Kun yö tuli, hän määräsi karaveli Niñan, joka oli pikapurjehtija, menemään edeltä, jotta ehtisi satamaan vielä päivänvalolla. Kun se tuli sataman suulle ja huomasi sataman niin isoksi kuin Cadizin lahti, se lähetti edellänsä veneen, koska oli jo tullut pimeä, opastamaan soihdulla. Ennenkuin amiraali ehti paikalle, missä Niña luovi edestakaisin odottaen veneestä merkkiä purjehtiakseen sisään satamaan, veneen soihtu sammui. Kun karaveli ei nähnyt enää mitään valoa, se purjehti avomerelle ja sytytti soihdun amiraalia varten, jolle hänen lähestyessään kerrottiin, mitä oli tapahtunut. Tällävälin sytytettiin veneessä uusi soihtu; Niña purjehti sisään satamaan, mutta amiraali luovi kaiken yötä sen ulkopuolella.

Kun tuli päivä, oli amiraali neljän leguan päässä satamasta, jolle hän antoi nimen Puerto Maria.—Miehistö oli nähnyt yöllä useita tulia, jotka paloivat vielä aamulla. Niitä ylläpitivät kaikesta päättäen vartiot suojakseen sellaista väkeä vastaan, joiden kanssa he olivat sotajalalla. Vesperhetkellä amiraali purjehti satamaan, jolle hän antoi tämän päivän pyhimyksen mukaan nimen Puerto se San Nicolao. [28] Häntä hämmästytti sen kauneus ja erinomaisuus, ja vaikka hän olikin ylistänyt Kuuban satamia erinomaiseksi, hän sanoi, ettei tämä jäänyt niistä jälkeen, vaan jopa saattoi olla parempikin, ja ettei ollut sen veroista toista.

Sillä on ulottuvaisuutta eteläkaakkoiseen suuntaan kaksi leguaa; sataman suussa on etelän puolella niemeke, jossa on erilaatuisia hedelmiä tuottava kaunis puuistutus. Amiraali arveli niitä mauste- ja muskottipuiksi, mutta kun hedelmät eivät olleet kypsiä, siitä ei saatu varmuutta. Amiraali mittasi sataman syvyyden ja havaitsi sen soveliaaksi kaikkein suurimman laivastonkin suojapaikaksi. Sataman vastapäätä on ihastuttava laakso, jonka läpi virtaa joki. Täällä on varmasti suuria asutuksia, kuten voi päätellä intialaisten matkoillaan käyttämistä kanooteista, joista enin osa kooltaan vastaa viisitoistatuhtoisia veneitä.

Kaikki intialaiset pakenivat heti kun saivat nähdä aluksemme. Ne, jotka amiraalilla vielä oli mukana saarilta otettuina, osoittivat niin suurta kaipausta palata kotimaahansa, että amiraali sanoi olevansa pakotettu heti tältä saarelta lähdettyään saattamaan heidät kotiinsa, sillä hän oli jo alkanut epäillä heitä, kun hänelle ei ollut näytetty tietä heidän asutustensa läpi, ja sitäpaitsi hän oli tullut vakuuttuneeksi sitä, etteivät he puhuneet hänelle aina totta. Lisäksi he eivät ymmärtäneet häntä eikä hän heitä, ja vielä he pelkäsivät näiden saarten asukkaita. Päästäkseen neuvottelemaan viimeksimainittujen kanssa amiraali piti tarpeellisena viipyä joitakin päiviä tässä satamassa, mitä hän ei kuitenkaan tehnyt, kun aikoi vielä löytää lisää maita, koska hän epäili, tokko hyviä ilmoja kestäisi vielä kauan. Hän toivoi Jumalan nimessä, että ne intialaiset, joita hänellä oli mukanaan, oppisivat hänen kielensä ja hän heidän; sitten hän palaisi ja saattaisi keskustella näiden saarten asukkaiden kanssa; myöskin hän toivoi, että Herra soisi hänen ennen Espanjaan palaamistaan löytää paljon kultaa.

Päivän koittaessa amiraali lähti San Nicolaon satamasta ja jatkoi tutkimusmatkaansa pitkin saaren itärantaa. Hän pani merkille useampia niemekkeitä, joensuita, viljeltyjä laaksoja.—Kello oli vasta 1 iltapäivällä, kun hän laski satamaan, jolle antoi nimen La Concepcion. Kun taivas vetäytyi pilveen, hän laskeutui veneeseen ja soudatti itsensä joen suuhun mennäkseen maihin. Hän antoi heittää verkon, ja vielä ennenkuin hän ehti maihin, hän veti veneeseen merilahnan (lisa), mikä häntä riemastutti, koska hän ei vielä ollut nähnyt täällä yhtään kalaa, joka olisi ollut Espanjan kalojen näköinen. Merimiehet saivat vielä useita samanlaisia kaloja kuin Espanjassa. Hän meni vähän matkaa maalle, joka oli hyvin viljeltyä; siellä hän kuuli satakielen ja muiden lintujen laulua kuten Espanjassa. Viisi ihmistä huomattiin, mutta he eivät jääneet odottamaan, vaan pakenivat. Amiraali löysi myrttejä ja muita samanlaisia puita ja kasveja kuin Kastiliassa. [29]

Epäsuotuisa sää pakotti pysyttelemään satamassa.

Tänään satoi, ja meillä oli talvisää kuin Espanjassa lokakuussa.—Saari on hyvin suuri, ja amiraali sanoi, ettei hän ihmettelisi, vaikka sen ympärys olisi vähintään kaksisataa tuntia. Se on kokonaan viljelty, mutta asutukset tuntuvat olevan etäähköllä merenrannasta ja rakennettu siten, että niiden asukkaat saattavat havaita tulijat jo kaukaa. He olivat paossa, olivat vieneet kaikki tavaransa mukaansa ja käyttivät tulimerkkejä kuin sotilaat.—Tähän satamaan laskee kaksi jokea, joissa on vain vähän vettä; niitä vastapäätä on ihastuttavia tasankoja, Kastilian maisemien kaltaisia, mutta niitä verrempiä, ja siksi tämä saari saa nimen Isla Española.

Ankara koillinen pakotti pysymään paikallaan. Amiraali lähetti kuusi hyvin asestettua miestä maihin, käskien heitä menemään kaksi tai kolme tuntia sisämaahan päin ja koettamaan puhua jonkun kanssa. He menivät ja palasivat näkemättä taloja ja löytämättä asukkaita. He näkivät vain muutamia majoja, hyvin laveita liesiä ja paikkoja, joissa oli poltettu isoja nuotioita. He löysivät maailman kauneimpia tiluksia ja paljon mastiksipuita, joista he toivat mukanaan hartsiakin, vaikka nyt ei olekaan sen keräämiseen oikea vuodenaika.

Luoteinen jatkui eikä sallinut merelle lähtöä. Intialaistemme sanonnan mukaan tämä on tie Babequen saarelle, jonka pitäisi olla hyvin iso, paljon suurempi kuin Kuuba eikä veden ympäröimä. Tästä voi päätellä heidän puhuvan mantereesta, jonka pitäisi olla Españolan takana ja jonka nimi heidän kielellään on Caritaba tai Caniba; sen asukkaita he pelkäävät alituisesti. Caniba, virkkoi amiraali, ei ole mitään muuta, kuten jo olen sanonut, kuin suurkaanin kansa (la gente del gran Can), jonka täytyy asua täällä lähellä ja lähettää tänne aluksiansa kappaamaan asukkaita, ja kun nämä eivät palaa, he kuvittelevat näiden tulleen syödyiksi. »Joka päivä», huomauttaa amiraali, »ymmärrän näitä intialaisia yhä paremmin, vaikka vieläkin käsitämme jotakin toisin kuin pitäisi. Merimiehet saivat eräitä kaloja, joille he antoivat nimiä Espanjassa tuntemiensa kalojen mukaan.»

Epäsuotuisan tuulen takia jäimme vielä täksi päiväksi tänne. Amiraali pystytti suuren ristin sataman suuhun länteen päin laajasti näkyvälle ylävälle paikalle, »tunnukseksi», sanoi hän, «että tämä maa kuuluu teidän majesteeteillenne ja erittäinkin Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme merkiksi ja kristinuskon kunniaksi.» Sitten kolme merimiestä kiipesi vuorelle tutkimaan puita ja kasveja. He löysivät paljon väkeä koolla, kaikki alastomina; heille huudettiin, mutta he pakenivat. Lopuksi he sieppasivat yhden naisen eivätkä mitään muuta; »sillä olin käskenyt heitä», lisää amiraali tähän, »kaappaamaan joitakuita osoittaaksemme heille kunniaa, karkottaaksemme heistä pelon ja kuullaksemme heiltä, oliko täällä mitään arvokkaita tavaroita, koska muutoin ei voi olla maan kauneudesta päätellen. He toivat alukselleni naisen, joka oli hyvin kaunis ja nuori; tämä keskusteli intialaisteni kanssa, sillä he puhuvat kaikki samaa kieltä.»

Amiraali puetti hänet, lahjoitti hänelle lasihelmiä, tiukuja ja messinkisormuksia. Sen jälkeen hän lähetti hänet kaikin kunnioin, kuten hänen tapansa oli, takaisin maihin ja hänen mukanaan kolme omaa miestänsä ja kolme intialaista, jotta nämä voisivat keskustella alkuasukkaiden kanssa. Häntä saattavat merimiehet kertoivat, ettei hän olisi tahtonut lähteä veneestä, vaan olisi jäänyt espanjalaiseen laivaan toisten intialaisnaisten kanssa, jotka amiraali oli ottanut Juanan saarelta. Amiraali lisäsi tähän, että kaikki intialaiset, jotka olivat näiden intialaisnaisten kanssa yksissä, olivat tulleet samassa kanootissa, jollaiset heillä ovat karaveleina heidän kulkiessaan saarelta toiselle. Heti kun he tulivat joen suusta satamaan ja saivat nähdä vieraat laivat, he kääntyivät takaisin, jättivät kanoottinsa ja menivät jalkaisin kyläänsä, jonka intialaisnainen meille näytti. Hänellä oli sieraimissaan kultapalanen; merkki siitä, että tällä saarella on kultaa.

Ne kolme miestä, jotka amiraali oli lähettänyt intialaisnaisen mukaan, palasivat kolmen aikaan yöllä. He eivät olleet menneet hänen mukanaan asutukselle saakka joko siksi, että sinne oli kovin pitkä matka, taikka sitten pelosta, ja he toivat viestin, että huomenna laivalle tulisi paljon miehiä, kun he nyt olivat rauhoittuneet naisen antamista tiedoista. Kun amiraali tahtoi tietää, olisiko tästä maasta saavutettavissa mitään hyötyä, ja halusi keskustella mielellään näiden miesten kanssa, tuottaakseen heille, koska tämä maa oli kaunis ja hedelmällinen, onnen päästä Espanjan hallitsijain alamaisiksi, hän päätti lähettää asutukselle toisetkin sanansaattajat, sillä intialaisnaisen kertomus ystävällisestä vastaanotosta ja kristittyjen hyvyydestä antoi hänelle luottamusta. Hän valitsi tähän yhdeksän miestä, hyvin asestettuina, ja tällaiselle asialle hyvin soveliaita, ja antoi heidän mukaansa yhden laivalla olevan intialaisen.

He menivät asutukselle, joka oli neljän ja puolen tunnin päässä kaakossa. He löysivät hyvin vauraassa laaksossa sijaitsevan kylän, mutta tyhjillään, sillä heti kun asukkaat saivat tiedon kristittyjen saapumisesta, he kaikki lähtivät pakoon, haudattuaan kaiken omaisuutensa. Asutuksessa oli tuhat asumusta ja enemmän kuin kolmetuhatta asukasta. Kristittyjen mukana ollut intialainen juoksi heidän peräänsä ja huusi heille, ettei heidän tarvitsisi pelätä mitään; kristityt eivät olleet canibalaisia, ennemminkin he olivat tulleet taivaasta ja antoivat kaikille, keitä tapasivat, hyvin kauniita kapineita. Se, mitä hän heille sanoi, teki heihin sellaisen vaikutuksen, että heissä heräsi luottamus, ja yli kaksituhatta palasi kristittyjen luokse. Kaikki astuivat heidän luokseen ja laskivat kätensä heidän päänsä päälle, mikä oli suuren kunnioituksen ja ystävyyden ilmaus, mutta vielä kauan he vapisivat pelosta, kunnes vihdoin saivat täydellisen varmuuden.

Heti kun heidän pelkonsa oli voitettu, he menivät asuntoihinsa ja toivat kristityille kaikkea, mitä suuhunpantavaa heillä oli, erittäinkin leipää, joka oli tehty niames-juurista, [30] nauriinkokoisista juurikkaista, joita he kylvävät ja kasvattavat kaikilla vainioillaan ja jotka muodostavat heidän pääravintonsa. He leipovat niistä leipää, keittävät ja paistavat niitä. Nämä hedelmät maistuvat niin kastanjoilta, että se, joka niitä syö, ajattelee: nyt minulla on syötävänäni kastanjapuun hedelmiä. Asukkaat antoivat miehillemme leipää ja kalaa ja kaikkea, mitä heillä vain oli.

Kun intialaiset saivat kuulla amiraalin haluavan papukaijaa, he kaikki juoksivat tiehensä, toivat paljon papukaijoja ja antoivat kaikkea, mitä heiltä vain toivottiin, vaatimatta mitään vastaan. He pyysivät meikäläisiä olemaan palaamatta vielä samana iltana ja lupasivat tuoda heille vielä paljon, mitä olivat piilottaneet metsään. Kun tämä väenpaljous vielä seisoi kristittyjen ympärillä, he näkivät paljon ihmisiä tulevan sen vaimon kanssa, jota amiraali oli kohdellut hyvin ystävällisesti ja lähettänyt takaisin, ja heidän mukanaan oli myöskin vaimon mies. He kantoivat naista olkapäillään ja tulivat kiittämään lahjoista ja osoitetusta kunniasta.

Kristityt sanoivat amiraalille, että nämä ihmiset olivat tähän asti käytyjen saarien asukkaista kaikkein kauneimpia ja seuranhaluisimpia. Mutta amiraali virkkoi, ettei hän käsittänyt, kuinka he voisivat olla seuranhaluisempia kuin toiset, koska kaikilla saarilla, missä he tähän mennessä olivat käyneet, asukkaat olivat olleet erinomaisen hyväntahtoisia.

Kauneudesta kristityt sanoivat, ettei voinut verratakaan keskenään näitä ja muunsaarelaisia, enempää miehiä kuin naisiakaan, koska nämä olivat paljon vaaleampia kuin muut, ja he olivat jopa nähneet kaksi niin vaaleaihoista naista kuin vain Espanjassa saattoi tavata.

He väittivät myös, että Kastilian kauneimmatkaan tienoot eivät vetäneet vertoja niille, joita he juuri olivat nähneet; tämän ja Cordovan seudun välillä oli ero kuin yöllä ja päivällä. He lisäsivät, että kaikki maa oli viljeltyä ja että laakson keskellä virtaava joki riitti kaikkien tilusten kasteluun. Kaikissa puissa oli lehtiä ja hedelmiä, kukkaset olivat aivan auenneita; tiet olivat oikein leveitä ja hyviä, sää kuin Kastiliassa huhtikuussa, satakielet ja muut linnut lauloivat aivan kuin Espanjassa tuossa ihanassa kuussa, se oli kerrassaan kaunista.

»Muutamat linnut lauloivat suloisesti öiseen aikaan; sirkat ja sammakot antoivat äänensä kuulua, kalat olivat samanlaisia kuin Espanjassa. Näimme paljon mastiksipuita, aaloe- ja puuvillapensaita; kultaa emme löytäneet, mikä ei ollutkaan ihme, kun viivyimme täällä vain vähän aikaa.»

Amiraali halusi täällä laskea päivän ja yön pituuden ja kuinka monta tuntia kului auringonnoususta auringonlaskuun. Hän havaitsi, että hiekkakello valui kaksikymmentä kertaa, ja kuhunkin tyhjentymiseen kului puoli tuntia. Mutta hänen mielestään jossakin oli vikaa, joko niin, ettei hiekkakelloja heti käännetty tai täytetty, kun ne olivat juosseet tyhjiin, taikka sitten osa hiekasta ei juossut läpi. Kvadrantillaan hän laski etäisyyden päiväntasaajasta 34 asteeksi. [31]

Amiraali lähti maatuulta hyväkseen käyttäen La Concepcionin satamasta; mutta tuuli kääntyi jälleen, kuten amiraali näillä vesillä päivittäin koki.—Hän purjehti pohjoiskoillisella tuulella Tortuga-saarta kohti.—Kun hänellä oli vastatuuli ja hän havaitsi, ettei hän pääsisi Babeque-saarelle, hän päätti palata La Concepcionin satamaan. Hän ei ehtinyt päästä joelle, joka on kahden leguan päässä tästä satamasta.

Amiraali lähti vielä kerran La Concepcionin satamasta jatkaakseen matkaansa, mutta pian nousi vahva itätuuli, joka oli hänelle vastainen. Hän suuntasi kulkunsa senvuoksi Tortuga-saarelle, jonne hän pääsikin, ja yritti nousta erääseen jokeen, johon ei ollut onnistunut eilen pääsemään. Tänäänkään se ei onnistunut; hän katsoi olevansa pakotettu laskemaan satamaan puolen penikulman päähän joesta. Kun hän oli kiinnittänyt laivat, hän astui veneeseensä ja meni ensiksi joen erääseen haaraan, joka ei kuitenkaan ollut joen varsinainen suu. Vihdoin hän pääsi sillekin, eikä sen syvyys ollut enempää kuin syli (kuusi jalkaa); virta oli vinha.

Hänen aikomuksensa oli käydä kylässä, jossa hänen lähettämänsä miehet jo toissapäivänä olivat käyneet. Hän heitätti maalle köyden hinauttaakseen itseään jokea ylös, ja merimiesten onnistui kiskoa venettä kaksi pyssynkantamaa ylöspäin, kauemmas ei virran vuolauden vuoksi päästy. Amiraali näki joitakin taloja ja valtavan laakson, jossa ne asumukset olivat, ja hän sanoi, ettei ollut koskaan elämässään nähnyt mitään niin kaunista kuin se laakso oli.

Hän huomasi joen suussa useita intialaisia, mutta vieraita nähdessään he heti lähtivät karkuun. Amiraali ilmaisi mielipiteenään, että näitä ihmisparkoja on varmaan perin paljon kiusattu, kun he ovat niin pelokkaita ja heti sytyttävät kaikille korkeille vuorille tulia; se tapa oli Tortuga- ja Española-saarilla vielä paljon yleisempi kuin muilla. Hän antoi tälle laaksolle nimeksi Paratiisilaakso, ja joelle nimen Guadalquivir, koska se oli aivan yhtä suuri kuin senniminen joki Cordovan kohdalla. Rannalla näkyi olevan kauniita kiviä; joki tuntui purjehduskelpoiselta.

Puolenyön maissa amiraali lähti satamasta kohtalaisella maatuulella. Keskellä lahtea hän kohtasi kanootin, jossa oli yksi ainoa intialainen, ja joutui siitä perin ihmetyksiin, sillä hän ei saattanut käsittää, kuinka mies pystyi sellaisella tuulella pysyttelemään vesillä. Hän antoi ottaa sekä kanootin että intialaisen laivaan, kestitsi häntä ja antoi hänelle lasihelmiä, tiukuja ja messinkisormuksia ja vei hänet sitten laivassa kylän kohdalle, joka oli neljän penikulman päässä siitä paikasta, missä mies oli tavattu.

Kun amiraali löysi sieltä hyvän sataman, hän laski ankkurin asutuksen läheisyyteen; kylässä oli järjestään uusia taloja. Intialainen meni kanootillaan maihin ja kertoi siellä amiraalista ja kristityistä, joiden lempeyttä ja hyvyyttä hän ylisti; mutta samat asiat olivat täällä tulleet jo tunnetuiksi toisten kylien asukkaiden kautta, jotka olivat tavanneet kristityt. Niinpä enemmän kuin viisisataa intialaista juoksi paikalle, ja heidän joukossaan oli myöskin heidän kuninkaansa.

He tulivat ensin yksitellen, sitten yhä suuremmissa joukoin amiraalilaivalle tuomatta mitään; joillakuilla heistä oli nenässään ja korvissaan puhtaimmasta kullasta valmistettuja koruja, joista he mielellään luopuivat. Amiraali käski osoittaa heille kaikkea kunnioitusta, »koska he»—kirjoittaa hän—»ovat maailman parhaita ja ystävällisimpiä miehiä ja kun minulla on hyvä toivo, että Teidän Korkeutenne tekevät heistä kristittyjä ja alamaisiansa. Sellaisiksi minä heidät katson jo nyt.»

Amiraali huomasi rannalla olevan kuninkaan ja havaitsi kaikkien kunnioittavan häntä. Hän lähetti kuninkaalle lahjan, jonka tämä otti vastaan juhlallisin muodollisuuksin (con mucho estado). Hän oli nuori, korkeintaan yksikolmattavuotias mies, joka piti luonaan vanhaa neuvonantajaa ja muita, jotka antoivat hänelle opastusta ja vastasivat hänen puolestaan; hän itse puhui peräti vähän.

Eräs amiraalin mukana olevista intialaisista puheli kuninkaan kanssa, sanoen hänelle, että kristityt olivat kotoisin taivaasta, etsivät kultaa ja olivat menossa Babequen saarelle. Hän vastasi, että se sopi hyvin, siellä oli paljon kultaa, osoitti amiraalin alguazilille, joka oli tuonut hänelle lahjan, suunnan sille saarelle ja sanoi, ettei heidän tarvinnut kulkea kuin kaksi päivää, ja jos he tarvitsisivat jotakin hänen maastaan, niin hän antaisi sen heille suurimmalla mielihyvälle.

Kuningas ja kaikki muutkin kulkivat ihan alastomina, myöskin naiset, ja ihan kainostelematta. Mutta niin miehet kuin naisetkin olivat niin kauniita, ettei tähän saakka oltu sellaista nähty. Heidän ihonvärinsä on vallan vaalea (harto blancos), niin että jos he pitäisivät pukimia ja suojaisivat itsensä auringonpaahteelta, he olisivat aivan yhtä valkeita kuin espanjalaisetkin.

Maassa on paljon ylänköjä ja laaksoja, niin että ylängöillä voisi laiduntaa härkiä; koko Espanjassa ei ole seutua, joka vetäisi näille vertoja kauneudessa ja miellyttävyydessä. Koko tämä saari, samoinkuin Tortuga-saarikin, on kokonaan viljelty kuten vainiot Cordovan luona. Asukkaat viljelevät siellä »ajesia», niistä istutetaan pieniä vesoja, joiden tyveen kasvaa porkkanan tapaisia juuria, joita he raastavat ja vaivaavat, leipoen niistä leipiä.—Saman vesan he sitten istuttavat toiseen paikkaan, ja se kasvattaa uudestaan neljä tai viisi juurta, jotka ovat hyvin mehukkaita ja maultaan muistuttavat meidän kastanjaamme. Amiraali sanoi, että samanlaisia juuria kasvaa myöskin Guineassa; tässä maassa ne kasvavat säären vahvuisiksi.

Tämän kylän asukkaat olivat hyvin ravittuja ja voimakkaita eivätkä heiveröisiä kuten muissa asutuksissa; he keskustelevat miellyttävästi ja pehmeästi, mutta heillä ei ole mitään uskontoa. Suorastaan ihastuksella katselee näitä laaksoja, jokia ja virtoja, kaikenlaisen viljan ja vihannesten kasvattamiseen sekä karjanpitoon soveltuvia, vaikka näillä tiluksilla ei karjaa näy ensinkään. Tänne voisi perustaa puutarhojakin, jotka tuottaisivat kaikkea, mitä ihminen vain suinkin osaisi toivoa.

Illalla kuningas tuli amiraalin luokse laivalle, ja amiraali otti hänet vastaan kaikella hänen arvoaan vastaavalla kunnioituksella ja antoi selittää hänelle olevansa Espanjan kuningasparin palveluksessa, jotka olivat maailman mahtavimmat hallitsijat. Mutta eivät laivalla olevat intialaiset, jotka toimivat tulkkeina, enempää kuin kuningaskaan, sitä uskoneet, vaan ajattelivat meidän olevan taivaasta tulleita ja että Kastilian kuningaskunta ja kuningaspari olivat taivaassa eivätkä tässä maailmassa.

Amiraali tarjoilutti kuninkaalle espanjalaisia ruokia; ja hän söi niitä vain vähän ja antoi sitten lopun neuvonantajilleen ja muille seuralaisilleen. »Uskokaa, Teidän Korkeutenne»—kirjoittaa amiraali—»nämä maat ja erikoisesti tämä Españolan saari ovat niin hedelmällisiä ja oivallisia, ettei sen kuvaamiseen löydä sanoja eikä kukaan voisi sitä näkemättä uskoa. Ja uskokaa, Teidän Korkeutenne, nämä saaret ja kaikki muutkin kuuluvat Teille yhtä hyvin kuin Espanja, sillä näiden hallitsemiseen ei tarvita mitään muuta kuin tulla ja asettua tänne ja käskeä mielin määrin, sillä voisin ihan yksin laivamiehistöni kanssa, mikä ei suinkaan ole lukuisa, kulkea näiden saarten halki ilman, että minulle tapahtuisi mitään. Monestikin näin vain kolmen merimiehen astuvan maihin, ja heidät nähdessään suuri joukko intialaisia pakeni, vaikkeivät he tehneet heille minkäänmoista pahaa. Heillä ei ole minkäänlaisia aseita, eivätkä he niistä mitään ymmärrä; he kulkevat kaikki alastomina ja ovat niin pelokkaita, ettei tuhat heikäläistä uskalla asettua kolmea meikäläistä vastaan. Sitäpaitsi he ovat hyvin omiansa käskettäviksi työhön, viljelemään maata ja tekemään kaikkea, mitä heillä teetetään. Heille on vain rakennettava kaupunkeja ja opetettava heitä pukeutumaan ja omaksumaan meidän tapamme.»

Tänä yönä nousi vahva itäkoillinen, mutta aallokko ei käynyt kovin korkeana satamassa, missä amiraali oli ankkurissa, koska sitä suojasi edessä oleva Tortuga-saari. Amiraali jäi täksi päiväksi tänne ja lähetti merimiehet kalastamaan. Intialaiset olivat mielissään saadessaan mennä heidän mukaansa. He toivat heille canibalaisten eli kannibaalien nuolia, jotka oli tehty pitkistä ruovoista ja varustettu tulessa teroitetuilla ja kovetetuilla puukärjillä. Asukkaat näyttivät heille kahta miestä, joiden ruumiista oli poissa kappale lihaa, ja kertoivat kannibaalien purreen sen ja syöneen, mutta sitä amiraali ei ottanut uskoakseen.

Hän lähetti kylään muutamia kristittyjä; he vaihtoivat lasihelmillä kultapaloja, jotka oli kääritty hyvin ohuihin lehtiin. Eräällä intialaisella, jota amiraali arveli tämän maakunnan päämieheksi ja jota asukkaat sanoivat caziqueksi, hän näki kämmenen kokoisen kultapalan, jonka hän näytti haluavan vaihtaa. Sitä varten hän meni majaansa, missä hän jakoi sen kultalevyn pieniin palasiin ja toi ne toisen toisensa perään kristityille vaihtaen muihin esineihin. Vaihdettuaan viimeisen kultapalan hän antoi merkin lähettäneensä hakemaan lisää kultaa, joka tuotaisiin hänelle seuraavana päivänä.

Kaikki tämä, huomauttaa amiraali, meitä kohtaan osoitettu käytös ja tavat, heidän ystävällisyytensä ja viisautensa, ilmaisevat, että nämä intialaiset ovat yritteliäämpiä ja nokkelampia kuin mitkään tähän asti tuntemamme. Illalla tuli Tortuga-saarelta kanootti, jossa oli nelisenkymmentä miestä. Heidän lähestyessään rantaa kaikki rannalla olevan kylän asukkaat kävivät maahan istumaan, mikä oli rauhan merkki.

Sitten astui joitakin kanootissa olevia maihin, sitten kaikki. Mutta cazique yksinään nousi ja käyttäen sanoja, jotka tuntuivat uhkauksilta, ajoi heidät takaisin kanoottiin. Hän roiskutti heidän päälleen vettä ottaen rannalta kiviä ja heitellen niitä veneeseen, ja sitten kun kaikki olivat kuuliaisesti nousseet kanoottiin, cazique otti kiven ja pani sen alguazilin käteen, jotta hän heittäisi sillä vieraita, mitä tämä ei kuitenkaan tehnyt. »Tässä tilaisuudessa nähtiin, kuinka suosiollinen cazique oli amiraalille. Kanootin lähdettyä sanottiin amiraalille, että Tortuga-saarella oli enemmän kultaa kuin Españolalla, koska se oli likempänä Babequeta. Amiraali arveli, että Tortuga-saarella enempää kuin täälläkään ei ollut omia kultakaivoksia, vaan kaikki kulta saatiin, joskin pienissä erissä, Babequesta, koska näillä kummallakaan saarella ei ollut sanottavasti vaihdettavaa. Muuten maanlaatu on niin hedelmällistä, ettei heidän tarvitse toimeentulokseen paljon tehdä työtä, vielä vähemmän heillä on huolta vaatteista, kun he kaikki käyvät ihan alastomina.

Amiraali uskoi, että aivan lähellä oli seutuja, missä maaperä kätki sisäänsä suurimmat aarteensa ja että Herramme johdattaisi hänet kyllä paikkaan, missä kulta kasvaa. Hän oli saanut tietoja, että siitä satamasta, missä hän nyt oli, matka Babequeen kesti neljä päivää; se merkitsi kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen meripenikulmaa, jonka suotuisalla tuulella voisi purjehtia yhdessä päivässä. [32]

Amiraali pitkitti tyvenen pakosta viipymistään täällä ankkurissa vielä tämän päivän. Hänellä oli toinenkin peruste. Cazique oli hänelle sanonut tuovansa kultaa, ja vaikka amiraali ei uskonut täällä olevan sitä paljon, koska täällä ei ollut kultakaivoksia, hän oli hyvin utelias kuulemaan lisätietoja sen paikan sijainnista, mistä kultaa saatiin. Päivänkoitteessa hän nostatti laivan ja karavelien liput ja viirit O:n pyhän Neitsyt Marian kunniaksi, jonka päivä tänään oli. [33] Kanuunat laukaistiin useaan kertaan.

»Tämän Españolan-saaren kuningas», on amiraalin päiväkirjaan kirjoitettu, »oli lähtenyt hyvissä ajoin asuinpaikaltaan, joka on noin viiden leguan päässä. Kello kolmen maissa hän tuli kylään, johon amiraali oli lähettänyt joitakin miehiään katsomaan, tulisiko kultaa. He huomasivat, että kuninkaalla oli seuranaan enemmän kuin kaksisataa miestä, joista neljä toi häntä kantotuolissa; hän oli vielä nuori, kuten jo tuli huomautetuksi. Amiraalin syödessä puolista aluksensa peräkorokkeella tuli kuningas hänen luokseen kaikkine miehineen.»

»Teidän Korkeuksianne», kirjoittaa amiraali kuninkaalle ja kuningattarelle, »olisi varmasti hyvin huvittanut kulkueen loisto ja se kunnioitus, mitä kaikki osoittivat hänelle. Kun kuningas astui laivaan, hän tapasi minut pöydästä peräkastellilta. Hän tuli suoraan luokseni, istuutui viereeni eikä sallinut minun nousta pöydästä, ennenkuin olin aterioinut. Olettaen, että liharuokamme maittaisivat hänelle, käskin tarjoilla myöskin hänelle.

Kun hän astui peräkorokkeelle, hän antoi kädellään merkin, että kaikkien toisten tuli jäädä ulkopuolelle. He tottelivat täsmällisesti tätä määräystä ja suurinta kunnioitusta osoittaen istuutuivat kannelle (cubierta), lukuunottamatta kahta iäkkäämpää vanhusta, joita pidin hänen neuvonantajinaan; he istuutuivat hänen jalkojensa juureen. Ruokalajeista, joita tarjoilutin hänelle, hän ei maistanut enempää kuin kohteliaisuus vaati (para hacer la salva) ja lähetti sitten lopun seuralaisilleen, jotka söivät kaikki. Samoin hän teki juomille; hän vain kostutti niillä huuliaan ja antoi sitten muille.

Kaikessa hän menetteli ihailtavan arvokkaasti ja vähin sanoin, jotka olivat, mikäli minä käsitin, hyvin ajateltuja ja älykkäitä. Hänen jaloissaan istuvat katsoivat hänen suuhunsa, puhuivat hänen puolestaan ja hänen kanssansa, aina mitä suurimmalla kunnioituksella. Aterian päätyttyä eräs hänen palvelijoistaan toi vyön (cinto), joka oli samankaltainen kuin ne, joita Espanjassa käytetään, vaikka toisella tavalla tehty. Hän antoi minulle sen sekä kaksi pientä taottua kultakappaletta. Luulen, että he täällä kokoavat tätä metallia vähän, vaikka ovatkin likellä niitä seutuja, missä sitä tuotetaan ja missä sitä esiintyy runsaasti.

Havaitsin vuodettani peittävän maton miellyttävän häntä suuresti; lahjoitin sen hänelle samoinkuin merenvahahelmeni, jotka olivat kaulassani, värilliset kengät ja lasillisen appelsiinimehua, mistä hän ihmetellen iloitsi, mutta hän, samoin kuin hänen neuvonantajansa ja seuralaisensa, olivat hyvin pahoillaan siitä, etteivät he ymmärtäneet minua enkä minä heitä. Kaiken kaikkiaan tajusin vain, että hän ilmaisi minulle: jos minua täällä jokin miellyttää, niin koko saari on minun käskettävissäni.

Tuotin hänelle nähtäväksi erään ketjuni, siinä muistoksi kannan isoa kultakappaletta, johon on kiinnitetty Teidän Korkeuksienne kuvat. Näytin sitä hänelle ja toistin mitä olin eilen sanonut: että Teidän Korkeutenne hallitsivat suurinta osaa maailmasta, eikä ollut toisia niin mahtavia ruhtinaita kuin te. Näytin hänelle myöskin kuninkaallisen viirin ja ristiviirin, joille hän osoitti suurta kunnioitusta. Kuinka mahtavia hallitsijoita täytyikään Teidän Korkeuksienne olla, sanoi hän neuvonantajilleen, kun te olitte aivan huolettomasti lähettäneet minut tähän maahan, joka oli kaukana ja etäällä taivaasta. Hän puhui vielä paljon muutakin, mitä en ymmärtänyt, mutta panin merkille hänen ihmetyksensä.»

Kun oli jo myöhäistä ja cazique halusi palata kotiin, päästi amiraali hänet menemään kaikella kunnioituksella laukaisten musketeilla useita kunnialaukauksia. Maalle päästyään hän istuutui kantopaareillensa ja lähti kotimatkalle koko seurueineen, jossa oli yli kaksisataa miestä, kuten jo olen sanonut. Hänen pikku poikansa seurasi, intialaisen arvohenkilön (hombre muy honorado) kantaessa häntä olallaan. Missä ikään hän tapasi merimiehiä ja laivojen väkeä, hän antoi heille ruokaa ja osoitti suurta kunnioitusta.

Eräs häntä vastaan tullut merimies kertoi nähneensä, että kaikkia amiraalin antamia lahjoja kannettiin hänen edellään, kutakin lahjaa vei eri mies, kaikki arvohenkilöitä. Heti caziquen eli kuninkaan jälkeen seurasi hänen poikansa yhtä suuren saattueen kera ja sitten kuninkaan veli omine saattueineen, mutta hän kulki jalan. Viimeksimainittu tuli kuninkaan jälkeen laivalle, ja amiraali teki hänen kanssaan pienen vaihtokaupan; kaikkiaankin saatiin kultaa tänään vain vähän, mutta eräältä ukolta amiraali sai tietää, että korkeintaan sadan leguan päässä oli joukko saaria lähellä toisiansa ja niillä oli paljon kultaa, kuulipa hän sanottavan, että yksi niistä oli ihan kokonaan kultaa ja muillakin oli kultaa niin paljon, ettei tarvinnut muuta kuin lapioida kokoon ja seuloa. Siellä sitä sulatetaan, valetaan tangoiksi ja muokataan tuhansiksi esineiksi, joita vanhus merkeillä lähemmin selitteli. Hän selosti amiraalille seudun ja vedet, joissa ne saaret olivat.

Amiraali päätti heti lähteä matkalle sinne ja sanoi, että jos ukko ei olisi niin huomattavassa asemassa kuninkaan luona oleva henkilö, niin hän pitäisi hänet laivalla, tai jos osaisi heidän kielensä, olisi pyytänyt häntä seuraamaan mukana, minkä mies varmaan olisi tehnytkin, kun hän näytti olevan niin hyvä ystävä hänen, kristityn, kanssa. Mutta kun hän jo nyt kuljetti mukanaan kylliksi näitä miehiä vasalleiksi Kastilian kuningasparille eikä halunnut tehdä heille väkivaltaa, hän päästi ukon menemään.

Hän pystytti keskelle tätä kylää hyvin ison ristin, ja intialaiset koskettivat sitä käsillään ja, kuten amiraali otaksui, lausuivat rukouksensa ja kunnioittivat sitä. Kaikesta päätellen kaikki nämä saaret, kuten amiraali Herralta toivoi, tulevat kristityiksi.

Tänä yönä lähdettiin purjehtimaan pois lahdesta, jonka Tortuga-saari ja Española muodostavat. Aamulla tuuli vakaantui itään, minkä takia tänään ei päästy näistä saarista eroon.—Pienelle saarelle, jonka amiraali löysi, hän antoi nimen Santo Tomas, ja kauas mereen pistävälle niemekkeelle nimen Cabo de Caribata.—Sää oli kuin Espanjassa maaliskuussa, puut niin vihreitä kuin toukokuussa; yöt kestivät neljätoista tuntia.

Tänään auringon laskiessa amiraali laski ankkurin satamaan, joka on Santo Tomasin saaren ja Cabo de Caribatan välissä. [34] Satama on oikein hyvä ja niin iso, että siihen mahtuisivat kaikki kristikunnan laivat.—Tähän satamaan näkyy suuri, viljelty laakso, ja sitä ympäröivät vuoret näyttävät kohoavan taivaaseen asti. Epäilemättä niiden joukossa on joitakin, jotka ovat korkeampia kuin Teneriffan Pico de Teyde, jota pidetään korkeimpana. [35]

Amiraali tutki tänään sataman tarkemmin. Hän havaitsi sen niin hyväksi, ettei hän voinut verrata sitä mihinkään, mitä hän tähän asti oli nähnyt. Hän sanoi ylistäneensä muita satamia niin paljon, ettei tiennyt, mitä laatusanoja tästä olisi käyttänyt ylistääkseen tätä asianmukaisesti, ja pelkäsi joutuvansa ylenpalttisen liioittelijan (manificador excesivo) kirjoihin, ja hänen katsottaisiin sanoneen enemmän kuin oli totta. Senvuoksi hän lisäsi tähän: »Minulla on mukanani vanhoja merenkulkijoita, jotka sanovat samaa kuin minä ja tulevat aina sanomaan, kuten kaikki, jotka merta kulkevat, nimittäin, että kaikki se ylistys, jota olen näihin satamiin kohdistanut, on totta, ja myöskin, että viimeksimainittu satama on paras kaikista.»

Päiväkirja jatkuu sitten: »Kolmekymmentäkaksi vuotta olen ollut merellä—kun lasketaan se aika, jonka todellisuudessa voin laskea—olen nähnyt koko idän ja koko lännen ja tehnyt matkan pohjoiseen, nimittäin Englantiin, ja käynyt myöskin Guineassa, mutta missään maassa en ole nähnyt niin täydellisiä satamia kuin täällä, missä olen tavannut toinen toistaan kauniimpia. Olen tarkasti perehtynyt kaikkeen, mistä kirjoitan, ja myöskin viimeksimainittuun satamaan, kuten saatan vakuuttaa, ja toistan vielä, että se on kaikkia muita parempi, että siinä on tilaa maailman kaikille laivoille ja että se voitaisiin sulkea yhdellä vanhalla laivantouvilla. Suusta pohjaan saakka sen pituus on viisi penikulmaa.» [36]

Amiraali pani merkille jonkun verran viljeltyä maata. Hän käski kahden miehen mennä maihin, nousta kukkulalle ja tarkastaa, oliko näkyvissä kylää, sillä mereltä käsin ei nähty sitä. Tänä iltana kymmenen maissa tuli laivalle joitakin intialaisia kanootilla katsomaan amiraalia ja kristityitä kuin ihmeitä. Hän antoi heille joitakin pikkuesineitä, mistä he tulivat peräti iloisiksi. Molemmat kristityt palasivat laivaan ja näyttivät paikan, mistä he olivat nähneet ison kylän vain vähäisen matkan päässä merestä.

Amiraali käski laivan siirtyä sinnepäin vain pienen matkan päähän maasta. Hän näki heti joitakuita intialaisia, jotka lähenivät rantaa; kun he näyttivät pelokkailta, hän käski pysähtyä, jotta hänen laivallaan olevat intialaiset saisivat puhua heidän kanssaan ja vakuuttaa, ettei heille aiottu tehdä mitään pahaa. Senjälkeen intialaiset tulivat vielä likemmäs merta ja amiraali läheni maata. Kun he olivat päässeet pelostaan, tuli niin paljon, että koko ranta oli heitä täynnä, ja miehet niin hyvin kuin naiset ja lapsetkin osoittivat meille tuhat huomaavaisuutta: toiset juoksivat sinne, toiset tänne tuoden meille leipää, jota he valmistavat niamesista—heidän kielellään se on ajes—, joka on hyvin valkoista ja hyvää. He toivat meille myös vettä kurpitsapulloissa ja saviruukuissa, jotka ovat samanlaisia kuin espanjalaisetkin; sitten he toivat kaikkea, mitä ikään heillä oli maailmassa ja minkä he uskoivat amiraalia ilahduttavan, ja sen kaiken he tekivät niin halukkaasti (con un corazon tan largo) ja ilomielin, että sitä ihan ihmetteli.

»Ei voi sanoa»—huomauttaa amiraali—»heidän antaneen niin mielellään tavaroitansa siksi, että ne olivat niin vähäarvoisia, sillä ne, joilla oli kultaesineitä, antoivat ne yhtä mielellään meille kuin sellaisetkin, jotka toivat kurpitsapulloissa vettä; on hyvin helppo havaita, milloin joku antaa jotakin mielellään. Tällä kansalla ei ole karttuja eikä heittokeihäitä eikä minkäänmoisia aseita; sama on laita kaikkien muidenkin asukkaiden, jotka asuvat tällä nähdäkseni hyvin isolla saarella.

Miehet ja naiset kulkevat alastomina kuin ovat syntyneet. Juanalla ja joillakin muilla saarilla naiset käyttävät, eritoten täytettyään kaksitoista vuotta, pieniä pumpulikankaisia esiliinoja, mutta täällä niitä eivät käytä vanhat eivätkä nuoret. Muilla saarilla miehet mustasukkaisina piilottavat vaimonsa kristityiltä; täällä tehdään päinvastoin. Täällä naiset ovat kaunisvartaloisempia, ja he ensimmäisinä kiittävät taivasta saapumisestamme, tuoden kaikkea, etenkin syötävää; leipää, pähkinöitä ja viiden-, kuudenlaisia hedelmiä, joista käskin joitakin kuivata tuodakseni ne kuningasparille. Muutoin naiset juuri olivat olleet aluksi avuliaita; sittemmin he pysyttelivät piilossa. Senvuoksi annoin väelleni käskyn, ettei se saanut tehdä kenellekään mitään pahaa eikä ottaa keneltäkään mitään vasten heidän tahtoaan, ja kaikesta saadusta oli maksettava. Lopultakin»—huomauttaa amiraali—»on kai kenenkään vaikea löytää ihmisiä, jotka ovat niin hyväsydämisiä, niin anteliaita ja samalla kertaa niin pelokkaita kuin nämä intialaiset, jotka antavat kristityille ihan kaiken, mitä heillä on, ja vieläpä tulevat heitä vastaan tuomaan tavaransa.»

Sitten amiraali lähetti kuusi kristittyä käymään kylässä. Heille osoitettiin kaikkea mahdollista kunnioitusta, heille annettiin kaikkea mitä vain oli annettavaa, sillä kukaan ei epäillyt, etteivät amiraali ja hänen väkensä olleet kotoisin taivaasta. Niitä intialaisia, jotka olivat laivoilla, ei oltu myöskään saatu luopumaan siitä uskomuksestaan. Kuuden kristityn palattua tuli useissa kanooteissa intialaisia erään päällikön puolesta (de un Señor) kutsumaan amiraalia käymään hänen kylässään. Kun tämä kylä oli lähellä eräällä maankielekkeellä, meni amiraali hänen luokseen. Palatessaan hän näki koko rannan niin tiheässä kansaa, että hän hämmästyi, miehet, naiset ja lapset juoksivat hänen luokseen ja huusivat, ettei hän lähtisi heidän luotansa.

Toisen päällikön lähetit odottivat häntä kanooteissa tuoden hänelle kutsun, jota amiraali noudatti. Tämä päällikkö odotti suuren muonavaraston kanssa. Tuskin hän oli saanut kuulla amiraalin saapumisesta, kun hän käski kuljettaa kaikki elintarvikkeet espanjalaisiin laivoihin. Nähtyään, että amiraali otti vastaan, mitä hänelle oli tuotu, asukkaat juoksivat takaisin kyläänsä tuomaan vielä lisää ruokatarpeita, papukaijoja ja muuta, ja heti lahjoittivat kaikki niin sydämellisesti, että se oli ihmeellistä. Amiraali antoi heille vastaan lasihelmiä, messinkisormuksia ja tiukuja, ei siksi, että he olisivat niitä pyytäneet, vaan koska se oli hänestä tarkoituksenmukaista ja koska hän piti heitä jo—nämä ovat amiraalin omat sanat—kristittyinä ja Espanjan kuningasparin alamaisina paremmin kuin espanjalaisia itseään. »Ei puutu enää mitään muuta», sanoo hän, »kuin että ymmärtäisimme heidän kieltänsä, voidaksemme käskeä heitä, sillä he tottelisivat vastaansanomatta». Amiraalin palatessa laivalle kaikki intialaiset huusivat, ettei kristittyjen pitäisi poistua heidän luotansa vaan jäädä tänne, ja intialaisia täynnä olevat kanootit tulivat hänen perässään laivalle.

Amiraali osoitti heille kunnioitusta, syötti heitä ja antoi heille lahjoja. Hänen poissaollessaan oli lännestä päin tullut vieläkin yksi päällikkö, ja vaikka laiva oli puolen tunnin päässä rannasta, tulivat monet intialaiset sinne uimalla. Kun tämä päällikkö ei odottanut amiraalin paluuta, lähetettiin hänen jälkeensä joitakuita henkilöitä hankkimaan häneltä tietoja saarista. Hän otti heidät vastaan hyvin ystävällisesti, vei heidät kyläänsä ja antoi heille joitakin kultakappaleita. Jatkaessaan matkaansa he tulivat suurelle joelle, jonka poikki intialaiset uivat; kristityt eivät siihen pystyneet ja tulivat takaisin.

Tässä maassa on niin korkeita vuoria, että ne näyttävät ulottuvan taivaaseen saakka. Teneriffan saarella olevat tuntuvat näihin verrattaessa vaatimattomilta. Ne ovat kauniisti puiden ja ruohojen peitossa. Niiden välissä on ihania tasankoja, ja tämän sataman pohjassa on laakso, jonka suuruutta silmä ei pysty mittaamaan; se näyttää olevan viidentoista tai kahdenkymmenen tunnin matkan pituinen. Sen läpi virtaa joki, se on kokonaan viljelty, ja pellot ovat niin vihreitä kuin Espanjassa toukokuussa, vaikka yö onkin neljäntoista tunnin pituinen ja maa on siis verrattain kaukana pohjoisessa. Tämä satama on hyvästi suojassa kaikilta tuulilta.—Luoteissivulla on kolme saarta, ja tunnin matkan päähän niemekkeestä laskee iso joki. Amiraali antoi satamalle nimen Puerto de la Mar de Santo Tomas, koska tänään oli sen pyhimyksen päivä; »mereksi» hän nimitti sen suuruuden vuoksi.

Päivänkoitossa amiraali lähti purjehtimaan etsiäkseen ne saaret, joissa intialaisten kertomuksien mukaan on kultaa ja joista jotkut heidän tietämäänsä sisältävät enemmän kultaa kuin maata. Ilma ei sallinut sitä, ja meidän oli palattava ankkuripaikallemme. Tämän maan päällikkö, joka omistaa kylän tässä lähellä, lähetti miehitetyn veneen amiraalin luo kutsumaan häntä laivoineen lähemmäksi, jotta hän voisi antaa hänelle kaiken, mitä hänellä oli.

Hän lähetti kanootin mukana hänelle vyön, jossa kukkaron sijasta oli naamio erinomaisen suurin kuvin, jotka samoin kuin nenä ja kielikin olivat taotusta kullasta. »Nämä ihmiset», sanotaan päiväkirjassa, »ovat niin hyväsydämisiä, että he, jos heiltä jotakin pyytää, antavat sen maailman parhaimmalla tahdolla; heille suorastaan osoittaa suosiota, kun heiltä jotakin pyytää.» He lähenivät venettä, antoivat vyön eräälle merimiehelle, ja lähetystö nousi sitten laivaan.

Kului osa päivää, ennenkuin ymmärrettiin heidän asiansa. Yksinpä nekään intialaiset, joita meillä oli laivassa, eivät ymmärtäneet heitä, kun heillä oli tykkänään toiset nimitykset asioille; vihdoin arvattiin heidän eleistään, että heidät oli lähetetty kutsumaan amiraalia. Hän päätti lähteä sunnuntaina caziquen luo, vaikka hänellä ei ollutkaan tapana sunnuntaisin liikuskella, ei taikauskon takia, vaan hurskauden vuoksi. Hän teki sen myöskin tällä kertaa, kuten hän sanoi, vain toivoen, että asukkaat heidän osoittamansa hyvän tahdon vuoksi tulisivat kristityiksi ja Espanjan kuninkaan uskollisiksi alamaisiksi. Hän lisäsi siihen, että hän piti heitä jo sellaisina, ja jotta he rakkaudella suhtautuisivat hänen hallitsijaansa, hän tahtoi heidän parastaan ja koetti toimia heidän tyytyväisyydekseen.