Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.

KOMMUNISTINEN YHTEISKUNTA VUONNA 2000

JATKOA JA VASTAUS EDWARD BELLAMYN ROMAANIIN "VUONNA 2000"

Kirjoittanut
Richard Michaelis

Saksasta suomentanut
H. K.

Ensimmäisen kerran julkaissut
Arvi A. Karisto 1909.

Tekijän alkulause.

Jokainen pyrkimys etsiä totuutta ja aikaansaada parannusta oloissamme ansaitsee tunnustusta — silloinkin, kun emme voi hyväksyä suuntaa ja ehdotettuja toimenpiteitä. Herra Edvard Bellamyn kirja "Vuonna 2000" on yritys parantaa ihmiskunnan tilaa ja on senvuoksi kiitosta ansaitseva; mutta jos me hänen parannusehdotuksiltaan riisumme sen kimmeltelevän vaipan, johon hän on ne pukenut, ei jää jälelle muuta kuin silkkaa kommunismia. Ja tämä on kaikkialla, missä se on otettu käytäntöön ilman uskonnollista pohjaa, osottautunut mahdottomaksi toteuttaa.

Chicago on viimeisinä neljänätoista vuonna ollut kommunistisen ja anarkistisen liikkeen keskustana Yhdysvalloissa. Kun minä toimittamassani lehdessä "Freie Presse" puolustin niitä perusaatteita, joilla amerikalainen valtio-olemus lepää, Europan liiaksiasutuista teollisuusmaista maahan kuljetettuja oppeja vastaan, tutustuin niin hyvin näihin kuin noiden yhteiskunnanpelastajien houreisiin ja omituisuuksiin, jotka aivan täydestä todesta luulivat, että heidän hallussaan muka oli jokin aivan varma parannuskeino, jonka avulla he eivät tekisi täydelliseksi ainoastaan kaikkia inhimillisiä laitoksia vaan vieläpä itse ihmisetkin.

Herra Bellamy edustaa sentään maltillisempia mielipiteitä kuin mitä monet muut ovat opettaneet; mutta hänellä on Chicagon kommunistein ja anarkistein kanssa yhteistä se, että hän on käynyt kykenemättömäksi oikein arvostelemaan nykyajan laitoksia, oloja ja ihmisiä, että hän katsoo aivan liian vähäisiksi ne esteet, jotka vaikeuttavat hänen ehdottamiensa muutosten toimeenpanoa, että hän todella uskoo, että hänen valtioilmalinnansa tuossa tuokiossa muuttuvat tosikuviksi ja että hän asuttaa pilviparatiisinsa enkelien kaltaisilla olennoilla, jotka ovat päässeet kaikista inhimillisistä heikkouksista eivätkä missään tapauksessa tekisi mitään vääryyttä. Oletus, että miehet ja naiset kommunistisessa valtiossa kokonaan vapautuisivat itsekkyydestä, kateudesta, vihasta, luulevaisuudesta, riidanhalusta ja vallanhimosta, on yhtä järkevä tai järjetön kuin otaksuminen, että ihminen voi nukkua 113 vuotta ja sitte herätä yhtä nuorena ja voimakkaana kuin oli maata mennessään.

Mitä kummallisia toimenpiteitä yhteiskunnanpelastajat toisinaan ehdottavatkaan! Joh. Most tahtoo yhdenvertaisuuden nimessä ensin ottaa hengiltä ne, jotka eivät kaikissa asioissa ole samaa mieltä kuin hän. Sitte hän poistaisi kaikki lait ja virkamiehet ja päästäisi sitten luonnon vapaasti irralleen.

Herra Bellamy taasen tahtoisi, niinikään yhdenvertaisuuden nimessä, riistää kaikilta kelvollisilta ja ahkerilta työmiehiltä melkoisen osan siitä, mitä he työllään ovat ansainneet, ja jakaa sen kykenemättömille, tuhmille ja laiskoille työmiehille, ja tämä olisi sitte sitä, mitä Herra Bellamy nimittää oikeudeksi ja yhdenvertaisuudeksi.

Ja saavuttaakseen tämän otaksutun "tasa-arvoisuuden" täytyisi herra Bellamyn luonnollisesti uhrata vapaa kilpailu, tuo jättiläisvoima, joka on nostanut meidät kaikki ja herra Bellamyn meidän kanssamme sille korkealle sivistys- ja siveellisyystasolle, jolla ihmiskunta nyt on. On totta, että vapaan kilpailun seurauksena on ollut ja vieläkin on suuria väärinkäytöksiä. Mutta jokainen järjestelmä voi johtaa väärinkäytöksiin, ja se seikka, että jotain asiaa väärinkäytetään, ei ollenkaan todista, että asia itsessään olisi huono.

Ei kukaan voi kieltää, että vapaa kilpailu on kristillisen sivistyksen vuosisatoina korkealle kehittänyt ihmiskunnan henkisiä ja aineellisia voimia, että vapaa kilpailu näiden vuosisatojen kuluessa on kannustanut kaikkia ihmisiä panemaan liikkeelle paraat kykynsä ja nostanut sukumme niin korkealle tasolle, että tavallisella työmiehellä on enemmän mukavuuksia ja nautintoja saatavissa kuin niillä kuninkailla, joista Homeros laulaa.

Jokaisella ihmispolvella on suoritettava suuria tehtäviä, ja meidän tehtävämme on järjestää kapitaalin ja työn väliset suhteet, jotka ovat tulleet erittäin vaikeiksi sen jälkeen, kun höyryvoiman keksimisen kautta useilla ammattialoilla on tapahtunut suuria muutoksia.

Meidän on löydettävä keinot ja tiet, ei välttääksemme työtä, jota herra Bellamy kirjassaan pitää jonakin pahana, vaan parantaaksemme aikamme aivosyöpä: alituinen epävarmuus ja köyhyyden pelko. Mutta sen voimme tehdä yhteistoiminnan kautta ja vakuutusyhtiöiden avulla, jotka ovat perustetut keskinäisyyden pohjalle, ilman että meidän täytyy joutua kommunismiin, tuohon inhimillisen yhteiskunnan alhaisimpaan olomuotoon.

Epätäydellisyyden, joka on ihmiskunnalle ominainen, täytyy luonnollisesti esiintyä myös kaikissa sen töissä ja laitoksissa, eikä senvuoksi mikään ole helpompaa, kuin jossain tulevaisuuden-romaanissa osottaa kaikkien ihmisten ja asioiden riittämättömyys ja sitte rakennella enkelien asumia pilvilinnoja.

Minä aion nyt tehdä katsauksen tulevaisuuteen. Olen osottava, kuinka herra Bellamyn kauniin kertomuksen täytyy loppua, jos sitä jatketaan. Aikomukseni on osottaa, että herra Bellamy yrittää saada aikaan ehdottoman yhdenvertaisuuden tilan, mutta sitte, epäillen sen mahdollisuutta, puoltaa eriarvoisuutta, joka monessa suhteessa tulisi rasittavammaksi kuin nykyiset olot. Olen näyttävä, että herra Bellamyn esittämän hallitusmuodon vallalla ollessa suosikkijärjestelmän ja turmeluksen julkisessa ja ammattielämässä täytyisi runsaasti rehottaa. Olen todistava, että herra Bellamyn Yhdysvalloissa on hyvin vähän inhimillistä vapautta huomattavissa ja että itsetietoinen, riippumaton Amerikan kansa ei koskaan kärsisi sellaista orjuutta, ja minä olen aivan epäämättömästi näyttävä toteen, että kansa herra Bellamyn ylistämässä valtiossa tulisi olemaan paljoa köyhempi kuin nyt.

En suinkaan kiellä, että meidän yhteiskuntamme on kipeästi perinpohjaisten parannusten tarpeessa; mutta en ole valmis sokeasti seuraamaan herra Bellamya, herra Most'ia tai ketä tahansa vaan siitä syystä, että hän väittää heti voivansa vapauttaa maailman kaikista epäkohdista. Minulla ei ole aikomusta päistikkaa syöksyä pimeyteen.

Jos herra Bellamy ja hänen kannattajansa ovat niin varmat siitä, että voivat perustaa tuhatvuotisen valtakunnan, jossa inhimillinen onni asustaa, niin tehkööt niinkuin "Amana Societyn" kommunistit, jotka perustivat Jowan valtioon yhteiskunnan, jossa vallitsee uskonnon pohjalle perustuva omaisuuden yhteys. Yhdysvaltain hallituksella on vielä suuret alat hyvää maata, johon herra Bellamy ja hänen ystävänsä voivat asettua ja maailmalle osottaa, kuinka ihmiskunta käden käännähdyksessä tehdään täydelliseksi. Mutta heidän ei pitäisi vaatia Yhdysvaltain kansaa hylkäämään nykyistä hallitusmuotoaan ja yhteiskuntajärjestystään, ennenkuin herra Bellamy ja hänen ystävänsä ovat todistaneet, että heidän yhteiskunnan parantamiseksi keksimänsä keinot ovat käytännössä varmasti tehoavia.

Chicago, Huhtikuulla 1890.

*Richard Michaelis*

ENSIMÄINEN LUKU.

Esitelläkseni itseni niille lukijoille, jotka eivät tunne herra Edward Bellamy'n kirjaa "Looking Backward" ("Katsaus taaksepäin")[1], kerron tässä lyhyesti elämäni merkilliset tapaukset, jotka kerrotaan mainitussa teoksessa.

Minä olen syntynyt 26 p. jouluk. 1857 Bostonissa ja sain kasteessa nimen Julian West. Kävin ensin alempaa koulua ja sitte ylemmän opiston kotikaupungissani; mutta kun minulla oli melkoinen omaisuus, en antautunut mihinkään virkaan enkä ammattiin. Olin kihloissa kauniin Edith Bartlett'in kanssa. Aikomuksemme oli mennä naimisiin heti, kun uusi taloni saataisiin asuttavaan kuntoon. Valitettavasti kirvesmiesten ja muurarien lakot useita kertoja keskeyttivät rakennustyön, ja minä asuin edelleenkin isäini talossa, jossa kolme perheemme sukupolvea oli elänyt.

[1] Suomeksi ilmestynyt Työväen Sanomalehti Osakeyhtiön kustannuksella Helsingissä v. 1907 nimellä "Vuonna 2000". Kaikki tässä kirjassa esiintyvät viittaukset sivulukuihin tarkoittavat tätä painosta.

Kun usein kärsin unettomuutta, olin antanut vanhan taloni perustukseen laittaa holvin, johon suurkaupungin melu ei päässyt tunkeutumaan untani häiritsemään. Holvi oli kokonaan tulenkestävä ja raitista ilmaa tuli sinne rautaisen putken kautta, joka ulottui talon katolle.

Saadakseni unta olin usein pakotettu käyttämään mesmeristin apua. Niinpä myös 30 p. toukok. 1887. Vietettyäni kaksi unetonta yötä lähetin mustan palvelijani Sawyerin erään tri Pillsbury'n luo, joka tällaisissa tilaisuuksissa aina kernaasti oli auttanut. Lääkäri oli juuri lähtemäisillään kaupungista, etsiäkseen itselleen toimialaa New Orleansissa ja viimeisen kerran hän siis nyt minua hoiti. Minä käskin Sawyeriä herättämään itseni seuraavana aamuna klo 9 ja vaivuin sitte mesmeristin temppujen vaikutuksesta raskaaseen uneen.

Kun heräsin, huomasin, että olin nukkunut 113 vuotta, 3 kuukautta ja 11 päivää.

Minä sain tietää, että vanha taloni oli palanut ja Sawyer liekeissä saanut surmansa. Tri Pillsbury oli jättänyt Bostonin, maanalaisen holvin olemassaolo oli ollut ystävilleni tuntematon, taloa ei oltu enää uudelleen rakennettu ja niin olin maannut raskaassa unessa enemmän kuin sata vuotta, kunnes eräs tri Leete, joka asui talossa, joka oli osittain rakennettu entisen taloni tontille, v. 2000 alkaessaan erään laboratorion rakennustyötä löysi holvini sekä minut.

Sain tietää, että Edith Bartlett oli minua 14 vuotta surtuaan mennyt naimisiin, että tri Leeten rouva oli Edith'in tyttären tytär ja hänen tyttärensä Edith siis sen nuoren naisen tyttären tyttärentytär, jonka tahdoin naida 113 vuotta sitte.

Murtumaton voimani kesti sen valtavan vaikutuksen, jonka nämä tiedot minuun tekivät. Tunsin itseni pian tri Leeten talossa kotiutuneeksi, sitä enemmän, kun nuori Edith piankin sydämessäni anasti sen paikan, joka kerran oli kuulunut Edith Bartlett'ille. Eikä kestänyt kauaa, ennenkuin Edith Leete, romantisella, sääliväisellä sydämellä varustettu, rakastettava tyttö, suostui rupeamaan äitinsä isoäidin seuraajaksi, s. o. morsiamekseni.

Mutta vielä huomattavampia, kuin oman kohtaloni muutos, olivat yhteiskunnallisella alalla tapahtuneet muutokset.

Tri Leete selitti minulle uuden asiain järjestyksen.

Yksityisten liikeyritykset olivat lakanneet. Valtio pitää 20:nnen vuosisadan lopussa huolta kaikista yrityksistä, joita ennen yksityiset henkilöt tai seurat ja yhtiöt olivat panneet alulle ja johtaneet. Kaikki terveet ihmiset, naiset niinkuin miehetkin, kuuluvat 21:nnestä 45:nteen ikävuoteensa työarmeijaan. Yli 45 vuotta vanhoja henkilöitä otetaan palvelukseen ainoastaan poikkeustapauksessa, suuren hädän uhatessa.

Raha on poistettu; mutta jokainen Yhdysvaltain asukas saa yhtä suuren osan "teollisuusarmeijan" työn tuloksista maksumääräyksenä, paperilipun muodossa, jonka arvo on merkitty dollareissa ja centeissä. Jokaisessa kaupunginosassa ja jokaisessa suuremmassa maaseutupiirissä on varastohuone, josta kansa saa kaikki mitä se tarvitsee. Ostettujen tavaroiden hinta merkitään reikäämiskoneella ostajan maksumääräyslippuun ja hänen saamisestaan hallituksen kirjoissa vedetään pois ostettujen tavaroiden hinta.

Ruuan valmistavat suuret keittiöt. Vaatteet pestään ja paikataan suurissa laitoksissa. Kullakin on vapaus syödä joko kotonaan tai ruokaloissa. Ruokalajeja on runsaasti ja voipa saada itselleen ruokalassa erityisen aterioimishuoneen. Aterian hinta riippuu siitä, mitä ruokalajeja tilataan ja missä ne nautitaan.

Joka perheellä on oma talonsa. Sisustus on asukkaan omaisuutta. Vuokran suuruus riippuu talon suuruudesta ja sisustuksesta ja merkitään sekin reikäämiskoneella lippuun.

Kaikkien Yhdysvaltain asukkaiden tulee käydä koulua, kunnes ovat täyttäneet 21 vuotta. Silloin he tulevat työarmeijan jäseniksi. Ensimäisenä kolmena vuonna heitä sanotaan rekryyteiksi eli oppilaiksi. Heidän tulee toimittaa tavallisimpia töitä ja ehdottomasti totella upseereja eli päällysmiehiä. Heidän käytöksestään pidetään kirjaa, johon merkitään jokaisen rekryytin kyky ja käytös.

Ensimäisten kolmen vuoden kuluttua voi jokainen rekryytti valita toimialansa. Mikäli mahdollista, pannaan rekryytit sellaisiin toimiin, joista eniten pitävät. Ensinnä saavat ne rekryytit valita, joilla on paraat todistukset. Monien täytyy valita toinen, vieläpä kolmaskin kerta, koska eräille toimialoille on liian paljon pyrkijöitä. Ja taas toisten on tyydyttävä niihin paikkoihin, jotka heidän esimiehensä heille osottavat.

Kaikki työarmeijan jäsenet jaetaan kykynsä ja käytöksensä mukaan kolmeen osastoon ja parailla todistuksilla varustetut oppilaat voivat kolmivuotisen rekryyttikauden jälkeen päästä sen ammattikunnan ensimäiseen osastoon, johon tahtovat yhtyä.

Ammattikunnan kenraali nimittää sen kaikki upseerit. Luutnantit otetaan ensimäisen osaston jäsenistä. Kapteenit valitsee kenraali luutnanttien, överstit kapteenien joukosta. Kenraalin valitsevat hänen ammattikuntansa entiset jäsenet, s. o. ne, jotka ovat täyttäneet 45 vuotta. Kaikkien ammattikuntien entiset jäsenet valitsevat myös päälliköt läheisten ammattikuntien muodostamille kymmenelle suurelle osastolle eli ryhmälle, joihin työarmeija on jaettu. Nämä päälliköt valitaan ammattikuntain kenraaleista. Entiset ammattikuntain jäsenet valitsevat myös Yhdysvaltain presidentin, jonka täytyy olla ollut yhden noista kymmenestä suuresta osastosta päällikkönä. Presidentti, työarmeijan kymmenen suuren osaston päälliköt ja kaikkien ammattikuntien kenraalit asuvat Washingtonissa.

Työarmeijaan kuuluvilla ei ole oikeutta äänestää upseerien vaalissa, jotka heitä tulevat komentamaan. 24-vuotisena työaikanaan he eivät millään lailla ole edustetut; mutta jos he tahtovat esimiestään vastaan valittaa, voivat he jättää valituksensa tuomarin ratkaistavaksi, jonka päätöksestä ei voi vedota.

Tuomarit valitsee presidentti niiden ammattikunnan jäsenten joukosta, jotka ovat eronneet työarmeijasta ja ovat yli 45 vuotta vanhoja. Tuomarien palvelusaika on viisi vuotta.

Tuomioistuimet, asianajajat, vankilat, sheriffit (nimismiehet), veronkantajat ja -maksajat ja monet muut virat ovat poistetut. Rikollisia käsitellään sairaaloissa mielenvikaisina.

Liittohallitus ohjaa kaikkea. Jos se huomaa, että jollekin toimialalle tunkee paljo vapaaehtoisia, samalla kun toiset ammattikunnat valittavat halukasten puutetta, niin hallitus pidentää työaikaa suosituissa ammateissa ja vähentää työtuntien lukua niissä ammateissa, jotka tarvitsevat enemmän pyrkijöitä.

Naisilla on omat upseerinsa, kenraalinsa ja tuomarinsa, ja he muodostavat työn apuarmeijan. He saavat samat nosto-osotteet kuin miehetkin, ja kun keittäminen, pesu ja talouskapineiden korjaus toimitetaan muualla, on 20:nnen vuosisadan naisella enemmän aikaa tuottavaan työhön kuin naisilla 19:nnen vuosisadan lopulla.

Rekryytit, jotka ovat palvelleet kolme vuotta, voivat siirtyä teknillisiin, lääketieteellisiin ja muihin opistoihin; mutta jos he eivät kykene seuraamaan luokkansa mukana, täytyy heidän erota. Lääkärit, joilla ei ole tarpeeksi potilaita eivätkä siis nauti kansalaistensa luottamusta, saavat tyytyä siihen, että heille osotetaan toinen toimiala.

Jos ihmiset haluavat perustaa sanomalehden, voivat he kokoontua ja yhteisesti luovuttaa valtiolle tarpeellisen määrän maksumääräyslippujaan, korvatakseen sille toimittajien, latojien ja painajien työn menettämisen.

Jos joku tahtoo julkaista kirjan, voi hän sen kirjoittaa joutohetkinään ja painattaa, luovuttamalla valtiolle osan maksumääräyslipuistaan latomisen, painamisen ja paperin maksuksi. Myydyistä kirjoista hän sitte saa vastaavan korvauksen.

Papit, aivan niinkuin sanomalehdentoimittajat, ovat niiden kustannettavat, jotka tahtovat kuulla heidän saarnojansa.

Rammat ja muut, jotka eivät kykene täyttämään työarmeijan jäsenelle kuuluvia velvollisuuksia, saavat siitä huolimatta täyden osansa työn tuloksista. Se tosiasia, että he ovat ihmisiä, oikeuttaa heidät saamaan täyden osan kaikesta hyvästä, mitä maa tuottaa, tuottakoot itse vähän tai ei mitään.

Yhdysvaltain eri valtioiden hallitukset ovat hyödyttöminä poistetut.

Kaikki muut sivistyneet kansat ovat järjestäneet työn ja kansalaistensa käyttämisen samalla tavalla kuin Yhdysvallat ja he käyvät vapaata kauppaa keskenään. Joka vuoden alussa tasoitetaan eri maiden saamiset sellaisilla tavaroilla, jotka kaikkialla ovat käypiä.

Uusi asiain järjestys tekee kansoille mahdolliseksi elää ilman suruja ja seuraus siitä on, että useimmat terveruumiiset miehet ja naiset saavuttavat 85—90 vuoden ijän.

Näin kertoi minulle tri Leete useiden keskustelujen kuluessa uudesta yhteiskuntajärjestyksestä. Tohtori puhui suurella innostuksella valtiosta, jossa hän elää, eikä epäillyt kutsua sitä tuhatvuotiseksi valtakunnaksi.

Tri Leete vapautti minut siitä surusta ja epävarmuudesta, jota tunsin vastaiseen toimintaani nähden työarmeijassa. Hän ilmoitti minulle, että minulle oli tarjona 19:nnen vuosisadan historian professorin paikka Shawmut opistossa Bostonissa.

TOINEN LUKU.

Kun ensi kertaa astuin Shawmut Opiston isoon saliin, jossa minun tuli pitää luentoni, huomasin lähellä salin ovea noin 40 vuoden ikäisen herran. Hän oli liian vanha, jotta olisin voinut häntä pitää ylioppilaana, ja kun en ollut häntä nähnyt, kun tri Leete minulle esitteli laitoksen professorit, olin jonkun verran utelias tietämään, mistä syystä hän läsnäolollaan kunnioitti ensimäistä luentoani.

Sydämellinen vastaanotto, joka oli osakseni tullut professorien puolelta, se tosiasia, että ylioppilaat täyttivät joka paikan salissa, vaikuttivat minuun kannustavasti ja kun yliopiston johtaja tri White oli muutamilla imartelevilla sanoilla esittänyt minut elävänä todistajana 19:nnen vuosisadan sivistyksestä, aloin luentoni mitä paraimmassa mielentilassa.

Puheeni oli tietysti kokonaan niiden sanojen vaikutuksen alaisena, mitkä tri Leete oli minulle lausunut 19:nnen ja 20:nnen vuosisadan eduista ja varjopuolista toisiinsa verraten.

Minä selitin, että kuulijoiden ei pitänyt minulta odottaa mitään yleiskatsausta kummankin vuosisadan sivistyksen omituisuuksista, ei myöskään mitään nykyisen asiaintilan ylistystä. Minä tahdoin vaan kosketella eräitä olosuhteita, joita voidaan pitää kummankin vuosisadan tunnusmerkkeinä.

Yhdeksännentoista vuosisadan ajanhengen tunnusmerkkinä kuvailin mieletöntä kilpailua. Tässä inhottavassa taistelussa täytyi ihmisen "pettää, kehua, tunkea toisia syrjään, väärentää, ostaa liian halvalla ja myydä liian kalliilla hinnalla, hävittää kilpaileva liike, jonka avulla hänen naapurinsa elätti pienokaisiaan, houkutella ihmisiä ostamaan, mitä heidän ei olisi pitänyt ostaa, ja myymään, mitä heidän ei olisi pitänyt myydä, riistää työntekijöitään, kiristää velallisiaan ja pettää velkojiaan"[1], voidakseen elättää niitä, joiden elättäminen oli heidän velvollisuutensa. Minä osotin, että 19:nnen vuosisadan lopulla "on täytynyt olla paljon sellaisiakin henkilöitä, jotka olisivat mieluummin uhranneet oman elämänsä, jos siitä yksistään olisi ollut kysymys, kuin pitäneet sitä yllä toisien käsistä riistetyllä leivällä"[2]. Minä esitin, että tämä mieletön ja tuhoisa kilpailu aina oli jäytänyt ihmisten henkeä ja ruumista ja että tämä kalvava kuume vielä oli pahentunut täydellisen köyhtymisen alituisesta pelosta. Epävarmuuden kummitus oli vainonnut 19:nnen vuosisadan ihmistä askel askeleelta, se oli hänen kanssaan istunut pöydässä, hänen kanssaan noussut vuoteeseen ja kuiskannut hänelle: "Tee sinä työtä kuinka paljon tahansa, nouse ani varhain ylös ja raada myöhäiseen iltaan, ole viekas ryöväri tai rehellinen palvelija — et sittenkään koskaan voi olla varma asemastasi. Nyt voit olla rikas, mutta kuitenkin voit vielä tulla köyhäksi. Jätä lapsillesi perinnöksi kuinka suuria rikkauksia tahansa — et kuitenkaan voi koskaan ostaa varmuutta siitä, ettei poikasi joudu joskus palvelemaan nykyistä palvelijaasi tai ettei tyttäresi täydy joskus myydä itseänsä leivän tähden."[3].

[1] S. 227, 228.

[2] S. 227.

[3] S. 264.

Sata kolmetoista vuotta sitte raatoivat ihmiset kuin orjat, kunnes olivat näännyksissä, saamatta silti edes varmuutta siitä, etteivät köyhdy tai kuole tuskallista nälkäkuolemaa. Tänään, siunatun yhdeksännentoista vuosisadan lopussa, vaeltakoon ihmiskunta vapauden, turvallisuuden, onnellisuuden ja tasa-arvoisuuden ruusunhohtoisessa valossa. Kahdennenkymmenennen vuosisadan nuoriso nauttikoon etevissä kouluissa erinomaista opetusta ja valitkoon kolmivuotisen oppiajan päätettyään vapaasti alansa. Työarmeijassa palvellessaankin sallikoon työajan lyhyys heidän edelleen kehittää henkistä sivistystään ja jääköön heille kuitenkin enemmän lepoaikaa kuin sata vuotta sitte olisi katsottu sopivaksi tehtaissa, maanviljelystyössä ja muilla toimialoilla.

Vapaina kaikista suruista, ollen täydellisesti sopusoinnussa toisten ihmisten kanssa, ilman valtiollisten puolueiden häiritsevää vaikutusta, omistaen rikkauksia, jommoisia kansain historia ei tunne, voisimme todella sanoa: "Ihmiskunnan pitkä, kolkko talvi on ohitse. Sen kesä on tullut. Se on murtanut kotelonsa. Taivas on sen tarkoitusperänä"[1].

[1] S. 240.

Minä olin puhunut innostuksella, niin, syvällä liikutuksella ja odotin ainakin suosiollista vastaanottoa puheelleni. Mutta ainoastaan yksityisiä ja kylmiä suosionosotuksia kuului, kun olin lopettanut esitykseni. Tuskin neljäs osa salissa olevista ylioppilaista katsoi vaivakseen osottaa yhtyvänsä esittämiini mielipiteisiin ja nämäkin harvat näyttivät enemmän kohteliaisuudesta kuin sydämellisestä myötämielisyydestä tuovan julki suosionsa. Tämä kylmä vastaanotto oli minulle sellainen pettymys, etten ollut tarpeeksi rohkea heti jättääkseni istuinpaikkaani ja mennäkseni ylioppilasjoukkion läpi näiden poistuessa salista.

Olin senvuoksi jotain puuhailevinani pulpettini ääressä, kunnes kaikki olivat lähteneet tiehensä, lukuun ottamatta herraa, joka sisäänastuessani oli kiinnittänyt huomiotani. Hän jäi ovelle seisomaan, silminnähtävästi odottaen poistumistani.

"Te kuulutte yliopistoon", kysyin minä, peittääkseni hämillisyyttäni.

"Kuulun toki", vastasi hän huulillaan keveä hymy, joka vaati minua edelleen kyselemään.

"Arvattavasti minulla on ilo teissä oppia tuntemaan yksi herroista virkaveljistäni", jatkoin minä. "Nimeni on West."

"Vielä kuukausi takaperin olin professori Forest, teidän edeltäjänne 19:nnen vuosisadan historian opettajana. Nyt olen yksi pedelleista[1] ja esimieheni on ystävällisesti antanut minun hoidettavakseni juuri tämän salin."

[1] Pedelleiksi sanotaan eräänlaisia yliopiston vahtimestareja. Suom. muist.

Viime päivinä olin kuullut niin paljon uutta ja hämmästyttävää, etten juuri vähästä hämmästynyt.

Mutta että yliopiston professorin toimeksi voitiin antaa saman salin puhtaana pitäminen, jossa hän sitä ennen oli opettanut, se kaikui niin uskomattomalta ja avasi omaan vastaiseen uraani nähden niin epämiellyttäviä näköaloja, etten voinut salata hämmästystäni.

"Ja mikä on aiheuttanut tämän kummallisen paikanmuutoksen?" kysyin minä.

"Vertaillessani ihmiskunnan sivistystä ja tilaa vuonna 1900 ja vuonna 2000 tulin toisiin johtopäätöksiin kuin te", vastasi Forest.

"Ette kai toki tahtone väittää, että ihmisillä viime vuosisadan lopulla oli paremmat olot kuin nykyisellä polvella?" kysyin minä, samalla hämmästyneenä ja uteliaana.

"Se on tosiaankin minun mielipiteeni", sanoi Forest.

"Tämän omituisen katsantokannan voin selittää vain siten, että teillä ei ole ollut tilaisuutta persoonallisesti tutkia oloja, jotka teistä näyttävät niin kiitettäviltä", huudahdin.

"Minun täytyy tietysti myöntää, että olen oppini saanut kirjastoistamme ja että te 19:nnen vuosisadan sivistystä koskevien mielipiteittenne tueksi voitte vedota persoonalliseen kokemukseenne", vastasi Forest. "Sitävastoin ette kai niin hyvin tunne asian nykyistä tilaa. Te olette ammentaneet tietonne 20:nnestä vuosisadasta yhdestä ainoasta lähteestä, ja tämä lähde on tri Leete. Minä voinen siis väittää, että minulla on tarkemmat tiedot teidän aikanne sivistyksestä kuin teillä meidän oloistamme, koska minä voin vedota useampiin todistajiin kuin te."

"Sitte ette hyväksy mielipiteitä, joita esitin luennossani?"

"Teidän esitelmänne julkaistaan epäilemättä kaikissa hallituksen lehdissä, siis melkein kaikissa maan sanomalehdissä", vastasi Forest, välttäen antamasta suoraa vastausta kysymykseeni.

"Te puhutte hallituksen lehdistä", kysyin ihmeissäni. "Onko hallituksella sanomalehtiä ja tarvitseeko se äänenkannattajia?"

"Tietysti hallituksella on omat lehtensä. Ja on yhtä vaikeaa kuin epämiellyttävää julkaista lehteä, joka hallitusta moittii tai vastustaa. Meillä on senvuoksi hyvin vähän sellaisia lehtiä."

"Mutta sanoihan tri Leete minulle: "Meillä ei ole puolueita eikä politikoitsijoita, ja vallanhimo ja lahjojenotto ovat sanoja, joilla on nykyään vain historiallinen merkitys."[1]. Ja nyt te puhutte hallituksen vastustajista ja heidän sanomalehdistään?" Tätä lausuessani ilmeni epäilystä sekä äänessäni että katseissani, mutta herra Forest ei siitä joutunut hämilleen.

[1] S. 48.

Hän purskahti äänekkääseen nauruun ja sanoi sitte: "Suokaa anteeksi iloisuuteni, mutta tri Leete on suuri leikinlaskija ja hän on aina varma, että leikkipuheellaan saa kuulijakunnan nauramaan! Todellakin! Tämäpä on verratonta! Olisinpa tahtonut nähdä hänen naamansa, kun hän teille kertoi nämä ilmestykset."

Ja Forest puhkesi uudestaan nauramaan, niin että kyyneleet silmistä tippuivat.

"Pyydän anteeksi, herra West", jatkoi herra Forest, kun hänen iloisuuteensa vastasin vaitiololla. "Mutta te ymmärtäisitte kyllä minua ja yhtyisitte todennäköisesti nauruuni, jos tuntisitte tri Leeten yhtä hyvin kuin minä ja sitte kuulisitte hänen puhuvan politikoitsijoiden puutteesta. Mutta tahdon tässä heti selittää", lisäsi herra Forest rauhallisemmalla äänellä, "etten suinkaan halveksu tri Leeteä. Hän on hiukan häikäilemätön kujeilija ja ovela politikoitsija; muutoin niin hyvä mies, kuin meidän aikanamme suinkin on mahdollista."

"Tri Leete on politikoitsija?" kysyin uudelleen hämmästyen.

"Onpa kylläkin. Tri Leete on hallituspuolueen vaikutusvaltaisin johtaja Bostonissa. Hänen vaikutustaan saan kiittää, että vielä olen yliopiston kanssa tekemisissä."

Forest huomasi, etten käsittänyt tätä selitystä ja lisäsi sentähden: "Kun minä, vertaillessani kummankin vuosisadan sivistystä, tulin siihen johtopäätökseen, että kommunismi oli osoittautunut erehdykseksi, pantiin minut syytteeseen opiskelevan nuorison viettelemisestä ja turmelemisesta. Tuomio, tällaisissa tapauksissa tavallinen, kuului: "houruinhuoneeseen suljettava." Sillä meidän vallanpitäjiemme mielestä voi vain mielipuoli nousta parasta yhteiskuntajärjestystä vastaan, mikä ihmiskunnalla milloinkaan on ollut. Tri Leete selitti kuitenkin, että minun mielipuolisuuteni oli niin vaaratonta laatua, että sulkeminen houruinhuoneeseen oli tarpeeton, samalla kun se tulisi kalliiksikin. Minä voisin vielä ansaita ylläpitoni, toimittamalla helpompia töitä yliopistorakennuksessa. Siten olisin professoreille ja ylioppilaille elävänä varoituksena, että olisivat varovaisia puheissaan ja opeissaan."

"Ylioppilaat näyttävät olevan teidän mielipidettänne, sillä he ottivat puheeni hyvin kylmästi vastaan", huomautin, kääntääkseni keskustelun toisaalle ja estääkseni isäntäni ominaisuuksia enää joutumasta puheen alaisiksi.

Forest'in läpitunkevat, harmaat silmät katselivat silmänräpäyksen ajan omiini. Sitte hän sanoi ystävällisesti.

"Uskon, että olette puhuneet vakaumuksenne mukaan, herra West. Mutta eikö teistä ole tuntunut, ettette ole tehneet oikeutta ajallenne ja aikalaisillenne. Pakottiko kilpailu tosiaankin jokaisen pettämään naapuriaan, nylkemään työmiehiään, kuristamaan velallisiaan ja riistämään leivän toisen suusta? Olivatko tosiaankin teidän aikanne useimmat ihmiset pettureita ja verenimijöitä? Olivatko kaikki työmiehet orjia, jotka joka päivä tekivät työtä, kunnes nääntyivät? Aikakauskirjoista ja historiallisista teoksista tiedän hyvin, että suurten ammattiyhdistysten jäsenet teidän päivinänne usein tekivät lakkoja, koska pitivät kahdeksaa tuntia työpäivänä ja kieltäytyivät hyvää maksuakin vastaan tekemästä työtä 9 tai 10 tuntia. Siitä päättäen teillä oli voimakas, ylpeä ja riippumaton työväenluokka, ja minusta on melkein loukkaus sanoa heitä orjiksi. Ja mitä tyttöihin tulee, olen lukenut valituksia siitä, että perheenemäntien teidän aikananne oli hyvin vaikeata saada itselleen apulaista ja että keittäjättäret ja palvelijattaret kykynsä mukaan saivat kahdesta viiteen dollariin viikossa ynnä ruoan. Siveällä tytöllä ei siis ollut mitään syytä "myydä itseään leivästä." Tosin ei teidänkään päivienne sivistys ollut likimainkaan vioista vapaa. Itse asiassa ei mikään maan päällä ole täydellistä. Mutta teidän kuvauksenne 19:nnen vuosisadan sivistyksestä oli niin synkästi väritetty, että ylioppilaat, jotka hekin tietävät jotain noiden päivien historiasta, eivät mitenkään voineet innostua luennostanne. Se tuskin olisi voinut olla mahdollista jo siitäkin syystä, että useat näistä nuorista miehistä eivät lähimainkaan niin ehdottomasti ihaile nykyisiä oloja kuin te. Puhun aivan suoraan, herra West, ja toivon että annatte anteeksi avomielisyyteni. Tahtoisin tehdä teille palveluksen, kuvaamalla teille olojamme, laitoksiamme ja ihmisiämme aivan sellaisina kuin ovat."

Hänen äänessään oli niin lämmin sävy ja hänen katseensa niin ystävällinen, etten voinut olla poismennessäni puristamatta hänen kättään, vaikkakin kaikki hänen sanansa olivat suunnatut ystäviäni ja omia mielipiteitäni vastaan ja senvuoksi minuun koskivat. Menin alakuloisena kotiin, mielessäni punniten niitä vastaväitteitä, joita Forest oli esittänyt luentoani vastaan.

Tapasin tri Leete'n ja naiset yhdessä. Edith kysyi minulta, oliko ensimäinen esiintymiseni professorina käynyt toivomusteni mukaan. Periaatteeni on olla aina suora ja rehellinen. Minä kerroin sentähden ystävilleni asiain menon, luentoni pääsisällyksen, kylmän vastaanoton, jonka se sai osakseen, ja oman pettymykseni. Mainitsin myös, että herra Forest oli arvostellut puhettani, ja myönsin, että hänen eroava mielipiteensä oli oikeutettu sikäli, että olin väittänyt kaikissa 19:nnen vuosisadan ihmisissä olleen ne paheet, jotka kilpailu minun aikanani oli kasvattanut ainoastaan yksityisissä. Sanoista, jotka Forest oli lausunut tri Leete'stä, en luonnollisesti maininnut mitään.

Minun kertomukseni ei nähtävästi tehnyt tri Leete'en aivan mieluista vaikutusta. Lyhyen vaitiolon jälkeen hän sanoi: "Arvelen, että häikäilemätön kilpailu 19:nnen vuosisadan lopulla ehdottomasti pienemmässä tai suuremmassa määrässä turmeli koko kansan — useimmissa tapauksissa suuremmassa määrässä. Senvuoksi pidän luentoanne erinomaisena esityksenä johtavista periaatteista enkä luule, että teidän olisi syytä tuumaakaan väistyä omaksumastanne kannasta. Kylmän vastaanoton, jonka saitte osaksenne, ei tarvitse teitä huolestuttaa. Se on Forest'in opettaja-ajan seurauksia. Hän on ylioppilaittemme päihin kylvänyt väärät mielipiteensä, sokean kunnioituksensa vapaata kilpailua ja vastenmielisyytensä asiain nykyistä järjestystä kohtaan. Teidän tehtävänne on nyt selittää noille nuorille miehille kummankin yhteiskuntajärjestyksen arvo toisiinsa verraten. Alinomaa koettamalla johtaa ylioppilaita harhaan panee Forest kärsivällisyytemme lujalle koetukselle. — Onko hän teille maininnut olleensa teidän edeltäjänne?"

"Hän teki sen, kun häneltä kysyin, kuuluiko hän opettajistoon. Hän sanoi, että hänet oli erotettu "kerettiläisyyden" tähden ja että hän saa teitä kiittää siitä, että pääsi verrattain lievällä rangaistuksella."

"Forest'in tapa ei ole salata mielipiteitään, ja uskallan siis olettaa, että hän on teille antanut kauniin kuvauksen tri Leete'stä", sanoi isäntäni hymyillen.

Asiain sillä kannalla ollen oli minusta tarkoituksenmukaisinta toistaa mielipiteet, jotka Forest oli lausunut tri Leete'stä, varsinkin kun ne eivät olleet ilkimielisiä, vaan pikemmin imartelevia isännälleni. Voin ehkä lisätä, että olin hiukan utelias kuulemaan, mitä tri Leete'llä oli sanottavaa Forest'in väitteeseen, että hän oli politikoitsija ja hallituspuolueen johtaja.

Sanoin siis: "Forest nauroi sydämellisesti, kun toistin sananne, ettei teillä ole puolueita eikä politikoitsijoita. Hän sanoi teitä leikinlaskijaksi, ovelaksi politikoitsijaksi, hallituspuolueen johtajaksi ja kunnon mieheksi."

Tri Leete hymyili hiukan tuimasti, kun hän vastasi: "Se on luonteentodistus, josta minun oikeastaan pitäisi olla ylpeä, koska sen on lausunut morkkaajaksi muuttunut arvostelija. Mitä tulee Forest'in väitteeseen, että olisin politikoitsija, voin siihen vaan vastata, etten koskaan ole ollut missään virassa; ja se seikka, että hallitus erikoistapauksissa kysyy neuvoani, ei kai tehne minua hallituspuolueen johtajaksi, sillä se kunnia on tullut usein muidenkin kansalaisten osaksi. Valtiollisia puolueita meillä ei ole. On tietysti muutamia parantumattomia moittijoita, joita, niinkuin Forest'ia, on mahdoton tyydyttää, ja joitakuita radikaalisia riitapukareita. Mutta heihin ei panna paljon huomiota, kunhan vain eivät häiritse ihmisten rauhaa. Jos he sen tekevät, lähetämme me heidät parannuslaitokseen, jossa heitä hoidetaan sopivalla tavalla."

Vaikka viimeiset sanat lausuttiinkin tavallisella kevyellä keskustelusävyllä, tekivät ne kuitenkin minuun syvän vaikutuksen. "Jos he sen tekevät, lähetämme me heidät parannuslaitokseen, jossa heitä hoidetaan sopivalla tavalla." Eikö tämä todistanut oikeaksi Forest'in väitettä, että ne, jotka uskalsivat vastustaa kommunismia, melkein aina tuomittiin suljettaviksi houruinhuoneeseen.

Epämieluisat ajatukseni keskeytti Edithin hempeä ääni: "Minä arvelen, rakas isä", sanoi hän, "että herra Forest on yhtä kunniallinen kuin hyväätarkoittavakin mies, ja hänen pitäisi sallia lausua ajatuksensa, vaikkapa ne olisivat vääriä tai omituisiakin. Ylioppilaat epäilemättä lopuksi huomaavat, että meidän yhteiskuntajärjestyksemme on niin hyvä kuin se olla voi. Sitäpaitsi on huvittavaa kuulla joskus toisiakin mielipiteitä."

Isällisellä hellyydellä laski tri Leete oikean kätensä Edithin runsaille kiharoille ja sanoi: "Naiset Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n hovissa pitivät myös erittäin huvittavina mielipiteitä, jotka aiheuttivat vallankumouksen ja maksoivat monille "huvitetuista" naisista ja herroista heidän päänsä, jotka giljotiini katkaisi. — Ajatukset ovat tulikipunoita, jotka helposti voivat aiheuttaa tulipalon, jollei niitä tarkasti valvota."

KOLMAS LUKU.

En ollut koskaan erityisesti tutkinut kansantaloutta eikä siis koskaan ollut juolahtanut mieleeni tutkistella taloudellisten periaatteiden arvoa. Vapaa kilpailuko vai omaisuuden yhteyskö olisi, ihmiskunnalle edullisempi — tämä kysymys ei ollut vielä koskaan juolahtanut mieleeni. Kun siis Tri Leete yhtä varmalla kuin vaikuttavalla tavallaan selitti, kuinka yhteiskunta vapaan kilpailun poistamisen jälkeen oli järjestetty, en edes ollut huomannut, että tämä järjestys lepäsi kommunistisilla periaatteilla. Minä arvelin, että ihmiskunta oli luonut itselleen tuhatvuotisen valtakunnan, ja kun tri Leete sanoi minulle, että kaikki ihmiset 20:nnen vuosisadan lopulla elivät yhtä mukavasti, melkeinpä ylellisesti, kuin hän itsekin, silloin en epäillyt, että jokaisen täytyi olla tyytyväinen uuteen yhteiskuntajärjestykseen.

Mutta ylioppilaiden puolelta osakseni tullut kylmä vastaanotto ja keskusteluni herra Forest'in kanssa opettivat minulle, etteivät kaikki Yhdysvaltain asukkaat Herran vuonna 2000 pitäneet nykyistä yhteiskuntajärjestystä tuhatvuotisena valtakuntana, ja minun täytyy myöntää, että tämä huomio koski minuun kipeästi. Sillä suloinen rauha, ennen tuntematon levollisuus oli astunut sydämmeeni, kun tri Leete kertoi rajattomasta onnellisuudesta, jota ihmiskunta sai nauttia 20:nnellä vuosisadalla.

Uusi asemani velvoitti minua nyt perusteellisesti tutkimaan kansantaloudellisia kysymyksiä. Tosin olisin yksinkertaisesti voinut kuvailla yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja Yhdysvalloissa edellisen vuosisadan lopulla ja ne taustana ylistellä uutta asiain järjestystä; mutta se ei olisi minua itseäni tyydyttänyt. Tahdoin itse perusteellisesti ja vertaillen tutkimalla saada selville, kummalle taloudellisista suunnista etusija oli myönnettävä. Senvuoksi seurustelin herra Forest'in kanssa, saadakseni kuulla hänen perustelunsa tri Leete'in esittämiä oppeja vastaan. Tämä seurustelu herra Forest'in kanssa ei tavallaan ollut minulle aivan mieluisa, minut kun aina valtasi epämieluisa tunne ajatellessani, että Forest'in mielipiteet ja periaatteet osottautuisivat oikeammiksi. Sillä Forest'in mielipiteiden voitto oli minusta sama kuin palaaminen oloihin, jotka olivat minulle perinpohjin vastenmieliset tuottamiensa surujen ja epämukavuuksien tähden. Minusta näytti tri Leeten valtiojärjestys paratiisilta, josta Forest tahtoi minut karkoittaa.

Seuraavissa luennoissani rajoituin tarkasti kuvaamaan "työmarkkinoita" Bostonissa v. 1887. Huolellisesti karttaen kaikkia liioitteluja vedin esillä olevista tosiasioista ainoastaan eittämättömiä johtopäätöksiä. Minä osotin, kuinka pääoma ja työ kumpikin olivat kärsineet noiden päivien lukuisista lakoista ja ylistin nykyistä asiain järjestystä, koska se tekee tuollaiset järjettömät taloudelliset taistelut mahdottomiksi.

Luentojeni jälkeen keskustelin aina herra Forest'in kanssa, joka oli yhtä halukas puhumaan uudesta yhteiskuntajärjestyksestä kuin tri Leete.

"Hallituksen ystävät sanovat minua parantumattomaksi morkkaajaksi", sanoi Forest, "ja he ovat oikeassa, joskin voisivat pukea arvostelunsa hiukan kohteliaampaan muotoon ja sanoa, että olen taipuvainen arvostelemaan ja punnitsemaan kaikkia asioita. Jokaista hallitusta, jonka alaisena kohtalo minut asettaa elämään, tutkisin ja arvostelisin, olipa hallitus hyvä tai huono. Minä en kanna mitään kaunaa niitä miehiä vastaan, jotka tänään hallitsevat Yhdysvaltoja. Päinvastoin myönnän, että he osottavat suurempaa viisautta, tarmoa ja kärsivällisyyttä toiminnassaan kuin sen hallituksen jäsenet, joka erosi 12 vuotta sitte. Johtavat periaatteet ovat väärät ja senpätähden täytyy seuraustenkin olla huonot, tehköön hallitus mitä tahansa, paikkaillakseen huonon järjestelmän huonoja seurauksia".

"Arvelette siis, että nykyinen järjestelmä on aivan väärä?" kysyin minä.

"Voitteko sitä epäillä?" vastasi Forest. "Katselkaahan ympärillenne. Onko johtavana perusajatuksena luomakunnassa yhtäläisyys vai erilaisuus. Te löydätte usein yhdennäköisyyttä, ette koskaan yhtäläisyyttä. Kasvientutkijat ovat koonneet tuhansittain lehtiä, jotka ensi silmäyksellä näyttävät aivan yhtäläisiltä; mutta huolellisesti tutkimalla ovat he keksineet aivan varmoja eroavaisuuksia. Erilaisuus on luonnonlaki ja jokainen yritys saada aikaan ehdotonta yhtäläisyyttä on luonnonvastainen ja järjetön. Sellaiset yritykset ovatkin kaikki menneet myttyyn. Kun muutamat ensimäisistä kristityistäkin, lähimäisrakkauden johdattamina, ottivat keskuudessaan käytäntöön omaisuuden yhteyden, ei tämä luonnonvastainen yritys ollut pysyväistä laatua. Itse Prokrustes vainaja ei voinut tulla toimeen yhdellä vuoteella kaikkia varten; hän tarvitsi niitä kaksi, yhden pitkiä ja yhden lyhyitä uhrejaan varten, jotka joutuivat hänen käsiinsä. Mekin voisimme asettaa niin, että vastedes kaikkien miesten pituus on kuusi jalkaa, rintakehä ympärimitaten 42 tuumaa, nenä kreikkalainen, silmät siniset, tukka ruskea ja ääni tenoriääni, yhtä hyvin kuin voimme koettaa pakottaa kaiken elämän kommunistisessa yhteiskunnassa yhtäläisyyden pakkoröijyyn, luullen, että ihmisellä siinä muka on hyvä olla — Ottakaamme vaan henkisten ja ruumiillisten lahjojen erilaisuuden ohessa huomioon erilaiset taipumukset ja erilainen maku, ja toiminta-alojen moninaisuus ja vastatkaamme sitte kysymykseen, voiko ehdottomaan yhtäläisyyteen perustettu yhteiskuntajärjestys olla pysyvä".

"Jos olen muodostanut itselleni oikean kuvan yhteiskuntanne järjestelystä, niin olette tunnustaneet kaikkien ihmisten oikeuden ylläpitonsa saamiseen, antamalla jokaiselle yhtä suuren osan työn tuloksista; mutta te olette myös antaneet jokaiselle tilaisuuden valita sellaisen toiminta-alan, josta hän eniten pitää. Te olette edelleen yhteen ammattikuntaan kuuluvat työmiehet jakaneet osastoihin ja asteisiin, kannustaaksenne heitä pyrkimään kunnianhimoaan tyydyttääkseen yhä korkeampiin asteisiin, ja olette siten luoneet asemien eroavaisuuden, joka vastaa ihmisten erilaisuutta, josta äsken huomautitte".

"Niin on", sanoi Forest. "Olemme ensin tunnustaneet yhtäläisyyden periaatteet ja sitte jäsentäneet yhteiskuntamme erilaisuuden perustuksella, jolla tavoin pääsimme suoraan tunnustamasta sitä tosiasiaa, että uusi yhteiskuntajärjestys sekä oppiin että todellisuuteen nähden on epäluoma. Kysymys, johon meidän on vastattava, on hyvin yksinkertainen: "Olemmeko kaikki toistemme kaltaisia?" Jos niin on, silloin on kommunismi ainoa oikea yhteiskuntamuoto ja jokaisen pitäisi silloin saada yhtä suuri osansa yhteisen työn tuloksista. Jos emme ole kaikki yhtäläisiä, jos olemme sekä ruumiillisilta että henkisiltä kyvyiltämme erilaisia, jos työn tulokset ovat eri suuret, silloin ei ole mitään järkevää syytä jakaa työntuloksia tasan. Mutta me julistamme ensin yhtäläisyyden periaatteen ja väitämme, että me tämän yhtäläisyyden perustalla panemme tasan työn tulokset; — ja sitte me ja'amme kaikki työmiehet oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan ensimäisen, toisen ja kolmannen luokan työmiehiin… Ja useissa tapauksissa ovat nämä luokat vielä jaetut kahteen asteeseen, ylempään ja alempaan. Tästä siis näemme, että työmiehet on jaettu kuuteen osastoon ja vieläpä nimenomaan sillä perustuksella, että heidän kykynsä ovat erilaiset. Että heidän ahkeruutensakin on erilainen, sitä ei suoraan tunnusteta, mutta on kuitenkin tosiasia. Ihmisten erilaisuus siis suoraan tunnustetaan; mutta työn tulokset jaetaan tasan yhtäläisyyden nimessä.

"Nyt on epäilemättä jokaisella", jatkoi Forest ponnella, "luonnollinen oikeus toimintansa hedelmiin. Mutta me otamme ensi asteen oivalliselta työntekijältä osan hänen työnsä tuloksista, antaaksemme sen kuudennen osaston jollekin laiskurille. Luonnollisesti se on suoraa ryöväystä, joka ei edes kätkeydy "hallitusperiaatteen" kuluneeseen vaippaan; sillä tunnustammehan, jakamalla työmiehet erilaisten kykyjen perustuksella kuuteen osastoon, suoraan, että yhtäläisyys "on hölynpölyä". — Kuitenkin tuomitaan kaikki, jotka eivät pidä ahkeran riistämistä laiskan hyväksi korkeimpana valtioviisautena, paraimman yhteiskuntajärjestyksen vihollisiksi, mistä ihmiskunnan historia tietää kertoa."

"Te olette joihinkin määrin 19:nnen vuosisadan sivistyksen puolustaja", vastasin minä. "Mutta meidän aikanamme monet työväen johtajat nimittivät työnantajia "palkanvarkaiksi", s. o. näitä syytettiin siitä, että olivat itselleen ottaneet liian suuren osan työn tuloksista saadusta rahasta ja antaneet työmiehille liian vähän palkkaa. Minusta näyttää kaiken omaisuuden tasanjako paljoa oikeammalta kuin jakotapa, jonka mukaan verrattain vähäinen joukko työnantajia voi rikastua työtätekevän monilukuisen kansan kustannuksella".

"Minä en ole mikään 19:nnen vuosisadan sivistyksen puoltaja", huudahti Forest. Minä väitän vaan, että vapaa kilpailu, joka oli vallalla sata vuotta sitte, on paljoa parempi kuin kommunismi, jonka alaisina nyt työskentelemme. Työnantajien väärä voitto, josta te puhutte, olisi helposti ollut autettavissa, jos teidän työmiehenne olisivat yhtyneet osuus- eli kumppanuskuntiin. Sata vuotta sitte ei ollut olemassa mitään lakia, joka olisi estänyt tusinaa suutareita vuokraamasta itselleen huoneustoa ynnä höyryvoimaa, ostamasta muutamia ompelu- y. m. koneita ja valmistamasta omaan laskuunsa jalkineita. Eikä ollut mitään lakia, joka olisi kieltänyt muita työmiehiä ostamasta jalkineitaan ainoastaan tällaisilta työkunnilta. Jos niin olisi tehty, olisivat työkunnan osakkaat saaneet tehtailijan, tukkukauppiaan, pikkukauppiaan ja työntekijän voiton, s. o. kaiken voiton mikä yleensä työstä on saatavissa. Kaikkien ammattialojen työntekijät olisivat vähitellen liittyneet työkunniksi, niin ollen yhtähaavaa työnantajia ja työntekijöitä. — Jos työmiehet katsoivat paremmaksi olla käyttämättä tätä oikeutta ja tätä tilaisuutta; jos he eivät viitsineet ottaa niskoilleen itsenäisestä liikkeenharjoittamisesta johtuvia suruja ja vaaraa; jos he mieluummin tekivät työtä työnantajalle, jättäen tämän niskoille liikkeenjohtamisesta koituvat huolet ja uskallukset; silloin heillä ei myöskään ollut oikeutta valittaa yrittelijän voittoa, jonka he yhtä hyvin olisivat voineet saada.

"Ja kun teidän aikanne työmiehet olivat tyytymättömät palkkaan tai kohteluun, voivat he itselleen etsiä toisen toimen, jota meidän työmiehemme eivät voi, koska valtio on ainoa työnantaja. Periaatetta, että jokaisella on oikeus siihen, mitä hän tuottaa, ei milloinkaan kielletty teidän aikananne. Mutta me olemme yhdenvertaisuuden ja oikeuden nimessä hyväksyneet sen "oikeudenmukaisen" periaatteen, että ahkeraa saa ryöstää laiskan hyväksi. Jos 19:nnen vuosisadan työmiehet, sensijaan että uhrasivat lakkoihin jättiläissummia, olisivat työalan toisensa jälkeen perustaneet osuuskunnalliselle pohjalle, olisivat he verrattain vähällä vaivalla ratkaisseet sen, mitä te nimititte sosiaaliseksi, yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. — Meiltä taas olisitte silloin säästäneet sen inhottavan muodon, jonka mukaan meidän yhteiskuntamme on nyt järjestetty ja hallittu."

"Työväenjärjestöt ja metelit olivat vaan seurauksia pääoman keskittymisestä, jota oli kasaantunut suuremmat joukot kuin koskaan ennen", sanoin minä, toistaen tri Leeten mielipiteet tästä kysymyksestä. "Ennenkuin tämä kokoontuminen alkoi, kun kaupan ja teollisuuden harjottajina vielä olivat lukemattomat pienet, vähäisellä pääomalla varustetut liikkeet vähälukuisten mutta suunnattomalla pääomalla varustettujen suurliikkeitten asemesta, oli työntekijän asema työnantajaan nähden jotenkin vapaa ja riippumaton. Ja kun silloin pienikin pääoma tai uusi aate riitti hankkimaan jokaiselle uuden liikkeen, tuli työntekijöistä yhtämittaa työnantajia, eikä näiden luokkien välillä ollut määrättyä tai ylipääsemätöntä rajaa. Silloin ei tarvittu työväenjärjestöjä eikä myöskään voinut syntyä yleisiä lakkoja."[1]

[1] S. 42.

"Teidän sijassanne, herra West, en tekisi tri Leeten lauselmia omikseni", sanoi herra Forest hymyillen. "Tohtorilla on usein ollut tilaisuutta saada tässä asiassa todempia tietoja; mutta hän ei vaan tahdo luopua vääristä väitteistään. Minä ja muut olemme nämä hänen mielipiteensä niin usein kumonneet, että lopulla jo kävi yksitoikkoiseksi. Lakot eivät ole, niinkuin tri Leete sanoo, mikään verrattain uusi ilmiö kansantaloudellisella alalla. Yksi suurimpia lakkoja, joista historia meille kertoo, "Secessio in montem sacrum" (lähtö pyhälle vuorelle)[1], tapahtui jo v. 494 e. Kr. ja keskiajalla lakkasivat työläiset usein työstä, saadakseen korkeampia palkkoja, vaikka työ siihen aikaan oli paljoa lujemmin yhteen liitetty (ammattikunnat) kuin rahavalta. Ja mitä tulee työmiesten mahdottomuuteen päästä työnantajiksi, voin yliopiston kirjastosta näyttää teille saksalaisen lehden "Freie Presse", joka v. 1888 ilmestyi Chicagossa ja jossa sen toimittaja, kumotessaan sen ajan kommunistien samallaisia väitteitä, viittaa siihen tosiasiaan, että Chicagossa v. 1888 oli 12,000 saksalais-amerikkalaista, jotka olivat joko talonomistajia tai tehtailijoita tai muita itsenäisiä liikkeenharjoittajia. Kaikki nämä olivat varattomina, enimmiten englannin kieltä taitamattomina tulleet Chicagoon ja siellä päässeet hyvinvointiin, vieläpä useat rikkaiksikin. Tämä sotii sitä väitettä vastaan, että varattomat 19:nnen vuosisadan jälkipuoliskolla auttamattomasti olivat rahavallan kynsissä. — Ei mikään ole helpompaa kuin umpimähkään lausua väitteitä. Näiden väitteiden todistaminen on usein vaikeata. Ja tri Leete on suuri tuollaisissa huimissa tehtävissä".

[1] Rooman työtä tekevä alhaiso, plebeijit, lähtivät v. 494 e. Kr. miehissä pois kaupungista lähellä olevalle n. s. "pyhälle vuorelle", eivätkä tulleet takaisin, ennenkuin ylimykset, patriisit, olivat tehneet muutamia myönnytyksiä. Suom. muist.

"Mutta ettekö kaikki elä erittäin mukavasti?" kysyin toivossa saada kieltämättömiin tosiasioihin vetoamalla Forestia lopettamaan hyökkäyksensä uutta asiain tilaa vastaan. "Eikö teillä vallitse ennen tuntematon hyvinvointi? Ettekö ole hävittäneet köyhyyttä sukupuuttoon? Ja eivätkö nämä saavutukset ole pienten uhrausten arvoisia?"

"Me emme elä niinkään mukavasti. Meillä ei vallitse ennen kuulumaton hyvinvointi. Te tulette pian havaitsemaan, että arvioitte liian korkeaksi sivistyksemme sekä laadun että hedelmät. Ja mitä köyhyyden hävittämiseen tulee, niin on "saavutus" oleellisesti siinä, että rikastutamme taitamattomia, tuhmia ja laiskoja taitavien ja ahkerien naisten ja miesten työn tuloksilla. Sen tekin olisitte voineet tehdä 113 vuotta sitte, mutta te ette olleet tarpeeksi yksinkertaisia ja väärämielisiä, ryhtyäksenne tuollaiseen ryöväämiseen".

"Jos kansa on tyytymätön nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen, niin voihan se muuttaa sen", vastasin minä. "Teidän puheistanne päättäen ovat hallituksen vastustajat niin harvat, ettei sillä puolueella ole mitään merkitystä: tehän sanoitte minulle, että on vaan harvoja lehtiä, jotka hallitusta vastustavat. Tämä minusta näyttää todistavan sitä, että kansa yleensä on tyytyväistä nykyiseen asiain järjestykseen".

Forest näytti hyvin vakavalta, kun hän vastasi: "Te tietysti luulette, että meillä on sama vapaus kuin teillä 113 vuotta sitte. Mutta valtiollisessa elämässä on kaikki senjälkeen muuttunut. Teidän aikananne kansalaiset olivat hallituksesta kokonaan riippumattomat, lukuunottamatta ehkä virkamiehiä ja niitä, jotka suorittivat töitä valtion laskuun. Tänään hallitus ryhtyy kaikkeen ja melkein jokainen on välillisesti tai välittömästi korkeampien virkamiesten suosiosta enemmän tai vähemmin riippuvainen. Joka uskaltaa asettua julkisesti hallitusta vastaan, voi olla varma siitä, että virkamiehistön viha kohtaa häntä itseään, hänen sukulaisiaan ja ystäviään. Senvuoksi on hyvin vähän niitä, jotka ovat kylliksi rohkeita julkisesti uhmatakseen hallituksen vihaa, vaikka nykyinen asiain järjestys monille onkin suorastaan vastenmielinen".

"Miksei kansa sitte valitse kongressiin edustajia, jotka uusia lakeja säätämällä muuttaisivat nykyistä, nähtävästi niin epätyydyttävää asiain järjestystä?" kysyin minä, vakuutettuna siitä, että Forest morkkaamishalussaan oli liian paksulta käyttänyt mustia värejä.

"Kongressilla on nykyään vähän vaikutusvaltaa", vastasi Forest. "Valta on melkein tykkänään presidentin ja kymmenen ison osaston johtajan käsissä. Heillä on melkein rajaton valta, mikä jonkun verran muistuttaa "kymmenen neuvoston" valtaa Veneziassa niihin aikoihin, jolloin ylimysvaltainen tasavalta oli kunniansa kukkuloilla. Kun se saa joka henkilölle 24 vuoden ajaksi osottaa hyvän tai huonon paikan, vieläpä ottaa 45 vuotta täyttäneitä takaisin työarmeijaan ja siten saada epämieluiset henkilöt uudelleen valtansa alle, niin on meidän korkeilla hallintovirkamiehillämme tyrannivalta, jommoisesta ei kenenkään teidän ajan ruhtinaan mieleen juolahtanut edes uneksiakaan".

"Te tiedätte tietystikin", jatkoi herra Forest, että "ammattitaidottomain luokkaan luetaan kaikki kolmen ensimäisen vuoden työntekijät. Vasta tämän ajan kuluttua saa nuorukainen, jota siihen saakka voidaan käyttää mihin työhön tahansa johtajien määräyksen mukaan, valita erityisen toimialan!"[1] Te tulette näkemään, että nuo nuoret ihmiset noiden kolmen vuoden aikana ovat riippuvaiset esimiesten suosiosta tai epäsuosiosta. Nämä voivat määrätä rekryytille helppoa ja puhdasta, mutta myös yhtä hyvin likaista ja epäterveellistä työtä. Vastaväitteitä ei kärsitä. Sillä "ihminen, joka kykenee suorittamaan palveluksensa, mutta itsepäisesti kieltäytyy sitä tekemästä, voidaan asettaa toisista erilleen ja ruokkia ainoastaan vedellä ja leivällä, kunnes hän taipuu".[2]

[1] S. 56.

[2] S. 101.

"Te tiedätte edelleen, että joka henkilön työt merkitään kirjaan, ja ne, jotka ovat osoittaneet erityistä kuntoa, saavat palkinnoita, kun taas laiminlyöntejä rangaistaan."[1]. Tri Leete on epäilemättä myös teille sanonut, että "on mielestämme tarpeetonta asettaa nuorten koko tulevaa elämää riippumaan nuoruuden tavallisesta kevytmielisyydestä, ellei suurempia vikoja ilmesty sen ohessa ja kaikki jotka ilman erityisiä vikoja ovat suorittaneet ensimäisen asteen, voivat valita itsellensä alan, joka parhaiten vastaa kunkin taipumuksia." Mutta nyt ei ainoastaan käytöstä ja taitoa tutkita tarkasti, "vaan myös arvostelukirjojen näyttämä keskiarvo määrää, minkä arvoasteen kukin saa täysioikeutettujen työntekijäin keskuudessa."[2]. "Vaikka teollisuuden ja maanviljelyksen eri haarat vaativatkin erilaista sisällistä järjestystä aina luonteensa mukaan, on kuitenkin kaikkialla tapana jakaa työntekijät kykynsä perusteella kolmeen luokkaan ja useilla aloilla on nämä vielä jaettu kahteen osastoon. Oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan saa nuorukainen ensimäisen, toisen tai kolmannen luokan työntekijän arvon… Uusi luokkiin jako toimitetaan aina määräaikojen kuluttua…[3] Eräs tärkeimpiä ylimmän luokan jäsenyydestä johtuvia etuja on työntekijän oikeus saada valita joku ammattinsa haara tai toimiala erikoisalakseen."[4]. Tri Leete on kai teille myös kertonut, että mahdollisuuden mukaan huonoimmankin työmiehen toivomukset otetaan huomioon!… "Mutta nämä alempain työluokkain toivomukset, mikäli ne ovat sopusoinnussa toimialan yhteisten etujen kanssa, toteutetaan vasta sitte, kun ylempiin luokkiin kuuluvain vaatimukset on täytetty, joten he usein saavat tyytyä valintaan, mikä vastaa heidän vaatimuksiansa vasta toisessa tai kolmannessa sijassa, voidaanpa heidät, jos niin tarvitaan, muuttaa toiseen työhönkin. Tämä vapaa valitsemisoikeus astuu voimaan jokaisessa korotuksessa, ja jos joku menettää entisen arvoasteensa, on hän samalla myöskin vaarassa joutua vaihtamaan toimensa, josta hän pitää, toiseen vähemmän mieluisaan…"[5]. Yhteiskunnan tärkeimpiin toimiin pääsevät ainoastaan ensimäisen luokan jäsenet."[6].

[1] S. 98.

[2] S. 98.

[3] S. 98.

[4] S. 99.

[5] S. 99.

[6] S. 101.

"Nämä määräykset todistavat oikeaksi sen, mitä olen sanonut hallituksen mielivaltaisuudesta. Luutnantit, kapteenit, everstit nimittää asianomaisen ammattikunnan kenraali ja nämä taasen ovat noiden kymmenen suuren osaston kymmenen päämiehen käskyn alaiset. Nämä virkamiehet voivat antaa nuorille ystävilleen, jotka rekryytteinä astuvat työarmeijaan, kevyttä työtä ja hyviä todistuksia ja he voivat asettaa nämä nuoret ystävänsä tilaisuuteen päästä niin pian kuin he ovat suorittaneet ensimäiset kolme vuotta palvelusajastaan, heti jonkun ammattikunnan ensimäisen luokan ensimäiseen asteeseen. Ja tuollainen vaikutusvaltaisten ihmisten suosikki voi, vietettyään hauskan rekryyttiajan ja heti päästyään ammattikuntansa ensimäisen luokan ensimäiseen asteeseen, heti saada luutnantin arvon ja muutamissa vuosissa yletä korkeimpiin kunniavirkoihin. — Te ette voi kieltää, herra West, että meidän lakisäädöksemme tekevät mahdolliseksi tuollaisen suosikkijärjestelmän."

Minun täytyi myöntää, että sellaiset tapaukset voivat olla mahdollisia.

Herra Forest jatkoi: "Toiselta puolelta voivat sellaiset nuoret miehet, jotka eivät ole meidän hallituksemme loistavien tähtien poikia tai ystäviä, pitää itseään sangen onnellisina, jos he toisessa luokassa ollessaan saavat todistuksen, joka ei kokonaan riistä heiltä toivoa edelleen yletä arvoasteissa. Hallituksen julkisten vastustajien sukulaiset voidaan asettaa eri ammattikuntien kolmannen luokan toiselle asteelle ja heille voidaan antaa sellaiset todistukset, että heiltä on riistetty kaikki toivo päästä korkeampaan arvoasteeseen. Ja tuollainen suosikkijärjestelmä ei ainoastaan ole mahdollinen, vaan rehottaa se täydessä kukoistuksessa laajalti. Sellaisten ihmisten pojilta ja sukulaisilta, jotka ovat tunnetut hallituksen vastustajiksi, on huonompi olo kuin orjilla ja heitä kohdellaan usein kuin jalkapalloa."

"Eikö ole mitään tuomioistuinta, johon he voisivat valittaa?" kysyin minä.

"On. Väärin kohdellut vaimot ja miehet voivat valittaa tuomarille", vastasi herra Forest. "Mutta alemman luokan tuomarit ovat yksinkertaisesti henkilöitä, jotka ovat täyttäneet 45:nnen ikävuotensa ja jotka presidentti on nimittänyt tuomareiksi viideksi vuodeksi. Nämä tuomitsevat, niinkuin tri Leete teille kai on kertonut, kaikissa tapauksissa, jolloin työarmeijan jäsen on nostanut esimiestään vastaan kanteen väärästä kohtelusta. Kaikki sellaiset kysymykset ratkaisee yksi ainoa tuomari lopullisesti; kolme tuomaria määrätään ainoastaan erittäin raskauttavissa tapauksissa.[1] — Presidentin tuomareiksi nimittämät henkilöt ovat luonnollisesti hallituksen luottamusmiehiä ja ystäviä eikä heiltä voi odottaa, että he tuollaisia valituksia käsitellessään tuomitsivat hallituksen virkamiehiä vastaan ja "lainvihollisen" hyväksi. Ja kun sellaiset valitukset ratkaistaan lopullisesti, kantajan saamatta oikeutta vedota korkeampaan oikeuteen, niin ei väärää kohtelua osakseen saaneelle työarmeijan jäsenelle jää mitään muuta jälelle kuin palata vanhalle paikalleen, jossa hänen esimiehensä, jota vastaan hän on kanteen nostanut, ei luonnollisesti kohtele häntä paremmin kuin ennenkään. Päinvastoin saa "lainvihollinen" useimmissa tapauksissa kalliisti maksaa, että hän on kantanut upseeria vastaan. Seuraavassa jaossa luokkiin ja asteihin voi upseeri pistää tuon onnettoman ihmisen kolmannen luokan toiseen asteeseen, jollei häntä jo ole sinne alennettu. Joka tapauksessa voi suuttunut upseeri osottaa tyytymättömälle likaisimman ja epäterveellisimmän työn."

[1] 167—169.

Tämä Forestin luoma kuva oloista työarmeijassa näytti minusta sitä kauhistuttavammalta, kun vertasin sitä tri Leeten ruusunpunaisiin kuvauksiin. Minä olin siitä niin tyrmistynyt, etten kyennyt edes yrittämäänkään ryhtyä vastustamaan entisen professorin ja edeltäjäni kuvauksia ja johtopäätöksiä.

Oltuaan jonkun aikaa vaiti jatkoi nykyinen pedelli: "Ajatelkaa nyt mainitsemieni tosiasioiden yhteydessä, että "työntekijöillä ei ole äänioikeutta tai vaikutusvaltaa heidän esimiehiään valittaessa."[1] "Kunkin ammattialan kenraali nimittää kaikki alaisensa toimimiehet, mutta häntä itseään ei nimitetä, vaan hän valitaan äänestyksellä, … s. o. vaalin toimittavat ne, jotka ovat aikansa sillä alalla palvelleet ja saaneet eron."[2] Niin ovat siis, hyvä herra Vest, työarmeijan jäsenet 24 vuoden ajan esimiestensä suosiosta tai epäsuosiosta kokonaan riippuvia. Jos he tämän ajan kuluessa tahtovat saada kevyttä tointa, täytyy heidän sokeasti totella kaikkia käskyjä ja kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla pyrkiä suosioon. Heidän täytyy vaikuttaa äänivaltaisiin ystäviinsä niin, että nämä eivät ainoastaan äänestä hallituksen puolesta, vaan myöskin tekevät sen mahdollisimman mieltäosottavalla tavalla. Tilapäiset lahjat, kuten viini ja sikarit herättävät monissa upseereissa ystävällisiä tunteita; jollei työarmeijan jäsen käytä kaikkia tällaisia keinoja ja temppuja, on mahdollista, että hän 24 vuoden ajan saa viettää elämää, jonka rinnalla viljelysorjan tai hiilikaivostyömiehen elämän 150 vuotta siten täytyi näyttää kerrassaan kadehdittavalta. Sillä viljelysorja oli muistajalleen kuitenkin kallisarvoinen kappale, jota ei kevytmielisesti saanut hukata, samalla kun kaivosmies voi jättää työnsä ja muualta hakea itselleen tointa, jos työ tai kohtelu eivät häntä miellyttäneet. Sitävastoin työarmeijan jäsen, joka on joutunut tämän tai tuon upseerin vihan alaiseksi tai joka on asetettu yhteiskunnan vihollisten listalle, koska hänen äänivaltaiset sukulaisensa ovat äänestäneet hallitusta vastaan, — sellainen "teollisuusarmeijan" jäsen saa viettää elämää, jota hyvällä syyllä voimme nimittää "kahdeksikymmeneksi neljäksi vuodeksi helvettiä maan päällä".

[1] S. 153.

[2] S. 153.

"Te näette tästä, herra West, miksi kongressilla ei ole mitään vaikutusta. Suurin osa sen jäsenistä on alituisessa hommassa, saadakseen itselleen, sukulaisilleen ja ystävilleen suosionosotuksia sen kautta, että joka tavalla koettavat palvella hallitusta. Ja tämä on yhdenvertaisuus paraiten järjestetyssä yhteiskunnassa, mitä ihmiskunta koskaan on tuntenut! Tämä on se, mitä tri Leete nimittää inhimillisen onnellisuuden tuhatvuotiseksi valtakunnaksi."