE.
"Mutta älkäämme pappisparoille olko kovin ankaroita. He olivat kuitenkin melkoisen tyhmiä kaikesta päättäen. Sen sijaan luokaamme silmäys sen ajan taloustieteilijöihin. Katsokaamme mitä heillä oli sanomista.
"He väittivät, että uusi järjestelmä ei voi pysyä pystyssä, sillä ihmiset eivät viitsi tehdä riittävästi työtä kun ei ole yksilöllisiä kiihottimia. He edelleen koettivat uskottaa, että ihmisillä kaikkina aikoina tuli olla melkoinen määrä kurjuutta ja puutetta, jonka pelko heidät ainoastaan saattoi pakoittaa ahkeraan yritteliäisyyteen työnteon aloilla.
"Katsokaammepa nyt tätä vastaväitettä. Vanhan yhteiskunnan vallitessa oli pääasiallisesti kaksi toiminnan kiihoitusta: yksi kohdistui etupäässä laajoihin kansakerroksiin, jotka elivät kädestä suuhun, omaamatta mitään muita toiveita; toinen kohdistui rikkaiden pääomanomistajain luokkaan, kiihoittaen heitä yhä virkeämpään omaisuuden kokoamiseen. Kansakerroksien laajoja joukkoja ajoi aina pelko puutteesta ja nälkäkuolemasta. Rikkaita kiihoitti kullan himo hirveään kamppailuun sen omistamisesta. Sitävastoin uuden yhteiskuntajärjestelmän vallitessa kaikilla tuli turvatuksi samanlainen toimeentulo samanlaatuisten velvollisuuksien perusteella, joten kärsimyksien epätoivoinen pelko lakkaisi. Kukaan ei liioin voinut toivoa rikkauden kokoamisen kautta etusijaa toistaa ylitse. Edelleen silloin yleinen hyvinvointi olisi paljon suuremmassa määrin yksityisten silmämääränä mitä suoranainen persoonallinen etu. Sentähden väitettiin, että moisen järjestelmän seurauksena olisi ihmisten laiskuus. Jokainen tekisi mahdollisimman vähän työtä. Ainoastaan hädin tuskin niin paljon työtä tehtäisiin, että niukasti toimeentullaan, mutta ei enempää. Siten elämä uudessa yhteiskunnassa muodostuisi melkoisen köyhäksi."
"Sellainen väitelmä tuntuukin hyvin luonnolliselta", liitin tohtorin puheeseen. "Minä olisin kernas pitämään sellaista väitöstä hyvinkin pätevänä."
"Siten sinun aikakautesi kapitalistitkin väitelmistään ajattelivat. Mutta itse asiassa ne väitelmät olivat kapitalistiselle yhteiskuntajärjestelmälle eikä uudelle vaaralliset. Ajattelehan, että näissä väitteissä mitä röyhkeimmällä tavalla huomautetaan, ettei sen yhteiskunnan olemassa olo voi muutoin olla mahdollinen kun ainoastaan alituisesti vallitsevan nälän ja puutteen perusteella. Ajattelehan, Julian, mikä on sen parempi todistus kapitalistisen yhteiskunnan kirotusta kieroudesta ja uuden yhteiskunnan välttämättömyydestä, kuin tämä kapitalistisen yhteiskunnan suojelijain taholta tehty puolustusväite, joka aivan alastomana kertoo, että kansan on aina kärsittävä nälkää heidän yhteiskunnassaan. Mikään yhteiskunta ei saattaisi enää olla kurjempi kuin kapitalistinen, jonka vankin puolustus on kurjuus ja puute."
"Jos mikään niin tämä kapitalistien taholta tehty väitös heikensi heidän omaa asiaansa kun sitä ajatellaan sinun esittämässäsi valossa;" sanoin. "Alussa, kun ei sitä lähemmin tutki, tuntuu se koko vahvalta puolustukselta."
"Syy siihen on löydettävissä siinä, että sinun aikalaisesi rikastumista pitivät ylimmässä arvossa, joten heistä tuntui koko elämän lopulta, kun sellaiset tilaisuudet tulevat loppumaan. Silloinhan ei enään kellään olisi ollut tilaisuus rikastua ja sen eduksi taloudellisista toimistaan s.o. ryöstöä jatkaa. Ja siinä he olivatkin oikeassa. Mutta varsin eri kysymys on, josko se merkitsi yleisen yritteliäisyyden katoamista. Eri kysymys on myöskin se, josko yksityinen rikkauden kokoon haaliminen todellisuudessa lisäsi yhteiskunnan rikkautta. Se kyllä yritti kehittää rikkauden keskiarvoa silloin kuin se oli ehtona uudelle rikkaudelle, mutta ei muutoin. Sitäpaitsi jos otamme huomioon, että kapitalistit keinottelivat suuremmaksi osaksi jo ennen kehitetyn rikkauden kustannuksella yksityisten etujen tähden, ei yleisen rikkauden kehittäminen tule kysymykseenkään. Edelleen oli kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä tuhlaavainen rikkauteen nähden.
"Kapitalistien rikastumisen halu oli perusvaikutin siihenkin vähään rikkauden luontiin, joka entisaikoina tapahtui. Sitä kutsuttiinkin voiton tuotannoksi. Mutta meidän aikakautemme taloustieteilijät väittävät että tuotannon harjoittaminen voiton tähden ja sitä varten on taloudellinen itsemurha sentähden että se asettaa vissit rajat tuotannon harjoittamiselle. Ainoastaan voittoa tuottavia tuotannon aloja harrastetaan. Voittoa tuottamattomat, vaikka ne olisivat kuinka tärkeät kansan elämälle tahansa, heitetään syrjään. Muutamat rikastuvat ja suurin ihmiskunnan osa jää puille paljaille. Niin ollen ei liene väärin sanottu, että tällainen rikkauden tuotanto oli päin vastoin köyhyyden ja kurjuuden tuotanto. Sillä aina toiminnan vaikutukset on laskettava kansakunnan enemmistön eikä suinkaan muutaman aniharvan yksilön olojen mukaan. Luultavasti tässä on kylliksi sanottu selitykseksi niille väitteille, joiden mukaan ihmiskunta tulisi kadottamaan yksityisen rikkauden ylläpitämän kiihoituksen lakkauttamisesta. Nyt meillä on todistuksia, että juuri sen kiihoituksen lakkauttamisen kautta pääsi kansakunta erilleen köyhyydestä ja rikkauden yksilöllisestä kokoon haalimisesta.
"Nykyisen yhteiskunnan vallitessa ei kenelläkään ole ajatustakaan puutteeseen joutumisesta paitsi siinä tapauksessa, että hän tahallisesti itse niin tahtoo. Me uskomme, että pelko on heikoin ja samalla kurjin keino yritteliäisyyden aikaan saamiseksi. Me emme tahtoisi sitä taloudelliseksi tekijäksemme vaikkapa siitä yleinen voittokin riippuisi. Jo entisajan kapitalistikin tiesi, ettei kädestä suuhun perusteen mukaan työskentelijä ollut luotettavin ja parhain, vaan, että henkilö, jonka ajatuksissa ainainen puute ja huoli ei kummitellut, oli etevin. Itsekunnioitus ja luottamus antoi henkilölle tarmoa olla etevä alallaan.
"Jos nämä vaikuttimet olivat silloin jo niin tärkeitä, niin ajattelehan, kuinka paljon tärkeämpiä eivätkö ne ole nyt! Entisaikoina kun kaksi työläistä työskenteli yhdessä ja toinen laiskotteli, ei ahkera työläinen siitä kärsinyt, mutta isäntä joka palkan maksoi. Mutta nyt kun kaikki työskentelevät yhteiseen rahastoon, ryöstää laiskottelija kaikkia työtovereitaan. Nyt on sellaisen henkilön, joka työnteossa toisia petkuttaa, paras hirttää itsensä, sillä hän saa osalleen ankaran yleisen halveksumisen.
"Toinen vanhan ajan taloustieteilijäin väitös, että taloudellinen yhdenvertaisuus estäisi henkilöt saamasta ansionsa mukaisen tuloksen, oli yhtä hatara. Luulo siitä, että raha oli ainoa laatu, jolla ihmisen etevyys voitiin korvata, osottaa suurta tietämättömyyttä. Jokainen on nyt paljon suuremmassa määrin varma oman ansionsa mukaisen korvauksen saannista kuin silloin. Ainoa eroitus on vaan siinä, ettei hän saa palkkioksi rahoja. Kuten tiedät, koko yhteiskunnallinen työläisten joukko siihen luettuna myöskin kaikki virkamiehet ja kunniajäsenet, arvostellaan heidän taloudellisessa toiminnassa ilmituomiensa lahjojen ja ahkeruuden mukaan. Kaikki saa arvonsa yhteiskunnalle yleisesti suorittamansa työn ja palveluksen perusteella, joka oli kerrassaan mahdoton asia vanhan yhteiskunnan vallitessa.
"Koko vanhan yhteiskunnan tiedemiesten katsomus oli äärettömän lapsellinen. Luullessaan että korkein arvo voitiin saavuttaa ulkonaisten vaikuttimien kautta. Ihminen on joko kyvytön tai kykenevä. Muutamissa tapauksissa ei tilaisuus eikä mikään ulkonainen vaikutin saa häntä innostumaan. Sitä vastoin toisissa tapauksissa hän on äärettömästi innostunut ja toiminta-kykyinen. Ellei ihmisessä ole sisällistä voimaa ei ulkonainen vaikutin voi liioin häneen vaikuttaa. Paras mitä taloudellinen järjestelmä voi tehdä, on se, että se antaa ihmisille tilaisuuden etsiä edullisia oloja sisäiselle itselleen. Tämän tilaisuuden vanha yhteiskuntamuoto jyrkästi teki mahdottomaksi. Mutta nykyisessä yhteiskuntamuodossa se on ensimmäisiä olemassa olon ehtoja. Tietysti henkilöitä nytkin syntyy sellaisina, etteivät omaa mitään taipumuksia ja ovat sairaloisia laiskoja. Näitä tietysti ei voida auttaa. Mutta ne pois luettuna — ja niitten lukumäärä on mitätön — kaikki muut löytävät innostuttavan alan ja tilaisuuden omille taipumuksilleen. Laiskatkin silti tuottavat yhteiskunnalle niin paljon, että heidän kustannuksensa tulee korvatuksi. Entisen yhteiskunnan aikana olivat miljoonat täysin terveet ihmiset laiskana. Vallankumouksen tapahduttua tämä kuorma katosi yhteiskunnan harteilta."
PELKO SIITÄ, ETTÄ YHDENVERTAISUUS TEKISI KAIKKI SAMANLAISIKSI.
"Tärkeä väite vanhaan aikaan oli myöskin se, että taloudellinen yhdenvertaisuus tekisi kaikki ihmiset samanlaisiksi kaikissa tapauksissa, jolloin yksitoikkoisuus kuolettaisi elämän halun yhden kuukauden kuluttua. Tämä väitelmä on hyvin kuvaava aikakaudelta, jolloin kaikki ihmiset arvosteltiin rahan mukaan. Kun siis esitettiin rahan hävittämistä ihmisten arvon määräämisestä, niin silloin heti oletettiin, että se toimenpide ehdottomasti merkitsi kaiken persoonallisen eroavaisuuden katoamista. Tämä katsomus todellakin on kuvaava sen ajan filosoofiasta, jolloin ihmisiä arvosteltaessa sanottiin, hän on niin monen miljoonan arvoinen. Aivan luonnollista oli, että sellaisissa oloissa elävät ihmiset eivät voineet muuta käsittää, kuin että heidän erilaatuisuutensa riippui pankkisäästöjen erilaatuisuudesta.
"Mutta olkaamme vakavia sen aikakauden suhteen. Heillä tämän kirjan mukaan tuntui oikein vakavasti olleen käsitys, että taloudellinen yhdenvertaisuus tarkoittaisi ihmisten yhdenlaatuisuutta, sillä kun ihmisillä ei olisi eri varallisuussuhteita eri harrastuksia, niin luonnolliset vaikuttimet erilaatuisuuteen luonnollisesti häviäisivät. He eivät huomanneet, että taloudellinen, yhdenvertaisuus, antamalla kaikille vapauden ja tilaisuuden omien kutsumuksiensa mukaisien olojen ja elämäntapojen valitsemiseen, on ainoa todellinen peruste ihmisten itsenäisyyden ja siis toisista eristymisen ilmenemiselle. Vanha yhteiskunta asetti taloudellisten rajoitusten kautta luontaisille taipumuksille jyrkän esteen ja siten pakoitti ihmiset suurimmaksi osaksi muodostumaan samanlaatuisiksi. Sitävastoin nykyinen yhteiskunta olemassa oloonsa ja edistykseensä nähden pääasiallisesti nojasi ihmisten luonteenomaiseen ja itsenäisesti toimitettavaan työhön. Sentähden äärettömän moninainen luonteenominaisuuksien, kykyjen ja tietojen aarre olikin tuloksena. Jokainen on erilainen, oma itsensä, joka vuorostaan eri laatuisuuksineen liittyy yhteen suureen kokonaisuuteen, rikastuttaakseen sitä omilla väriheijastuksillaan."
YHDENVERTAISUUS HÄVITTÄÄ KILPAILUJÄRJESTELMÄN.
"Sitten vastustettiin uutta yhteiskuntajärjestelmää sen perusteella, että se taloudellisen yhdenvertaisuuden kautta hävittää kilpailujärjestelmän ja lakkauttaa olemassa olon taistelun, jotka olivat vanhan katsomuksen mukaan tärkeitä tekijöitä parhaiden tuloksien saavuttamiseksi. Jos vanhan yhteiskunnan puolustajat olisivat väittäneet uutta yhteiskunta järjestelmää vastaan sen perusteella, etteivät ihmiset vielä olleet kypsyneet vastaanottamaan uutta yhteiskuntajärjestelmää, niin ei se olisi ollut niin korkeaa. Mutta kun he tekivät väitöksensä siveyteen ja ihmiskunnan onnistumiseen vedoten, on sen rehellisyyteen vaikeanlainen luottaa. Sillä mitä oli kilpailujärjestelmä muuta kuin surkuteltava taistelu elämän tarpeista, jossa onnistuminen riippui siitä, ettei ollut kylliksi kilpailijoita, ja jos häviölle joutuneiden oli kukistuttava onnistuneiden käskyläisiksi? Tällaisen elämän tarpeiden tähden tapahtuvan taistelun eroituksena taistelusta, jota pyssyjen kanssa toimitettiin itse elämän puolustamiseksi ja ottamiseksi ei ollut mitään tosi eroavaisuutta. Mutta katsokaamme asiaa kuitenkin lähemmin.
"Ensiksikin, myöntäkäämme, että taistelu elämän tarpeista, eli toisin sanoen kilpailu, kaikessa surkeassa raakuudessaan olisi ollut puolustettava, jos se todellakin olisi voinut edellyttää ihmisten kehittymistä paremmaksi. Mutta kaiken kilpailun perustuksena tulee olla tilaisuuksien tasaväkisyys. Oliko se taattu vanhan yhteiskunnan vallitessa? Ei suinkaan. Silloinhan päinvastoin jokaisen toiminnan edellytykset olivat erilaatuiset ja rajoitetut. Rikas luonnollisesti sai suuremmat edut kuin köyhä, sillä olivathan järjestelmät juuri rikkaiden etuoikeuksille nojaavia. Köyhien jo kilpailuun antautuessaan oli havaittava, että he olivat alakynnessä. Suoraan sanoen sangen laajoilla kansankerroksilla ei saattanut olla kysymystäkään mistään tasaväkisestä kilpailusta. Rikkaat omassa keskuudessaan vuorostaan olivat eri asemissa. Toiset olivat väkevämpiä ja toiset heikompia. He taistelivat eri laatuisissa voimasuhteissa toisiaan ja koko kansaa vastaan. Kilpailu siis yksinkertaisesti oli kilpailua ei paremman luonteenominaisuuden ja jalouden voittamiseksi, mutta rikkauksien luomiseksi laajojen kansankerroksien elämän ja onnen kustannuksella. Sellainen kilpailu aina ilmetessään tuotti kurjuutta ja alensi ihmisien moraalia ja ihmisyyttä. Se saattoi heidät raateleviksi pedoiksi, joiden silmämääränä oli liikevoitto. Vanhan ajan Roomalaiset olivat huvitettuja katselemaan taistelua elämästä ja kuolemasta, mutta he kuitenkin pitivät tarkkaa huolta siitä, että taistelijat olivat tasaväkisiä. Inhoa osotettiin katsojien puolelta kaikkea taistelussa ilmenevää puolueellisuutta ja vääryyttä vastaan.
"Sanopas sinä Julian, mitä olisi ollut tehtävä vanhan järjestelmän aikana saattaakseen kaikki taistelijat samanväkisiksi ja heidän taistelu edellytyksensä ja tilaisuutensa yhdenlaisiksi, jottei kenelläkään olisi ollut mitään erikoisetuja puolellaan taistelussa?"
"Tietysti ensiksi olisi ainakin tullut tehdä yhdenvertaisiksi heidän kasvatusopilliset asiansa ja taistelun yleiset edellytykset sekä taloudelliset voimat."
"Aivan niin. Ja juuri sen taloudellinen yhdenvertaisuus tarkoitti suorittaa. Vanhan ajan ihmiset vastustivat taloudellista yhdenvertaisuutta sentähden, että se muka hävittää kilpailun, vaikka se itse asiassa tarkoitti saada aikaan oikean ja rehellisen kilpailun. Uusi yhteiskuntamuoto asetti kaikki ihmiset samanväkisinä kilpailemaan. Kaikilla olivat samat edellytykset. Kaikki kilpailijat kunnioittivat toisiansa, sillä he eivät olleet eri asteilla. Ei ollut rikkaita ei köyhiä. Kaikki olivat onnellisen ja hyvinvoinnin yhteiskunnan kansalaisia. Kaikkien kiihoittimena oli yleinen hyvinvointi, tietoisuus omista voimista ja itse-kunnioitus. Sentähden ei taistelu tullut hillittömäksi persoonalliseksi vihaksi. Taistelevat kunnioittivat toisiaan. He rakastivat toisiaan. Sillä lopullisesti voittojen voitto oli häviölle joutuneenkin voitto, sillä eroituksella ainoastaan, että voittaja sai voiton merkin samalla kuin hän oli omaa voimaansa kehittäessään kohottanut toisten pyrkimysmäärää."
VÄITÖS ETTÄ YHDENVERTAISUUS KUOLETTAISI ITSENÄISYYDEN.
"Tämän väitteen me löydämme seuraavana luettelossamme. Sen mukaan väitettiin, että taloudellinen yhdenvertaisuus taatessaan huokealla kaikille ihmisille elämän, kuolettaisi heistä itsenäisyyden ja omintakeisuuden. Tämä vasta väite voitaisiin yhdistää edelliseen kuuluvaksi, sillä ajatus on tässäkin sama; nimittäin, että taloudellinen eriarvoisuus on ainoa kiihotin kaikelle pyrkimyksellä. Matta kun väitettä käytettiin koko paljon vallankumouksen vastustamisessa, niin otettakoon se tässä huomioon.
"Väite itsessään kumoaa itsensä. Siinä sanotaan, että henkilöt ovat vaarassa kadottaa itsenäisyytensä saavutettuaan itsenäisen aseman. Jos minä nyt sinulta kysyisin, minkälaatuinen asema, pelkoa vaiko luottamusta synnyttävä, oli edullisin itsenäisyyden ja omintakeisuuden kehittymiselle, niin mitä sinä sanoisit?"
"Minä tietysti sanon, että luottamusta herättävä, turvattu asema on omintakeisuuden ja itsenäisyyden peruste."
"Aivan oikein. Sehän on selvää. Ja uusi yhteiskunta järjestelmähän juuri tarkoitti sellaisen aseman kaikille ihmisille takaamista. Minkätähden siis väitettiin, että sen järjestelmän olot olisivat epäedullisia itsenäisyydelle ja omintakeisuudelle? Jos missään elämän varmuus ja taloudellinen riippumattomuus saattaa vaikuttaa edullisesti, niin on se juuri siinä, että ihmisen itsenäisyys ja omintakeisuus varmistuu taloudellisen aseman varmuuden kautta, joten ihminen tuntee itsensä omaksi herrakseen. Sitävastoin epävarmuus toimeentulosta pakoittaa ihmiset aina kuolettamaan itsenäisyyttään ja antautumaan toisten voimallisempien turviin.
"Se olisi mahdollisesti kylliksi kumoamaan koko väitelmän. Mutta kapitalistien perusväitelmä, että kaikki muut yhteiskunta järjestelmät tulisivat olemaan onnettomia kaikessa suhteessa ihmiskunnalle ja että kapitalistinen järjestelmä on vaan ainoa oikea, on siksi laajassa muodossa tehty, että sen selittäminen vaatii tarkempaa syventymistä. Sentähden ryhtykäämme perusteellisemmin katselemaan niitä seikkoja joita väite edellyttää puolustuksekseen ja sitten vuorostaan niitä, joita meillä on väitteen kumoamiseen.
"Tarkastettakoon niitä ilmiöitä, joita vanhan yhteiskunnan aloilla esiintyy. Otettakoon ensin naiset, s.o. toinen puoli ihmissuvusta. He olivat ensi kädessä valtiollisesta ja taloudellisesti miesten hallinnon alaisia ja toisessa kädessä jonkun miesyksilön holhottavia sentähden, että taloudellinen ja yhteiskunnallinen olosuhde oli heidät painanut asemaan, jossa he miltei tykkönään olivat joutuneet miehistä riippuviksi. Miehet vanhojen tratitionien perusteella muodostivat ahtaita käsitteitä naisten velvollisuudesta ja rakkaudesta ynnä elämäntavoista yleensä. Mutta miltei samanlainen oli miestenkin elämä sillä eroituksella ainoastaan, että he jossain määrin olivat naisia edellä vallassa. Suurin miesten enemmistö oli vuorostaan riippuvainen työnantajansa armosta. Sentähden tuli heidän sulattaa herrojensa kaikki elämän ymmärryksen seikat ja mahtikäskyt ilman vastalauseita. Jos ei voinut niitä ken hyväksyä, tuli hänen kuitenkin olla sangen hiljaa ja tekeytyä välinpitämättömäksi. Katso esimerkiksi vanhan ajan salaisen vaalitavan lakia. Luultiin sen olevan tarpeellisen sentähden, että köyhälistö saa vapaasti äänestää. Eikö se laki itsessään tunnusta, että työläisiltä vapautta puuttui? Eikö se puhu selvää kieltä työnantajan vaikutusvallasta työläiseen. — Työläisten jälkeen tulevat liikemiehet, jotka itseään pitivät työläisiä onnellisempina, Liikemiehillä minä tarkoitan välityskauppiaita, jotka elättivät itseänsä tyrkyttämällä ihmisille tavaroitaan. Näitten liikemiesten joukossa on itsenäisyys sitäkin harvinaisempi vieras. Liikemiesten menestyäkseen tuli ottaa tarkka vaari itseään ylempien tavoista ja viittauksista ja olla sekä tukkukauppiasten että ostajiensa kumartava orja.
"Katsottakoon korkeammalle. Meillä on oikeutta toivoa ajatuksen vapautta ja itsenäisyyttä ainakin oppineissa hyvinvoivissa tieteilijäin piireissä. Katsottakoon niitä. Otettakoon pappien toimi ensiksi. Me havaitsemme, että he olivat seurakuntiensa ja yleisen isäntien mielipiteiden alaisia ja saarnasivat palkkaorjiensa mielen mukaan, mutta ei kenenkään muiden. Jokaisen sanan minkä he lausuivat punnitsivat he tarkoin. Jos havaitsivat siinä vähässäkään määrin vapautta herättävää ja ajatuksen unta häiritsevää, oli heidän se karsittava pois, taikka muutoin oli heidän virkapaikkansa mennyttä kalua. Entäs sitte korkeamman luokan opetustyö, kutea yliopistoissa ja korkeakouluissa. Kuolleiden kielien opetuksessa vallitsi nähtävästi jonkunlainen vapaus; mutta jos joku professori uskalsi jonkun elävän aineen käsittelyssä käyttää kapitalisteilta: vastakkaista selitystä, niin tiesi hän hyvin pian mitä hänen rauhaansa sopii. Sanomalehdistö ja kirjallisuus vuorostaan oli kapitalistisen katsomuksen orja. Toimittajat eivät olleet oikeutetut kirjoittamaan omia mielipiteitään enemmän kuin kutojat voivat määrätä malleja, joita he halusivat kutoa. Toimittajat palkattiin valvomaan kapitalistien maailmankäsitystä ja etuja; sillä sanomalehdistö riippui kapitalisteista.
"Voiko sellaisissa oloissa puhua mitään itsenäisyydestä ja omintakeisuudesta? Voiko puhua mitään itsenäisyyden ja omintakeisuuden häviämisestä joita ei pienimmässäkään määrin missään ilmennyt. Olematon itsenäisyys ei voi kadota. Ja mikään olojen vaihdos ei voi enää huonommaksi muuttaa itsenäisyyden kohtaloa mikä se kapitalistisessa yhteiskunnassa oli.
"Uudessa yhteiskunnassa sitä vastoin ei ollut mitään hallitsevia ja valta-asemissa olevia yksilöjä enemmän kuin luokkiakaan, jotka olisivat määräilleet joko taloudellisella tai valtiollisella vallallaan mitä sai ja mitä ei saanut ajatella, puhua tai kirjoittaa. Kaikki olivat saman arvoisia ja yhtä mahtavia. Kaikilla oli oikeus ja tilaisuus itsenäiseen ja omintakeiseen toimintaan. Sitäpaitsi koko olemassaolo ja menestymisen edellytykset nojasivat itsenäisyyteen ja omintakeisuuteen. Suurimman kansalaistoveriensa ihailun voitti itsenäinen sielu ja omintakeisuus oli paras suositus yleisessä seuraelämässä."
"Sellaisissa oloissa päinvastoin tuli riippuvaisuuden kadota ja itsenäisen omintakeisuuden astua valtaistuimelle."
HALLITUKSEN EPÄREHELLISYYS JA KANSALLINEN TEOLLISUUS.
"Seuraava vastaväite väittää, että kansallinen yhteisteollisuus ei voi menestyä sentähden, että hallitus ei epärehellinen ja valvoisi sellaisena vaan omia etujaan. Tämä väite näyttää heräävän kokemuksista yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin hallituksen hoidettaviksi siirtyi useampia kunnollisia ja yleismaallisia omaisuus- ja toimialoja. Näitä hallitessaan, piti silloinen hallitus silmällä yksinomaan omia ja pääomain omistajain etuja, jotka itse asiassa olivat samat niinkauvan kuin pääoman omistajain luokan jäsenet olivat hallituksena tai muutoin määräävästi vaikuttivat hallitusmiesten valintaan. Virkamiehet suorastaan möivät kaikki edut ja oikeudet vallastaan kapitalisteille.
"Sentähden, kun sellaisia asioita kaikkialla joukottain paljastettiin, tuli kansa epäluuloiseksi hallituksiin nähden, jolloin vallankumouksen vastustajat saivat tilaisuuden sanoa, että yhä suurempien asiain hoidon hallituksen käsiin antaminen olisi suurinta hulluutta.
"Kapitalistien taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan teoria ja käytäntö tarkoitti yksinomaan heidän omaa hyötyänsä. Kapitalistit eivät pienimmässäkään määrin antaneet arvoa kansan yleisille eduille, jotka luonnollisesti olivat heidän eduilleen ristiriitaisia. Sentähden he toimintansa keskittivätkin tuottaakseen yhteiskunnan kustannuksella itselleen mahdollisimman suuria etuja ja voittoja. Kansan asettaman virkamiehen ylpeys oli jättää virkapaikka yhtä köyhänä kun oli siihen astunutkin. Mutta kapitalistien suurimpana ylpeilyn aiheena oli, että he osasivat asemansa käyttää mahdollisimman suurien rikkauksien itselleen kokoomiseksi. Kapitalistien suhteen ei sellaista tointa kutsuttu epärehellisyydeksi kuten tehtiin kansan virkailijain paljon pienempien epärehellisyyden ilmiöiden tähden. Kapitalistien rikkauksia nimitettiin laillisiksi voitoiksi. Mutta mistä ne voitot olivat lähtöisin? Eikö ne olleet kansalle mitään maksaneet?
"Nämä kapitalistien luokan — joka itse asiassa oli silloin todellinen hallitus vaikkei aina mahdollisesti sitä nimeä kantanutkaan — voiton kiristämiskeinot olivat kauhean vaarallisia kansalle. Niiden kautta kapitalistien luokka todellisesti riisti kaikki kansan tuotannon. Mutta hyvien tapojen ja rehellisyyden apostolit eivät sanaakaan sitä vastaan sanoneet. Sen sijaan he pitivät kauhean suurta melua, jos kansan virkailijat pienimmässäkään määrin käyttivät yleisiä varoja omiin asioihinsa. Pienet varkaat hirtettiin, mutta suuret seppelöitiin. Sen kautta kapitalistit saivat olla rauhassa, sillä kun kansan huomio oli virkailijoihin kiintynyt, ei ollut pelkoa, että se joutaa havaitsemaan päärosvoja.
"Näin ollen ei ole suuresti ihmeteltävää, jos löytyi sellaisia mielipiteitä, jotka väittivät, että hallitus ei voi johtaa mitään rehellisesti. Kapitalistit sen käsityksen itse synnyttivät. Saarnattiin oppia, että kaikkien asiain hoito on uskottava yksityisille pääoman omistajille, jotka itse asiassa kaikessa laajuudessaan tarkoittivat asettaa käytäntöön sen ryöstön mistä muutamia virkamiehiä syytettiin. Sellainen esitys tuntuu siltä kuin talon omistaja, joka ei löytänyt sopivaa henkilöä talonsa hoitoon, olisi esittänyt sen hoidon uskomista ammatti-varkaille.
"Virkamiesten epärehellisyys oli ainoastaan siinä, että he unhottivat valansa ja asettuivat samalle asteelle millä koko kansakunnan taloudellinen keinotteluolemus seisoi. Tietysti oli oikein, että kansa oli ankara virkailijoihinsa nähden; mutta se oli väärin, ettei kansa huomannut, että yksityiskapitalistit todellisesti olivat lopullisia rikollisuuden ja epärehellisyyden synnyttäjiä. He yhteiskunnan taskusta ilman mitään tyhjensivät kaikki rikkaudet. Käsityksen hataruutta osoittaa sekin seikka, kun kansa ei havainnut, että hallitus epärehellisimmissäkään tapauksissa ei ryöstänyt ja varastanut kansaa likimainkaan niin suuressa määrin kuin yksityiskapitalistit samassa suhteessa olisivat tehneet."
VÄITE, ETTÄ KANSALLINEN TEOLLISUUSJÄRJESTELMÄ UHKAISI VAPAUTTA.
"Useampia muitakin melkoisen tärkeitä vastaväitteitä löytyy vielä tästä teoksesta. Muiden muassa väite, että teollisuuden yleiseksi, vaikkapa kansan valitseman hallituksenkin valvonnan alaiseksi muodostaminen tulisi vahingoittamaan kansalaisten vapautta, oli melkoisen tärkeä.
"Mainittu väitelmä nojasi sellaiseen oletukseen, että kapitalistisen tuotannon ja teollisuuden vallitessa kansa oli vapaa ja ettei sen tarvinnut olla kenellekään edesvastuussa. Mutta mikä oletus olisi voinut olla totuudesta enemmän poikkeavaa kuin tämä? Yksityisen kapitalismin vallitessa koko teollisuus ja sen käytäntö, joista kaikkien elantosuhteet riippuvat, oli täydellisesti despoottisen suurkapitalismin hallinnon alaisena. Teollisuuden kansalliseksi muodostaminenkin suoranaisesti juuri johtui siitä kauheasta sortavasta riippuvaisuudesta, jonka alaisena kansa yksityiskapitalismin vallitessa oli ollut.
"Vuonna 1776 amerikalaiset kukistivat brittiläisten vallan siirtomaissa ja perustivat oman valtansa sen tilalle. Ajatteles jos kuningas silloin olisi lähettänyt lähettiläänsä varoittamaan Amerikan kansaa, ilmoittaen, että se uuden yhteiskuntavallan perustamisella vahingoittaisi yleistä vapautta! Sellaiselle lähetystölle ja väitteelle tietysti olisi naurettu. Jos jotain olisi vastattu lähetystölle, niin olisi se käsittänyt selityksen, ettei mitään uutta valtaa ollut tarkoituskaan perustaa, mutta sen sijaan oli tarkoitus syrjäyttää entinen valta ja antaa kansalle oikeus määritellä omat asiansa mielensä mukaan. Samoin oli teollisuuden kansalliselle pohjalle järjestämisen laita. Kysymys oli tällöin siitä, josko kansalle ja kansan eduille vastakkainen valta sallittiin edelleenkin jatkua tai ottiko kansa itse sen vallan käsiinsä, siten voidakseen vapaana teollisuuden aloilla toimia omien etujensa saavuttamiseksi sensijaan, että he ennen olivat pakoitetut pitämään huolta kapitalistien eduista.
"Jokainen, joka vähässäkään määrin on selvillä kansan toimeenpanemien pyrkimysten ilmiöistä, tietää tarkoin kansan aina sorrosta pyrkivän vapauteen. Niinpä teollisuuden kansallistuttamisenkin tarkoitus oli vapauttaa kansa kapitalistien teollisesta orjuudesta siten, että teollisuus siirtyi kansan toiminnan ja huolenpidon alaiseksi, jolloin jokainen kansalainen oli kenestäkään riippumaton vapaa tuottaja ja kuluttaja. Tällöin ei tuotantoa ja kulutusta voi yksityinen määritellä ja siten pakoittaa kansakunta ikeensä alaiseksi. Sen sijaan kansakunta ja sen jokainen yksilö määräilee tuotannon ja kulutuksen erinäiset seikat oman makunsa ja tarpeidensa mukaan. Korkeimpana siteenä persoonien vapaudelle saattoi olla ainoastaan yleisen hyvinvoinnin edellytys. Siitä yleisestä hyvinvoinnista riippui yksityinen hyvinvointi, joten yksityinen oman etunsa pakoituksesta varsin vapaaehtoisesti ja ilman mitään muuta varsinaista pakkoa täytti tehtävänsä. Mahdollisien erimielisyyksien sattuessa tarvittiin ainoastaan käyttää yleisäänestystä kansan yleisten etukatsomusten selville saamiseksi. Ja kaiken tämän vallitessa pysyi kansa kansana ja sen yksilöt yksilöinä täydellisesti vapaina. Pieninkään pakon ilmiö ei sitä vapautta himmentää voinut. Meidän ainoastaan tarvitsi yhteisesti suostua noudattamaan käytännössä sellaista periaatetta, että velvollisuuksien täyttöön kykenevä henkilö laiminlyöden niiden täytön, ei ole oikeutettu myöskään nauttimaan tuloksista ja oikeuksista."
MALTHUSIALAINEN VASTAVÄITE.
"Heittäen huomioon ottamatta pienimmät vastaväitökset, tulemme me viimeiseen, mikä tässä merkillisessä kirjassa esiintyy. Tämä väitös eroaa kaikista toisista siinä, että se myöntää taloudellisen tasa-arvoisuuden menestyvän ja kohottavan ihmiskuntaa entistä korkeammalle onnellisuuden ja ihmisyyden asteelle. Mutta samalla se ottaa juuri tämän myönnytyksen vastustuksiensa perusteeksi."
"Sen väitteen tulee olla kerrassaan eriskummaisen", sanoin. "Antaapas kuulla sen lähemmät perusteet."
"Vastustajat väittivät seuraavalla tavalla: 'Ajatelkaamme, että köyhyys, kurjuus ja kaikki muut sellaiset vaikuttimet hävitetään maailmasta. Silloin jokainen tulisi saamaan takeen siitä, että heillä ja heidän lapsillaan tulisi olemaan yllinkyllin kaikkia tarpeita. Siitä vuorostaan olisi seurauksena, että ihmisten lisääntyneistä ei ole mikään vaikutin rajoittamassa. Kun kaikki seikat olisivat kaikille yhdenvertaiset, merkitsisi se, että väkiluku kasvaisi hirveän suuressa määrässä, josta vuorostaan seurauksena olisi ruoan kulutuksen lisääntyminen siinä määrässä, ettei sitä voitaisi tyydyttää tiedossaolevilla keinoilla. Tulisi olettaa, että peräti uusi, tähänasti varsin tuntematon elintarpeiden ja niiden tuotannon muoto löydettäisiin!'
"Katsottakoon nyt tätä vastaväitöstä lähemmin. Väitös lähtee osottamaan, että kun köyhyys ja kurjuus poistuisi, niin ihmissuvun nopealle lisääntymiselle ei löydettäisi mitään esteitä ja rajoja. Siis toisin sanoen, tämä väite olettaa, että hyvin vointi ja onnellisuus edellyttää lasten syntymisen lisääntymistä."
"Niinpä luulisi", vastasin minä.
"Mutta niin ei kuitenkaan todellisuudessa tarvitse olla. Katsoo esimerkiksi kapitalistisen aikakauden rikkaita ja sivistyneitä. Heillä oli yllin kyllin rikkauksia ja ei yhtään puutteista johtuvia huolia. Ne eivät saattaneet siis vaikuttaa heidän lisääntymisprosenttiinsa. Ja kuitenkin lähemmin katsottuna havaitsemme, että heidän keskuudessaan perheet ovat sangen pieniä. Tuskin syntymäprosentti vastaa kuolevaisuutta. Vieläpä väitetään, että rikasten ja varakasten luokkien perheet hävisivät sentähden, että heidän keskuudessaan lasten syntymisprosentti oli harvinaisen alhainen. Mikä sen aiheutti? He olivat rikkaita, sivistyneitä ja saivat elää miten tahtoivat. Ja kuitenkin heidän piireissään syntyvien lukumäärä oli arveluttavan pieni. Siis, vielä kerran, mikä sen aiheutti"?
"Luultavasti se seikka", vastasin minä, "että sivistys ja valistus oli kehittänyt heidän siveyskäsitteensä niissä asioissa korkeammaksi, joten eläimellisyys, joka siihen asti oli siksikin valtavana esiintynyt, kadotti heidän piireissään jalansijansa. Samalla myös, kun perheet yleisesti valistuivat, kieltäytyivät naiset olemasta miesten sukupuoliorjia ja rupesivat saamaan sananvaltaa sukupuolielämän kaikissa asioissa."
"Aivan niin. Sinun vastauksesi on kylliksi kumoamaan Malthusilaisten vastaväitteen korkeamman ja paremman elämänjärjestelmän perusteita vastaan sen nojalla, että ihmiskunnan lisääntyminen siten liijalliseksi kävisi. Malthus, kuten tietänet, uskoi, että ihmisillä on suurempi taipumus lisääntyä mitä tuotanto olisi sallinut, joten siitä oli seurauksena yhä lisääntyvä elintarpeiden puute. Moinen katsomus rikkaiden keskuudessa oli hyvinkin laajalle levinnyt — rikkaiden, jotka kuitenkin varsinaisesti olivat maailman kurjuuteen syyllisiä. He tietysti olivat varsin tyytyväisiä sellaisesta opetuksesta, joka kaiken syyn heidän niskoiltaan siirsi luonnon syntiluetteloon. Sitäpaitsi oli Malthusen oppi rikkaille edullinen toisessakin suhteessa. Se nimittäin vastusti kaikkia uudistuspyrkimyksiä sentähden muka, että ihmisten ehompi onnellisuus tekisi asiat toista tietä yhä entistään huonommiksi.
"Mutta jätettäköön nyt Malthus sikseen. Vaikka alhainen syntymisprosentti sivistyneiden joukossa — joiden olot olivat kerrassaan vastakkaisia kurjuudelle ja vastasivat yleisiä kansan oloja taloudellisen yhdenvertaisuuden vallitessa — olisi kylliksi pätevä, kumoamaan väitöksen onnellisuuden vaikutuksesta ihmissuvun lisääntymiseen, niin on meillä vielä eräs toinen paljon tärkeämpi todiste jälellä. Äsken sinä sanoit yhdeksi syyksi varakkaiden piireissä syntymisprosentin alhaisuuteen sen, että naisten sanoille niissä asioissa asetettiin enemmän painoa kuin alemmissa luokissa. Taloudellisen yhdenvertaisuuden varmana seurauksena on ja on aina oleva, että kaikkien naisten mielipide ja sana kysymyksen alaisissa asioissa painaa enemmän kuin miesten. Niin ollen siis naiset lakkaavat taloudellisen yhdenvertaisuuden vallitessa olemasta sukupuoliorjia ja yksinomaan lapsensiitoskoneita. Lapsen synnytysvaisto naisille tulee luonnolliseksi. Luonnollisuus vuorostaan on takeena siitä, että syntymisprosentti on luonnollisille oloille ja elämän edellytyksille sovelias, joten pelkoa suuresta tai pienestä syntymisprosentista ei tarvitse olla."