Profylaktinen merkitys on puhaltamisella myös syrjänien taikuudessa. Monet syrjänit pelkäävät syödä vierasten ihmisten kanssa. Karkoittaakseen tarttumusta ja suojeltuakseen siltä he puhaltavat ruokaan.[580]
Vaikeissa sairaudentapauksissa kutsuvat votjakit loitsijan (pellas 'puhaltaja'), joka ryhtyy parantamaan sairasta lausumalla epäselviä sanoja, erilaisia voršudien nimiä, lisäämällä jumalan (kildisin) nimen. Sanojansa hän säestää puhaltamalla sairaan päälle.[581]
Tšeremissiläisten loitsunlukijoiden on taikasanoja lukiessaan tapana puhaltaa tahi sylkeä. Loitsijaa nimitetäänkin "sylkijäksi" (sūwedaša).[582]
Ersämordvalaisissa taianomaisissa parannusmenetelmissä tavataan pureminen, puhaltaminen ja sylkeminen loitsun ohella kohjun parantamisessa. Palanutta parannetaan loitsimalla, samalla kuin jokaisen loitsun jälkeen kolmasti puhalletaan palaneeseen paikkaan ja yhdeksän kertaa siihen syljetään.[583]
Varsinkin alhaiskultturiset ja luonnonkansat pitävät taikauskoisista syistä tarkkaa huolta ruoastansa. Se saattaa jo semmoisenaan joutua pahanilkisen taikuuden alaiseksi ja esim. pahan silmän satuttamana itse turmeltua tahi tuottaa nauttijalleen pahaa. Mutta varsinkin ruoan tähteiden suhteen ollaan varovaisia, sillä niiden avulla luullaan vihollisten voivan aikaan saada samanlaisia taikavaikutuksia kuin ruumiin substanssin kautta. Tällöin on luonnollista, että suupala, joka sisältää lisäksi ihmisen suun eritettä, saattaa olla voimakas väline taikojan käsissä.
Suomalaisissa taikauskoisissa luuloissa ja taioissa tavataan eräitä varsin luonteenomaisia käsityksiä suupalasta ja jäännöspalasta syödessä. Jos jättää syödessään leipäpalan (jota kansa kutsuu väkipalaksi) ja toinen saa sen syödä, niin silloin sen palan syöjä saa palan jättäjän kaiken voiman tahi ainakin suurimman osan hänen voimistaan.[584] Leipäpalan maahanputoamiseen liittyy taikauskoinen pelko. Sellainen pala on otettava ylös ja sitä on suudeltava.[585]
Eräissä taioissa on suupalalla käytäntö, joka edellisestä tunnetaan tyypilliseksi ruumiillisen substanssin taianomaiseksi käytäntötavaksi, nimittäin nefarisissa taioissa sekä sympatetisen yhteyden aikaansaajana ihmisten välillä sekä ihmisten ja eläinten kesken. Kun vieraalle tarjotaan ruokaa ja hänen suustaan putoaa muru pöydälle, niin jos se viedään kirkkomaalle, aiheutetaan sillä syöjälle sisällinen tauti.[586] Kun miniä tuodaan sulhasen kotiin ja hän tahtoo taikoa koko talon väen, niin etteivät ne olisi vihaisia hänelle, hänen pitää ensi kertaa sulhasen kotona syödessään ottaa suustansa ensimäinen hienoksi pureksimansa pala ja panna se salaa perheen keittopataan, niin että koko perhe tulee siitä syöneeksi. Näin miniä takaa itselleen koko perheen hyvänsuopaisuuden.[587] Koiran voi kiinnittää itseensä ottamalla koiran suusta ja omasta suustansa leipää, sekoittamalla ne yhteen ja antamalla siitä koiran syödä puolet sekä syömällä itse toisen puolen. Jos taas tahdotaan, ettei koira kulkisi kauas pois kotoa, pannaan tämä sekoitus kuivaan paikkaan orren päähän, jossa se pysyy tallessa.[588]
Syödessä pudonnutta leivän murua voidaan käyttää vielä parannustarkoituksiinkin. Syyliä poistetaan kädestä panemalla tällainen muru syylän päälle ja syöttämällä se sitten kanalle.[589]
Edellisenlaatuisia taikauskoisia käsityksiä näyttää Virossakin liittyvän suupalaan.[590]
Sekä Suomen että Ruotsin ruotsalaisten taika-aineisto näyttää sisältävän suuren joukon taikoja ja taikakäsityksiä, joissa syljelle, sylkemiselle ja suupalalle omistetaan sama merkitys taikomisvälineenä kuin suomalaisissa taioissa. Ensiksikin huomattakoon tuleen sylkemisen seuraukset: palorakko kielessä, kielen turpoaminen rakoille tahi suun kipeytyminen yleensä.[591] Mutta kielen rakkoja parannetaan myös juuri tuleen sylkemällä.[592] Sylkemisellä katsotaan voitavan vastustaa taikuutta yleensä,[593] ja sen vuoksi on se saanut varsin yleisen käytännön lukemattomissa vasta- ja ehkäisytaioissa. On syljettävä veteen, ennenkuin juodaan siitä, käydään pesemään tahi kuljetetaan elukoita sen yli; silloin ei mitään pahaa koidu siitä, eivätkä huulet ruohdu;[594] maahan, ennenkuin lasketaan siihen virtsaansa tahi käydään sille pitkälleen,[595] sänkyyn tahi tuolille, ennenkuin käydään makaamaan tahi istumaan,[596] kun kuljetaan haaskan ohi,[597] kun kompastutaan,[598] kun astutaan ensi kerran johonkin huoneeseen,[599] kun tullaan tien risteykseen,[600] kun aamulla ulos mentäessä vaimoihminen tulee ensiksi vastaan,[601] kun säikähtää,[602] kun sattuu panemaan vaatteet nurin päällensä.[603] Vedestä tullutta taikomusta (vetehisiä: vatten-elfvorna) vastaan kuljetaan kolmasti myötäpäivään kaivon ympäri ja syljetään veteen kolme kertaa. Ihmisen sylkeä ovat ruotsalaiset yleensä pitäneet mitä voimakkaimpana ja pyhänä taika- ja parannusaineena, jonka vuoksi kaikissa parannuksissa on syljetty kolme kertaa.[604]
Edelleen tavataan ongenkoukkuun sylkeminen Suomen ruotsalaisten tavoissa.[605]
Suupala saattaa ruotsalaisten käsitysten mukaan aikaan saada samantapaisen taikakontaktin, joka on tunnettu suomalaisten käsityksissä. Jos poika ja tyttö syövät samaa palaa, he pian rakastuvat toisiinsa.[606] Suomalaiseen "väkipalaa" koskevaan käsitykseen on verrattava ruotsalainen käsitys viimeisestä palasta ("magbiten") syötäessä: sitä ei saa antaa kellekään, sillä jos joku saa sen, saa hän ruoan koko voiman.[607] Palan putoaminen suusta ennustaa Ruotsissa samaten kuin Suomessakin kuolemaa.[608]
Niihin ihmisruumiin eritteisiin, jotka ovat olleet edellisentapaisten luulojen ja käytännön esineenä, kuuluvat myös kyyneleet.
Näistä ensiksikin eräitä taikaluuloja ja uskomuksia. Venäjän Karjalassa on varottu, ettei kuolleen päälle eikä hautaan tipahtaisi kyyneleitä. Ne näet tuonelassa kypeniksi muuttuneina polttaisivat vainajata.[609] Koska kyyneleet muuttuvat palaviksi kekäleiksi, ei hautaan eikä ruumiin päälle saa itkeä.[610] Satakunnassa luullaan, ettei kuollutta saa itkeä kauvan, "sillä sen sija on märkänä niin kauan".[611]
Tšeremissien käsityksissä ei kuollutta saa itkeä, sillä jos itketään paljon ja pudotetaan kyyneleitä vainajan vaatteille, hänen kuolleiden valtakunnassa täytyy istua kyynelillä täytetyssä ammeessa.[612] Myöskään ei pakanallisten tšeremissien tavoissa ole luvallista pudottaa kyyneleitä vainajan vaatteille sen vuoksi, ettei tämä näyttäytyisi unessa.[613]
Syrjänien luulon mukaisesti liiallinen suru ja ylenmääräiset kyyneleet ovat onnettomuuden enne; toiset luulevat, että itse kyyneleet aiheuttavat onnettomuutta, mutta eivät sitä ennusta.[614]
Näissä luuloissa ja uskomuksissa varotaan siis erikoisesti, ettei kyyneleitä joutuisi kuolleen yhteyteen ja hautaan. Niihin liittyvät omat selityksensä, kuten useimmiten tällaisissa tapauksissa, eivät kuvasta niiden varsinaista alkuperää. Tässäkin havaittavien varovaisuustoimenpiteiden pohjana on ollut pelko, että ihmisruumiin erite, kyyneleet, kuolleen ja kuoleman kanssa yhteyteen jouduttuaan sympatetisen suhteensa kautta alkulähteeseensä voisivat saattaa ihmisen epämieluisaan, jopa vaaraa tuottavaan yhteyteen vainajien henkien ja yleensä kuoleman yhteydessä vaikuttavan henkimaailman kanssa. Tämän lisäksi on tässäkin saatettu ajatella myös kyynelten kautta aiheutuvaa suoranaista vaikutusta kyynelten vuodattajaan.
Taikaopillisessa suhteessa suomalais-ugrilaisten kansojen käsitykset ulostuksista ovat verrattain selväpiirteisiä ja yleensä muihin organismin eritteisiin yhtyviin verrattavia.
Suomessa nämä käsitykset ensiksikin ilmaisevat suoranaista sympatetista riippuvaisuussuhdetta ihmisen ja hänen ulostustensa välillä. Jos poltetaan jonkun ulostusta, tämä saa vastaavaan ruumiinosaan rupia.[615] Jos taasen joku ulostaa sopimattomalle paikalle ja toinen tekee tulen ulostuksen päälle, tämä henkilö tulee rupiseksi.[616] Tätä tilaisuutta käytetäänkin suorastaan pahanilkiseen tarkoitukseen. Kun hankitaan kolme sellaisen metson höyhentä, jonka haukka on raadellut, ja poltetaan ne jonkun ihmisen ulostuksen päällä, tulee tämä rupitautiseksi.[617]
Näissä taioissa on siis taikatoimen seuraus osoitettu ja määritelty tunnetuksi sairaudeksi, joka lisäksi paikallistuu lähemmin ilmoitettuun ruumiinosaan. Viimeksi esitetyssä taiassa lienee kuitenkin alkuaan ajateltu toisenlaistakin taikavaikutusta, suoranaisesti sitä poltetta ja tuskaa, jonka tuli aikaan saa. Tähän on yhtynyt vielä mielikuva haukan kynsien viiltelyn ja raatelun aiheuttamasta tuskasta.[618]
Syrjänit pelkäävät erikoisesti, että ulostus saattaa joutua pahanilkiselle taikuudelle alttiiksi. Suojellakseen sitä tältä vaaralta he sen peittävät tahi vastataikana sylkevät erikoista menettelytapaa noudattaen kolmasti vasemmalle puolellensa (kimles kiviv, s.o. pitkän matkan päähän käden ylitse, pitäen kättä niin, että sylki menee pitkin käden ulkosyrjää). Ei ole lupa ulostaa lähelle tietä eikä varsinkaan suksenladulle. Eräs syrjäniukko teki suksenladun oravanpyyntiä varten. Tuli toinen metsästäjä ja pilasi ulostamalla ladun. Iltasella metsämajaansa tultuaan ukko vihastuksissaan päätti kostaa. Hän hajoitti röyhkeän metsästäjän ulostuksen kolmeen osaan, "heitti kaksi osaa kimles kiviv metsään",[619] otti kolmannen osan mukaansa ja poltti. Tästä vanhusta loukannut metsästäjä kuoli.[620]
Toisen syrjäniläisen tarinan mukaan syytettiin muutamia vuosia sitten erästä syrjänieukkoa siitä, että hän oli taikomalla aiheuttanut sairauden kahdelle alaikäiselle pojalle. Hän oli nähnyt kolmen pojan ulostavan tien lähellä. Poikien mentyä eukko jakoi lannan kolmeen osaan, "heitti kaksi osaa ki kimles (kigug) olkansa taitse" ja poltti kolmannen osan uunissa. Kukin pojista sairastui, saaden ihottuman vastaavaan ruumiinosaan.[621]
Pari puheenaollutta suomalaista sekä syrjäniläiset taiat kuuluvat pahanilkisen taikuuden alaan. Tällä alalla onkin ulostuksella suomalaisessa taikuudessa lukuisia muitakin käytäntötapoja, niistä useat sellaisia, jotka tyypillisinä kuvastavat alkuperäisiä käsityksiä. Seuraavassa esitettäköön niistä muutamia.
Jos joku löytää tuoreen, yökasteen koskemattoman karhunlannan ja lyö sen yhteen ihmisen lannan kanssa, niin rupeaa karhu ahdistamaan sitä ihmistä.[622] Tahi otetaan karhun ja ihmisen lantaa, pannaan sellaisen tulisijan alle, jossa tuli aina palaa, mutta niin syvään, ettei tuli polta, vaan kuumentaa. Mitä enemmän tuli kuumentaa, sitä kiivaammin rientää karhu ihmisen kimppuun.[623] Myöskin voidaan karhun ja ihmisen lantaa panna metsästä löydetyn eläimen sääriluun sisään, asettaa se luu tikan reikään, tehdä siihen lepästä kolme naulaa, joita leppänuijalla lyödään, yksi kerta ensimäisenä torstaina eli taian tekopäivänä, toisena torstaina kaksi ja kolmantena kolme kertaa; silloin karhu etsii ihmisen joka paikasta käsiinsä ja repii.[624] Umpitauti voidaan aiheuttaa ihmiselle tahi eläimelle panemalla lantaa koiran reisiluun sisään, jonka toinen pää on sahattu auki, ja tukkeamalla se leppänaulalla. Tämä viedään umpilähteelle, josta otetaan jokin vedessä ollut puu, johon luu punaisella langalla sidotaan kiinni, ja tämä laitos pannaan takaisin lähteeseen, joko ainiaaksi, jolloin taiottava kuolee umpitautiin, tahi niin, että sen voi ottaa pois, jos tahtoo vapauttaa hänet pitemmältä kärsimästä.[625]
Rakkaustaioissa on ulostus myös saanut jonkunlaisen käytännön. Ensiksikin seuraavanlaatuisessa kiinnitystaiassa: Jollei neito saa poikaa mieltymään itseensä, hän panee lantaansa voileivälle ja syöttää sen pimeässä sulhaselleen.[626] Samaten eroitustaioissa. Kun pojat tahtoivat päästä eroon tytöistä, he ottivat näiden ulostusta ja panivat kenkiensä kärkeen.[627] Jos taasen tahdottiin erottaa sulhanen morsiamestansa, haettiin morsiamen ulostusta ja pilattiin sillä sulhasen saappaat sisä- ja ulkopuolelta hänen nukkuessaan. Kun sulhanen aamulla panee saappaat jalkaansa ja huomaa ne pilatuiksi, hänen rakkautensa morsiameen siitä alkaen kylmenee.[628]
Niinhyvin teknillisessä suhteessa kuin taianomaisen käsitesisältönsä puolesta useimmat näistä taioista ja luuloista ovat tyypillisiä esimerkkejä sympatetisesta taikuudesta. Vastaavat Suomen ruotsalaisten ja skandinaviset käsitykset ovat tässä suhteessa nekin erittäin valaisevia.
Suomen ruotsalaisten taioissa ulostusta käytetään pahanilkisen taikuuden välikappaleena. Ihminen voidaan tehdä hulluksi asettamalla hänen ulostustaan ihmisen pääkalloon ja heittämällä se koskeen. Joku saadaan taasen suuttumaan toiselle panemalla hänen ruokaansa jälkimäisen ulostusta.[629] Edelleen parannustaioissa: tarttunutta pakotusta parantaakseen on otettava omaa ulostustansa ja asetettava sitä kivistävälle paikalle ja sen jälkeen heitettävä se vasemman olkapään yli hautuumaata kohti ja sanottava: "Ota sinä tuo, anna minulle terveyteni."[630]
Skandinavisissa käsityksissä lapsen ulostuksiin nähden noudatettavista menettelytavoista ilmenee ensiksikin selvästi meille tunnettu pyrkimys menetellä niiden kanssa siten, etteivät ne joutuisi taikuuden tahi vahinkoa tuottavien henkiolentojen vaikutukselle alttiiksi. Norjassa ne poltetaan, koska niitä ei uskalleta heittää ulos; jos niiden kanssa meneteltäisiin näin varomattomasti, Trold tahi Huidre saattaisi vahingoittaa lasta. Ruotsissa, Närikessä luullaan, ettei ole hyvä heittää "mitään lapsen päästämää" pois, ennenkuin siihen on pantu tulta, sekä pohjoisessa Södermanlandissa, että lapsi tulee rauhattomaksi ja alkaa itkeä öisin, jos sen "pilausta" heitetään sellaisille paikoille, joissa "keijukaiset (älvorna) pitävät karkeloitansa".[631] Mutta toiselta puolen kuvastuu ruotsalaisissa käsityksissä lapsen suoranainen sympatetinen riippuvaisuussuhde näistä organismin eritteistä. Sekä Ruotsissa että Suomen ruotsalaisten keskuudessa kansa pelkää lapsen ulostusten joutumista tulen yhteyteen; siitä olisi lapselle kaikenlaista vahinkoa: se saisi ripulin, haavoja, ruohtumia tahi rupeutumia vastaavaan ruumiinosaan tahi sairastuisi se muuten.[632]
Ihmislannalla on verrattain huomattava käytäntö suomalaisessa taikaterapiassa. Niistä sairauksista, joita sillä parannettiin, mainittakoon trachoma ("pasko", "silmi- l. silmäpasko"). Lannan joutuminen juuri tämän sairauden parannusaineeksi saa selityksensä taikaopillisesta perusajatuksesta similia similibus curantur, kun otetaan huomioon taudin suomalainen nimitys ja käsitys sen laadusta.[633] Myöskin hampaansäryn parantamiseen ulostus kelpasi.[634] Tätä paitsi käytettiin sitä profylaktisesti hammastautia vastaan. Jos lapsen ikenet voidellaan hänen ensimäisellä ulostuksellaan, hänen hampaitaan ei koskaan pakota.[635]
Kovissa synnytystuskissa saatiin apu siten, että otettiin äskettäin synnyttäneen ulostusta ja annettiin kuivattuna synnytystuskissa olevalle.[636]
Mainittakoon vielä, että liiviläiset ovat käyttäneet noidan ulostuksia, niillä potilasta savustaen, (selvästi neutralisointiajatukseen perustuvana) vastataikana noitumisella aiheutettua sairautta vastaan.[637] Syrjänit samaten käyttävät ihmislantaa parannustarkoituksiin, esim. omaa tuoretta lantaansa haavaa sidottaessa. Tämän pitäisi ehkäistä tartunta.[638]
Suomessa vallitsee kansan kesken luuloja virtsan laskemisen vaarallisuudesta eräisiin paikkoihin. Sitä ei ensiksikään saa päästää tuleen, sillä siitä olisi seurauksena vastaavan elimen rupeutuminen.[639] Ei myöskään tule laskea virtsaa haaskan päälle, sekin aiheuttaisi, että vastaava ruumiinosa tulisi kipeäksi.[640] Jos taas heittää vettänsä metsään mennessä, kaatuvat hakkaajalta kaikki puut taaksepäin, s.o. toisaalle kuin on aiottu.[641]
Virolaisten luulojen mukaan on kiellettyä laskea virtsaansa pellavamaalle, koska kirkon alttariliina on pellavasta.[642]
Syrjänien tapakodeksi kieltää laskemasta vettänsä tuleen. Poikaset usein rikkovat tätä sääntöä, josta tuli rankaisee heitä lähettämällä heidän penis'eensä rohtuman. Syrjäni ei myöskään uskalla laskea virtsaa puroon, jokeen, järveen tahi niiden rannoille, peläten loukkaavansa vettä.[643]
Nämä taikaluulot saattavat perustua suoranaiseen käsitykseen ihmisruumiin eritteen kautta syntyvästä taianomaisesta sympatiasuhteesta ja sen aiheuttamasta vahingosta, joka tässä tavallisesti kohdistuu vastaavaan elimeen. Tämän ohella on muuan toinenkin puoli otettava huomioon. Syrjäniläisistä luuloista näkyy, että tuli ja vesi personallisemmalla tavalla kuin paljaan sympatiasuhteen kautta aiheuttavat vaikutuksensa. Kysymyksessä olevalla menettelyllä niitä loukataan. Kun tiedetään, että useiden suomalaiskansojen alkuperäisissä uskontokäsityksissä m.m. elementtejä sellaisinaan, tahi toisin sanoen, niiden muodottomia "sieluja" on palvottu jumaluusolentoina, tuntuu käsitettävältä, että näissä kielloissa ja niiden rikkomisen seuraamuksissa on ajateltu elementtien loukkaamista jonkinmoisina jumaluusolentoina. Tämä käsitys on voinut vallita myöhemminkin, sen jälkeen kuin maassa ja vedessä on käsitetty asustavan personoituja henkiolentoja. Niinpä esim. suomalaisissa luuloissa "maahiset" valittavat, että heitä näin loukataan.[644]
Varsinaisissa suomalaisissa taioissa on virtsa saanut lukuisia käytäntömuotoja. Joku voidaan saada ikävöimään toista ihmistä kääntämällä virtsanheittosija lapiolla nurinpäin ja tekemällä eräitä taikatemppuja noudattaen tulet sijalle, samalla kuin loitsitaan:
Tarkoituksiltaan samanlaatuisessa käytännössä virtsa on yhteyttä synnyttävissä avioliittotaioissa. Saadakseen sulhasensa parempiluontoiseksi, morsiamen oli syötettävä tälle m.m. virtsaansa.[646] Edelleen erottavissa lemmen taioissa: Kun joku on taioilla saanut ikävöimisen toimeen, sen saa siten häipymään, että laskee virtsaansa rakastuttajan jäljille.[647] Taikomalla aiheutetusta rakkauden siteestä päästään vapaaksi antamalla taikoneen syödä virtsalla tahrattua nisuleipää,[648] tahi yksinkertaisesti heittämällä virtsaa sen silmille, jonka lumoista tahdotaan vapautua.[649]
Edellä puheenaolleista erotustaiat perustuvat neutralisointiprinsipiin ja ovat samalla tavallisia vastataikoja. Samaan ryhmään kuuluu seuraava vastataika: Jos joku toivottaa toiselle pahaa, saa sen estetyksi, jos menee ulos ja laskee virtsaa hänen jäljilleen.[650] Erotustaioissa on tätä paitsi huomioon otettava se inhon tunne, mikä tällaista "lääkettä" nauttineessa syntyy hänen saadessaan tietää sitä nauttineensa.
Virtsan käyttö lääkitsemistarkoituksiin on verrattain yleistä ja monipuolista. Se on taika-aineena niinhyvin ehkäisevissä kuin parantavissa taioissa. Taikuuden ja tarttumuksen ehkäisemiseksi on Suomessa lapselle annettu omaa virtsaansa.[651] Sellaista tarttumusta vastaan, joka voidaan saada saunavedestä, ellei siihen kiehutettaessa ole pantu suolaa sekaan, on otettava astiaan omaa virtsaansa, pantava siihen 9 suolaraetta ja saunan rappusilla, kiuasta päin seisten, valeltava sillä koko ruumiinsa.[652]
Haavojen, käärmeen pistoksen, korvan pistoksen, silmätautien y.m. sairauksien parantamiseksi käytetään lääkkeenä, joko semmoisenaan tahi osana lääkesekoituksessa, potilaan omaa virtsaa.[653]
Etupäässä lääkitsemistarkoituksiin näyttävät virolaiset taikuudessaan käyttävän virtsaa. Yskässä on juotava omaa virtsaa.[654] Mutta myöskin virolaisten lemmenherätystaioissa on virtsalla käytäntö: Kun neidot nousivat laskemaan virtsaansa kirkon kellon päälle, tulivat he kuuluisiksi.[655]
Sjögren kertoo lappalaisten parantaneen ankaraa yskää omalla virtsallaan, juomalla sitä kourallisen kahtena tahi kolmena peräkkäisenä aamuna.[656]
Syrjänien väittää Nalimov käyttävän lääkitsemistarkoituksiin omaa virtsaansa, juomalla aamullista urinia. Lapset koettavat näin lääkittäessä päästää virtsaa suoraan suuhunsa. Syrjänien käsityksen mukaan virtsa auttaa laihuutta, гасhitista ja näivetystautia vastaan.[657] Tähän lienee verrattava seuraava suomalainen virtsan käytäntötapa. Saadakseen lapsesta lihavan, eukot ovat sitä kylvettäessään laskeneet virtsaa sen päähän.[658]
Mainittakoon tässä myös eräs liiviläisten tapa. Ehtoolliskirkosta tultuansa jotkut vaimot eivät mene heti huoneisiin, vaan talliin, jossa laskevat virtsaa sitä varten valmiiksi asetettuun astiaan ja pirskoittelevat virtsalla kaiken karjan.[659] Tällaisessa tapauksessa virtsalla tietenkin ajatellaan olevan erikoisen siunausta tuottavan taikavoiman.
Muuan Suomen ruotsalaisten luulo muodostaa analogian edellä puheenaolleelle syrjäniläiselle käsitykselle metsästysonnen pilaamisesta. Ketunpyytäjä saatetaan "pilata" siten, että joku ilkeä naapuri laskee vettänsä hänen jäljillensä, kun hän on menossa pyydyksillensä.[660]
Uudenmaan ruotsalaisten tapasäännös kieltää päästämästä virtsaa uuninluudalle; sen seurauksena olisi sairastuminen.[661] Ruotsissa on ollut kiellettyä virtsata sellaiselle paikalle, missä sika on maannut; säännön rikkomisesta on seurauksena sairastuminen jonkunlaiseen rokkoon (svinkoppor), joka kuitenkin sian karvoilla savustamalla voidaan parantaa.[662]
Taikakäsityksissä ajatellaan usein jo paljaan kosketuksen saattavan olla ruumiillisen substanssin tartuttajana ja siirtäjänä. Tämän kannalta on luonnollista, että se vesi, joka on ollut välittömässä yhteydessä ruumiin kanssa ja saattanut liuottaa itseensä ihmisen ruumiillisen olemuksen hiukkasia, esim. hikeä, varsin suuressa määrässä on hänen organisminsa tartuttama ja tällä tavoin hänen personallisuutensa täyttämä. Tästä syystä pesuvedellä onkin taikuudessa täysin samanarvoinen asema varsinaisen ruumiillisen substanssin rinnalla.
Näissä käsityksissä saa määrätyissä elämäntiloissa käytettävä ja määrätyiden ihmisten pesuvesi erikoisen merkityksen. Tarkasteltakoon niistä ensiksi lapsen ensimäisessä pesussa käytettävään veteen kohdistuvia tapoja ja luuloja.
Uuden ihmisolennon ilmautuminen maailmaan on, sekä jo ennen syntymistä että varsinkin sen aikana ja pitkän aikaa jälkeenkinpäin, joka askeleella kiedottu maagillisten käsitysten taikaverhoon. Syntyessään ja kauan aikaa jälkeenkinpäin lapsi on erikoisessa taianomaisessa herkkyyden ja vastaanottavaisuuden tilassa, joka velvoittaa noudattamaan suurta huolenpitoa ja varovaisuutta kaikessa, mikä kohdistuu häneen tahi jollakin tavoin on yhteydessä hänen kanssaan. Varsinkin kaikki se, minkä kanssa lapsi ensi kerran joutuu kosketuksiin, saa erikoisen tärkeyden. Näin on etenkin ensimäisen pesuveden ja lapsen pesun laita yleensä.
Jo sellaisenaan, ennen ensimäistä kylvettämistä siinä, ajatellaan pesuveden voivan vaikuttaa lapseen, antaa hänelle joko hyviä tahi vahingollisia ominaisuuksia. Veteen saattaa näet sisältyä esim. vahingollisia taikavoimia, ja siksi on se ennen kylvettämistä tehtävä vaarattomaksi. Toiselta puolen voidaan ensimäisen kylvyn ja siinä käytetyn veden avulla, sitä tarkoituksenmukaisesti valmistamalla, kylvetettävään siirtää toivotuita ominaisuuksia. Tämän kaiken vuoksi ensimäinen pesu- eli kylvetysvesi monia taikatemppuja noudattaen hyvin huolellisesti valmistetaan.
Suomessa ensimäiseen pesuveteen pannaan erilaisia esineitä tahi aineita, esim, kolme koivun lastua, hореарikari, раikoitellen vihkisormus, tahi tyttölapselle äidin kihlasormus, jonka katsotaan täysi-ikäisenä takaavan hänelle hyvän naimaonnen.[663] Tytön ensimäiseen pesuveteen on Hämeessä pantava hopealusikoita ja huuhdottava ne siinä; toisen tiedon mukaan raha, jotta lapsesta aikuisena tulisi rikas.[664] Suomen Karjalassa pannaan veteen hopearaha ja vähän tervaa, "jottei rupi käj",[665] Keski-Suomessa kolme hiiltä ja sormus,[666] Lapissa tulirauta, sakset ja mustaa villaa.[667]
Näistä pesuveden valmistuksessa käytettävistä taikaesineistä useat ovat selvästi ehkäisevää tarkoitusta palvelevia, aiottuja estämään vedessä mahdollisesti piilevien pahojen voimien ja ominaisuuksien vaikutusta ja siirtymistä kylvetettävään. Tällaisiksi lienevät katsottavat hiilet tahi kekäleet, terva, erinäiset rautaesineet, veteen sylkeminen, suola, tulikivi ja osaksi myöskin raha.
Toisten pesuveteen pantavien esineiden käytännön perustana on ollut sellaisten ominaisuuksien siirtäminen kylvetettävään, jota veteen pantavan esineen ajatellaan edustavan. Hyvin usein käytettävien kulta- ja hopeaesineiden ajateltiin varmaankin antavan kauneuttansa ja loistoansa, tekevän kylvetettävän ihon hohtavan kauniiksi, samalla kuin mielikuva rikkaudestakin on saattanut olla tietoisuudessa. Koivun lastun käyttöön on saattanut liittyä ajatusparallelli kylvetettävän ja nuoren koivun valkeudesta, rehevyydestä ja kasvuvoimasta.
Koska pesuvesi pesun jälkeen sisältää lapsen ruumiillisen olemuksen ainehiukkasia, se jälkeenkinpäin säilyttää läheisen yhdyssiteen kylvetettyn. Näkymättömien sympatetisten siteiden kautta sillä saattaa olla lapseen aina sen laatuinen — joko edullinen tahi vahingollinen — vaikutus, minkälaisen käyttelyn tahi kohtalon alaiseksi se on joutunut. Tästä johtuvat toiselta puolen monilukuiset kiellot ja rajoitukset käytetyn pesuveden kanssa meneteltäessä, toiselta yhtä monilukuiset käyttöohjeet ja temput.
Kun pesuvesi monin taikatempuin on valmistettu, pestään sillä Suomessa lasta kolme kertaa,[668] paikoitellen kuusi, jopa yhdeksänkin kertaa, siihen tarpeen mukaan aina uutta lisäämällä.[669] Toisaalta varovaisuuspyrkimys ilmenee pesemiskieltona. Lapsen päätä ei synnyttyä saanut pestä, ennenkuin se oli päässyt kriitillisimmän ajankohdan yli, s.o. ennenkuin se oli tuotu ristiltä.[670]
Käytettävän ja käytetyn pesuveden käsittelyssä osoittautuu yleiseksi pyrkimykseksi tarkkojen varotoimenpiteiden ja määrätyiden menettelytapojen noudattaminen. Lapsen pesuvettä ei ensiksikään saanut panna tuuleen. Se olisi aiheuttanut tautia lapselle.[671] Pahansuopien vehkeet ja varsinkin kaikkialla uhkaava paha silmä ovat lapsen pahimpia vihollisia sen vastaanottavaisuuden tilan aikana, jossa lapsen jonkun aikaa syntymisen jälkeen ajatellaan olevan. Sen vuoksi ei tullut antaa kenenkään tietää, että lasta varten saunavettä lämmitettiin; toivatpa muutamat kirnunkin esille tarkoituksella luulotella kirnuvettä lämmitettävän.[672]
Pesun jälkeen oli vedestä pidettävä tarkka huoli. Ensimäisessä pesussa käytetty vesi heitettiin talvella lumihangelle, kesällä jollekin puhtaalle paikalle tahi lattian alle, tarkoituksella, ettei lapsi saisi ruohtumaa tahi muuta sellaista ruumiiseensa.[673] Tahi oli se vietävä sannan lattialle,[674] huoneen tai kiven alle,[675] "virtaavaan viepään",[676] kaadettava karsinaan[677] tahi — jos kylvetettävä on tyttö — peräpenkille pöydän taa, jolloin hänelle neitona tulee sulhasia,[678] tahi — jos poika — muurahaispesään, jolloin hänestä tulee terve ja väkevä.[679] Tyttölapsen pesuvesi saatetaan myös viedä kirkkotielle ja pojan lastukolle, jolloin jälkimäisestä tulee kätevä.[680]
Ei ainoastaan kaikki ne esineet ja aineet, joiden kanssa lapsi ensimäiseksi joutui kosketuksiin, olleet määrääviä hänen menestymiselleen ja kohtalolleen, vaan myöskin ne henkilöt, joiden kanssa hän tuli yhteyteen, olivat tässä määrääviä. Luullaan, että ketä lapsi ensiksi katsoo, sen näköinen siitä tulee. Siitä syystä ei rumaa otettu pesemään.[681]
Jo näiden esimerkkien nojalla voidaan todeta ne ajatussuunnat, jotka ovat olleet vallitsemassa suomalaisten taikakäsityksissä lapsen ensimäisen pesun aikana. Ne jakautuvat selvästi kahteen ryhmään: varotoimenpiteiden, joiden tarkoituksena on menetellä käytetyn pesuveden suhteen siten, että sen kautta lapselle mahdollisesti koituvat vahingolliset vaikutukset välttyisivät (veden suojeleminen, kaataminen puhtaaseen, suojaisaan paikkaan), sekä aktivisten menetelmien, joiden avulla toisaalta vedessä piilevät vahingolliset ominaisuudet (vedessä asustavat pahat henkivoimat tahi taikuus) tehdään tehottomiksi, toisaalta lapselle ajatellaan tuotettavan toivottuja ominaisuuksia tahi yleensä onnekas tulevaisuus (veden kaato pöydän taa peräpenkille, missä vieraat istuvat, vienti kirkkotielle, lastukolle j.n.е.).
Eräiden toisten Itämeren suomalaisten kansojen tavat ovat näissä suhteissa sangen selväpiirteisiä ja mielenkiintoisia. Näistä tarkasteltakoon ensiksi liiviläisten menetelmiä. Lapsen pesuvettä suojellaan kaatamalla se johonkin kuoppaan, jottei tuuli sattuisi siihen.[682] Jos vedestä, jota lämmitetään odotettavissa olevan pienokaisen pesuvedeksi, pisarakaan putoaa tuleen, ei se enää kelpaa tarkoitukseensa, koska se olisi lapselle vahingollista. Ei myöskään sitä vettä, jossa lapsen vaatteita on pesty, saa heittää kuistilta (vom Vordache) ulos.[683] Jos tyttölapsen ensimäiseen pesuveteen pannaan sokeria, pojat rakastuvat tyttöön hyvin.[684]
Virolaisten muinaisen elon ja olon kuvaajista monet ovat erikoisesti panneet huomiota lapsen ensimäiseen kylvetykseen. Kreutzwald lausuu, että siihen liittyy niin paljon taikauskoa, että sillä voisi täyttää useita sivuja. Totta onkin, että sekä vanhemmissa kuvauksissa että myöhemmältä ajalta olevissa lähteissä on erikoisen paljon näitä seikkoja koskevia tietoja.
Lapsen pesuvettä virolaiset eivät milloinkaan heitä sellaiseen paikkaan, missä ihmisiä kulkee, ajatellen, että sellaista lasta jälkeenpäin jokainen halveksisi ja "sen täytyisi maata kaikkein ihmisten jalkojen alla". Pesuvesi kaadetaan kuoppaan, portin pielipuun sijalle, jotta oltaisiin varmoja, ettei se joudu tallattavaksi. Siveellisesti langenneesta tytöstä sanotaan: "Hänen kylpyvetensä on varmaankin joutunut monien ihmisten tallattavaksi." Wirumaalla kylpyvedestä ripotellaan muutamia tippoja huoneen katolle, jotta lapsi pääsisi korkeaan asemaan ja vallitsisi muita.[685]
Wiedemann kertoo paljon mielenkiintoista lapsen ensimäisestä pesemisestä ja lapsen pesemisestä yleensä. Pesuvettä, johon muutamat panevat jonkin hopeaesineen, ei saa jättää minkään eläimen kosketeltavaksi. Sitä ripotellaan huoneessa yltympäri ylös seinille; loppu kaadetaan sellaiseen paikkaan, "missä tuuli ei siihen käy". Muutamat heittävät pesuvettä, jos lapsi on poikalapsi, korkealle ylös, jotta siitä tulisi suuri, jos tyttö, kauas hajalleen, jotta se saisi paljon kosijoita, tahi aurinkoa vasten katolle, jotta lapsesta tulisi kuuluisa ja se pääsisi nuorena naimisiin. Muutamat kostuttavat sillä poisheittäessään ikkunoita, jotteivät hämärä ja kuunvalo vahingoittaisi lasta.[686] Jos kylpyvettä menee tuleen, syntyy pienten lasten ihoon rakkoja. Silloin otetaan yhdeksän hehkuvaa hiiltä, heitetään ne peräkkäin veteen, pannaan siihen vähän suolaa ja pestään sillä; vesi heitetään uunin päälle (auf die Ofendecke, keris).[687] Samaten kerrotaan Viron saaristoasukkaiden vieneen pesuveden pihalle ja heittäneen sen — jos kylvetettävä oli poikalapsi — korkealle ylös — jos tyttö — kauas hajalleen, jotta pojasta tulisi hyvin suuri ja tyttö saisi paljon kosijoita.[688] Samanlaista kerrotaan Saarenmaan virolaisista.[689]
Myöhemmältä ajalta olevat muistiinpanot sisältävät mielenkiintoa ansaitsevia täydentäviä tietoja näistä virolaisten tavoista. Ensiksikin, lapsen ensimäistä pesuvettä ei niidenkään mukaan viskata mihinkään sellaiseen paikkaan, missä elukat voisivat siihen koskea. Tyttölapsen pesuvesi viskataan ulos lehtipuun juurelle.[690] Poikalapsen vesi kaadetaan marja- tahi "kasvupuun" juurelle; silloin kasvaa lapsi niin kovaa ja niinkuin puu.[691] Jos taasen ensimäinen pesuvesi heitetään tien risteykseen, tyttölapsi saa paljon kosijoita ja tulee kuuluksi kaiken kansan joukossa, ja poikalapsella on hyvä naimaonni.[692] Kirkolle ristittäväksi vietäessä heitettiin lapsen viimeinen pesuvesi reen tahi vankkurien päälle (sivulle), jolloin niinikään tyttö pääsi pian miehelle ja poika otti pian vaimon.[693]
Useimmat näistä virolaisten ja liiviläisten tavoista ja taikakäsityksistä saavat selityksensä samoista perusluuloista, jotka ovat olleet suomalaisten tapojen pohjana. Näissäkin kuvastuu toisaalta käsitys itse pesuveden merkityksestä kylvetettävälle joko vahinkoa tahi etua tuottavassa suhteessa, toisaalta kylvetettävän riippuvaisuussuhde kylpyvedestä pesun jälkeen. Monet virolaisista ja liiviläisistä tavoista ja käsityksistä ovat siis ehkäisevää ja suojelevaa laatua (veden suojeleminen eläimiltä, auringolta, tuulelta, vieminen ja kaataminen suojaisaan paikkaan). Veden heittäminen pimeään paikkaan ja yleensä auringolta suojeleminen johtunee suoranaisesti pelosta, että auringolla pesuveden välityksellä olisi vahingollisia vaikutuksia lapseen; lähinnä näytään pelätyn joitakin ihottumia. Tuulelta suojeltiin vettä peläten tuulen välityksellä leviäviä ja tuulesta tulevia tauteja ("tuuleista" j.n.е.).[694]
Tällaisia luuloja, esim, auringon ja pesuveden kautta lapselle suoranaisesti koituvasta vahingosta tunnetaan muuallakin. Esim. Schlesiassa ja Brandenburgissa lapsen ensimäinen pesuvesi on kaadettava varjopaikkaan, ruusupensaan taakse tahi talliin, jonne aurinko ei paista; näin menetellen aurinko ei polta lasta.[695]
Pesuveden kaatamisen puun ja yleensä kasvien juurelle sekä sen levittämisen määrättyihin paikkoihin otamme pian toisessa yhteydessä puheeksi.
Kaste- eli ristimävesi saa taikakäytännössä ja -käsityksissä yhtä tärkeän merkityksen kuin pesuvesikin ja siihen kohdistuvat menetelmätkin ovat suureksi osaksi samoja.
Ensiksikin, sitäkin on suojeltava vahinkoa tuottavilta vaikutuksilta ja siinä itsessään asustavat vahingolliset voimat tehtävä vaarattomiksi. Suomessa kastevesi piti kuljetettaman peitteen alla.[696] Toiseksi, määrätyllä kasteveden käsittelyllä aiheutettiin vastaavia vaikutuksia kastettuun tahi hänen tulevaan kohtaloonsa. Se oli kasteen tapahduttua viskattava ylös jollekin seinälle, "jotta lapsesta tulisi ylevä ihminen",[697] tahi jotta hänestä tulisi kirjantaitava ja ymmärtäväinen.[698] Savossa ja Karjalassa se heitettiin pappilan asuinrakennuksen tahi muun rakennuksen seinälle ja katolle asti, jotta pojasta varttuisi arvoisa mies ja tyttö joutuisi "korkeisiin naimisiin".[699] Yleensä kastevesi on heitetty korkealle, mutta vaikutukset ajatellaan jonkun verran vaihteleviksi, vaikkakin ne perustuvat samanlaatuisiin mielikuviin. Näin on tehtävä, jos tahtoo, että lapsi kasvaa pitkäksi; jos vesi heitetään matalalle, hän jää hyvin lyhyeksi.[700] Mutta toisaalla katsotaan lapsen tästä tulevan ylpeäksi, matalalle heitettäessä taasen hiljaiseksi ja siivoksi;[701] joskus taasen luullaan lapsesta näin menetellen tulevan hyvän, lukijan[702] tahi hänen pääsevän ylhäisiin naimisiin[703] tahi hänestä tulevan selväpäisen.[704]
Lapissa ristimävesi on aina viskattava huoneen harjalle.[705]
Varsiuais-Suomessa tyttöä ei saanut kastaa samalla vedellä, jolla poika oli kastettu. Jos niin tehtiin, tytölle kasvoi parta. Tytön kastevesi kaadettiin kauneimman "mirtin" juurelle. Kun näin tehtiin, tytöstä tuli kaunis ja myrtti kasvoi hyvin.[706]
Virolaisten tapana on ollut m.m. valaa jäljellejäänyt kastevesi seinille tahi katolle, koska ajateltiin, että näin menettelemällä lapsi joutuu suureen kunniaan ja on vallitseva muita.[707] Jos on mahdollista, tytön kastevesi heitetään kaikille neljälle ilmansuunnalle sanoen: "Tulge siit kossilassed, tulge sealt kossilassed!" (tulkoot täältä kosijat, tulkoot tuolta kosijat!).[708] Vielä viskataan tyttölapsen ristimävesi lehmän parteen, jolloin karja menestyy hyvin ja tytär viedään pian naimisiin,[709] tahi poikalapsen talliin, mistä hevoset menestyvät hyvästi ja pojasta tulee hyvä hevosten hoitaja.[710] Erikoista mielenkiintoa ansaitsee seuraava tieto. Kasteen jälkeen vei joku kummeista kasteveden puutarhaan ja kaatoi sen jonkun hedelmäpuun, tavallisesti omenapuun juurille. Näin tuli tästä puusta lapsen onnenpuu. Jos tämän onnenpuun runko kuivettui, ei lapselle ollut suotu pitkää elonikää.[711]
Lappalaiset kuljettivat kasteveden paikalle punaisella silkillä peitettynä. Kun lapsi oli kastettu, vietiin vesi ulos. Silkki sidottiin kahden koivun oksiin niin, että se muodostui kuperaksi, ja vesi siivilöitiin maahan. Näin tehtiin, jotta lapsi kasvaisi niinkuin koivu ja siitä tulisi iloinen kuin punainen silkki.[712] Lappalaisten uudestaankastamisessa, jossa ristillisen kasteen vaikutus pestiin pois, lämmitettiin tarpeellinen vesi, kaadettiin se altaaseen ja pantiin siihen kaksi koivunoksaa, toinen luonnollisessa muodossaan, toinen renkaaksi taivutettuna. Tämän jälkeen puhutteli kastaja-äiti (laugo-ădne) lasta seuraavasti: "Tullos yhtä hedelmälliseksi, terveeksi ja vahvaksi kuin se koivu, josta tämä rengas on otettu."[713]
Useimmat kasteveteen liittyvistä tavoista ja taikakäsityksistä tunnetaan helposti samoiksi, joita lapsen pesuveden käsittelyssä noudatetaan, ja ne johtuvat niinmuodoin samanlaatuisista peruskäsityksistä. Toisten voidaan helposti todeta kuuluvan varotoimenpiteiden luokkaan sekä ehkäiseviin taikatoimiin, toisten tarkoituksena on etupäässä symbolisten tointen avulla ja vedessä piilevän ruumiilliseen substanssiin perustuvan sympatetisen yhteyden nojalla hankkia kastetulle toivottuja ominaisuuksia tahi vaikuttaa hänen vastaiseen kohtaloonsa. Eräät tässä käytetyistä toimista perustuvat suoranaiseen idea-assosiationiin: veden heittäminen korkealle antaa pitkän iän tahi auttaa pääsemään muita ylemmäs, vallitsevaan asemaan ja kunniaan.
Kuten usein muuallakin, täälläkin samalle toimelle on annettu eri merkitys riippuen siitä, mikä ajatus tahi millainen mielikuva sen ohella kulloinkin on tietoisuudessa ollut voimakkaimpana. Näin viimeksimainittu menettelytapa saattoi tehdä lapsesta myös ylpeän. Suomessa ei pidetty sopivana kastaa tyttöä ja poikaa samalla vedellä siitä syystä, että sen luultiin siirtävän miehisiä ominaisuuksia tyttöön ja painvastoin. Virossa taasen pidettiin hyvänä, jos poikia ja tyttöjä voitiin kastaa samalla vedellä,[714] mikä on saattanut johtua ajatuksesta hyvän naimaonnen hankkimisesta. Näin oikeuttaa päättelemään paitsi se, että virolaiset yleensäkin syntymisessä ovat panneet enimmän painoa juuri naimaonnen hankkimiselle, myös yhtäläiset käsitykset miehen ja naisen vaatteen vaikutuksesta, lasta syntyessä ensi kerran kosketeltaessa.
Erikoista huomiota ansaitsevat ne tiedot, jotka puhuvat kasteveden — samaten kuin ensimäisen pesuvedenkin — saattamisesta puun tahi muun kasvin yhteyteen. Aikaisemmin on eräiden ihmisruumiin substanssien, kuten veren ja synnytysjälkeisten taianomaisessa käytännössä, niihin kohdistuvissa luuloissa ja useissa parannustaioissa havaittu sellaisia, joiden olemme selittäneet johtuneen pyrkimyksestä saattaa ihmisyksilö ruumiin substanssin avulla elävän luonnonesineen yhteyteen. Näiden tapojen tahi taikojen ohella, niiden useinkin suuresta selväpiirteisyydestä huolimatta, ei suorittajan käsitystä ole ilmaistu ja se on sellaisenaan monasti tykkänään hävinnytkin. Kasteveteen kohdistuvissa tavoissa ja uskomuksissa sen sijaan ajatus lapsen saattamisesta kasteessa jo kasteveden välityksellä kasvavan kasvin yhteyteen ja hänen kohtalonsa yhdistämisestä "onnenpuuhun", vastaavan tavan ohella on selvänä säilynyt. Suomalaisessa tavassa kaataa kastevesi "mirtin" juurelle, lappalaisessa siivilöidä se kahden koivun juurelle ja virolaisessa "onnenpuun" juurelle, käsitys kastetun kohtalon yhdistämisestä kasviin on suoranaisesti ilmaistu.
Näiden tapojen kehitykseen ja syntyyn on varmaankin suoranaisimmin vaikuttanut tuo aiemmin mainitsemamme käsitys kasvu- ja elinvoiman siirtymisestä sympatetista yhdyssidettä myöten elävästä luonnonesineestä ihmiseen tahi ajatusparallelli rehottavan kasvin ja ihmisen kukoistuksesta ja varttumisesta. Mutta samalla on "onnenpuu" myös negativisessa maagillisessa suhteessa vastaavaan ihmiseen: sille tapahtunut vahinko koituu samanluontoisena vaikutuksena jälkimäiseen. Tässä suhteessa puheenalaiset käsitykset lähentelevät yleistä puiden palvontaa, jolla on ollut huomattava osa niinhyvin suomalaisten, Skandinavien kuin monilukuisten muidenkin kansojen palvonnassa ja taikauskossa.
Koivun oksien pitäminen kastevedessä ja kastettavan kuljettaminen koivuisen vanteen läpi ovat selvästi samaa juurta, jälkimäinen lähinnä verrattava parannustavoissa esiintyvään halkaistun puun lävitse kuljettamiseen. Edellinen osa, koivunoksan paneminen kasteveteen, saattaa taasen olla tämän tavan myöhempi muunnos, syntynyt lappalaisten pakanallisessa (sabme-nabma) ja ristillisen kasteen vastakasteessa (adde-nabma-k.) käytettyjen skiellojen, s.o. veteen pantavien hopea-, tina- ja messinkiesineiden mallin mukaan, aivan samoin kuin suomalaisten lapsen ensimäisessä pesemisessä käyttämät koivunlastut — joille tuskin voidaan antaa muuta selitystä kuin että ne edustavat kasvavaa puuta — ovat saaneet pesuvedessä sijansa samanlaisen ajatuksen voimasta kuin hopeaesineiden ja sormusten käyttö.
Psykologiselta ajatussisällöltään Itämeren suomalaisten lapsen ensimäiseen pesuveteen ja kasteveteen kohdistuvat tavat ja uskomukset ovat näinollen läheistä sukua niille, joita sekä mainitut että monet muut kansat noudattavat synnytysjälkeisten suhteen ja eräiden lastentautien parantamisessa.
Nämä tavat ja käsitykset näyttävät siis liittyvän laajempaan käsitepiiriin, joka on saanut ilmausmuotoja erilaisten tapojen alalla. Tällöin voidaan olettaa niiden tämänsuuntaisina ilmenevän laajemmallakin maantieteellisellä alalla. Näin onkin asianlaita. Muinaissaksalaisen uskon mukaan heitettiin lapsen ensimäinen pesuvesi puita vasten. Bernin kantonissa on tällainen vesi kaadettava hedelmätä kantavan tahi muun nuoren puun luokse.[715] Walesissa ristimävesi vietiin huolellisesti puutarhaan ja heitettiin sipulilavoille tahi jollekin vihertävälle. Yleisesti luultiin, että jokin onnettomuus kohtaisi lasta ellei niin tehtäisi.[716] Etelä-Celebesillä istutetaan lapsen syntyessä kokospähkinä, jota kastellaan sillä vedellä, missä napanuora ja synnytysjälkeiset on pesty.[717] Samoalaiset katsovat vastasyntyneen pesuvedellä olevan maagillisen ja onneatuottavan ominaisuuden ja juovat sitä tämän vuoksi.[718]
Pesu- ja ristimävedellä on siis ennen kaikkea maagillinen suhde pestävään tahi pestyyn itseensä. Mutta tämän ohella se — kuten varsinainen ihmisruumiin substanssi — on saanut laajemmankin käytännön m.m. aktiivisen taikuuden välikappaleena. Kasteveden ajatellaan sisältävän "pyhyyttä" ja sen vuoksi sille yleisesti omistetaan parantavia ja hyväätuottavia ominaisuuksia, samalla kuin sitä käytetään suojelusaineena taikuutta vastaan. Suomen ruotsalaiset eivät heitä kastevettä pois, vaan pesevät lapsen siinä.[719] Suomalaisessa taikuudessa pesu- ja kastevesi on saanut käytännön lemmennostotaioissa. Tytöt pesevät silmänsä poikalapsen ristimävedellä, pojat tyttölapsen, vastakkaisen sukupuolen mieltymystä hankkiakseen.[720] Neitoset menettelevät näin lapsen ristimäveden kanssa samassa tarkoituksessa.[721] Kun itse lapsi pestään ristimävedellä, se ei saa tartunnaisia eikä rupia.[722] Ristimävettä otettiin myöskin suuhun ja kasteltiin sillä lapsen silmiä, jotta siitä tulisi punakasvoinen.[723] Vienan Karjalassa ajatellaan niinhyvin synnyttäjän kuin lapsen itsensä olevan määrätynlaisessa vaaranalaisuuden tilassa ja synnyttäjän samalla suhteessaan muihin ihmisiin epäpuhtauden tilassa. Lasta on varsinkin ristimiseen saakka suojeltava m.m. ulkoiselta tartunnalta. Sille ei saa antaa ruokaa muiden astioista, ennenkuin se on ristitty, eivätkä muut saa maistaa sen astioista.[724] Astioihin nähden tämä vaaranalaisen vastaanottavaisuuden tila neutralisoidaan pesemällä sekä lapsen että synnyttäjän astiat ristimävedellä.[725]
Ristimävedellä saattaa vielä olla negativisiakin vaikutuksia. Naisen sisällisesti nauttimana se voi aiheuttaa hänelle hedelmättömyyden. Kun morsian ryyppää kastevettä, hän ei ikänä saa lapsia.[726]
Hyvän naimaonnen hankkimiseen soveltuu muunkinlainen kuin lapsen ensimäinen pesuvesi ja kastevesi. Siihen on käytetty myöhemmällä iällä myös omaa pesuvettä, sitä sopivalla tavalla käsittelemällä. Neitoset hankkivat Suomessa itselleen hyvän naimaonnen siten, että viskaavat silmänpesuvetensä oven päälle samalla kuin loitsivat: