Suru oli illalla ja se on sama nytkin;

Muut ne makaa kultansa kanssa, minä aina yksin.

Enemp' mull' on muretta, kun kellä muulla lienee;

Jopa minä murhestani jonkun tempun tienen.

Minä menen Pietariin ja Pietarist' on pesti,

Sinne mua kultani toivoo, vaikka emo esti.

Tästä äsken laulu läksi, tästä laulan vielä,

Eipä lasta laulamasta iso, äiti kiellä.

Minä itse, minun kulta punakka ja kaunis;

Kohta on sukat kuottuna ja paitakangas valmis.

Minun kultani kaunis ompi, vaikk' on pikkuruinen,

Tuoss' on kultani kunnia, kun ei oo avosuinen.

Ei oo kultani kaukana eikä ole lässä,

Minun kultani kävelee koria hattu päässä.

Tule kultani yöllä yksin, tule kultani, tule!

Kyllä meistä pari saapi, vaikkei miero luule.

Tuopa kulta tullessasi tuopa vähänenki,

Sokuria taskussasi, pikku murunenki.

Mikä minun kullallani, mikä tuolla lienee:

Illan piti polvillansa, yöks' ei tullut viereen.

Kuule, kuule, kultaseni, kaikki jo nauraa meitä,

Aina oomma yhessä ja ei konsana pietä häitä.

Sinä olet minun kultani ollut monta vuotta,

Muita sinä rakastat ja minua piät suotta.

Miksi minua narrailet ja puhut suloisesti,

Juonesi ne viekkahat unenki usein esti.

Eip' oo tarves narrata, vaikk' olen köyhän lapsi,

Isä, äiti on elättänyt papin kasteest' asti.

Huono on mun onneni ja kova on mun laita,

Suru on mun osani ja mustanlainen paita.

Minä olen piika pieni, elän aina yksin,

Olen tullut pojilta jo aivan hyljätyksi.

Poika viekas viettelee ja likka hullu uskoo,

Pian poika piikaselta kunnian pois kiskoo.

Hyvä on pojan pelata, kun likka luvan antaa,

Poika itsensä pelastaa, likka häpiän kantaa.

Kyllä poika neitoselta hempeyen tallaa,

Keon kukan kaunosenki kukistavi halla.

Pian on se likka parka tullut kunnialta,

Jok' on kerran heittänyt noien poikiin valtaan.

Suru oli illalla, nyt jo ilo voitti,

Kun tuo kuhnus poies kulki, eron minusta otti.

Empä sure viikon varaa enkä kultani eroo,

Naurusuulla katselen, jos menis vaikka Viroon.

Mitäs minä tuosta huolin, jos yksi poika meni,

Toisen pojan kanssa tulee samanlainen peli.

Täm' on likka lihasta, lihasta ja luusta,

Semmoisia poikia ma vestän vaikka puusta.

Omp' on noita poikia viientoista sorttii;

Mont' on viety katsomahan Viaporin porttii.

Ei se likka kululle joua eikä mieron tiehen,

Jos en miestä muualta saa, niin otan sotamiehen.

Nauroin lassa nuorempana, en nyt enää naura,

Kun mun tulee kullastani itkuvirttä laulaa.

Tämä viikko pitempi kun koko mennä vuosi,

Eikä kestä silmätkään, kun paljon vettä vuosi.

Kultani on mun pettänyt ja petti kihloillansa,

Vaikka vannoi valallaan ja sanoi ottavansa.

Minä likka ihana ja hän oli poika nätti,

Viha joutui välihin ja rakkaus se jätti.

Voi poika parka luontoas, kun olit petollinen,

Sinun tähtes vuotta monta olen surullinen.

Liiku likka pojan kanssa, niinkuin rukin rulla,

Keuriaika lähenee ja ero taitaa tulla.

Työläs sitte erota, kun kert' on yhteen tultu,

Suuta on jo annettu ja käsi kaulassa oltu.

Likka juoksee pojan eestä, juoksee minkä jaksaa;

Kun ei poika tavota, niin likka kääntyy vastaan.

Likka arat, piika parat, varokate teitä,

Ettei pojat vanhan piian kirjaan teitä heitä.

Sitte laulut loppuvat ja pian rallit puuttuu,

Moni likka sillä lailla halvemmaksi muuttuu.

Ei oo likoilla surua, ei oo yhtään hiukkaa,

Pojat juoksee likkain luona, verkaliivit liuhkaa.

Pojat nuoret naimattomat tuota aina etsii:

Joka ilta päästäksensä likkain aittakestiin.

Kesäilta kelvoton sen kerran näytti julki!

Kuinka pojat likkain tähen pitkän matkan kulki.

Kesäilta kelvoton se kerran laitti niinki,

Että pojat pohmelossa puuttui suohon kiinni.

Likat käyvät kunnialla, kun kaste heinikossa,

Pojat juovat rypevät, kun sika rapakossa.

Likat makaa aitassahan palttinapaiallansa,

Pojat käyvät kyliä myöten mustalla varrellansa.

Niin on likka aitassansa, kun on kaunis kukka,

Poika juoksee halkiöisin, niinkun vanha hukka.

Vesi vuotaa silmistä ja itku syämen kaivaa:

"Laske kulta luoksesi ja huojenna tätä vaivaa!"

Sitä virttä laulaminen, joka johtuu mieleen,

Eipä tämä tyttö lähe huonon pojan viereen.

Sepä likka kunniansa häpiällä kantaa,

Joka kerran on joutunut huonon pojan valtaan.

Kerran antoi kaunis likka kehnon pojan suuta,

Heti muuttui halvaksi kuin heittolikan luuta.

Nuori aika on aivan heikko, niinkuin kesäheinä,

Pojat konnat riivatut särkee vaikka seinän.

Ei se poika tuota kovin korvihinsa laske,

Vaikka tyttö toruupi ja on kuin vähä vasten.

Aurinko se hohtavi ja lumivuoret sulaa,

Pojat kohta likkain luona käyvät vanhaa uulaa.

Likoill' ompi onnen aika aivan ihanainen,

Pojill' itku kuikutus ja elo tuhmanlainen.

Likat makaa aitassansa verkaviitan alla,

Pojat tallin lattialla, tamman nahka alla.

Sekö piru pihalla nyt ovia kolkuttavi?

Saat sa häijy hävetä ja mennä kotiasi.

Mitäs sinä tänne tulit, viekottelet meitä,

Joka jo olet kotonasi pitänyt viisiä häitä.

Vaan jos tarkoin tietäisin, ett' oma kulta olet,

Niinpä minä nousisin ja aukaisisin oven.

Ei ole kultani kotona, eikä oo äsken ollut,

Kultani on muilla mailla, ei ole sieltä tullut.

Tuost' on kultani kulkenut ja jälet onpi jäänyt,

Lehti on päälle langennut ja keltaiseksi käynyt.

Kuulepas sa vieras poika, kuule poika kulta,

Minull' oisi pikkuruisen kysymistä sulta.

Mitä kuuluu kullan maalle, kuinka voivat siellä;

Mikä sun saattoi näille maille, puhu kanssani vielä.

Seisotapa hevostasi, puhu kuullakseni,

Oliko kaikki tervehet ja oma kultaseni.

Sanoisitko: kultani on muien armahana,

Sano vaikka viiesti, en usko ollenkana.

Vaan jos sanot, ett' on kuollut, kuollut minulta kulta,

Pane kellot soimahan ja laita minua multaan!

Ei oo meillä surua, ei surua, ei huolta,

Pojat ovat luvannehet pitää meiän puolta.

Vielä nytki, vielä nytki poikiin tykö turvaan,

Vaikk' on tullut toivoni jo monta kertaa turhaan.

Siit' en huoli, jos mä juovun taloon taikka torppiin,

Kun mä muuten pojan saan, jok' on parasta sorttii.

Sitte liki lintuseni, liikuttaako muita,

Suuta annan kullalleni, kuuluuko se muille.

Hoi on, hoi on huoletta, kun puhutahan paljon:

Sanotaan mun olleheni joka pojan tarjon.

Tässä kylässä pilkataan ja ouompana olen,

Vaan kun menen toiseen kylään, tuttavaksi tulen.

Mikä pakko, mikä pakko olla ikävässä,

Kunpa otan poieslähdön koko pitäjästä.

Tämän kylän pojat on kun töpihäntä hukkii,

Toisen kylän pojat on kun mesimarjan kukkii.

Tämän kylän pojat on kun vilun virran vettä,

Toisen kylän pojat on kun hunajaa ja mettä.

Ette ole likka parat mitään minun suhteen,

Minä laulan yöt ja päivät, laulan aamupuhteen.

Minä olen tässä kylässä jokahisen kukka,

Vaan kun tulee oma kulta, on kun tulisi tukkaan.

Onkos vainen, onkos vainen minun kultani kaunis;

Sinimarjat silmillä ja suu kuin punanauris.

Kultani elää rallattaa ja elää niinkun rotta,

Vaikka anto sormuksenki, ei tee koskaan totta.

Meiän poika pohmelossa ryyppäsi kerran viinaa,

Tuosta tottui juomariksi, joutui juomakirjaan.

Kultani onni kova on, ei se anna maata,

Täytyy öitä kollotella pitkin pihamaata.

Kultani kulki kohmelossa, yhtyi likalättiin,

Tuosta suuttui siivo tyttö, suuttui yhtä-äkkiin.

Ompa mulla lauluja ja ralli ompi kanssa;

Eipä tämä tyttö lähe joka ruojan ansaan.

Likat nätit tällä maalla kasvaa kaunihisti,

Niill' on posket punaset ja puhet aina siisti.

Mikkeliss' on markkinat ja Kajaanissa kanssa,

Likat ei lähe markkinoille, asuvat aitoissansa.

Pojat ajaa markkinoille poikki kangaspellon,

Ostaat siellä hevoisen ja kolmen ruplan kellon.

Pojat ajaa reimanteitä oritvarsoillansa,

Likat makaa pyytingillä pumpulipaioillansa.