Yhdenvertaisuus

LUKU III.

Minä saan täydet oikeudet maassa.

Saapuessamme aamiaiselle naiset osottivat meille sangen mieliäkiinnittävän uutispalasen jonka olivat löytäneet aamulehdistä. Se ei todellakaan ollut sen vähäisempää kuin kertomus niistä toimenpiteistä joihin Yhdysvaltain kongressi oli ryhtynyt minun suhteeni. Yksimielisesti oli, kuten selville kävi, hyväksytty päätös, joka kerrottuaan tavattoman henkiin palautumiseni yhteydessä olevat seikat selvitti kaikki mahdolliset kysymykset, jotka saattoivat herätä laillisesta olemassaolostani, julistaen minut Amerikan täysiarvoiseksi kansalaiseksi ja kaikkiin kansalaisoikeuksiin ja erikoisetuihin oikeutetuksi, mutta samalla myös kansan vieraaksi ja sellaisena vapaaksi kaikista kansalaisille yleensä kuuluvista velvollisuuksista ja palveluksista, paitsi jos minä haluaisin ne ottaa osakseni.

Kun olin tähän asti ollut Leeten taloudessa yksinomaan, oli tämä melkein ensimmäinen viittaus jonka olin saanut yleisön suuresta ja yleisestä osanotosta asiassani. Se osanotto, kuten sain tietää, oli kohonnut minun persoonani yläpuolelle ja oli jo uudelleen elvyttänyt yleisen harrastuksen yhdeksännentoista vuosisadan kirjallisuuden ja politiikan ja eritoten sen muutoskauden historian ja filosofian tutkimiseen, jolloin vanha järjestelmä vaihtui uuteen.

"Asia on niin", sanoi tohtori, "että kansa on vain suorittanut kiitollisuuden velkansa ottaessaan teidät vieraaksensa, sillä te olette nyt jo tehnyt enemmän kasvatuksellisten pyrintöjemme hyväksi edistämällä historiallisia tutkimuksia kuin koko opettajarykmentti olisi voinut toimeen saada elinaikanaan."

Palaten sitten jälleen kongressin päätökseen tohtori sanoi että se hänen mielestään oli tarpeeton, sillä vaikka en ollutkaan muuta tehnyt kuin nukkunut melkoisen pitkän ajan kansalaisoikeuteni vastineeksi, ei kuitenkaan ollut olemassa mitään perustetta jonka nojalla voitaisiin päättää että olin mitään niistä menettänyt. Olipa sen laita miten tahansa, tämä päätös poisti kaiken epäilyksen minun asemastani, ja hän arveli että meidän ensimmäiseksi aamiaisen jälkeen oli mentävä Kansallispankkiin ja avattava siellä minun kansalaistilini.

"Tietysti", sanoin lähtiessämme kotoa, "olen iloissani että pääsen vapautumaan välttämättömyydestä joka on pakottanut minun olemaan teidän niskoillanne, mutta tunnustan että tuntuu hiukan alentavalta hyväksyä lahjana tämä kansan jalomielinen tarjous toimeentulokseni."

"Paras Julian", vastasi tohtori, "minun on toisinaan hiukan vaikeata täysin ymmärtää käsityskantaanne meidän laitoksistamme."

"Luulisinpa että se olisi kyllin helppoa tässä asiassa. Minusta tuntuu kuin olisin yleisen armeliaisuuden esineenä."

"Ahaa", sanoi tohtori, "teistä tuntuu että kansa on osottanut teille armoa, saattanut teidät kiitollisuuden velkaan. Teidän täytyy suoda anteeksi ymmärtämättömyyteni, mutta asia on niin että me katsomme tätä kansalaisten taloudellisen toimeentulon kysymystä kokonaan erilaiselta näkökannalta. Me arvelemme että vaatimalla ja hyväksymällä itsellenne kansalaisylläpidon te täytätte kansallisen velvollisuuden jonka kautta saatatte kansan — se on kansalaistoverienne yleisen yhteyden — pikemmin suurempaan kiitollisuuden velkaan kuin mitä itse voitatte."

Käännyin katsomaan, eikö tohtori laskenut leikkiä, mutta hän oli näöltään aivan vakava.

"Minun pitäisi nyt jo olla valmistunut huomaamaan että kaikki on päinvastaista näinä päivinä", sanoin, "mutta totta puhuen, mikä mullistus yhteistunteessa, sellaisena kuin se ymmärrettiin yhdeksännellätoista vuosisadalla, aiheuttaa teitä väittämään että hyväksyessäni aineellisen ylläpidon kansalta saatan sen suurempaan kiitollisuuden velkaan kuin se minut?"

"Mielestäni on helppoa johtaa teidät se näkemään", vastasi tohtori, "ollenkaan vaatimatta teitä poikkeamaan niistä päättelemistavoista joihin aikalaisenne olivat tottuneet. Teillä oli luullakseni käytännössä vapaa valtion ylläpitämä julkinen kasvatusjärjestelmä?"

"Oli."

"Mikä oli sen aate?"

"Ettei kansalainen ollut varma äänestäjä ilman kasvatusta."

"Aivan niin. Valtio ylläpiti sentakia suurilla kustannuksilla kansan vapaata kasvatusta. Kansalaisille oli suureksi eduksi suostua tähän kasvatukseen, aivan kuin tähän ylläpitoon suostuminen on teille, mutta vielä enemmän oli valtion etujen mukaista että kansalainen siihen suostui. Näettekö asian ydinkohtaa?"

"Voin kyllä huomata valtion etujen mukaista olevan että minä suostuin kasvatettavaksi, mutta enpä oikein, miksi on valtiolle edullista että suostun ottamaan osan yleisestä omaisuudesta."

"Kuitenkin siihen on sama syy, nimittäin yleinen etu hyvässä hallituksessa. Me pidämme aivan itsestään selvänä periaatteena että jokaisen joka ottaa osaa äänestykseen, tulee saada ei ainoastaan kasvatusta, vaan myös tukipiste maassa, jotta yksityisedut sulautuvat yhteen yleisten etujen kanssa. Kun jokaisen kansalaisen äänestyksessä käyttämä valta on sama, niin taloudellisen tukipisteen tulee olla sama, ja siten johdumme siihen syyhyn, miksi yleinen turvallisuus vaatii että teidän tulee uskollisesti hyväksyä samallainen tukipiste maassa ollenkaan lukuunottamatta sitä persoonallista etua minkä siten tekemällä voitatte."

"Tiedättekö", sanoin, "että tämä teidän aatteenne että kullakin joka äänestää tulee olla taloudellinen tukipiste maassa, on samallainen jota meidän ylhäisimmät torymme [Amerikan vapautussodan aikana tory-miehet olivat Englannin puoltajia ja vapautussodan vastustajia. — Suom. muist.] sangen kiinteästi vaativat, mutta heidän vetämänsä käytännöllinen johtopäätös siitä oli aivan päinvastainen kuin se minkä te olette vetäneet? He tahtoivat samoinkuin tekin saada selviönä vahvistetuksi että valtiollisen vallan ja taloudellisen tukipisteen maassa tuli kuulua yhteen, mutta käytännöllinen vaatimus jonka he sen perusteella tekivät oli kielteinen myönteisen asemasta. Te päättelette että koska taloudellisten etuisuuksien maassa tulee kuulua yhteen äänestyksen kanssa, tulee kaikille joilla äänestysoikeus on taata myös nämä etuisuudet. He päättelivät päinvastoin että kaikilla joilla ei ollut taloudellista tukipistettä tuli ottaa äänioikeuskin pois. Ystävieni joukossa oli useita jotka väittivät että jokin sellainen äänioikeuden rajoitus oli välttämätön, jos mieli pelastaa kansanvaltainen koe tappiosta."

"Se on", huomautti tohtori, "ehdotettiin kansanvaltaisuuskokeen pelastamista hylkäämällä se. Se oli nerokas ajatus, mutta. kansanvaltaisuuspa ei ollut koe joka oli hylättävissä, vaan kehitys joka oli täydennettävä. Miten valtavalla tavalla kuvaakaan tämänlainen aikalaistenne puhe — äänioikeuden rajoittamisesta vastaamaan kansalaisten taloudellista asemaa — sitä ymmärtämättömyyttä joka vallitsi järkevimpäinkin luokkain kesken teidän aikananne kansanvaltaisuususkon merkityksen suhteen, jota he tunnustivat! Kansanvaltaisuuden ensimäinen periaate on yksilön arvossa pitäminen. Se arvo käsittää ihmisluonteen laadun, ja on oleellisesti sama kaikissa yksilöissä, ja siksi on yhdenvertaisuus kansanvaltaisuuden elinperiaate. Tämän yksilön oleellisen ja yhdenvertaisen arvon alaiseksi täytyy taivuttaa kaikki aineelliset olosuhteet sekä persoonalliset sattumat ja ominaisuudet. Inhimillisen olemuksen kohottaminen persooniin katsomatta on järkähtämätön ja ainoa järkevä kansanvaltaisen politiikan aihe. Asettakaahan tämän käsityksen rinnalle aikalaistenne erinomainen käsitys äänioikeuden rajoittamisesta. He havaitsivat aineelliset eroavaisuudet yksilöjen asioissa ja ehdottivat yksilön oikeuksien ja arvon mukaannuttamista hänen aineellisten olosuhteittensa mukaan, sen sijaan että olisivat mukaannuttaneet aineelliset olosuhteet ihmisen oleellisen ja yhdenvertaisen arvon mukaisiksi."

"Lyhyesti", sanoin, "samoin kuin me järjestelmämme valitessa teimme ihmiset asiain mukaisiksi, pidätte te järkevämpänä muodostaa asiat ihmisten mukaisiksi?"

"Se on todellakin", vastasi tohtori, "peruserotus vanhan ja uuden järjestyksen välillä."

Kuljimme ääneti muutaman hetken. Vihdoin tohtori sanoi: "Minä koetin muistella muuatta lausetta jota te äsken käytitte ja joka osotti laajaa erotusta sen merkityksen välillä mitä samalla lauseella ymmärrettiin teidän päivinänne ja mitä nykyään. Tahdoin sanoa: me ajattelemme että jokaisella joka äänestää tulee olla omaisuustukipiste maassa, ja te huomautitte että muutamilla ihmisillä oli sama aate teidän aikananne, mutta sitä mitä me käsitämme tukipisteellä maassa ei kellään ollut eikä voinut olla teidän talousjärjestelmänne aikana."

"Miksi ei?" kysyin. "Eikö ihmisillä jotka omistivat omaisuutta maassa — miljoonamiehellä, esimerkiksi, kuten minulla — ollut tukipistettä siinä?"

"Siinä suhteessa että hänen omaisuutensa oli maantieteellisesti olemassa maassa saattoi sitä ehkä sanoa tukipisteeksi maan piirissä, mutta ei tukipisteeksi maassa. Se oli yksinomaan jonkun maapalasen omistamista taikka maan jonkun omaisuusosan omistamista, ja omistaja vain kehitti tätä erikoisosaa ja piti siitä huolen lopusta välittämättä. Sellainen erikoistukipiste taikka pyrkimys sen saavuttamiseksi, kaukana siitä että olisi kehittänyt sen omistajasta tai tavoittelijasta yhteishyvälle alttiin kansalaisen, saattoi hänestä yhtä hyvin muodostaa vaarallisen kansalaisen, sillä hänen itsekkäät etunsa olivat taipuvaisia suurentamaan hänen erikoistukipistettään hänen kansalaistovereinsa ja yleisetujen kustannuksella. Teidän miljoonamiehenne — tietysti persoonallisesti tarkoittamatta teitä — näyttävät olleen vaarallisin kansalaisluokka mitä teillä oli, ja sitä juuri tuli odottaa kun heillä oli se mitä te sanotte tukipisteeksi maassa, vaan jota me emme siksi sano. Sillä tavalla omistetulla omaisuudella saattoi olla vain jaottava ja yhteiskunnallisvastainen vaikutus.

"Me tarkoitamme tukipisteellä maassa jotakin sellaista jota kukaan ei ollut mahdollinen omistamaan, ennenkuin taloudellinen yhteisetuisuusoli sijoitettu kapitaalin yksityisomistuksen tilalle. Itse kullakin, niin miehellä kuin naisella, tietysti on oma kotinsa ja oma maapalansa, jos sitä haluaa, ja aina niin miehellä kuin naisellakin omat tulonsa mielensä mukaan käytettäväksi; mutta ne ovat vain käytettäviksi luovutettuja eivätkä ne, kun aina ovat samanlaisia, voi tuottaa mitään perustetta epäsovulle. Kansan kapitaali, kaiken tämän käytännön lähde, on jakamattomasti kaikkien yhteinen, ja mahdotonta on että mitään itsekkäistä perusteista johtuvia riitoja syntyisi tämän yhteisedun hallitsemisesta, josta kaikki yksityisedut riippuvat, miten mielipiteet sitten toisistaan eroavaisivatkin. Kansalaisen osuus tässä yhteisessä pääomassa on eräänlainen tukipiste maassa joka tekee mahdottomaksi toisen edun loukkaamisen loukkaamatta samalla omaa etua taikka oman edun edistämisen samalla tavalla kaikkia toisia etuja edistämättä. Sen taloudelliseen laajuuteen nähden sanottakoon että se saattaa 'kultaisen säännön' hallituksen itsetoimivaksi periaatteeksi. Mitä tahdomme tehdä itsellemme, se meidän täytyy välttämättä tehdä toisillekin. Aina siihen asti kun taloudellinen yhteisetuisuus teki mahdolliseksi tässä muodossa toteuttaa aate että kullakin kansalaisella tuli olla tukipiste maassa, ei kansanvaltaisuus järjestelmällä ollut milloinkaan ollut mahdollisuutta kehittää taipumuksiansa."

"Näyttää siltä", sanoin, "että teidän taloudellisen yhdenvertaisuuden perusperiaatteenne, jonka minä olen luullut pääasiallisesti tähtäävän ja tarkoittavan kansan aineellisen hyvinvoinnin etua, onkin aivan yhtä paljon valtiollisen politiikan periaatetta hallituksen varmentamiseksi."

"Niin se varmaan on", vastasi tohtori. "Meidän taloudellinen järjestelmämme on yhtä valtioviisas kuin inhimillinenkin toimenpide. Tiedättehän että jokaisen hallituksen vaikuttavaisuuden tai pysyväisyyden ensi ehtona on että hallitusvalta suoraan, muuttumatta ja ylinnä harrastaa yleistä hyvinvointia — se on, koko valtion kukoistusta erillään sen kaikista osista. Monarkian vahvana puolena oli ollut se että kuningas maan omistajana itsekkäistä syistä tätä harrastusta tunsi. Virkavaltaisella hallitusmuodolla oli yksinomaan tästä syystä aina jonkinlaista raakalaatuista vaikuttavaisuutta. Toiselta puolen oli kansanvaltaisuuden tuhoavana heikkoutena sen negatiivisen jakson aikana ennen suurta vallankumousta se että kansalla, joka oli hallitsija, oli yksilöllisesti vain epäsuoraa ja kuviteltua harrastusta valtioon kokonaisuudessaan tai sen koneistoon nähden — sen todellinen, pääasiallinen, muuttumaton ja suoranainen harrastus oli keskittyneenä persoonalliseen kohtaloon, yksityiseen tukipisteeseen, erillään ja vastakkaisena yleisestä tukipisteestä. Innostuksen hetkinä he saattoivat yhtyä kannattamaan yhteiskuntaa, mutta enimmäkseen tällä ei ollut mitään valvojaa, vaan oli alttiina ihmisten ja puolueitten suunnitteluille jotka kokivat ryöstää yhteiskuntaa ja käyttää hallituskoneistoa persoonallisiin tai puoluetarkoituksiin. Tämä oli kansavaltaisuusrakenteen heikkoutta, jonka vuoksi se ensi nuoruutensa elettyään muuttui vaihdellen sikäli kuin rikkauden erilaisuus kehittyi kaikista hallitusmuodoista mädänneimmäksi ja arvottomimmaksi ja herkimmäksi väärinkäytökselle ja turmelukselle itsekkäisten, persoonallisten ja luokkatarkoituksen hyväksi. Sitä heikkoutta kesti niin kauvan kuin maan kapitaali, sen taloudelliset edut, olivat yksityisten käsissä ja se voitiin parantaa vain yksityiskapitalismin perinpohjaisella hävittämisellä ja yhdistämällä kansan kapitaalin yhteisen valvonnan alaiseksi. Kun tämä oli tehty, niin sama taloudellinen peruste — joka kapitaalin ollessa yksityisten käsissä pyrki hävittämään sen yleisen innon joka on kansanvaltaisen elämän henki — tuli mitä voimakkaimmaksi yhteen liittäväksi mahdiksi ja saattoi kansan hallituksen ei ainoastaan ihanteellisesti kaikkein oikeuden mukaisimmaksi, vaan käytännöllisesti kaikkein menestyksellisimmäksi ja vaikuttavimmaksi valtiolliseksi järjestelmäksi. Kansalainen joka tähän asti oli ollut yhden osan esitaistelijana jälellä olevaa vastaan, tuli tässä vaihdoksessa kokonaisuuden valvojaksi."

LUKU IV.

Kahdennenkymmenennen vuosisadan pankkihuone.

Muodollisuudet pankissa osottautuivat olevan sangen yksinkertaisia. Tri Leete esitti minut ylijohtajalle ja loppu seurasi itsestään eikä koko homma kestänyt kolmea minuuttia. Minulle ilmoitettiin että täyskasvuisen kansalaisen vuosiosuus siltä vuodelta oli $4.000, ja että minulle tuleva osa jälellä olevalta vuodelta — oli syyskuun loppupuoli — oli $1,075.41. Otin osotuksia $300 arvosta ja jätin loput talletettavaksi, aivan niinkuin olisin tehnyt jossain yhdeksännentoista vuosisadan pankissa ottaessani käyttörahoja. Kun asia oli toimitettu mr. Chapin, ylijohtaja, kutsui minut konttooriinsa.

"Miltä tuntuu meidän pankkijärjestelmämme verrattuna teidän päivienne järjestelmään?" hän kysyi.

"Sillä on mainittava etu sellaisen sentittömän liiketuttavan silmillä katsottuna kuin minä olen", vastasin — "nimittäin että sittenkin on luottoa, vaikka ei ole mitään tallettanut; muuta tuskin tunnen tarpeeksi sanoakseni mielipiteeni."

"Kun pääsette tarkemmin pankkijärjestelmämme perille", sanoi ylijohtaja, "niin luulen että hämmästytte sen yhtäläisyyttä oman järjestelmänne kanssa. Meillä kyllä ei ole rahaa eikä mitään mikä vastaisi rahaa, mutta koko pankkitiede alusta pitäin valmisteli tietä rahan poistamiseksi. Ainoa kohta missä meidän järjestelmämme todellisesti eroaa teidän järjestelmästänne on se että jokainen alottaa vuoden samalla luottomäärällä ja että tämä luotto ei ole siirrettävissä toiselle. Mitä tulee talletusten vaatimiseen, ennenkuin luottotili avataan, niin olemme siinä kohden ehdottomasti aivan yhtä vaativaisia kuin teidänkin pankkiirinne olivat, mutta meillä kansa kokonaisuudessaan tekee talletukset kaikkien puolesta yhtaikaa. Tämä joukkotalletus on sellaisten erilaisten käyttötarpeiden valmistusta ja sellaisten yleisten palvelusten toimittamista joiden odotetaan olevan tarpeellisia. Näille käyttötarpeille arvioidaan hinnat ja kustannukset ja hintojen yhteenlaskettu summa jaettuna väestön lukumäärällä määrää kansalaisen persoonallisen luottosumman, joka yksinkertaisesti on hänen vuoden käyttötarpeisiin ja palveluksiin tasaisesti sisältyvä osansa. Mutta epäilemättä tri Leete on kertonut teille kaiken tästä asiasta."

"Mutta minustahan ei ollut täällä tietoa vuoden arvioita tehtäessä", sanoin. "Toivon ettei luottoani ole otettu toisten ihmisten osuuksista."

"Siitä teidän ei ole tarvis olla huolissanne", vastasi ylijohtaja. "Vaikka onkin hämmästyttävää, miten kysynnän erilaisuudet pitävät toisiansa tasapainossa, kun suuret väestöt ovat yhteydessä, olisi kuitenkin mahdotonta johtaa näin suurta liikettä kuin meidänkin on ilman suuria vararahastoja. Tarkoituksena on pilaantuvain aineitten tuotantoa ja sellaisten joiden suhteen mieliteot usein vaihtelevat pitää niin vähän edellä kysyntää kuin mahdollista, mutta kaikissa tärkeissä tuotantohaaroissa varataan aina niin suuri ylivarasto että kahden vuoden kato ei vaikuttaisi mitään pilaantumattomain aineitten hintaan, sekä samalla väestön odottamaton vaikkapa useimpiin miljooniin nouseva lisäys ei häiritsisi minään aikana väestön ylläpitoa."

"Tri Leete on minulle kertonut", sanoin, "että luotto-osuus jota kansalainen ei ole vuoden kuluessa käyttänyt peruutetaan ja on se mitätön seuraavana vuonna. Arvelen että se tarkoittaa varojen kasaantumismahdollisuuden estämistä, joka kaivaisi taloudellisten olosuhteittenne yhdenvertaisuuden perusteen ontoksi."

"Se vaikuttaa kyllä sellaisen kasaantumisen estämiseksi", sanoi ylijohtaja, "mutta toiselta puolen se on tarpeellinen kansallisen kirjanpidon tekemiseksi yksinkertaisemmaksi ja sekaannusten estämiseksi. Vuotuinen luotto on maksuosotus erikoisista vissin vuoden aikana suoritetuista valmisteista. Seuraavaksi vuodeksi tehdään uusi arviolasku hiukan erilaisilla perusteilla, ja jotta se voidaan toimittaa ovat kirjat päätettävät ja kaikki maksuosotukset perustettavat joita ei ole peritty, jotta tiedämme täsmälleen millä kannalla olemme."

"Miten sitten käy, jos kulutan luottosummani, ennenkuin vuosi on lopussa?"

Ylijohtaja hymyili. "Olen lukenut", hän sanoi, "että tuhlauspahe oli sangen vakava teidän päivinänne. Meidän järjestelmällämme on se etu teidän rinnallanne että pahinkaan tuhlari ei voi koskea pääomaansa joka on hänen jakamaton samallainen osuutensa kansan kapitaalista. Enintäin voi hän hävittää vuotuisen osinkonsa. Jos tämän tekisitte, niin en epäile etteivät ystävänne pitäisi huolta teistä, ja elleivät he sitä tekisi, niin saatte olla varma että kansa sen tahtoisi tehdä, sillä meillä ei ole sitä tanakkaa vatsaa, jonka nojalla esi-isämme saattoivat kyllältään nauttia, vaikka nälkäisiä ihmisiä oli heidän ympärillään. Me olemme todella niin herkkätuntoisia että tietäessämme yhdenkään yksilön kansan joukossa olevan puutteessa veisi se meiltä öiden unet. Jos te tahtoisitte pysyä puutteen alaisena, niin teidän täytyisi kätkeytyä toisten silmiltä sitä tarkoitusta varten."

"Onko teillä mitään tietoa", kysyin, "miten paljon tämä $4,000 luottosumma olisi vastannut ostokyvyssä vuonna 1887?"

"Jotakuinkin $6,000 tai $7,000 luullakseni", vastasi mr. Chapin. "Arvostellessanne kansalaisen taloudellista tilaa teidän tulee muistaa että suuri joukko erilaisia palveluksia ja käyttötarpeita on nyt maksuttomasti yleisesti käytettävissä, joista ennen yksilöiden oli maksettava, kuten esimerkiksi vesi, valo, musiikki, sanomalehdet, teaatteri ja ooppera, kaikellaiset posti- ja sähkökuletusneuvot, kulkulaitos ja monet muut liian lukuisat luetella."

"Mutta kun niin paljon yleisön eli yhteisesti käytettäväksi luovutatte, niin miksi ei kaikkia anneta samalla tavalla? Sehän tekisi asiat vielä yksinkertaisemmiksi, luullakseni."

"Me arvelemme päinvastoin että se sekoittaisi hallitustoimia, eikä se mitenkään yhtä hyvin kansan tarvetta vastaisi. Katsokaahan me vaadimme yhdenvertaisuutta, mutta meitä ei miellytä samanlaisuus, ja me koetamme menoarvioissamme varata mahdollisimman erilaisia makuja varten vapaan nautinnon."

Arvellen että minua miellyttäisi niiden katseleminen oli ylijohtaja tuonut konttooriin muutamia pankin kirjoja. Vaikka en ollut ollenkaan ollut mikään asiantuntija yhdeksännentoista vuosisadan kirjanpitojärjestelmässä, olin kuitenkin suuresti ihmeissäni näiden tilien tavattomasta yksinkertaisuudesta niiden rinnalla joihin olin ennen perehtynyt. Tästä puhuessani lisäsin että se minua hämmästytti sitäkin enemmän kun olin ennakolta muodostanut sen arvelun että kun kansallisen ko-operatiivijärjestelmän etevämmyys oli suuri meidän liiketapojen rinnalla, niin se myös aiheutti suuren lisäyksen kirjanpidossa verrattuna siihen mikä oli tarpeen vanhan järjestelmän aikana. Ylijohtaja ja tohtori Leete katsoivat toisiaan ja hymyilivät.

"Tiedättekö, mr West", sanoi ensinmainittu, "meistä tuntuu sangen omituiselta että teillä tällainen arvelu saattoi olla? Meidän arviomme mukaan nykyisen järjestelmän aikana yksi kirjanpitäjä tekee sen missä kaksitoista tarvittiin teidän aikananne."

"Mutta", sanoin, "onhan kansalla nyt erikoinen tili jokaiselle miehelle, naiselle ja lapselle joka maassa asuu."

"On tietysti", vastasi ylijohtaja, "mutta eiköpä teidän aikananne ollut samoin? Miten olisi muuten voitu arvioida ja koota veroja taikka kiristää tusinoittain muita velvollisuuksia kansalaisilta? Esimerkiksi teidän verotusjärjestelmänne jo yksin kaikkine tutkintoineen, arvioimisineen, keräyskoneistoineen ja rangaistuksineen oli äärettömän paljon monimutkaisempi kuin edessänne olevissa kirjoissa näkyvät tilit, joihin sisältyy, kuten näette, jokaiselle henkilölle saman luoton antaminen vuoden alusta sekä jälestäpäin yksinkertainen maksuosotusten merkitseminen lukematta korkoja taikka muita tuloposteja. Niin yksinkertaiset ja vaihtelemattomat ovat todella olosuhteet, mr. West, että tilit tehdään automaattisesti koneella ja kirjanpitäjä vain näppäilee koskettimia."

"Mutta ymmärtääkseni kutakin kansalaista varten on myös luettelo hänen tekemistään palveluksista hänen kykyjensä luokittelemiseksi."

"On tietysti ja mitä seikkaperäisin sekä mitä huolellisimmin varjeltu erehdyksiä ja kohtuuttomuutta vastaan. Mutta sillä luettelolla ei ole mitään tekemistä rahojenne taikka tekemästänne työstä maksettavain palkkojen kanssa, vaan se pikemmin on yksinkertainen kunnialuettelo kasvatuksenne perustuksesta jonka mukaan oppilaitten luokitus on määrätty."

"Mutta kansalaisella on myös liikesuhteensa yleisten puotein kanssa joista hän tarpeensa noutaa?"

"Kyllä niin, mutta ei luottosuhdetta. Kuten teidän aikalaisenne olisivat sanoneet, kaikki ostokset tapahtuvat vain käteisellä rahalla — se on luottokorteilla."

"Sittenkin on vielä jälellä", intin yhä, "tilinteko tavaroista ja palveluksista puotien ja tuotanto-osastojen välillä sekä erikoisten osastojen välillä."

"Tietysti; mutta kun koko järjestelmä on saman johdon alaisena ja kaikki osastot toimivat yhdessä hankaamatta toisiinsa ja ilman minkäänlaista epäsoinnun aihetta, niin on sellainen tilinteko lapsen työtä verrattuna liikejärjestelyyn toisiaan epäileväin yksityiskapitalistien välillä, jotka teidän päivinänne jakoivat keskenään liikemarkkinat ja valvoivat öitä keksiäkseen puijaustemppuja millä pettää, lyödä ja voittaa toisensa.

"Mutta entä tarkat tilastot joille perustatte tuotantoa johtavat arviolaskut? Siinä ainakin tarvitaan sangen paljon numeroimista."

"Teidän kansallinen ja valtiohallituksenne", vastasi mr. Chapin, "julkaisivat joka vuosi suuret määrät samallaisia tilastoja, joiden samalla kuin ne olivat epäluotettavat täytyi olla paljon suurempain vaivojen takana kerättäessä, siihen katsoen että niihin yhtyi vähemmän tervetullut yksityisten henkilöitten liikeasiain tarkastaminen, sen sijaan että koko summa olisi ollut pelkkää kertomusten kokoamista suuren liikkeen eri osastojen kirjoista. Kunkin tehtailijan, kauppiaan ja puodin pitäjän tuli teidän aikananne tehdä ennakkoarvio mahdollisesta kulutuksesta ja hairahdukset merkitsivät häviötä. Ja kuitenkin hän saattoi vain arvata, koska hänellä ei ollut riittävästi tietoja. Täydellisten tietojen avulla, jotka meillä on, on ennakkoarvioiden varmuus lisääntynyt samassa määrässä kuin vaikeudetkin ovat muuttuneet yksinkertaisemmiksi."

"Pyydän säästäkää minut enemmistä osotuksista arvosteluni typeryyden suhteen."

"Eihän tässä, mr. West, ole kysymystäkään typeryydestä. Kokonaan uusi asiain järjestelmä aina ensi näkemältä tuntuu monimutkaiselta, vaikka lähemmin tutkistellen se osottautuu itse yksinkertaisuudeksi. Mutta pyydän älkää nyt vielä minua keskeyttäkö, sillä olen kertonut teille vasta toisen puolen asiasta. Olen osottanut teille, miten harvat ja yksinkertaiset ovat meidän pitämämme tilit teidän vastaavissa suhteissa pitämiinne tileihin verrattuna; mutta huomattavin kohta kysymyksessä on eräät teidän pitämänne tilit, joita meillä ei ole ollenkaan. Debet ja kredit sanoja ei enää tunneta; korko, vuokra, osinko ja kaikki niille perustetut laskut ovat inhimillisestä liikkeestä kokonaan hävinneet. Teidän päivinänne jokainen, lukuunottamatta hänen tiliänsä valtion kanssa, oli sotkeutuneena tiliverkkoon kaikesta mikä häntä koski. Alhaisinkin palkkalainen oli ainakin kuuden, seitsemän liikemiehen kirjoissa ja varakas mies useampain kymmenien ja satojenkin, puhumattakaan kauppa-alalla olevista ihmisistä. Liukkaasti kulkeva dollari asettui aloilleen niin monta kertaa ja niin monessa paikassa vaeltaessaan kädestä toiseen että me olemme arvioineet sen noin viidessä vuodessa täytyneen maksaa itsensä musteen ja kynän kuulutuksessa sekä kauppa-apulaisten palkoissa, puhumattakaan kulumisesta ja hankaantumisesta. Kaikki nämä yksityis- ja liiketilien muodot ovat nyt poistetut. Kukaan ei ole toiselle velkaa eikä kukaan toista velo eikä kellään ole kontrahtia toisen kanssa eikä minkäänlaista tilitettävää, vaan jokainen yksinkertaisesti kohtelee toistaan niinkuin kunkin luonnolliset hyveet ansaitsevat."

LUKU V.

Saan kokea uuden vaikutelman.

"Tohtori", sanoin tullessamme ulos pankista, "minulla on sangen merkillinen tunne."

"Minkälainen tunne?"

"Se on vaikutelma jonka laista ei minulla koskaan ennen ole ollut", sanoin, "enkä milloinkaan odottanut. Minusta tuntuu kuin haluaisin lähteä työhön. Niin, Julian West, miljoonain omistaja, vetelehtijä ammatiltaan, joka ei koskaan ole mitään hyödyllistä eläessään tehnyt eikä koskaan tahtonut tehdä, tuntee itsensä vallanneen voittamattoman halun kääriä ylös hihansa ja tehdä jotakin mikä vastaisi hänen elämäänsä."

"Mutta", sanoi tohtori, "kongressi on julistanut teidät kansan vieraaksi ja varta vasten vapauttanut teidät velvollisuuksista yleisessä palveluksessa."

"Se on kaikki sangen hyvä ja minä ymmärrän sen hyväntahtoisuuden, mutta minä alan tuntea etten saa nauttia mitään tietäessäni eläväni toisten ihmisten kustannuksella."

"Mitä luulette sen olevan", sanoi tohtori hymyillen, "joka on teille tuottanut tämän tunteen että elätte toisten kustannuksella, jota ette kuten sanotte ole koskaan ennen tuntenut?"

"En ole koskaan ollut halukas itsetutkisteluihin", vastasin, "mutta tunteen vaihto on sangen helppoa selvittää tässä asiassa. Minä huomaan olevani yhteiskunnan piirissä jonka jokainen ruumiiltaan terve jäsen suorittaa oman osansa sen aineellisen varakkuuden kokoamiseksi, jota minäkin osaltani nautin. Merkillisen jäykät täytyisi sen henkilön tunteet olla joka ei sellaisissa oloissa häpeäisi olla yhtymättä toisiin ja tekemättä osaansa. Miksi en ymmärtänyt samalla tavoin työvelvollisuuksia yhdeksännellätoista vuosisadalla? Siksi, yksinkertaisesti ettei silloin ollut mitään työn jakojärjestelmää taikka ei mitään järjestelmää ollenkaan. Siitä syystä ettei ollut olemassa mitään rehellistä työjaon määräystä eikä edes oikeudellista viittaustakaan siihen, jokainen joka voi, kieräili itsensä siitä vapaaksi ja ne jotka eivät voineet siitä vapautua kirosivat onnellisempia ja tekivätpä vielä niin paljon pahaakin kuin vain voivat. Otaksukaamme että joku rikas nuori kansalainen, minun kaltaiseni, olisi tuntenut halua suorittaa osansa. Miten hänen olisi tullut menetellä? Ei ollut olemassa mitään yhteiskunnallista järjestöä jonka avulla työ olisi voitu jakaa jonkinlaisilla oikeuden perusteilla. Ei ollut mitään yhteistoiminnan mahdollisuutta. Meillä oli valittavana joko käyttää hyväksemme talousjärjestelmän myöntämää etua elää toisten kustannuksella taikka suoda heille etu elää meidän kustannuksellamme. Meidän tuli kiivetä heidän hartioilleen, jos mielimme estää heitä kiipeämästä meidän hartioillemme. Meidän täytyi joko nauttia etua väärästä järjestelmästä taikka joutua sen uhreiksi. Ja kun toisessa vaihtoehdossa ei ollut sen enempää siveellistä tyydytystä kuin toisessakaan, me luonnollisesti pidimme ensin mainittua parempana. Vilaukselta siivoimmat meistä kyllä tunnustivat sen äärettömän halpamaisuuden jona täytyi pitää toimeentulonsa imemistä raatajilta, mutta omaatuntoamme täydelleen rauhoitti talousjärjestelmä joka näytti niin toivottomalta sekamelskalta että kukaan ei voinut nähdä sen läpi, ei oikaista sitä eikä itse tehdä oikein sen vallitessa. Minä voin vakuuttaa ettei kukaan minun seurapiiristäni, ei ainakaan kukaan ystävistäni, joka olisi samoin kuin minä joutunut tänä aamuna ehdottomasti yksinkertaisen, oikean ja yhdenvertaisen teollisuuskuorman jakojärjestelmän vaikutuksen alaiseksi, olisi muuta voinut kuin tuntea samaa kuin minäkin, kääriä hihansa ylös ja tarttua työhön."

"Siitä olen kyllä aivan varma", sanoi tohtori. "Teidän kokemuksenne merkitsevällä tavalla vahvistaa sen vallankumoushistorian luvun joka meille kertoo että kun nykyinen talousjärjestelmä oli perustettu, niin ne jotka vanhan järjestelmän aikana olivat olleet mitä parantumattomimpia laiskureita ja maankiertäjiä yhtyivät innostuneina valtion palvelukseen tunnustaen uusien toimenpiteitten ehdottoman oikeuden ja kohtuullisuuden. Mutta puhuaksemme nykyisestä asemastanne, miksi ei minun aikaisempi ehdotukseni kelpaisi että te luennoissa kertoisitte kansallemme yhdeksännestätoista vuosisadasta?"

"Minä arvelin ensiksi että se olisi hyvä aate", vastasin, "mutta keskustelumme puutarhassa tänä aamuna on saanut minun uskomaan että minä ja minun aikalaiseni olemme kaikkein viimeisiä niiden ihmisten joukossa joilla on ollut jotakin järjellistä käsitystä yhdeksännestätoista vuosisadasta, mitä se tarkoitti ja minne se oli pyrkimässä. Kun olen ollut seurassanne muutamia vuosia, voin oppia tarpeeksi omasta aikakaudestani puhuakseni siitä järjellisesti."

"Siinä kyllä on jotakin perää", vastasi tohtori. "Mutta asiasta toiseen, näettekö tuota suurta rakennusta jossa on torni aivan vastapäätä katuristeystä? Se on meidän paikallinen teollisuustoimistomme. Ehkäpä arvellessanne mitä teidän tulisi tehdä ollaksenne hyödyksi, haluaisitte oppia hiukan sitä järjestelmää jonka perusteella kansamme valitsee toimintansa."

Minä heti suostuin ja astuimme katuristeyksen poikki toimistoon.

"Olen esittänyt teille tähän asti", sanoi tohtori, "vain pääpiirteet yleisen teollisuuspalveluksemme järjestelmästä. Te tiedätte että jokainen kumpaakin sukupuolta, ellei häntä jostain syystä ole väliaikaisesti tai kokonaan vapautettu, astuu yleiseen teollisuuspalvelukseen yhdenkolmatta vuotiaana ja kolme vuotta oltuaan jonkinlaisena yleisenä oppilaana luokittamattomilla asteilla valitsee erikoisen toimensa, ellei pidä parempana opiskella pitemmälle jotakin tieteellistä ammattia varten. Kun noin miljoona nuorukaista, enemmän tai vähemmän vuosittain valitsee toiminta-alansa, ymmärtänette että on monimutkainen tehtävä kullekin sellaisen paikan löytäminen joka vastaa sekä hänen omaa haluansa että yleisen palveluksen tarpeita."

Vakuutin tohtorille että olin todella tätä asiata miettinyt

"Muuan hetki", hän sanoi, "riittää selvittämään ajatuksenne tästä kysymyksestä ja osottamaan teille miten ihmeellisesti vähäinen järjellinen järjestelmä on saattanut yksinkertaiseksi sopivan elämän uran keksimisen mikä teidän päivinänne näyttää olleen niin vaikea asia ja niin harvoin tyydyttävällä tavalla onnistui."

Löydettyämme mukavan nurkan itsellemme lähellä akkunaa keskimmäisessä salissa, tohtori toi pian joukon kaavalanketteja ja luetteloja ja alkoi selittää niitä minulle. Ensiksi hän näytti minulle yleisen hallituksen vuosijulistuksen maan tarpeista, joka seikkaperäisesti osotti missä suhteessa sinä vuonna käytettäväksi tuleva työn tekijäin voima oli jaettava eri toiminta-alojen välillä teollisuuspalvelukseen nähden. Se oli se puoli asiasta joka osotti yleisessä palveluksessa ehdottomasti suoritettavia välttämättömyyksiä. Sitten hän näytti minulle ehdonvaltaisuuseli valintalanketteja, joihin kukin sinä vuonna luokittamattomasta palveluksesta päässyt nuorukainen merkitsi, jos halusi valita, mitä toiminta-alaa yleisessä palveluksessa hän piti paraimpana, ja jos hän ei lankettia täyttänyt pidettiin sitä merkkinä siitä että hän oli taipuvainen ottamaan vastaan sen toimen mitä yleisessä palveluksessa kaivattiin.

"Mutta", sanoin, "asuinpaikan asema on useasti yhtä tärkeä kuin toiminta-alan laatu. Esimerkiksi joku ei haluaisi joutua erilleen vanhemmistaan etkä varmastikaan lemmitystään, vaikkapa hänelle määrätty toiminta-ala muussa suhteessa olisi miten tyydyttävä."

"Aivan oikein", sanoi tohtori. "Mutta jos meidän teollisuusjärjestelmämme ryhtyisi erottamaan rakastavaisia ja ystäviä, perheen isiä ja äitejä, vanhempia ja lapsia välittämättä heidän toivoistaan, ei se varmaankaan kauvan pysyisi pystyssä. Te näette tämän sarakkeen paikkakunnista. Jos te merkitsette ristinne Bostonin kohdalla tässä sarakkeessa, sitoo se hallituksen määräämään palveluspaikkanne sen piirin rajain sisälle. Kullakin kansalaisella on oikeus vaatia palveluspaikka itselleen kotipiirissään. Muutenhan, kuten sanoitte rakkauden ja ystävyyden siteet raakamaisesti katkottaisiin. Mutta tietenkään ei kahta hyvää voi kaikki saavuttaa; jos vaaditte ehdottomasti saada työpaikan kotipiirissänne täytyy teidän tyytyä toiminta-alaan jonka rinnalla olisitte parempana pitäneet jotakin tointa, mikä olisi ollut saatavissanne, jos olisitte halunneet lähteä kotoa pois. Kuitenkaan ei ole tavallista että kenenkään tarvitsee uhrata valitsemaansa toiminta-alaa tunnesiteiden takia. Maa on jaettu teollisuuspiireihin eli alueisiin joihin kuhunkin on koetettu muodostaa mahdollisimman täydellinen teollisuusjärjestelmä, missä kaikki tärkeät ammatit ja toiminta-alat ovat edustettuina. Tällä tavoin on useimmilla meistä mahdollisuutta löytää tilaisuuksia valitsemallaan toiminta-alalla tarvitsematta erota ystävistään. Tämä on sitäkin yksinkertaisemmin saavutettavissa, kun nykyaikaiset kulkuneuvot ovat siihen määrään poistaneet välimatkojen erotuksen että ihminen joka asun Bostonissa ja tekee työtä Springfieldissä, sadan mailin päässä on tavallaan kutakuinkin yhtä lähellä toimintapaikkaansa kuin tavallinen työmies oli teidän aikananne. Sellainen joka asuisi Bostonissa ja tekisi työtä kahden sadan mailin päässä (Albanyssa) olisi paljon paremmassa asemassa kuin tavallinen Bostonissa työtä tehnyt laitakaupunkilainen sata vuotta sitten. Mutta samalla kuin suuri joukko haluaa saada toimen kotona, on monta sellaistakin jotka vaihteen vuoksi pitävät paljon parempana lähteä lapsuuden tanteriltaan. Nämä myös osottavat halunsa merkitsemällä sen piirin numeron jonne haluavat päästä toimimaan. Samoin tulee osottaa vielä joku toinen tai kolmas paikka mitä asianomainen parempana pitää, joten huono olisi onni ellei voisi saada olopaikkaa ainakin siinä osassa maata jossa haluaa, vaikka paikkakunnan valintamääräys on sitova vain siinä tapauksessa että henkilö haluaa jäädä kotipiiriinsä. Muussa tapauksessa neuvotellaan asiasta niin kauvan että ristiriitaiset vaatimukset saadaan sovitetuiksi. Kun vapaaehtoinen siten on täyttänyt valintalankettinsa vie hän sen asianomaiselle registeeraajalle ja saapi luokituksensa virallisesti leimatuksi siihen."

"Mikä on tämä luokitus?" kysyin.

"Se on numero joka osottaa hänen edellistä asemaansa kouluissa ja palvellessaan luokittamattomana työn tekijänä, ja arvellaan sen olevan paraan saavutettavan tunnusmerkin hänen suhteellisesta järkevyydestään, kykeneväisyydestään ja uutteruudestaan työstä. Jos on enemmän tarjokkaita erikoisiin toimiin kuin tiloja, niin luokitukseltaan alin saapi tyytyä toiseen tai kolmanteen valintasijaan. Valintalanketit käsitellään lopuksi paikallistoimistossa ja sovitellaan teollisuuspiirin keskuskonttoorissa. Kaikille jotka ovat vaatineet työtä kotipiirissään varataan ensin työpaikka luokituksen mukaan. Lanketit joissa vaaditaan työtä toisissa piireissä lähetetään kansallistoimistoon ja siellä ne sovitellaan toisista piireistä tulleitten kanssa, niin että tarjokkaille varataan paikka niin paljon kuin mahdollista heidän toivomustensa mukaan ja heidän suhteelliseen luokitusoikeuteensa katsoen, milloin vaatimukset ristiriitaan joutuvat. Aina on havaittu että yksilöitten persoonalliset omituisuudet suurissa yhteyksissä ovat merkillisesti taipuvaiset pitämään toisiaan tasapainossa ja keskinäisesti täydentämään toisiaan, ja tämä ilmiö on merkittävällä tavalla huomattavissa meidän järjestelmässä toiminta-alaa ja paikkaa valittaessa. Valintalanketit täytetään kesäkuussa, ja elokuun ensi päivänä jokainen tietää missä hänen on ilmoittauduttava palvelukseen lokakuussa.

"Mutta jos joku on saanut määräyksen joka on ehdottomasti epämiellyttävä joko paikkaan tai toimeen nähden, ei silloinkaan, enemmän kuin minään aikana, ole liian myöhäistä koettaa löytää toista. Hallitus on tehnyt parastaan soveltaakseen kunkin työn tekijän yksilölliset taipumukset ja halun yleisen palveluksen tarpeitten mukaan, mutta sen koneisto on kunkin käytettävissä joka haluaa edelleen koettaa asemaansa mukavammaksi saada."

Ja sitten tohtori saattoi minut muutto-osastolle ja näytti minulle miten henkilöt jotka olivat tyytymättömiä saamaansa määräykseen joko toiminnan tai paikan suhteen voivat ryhtyä kirjeenvaihtoon joka puolella maata olevain samallaisten tyytymättömäni kanssa ja järjestää keskinäisten sopimusten kautta vaihtoja vapaaehtoisen järjestelyn avulla.

"Jos henkilö ei ole ehdottomasti vastahakoinen mitään tekemään", hän sanoi, "eikä yhtäläisesti vastusta joka maan osaa, hän voi ennemmin tai myöhemmin varata itsellensä työpaikan sangen lähelle toivomaansa toiminta-alaa ja paikkaa. Ja jos kaikesta huolimatta olisi joku niin saamaton ettei voi toivoa menestyvänsä toimessaan eikä saada parempaa vaihtoa jonkun toisen kanssa, niin ei ole nykyään mitään valtion hyväksymää tointa mikä ei olotilaansa nähden olisi kuin arvokas lahja teidän päivienne mitä onnellisimmissa suhteissakin eläneelle työmiehelle. Ei ole mitään paikkaa missä ei hengen tai terveyden vaara olisi alennettu mahdollisimman vähäiseksi ja työn tekijän arvo ja oikeudet ehdottomasti taatut. Mallitus koettaa alituisesti saada vähemmän miellyttäviä toiminta-aloja hupaisemmiksi erikoisten etuoikeuksien, kuten vapaa-aikojen avulla ja muutenkin aina pitää tasapainoa niiden paremmuuden välillä niin oikeuden mukaisesti kuin mahdollista; ja jos lopultakin joku toiminta-ala kaikesta huolimatta pysyisi niin vastenmielisenä ettei siilien ketään tarjokkaita ilmaantuisi ja kuitenkin olisi se välttämätön, niin sen saisivat suorittaa kaikki vuoron jälkeen."

"Kuten esimerkiksi", sanoin, "sellainen työ kuin likajohtojen korjaus ja puhdistus."

"Jos senlaatuinen työ olisi yhtä vastenmielistä kuin sen täytyi olla teidän päivinänne, niin rohkenen sanoa että se olisi suoritettu vuoron jälkeen jolloin kaikki olisivat vuoronsa saaneet", vastasi tohtori, "mutta meidän likajohtomme ovat yhtä puhtaat kuin katumme. Niissä virtaa vain vettä joka on kemiallisesti puhdistettu ja lemusta vapautettu, ennenkuin se niihin pääsee, laitoksen avulla joka on jokaisen vesisäiliön yhteydessä. Saman laitoksen avulla kaikki kiinteä loka sähköllä poltetaan ja poistetaan tuhkana. Tämä parannus lokaviemäreistä, joka seurasi heti suuren vallankumouksen kintereillä, olisi ilman vallankumousta saanut odottaa satoja vuosia täytäntöön panoaan, vaikka tarpeelliset tieteelliset tiedot ja keinot olivat jo kauan olleet päteviksi tunnettuja. Tämä asia on vain yksi esimerkki niistä tuhansista keksinnöistä vastenmielisten ja vaarallisten työlaatujen poistamiseksi, joita, vaikkakin olivat yksinkertaisia, maailma ei milloinkaan välittänyt ruveta toteuttamaan niin kauan kuin rikkailla oli köyhissä valitusoikeutta vailla oleva taloudellinen orjarotu jonka hartioille saattoivat kaiken kuormansa kasata. Taloudellinen yhdenvertaisuuden vaikutus oli se että tuli yhtäläisesti kaikkien etujen mukaiseksi eniten vastenmielisten tehtävien poistaminen mikäli mahdollista, koska tästä lähin ne täytyi tasan suorittaa kaikkien. Tällä tavoin kokonaan erillään asian moraalisesta puolesta kemiallisen, terveydellisen ja koneellisen tieteen ennätykset ovat sanomattomassa kiitollisuuden velassa vallankumoukselle.

"Arvattavasti", sanoin, "on teillä joskus omituisia henkilöitä —, 'käyriä keppejä', kuten me niitä nimitimme — jotka kieltäytyvät taipumasta yhteiskunnalliseen järjestykseen millään ehdolla ja tunnustamasta sellaisia asioita kuin yhteiskunnallinen velvollisuus. Jos sellainen henkilö ehdottomasti kieltäytyy suorittamasta minkäänlaista teollisuuspalvelusta tai muuta hyödyllistä millään ehdolla, niin mitä hänelle tehdään? Epäilemättä on järjestelmässänne pakottava puoli sellaisten henkilöitten varalta?"

"Ei ollenkaan", vastasi tohtori. "Ellei järjestelmämme voi seisoa sen ansion pohjalla että se on mahdollisimman paras järjestys kaikkien korkeimman hyvinvoinnin edistämiseksi, niin kaatukoon. Teollisuuspalveluksen suhteen laki sanoo yksinkertaisesti että jos joku kieltäytyy suorittamasta osaansa yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämisessä, niin hänen ei sallita ottaa osaa sen etuihinkaan. Selvää on ettei olisi kohtuullista toisiin nähden, jos joku näin tekisi. Mutta pakottaa häntä työhön vastoin hänen tahtoansa väkisin — sellainen aatos olisi kauhistava kansamme mielestä. Yhteiskunnan palveleminen on ennen kaikkea kunniapalvelusta, ja kaikki siihen kuuluvat ovat niinkuin te sanoitte ritarillisia. Samoinkuin teidän aikananne sotilaat eivät tahtoneet palvella yhdessä raukkojen kanssa, vaan rummuttivat pelkurit ulos leiristä, niin kieltäytyisivät työn tekijät yhteydestä henkilöitten kanssa jotka julkisesti koettaisivat välttää kansallisia velvollisuuksiaan."

"Mutta miten menettelette sellaisten henkilöitten kanssa?"

"Jos täysikasvuinen, joka ei ole rikollinen eikä mielisairas, harkintansa jälkeen ja ehdottomasti kieltäytyy suorittamasta millään tavalla palvelusosuuttansa joko valitsemallaan toiminta-alalla taikka valinnan laiminlyötyään hänelle määrätyssä toimessa, annetaan hänelle sellainen varasto siemeniä ja työaseita kuin itse näkee paraaksi valita ja viedään varta vasten sellaisia henkilöitä varten varatulle alueelle, joka ehkä hiukan vastaa sellaisille intiaaneille teidän päivinänne luovutettuja alueita jotka olivat vastahakoisia sivistykselle. Sinne hänet jätetään työskentelemään paremman ratkaisun saavuttamista olemassaolon kysymykseen kuin meidän yhteiskuntamme tarjoo, jos hän sen voi tehdä Me arvelemme että meillä on mahdollisimman paras yhteiskuntajärjestelmä, mutta jos parempi on olemassa, tahdomme sen oppia tuntemaan hyväksyäksemme sen. Me kiihoitamme kokeiluhalua."

"Ja onko todella tapauksia", sanoin, "jolloin yksilöt näin vapaaehtoisesti lähtevät yhteiskunnasta pitäen sitä parempana kuin yhteiskunnallisten velvollisuuksiensa suorittamista?

"On ollut sellaisia tapauksia, vaikka en tiedä, onko niitä tätä nykyä.
Mutta määräykset niiden varalta ovat olemassa."

LUKU VI.

"Häpeä sille joka pahaa siitä ajattelee."

Saapuessamme kotiin sanoi tohtori:

"Minä jätän teidät Edithin huostaan tänä aamuna. Asia on niin että velvollisuuteni opastajana, vaikka erinomaisesti ovat mieleeni, eivät ole pelkkää laiskan virkaa. Keskustelussamme äsken syntyneet kysymykset osottavat että minun täytyy terästää yleisiä tietojani teidän päivienne ja nykyajan välisistä vastakkaisuuksista katselemalla historiallisia kirjailijoita. Puhelumme tänä aamuna on aiheuttanut tutkisteluja jotka antavat minulle kiirettä koko lopulle päivää."

Tapasin Edithin puutarhassa ja sain häneltä onnittelut täysien kansalaisoikeuksieni johdosta. Hän ei näyttänyt ollenkaan hämmästyvän saadessaan tietää aikovani ottaa heti paikan teollisuuspalveluksessa.

"Tietysti tahdot astua palvelukseen niin pian kuin voit", hän sanoi. "Tiesin kyllä että sen tahdot tehdä. Se on ainoa keino millä päästä kanssakäymiseen kansan kanssa ja tuntea olevansa kansan jäsen. Se on suuri tapaus jota kaikki kaipailemme lapsesta pitäin."

"Puhuessamme teollisuuspalveluksesta", sanoin, "muistuu mieleeni muuan kysymys jota olen kymmenkunnan kertaa aikonut sinulta kysyä. Minä tiedän että jokainen joka vain kykenee, niin naiset kuin miehetkin, palvelee kansaa yhdenkolmatta vuotiaasta neljänkymmenen viiden vuotiaaksi jollain hyödyllisellä toiminta-alalla; mutta mikäli olen nähnyt, et sinä, vaikka olet terveyden ja reippauden perikuva, ole missään työssä, vaan aivan samallainen kuin suloisen joutilaisuuden nuoret naiset minun aikanani jotka kuluttivat aikaansa istumalla seurusteluhuoneessa ja näytellen sievyyttä. Tietysti minusta se on erittäin sopivaa että olet vapaana, mutta miten oikeastaan tämä joutilaisuutesi soveltuu yhteen yleisen palvelusvelvollisuuden kanssa?"

Edithiä tämä huvitti tavattomasti.

"Vai sinä arvelet että minä pyrin laiskottelemaan? Eikö ole vielä päähäsi pälkähtänyt että voisi olla sellaisiakin asioita olemassa kuin loma-aikoja tai lupia teollisuuspalveluksessapa että koko harvinainen ja miellyttävä vieras kodissamme antaisi minulle luonnollisen tilaisuuden ottaakseni lomaa, jos vain voin saada?"

"Ja voitko ottaa lomaa, milloin haluat?"

"Osan siitä voimme ottaa milloin haluamme, tietysti kuitenkin aina silmällä pitäen palveluksen tarpeita."

"Mutta minkälaista työtä sinä teet — opetat koulussa, maalailet lasimaalausta, pidät kirjoja hallituksessa, istut kassaluukulla yleisessä kaupassa vai hoidatko kirjoituskonetta tai sähkölennätinlaitosta?"

"Siihenkö luetteloon sisältyivät kaikki naisten toiminta-alat teidän aikoinanne?"

"Ei toki; ne olivat vain helpoimpia ja huvittavimpia toimia. Naiset olivat myös lattioiden ja vaatteiden pesijöitä ja kaiken työn palvelijoita. Vastenmielisimmät ja nöyryyttävimmät orjan työt oli lykätty naisten hartioille köyhälistön luokassa; mutta minä arvelen että sinä et sellaisessa työssä ole."

"Voit olla varma että minä teen osani vaikka missä vastenmielisessä työssä mikä tahansa tehtävä on, ja niin tekee jokainen kansan jäsen; mutta me olemme kuitenkin jo kauan sitte järjestäneet asiat siten että on sangen vähän sellaista työtä tehtävissä. Mutta sanohan, eikö teidän aikananne ketään naista ollut koneenkäyttäjänä, farmarina, insinöörinä, puuseppänä, rautatöissä, rakentajana, konelämmittäjänä taikka muun sellaisen suurammatin jäsenenä?"

"Ei ollut naisia niissä toimissa. Miehet niitä hoiti yksinomaan."

"Sen kai olen tiennytkin", hän sanoi;, "olen lukenut niin paljon, mutta onpa outoa puhua yhdeksännentoista vuosisadan miehen kanssa, joka on niin nykyajan miehen kaltainen ja ajatella että naiset olivat niin erilaiset asiain ollessa toisin järjestettyinä."

"Mutta todellakin", sanoin, "minä en voi ymmärtää miten naiset tässä suhteessa voivat kovinkaan eri tavalla toimia, elleivät he ruumiiltaan ole paljon vankempia. Useimmat näistä toimista joita juuri mainitsit olivat liian ankaria heidän voimilleen, ja siitä syystä ne suurima maksi osaksi olivat miesten tehtäviä, ja niin arvelisin niiden vieläkin täytyvän olla."

"Ei ole koko luettelossa mitään ammattia tai tointa", vastasi Edith, "johon naiset eivät osaa ottaisi. Osaksi sentakia että olemme ruumiiltamme paljon ripeämpiä kuin teidän aikanne olentoraukat, teemme senlaatuista työtä joka heille oli liian raskasta, mutta vielä enemmän se johtuu koneiston parannuksista. Samalla kuin me olemme vahvistuneet, on kaikenlaatuinen työ käynyt helpommaksi. Tuskin mitään raskasta työtä nyt suoranaisesti tehdään; koneet tekevät kaiken, ja meidän tarvitsee vain niitä ohjata, ja mitä kevyempi on ohjaava käsi, sitä parempaa on tehty työ. Näet siis että nykyaikana ruumiillisia ominaisuuksia tarvitsee paljon vähemmän varteen ottaa kuin henkisiä toiminta-alaa valittaessa. Järki käypi yhä lähemmäksi työtä, ja isä sanoo että me jolloinkin kykenemme tekemään työtä pelkällä tahdon voimalla suorastaan emmekä tarvitse käsiämme ollenkaan. Sanotaan että toden teolla on enemmän naisia kuin miehiä suurissa konetöissä. Äitini oli ensimmäinen luutnantti eräässä suuressa rautapajassa. Muutamat väittävät että se aistinvoima mikä ihmisellä on vallitessaan jättiläiskonetta, vaatii naisen herkkyyttä enemmän kuin miehen. Mutta eipä ole todellakaan varsin kohtuullista jättää sinun arvattavaksesi, mikä minun toimeni on, sillä en ole sitä vielä kokonaan päättänyt."

"Mutta sanoithan jo olevasi työssä."

"Olen kyllä, mutta tiedäthän että ennenkuin valitsemme elintoimemme olemme kolme vuotta työn tekijäin luokittamattomalla eli sekaluokalla. Minä olen toista vuotta sillä luokalla."

"Mitä teet?"

"Vähän kaikkea, vaan en mitään kauan. Tarkoituksena on antaa meille tämän ajan kuluessa hiukan käytännöllistä kokemusta kaikissa työn pääosastoissa, jotta paremmin tietäisimme, miten ja minkä valitsemme toimeksemme. Arvellaan meidän kouluista läpipäässeen, ennenkuin tällä luokalle astumme, mutta toden teolla minä olen oppinut enemmän työssä ollessani kuin kaksinkertaisella kouluajalla. Sinä et voi ajatella miten erinomaisen hupaista tämänlaatuinen työ on. Minä en ihmettele että muutamat ihmiset pitävät parempana pysyä siinä koko elämänsä ajan saadakseen alinomaa vaihdella tointansa, kuin valitsevat säännöllisen toiminta-alansa. Juuri tätä nykyä olen maanviljelystöissä suurella farmilla Lexingtonin läheisyydessä. Se on hauskaa, ja olen ruvennut ajattelemaan farmityön valitsemista toiminta-alakseni. Se minulla oli mielessä, kun pyysin sinun arvaamaan ammattiani. Luuletko että olisit voinut sitä koskaan arvata?"

"En luule, ja elleivät farmityön suhteet ole suuresti vaihtuneet minun päivieni jälkeen, en voi kuvitella miten sinä voisit sitä tehdä naisen pukimissa."

Edith katseli minua hetken aikaa vilpittömästi hämmästyneenä ja silmät suurina. Sitten hänen katseensa siirtyi hänen pukuunsa, ja kun hän jälleen katsahti ylös oli hänen kasvojensa ilme samalla miettiväinen, hullunkurinen ja eriskummallinen. Vihdoin hän sanoi:

"Etkö ole huomannut, rakas Julian, että kaduilla näkemiesi naisten puku on erilainen kuin naisten pitämä yhdeksännellätoista vuosisadalla?"

"Olen tietysti huomannut ettei heillä yleensä ole hametta, mutta sinulla ja äidilläsi on samallainen puku kuin naisilla oli minun aikanani."

"Ja eikö ole päähäsi pälkähtänyt ihmetellä, miksi meidän pukumme ei ole samallainen kuin toisten — miksi me pidämme hameita, mutta toiset eivät?"

"Mahdollisesti sekin on käväissyt mielessäni tuhansien toisten kysymysten mukana, joita joka päivä mieleeni johtuu vain karkoittuakseen sieltä jälleen, ennenkuin olen ehtinyt niitä esittää, toisten tuhansien tieltä; mutta luullakseni tässä asiassa minun olisi pikemmin pitänyt ihmetellä, miksi nämä toiset naiset eivät ole puettuina samoinkuin te kuin miksi te ette ole samoin puettu kuin he, sillä teidän pukunne, jota ainoastaan olin tottunut näkemään, tietysti tuntui minusta luonnolliselta ja tämä toinen tyyli joltain vaihdosmuodolta, erikoisten tai paikallisten syitten aiheuttamalta jotka myöhemmin olisin saava tietää. Sinä et saa pitää minua erityisen typeränä. Totta puhuakseni, nämä toiset naiset ovat minuun tuskin tehneet todellisuuden vaikutusta. Sinä olit aluksi ainoa henkilö jonka todellisuudesta olin varmasti vakuutettu. Kaikki toiset tuntuivat olevan vain osia mielikuvituksen ihmesekoituksesta, enemmän tai vähemmän mahdollisesta, joka vasta on alkanut käydä ymmärrettäväksi ja yhtenäiseksi. Aikain kuluessa olisin epäilemättä herännyt näkemään tosiasiaksi sen että muitakin naisia on maailmassa sinun ohellasi ja tekemään heidän suhteensa kysymyksiä."

Puhuessani siitä orpouden tunteesta joka minut oli kiinnittänyt häneen noina ensimäisinä sekavuuden päivinä, ennenkuin olin päässyt vakuutetuksi omasta todellisuudestanikaan, herahtivat herkät kyyneleet toverini silmiin, ja — no niin, siitä syystä toiset naiset olivat täydellisimmin unohduksissa kuin koskaan.

Vihdoin hän sanoi:

"Mistä me puhuimmekaan? Ai niin, nyt muistan — noista toisista naisista. Minulla on tehtävänä tunnustus. Olen koko tämän ajan ollut syypäänä eräänlaiseen petokseen taikka ainakin totuuden peittämiseen, joka ei enää saa jatkua hetkeäkään. Minä toivon varmasti että annat minulle anteeksi ajatellessasi syitäni, etkä —"

"Etkä mitä?"

"Etkä liian paljon hämmästy."

"Sinähän saat minun kovin uteliaaksi", sanoin. "Mikä on tämä salaisuus?
Minä luulen voivani kestää sen paljastamisen."

"Kuule sitten", hän sanoi. "Sinä ihmeellisenä yönä, joillain sinut ensi kerran näimme, oli tietysti hartaana pyrkimyksenämme että voisit päästä hämmästymästä useampaa niistä merkillisistä tapauksista, jotka olivat tapahtuneet teidän päivienne jälkeen, kuin oli välttämättä nähtävissäsi, ennenkuin olit täysin tuntoihisi päässyt. Tiesimme että sinun aikanasi naiset yleisesti käyttivät pitkiä hameita, ja me arvelimme että sinua epäilemättä oudosti hämmästyttäisi, jos näkisit äitini ja minut nykyaikaisissa puvuissa. No niin, vaikka hameettomat puvut ovat yleisesti — jotenkin kaikkialla — käytännössä useimmissa tilaisuuksissa, on kaikkia mahdollisia pukuja, muinaisia ja nykyisiä, kaikkien heimojen, ikäkausien ja sivistysasteiden, joko varastossa tai mahdollisimman lyhyessä ajassa saatavissa puodeista. Meidän oli sentakia sangen helppoa saada itsellemme vanhanaikuiset puvut, ennenkuin isä sinut meille esitti. Hän kertoi että kansalla teidän päivinänne oli satoja ajatuksia sopivaisuudesta ja soveliaisuudesta naisten suhteen, joten oli paras näin tehdä. Voitko antaa meille anteeksi, Julian, kun sillä tavoin olemme tietämättömyyttäsi käyttäneet?"

"Edith", sanoin, "yhdeksännellätoista vuosisadalla oli sangen monia laitoksia joita suvaitsimme, koska emme tienneet miten niistä päästä, mutta hituistakaan parempaa niistä ajattelematta kuin te, ja yksi niistä oli vaatetus jota naisemme käyttivät itseänsä salapukuun pukeakseen ja rampautuakseen."

"Pääsen siis helpommalle!" huudahti Edith. "Minä suorastaan vihaan näitä kauheita säkkejä, enkä tahdo niitä kantaa hetkeäkään kauempaa!" Ja pyytäen minua odottamaan hän juoksi sisälle huoneeseen.

Viisi minuuttia ehkä odottelin lehtimajassa, jossa olimme istuneet, ja kun sitten kuultuani keveitä askeleita ruohostossa katsahdin ylöspäin näin Edithin silmissä hymyilevä kurillisuus seisovan edessäni nykyaikaisessa puvussa. Olen nähnyt hänet siinä puvussa sadoissa vaihdemuodoissa sen jälkeen ja olen perehtynyt sen taipuvaisuuteen loppumattomiin vaihdoksiin, mutta minä en usko että suurinkaan taiteilija värinsä ja talttansa avulla voisi uudelleen luoda minuun sitä lumoavan hämmästyksen vaikutusta jonka tämä sangen yksinkertainen ja nopeasti suoritettu pukeutuminen sai aikaan.

En tiedä miten kauan seisoin häntä katsellen ajattelemattakaan mitään sanoa, mutta silmäni epäilemättä todistivat kyllin selvästi, miten ihastuttavalta hän minusta näytti. Hän kuitenkin tuntui näkevän jotakin muutakin minun ilmeissäni, sillä vihdoin hän sanoi:

"Antaisin mitä tahansa, jos saisin tietää mitä sinä mietit mielesi pohjalla! Se mahtaa olla jotakin juhlallisen hullua. Miksi sinä käyt niin punaiseksi?"

"Punastun itseäni", sanoin, enkä muuta tahtonut hänelle sanoa, vaikka hän kovasti minua kiusasi. Nyt pitkän väliajan jälkeen voin sanoa totuuden. Ensi tunteeni, lukuunottamatta valtavaa ihastustani, oli ollut lievää hämmästystä sen ehdottoman levollisuuden ja tyyneyden johdosta jolla hän kesti töllistelemiseni. Tämä on sellainen tunnustus joka tuntunee käsittämättömältä kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoista, ja Jumala suokoon etteivät he milloinkaan pääse sille näkökannalle joka saattaisi heidät kykeneviksi sitä paremmin ymmärtämään! Minun päivieni nainen, ellei ollut ammatillisesti tottunut käyttämään tämänlaista pukua, olisi joutunut hämilleen ja helposti kipeäksikin ainakin ajaksi niin terävän tarkastelun alaiseksi jouduttuaan, vaikkakin tarkastaja olisi ollut veli tai isä. Minä olin valmistautunut näkemään ainakin jotakin heikkoa hämmennystä Edithissä ja siksi hämmästyin hänen käytöstapaansa joka yksin kertaisesti vain osotti vilpitöntä tyytyväisyyttä ihailuni johdosta. Minä huomautan tästä hetkellisestä kokemuksesta, koska se minusta aina on näyttänyt erikoisen selkeällä tavalla kuvaavan sitä vaihdosta joka on tapahtunut niin eri sukupuolten välisissä tavoissa kuin heidän sisäisessä käytöksessäänkin entisen elämän jälkeen. Itseni puolustukseksi täytyy minun kiirehtiä lisäämään että tämä ensimmäinen hämmästyksen tunne hävisi samalla kuin se syntyikin, silmänräpäyksessä, kahden sydämmen tykinnän välillä. Hänen kirkkaista levollisista silmistään sain nykyaikaisen miehen katsantokannan naiseen nähden alituisesti pysyväksi. Silloin punastuin häveten itseäni. Sen punastumisen salaisuutta ei silloin olisi hurjain hevostenkaan avulla minusta kiskottu, vaikka olen sen hänelle kertonut jo kauvan sitten.

"Minä ajattelin", sanoin, ja sitä myös todella ajattelin, "että meidän tulee olla suuressa kiitollisuuden velassa kahdennenkymmenennen vuosisadan naisille siitä että he ensi kerran ovat päästäneet näkyville miesten puvun taiteelliset mahdollisuudet."

"Miesten puvun", hän kertasi, kuin ei olisi täysin ymmärtänyt tarkoitustani. "Tarkoitatko minun pukuani?"

"Sitä tietysti; sehän on miehen puku, luullakseni, vai miten?"

"Miksi enemmän miehen kuin naisen?" hän vastasi yksinkertaisesti. "Oh niin, unohdin hetkeksi, kenen kanssa puhun. Minä ymmärrän; sitä pidettiin miehen pukuna teidän päivinänne, kun naiset pukeusivat merenneidoiksi. Sinä kai pidät minua typeränä, kun en nopeammin käsittänyt ajatustasi, mutta olenhan kertonut sinulle että olin huono oppilas historiassa. Kaksi täyttä sukupolvea ovat nyt niin naiset kuin miehetkin pitäneet tätä pukua, ja vain historian professorin mieleen saattaisi juolahtaa ajatus sen omaksumisesta enemmän miehille kuin naisille. Se on meistä vain ainoa luonnollinen ja sopiva pukukysymyksen ratkaisu, joka on pääasiassa samallainen kummallekin sukupuolelle, koska kummankin ruumiin muoto on sama yleisissä piirteissään."

LUKU VII.

Uutta hämmästyttävää.

Erittäin somat värivivahdukset Edithin puvussa saattoivat minun huomauttamaan että nykyajan pukujen väriluonne tuntui yleisesti olevan sangen valoisa verrattuna minun aikanani käytännössä olleisiin.

"Tulos", sanoin, "on hyvin miellyttävä, mutta jos tahdot antaa anteeksi varsin arkipäiväisen huomautuksen, niin minusta tuntuu että kun koko kansa käyttää tällaisia somia väriyhteyksiä puvuissaan, niin pesulaskut nousevat koko suuriksi. Minun mielestäni koko kansallisen rahaston pitäisi olla vaarassa, jos pesulaskut ovat vain niin suuret kuin niiden luulisi olevan."

Tämä huomautus, jota arvelin hyvinkin järkeväksi, saattoi Edithin nauramaan. "Epäilemättä emme paljonkaan muuta tehdä voisi, jos pesisimme pukumme", hän sanoi, "mutta me emme pese niitä, näethän."

"Ette pese! Miksi ette?"

"Koska emme pidä soveliaana pukeutua vaatteisiin jotka ovat ja niin likaantuneet että vaativat pesua."

"No niin, en tahdo sanoa että olisin ällistynyt", vastasin; "toden teolla luullakseni en osaa enää hämmästyä mitään; mutta ehkä hyväntahtoisesti selität minulle mitä teette puvulla, kun se on likaantunut."

"Me heitämme sen nurkkaan — se on, se joutuu takaisin myllyihin ja siitä tehdään jotakin muuta."

"Todellakin! Minun yhdeksännentoista vuosisadan ymmärrykselleni tuntuu puvun nurkkaan heittäminen paljon kalliimmalta kuin sen peseminen."

"Ei suinkaan, se on halvempaa. Miten paljon luulet nyt tämän minun pukuni maksavan?"

"Sitä en tiedä todellakaan. Minulla ei ole ollut vaimoa eikä ompelijain laskuja suoritettavana, mutta luulisin kuitenkin että se maksaa koko suuren joukon rahoja."

"Tällainen puku maksaa kymmenen-kaksikymmentä senttiä", sanoi Edith.
"Mistä luulet sen olevan tehty?"

Otin hänen viittansa reunuksen sormieni väliin.

"Arvelin sen olevan silkkiä tai hienoa pellavaa", vastasin, "mutta nyt näen ettei se ole. Epäilemättä se on jotakin uutta säijeyhdistystä."

"Me olemme keksineet monia uusia säijeyhteyksiä, mutta minulla oli mielessä enemmän edistyskysymys kuin aineellinen. Tämä ei ole kutomatuotetta ollenkaan, vaan paperia. Se on tavallisinta pukuainetta nykyään."

"Mutta — mutta", huudahdin, "jos satelee näihin paperipukuihin?
Eivätkö ne sula ja eivätkö ne repeä, jos ne hiukan pingoittuu?"

"Tämänlaista pukua", sanoi "Edith, ei ole tarkoitettu myrskyilmaa varten, mutta ei se mitenkään sula vesi myrskyssä, olipa se miten ankara tahansa. Myrskypukuja varten käytämme paperia joka on ehdottomasti veden pitävä ulkopuoleltaan. Mitä sen kestäväisyyteen tulee, niin luullakseni huomaat että paperi on yhtä lujaa repeämistä vastaan kuin mikä tavallinen kangas tahansa. Tämä kudos on niin säikeillä vahvistettu että se pysyy koossa sangen tanakasti."

"Mutta talvisin kuitenkin lämmintä tarvitessanne täytyy teidän palata vanhan ystävämme lampaan turviin."

"Tarkoitat lampaan villoista tehtyjä pukuja? Ei, ei, niitä ei nykyaikana tarvita. Huokoisesta paperista tulee aivan yhtä lämmin puku kuin villastakin ja paljon kevyempi kuin teidän käyttämänne vaatteet. Ei mikään muu kuin haahkan untuva voisi olla samalla niin lämmin ja kevyt kuin meidän paperiset talvipukumme."

"Entä puuvilla ja pellava! Älähän vain sano että nekin ovat kokonaan hylätyt kuten villakin?"

"Ei suinkaan; me kudomme kankaita näistä ja muista kasvituotteista ja ne ovat melkein ylitä halpoja kuin paperi, mutta paperi on niin paljon keveämpää ja helpompaa muodostaa kaikkiin kuoseihin että sitä yleensä pidetään puvuksi parempana. Mutta missään tapauksessa emme pidä mitään ainetta puvuksi sopivana jota ei saata nakata loukkoon, kun se on likaantunut. Ajatus ruumiin verhojen pesemisestä ja puhdistamisesta ja niiden yhä uudelleen käyttämisestä olisi ihan sietämätön. Tästä syystä vaikka vaadimmekin kauniita pukuja emme erikoisesti välitä niiden kestävyydestä. Teidän päivinänne, näyttää siltä, oli teillä, lukuunottamatta pukujen pesemistapaa ja niiden uudelleen käyttämistä, vielä huonompi tapa, kun käytitte päällysvaatteitanne pesemättä niitä ollenkaan, ei ainoastaan päiviä vaan viikkoja, vuosia, vieläpä koko elinajankin, kun ne olivat erityisen arvokkaita, ja lopuksi ehkä annoitte ne vielä toisille. Näyttää siltä että naiset joskus säilyttivät häävaatteitansa niin kauvan että heidän tyttärensä niitä vielä häissään pitävät. Se meistä tuntuisi sangen vastenmieliseltä, mutta teidän hienot naisetkin siten tekivät. Miten köyhät säilyttivät ja pitivät vanhoja vaatteitansa, kunnes ne rääsyiksi kuluivat, se on asia jota ei jaksa ajatellakaan."

"Onpa jotenkin hämmästyttävää", sanoin, "huomata että vaatteiden puhtauskysymys on ratkaistu hävittämällä pesulaitokset, vaikka minä kyllä ymmärrän että se oli ainoa mahdollinen perinpohjainen ratkaisu. 'Kestävät käyttöä ja pesua', oli meidän pukukauppiaittemme tavallinen ilmoitus, mutta nyt kaiketi jos te myisitte pukuja teidän täytyisi taata että ne eivät kestä enemmän käytäntöä kuin pesuakaan."

"Mitä kulumiseen tulee", sanoi Edith, "niin meidän vaatteillamme ei koskaan ole tilaisuutta osottaa kestävyyttään, ennenkuin nakkaamme ne loukkoon, enemmän kuin muillakaan kutoelmilla, sellaisilla kuin matoilla, sänkyvaatteilla ja verhostimilla joita käytämme kodissamme."

"Ethän tahtone sanoa että nekin ovat papereista tehtyjä!" huudahdin.

"Ei aina paperista, mutta aina niin halpaa ainetta että ne voi hyljätä sangen lyhyen käyttämisen jälkeen. Silloin kuin te tahtoisitte lakaista mattoa, me pistämme uuden tilalle. Kun te tahtoisitte pestä tai tuulettaa makuuvaatteitanne, me uudistamme ne, ja samoin on laita kaikkien verhojen kodeissamme joita vain käytämme ollenkaan. Täyteaineena me käytämme ilmaa tai vettä höyhenien asemasta. Yli ymmärrykseni käy, miten te saatoitte sietää ummehtuneita, pahanhajuisia ja pölyisiä huoneitanne joissa koko sukupolvien lian ja taudin siemenet itivät villa- ja karvateoksissa joilla ne olivat kalustetut. Kun me puhdistamme huonetta, me käännämme letkut kattoon, seiniin ja permantoon. Siitä ei ole mitään vahinkoa — vain kiveä tai muuta kovaa pintaa. Terveyden tutkijamme sanovat että tapojen vaihto näissä puvun ja asunnon puhtauteen kuuluvissa asioissa on tehnyt enemmän kuin kaikki muut parannuksemme tarttuvain ja muiden tautien itujen hävittämiseksi sekä kulkutautien siirtämiseksi menneisyyden historian aikoihin."

"Paperista puhuessamme", jatkoi Edith, työntäen esille sangen siron jalan kiinnittääkseen huomiotani sen pukuun, "mitä arvelet nykyajan kengistä?"

"Tarkoitatko että nekin ovat paperista?" huudahdin.

"Tietysti."

"Huomasin että ne kengät jotka isäsi minulle antoi olivat sangen kevyet kaikkiin niihin verrattuina joita ennen olin käyttänyt. Se on todella suuri aatos, sillä jalkineitten kevyys on ensimmäinen välttämättömyys. Petolliset suutarit pistivät paperia kengän pohjiin minun aikanani. Nähtävästi sen sijaan että syytimme heitä petoksesta olisi meidän tullut kunnioittaa heitä itsetiedottomina ennustajina. Mutta asiaan palatakseni miten valmistatte paperipohjia jotta ne kestivät?"

"Meillä on tarpeeksi keinoja jotka tekevät paperin yhtä kovaksi kuin rauta."

"Eivätkö sitten nämä kengät vuoda talvella?"

"Meillä on erilaatuisia kenkiä eri ilmoilla. Kaikki ovat saumattomia, ja märällä ilmalla käytettävät ovat veden pitävällä lakalla sivelty ulkopuolelta."

"Se merkitsee kaiketi että kummiset päällyskengätkin on lähetetty museoon?"

"Me käytämme kyllä kummia, mutta emme pukimiin. Vedenpitävä paperimme on kevyempää ja kaikin puolin parempaa."

"Helppoa on tämän jälkeen uskoa että teidän hattunne ja päällysvaatteennekin ovat paperiset."

"Ja niin ovat suureksi osaksi", sanoi Edith, "sitä kauheata pääkappaletta joka teidän ajan miehistä teki kaljupäitä eivät meidän ajan miehet kärsisi. Me käytämme niin vähäistä päähinettä kuin mahdollista ja mahdollisimman kevyttä."

"Jatka!" huudahdin. "Arvelen että nyt ensimmäiseksi saan tietää että ne herkulliset mutta salaperäiset ruoka-aineet, jotka puristetun ilman avulla tulevat ruokalaitoksista taikka joita siellä tarjotaan, ovat myös paperista tehtyjä. Jatka — olen valmis uskomaan senkin."

"Niin pahoin ei kuitenkaan ole laita", nauroi seuralaiseni, "mutta todella sen lähinnä oleva aine, ne astiat joista ruokaa syöt, ovat paperista tehtyjä. Kivi- ja lasiastiain särinää, joka näyttää olleen jonkinlaista talouden pidon välttämätöntä säestystä teidän päivinänne, ei enää kuulla maassa. Meidän syönti- ja keittoastiamme nakataan menemään, kun ne puhdistusta, kaipailivat, taikka oikeammin, kuten on laita kaikkien hylättyjen aineiden suhteen joista olen puhunut, ne lähetetään takaisin tehtaisiin uudelleen massaksi muutettavaksi ja laitettaviksi toisiin muotoihin."

"Mutta ette suinkaan käytä paperikattiloita? Tuli kaiketi yhä vielä polttaa, vaikka te näytättekin muuttaneen suurimman osan meidän aikuisista säännöistä."

"Tuli kyllä yhä edelleen polttaa, mutta keittämisessä samoinkuin muitakin tarkoituksia varten on sähkökuumuus otettu käytäntöön. Me emme enää kuumita keittoastioitamme ulkoapäin, vaan sisältä, ja sentakia me keitämme paperiasioilla puisissa uuneissa, samoinkuin raakalaiset ennen keittivät koivun tuohesta tehdyillä astioilla kuumien kivien avulla; siten kuten filosoofit sanovat historia kertaa itseänsä alituisesti kohoavassa pyöriössä."

Ja nyt alkoi Edith nauraa hämmästynyttä muotoani. Hän päätteli olevan selvää että minun uskoani oli koeteltu näillä nykyajan uutuuksien lukuisuudella siihen määrään ettei ollut viisasta koetella sitä enempää todistamatta niiden tiedonantojen pätevyyttä jotka hän oli tehnyt. Siksi hän esitti että loppu aamupuolesta käytettäisiin käymällä jossain suuressa paperin valmistustehtaassa.