Kun sauva oikealta kädeltä on jalalle laskettava, niin aluksi vasen käsivarsi koukistetaan rinnan eteen sillä tavoin, että se rintaanpäin käännetyllä kämmenellään voipi olan kohdalta sauvasta ottaa kiinni. Toisessa tempussa oikea käsi nopeasti ottaa vasemman ylipuolelta sauvasta kiinni ja tempaa samassa sauvan jalalle, jolloin myös vasen käsi äkisti laskeutuu perusasentoonsa. Kom. sanat: Sauva jalalle — vie! Jalalta sauva viedään oikealle kädelle seuraavalla tavalla: Oikea käsi heittää ylös sauvan, josta vasen käsi, kämmen rintaanpäin käännettynä, tarttuu kiinni, ja samassa oikea käsi siirtää otteensa sauvan alipäähän. Seuraavassa tempussa vasen käsi menee perusasentoonsa. Kom. sanat: Sauva oikealle kädelle — vie!

Sauvan nostaminen ja vieminen eri asentoihin ovat yksinkertaisia liikkeitä. Jos sauva käsivarsia koukistamalla kohotetaan olkapäitä kohti, niin sanotaan sen olevan nostettuna rinnalle (kuv. 59). Tätä ja muita liikkeitä tehtäessä ruumiin ryhtiä ei saa millään tavoin huonontaa. Sauva nostetaan eteenpäin, jolloin käsivarret tulevat vaakasuoraan tasoon (kuv. 60), ja ylöspäin; käsivarret pidetään silloin pystysuorasti. Sauvan ollen näissä asennoissa ovat ranneniveleet täydesti ojennettavat. Jos sauva ylöspäin olevasta asemastaan lasketaan sivullepäin, esim. vasempaan, kunnes vasen käsivarsi tulee vaakasuoraan tasoon ja oikea pystyyn, niin sauvan sanotaan olevan vietynä ylhäältä vasempaan (kuv. 61). Ellei sauva ole tarpeeksi pitkä, saapi oikeaa käsivartta hieman koukistaa, vaan vasenta (ulospäin ojennettua) ei ensinkään. Jos vasen käsi viimemainitusta asemastaan viedään etuviistoon tahi ulkoviistoon, niin sauvan sanotaan olevan vietynä ylhäältä vasemmalla etuviistoon ja ylhäältä vasemmalla ulkoviistoon. Vastaavat asennot oikeallepäin ovat ylhäältä oikeaan, ylhäältä oikealla etuviistoon ja ylh. oikealla ulkoviistoon.

Kun sauva poikittain eteen viedystä alkuasennosta viedään sivullepäin, esim. oikeaanpäin, sillä tavalla, että oikea käsivarsi tulee suoraan ulospäin ojennetuksi ja vasen käsi, kyynärniveleestään koukistettuna, tulee rinnalle hieman likemmäksi oikeaa kainalokuoppaa, niin sauvan sanotaan olevan nostettuna ulos-oikeaanpäin (kuv. 62). Jos sitten oikea käsi ynnä sauva nostetaan pystysuorasti ylöspäin, mutta vasen käsi yhä pysyy paikallaan, niin sauva tulee nostetuksi oikealle ylös. Samalla tavalla sauva viedään ulos-vasempaanpäin ja vasemmalle ylös (kuv. 63).

Jos sauva koukistetuilla käsivarsilla viedään pään ylitse hartijoille vaakasuoraan asemaan, niin sanotaan sen olevan vietynä niskaan (kuv. 64). Tästä saattaa esim. vasemman käden ojentaa ulospäin, jolloin oikea käsivarsi koukistuu ja sen käsi lähenee niskaa. Silloin on sauva vietynä niskaan vasemmalle.

Kun sauva alkuasennostaan toisella kädellä, esim. oikealla, viedään pään ylitse ja toinen käsivarsi koko ajan pysyy alaspäin ojennettuna, niin sauva tulee oikean olan taakse (kuv. 65). Koukistetun käsivarren kyynärpää on vedettävä likelle sivua. Tästä saattaa oikeankin käden laskea alaspäin, niin että molemmat käsivarret tulevat alaspäin ojennetuiksi. Sauva on silloin vietynä taakse alas (kuv. 66.)

Jos sauva alkuasennostaan viedään esim. vasempaan vartalon ympäri siten, että se tulee lepäämään ristiluilla, niin sanotaan sen olevan vietynä vasemman lonkan taakse (kuv. 67). Toinen käsivarsi on silloin ojennettuna selän taakse ja toinen koukistettuna rinnalle.

Muutamissa harjoituksissa pidetään sauva selän takana kätten alla. Edellisellä sivulla oleva kuva osoittaa meille selvästi, miten sauva ja käsivarret silloin ovat pidettävät.

Sauvan vienti syvään toisen jalan etu- taikka sisäpuolelle tulee polvi- ja sääriasennoissa kysymykseen. Jos sauva on vietävä sisäpuolelle jalkaa (katso kuv. 69), niin se käsivarsi on vietävä taaksepäin, jonka puolinen sääri on ojennettu.

Jalannosto sauvan yli. Toinen sääri koukistetaan kaikissa niveleissään ja viedään sitten kätten välistä sauvan yli (kuv. 70) sekä ojennetaan eteenpäin tahi lasketaan varpaine lattiaan. Sitten pää pystyyn, selkä suoraksi ja rinta ulos. Liikettä tehtäessä älköön seisovan säären polviniveltä notkistettako.

Muutamissa alkuasennoissa ja muutamia liikkeitä tehtäessä sauva on toisessa kädessä, joka silloin pitää sauvan keskikohdasta kiinni (kuv. 71). Kannattajakäsivartta saattaa alkuasennossa pitää joko suora- tahi teräväkulmaisesti koukistettuna. Jälkimmäisessä tapauksessa kannattajakäsi on likellä hartijaa; molemmissa tapauksissa sen kyynärpää on hieman taaksepäin vedettävä.

V. Telineharjoituksia

1. Harjoituksia vaakasuoralla tangolla (rekillä).

Tanko on tehtävä teräksestä tai raudasta ja itse teline sellaiseksi, että tankoa helposti voi ylentää ja alentaa. Vieressä oleva kuva näyttää meille kolme rekkiä, joista jokaisen pituus on 2 metriä ja ympärys 10 senttimetriä. Päistään ovat rekit paksummat ja nelisärmäiset.

Harjoituksia matalalla rekillä.

Seisonoja. Rekin korkeus maasta 50-70 sm. Myötäotteella (kämmenet poispäin) rekistä kiinni otettua viedään molemmat jalat, joko yht’aikaa hyppäyksellä tahi yksitellen taaksepäin, kunnes ruumis, täydesti ojennettuna, tulee lepäämään varpailla ja alaspäin ojennetuilla käsivarsilla (kuv. 73). Tässä alkuasennossa saattaa harjoittaa kättenkoukistusta ja ojennusta sekä käsivarren ja erisivuisen säären nostoa. Edellisessä harjoituksessa rinta lasketaan likelle tankoa, jolloin kyynärpäät viedään ulospäin. Selän tulee koko ajan pysyä suorana. Jälkimmäisessä harjoituksessa toinen sääri nostetaan ylöspäin ja samassa erisivuinen käsivarsi ojennetaan ruumiinsuuntaan ylös. Nostettu sääri on polvi- ja nilkkaniveleistään suorana. Sitten päinvastoin.

Seisoriipunta. Vieressä oleva kuva näyttää meille alkuasennon, jossa sitten saattaa tehdä erilaisia harjoituksia, esim. käsinkulkua sivullepäin, otteenvaihtoa (myötäotteesta vastaotteesen ja päinvastoin), säärennostoa sekä kättenkoukistusta. Viimemainitussa harjoituksessa kohotetaan rinta, ruumiin ryhtiä muuttamatta, niin likelle rekkiä kuin mahdollista. Seisoriipunnasta perusasentoon mennessä ruumis temmataan pystyyn pääasiallisesti käsivoimien avulla.

Hyppäyksellä jännitystaivutukseen. Tavallisesta asennosta rekin toisella puolella (kädet myötäotteella) viedään jalat äkkiä eteenpäin toiselle puolelle rekkiä ja samassa yliruumis kohotetaan ylös, niin että tullaan kuvassa 87, (sivulla 69) osoitettuun asentoon. Tästä jännitystaivutus-asennosta mennään perusasentoon joko hyppäyksellä takaisin taaksepäin tahi kohottamalla ruumis pystyyn vatsalihaksien avulla.

Hyppäys suoranojaan.[2] Liikettä voi harjoittaa sekä luvun mukaan että tahdissa ja sitä tehtäessä voipi jalkoja heittää taaksepäin tai sääriä hajoittaa ulospäin. Suoranojassa pidetään pää pystyssä, rinta pullistettuna, hartijat alaspäin vedettyinä, selkä suorana, suljetut ja täydesti ojennetut sääret taaksepäin nostettuina (kuv. 75). Tätä asentoa voipi käyttää alkuasentona muutamiin harjoituksiin, joista tässä mainittakoon tavallisimmat. Toinen sääri nostetaan tangon yli ja viedään samaa tietä takaisin. Kun sääri on nostettu tangolle (kuv. 76) ja samanpuolinen käsi on muuttanut otteensa aliotteeksi ulkopuolelle säärtä, niin voidaan, heittämällä toista säärtä tangon yli, hypätä maahan toiselle puolelle tankoa. Laskuhyppäystä tehtäessä käännytään ensimainittua kättä kohti ja tämä käsi pitää yhä tangosta kiinni. Aliote on muuttunut selkäotteeksi.

Ellei laskuhyppäystä tarkoiteta, on toinen sääri varovasti ja hitaasti nostettava tangon yli; siten päästään täysi-istuntaan rekille. Alussa on opettajan apu tarpeellinen. Suoranojasta saattaa ilman säären nostamistakin päästä tangolle istumaan, jos ruumis kohotetaan, käännetään ja kierretään, jolloin tullaan kätten väliin istumaan. Tätäkin harjoitettaessa on opettajan apu alussa välttämätön.

Suoranojasta voivat enemmän kehittyneet oppilaat harjoittaa pyörähdystä tangon ympäri, jolloin jalat kulkevat edellä ja ruumiin painokeskus on pidettävä niin likellä tankoa kuin mahdollista. Pyörähdyksen saattaa myöskin tehdä istualta taaksepäin, mutta silloin on rekki pidettävä polvitaipeissa. Molemmissa harjoituksissa myötäote. Kun toinen sääri on nostettu tangon yli ja sen polvinivel koukistettu (kuv. 77), niin pyörähdystä tangon ympäri voi harjoittaa sekä eteen- että taaksepäin. Edellisessä tapauksessa aliote (vastaote), jälkimmäisessä myötäote.

Hyppäystä tangon yli voi harjoitella monella eri tavalla. Yksinkertaisinta lajia sanotaan aitahyppäykseksi. Hypätessä toinen jalka astuu rekille lähelle kättä, jonka jälkeen laskuhyppäys suoritetaan. Jos molemmat sääret yht’aikaa heitetään sivultapäin tangon ylitse, niin hyppäystä sanotaan sivuhyppäykseksi. Kädet myötäotteella. Opettaja pitäköön hyppääjän vasemmasta käsivarresta kiinni, kun hyppäys tehdään oikeaan, ja päinvastoin.

Kyykkyhyppäyksessä viedään molemmat jalat yht’aikaa kätten välistä rekin yli. Kädet lasketaan irti silloin, kun jalat ovat päässeet rekin toiselle puolelle. Jos hypätessä toinen jalka viedään kätten välistä, mutta toinen sääri ojennettuna samansivuisen käden ulkopuolelta, niin harjoitusta sanotaan sudenloikkaukseksi. Haarahyppäys tehdään siten, että molemmat sääret, täydesti ojennettuina, heitetään tangon yli ulkopuolelta käsiä. Kaksi vastaanottajaa tarvitaan.

Harjoituksia korkealla rekillä.

Suorariipunta on tavallisin alkuasento korkealla rekillä tehtäviä harjoituksia varten. Pää pidetään pystyssä, sääret suorina ja suljettuina. Tässä riippuasennossa harjoitellaan helpompia liikkeitä kuten otteenvaihtoa, käsinkulkua sivullepäin, säärtenhajoitusta, jalan- ja polvennostoa sekä polvenkoukistusta ja ojennusta vaihdellen. Tämä viimemainittu harjoitus tehdään siten, että toinen sääri perinpohjaisesti koukistetaan samassa kuin toinen sääri voimakkaasti ojennetaan taaksepäin; sitten vaihto useampia kertoja perätysten. Polvia saattaa nostaa eteenpäin joko vuorotellen taikka molemmat yht’aikaa. Harjaantuneemmat voimistelijat nostavat polvensa käsivarsien väliin, niin että jalkarinnat tulevat tangolle. Tästä saattaa pistää jalat kätten välistä tangon toiselle puolelle ja laskea ne alaspäin. Liikettä sanotaan silloin neulansilmäksi. Kädet lasketaan irti, kun jalat tulevat alaspäin.

Kättenkohonta („käsivoima“). Kun suorariipunnasta käsivarsia koukistamalla mennään koukkuriipuntaan, niin liikettä sanotaan kättenkohonnaksi (»vedetään käsivoimia»). Vasta-alkavat tyytykööt, jos tätä liikettä tehtäessä saavat leukansa tangon yläpuolelle; harjaantuneet voimistelijat kohottavat ruumiinsa vielä paljon korkeammalle. Alussa kohonta tehdään vastaotteella, myöhemmin myötäotteella.

Jos toinen sääri nostetaan tangolle sillä tavalla, että ruumis joko poikittain tahi pitkittäin riippuu tangon alla molemmista käsivarsista ja toisesta polvitaipeesta, niin asentoa sanotaan polvimakuuriipunnaksi. Tästä asennosta voipi heiluttamalla ja jännittämällä (kuv. 78) päästä kuvassa 77 (sivulla 59) osoitettuun asentoon, ja sellaista liikettä sanotaan polvikiekkaukseksi suoranojaan. Suoranojasta voipi sitten harjoittaa ennen (sivulla 59) selitettyjä pyörähdysliikkeitä. Jos rekille nostettu sääri viedään takaisin toisen viereen ja myötäote muutetaan vastaotteeksi, niin rekiltä voi syöksyä eteenpäin alas (pää edellä). Alussa opettajan apu tarpeellinen. Harjaantuneemmat saattavat syöksyliikettä tehtäessä pitää toisen säären rekillä tahi kohottaa molemmat jalkarinnat tangolle.

Jos ruumis suoranojasta käsiä koukistamalla lasketaan alaspäin, kunnes rinta kajoo tankoon, ja kyynärpäät pidetään ylöspäin nostettuina, niin täten syntynyttä asentoa sanotaan koukkunojaksi. Suoranojasta voipi laskeutua koukkunoja-asentoon toiselle kädelle, ja vahvat lapset saattavat tässä asennossa ollen laskea toisen kätensä vallan irti.

Jos ruumis suoranojasta lasketaan alas sillä tavoin, että toinen käsivarsi tulee koukkunoja-asentoon ja toinen koukkuriipuntaan, niin tästä asennosta voipi päästä takaisin suoranojaan siten, että voimakkaan taaksepäin tehdyn heilutuksen jälkeen ruumis jännitetään ylös. Voipi päästä toistakin tietä (sääret edellä), jos koukkunojassa oleva käsivarsi lasketaan tangolle ja ruumis voimakkaasti heilutetaan eteenpäin.

Kiepiksi eli yliheitoksi sanotaan sellaista liikettä, jolla suorariipunnasta tullaan suoranojaan, kun sääret ja ruumis nostetaan eteen-ylöspäin. Tämä harjoitus on sangen vaikea, jonka tähden se alussa on tehtävä otsan tasossa olevalla tangolla. Kun kieppi on tehtävä suorariipunnasta, onnistuu se verrattain helposti, jos sekä sääriä että käsivarsia koukistetaan. Vaikeammaksi tulee harjoitus, vaikka käsivarsia koukistetaankin, jos sääret pidetään vallan suorina, ja mahdottomaksi käy se vasta-alkavalle, jos sekä sääret että käsivarret ovat pidettävät täydesti ojennettuina sääriä tangolle nostaessa (kuv. 79). Tällä tavalla tehtyä kieppiä saattaa aina pitää korkealla kannalla olevan kehityksen tunnusmerkkinä.

Kieppi on aina tehtävä myötäotteella. Kun tullaan suoranoja-asentoon on ryhti saatava sellaiseksi kuin kuva 75 sivulla 58 osoittaa.

Heilutus, joka tehdään suorilla käsivarsilla, on tärkeä alkuharjoitus kaikkiin rekillä tehtäviin vaikeampiin heiluharjoituksiin. Se edellyttää suurta ruumiillista kehitystä, jonka vuoksi sitä ei pidä harjoittaa ensimmäisenä, tuskinpa toisenakaan voimisteluvuotena. Käsivarsia hieman koukistamalla ja sääriä eteenpäin voimakkaasti nostamalla saatetaan ruumis heilurin tapaiseen liikkeesen, josta laskuhyppäys tehdään siinä silmänräpäyksessä, jolloin ruumis, taaksepäin heiluttuaan, alkaa eteenpäin liikkua.

Vaikeimmista rekkiliikkeistä on „kippe“ ainoa harjoitus, joka soveltuu nuorempien poikien tehtäväksi. Heilutusta eteenpäin tehtäessä jalkarinnat nopeasti nostetaan rekille, jonka jälkeen, säärten laskeutuessa, käsivarsilla tehdään voimakas jännitys, niin että ruumis tulee suoranojaan. Tämä harjoitus, jota alussa harjoitellaan seisaaltaan ja matalalla rekillä, ei kysy erittäin suurta voimaa, vaan paljon harjoittelemista.

2. Harjoituksia nojapuilla (barrilla).[3]

Nojapuut eli barri on teline, jonka käyttäminen edellyttää suurta ruumiillista kehitystä, ja sen vuoksi se oikeastaan ei kuulu alkeiskoulujen voimistelussa käytettäviin telineihin. Mutta kun muutamissa kansakouluissa nojapuita jo löytyy, ja tunnettua on, että niillä liikkeitä harjoitetaan, niin mainitun telineen väärinkäyttämisen estämiseksi mainittakoon tässä muutamia liikkeitä, joita pienemmätkin lapset saattavat vaaratta harjoittaa.

Seisoriipunnasta nojapuitten alla (polvet notkistettuina, kädet aisoista ulko-otteella kiinni), tehdään neulansilmä, niin että jalat ylös-alas käännetyssä asennossa koskevat maahan. Jos samasta alkuasennosta (seisoriipunnasta) sääret nostetaan sisäpuolelta aisoille, niin kättenkohonnalla ja jännittämällä voidaan päästä haaraistuntaan (kuv. 80). Harjoitus tulee sangen huvittavaksi, jos sitä tekee kilvan kaksi yht’aikaa, ja jos se, joka ensin istumaan pääsee, kurottaa kätensä toiselle tervehdykseksi.

Toinen huvitteleva kilpaharjoitus on seuraava: asetutaan nojapuitten sivulle seisomaan, molemmat kädet toisella aisalla. Sitten nostetaan molemmat sääret toiselle aisalle, niin että ruumis tulee riippumaan käsivarsista ja polvitaipeista. Tästä asennosta mennään polvien puoliselle aisalle istumaan sillä tavoin, että ensin pää pistetään kätten väliin, jonka jälkeen käsivarret levitetään aisalle ja ruumis kohotetaan pystyyn. Lopuksi hyppäys alas.

Suoranoja-asento on yleinen alkuasento varsinaisiin nojapuu-harjoituksiin. Pää pystyssä, hartijat alas- ja taaksepäin vedettyinä, rinta pullistettuna, sääret täydesti ojennettuina ja suljettuina sekä taaksepäin vietyinä (kuv. 81). Tässä asennossa saattaa harjoittaa käännöstä sivullepäin, jolloin ruumiin etupuoli tulee vuorotellen toiseen ja toiseen aisaanpäin käännetyksi, sekä polven ja säären nostoa eteenpäin, joko vuorotellen tahi molemmat yht’aikaa.

Sisä-istunta on n. s. istunnoista yksinkertaisin. Hypätään istumaan toisen tai toisen käden taakse nojapuitten sisäpuolella.

Haara-istunta (katso kuv. 80). Pää hieman taaksepäin, rinta pullistettuna, lantiot kohotetaan ylös mikäli mahdollista ja sääret ojennetaan perinpohjin.

Ratsasistunta. Sääri kummallakin puolella toista aisaa. Ruumis ojennettuna. Asentoon ja siitä takaisin mentäessä ovat sääret pidettävät vallan suorina ja yhdensuuntaisina. Ne ovat heilutettavat eikä nostettavat. Sama sääntö koskee menemistä seuraavaan asentoon, jota sanotaan

Ulko-istunnaksi, ja jossa molemmat sääret viedään ulkopuolelle toista aisaa kuten kuvasta 82 nähdään. Lonkkaniveleet ovat ojennettavat ja sääret pidettävät vallan suorina.

Voidaksemme päästä näihin vastikään lueteltuihin asentoihin sekä niistä toisiin on ruumis heilutettava edes-takaisin, kuitenkaan ei niin korkealle kuin vieressä oleva kuva osoittaa. Tätä lajia heilutusta harjoittakoot eri liikkeenä ainoastaan vanhimmat ja vahvimmat oppilaat, kuitenkin varovasti, ettei mennä vallan ympäri. Jos vasten tahtoa niin tapahtuisi, ovat käsivarret koukistettavat ja sääret hajoitettavat.

Vieressä oleva kuva näyttää meille asennon, josta saattaa harjoittaa kättenkoukistusta ja ojennusta sekä toisen käsivarren ja erisivuisen säären nostoa ulos-ylöspäin.

3. Harjoituksia tikapuilla.

Tikapuitten pituus 5 metriä, leveys 45-50 sm, aisan ympärys 25-30 sm, puolan ympärys 12 sm, puolien etäisyys toisistaan 25 sm.

Voimistelusali on siten sisustettava, että tikapuita saattaa asettaa sekä kalteviksi että vaakasuoriksi, jossa jälkimmäisessä tapauksessa ne soveltuvat erittäin hyvin varsinkin tyttöjen riippuharjoituksiin käytettäviksi.

Tavallisessa suorariipunnassa saattaa harjoittaa käsinkulkua, s. o. siirtymistä kätten avulla, joko aisoja tahi puolia pitkin eteenpäin, sivullepäin ja taaksepäin; näissä liikkeissä käytetään sekä myötä- että vastaotetta. Lisäksi voipi harjoittaa otteenvaihtoa sekä polven- ja säärennostoa.

Lentoheilutus on erittäin kaunis harjoitus, jota tehdään siten, että ruumiin heiluessa eteenpäin toinen käsi (takapuolinen) heitetään irti ja sitten sillä otetaan uusi ote (myötäote) toisesta tahi kolmannesta puolasta, jonka jälkeen ruumis, riippuen viimemainitusta kädestä, heiluu eteenpäin ja toinen käsi uudestaan siirtyy eteenpäin, j. n. e. Takapuolinen käsi lasketaan irti siinä silmänräpäyksessä, jolloin ruumis alkaa eteenpäin heilahtamaan.

„Kärpäsenkäynniksi“ sanotaan siirtymistä vaakasuorien tikapuitten alapuolella, jalatkin puolilla. Kätten ja jalkain väli on oleva verrattain lyhyt, muuten jalat luiskahtavat puolalta pois. Tätä kulkulajia on harjoitettava erisivuisesti, jolla tarkoitetaan, että aina vasen käsi ja oikea jalka yht’aikaa lasketaan irti ja päinvastoin.

Kaltevilla tikapuilla on käsinkulku puolia myöten (katso kuv. 85) tavallisin harjoitus. Kädet myötäotteella. Käsinkulkua saattaa myöskin harjoittaa ulko-otteella aisoja pitkin. Sääret aina suorina ja suljettuina, varpaat alaspäin. Jos voimat myöntävät, pidetään käsivarret koukistettuina. Alaspäin tultaessa on noudatettava enemmän varovaisuutta kuin ylös mentäessä, sillä useinkin vasta-alkava putoaa edellisessä tapauksessa, ani harvoin jälkimmäisessä.

Alapuolella kaltevia tikapuita voipi harjoittaa seuraavaa liikettä: Jalat asetetaan alimmalle puolalle, kädet niin korkealle kuin mahdollista; sitten jalat astuvat puolia myöten ylöspäin, kunnes tulevat likelle käsiä, jonka jälkeen alkaa käsinkulku ylöspäin. Sitten seuraa käsinkulku alaspäin, kunnes kädet tulevat likelle jalkoja, jotka vuorostaan taas siirretään alaspäin alkuasentoonsa saakka.

Tikapuitten yläpuolella voipi harjoittaa erisivuista ylös ja alaskulkua (jota muuten saattaa harjoittaa tikapuitten alapuolellakin). Jos ylöstultua jalat asetetaan tikapuitten aisoille niin, että ruumiin paino tulee alaspäin ojennetuille käsivarsille, niin palajaminen saattaa tapahtua yksinomaan kätten avulla. Käsivarret ovat silloin pidettävät suoranoja-asennossa.

Jos tikapuita on kaksi, voipi niillä toimeenpanna seuraavan hauskan kilpailun kahden oppilaan välillä. Kilpailijat asettuvat kaltevien tikapuitten yläpuolelle, molemmat jalat samalla pulikolla. Sitten he merkin annettua menevät esim. vasemmalta tikapuitten alapuolelle ja vastaiselta puolelta uudestaan ylös entiseen alkuasentoonsa.

4. Harjoituksia puolapuilla.

Korkeus 3 metriä, jokaisen osaston leveys 1 m., puolien ympärys 15 sm, niitten väli toisistaan 20 sm. Ylimmäisen ja sen lähinnä olevan puolan väli on kahta vertaa suurempi. Puolien etäisyys seinästä 15 sm.

Puolapuita käytetään pääasiallisesti jännitystaivutuksia varten, joista tavallisin on kuvattuna alla olevassa kuvassa 87. Pitemmän askeleen päässä puolapuista lukien ojennetaan käsivarret ylöspäin, useimmiten haara-asennossa, jonka jälkeen selkä taivutetaan taaksepäin niin syvään, että jostakin puolasta voipi kiinni ottaa. Tässä asennossa varpaillenousua pari kertaa perätysten. Mainitusta alkuasennosta voipi harjoittaa käsinkulkua alaspäin ja uudestaan ylös (katso kuv. 88).

Puolapuita voipi lisäksi vielä käyttää nojatelineenä toiselle jalalle, kuten kuvat 89, 90 ja 91 näyttävät, kun tahdotaan saada joku vaikeampi alkuasento kättenojennuksiin ja vartalontaivutuksiin taaksepäin ja sivullepäin.

Syöksyasennossa, toinen jalka jollakin puolalla (katso kuv. 90) harjoitellaan kättenojennusta ylöspäin ja vartalon taivutusta eteenpäin. Kuvassa 92 näytetyssä alkuasennossa voipi harjoittaa toisen säären nostoa ulospäin (ylöspäin).

Tällaiset jännitysharjoitukset soveltuvat paremmin harjaantuneille voimistelijoille kuin lapsille. Nämä voivat nojapuita käyttää erisivuista ylös- ja alaskulkua varten sekä riippuharjoituksiin (katso kuva 93), joista polvennosto, säärennosto ja säärtenhajoitus mainittakoon.

Jos puolapuilla ollessa esim. oikea käsi ja oikea jalka yht’aikaa lasketaan irti ja ne sitten nostetaan ulospäin samassa kun käännös tehdään oikeaan, niin saadaan X-kirjaimen muotoinen asento, joka on verrattain helppo ja jota saattaa käyttää näytösharjoituksena, etenkin jos yht’aikaa on useampia sitä tekemässä. Alkuasentoon palattua tehdään sama vasempaan.

5. Harjoituksia tangoilla ja köysillä.

Tangon pituus riippuva huoneen korkeudesta; ympärys 20 sm. Köysi pehmeä ja taipuvainen; sen ympärys noin 18 sm.

Näitä telineitä käytetään pääasiallisesti kiipeämistä varten. Miten jalat silloin pidetään, nähdään kyllä vieressä olevista kuvista. Kun köysiä pitkin kiivetään, niin jalkoja ynnä polvia voipi joka otteella nostaa ylemmäksi ja siis likemmäksi käsiä kuin tangoilla kiipeämisessä. Harjaantuneemmat vaihtakoot jokaisen polviennoston jälkeen jalkainsa otetta, niin että vuorotellen vasemman ja oikean jalan kantapää on köyden (tangon) etupuolella ja jalanrinta sen takapuolella. Alaspäin tultaessa pidettäköön polvet koukistettuina ja ylöspäin nostettuina, ettei köysi (tanko) pääse vatsaa hankaamaan. Kädet eivät saa liukua köyttä pitkin, vaan ne ovat vuorotellen siirrettävät alaspäin.

Vankat, harjaantuneet pojat saattavat kiivetä ylös taikka ainakin tulla takaisin alas yksinomaan kätten avulla (käsinkäyntiä).

Kahden köyden välissä voipi useampia harjoituksia suorittaa.

Seisoriipunta taaksepäin tehdään kuten matalalla rekillä (katso sivu 57).

Seisoriipunnassa kallistus eteenpäin tehdään siten, että ensin otetaan olan kohdalta kahdesta köydestä kiinni ja sitten kallistetaan ruumis eteenpäin niin syvään kuin mahdollista, jolloin se kaarimuotoisesti taivutettuna tulee olemaan varpaitten ja ojennettuin käsivarsien kannattamana. Alkuasentoon mentäessä pysyköön selkä mahdollisuuden mukaan yhä kaarimuotoisesti taivutettuna.

Hyppäys koukkuriipuntaan sekä kohonta suorariipunnasta koukkuriipuntaan, polviennosto ja säärtenhajoittaminen suorariipunnassa saattavat kysymykseen tulla pikkulastenkin voimistelussa. Vanhemmat ja harjaantuneemmat tehkööt neulansilmää (kuv. 96) sekä »linnunpesää», johon päästään siten, että jalkarinnat ensin nostetaan köysiä vastaan, sitten polvet ja ruumis viedään kätten välistä taaksepäin niin syvään, että tullaan kaarimuotoiseen makuuriipuntaan, vatsa alaspäin.

Kiipeämistä köyttä (tankoa) vaihtamalla tehdään siten, että toinen käsi ensin ottaa lähinnä olevasta köydestä (tangosta) kiinni, sen jälkeen siirretään molemmat sääret mainitulle köydelle (tangolle) ja lopuksi toinen käsi. Ennenkuin sääret viedään toisesta köydestä toiseen, saattavat voimakkaat lapset pariksi sekunniksi ojentaa selkänsä ja säärensä suoriksi ja kannattaa ruumiinsa koukistetuilla käsivarsillaan. Pää pidetään silloin hyvin pystyssä ja sääret suljettuina. Harjoitus vaatii suurta kestävyyttä.

Sekä kestävyyttä että voimaa vaatii kylkiojennus tangolla (kuv. 97), jota liikettä sen vuoksi ainoastaan vahvimmat oppilaat harjoittakoot. Vieressä olevasta kuvasta huomataan miten käsivarret ja kädet ovat pidettävät.

6. Harjoituksia pukilla.

Pukin (topatun osan) pituus 50 sm, leveys 45 sm, korkeus 35-40 sm. Kiinteitten jalkojen pituus 80 sm, paksuus 10 sm. Irtonaisten jalkojen pituus 100-150 sm, paksuus 5 sm.

Kaikissa hyppäyksissä, joiden tarkoituksena on pääseminen kiinteän, esineen yli tahi sen päälle ja joita tehtäessä kädet pikimmältään esineelle lasketaan, on ponnistus tehtävä tasajaloin, s. o. molemmilla jaloilla yht’aikaa. Tämä sääntö koskee siis myöskin hyppäyksiä »pukin» yli. Kaikista hyppäysharjoituksista telineille ja telineitten yli soveltuvat pukkihypyt parhaimmin vasta-alkaville syystä, että ne ovat vähemmän vaaralliset kuin esim. »plinttihyppäykset». Tässä edellytetään tietysti, että hyppäävää aina on vastaanottamassa kaksi (ei yksi) vankkaa poikaa tahi opettaja itse. Ellei hyppäävää oteta kunnollisesti vastaan, voipi hän pukilta pudota, josta usein seuraa luuntaitto tahi sijoiltaan meno. Sellaista saattaa tapahtua silloinkin, kun ainoastaan yksi mies on vastaanottamassa, koska hyppääjä usein putoaa pukilta sivullepäin. Vastaanottajain tulee pitää silmällä, ettei hyppääjä alastullessa äkisti ja varomattomasti taivuta selkäänsä taaksepäin. Vasta-alkava käyttäköön hypätessä aina ponnistuslautaa syystä, että ilman sitä hän ei voi tarpeellisella tarkkuudella määrätä sitä paikkaa, josta ponnistus on tehtävä. Jos tavallisen laudan asemesta käytetään notkulautaa (katso kuv. 102), niin pukkia saa melkoisesti ylentää.

Vaihtelevaisuutta pukkihyppäyksissä saadaan joko siten, että pukki koroitetaan tahi sillä tavoin, että juoksuväli vähennetään.

7. Harjoituksia plintillä.

Pituus 150, korkeus 120, leveys alhaalta 80, leveys ylhäältä 45 sm.

Kuten sanottu ovat hyppäykset plintille ja plintin yli pidettävät vaarallisempina kuin pukkihyppäykset, kahdestakin syystä. Erhetyksestä vasta-alkava usein ponnistaa ainoastaan toisella jalalla taikka tekee hän ponnistuksen liian likellä itse telinettä; molemmista tapauksista seuraa, että hän useinkin sangen pahasti satuttaa vatsanpohjansa telinettä vastaan.

Voidaksensa plintillä päästä niin kauvas kuin mahdollista, laskevat lapset kätensä sille useampia kertoja perätysten ja useimmiten vuorotellen, josta seuraa, että ne helposti vääntävät sormensa sangen pahasti, kun näet sormet hypätessä jäävät reiden alle. Sen vuoksi usein lapsia muistutettakoon, että heidän tulee ponnistaa tasajaloin sekä ainoastaan kerran laskea kätensä plintille ja silloin pitää sormensa suorina ja toisiinsa suljettuina. Paitse mainittuja vaaroja huomataan plinttihyppäyksessä samat seikat kuin pukkihyppäyksissäkin: lapsi voi plintiltä pudotessa taittaa käsivartensa ja solisluunsa tahi saada ranteensa ja kyynärvartensa sijoiltaan.

Lapsia älköön sallittako harjoittaa haarahyppäystä plintin yli, ennenkuin ne ovat kunnollisesti oppineet tulemaan kauniisti istumaan sekä tekemään tyydyttävän laskuhyppäyksen taaksepäin.

Vaihtelevaisuuden vuoksi harjoittakoot lapset tavallisella ponnistuksella ja kätten laskemisella hyppäystä plintille seisomaan, josta sitten syväänhyppäys toimitetaan. Harjaantuneemmat hypätkööt »kissanloikkausta». Tämä tehdään siten, että plintillä seisoalta kädet lasketaan plintin toiseen päähän ja samassa tehdään hajareisin tavallinen laskuhyppäys eteenpäin. Matalalla plintillä saattaa harjoittaa kuperkeikkahyppäystä päätä plintille laskemalla, mutta silloin on huomattava, että selkä on taivutettava eikä suorana pidettävä, jolloin ruumis saattaisi rajusti plintille pudota. Jos sääret hajoitetaan, voipi kuperkeikkahyppäyksellä päästä plintille istumaan.

Kun hyppäyksellä tahdotaan päästä pitkittäin asetetun plintin ylitse, niin kädet ovat telineelle laskettavat niin kauvas kuin mahdollista. Ne lasketaan siis vasta sen jälkeen, kuin tasaponnistus jaloilla on tehty. Mitä vastaanottamiseen tulee, muistettakoon mitä asiasta ennen on sanottu pukkihyppäyksistä puhutessa. Vastaanottaja tarttukoon hyppääjän olkavarresta kiinni.

Matalalla plintillä voipi harjoittaa, paitse hyppäyksiä seisomaan, n. s. polvikyykkyhyppäystä. Tavallisella ponnistuksella ja kättenlaskemisella hypätään plintin päälle polville seisomaan, ja tästä asennosta (alussa opettajan avulla) toimitetaan laskuhyppäys rohkeasti eteenpäin. Harjoitus ei ole erittäin vaikea, vaikka se siltä näyttää ja tuntuu.

Suurempaa kykyä vaativat kyykkyhyppäys (jalat kätten välistä), haarahyppäys (jalat kätten ulkopuolelta) ja hyppäys sivuttaisin plintin yli. Valmistuksena viimemainittuun hyppylajiin harjoitettakoon aitahyppäystä. Tarkemmin näistä kaikista sivuilla 59 ja 60.

Harjaantuneimmat pojat koettakoot (alussa notkulautaa käyttämällä) tehdä urhonhyppäystä. Vahvalla ponnistuksella pyritään käsilleen seisomaan (sääret suoraan ylöspäin), ja kun ruumis sitten alkaa kaatua toiselle puolelle, niin selälle putoamisen välttämiseksi käsivarsilla tehdään äkillinen ojennus, jonka jälkeen kädet lasketaan irti ennenkuin jalat maahan tulevat. Vastaanotto välttämätön.

8. Harjoituksia punnerruspuulla.

Punnerruspuu saattaa olla tavallisen pyöreän hirren muotoinen. Pituus 5 à 6 metriä, ympärys noin puoli metriä. Se asetetaan kahdelle noin 25 sm korkealle alustalle, joiden muoto voipi olla melkein samanlainen kuin kuvassa 102 näytetään.

Punnerruspuulla harjoitetaan pääasiallisesti erilaisia punnerruskäyntilajeja. Liikkeet ovat voimistelun kannalta katsoen erittäin terveellisiä, ja ne soveltuvat erinomaisen hyvin varsinkin tyttöjen harjoitettaviksi. Mutta koska putoaminen korkealle nostetulta punnerruspuulta saattaa käydä vaaralliseksi, niin kysymyksessä oleva teline on pantava matalaksi, varsinkin silloin, kun se on lasten käytettävänä.

Alkuharjoituksena punnerrus- eli viippakäyntiin harjoitettakoon telineelle nousemista sivultapäin, sillä hetken aikaa seisomista ja sitten hyppäystä alas telineen toiselle puolelle. Tätä varten asetutaan joko kasvot tahi toinen sivu telinettä kohti seisomaan. Punnerrusharjoituksia tehtäköön aina levollisesti ja, jos mahdollista, horjumatta. Ennen alashyppäystä voipi telineellä (jalat poikittain) seisoen harjoittaa käyntiä sivullepäin, polven- ja säärennostoa tahi käsiliikkeitä.

Varsinainen punnerruskäynti suoritetaan joko eteenpäin tahi taaksepäin, pää korkealle nostettuna, katse eteen-alaspäin luotuna, käsivarret hieman ulospäin nostettuina, polviniveleet vähäsen notkistettuina, jalat ulospäin käännettyinä, ruumiinpaino jalkaterälle sovitettuna (kuv. 100).