Minun kultani kaupungissa, kaupunki on suuri;

Rakkaus on vahvempi kuin Turun linnan muuri.

Kuopioss' on kultani ja olkoon terve siellä!

Itse kasvan Karjalassa pari vuotta vielä.

Kasvoi Suomen rannalla se ympyriäinen nauris;

Tämä likka on lihava ja punaposki kaunis.

Minä olen nätti tyttö, nätin pojan kukka;

Eipä minussa mennytkänä mamman vaivat hukkaan.

Nätti likka liian nuori olen minä aina,

Kulta käypi katsomassa joka sunnuntaina.

Jos oisiki nyt lauantai ja huomenna oisi pyhä,

Ja kulta tulis kirkkohon, se oisi vallan hyvä.

Minä itse ihana, minun kultani kaunis,

Kunpa äiti luvan antais, pari oisi valmis.

Pieni lintu siivillänsä hoitaa poikiansa,

Niin mun oisi ollakseni oman kullan kanssa.

Enpä erii kullastani, enpä perhanaksi,

Ennen meri mustaksi muuttuu, kivet kirjavaksi.

Minä olen nuori tyttö niinkuin kesäheinä,

Ei ole maannut vieressäni muut kun aitan seinä.

Nätti tyttö olenki ja nätimmäst' ei lukuu;

En minä tällä polvellani pojan viereen nuku.

Nätti tyttö, siivo tyttö, siivon nimen kannan,

Enpä minä joka pojan halatakaan anna.

Tyttö pieni hienonen, hintelä ja hoikka;

Eipä minussa joka pojan vastinetta ookkaan.

Paljon meillä poikia käypi, vaan ei minua vasten,

Pikkuist' ennen päivän nousua katoovat kuin kaste.

Hyv' on pojan pelata, kun likka luvan antaa;

Poika marssii matkoihinsa, likka häpiän kantaa.

Pojilla ja susilla on yhtäläinen mieli,

Susi ei virka mitänä, pojill' on liukas kieli.

Poika puhuu kaunihisti likan sängyn eessä,

Mesi, maito kielellä ja myrkky syämessä.

Niin on poika piian luona kun halmehessa halla;

Pian poika piikaraukan hempeyen tallaa.

Sitä virttä laulaminen, jota johtuu mieleen;

Kumpa kultani tulisi, ottaisinko viereen?

Minäpä se huitra likka, huitra likka raukka,

Istun pojan polvilla vaikka aamuun saakka.

Ei oo mulla surua, ei surua, ei huolta,

Käypi mulla sulhasia Turun tuolta puolta.

Mitäpä mun tarvitsee suurta surua kantaa,

kun on kulta mielessäni, joka ilon antaa?

Kulta se lähti Kuopiohon, tulee sieltä kerran,

Verkahousut jalassa ja kävelee kun herra.

Minun kultani Kuopiossa, minä itse tässä,

Kihlat ompi kirstussani, sormus onpi käässä.

Tule kulta Kuopiosta, tule uuteen tupaan,

Sänky on jo petattu ja vanhemmilt' on lupa.

Veres voi ja lämmin leipä, etkö söisi noita?

Tehty tila ja nätti likka, etkö viereen koita?—

Sitte tänne tultuasi heitä hattusi naulaan,

Ruvetahan vieretyksin, käsi pannaan kaulaan.

Nurmikeot kesällä on kukkasia täynnään,

Tämä tyttö, kaunis tyttö kasvoiltahan näyttää.

Talon tyttö minä olen, siivo sekä vakaa,

En ole maannut poikain kanssa, enkä vasta makaa.

Pojat kovin koriana pitkin kyliä käyvät,

Humalassa huutelevat halki yöt ja päivät.

Moni poika mielessänsä tämän valan vannoo:

Minut yöksi vierehensä ottavansa sanoo.

Ei ole poikain valoista, jos vannovat juur paljon;

Niist' on ollut tytöille jo paljoki pahaa tarjon.

Pojat monta tyttöä jo petti kihloillansa,

Vaikka vannoi valallaan ja sanoi ottavansa.

Elä vainen tyttö rukka usko poikain kielii,

Poika hyvästi haastelee, vaan on häijy mieli.

Tuost' on tullut minullekin moni mieliharmi,

Yhä pyörii eessäni tuo paha poikaparvi.

Minä olen pikku piika, kannan karjan vettä,

Ei oo sukkaa, ei oo kenkää, ei kun kaksi kättä.

Onnen likka minä olen, kovan onnen saanut,

Eipä ole poika vielä vieressäni maannut.

Kävi kyllä poikiaki, vaikkei minua vasten,

Sitten aamupuolella he katoovat kun kaste.

Vaan en sure enkä huoli, vaikka olen köyhä,

Vielä minä nätin pojan verrakseni löyän.

Mitäpä mä tuota suren, jos olen toisen orja;

Kohta tulee toinen vuosi, oma kulta korjaa.

Suomen maassa Karjalassa on mun kultani juuri,

Vaikk' en tieä enkä tunne pienkö lie vai suuri.

Sitä aina ajattelen, sitä ilohetkee,

Koska minut oma kulta vierehensä kätkee.

Ei oo tällä likalla palkkaa eikä pestii,

Mieron pojat viinanjuojat soiton pahan nosti.

Poikahunnut huutavat ja huutavat juur kovin:

"Kuule kulta ääneni ja avaa aittasi ovi!"

Vaan jos olen halpa likka, halvan nimen kannan,

Tok' en minä halvan pojan halatakaan anna.

Täm' on kesä tämmöinen ja tuleva on toista,

Eipä tälle tyttärelle huonot pojat loista.

Mitäs tuosta tulisi, jos huonon pojan naisin—

Viinan juojan, mieron ruojan, tuskan, ristin saisin.

Parempi on mun ollakseni nuorena likkana aina,

Kehräellä, laulella ja elää sillä lailla.

Vaan kun tämä siivo tyttö vanhenee ja kuolee,

Moni poika murehtii ja joutuu suureen huoleen.

Minä olen pieni piika, toisen talon orja;

Tuota aina ajattelen, kukahan mun korjaa.

Niinkun vene vähäinen sen kovan virran käessä,

Niin on piika pienoinen vierahassa väessä.

Voi et oonki syntynyt ja voi et olen luotu,

Äidin maidolla ravittuja maailmahan suotu.

Päiv' on pitkä, ikävä ja iloton on ilta,

Ouoilt' ei ole apua, ei turvaa tuttavilta.

Ei oo yhtään ystävätä, kaikk' on vihamiehii,

Miero paljo pauhoaa ja kuluttavi kielii.

Kaikki minua vihaavat ja vihaavat kuin käärme,

Soisivat mun menevän ja hukkuvani järveen.

Vaan en huoli mitänä, kun olen piika vakaa,

Maailma mahtaa soimata mua edestä ja takaa.

Enpä huoli maailmasta, huoli en paljo kestään,

Maailmassa vihataan ja vihat kauan kestää.

Enkä huoli itkeäkään enkä huoli vainen.

Jos mä kuinka itkisinki, ois se yhenlainen.

Itku silmät pimittää ja mure muovon muuttaa,

Nuorellenki neitoselle hiukset harmaat tuottaa.

Liikkukame likkaparat niinkuin rukin rulla,

Pian päivät rientävät ja vanhuus taitaa tulla.

Pian on laulut laulettu ja rallit rallatettu,

Ikä nuori eletty ja vanhuus saavutettu.

Kevätpäivä on ihana, kun lehet puihin puhkee,

Kukat maasta nousevat ja linnut kotihin kulkee.

Vaamp' on syksysatehet ja kovat ilmat rientää,

Lehet puista putoovat ja linnut poies lentää.

Pankaa tämä mielehenne nuoret tytöt kaikki,

Katoova on kauneus ja raukeava ratki.

Nyt on kyllä käsissämme kesäpäivä kaunis,

Vaan on ilta eessämme sekä syksy valmis.

Moni tyttö, sievä tyttö havaitsi sen hiljaan,

Että oli joutunut jo vanhan piian kirjaan.

Mieki ennen nuorempana asioissa autin,

Nyt jo käyn mä köykkyä, kun ois syönyt tauti.

Moni poika minulleki antoi ennen suuta,

Nyt jo asun halpana kun keittolihan luuta.

En ole likka vallan vanha, enkä vallan nuori,

Jos mun heitti renkipoika, enmä tuosta huoli.

Enkä ole vallan viisas enkä tuiki hullu,

Enkä ole poikien tähen maailmahan tullu.

Suomen pojat poies menkööt engelsmannin laivaan,

Jossa ei he muuta näe, kun meren mustan ja taivaan.

Poies vieään Suomen pojat ruunun ankkuripajaan,

Siellä lyövät rauan päälle, kivimuurit kajaa.

Siell' on itku, kuikutus ja elo tuhmanlainen,

Ilta, aamu, yö ja päivä, kaikki yhenlainen.

Mikäs auttaa Suomen poikia, kun ei rahat auta—

Täytyy mennä maasta pois, takoa kylmää rautaa.

Itkettää ja surettaa ja huoli tahtoo tulla,

Muill' on koissa kultansa, eikä ole mulla.

Ei oo kultani kotona, eikä ole täällä,

Kultani onpi merellä sen ison laivan päällä.

Minun kultani kaukana on ja kaukana se kukkuu,

Yksin täytyy maata mennä, yksin täytyy nukkuu.

Kun oisi kulta naapurissa, oisi virstan päässä,

Enpä kyllä itkisi, en istuisikaan tässä.

Vaan on kultani kaukana ja kauas taisi mennä,

Eipä sinne lintunenkaan iässähän lennä.

Kunpa se pieni lintunen sanoman nyt toisi,

Suru menis mielestäni, parempi mun oisi.

Lennä, lennä lintu rukka, puhu kuullakseni,

Kävitkö sinä kullan maalla, näitkö kultaseni.

Sano, kuinka kullan maalla aamu armas koitti,

Iloisnako elettihin, vaiko suru voitti.

Mitä näit sä muutaki ja näitkö vielä senki,

Jos oli kaikki tervehet ja kulta liiatenki.

Tule jo kulta tälle maalle, tule poika kulta,

Ettei kuluis turhaan tämä ikä nuori multa.

Pikku lintu laulavi ja lämmin onpi ilta,

Kulta istuu vieressäni joka kesäilta.

Kulta istuu vieressäni, pikkulinnut laulaa,

Minä itse kuikuttelen kättä kullan kaulaan.

Ei oo kultani lihava, eik' oo vallan laiha,

Enpä minä kullaistani jonkunlaisiin vaiha.

Kukkasia kaunoisia kullalleni kannan.

Istun taasen vierehen ja sitten suuta annan.

Jos on kultani ikävä, käy kirja pappilasta,