»Sittenkun kaikkeinkorkeimmat, kaikkeinkristillisimmät, kunnianarvoisimmat ja suurivaltaisimmat hallitsijani, Espanjan ja merensaarten kuningas ja kuningatar, armollisimmat valtiaamme, tänä vuonna 1492, päätettyänne ja lopetettuanne sodan Euroopassa hallitsevia maureja vastaan suuressa Granadan kaupungissa, missä minä tammikuun toisena päivänä näin Teidän Korkeuksienne kuninkaallisen lipun asevoimin kohotettavan Alhambran, sanotun kaupungin linnoituksen, torneihin, ja maurien kuninkaan tulevan kaupungin portin edustalle ja suutelevan Teidän Korkeuksienne ja prinssin (infantti don Juanin), minun herrani, kuninkaallista kättä, sittenkun nyt, sanon, vielä samassa kuussa, niiden tietojen perusteella, mitä minä annoin Teidän Korkeuksillenne Intian maista ja eräästä hallitsijasta, jota sanotaan suurkaaniksi, meidän kielellämme kuninkaiden kuninkaaksi, samoinkuin siitä, että hän ja hänen edeltäjänsä olivat yhä uudestaan lähettäneet Roomaan pyyntöjä saada itselleen pyhän uskomme opettajia, jotka pystyisivät heitä opettamaan, ja että pyhä isä ei niitä heille koskaan lähettänyt, [1] ja että niin lukuisat kansat joutuvat kadotukseen epäjumalain uskossa ja omaksumalla harhaoppeja, Teidän Korkeutenne kristillis-katolilaisina hallitsijoina ja pyhän uskon ystävinä ja sen suosijoina ja Muhammedin harhaopin sekä kaiken epäjumalallisuuden ja kerettiläisyyden vihollisina olette ajatellut lähettää minut, Cristobal Colónin, sanottuihin Intian maihin, käymään noiden hallitsijoiden ja kansojen luona tutkiakseni noita paikkoja sekä tapoja, millä ne voitaisiin käännyttää pyhään uskoomme, ja olette käskeneet, että minä en kulkisi itämaihin niinkuin on ollut tavanomaista, vaan valitsisin läntisen tien, josta tähän päivään saakka ei tiedetä, että kukaan olisi kulkenut sitä. [2] Myös ovat Teidän Korkeutenne, ajettuaan kaikki juutalaiset pois kuningaskunnistanne ja kaikista alusmaistanne, samassa tammikuussa antaneet minulle tehtäväksi lähteä matkalle sanottuihin Intian maihin tarpeeksi isolla laivastolla; samalla olette osoittaneet minulle suuren suosion, olette aateloineet minut, niin että minä vastaisuudessa voin kirjoittaa nimeni eteen don, ja samalla nimittäneet minut valtameren suuramiraaliksi sekä kaikkien niiden saarten ja manteren, mitä löydän ja valloitan ja jotka tästedes maailmanmerestä löydetään ja valloitetaan, varakuninkaaksi ja elinikäiseksi kuvernööriksi; ja että vanhin poikani seuraa minua ja niin aste asteelta kaikkina tulevina aikoina. Ja matkustin minä Granadan kaupungista saman vuoden 1492 toukokuun kahdentenatoista päivänä, lauantaina, ja saavuin Palosin kaupunkiin, joka on merisatama, missä varustin kolme sellaiseen yritykseen soveliasta alusta (navios), ja lähdin siitä kaupungista, hyvin varustautuneena sangen runsailla elintarvikkeilla ja hyvin suurella miehistöllä, elokuun kolmantena päivänä tänä samana vuonna, perjantaina, puoli tuntia ennen auringonnousua, suunnaten matkani Teidän Korkeuksillenne kuuluville Kanarian saarille, jotka ovat mainitussa valtameressä, lähteäkseni sieltä edelleen ja purjehtiakseni niin kauan, kunnes saapuisin Intiaan viedäkseni Teidän Korkeuksienne sanoman sikäläisille hallitsijoille ja täyttääkseni sen, mitä olette antaneet tehtäväkseni. Ja sentähden aion koko matkan päivä päivältä kirjoittaa kaiken mitä teen, näen ja koen, kuten jäljempänä ilmenee. Paitsi sitä, armollisimmat valtiaani, että kirjoitan joka yö, mitä edellisenä päivänä on tapahtunut, ja joka päivä, kuinka kauas olemme yöllä purjehtineet, olen aikonut piirtää uuden merikartan, johon sisältyy koko meri ja valtameren kaikki maat, kukin sijaintinsa ja ilmansuuntansa mukaan (debacho su viento); myös liitän siihen kirjan, jossa esitän kaiken luonnon mukaan maalattuna päiväntasaajasta lähtien (pohjoisten) leveysasteiden mukaan ja läntisiä pituusasteita seuraten. Ja ennenkaikkea paljon riippuu siitä, että unohdan nukkumisen ja suuresti omistaudun purjehtimiseen, niin että kaikki sujuisi hyvin, mistä koituu suuri työ.»