Tammikuun 20. päivän kohdalla amiraali huomauttaa päiväkirjassaan: »Ilma on niin leuto ja miellyttävä kuin Sevillassa huhti- ja toukokuussa. Meri on, Jumalan kiitos, aina hyvä ja tasainen.»—»Amiraalin mielestä ilma oli kylmä»—sanotaan 21. päivänä—»ja hän sanoi, että hän odotti päivä päivältä yhä kylmempää siitä syystä, että he loittonivat pohjoisempaan ja yöt kävivät aina pitemmiksi». Matkaa hidastutti Pinta, muutoin pikapurjehtija, jonka purjeet ja mastot eivät nyt kuitenkaan olleet enää oikein kunnossa. »Jos Martin Alonzo Pinzon»—huomauttaa amiraali tammikuun 23. päivänä—»olisi Intiassa pitänyt yhtä paljon huolta hyvän mastopuun hankkimisesta kuin hän ahkeroitsi aluksensa täyttämisestä kullalla, niin se olisi nyt ollut hänellä hyvässä kunnossa.»—»Pohjantähti on hyvin korkealla»—huomauttaa amiraali helmikuun 3. päivänä—»aivan siten kuin se näkyy Cabo San Vincenten luona. Auringon korkeutta ei kuitenkaan voitu mitata astrolabiumilla eikä kvadrantillakaan, kun aallokko oli kovin korkeata.»

»Jos karavelit eivät olisi olleet näinkin hyvässä kunnossa», kirjoittaa Kolumbus, »olisin pelännyt uppoavamme. Paljolla vaivannäöllä ja tuhansissa vaaroissa purjehdimme kaksitoista meripenikulmaa.»

Meidän oli auringonlaskusta päivänsarastukseen saakka taisteltava aaltojen ja myrskyn kanssa. Kolme salamaa pohjoiskoillisessa ilmoitti, että meidän oli odotettava rajua myrskyä vastaiselta suunnalta. Tuulelle annettiin vielä vähän purjeita ja kuljettiin kolmetoista meripenikulmaa. Päiväsaikaan tuuli rauhoittui hiukan, mutta tuli sitten taas rajummaksi, aallokko pelottavaksi, laineet kävivät ristiin ja pahoinpitelivät (atormentaban) laivoja. Purjehdimme kolmetoista ja puoli meripenikulmaa. Yöllä helmikuun 14. päivänä tuuli vielä kiihtyi, aallot kävivät vielä pelottavimmiksi; kun ne löivät vastakkaisilta puolilta, niin että ne pitivät laivaa sellaisessa puristuksessa, ettei se päässyt yhtään eteenpäin. Amiraali oli pienentänyt isoapurjetta niin paljon kuin suinkin ja piti tuulessa vain niin paljon kuin oli tarpeen nousemiseen aalloista. Tällä tavoin hän kolmen tunnin aikana eteni viisi meripenikulmaa. Aallokko kävi yhä korkeampana, tuuli tuli yhä rajummaksi. Sellaisen vaaran uhkaamina koottiin kaikki purjeet ja laiva jätettiin tuulen ja aaltojen haltuun, ei ollut muuta tehtävissä. Pinta menetteli samoin, mutta pian se katosi, vaikka amiraali kaiken yötä antoi merkkejä, joihin se aluksi vastasikin. Yön aikana amiraali eteni vielä kolmetoista ja puoli meripenikulmaa koilliseen päin.

Auringon noustua myrsky kiihtyi yhä hirmuisemmaksi. Amiraali ei kuitenkaan rohjennut kohottaa yhtään purjetta päästäkseen näistä riehuvista, toistensa päälle syöksyvistä aalloista, jotka uhkasivat niellä hänen aluksensa; tässä elementtien myllerryksessä hänen onnistui kuudessa tunnissa päästä seitsemän ja puoli meripenikulmaa eteenpäin. [47]

Vaarojen ahdistaessa amiraali teki hurskaan lupauksen. Arvalla määrättäisiin pyhiinvaellusretki Guadalupen pyhän Marian luo, jolloin myös luvattiin pyhittää viiden naulan painoinen vahakynttilä pyhälle neitsyelle. Kaikki antoivat lupauksen, että se, jolle se arpa osuisi, suorittaisi sanotun toiviomatkan. Amiraali tuotti sitten niin monta virnanhernettä kuin laivalla oli miehiä ja leikkautti sitten yhteen ristin, panetti ne kaikki pussiin, jota pudisteltiin hyvin. Hän otti itse ensimmäisenä herneen ja sai ristillä merkityn; siten arpa osui hänelle, ja hän piti itseään siitä alkaen toivioretkeläisenä, jonka osaksi annetun lupauksen täyttäminen oli joutunut.

Vielä asetettiin toinenkin arpa pyhiinvaelluksesta Lorettossa paavillisen alueen Anconassa olevaan pyhän neitsyemme taloon. »Siinä paikassa», huomauttaa amiraali, »pyhä neitsyt on tehnyt ja yhä vielä tekee suuria ihmeitä». Kun arpa tällä kertaa osui Santa Marian satamasta kotoisin olevalle merimiehelle, jonka nimi oli Pedro de Villa, amiraali lupasi antaa hänelle tätä hurskasta matkaa varten tarvittavat rahat. Hän päätti nyt vielä, että kolmannen toivioretkeläisen oli mentävä Moguerin pyhän Klaaran luo, valvottava siellä yö ja luettava messu. Vielä antoivat hän ja miehistö lupauksen, että he kaikki ensimmäisessä paikassa, missä he pääsisivät maihin, menisivät kirkkoon kulkueena paitasillaan ja huutaen pyhän neitsyen nimeä.

Näiden yleisten lupausten lisäksi itsekukin vielä antoi itsekseen omia lupauksiaan, kun kukaan ei uskaltanut toivoa selviytyvänsä vaarasta. »Täällä kokemamme myrsky oli niin raju, että kaikki katsoivat olevansa mennyttä miestä.» Vaaraa lisäsi vielä se, ettei laivassa ollut minkäänmoista painolastia, kun elintarvikkeiden, veden ja viinin käyttö oli suuresti vähentänyt lastia. Tarpeellista painolastia ei ollut otettu laivaan, kun amiraali oli toivonut, että saataisiin niin vakaita ilmoja kuin saarilla oli ollut. Sitäpaitsi hän oli aikonut ottaa painolastin vasta naisten saarella (mihin hän ei joutunutkaan). Amiraali auttoi itseänsä sillä, että täytätti vesi- ja viinitynnyrit merivedellä.

»Suurimman pelon siitä, ettei hän saavuttaisi kotiseutua, hänessä näytti aikaansaavan lämmin halu olla perin tärkeiden uutisten tuojana ja osoittaa, että kaikki, mitä hän oli sanonut aikaisemmin, oli käynyt toteen, ja että kaikki, mitä hän oli lähtenyt etsimään, tosiaan oli löydetty. Hän myöntää itse, että joka ainoa ohi lentänyt kärpänen riitti tuskaannuttamaan hänet ja tekemään rauhattomaksi. Tästä heikkoudesta hän syyttää vajavaista uskoaan ja luottamuksenpuutettaan Jumalan kaitselmukseen. Toisaalta hän taasen oli hyvällä mielellä taivaan hänelle suomasta armosta, kun hän oli saavuttanut perin loistavan voiton löytämällä kaiken sen, mitä oli löytänyt, kaikkien toiveittensa täyttymisestä ja siitä, että hän anojan asemassaan Espanjassa koettuaan paljon vastahakoisuutta ja epäsuopeutta nyt vihdoin näki kaikkien toiveittensa ylittyneen.»

»Kun Kaikkeinkorkein jo ennenkuin hän oli lähtenyt löytöretkelleen ja saanut sen päätökseen, oli kuullut häntä ja täyttänyt hänen toiveensa, hänen täytyi uskoa, että Hän myöskin varjelisi häntä päättämään alotetun työn. Hän lisää tähän, että kun Jumala oli hänet jo menomatkalla pelastanut silloin kun hänellä oli ollut todellinen huolehtimisen hätä, minkä hänen merimiehensä ja miehistönsä olivat tuottaneet hänelle, päättäessään kesken lähteä paluumatkalle ja nousta yhteisesti häntä vastaan, vieläpä uhkaillenkin, ja kun tämä meidän Jumalamme oli lahjoittanut hänen tarvitsemaansa voimaa ja suurpiirteisyyttä hänelle, joka oli yksin, ja tukenut häntä kaikkia vastaan, ja tämän matkan aikana vielä tehnyt hänelle niin suuren ihmetyön niiden lisäksi, joista heidän korkeutensa saavat kuulla hoviinsa kuuluvilta henkilöiltä, niin hän uskalsi vakaasti toivoa, että kaikkivaltias Jumala ei ollut häntä vielä hylännyt. Näiden perusteiden, huomauttaa hän, olisi pitänyt tämänpäiväisen myrskyn aikana käskeä minun pelkoni vaieta; mutta heikkouteni ja hätäni eivät suoneet sielulleni vakaantumista.»

Suurimman huolen aiheuttivat hänelle hänen kaksi poikaansa, jotka olivat koulussa Cordobassa. Mitä näistä äidittömistä ja isättömistä orvoista tulisi vieraassa maassa? Sillä jos kuningas ja kuningatar eivät saisi tietoa hänen tällä matkalla tekemistään palveluksista eikä hänen mukanaan tuomistaan hyvistä tiedoista, eivät he tuntisi kylliksi myötämielisyyttä huolehtiakseen hänen lapsistaan.

Sen takia ja jotta heidän korkeutensa saisivat tietää, kuinka Herramme oli suonut hänelle voiton kaikessa, mitä hän oli yrittänyt Intiassa, myös että sikäläisellä merellä ei ollut ensinkään myrskyjä ja että nurmea ja puita kasvaa ihan vedenrajaan asti; jotta siis, jos hän tuhoutuisi tässä myrskyssä, kuningas ja kuningatar saisivat kertomuksen hänen matkastaan, hän otti, kuten hän kertoo, pergamentin, ja kirjoitti löydöistään kaiken, niin paljon kuin oli mahdollista, lisäten nöyrimmän pyynnön, että kuka tahansa sen löytäisi, saattaisi sen kuninkaalle ja kuningattarelle. Hän kääri tämän pergamentin vahakankaankappaleeseen, sulki sen tiiviisti, tuotti ison tynnyrin ja pani sen sinne kenenkään tietämättä, mitä se sisälsi—he kun arvelivat sen olevan jonkinlaista pyhitystä; sitten hän heitätti sen mereen.»

»Pian alkaneen rankkasateen ja pyörretuulen jälkeen tuuli vaimeni ja kääntyi länteen. Sille annettiin laivan perää ja purjehdittiin keulapurjeella. Meri pysyi yhä levottomana, siitä huolimatta edettiin kaksi ja puoli meripenikulmaa koilliseen. Olimme laskeneet isonmaston varmistaaksemme, ettei jokin aalto sitä murskaisi.»

Eilen auringonlaskun jälkeen taivas alkoi lännessä kirkastua, ja näytti siltä, että sieltä saataisiin tuulta. Isonpurjeen lisäksi amiraali antoi vielä supistaa purjetta yhden reivin; meri kävi korkeana; se kuitenkin hiukan laantui, ja me etenimme itäkoilliseen yön aikana kolmetoista meripenikulmaa. Auringon noustessa miehistö huomasi maata edessämme; se näytti olevan itäkoillisessa; jotkut luulivat sitä Madeiraksi, toiset, että se olisi Cintra Lissabonin lähellä. Tuuli kääntyi pian itäkoilliseen, aallokko kävi yhä korkeana lännestä, ja meillä oli vielä matkaa maihin noin viisi meripenikulmaa. Amiraali päätteli laskelmiensa mukaan (por su navegacion) olevansa Azorien läheisyydessä ja uskoi maan olevan noita saaria; luotsit ja merimiehet laskivat olevansa jo Espanjan lähellä.

Amiraali luovi kaiken yötä päästäkseen maihin (por encabalgar la tierra); maa havaittiin saareksi. Hän purjehti vuoroin koilliseen, vuoroin pohjoiskoilliseen ja oli auringon noustessa sellaisessa asemassa, että saattoi ottaa suunnan etelään päästäkseen saareen, jota hän ei meripimeän vuoksi enää saattanut nähdä. Peräkastellilta hän näki toisen saaren, joka näytti olevan hänestä kahdeksan meripenikulman päässä. Auringonnoususta yön tuloon saakka hän ei tehnyt muuta kuin luovi, ankarasta tuulesta ja korkeasta aallokosta huolimatta päästäkseen vihdoinkin maihin. Iltarukouksen tunnilla, joka osuu yön tulon aikaan, merimiehet näkivät valoa tuulen vastaiselta suunnalta, ja se näytti olevan sama saari, jonka he olivat nähneet päivää aikaisemmin.

Tänä yönä amiraali vihdoin asettui hiukan lepäämään, kun hän ei ollut keskiviikosta lähtien nukkunut eikä voinut nukkua. Hänen jalkansa olivat puutuneet, kun hän oli suojattomana antautunut märkyydelle ja kylmyydelle alttiiksi eikä ollut juuri mitään nauttinut. Päivän koittaessa 17. päivänä hän otti suunnan etelälounaaseen ja saapui tälle saarelle; mutta sankassa pimeydessä hän ei tuntenut, mikä saari se oli.

Eilen auringonlaskun jälkeen amiraali purjehti pitkin saaren rannikkoa löytääkseen ankkuripaikan ja puhutellakseen jotakuta. Hän laski ankkurin, jonka hän kuitenkin heti menetti: sen takia hän jälleen nosti purjeet ja risteili kaiken yötä.

Auringon noustua hän pääsi toistamiseen saaren pohjoisrannalle, heitti toisen ankkurin ja lähetti veneen maihin. Hänen miehensä keskustelivat asukkaiden kanssa ja saivat tietää, että saari oli Santa Maria, eräs Azoreista. He näyttivät heille sataman (San Lorenzo), jossa he olisivat turvallisesti ankkurissa; he sanoivat, etteivät olleet milloinkaan kokeneet sellaista myrskyä kuin viimeisinä kahtena viikkona ja ilmaisivat suuren ihmettelynsä, kun olimme selviytyneet siitä onnellisesti.

Asukkaat kiittivät taivasta, huomauttaa amiraali, ja ilmaisivat suurta riemua, kun kuulivat Intian löytämisestä. »Merenkulkuni», lisää hän tähän, »oli hyvin varmaa ja laskelmani sangen tarkkoja, mistä taivaalle on sanottava suuri kiitos. Varmuudella tiesin olevamme Azorien kohdalla ja että tämä olisi yksi niistä saarista. Olin tarkoituksellisesti ilmoittanut matkan pitemmäksi johtaakseni harhaan merimiehiä ja luotseja ja siten pysyäkseni tämän Intian tien valtiaana; sillä kun kellään muulla ei olisi matkaa tarkoin merkittynä, ei kukaan muu myöskään varmuudella tunne tätä tietä Intiaan.»

Auringonlaskun jälkeen rannalle tuli kolme miestä, he huusivat; amiraali lähetti heille veneen, missä he tulivat laivalle mukanaan kukkoja ja tuoretta leipää: tämä oli karnevaalipäivä. He toivat paljon muutakin, mitä saaren (joka on portugalilaisten vallan alainen) kuvernööri Juan de Castañeta oli lähettänyt amiraalille, jonka hän vakuutti tuntevansa sangen hyvin. Hän pyysi anteeksi, ettei päässyt itse tulemaan yön lähestyessä, päivän koittaessa hän kuitenkin tulisi hänen luokseen tuoden lisää suunvaraa ja palauttaisi kolme hänen miestään, jotka hän oli pidättänyt maalla saadakseen itselleen huvin kuulla heidän kertovan lähemmin hänen matkansa vaiheista.

Amiraali käski ottaa kuvernöörin lähetit vastaan kaikella kunnialla; hän valmistutti heille vuoteen laivalla, jotta he voisivat viettää yönsä aluksessa, koska oli jo myöhäistä ja kaupunki oli etäällä.

Kun miehistö oli viime torstaina, kuten jo oli kerrottu, myrskyn ollessa pahimmillaan, antanut lupauksen mennä paitasillaan kulkueena ja pyhää neitsyttä tervehtien kirkkoon, missä ikään he ensiksi pääsisivät maihin, amiraali päätti, että puolen miehistöstä oli täytettävä annettu lupauksensa rannalla olevassa kylässä; toisen puolen kanssa hän menisi sitten itse.

Vakuuttuneina siitä, että he olisivat tällä saarella kokonaan turvassa, sekä täydellisesti luottaen kuvernöörin vieraanvaraisuuteen, kun Espanjan ja Portugalin välillä lisäksi vallitsi rikkomaton rauha, hän pyysi luokseen saapuneita lähettejä palaamaan kaupunkiin ja kutsumaan pappia, joka lukisi miehistölle messun. Puolet miehistä lähti nyt paitasillaan kylään täyttääkseen siellä luvatun toivioretken; mutta kun he olivat parhaillaan rukoilemassa, hyökkäsivät saaren kaikki asukkaat, kuvernööri etunenässä, äkkiä heidän kimppuunsa, toiset ratsain, toiset jalan, ja vangitsivat heidät kaikki.

Amiraali ei osannut epäillä mitään ennenkuin kello 11 aikaan aamupäivällä, ja hän odotti veneen paluuta lähteäkseen omasta puolestaan miehistön toisen puolen mukana täyttämään antamansa lupauksen. Kun ensimmäiset eivät palanneet, hän alkoi pelätä, että joko miehet oli pidätetty vangeiksi taikka vene joutunut haaksirikkoon, kun koko saari oli korkeiden kallioiden ympäröimä. Kun kukkula esti näkemästä, mitä kylässä tapahtui, hän nosti ankkurin, läheni rantaa ja tuli kylän kohdalle. Hyvin pian hän huomasi joukon ratsumiehiä, jotka laskeutuivat hevosen selästä, astuivat veneeseen ja soutivat karavelia kohden vallatakseen sen.

Kuvernööri seisoi keskellä venettä ja vaati amiraalilta itselleen henkilökohtaista koskemattomuutta. Amiraali vakuutti sen hänelle, mutta kysyi samalla aihetta siihen, miksi hän ei nähnyt veneessä yhtään omaa miestänsä. Hän koetti saada häntä lähemmäksi ja nousemaan karaveliin, luvaten tehdä kaikki, mitä kuvernööri halusi.

Amiraalin tarkoituksena oli kauniilla sanoilla houkutella hänet alukselle ja siepata hänet saadakseen omat miehensä taas vapaiksi; hän ei katsonut siten millään tavoin loukkaavansa kuvernöörille annettua turvallisuudenlupausta, koska tämä oli ensin rikkonut rauhan ja turvallisuuden. Amiraali pyysi häntä nyt ilmoittamaan, millä perusteella kuvernööri pidätteli hänen miehiään. Portugalin kuningas joutuisi katumaan tätä; portugalilaiset otettiin Espanjan kuninkaan valtioissa aina oikein hyvin vastaan ja saivat niissä tulla ja mennä aivan yhtä turvallisesti kuin Lissabonissa.

Espanjan kuningas ja kuningatar olivat antaneet hänelle suosituskirjeitä kaikille ruhtinaille, valtiaille ja huomattaville henkilöille (hombres del mundo), jotka hän esittäisi oitis, kun kuvernööri tulisi hänen luokseen. Hän oli valtameren amiraali ja nykyisin heidän korkeuksilleen Espanjan kuninkaalle ja kuningattarelle kuuluvan Intian varakuningas, ja hän esittäisi hänelle heidän määräyksensä ja kirjeensä, jotka he olivat omakätisesti kirjoittaneet ja sinetöineet. Hän jopa näyttikin niitä hänelle etäältä ja lisäsi, että Espanjan hallitsijat olivat ystävällisissä suhteissa Portugalin kuninkaaseen ja olivat antaneet hänelle käskyn osoittaa kaikkea kunnioitusta portugalilaisille aluksille, joita hän sattuisi kohtaamaan. Lisäksi hän kuvernöörille sanoi siinäkin tapauksessa, ettei kuvernööri antaisi hänen miehiään takaisin, kuitenkin palaavansa Espanjaan, koska hänellä oli miehiä tarpeeksi päästäkseen Sevillaan; mutta kuvernööri ja hänen väkensä saisivat häneen kohdistetusta loukkauksesta rangaistuksen.

Kuvernööri ja hänen seuralaisensa vastasivat, etteivät he täällä tunteneet Espanjan kuningasta eivätkä kuningatarta enempää kuin heidän kirjeitäänkään, että he eivät pelänneet mitään, ja lisäsivät uhkauksen, että he kyllä pian näyttäisivät, mitä Portugali merkitsee. Nämä sanat suututtivat amiraalia kovasti. Hän uskoi, että hänen lähtönsä jälkeen mahdollisesti oli näiden kahden kuningaskunnan välille syntynyt riitoja; mutta hänestä oli sietämätöntä, ettei hänelle vastattu säädyllisesti.

Kuvernööri huusi hänelle vielä kerran, käskien hänet tulemaan karaveleineen satamaan; kaikkeen, mitä hän oli tehnyt ja tulisi tekemään, hänellä oli Portugalin kuninkaan, hänen herransa, käsky. Amiraali haastoi kaikki, jotka olivat karavelilla, todistajiksi. Vielä kerran hän huusi kuvernöörille kuuluvalla äänellä, ettei hän lähtisi karavelistaan muuten kuin ottamaan sata portugalilaista vangiksi kuljettaakseen heidät Espanjaan ja tyhjentääkseen koko saaren. Sen jälkeen hän palasi entiselle ankkuripaikalleen, koska tuuli ja sää olivat liian epäsuotuisia, jotta olisi voitu ryhtyä mihinkään.

Amiraali panetti laivassa kaiken kuntoon täyttääkseen tynnyrit merivedellä, saadakseen jotakin lastia, koska se oli hyvin huonossa satamassa ja amiraali pelkäsi, että ankkuriköysi voisi leikkautua poikki; niin myöskin tapahtui. Sen jälkeen hän lähti purjehtimaan São Miguelin saarelle, vaikka koko Azoreilla ei ole kunnollista satamaa niin huonon sään varalle; mutta hänellä ei ollut muuta keinoa kuin lähteä ulos merelle.

Amiraali lähti eilen Santa Marialta purjehtiakseen São Miguelille ja tutkiakseen, löytäisikö jonkun sataman, missä voisi olla suojassa näin huonolta säältä. Kovasta tuulesta ja ankarasta aallokosta huolimatta hän purjehti aina yön tuloon saakka onnistumatta saamaan maata näkyviinsä puolelta enempää kuin toiseltakaan, merenkäynnin ja myrskyn aiheuttaman usvan ja meripimeän takia. Amiraali sanoi olevan hyvin ilkeätä, kun hänelle ei ollut jäänyt kuin kolme merimiestä, jotka olivat harjaantuneita mereen, kun taas kaikki muut hänen mukanaan olevat olivat merenkulun taidossa alokkaita.

Hän pysytteli kulussa kaiken yötä alttiina kaamean myrskyn uhkaaville vaaroille. Onneksi aallot olivat kuitenkin, Luojalle kiitos! vain toiselta laidalta, sillä jos niitä olisi tullut ristiin kuten viime myrskyn aikana, hän olisi joutunut kärsimään vielä enemmän. Kun hän ei auringon noustessakaan vielä nähnyt São Miguelin saarta, hän päätti palata Santa Marialle koettamaan, eikö hän vielä saisi takaisin miehiään, venettä, ankkuriköyttä ja sinne jäänyttä ankkuria.

»Minua ihmetytti», huomauttaa hän, »joutuessani näiden saarien luona tällaiseen säähän, kun taas Intiassa, missä olin ympärinsä purjehtinut kaiken talven turvautumatta ankkuriin, minulla oli jatkuvasti ollut kaunista säätä eikä meri hetkeksikään lakannut olemasta purjehduskelpoinen. Lähtiessäni Espanjasta olin kokenut melkein samaa, ennenkuin pääsin Kanarian saarille; vasta niiden tuolla puolen löysin alituisesti rauhallisen ilman ja meren. Jumaluusoppineet ja syvälliset filosofit sanovat maallisen paratiisin olevan Itämaiden ääressä, koska ilmasto siellä on aina hyvin tasainen. Löytämäni maat ovat Itämaiden ääressä.»

Amiraali kävi jälleen eilen ankkuriin Santa Marialle samaan paikkaan, missä hän oli ollut ensimmäisellä kertaa. Pian sen jälkeen nähtiin miehen nousevan kalliolle sataman kohdalla ja viittovan meille, ettei meidän pitäisi purjehtia pois. Pian sen jälkeen tuli vene, jossa oli viisi merimiestä, kaksi pappia ja notaari. He vaativat henkilökohtaista turvallisuutta, ja kun amiraali oli luvannut sen heille, he nousivat karaveliin. Kun jo tuli yö, he nukkuivat luonamme, ja amiraali osoitti heille kaikkea kunnioitusta.

Seuraavana aamuna he pyysivät nähdäkseen Espanjan kuningasparin antamaa valtakirjaa vakuuttautuakseen tämän retken valtuuksista. Amiraali huomasi heidän keksineen tämän verukkeen oikaistakseen aikaisempaa menettelyään, kun heidän ei ollut onnistunut saamaan häntä itseään haltuunsa. Kun he selvästikin näkivät, etteivät he sillä menettelyllä voittaisi mitään, he tahtoivat oikaista aikaisemman petoksensa, kun pelkäsivät, että amiraali toteuttaisi uhkauksensa. Saadakseen miehensä takaisin tämä näytti heille kuninkaan ja kuningattaren avoimen kirjeen (la carta general) kaikille ruhtinaille, valtiaille ja muille hallitseville henkilöille.

Saatuaan siten toiveensa täytetyiksi portugalilaiset palasivat maalle ja luovuttivat veneen takaisin vapauteen päästetyille amiraalin miehille. Heiltä hän sai kuulla, että jos portugalilaisten olisi onnistunut saada amiraali kiinni, häntä ei olisi päästetty vapaaksi, sillä—niin oli kuvernööri väittänyt—sellaisen käskyn oli Portugalin kuningas, hänen päämiehensä, antanut hänelle.

Eilen sää alkoi parantua; amiraali nosti ankkurin ja purjehti pitkin saaren rannikkoa ottaakseen puita ja kiviä painolastiksi.

Kun tuuli keskellä yötä kääntyi suotuisaksi Espanjan-matkaa varten, amiraali keskeytti puiden ja kivien lastaamisen, ohjasi itään ja purjehti kuudessa tunnissa auringonnousuun saakka neljäkymmentäviisi ja puoli penikulmaa. Koko tämän päivän kuluessa tehtiin matkaa 112 penikulmaa eli 28 meripenikulmaa.

Meri pysyi rauhallisena, Luojalle kiitos! Aamusta iltaan purjehdittiin 16 meripenikulmaa. Karavelille tuli hyvin iso lintu, joka muistutti kotkaa.

Hyvä vauhti meren ollessa rauhallinen.

Vastatuuli ja kovien aaltojen riehunta kuljetti amiraalia kaiken yötä ja koko päivän pois tolalta. Hän oli 125 meripenikulman päässä Cabo San Vincentestä, kahdenkymmenen meripenikulman päässä Madeirasta ja sadankuuden päässä Santa Mariasta. Hän oli hyvin huolissaan siitä, kun niin ankara myrsky kävi hänen kimppuunsa ja saattoi hänet vieläkin alttiiksi suurelle vaaralle, kun hän jo oli aivan kotiveräjillä (agora guestaba a la puerta de casa).

Tuuli kääntyi useaan kertaan; kulku oli epävarmaa.

Häiriintymätöntä purjehdusta suuntana I1/2P.

Auringonlaskun jälkeen amiraali jatkoi edelleen kulkuaan itää kohti. Äkkiä hänet jälleen yllätti ankara myrsky, joka repi kaikki purjeet ja saattoi laivan suureen vaaraan; mutta Herra tahtoi hänet pelastaa. Hän vedätti arpaa, kuka tekisi paitasillaan toivioretken Cintan pyhän Neitsyen luokse Huelvaan; arpa osui hänelle itselleen. Koko miehistö antoi lupauksen, että ensimmäisenä lauantaina maihinpääsyn jälkeen kaikki paastoaisivat vedellä ja leivällä. [48] Ennenkuin purjeet repeytyivät, purjehdittiin vielä kuusikymmentä penikulmaa; sen jälkeen kuljettiin paljain mastoin tavattoman ankarassa myrskyssä, aaltojen lyödessä laivaan joka puolelta. Huomattiin merkkejä maasta; todellisuudessa olimme aivan lähellä Lissabonia.

Eilen illalla koimme niin kaamean myrskyn, että uskoimme joka puolelta ahdistavien aaltojen upottavan meidät. Myrsky näytti kohottavan karavelin ilmaan, sade valui taivaalta alas virtana. Mutta Herraamme miellytti säästää meidät ja näyttää meille ensimmäisen yövahdin jälkeen maata, jonka merimiehet huomasivat.

Jotta ei jouduttaisi maalle tuntemattomaan paikkaan ja tietämättä, oliko lähellä mitään satamaa, amiraali panetti ylös isonpurjeen, koska se oli ainoa keino päästä jotenkuten eteenpäin, vaikka purjeen levittäminen toikin mukanaan suuren vaaran. Herra varjeli meitä päivänkoittoon saakka, vaikkakaan ei ilman ankaraa työtä ja suurta pelkoa. Kun päivä oli tullut, amiraali tunsi maan; se oli Cintran kallioita Lissabonin joen (Tajon) suussa, johon hän päätti purjehtia turvaan, koska hän ei voinut muuta; niin hirveä oli myrsky, jonka hän oli kokenut Tajon suussa olevan Cascaesin kaupungin näkyvissä. Kaiken aamua näimme kaupungin asukkaita rannalla polvistuneina rukoilemassa pelastuksemme puolesta, ja kun tulimme satamaan, tuli koko väestö meitä katsomaan, pitäen pelastustamme ihmeenä.

Kello kolmen aikaan sivuutimme Tajon varrella olevan Rastelon, missä merimiehet meille sanoivat, etteivät he vielä koskaan olleet nähneet näin myrskyistä talvea; kaksikymmentäviisi alusta oli haaksirikkoutunut Flanderin rannikoilla, ja tämän maakunnan satamissa oli monta alusta, jotka eivät olleet voineet neljään kuukauteen mennä merelle.

Amiraali kirjoitti heti Portugalin kuninkaalle, joka asui yhdeksän tunnin päässä täältä, Espanjan kuninkaan ja kuningattaren käskeneen, ettei hän saisi lyödä laimin poiketa hänen korkeutensa satamiin hankkiakseen sieltä omalla rahallaan tarpeellisia varusteita. Hän pyysi kuninkaalta lupaa purjehtia Lissabonin kaupunkiin karavelillaan turvaan mahdolliselta irtolaiselta roskaväeltä, tarkoittaen, että hänellä oli mukanaan paljon kultaa, joka täällä yksinäisessä satamassa voitaisiin ryöstää häneltä. Samalla hän ilmoitti kuninkaalle, että hän ei ollut tulossa Guineasta, vaan Intiasta.

Rastelo oli asemapaikkana isolla portugalilaisella sotalaivalla, jonka nimi on Bartholomeu Diaz ja joka oli mitä parhaiten varustettu tykistöllä ja aseilla; sen patroni tuli tänään karavelille ja vaati amiraalia lähtemään veneeseensä, antamaan mainitun laivan faktoreille ja kapteeneille selvitystä matkastaan.

Amiraali vastasi olevansa Espanjan kuninkaan ja kuningattaren amiraali; hänen ei ole tarvis tehdä mitään tiliä sellaisille upseereille, eikä hän jätä alustaan eikä laivaansa, jollei häntä asevoimin pakotettaisi siihen. Patroni sanoi, että hänen olisi lähetettävä kapteeni (el maestro). Amiraali vastasi, ettei laivalta lähtisi kapteenia eikä ketään muutakaan laivan väkeen kuuluvaa muutoin kuin väkisin vietynä, koska se hänen mielestään merkitsisi sitä, että hän valtuuttaisi jonkun laivansa väkeen kuuluvan antautumaan toisille tai kuin hän tekisi sen itse; mutta Espanjan kuninkaan amiraaleille sopi vain mieluummin kuolla kuin antautua taikka käskeä ketään miehistään antautumaan.

Patroni muuttui nyt vaatimattomaksi ja sanoi, että kun amiraalin päätös kerran oli sellainen, niin hän saisi vapaasti mennä mihin halusi; kuitenkin hän pyysi Kolumbusta näyttämään Espanjan kuningasparin kirjeet, mikäli hänellä oli sellaisia. Amiraali suostui näyttämään ne hänelle, jonka jälkeen hän palasi alukselleen viemään selityksen kapteenilleen, joka oli Alvaro Dama. Tämä lähti sitten mitä suurimmin juhlallisuuksin, rumpujen, torvien ja huilujen soidessa käymään karavelilla. Hän osoitti amiraalia kohtaan kaikkea huomaavaisuutta, keskusteli hänen kanssaan ja lupasi täyttää kaikki hänen toivomuksensa.

Kun oli saatu tietää amiraalin olevan paluumatkalla Intiasta, saapui Lissabonista niin suuria ihmisjoukkoja katsomaan häntä ja hänen mukaansaottamia intialaisia, että sitä sopi kummastella. Kaikki olivat ihmeissään ja kiittivät Herraa ja sanoivat Espanjan hallitsijoiden vakaan uskon ja innokkuuden Herran palveluksessa saaneen aikaan, että Kaikkivaltias oli suonut heille tämän kaiken.

Tänään tuli karavelille lukematon paljous väkeä, useita ritareitakin, heidän joukossaan kuninkaan kotihovimestari. Kaikki lausuivat ylistyksen ja kiitoksen Herralle onnistumisesta ja kristikunnan laajennuksesta, jonka Hän oli antanut Espanjan hallitsijoiden käsiin. He katsoivat onnellisen tuloksen seuraukseksi siitä innosta, millä Teidän Korkeutenne näyttävät omistautuneen Kristuksen uskon levittämiselle.

Amiraali sai tänään don Martin de Noronhan välityksellä Portugalin kuninkaan kirjeen, jossa hän kutsui amiraalia käymään luonaan, kun sää ei kuitenkaan sallinut hänen lähteä karavelillaan matkalle. Vaikka se olikin amiraalille vähän tärkeätä, hän kuitenkin noudatti kutsua, jotta epäilyksille ei jäisi sijaa, ja hän oli yötä Sacanbenissa. Kuningas käski hovimestariaan antamaan maksuttomasti amiraalille kaikki, mitä hän tarvitsi itselleen, miehistölleen ja alukselleen ja täyttämään kaikki hänen toivomuksensa.