[219] Joko juokoon, tahi menköön pois. Cic., Tusc. V. 4.

[220] Jollet osaa elää oikein, niin väisty osaavien tieltä. Kylliksi olet ilakoinut, kylliksi syönyt ja juonut; aika on sinun lähteä, ettei sinua, liiaksi juotuasi, pilkkaisi ja mukiloisi se ikäluokka, jolle vallaton ilo paremmin sopii, Hor., Epist., II, 2, 213.

[221] Huomattuaan vanhoilla päivillään henkensä joustimen herpaantuvan, meni Demokritos itse vapaasta tahdostaan kuolemaan. Lucr., III. 1052.

[222] Jumala tunnetaan paremmin tietämättömyydellä. P. Aug., De ordine II, 16.

[223] Jumalten tekoihin nähden on uskominen pyhempää ja kunnioittavampaa kuin tietäminen. Tacit., De mor. Germ. 34.

[224] Ja vaikea on löytää tämän maailmankaikkeuden luojaa; ja kun sen on löytänyt, ei sovi ilmoittaa sitä julki. Cic., Tim. 2.

[225] Merkiten ihmissanoin sitä, mikä on jumalallista. Lucr., V. 122.

[226] Eikä hän voi tuntea suosiota eikä vihaa, sillä kaikki sellainen osoittaisi heikkoutta. Cic., De nat. deor. I, 17.

[227] Melkein kaikki muinaisajan kirjailijat ovat sanoneet, ettei voi mitään oppia tuntemaan, havaita eikä tietää; he ovat sanoneet aistejamme rajoitetuiksi, sielujamme heikoiksi, elämämme aikaa lyhyeksi. Cic., Acad. I, 12.

[228] Aion puhua, mutta niin, etten väitä mitään varmasti, vaan etsin aina, epäilen usein, enkä luota itseeni. Cic., De divinat. II, 3.

[229] Joka valveillaankin nukkuu, ... jonka elämä jo on melkein kuollut, vaikka se on elossa ja näkee. Lucr. III, 1061, 1059.

[230] Jos ken väittää, ettei voi mitään tietää, niin hän ei tiedä sitäkään, voidaanko tietää, millä perusteella hän ei sano mitään tietävänsä. Lucr. IV, 470.

[231] Mihin tahansa opinjärjestelmään he, kuin myrskytuulella, ovat ajautuneet, siinä he pysyttelevät kiinni kuin kalliossa. Cic., Acad. II, 3.

[232] Sitä vapaampina ja riippumattomampina, kun heillä on täysi arvostelemisen valta. Cic., Acad. II, 3.

[233] Jotta, kun samassa asiassa huomataan yhtä painavia syitä puolesta ja vastaan, helpommin kummallakin taholla jätettäisiin asia ratkaisematta. Cic., Acad. I, 12.

[234] Sillä Jumala ei ole suonut meille tietoa niistä, vaan vain niiden käytön. Cic., De divin. I, 18.

[235] Jumala tietää, että ihmisten ajatukset ovat turhat. Psalmi XCIII, 11.

[236] Jonka oppineet pikemmin luulevat tietävänsä kuin tietävät.

[237] Teen selkoa niin hyvin kuin voin; en kuitenkaan niin kuin pythialainen Apollo, niin että se, mitä sanon, olisi varmaa ja järkähtämätöntä, vaan kuten heikko ihminen, tavoitellen otaksumalla todennäköisyyttä. Cic., Tusc. I, 9.

[238] Jos jumalten luontoa ja maailman syntyä pohtiessamme ehkä emme oikein pääse toivomiimme tuloksiin, niin se ei ole kummaa; tulee näet muistaa, että sekä minä, joka esitän asian, olen ihminen että tekin, jotka arvostelette; niin että, jos se, mitä sanotaan, on todennäköistä, ette vaadi enempää. Cic., Tim. 3.

[239] Ne, jotka tahtovat tietää, mitä mieltä itse olemme mistäkin asiasta, menettelevät siinä liian uteliaasti... Tämä Sokrateen alkuunpanema, Arkhesilaan jatkama, Karneadeen vakaannuttama filosofien menettelytapa, että he väittelevät kaikkea vastaan, mutta eivät mitään selvästi ratkaise, on meidänkin aikanamme yhä voimassa... Me olemme niitä, jotka väittävät, että kaikkeen toteen liittyy jotakin väärää, joka on siihen määrään tuon toden näköistä, ettei niissä ole mitään merkkiä, jonka nojalla voisi päästä varmaan päätökseen ja käsitykseen. Cic., De nat. deor. I, 5.

[240] Hämärä.

[241] Hän on, kielensä epäselvyyden vuoksi, kuuluisa varsinkin turhamaisten ihmisten keskuudessa; sillä typerät ihailevat ja rakastavat enemmän kaikkea, minkä he huomaavat piilevän mutkikasten sanojen alla. Lucr. I, 640.

[242] Minua eivät miellytä tieteet, jotka eivät mitenkään ole edistäneet opettajiensa hyveellisyyttä. Sallust., Bell. Jug. 85.

[243] Kuolevaisten ajatukset ovat arkoja ja meidän aatteemme ja aikeemme epävarmoja. Viis. Kirj. IX, 14.

[244] On parempi oppia tyhjänpäiväistä kuin ei mitään. Sen., Epist. 88.

[245] Neron määrä se itsekussakin luo moiset kuvitelmat, eikä tietojen voima. M. Senec, Suasor. 4.

[246] He näyttävät pikemmin tahtoneen harjoittaa älyään vaikealla tutkittavalla kuin puhuneen vakaumuksesta.

[247] Jupiter kaikkivaltias, maailman, kuningasten ja jumalten isä ja äiti. Pyh. August., De civit. Dei VII, 9 ja 11.

[248] Yhteistä valoa, maailman silmää; ja jos Jumalalla on päässään silmät, niin auringon säteet ovat hänen säihkyvät silmänsä, jotka antavat hengen kaikille, ylläpitävät ja varjelevat meitä ja katselevat ihmisten tekoja tässä maailmassa; tuota kaunista, suurta aurinkoa, joka luo meille vuodenajat, astuessaan 12 asuntoonsa tahi niistä ulos, joka täyttää maailman tunnetuilla avuillaan ja yhdellä katseellaan hajoittaa pilvet, maailman henki ja sielu, hehkuva ja loimuava, joka päivän ajassa kiertää koko taivaan, rajattoman suurena, pyöreänä, vaeltavana ja vakavana, pitäen allaan koko maailmaa rajapyykkinään, levollisena lepäämättä, joutilaana ja vailla pysyväistä olinpaikkaa, luonnon vanhimpana poikana ja päivän isänä.

[249] Olen aina katsonut ja sanon vastakin, että taivahisten jumalten suku on olemassa, mutta en usko heidän välittävän siitä, mitä ihmisten suku tekee.

[250] Jotka seikat ovat niin kaukana jumaluudesta ja arvottomat nähtäviksi jumalien joukossa. Lucr. V. 123.

[251] Tunnetaan heidän muotonsa, ikänsä, pukunsa, koristeensa; heidän sukunsa, avioliittonsa, sukulaisuussuhteensa, kaikki on mukailtu samanlaisiksi kuin heikoilla ihmisillä; sillä heihin vaikuttavat myöskin mielen myrskyt; otaksummehan jumalilla olevan himoja, tauteja, vihanpuuskia. Cic., De nat. deor. II, 28.

[252] Mitä hyödyttää meidän tapojemme päästäminen temppeleihin?... Oi matalat ja kaikkea taivaallista vailla olevat sielut! Pers., Sat. II, 62 ja 61.

[253] He ovat yksinäisten polkujen takaisissa piiloissa ja yltympäri myrttimetsän peitossa; huolet eivät heitä edes kuolemassakaan jätä. Verg., Aen. VI, 443.

[254] Hän oli Hektor silloin, kun hän taisteli sodassa, mutta tuo, jota Akilleen hevonen laahasi, ei ollut Hektor. Ovid., Trist. III, 2, 27.

[255] Mikä muuttuu, se hajoaa ja lakkaa siis olemasta; sillä sen osat siirtyvät paikoiltaan ja muuttavat järjestystään. Lucr. III, 756.

[256] Ja jos aika kokoaisi ruumiimme ainekset kuolemamme jälkeen ja panisi ne jälleen nykyiseen kuntoonsa, ja jos meille toistamiseen annettaisiin elämän valo, niin ei kuitenkaan tuokaan seikka mitenkään koskisi meitä, kun elämämme kulku kerran olisi katkaistu. Lucr. III, 859.

[257] Samoin kuin silmä juuriltaan revittynä ja ruumiista erillään ei voi itse eroittaa mitään esinettä. Lucr. III. 562.

[258] Sillä väliin on asetettuna elämän loppu, ja kaikki liikkeet häipyvät hajalleen kaikista aisteista. Lucr. III, 872.

[259] Ja tämä ei koske meitä, jotka pysymme yhtenä kokonaisuutena ruumiin ja sielun likeisessä yhdyselämässä. Lucr. III, 857.

[260] Tämä ryöstää neljä nuorta sulmonilaista ja yhtä monta Ufensin rannoilla kasvanutta, uhratakseen heidät kuolinuhriksi vainajain haamuille. Verg., Aen. X, 517.

[261] Niin paljoon pahaan saattoi uskonto yllyttää! Lucr. I, 102.

[262] Ja että tuo puhdas impi, parhaalla naimaiällään, surmattiin riettaasti uhrieläimenä, murheissaan siitä, että hänet teurasti hänen isänsä. Lucr. I, 99.

[263] Kuinka olivatkaan jumalat niin vihamielisiä, ettei heitä voinut lepyttää Rooman kansalle muu kuin moisten miesten kuolema. Cic., De nat. deor. III, 6.

[264] Niin raivon valtaama on sekaantunut ja tolaltaan järkytetty järki, että jumalia koetetaan lepyttää tavalla, joka on julmempi kuin ihmisten raivo. Pyh. Aug., De civ. Dei, VI, 10.

[265] Milloin pelkäävät jumalten vihaa ne, jotka siten ansaitsevat heidän suosionsa?... Tosin on niitä, jotka on kuohittu himokkaan kuninkaan hekumaa varten; mutta ei kukaan herransa käskystä ole tehnyt itselleen väkivaltaa, riistääkseen itseltään miehuutta. Pyh. Aug., De civ. Dei, VI, 10.

[266] Muinoin on uskonto usein aiheuttanut rikoksia ja jumalattomia tekoja. Lucr. I, 83.

[267] Mikä Jumalan kannalta on heikkoa, on liian voimakasta ihmisille, ja mikä Jumalan kannalta on typerää, on liian viisasta ihmisille. Pyh. Paav., Kor. I, 25.

[268] Kaikki tämä taivaineen, maineen, merineen ei ole mitään kaikkeuden kokonaissummaan verraten. Lucr. VI, 679.

[269] Ja että maata, aurinkoa, kuuta, merta ja kaikkea muuta olevaista ei ole vain yksi, vaan pikemmin lukemattomia. Lucr. II, 1085.

[270] Koska yleensä ei mikään ole yksinäistä, eikä synny eikä kasva ainoana laatuaan. Lucr. II, 1077.

[271] Senvuoksi täytyy yhä uudelleen tunnustaa muualla olevan toisia sellaisia aineen ryhmittymiä, jollainen on tämä, jota eetteri pitää avarassa sylissään. Lucr. II, 1064.

[272] Pankoon ilmojen isä huomenna taivaalle synkät pilvet tahi kirkkaan auringon, ei hän kuitenkaan ole tekevä turhaksi kaikkea, mikä on takanamme, eikä muuta tahi tee tekemättömäksi sitä, minkä kiitävä hetki kerran mukanaan toi. Hor., Od. III, 29, 43.

[273] On hämmästyttävää, kuinka pitkälle menee ihmissydämen kataluus, kun vain jokin vähäinenkin menestys sitä rohkaisee. Plin., Nat. Hist. II, 23.

[274] Jumalat huolehtivat siitä, mikä on suurta; vähäpätöisistä he eivät välitä. Cic., De nat. deor. II, 66.

[275] Eiväthän kuningaskunnissakaan kuninkaat puutu kaikkiin pikkuseikkoihin. Cic., De nat. deor. III, 35.

[276] Jumala on niin suuri mestari siinä, mikä on suurta, ettei hän ole pienempi siinä, mikä on pientä. Pyh. August., De civ. Dei XI, 22.

[277] Mikä on autuas ja iankaikkinen, sillä ei voi olla mitään vaivaa, eikä se tuota sitä toiselle. Cic., De nat. deor. I, 17.

[278] He pelkäävät omia mielikuvitelmiaan. Lucan. I, 486.

[279] Ikäänkuin mitään onnettomampaa olisi kuin ihminen, joka on omien houreittensa orja.

[280] Jonka yksin on sallittu tuntea jumalat ja taivaan vallat, tahi olla niistä tietämätön. Lucan. I, 452.

[281] Ei, vaikka pakahtuisit, sanoi hän. Hor., Sat. II, 3, 19.

[282] Toden totta, he eivät ajattele Jumalaa, jota he eivät voi ajatuksellaan käsittää, vaan itseään hänen sijastaan, eivätkä vertaa häntä, vaan itseään, eivät häneen, vaan itseensä. Pyh. August., De civ. Dei, XII, 15.

[283] Sellainen opittu tapa ja ennakkokäsitys on meidän järjellämme, että ihmiselle, hänen ajatellessaan Jumalaa, tulee mieleen ihmisen muoto. Cic., De nat. deor. I, 27.

[284] Niin mairitteleva parittajatar ja niin itseään tarjoileva on itse luonto. Cic., De nat. deor. I, 27.

[285] Herkuleen käden lannistamat Maaemon lapset, joiden taholta välähtävä vaara järisytti vanhan Saturnuksen asuinsijoja. Hor., Od. II, 12, 6.

[286] Neptunus panee vapisemaan muurit ja suurella kolmikärjellään järkyttämänsä perustukset ja sortaa koko kaupungin sijoiltaan; täällä Juno ankaran tuimana on ottanut haltuunsa Skaialaisen portin. Verg., Aen. II, 610.

[287] Siihen määrään sekoittaa väärä uskonnollisuus jumalat mitättömimpiinkin asioihin. Tit. Liv. XXVII, 23.

[288] Tässä olivat hänen (Junon) aseensa, tässä hänen vaununsa. Verg., Aen. I, 16.

[289] Oi pyhä Apollo, joka asut maan turvallisessa keskustassa. Cic., De divin. II, 56.

[290] Pallasta palvovat athenalaiset, Minoksen Kreeta-saari Dianaa, Lemnos Vulcanusta, Junoa Sparta ja Pelopsin Mykene, höyhenpäistä Pania Arkadian seutu; Marsia pidettiin Latiumissa pyhänä. Ovid., Fast. III, 81.

[291] Ja pojanpojan temppeli on hänen suuren isoisänsä temppelin yhteydessä. Ovid., Fast. I, 294.

[292] Koska emme katso heidän vielä ansaitsevan taivaan kunniaa, niin sallikaamme heidän asua niissä maissa, jotka heille olemme antaneet. Ovid., Metam. I, 194.

[293] Kreetaa, Jupiterin kehtoa.

[294] Koska se etsii totuutta vapauttaakseen itsensä, niin on uskottava, että sille on hyväksi, että sitä petetään. Pyh. August., De civ. Dei, IV, 31.

[295] Kultaa oli aisa, kultaa pyörän reunakaari, ja hopeata säteiden sarja. Ovid., Metam. II, 107.

[296] Maailma on luonnon suunnattoman suuri talo, jota ympäröi osaltaan viisi korkeasointuista vyötä, ja jota kiertävä kahdellatoista tähdistä välkkyvällä merkillä kirjailtu reunus, korkealla yläilmoissa kaartuen, on kuun kaksivaljakon ratana. Varro.

[297] Kaikki tuo on salattu ja verhottu niin paksuun pimeyteen, ettei ole niin terävätä ihmisälyä, että se voisi tunkeutua taivaaseen, syventyä maan uumeniin. Cic., Acad., II, 39.

[298] Ei kukaan katso sitä, mikä on hänen jalkainsa edessä; taivaan maita he vain utelevat. Cic., De divin. II, 13.

[299] Mistä syystä meri pysyy alallaan; mikä määrää vuoden lämmönvaihtelun; kulkevatko tähdet itsestään, vai jonkin muun käskystä; mikä painaa kuun kehrän näkymättömäksi, mikä sen saa näkyviin; mitä tahtoo ja voi kaiken olevaisen ristiriitainen sopusointu. Hor., Epist., I, 12, 16.

[300] Kaikki on sisimmältä olemukseltaan epävarmaa ja luonnon majesteettisuuteen kätkettyä. Plin. II, 37.

[301] Tapa, millä sielut ovat yhdistetyt ruumiisiin, on kerrassaan ihmeellinen, eikä ihminen voi sitä ymmärtää; ja siinä kuitenkin piilee ihmisen sisin olemus. Pyh. August., De civ. Dei, XXI, 10.

[302] Ei näet tiedetä, millainen sielu on luonnoltaan, myötäsyntynytkö se on, vai hiipiikö se päinvastoin vasta syntyvien ruumiiseen, ja häviääkö se yhdessä meidän kanssamme, kuoleman tuhoamana, vai siirtyykö se Manalan pimeille ja laajoille aavikoille, vai hiipiikö se jumalain tahdosta toisiin eläimiin. Lucr., I, 113.

[303] Tuo tuolla purkaa sisästään verisen sielunsa. Verg., Aen., IX, 349.

[304] Tulinen on niillä elintarmo ja taivainen alkuperä. Verg., Aen., VI, 730.

[305] Jonkinlainen ruumiin elollistila, jota kreikkalaiset sanovat harmoniaksi. Lucr., III, 100.

[306] Mikä näistä mielipiteistä on oikea, sen vain joku jumala voi nähdä. Cic., Tusc. I, 11.

[307] Samoin kuin usein sanotaan, että ruumiilla on hyvä terveys, eikä tämä kuitenkaan ole mikään terveen ihmisen osa. Lucr. III, 103.

[308] Siellä näet pamppailee säikähdys ja pelko, niitä kohtia hivelevät ilon tunteet. Lucr. III, 142.

[309] Minkä näköinen sielu on, tahi missä se asuu, sitä ei pidä edes kysyäkään. Cic., Tusc, I, 28.

[310] Ei voi sanoa mitään niin järjetöntä, ettei joku filosofeista sitä sanoisi. Cic., De divin. II, 58.

[311] Phoibos ei koskaan poikkea radaltaan keskellä taivasta; säteillään hän kuitenkin valaisee kaikki. Claudian., De Sexto consul. Honorii, 411.

[312] Muu osa sielua, levinneenä kautta koko ruumiin, tottelee ja liikkuu järjen käskystä ja sen antaman sysäyksen johdosta. Lucr., III, 144.

[313] Jumala näet, sanovat he, täyttää kaikki maat, meren ulapat ja korkean taivaan; siitä saavat pienet ja suuret elukat, ihmiset, koko petoeläinten suku kukin syntyessään hennon henkensä; siihen tietysti sitten kaikki siirtyy takaisin ja jälleen vapautuneena palautuu; eikä kuolemalla ole mitään sijaa. Verg., Georg., IV, 221.

[314] Isäsi kunto on sinuun vuodatettu.

[315] Urheat syntyvät urheista ja hyvistä. Hor., Od. IV, 4, 29.

[316] Ja vihdoin, miksi hurja raatelevaisuus on eroittamaton leijonain synkästä rodusta, ja ketut perivät isiltään viekkauden, kauriit arkuuden, ja niiden isille omituinen pelko tekee niiden jäsenet levottomiksi, ... jollei siksi, että omasta siemenestä ja rodusta kasvaa määrätty henkinen luonto rinnan koko ruumiin kanssa. Lucr. III, 741.

[317] Jos sielu hiipii ruumiiseen syntyessämme, niin miksi ei muistomme ulotu yli ennen kuluneen ikämme, eikä meillä ole mitään jälkiä teoistamme. Lucr. III, 671.

[318] Sillä, jos sielun kyky on niin suuresti muuttunut, että se on menettänyt kaiken menneitten tapahtumain muiston, niin se luullakseni ei enää ole kaukana kuolemasta. Lucr. III, 674.

[319] Tunnemme sielun syntyvän yhdessä ruumiin kanssa, kasvavan yhdessä ja vanhenevan yhdessä. Lucr. III, 446.

[320] Näemme sielun parantuvan samoin kuin sairaan ruumiin, ja huomaamme lääkkeen voivan siihen tehota. Lucr. III, 509.

[321] Sielun täytyy luonnoltaan olla samaa laatua, mitä ruumiskin on, koskapa siihen pystyvät iskullaan samat nuolet kuin ruumiiseenkin. Lucr. III, 176.

[322] Tuo sama myrkky saattaa sekasortoon ja lyö hajalle sielun voimat. Lucr. III, 498.

[323] Leviten kautta jäsenten panee tauoin voima sielun sekaisin, kuten tuulten vinhat voimat saavat laineet suolaisella meren ulapalla vaahtopäinä kuohahtelemaan. Lucr. III, 491.

[324] Ruumiin taudeissa sielu usein harhailee eksyksissä, siliä se on järjetönnä ja hourailee, ja joskus raskas horrostila vaivuttaa sen sikeään ja ikuiseen uneen, jossa sen silmät raukeavat ja pää vaipuu alas. Lucr. III, 464.

[325] Sillä onhan mieletöntä yhdistää se, mikä on kuolevaista, siihen, mikä on iäistä, ja luulla niiden välillä voivan olla yhteistunnetta ja - toimintaa. Sillä voiko katsoa olevan mitään erilaisempaa, yhteen sopimattomampaa ja ristiriitaisempaa kuin se, mikä on kuolevaista yhtyneenä kuolemattomaan ja ainaiseen, kestämässä yhdessä ankaria myrskynpuuskia. Lucr. III, 801.

[326] Yhdessä sen kanssa se iästä väsyneenä raukeaa. Lucr. III, 459.

[327] Hän arvelee sielun kutistuvan kokoon ja ikäänkuin luhistuvan ja sortuvan. Cic., De divin. II, 58.

[328] Aivan samoin kuin jos, sairaan jalan tuntiessa kipua, pää sillä välin ehkä on kivuttomana. Lucr. III, III.

[329] Luvaten pikemmin kuin todistaen meille tuon ylen mieluisen asian. Sen., Epist. 102.

[330] Ne ovat unelmia, jotka eivät esitä todistuksia, vaan toivomuksia. Cic, Acad., II, 38.

[331] Minä teen tyhjäksi viisasten viisauden ja hylkään järkeväin järkevyyden. Pyh. Paav., Kor., I, 1, 19.

[332] Totuuden kätkeminen on joko harjoitusta nöyryyteen tahi ylpeyden masentamista. Pyh. August., De civ. Dei, XI, 22.

[333] Pohtiessamme kysymystä sielujen kuolemattomuudesfa on meille suurimerkityksellinen manalan jumalia pelkäävien tahi palvovien ihmisten yleinen mielipide. Käytän hyväkseni tätä yleistä vakaumusta. Sen., Epist. 117.

[334] He suovat meille elinaikaa saman verran kuin variksille: he myöntävät sielujen elävän kauan, mutta eivät myönnä niiden olevan kuolemattomia. Cic., Tusc. I, 31.

[335] Oi taivainen isä, tokko on luultavaa, että eräät ylevät sielut menevät täältä taivaaseen ja palaavat jälleen hitaisiin ruumiisiin? Miksi noilla onnettomilla olisi niin kumma halu tähän elämään? Verg., Aen. VI, 719.

[336] Ja sitäpaitsi näyttää perin naurettavalta, että sielut olisivat läsnä eläinten parittautuessa ja synnyttäessä, ja että kuolemattomat lukemattomana joukkona katselisivat kuolevaisia jäseniä ja kovin kiireissään kilpailisivat siitä, kuka ensin ja mieluimmin pääsisi pujahtamaan ruumiiseen. Lucr. III, 777.

[337] Ikäänkuin se, joka ei osaa arvostella itseään, osaisi arvostella mitään muuta. Plin., Nat. hist., II, 1.

[338] Ken älynsä liian teräväksi teroittaa, katkaisee siltä kärjen. Petrarca, Canz. XI, 48.

[339] Kun he ikäänkuin tuomiopäätöksellä tahi uskonnollisella lupauksella ovat sidotut eräisiin varmoihin ja ennakolta määrättyihin mielipiteisiin, niin että heidän on pakko puolustaa sellaistakin, mitä eivät hyväksy. Cic., Tusc. II, 2.

[340] Samoin kuin Hymetton mehiläisten vaha pehmiää auringon lämmössä ja peukalon painelemana kuontuu moniin muotoihin ja juuri käyttämällä käy käyttökelpoiseksi. Ovid., Metam., X, 284.

[341] Toista asiaa ei voi ymmärtää enemmän tahi vähemmän kuin toista, koska ymmärtämisen käsite on kaikissa asioissa sama. Cic., Acad., II, 41.

[342] Vulcanus taisteli Troiaa vastaan, Apollo Troian puolesta. Ovid., Trist., I, 2, 5.

[343] Sielu hyväksyy todennäköisyyden, oikean tahi väärän, ilman eroitusta. Cic., Acad., II, 28.

[344] Tuo myöhemmin huomattu seikka tekee mitättömiksi ja muuttaa mielipiteemme kaikkeen entiseen nähden. Lucr. V, 1413.

[345] Kiittäköön hyvää onneansa.