Selityksiä.

[1] Romalaiset numerot itse tekstissä osoittavat lukuja. Ulkopuolella tekstiä, syrjissä olevat tavalliset numerot viittaavat Stephanin editionin sivulukuihin. Dialogin henkilöistä katso selitys 3 tekstin takana.

[1] Katso muistutus sivulla 6 johdannossa.

[1] Tarkoittaa niitä 7 neitoa ja 7 nuorukaista, jotka Athenalaiset vuotuisena verona veivät Kretan kuninkaalle Minoolle. Tämän poika Androgeoni, joka eräässä Athenalaisessa juhlassa voitti kaikki kilpa-palkinnot, joutui tämän kautta niin katkeran kateen alaiseksi, että hän, niinkuin luullaan, Athenan silloisen kuninkaan, Theseyn isän Aigeyn toimesta salaa surmattiin. Androgeonin isä Minoo kosti tämän Athenalaisille sillä, että hän, voitettuansa heidät sodassa, rauhan ehdoksi heille pani mainitun veron suorittamisen. Näille vero-uhrille tuli se surkea kohtalo osaksi, että he syötettiin Kretan hirmu-elävälle Minotaurolle. Thesey tappoi hirmu-elävän, pelasti, Minoon tyttären Ariadnen avulla, itsensä ja nuo neljätoista ja lakkautti veron.

[2] Kanssapuhe tapahtuu Fliossa, mutta Faidoni on ajatuksillaan Athenassa ja sanoo siis tänne, eikä sinne.

[3] Merkillistä on ett’ei Sokrateen likin ja paras oppilas Platoni ollut läsnä opettajansa viime hetkissä. Hän oli sairas siitä, niinkuin todennäköiseltä kuuluu, suuresta surusta, jonka hän tunsi Sokrateen syyttömästä kohtalosta. Toinen oppilas, jota myöskin on kaivattu, nim. Xenofoni, oli tällä erää sotaretkellä Aasiassa. Kuolevan Sokrateen ympärillä oli muutoin monen eri filosofiallisen opin edustajia. Aiskhines, joka eroitukseksi saman nimisestä puhetaiteilijasta sai nimen Aiskhines Sokratikos, oli puhdas sokratilainen; Faidoni mainitaan eelisen koulun perustajana; Eukleides, toinen kuin tuo mainio matemaatikko, perusti n. k. megaralaisen koulun; Simmias ja Kebes olivat pythagorilaisia; Antisthenes taas n. k. kyynillisen filosofian perustaja. Aristippo sitä vastoin, joka oli Epikuron edeltäjä, huvitteli tällä erää Kleombroton kanssa Aiginassa. Kleombrotosta mainitaan (Kallim. Epigram. 24; vert. Cic. Tuscul. I, 34), että, kun hän sittemmin oli lukenut tämän Faidoni-dialogin, hän syöksyi mereen.

[4] ”Nuo yksitoista” olivat Athenassa poliisi-virkamiehiä, joiden toimena oli vankihuoneen valvonta, tuomittujen rangaistusten toteen paneminen y. m.

[5] Sokrates mainitsee itse dialogin lopussa syyn, minkätähden hän lähetti vaimonsa pois, nim. sen, ett’ei vaimojen valitusvirret häiritsisi hänen viimeisiä hetkiänsä. Syynä siis ei ollut mikään kylmäkiskoisuus taikka kovuus Sokrateen puolelta. Sokrates tahtoi kuolla samassa toimessa, kuin hän oli elänyt: filosofiallisessa keskustelussa. Mutta tälle oli tietysti kyyneleet ja valitushuudot esteeksi.

[6] ”Ylistysvirsi,” Prooimion, alkuansa pienempi lyyrillinen laulu, jota laulettiin suurempien laulujen edellä, merkitsee myös hymniä ylipäätä, varsinkin Apollonille.

[7] Muutamat käsittävät Sokrateen sanat, ”ettei olisi hänen helppo ollut kilpailla Euenon kanssa” ironiana, sala-ivana, mutta Anthologiassa ja Athenaeon luona löytyy Euenolta muutamia sangen nerokkaita tähteitä ja epigrameja. Sana ”musiikki,” kreikaksi μουσιχή, nim. τὲχνη taikka ὲπιστήμη, joka tavallisessa merkityksessään käsittää laulantoa, soitantoa ja runotaidetta, käsittää laveammassa merkityksessä kaikki henkiset huvitukset ja harjoitukset, ja tässä merkityksessä sen Sokrates täällä käyttää, lukien siihen filosofiankin. Olemme sanaa suomeksi kääntäneet sanoilla ”Runotarten taide.”

[8] Filolao, Krotonista Ala-Italiassa, oli etevimpiä pythagorilaisia, jota itse Platonikin kuunteli. Hänen sanotaan ensimäisenä kirjallisesti muistoon panneen pythagorilaiset opit.

[9] Murteisuus on siinä, että Kebes boiotilaisella tavalla sanoo ϊττω, eikä ϊστω. Tätä tavoittelee ”tiekköön,” sijasta: tietäköön.

[10] Tässä ei tarkoiteta eleusiläisiä mysterioita, vaan Pythagorilaisten sala-oppeja, jotka ovat yhteydessä orfeiläisten sananpartten kanssa.

[11] Oikeuden palvelijan käytöstä voi selittää kahdesta eri vaikuttimesta, joko säälistä tahi ahneudesta. Oikeuden palvelijan tuli valmistaa myrkkyjuoma omalla kustannuksella, jota kustannusta arvosteltiin 12 drakhmaksi. Sitä otaksumista, että ahneus olisi varoituksen vaikuttanut, vastustaa jo semmoisen otaksumisen kurjuus. Sitä vastoin on aivan luultavaa, että Sokrateen jalo personallisuus ja stoalainen tyyneys hänessä herätti sääliä, ja kauniisti muistuttaa tämän johdosta Steinhart (Platons Sämmtl. Werke s. 400), kuinka jalot personallisuudet aina levittävät loistoansa myöskin alhaisemmille ja raa’emmille henkilöille, kun nämä vaan joutuvat heidän läheisyyteensä.

[12] ”Kuolla ja kuolleena olla,” sekä todenperäisessä että kuvannollisessa merkityksessä. Viimemainitussa suhteessa pyrkii viisauden harrastaja yhä enemmin irtaantumaan aistillisuuden kahleista sekä olemaan kuolleena himoille ja haluille.

[13] On arveltu, että, koska thebalainen Simmias puhuu, hän lauseella ”meidänkin kansalaisemme” tarkoittaisi boiotilaisia, joita Athenalaiset pitivät typerinä. Luultavampi on kuitenkin, että Simmias katkeralla ivalla tarkoittaa Athenalaisia, jotka nyt ovat Sokrateelle valmistaneet sen, minkä hän filosofina hartaasti muka haluaa, nim. kuolemaa.

[14] Runoilija-sanalla tässä tarkoitetaan niitä, jotka sovittivat filosofiallisia oppejansa runomittaan. Olympiodoro mainitsee näiden joukosta Parmenideen, Empedokleen ja Epikharmon. Tunnettu on tuo Epikharmon lause että ”yksin henki näkee ja henki kuulee, mutta että kaikki muu on sulaa sokeutta ja kuuroutta.”

[15] Viisaus (φρόνησισ), miehullisuus (α̉νδρεία), hillitseväisyys (σωφροσύνη) ja oikeamielisyys (διχαιοσύνη) olivat nuo neljä n. k. päähyvettä Kreikkalaisilla.

[16] Tässä ei liene kysymys eleusiläis-mysterioista, vaan joko orfeyläis- taikka Dionyson mysterioista. Tätä todistaa lauseparsi: ”thyrson-kantajia on monta, mutta harvat ovat jumalan innostuttamina,” jonka lauseen mieli on, että moni kyllä mysterioita viettää, mutta harva vaan niiden tarkoitus-perää saavuttaa. Thyrsos oli Bakkhon, kuusen käpyyn päättyvä sauva, jonka ympäri oli muuratin varsia ja viiniköynnöksiä kierretty. Tämmöisiä sauvoja kantoivat Dionyson juhlissa Bakkhantinnat. Muutoin oli näissä mysterioissa, niinkuin muissakin, eri pyhityksen eli puhdistuksen asteita, joista puhdistus (χαϑάρμοσ) oli alin aste. Thyrson kantajiksi (ναρϑηχοφόροι) sanottiin kaikki mysterioihin vihityt, jumalan innostuttamiksi (βάκχοι)korkeimmalla asteella olevaiset.

[17] Tarkoittaa luultavasti Aristofaneen komidiaa ”Pilvet”, jossa Sokrates ja hänen oppilaansa pilkataan pahanpäiväisiksi kielen-pieksijöiksi.

[18] Ks. luk. XIV St. 70.

[19] Kuva on lainattu kiistämöstä eli kilpa-tantereelta, jonka päässä olevan kääntöpatsaan ympäri kilpailijain täytyi kiertämällä kääntyä takaisin.

[20] Endymioni, tuo kaunis iki-nukkuja Latmon vuoriluolassa Karian maassa, sanotaan, muutaman tarun mukaan, Eliin kuninkaaksi, muutaman taas paimeneksi. Palkinnoksi hänen oikeamielisyydestään salli hänelle Zey ainaisen unen ja katoomattoman nuoruuden. Neitsyellinen Artemis eli Selene vei hänet erään Latmon vuori-luolaan Karian maassa, ja käy joka yö hänen kauneuttansa ihaelemassa, osoittaen rakkauttansa häveliäillä suudelmilla.

[21] Anaxagoras, tuo mainio filosofi Klazomenaista, 499–427 e. K., aloitti teostaan luonnosta sanoilla: Kaikki oli yhtenä erkaantumatta; mutta henki ne toisistaan eroitti ja järjesti. Diog. Laert. II. 6.

[22] Viittaa erääsen paikkaan Menonissa (St. 82 ss.), jossa Sokrates tänkaltaisina kysymyksillä saa erään, mittaus-opissa ihan taitamattoman orjan omasta päästä keksimään, että kunkin neliön diagonali on toista vertaa suuremman neliön sivuna. – Tämä sielun kuolemattomuuden todeksi näyttäminen sillä perusteella, että tiedon hankkiminen ei ole muuta kuin uudestaan mieleen muistumista, on itse muutoin sen ohessa osoitteena siitä Sokrateen menetystavasta, jonka kautta hän paljailla kysymyksillä sai toisen huomaamaan ja keksimään totuuden (n. k. ”Sokratinen methodi”).

[23] Alkuperäisessä tekstissä sointuvat Hades (Αιδησ), näkymättömäin valtakunta, ja sana näkymätön (α̉ειδήσ) yhteen, jota täten on koetettu tavoitella. ῍Αιδησ (Homeron tykönä: ᾽Αΐδησ) johdetaan tavallisesti sanoista ίδεῖν ja a privativum ja merkitsee siis ihmisten silmille näkymätöntä, Tuonelan valtakuntaa.

[24] Tunnettu on, että mehiläiset ja muuraiset elävät jotakin valtiontapaista elämätä. Mutta vapsahaisistakin (eräs ampiais-laji) tietävät vanhat kirjailijat, esim. Aristoteles ja Aeliano, samaa kertoa.

[25] Sill’ aikaa kuin tuo ”kova-onninen, oiva Odyssey” ajelehti ympäri meriä hakien isänmaatansa Ithakaa, koettivat hänen puolisonsa Penelopen lukuisat kosijat turhaan tätä luulotella, että muka Odyssey jo varmaan olikin jossain hukkunut ja että hänen siis oli paras mennä naimisiin jonkun kanssa heistä. Penelopen oli viimein täytynyt luvata, että näin tulisi tapahtumaan, kun hän ensin oli valmiiksi kutonut kankaan, joka oli jo kuteille pantuna. Voittaaksensa aikaa ja viivyttääkseen tätä tapausta hän yöllä purkasi, mitä päivällä kutoi. Samoin tekisi tässä tapauksessa sielu, mutta vastakohtaisella tavalla, sillä Penelope ensin kutoi (sitoi), sitten purkasi (päästi), mutta sielu ensin vapautuisi, pääsisi sidoksistaan, mutta joutuisi sitten uudestaan siteisin.

[26] Joutsenet olivat Apollonin lintuja, joille hän, ennustustaidon varsinainen jumala ja suojelija, oli antanut sen lahjan, että voivat aavistaa loppunsa lähestymistä, jolloin ne virittivät suloista ”joutsen-virttänsä.”

[27] Tarkoittaa tuota muinaisuuden traagikoille niin mieluista tarua kuningas Pandionin kahdesta tyttärestä Filomelasta ja Proknesta ja Thrakian kuninkaasta Tereystä, jotka muuttuivat, Filomelo ja Prokne satakieleksi ja pääskyseksi, Terey harjalinnuksi.

[28] Edellisen keskustelun kautta näytettiin todeksi, että sielu ruumiin suhteen oli jotain näkymätöntä, jumalallista, aineetonta (ks. luvut XXVIII, XXIX), mutta ei mitä sielu itsessään on. Tänkaltaisen vastaväitteen tekemällä Simmias (Platoni) tässä paljastaa edellisen keskustelun puutetta. Kuitenkaan Sokrates (Platoni) ei paikalla ryhdykään kumoamaan Simmiaan väitettä, vaan tuopi vielä uusiakin arveluita esille, jotka epäilystä yhä lisäävät, kunnes sitten rupeaa ne kaikki kerrassaan kumoamaan. – Simmiaan vastaväite, että sielu on ruumiin sointu, kuuluu pythagorealaiseen filosofiaan ja oli yleisenä ajatuksena hyvin levinnyt.

[29] Luku XXIII.

[30] Nämä molemmat vastaväitteet, ja etenkin Kebeen väite, että sielun ainainen kuolemattomuus ei ensinkään ole mikään seuraus sielun olemisesta kuoleman jälkeen – koska asian laita voisi muka olla se, että sielu muutamia kertoja uudistuu ja pukeupi uusiin ruumiisin, mutta kuluu kulumistansa ja viimein sittenkin saa loppunsa – tekivät kuulijoihin syvän vaikutuksen ja saivat heidät suuresti epäilemään edellisten todistusten pontta ja todenperäisyyttä. Näin kävi myöskin Ekhekrateen, jolle tämä kanssapuhe kerrotaan ja joka pythagorealaisena ihastui Simmiaan väitteesen, että sielu muka oli harmonia. Pythagorealainen oli muutoin Kebeenkin väite sielujen vaeltamisesta toisesta ruumiista toiseen, samaten kuin tuo hänen viittaamansa oppi ruumiin ainaisesta sulamisesta eli muuttumisesta ja uudistumisesta sielun vaikutuksesta on yhteydessä herakleitolais-opin kanssa aineitten alinomaisesta valumisesta. – Lyhyen haastelon perästä Faidonin ja Ekhekrateen kesken, jatketaan kanssapuhe, joka levittää ihmeen kauniin loiston Sokrateen luonteen ympäri.

[31] Mieskuntaiseen ”efebo”-ikään joutuessaan leikkasi Athenassa nuorukainen hiuksensa ja omisti ne jollekin jumalalle ja antoi ne sen perästä kasvaa. Mutta surun sattuessa oli miesten tapa ne leikkauttaa. Niin tässäkin murheen merkiksi Sokrateen tapahtumasta kuolemasta. Vrt. Hom. II. XXIII, 140. Hiusten leikkaamis-tapa ei muutoin näy aina samana olleen.

[32] Kun Argolaiset sotiessaan Lakedaimonilaisia vastaan joutuivat tappioon, he tekivät valan, ettei kenkään Argolainen mies antaisi hiustensa kasvaa, eikä kenkään Argon nainen kultakoristusta kantaisi, ennenkuin olivat Lakedaimonilaisia voittaneet. Herodot. 1, 82.

[33] Tavallinen sananparsi, jonka alustana on Herakleen taistelu Lernalais-lohikärmettä vastaan, jossa tilaisuudessa hänen samalla oli itsensä puolustaminen summatonta krapua vastaan, joka häneen hyökkäsi. Hänen täytyi nyt avuksensa huutaa veljensä poika Iolao.

[34] Päivän laskiessa tuli Sokrateen tyhjentää myrkky-malja.

[35] ”Jotka pitävät vastakohtaisia tutkisteluja.” Sokrates näillä sanoilla tarkoittaa sofisteja.

[36] Euripon salmessa Boiotian ja Euboian välillä vaihteli vuoksi (pakovesi) ja luode (nousuvesi) 7 kertaa vuorokaudessa.

[37] Luku XVIII.

[38] Voimistelun ja lääketaiteen panee Platoni muutoinkin usein yhteen; molemmat tarkoittavat ihmisen terveyttä, ja kumpikin niistä käyttää usein, saavuttaaksensa tarkoitustaan, mielelle ja aisteille aivan katkeriakin keinoja. – Ylempänä käytettyjen sanojen: ”hallitse ne kaikella tavoin” sijasta –, kuten esim. Schleiermacher kääntää – kääntävät toiset: hallitsee kaikki mieli-alat.

[39] Odyss. XX, 17.

[40] Leikillinen puheparsi, johon Platoni otti syyn siitä, että niin Simmias kuin Kebes olivat Thebalaisia. Harmonia, Afroditen ja Areen tytär, oli Thebe-kaupungin perustajan ja kuninkaan, Kadmon, puoliso. Kun nyt Simmias oli esitellyt sen opin, että sielu oli harmonia (sointu), niin hän häntä kuvaa Harmoniaksi, Kebestä taas Kadmoksi.

[41] Kreikkalaiset luulivat jumalien kadehtivan ihmisten liiallista onnea ja menestystä.

[42] ”Lähemmäs ryntäyden,” Homeron tykönä tavallinen sanaparsi, esim. II. V, 611: άσσον ίόντεσ.

[43] Athenaio ja Diog. Laertio mainitsevat tämän kirjan nimen olleen Φυσικά.

[44] ”Järkeni mukaan,” oikeastaan: mieleni mukaan; κατα νούν, joku sanaleikin lasku Anaxagoraan käyttämän νούσ-sanan kanssa.

[45] Kritoni oli houkutellut Sokratesta pakenemaan joko Megaraan taikka Thebeen taikka Thessaliaan. – ”Koira vieköön:” Sokrateen on usein tapana vakuuttaa jotain elävien kautta. Tämä sanotaan johtuvan tuon mainion kretalaisen lainsäätäjän, sittemmin Manalan tuomarin Rhadamantyyn säädännöstä; tällä lailla, näet, vältettiin käyttää korkeitten jumalien nimiä turhiin. Siinä ei siis ole mitään leikin laskua eikä mitään alentavaa.

[46] Jumalaistarun mukaan kantoi Atlas niminen jättiläinen niskoillansa taivaan kannen. Tämmöisen Atlaan, vielä voimakkaammankin, luulevat he löytävänsä koko maailman kannattajaksi. Mutta todellinen Atlas, joka kaikki nojaa ja kantaa, se on Sokrateen vakuutuksesta jokin järjellinen tarkoitus, hyvyys ja oikeus.

[47] ”Tästä” – siitä yhteydestä, joka on olemassa ehdottoman kauneuden ja yksinäisten kauniiden kappalten välillä. Kauniit esineet ovat kauniita kauneuden aatteen kautta. Jokaisen esineen oikea peruste on sen aate. Tämän perusaatteen pitää Sokrates totena ihan ”yksinkertaisesti,” eikä ymmärrä noitten oppineitten rikkiviisaita (ironiaa) todistuksia, semmoisia kuin esim. että kaunis on kaunis, syystä että sillä on kaunis väri y. m. s. – Samaten on laita mathematikan todistusten, joka nyt seuraa.

[48] Tarkoittaa Sofistoja.

[49] Kolmiluku, viisiluku ja muut semmoiset eivät ole yhtä kuin epätasaisuus, mutta ovat epätasaisuudesta osallisina ja tuovat myötänsä epätasaisuuden aatetta. Sama on laita neljän- ja kuusi-luvun tasaisuuden. Kolmiluku ei ole tasaisuuden suorana vastakohtana, mutta ei sovi kuitenkaan tämän kanssa yhteen, syystä että kolmiluku on osallinen epätasaisuudesta ja tuopi myötänsä epätasaisuuden aatetta, joka on tasaisuuden aatteen suora vastakohta. Niin ikään ei ole tuli samaa kuin lämpö, mutta oman, tulen, aatteensa rinnalla se myöskin tuo myötänsä ja on osallisena lämpimän aatteesta. Tuli ei ole kylmän vastakohta, mutta ei kuitenkaan sovi sen kanssa yhteen, koska tuli tuopi myötänsä lämpimää ja on osallinen lämpimän aatteesta, joka taas on kylmän suora vastakohta.

[50] Ks. siv. 67, Steph. 100.

[51] Tämä todistus sielun kuolemattomuudesta, jota sopii sanoa ”ontologiseksi,” kuuluu lyhykäisesti näin: sielu on luonteeltaan eli olennoltaan elämää, kuolon-alainen eli kuollut sielu on sisällinen ristiriita, siis on sielu kuolematon. Tätä todistaaksensa pitää Platoni laveankin puheen, siv. Steph. 102–107, tarkastellen ensin esi-platonilaista filosofiaa ja aate- eli idea-oppiansa esitellen. Sillä sielun kuolemattomuus vasta silloin pääsee selville, kun aate eli idea tunnustetaan tosi-olemiseksi ja olevien perusteeksi. Siitä syystä oli hänen täytymys varmaksi todistaa aatteiden todellisuutta.

[52] Tuo ajatus, että itsekukin ihminen heti syntyessään saapi oman daimoninsa eli suojelushenkensä, joka häntä suojelee, johtaa ja opastaa, ja joka kauan aikaa vielä kristikunnassakin vallitsi, oli muinaisuudessa aivan yleinen. Heitä luultiin hengellisiksi olennoiksi jumalien ja ihmisten välillä (ks. Platonin ”Symposion” St. 202).

[53] ”Glaukon taito” oli muinaisuudessa joutunut sananlaskuksi, ehk’ei varmaan tiedetä, mikä Glauko siihen syynä oli. Mainiompia sen nimisistä miehistä oli eräs valaja Glauko, joka Lydian kuningas Alyattes II:elle valmisti kuuluisan pyhälahjan. Toisen Glaukon sanotaan rakentaneen Argo-laivan. Eräästä kolmannesta mainitaan, että hän oli niin taitava tietäjä, jotta hänen sanotaan siinä opettaneen itse Apollonia.

[54] Vanhan ajan viljely-kansat asuivat Keski- (ja Musta-) meren ympärillä, ja näihin tienoihin ulottuivat parhaasta päästä Kreikkalaisten maantieteelliset tiedot Platonin aikana. Tämän alueen rajat olivat idässä Fasis-virta, lännessä Herkuleen-pylväät Hispaniassa.

[55] Iliadi VIII, 14.

[56] Tätä kuvaelmaa Manalasta ei saa ottaa ymmärtääksensä niin tarkalleen, että joka eri kohta olisi säntillensä niin, kuin Platoni sen kuvaa. Se on päinvastoin vaan, niinkuin Platoni sitä kutsuukin, ”mythi,” joka yleisillä viivoilla piirtää kuvaelman Manalan kolkoista majoista, jossa epä-hurskasten sielut ajelehtivat. ”Mythin” tarkoitus onkin vaan osoittaa sielun kuolemattomuuden-opin käytöllistä puolta, minne kuolleitten kuolemattomat sielut joutuvat, ja mitenkä itsekukin ihminen on syypää siihen, minlaiseksi hänen tilansa tulee kuoleman jälkeen. Puhtaat ja hurskaat, filosofit, joutuvat tuonne ylhäälle jumalien pariin, epähurskaat taas syöstään iki-päiviksi Tartaroon. Näitten välillä on vielä kolmaskin tila, joka kuitenkaan ei ole pysyvä, vaan muuttuva. Tähän joutuvat ne, jotka eläissään ovat noin ”keskimääräisesti” eläneet, ja joitten siis täytyy kauan aikaa ensiksi kärsiä rikostensa rangaistuksia, ennenkuin he, puhdistettuina, otetaan autuaallisten asuntoon.

[57] Kreikkalaisissa oli tapana lääketaiteen jumalalle Asklepiolle (Eskulapio) uhrata kukko, kun kovasta taudista parantuivat. Sokrateelle oli kuoleminen sama kuin tointuminen kovasta taudista. Hän, hänen sielunsa, pääsi kuoleman kautta hurskasten puhtaasen asuntoon.