Karjalaisten tavoissa ja taikaluuloissa tavattava parran pyhänä pitäminen ja erikoinen vaarinpito partakarvoista sekä joissakin tapauksissa huolenpito ja varonta hiusten suhteen yleensäkin saattavat yhtyä niihin käsityksiin, jotka antavat pään karvoille, etenkin hiuksille, inhimillisen elämän ja voiman tyyssijan tahi lähteen merkityksen. Monet kansansadut asettavat ihmisen "sielun" tahi voiman hänen hiuksiinsa: jos ne leikataan pois, ihminen kuolee tahi käy heikoksi. Tämän uskon vuoksi esim. noitien päät ajeltiin paljaaksi, ennenkuin heidät jätettiin kiduttajan käsiin.[293] Ajateltakoon tässä, miten Simsonin voiman katsottiin asuvan hänen hiuksissansa.
Edellisestä on muun ohella selvinnyt, että suomalais-virolaiset ja venäläiset käsitykset lapselle vaarallisista harjaksista, jopa niiden poistomenetelmätkin, osoitavat huomattavaa yksityiskohtaista yhtäläisyyttä. Tämä oikeuttaisi päättämään, että näiden kansojen välillä tässä suhteessa vallitsee jokin lähempi vuorosuhde, jolloin lähinnä tietenkin on ajateltavissa venäläisten tapojen vaikutus suomalaisvirolaisiin.
Se yhteys, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa osien välillä senkin jälkeen kuin fyysillinen yhdysside niiden väliltä on loppunut, ilmenee synnytysjälkeisiin ja napanuoraan kohdistuvissa käsityksissä mitä kiinteimpänä ja luonteenomaisimpana. Monesti ne suorastaan identifioivat itseään lasta. Tämän ohella synnytysjälkeiset ja napanuora ovat tavoissa ja taikauskoisissa käsityksissä muihin organismin osasiin nähden erikoisasemassa siinä suhteessa, että ne säilyttävät maagillisen siteensä kahtaalle, s.o. sekä synnyttäjään että jälkeläiseen.
Suomessa synnytysjälkeisten eli puhtiaisten[294] suhteen on noudatettu vaihtelevia menettelytapoja. Sodankylässä ne viedään sellaiseen paikkaan, "johon ei päivä näe", jossa ei kukaan kulje, koirat eikä muut.[295] Liperissä ne otettiin talteen, kuivattiin uunilla, pantiin vaatepussiin ja siitä lapsen kehtoon pään alle.[296] Jos Etelä-Hämeessä ne heti lapsen synnyttyä kaadetaan kumoon (aukko alaspäin), ei vaimo enää saa lapsia.[297]
Erään tiedon mukaan vietiin synnyttäjän "veriset vuoteet" metsään, samalla loitsien:
Näin menetellen lapsesta tuli hyvin luonnokas ihminen, niin ettei minkäänlaiset noidat pystyneet.[298]
Napanuoraan näytään myös kiinnitetyn huomiota. Jos se osa napaa (napanuoraa), joka kuivaa ja erkanee itsestänsä, pannaan talteen ja sittemmin, kun lapsi on kasvanut ja sitä ruvetaan opettamaan lukemaan, se annetaan sille ensimäiseksi "kirjatikuksi", tulee lapsesta hyvä lukemaan.[299]
Nämä esimerkit osoittavat suomalaisten synnytysjälkeisiin ja napanuoraan nähden noudattaneen tapoja, joita ei saateta johtaa yksinkertaisista puhtaus- ja hygienisistä käsitteistä, vaan jotka viittaavat synnyttäjän ja jälkeläisen taikasuhteeseen niihin.
Eräät toiset suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat ja käsitykset kuvastavat paljoa selvemmin ja alkuperäisemmin synnyttäjän ja lapsen suhdetta synnytysjälkeisiin ja napanuoraan.
Tšeremissit ottavat kaikki synnytysjälkeiset talteen, asettavat ne vanhaan virsuun, jonka toisella virsulla peitettynä heittävät joko pirtin sillan alle tahi saunaan. Ne on välttämättömästi heitettävä näihin paikkoihin, koska synnyttäjä muutoin sairastuisi parantumattomaan tautiin.[300]
Synnyttäjän riippuvaisuussnhdetta synnytysjälkeisistä kuvastavat myös syrjänien tavat ja käsitykset. Jos poltettaisiin osa istukkaa (plасenta) uunissa, niin synnyttäjä tämän jälkeen pian kuolisi. Tämän vuoksi syrjänittäret huolellisesti varjelevat istukkaa joutumasta kenenkään syrjäisen käsiin. He kätkevät sen hautuumaalle maahan. Keskivytšegdalaisten kylien naiset pitävät parempana haudata istukan navettaan. Vanhat naiset opettavat nuorille, jotka pian tulevat äideiksi, että heidän on haudattava synnytysjälkeiset missä ikänä (pellolla, metsässä) synnytys tapahtuukaan. He viittaavat siihen, että luontokappaleetkin, kuten lehmät, hautaavat ne, kaivamalla maahan kuopan ja peittämällä.[301]
Obin ugrilaisten vastaavista tavoista on olemassa mielenkiintoisia tietoja. Ostjakeista mainitsee Georgi, että he ripustavat synnytysjälkeiset puuhun lippaassa, johon ovat panneet kalaa ja palan lihaa.[302] Samasta tavasta kertoo Pallas matkakuvauksissaan.[303] Karjalaisen mukaan on tämä tapa vieläkin eri alueilla käytännössä. N.s. puhtiaiset ja kaikki synnytyksessä likautuneet pajunlastut pannaan tuohiseen vakkaan, johon asetetaan vähän kalaa ja lihaa, ja vakka ripustetaan metsään johonkin puun oksaan. Vasjuganin ostjakit sitovat kopan ulkopuolelle pienen jousen uhriantimiksi puhtiaisissa olevalle istukalle. Tremjuganilaiset nimittävät poistuvaa istukkaa, jossa väitetään näkyvän ihmiskasvojen piirteet, "lapsen-elättäjä-eukoksi" ja osoittavat sille palvontaa. "Sille ommellaan jo ennen synnytystä karttuunista pieni paita, johon vielä kiinnitetään pikkaraiset vyön ja päähuivin tapainen, ja tämä puku pannaan sitten mainittuun 'napakoppaan' yhdessä puhtiaisten kera. Ennen kopan vientiä lähimetsään ripustettavaksi tehdään sille 'napakestitys': se asetetaan asunnossa tšuvalin — kesäkodassa tulisijan — kupeelle ja sen eteen syömätuohisessa tahi lautasella kalaa, lihaa tahi leipää ja teetä, mitä syötävää vain kotona sattuu olemaan. Naiset kumartelevat kätilöakan kehoittaessa: 'Lapsen-elättäjä-eukko, sinä syö! tuliemonen, sinä syö, juo! onnistuvina, osakkahina ollaksemme!' Kestityksessä tarjotut ruoat on sitten naisten syötävä, miehet eivät niihin saa koskea."[304]
Vogulien tapana on samaten ripustaa synnytysjälkeiset puuhun.[305]
Tässä yhteydessä tarkasteltakoon erikoisesti eräitä napanuoraan kohdistuvia tapoja ja taikakäsityksiä. Sen leikkaamiselle omistetaan usein tärkeä merkitys ja tämän toimituksen katsotaan olevan suhteessa lapsen vastaiseen kohtaloon ja menestymiseen. Leikkaamisessa kiinnitetään erikoisesti huomiota siinä käytettyyn alustaan ja leikkausaseeseen; koko toimitus muodostuu usein seremonialliseksi menettelyksi asianmukaisine lauseineen ja toivotuksineeu. Niinpä Vjatkan läänin Uržumin piirin tšeremissit katkaisevat poikalapsen napanuoran kirveellä halon päällä, samalla lausuen: "Ole työteliäs!" j.n.e. Tytön napanuora katkaistaan rukin päällä samalla sanomalla: "Ollos ahkera kehräämään!"[306]
Glazovin piirin votjakit katkaisevat tämän elimen saunan kynnyksellä kirveellä; tyttölapsen napanuoran leikkausalustaksi käytetään rukkia ja toimitetaan leikkaaminen veitsellä lausuttaessa: "Ollos ahkera kehrääjä, voimakas, terve!" j.n.e. Mamadyšin piirin votjakit heittävät poikalapsen napanuoran jäännöksen hevossuojukseen, jolloin lapsesta tulee hyvä hevosten isäntä. Tytön napanuora on taas käärittävä jobonkin ja pantava arkkuun. Jos se heitettäisiin hevossuojukseen, tulisi tytöstä halukas tekemään miesten töitä.[307]
Inkeriläisillä on ollut tapana panna pieni leipäpala ja muutamia viljanjyviä lapsen napaa vastaan sen kapaloihin. Tämän pitäisi vastata niitä yhdeksää jyvää, jotka ommellaan naimisiin menevien vaatteisiin kainalokuoppien kohdalle.[308]
Paitsi niitä toimenpiteitä, joilla on suoranaisen varotoimenpiteen luonne, suomalais-ugrilaisten kansojen synnytysjälkeisiin nähden noudattamissa tavoissa on havaittavissa sellaisia, joiden tarkoituksena on synnytysjälkeisten käsittelyn avulla aikaan saada toivottuja vaikutuksia jälkeläiseen. Näistä on ennen kaikkea kiinnitettävä huomiota Obin ugrilaisten tapaan ripustaa synnytysjälkeiset puuhun. Suomalaisista oleva tieto niiden metsään kantamisesta on tässä yhteydessä mainittava. Sen tavan perustana on kyllä voinut olla vain pyrkimys saattaa ne määrätyllä tavalla talteen tahi piiloon, siis varotoimenpiteiden sarjaan luettava toimi. Samalla se saattaisi kuitenkin viitata samantapaiseen menettelyyn ja käsityksiin kuin mitä Obin ugrilaiset ovat noudattaneet.
Ajatus kasvavan luonnonesineen, kuten puun suhteesta ihmisyksilöön, varsinkin lapsiin ja sairaisiin, on lukuisten kansojen tavoissa ja taikakäsityksissä kehittynyt laajaksi maagillisten käsitysten sarjaksi. Näin on asianlaita varsin suuressa määrin suomalais-ugrilaisten kansojen mytologiassa ja taikakäsityksissä. Näiden kysymysten yksityiskohtainen tarkastelu veisi liiaksi syrjään varsinaisesta aiheestamme; ne ovat kuitenkin tässä esillä olevien seikkojen kanssa siksi läheisessä yhteydessä, että katson voivani niitä vähän laveammaltakin kosketella.
Ensiksikin muistuttaa vasta mainitsemamme Obin ugrilaisten käytäntö monien muiden kansojen tapoja, joiden tarkoituksena on saattaa synnytysjälkeiset puun tahi jonkun muun kasvin yhteyteen. Mecklenburgissa ja Pommerissa viedään heti synnytyksen jälkeen jälkimeno nuoren puun juurelle luulossa, että lapsi kasvaa puun keralla.[309] Saona-heimo Indiassa leikkaa viiden päivän kuluttua syntymisestä napanuoran pois. Sen ottaa kätilövaimo ja panee lehdistä tehtyyn astiaan, jossa on öljyä. Tulisijan tuhka otetaan ulos, kasataan maahan ja astia asetetaan sen huipulle. Pienoiskokoinen jousi ja nuoli pistetään tuhkaan; sitten viedään kaikki vaatteeseen käärittynä kusum-puun (Schleichera trijuga) alle. Menon isä, lausuen samalla: "Minulla on poika, tulkoon hänestä metsänkävijä." Tytölle suoritetaan sama meno, mutta jousen ja nuolen asemasta käytetään bambulastua riisin sekoittamista varten ja sanotaan: "Tulkoon hänestä hyvä perheen emäntä."[310] Kun napanuora irtautui, Maorit veivät lapsen papin luokse. Napanuora haudattiin pyhään paikkaan ja sen päälle istutettiin nuori vesa, jota nimenomaan pidettiin lapsen "elämän merkkinä". Toisen tiedon mukaan haudattiin istukka ja istutettiin puu sen paikan päälle.[311] Fidshisaarelaiset hautaavat napanuoran kokospähkinän keralla, jota koetetaan saada itämään ja kasvamaan. Syntynyt puu tulee lapsen omaisuudeksi.[312] Azteki-pojan napanuora haudattiiu aseiden kuvien keralla paikkaan, jossa voitiin vastaisuudessa taistelun olettaa tapahtuvan.[313]
Luetelluista tapauksista havaitaan useimmissa selvänä ajatus lapsen ja kasvin välille synnytysjälkeisten tahi napanuoran avulla aikaansaatavasta yhteydestä. Ei liene epäiltävää, etteikö tämä ajatus ole ollut juuri Obin ugrilaistenkin tapojen perustana. Kun pidettiin vaikeana muulla tavoin säilyttää ja estää turmeltumasta synnytysjälkeisiä, joiden kanssa lapsen menestyksen ajateltiin olevan riippuvaisuussuhteessa, yhdistettiin lapsen elämä ja kehitys niiden välityksellä kasvavaan luonnonesineeseeu. Tämän toivottiin tuottavan lapselle samanlaista kasvu- ja kehitysvoimaa kuin mitä siinä itsessään piili.
Tämä sama ajatus on ollut perustana useille suomalaisten kansojen taikatoimille ja -käsityksille, ja on se pukeutunut edellisiin verrattaviin tapoihinkin. Suomalaisissa lapsitaioissa on joukko sellaisia, joissa lasten menestymistä tahi terveyttä hankitaan eräänlaisilla puihin ja muihinkin kasveihin kohdistuvilla taikatoimilla. Lapsen menestykseksi viedään se alasti riisuttuna pohjoiseen päin, pohjoispuolella mäkeä kasvavan koivun luo, sivellään kolmasti ylhäältä alaspäin koivun oksan latvalla ja lausutaan:
sitten mennään taas pohjoiseen päin toisen koivun luo, tehdään sama temppu, sekä vielä kolmannen koivun luo, jossa se uudistetaan, ja sitten mennään taakseen katsomatta takaisin.[314] Jos lapsi ei tavallisella ajalla rupea kävelemään, katsotaan riiden sitä vaivaavan. Sen parantamiseksi asetetaan lapsi pellolle istumaan ja kynnetään auralla tahi kuokalla sen ympärille vako. Sitten kylvetään hampun siemeniä lapsen päälle.[315] Riittä sairastavaa parannetaan myös halkaistujen puiden läpi kuljettamalla.[316] Itkuisaa ja levotonta lasta parannetaan halkaisemalla puu niin suurelle raolle, että lapsi mahtuu siitä, ja pujottamalla hänet siitä kolme kertaa läpi, joka kerran lukemalla isämeitä takaperin.[317]
Näiden tapojen ja taikojen selittelyssä, varsinkin silloin, kun niiden tarkoituksena on määrätyn sairauden parantaminen, on huomioon otettava toinenkin käsitys, nimittäin ajatus taudin siirtämisestä puuhun, joka m.m. hammastaudin parantamisessa näkyy selvänä. Etupäässä taudin siirtoajatukseen näyttää perustuvan suomalainen varastustaudin parannustaika, jossa potilasta kuljetetaan kolmen halkaistun puun läpi. Taian jälkeen näet puut reväistään ylös maasta, upotetaan kivien avulla koskeen sekä loitsitaan:
Molempiin käsityksiin palautuvat nähtävästi vastaavat mordvalaiset taiat. Jos lapsi itkee kovasti ja sairastaa kauan, vievät ersäläiset sen metsään. Siellä halkaistaan puu (poikaa varten tammi, tyttöä varten koivu) siten, että puun keskusta halkaistaan, mutta latva ja juuriosa jätetään kokonaisiksi. Tästä halkaistusta paikasta kuljetetaan lapsi lävitse. Kun sitä kuljetetaan läpi, sanotaan: "Pyhä puu, viheriä tammi (jos lapsi on poika) ota orjalta N. N. hänen itkunsa, poista se hänestä, anna terveyttä. Siitä, että annat terveyttä, taudin ottamisesta, pue orjan N. N. päälle hänen vaatteensa, pane jalkaan hänen jalkineensa: hänen päästänsä lakki, hänen päältänsä paita, hänen vartaloltansa vyö, kapalot ja paita." Tämän jälkeen ripustetaan puuhun sairaan lapsen lakki, paita, vyö ja päällysvaate ja mennään pois.[319] Erään toisen taian mukaan näyttävät ersäläiset pitävän puuta lapsen suojelijana. Kun jossakin talossa on vastasyntynyt nähnyt päivän valon, ripotellaan akkunalaudoille tuhkaa, tehdään akkunoihin ristinmerkki ja vedetään vastasyntyneen ympäri koivuista vitsaa lausuen: "Pyhä puu, valkea koivu, suojele orjaa N. N. pahalta ihmiseltä (noidalta), pahasta, yöllä unen aikana, päivällä valvoessa, häntä ylös nostettaissa, häntä alas laskettaissa, rinnalla ruokittaessa, ruo'alla ruokittaessa, juotettaissa." Näin suojellaan vastasyntynyttä kuudenkymmenen päivän aikana.[320]
Muitakin sairauksia näyttävät mordvalaiset parannelleen viemällä sairaan tammen alle.[321]
Ei saatettane kieltää, etteikö näiden taikatointen perustana taudin siirtoajatuksen ohella olisi käsitys lapsen tahi sairaan joutumisesta erikoiseen suhteeseen puuhun, ajateltiinpa sen kautta joko sairauden siirtyväu puuhun tahi puun sellaisenaan antavan terveyttä, kukoistustansa ja kasvuvoimaansa lapselle. Nämä käsitykset ovat saattaneet olla esillä samanaikaisestikin. Niiden selvitykseksi tarkasteltakoon vielä muutamaa tänne kuuluvaa tapaa.
Virolaiset ovat käsitelleet sellaista lasta, joka ei ala tavalliseen aikaan kävellä, siten, että jonakin torstaina ovat kyntäneet ja äestäneet peltoa ja asettaneet lapsen näin valmistetulle paikalle istumaan. Sitten on lapsen yli kylvetty hamppua ja sanottu: "Капер kazuma, laps laduma", s.o. hamppu kasvakoon, lapsi juoskoon.[322]
Pensan läänin Gorodištšen piirin venäläiset (mordvalaiset?) ovat parantaneet sellaista lasta, joka pitkään ei lähde kävelemään, viemällä siemennettävälle pellolle. Siellä heitetään ensi kourallinen siemeniä pellolle, toinen lapsen päälle, kolmas taas maahan, taas lapsen päälle j.n.e.[323]
Suomessa on keväällä lehmiä ensi kerran laitumelle laskettaessa niiden annettu kulkea ulos halkaistun pihlajakepin läpi.[324] Lampaiden menestymiseksi otetaan Mikonpäivän lauantai-iltana kolme kasvavaa närettä ja kolmesta muurahaispesästä muurahaisia ja viedään ne lammaskarsinaan sanoen samalla:
"Kasva kuin näre ja sikie kuin kusiainen."[325]
Näissä tapauksissa, taudin siirtämisajatus ei ole saattanut olla taian perustana, vaan on niiden katsottava perustuvan suorastaan ajatukseen elimellisen luonnon rehoittavasta kasvuvoimasta ja hedelmällisyydestä, joita ominaisuuksia näin pyritään siirtämään taiottavaan.
Niissä parannustaioissa, joissa sairasta kuljetetaan reiän läpi, on vielä saattanut väikkyä mielessä ajatus sairauden poispyyhkimisestä tällaisen käsittelyn avulla. Sairaita on kuljetettu muidenkin reikien kuin halkaistujen puiden läpi. Lasta, jonka sairauden arvellaan olevan maasta, kuljetetaan reiän läpi, joka on tehty kolmelta sivulta maasta irtiotettuun turpeeseen.[326] Nämä tavat ovat mahdollisesti vielä jossakin yhteydessä oksanreikien merkitykseen taikuudessa.
Joka tapauksessa saatamme pitää Obin ugrilaisten synnytysjälkeisiin nähden noudattamaa tapaa tyydyttävimmin selitettynä juuri ominaisuuksien siirtoajatuksen kannalta ja pyrkimyksestä luoda yhteyttä kasvavaan luonnonesineeseen. Pienoisen jousen ja nuolen ripustaminen niiden yhteyteen käy tämän ajatuksen kannalta ja vastaaviin muitten kansojen tapoihin vertaamalla myöskin selväksi. Sen tarkoituksena oli symbolisella tavalla taata lapselle hyvät metsämiehen ominaisuudet.
Mikä merkitys on vihdoin annettava tavoille asettaa viljaa ja ruoka-aineita synnytysjälkeisten yhteyteen tahi säilyttää niitä viljan säilytyspaikoissa? Puhuttaessa esim. inkeriläisten tavasta asettaa viljanjyviä napaa vasten on muistettava, että jyviä käytetään usein profylaktisesti, vastataioissa varausesineinä, ja että vastasyntyneen kapaloihin ja kehtoon yleisesti asetetaan kaikenlaisia varoesineitä. Jyvien asettaminen nimenomaan lapsen napaa vasten oikeuttaa tässä ottamaan huomioon toisenkin selitystavan. Keinot, joiden avulla lapsen elämä ajatellaan yhdistettävän kasvavaan luontoon, eivät rajoitu yksinomaan edellä tarkasteltuihin, synnytysjälkeisiin kohdistuviin. Samasta ajatusyhteydestä on varmaankin sukeutunut tapa leikata napanuora poikki viljalyhteen päällä ja kylvää verestä kostuneet jyvät lapsen nimeen.[327] Inkeriläinen tapa saattaa palautua juuri tällaiseen mielikuva-analogiaan viljan ja lapsen kasvamisesta.
Selitettäessä Obin ugrilaisten tapaa panna synnytysjälkeisten mukaan ruokatavaroita on huomioon otettava se seikka, että he nähtävästi personifioivat n.s. istukan jonkunmoiseksi lapsionnen jumalattareksi ("lapsen-elättäjä-eukko"), jolle osoittavat palvontaa. Ruokatavarat saattavat tällöin olla tarkoitettu uhriksi tälle jumaluudelle. Mutta tässäkään ei voida olla huomioon ottamatta eräitä toisia näkökohtia. Tapa varustaa synnytysjälkeiset ruokatavaroilla, panna ne säilöön niiden kanssa tahi samaan paikkaan, missä viljaa ja ruokatavaroita säilytetään, ei näytä olevan niinkään satunnainen. Etelä-Jenisein laaksossa asuvien koibalien tapana on kaivaa sille kohdalle jurttaa, jossa lapsi on syntynyt, hauta ja peittää siihen synnytysjälkeiset pannen mukaan vähän jauhopnuroa.[328] Hindut hautaavat napanuoran saman huoneen nurkkaan, missä synnytys on tapahtunut, ja panevat mukaan kurkkuja ja suolaa.[329] Myös on huomioou otettava, että napanuoran säilytyspaikkana on usein vilja-aitta tahi hinkalo. Tässä on mahdollista ajatella olevan kysymyksessä itsensä synnytysjälkeisten ja varsinkin napanuoran personifioiminen, niiden pitäminen elävänä olentona, jonka ajatellaan tarvitsevan ravintoa. On olemassa esimerkkejä siitä, että synnytysjälkeisiä ja napanuoraa pidetään personallisena olentona, lapsen kaksoisveljenä tahi sisarena, ja ajatellaan sen seuraavan lasta syntymällä hänen jälkeensä maailmaan.[330]
Napanuoran suhde lapsen menestymiseen ja kohtaloon, määrätyiden ominaisuuksien hankkiminen lapselle sitä vastaavalla tavoin käsittelemällä on riittävän selvänä näkyvissä tšeremissien ja votjakkien tavoissa napanuoraa leikattaessa ja säilytettäessä. Itämeren suomalaisten tavoissa on vain vähän tietoja vastaavien käsitysten säilymisestä sellaisinaan, mutta niissäkin on viittausta sellaisiin, nimittäin synnytysjälkeisten talteen ottamisessa ja säilyttämisessä.
Jälkimäisten menettelytapoihin on myöhemmin saattanut kyllä olla määräävämpänä synnytysjälkeisten ja napanuoran monenmoinen käyttö aktivisen taikuuden välineinä.
Suomessa käytetään ensiksikin synnytysjälkeisiä ja napanuoraa moniin ehkäisevää laatua oleviin tarkoituksiin. Liperissä synnytysjälkeiset otettiin talteen, kuivattiin saunan uunilla, pantiin vaatepussissa kehtoon pään alle. Näin lapsi pysyi terveenä.[331] Jalasjärvellä lapsi kylvetettiin "jälkimenolla" kolmella saunamatkalla, sitä joka kerta välillä pesemällä. Silloin ei lapsesta tullut itkuisa.[332] Rääkkylässä napanuora kuivataan ja annetaan hienonnettuna lapselle; silloin ei tähän tartu riisi.[333] Tahi pujotellaan lapsi synnyttyään kolmasti puhtiaisten läpi, sitten kun niihin on puhkaistu reikä. Näin ei "yön itkettäjä" eikä muut pahat tarttuneet lapseen.[334]
Parannustarkoituksiin käytetään jälkeisiä esim. ruusulääkkeenä.. jota varten ne kuivataan uunilla ja pannaan korjuuseen,[335] tahi poistetaan niillä kasvoista teeren pisamia ja päivettymistä.[336]
Alkuperäisempiä käsitystapoja kuvastaa tapa leikata vastasyntyneen navan varresta pala ja syöttää se salaa lapsen isälle, jotta tämä alkaisi rakastaa lapsiansa.[337] Samanlaista yhdyssiteen luomista lapsen ja vanhemman välille saattaa tarkoittaa tapa panna napanuora lapsen syntyessä ensin äidin lauteen ympäri, sitten lapsen suuhun.[338] Mainittakoon vielä, että suomalaiset käyttävät synnytysjälkeisiä myös elukoiden lääkitsemiseen, esim. amputautia vastaan[339] ja punataudissa.[340]
Synnytysjälkeisten taikakäytännön monilukuisesta sarjasta on huomioon otettava edelleen ne, joiden tarkoituksena on synnytysjälkeisten avulla antaa täysikasvuiselle ihmiselle tahi eläimille eräitä ominaisuuksia. Ensinnäkin toimittaa syntymäkohtu taikaesineen virkaa varaustaioissa. Tästä pari esimerkkiä. Venäjän Karjalassa varaudutaan pahalta silmältä panemalla aviottomana syntyneen poikalapsen synnytysjälkeiset paljasta rintaansa vasten.[341] Jos jollakulla on taasen tallella syntymäkohtunsa, ja hän sen sotaan lähtiessään kastelee yökasteen vedellä ja panee rinnalleen ihoa vasten sekä kastelee vielä kosken vaahdolla päänsä, hän on rohkea käymään vihollista vastaan eivätkä vihollisen kuulat pysty häneen.[342]
Elköön tässä sivuutettako eräitä eläintaikoja, koska käsitys jälkeläisen suhteesta syntymäkohtuunsa niissä erittäin selvänä on näkyvissä.
Hevosen varsa saadaan kasvamaan suureksi kiinnittämällä sen syntymäkohtu ("syntymäkuotta") tallin lakeen, antamalla siinä kuivaa ja ottamalla aina joku kerta kuukaudessa sateen aikana esille ja piiskaamalla yksikesäisillä pajun vitsoilla. Sitten kohtu pannaan taasen paikoilleen. Näin tulee varsasta myös vireä. Jos taasen kohtua suitaan joka torstai-aamu sellaisen kuusen oksilla, joka on ollut niin lähellä tietä, että ne ovat ylettäneet sukimaan kaikenlaisten kulkijoiden heinäkuormia sekä ruumista kuljetettaessa ruumisarkkua, tulee hevosesta isona kiiltokarvainen.[343] Jos taasen otetaan varsan syntymakohtu, pannaan kodan orrelle, annetaan varsan haistella sitä ja kun se on kuivanut pannaan talteen kunnes hevonen myydään ja tällöin ripustetaan sellaiseen katokseen, jossa se ei kastu ja jossa sitä tuuli aina heiluttelee, niin se hevonen tulee kotiin vaikka kuinka kaukaa, eikä sitä voi pidättää minkäänlainen velho muutoin, kuin varastamalla kohdun ja viemällä sen hevosen kotiin.[344] Tahi naulataan "varsakotti" tallin seinään, annetaan kuivaa siinä, ja sen jälkeen, kun hevonen on myöty ulkopitäjään, otetaan esille ja hierotaan pajassa ahjon tulen päällä ja piiskataan yksikesäisillä pajun vitsoilla. Tällöin hevonen tulee takaisin niin pian kuin kerkiää.[345]
Esimerkkimme eivät kaipaa selityksiä. Ne ovat tyypillisimpiä osoituksia homeopatisesta käsitystavasta, samalla kuin niissä erinomaisesti kuvastuu käsitys yksilön salaperäisestä riippnvaisunssuhteesta organisminsa erillisistä osista.
Lopetan katsaukseni nyt esilläolleeseen aiheeseen mainitsemalla muutamia esimerkkejä toisten suomensukuisten ja eräiden muidenkin kansojen napanuoraan ja synnytysjälkeisiin kohdistuvasta taikakäytännöstä.
Virolaiset ovat käyttäneet napanuoraa ensiksikin aktivisen taikuuden välikappaleena. Se joko säilytettiin tahi suorastaan tuhaksi poltettuna käytettiin lääkkeenä.[346] Syrjänit kuivaavat synnytysjälkeisistä osan ja kantavat sitä ristin ohella amulettina.[347]
Synnytysjälkeiset ja napanuora yleensä, mutta varsinkin sellainen kohtukalvo, joka kokonaisena on syntyvän mukana eheänä tullut ulos (n.s. "onnenhuntu"), ovat saaneet laajan käytännön lukemattomien kansojen taikaluuloissa ja aktivisessa taikuudessa. Poispudonnutta ja kuivattua napanuoran palaa käytetään yleensä amulettina tahi semmoisenaan taikalääkkeenä. Useimmiten ajatellaan sen tuottavan hyötyä ja menestystä lapselle itselleen, vieläpä aikuisenakin.[348] Samalla napanuoraa käytetään onnea tuottavana amulettiua erikoisia tapauksia varten, varsinkin oikeudenkäynnissä.[349] Mutta varsinkin "onnenhuntu" on ollut hyvin haluttu tähän tarkoitukseen. Roomalaisten asianajajat ostelivat sitä tähän tarkoitukseen ja Europassa on se myöhemmin ollut varsinaisen kaupan esineenä.[350] Ennen kaikkea on "onnenhunnun" kanssa syntymistä pidetty onnettaren suosionosoituksena syntyjälle.[351]
Joskin synnytysjälkeisten ja napanuoran käyttö taikomisen välikappaleena ja taianomaisessa lääkitystaidossa saattaa esiintyä sellaisten käsitysten kanssa yhdenaikaisesti, joissa ajatus syntyvän tahi synnyttäjän sympatetisesta suhteesta niihin on todettavissa, on se varmaankin jälkimäisiin käsityksiin verrattuna myöhempisyntyistä. Näiden muunlaatuisia käsityksiä kuvastavien käytäutötapojen ohella on edellisessä mielestäni kyllin selvästi todettu, miten tutki 111 uksenalaisten kansojen luuloissa ja maagillisissa toimituksissa käy johtavana ajatuksena käsitys toiselta puolen synnyttävän ja syntyneen sympatetisesta riippuvaisuussuhteesta synnytysjälkeisiin, toiselta mahdollisuudesta määrätyiden menetelmien avulla synnytysjälkeisten kautta vaikuttaa jälkeläisen menestykseen ja kohtaloon.
Käsiteltävän aiheen kannalta saattaa jo a priori päätellä, että hampaisiin organismin osana kohdistuu edellisentapaisia käsityksiä. Ne eivät, kuitenkaan ole tässä yhtä selvinä havaittavissa kuin esim. kynsiä, hiuksia ja synnytysjälkeisiä koskevat taikakäsitykset eivätkä ne ole taikakäytännössäkään saaneet niin laajaa ja monipuolista merkitystä.
Suomalaisten taikaluulojen alalla on havaittavissa eräs yleinen ja sangen yhdenmukainen ryhmä, joka alkuaan on samanlaisesta käsityspiiristä lähtöisin kuin aikaisemmin tarkasteltuihin organismin osiin liittyvät käsitykset.
Suomessa on ensiksikin yleistä, että n.s. alkuhampaiden eli maitohampaiden, s.o. lapsen hampaiden irtautuessa niitä ei heitetä sellaisenaan pois, vaan niiden suhteen menetellään määrätyllä tavalla. Ne heitetään joskus uuniin,[352] useimmin kuitenkin uunin taakse[353] tahi päälle.[354] Erään tiedon mukaan lapsen ensimäinen maitohammas oli lyötävä tervaskantoon ihan näkymättömiin, jolloin ihmisellä oli vahvat hampaat koko elinikänsä,[355] erään toisen mukaan vietiin se avoimeen ruumishautaan saamaan siunausta ruumiin kanssa; tämä esti hammastaudin tulemisen.[356]
Hampaan poisheittämiseen yhtyy miltei aina loitsuntapainen toivotus. Sen mukaan poisheitetyn hampaan saa useimmiten hiiri[357] tahi lukki (lunkki),[358] joskus sirkka[359] tahi ukko.[360]
Samalla tavoin menetellään sellaistakin hammasta pois heitettäessä, jota nimenomaan ei ole mainittu lapsen hampaaksi, sekä katkenneen hampaan suhteen.[361] Lähteneen hampaan (luuhammas, luinen hammas, hiukkahammas, huono hammas, hietahammas, maitohammas, kultainen hammas, sittahammas) sijaan pyydetään rautaista l. rautahammasta, hopeahammasta, lylyistä hammasta.
Virolaiset heittävät lapsen hampaan uunin päälle samanlaatuisen toivotnkseu kera. Näin tehden kasvaa lapselle sijaan hyvä hammas.[362] Samoin menetellään muunlaisenkin hampaan suhteen.[363] Näin menetellen kasvaa sijaan luja hammas, eikä sitä ole pakottava.
Liiviläiset heittävät irtautuneen hampaan uunin taakse samantapaisin toivotuksin.[364]
Mielenkiintoista on, että niinhyvin iso- kuin vähävenäläiset noudattavat lapsen hampaaseen ja muuten poislähteneeseen hampaaseen nähden samanlaista tapaa kuin suomalaiset, jonka ohella tähän liittyvät loitsuntapaiset huudahduksetkin ovat läheltä samankaltaisia. Kun Orlovin läänissä lapselta lähtee hammas, on tämän heitettävä se uunin taakse ja sanottava: "Hiiri, hiiri, tuossa on sinulle vanha hammas, anna minulle uusi."[365] Novgorod-Volynskin ja Zaslaviu piirikunnissa heitetään poislähtenyt hammas — jotta sen sijaan kasvaisi uusi — ullakolle ja lausutaan: "Hiiri, hiiri, tuossa on sinulle luinen hammas, anna minulle rautainen."[366]
Suomen ruotsalaiset heittävät irtautuneen hampaan useimmiten uunin taakse;[367] joskus se asetetaan seinän rakoon tahi kirkkomaahan.[368] Loitsussa pyydetään rauta-, teräs- tahi kultahammasta tahi päinvastoin luuhammasta kultahampaan sijalle. Poisheitettävän hampaan saa useimmiten "lukki" (lock, lokk), joskus hiiri.
Tämäntapaisia toimenpiteitä, etupäässä juuri lasten ja nuorukaisten hampaiden suhteen, noudattavat etäisemmätkin kansat. Englannissa ja muuallakin lapsia neuvotaan yleisesti hautaamaan poislähteneet maitohampaansa. Belgiassa, Lüttichin tienoilla, ilmaistaan tavan syyksi kultahampaan sijaan saaminen. Samalla pelätään täällä, kuten paikoitellen Englannissakin, noitien löytävän hampaan ja sen kautta vahingoittavan lasta, tahi että koira tahi susi nielisi sen, jossa tapauksessa sijaan kasvanut hammas olisi näiden eläinten hammas.[369]
Ei liene epäiltävää, etteikö näiden tapojen perustana alkuaan olisi ollut taipumus huolehtia organismin irtautuneesta osasta. Hammastakaan ei saanut huolettomasti heittää pois, vaan se oli alistettava määrätyn käsittelyn alaiseksi, jonka avulla sen kautta aiheutuva vaara katsottiin voitavan torjua. Hammasta pois heitettäessä lausuttavissa toivotuksissa tosin ensi sijalla ilmenee ajatus paremman hampaan saannista lähteneen sijalle, mutta hampaan tallettaminen tahi heittäminen määrättyyn paikkaan joka tapauksessa osoittaa pelkoa sen joutumisesta tuntemattoman kohtalon alaiseksi, josta olisi sen omistajalle haittaa tahi vahinkoa.
Suomalaisissa ja venäläisissä loitsuissa poisheitettävän hampaan useimmiten saa hiiri. Hiiri lähteneen hampaan saajana ja uuden antajana on saattanut tulla ajatuksesta hiiren terävistä ja terveistä hampaista; tähän viittaa muun ohella englantilainen luulo, että poisheitetyn, koiran tahi suden nieltäväksi joutuneen hampaan sijalle kasvaa näiden eläinten hammas.
Hampaan iskeminen tervaskantoon ei sekään tarkoittane muuta kuin hampaan varmaa säilöönpanoa.
Hampaan asettaminen ruumishautaan johtunee toisista taikapiireistä. Se voi joko olla sekaannusta hammastaudin parannusmenetelmiin, joissa on varsin yleistä taudinaineksen saattaminen kuoleman ympärille kuuluvien esineitten yhteyteen, tahi kuuluu se sellaisiin mytologisista käsityksistä johtuviin tapoihin, joista edellä on puhuttu hiusten ja kynsien hautaan tahi ruumisarkkuun panon yhteydessä.
Suomalais-virolaiset ja venäläiset irtautuneeseen hampaaseen kohdistuvat tavat osoittavat siinä suhteessa erikoista yhtäläisyyttä, että poisheitettävän hampaan useimmissa tapauksissa saa hiiri ja että hammas heitetään uunin taakse tahi päälle. Niiden lähempi yhteenkuuluvaisuus ei suinkaan ole mahdotonta. Toiselta puolen on huomioon otettava, että poisheitettävän hampaan suomalaisten tavoissa hiiren jälkeen useimmin saa lukki (hämähäkki), joka näyttää olevan yleisin Suomen ruotsalaisilla. Sen lisäksi lienee "lukki" suomessa skandinavinen lainasana. Näin näyttävät suomalaiset hampaan poisheittämiseen liittyneet loitsunnmaiset toivotukset saaneen vaikutusta sekä idästä että lännestä päin. Itse tavan huolehtia irtautuneesta hampaasta, suurempaan tapasystemiin elimellisesti liittyen, ei silti tarvitse olla vierasperäinen.
Monen muunlaatuisen ihmisruumiin substanssin rinnalla on veri ennen kaikkea ajateltu elimellisen elämän kannattajaksi, ruumiillisten ja henkistenkin ominaisuuksien tyyssijaksi. Siksi onkin se tavoissa ja taikauskossa saavuttanut laajan ja monipuolisen käytännön. Ruumiillisen substanssin avulla aikaansaatavista siteistä ihmisyksilöiden ja ryhmien, ihmisten, jumaluusolennoiden ja haltioiden välillä on veren avulla luotu voimakkain. Veri onkin käytännössä välikappaleena sellaisissa tavoissa ja maagillisissa toimissa, jotka ovat kehittyneet syvällisiksi ja salaperäisiksi mysterioiksi. Tullakseen toisiinsa mitä läheisimpään personalliseen suhteeseen, veriheimolaisiksi tahi veriveljiksi, tarvitsee kahden ihmisyksilön imeä sormeen tehdystä haavasta toistensa verta.[370] Se on monenlaisten manausten, valojen ja rukousten välikappaleena, luoden tarvittavan yhdyssiteen taikojan ja taivutettavan jumaluuden, henkiolennon tahi ihmisen välille.[371]
Suomessa ja Virossa vereen kohdistuu ensiksikin eräitä taikauskoisia käsityksiä. Jos toisen ihmisen verta menee toisessa ihmisessä olevaan haavaan, on siitä seurauksena verenmyrkytys.[372] Virolaisista eivät muutamat syöneet m.m. teurastettujen eläinten verta, koska siinä ajateltiin piilevän eläimen sielun.[373]
Virolaisten mytologisissa toimituksissa näyttää ihmisen verellä olleen käytäntö, joka erittäin hyvin kuvaa käsityksiä verellä ihmisen ja jumaluusolennon välille aikaansaatavasta siteestä ja siihen perustuvasta velvoituksesta. Kun vanhaan aikaan uhriannin tuotiin esille, raapaistiin nimettömästä sormesta verta ja sanottiin: "Minä nimitän sinut verelläni ja kihlaan sinut verelläni ja merkitsen taloani siunaamaan: hevosten talleja, karjan navetoita, kanojen orsia. Siunaa sinä niitä minun vereni ja sinun voimasi kautta."[374]
Suomalaisessakin mytologiassa on löydettävissä esimerkkejä veren käytöstä tämänlaatuisessa merkityksessä, yhteyden ja velvoituksen aikaansaamiseksi haltioiden ja ihmisten välille. Metsän haltian sai puheilleen uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa tahi viinaa tahikka verta sormestansa.[375] Lencqvist mainitsee, että 1700-luvulla eräs talonpoika Savossa metsästysonnea saadakseen uhrasi Tapiolle vertansa, leikkaamalla haavan sormeensa, antamalla veren juosta munankuoreen ja hautaamalla sen muurahaispesään.[376]
Tunnettua on myöskin, miten suomalaiset ovat ajatelleet veren kautta voivansa rakentaa yhteyttä pahojen henkien kanssa ja taivuttaa niitä palvelukseensa. Muunkinlaatuisen haltia- ja henkimaailman kanssa saatettiin veren välityksellä päästä yhteyteen. Aineellista hyvyyttä tuottavan haltian, paran, saattoi jokainen hankkia itselleen leikkaamalla vasemman käden peukaloa niin että veri tuli ja antamalla paholaisen kirjoittaa tällä verellä, nimensä "mustaan kirjaan".[377]
Veren suhteen tuli suomalaisten käsitysten mukaan olla hyvin varovainen, sillä taikurien käsiin joutuneena voitiin sitä käyttää erilaisten, ihmiselle vahinkoa tuottavien taikatoimicn välineenä. Ensinnäkin voitiin sillä aiheuttaa pahaa sille henkilölle, josta veri oli lähtöisin, siis käyttää verta nefarisen taikuuden välikappaleena. Jos annettiin kuppasarvellinen verta noitaämmälle, oli mies kohta seuraavana päivänä hullu.[378] Jos taasen ihmisen verta jotenkin on joutunut metsässä maahan, voidaan se, jonka verta tämä on, saada kitumaan ja lopulta mielipuoleksi panemalla siihen kirkon multia.[379] Mutta jos tälle verisijalle pannaan pajun kuoria, niin se haava, josta veri on vuotanut, ei parane milloinkaan.[380] Hivuttava sairaus kalman ja veden haltioiden eli väkien kautta aiheutetaan veren välityksellä seuraavalla taialla. Otetaan kirkon multia (kirkkomaan multaa) ja sen ihmisen verta jota tahdotaan taikoa ja pannaan pulloon, jonka suu tukitaan leppätapilla. Pullo viedään koskeen. Niin pian kuin multa pullossa alkaa hiostua kosteaksi, alkaa ihmistä vaivata, ja kun se on tullut aivan vesimäräksi, heittää hän henkensä.[381] — Painajaisen ajateltiin tavallisesti vaivaavan ihmistä pahansuojan lähettämänä. Siitä voitiin vapautua, lyömällä maakivellä seisten sitä ihmistä, jota luultiin painajaisen lähettäjäksi, nenään niin kovasti, että hän sai nähdä oman verensä.[382]
Lapsivaimon verellä näytään aikaan saadun voimakkaita taikavaikutuksia. Viemällä sitä muurahaiskekoon ja käärimällä muurahaisten kanssa ruumiin kateliinan palaseen, joka pantiin navetan seinän alle, voitiin nostaa navettaan pahat haltiat;[383] itse lapsivaimo kadottaa maitonsa, menettää fluctus menstruus'en ja kuolee viimein.[384]
Syrjäniläinen taikuri luulee voivansa aikaansaada parempia tuloksia kuin hiuksista ja kynsistä taikomalla, hankkimalla taiottavan verta. Saattamalla veren mätänemään aiheutti pahassa tarkoituksessa taikoja uhrilleen onnettomuutta. Mutta jos taikojan onnistui käyttää tarkoituksiinsa sanguis menstruus'ta tahi nuorikon verta ensimäisen avioyön jälkeen, hän saattoi aikaan saada sen, että nainen tykkänään sairastui.[385]
Luonnollisestikin oli veri omiansa myös rakkauden sidettä luomaan. Se tavataankin yleisenä suomalaisissa lemmennostotaioissa. Vastarakkautta voitiin rakastetussa herättää yksinkertaisesti ottamalla verta ihostaan ja jotenkin antamalla sitä hänelle.[386] Tämä saattoi tapahtua joidenkin ruoka-aineiden, vehnäkakun,[387] lihapalan,[388] sokeripalan[389] — joka vielä saattaa olla väskynän t.m.s. sisään pantu[390] —, karamellien[391] y.m. ruokatavaran[392] välityksellä. Tahi valmistetaan verta käyttämällä lemmenjuoma, sekoittamalla sitä kahviin, viiniin,[393] paloviinaan,[394] konjakkiin, oluteen[395] tahi ylimalkaan johonkin viileään[396] juomaan tahi juomaan yleensä[397] Veri on otettava nimettömästä,[398] useimmissa tapauksissa vasemman käden nimettömästä sormesta.[399]
Kräässä tiedossa sanotaan pidettävän vielä vaikuttavampana, jos rakastaja itse onnistuu saamaan toivottunsa veripisaroita ruoassa syödäksensä.[400]
Päinvastoin kuin mitä useimmissa tapauksissa on laita, taikoja tässä pyrkii siis nauttimalla taiottavan verta aikaan saamaan toivotun yhteyden. Saman luontoinen on myös eräs taika, jossa suostuttelija puree suudellessa neitoa kieleen niin että veri kirpoaa.[401]
Usein ei näissä taioissa tyydytä yksinkertaisesti siirtämään verta toisesta yksilöstä toiseen, vaan on taikaa vahvistettu erilaisilla lisätoimilla tahi loitsulla. Sen, joka tahtoo toisen itseensä kiinnittää, on esim. kierrettävä itsensä sokeripalalla kolmeen kertaan kolmesta eri paikasta (= 9 kertaa), sidottava vasemman käden nimettömän sormen pää, pistettävä siihen neulalla läpi, vuodatettava siitä kolme tippaa sokeripalaan, annettava se taiottavan nauttia lausuen samalla: