KUINKA ÄKÄPUSSI KESYTETÄÄN

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1912.

Näytelmän henkilöt:

Eräs loordi.
RISTO SUKKI, päihtynyt kattilanpaikkuri, emäntä,
paashi, näyttelijöitä, metsämiehiä ja loordin
palvelijoita (johdannossa esiintyvi).
BAPTISTA, rikas padualainen ylimys.
VINCENTIO, vanha pisalainen kauppias.
LUCENTIO, Vincention poika, Biancan rakastaja.
PETRUCHIO, veronalainen ylimys, Katariinan kosija.
GREMIO, | Biancan kosijoita.
HORTENSIO, |
TRANIO, | Lucention palvelijoita.
BIONDELLO, |
GRUMIO, | Petruchion palvelijoita.
CURTIS |
Majisteri.
KATARIINA, äkäpussi, | Baptistan tyttäret.
BIANCA, hänen sisarensa, |
Eräs leskivaimo.
Räätäli, korukauppias, Baptistan ja Petruchion palvelijoita y.m.

Tapahtumapaikkana milloin Padua, milloin Petruchion maahovi.

JOHDANTO.

Ensimmäinen kohtaus.

Nummi. Kapakan edusta.

(Kapakan-emäntä ja Sukki tulevat.)

SUKKI. Kyllä minä teidät kynin, totta totisesti!

EMÄNTÄ. Jalkapuuhun, senkin kulkuri!

SUKKI. Senkin luuska! Sukit eivät ole mitään kulkureita. Silmäilkää aikakirjoja: me tulimme maahan Richard[1] valloittajan kanssa. Siis, paucas pallabris:[2] antaa maailman pyöriä. Hih! Hei!

EMÄNTÄ. Ettekö tahdo maksaa laseja, jotka särjitte?

SUKKI. En, en penniäkään. Pidä paikkas, Jeronimo![3] Mene kylmään sänkyysi lämmittelemään.

(Menee syrjään.)

EMÄNTÄ. Kyllä minä keinon tiedän: menen hakemaan neljännysmiestä.

(Menee.)

SUKKI. Neijännys-, viidennys- tai kuudennusmiestä: kyllä minä hänelle vastaan lain jälkeen. Minä en väisty tuumaakaan, poikaseni; tulkoon vain, ja hyvällä.

(Kaatuu maahan ja nukkuu.)

(Torventoitotusta. Muuan loordi palaa metsältä seurueineen.)

LOORDI.
Mies sinä, hoida hyvin koiriani:
Ajosta pilalla on Hula-parka;
Sa kytke Turkka yhteen Jorman kanssa.
Mies, näitkös kuinka Teppo suoriutui,
Kun aitauksen kolkkaan jäljet hukkui?
Ma sit' en koiraa vaihtais sataan puntaan.

1 METSÄSTÄJÄ.
Hoo, yhtä hyvä koira Kaaro on:
Ei hellittänyt, vaikka jäljet hukkas,
Vaan kahdesti jo tänään vainun sai.
Se koira parempi on, sen ma takaan.

LOORDI.
Vait, hölmö! Jos ois Kaikku yhtä liukas,
Niin kymmentä se vastais mokomaa.
Nyt hyvin niitä ruoki vain ja hoida:
Taas huomenna ma lähden metsälle.

1 METSÄSTÄJÄ.
Kyll', arvon herra.

LOORDI.
Kuka tuossa? Kuollut
Vai päihtynytkö? Katso, onko henki?

2 METSÄSTÄJÄ.
On henki; jos ei lämmittäis hänt' olut,
Niin vuoteess' ei noin kylmäss' uni maistuis.

LOORDI.
Se senkin eläin! Makaa niinkuin sika!
Kamala kuolo, kuink' on kuvas inha!
Ois mieli tehdä juomarille metkut.
Mitä, jos pantais hänet hienoon sänkyyn,
Uus puku ylle, joka sormeen sormus,
Makeimmat herkkupalat vuoteen ääreen
Ja sirot paashit viereen, kun hän herää:
Tuost' itsens' unhottaisko kerjäläinen?

1 METSÄSTÄJÄ.
Unohtais varmaan, siit' ei epäilystä.

2 METSÄSTÄJÄ.
Ja kummaltapa tuntuis herätessä.

LOORDI.
Kuin maire uni taikka harhahurmos.
Siis taiten juoneen käykää, varoin hänet
Paraaseen huoneeseeni kantakaa,
Kuvia haureliaita seiniin pankaa,
Pää herjan hajuvesin voidelkaa
Ja sulostakaa ilma suitsutteilla;
Tilatkaa soittajia soittamaan
Säveltä taivaallista heräävälle;
Ja jos hän puhuu, olkaa heti valmiit
Ja alhaisin ja nöyrin kumarruksin
Kysykää: "mitä, armo, käskette?"
Yks hopeaisen, kukitetun maljan
Taritkoon hälle, täynnä ruusuvettä,
Ja toinen tuokoon kannun, kolmas pyyhkeen:
"Täss', armo, käsillenne vilvoketta!"
Komeita pukimia tuokoon toinen,
Kysyen, minkä suvaitsee; taas toinen
Puhukoon koirista ja hevosista,
Ja kuinka rouvaa tauti surettaa.
Hänt' uskotelkaa, ett' on ollut hullu;
Jos sanoo, että on[4] — niin sanokaa.
Ett' uneksii, ja ett' on ylhä loordi.
Se tehkää, miehet, ja se taiten tehkää;
Siit' ajanviete tulee verraton,
Jos liioittelematta juoneen käytte.

I METSÄSTÄJÄ.
Osamme näyttelemme niin, sen lupaan,
Ett' innostamme päättäen hän uskoo
Se olevansa, miksi sanotaan.

LOORDI.
Varoen nostakaa ja sänkyyn viekää;
Ja kukin tehtäväänsä, kun hän herää.

(Sukki kannetaan pois. Torventoitauksia.)

Käy, poika, tiedustamaan, kenen torvi.

(Palvelija menee.)

Lie joku ylhä loordi, joka täällä
Levähtää aikoo matkallaan.

(Palvelija palaa.)

Ken on se?

PALVELIJA.
Jos suvaitsette, näyttelijäkunta,
Mi tarjoo palvelustaan.

LOORDI.
Käske tänne.

(Näyttelijöitä tulee.)

Olette tervetulleet.

1 NÄYTTELIJÄ.
Nöyrin kiitos!

LOORDI.
Teill' aikomusko olla meillä yötä?

1 NÄYTTELIJÄ.
Jos armo tahtoo meidän palvelusta
Hyväkseen käyttää.

LOORDI.
Vallan mielelläni. —
Tuon miehen muistan kerran näytelleen
Arentimiehen vanhimpata poikaa:
Niin, sievästi sa neittä siinä kosit.
En muista nimeäs, mut luontevasti
Sen osan suoritit; se sulle sopi.

1 NÄYTTELIJÄ.
Sotoa varmaan tarkoitatte, armo.
Loordi. Niin oikein: esitykses oli oivaa.
Tulette juuri otolliseen aikaan:
Ma pientä kujett' olen aatellut,
Miss' auttaa mua voitte taidollanne.
Tääll' eräs loordi tahtois teidät nähdä,
Mut kovin pelkään että hämmennytte,
Kun näette hänen hassut elkeensä —
Hän koskaan näytelmää ei ole nähnyt —
Ja remahdatte ääneen nauramaan,
Ja hänet suututatte; sillä tietkääs,
Jos nauratte, hän joutuu ihan vimmaan.

1 NÄYTTELIJÄ.
Ei vaaraa; mielemme me malttaa voimme,
Vaikk' ois hän mitä naurettavin hölmö.

LOORDI.
Mies, saata heidät ruokakamariin
Ja laita heille kelpo tuliaiset,
Taloni tavaroita älä säästä. —

(Palvelija ja näyttelijät menevät.)

(Toiselle palvelijalle.)

Tuo tänne passarini Pertteli,
Ja pue hänet naiseks päästä jalkaan;
Vie sitten hänet juopon huoneeseen,
Kumarra häntä, armon rouvaks kutsu,
Ja sano, suosini jos tahtoo voittaa,
Ett' olkoon käytöksessään säädykäs,
Niinkuin on nähnyt ylhäisien rouvain
Aviomiehiänsä kohtelevan:
Niin olkoon hänkin nöyrä juomarille;
Syvästi niiaten ja lempein äänin
Sanokoon: "Mitä, armo, käskette,
Jott' alamainen puolisonne saisi
Osoittaa lempeään ja palvelustaan?"
Ja sitten halaillen ja suukostellen
Ja juopon rintaan päätään kallistain
Ilosta kyyneliä vuodattakoon,
Kun terve taas on ylhä puoliso,
Mi neljätoist' on vuotta kuvitellut
Vain olevansa kurja kerjäläinen.
Ja jos ei pojall' ole naisen lahjaa
Komentaa esiin kyynelvirtoja,
Niin hyväks avuksi on sipuli:
Se, kätkettynä salaa nenäliinaan,
Saa pakostakin silmät vettymään.
Tee kaikki tää niin nopeaan kuin voit,
Ma heti sulle lisää ohjeit' annan.

(Palvelija menee.)

Se poika vallasnaisen suloutta
Ja tapaa, käytöst', ääntä hyvin matkii.
On hauska kuulla, juoppoa kun kutsuu
Hän miehekseen, ja nähdä, kuinka toiset
Pidättää vaivoin voivat nauruaan,
Kun tuota halpaa moukkaa palvelevat.
Opastan heitä: läsnäolollani
Voin liikaa hilpeyttä ehkäistä,
Jok' ehkä muuten ylettömäks yltyis.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Loordin makuuhuone.

(Sukki kalliissa yönutussa, palvelijain ympäröimänä; toiset
tuovat vaatteita, toiset pesuvadin, kannun y.m. astioita;
loordi palvelijaksi puettuna.)

SUKKI. Jumalan tähden, potullinen sahtia!

1 PALVELIJA. Halaatte, armo, ehkä sektiä?

2 PALVELIJA. Tai mielinette, loordi, hillahuuppaa?

3 PALVELIJA. Minlaiset vaatteet armo ylleen tahtoo?

SUKKI. Minä olen Risto Sukki, en mikään armo enkä loordi. Sektiä en ole ikänäni maistanut, ja jos tahdotte antaa minulle jotakin huuppaa, niin antakaa sitte perunahuuppaa. Älkää kysykö, mitä vaatteita ylleni tahdon: minulla ei ole enemmän nuttuja kuin selkiä, ei enemmän sukkia kuin sääriä, ei enemmän kenkiä kuin jalkoja; toisinaan sentään enemmän jalkoja kuin kenkiä, tai semmoisia kenkiä, joista varvas pilkistää päällisen alta.

LOORDI. Pois taivas karkoittakoon moiset houreet! Oi, että mahtimies, noin ylhää kantaa, Noin varakas ja suuriarvoinen, Noin joutuu pahan hengen riivaamaksi!

SUKKI. Mitä? Aiotteko saattaa minut hulluksi? Enkö minä ole Risto Sukki, vanhan Sukin poika Burtonin nummelta, syntymältä kulkukauppias, kasvatukselta karstantekijä, muunnokselta karhunkuljettaja, ja nykyiseltä ammatiltani kattilanpaikkuri? Kysykää Maija Pölsältä, tuolta Wincotin lihavalta kapakan-emännältä, eikö hän tunne minua! Jos sanoo, että en ole häneltä velaksi ottanut puhdasta olutta neljäntoista äyrin arvosta, niin arvostelkaa minua valheellisimmaksi konnaksi koko kristikunnassa. Mitä! Enhän vain liene noiduttu! Tässä on —

1 PALVELIJA. Oo, tuotahan se suree rouvanne!

2 PALVELIJA. Oo, tuotahan se väkennekin kaihoo!

LOORDI.
Siks sukunnekin taloanne vieroo:
Tuo kumma hulluus pois sen karkoittaa.
Oo, jalo loordi, sukuperääs muista,
Maanpaost' älys ylhä palauta, ja
Maanpakoon pois nuo alhat houreet aja!
Kas, väkesi on palvelemaan valmiit,
Vain viittaustasi he vartovat.
Halaatko soitantaa? Apollo soittaa,
Häkeissään sadat satakielet laulaa.
Halaatko unta? Hienon teemme sijan
Ja pehmeämmän kuin se hempivuode,
Jok' oli laitettu Semiramiille.
Kävellä tahdot? Tiesi kukitamme.
Vai ratsastaako? Ratsusi on valmiit,
Satulat, suitset helmeä ja kultaa.
Tai haukka-ajoon aiot? Haukkas liitää
Ylemmä leivosta. Tai metsästellä?
Sun koirais haukunnasta taivas raikuu
Ja kumahdellen vastaa ontto maa.

1 PALVELIJA.
Jos ajojahtiin aiot, niin on hurttas
Kuin hirvi liukkaat, kiivaammat kuin kauris.

2 PALVELIJA.
Pidätkö kuvista, niin koht' on täällä
Adonis puron varrell' uinuvana,
Ja Venus piilevänä kaislikossa,
Jok' aaltoo hänen henkäyksistään
Juur' niin kuin tuulessakin kaisla huojuu.

LOORDI.
Saat nähdä Ion impenä ja nähdä
Kuink' yllätettiin hän ja vieteltiin:
Kuvass' on teko ilmi elävänä.

3 PALVELIJA.
Tai Daphnen, joka orjantappuroissa
Repelee jalkans', että veri vuotaa.
Ja jonka nähdessään Apollo itkee;
Niin taidokast' on kyyneleet ja veri.

LOORDI.
Sin' olet loordi, muuta et kuin loordi,
Ja vaimos kauniimp' on kuin mikään nainen
Täll' inhall' iällä.

1 PALVELIJA.
Jo ennen kuin
Ne kyyneleet, joit' itki hän sun tähtes,
Kuin kade tulva kauniit kasvot kastoi,
Hän oli luomakunnan viehkein luoma,
Eik' ole nytkään muita huonompi.

SUKKI.
Minäkö loordi? Moisen vaimon mieskö?
Tää untako? Vai entisetkö unta?
En uness' ole: kuulen, näen ja puhun,
Ma tuoksun tunnen, hienoon patjaan kosken.
Niin loordi olen, totta totisesti,
En mikään paikkuri, en Risto Sukki. —
No, vaimomme nyt tuokaa nähdäksemme;
Ja vielä kerran tuoppi sahtia!

2 PALVELIJA.
Suvaitkaa, armo, pestä kätenne!

(Palvelijat tuovat pesuastian, kannun ja pyyhkeen.)

Mik' ilo nähdä teidät entisellään!
Jo taaskin tunnette, ken olette.
Te viisitoista vuotta näitte unta
Tai valveill' ollessanne nukuitte.

SUKKI.
Viistoista vuotta! Olipa se unta!
Mut enkö koko aikaan puhunut?

I PALVELIJA.
Kyll', armo, mutta pelkkää hullutusta.
Vaikk' ylhäishuoneessanne makasitte,
Sanoitte ulos teidän ajetun
Ja soimasitte talon emäntää
Ja uhkasitte hänet lakiin haastaa,
Kun hän ei käytä kruunattua mittaa;
Ja väliin Pölsän Liisaa huusitte.

SUKKI.
Niin, krouvi-emäntäni tyttöstä.

3 PALVELIJA.
On olematon talo sekä tyttö
Ja ihmisetkin, joita mainitsitte:
Tapani Sukki, vanha Naukun Jussi,
Ja Heikki Kumina ja Pekka Turve
Ja sata muuta saman-nimellistä,
Olematonta, joit' ei kukaan tunne.

SUKKI.
Jumalan kiitos, että parannuin!

KAIKKI.
Aamen!

SUKKI.
Suur'kiitos! Tuost' et tule vahinkoon.

(Paashi, naiseksi puettuna, tulee seuralaisineen.)

PAASHI.
Kuink' armollisen herrani on laita?

SUKKI.
He, hyvin vain; ei täällä ruokaa puutu.
Miss' eukkoni?

PAASHI.
Täss', armon herra; mitä käskette?

SUKKI.
Sa eukkoni? Ja et mua mieheks sano?
Ma noiden olen herra, sinun ukkos.

PAASHI.
Mies sekä herra, herra sekä mies,
Ma kuuliainen olen puolisonne.

SUKKI.
Se tietty. — Miksi sanon häntä?

LOORDI.
Rouvaks.

SUKKI.
Kuin? Kaisa-rouvaksi, vai Jaana-rouvaks?

LOORDI.
Vain rouvaksi, se loordien on tapa.

SUKKI.
No, eukko rouva, sanovat mun maanneen
Ja nähneen unta viisitoista vuotta.

PAASHI.
Ne kolmekymment' oli vuotta mulle,
Kun täytyi olla erin vuoteestanne.

SUKKI.
On siinä aikaa! Miehet, menkää matkaan! —
Nyt, rouva, vaatteet pois, ja vuoteeseen!

PAASHI.
Suur-armollinen herra, pyydän että
Viel' yhden yön tai pari maltatte,
Siks ainakin kuin laskenut on päivä.
Mua lääkärit on suoraan velvoittaneet,
Pelosta että vanha tauti palaa,
Pysymään erin teidän vuoteestanne.
Ma toivon, että tepsii tämä syy.

SUKKI.
Kylläpä se niin tepsii, että töin tuskin voin niin kauan odottaa.
Mutta harmillista olisi jälleen vaipua noihin unennäköihinkin;
tahdon siis odottaa, huolimatta siitä, mitä liha ja veri sanoo.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA.
Armonne näyttelijät, kuullen teidän
Taas parantuneen, hauskan komedian
Täss' esittävät; lääkärit niin tahtoo;
Verenne soannut on liika synkkyys,
Ja raskas mieli hulluuden on siemen.
Siis hyvää tekee kuulla näytelmää
Ja mielens' antaa ilon valtaan, joka
Pidentää elämää ja harmit häätää.

SUKKI.
Hitto olkoon, se on tapahtuva! Eikö se komelia ole jotakin
jouluhypitystä tai nuoratanssia?

PAASHI.
Ei, paljon hupaisempi kappale.

SUKKI.
Mitä, oikeinko kotitarve-kappale?

PAASHI.
Ei, tuommoinen vain historia.

SUKKI.
Hyvä, sitä tahdomme kuulla. Tule, eukko rouva, istu tähän viereeni!
Antaa maailman pyöriä; me emme tässä enää tule sen nuoremmiksi.

(Istuutuvat.)

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Katu Paduassa.

(Lucentio ja Tranio tulevat.)

LUCENTIO.
Sa tiedät, että harras halu nähdä
Tää kaunis Padua, tää taiteen kehto,
Mun loistavahan Lombardiaan toi,
Italian ihanaiseen yrttitarhaan,
Ja että isän lempisuosiosta
Sain hänen lupansa ja seuraks sinut,
Sa uskollinen, taattu palvelija.
Nyt tänne jääkäämme ja opin tietä
Ja taiteen uraa onnell' alkakaamme.
Tuo kunnon porvareistaan kuulu Pisa
On synnyinpaikkani; siell' isä asui,
Vincentio, Bentevoglin sukua,
Mies kauppiaana kuulu kautta maiden.
Florensin kasvatin, Vincention pojan,
Tulisi, isän toiveet täyttääkseen,
Somentaa hyveill' isän rikkautta.
Siks, Tranio, aion hyvett' opiskella
Ja sitä tietoviisauden haaraa,
Jok' opettaa, ett' on vain hyveess' onni.
Sanohan mieles; Pisan, näet, jätin
Ja tulin tänne niinkuin mies, mi jättää
Matalan lammikon ja virtaan syöksyy,
Näin tyyten sammuttaakseen janoaan.

TRANIO.
Mi perdonate, rakas, nuori herra,
Ma kaikess' ajattelen niinkuin te,
Iloiten, ett' on yhä teillä halu
Suloisen opin suloisuutta maistaa.
Mut, hyvä herra, hyvett' ihaillessa
Ja hyveen tieteilyä, älkäämme
Tok' olko niinkuin stoalaiset pölkyt
Tai piintyneet niin Aristoteleeseen,
Ett' ihan pannaan jää Ovidius.
Logiikkaa tuttavissa jauhakaa
Ja retoriikkaa arkipuheessanne;
Runo ja soitto virkistykseks olkoon;
Matematiikkaan, metafysiikkaan
Vain ryhtykää, kun vatsa sitä vaatii.
Ei mikään luonnista, jos halu puuttuu;
Mik' enin haluttaa, sit' oppikaa.

LUCENTIO.
Suur' kiitos, Tranio, neuvosi on hyvä.
Jos Biondello vain jo oisi täällä,
Niin työhön käydä heti voisimme
Ja ottaa huoneuston, johon sopis
Kaikk' ystävät, joit' aion täällä saada.
Mut varro hiukan: mikä seura tuo?

TRANIO.
Vain juhlasaatto, meitä tervehtivä.[5]

(Baptista, Katariina, Bianca, Gremio ja Hortensio tulevat.
Lucentio ja Tranio vetäytyvät syrjään.)

BAPTISTA.
Mua, hyvät herrat, älkää kiusatko.
On, tiedättehän, luja mulla päätös:
En tytärtäni nuorint' ennen naita
Kuin olen miehen saanut vanhemmalle.
Jos kumpi teistä lempii Katariinaa, —
Ma teidät tunnen, hyvää teille suon —
Kosikoon mielin määrin; luvan annan.

GREMIO (syrjään).
Kosia häntä pitäis: hän on äksy. —
Tuoss' on, Hortensio! Naida tahdotko?

KATARIINA.
Oi isä hyvä, mua aiotko
Näin kaupitella noille kumppaneille?

HORTENSIO.
Kuin? Kumppaneille? Kumppanist' ei teille,
Jos ette luontoanne lauhduta.

KATARIINA.
Ei, hyvä herra, teille siit' ei vaaraa:
Viel' ette puolitiessä sydämmeensä;
Ja vaikka oisittekin, kyllä varmaan
Hän kolmijalkusella päänne sukis
Ja maalais naamanne ja narriks pukis.

HORTENSIO.
Piruista moisist' auta meitä, Herra!

GREMIO.
Minua myöskin, hyvä Jumala!

TRANIO.
Hst, herra! Tästä tulee hauska hupi;
Tuo tyttö hassu on tai aika jupi.

LUCENTIO.
Mut toisen vait'olossa neitseellistä
On suloa ja nöyryytt' ihmeellistä.
Vait, hiljaa, Tranio!

TRANIO.
Hyv' on; hst! Töllistelkää kylliksenne!

BAPTISTA.
Hyvät herrat, heti vahvistaakseni
Nuo sanani, — Bianca, mene sisään!
Äl' ole pahoillas, Bianca hyvä,
Sua silti vähemmin en rakasta.

KATARIINA.
Se pikku lelli! Kylläp' ois hän valmis
Nyt tillittämään, jos vain tietäis, miksi.

BIANCA.
Hyvä mieles olkoon mielipahastani. —
Mukaannun nöyräst', isä, tahtoonne:
Mun seuranani sitra on ja kirjat,
Ma lohdukseni soittelen ja luen.

LUCENTIO.
Haa, kuules, Tranio! Oi, Minerva puhuu!

HORTENSIO.
Signior Baptista, olettehan tyly!
Surettaa että meidän lemmestämme
Saa kärsiä Bianca.

GREMIO.
Kuin, Baptista?
Tuon lemmon tähden hänet salpaatteko?
Tuon pahan kielen hänkö maksaa saa?

BAPTISTA.
Tytykää, herrat; päätökseni pysyy.
Bianca, mene sisään!

(Bianca menee.)

Kun tiedän, että paras ilo hälle
Runous, soitto on ja soittimet,
Niin nuoruutt' opastamaan hankin hälle
Ma kotiin opettajan. — Te, Hortensio,
Te, Gremio, sopivan jos tiedätte,
Niin mulle lähettäkää; taitomiestä
Ma hyvin kohtelen; en mitään säästä,
Mik' oman lapsen kasvatusta koskee.
Hyvästi vain! Jää tänne, Katariina!
Biancan kanss' on mulla puhumista.

(Menee.)

KATARIINA.
Haa! Minäkö en myös sais mennä? Mitä?
Minäkö käskettävä? Niinkuin itse
En tietäis, mitä tehdä, mitä jättää!
Haa!

(Menee.)

GREMIO. Niin, mene sinä pirun ämmän häntään! Sinulla on myötäantimet niin hyvät, että täällä ei kukaan sinua pidätä. — Noiden rakkaus ei ole niin suuri, Hortensio, ett'emme hyvin voisi malttaa, puhallella kynsiämme ja rauhassa odottaa; meidän kakkumme ei ole vielä molemmin puolin paistunut. Hyvästi! — Mutta rakkaudesta suloiseen Biancaani koetan kuitenkin saada, jos suinkin voin, sopivan miehen, joka opastaisi häntä hänen mieliharrastuksissaan, ja tätä hänen isälleen suositella.

HORTENSIO. Niin minäkin, signior Gremio. Mutta sananen vielä, jos suvaitsette. Vaikka riitamme luonto ei tähän asti ole sallinut mitään välipuheita, niin tietäkää nyt, että, vakaasti miettien, olisi meille kummallekin tähdellistä — jotta jälleen pääsisimme kauniin haltijattaremme puheille ja voisimme onnellisesti kilvoitella Biancan rakkaudesta — eritoten ajaa ja panna toimeen yksi asia.

GREMIO. Ja mikä se, jos saan kysyä?

HORTENSIO. He, että hankimme miehen hänen sisarelleen.

GREMIO. Miehenkö? Paholaisen!

HORTENSIO. Minä sanon: miehen.

GREMIO. Ja minä sanon: paholaisen. Luuletko todellakin, Hortensio, että, vaikka hänen isänsä onkin upporikas, kukaan olisi niin hullu, että naisi itselleen helvetin?

HORTENSIO. Joutavia, Gremio! Vaikka ei meidän kärsivällisyytemme, ei sinun eikä minun, riitä kestämään hänen suuriäänistä riehkinäänsä, niin on niitä sentään, hyvä ystävä, hiljaisia miehiä maailmassa — kun vain olisivat löydettävissä — jotka ottaisivat hänen kaikkine vikoineen ja rahat kaupan päälliseksi.

GREMIO. Enpä tiedä; mutta minä yhtä mielelläni ottaisin hänen myötäjäisensä sillä ehdolla, että tulisin joka aamu kaakinpuussa piiskattavaksi.

HORTENSIO. Totta, mitä sanoit: ei ole mädissä omenissa valitsemisen varaa. No niin, kun nyt tämä laillinen este on tehnyt meistä ystävät, niin pitäkäämme edelleenkin ystävinä yhtä, kunnes, auttamalla Baptistan vanhempaa tytärtä naimisiin, olemme tehneet nuoremman naimiseen esteettömäksi; ja sitte taas reippaasti kilpailuun! — Ihana Bianca! — Onni miehen edellä käy; nopein juoksija voiton vie. Mitä arvelet, signior Gremio?

GREMIO. Siihen suostun; ja mielelläni antaisin vaikka parhaan ratsun Paduassa naimahevoseksi sille, joka oikein rajusti häntä kosisi ja hänet saisi ja hänet naisi ja talon hänestä pelastaisi. Lähtekäämme!

(Gremio ja Hortensio menevät.)

TRANIO (astuen esiin).
Ihanko totta? Onko mahdollista?
Noin ruttoon voiko lempi tarttua?

LUCENTIO.
Oi, Tranio, ennenkuin sit' itse ko'in,
En sit' ois mahdolliseks uskonut.
Mut näes, kun jouten seisoksin ja katsoin,
Niin lemmen teho valtas joutilaan;
Ja nyt, sen suoraan sulle tunnustan, —
Jok' olet minun kallis uskottuni,
Kuin Anna Dido-kuningattaren —
Ma palan, Tranio, riudun; kuolen, Tranio,
Jos tuota somaa tyttöä en saa.
Mua neuvo, Tranio! Tiedän, että voit;
Mua auta, Tranio! Tiedän, että tahdot.

TRANIO.
Nyt, herra, teit' ei aika nuhdella:
Toruilla sydämmest' ei lempi lähde.
Jos lempi voitti, ei voi siihen mitään:
Redime te captum, qvam queas minimo.

LUCENTIO.
Suur' kiitos, poika; jatka; tuo se lientää;
On tuumas terveellistä; jatka, jatka!

TRANIO.
Niin tyttöst' aavehtien katselitte,
Ett' ehkä tärkein huomaamatta jäi.

LUCENTIO.
Oo, poskillaan näin sulon samanlaisen
Kuin ol' Agenorinkin tyttärellä,
Suur' Zeus kun hänen kättään ihaili
Ja Kreetan rantaa polvin suuteli.

TRANIO.
Tuon vainko näitte? Ette, kuinka sisar
Toraksi löi ja moisen nosti myrskyn,
Ett' ihmiskorva tuskin melun sieti?

LUCENTIO.
Korallihuultensa näin liikkuvan
Ja hänen hengestänsä ilma tuoksui:
Ihanaa, pyhää kaikki, minkä näin.

TRANIO.
Nyt aika herättää hänt' unestaan. —
Herätkää, hoi! Jos neittä rakastatte,
Niin älyin taidoin hänet voittakaa.
Niin hurja on ja häijy vanhin sisko,
Ett' isä, kunnes hänest' irti pääsee,
Ei päästä nuorempaakaan naimisiin;
Ja siksi hänet tarkoin sisään salpaa,
Jott' ei hänt' ahdistaisi kosijat.

LUCENTIO.
Oi, Tranio, kuinka julma on se isä!
Mut huomasitko, kuinka oli kärkäs
Hänelle saamaan hyvää opettajaa?

TRANIO.
Sen huomasin; ja valmis mull' on juoni.

LUCENTIO.
Minulla myöskin.

TRANIO.
Vannon, että sama
On kuje kummallakin.

LUCENTIO.
Mikä sulla?

TRANIO.
Ett' astutte nyt kouluttajan virkaan
Ja tytön opetukseen ryhdytte:
Se juonenne.

LUCENTIO.
Niin onkin; eikö kelpaa?

TRANIO.
Se mahdotonta on. Ken Paduassa
Vincention poikaa silloin edustaa,
Hovia pitää, opit käy ja pidot,
Maanmiehiänsä tervehtii ja kestaa?

LUCENTIO.
Basta! Ei hätää: juoneni on valmis.
Ei meitä vielä missään ole nähty,
Ja palvelijaa herrasta ei kukaan
Voi kasvoist' erottaa. Siis sinä, Tranio,
Minua edustat ja olet herra,
Hovia pidät, komennat ja käsket;
Min' olen joku toinen: halpa mies
Pisasta, — Napolista, — Florensista.
Siis päätetty! Nyt joutuin vaattees riisu,
Mun sulkahattuni ja vaippan' ota;
Sua Biondello palvelee, kun saapuu;
Mut ensin noidun hältä kielen lukkoon.

(Vaihtavat vaatteita.)

TRANIO.
Se onkin tarpeellista. Olkoon niin:
Kun tää on, herra, tahtonne, ja minä
Teit' olen velvollinen kuulemaan —
Niin lähteissämme käski isänne:
"Avulias ole pojalleni", sanoi,
Vaikk' arvatenkin toisin tarkoitti —
Niin olen mielelläin Lucentio,
Siks että rakastan Lucentiota.

LUCENTIO.
Siks että rakastaa Lucentio.
Käyn orjaks tytön vuoks, jok' äkkipikaa
Kahlehti haavoitetun silmäni.

(Biondello tulee.)

Tuoss' on se lurjus. — Missä olet ollut?

BIONDELLO.
Miss' ollutko? Miss' itse olette?
Teilt' onko Tranio varastanut vaatteet?
Vai hältä te? Vai kumpikinko? Mitä?

LUCENTIO.
Lähemmä! Nyt ei aika suottailla;
Siis mukaudu ajan vaatimukseen.
Pelastaaksensa henkeni on Tranio
Minulta asun lainannut ja puvun,
Ja minä hältä, pakoon päästäkseni.
Kun tänne saavuin, näet, niin riitannuin
Ja tapoin miehen: pelkään tulla ilmi.
Sävyllä häntä palvele, se muista,
Kun minä henkeäni pakoon lähden.
Mua ymmärrätkö?

BIONDELLO.
En tään taivaallista.

LUCENTIO.
Ja Traniost' et saa sanaa hiiskua:
On Tranio muuttunut Lucentioksi.

BIONDELLO.
No, onneks olkoon! Toivois sitä muutkin!

TRANIO.
Ja minä toivon lisäks, että sekin onni koittais,
Lucentio että nuorimman Baptistan tytön voittais.
Mut, poika, — min' en itseni, vaan herras tähden sois,
Ett' ihmisissä käytöksesi aina höyli ois.
Kun ollaan kahdenkesken, min' olen Tranio,
Mut muuten kaikkialla sun "herrasi Lucentio".

LUCENTIO.
No, tule, Tranio.
Yks toimi sull' on tehtävänä vielä:
Sa liity muihin kosijoihin; älä kysy, miksi;
Se riittää, että syyni tiedät ylen painaviksi.

(Menevät.)

1 PALVELIJA.
Torkutte, herra, kappalt' ette tarkkaa.

SUKKI.
Tarkkaan, kautta pyhän Annan: hyvä kappale, tosiaankin! Tuleeko
vielä lisää?

PAASHI.
Tää vast' on alku, herrani.

SUKKI.
Se on oikein oivallinen työkappale, eukko rouva; kunhan vain loppuisi!

Toinen kohtaus.

Sama paikka. Hortension talon edusta.

(Petruchio ja Grumio tulevat.)

PETRUCHIO.
Verona, jätin hetkeks sun, ja tulin
Tääll' ystävissä käymään Paduassa,
Etenkin hyvän, taatun ystäväni
Hortension luona; tässä kai hän asuu.
Koputa, Grumio, konna, koputa!

GRUMIO. Koputa! Ketä mä koputan? Onko kukaan herjastellut herraa?

PETRUCHIO. Koputa häntä oikein jytevästi.

GRUMIO. Koputa häntä? Mikä, herra, minä olen, että minä häntä, herra, koputtaisin?

PETRUCHIO.
Koputa, konna, tuossahan näet oven,
Ja lujast' iske, tai saat kalloos loven.

GRUMIO.
Hän haastaa riitaa. — Hyvä, etten minä ensin lyönyt;
Kyll' olis silloin periltäkin hitto minut syönyt.

PETRUCHIO.
No, eikö siitä tule mitään?
Koputa, sanon, nopeaan ja minkä voimas voi,
Tai pian koko sävelikkö korvissasi soi.

(Lyö häntä korvalle.)

GRUMIO.
Avuksi, hyvät ihmiset, mun herrani on hullu!

PETRUCHIO.
Koputa, kun ma käsken, senkin lurjus!

(Hortensio tulee.)

HORTENSIO. Mitä nyt? Mitä tämä? — Vanha ystäväni Grumio, ja hyvä ystäväni Petruchio! Mitä te Veronassa teette?

PETRUCHIO.
Hortensio, tuletteko te riitaa ratkomaan?
Con tutto il cuore ben trovato, sanon vaan.

HORTENSIO. Alla nostra casa ben venuto, molto onorato, signor, mio Petruchio. No, nouse, Grumio; riita sovitaan.

GRUMIO. Ei, herra, siinä ei ole pontta eikä perää, mitä hän tuossa latinaksi selittää. — Tämä, jos mikään, on minulle laillinen syy luopua hänen palveluksestaan. — Nähkääs, herra, hän käski minun koputtaa häntä, iskeä oikein jytevästi; luuletteko, herra, että olisi ollut palvelijalle sopivaa näin pidellä herraansa, vallankin kun, mikäli minä voin nähdä, hän oli vähän toisella kymmenellä. Mut jos vain minä heti oisin lyönyt; Niin eip' ois hitto Grumiota syönyt.

PETRUCHIO.
Typerä nulikka! — Horatio, katsos,
Oveesi käskin koputtaa sen konnan,
Mut siihen hänt' en saanut milläkään.

GRUMIO.
Vai oveen koputtaa! Oi, hyvä taivas!
Sanoihan suoraan: koputappa häntä,
Lujasti iske, iske jytevästi!
Ja oven koputuksesta nyt puhuu!

PETRUCHIO.
Vait, lurjus, taikka matkaan, tiedä se!

HORTENSIO.
Petruchio, malta! Minä Grumion takaan.
Pois kopu väliltänne, sun ja hänen,
Tuon vanhan, hauskan, taatun Grumion!
Nyt sano, ystävä, mik' onnen tuuli
Sun lietsoi Veronasta Paduaan?

PETRUCHIO.
Se tuuli, joka nuoret onnenhakuun
Pois maailmalle ajaa kodista,
Miss' on niin vähän tarjon kokemusta.
Hortensio, näin on lyhyesti laita:
Antonio, mun isäni, on kuollut;
Ja tässä itse harhailen ja etsin,
Mist' eukon saisin sekä onnen naisin;
Kotona konnut, kultaa kukkarossa,
Ma matkustan ja mailmaa katselen.

HORTENSIO.
Petruchio, toimitanko empimättä
Sinulle riitaisan ja häijyn vaimon?
Et neuvostani suurin kiittäisi,
Mut lupaan, että rikkaan sulle hankin,
Hyvinkin rikkaan: — liiaks sua sentään
Rakastan, jotta moista toivoisin.

PETRUCHIO.
Näin vanhain ystävien kesken tarvis
Ei monta sanaa. Tytön jos sa tunnet
Niin rikkaan, että vaimokseni kelpaa, —
Häätanssissani tulee kullan soida —
Vaikk' ois niin jolsa kuin Florentiuksen
Oli avio,[6] niin vanha kuin Sibylla
Ja häijy niinkuin Sokrateen Xanthippa,
Tai vaikka pahempikin, niin ei vois hän
Mua kammottaa, ei edes sammuttaa
Minussa lemmen kiihkaa — vaikk' ois ärjy
Kuin Adrian on meren kuohupäät.
Rikasta tulin naimaan Paduasta;
Jos rikkaan saan, saan onnen Paduassa.

GRUMIO. Niin, nähkääs, herra, hän sanoo ainakin suoraan mitä ajattelee. Niin että antakaa hänelle vain kylläksi rahaa ja naittakaa hänet vauvalle, tai pelinukelle, tai vanhalle homsulle, jolla ei ole enää hammastakaan suussa, vaikka tauteja on yhtä monta kuin kahdellakuudetta hevosella: kaikki kelpaa, kun vaan tulee rahaa.

HORTENSIO.
Petruchio, kun näin pitkälle on tultu,
Niin jatkan mitä piloill' alotin.
Petruchio, sulle toimittaa voin vaimon.
Jok' ylen rikas on ja nuori, kaunis,
Ja vallasnaisen tapaan kasvatettu;
Yks vika vain, ja siin' on vikaa kyllin:
Hän sietämättömän on kiukkuinen
Ja ynseä ja häijy siihen määrään,
Ett' itse, vaikka köyhemp' olisin,
En kultavuoristaan ma häntä naisi.

PETRUCHIO.
Hortensio, sin et tunne kullan voimaa.
Isänsä nimi sano vain, se riittää:
Ma tytön suostutan, vaikk' ääneen pauhais
Kuin syksyn pilviss' ukko jyrisee.

HORTENSIO.
Isänsä on Baptista Minola,
Ylimys ystävällinen ja höyli;
Ja tyttö Katariina Minola,
Pahasta suustaan kuulu Paduassa.

PETRUCHIO.
En häntä tunne, mutta isän tunnen,
Ja hänkin hyvin tunsi isäni.
Unt' en saa, ennenkuin sen tytön näen.
Siis anna anteeksi, jos jätän sun
Näin heti ensi tapaamisen jälkeen,
Jos ehk' et sinä mulle seuraa tee.

GRUMIO. Kuulkaa, hyvä herra, antakaa hänen mennä niin kauan kuin tuota tuulta kestää. Mutta sen sanon, että, jos tyttö tuntisi hänet niin hyvin kuin minä, niin tietäisi hän, että torat hyvin vähän siihen mieheen pystyy. Hän voi kenties kymmenkunnan kertaa sanoa häntä lurjukseksi tai sen semmoiseksi, se ei häntä vähääkään liikuta; mutta kun hän kerran rupee, silloin se vasta tosi alkaa. Tietäkääs mitä: jos tyttö vähääkään tekee vastarintaa, niin kyllä se mies hänen kasvonsa kuvittaa, tekeepä ne niin kuvattomiksi, että hänellä ei ole enemmän näkeviä silmiä kuin kissalla. Te ette tunne häntä, herra.

HORTENSIO.
Petruchio, varro, minä tulen mukaan:
Baptistan hallussa on aarteeni,
Hän elämäni kalleutta valvoo,
Tytärtään nuorint', ihanaa Biancaa,
Ja minulta ja muilta kosijoilta
Ja kilpakiehtojilta hänet kätkee,
Pitäen perin mahdottomana —
Sen vian vuoks, jonk' äsken mainitsin —
Ett' ikänään saa Katariina miehen.
Sen vuoks Baptista niin on laittanut,
Ett' ei Biancan luokse kukaan pääse,
Ennenkuin naidaan pois se Kaisa hurja.

GRUMIO.
Se Kaisa hurja!
Se tytön nimeksi on perin kurja.

HORTENSIO.
Tee mulle palvelus, Petruchio hyvä:
Baptistan luokse valepuvussa
Nyt minut saata soittotaiturina,
Jost' opettajan sais Bianca-neiti.
Ma niillä juonin, näet, saan tilaisuutta
Tytölle tunteitani ilmaista
Ja salavihkaa häntä kosia.

(Gremio ja Lucentio tulevat, jälkimmäinen
valepukuisena, kirjat kainalossa.)

GRUMIO. Tuo ei ole mitään koirankuria, tuo muka! Kas vain, kuinka ne nuoret lyövät päänsä yhteen pettääksensä vanhoja! Herra, herra, katsokaa taaksenne! Keitä tuossa tulee? Häh?

HORTENSIO.
Vait, Grumio! Sehän kilpakosijani.
Petruchio, mennään syrjään.

GRUMIO.
Komea poika, oikein naisten hempu!

(Vetäytyvät syrjään.)

GREMIO.
Jo luin luettelon; se on hyvä.
Mut, kuulkaa, kauniiksi ne sidottakaa,
Ja muistakaa: vain lemmenkirjoja,
Muut' ette hänellä saa luettaa.
Mun ymmärrätte. — Lisäksi ja yli
Baptistan antimien minä teitä
Hyvitän auliisti — Nuo paperinne
Hyvillä hajuilla ne hajutelkaa:
Hän, joka saa ne, hyvää hajua
On suloisempi. Mitä hälle luette?

LUCENTIO.
Mitä luenkin, niin puolestanne puhun
Kuin suosijan, niin vakaasti, sen lupaan,
Kuin jos te itse läsnä oisitte,
Ja ehkä vielä tehovammin sanoin
Kuin te, jos ette liene oppimies.

GREMIO.
Oi, oppi, mikä aarre oletkin!

GRUMIO.
Oi, hölmö, mikä aasi oletkin!

PETRUCHIO.
Vait, sinä!

HORTENSIO.
Vait, Grumio! — (Astuu esiin.) Herran rauha, signior Gremio!

GREMIO.
Signior Hortensio, terve! Arvaatteko,
Mihinkä menen nyt? — Baptistan luo:
Lupasin taitavata opettajaa
Kysellä kauniille Biancalle,
Ja onneks tapasin tään nuoren miehen,
Jok' opiltaan ja käytökseltään hälle
Sopiva on ja tuntee runoniekat
Ja muutkin kirjat — hyvät, tietysti.

HORTENSIO.
Hyv' on; ja minä ylimyksen näin,
Jok' oivan, hienon soittoniekan lupas
Opettajaksi laittaa neidellemme.
Näin mitään en lyö laimin, palvellessa
Biancaa ihanaa, jot' armastan.

GREMIO.
Ma häntä armastan, sen työllä näytän.

GRUMIO (syrjään).
Sen kukkarollaan näyttää.

HORTENSIO.
Gremio,
Ei lemmestä nyt aikaa rupattaa.
Jos puhut kauniisti, niin sulle uutta
Ma kerron, jok' on hyödyks kummallekin.
Täss' sattumalta herran tapasin,
Jonk' oma etu meidän etuun liittyy:
Kosia lupaa hurjaa Katariinaa
Ja hänet naidakin, jos vain saa rahaa.

GREMIO.
Haa! Sanottu ja tehty! Kaikki hyvin!
Mut tunteeko hän tytön kaikki viat?

PETRUCHIO.
Ett' äreä ja tyly on, sen tiedän;
Jos siinä kaikki, niin ei tuosta haittaa.

GREMIO.
Niin vainko, ystäväni? Mistä ollaan?

PETRUCHIO.
Antonion poika olen Veronasta.
Isäni kuollut on, mut rahat jäivät;
Niill' elän kauan, pidän hyvät päivät.

GREMIO.
Ei päivät hyvät moisen räivän kanssa.
Mut Herran nimeen vain, jos haluttaa!
Ma kaikess' olen teille avuksi.
Siis naida aiotte tuon villikissan?

PETRUCHIO.
Niin totta kuin ma aion elääkin.

GRUMIO (syrjään).
Hän naiko tuon? Jos ei, niin tytön hirtän.

PETRUCHIO.
Siks enkö tänne tullut? Luuletteko,
Mult' että pieni melu korvat särkee?
Olenhan kuullut jalopeuran kiljun
Ja nähnyt myrskyn mylleröimän meren
Kuin villikarjun vaahdoss' ärjyvän,
Ja tuliputken tanterella soivan
Ja taivaan tykkein pilviss' ulvovan,
Ja taiston hälinässä räikän kuullut
Ja ratsun hirnunnan ja torven rämyn.
Siis naisen kielest' älkää haastelko,
Jok' isompaa ei anna paukausta,
Kuin jos sa takkaan heität kastanjan.
Möröjä lapsille!

GRUMIO (syrjään).
Hän niit' ei pelkää!

GREMIO.
Hortensio, kuules, onnelliseen aikaan
Tää herra tullut on, sit' aavistan,
Niin omaksi kuin meidän hyödyksemme.

HORTENSIO.
Lupasin että häntä auttaisimme
Ja korvaisimme kosikulungit.

GREMIO.
Sen teemmekin, jos hän vain saa sen neidon.

GRUMIO (syrjään).
Josp' yhtä varmaan minä hyvän keiton!

(Tranio, komeaksi puettuna, ja Biondello tulevat.)

TRANIO.
Jumalan rauha, herrat! Rohkeneisin
Kysyä teiltä, mikä suorin tie
Signior Baptista Minolan on taloon.

GREMIO.
Sen, joll' on kaksi somaa tytärtäkö?
Sen taloonko?

TRANIO.
Sen saman. — Biondello!

GREMIO.
Mut ettehän vain aio niiden luo?

TRANIO.
Hänen tai niiden; mitä teihin tuo?

PETRUCHIO.
Mut äksyn luo ei vain, ma sit' en sois.

TRANIO.
Ei äksyistä! — Biondello, tule pois!

LUCENTIO (syrjään).
Hyv' alku, Tranio!

HORTENSIO.
Sana teille ennen lähtöänne:
Te neitokaista kosioimaan liette tullut tänne?

TRANIO.
Jos oisinkin, ei lie se rikosta?

GREMIO.
Ei, jos vain menette ja ette kikosta.

TRANIO.
Mut katu lienee vapaa, tiedänhän,
Niin minulle kuin teille.

GREMIO.
Mut ei hän.

TRANIO.
Miks? Saanko tietää?

GREMIO.
Siihen vastaus on:
Siks että on hän signior Gremion.

HORTENSIO.
Siks ett' on hän signior Hortension.

TRANIO.
Seis, herrat! Ylimyksinä te suokaa
Minulle oikeus; tyynesti mua kuulkaa.
Baptista arvoisa on ylimys,
Eik' isänäkään vallan outo hälle.
Ja vaikka tytär kauniimp' ois kuin onkaan,
Yks monist' olen kosijoistaan minä.
Niit' oli tuhat Ledan tyttärellä,
Bianca saakoon yhden lisää siis,
Ja saakin sen. Lucentio hänet veisi,
Vaikk' itse Paris häntä pyyteleisi.

GREMIO.
Tuo herra puhuu kumoon meidät kaikki!

LUCENTIO.
No, antaa laukata, hän onkin koni.

PETRUCHIO.
Hortensio, mitä nämä pitkät puheet?

HORTENSIO.
Suvaitkaa minun vielä kysyä:
Baptistan tytärt' oletteko nähnyt?

TRANIO.
En, mutta kuulin ett' on hällä kaksi:
Pahasta kielestään on toinen kuulu
Ja toinen kainost' ihanuudestaan.

PETRUCHIO.
Mun on se vanhin, siit' en hellitä.

GREMIO.
Se työ te Herkuleelle jättäkää,
Se raskaamp' on kuin kaikki kaksitoista.

PETRUCHIO.
Se, hitto vieköön, selittää siis täytyy:
Sen toisen tyttärensä, johon teillä
On mieli, isä kätkee kosijoilta
Eik' ennen päästä häntä naimisiin,
Kuin vanhempi on tytär saanut miehen;
On silloin vapaa nuorempi, ei ennen.

TRANIO.
Jos niin on, että te se mies, jolt' avun
Me saamme kaikki, muun muassa minä,
Niin jää siis murtakaa ja toimiin käykää,
Pois viekää vanhin, tehkää vapaaks nuorin;
Ja kuka tämän saaneekin, ei lie
Niin hävytön hän, ettei kiittäis teitä.

HORTENSIO.
Puhutte hyvin, sangen älykkäästi;
Ja kun nyt kosijana esiinnytte,
Niin teidän, niinkuin meidän, tulee kiittää
Tät' ylimystä hyväst' avustaan.

TRANIO.
Sit' en lyö laimin. Siitä todisteeksi
Humussa viettäkäämme tämä ilta
Ja neitostemme malja juokaamme.
Kuin juttuherrat laissa, riitelemme,
Mut ystävinä syömme sekä juomme.

GRUMIO ja BIONDELLO.
Sep' oiva ehdotus! No, tulkaa, pojat!

HORTENSIO.
Niin, ehdotus on hyvä, tosiaan! —
Petruchio, ben venuto sanon vaan.

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone Baptistan talossa.

(Katariina ja Bianca tulevat.)

BIANCA.
Teet väärin, sisko, itselles ja mulle,
Kun näin mua pitelet kuin palkkaorjaa;
Mua loukkaa se. Kun käteni vaan päästät,
Niin itse viskaan nämä korut pois
Ja kaikki vaatteet, vaikka hameenikin.
Jos mitä käsket, kaikki minä teen,
Mit' olen velvollinen vanhemmalle.

KATARIINA.
Ma vaadin, sano, kuka sulle rakkain
On kosijoistasi? Mut puhu totta.

BIANCA.
Oi, sisko, kellään miehellä en vielä
Niin kauniit' ole nähnyt kasvoja,
Jotk' ennen muita ois mua hurmanneet.

KATARIINA.
Valetta, vauva! Eikö vain Hortension?

BIANCA.
Jos hän sua miellyttää, niin häntä lupaan
Kosia puolestas, ja hänet saat.

KATARIINA.
Ahaa! Sa havittelet rikkautta
Ja suurest' elää mielit Gremion kanssa.

BIANCA.
Sa häntä minultako kadehdit?
Oo, lasket leikkiä? Nyt ymmärrän:
Pilanas vain mua pidit koko ajan.
Oi, Kaisu sisko, päästä käteni!

KATARIINA.
Jos tää on pilaa, oli muukin pilaa.

(Lyö häntä.)

(Baptista tulee.)

BAPTISTA.
Seis, mamsellini! Mistä tämä julkeus? —
Bianca, mene! — Itkee, lapsi-parka! —
Käy neulokseesi, hänest' älä piittaa. —
Hyi, sinä lemmon vesa, loukkaat häntä,
Jok' ei sua koskaan ole loukannut!
Sanonut onko sulle pahaa sanaa?

KATARIINA.
Vait'olollaan mua härnää; tahdon kostaa.

(Karkaa Biancan päälle.)

BAPTISTA.
Mun nähtenikö? Mitä? — Mene, Bianca!

(Bianca menee.)

KATARIINA.
Haa, sitäkään ei sallita! Nyt näen sen:
Hän aarteenne on, hänet pitää naittaa;
Saan häissään avojaloin tanssia
Ja, siksi että häntä rakastatte,
Manalass' apinoita taluttaa.[7]
Ei sanaa enää: itkemään nyt istun,
Siks kunnes tilaisuutta kostaa saan.

(Menee.)

BAPTISTA.
Näin kiusattua onko perheen-isää? —
Mut keitä tuossa?

(Gremio tulee Lucention kanssa, joka on halvassa puvussa.
Petruchio Hortension kanssa, joka on soiton-opettajaksi
puettuna, ja Tranio Biondellon kanssa, joka kantaa luuttua
ja kirjoja.)

GREMIO.
Hyvää huomenta, naapuri Baptista!

BAPTISTA.
Huomenta, huomenta, naapuri Gremio! Jumalan rauha, hyvät herrat!

PETRUCHIO.
Samaten teille! Onhan teillä tytär,
Siveä, kaunis, nimeltä Katriina?

BAPTISTA.
On tytär mulla nimeltä Katriina.

GREMIO.
Olette liian töykkä; hienommasti!

PETRUCHIO.
Pois loukkaukset! Antakaa mun olla. —
Veronast' olen ylimys; kun kuulin
Ma hänen älystään ja kauneudestaan,
Ujosta olennostaan, nöyryydestään,
Suloudestaan ja ihme-avuistaan,
Niin rohkenin ma omin luvin tulla
Taloonne vieraaks, jotta todistaa
Vois silmä, mitä kertonut on maine.
Ja vieras-ystävyyden johdannoksi
Esitän miehen,
(esittää Hortension)
joka taitavana
Matematiikassa ja musiikissa,
Hänt' opastaa voi näissä tieteissä,
Joiss' ei hän liekään vallan kokematon.
Jos hänet hylkäätte, ma loukkaannun;
Hän Mantuast' on, Licio nimeltään.

BAPTISTA.
Olette tervetullut; samoin hänkin.
Mut Katariina-tyttöni, sen tiedän.
Ei teille sovi, valitettavasti.

PETRUCHIO.
Eritä, näemmä, hänest' ette tahdo,
Tai kenties min' en mieleisenne lie.

BAPTISTA.
Siin' erehdytte; sanon mitä luulen.
Mist' olette? Ja mikä nimenne?

PETRUCHIO.
Petruchio nimeni, Antonion poika:
Sen miehen koko Italia tuntee.

BAPTISTA.
Hänet hyvin tunnen; tervetullut siis!

GREMIO.
Petruchio, anteeks: suokaa meillekin
Kosio-pahaisille sananvuoro.
Hiis olkoon, kylläpä on teillä hätä!

PETRUCHIO.
Oi, anteeks, signior; mutta työt' ei kesken heittää saa.

GREMIO. Niin, niin; mut vielä kironnette tätä kosintaa. — Naapuriseni, tämä on hyvin tervetullut lahja, siitä olen varma. Osoittaakseni samanlaista kohteliaisuutta minäkin, joka olen saanut teiltä osakseni suurempaa kohteliaisuutta kuin keneltäkään muulta, rohkenen tarjota teille tämän nuoren miehen, (Esittää Lucention) joka on kauan Rheimsissä opiskellut ja on yhtä taitava kreikassa, latinassa ja muissa kielissä kuin tuo toinen musiikissa ja matematiikassa. Hänen nimensä on Cambio; pyydän, ottakaa hänet suosioonne.

BAPTISTA. Monet tuhannet kiitokset, signior Gremio! Tervetuloa, rakas Cambio! — (Traniolle) Mutta, arvoisa herra, te näytätte täällä niin vieraalta; rohkenisin kysyä syytä teidän tänne-tuloonne.

TRANIO.
Anteeksi, herra, suokaa rohkeuteni,
Ett', tässä kaupungissa outona,
Kosimaan tulen teidän tytärtänne,
Tuot' ihanaa ja siveää Biancaa;
Myös tunnen lujan päätöksenne antaa
Etuisuus vanhemmalle sisarelle.
En muuta pyydäkkään kuin että suotte —
Jahk' ensin tietää saatte sukuni —
Sen mulle, minkä muille kosijoille:
Vain suosinne ja vapaan luokse-pääsyn.
Ja tytärtenne kasvatusta varten
Täss' annan tämän soitin-pahaisen
Ja nämä latinan ja kreikan kirjat:[8]
Ne vastaan ottakaa, niin arvon saavat.

BAPTISTA.
Lucentio nimennekö? Mistä kaukaa?

TRANIO.
Pisasta, herrani; Vincention poika.

BAPTISTA.
Hän Pisan mahtimies on; hyvin tunnen
Nimeltä hänet. Varsin tervetullut! —
(Hortensiolle) Te luuttu ottakaa, — (Lucentiolle) ja te nuo kirjat.
Te heti saatte nähdä oppilaanne. —
Hoi, tänne!

(Palvelija tulee.)

Saata nämä ylimykset
Mun tytärteni luo, ja käske heidän
Pidellä höylist' opettajiaan.

(Palvelija, Hortensio, Lucentio ja Biondello menevät.)

Nyt kävelemme hetken puistossani,
Ja sitten atrialle. Tervetulleet
Olette kaikki, sen ma vakuutan.

PETRUCHIO.
Signior Baptista, asiall' on kiire,
En jouda joka päivä kosimaan.
Isäni tunnette ja näin myös minut.
Hält' aimot perin rikkaudet, joit' olen
Pikemmin lisännyt kuin vähentänyt.
Siis sanokaa: jos tyttärenne myöntyy,
Ma mitä silloin myötäjäisiks saan?

BAPTISTA.
Mun kuoltuani puolet maistani,
Ja heti käteen kaksituhat puntaa.

PETRUCHIO.
Ja palkaks siitä lupaan, jos hän eloon
Minusta jää, kaikk' irtaimeni hälle
Ja kiinteimeni leskeneläkkeeksi.
Lähimmät kohdat pannaan välikirjaan
Molemmin puolin noudatettaviksi.

BAPTISTA.
Niin, kun on tärkein sovittu, kun hältä
Vain myönnön saatte: siitä riippuu kaikki.

PETRUCHIO.
Oo, se ei mitään; minä, nähkääs, isä,
Yht' olen kiinteä kuin hän on ynsy;
Ja kaks kun hurjaa lieskaa toisiins' yhtyy,
Niin vihanvireensä he kuluttavat;
Vähästä puuskast' yltyy pieni liekki,
Mut myrsky koko tulen sammuttaa.
Niin minä hänen teen, ja niin hän taipuu:
Min' olen jyrkkä, kosin niinkuin mies.

BAPTISTA.
No, kosi sitten; onneks olkoon vain!
Mut kestätkö sä kaikki häijyt sanat?

PETRUCHIO.
Kyll', yhtä varmasti kuin vuoret tuulta:
Ne eivät horju, vaikka tuulkoon aina.

(Hortensio palaa, haava päässä.)

Kah, mitä, ystäväni? Miks noin kalvas?

HORTENSIO.
Pelosta varmaankin, jos kalvas olen.

BAPTISTA.
No, soitoss' edistyykö tyttäreni?

HORTENSIO.
Paremmin edistyisi sodassa:
Vois rauta hällä kestää, mut ei luuttu.

BAPTISTA.
No, eikö luutull' opi näppäämään?

HORTENSIO.
Kyll' aivan: luutulla mua kalloon näppäs.
Kun sanoin, ett' on otteet hällä väärät
Ja sormens' asentoon kun asetin,
Niin pirullisen kärtynä hän huusi:
"Vai otteita! Kyll' otteet teille näytän!"
Ja näillä sanoin päähän mua löi,
Niin että luutun läpi meni pääni.
Siin' ällistyen, luuttu kaulassa,
Nyt seisoin tirkistäin kuin kaakinpuusta,
Kun hän mua viulunvinguttajaks sätti
Ja porosorkaks ja jos joksikin,
Kuin näit' ois vartavasten opetellut.

PETRUCHIO.
Mut sepä hauska tyttö, tosiaan!
Nyt kymmenesti rakkaamp' on hän mulle.
Oo, jutella jos saisin hänen kanssaan!

BAPTISTA (Hortensiolle).
Pois tulkaa; moisest' älkää nolostuko,
Vaan nuorint' opettakaa tytärtäni:
Hän opinharras on ja kiitollinen. —
Signior Petruchio, tuletteko mukaan,
Vai lähetänkö Katrin luoksenne?

PETRUCHIO.
Se tehkää, minä täällä häntä varron.

(Baptista, Gremio, Tranio ja Hortensio menevät.)

Ja rohkeasti kosin, kun hän saapuu.
Jos sättii mua, niin sanon, että laulaa
Niin ihanasti hän kuin satakieli;
Jos yrmyilee, niin sanon, että katseens'
On kirkas niinkuin kasteess' aamun ruusu;
Jos vaiti on hän eikä mitään puhu,
Ylistän hänen liukaskielisyyttään
Ja puhelahjaans' ihanaksi kehun;
Jos hiiteen minut käskee, kiitän häntä,
Ikäänkuin käskis viikoks minut jäämään;
Jos antaa rukkaset, niin kysyn, milloin
On kuuliaiset meillä, milloin häät. —
Hän tuossa tulee; nyt, Petruchio, puhu!

(Katariina tulee.)

Huomenta, Kati, se lie nimenne.

KATARIINA.
Niin oikein lie, mut sentään hieman väärin:
Katariinaks sanotaan, kun puhutellaan.

PETRUCHIO.
Valetta! Nimenne on pelkkä Kati,
Hupainen Kati, joskus paha Kati,
Mut Kati, kaunein Kati maailmassa,
Katien kati, kallis Kati-kulta, —
Ei sentään katinkulta; siis nyt, Kati,
Mua kuule, Kati, sydämmeni lohtu:
Kun koko mailma lempeyttäsi kiitti,
Avuistas puhui, kauneuttasi kehui,
Ei kuitenkaan niin suuresti kuin pitäis,
Niin tuo mua liikutti, ja nyt sua kosin.

KATARIINA.
Vai liikutti! Siis liikuttakoon teidät
Myös täältä pois. Näin koht', ett' olettekin
Te liikkuva.

PETRUCHIO.
Niin mikä liikkuva?

KATARIINA.
Sarana-tuoli.

PETRUCHIO.
Oikein! Istu siihen!

KATARIINA.
On aasit luotu kantamaan, niin tekin.

PETRUCHIO.
On vaimot luotu kantamaan, niin tekin.

KATARIINA.
Minä ainakaan en moista narria.

PETRUCHIO.
En, Kati hyvä, kuormittaa sua aio:
Sin' olet vielä nuori sekä kevyt.

KATARIINA.
Niin kevyt, ettei tuommoinen mua sieppaa,
Ja paino mull' on se kuin pitääkin.

PETRUCHIO.
Vai pitää paino?

KATARIINA.
Pidä kyntes, haukka!

PETRUCHIO.
Oi, mettis-parka, viekö sinut haukka?

KATARIINA.
Ei, varokoon vain haukka itseään.

PETRUCHIO.
Seis, vaapsain, sinä! Liiaks olet häijy.

KATARIINA.
Jos vaapsain olen, varo pistintä!

PETRUCHIO.
Siis paras pois ne nyhtää.

KATARIINA.
Jospa, narri,
Vain tietäisit, miss' on se.

PETRUCHIO.
Ken ei tietäis,
Miss' ota vaapsahaisen? Hännässä.

KATARIINA.
Eipäs kuin suussa.

PETRUCHIO.
Kenen suussa?

KATARIINA.
Sinun,
Kun hännästä sä puhut. — Hyvästi!

PETRUCHIO.
Mun suuni sunko hännässäs? Ei, Kati,
Min' olen aatelia.

KATARIINA.
Sepä nähdään!

(Lyö häntä.)

PETRUCHIO.
Jos vielä mua lyöt, niin sua tyrkkään.

KATARIINA.
Näin aatelisen kilpes menetät:
Jos mua lyöt, et ole aatelia,
Ja aatelittomana kilvetön.

PETRUCHIO.
Vai heraldiikkaa! Pane minut kirjaan.

KATARIINA.
Mikä vaakunaksi? Kukonharja?[9]

PETRUCHIO.
Kukko
Ei harjaa kaipaa, kanani jos Kati.

KATARIINA.
Ei kelpaa mulle; kurjasti sa laulat.

PETRUCHIO.
Noin, Kati, älä mulle muikistele.

KATARIINA.
Se tapani, kun näen raakilan.

PETRUCHIO.
Ei täällä raakilaa; siis muikeus pois!

KATARIINA.
Tääll' on se.

PETRUCHIO.
Näytä se!

KATARIINA.
Josp' olis peili!

PETRUCHIO.
Siis kasvojani tähtäät?

KATARIINA.
Pilkkaan osui
Noin nuorelta!

PETRUCHIO.
Haa, kautta pyhän Yrjön,
Vai liian nuori sulle!

KATARIINA.
Kuihtunutkin
Jo olet.

PETRUCHIO.
Surusta.

KATARIINA.
Sit' en ma sure.

PETRUCHIO.
Et, Kati, noin et pääse minusta.

KATARIINA.
Jos jään, niin kiihdyt; anna minun mennä.

PETRUCHIO.
En niinkään! Olet oikein sievän sievä.
Sua tylyks, ynsyks, suulaaks sanottiin,
Nyt huomaan huhun valehtelijaksi:
Iloinen olet, hauska, vallan höyli,
Sanaton, vaan kuin kevään kukka vieno,
Et osaa muikistaa, et karsastaa.
Et purra huulta niinkuin häijyt naiset;
Ei mieleen sulle tiuskinat ja torat;
Sulolla kosijoitas kohtelet,
Puhellen vienosti ja lempeästi.
Miks juorutaan siis, että Kati liikkaa?
Paha on mailma: Kati suora, sorja
Kuin pähkinän on vitsa, ruskea
Kuin itse pähkinä, ja makeampi
Kuin pähkinän on sydän. Annahan,
Kun katson käyntiäsi! — Ethän liikkaa.

KATARIINA.
Vait, hölmö! Käske renkiäsi.

PETRUCHIO.
Metsää
Ei somista Diana niin kuin Katin
Kuninkaallinen käynti tätä majaa.
Diana ollos sä, hän olkoon Kati,
Diana hauska olkoon, Kati kaino.

KATARIINA.
Mist' on nuo kauniit puheet kotoisin?

PETRUCHIO.
Omasta päästä: tulen äitiini.

KATARIINA.
Älykäs äit'! Ois poika tyhmä muuten.

PETRUCHIO.
Niin, enkö viisas?

KATARIINA.
Kyllä lämpimäkses.

PETRUCHIO.
Kyll' lämpiän, kun sänkyys pääsen, Kati.
Mut leikki sikseen, sanon sulle suoraan:
Isäsi mulle sinut luvannut
On vaimoks; määrätty on myötäjäiset;
Nain sinut, Kati, tahdot taikka et.
Ma sulle mieheks olen omani.
Kautt' auringon, jok' ihas mulle näyttää, —
Nuo ihat, jotka mun on hurmanneet, —
Sa muut' et miestä ottaa saa kuin minut:
Min' olen luotu sua kesyttämään,
Tekemään Villi-Katist' oivan Katin
Ja säisyn niinkuin muutkin kotikatit.
Tuoss' isäsi; ei auta kielto nyt;
Ma tahdon ja mun täytyy Kati saada.

(Baptista, Gremio ja Tranio palaavat.)

BAPTISTA.
Petruchio, kuinka teidän onnistaa
Katariinaan nähden?

PETRUCHIO.
Hyvin; kuinkas muuten?
On mahdotont', ettei mua onnistaisi.

BAPTISTA.
No, tytär Katariina? Taasko juro?

KATARIINA.
Vai olen tyttärenne? Toden totta,
Kyll' oivaa isänrakkautt' osoitatte,
Kun naitatte mun puolihassulle,
Hullulle huimapäälle, kiroojalle,
Jok' aikoo kaikki voittaa vannomalla.

PETRUCHIO.
Niin, nähkääs, isä: — te ja koko mailma,
Ken hänestä vain puhui, puhui pahaa.
Jos hän on tuima, on se politiikkaa:
Ei ärjö hän, vaan kaino niinkuin kyyhky,
Ei tulinen, vaan vilvas niinkuin aamu,
Lucretian vertainen on kainoudessa,
Ja kuin Griseldis kärsivällinen.
Lyhykäisesti: niin hyvä meill' on sopu,
Ett' ensi pyhänä on meidän häät.

KATARIINA.
Ens pyhänä sun ennen hirteen soisin.

GREMIO.
Petruchio, kuulkaas: hirteen teitä toivoo!

TRANIO.
Siin' onnenneko? Sitt' on hukka meidän!

PETRUCHIO.
Ei hätää, hyvät herrat; itselleni
Ma hänet valikoin; jos hän ja minä
Vain tyydymme, niin mitä teidän siihen?
On meillä välipuhe, että hänen
Äkäinen tulee aina seurass' olla.
On uskomatont' aivan, kuinka paljo
Hän mua rakastaa. Sa, kulta-Kati!
Hän kaulassani riippui; toisiaan
Niin taajaan seuras suutelot ja valat,
Ett' tuokiossa sydämmeni vei.
Vast'alkajia te! On kumma nähdä,
Kun mies ja nainen ovat kahden, kuinka
Kesyttää lallukin voi kiukkupussin. —
Kätesi, Kati! Nyt Venetiaan lähden
Hääpäiväkseni vaatteit' ostamaan.
Häät toimittakaa, vieraat kutsukaa;
Katista sievä tulee, sen ma takaan.

BAPTISTA.
Mitä sanoisinkaan? Tänne kätenne:
Petruchio, onneks olkoon! Kauppa tehty.

GREMIO ja TRANIO.
Sanomme: aamen, todistajina.

PETRUCHIO.
Hyvästi, isä, vaimo, ystävät!
Nyt pois Venetiaan! On kohta pyhä;
Hilut, helyt, kalut kalliit sieltä tuomme.
Nyt suukko! Pyhänä me häitä juomme.

(Petruchio ja Katariina menevät, kumpikin eri taholle.)

GREMIO.
Noin kiirein onko koskaan naista naitu?

BAPTISTA.
Nyt olen niinkuin kauppamies, jok' onnen
Varalle heittää elämänsä ponnen.

TRANIO.
Olikin vanhennutta tavaraa;
Nyt tuottaa korkoa, tai mereen hukkuu.

BAPTISTA.
Aviosopu paras korko kai.

GREMIO.
Mies kyllä sovust' osansa jo sai. —
Nyt nuoremman on tyttärenne vuoro.
Tää on se kauan ikävöitty päivä;
Min' olen naapuri ja kosin ensin.

TRANIO.
Mut minä enemmän Biancaa lemmin
Kuin aatos aavistaa tai kieli kertoo.

GREMIO.
Nulikkain lempi maidikkaalta maistuu.

TRANIO.
Sun lempes hyytyy, harmaapää.

GREMIO.
Sun paistuu.
Hotikko, väisty! Vanhuudest' on turvaa.

TRANIO.
Mut nuoruus neitosien silmät hurmaa.

BAPTISTA.
Pois torat! Minä tämän riidan ratkon:
Teoilla voitto voitetaan. Ken lupaa
Paraimman huomenlahjan tytölleni,
Se saa Biancan lemmen. —
Siis, signior Gremio, mitä tarjoatte?

GREMIO.
Mull' ensinnäkin kaupungiss' on talo
Hopeella, kullall' ylen varustettu,
Vadit ja kannut, missä kädet pestä,
Tapetit, verhot kaikki Tyruksesta,
Rahoja täynn' on norsunluiset lippaat,
Sypressikirstuissa on silkit, peitot,
Upeat kankaat, verhot, baldakiinit,
Lakanat hienot, Turkin helmityynyt,
Venetiasta kulta-uutimet,
Kuparit, tinat, kaikki, mit' on tarpeen
Taloudessa. Talossani maalla
On mulla satakunta lypsävää
Ja toista sataa lihavata härkää
Ja kaikki raavastarpeetkin sen mukaan.
Kyll' itse olen vanha, myönnän sen,
Mut huomenna jos kuolen, saa hän kaikki,
Jos eläissäni tulee mulle vain.

TRANIO.
Se "vain" se sopi hyvin. — Nyt mua kuulkaa.
Isäni ainut olen perillinen:
Jos tyttärenne vaimokseni saan,
Niin kolme neljä taloa hän rikkaass'
Saa Pisan kaupungissa, yhtä hyvää
Kuin ykskään, mit' on täällä Gremiolla;
Kakstuhatt' tukaattia lisäks vuosin
Paraista tiloistani eläkkeeksi.
No, Gremio, joko pulaan jouduitte?

GREMIO.
Kakstuhatt' tukaattia vuosin maista!
Mun kaikki maani ei sen arvoiset;
Mut ne hän saa, ja lisäks kauppalaivan,
Jok' ankkuriss' on nyt Marseillessa.
No, joko kauppalaivaan kompastuitte?

TRANIO.
Isälläin kolme suurt' on kauppalaivaa —
Se tiedetään — kaks kaljaasia lisäks
Ja kaksitoista jaalaa; ne ma lupaan,
Ja kaks sen vertaa kuin sa konsanaan.

GREMIO.
Lupasin kaikki, mull' ei enempää:
Ei muuta antaa voi kuin mit' on omaa;
Jos minä kelpaan, mun hän saa ja kaikki.

TRANIO.
Siis tyttö ennen kaikkia on minun,
Sananne mukaan; Gremio on pietti.

BAPTISTA.
Te parhaan teitte tarjon, myönnän sen,
Ja isänne jos takuun tuo, niin tyttö
On teidän; sillä — anteeks — ennen isää
Jos kuolisitte, kuink' on huomenlahjan?

TRANIO.
Kujeita! Hän on vanha, minä nuori.

GREMIO.
Mut nuoret voivat kuolla niin kuin vanhat.

BAPTISTA.
No, hyvä! Tää on päätökseni, herrat:
Ens' sunnuntaina, niinkuin tiedätte,
On tyttäreni Katariinan häät;
Biancan seuraavana sunnuntaina
Te saatte vaimoksi, jos takuun tuotte;
Saa muuten Gremio hänet. Kiitän teitä,
Ja nyt vain suosioonne sulkeudun.

(Menee.)

GREMIO.
Hyvästi, naapuri! — Nyt en sua pelkää:
Niin, keikka-Heikki, isäs olis hupsu,
Jos kaikki antais pois ja vanhoillaan
Sun pöydässäsi söisi. Hitto vie,
Se vanha kettu ei niin houkka lie!

(Menee.)

TRANIO.
Sun rutto syököön, vanha kurttunaama!
Sun pistin korkeimmalla valtilla.
Nyt tiedän, kuinka autan isäntääni: —
Niin, teeskelty Lucentio itselleen
Vois isän laittaa, teeskellyn Vincention;
Siit' ihme syntyis: isäinhän se työtä
On laittaa lapsia; mut tässä siittää
Laps isän, jos vain mulla juonta riittää.

(Menee.)