Lähetähän Pohjanmaalle poies Karjalasta.

Siell' on aika ilonen, vaikk' onpi järvet jäässä,

Siellä kultani kävelet sa korkia hattu päässä.

Iloissani laulelen ma, vaikk' on suruvirsi,

Kultani syän on kylmempi, kun jäinen seinähirsi.

Mikä lie mun kullalleni tehnyt uuen mielen,

Muien kanssa kävelee ja istuu muien viereen.

Syämeni on surunen ja pääni alas painuu,

Kun tuo oma kultani muien tykö taipuu.

Sepä minun syämessäni käkösenä kukkuu,

Kun mun oma kultani muien viereen nukkuu.

Ilta tulee, pienet linnut laulamasta lakkaa,

Minä itken, kultaseni muien kanssa makaa.

Kuulepas sa kultaseni, kysyn tuota vielä,

Kukapa sun eksytti rakkauden tiellä?

Kuinka taisit kylmetä, kun lämmin olit ennen,

Halkiöisin juoksentelit, tulit aina tänne?

Mihin on nyt kultaraukka rakkautesi mennyt?—

Rakkaus on rauennut ja suru siaan jäänyt.

Syämesi rakkauesta paloi mennä vuonna,

Nyt on rakkaus rauennut, vai lie tielle puonna.

Ele sinä kulta raukka minua nyt hyljää,

Minä olen kätkenyt sun syämeni syrjään.

Emmä sure viikon varaa enkä kultani eroo,

Viell' on tässä tyttösessä toisellenki veroo.

Tämän kylän pojat onpi aivan huonoa sorttii,

Hattu päässä kallellaan, suu kun läävän portti.

Pojat syövät sokuria eikä maksa hintaa,

Viimeisellä tuomiolla tulee vastarinta.

Huonon pojan lienenki mä kullakseni saanut,

Ei ole vielä yhtään yötä vieressäni maannut.

Kivenviika viserti ja käki kuusessa kukkui,

Muien kullat kulki aina, minun kultani nukkui.

Enpä sure viikon varaa, enkä kultani eroo,

Naurusuulla katselen, jos menis vaikka Viroon.

Ei ole kultaa minulla, kun en vasta saane,

Ja eikö kohta toivonikin tuonnempana maanne.

Muut ne kaikki kultansa kanssa käyvät käsityksin,

Minä raukka vanhenen ja olen aina yksin.

Olen kyllä maailmassa elänyt ja myytän't

Vaan ei ole kenkään mua kullaksensa pyytän't.

Vilu on mulla muutenki ja käsiäni kylmää,

Siit' on vielä vilumpi, kun kaikki minun hyljää.

Pojat nuoret miekkoset, miksette lähe naimaan?—

Suomalaisen tytön kanssa kyllä tulis aikaan.

Käet kukkuu kuusikossa, pienet linnut laulaa,

Minä lennän löyhäytän kullalleni kaulaan.

Minun kultani koria on, on kun nurmikukka,

Sill' on silmät siniset ja aivan musta tukka.

Minä kuon kullalleni palttinaisen paian,

Kulta se ostaa minulle korian myssylaian.

Sitte kuon kullalleni hopiaisen tuolin,

Itse istun rinnalle, enkä muista huoli.

Mene pois sinä vieras poika, en minä sinua tunne,

Anna tulla oman kullan, sille viereen tungen.

Minun kulta matkalla ja pienet linnut laulaa,

Kunpa kultani tulisi, kavahtaisin kaulaan.

Alahall' on aurinko ja ilta on jo lässä,

Kultani on kulkemassa viien virstan päässä.

Siit' on syämeni surunen, kun monta muistuu mieleen,

Oma kulta ouostunut, toinen tunkee viereen.

Minun kultani kävelee ja surullisna kukkuu,

Kultani kulkee kylissä ja muien viereen nukkuu.

Tuota teki minun kultani, teki monta vuotta,

Aina muita rakasteli, minua piti suotta.

Miksi kultani kylmenit, kun ennen olit lämmin,

Nyt on rakkaus rauennut ja viha tullut väliin.

Kuinka taisit narrata sinä köyhän miehen lasta,

Köyhä mies on elättänyt pienestä kassikasta.

Minä olen torpan tyttö, sinä olet talon poika,

Vaan ei talot eikä elot rakkauttani voita.

Ilo on muilla miekkosilla, muret ompi mulla,

Kun ei kultani kuulukaan ja eikä taia tulla.

Tuollapa minun kultani on Saksanmaalla aina,

Ennen kävi katsomassa joka sunnuntaina.

Kevät tuli, käki kukkui, pienet linnut lauloi,

Minä itken kuikutan ja kylän naiset nauroi.

Kylän naiset naurelevat huokauksiani,

Iloissani muutamat mun luuli laulavani.

Toiset muuttaa mureheni vieläin mustemmaksi,

Minusta he mielellänsä tekisivät kaksi.

Uniki se murehista levottavi monta,

Minä en saa silmihin pienintäkään unta.

Itkull' alan päiväni ja päätän murehilla,

Yksin istun iltasilla, yksin aamusilla.

Sepä mua murehuttaa, sepä itkun tuottaa,

Kun on kultani kaukana ja täytyy aina uottaa.

Mont' on huolta muutenki ja se on suurin huoli,

Kun en tieä kullastani, elikö vai kuoli.

Päiv' on pitkä, ikävä, ja itku aina mulla,

Kun en kuule kullaistani eikä taia tulla.

Ei nyt enää, ei nyt enää kesämarjat auta,

Minun kultani rakkaus on ruostunut kuin rauta.

Kultani käypi Suomen maita poikki sekä pitkin,

Kylän naiset nauroivat ja minä raukka itkin.

Minun kultani ripottaa ja nappaa muille suuta,

Minä raukka rakastan enkä taia muuta.

Miksi kultani kylmenit, et ole niinkuin ennen,

Yli selän soutelit ja tulit aina tänne.

Oisko keli parempi ja järvet oisi jäässä,

Tokko vielä tulisitkin korkia hattu päässä.

Katsos kulta hetale, kun sato sakiata lunta,

Monta yötä vieressäni makasit makiata unta.

Katsos kulta hetale kun aurinkoinen paistaa,

Anna suuta kultaseni, makialta maistaa.

Katso kulta hetale, kun aurinkoinen loistaa,

Valkiapaita neito nuori, se on vasta toista.

Tämän kylän pojat onpi pahoja tervaspäitä,

Yhä käyvät kihloilla ja ei piä konsa häitä.

Minä olen ryytimaassa keskimäinen kukka,

Empä minä tähän kylään kunniaani hukkaa.

Kumpa tarkoin tietäisin, että kultani pitää vihaa,

Kärryt tielle laittaisin ja lautamiehen pihaan.

Enkä sure enkä huoli, jos yksi poika jätti,

Vielä minä toisen saan kun olen nuori ja nätti.

Minä menen kaupunkiin ja kaupungist' on pesti,

Tulen sieltä kotihin, kun paras herran leski.

Ei oo likoilla surua, eik'oo yhtään hiukkaa,

Poikia käypi kylissä että liivit liuhkaa.

Tämä on vuosi tällä lailla, toinen vuos' on toisin—

Kunpa kultani tulisi, ma ilosempi oisin.

Ei oo kultani kotona, eik' oo äsken ollut,

Enkä tieä tyttö raukka, vaikka jo oisi kuollut.

Tuollapa minun kultani sen suuren meren päällä,

Vuos' on sitte siirtynyt, kun viimeksi kävi täällä.

Kohta taitaa talvi tulla, järvet onpi jäässä,

Minun kultani kaukana ja pitkän matkan päässä.

Lumipilvet kulkevat sen vanhan tavan vuoksi,

Voi jos pilvi kantaisi mun oman kullan luoksi.

Emmä tuota surisi, ett' ois matka pitkä,

Eikä mua estäisi, ei lumet eikä mitkään.

Tulisin mä kultani luoksi, kavahtaisin kaulaan,

Palavalla syämellä, niinkuin tuli taulaan.

Mikä lie mun kullallani, itkusilmin istuu,

Vesi vuotaa poskille ja kyynelet ne tippuu.

Nukuttaako, torkuttaako, uniko sua vaivaa?—

Saat sa tulla lauantaina illan tullen naimaan.

Tule yksin hiljalleen, jottei kukaan kuule,

Jott' ei kukaan tietää saa ja pahaa meistä luule.

Heitä poies liivisi ja laske hattu naulaan,

Hyv' on sitte ollaksemme, lyöä käsi kaulaan.

Eipä minun sydämeni surullinen oisi,

Jospa minun kultani parelampi oisi.

Viisi vuotta olen minä kullallani maannut,

En ole vielä äyriäkään kullaltani saanut.

Sepä minun syämeeni surun suuren tuopi,

Kun tuo minun kultani paljo viinaa juopi.

Kuulepas sa kulta rukka, kuinka nyt on laita:

Jopa vainkin välillämme ero tulla taitaa.

Sill' emmä huoli sinusta, enkä paljo kestään,

Sinua paljo pilkataan ja vihakseni pistää.

Minun kultani valkia on, on kuin lumen valo,

Parempi on mielestäni kuin paras Suomen talo.

Valkia on kultani, valkia kuin vaate,

Kaunis on tuo käyessänsä, kaunihimpi maaten.

Kuulepas sa kultani, tahotko mun ottaa,

Niin saat maata ensi yönä vieressäni kohta.

Sinäpä olet poika parka syämeni saanut,

Vaikk' et ole vielä kyllä vieressäni maannut.

Sinusta ja minustapa linnutkin laulaa,

Ääni kuuluu kukkuloilla, kankahilla kaikaa.

Kun nyt tarkoin tietäisin, ett' olet oma kulta,

Eipä meitä erottaisi muu kun ruskomulta.

Minä sanon satuja ja puhun järki totta,

Tuosta suurin huoleni ompi, kuka minut ottaa.

Tuvass' olen asunut ja saunass' olen maannut,

Enkä ole pojilta ma sormustakaan saanut.

Mitä pitäis tekemän mun noien poikiin kanssa;

Käyvät kyllä luonani, ei työnnä kihlojansa.