Kauemmaksi meidän ei tarvitse seurata salatieteellistä kehitystä. Ymmärrämme jo selvästi, jos olemme käsittäneet, mitä on puhuttu, että opetuslapsen ihanne joka väikkyy meidän silmissämme todellisesti saavutettavana ihanteena, on siinä, että itse tulisimme niin itsettömiksi, vaikka samalla mitä todellisimmin omaksi itseksemme, että taivaallinen Isä eli Mestari eli Salainen Veljeskunta eli Kristus voisi esteettä meitä käyttää hyvän palvelukseen ihmiskunnassa.

Kun minua pyydettiin tässä tilaisuudessa puhumaan mietiskelystä ja antamaan neuvoja, miten mietiskelyä voisi harjottaa eli salatieteellisen työn alkuvalmistuksia tehdä omin päin, päätin puhua yleensä joogasta omin päin, koska en tahtoisi antaa minkäänlaisia neuvoja umpimähkään vaan soisin, että kaikki käsittäisivät, kuinka korkea, merkillinen ja vaikea tällainen työskentely on ja kuinka vaarallinenkin se on.

Mitä

merkitsee?

Te tiedätte luultavasti kaikki, että intialainen sana jooga merkitsee yhtymistä, yhdistämistä, ihmisen »yhtymistä Jumalaan», kuten sitä tavallisesti länsimailla käännetään. Jooga on selitys siitä, millä tavalla ihminen hengessään voi yhtyä Jumalaan. Jooga on sitten myös itse tuo menettelytapa—tuo työskentely, jonka avulla ihminen hengessään pääsee Maailmanhengen, Maailmanjärjen, Jumalan yhteyteen. Tämä on tavallinen joogan määritys.

Tästä selityksestä jo ymmärrämme, mikä vakava asia on kysymyksessä. Ja jos nyt annan pienen kuvauksen siitä, mitä jooga on, tulee vielä paremmin näkymään, kuinka korkea ja vaikea aine ja sen yhteydessä oleva työskentely on.

Ajatelkaamme hieman meitä ihmisiä. Mikä on meillä yhteinen tunnusmerkki? Se on kuoleman varmuus. Me olemme kaikki kuolemaan tuomitut. Meidän on tapana puhua kuolemantuomiosta muutamien rikosten yhteydessä. Me tiedämme, että muutamissa valtakunnissa vielä kuoleman rangaistusta käytetään. Mutta jos ajattelemme itseämme, seisomme kaikki elämän edessä suurina pahantekijöinä, koska elämä on meille kaikille valmistanut saman kohtalon. Fyysillisesti katsoen on elämä meidät kaikki tuominnut kuolemaan. Ei yksikään meistä käy vapaaksi tästä ihmeellisestä kohtalon laista vaan jokaisen kohtalo lähentaä häntä kuolemaa.

Nyt kun sanotaan, että jooga on yhtymistä Jumalaan, niin tässä silminnähtävästi on kysymys jonkinlaisesta vastakohdasta. Kuinka me, jotka olemme kuolemaan tuomittuja olentoja, voimme yhtyä Jumalaan, sillä eikö Jumala ole kuolematon? Eikö Elämän Henki, Maailmanjärki ole kuolematon? Tässä vallitsee ilmeinen ristiriita: me olemme kaikki kuolemaan tuomitut, mutta jooga on yhtymistä Jumalaan, joka epäilemättä on kuolematon.

Tiedämme, että kaikki uskonnot ovat puhuneet ihmisille: »te olette kuolemattomia itsessänne. Ainoastaan ruumiinne ja personallisuutenne on kuolevainen. Itsessänne olette kuolemattomia. Sentähden teitä voi odottaa kohtalo, joka ei ole kuolevaisuudessa vaan kuolemattomuudessa.»

Kaikki uskonnot ovat pitkin aikakausia luvanneet ihmisille kuolemattomuutta ja jos tänäpäivänä katselemme kristikuntaa, huomaamme, että kaikkein uskovaisten toivo on elää kuoleman jälkeen, vieläpä iankaikkisesti. He toivovat kuoltuaan pääsevänsä Jumalan, suuren Elämänantajan ja Olemassaolon Salaisuuden yhteyteen. Tämä toivo antaa heidän elämälleen voiman ja sisällyksen. Kuoleman perästä alkaa heidän uskonsa mukaan ikuinen elämä.

Mutta jos tutkimme heitä nyt, jos otamme heidät oikein tarkastelun alaisiksi ja kysymme heiltä: tiedättekö todella, että toivonne ei ole turha? Tiedättekö että varmasti olette olemassa ikuisesti? Tiedättekö, että kuoleman jälkeen voitte yhtyä Jumalaan? niin heidän täytyy yhdellä suulla vastata: »sitä emme tiedä. Me sen uskomme, luotamme siihen, koska Vapahtajamme on meille sen luvannut ja se on pyhässä kirjassa kirjotettu».

Tai sitten he, jos ovat vielä rehellisempiä, tunnustavat: »Me uskomme siihen sentähden, että kaikki muutkin niin uskovat, mutta emme sitä tiedä.»

Näin heidän täytyy vastata. He eivät

, josko ovat kuolemattomia. He voivat tuntea ja toivoa sisässään, mutta heillä ei ole tavallisissa oloissa mitään tieteellisesti päteviä todistuksia siitä, että ovat kuolemattomia.

Nyt tiedätte, että jooga, niinkuin me kaikki teosofit selitämme, onkin se menettelytapa ja se luottamus ja tieto, että ihminen voi ja että ihmisen täytyy yhtyä hengessään Jumalaan, joka on kuolematon, mutta ei kuoleman jälkeen, vaan tässä elämässä. Te tiedätte, että jooga, joka on kaikkien uskontojen salainen oppi, sanoo: »Älkää luottako sellaiseen harhaluuloon, että te olette, sellaisina kuin olette, kuolemattomia olentoja. Älkää luottako siihen, että tulette elämään ikuisesti ja että kuoleman perästä tulette yhtymään Jumalaan. Älkää luottako siihen, sillä se on erehdystä. Te olette kuolevaisia olentoja. Niinkuin teidän ruumiinne on kuolemaan tuomittu, niin on teidän personallisuutenne myös kuolemaan tuomittu. Se, minkä uskotte omaksi itseksenne, se, jota kutsutte minäksenne, jota kuvailette katsellessanne itseänne, koko tämä personallisuus, jonka itseksenne tunnette, se on kuolevainen. Te ette ole kuolemattomia. Te olette olemassa jonkun aikaa kuoleman jälkeen. Kun olette heittäneet fyysillisen ruumiin, olette olemassa ruumiissa, joka fyysilliselle katseelle on näkymätön. Se on rakennettu hienommasta aineesta, jos niin saa sanoa, mutta sekin elää vain jonkun aikaa. Teidän personallisuutenne, joka on sama kuin näkymätön ruumiinne, haihtuu, ja teistä ei jää jälelle muuta kuin kaiku luonnon suureen muistiin. Teistä ei jää jälelle personallisuudestanne muuta kuin muisto ja te ette itse voi sitä muistoa itsessänne säilyttää, sillä itsetietoinen itsenne ei ole muualla kuin personallisuudessa. Kyllä on totta, että syvällä sisässänne on olemassa Jumalallinen Henki—teidän yksilöllinen minänne, mutta se ei ole itsetietoinen, se ei ole niin sanoaksemme personallistunut, se on siellä takana salaisuutena. Te ette tunne muuta kuin omaa personallisuuttanne. Se personallisuus haihtuu ja kuolee.»

Näin selittää uskontojen salainen oppi. Näin opettaa meille jooga ja kun jooga lisää: »teidän tehtävänne on yhtyä Jumalaan», merkitsee se toisin sanoin: »teidän tehtävänne on eläessänne tulla kuolemattomiksi, voittaa kuolema. Jos te tahdotte joogaa harjotella, pitää teidän voittaa oma kuolevainen personallisuus. Teidän pitää saavuttaa ikuinen elämä nyt jo eläessänne ja ellette sitä saavuta nyt, ette voi sitä saavuttaa kuoleman jälkeen, sillä nyt on otollinen aika ja nyt pitää työskennellä niinkauankuin päivä on.»

Näin selittää jooga-oppi, ja tästä me, jotka olemme kuolevaisia olentoja, me, jotka emme ole ratkaisseet kuoleman salaisuutta, me, jotka emme ole itsetietoisesti voittaneet kuolemaa, meidän pitäisi nyt täällä eläessämme astua ulos omasta harharuumiistamme, tulla kuoleman valtakuntaan ja voittaa kuolon voima! Meidän pitäisi tehdä itsemme iankaikkisiksi, kuolemattomiksi tässä eläissämme! Me huomaamme, mikä ihmeellisen vakava ja vaikea työ tämä on. Se on suurin työ, mikä on annettu ihmiselle, sillä missä on se ihminen, joka siihen työhön edes uskookaan?

Ajatelkaamme ihmisiä. Jokaisella on paljon puuhaa omassa elämässään, jokainen on kiinni milloin missäkin hommassa. Kuinka hänellä olisi aikaa, käyttääksemme uskonnollista lausetapaa, pelastaa oma sielunsa? Kristillisen puheen mukaan se tapahtuu ikäänkuin käden käänteessä, meidän tarvitsee vain siihen uskoa! Mutta aikain viisaus ja salainen tiede sanoo ja ne ihmiset, jotka ovat kokeneet, tietävät, ettei ole sielu pelastettu sillä että uskomme. Ainoastaan tiedon kautta sielun pelastuminen on mahdollinen, ainoastaan siten että tulemme henkisiksi olennoiksi, itsetietoisiksi kuolemattomiksi olennoiksi.

Fyysillinen ruumiimme ei ole kuolematon, mutta meidän täytyy tulla kuolemattomiksi sillä tavalla, että tiedämme olevamme toista kuin fyysillinen ruumis, että tiedämme vain käyttävämme fyysillistä ruumista asuinhuoneenamme ja välikappaleenamme työtä tehdäksemme, mutta emme pidä ruumista omana itsenämme. Meidän täytyy oppia eläissämme jättämään fyysillinen ruumiimme ja liikkumaan siinä maailmassa, jota kutsumme näkymättömäksi maailmaksi, sekä seurustelemaan niiden olentojen kanssa, jotka kuolemattomuuden valtakunnassa elävät. Niin suuri työ on sellaisen ihmisen edessä, joka tahtoisi ryhtyä joogaan.

Me ymmärrämme, että jos sellaiseen työhön ryhtyy, on hyvä, että on auttajia, neuvonantajia, ohjaajia. Kuitenkin on osa tästä työstä sitä laatua, että sen voi jokainen suorittaa itsekseen. Osa työstä on sitä laatua, ettemme siinä tarvitse muuta suullista neuvoa kuin sitä, mitä on annettu kaikissa uskonnoissa, pyhissä kirjoissa ja julkisissa jooga-järjestelmissä. Kun sen neuvon otamme varteen, silloin voimme vaaratta valmistaa itseämme pitkän matkaa.

Toivon, että olette kaikki lukeneet pienen kirjasen »Elonneste». Toivon myös, että olette lukeneet kirjasta »Suuret Uskonnot» luvun »Kuinka vanhassa Intiassa totuutta etsittiin». Niissä kuvataan joogaa ja ne täydentävät tätä luentoa.

Uskonnoissa puhutaan ihmisen täydellisyydestä ja annetaan ihmisille siveellisiä neuvoja. Uudessa testamentissa ja varsinkin vuorisaarnassa Kristus kehottaa seuraajiaan uuteen siveelliseen elämään. Hän antaa esim. viisi uutta käskyä: älä koskaan kiivastu, älä katso naista himoitaksesi häntä, älä ole pahaa vastaan, älä vanno äläkä käy sotaa vaan rakasta vihollisiasi. Itämaitten suuri vapahtaja Buddha antoi niinikään viisi uutta käskyä kaikille ihmisille, kymmenen opetuslapsilleen. Mooseksen kymmenen käskyä ovat tunnetut kauas ulkopuolelle juutalaisten piiriä. Mihin uskontoon tahansa tutustumme, huomaamme, että on annettu ihmisille määrättyjä käskyjä, joita on kehotettu noudattamaan. Samalla kun on puhuttu ihmisen kuolemattomuudesta, hänen toivostaan ja tulevaisuudestaan, on terotettu mieleen erityisiä siveellisiä neuvoja.

Tänäpänä ei kristikunnassa näitä asioita vielä ymmärretä. Kuolemattomuutta pidetään luonnollisena tosiseikkana, joka meitä kaikkia kuoleman jälkeen odottaa. Käskyt ymmärretään kaunopuheisiksi Jeesuksen hengen tuotteiksi, joilla ei ole mitään kaytännöllistä merkitystä ja jotka eivät ole ehdottomia eivätkä välttämättömiä noudattaa. Mutta ihminen joka tahtoo ryhtyä joogaan, hän ymmärtää ennen kaikkea, ettei näitä asioita voi ottaa leikin kannalta, pintapuolisesti, kevytmielisesti. Hän ymmärtää heti, että mitä on sanottu uskonnoissa, mitä suuret viisaat ovat opettaneet, se on sanottu vakavasti, se on lausuttu todellisella tarkotuksella. Intiassa on Patandshalin jooga-järjestelmässä ensimäiset askeleet n.k.

ja

. Näitä vastaavat muissa uskonnoissa siveelliset neuvot ja käskyt, jotka samaten ovat joogan ensimäisiä askeleita.

On kyllä uskovaisia, jotka tähän väittävät: »me otamme Jeesuksen käskyjä niin vakavalta kannalta, että uskomme niiden joutuvan ikuiseen kadotukseen, jotka eivät hänen käskyjään noudata.»

Olkoon, mutta siinä on toinen peruserehdys. Ikuista kadotusta ei ole luonnossa. Ei kenenkään tarvitse helvetin pelosta ruveta Jeesusta seuraamaan. Iankaikkista kadotusta ei ole, ainoastaan— kuolema niille, jotka eivät harjota joogaa.

Jos syvennymme uskontojen salaiseen viisauteen, emme enää voi lohduttaa itseämme millään taikauskolla. Emme voi rauhottaa mieltämme sanomalla: »emmehän kuitenkaan joudu ikuiseen kadotukseen». Suoraan meidän täytyy tunnustaa: »me kuolemme, ellemme ota elämää todelliselta kannalta.» Ei meitä odota muuta; luonto ainoastaan tappaa meidät rikollisina olentoina. Mutta jos tahdomme saavuttaa kuolemattomuuden ja tulla ikuisiksi Jumalan pojiksi, silloin emme voi olla kevytmielisiä. Silloin meidän täytyy ymmärtää, että ensimäiset askeleet ovat jama ja nijama eli kaikkien uskontojen siveyskäskyt.

On sama, minkä uskonnon käskyt ihminen ottaa ojennusnuorakseen, sillä syventyessään niihin perinpohjin hän tulee samaan päämäärään. Kaikki vievät Jumalan luo, yhdentekevää, valitseeko hän kristinuskon, buddhalaisuuden tai jonkun viisausopin, vai piirtääkö hän itse ihanteelliset ääriviivat elämälleen.

Uskontojen viisaat opettajat ovat ainoastaan näyttäneet tietä tai osottaneet suuntaa, mihin päin on kuljettava. Me voimme myös itse nähdä tietä, itse ymmärtää, mihin päin on kulkeminen ja siis itse laatia itsellemme käskyjä.

Tämä on suuri totuus, jonka meidän aikanamme teosofinen liike selvittää ihmisille. Me emme ole sidotut kristinuskon käskyihin enemmän kuin Buddhan oppiin tai Zoroasterin tai Laotsen. Me voimme itse valita itsellemme käskyt, mutta me olemme sidotut kulkemaan. Meidän täytyy kulkea tietä, jos tahdomme joogaa harjottaa. Siinä suuri vapautemme ja samalla ihmeellinen edesvastuumme, kun oivallamme, mistä on kysymys. Ammentakaa vaikka oman henkenne syvyydestä elämän käskyt itsellenne, mutta kulkekaa tiellä.

Sentähden on selvästi tajuttava, jos tahdomme joogaa harjottaa,

meidän on noudatettava määrättyjä käskyjä ja määrättyä elämäntapaa. Miksikä on joogassa ensimäiset askeleet jama ja nijama

eli kaikki siveelliset käskyt? Hyvin selvästä syystä. Kun tahdomme tulla kuolemattomiksi olennoiksi, täytyy meidän tahtomme olla luja. Sen täytyy olla voimakas, itsetietoinen, keskitetty, kun otamme päämääräksemme astua ulos fyysillisestä ruumiistamme itsetietoisina kuolemattomien maailmaan. Jooga on itse asiassa keskityksen oppimista, oppimista tahtomaan yhtä asiaa, ja sitä varten täytyy meidän saattaa koko olemuksemme tasapainoon, tyyneksi, rauhalliseksi. Se on siveyskäskyjen tarkotus jooga-työssä. Se on annettu pyrkijälle tehtäväksi. Puhdistakaamme ensin itsemme, tehkäämme itsemme rauhalliseksi, saattakaamme oma tunne-olemuksemme tyyneksi. Jos meitä tunne voi häiritä ja tehdä levottomaksi, jos meitä mikään voi ärsyttää, tuskastuttaa, saattaa pois tasapainosta, niin emme sillä hetkellä kykene joogaan. Meidän täytyy saada valta oman itsemme yli. Meidän täytyy oppia tuntemaan oma itsemme. Meidän täytyy tuntea oman olemuksemme perustassa, tahdommeko totella yksin—Jumalaa.

Kun ihminen alkaa noudattaa määrättyä siveellistä järjestelmää, joko toisen tai toisen opettajan säätämää tai oman henkensä laatimaa, silloin hän oppii tuntemaan itseään ja näkemään, mille hän painoa panee elämässä, mikä häntä ilahuttaa ja mikä surettaa tai tekee levottomaksi. Ja hän huomaa, ettei ainoastaan rumat, itsekkäät tunteet vaan myös hellät, kauniit, personallista rakkautta uhkuvat tunteet voivat häiritä häntä Jumalaa etsiessään. Ei mikään henkinen siveys tee ihmistä koskaan kylmäksi, pahaksi, kovaksi; päinvastoin hän tulee hellemmäksi, rakastavammaksi, huolehtivammaksi. Tuskat ovat hänelle suuremmat, maailman synnit laskeutuvat hänen yllensä, hän rakastaa enemmän, hän kärsii enemmän, hänen koettelemuksensa ovat moraalisesti suuremmat kuin ennen, ja kuitenkin keskellä kaikkea tätä tuskaa ja levottomuutta hänen täytyy löytää itsestään rauhan asunto. Hänen täytyy löytää tasapaino, niin että vaikka maailmat menisivät murskaksi, vaikka tähdet putoisivat ja kaikki sortuisi hänen ympärillään, hän seisoisi lujana kalliolla. Ja se kallio on tyhjässä avaruudessa ja se kallio on hänessä itsessään. Kun hän löytää tällaisen perustuksen, silloin hän on tehnyt työn, jota siveyskäskyt tarkottavat.

Tätä päämäärää on tarkotettu valmistavalla jooga-työllä, n.k. »puhdistuksella». Kun sen saavutatte, niin te rakastatte enemmän kuin ennen, mutta kuitenkin olette iankaikkisesti rauhallisia. Te kärsitte enemmän kuin ennen, ja kuitenkin te seisotte järkkymättömän lujina. Kun ihminen saavuttaa tämän kyvyn harjottamalla jooga-asketismia, silloin hän on oppinut tuntemaan itsensä. Hän tietää, mitä hän tahtoo, ja hän tahtoo Jumalaa, totuutta, kuolemattomuutta Jumalan yhteydessä. Ja nyt hänelle alkaa uusi työ. Vanhan intialaisen jooga-järjestelmän, Patandshalin Jooga-Suutrojen mukaan seuraa nyt kaksi askelta, joita niissä kutsutaan nimeltä

ja

, eli »asento» ja »hengityksen voittaminen.»

Ensimäinen askel, jama ja nijama, teki tunne- eli astraaliruumiimme tyyneksi ja saattoi sen tasapainoon. Nyt huomio käännetään fyysilliseen ruumiiseen ja käsketään harjottamaan aasanaa ja praanaajaamaa. Asento—mikä asento? Joogassa tullaan harjottamaan erinäisiä mietiskelyjä, ja jotta sitä voisi harjottaa, täytyy paitsi tunneruumiin myös fyysillisen ruumiin tottua olemaan aivan hiljaa, häiriötä tuottamatta. Sentähden Patandshalin järjestelmässä puhutaan ensin aasanasta. Ihmisen täytyy etsiä itselleen sellainen asento, joka ei häntä häiritse. Patandshali sanoo, että näitä asentoja on paljon ja monenlaisia ja kullekin ihmiselle voi olla oma erityinen asentonsa sopivin, mutta hänen täytyy löytää asento, joka tekee, että hän voi unohtaa fyysillisen ruumiinsa.

Itämailla tavallisesti käytetyssä asennossa ihminen istuu maassa jalat allaan, selkä ja pää suorana samassa viivassa, ja sanotaan, että se on kaikkein helpoin ja mukavin asento useimmille ihmisille.

Länsimailla käytetään istuvaa, vanhaa egyptiläis-assyrialaista asentoa, jonka voitte nähdä esim. egyptiläisissä kuvissa, Se on myös jooga-asento, ja se on useimmille länsimaalaisille sopivin. Siinakin on selkä oleva suorana ja pää samassa linjassa. Aasanan oppiminen on nyt siinä, että oppii olemaan määrätyssä asennossa liikkumattoman hiljaa. Sentähden Patandshalin jooga-järjestelmässä puhutaan asennosta erityisenä askeleena. Nykyaikaisissa esoterisissa järjestelmissä ei puhuta niin paljon tästä asennosta, eikä sitä tehdä erityiseksi askeleeksi, neuvotaan vain millä tavalla voi istua, mutta itämaalaiset ovat nähtävästi pyrkineet korkeammalle ja alusta saakka tienneet selvemmin, mihin päämäärään tähtäävät. Aasana on erinomaisen tärkeä, sillä varsinaisen joogan eli okkultisen mietiskelyn fyysillinen ehto on, että ruumis on liikkumatta mukavassa asennossa. Kun ihminen alkaa harjottaa aasanaa, hän kohtaa kaikenlaisia vaikeuksia, häntä kiusaavat uneliaisuus, väsymys, levottomuus, liikkumisen halu ja monenlaiset ruumiilliset tuskat. Hänen ruumiiseensa ryntäävät niin monenlaiset hirveät kärsimykset. Niin on alussa, kun ruumis on tottumaton, mutta pitää jatkaa, kunnes löytää oman asentonsa ja kykenee olemaan liikkumatta niinkauankuin itse tahtoo. Tiedätte, että intialainen joogi istuu mietiskellen tuntikausia, päiviä, jopa— niin kerrotaan—kuukausia ja vuosia samassa asennossa. Hän istuu esim. käsi ylhäällä niin kauan, että taivaan linnut luulevat hänen käsivarsiansa oksiksi ja rakentavat pesänsä niihin.

Toisena askelena fyysillisen ruumiin voittamisessa on menettely, jota kutsutaan nimellä praanaajaama eli »hengityksen tappaminen». Sen kautta ihminen oppii tulemaan hengityksensä herraksi. Hengitys on meille elämää, hengittämättä me kuolemme. Muutamat ihmiset hengittävät nopeasti, toiset sangen verkalleen. Kaikkien, jotka oppivat laulamaan, esiintymään näyttämöllä, puhumaan julkisesti, tulee tottua hengittämään rauhallisesti; muuten heidän äänensä ei kestäisi. Jokainen, ken näin esiintyy, harjottaa senvuoksi jonkun verran praanaajaamaa. Joogaan kuuluva praanaajaama on vain sama asia kehitettynä huippuunsa. Joogit, jotka saavuttavat korkeimman ennätyksen tässä taidossa, voivat hengittää kerran tunnissa tai kerran vielä pitemmässä ajassa. Joogassa praanaajaama on siis sitä, että ihminen vähitellen oppii hengittämään yhä hitaammin, ja kuta hitaammin hän hengittää, sitä vähemmän hän kuluttaa elämänvoimaa.

Tarkastakaa ihmisiä ja te huomaatte, että ne, jotka hengittävät nopeasti, kuluttavat paljon fyysillistä elämänvoimaa. He ovat tunteellisia ia innostuvia, mutta väsyvät pian. Sellaiset taas, jotka hengittävät harvaan, ovat voimakkaita, hitaampia innostumaan, mutta lujempia ja luotettavampia.

Hengitystä jokainen voi oppia hillitsemään. Meidän päiviemme voimistelujärjestelmissä on otettu praanaajaama käytäntöön. Kaikkien urheilijain ja voimistelunharjottajain, jotka järjestelmällisesti treenaavat itseään, täytyy oppia hillitsemään hengitystä. Mitenkä kävisi, jos juoksija läähättäisi? Praanaajaama kuuluu välttämättä fyysillisen ruumiin puhdistustyöhön ja herrauden saavuttamiseen sen yli.

Mutta länsimaitten esoterisissä kouluissa ei puhuta näistä fyysillisistä harjotuksista paljon. Ne ovatkin vaarallisia, ellei noudateta viisasta järjestelmää. Niitä ei voi omin päin harjottaa liian pitkälle. Täällä länsimailla, jossa fyysillinen ruumis on karkea eikä niin hienosti rakennettu kuin itämailla, voimme hiljakseen oppia hengittämään rauhallisesti, mutta emme voi toivoa saavuttavamme sellaisia tuloksia kuin itämailla. Sentähden täällä alussa sivuutetaan fyysillisiä harjotuksia, mikäli ne koskevat suurempia ennätyksiä, ja ainoastaan alkusaavutukset asetetaan oppilaan saavutettaviksi. Täällä siirrytään heti ensimäisten askeleitten, jaman ja nijaman jälkeen varsinaiseen mietiskelyyn, joka intialaisessa jooga-järjestelmässä käsittää neljä myöhempää askelta nimeltä

,

,

ja

.

Ensimäinen askel on pratjaahaara, joka merkitsee »katsomista sisäänpäin», oman itsensä tarkastamista. Tämä ei ole itsetutkimusta samalla tavalla kuin jama ja nijama, jolloin pyrkijä noudattaen määrättyjä siveyskäskyjä oppi itsensä tuntemaan ja hillitsemään tunneruumistaan, vaan tämä on uusi muoto. Tässä hän istuu varsinaisesti mietiskelemään määrättyinä hetkinä ja on jo tunteissaan tyyni, hänellä on tahto jo vakava, ruumis jo hiljaa. Nyt hän ryhtyy tarkastamaan »ajattelijaa» itsessään, missä määrin hän osaa ajatella, mitä hän ajattelee ja miten hänen ajatuskykynsä itsestänsä toimii.

Tämä on eri asia, sillä me tapaamme maailmassa ihmisiä, jotka ovat pitkälle kehittyneet siveellisessä suhteessa, ollen lähellä pyhyyden tilaa, mutta eivät osaa mietiskellä. He osaavat ehkä keskittää koko tarmonsa rukouksen tapaiseen ponnistukseen, mutta eivät okkultisella tavalla osaa käyttää meditatsionia tutkimusvälikappaleena. Meidän näet ei pidä luulla, että kun kehitymme ihanteellisen siveellisiksi, samalla olisimme salatieteilijöitä. Siveelliset askelet ovat alkuvalmisiuksia, mutta kun oppilas alkaa harjottaa okkultista mietiskelyä, hän huomaa, että uusi työ on hänen edessään. Kuta tunnollisemmin hän on suorittanut puhdistustyön, sitä helpompi on mietiskely, sitä pikemmin se vie tuloksiin.

Pratjaahaaraa harjottaessaan yrittelijä oppii näkemään, että ajatus on aivankuin nuori hillitsemätön varsa, joka kulkee omaa tietänsä, juoksee omin päin. Kaikenlaisia kuvia ajattelija loihtii hänen silmiensä eteen. Hän koettaa hillitä ajatuksiansa, mutta kun hän saa kiinni yhdestä linjasta ja pysyy siinä muutaman hetken, tulee äkkiä kuin pysähdys, ja toisia ajatuksia nousee mieleen. Hän ei ollenkaan osaa sitä, mitä hänen varsinaisesti pitäisi tehdä, nimittäin, saattaa oma ajattelijansa täydelliseen lepotilaan, niinkuin tarkotus on. Tämä on välttämätöntä, kun ihminen tahtoo nousta pois personallisuudestaan ja tulla kuolemattomaksi olennoksi. Hän ei voi vapautua omasta itsestään, ellei kaikki hänen sisällään ole tyyntä ja hiljaista. Eikä tämä sisällinen rauha saa olla mitään väsymyksen hiljaisuutta, joka seuraa liian suuresta ponnistuksesta, vaan sen täytyy niin sanoaksemme olla täynnä nuoruuden voimaa, positivista tahtoa, selvyyttä ja itsetietoisuutta.

Joogin päämäärä, mietiskelyn ensimäinen askel on saavuttaa tällainen mielen tyyneys, ajattelemisen tyhjyys, tällainen lepohetki kaikessa tajunnallisessa kolminaismaailman elämässä. Ja alkaessaan tätä pratjaahaaraa hänestä näyttää saavuttamattomalta ihanteelta tehdä aivot tyhjiksi. Se tuntuu aivan mahdottomalta.

Helppoa on saattaa tunneruumis hiljaiseksi, helppoa saattaa fyysillinen ruumis levontilaan. Mitä se on, verrattuna niihin helvetintuskiin, jotka hiipivät oppilaan aivoihin ja mieleen, silloin kun hänen pitäisi saattaa koko personallisuutensa aivan vapaaksi, rauhalliseksi ja tyyneeksi! Ajatus on paljon vaikeampi voittaa kuin fyysillinen ruumis ja tunneluonto. Ajattelija ihmisessä on taikavoima, loitsija. Mielikuvitus on ennustus ja ensimäinen oire uudesta aistista, astralisesta selvänäköisyydestä, ja se on kaikkein vaikein oppia hillitsemään. Pyrkijän on sentähden noudatettava tarkkaa metodia pratjaahaara-työssään. Hänen on pidettävä huolellinen kirjanpito niistä ajatuskuvista, jotka pyrkivät säännöllisesti häiritsemään ja nousemaan mieleen keskellä mietiskelyä. Hän tutkikoon itseään, mistä ne johtuvat, ja jos hän huomaa niiden johtuvan jostakin ennakkoluulosta, koettaa hän valaista ymmärrystään. Jos ne johtuvat jostakin väijyvästä himosta, koettaa hän puhdistaa tunneluontoaan, jos epämukavuudesta asennossa, koettaa hän sitä oikaista. Meidän mielikuvituksemme on niin herkkä kaikille vaikutuksille, jotka lähtevät käyttövälineistämme, että meidän täytyy oppia poistamaan kaikki syyt, jotka johtavat häiritseviin ajatuksiin. Askel askeleelta oppilas täten pääsee rauhaan omasta ajattelijastaan.

Toinen mietiskelyn aste on dhaarana eli ajatuksen keskittäminen, jolloin pyrkijä ottaa määrätyn ajatuskuvan ja koettaa pitää sitä mielessään. Tämä on aivan koneellinen harjotus ja sitä hän tietysti on tullut harjottaneeksi jo muissakin harjotuksissa esim. pratjaahaarassa, mutta nyt hänen täytyy tottua siihen, että ottaa minkä ajatuksen tahtoo ja pitää sitä mielessään niinkauankuin tahtoo. Oppilas menettelee esim. näin: panee kellon pöydälle ja sanoo: »nyt alotan, piirrän avaruuteen silmieni eteen kultaisen kolmion ja katselen sitä 20 minuuttia eikä mikään saa häiritä ajatustani.» Tämä on ajatuksen keskittämistä. Jos te tällä hetkellä yritätte näin tehdä, huomaatte olevanne kerrassaan naurettavassa asemassa. Te ette osaa kaksikymmentä sekuntiakaan niin tehdä, jollette ole harjottaneet mietiskelyä. Mutta kun ihminen harjottaa dhaaranaa, hän asettaa itselleen ehdottomia vaatimuksia. Vieläpä hän voi lisätä äskeiseen esimerkkiin: »20 min. päästä, vaikken ole katsonut kelloa, alitajuntani huutaa minulle ja minä havahdan.» Ja niin käy, jos pyrkijä on oppinut pratjaahaaran kautta tyhjentämään aivonsa. Tätä keskityskykyä hänen täytyy niin paljon harjottaa, että voi siihen luottaa, ja silloin ylimeno siitä johtaa dhjaanaan eli varsinaiseen mietiskelyyn.

Dhjaanassa joogan harjottaja ei enää pidä määrättyä aineellista kuvaa silmiensä edessä vaan ottaa jonkun aatteellisen asian tutkittavakseen. Mietiskelyn suuri ihmeellisyys on näet, että kun mietiskelijä osaa ajatuksiaan keskittää, hän oppii tutkimaan salatieteellisesti. Edelliset harjotukset ovat itse asiassa herättäneet hänen sisäisen selvänäköisyytensä. Hän ottaa nyt tutkiakseen esim. jonkun hyveen, sanokaamme nöyryyden ja ylpeyden. Hän pitää nöyryyttä silmiensä edessä ja tutkii, mitä se on. Kuinka hän niin osaa tehdä? Siinäpä on hänen taitonsa. Hän kohdistaa kaiken huomionsa nöyryyteen ja tutkii sitä kaikilta puolilta, mistä se on aiheutunut, mitä se hyödyttää, miksikä se lopullisesti muuttuu. Tuhansissa muodoissa nöyryys ja ylpeys, sen vastakohta, astuvat hänen silmiensä eteen ja hän katselee niiden kehitystä ihmissielussa kautta aikojen. Samalla tavalla hän tutkii toisia kysymyksiä. Mitä on totuus? Mitä on jälleen syntyminen? Mitä on karma? Hän kysyy mitä tahansa itseltään ja etsii mietiskelyn avulla vastausta. En väitä, että tutkimus on suoritettu yhdessä tunnissa tai kahdessa. Saattaa se kestää vuosikausia. Esim. jälleensyntymistä varten täytyy paljon tutkimuksia tehdä, herättää muistoja edellisistä elämistä j.n.e. ennenkuin voi selvästi tajuta, mitä on jälleensyntyminen.

Mutta kun ihminen on oppinut mietiskelemään, varsinaista dhjaanaa, tapahtuu itsestään hänelle, että hän siirtyy seuraavaan lopulliseen meditatsioni-asteeseen, samaadhiin. Hän nimittäin saavuttaa tuloksen tutkimuksistaan sillä tavalla, ettei hän ainoastaan katso tutkittavaa asiaa ulkopuolelta vaan astuu itse ulos fyysillisestä ruumiistaan, aivankuin perhonen kotelostaan, siihen toiseen maailmaan, jossa hänen mietiskelynsä esine on todellisuutena. Te, jotka olette perehtyneet teosofiseen maailmankatsomukseen, tiedätte, että henkimaailmassa eivät ainoastaan tunteet ja ajatukset ole niin sanoaksemme käsin koskettavia todellisuuksia, vaan myös aatteet ja ihanteet siellä elävät ikuisina todellisuuksina. Ja tässä maailmassa, missä esim. nöyryys ja ylpeys henkisinä voimina ovat todellisuuksia, joogi samaadhitilassa yhdistää tajuntansa niihin, niin että hän sisässään tajuaa, mitä nuo henkiset voimat ovat. Tässä maailmassa hän myös pääsee yhteyteen luonnon muistin kanssa. Luonnon muisti on pettävä, niinkauankuin »akaashisia aikakirjoja» luetaan astralisesti, niinkauankuin mietiskelijä katselee menneitä ja tulevia tapahtumia ulkopuolelta ikäänkin kuvina, mutta kun hän dhjaanista nousee samaadhiin, ja osaa sisässään korkeammalla tavalla yhtyä luonnon muistiin, silloin hän voi todella tietää. Hän ei ole silloin tekemisissä pettävien harhojen kanssa. Hänen ruumiinsa on tuossa liikkumattomana, hän itse on samaadhi-tilassa sen ulkopuolella ja tutkii asioita tajunnan omassa maailmassa, ollen yhtä niiden kanssa.

Tämä tutkimus voi viedä joogin kauaksi tiedossa. Puhdistustyö, ja muu valmistus, minkä hän ennen on suorittanut, on silloin takeena hänen tutkimuksensa luotettavuudesta. Ei hän sittenkään voi olla niin varma, että sanoisi: tämä on ehdoton totuus. Kaukana siitä. Hänelle jos kellekään on mennyt silmät auki näkemään, kuinka vähäpätöiset hänen kykynsä silloinkin ovat verrattuina korkeiden vihittyjen kykyyn, mutta hän tietää, että jos hän on aivan vilpitön, voi hän saada edes jonkinlaista tietoa ja varmuutta. Hänen ei tarvitse myöhemmin paljon muuttaa niitä tutkimuksen tuloksia, jotka hän on saavuttanut. Jos katsomme salatieteilijöitä maailmassa, huomaamme tosin, että kuta vähemmän he tietävät sitä enemmän luottavat kykyihinsä. Mutta mitä enemmän he tietävät, sitä nöyremmiksi tulevat. Mestari yksin voi sanoa jotakin varmaa tietävänsä ja minun tietääkseni Mestaritkin ovat vaatimattomia.

Saavutettuaan samaadhi-tilan ihminen on tullut yhdeksi kuolemattomista. Hän ei ole nyt niinkuin muut ihmiset, joilla on kaipuu kuolemattomuuteen ja hämärä muisto entisestä taivaselämästään. Hän on itsetietoisesti kuolematon olento, hän on saavuttanut jäsenyyden salaisessa maailmassa, fyysillisen elämän tuolla puolen, ja hänen työkseen tulee nyt kirkastaa fyysillistä välinettä niin, että se voi ottaa vastaan kuolemattoman asujamen pimittämättä tuon kuolemattoman näköä. Vihkimyksen vihkimyksen perästä hän nyt ottaa, edetessään kaidalla tiellä mestariutta kohti, mutta nämä asiat eivät enää kuulu niihin joogaharjotuksiin, josta tänään olemme puhuneet, vaan vievät salatieteilijän kauas pois ihmisten ilmoilta, jumalien ja maailmanvaltojen fyysillisille järjelle käsittämättömille toiminnanalueille.

[

] Seitsemäs aisti, joka yleensä perustuu järjestyksen eli rytmin tajuamiseen on toiselta kannalta katsoen myös varsinainen musikalinen inspiratsioni, vaikka emme tässä yhteydessä ota sitä puolta lukuun.

[

] Katso näiden sanojen selitys kirjasta »Suuret Uskonnot».

[

] Ovat kuvatut kirjassa »Suuret Uskonnot».